****************************************************************************************
|
|
- Aila Laakso
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Altikka 1/2006 **************************************************************************************** PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Vuosi 2006 on sitten lähtenyt omalle taipalelleen! Vuoden vaihde saatiin viettää lumisissa olosuhteissa ja sekös talven tekee. Heti vuoden vaihteen jälkeen sitten lumiset olosuhteet vaikeuttivat liikennettä (myös sähkön kulkua). Tienhoidosta varmaan riittää puhetta tänäkin talvena sillä se ei tunnut parantuneen yhtään edelliseen talveen verraten ainakaan näin alkuvuodesta. Uuraistentiellä liikenneturvallisuutta parannettiin muuttamalla nopeus 70 km/h tunnissa. Uurastelaisten kyseltyä eikö tietä voisi pitää muutoin kunnossa. Erään kyläläisen tiedossa oli, että jos tämä ratkaisu ei ole hyvä, niin korjataan nopeus 60 km/h nopeudeksi. Vähän samanlaisen vastauksen sain käytyäni toinen päivä tammikuuta Toivakan Paloisten kylällä. Kyläläiset olivat kysyneet tienpitäjältä, että voisiko Paloisten tiellä aura-auto käväistä vähän useammin oli vastaus ollut Olette valinneet asuin-paikkanne väärin. Vähissä on tienpidon eväät tätä nykyä onko syynä tienpitäjän tulos vastuullisuus vai mihin raha katoaa tienpidosta? Niin, minusta kaupunkilaispoikana oli kiva ajaa paksussa lumipöperössä. Mutta, jos lumipöperö olisi työmatkalla vastassa päivittäin, niin hauskuus varmaan katoaisi. No, se tienpidosta juhannuksena toivottavasti ei lumi ongelmia enää ole! Niin kuin tästä vuoden ensimmäisestä Altikasta huomaatte, on osastolla toimintaa myös alkaneena vuonna. Toimintasuunnitelmassa on useita liikenteenohjaus tehtäviä, niistä saamme pientä toiminta avustusta, mutta urakka tahtoo mennä usein samalle pienelle ryhmälle. Tilanne on talkootyössä niin meillä kuin muillakin vapaaehtois järjestöillä tällä hetkellä alamaissa. Tähän toivoisin Teiltä vihjeitä miten talkoo aktiivisuutta voitaisiin kohentaa. Päivän tapahtumiin henkilöitä vielä löytyy pienellä ahkeroinnilla, mutta vastuullisia vetotehtävien tekijöitä puuttuu. Näissä vetotehtävissä joutuu sitoutumaan pitemmäksi aikaa asian hoitoon ja näitä ihmisiä tarvitsemme sillä viime vuosina jo vuosia näitä tehtäviä hoitaneet alkavat uupua ja elämässä pitää olla muutakin kuin tätä meille tärkeää Tikkakosken Autoliiton osastoa. Joten rohkeasti uudet ihmiset mukaan ja kyselemään hallituksen jäseniltä miten minä voin olla mukana. Heti alkuvuodesta tarjoamme Teille koulutusta arkipäivän varalle, ensiaputaidot ovat tarpeen kaikkina päivinä ja niitä todennäköisimmin eniten tarvitsemme kotona. Helmikuulla on vuorossa liukkaalla ajaminen ja samalla tutustumista oman auton käyttäytymiseen liukkaalla alustalla. Kurssit on tarkoitettu ensisijassa jäsenille ja heidän perheenjäsenille. Mahdolliset ylipaikat on sitten mahdollista täyttää muilla asiasta kiinnostuneille. Molemmat kurssit tarjoavat meille eväitä jokapäiväiseen elämään, nämä tilaisuudet ovat mielestäni parasta jäsenpalautetta joten käyttäkää jäsenmaksuanne hyväksi. Uskon ja toivon kaikesta huolimatta vuodesta tulevan Meille kaikille antoisan ja muistorikkaan. Otetaan kanssa ihmiset huomioon niin liikenteessä kuin muuallakin elämässä eikä ahnehdi kaikkea, jätetään kannuun seuraavalle myös elämän vettä! ALTIKKA: Autoliiton Tikkakosken osasto ry:n jäsenlehti, painos n. 280 kpl. Osoite: AL Tikkakosken osasto ry, PL 2, TIKKAKOSKI. puh. pj , siht
2 OSASTON VUOSIKOKOUS klo AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS klo Osoite: TIKKAKOSKEN PITOPALVELU, Kirkkokatu 11, TIKKAKOSKI Sääntöjen vuosikokoukselle määrätyt asiat. Erovuoroiset hallituksen jäsenet; Perttu Kemiläinen, Jari Lehtonen ja Jukka Rautiainen, hallituskausi on kolme vuotta. Lisäksi varajäsen Autoliiton keskustoimistossa edelleen työskentelevän Virpi Hokan jäljellä olevalle kaudelle (vuodeksi) hallituksen jäsen. Autoliiton periaatteen mukaan keskustoimiston palveluksessa oleva henkilö ei voi toimia luottamustehtävissä Autoliiton hallinnon missään osassa. Lisäksi palkitaan osaston Mestarikuljettajat, vuoden toimitsijat sekä kilpailija tuen luovutukset kilpailijoille. Pullakahvit! TERVETULOA TEKEMÄÄN PÄÄTÖKSIÄ OSASTON HUOMISESTA! AL Tikkakosken osasto ry hallitus KILPAILIJA TUEN HAKEMINEN Osasto on varannut vuosikokouksessa 2005 talousarvioon kiinteän summan kilpailijatukeen. Tuki jaetaan edellytykset täyttävillä kilpailumatka kilometreillä ja näin saadaan yhden kilometrin hinta. Kilpailija tuen saamisen edellytyksenä on; - noutaa osaston vuosikokouksessa kilpailijatuen henkilökohtaisesti - kilpailulisenssi hankittu kaudelle 2005 AL Tikkakosken nimiin (huom! esim ralli/autosuunnistus kilpailuparin toinen ALTIn nimissä kilometrit puolitetaan) - matkoiksi hyväksytään Suomessa ajettuihin kilpailuihin. - hakemus jonka liitteenä selvitys matkasta/kilpailusta ja sijoitus - vapaamuotoisen hakemuksen oltava osaston osoitteessa mennessä AL TIKKAKOSKEN OSASTO ry., Kilpailijatuki, PL 2, TIKKAKOSKI ****************************************************************************************
