ESR-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA. kevät 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESR-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA. kevät 2012"

Transkriptio

1 ESR-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA Hakuohjeistus ESRprojektien hakijoille, kevät

2 2 MANNER-SUOMEN ESR-TOIMENPIDEOHJELMA Euroopan sosiaalirahasto on EU:n rakennerahasto, joka osarahoittaa inhimillisten voimavarojen kehittämistoimintaa. Manner-Suomen ESR-ohjelman tavoitteena on tukea työllisyyttä ja työllistämisedellytyksiä osaamista ja palvelurakenteita kehittämällä. ESRohjelma keskittyy uusia työpaikkoja luovan yritystoiminnan ja yrittäjyyden lisäämiseen, osaavan työvoiman saatavuuden turvaamiseen sekä työllistyvyyden ja tasavertaisten työmarkkinoiden edistämiseen. Lisäksi Euroopan sosiaalirahaston tuella voidaan tukea monipuolisen osaamisen, osaamiskeskittymien, innovaatioympäristön ja työ- ja elinkeinoelämää tukevan infrastruktuurin kehittämistä sekä kansainvälistä yhteistyötä. ESR-ohjelma jakaantuu valtakunnallisesti toteutettaviin kehittämisohjelmiin ja neljään suuralueosioon. Kainuussa toteutetaan Itä-Suomen suuralueen ohjelmaosiota, josta Kainuun ELY-keskuksen kautta myönnettävä ESR-rahoitus tulee. ESR-ohjelman toimintalinjat ovat: TL1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen TL2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen sekä syrjäytymisen ehkäisy TL3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis- ja palvelujärjestelmien kehittäminen TL4: Jäsenvaltioiden ja alueiden yhteistyö ESR-toiminnassa ESR-rahoitusta voivat hakea mm. kunnat, oppilaitokset, yritykset, järjestöt tai muut organisaatiot. Yhteistyökumppanit osallistuvat projektin suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan. Projektin rahoituksen muodostavat ESR:n ja valtion tuki sekä kuntaraha, muu julkinen ja/tai yksityinen rahoitus. Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta (1652/2010) määrittää, että ELY-keskusten myöntämän tuen määrä ESR-hankkeisiin voi olla enintään 85 % hankkeen kokonaiskustannuksista. Erityistapauksissa tuen määrä voidaan ylittää.

3 3 ESR-RAHOITUKSEN HAKEMINEN KAINUUN ELY- KESKUKSESTA Kainuussa on käynnissä jatkuva ESR-hankkeiden haku. Rahoittajalla voi olla myös omia teemoja, joihin hakemuksia haetaan. Niistä saa lisätietoja rahoittajakohtaisesta ohjeesta ja suoraan rahoittajalta. Mahdollisista erillisistä teemahauista tiedotetaan erikseen (mm. lehtiilmoituksin ja tiedottein Kainuun ELY-keskuksen internetsivuilla). Kainuun ELY-keskus hakee ESR-hankkeita seuraaviin toimintalinjoihin: TL 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen TL 2: Työllistymisen ja työmarkkinoilla pysymisen edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen TL 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis- ja palvelujärjestelmien kehittäminen TL 4: Jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö ESR-toiminnassa Huom! ESR-rahoitusta suunnataan etenkin vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseen ja työvoiman osaamisen kehittämiseen. ESR-varoilla edistetään myös maahanmuuttajien työllistymistä ja kototutumista. Lisäksi ESRohjelman varoja suunnataan täydentämään kansallisin varoin rahoitettuja toimenpiteitä työttömyysongelmien helpottamiseksi ja työllisyyden edistämiseksi. ESR-rahoitusta suunnataan myös rakennemuutoksiin liittyvien työllisyysongelmien hoitamiseen. Hakijoita pyydetään hankkeen suunnitteluvaiheessa tutustumaan Manner-Suomen ESRohjelmaan ( sekä Kainuun maakuntaohjelmaan ( Hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä rahoittaja-viranomaiseen ennen hakemuksen jättämistä. Saapuneita ESR-hankehakemuksia käsitellään Kainuun ELY-keskuksessa seuraavasti: Ajalla saapuneita hakemuksia käsitellään alkaen. Ajalla saapuneita hakemuksia käsitellään alkaen. Ajalla saapuneita hakemuksia käsitellään alkaen Ajalla saapuneita hakemuksia käsitellään alkaen Ajalla saapuneita hakemuksia käsitellään alkaen

