DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014"

Transkriptio

1 DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 Disco Hakunilan Hevoshaan koulun viidesluokkalaiset haluavat järjestää diskon. Jotta lupa heltiää, täytyy heidän kerätä tarvittava määrä tähtiä merkkinä hyvästä käytöksestä. Aika alkaa käydä vähiin ja tähtiä puuttuu edelleen: missä kaikessa luokka voisi vielä kunnostautua? Välillä hyvä käytös uhkaa kuitenkin unohtua kokonaan. Lisäksi on vielä paljon järjesteltävää, esimerkiksi musiikki täytyy valita huolella. Lopulta diskoilta koittaa ja yhdessä tekeminen huipentuu. Ohjaus: Selma Vilhunen Teemat: koulumaailma / yhdessä tekeminen / kasvaminen / hyvä käytös / haasteet YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI Pohdittavaa: 1. Oletteko luokkana järjestäneet jonkin tapahtuman esimerkiksi diskon, myyjäiset, jotain muuta? Mikä järjestämisessä oli helppoa? Entä mikä oli vaikeaa? Minkälaisen tapahtuman haluaisitte kaikkein mieluiten järjestää kerätessänne rahaa esim. luokkaretkeä varten? Mikä juuri teidän luokassanne on kaikkein parasta? Missä olette luokkana erityisen taitavia?

2 2. Kouluissa, kuten muillakin työ- ja opiskelupaikoilla ja yhteiskunnassa ylipäätänsä, on aina tietyt säännöt ja työskentelyohjeet, joita täytyy noudattaa. Mitä sääntöjä teidän koulussanne on? Miksi sääntöjä täytyy noudattaa? Ovatko jotkin säännöt mielestäsi turhia tai vääränlaisia, miksi? Muistatko tilanteen, jossa luokassanne ei noudatettu sääntöjä? Mitä siitä seurasi? Miten homman olisi voinut hoitaa toisin? Jos saisit itse päättää säännön, jota kaikkien luokassa tuli noudattaa, mikä se olisi? Keksitkö tilanteita, joissa olisi tärkeää sanoa kiitos ja anteeksi, vaikka se olisikin joskus vaikeaa? Missä tilanteessa viimeksi kiitit? Milloin viimeksi pyysit anteeksi? Myös kodeissa on monenlaisia sääntöjä ja tapoja. Minkälaisia ovat teidän perheenne säännöt? Onko esimerkiksi joku kotityö, joka on sinun vastuullasi? Mikä on ehdottomasti kiellettyä? Entä onko teidän perheellänne jotain omia, erityisiä tapoja tai perinteitä, kuten esimerkiksi että keskiviikko on siivouspäivä, perjantai-iltana katsotaan yhdessä elokuva, jne.? 3. Kuvitelkaa, että teidän luokastanne tultaisiin kuvaamaan dokumenttia. Minkälaista olisi jos luokassa olisi kuvausryhmä? Luuletko, että pystyisitte olemaan ja työskentelemään aivan kuten yleensäkin? Miltä tuntuisi nähdä itsensä televisiossa tai valkokankaalla? Oletko joskus nähnyt itsesi videokuvassa? Mistä teidän luokkanne tarina kertoisi? Mikä teidän luokassanne olisi erityistä ja huomionarvoista? Minkälaisia hahmoja luokastanne löytyisi? Tehtävää: 1. Suunnitelkaa yhdessä kuvitteellinen disko. Jakautukaa pieniin ryhmiin ja jakakaa kullekin ryhmälle oma osa-alue vastattavaksi. Ryhmä miettii miten toteuttaisi oman osuutensa. Mitä pitää ottaa huomioon, kuka tekee mitäkin? Mihin asioihin tarvitaan aikuisten apua?