3 MENNEITÄ MUISTELLEN AL TIKKAKOSKI 40-VUOTTA JUHLA Juhlaa vietettiin Tikkakosken Toimiupseerikerholla lauantaina henkilön voimin. Mukana olleitten palautteesta päätellen juhla oli onnistunut niin juhlallisuudesta kuin ohjelmastaankin. Olemme juhlatoimikunnan puolesta onnellisia, että saimme järjestää tilaisuuden ja se on koettu onnistuneeksi. Juhla oli ohjelmaltaan keveä, raskaita puheita ei pidetty ja toimintakertomuskin käytiin illan keskusteluissa läpi useaan kertaan. Pientä positiivista kinaa perustajajäsenillä oli siitä missä Tikkakosken Autokerhon idea oikein syntyi, painimalla asiaa ei tarvinnut selvitellä, mutta juhlatoimikunnalle asia jäi vielä epäselväksi. Meidän tällä hetkellä vastuussa olevien sydämiä lämmitti usean ensimmäisen johtokunnan jäsenen ja muutamien perustavassa kokouksessa läsnä olleitten mukanaolo juhla sai näin sitä parasta historiaa mukaan. Tilaisuus alkoi osaston puheenjohtajan ja sihteerin vastaanotolla. Juhla alkoi puheenjohtajan tervehdyssanoilla, jotka oli suoraan Tikkakosken Autokerhon pidetty perustavan kokouksen pöytäkirja, Vahvistukseksi otettiin meille kaikille ja nykyiselle Autoliiton Tikkakosken osastolle malja. Juhla puheenvuoron käytti Autoliiton puheenjohtaja Risto Tuori käsitellen erityisesti osastomme jäsenrakennetta verrattuna Helsingin osastoon olemme huomattavasti nuorekkaampi jäsenten iällä mitattuna. Mainintaa oli myös siitä, että olemme yksi Autoliiton aktiivisimmin toimivista osastoista. Osastomme esittää Risto Tuorille lämpimän kiitoksen, kun läsnäolollaan kunnioitti juhlaamme. Autoliitto myönsi osastollemme Autoliiton virallisen standardin. Alkupuheiden jälkeen jatkettiin ruokailulla, jonka olivat loihtineet Toimiupseeri kerhon kokki Waltter ja emäntä Minna, ovat myös osastomme jäseniä. Ruoka oli herkullista, maittavaa, mutta yksi pieni ongelma useimmalla oli kun kieli meinasi karata. Ruokailun jälkeen oli vuorossa runsaat palkitsemiset. Autoliiton myöntämät kultaiset ansiomerkit; Kaija Lehmusjoki ja Jukka Rautiainen Autoliiton myöntämät hopeiset ansiomerkit; Maire Hämäläinen, Arja Kivi, Perttu Kemiläinen, Jukka Hänninen, Sami Seijesvirta, Raimo Ranta ja Leena Sinervä Autoliiton myöntämät pronssiset ansiomerkit; Esko Lindgren, Martti Sipinen, Jarmo Halonen, Sakari Kokkinen ja Keijo Salenius Autoliiton pronssinen laatta; Mervi Lindgren ja Toivo Turunen Autoliiton autourheilustandardi; Ari Kuusinen ja Ismo Penttinen
4 Autoliiton Tikkakosken osaston 40-vuotta taulu; Tero Häkkinen, Kaino Hämäläinen, Väinö Järveläinen, Mervi ja Esko Lindgren, Martti Murtola, Martti Mäkinen, Esko Osmio, Toivo Pirttimäki, Aarre Rantanen, Matti Sinervä, Kari Strömmer, Risto Tuori, Raimo Vesterinen. Autoliiton Tikkakosken osaston muistamiset; Aarre Rantanen 70 v ( ), Matti Sinervä, Irja ja Jouko Havu sekä Sirkka ja Mauri Mäenpää erityisen pitkän päivätyön osaston hyväksi tehneet. Osasto muisti myös nykyistä puheenjohtajaa selkäsaunalla ja saunan takana olleella pimeälläpullolla. Lisäksi yllätyksellisiä muistamisia sai osastomme Autoliiton Kuopion osastolta, Kari Strömmeriltä sekä onnittelu sähkeitä Osmo Autiolta ja AL Joensuun osastolta. Osaston puheenjohtajalle järjesti Autoliitto Risto Tuorin ja Matti Sinervän välityksellä luovuttamalla puheenjohtajalle AL 80-vuotta auton ja osaston puuhanaiset antoivat selkäsaunan varustettuna pimeällä pullolla. Muistamisen jälkeen oli vuorossa ARIOSO-kabaree, joka kruunasi hauskuudellaan onnistuneen illan jatkaen kabareen jälkeen hulppealla tanssimusiikilla ja vuorossa oli jäsenistön omaa esiintymistä tanssiparketilla jenkasta rokkiin. Autoliiton Tikkakosken osasto jäsenineen esittää erittäin SUUREN KIITOKSEN MERVI JA ESKO LINDGRENILLE heidän suuresta työpanoksesta juhlan onnistumisessa. Mervi ja Esko olivat selkäranka juhlan luomisessa. Niin, meillä oli todella hauskaa! ALTI-Indoor Karting Alti-Indoor Karting ajettiin 14 kuljettajan voimin, mukaan uskaltautui kaksi naiskuljettajaa ja mikä ilahduttavaa mukana oli myös uusia jäseniämme ajamassa. Aluksi ajettiin vähän lämmittelyä ja tutustuttiin rataan ja autoihin joista myöhemmin tuli vähän kilpailuakin, koska muutamat autot tuntuivat olevan notkeampia kuin toiset. Tutustumisen jälkeen alkoi aika-ajot