4 4 ESR-hankehakemukset liitteineen täytetään EURA2007-järjestelmässä ( tulostetaan ja toimitetaan rahoittajaviranomaiselle allekirjoitettuna. Hankehakemuksia voi jättää rahoittajalle seuraavaan osoitteeseen: Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Kalliokatu KAJAANI Kuoreen merkintä ESR-projektihakemus Lisätietoja ESR-rahoituksesta Rahoituspäällikkö Anne Huotari puh ESR-koordinaattori Verna Mustonen puh Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi (>EU-rahoitus >Euroopan sosiaalirahasto) Valtioneuvosto on hyväksynyt rakennerahastojen tukikelpoisuusasetuksen. Asetus löytyy sivuilta josta löytyy myös hallintoviranomaisen, Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeita ESR-rahoitukseen ja -hankkeisiin liittyen (mm. tarkempi tukikelpoisuusohje; >Viranomaisille > Hallintoviranomaisen ohjeet). HAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN JA JÄTTÄMINEN ESR-hankehakemus jätetään sähköiseen EURA2007-järjestelmään ( josta se myös tulostetaan ja toimitetaan allekirjoitettuna liitteineen rahoittajaviranomaiselle. Hakemuksen jättämistä varten hakijan tulee tilata EURA2007-järjestelmästä hakemusnumero kohdasta Tilaa uusi hakemusnumero. Hakemusnumero toimitetaan hakijan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen, ja hakemusnumeron sekä numeron tilausvaiheessa määriteltävän salasanan kanssa hakija pääsee täyttämään hakemuslomakkeen EURA2007-järjestelmään.

5 5 Tarkemmat EURA2007-järjestelmän käyttöohjeet sekä hakemuslomakkeen täyttöohjeet löytyvät sivuilta Rahoittajalle tulee toimittaa lisäksi hakijan oma, vapaamuotoinen projektisuunnitelma mm. tavoitteineen, tarkempine toimenpiteineen ja aikataulutuksineen. Erillisessä projektisuunnitelmassa tulee eritellä, miten mm. hankkeeseen osallistuvien henkilöiden määrä ja henkilötyöpäivien kertyminen tai haettavan palkkatuen määrä on laskettu. Hankehakemusta sekä erillistä projektisuunnitelmaa voi tarvittaessa täydentää asiakirjojen jättämisen jälkeen. ESR-HANKKEIDEN VALINTAPERUSTEET Hankehakemuksia arvioitaessa huomioidaan mm. ESR-ohjelman valintaperusteet, Kainuun maakuntaohjelman tavoitteet ja painotukset sekä ELY-keskuksen ja TEM:n, OKM:n ja STM:n painotukset ja strategiat. Hankkeet kilpailevat keskenään sisällön, laadun ja vaikuttavuuden suhteen. ESR-ohjelman seurantakomitea on hyväksynyt yleiset ESR-hankkeiden valintaperusteet ohjelmakaudelle ESR-hankkeiden valinnassa käytetään seuraavia perusteita: - Välttämättömät ehdot valinnalle - Yleiset arviointiperusteet - Erityiset arviointiperusteet (esim. kehittämisohjelmakohtaiset erityiset valintaperusteet tai muut rahoittajan erikseen määrittelemät erityiset valintaperusteet) Valintaperusteet on kuvattu tarkemmin hakuohjeen lopussa (liite). Kehittämisohjelmakohtaiset valintaperusteet löytyvät sivuilta Kustakin arviointikohdasta (lukuun ottamatta välttämättömiä ehtoja) annetaan pisteitä välillä 1-5 maksimipistemäärän ollessa näin 35 pistettä. Kainuun ELY-keskuksen ESRrahoituksen saannin välttämättömänä, mutta ei riittävänä edellytyksenä, on se, että hanke saa arvioinnissa vähintään 23 pistettä (n. 2/3 maksimipisteistä). Kainuun ELY-keskukselle toimitetut ESR-hankehakemukset käsitellään Kainuun ELYkeskuksen kehittämishankkeiden rahoitusryhmässä. Ennen päätöksentekoa hankearvio käsitellään Kainuun ELY-keskuksen kehittämishankkeiden rahoitusryhmässä ja maakunnallisessa rahoitusryhmässä sekä tarvittaessa MYR-sihteeristössä ja Kainuun maakuntahallituksen III -kokoonpanossa (MYR). Hankehakemuksesta neuvotellaan hakijan kanssa ennen päätösesityksen laatimista.

6 6 MUUTA HUOMIOITAVAA Työttömiin työnhakijoihin kohdistuvissa hankkeissa edellytetään jo valmisteluvaiheessa tiivistä yhteistyötä TE-toimistojen kanssa. Hakijan tulee olla yhteydessä TE-toimistoihin, ja toimistojen kanssa tehty yhteistyö tulee käydä ilmi hankehakemuksesta. ELY-keskus pyytää TEtoimistoilta pääsääntöisesti myös erillisen lausunnon työttömiin kohdistuvista ESRhankehakemuksista. Yksittäiset toimenpiteet (esim. konsulttipalvelut yrityksille) hankitaan myöhemmin rahoitettavien ESR-projektien sisällä palvelujen ostoina hankintalain ja -asetuksen sekä rahoittajan ohjeiden mukaan. Jatkuvassa ESR-hankehaussa haetaan rahoitettavaksi nimenomaan laajempia ESR-hankkeita, ei esim. yksittäisiä lyhyitä koulutuksia. Mikäli projekti sisältää työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen osioita, kilpailutetaan hankinnat ensisijaisesti ELY-keskuksen toimesta projektin hyväksymisen jälkeen. Lisätietoja työvoimakoulutuksesta saa erikoissuunnittelija Leena Meriläiseltä, p tai koulutussuunnittelija Sirpa Toloselta, p / etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