3 Osa-alueita voivat olla esimerkiksi: MUSIIKKI (dj:n tehtävät) KORISTELU LIPUNMYYNTI VAATTEIDEN SÄILYTYS OHJELMANUMEROT (arpajaiset, tanssikilpailu, jne.) BUFFET (leipominen, myynti, jne.) JÄRJESTYKSENVALVONTA ESTEETTINEN ELOKUVA-ANALYYSI Pohdittavaa: Äänellä on iso merkitys elokuvissa ja kaikessa muussakin audiovisuaalisessa kerronnassa. Usein äänimaailma jää kuitenkin vähälle huomiolle kuvan ollessa ensisijainen tarkastelun kohde. Elokuvan äänimaailma koostuu monista elementeistä ja kerroksista. Elokuvan äänimaailman rakennuspalikoita ovat esimerkiksi musiikki, roolihahmojen puhe, kertojaääni, taustaäänet ja äänitehosteet. Myös hiljaisuus voi olla tehokas keino luoda tunnelmaa. Äänillä voidaan vedota katsojan tunteisiin monilla tavoilla ja johdatella tätä tiettyyn tunnelmaan. Äänen taajuus, sävelkorkeus ja rytmi vaikuttavat katsojan vaikutelmiin siitä mitä tarinassa tapahtuu. Tiettyihin tilanteisiin ja erilaisiin elokuvagenreihin liittyy vahvoja odotuksia siitä, minkälainen ääni niihin luontevasti kuuluisi. Jännityselokuvilla, romanttisilla komedioilla, eeppisillä sotaelokuvilla jne. on usein hyvin tyypilliset äänimaailmat. Ääni ja kuva voidaan myös tahallisesti laittaa ristiriitaan keskenään ja näin hämätä katsojaa. Äänillä katsoja voidaan myös yllättää, pelästyttää tai saada nauramaan. Äänillä voidaan kertoa ja liikuttaa tarinaa eteenpäin. Äänillä ja musiikilla voidaan esimerkiksi saada aikaan erilaisia tunnetiloja, luoda jatkuvuutta kerronnalle, vaikuttaa ajan ja paikan tuntuun sekä antaa vihjeitä tulevista tapahtumista tai palata menneeseen. Yhtenäinen äänitausta auttaa jatkuvuuden luomisessa ja muistuttaa tapahtumapaikasta, vaikka kuvassa näkyisi vain pieni yksityiskohta. Äänellä on mahdollista tuoda kuvaan sellaista, jota ei kuvassa näy. Tällöin ääni täydentää ja selventää epäselväksi jääneitä kohtia. Kaikkea ei aina tarvitse näyttää. Joskus pelkän äänen käyttäminen on tehokkaampaa kuin asian näyttäminen, sillä ääni antaa tilaa mielikuvitukselle ja katsojan omalle tulkinnalle.

4 Jäikö mieleesi joku musiikkikappale joka soi Disco-elokuvassa? Pystytkö nimeämään jonkun aiemmin näkemäsi elokuvan, jossa oli erityisen mieleenpainuva äänimaisema tai vaikuttavaa musiikkia? Usein elokuvan ääniraidalta eli soundtrackiltä nostetaan jokin kappale ikään kuin elokuvan tunnusmelodiaksi. Se voi olla jokin toistuva sävelkulku tai yksittäisen artistin esittämä kappale. Tuleeko sinulle jostain tietystä kappaleesta mieleesi joku tietty elokuva? Tehtävää: Mediametka ry:n Metkula-ohjelmalla voit tehdä erilaisia kuvaesityksiä valokuvilla, liikkuvalla kuvalla, animaatiolla; voit yhdistää kuviin ääniä, piirtojälkeä ja kirjoitusta. Tehkää Metkulaohjelmalla esitys, jossa äänillä on erityinen merkitys. Voitte hyödyntää valmista kuva- ja äänikirjastoa. Katsokaa erilaisia kuvia ja koettakaa yhdistää niihin mahdollisimman hyvin sopiva ääni. Kokeilkaa myös mitä tapahtuu ja minkälainen tunnelma syntyy, kun valitsette kuvan ja äänen niin, että ne eivät oikein sovi yhteen; esimerkiksi iloinen kuva ja synkeä ääni minkälainen vaikutelma syntyy? Voitte myös hyödyntää omia valokuvia ja videokuvaa, jota voitte kuvata esimerkiksi nettikameran kautta. Metkula lasten oma tarinastudio: Metkulan käyttöopas: Disco -elokuvassa musiikki on suuressa roolissa. Suunnitelkaa yhdessä ryhmänä diskon soittolista. Voitte koostaa listan kirjaamalla ylös artistit ja kappaleet, mutta voitte myös tuoda musiikkia luokkaan ja kuunnella listan järjestyksessä läpi! Kuten elokuvissa, myös diskossa musiikilla pyritään luomaan tietynlaista tunnelmaa: usein aluksi soitetaan menevämpää musiikkia, lopuksi hitaampia, rauhallisempia kappaleita. Mitä kappaleita valitsette? Minkälaisen tunnelman haluatte luoda? Minkälaisia erilaisia tanssityylejä diskossa voidaan nähdä?