joissa nopein oli Lehmusjoen Juha ottaen paalupaikan 0,119 sekunnin erolla Pekko Nurmiseen. Juhan aika noin F1 kielellä oli huimaavan suuri.. Kilpailussa ajettiin aluksi C-finaali josta B-finaaliin nousi Perttu,, Keke ja Jaakko. B-finaalista A- finaaliin Lalli, Jani ja Tomi. A- finaali aloitettiin Juha Lehmusjoen ollessa paalulla aika-ajoissa saamansa B- parhaan ajan perusteella (kierros 29,320 sekuntia). A-finaali oli vauhdikas ja tässä jyräsivät vanhan rataketut Juhan pyörähtäessä ensimmäisellä kierroksella ja taistelu voitosta oli näiltä osin päättynyt. Kilpailun voittanut Pekko Nurminen ajoi kilpailussa illan nopeimman kierroksen, joka kirjattiin 28,790. Tulokset Naiset: 1. Kaija Lehmusjoki 8:55,112 (14 kierr) 2. Johanna Lajunen 9:13,436 --
5 Miehet: 1.Pekko Nurminen 13:11,422 (25 kierr) 2.Lalli Lajunen 13:12, Jani Kylmälahti 13:40, Perttu Kemiläinen 1 kierr. jälj 5. Jukka Rautiainen Tomi Pirttimäki Juha Lehmusjoki 2 kierr. jälj. 8. SS Virta, 9. Keijo Salenius, 10. Jaakko Kylmälahti, 11. Jyrki Tahvonen, 12. Erkki Savolainen. Lämmin KIITOS Lehtosen Jarille kilpailun järjestämisestä! UUTTA JÄRJESTYKSENVALVOJA PERUSKURSSI Savolaisen Ekillä on tiedossa yksi järjestyksenvalvoja kurssi, joka on mahdollisesti tammi-helmikuun vaihteen tietämissä. Kurssi on edullinen osaston jäsenille, mutta edellyttää osallistumista liikenteenohjaus talkoisiin kesäkuun päivinä sovittavan aikataulun ja tarpeen mukaan. Tiedustelut Erkki Savolainen tai erkki.savolainen@mobiili.net AKK LIITTOKOKOUS AKK vietti Jyväskylän Paviljongissa liittokokouksen ja edeltävänä iltana vietettiin autourheilun palkintojenjako gaala. Palkinto gaala kokosi noin 1000 autourheilusta kiinnostunutta ja runsaan joukon palkittavia paikalle. Palkintojenjako kesti noin 1 puolitoistatuntia. Ennen palkintojenjakoa ja sen jälkeen oli hyvää ohjelmaa, mm. Elvis käväisi paikalla ja Käsityöläiset soittivat erittäin hyvää bilemusiikkia saaden yleisön hyvin mukaansa. Liittokokous oli lajiaan toinen AKK:n historiassa, tätä samaa mallia haetaan myös Autoliiton hallinnon kehittämisessä.
6 Niin palkinto gaalan kuin liittokokouksen avasi AKK:n puheenjohtaja Kari O. Sohlberg, todeten mm. että olemme suomalaisen autourheilun sydämessä niin Suurajojen/Neste Rallin kuin monien suomalaisten huippu rallikuljettajien synnyin seudulla. Puheenjohtaja kysyi voisiko kokous olla jatkossakin näin keskeisellä paikkaa Suomea. Liitokokous sujui sujuvasti, sillä tässä liittokokous mallissa asiat on päätetty varsin valmiiksi alueilla ja joutavat jaarittelut eität pitkittäneet kokouksen kulkua. Uskon demokratian toteutuneen erittäin hyvin ja oikeudenmukaisesti. AKK:n puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Kari O. Sohlberg. Päätös puheessaan puheenjohtaja antoi rivien välistä ymmärtää, että seuraavassa liittokokouksessa joudutaan valitsemaan uusi henkilö puheenjohtajaksi etsintä on aloitettu. Mitä sitten tarkoittikaan! HELSINKI MOTOR-SHOW ja PIKKUJOULUMATKA TALLINNAAN Jälleen on takanapäin yksi muistorikas osastomme järjestämä jäsenmatka, matkasta riittää muistelemista mukana olleilla varmaan lopun ikää. Aluksi matkattiin Pohjolan Turistiauton bussilla katsastamaan uusia automalleja jotka kiiltelivät toinen toistaan kirkkaammin. Myös autojen kuljettajat kiinnittivät usean ostopäätöstä tekevän huomion! Messukeskuksen jälkeen suunnattiin satamaan ja kohden Viron pääkaupunkia Tallinnaa jonne oli varattu Olde Hanseen kunnon keskiaikaiset syömingit. Mutta, kuinka kävikään? Viroon oli matkalla niin runsaasti väkeä, että osan seurueestamme piti jäädä odottamaan seuraavaa purtta ja syömingit siirtyivät noin tunnilla eteenpäin. Lopulta seurueemme oli kasassa ja ei muuta kuin syömään ruokaa oli runsaasti ja vieläpä erittäin hyvää. Ainoa harmi oli, ettei ruoka loppunut vaikka yritimme parhaan kykymme mukaan syödä taloa tyhjäksi. Lopputulos oli, että keskiaikaan liikemiehet ovat todella syöneet hyvin. Pikkujouluja kukin jatkoi omilla yöllisillä riennoillaan Tallinnan yössä osa matkasi ruokapöydästä suoraan omaan sänkyyn osan taas rientäessä aina aamupalan viime hetkille saakka kaupungin iloissa. Päivä oli aikaa shoppailla ja villaisia ostoksia olikin matkatuliaisina tänne kylmään pohjoiseen. Paluumatkalla oli myös hieman tungosta purteen sillä viimeisillä hetkillä seurueemme loputkin jäsenet saatiin mahtumaan purteen tosin hiki virtasi tungoksesta selviämisen jälkeen. Kotimatkalla osalla oli turnaus kestävyyttä osan keskittyessä jo pilkintä kauteen suorittamalla kylmä harjoittelua! Niin meillä kaikilla oli mukavaa ja uusia matkoja jo haaveiltiin niitä luvassa on! Matkan vastuullisina järjestäjinä olivat meidän JR ja Pohjolan Matkatoimisto!