7 7 Liite hakuohjeeseen TM007:00/2007 EUROOPAN UNIONI Euroopan sosiaalirahasto MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN VALINTAPERUS- TEET Tausta ESR-ohjelman ohjelma-asiakirjaesityksessä (luku 7.2) on lueteltu seuraavat yleiset periaatteet, joiden puitteissa ESR-toimenpiteitä hyväksytään rahoitettavaksi ohjelmasta: - projektimainen toimintamalli ja pitkäkestoiset toimenpiteet; - verkostomaisuus, projektien yhteistyö, klusterit, yhteiset tukitoimet; - toimenpiteiden ja palveluiden räätälöinti kysyntää vastaavasti; - kumppanuus ja yhteistyö (paikallinen, alueellinen, kolmas sektori); - julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuus; - eri viranomaisten yhteistyö / poikkihallinnollisuus (temaattinen voimavarojen yhdistäminen); - sosiaaliset innovaatiot; - hyvien käytäntöjen toteuttaminen, levittäminen ja juurruttaminen; - välittäjäorganisaatiot pienten toimijoiden valtakunnallisina tukirakenteina; - kansainvälisyys ja kansainvälistyminen; - sukupuolten välinen tasa-arvo. Näiden yleisten periaatteiden avulla on tarkoitus tehostaa ESR-toiminnan vaikuttavuutta ja arvioida sen lisäarvoa keskeisimpiin kansallisiin strategioihin ja kehittämisohjelmiin. Erityisenä lisäarvoa kuvaavana arviointikriteerinä pidetään toimintatapojen onnistuneisuutta kohderyhmien työllistyvyyden ja työmarkkina-aseman parantamiseen Ohjelma-asiakirjassa (luku 11.4) on määritelty ESR-ohjelmasta rahoitettavien toimien valintaperusteiden hyväksyminen seurantakomitean tehtäväksi. Projektien valintaperusteiden alueellinen soveltaminen käsitellään ohjelma-asiakirjan (luku 11.5) mukaan maakunnan yhteistyöryhmissä. Ohessa on seurantakomitean hyväksymät ESR-ohjelmasta rahoitettavien toimien kaikkia rahoittajia koskevat valintaperusteet silloin, kun kyse on valtionavustuksena myönnettävästä avustuksesta tai

8 8 ESR-varojen käytöstä viranomaisten omiin kehittämishankkeisiin. Julkisena hankintana rahoitettavan ESR-toiminnan osalta valintaperusteita tulee noudattaa soveltuvien osin. Alueellisesti sovelletaan samoja valintaperusteita. Kukin rahoittajaviranomainen voi lisätä omiin painotuksiinsa tai alueellisiin painotuksiin liittyviä valintaperusteita. Arviointiperusteiden mukaiset kohdat pisteytetään kunkin hakemuksen osalta. Esityksessä ei määritellä yhtä yhteistä pistelaskun menettelyä. Suosituksena kuitenkin esitetään yksinkertaista ja selkeää kokonaislukuihin perustuvaa pisteytystä. Rahoittajaviranomainen voi painottaa haluamiansa arviointiperusteita. Liitteenä on esitetty arviointiperusteiden suhde hakemuslomakkeen kysymyksiin. Valintaperusteet I Välttämättömät ehdot valinnalle Jotta projektihakemus voidaan ottaa arvioitavaksi, on sen ensin täytettävä seuraavat välttämättömät ehdot: a) Projekti sopii ESR-ohjelmaan ja johonkin haussa avoinna olevaan ohjelman toimintalinjaan. - Kohderyhmät ja toimenpiteet ovat ohjelmassa määritellyt - Yksi projekti voi kuulua vain yhteen toimintalinjaan. b) Projektin toteuttajaorganisaatio on tukikelpoinen ohjelmasta myönnettävään tukeen. - Toteuttaja on oikeuskelpoinen juridinen henkilö. - Toteuttajan kirjanpitoon on mahdollista eritellä projektin kustannukset muista toteuttajan kustannuksista. - Yksityishenkilöt eivät voi hakea ESR-rahoitusta. - Toteuttaja ei saa olla konkurssissa, purettavana tai saneerauksessa, kilpailukiellossa tai laiminlyönyt veroja tai sosiaaliturvamaksuja tai syyllistynyt oleellisesti väärien tietojen antamiseen tai laiminlyönyt vaadittavien tietojen antamisen. c) Projekti edistää vahvasti ainakin yhtä seuraavista ESR-ohjelman horisontaalisista painotuksista: - sukupuolten välinen tasa-arvo sekä miesten ja naisten yhtäläiset mahdollisuudet työelämässä, - kansainvälisen, kansallisen, alueellisen ja/tai paikallisen tason kumppanuus sekä työmarkkinaosapuolen ja kansalaisjärjestöjen osallistuminen eri tasoilla, - teknologiset ja sosiaaliset innovaatiot (sosiaalisia innovaatiot voivat liittyä esim. teknologiaan, kaupallistamiseen, organisaatioiden toimintaa tai sosiaalisiin käytäntöihin), - kestävä kehitys jonkin/joidenkin seuraavan ulottuvuuden osalta: sosiaalinen, taloudellinen, kulttuurinen ja ekologinen kestävän kehityksen ulottuvuus. II Yleiset arviointiperusteet Projektihakemukset pisteytetään yleisten arviointiperusteiden sekä mahdollisten alueellisiin ja/tai rahoittajakohtaisiin painotuksiin perustuvien arviointiperusteiden perusteella. A. Kaikkia rahoituksen hakijoita 1 koskevat yleiset arviointiperusteet ovat seuraavat silloin, kun projektin toimenpiteet kohdistuvat aloittaviin henkilöihin: 1 Huom! Jos koko projekti toteutetaan julkisena hankintana, määritellään tarjouspyyntöön hankintaa koskevat valinta- ja arviointiperusteet hankintalain perusteella. Tällöin hankintayksikön on jo tarjouspyyntöä suunnitellessa sovellettava yllä mainittuja valintaperusteiden välttämättömiä ehtoja ja yleisiä arviointiperusteita.