5 Miten otatte huomioon erilaiset musiikkimaut? Miksi haluat valitsemasi kappaleen listalle, mikä tekee juuri siitä hyvän? Harjoitelkaa kompromissien tekemistä ja perustelkaa kappalevalintanne hyvin. Lähteet: Yle Mediakompassi: Mediametka ry: KAVI, Elokuvapolku:

OPETUSMATERIAALI 2015

OPETUSMATERIAALI 2015 OPETUSMATERIAALI 2015 LAYLAN SÄVEL Layla ei ole nähnyt äitiään neljään vuoteen ja asuu kotikylänsä sijaan Afganistanin pääkaupungin Kabulin orpokodissa. Orpokodin arki kuitenkin maistuu Laylalle, koska

Lisätiedot

OPETUSMATERIAALI 2015

OPETUSMATERIAALI 2015 OPETUSMATERIAALI 2015 RAKKAUTTA JA ROSKAA Minkälaista on elää nuoruus venäläisellä kaatopaikalla köyhyydessä, kun ei ole muuta kuin peltinen suoja kotina ja ajatukset täynnä unelmia sekä toiveita paremmasta

Lisätiedot

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 Olen tyttö! 13-vuotias Joppe syntyi pojan vartaloon, mutta on aina tiennyt oikeasti olevansa tyttö. Joppe viettää tavallista teinitytön elämää käyden koulua sekä meikkaillen

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 SHARUKH TIELLÄ ONNEEN. Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 SHARUKH TIELLÄ ONNEEN. Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 SHARUKH TIELLÄ ONNEEN Elokuvan esittely: Intialainen 14-vuotias Sharukh ei käy koulua, vaan työskentelee autokorjaamolla, jotta

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 LEIJONA JA URHEA HIIRI. Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 LEIJONA JA URHEA HIIRI. Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 LEIJONA JA URHEA HIIRI Elokuvan esittely: Yhdeksänvuotias Nora on paennut perheensä kanssa päiviä ja öitä aavikon halki Syyrian

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 BENTEN ÄÄNI Hollantilainen Bente unelmoi laulajan urasta. Ladattuaan lauluesityksiään internetiin levytuottaja ottaa yhteyttä, mutta äidin mielestä 11-vuotias Bente on vielä

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014

Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja. MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Videotuotantojen kilpailutuksen käsikirja MASSIVE Helsinki / TrueStory 11.9.2014 Ja kaikki alkoi suunnittelusta... Ennen kilpailutusta mieti tarkkaan, että mihin tarkoitukseen videotuotanto tulee ja mitä

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

9.-luokkalaisen kulttuurikansio

9.-luokkalaisen kulttuurikansio 9.-luokkalaisen kulttuurikansio Kokoa kulttuurikansioon puolen vuoden ajan kulttuurielämyksiäsi. Kulttuurikansio palautetaan opettajalle 31.3. 2009. Liimaa pääsyliput kansioon! Pakolliset sivut Huom! -

Lisätiedot

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt

OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä

Lisätiedot

Toteutus. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa bingo tai näyttää seuraavan sivun bingo-sanaa.

Toteutus. Kun joku saa bingon, eli rastisuoran, hän voi huutaa bingo tai näyttää seuraavan sivun bingo-sanaa. LINTU- BINGO Valmistelu Tulosta bingon ohjeet, BINGO-kyltti ja tarvitsemasi määrä lintubingoalustoja. Tiedostossa on 12 lintubingoalustaa. Jokaisessa kuvat ovat eri järjestyksessä. Alustoja voi käyttää

Lisätiedot

Seija Pylkkö Valkealan lukio

Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Seija Pylkkö Valkealan lukio ELOKUVA ANALYYSIA Sukella tarinaan Selvitä, mikä on elokuvan aihe eli mistä se keskeisesti kertoo? Miten tapahtumat etenevät, eli millainen on juoni? Kertooko

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä.

Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan ja sävelletään (EIC1) Kerrotaan tarina eri äänteillä, äänillä tai melodioilla, joita on luotu yhdessä. Musiikkipäiväkirjani: Tutkitaan, improvisoidaan...

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA. Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA. Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 VARICELLA Elokuvan esittely: Kaksi lahjakasta sisarta, 13-vuotias Nastya ja 7-vuotias Polina harrastavat balettia arvostetussa

Lisätiedot

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014

DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 Ei kenenkään maalla Tanskalaisessa vastaanottokeskuksessa alaikäiset turvapaikanhakijat odottavat viranomaispäätöksiä. Oma perhe on jossain kaukana. Välillä turhautuminen,

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille

LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT. Ideoita opettajille LUKUDIPLOMIEN TEHTÄVÄT Ideoita opettajille Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. Kirjoita henkilöstä luonnekuvaus. 2. Tee ja kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle.

Lisätiedot

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi

Tehtäväpaketti. Kysyttävää tehtävistä, kisan kulusta tai nettisivujen käyttämisestä? Ota yhteyttä os. reiluluokka@kuvalehdet.fi Tehtäväpaketti Koululaisen Reilu luokka 2009 -kilpailu jakautuu neljään aihealueeseen: minä, kaverit, meidän luokka ja meidän koulu. Jokaiseen aihealueeseen liittyy tehtäviä, joista koostuu kisan aikana

Lisätiedot

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia.

ALAKOULUT 1 2lk. Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. ALAKOULUT 1 2lk Lukekaa Katri Kirkkopellon Molli (Lastenkeskus 2000) ja tutkikaa tarkkaan myös teoksen kuvia. 1A) Pohtikaa, miksi Molli asuu linnassa, jonka piha on täynnä kieltokylttejä? IB) Kirjoittakaa

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 PIDÄ MINUT TURVASSA. Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 PIDÄ MINUT TURVASSA. Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 PIDÄ MINUT TURVASSA Elokuvan esittely: Pidä minut turvassa on tarina kolmesta nuoresta tytöstä, jotka asuvat väliaikaisesti skotlantilaisessa

Lisätiedot

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET

IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET IX KOKOONTUMINEN SÄÄNNÖT JA SEURAUKSET SÄÄNTÖSUUNNITELMA Sääntösuunnitelman tarkoituksena on saada säännöistä ja seurauksista selkeämmät ja oikeudenmukaisemmat lapselle. Se toimii sopimuksena ja muistuttaa

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto

KIRJASTO & MARKKINOINTI. Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto KIRJASTO & MARKKINOINTI Roosa Kallio markkinointipäällikkö Helsingin kaupunginkirjasto 26.3.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä

Lisätiedot

Animaatio Web-sivuilla

Animaatio Web-sivuilla Ihmisen koko huomio kiinnittyy vaistomaisesti (hyökkääjiltä suojautuminen) liikkuvaan kuvaan. Yleisesti ottaen animaatioita kannattaa käyttää mahdollisimman vähän. Suunnitteluvaiheessa on hyvä pohtia,

Lisätiedot

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma

Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Vantaan musiikkiopisto 1 Musiikkiteatteri-ilmaisun opetussuunnitelma Musiikkiteatteri-ilmaisu on oppiaine, jonka tavoitteena on oppilaan musiikkikäsityksen monipuolistuminen sekä esiintymisvarmuuden ja

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo

Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan koostaminen HTKS152 17.2.2014 Tanja Välisalo Digitaalisen tarinan käytännön toteutus 1. Kuva-, ääni- ja videomateriaalin muokkaaminen 2. Digitaalisen tarinan koostaminen Editointi

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely

Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Tehokas nettivideo. 5.2.2015 MASSIVE Helsinki & TrueStory. Sanasto tinyurl.com/videosanasto

Tehokas nettivideo. 5.2.2015 MASSIVE Helsinki & TrueStory. Sanasto tinyurl.com/videosanasto Tehokas nettivideo 5.2.2015 MASSIVE Helsinki & TrueStory Sanasto tinyurl.com/videosanasto Ohjelma 5.2.2015 08.30 Aamukahvi 09.00 Minkälainen on tehokas video viestinnässä ja markkinoinnissa? Miksi videoiden