7 KYLÄSEPPÄ-RALLI Meitä oli parikymmentä henkilöä auttamassa Jyväskylän Moottoriurheilijoita Kyläseppä-rallin EK 1 järjestelyissä. Sää oli mitä kaunein talvisää pikku pakkanen ja auringon paiste kauniissa maalaismaisemassa. Olimme ajoissa paikalla ka erikoiskoe sujui aivan aikataulun mukaan ja pääsimme saunomaan hyvissä ajoin. Kaikille mukana olleille lämmin KIITOS! KINKKUAJO Perinteinen Kinkkuajo ajettiin viimevuoden (2004) voittajan Sami Seijesvirran ohjauksessa. Kisa oli mielenkiintoinen kuvasuunnistus ajotaito tehtävineen. Saimme liikkeelle myös Suomen Puolustusvoimat, Sami oli löytänyt hyvän P-paikan Tikkakosken teollisuusalueelta, joka oli ilmeisesti liian lähellä Puolustuslaitoksen toimitiloja. Mistään ei ilmennyt etteikö ko. P-alue olisi vapaasti käytettävissä. No siitä jäi mukava maku ja yksi rikas muisto Kinkkuajosta. Sami vei reitin Tikkakoskelta Vihtavuoreen Kuukanpään erikoiskoetta myöten ja sieltä Laukaan rokkakankaalle ja takaisin Tikkakoskelle. Matkalla ainakin yhdessä talossa ihmeteltiin illallista rallia Rajajärvellä, kun kilpailija letka kävi kääntymässä yhden mummon pihassa minne tie päättyi. Kisa oli hyvin tehty ja mielet olivat iloisia Tikkakosken Autobaarilla missä nautimme hyvät joulukahvit Maaritin keittäminä, tulokset julkaistiin ja runsas palkintopöytä putsattiin. Voittajaksi ajoi Pekko ja Karoliina 158 pisteellä olivat ylivoimaisia voittajia ja siitä lisäpalkintona saivat vuoden 2006 Kinkkuajon ratamestarin tehtävät. 2. Erkki ja Tomi, 3.Jaakko ja Jani, 4. Perttu ja Jukka, 5.Jarkko ja Kirsi, 6. Mauri ja Juha, 7. Jonna ja Kimmo, 8. Kaija ja Sirkka. Niin ja kinkun korjasi jouluksi Sami Seijesvirta. -
8 TULEVAA TOIMINTAA ENSIAPU I-KURSSI Kurssi avoin ja maksuton osaston jäsenille, vierailta peritään. Kurssin vetäjänä EA-kouluttaja Unto Tuukkanen. Ennakkoilmoittautuminen Sirkalle viimeistään mennessä puh jotta voimme varmistaa ruokailuun liittyvät asiat. Kurssi alkaa molempina päivinä kello yhdeksän (09.00) ja päättyy kello mennessä. Kurssin pitopaikka on Tikkakosken Toimiupseeri kerho, eli Itärannalla ollaan. Eli laitetaan ensiaputaitomme tuoreeseen vireeseen sillä koskaan ei tiedä milloin ja missä taitoja tarvitaan. Kurssista saa todistuksen NAISTEN JUTTU Jälleen on luvassa jotain salaperäistä osaston naisten kesken. Osaston jäsenet tai mies jäsenen parempi puolisko rohkeasti mukaan. Ilmoittautumiset ja ehkä hieman salaisuuden verho raottuu, kun soitat Sirkalle tai Kaijalle MESSUT LIIKENTEENOHJAUSTA Osasto toiminnalle niin tärkeä osa on rahan hankinta eri lähteistä. Yhtenä lähteenämme ovat olleet Jyväskylän Messut. Sähkö, Tele, Valo ja AV 2006 messujen liikenteenohjauksesta olemme sopineet ja mukaan tarvitaan taas joukkoja. Rohkeasti mukaan raikkaaseen talvipäivään. Hommia on aina aamusta alkuiltaan saakka. Ilm. Sirkalle tai Ekille
9 NAISTEN- JA PIIRIJOHTAJIEN NAUVOTTELUPÄIVÄT Naisten- ja piirijohtajien neuvottelupäivät ovat savolaisten pääkaupungissa Kuopijossa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Osastomme on perinteisesti lähettänyt edustavan lähetystön pitämään osastomme lippua korkealla. Joten naiset on aika ottaa Sirkkaan puh yhteyttä viimeistään mennessä ja ilmoittautua mukaan. Osasto vastaa matka- ja majoituskuluista ALTIn LIUKKAANKELIN AJOHARJOITTELUA + TALVIPÄIVÄ Liukkaankelin ajoharjoittelua järjestetään lauantaina paikkana Äänekosken seutu. Päivä alkaa ani varhaisella teorialuennolla Liukkosen Autokoululla Äänekoskella osoitteessa Kauppakatu 22. Teorian jälkeen siirrytään jäälle ohjattuun harjoitteluun. Osallistumismaksu jäsenet 5 /auto, maksu menee Äänekosken Urheiluautoilijoille joiden radalla ajoharjoittelu suoritetaan. Teoriaja ajoharjoittelun ohjauskuluista vastuun kantaa osasto. Mukaan mahtuu enintään 20 henkilöä, etusija osaston varsinaisilla jäsenillä ja jos tilaa jää loput paikat perheenjäsenille. Päivään liittyy myös talvipäivää, sen sisältö on vielä avoinna, mutta luvassa on ainakin makkaranpaistoa, mahdollisesti joitakin talvisia lajeja sekä osaston mestaruus pilkintää sillä ajoharjoittelu tapahtuu Keiteleen jäällä. Ajoharjoitteluun osallistuvat ilmoittautuminen Sirkalle viimeistään mennessä puh tai Ekille SM-PEURUNKARALLI Meille on tarjottu erikoiskoetta järjestettäväksi, mutta vastuullisia ja joukkoja kerääviä päälliköitä haikaillaan. EK-päällikö tehtävään on lupautunut Timo Vesterinen puh ja turvallisuuspäälliköksi Jari Lehtonen puh , mutta lisää tarvitaan jotta voisimme vastata Laukaan Moottorimiesten haasteeseen. Varsinaisesti erikoiskoe ajetaan lauantaina jolloin väen tarve on suurin JÄRJESTYKSENVALVOJA KORTIT VANHENEE KEVÄÄLLÄ 2006 Järjestyksenvalvojakortit joilla niitä on osastomme hankkimina, niin ne ovat menossa kevään 2006 aikana vanhoiksi. Joten on aika uusia ne ja uusimiseen tarvitset kaksi passivalokuvaa ja marssit vaikkapa Tikkakosken poliisikonttorille (parillisenviikon torstai iltapäivällä klo välillä) jättämään hakemuksen Savolaisen Ekille niin asia lähtee eteenpäin. Osasto on kortinhankinta kustannuksissa mukana.
PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ
Altikka 5/2006 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ 18.11.2006 Toiminnallinen vuosi 2006 alkaa olla historiaa, mutta jotain pientä vielä on jäljellä osaston omassa toiminnassa ja Autoliiton keskusjärjestö elämässä!
4/2013. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013
Tikkakosken osasto ALTIKKA 4/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 ALTI-Kartingin mestarit 2013 Vasemmalta; Säde Pirttimäki, Karoliina Nurminen, Pekko Nurminen, Juha Lehmusjoki ja
AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30.
Altikka 2/2006 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry:n SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 13.03.2006 klo 18.30. Osoite: TIKKAKOSKEN PITOPALVELU, Kirkkokatu 11, 41160 TIKKAKOSKI Sääntöjen vuosikokoukselle määrätyt
ALTIKKA. 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008
ALTIKKA 4/2009 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2008 No, ei tämä taida niin helppoa ollakkaan!! HYVÄÄ JOULUA JA TURVALLISTA UUTTA 2010 VUOTTA 22.11.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuoski
Tikkakosken osasto ALTIKKA. 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2012 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2012 Uusi Vuosi 2012 ja uudet kujeet! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Voi veikkoset, kun keksisikin noita uusia kujeita! Uusien
POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008
POHJOIS-HÄMEEN URHEILUAUTOILIJOIDEN JÄSENTIEDOTE 1/2008 VAUHDIKASTA UUTTA VUOTTA 2008 Lopultakin näyttää talvi tekevän tuloaan ja hyvä niin, että saadaan kisat suunnitellusti ajettua niin maalla kuin jäälläkin.
ajettavan JM-Kemora kilpailun järjestäjä on Kokkolan Urheiluautoilijat Ry.
KILPAILUN SÄÄNNÖT JM Kemora 19.08.2017 Kansallinen Kokkolan Urheiluautoilijat Ry Kemora, Veteli I OHJELMA 01.07.17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa. 12.08.17 Klo:23.59 Ilmoittautumisaika
Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan kitissä Kilpailutoimisto avataan
KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Aika ja Paikka: Kilpailun arvo: Kilpailun järjestäjä: AutoCenter JM 12.5.2019, Tammisaaren JM-rata, Grabbskog Kansallinen, Aluemestaruus osakilpailu Ekenäs-Tammisaaren
RAMUDDEN JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu
RAMUDDEN JM Lauantaina 24.8.2019 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT RAMUDDEN JM 24.08.2019 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu
Ajojärjestys EVK, Nuoret/Naiset/Seniorit vetoketjuna, Yleinen
KILPAILUN SÄÄNNÖT Jokamiehen Kiekaus 19.9.2015 klo 11.00 Kansallinen JM-kilpailu Alue 7 EVK-luokan mestaruusosakilpailu Kilpailun järjestäjä Vakka-Suomen Urheiluautoilijat ry Keouvinummi Laitila I OHJELMA
PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA
sivu 1 PÖYTÄKIRJA ver 1.1 16.12.2018 PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA Aika: Keskiviikko 21.11.2018 klo 19:23-20:21 Paikka: Porvoon Veden toimitilat, Mestarintie 2, Porvoo Osallistujat : 16 henkilöä,
2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2013 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2013 "Tikkakosken Mannekiinit" Tikkakosken Tohinoissa 2012 osastomme markkinateltta Estolan Pike Ja pirttimäen Tomi 2
Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen
Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015
LIMINGANPORTTI JM. Lauantaina klo Liminka, Vehkamaan radalla. Alue 1 aluemestaruusosakilpailu
LIMINGANPORTTI JM Lauantaina 24.9.2016 klo 11.00 Liminka, Vehkamaan radalla Alue 1 aluemestaruusosakilpailu KILPAILUN SÄÄNNÖT Liminganportti JM 24.09.2016 Kansallinen JM-kilpailu / alueen 1 aluemestaruusosakilpailu
KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat
KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen
I OHJELMA 15.7.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat.