9 9 1. Projektisuunnitelma on toteutuskelpoinen ja perustuu ennalta selvitettyyn tarpeeseen. - Projektisuunnitelmalla on selvä hakemuksessa osoitettu yhteys toteuttavan organisaation strategiaan ja/tai mukana olevien organisaatioiden strategioihin ja/tai paikallisiin/ alueellisiin/valtakunnallisiin strategioihin. - Projekti tuottaa lisäarvoa ja täydentää kansallista/toteuttajan normaalia toimintaa. - Projektiin sisältyvät toimenpiteet ovat relevantteja kohderyhmän ja toimintaympäristön kannalta ja niillä voidaan saavuttaa asetetut tavoitteet. - Projektin tarvelähtöisyydestä pystytään esittämään näyttöä. - Eduksi katsotaan, jos valmistelussa on kuultu relevantteja kohderyhmää edustavia järjestöjä. - Projektin toimenpiteissä on otettu huomioon sukupuolisensitiivisyys ja sukupuolivaikutusten arviointi. 2. Projektin toteuttajalla on taloudelliset edellytykset projektin toteuttamiseksi ja projektille esitetyt resurssit ovat realistiset projektisuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. - Projektin toteuttajan esittämät taloudelliset resurssit ovat realistiset projektin toteuttamiseksi. - Projektin toimenpiteitä voidaan pitää kustannustehokkaina suhteessa kohderyhmän määrään, tarpeisiin ja projektin edellyttämiin resursseihin. 3. Projektin toteuttajalla on esitettyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi osaamista ja kokemusta. - Toteuttaja pystyy osoittamaan riittävää projektihallinnon kokemusta ja osaamista. - Toteuttaja pystyy osoittamaan suunnitelman mukaisen toiminnan edellyttämää riittävää kokemusta ja osaamista. 4. Projektin toteuttajalla on toteutuksen kannalta oleelliset verkostot ja järjestetty yhteistyö oleellisiin sidosryhmiin. - Projektin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat tahot ovat relevantteja ja sitoutuneita. - Kohderyhmään kuuluvat organisaatiot ovat sitoutuneita toimintaan tai kohderyhmän rekrytoinnista on selkeä suunnitelma. 5. Projektissa on tarkoitus saavuttaa välittömiä tai välillisiä pitkäkestoisia työllisyyttä edistäviä tai ylläpitäviä tuloksia ja vaikutuksia. - Työllisyyttä edistävät tai ylläpitävät tulokset ovat mitattavia tai vaikutuksia pystytään arvioimaan. - Projektissa kehitettävät hyvät käytännöt ovat siirrettävissä ns. normaaliin toimintaan. B. Kaikkia rahoituksen hakijoita koskevat yleiset arviointiperusteet ovat seuraavat silloin, kun projekti ei kohdistu toimenpiteissä aloittaviin henkilöihin vaan kyseessä on menetelmien kehittäminen: 1. Projektisuunnitelma on toteutuskelpoinen ja perustuu ennalta selvitettyyn tarpeeseen. - Projektisuunnitelmalla on selvä hakemuksessa osoitettu yhteys toteuttavan organisaation strategiaan ja/tai mukana olevien organisaatioiden strategioihin ja/tai paikallisiin/ alueellisiin/valtakunnallisiin strategioihin. - Projekti tuottaa lisäarvoa ja täydentää kansallista/toteuttajan normaalia toimintaa. - Projektiin sisältyvät toimenpiteet ovat relevantteja toimintaympäristön kannalta ja niillä voidaan saavuttaa asetetut tavoitteet. - Projektin tarvelähtöisyydestä pystytään esittämään näyttöä. - Projektin toimenpiteissä on otettu huomioon sukupuolivaikutusten arviointi.