Lisätiedot

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke

Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Antti Huttunen Turun VIRTA-hanke Peruskoulun etäopetus Turussa Alkanut 2008 Käynnistäjänä VIRTA-hanke Välineenä Adobe Connect Oppiaineet A2-ranska A2-ruotsi A2-espanja Ortodoksiuskonto Tutkimuksia ja selvityksiä

Lisätiedot

Board Game Lab. 4 Teema. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi

Board Game Lab. 4 Teema. Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Board Game Lab 4 Teema Materiaalit CC-BY 4.0 Mikko Lampi Sisältö Alustus 1. Mikä on teema? 2. Teeman suunnittelu ja kehittäminen Työskentelyä Keskustelua Teeman suunnittelua Mikä on teema? Peli = mekaniikka

Lisätiedot

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas

Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne

Lisätiedot

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi

TUM-412 Luento / JP. Yliopistonlehtori Sini Hulmi TUM-412 Luento 9.11.2017 / JP Yliopistonlehtori Sini Hulmi Jumalanpalveluselämän tehtävät harjoittelun aikana (tarkemmin ohjeita alempana) Kaksi liturgiaa Kaksi saarnaa Osallistuminen kasteen, avioliittoon

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä?

Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä ikinä? Mitkä ammatit sinua kiinnostavat? Mitkä asiat ilahduttavat sinua? Mitkä asiat ovat sinulle vaikeita? Miten niitä voisi helpottaa? Kenet haluaisit tavata? Miten normaalista koulupäivästä tulisi paras koulupäivä

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen

Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana. Suvi Tuominen Vanhempi lapsen mediavalintojen ohjaajana Suvi Tuominen Mikä KAVI? Kansallinen audiovisuaalinen arkisto ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus yhdistyivät 1.1.2014 Lakisääteisiä tehtäviä mm. audiovisuaalisen

Lisätiedot

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1

PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN. Lapsen oikeus perhesuhteisiin PRIDE-KOTITEHTÄVÄT. Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Kotitehtävä 5 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä VIIDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus perhesuhteisiin Perhe ja perhesuhteiden ylläpitäminen ovat tärkeitä mm. lapsen itsetunnon, identiteetin ja kulttuurisen yhteenkuuluvuuden

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015

KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 KIRJASTO & MARKKINOINTI Kito 2015 24.8.2015 Helsingin kaupunginkirjasto 27.8.2015 OHJELMA & TAVOITE Lyhyt esittely - mitä markkinointi on Miten markkinointi eroaa viestinnästä? Esimerkkejä kirjastomarkkinoinnista

Lisätiedot

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle

Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Ohjeet opettajalle/ oppilaalle Mistä tässä on kyse? Erikoinen kaupunki on täynnä tehtäviä, joita voi ratkaista kirjoittamalla tai piirtämällä. Kaupungin karttaa voi jatkaa piirtämällä tai sinne voi lisätä

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin.

Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. Opas tekijänoikeudesta valokuvaan, piirrettyyn kuvaan, liikkuvaan kuvaan, ääneen ja musiikkitallenteisiin sekä tekijänoikeudesta internettiin. TEKIJÄNOIKEUS (Kopiereg - Derechos d autor - Müəlliflik hüquqları

Lisätiedot

Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut)

Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut) (äänitteet ja nuottijulkaisut) Kuvailupäivä 5.3.21012 Katerina Sornova Kansalliskirjasto katerina.sornova[ät]helsinki.fi Yleistä säännöistä Ennen: Audiovisuaalisen aineiston kuvailu ja Nuottijulkaisujen

Lisätiedot

Yleistä säännöistä 6.3.2012. Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut) 0-alue: Sisältö- ja mediatyyppi Sisältötyyppi

Yleistä säännöistä 6.3.2012. Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut) 0-alue: Sisältö- ja mediatyyppi Sisältötyyppi (äänitteet ja nuottijulkaisut) Kuvailupäivä 5.3.21012 Katerina Sornova Kansalliskirjasto katerina.sornova[ät]helsinki.fi Yleistä säännöistä Ennen: Audiovisuaalisen aineiston kuvailu ja Nuottijulkaisujen