KILPAILUN SÄÄNNÖT KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi Neste Jari-Pekka Ralli Päivämäärä 12.09.2009 Kilpailun arvo / sarjalogo F-Cup Kilpailun järjestäjä Heinolan Urheiluautoilijat ry Paikkakunta Heinola I
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä- ja Kaakkois-suomi 16-17.9.2017 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 28.8.2017 11.9.2017 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 17.10.2009 klo 15.00 Paikka: Läsnä: Kerhohuone, Toivakantie 36, Toivakka Timo Särkkä Jukka Heinonen Markku Ilomäki Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen
61. TS-KORTTELIAJO. 61. TS-kortteliajo Kilpailuohje rev 27.4.
61. TS-KORTTELIAJO 61. TS-kortteliajo 61. TS-KORTTELIAJOT Kilpailun johtaja Ylituomari Tuomarineuvosto Ratamestari Järjestyspäällikkö Maalikamera Kierroslaskija Kuuluttaja Sihteeri, tulospalvelu Ari Aalto
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki
Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä
---------------------------------------------------------------------- PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA 1/2007
Altikka 1/2007 Valokuva; pj. pikkutonttu sylissä Ps. kuva puuttuu, kun pj. ei osaa riittävästi näitä atk taitoja, Ennättää osaston puheenjohtaja joskus tehdä muutakin, kuin juosta osaston asioilla. Mistä
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Itä-ja Kaakkois-Suomi 31.8-1.9.2019 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 15.8.2019 27.8.2019 klo: 23.00 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. Aurinkoa 50 vuotta! Kansikuva: Kari Alosen taideteos PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi 2015 vuosi on jo päässyt
ALTIKKA. 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010. tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ!
ALTIKKA 1/2010 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2010 tikkakosken TYTÖT AUTOKAUPOILLA MOOTTORIURHEILUNÄYTTELYSSÄ! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Jälleen on päästy uuden vuoden ja vuosikymmenen
F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT
F-CUP IV-OSAKILPAILU SÄÄNNÖT F-CUP neljäs osakilpailu Järjestäjä:. AKK:n Lupa: 38/R/04 I OHJELMA 1.7.2004 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ennakkotutustumiskielto ja ilmoittautuminen alkaa. 3.08.2004 klo
Joukkueiden lopulliset ilmoittautumiset oltava järjestäjällä. Kilpailumateriaali lähetetään joukkueille
KILPAILUN SÄÄNNÖT Ramirent JM SM Liiga 18-19.08.2018 SM Liiga Lakeuden Urheiluautoilijat Oulu-Zone, Ylikiiminki I OHJELMA 31.05.2018 Joukkueiden ennakkoilmoittautumisaika päättyy 18.07.2018 Joukkueiden
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY www.toivakkaauk.fi
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 9.10.2010 klo 15.15 Paikka: Läsnä: Hirsiaho, Toivakka Jukka Heinonen Kirsi Rutajärvi Venla Rutajärvi Juha Lampinen Heimo Nieminen Tuomas Hokkanen Sari Puikkonen Ronja Hokkanen
Altikka 1/2005. Puheenjohtajan kynästä
Altikka 1/2005 Puheenjohtajan kynästä Olemme jälleen päässeet hyvään vuoden alkuun. Liikenteellisesti vuosi ei tosin ole alkanut hyvissä merkeissä. Ajokelit eivät ole olleet kunnon talviset liukkautta
1/2014. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014
Tikkakosken osasto ALTIKKA 1/2014 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2014 Mistähän Sirkka on löytänyt moisen kiipeilijän? PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Vuosi 2014 on lähtenyt jo hyvään vauhtiin!
ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 2/2009 1965-2009 Lahden Classic Motorshow osaston matkalaisia Uuraisten Liikenteen kuljettamina. Ensi vuonna uudestaan ja suuremmalla joukolla! PUHEENJOHTAJAN
Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo
KILPAILUN SÄÄNNÖT Ralli 23.5.2009 Historic Rally Trophyn, Rally Trophyn ja BMW Original:in 4. osakilpailu Salon Urheiluautoilijat ry Salo I OHJELMA 16.03.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen
BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT. Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu
BOTNIARING 14.-15.5.2016 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailu on RATA-SM sarjan ja Viron mestaruus sarjan osakilpailu sekä NEAFP kilpailu I OHJELMA 15.4.2016 2.5.2016 klo 23:59 9.5.2016 11.5.2016 klo11:00 12-13.5.2016
Alue 5. Häme. Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU
Alue 5. Häme Karting- aluemestaruus- ja syyskilpailu VMF Vauhtipuisto 30.8.2009 KILPAILUKUTSU AKK:n LUPA /FK 2009 KILPAILUKUTSU Valkeakoski Motorsport Finland ry kutsuu Akk-motorsport ry Hämeen alueen
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät
Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma
Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys
Mynämäen kunnanjohtajan tervehdys URHEILUKESKUKSEN MAASTOSSA PYÖRÄILLÄÄN Lauantaina 18.7.2015 maastopyöräilyn XCE SM- kilpailut tarjoavat jännittäviä ja mielenkiintoisia hetkiä Mynämäen Urheilukeskuksen
12.07.2015 Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan, www.autourheilu.fi KITI-Kisapalvelu
KILPAILUKUTSU KILPAILUN SÄÄNNÖT XXXIV IKH-SAMBACROSS 18.7.2015 Rallicrossin SM-sarjan 3. osakilpailu Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Urheiluautoilijat ry Sotkan moottoristadion, Kauhajoki I OHJELMA 25.05.2015
Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985
Kuopion Urheiluautoilijoiden historiaa vuosilta 1960 1985 1961 Seuran toiminta on ollut vireää alusta alkaen. Vuonna 1961 seura järjesti ensimmäiset jäärata-ajot Keskuskentällä aivan Kuopion keskustan
Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruus Kaakkois-Suomi 6 3.9-4.9.2016 Kansallinen Varkauden Urheiluautoilijat ry Varkaus I OHJELMA 23.08.16 31.08.16 klo: 23.59 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen
28.02.2009 Sastamala. F-CUP 2009 toinen osakilpailu. Kiikoisten Autosuunnistajat
28.02.2009 Sastamala F-CUP 2009 toinen osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat KILPAILUN SÄÄNNÖT VOLKSWAGEN RALLI 28.02.2009 F_CUP:n osakilpailu Kiikoisten Autosuunnistajat Sastamala I OHJELMA 22.12.08
Järjestäjä varaa oikeuden peruuttaa kilpailuluokkia, mikäli luokassa on alle 8 kilpailijaa.