10 10 2. Projektin toteuttajalla on taloudelliset edellytykset projektin toteuttamiseksi ja projektille esitetyt resurssit ovat realistiset projektisuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. - Projektin toteuttajan esittämät taloudelliset resurssit ovat realistiset projektin toteuttamiseksi. - Projektin toimenpiteitä voidaan pitää kustannustehokkaina suhteessa projektin edellyttämiin resursseihin. 3. Projektin toteuttajalla on esitettyjen toimenpiteiden toteuttamiseksi riittävää osaamista ja kokemusta. - Toteuttaja pystyy osoittamaan riittävää projektihallinnon kokemusta ja osaamista. - Toteuttaja pystyy osoittamaan suunnitelman mukaisen toiminnan edellyttämää riittävää kokemusta ja osaamista. 4. Projektin toteuttajalla on toteutuksen kannalta järjestetty yhteistyö oleellisiin sidosryhmiin. Projektin suunnitteluun ja toteutukseen osallistuvat tahot ovat relevantteja ja sitoutuneita. 5. Projektissa on tarkoitus saavuttaa työllisyyttä edistäviä tai ylläpitäviä vaikutuksia. - Projektin työllisyyttä edistäviä tai ylläpitäviä välillisiä tai välittömiä vaikutuksia pystytään arvioimaan. - Projektissa kehitettävät hyvät käytännöt ovat siirrettävissä ns. normaaliin toimintaan. III. Erityiset arviointiperusteet Yleisten arviointiperusteiden lisäksi projektihakemukset voidaan arvioida rahoittajan määrittelemien tai alueellisesti määriteltyjen arviointiperusteiden osalta. Erityiset arviointiperusteet tuen myöntämiselle on määriteltävä ennen haun avaamista ja ne on julkaistava yleisten arviointiperusteiden ohella. Pisteytys Kukin hakemus tulee pisteyttää yleisten arviointiperusteiden sekä rahoittajakohtaisten/alueellisten arviointiperusteiden osalta. Pisteytyksessä suositellaan käytettävän yksinkertaista kokonaispisteisiin perustuvaa laskentamenetelmää, esim. nollasta viiteen annettavia pisteitä, jolloin arviointiperusteen toteutumista arvioidaan seuraavasti: 5 = erinomaisesti, 4 = hyvin, 3 = tyydyttävästi, 2 = välttävästi, 1 = heikosti ja 0 = ei lainkaan. Rahoittaja voi halutessaan asettaa arviointiperusteelle painokertoimet, jolloin voidaan painottaa tärkeimmiksi katsottuja arviointiperusteita. Kriteerit suositellaan pisteytettäväksi vain pääkohdan perusteella. Yllä esitetyissä arviointiperusteissa on ranskalaisilla viivoilla pyritty avaamaan, mitä sillä tarkoitetaan. Kunkin rahoittajan on suositeltavaa ennen haun avaamista miettiä tarkemmin, mitä arviointiperusteet kunkin haun kohdalla tarkoittavat. Valittavien projektien laadun varmistamiseksi on suositeltavaa määritellä yhteispisteiden vähimmäismäärä, joka on saavutettava, että projektihakemus voidaan ylipäänsä hyväksyä. Vähimmäistaso voi olla esimerkiksi puolet enimmäispistemäärästä.

11 11 Liite Arviointiperusteiden suhde hakemuslomakkeeseen Arviointiperuste Hakemuslomakkeen kohta 1. Projektisuunnitelman toteutuskelpoisuus ja tarve Liittyy hakemuslomakkeeseen kokonaisuudessaan, mutta erityisesti kohtiin 5, 6, 7, 8 ja Projektin toteuttajan taloudelliset edellytykset ja Liittyy hakemuslomakkeen kohtiin 3, 4, 8, 13 sekä pakollisiin liitteisiin. projektin resurssit 3. Projektin toteuttajan osaaminen ja kokemus Liittyy hakemuslomakkeen kohtiin 3 ja 4 (varsinainen kysymys sisällytetään hakemukseen kohtaan 4) voidaan kysyä myös liitteellä. 4. Projektin toteuttajan verkostot ja yhteys sidosryhmiin Liittyy hakemuslomakkeen kohtiin 4 ja Projektin välittömät ja välilliset työllisyysvaikutukset Liittyy hakemuslomakkeen kohtiin 7 ja 10.

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN VALINTAPERUSTEET

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN VALINTAPERUSTEET TM007:00/2007 1 EUROOPAN UNIONI Euroopan sosiaalirahasto MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN 2007-2013 VALINTAPERUSTEET Seurantakomitea on hyväksynyt 24. - 25.5.2007 pidetyssä kokouksessa alla mainitut valintaperusteet

Lisätiedot

Hakuohjeistus ESRprojektien

Hakuohjeistus ESRprojektien ESR-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA Hakuohjeistus ESRprojektien hakijoille 2014 17.1.2014 2 MANNER-SUOMEN ESR-TOIMENPIDEOHJELMA Euroopan sosiaalirahasto on EU:n rakennerahasto, joka osarahoittaa inhimillisten

Lisätiedot

EU-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA ESR-ohjelman ensimmäinen hakukierros avautuu 2.12.2007. Hakuohjeistus ESRprojektien

EU-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA ESR-ohjelman ensimmäinen hakukierros avautuu 2.12.2007. Hakuohjeistus ESRprojektien EU-RAHOITUSTA HAETTAVANA KAINUUSSA ESR-ohjelman ensimmäinen hakukierros avautuu 2.12.2007 Hakuohjeistus ESRprojektien hakijoille HAKUOHJEISTUS ESR-PROJEKTIEN HAKIJOILLE EU:n alueellinen kilpailukyky ja

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ESR-hankkeiden hakuohje

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ESR-hankkeiden hakuohje Liite 1 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ESR-hankkeiden hakuohje 3.10.2013 Ohjeita hakehakemuksen täyttämiseen ja Manner-Suomen ESRohjelman valintaperusteet Manner-Suomen ESR