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

MEDIAVÄYLÄ. Mediaväylältä löytyy: 3-vuotiaille Kuvaaminen 4-vuotiaille Ääni 5-vuotiaille Medialukutaito 6-vuotiaille Viestintä

MEDIAVÄYLÄ. Mediaväylältä löytyy: 3-vuotiaille Kuvaaminen 4-vuotiaille Ääni 5-vuotiaille Medialukutaito 6-vuotiaille Viestintä MEDIAVÄYLÄ Mediaväylä on avoin menetelmätarjotin, joka tarjoaa mediakasvatuksellisia omatoimipajoja. Jokaiselle ikäryhmälle on suunniteltu oma sisältö, mutta pajat ovat vapaasti sovellettavissa eri-ikäisille.

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Lapsen kannustaminen Erilaiset tavat kannustaa

Lisätiedot

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli

Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa. Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Voiko hiipiminen olla tanssia? - Esiripun noustessa Ninni Heiniö ja Pia Puustelli Esiripun noustessa Sekä esiintyjillä että yleisöllä on aktiivinen rooli esitystapahtumassa -> vuorovaikutus Esitystilanteessa

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Tuija Takala. Hyvä päivä. Tehtäviä

Tuija Takala. Hyvä päivä. Tehtäviä Tuija Takala Hyvä päivä Tehtäviä Tehtävät on tehty kirjaan Hyvä päivä, jossa on 28 novellia eli lyhyttä kertomusta. Tehtäviä voi tehdä yksin, parin kanssa tai pienessä ryhmässä. Tehtävät sopivat nuorten

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi

Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin. Oskari Lammi Ohjeistus maailman asiakasystävällisimpään myyntiin Oskari Lammi 1 Asiakastyytyväisyys mitä ja miksi Asiakas määrittelee hyvän ja huonon palvelun laadun. Jos palvelun laatu ei tyydytä asiakasta, on hänen

Lisätiedot

Selkoilmaisun uudet muodot

Selkoilmaisun uudet muodot Selkoilmaisun uudet muodot Viestintäympäristö muuttuu Internetin kehityksen alkuvaiheessa kuvien ja videoitten käyttö oli hankalaa. Nyt yhteydet ovat nopeutuneet, päätelaitteiden teho on kasvanut, ja erilaiset

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

LUONTOON YHDESSÄ! Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille

LUONTOON YHDESSÄ! Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille LUONTOON YHDESSÄ! Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu lapsille ja nuorille Avajaiset 8.2.2017 Ympäristöministeriö, Helsinki Opetusneuvos Mikko Hartikainen Opetushallitus Toiminnanjohtaja Hanna Lämsä

Lisätiedot

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E

D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E D R A A M A T Y Ö P A J O I S S A O N T I L A A I D E O I L L E J A P E R S O O N I L L E Draamatyöpajassa ryhmä ideoi ja tuottaa synopsiksen pohjalta musiikkiteatteriesityksen käsikirjoituksen. Käsikirjoitus

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa:

HYP on lyhenne sanoista Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin HYP on asenne ja yhdessäolotapa: Huomioivaa Yhdessäoloa Päivittäin ihmisille, jotka ovat vaarassa jäädä yksin HYP jakson käynnistyskokous Tutustu myös opasvihkoon Sheridan Forster: Huomioivan yhdessäolon malli HYP Mikä HYP on HYP on lyhenne

Lisätiedot

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri

1. Helppo ja hauska pöytäteatteri 1. Helppo ja hauska pöytäteatteri Nukketeatteri inspiroi ja rikastuttaa niin lasten kuin aikuisten mielikuvitusta. Pöytäteatteri on yksi nukketeatterin muoto. Pöytäteatteria esitetään sananmukaisesti pöydän

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI. Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI. Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 GIOVANNIN VESIBALETTI Elokuvan esittely: 10-vuotiaalla Giovannilla on suuri unelma: hän haluaa olla ensimmäinen poika, joka saisi

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

LUKUVIIKKO OPPITUNTIVINKIT 2013 SIRI KOLU

LUKUVIIKKO OPPITUNTIVINKIT 2013 SIRI KOLU 2 lk 1) Lukekaa Astrid Lindgrenin kirja Pikkuveli ja Katto-Kassinen luvut 1-2 luku kerrallaan. Piirtäkää Katto-Kassisen kuva ja kerätkää piirrokseen sanoja kuvaamaan sitä, millainen Katto-Kassinen on.