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT KOTKAN KEVÄTAJO 5.-6.5.2012 AKK:n lupanumero 4/FK/2012 Kotkan FK-Kerho kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Kevätajo -nimiseen kilpailuun 5.-6.5.2012 Kotkan FK-radalle.
TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.
TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu
ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965-2008 2/2008 Vuosikokouksessa osaston standaarilla muistettiin veteraani jäseniä. Vasemmalta Martti Mäkinen, Jouko Havu, Aarre Rantanen, osaston
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) TOIVAKKA. 1 Kerhon puheenjohtaja Martti Liukkonen avasi kokouksen.
TOIVAKKA AUTOURHEILUKERHO RY. PÖYTÄKIRJA 1 (4) 41660 TOIVAKKA 11.9.1999 SYYSKOKOUS Aika 11.9.1999 klo 15.00 16.35 Paikka Hirsiaho, Huikko Läsnä 21 jäsentä (osanottajaluettelo liitteenä) 1 Kokouksen avaus
Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015
Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,
SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA
SATAMOTO.FI RALLI KILPAILUN SÄÄNNÖT 21.1.2006 MERIKARVIA Alueralli Länsi-Suomen Aluemestaruusosakilpailu (Alue 7) Luokat: Yleinen, Naiset, A- ja B-juniorit Lisäksi mukana 1400-Trophy luokka sekä Vakio
2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v.
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2015 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2015 50v. AL FIA-FILLARIKISAN VOITTOISA JOUKKUE 2015 HERAJÄRVEN KOULU SAARIJÄRVELTÄ MATKA ITÄVALTAAN VOI ALKAA! PUHEENJOHTAJAN
TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.
KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi
KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry
KILPAILUN SÄÄNNÖT MOMO Syysendurance Saloon 3.10.2010 Kilpailun arvo: Kansallinen Kilpailun järjestäjä: MOMO Racing Team ry Paikkakunta: Alastaro Cirkuit Loimaa I OHJELMA 6.9.2010 Kilpailun säännöt julkaistaan
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT PirKa SJM-karting 2015 24.-26.7.2015 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting-kilpailijoita osallistumaan PirKa SJM-karting nimiseen kilpailuun 24.-26.7.2015
KILPAILUN SÄÄNNÖT Savon Kuormalava-JM
Kansallinen, aluemestaruuskilpailu, alue 3 Iisalmen Urheiluautoilijat ry Iisalmi I OHJELMA 28.6.2017 7.8.2017 klo 23.59 9.8.2017 klo 07.30 klo 07.30 klo 07.45 klo 08.00 klo 09.45 klo 10.00 klo 11.00 klo
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi
EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan
Altikka 4/2005. Puheenjohtajan kynästä
Altikka 4/2005 Puheenjohtajan kynästä Saatoit jo kannesta havaita miten aika kuluu kuin lentäen! Edellisestä Altikasta on jo vierähtänyt tovi aikaa, se oli juuri silloin, kun kesä alkoi. Kesä oli osastomme
Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja mahdolliset kilpailijaohjeet julkaistaan Kitikisapalvelussa
KILPAILUN SÄÄNNÖT Oulun Romu JM Su 15.5.2016 klo 10.30 Kansallinen kilpailu, Alue 1. aluemestaruusosakilpailu Scuderia Palas ry OuluZone moottoriurheilukeskus, Oulu OULUN ROMU www.oulunromu.f I OHJELMA
KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015
KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV. Lauantaina klo Jepualla, Måtasbergetin radalla
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU RAPAKUNKKU XV Lauantaina 9.9.2017 klo 11.00 Jepualla, Måtasbergetin radalla KILPAILUN SÄÄNNÖT I OHJELMA 17.8-17 Kilpailun säännöt julkaistaan ja ilmoittautuminen alkaa 4.9-17
2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011
Tikkakosken osasto ALTIKKA 2/2011 AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1965 2011 Eemeli isä-pertun kanssa osaston pilkkimestaruuskisoissa. Eemeli voitti miesten sarjan! PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA
Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa
Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.