Lisätiedot

Ylimaakunnallinen ESR-haku Länsi-Suomessa 14.2. 15.4.2011

Ylimaakunnallinen ESR-haku Länsi-Suomessa 14.2. 15.4.2011 Ylimaakunnallinen ESR-haku Länsi-Suomessa 14.2. 15.4.2011 Länsi-Suomen suuralueen ELY-keskukset avaavat Länsi-Suomea koskevan ylimaakunnallisen ESR-hankehaun. Hankehaulla tuetaan Pirkanmaan, Satakunnan,

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

OHJE ESR HANKKEIDEN VALINNOISTA OHJELMAKAUDELLA

OHJE ESR HANKKEIDEN VALINNOISTA OHJELMAKAUDELLA 3.7.2008 Liite 3 OHJE ESR HANKKEIDEN VALINNOISTA OHJELMAKAUDELLA 2007-2013 Hankkeiden valintaa ohjaavat periaatteet Hankkeiden valinnan tulee perustua hakijoiden tasapuoliselle ja syrjimättömälle kohtelulle.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus, rahoitushaku Länsi-Suomessa Rahoitusasiantuntija Keski-Suomen ELY-keskus Mitä rakennerahastot ovat?

Lisätiedot

PROJEKTIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN

PROJEKTIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN PROJEKTIHAKEMUKSEN TÄYTTÄMINEN Koulutus hanketoimijoille 9.1.2012 Kehittämisasiantuntija Terhi Pajumäki ESR rahoitus: - Euroopan sosiaalirahasto on EU:n rakennerahasto, josta tuetaan työllisyyttä ja osaamista

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016. Hakijan ohje KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN AVOIN ESR-HAKU LÄNSI-SUOMESSA 10.6.2016 3.10.2016 Hakijan ohje Sisältö: 1. Yleistä ESR-hausta 2. Haun erityispiirteet 3. Ohjeita hakemuksen

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen 7.10.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -ohjelma Sisaltää EAKR Euroopan aluekehitysrahaston ja ESR

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 1.9.2014 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana Pohjanmaan liiton rahoituskehyksestä 880 000 euroa EU-tukea toimintalinjan 2 uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen

Lisätiedot

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen

Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen Hämeen ELY-keskus Paikallinen kehittäminen ja ESR Euroopan sosiaalirahasto (ESR) tukee yhteisölähtöistä eli kansalaistoimijalähtöistä paikallista kehittämistä

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 4.3.2019 mennessä Pirkanmaan liiton hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 4.3.2019 Auki molemmat toimintalinjat ja kaikki EAKR:n erityistavoitteet

Lisätiedot

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus

11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 11.11.2014 Asukkaat paikalliskehittäjinä Merja Rossi Hämeen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi

ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi ETELÄ-SUOMEN EAKR-OHJELMA www.etela-suomeneakr.fi Teemahankkeiden avoin haku 15.9. 31.10.2011 MILLAISIA HANKKEITA? Eteläsuomalaisten osaamiskeskittymien kehittäminen ja verkostoituminen Laajoja hankekokonaisuuksia

Lisätiedot

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu

Miten tukea haetaan? Hämeen ELY-keskus Valtteri Karhu Miten tukea haetaan? Valtteri Karhu Rahoitusta haetaan Eura2014 -järjestelmässä Rakennerahastojen viestintä, kuten hakuilmoitukset julkaistaan verkossa osoitteessa www.rakennerahastot.fi Sivustolla sivut

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa

Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä infotilaisuus Kajaanissa Valintaperusteet, ESR (luonnoksen mukaan) Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 -infotilaisuus Kajaanissa Anne Huotari Valintaperusteita on kolmenlaisia I YLEISET VALINTAPERUSTEET (luonnos) Merkitään rastilla

Lisätiedot

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen

Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen ELY-keskuksen kehittämishankerahoitus: EAKR & ESR Hankeinfo Kajaani Verna Mustonen EAKR-kehittämishankkeet (YM:n hallinnonala) ELY-keskus rahoittaa ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä kehittämishankkeita;

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä ESR 2014-2020 13.3..2015 Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi EU-rahoitusohjelmia ENI ESR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - ohjelmassa Euroopan sosiaalirahasto rahoituksen

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU

MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN AVOIN HAKU Häme, Kaakkois-Suomi, Uusimaa ja Varsinais-Suomi 30.9.2013 Hakijan ohje ESR-PROJEKTIHAKU Hämeen, Kaakkois-Suomen, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset avaavat

Lisätiedot

MILLAINEN ON HYVÄ HANKE?