Lisätiedot

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja

Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 5/8: Mediaelementit Edellinen

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 1/8: Informaation esitystapa

Lisätiedot

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008

Haastattelu- ja tutkimuspalvelut SUOMI EUROOPASSA 2008 Haastattelu- ja tutkimuspalvelut A SUOMI EUROOPASSA 2008 ITSETÄYTETTÄVÄ LOMAKE GS1. Alla kuvaillaan lyhyesti ihmisten ominaisuuksia. Lukekaa jokainen kuvaus ja rengastakaa, kuinka paljon tai vähän kuvaus

Lisätiedot

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta

Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta Harjoitusten ideat on sovellettu Bret Nicholauksen ja Paul Lowrien Ajatusleikki-kirjasta 1. Mikä olisi jännittävin paikka, jota haluaisit tutkia? 2. Jos voisit kutsua kenet tahansa maailmassa puhumaan

Lisätiedot

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia!

Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Renkajärven valokuvauskilpailu 2011 jälleen upeita kuvia! Suojeluyhdistyksen valokuvauskilpailu järjestettiin nyt kolmannen kerran. Kilpailuaika oli 13.2.-5.6.2011. Yhdistyksen hallitus oli antanut kilpailun

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

Testaajan eettiset periaatteet

Testaajan eettiset periaatteet Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.

Lisätiedot

Ohjeet lyhytelokuvan tekoon

Ohjeet lyhytelokuvan tekoon ELÄVÄÄ KUVAA-PROJEKTI 99600 Sodankylä +358 (0)40 73 511 63 Ohjeet lyhytelokuvan tekoon 1 Sisällys Tarvittavat työvälineet 2 Valmistelut 2 Kuvaaminen 3 Editointi 3 Kohtausten jakaminen osiin 5 Äänten lisääminen

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

OPETUSMATERIAALI 2015

OPETUSMATERIAALI 2015 OPETUSMATERIAALI 2015 TANSSII TÄHTIEN TYYLILLÄ Neljätoistavuotias Eugène on tanssinut kilpatansseja kuusivuotiaasta lähtien. Tanssiminen ei ole poikien harrastus tai niin ainakin ajattelevat Eugènen luokkakaverit.

Lisätiedot

Ympäristöpeli Kipinä. Ympäristöpeli Kipinä on saatavilla sähköisenä osoitteessa: www.kierratyskeskus.fi/vety/julkaisut

Ympäristöpeli Kipinä. Ympäristöpeli Kipinä on saatavilla sähköisenä osoitteessa: www.kierratyskeskus.fi/vety/julkaisut Ympäristöpeli Kipinä Ympäristöpeli Kipinä on kevyt ja hauska tapa käsitellä ympäristötietoa. Se on suunnattu aikuisille, ja siinä on kahdeksan perusteemaa. Pelin kortteihin voivat tarttua ihan tavalliset

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

MUUToS luokassa. Näin aloitat muutoksen luokassa! LAPSEN. viikko

MUUToS luokassa. Näin aloitat muutoksen luokassa! LAPSEN. viikko LAPSEN oikeuksien viikko MUUToS luokassa Harjoituksen tavoitteena on pohtia yhdessä, mitä oppilaat itse haluavat parantaa tai kehittää omassa luokassaan ja toteuttaa muutos tämän jälkeen. Harjoitus voidaan

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Mikä ihmeen Hakunila? Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 8.3.2013 Pari seikkaa Hakunilasta - Vantaa:

Lisätiedot

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI!

Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! Nettielämä on oikeaa elämää JA SE ON TAITOLAJI! SINULLA ON OIKEUKSIA! Netistä saa enemmän irti, kun pitää oikeuksistaan huolta ja toimii itse vastuullisesti. Nettiä voi käyttää lähes jokainen ja jokainen

Lisätiedot

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo

Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Kirja-analyysi Nuortenkirjan tulkintatehtävä Anna Alatalo Anna Alatalo Aihe Mistä teos kertoo? - Aihe on konkreettisesti selitettävissä oleva kokonaisuus, joka kirjassa kuvataan. - Mika Wickströmin Kypärätempun

Lisätiedot