1.1 Kilpailuissa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön määräykset eivät ole voimassa.
Espoon Merenkävijät ry KILPAILUKUTSU - EMK JATKOLUOKKAREGATTA 2018 Tapahtuma: Jatkoluokkaregatta 2018 Zoom8 SM Europe SM Laser Radial SM Laser 4.7 ranking Laser Standard ranking Järjestäjä: Espoon Merenkävijät
KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö
KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,
2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala
KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala 31.8.2014 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Aluemestaruuskilpailu 2014 nimiseen
Talvi alkaa olla taputeltu
Talvi alkaa olla taputeltu Pj:n palsta Heippa, hyvä autourheiluväki! Vuosi on vaihtunut ja kuluva vuosikin jo hyvällä alulla. Pidimme mielestäni onnistuneet pikkujoulut viime vuonna Tuulensuojassa. Ainakin
Power Weekend SpeedParty. SpeedConcept ry PL168 FI JOENSUU
Power Weekend 2016 SpeedParty SpeedConcept ry PL168 FI-80101 JOENSUU SpeedConcept ry SpeedConcept on suomalainen autokerho, joka on autoharrastajien yhdysside ja toimii lähinnä Suomen alueella kotipaikkanaan
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro
TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19
KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP. Lopullinen Äänekoski Eväjärvi Saariselkä sijoitus. Kilpailijan nimi
KULTAPERINNE ry. Kullanhuuhdonnan avoin Kulta CUP 0 Kilpailijan nimi Matilainen Kauko Keränen Veikko Ojanpää Jukka Raja Hannu Pohjola Päivi Nivala Reijo Pekkala Meeri Kannisto Marjatta Muotkajärvi Pirjo
SAUNASEURA /5 TOIMINTAKERTOMUS Perustettu TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su KUNNIA
1/5 TAPAHTUMAT 2018 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - Su 18.2.2018 KUNNIAKIRJA Saunaseura SaunaMafia ry täytti 9 vuotta ja samalla luovutimme savusaunojen lämmittäjälle Atte Salolle Saunamajurin kunniakirjan
TIEDOTTAA /
Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,
AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3
AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 19.10.2013 klo 15:00 Paikka: Paloisten koulukeskus, Toivakka Läsnä: Juha Lampinen Markus Mäki-Kulmala Topi Saarelainen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala Elias Mäki-Kulmala Niina Ikonen
Jäsenlehti PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS
Jäsenlehti 1 2014 PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS Lämmittää autosi Kuljetusjärjestelmät Vaihtoautojen erikoisliike Automiehenkatu 3 33840 Tampere Matkapuhelin: 050-5435049 Puhelin: 03 2663 663 Fax:
SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi
SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven
Kemora asfalttisprint
Kemora asfalttisprint 18.4.2015 OHJAAJAINFO 1. LUOKAT Kilpailussa ajetaan kilpailukutsun mukaiset luokat. 2. PÄÄTOIMIHENKILÖT Tuomariston puheenjohtaja Pentti Varis Imatra Tuomarit Ilari Kumpulainen Toholampi
Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT. Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki
Metsä-Multia RALLISPRINT KILPAILUN SÄÄNNÖT Paltasen Autourheilukeskus Pieksämäki RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT Metsä-Multia rallisprint Kansallinen ja alue 4 aluemestaruusosakilpailu Pieksämäen Urheiluautoilijat
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015
JPH Fysio-tempo Mouhijärvellä 9.5.2015 Puheenjohtajan tervehdys Moro! Tervetuloa kaikki kilpailemaan 9.5. äitienpäivän aattona keväiselle Mouhijärvelle JPH Fysio-tempoon. Kausi on aluillaan ja nyt on hyvä
ALTIKKA. AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009. Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa
ALTIKKA AUTOLIITON TIKKAKOSKEN OSASTO ry JÄSENLEHTI 1/2009 1965-2009 Kesäinen hattutyttö Uuraisilta osastomme pikkujouluissa 20.2.2009 PUHEENJOHTAJAN TUUMAILUJA Uusi vuosi on jo pitkällä ja niin myös osastomme
24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT
24.-25.2.2007 HELSINKI KILPAILUN SÄÄNNÖT www.markowa.com/had KILPAILUN SÄÄNNÖT HONG KONG -HANKIRALLI 24.-25.02.2007 Kansallinen ralli / NEAFP/ AKK:n lupa n:o 15/R/07 Historic Rally Trophyn 3. osakilpailu
TOIVAKAN AUTOURHEILUKERHO RY
SYYSKOKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 11.10.2014 klo 15:30 Paikka: Nuorisotalo, Toivakka Läsnä: Niina Ikonen Kirsi Hokkanen Juha Lampinen Heimo Nieminen Arto Virtanen Topi Saareleinen Hanna-Kaisa Mäki-Kulmala
OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA
OULULAISET VENÄJÄN REISSULLA Oulunseudun metsätilanomistajien perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Venäjän Karjalaan. Oululaisittain sanottuna onnikallinen (bussilastillinen) jäseniä suuntasi kesäkuun
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5
Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg
Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen
XI Ruoveden Rallisprint
Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan
Keskiviikko
Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen
Suomen Melonta- ja Soutuliitto Ratajaosto. Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous 11.4.2015
Sivu 1(6) MARATON CUP SÄÄNNÖT 2015 Säännöt hyväksytty: Rata- ja maratonjaoston kokous Laatija / tiedustelut: Pekka Tulonen 1 YLEISTÄ Näissä säännöissä määrätään Suomen melonta- ja soutuliiton alaisissa
KAUHAJOEN KARHU RY 17.02.2015 PL 7 PL 76 61801 KAUHAJOKI
MARATONJAOSTO Jäsentiedote 2/2015 (J.Hautala) MATKAT KARHU-VIESTI 11.4.2015 Miesjoukkue on ilmoitettu juoksuun jaoston toimesta mutta saataisiinko mukaan myös naisjoukkue?. Lisätietoa löytyy osoitteesta
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Alkkulan Jää XXVI Aika ja paikka: 10.3.2013 klo 11.00, Ylitornio, Nesteen ranta Kilpailun arvo: Kansallinen
1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.
Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala
Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula
Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.
Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry
TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta
"raikkaasti vauhdissa mukana"
KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa
JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.
Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015
Itä-Suomen senioriviinakauppiaiden jäsentiedote 3/2015 KESÄTEATTERI KIINNOSTI Kuopion Uudessa Kesäteatterissa Rauhalahdessa esitettiin kuluneena kesänä täysille katsomoille musikaalia Solistina Olavi Virta.
JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU
JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry.
JOKAMIESLUOKAN KILPAILUKUTSU Ylitornion Urheiluautoilijat ry. www.ylitornionua.com Kilpailun nimi: Nuuskakaira JM Aika ja paikka: 7.6.2014 klo 11.00, Pello, Kittisvaara Kilpailun arvo: Kansallinen Lupanumero:
TEKNINEN OPAS. Skoda maantiecupin 5. osakilpailu. Revisio 1.0 8.7.2015
1 TEKNINEN OPAS Skoda maantiecupin 5. osakilpailu Revisio 1.0 8.7.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO: KILPAILUORGANISAATIO... 3 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ... 3 KILPAILUN TOIMIHENKILÖT... 3 TUOMARINEUVOSTO... 3 KILPAILUN
2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.
KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo
1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013
Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina
TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY
TYRNÄVÄN RESERVILÄISET RY ESKON MALJA KILPAILUT 4.5. 2013 HIUKKAVAARAN AMPUMA- RADALLA Reserviläiskivääri 10 laukausta maaten, matka 150 m/ 2 min Stang 20 ls / 30 s TULOKSET: Sijoitus Nimi Yhdistys Sarja