MILLAINEN ON HYVÄ HANKE? MILLAINEN ON HYVÄ HANKE? 1) Hankkeella on todellinen tarve ja se saa aikaan halutun muutoksen 2) Selkeät tavoitteet ja toimenpiteet niiden saavuttamiseksi 3) Realistinen suunnitelma 4) Kustannustehokas

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset

Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-ohjelma yleisesti ja alkavan haun erityiskysymykset Taito-hakuinfo Tieteiden talo 13.1.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA. Luovaa osaamista. VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNE- RAHASTO-OHJELMA Luovaa osaamista VALTAKUNNALLINEN ESR- HAKU Haku 15.8. - 30.11.2017 Hakijan ohje 2 ESR-HANKEHAKU Hämeen ELY-keskus avaa Kestävää kasvua

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely

Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR haku Uusimaa 1.5.-3.10.2017 Suuralueet ylittävien hankkeiden esittely ESR haku 1.5.-3.10.2017 / Uudellamaalla auki toimintalinjat 4 ja 5 Toimintalinja 4: Koulutus,

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.1.-1.3.2017 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen strategia itse toteutettaviksi hankkeiksi TEMin hallinnonalan itse toteuttamien rakennerahastohankkeiden hallinnointi koulutus 31.8.2010 Maija Tuominen, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus)

Länsi-Suomen ESR-haku Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Länsi-Suomen ESR-haku 21.12.2015 1.3.2016 20.1.2016 Kannonkoski / Antti Hänninen (Keski-Suomen ELY-keskus) Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoitteena on ehkäistä syrjäytymistä,

Lisätiedot

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia

Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Osallisuutta, osaamista, työtä ja hyvinvointia Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 7.2.2019 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Euroopan sosiaalirahasto ESR EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

ESR-RAHOITUKSEN HAKU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALALLA POHJANMAALLA

ESR-RAHOITUKSEN HAKU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALALLA POHJANMAALLA HAKUOHJE Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ESR-RAHOITUKSEN HAKU OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALALLA POHJANMAALLA 11.10.2013 1.11.2013 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ

EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ EAKR-RAHOITUKSEN HAKU 12.2.2016 MENNESSÄ Pirkanmaan liitossa on haettavana tukea Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman toimintalinjojen 1 ja 2 mukaisille hankkeille. Rahoitettavaksi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ohjelman alueellinen ESR-rahoitushaku Länsi-Suomessa 21.12.2015 1.3.2016 Rahoitusasiantuntija Minna Koivukangas Keski-Suomen ELY-keskus/Turku 18.1.2016 Länsi-Suomen alueen

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D

Lisätiedot

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS

RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS RAKENNERAHASTOKAUDEN 2014-2020 TILANNEKATSAUS MYR 27.1.2014 Jorma Teittinen 14.1.2014 Ohjelmakauden 2014-2020 Infotilaisuuteen ja MYR:n kokoukseen liittyvät kalvot löytyvät alla olevasta osoitteesta http://www.kainuunliitto.fi/130

Lisätiedot

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma 1 Alueosasto/Rakennerahastot LUONNOS 2 9.5.2014 1 (6) VALINTAPERUSTEET Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma I YLEISET VALINTAPERUSTEET Merkitään rastilla täyttyvät kriteerit.

Lisätiedot

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011

Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Hankestrategia Yhtymähallitus 27.10.2011 Sisällysluettelo 1. Hanketoiminnan tavoitteet... 1 2. Hankerahoitus... 1 2.1 Valtionavustukset... 1 2.2 EAKR-ohjelmat... 1 2.3 ESR-ohjelma... 2 2.4 Oma rahoitus...

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-ohjelmassa

Ajankohtaista ESR-ohjelmassa Ajankohtaista ESR-ohjelmassa 24.4.2012 Hanketapaaminen, Suomussalmi ESR-koordinaattori Verna Mustonen Kainuun ELY-keskus Hanke TL Toteuttaja Toteutusaika S11564 PALi Mittalaitelaboratorion ja Biotekniikan

Lisätiedot

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ESR-hankkeet ja rahoitusmahdollisuudet Katse työllisyyteen Hyvinvointifoorumi Kajaanissa 8.12.2014 Anne Huotari Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Alueellinen ESR-rahoitus Kainuussa ohjelmakaudella 2014-2020,

Lisätiedot

Länsi-Suomen ESR-haku

Länsi-Suomen ESR-haku Länsi-Suomen ESR-haku 12.6.2015 1.10.2015 Toimintalinja 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta Erityistavoite 10.1:Työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantaminen Länsi-Suomen

Lisätiedot

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen

Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Hankekahvit Sotkamo Verna Mustonen 19.1.2017 ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä Hakuinfo Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Hakuinfo 17.1.2017 Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan

Lisätiedot

ESR Rahoituksen hakeminen

ESR Rahoituksen hakeminen ESR Rahoituksen hakeminen 25.1.2018 Sirpa Raassina Etelä-Savon RR-ELY Rakennerahasto-ohjelman toimintalinjat ja erityistavoitteet ESR 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen ESR-hakuinfo 15.1.18, Helsinki JA 12.1.2018 Toimintalinja 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite 7.1 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus

HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku. Hyvä hakemus HAKUINFO 1.10.2015 päättyvä ESR-haku Hyvä hakemus Hyvän hakemuksen piirteitä Ohjelman ja haun mukainen Selkeästi kirjoitettu; mitä tavoitellaan mitä tehdään tavoitteiden saavuttamiseksi mitä tuloksia saadaan

Lisätiedot

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus

ESR-hankekausi : ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus ESR-hankekausi 2014-2020: ajankohtaista FYYRArinki sulkeutuu tilaisuus 18.11.2014 EU-koordinaattori Mika Villa Keski-Suomen ELY-keskus/Turku Ohjelmakauden 2014-2020 käynnistyminen Ensimmäinen haku päättyi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset

Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö Seuraavan haun painotukset Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuuden syksyn 2016 haun ennakkoinfo OKM 20.5.2016 Marika Lindroth Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lukioiden työelämäyhteistyö-kokonaisuus

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR-ohjelma

Manner-Suomen ESR-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmasta tuetaan työllisyyttä ja osaamista edistäviä hankkeita. Rahoituksella tuetaan heikoimmassa asemassa olevia ryhmiä ja edistetään tasa-arvoisuutta. ESR-ohjelman

Lisätiedot

ITSE TOTEUTETUT HANKKEET RAKENNERAHASTOTOIMINNASSA

ITSE TOTEUTETUT HANKKEET RAKENNERAHASTOTOIMINNASSA ITSE TOTEUTETUT HANKKEET RAKENNERAHASTOTOIMINNASSA 31.8.2010 Susanna Piepponen Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Itse toteutetut hankkeet TEMin hallinnonalalla ESR ESR-hankkeet, joka

Lisätiedot

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Rakennerahastot ja kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen kaupunkialueilla Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto - yleistä Ohjelman EAKR- ja ESR-rahoitusta ei käytetä yhteisölähtöisen paikalliskehittämisen

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja syksyn haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 7.9.2016 Päivi Bosquet Marika Lindroth Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja:

Lisätiedot

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 %

TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % rahasto-osuudet hallinnonaloittain TM 51 % OPM 36 % KTM 8 % STM 3 % SM 2 % Eija Haatanen 8.11.2007 1 ESR Tuotekehitys Sosiaaliset innovaatiot ESR kehittämisinstrumenttina, joka tuo lisäarvoa kansalliseen

Lisätiedot

ELY-keskusten puheenvuoro

ELY-keskusten puheenvuoro ELY-keskusten puheenvuoro Ylijohtaja Marja Karvonen Mikä on tärkeää rakennerahastokauden 2014-2020 valmistelussa Tampere 25.9.2012 28.9.2012 Ohjelman toteutuksen aito aluelähtöisyys (1) Hankkeiden hakujen,

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

Jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseksi ja levittämiseksi

Jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseksi ja levittämiseksi Manner-Suomen ESR-ohjelman valtakunnallinen hankehaku toimintalinjassa 4 Jäsenvaltioiden ja alueiden välinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseksi ja levittämiseksi Hakuaika 19.5. - 1.7.2010 Euroopan

Lisätiedot

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa

Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa HAKUINFO Hämeen ELY-keskuksen alueellinen ESR-haku 13.2.2015 Etelä-Suomi Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - rakennerahasto-ohjelma Ohjelma-asiakirja:

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku

ESR -hakuinfo. Alueellinen ESR haku ESR -hakuinfo Alueellinen ESR haku 1.1.-1.3.2016 2 Erityistavoite 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen Tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue

EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Toimintalinja: Erityistavoite : Maantieteellinen kohdealue EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 2631/31/15 Hakemuksen saapumispvm 17.9.2015 Hakijan virallinen nimi Geologian tutkimuskeskus Hankkeen julkinen nimi Mineral

Lisätiedot

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm

EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart

Lisätiedot

Puheenjohtaja, osastopäällikkö Keijo Lipèn avasi kokouksen.

Puheenjohtaja, osastopäällikkö Keijo Lipèn avasi kokouksen. PÖYTÄKIRJA 10.12.2001 TAVOITE 3 JAOSTON KOKOUS Aika 10.12.2001 klo 13.00-15.00 Paikka Läsnä Keski-Suomen TE-keskus, Telakka-neuvotteluhuone Cygnaeuksenkatu 1, 2 krs. Jyväskylä Jukka Raivio Rauli Sorvari

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

6Aika-strategian ohjausryhmä

6Aika-strategian ohjausryhmä 6Aika-strategian ohjausryhmä Sähköpostikokous 17.1.2017 klo 13-17 Muistio 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

Pohjois-Suomen EAKR-ohjelman seurantakomitean kokous 11.-12.6.2014. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto

Pohjois-Suomen EAKR-ohjelman seurantakomitean kokous 11.-12.6.2014. Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN TOTEUTUMINEN Pohjois-Suomen EAKR-ohjelman seurantakomitean kokous 11.-12.6.2014 Sirpa Liljeström Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto MANNER-SUOMEN ESR-OHJELMAN RAHOITUS 2007-2013

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen

Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keski-Pohjanmaan maakunnan ESRprojektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Satakunnan alueen ESR-projektien hakuohje

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Satakunnan alueen ESR-projektien hakuohje Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Satakunnan alueen ESR-projektien hakuohje Hakuaika päättyy 1.9.2014 2 ESR-ohjelmakauden 2014 2020 projektihaku Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta:

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa

Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen Kuopiossa Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelma rahoitusasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 30.3.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittäminen

Lisätiedot

6Aika-strategian johtoryhmä

6Aika-strategian johtoryhmä 6Aika-strategian johtoryhmä Sähköpostikokous 20.1.2017 klo 9-15 Pöytäkirja 1. ESR-haun hakusisällöt ja 6Aika-kriteerien asettaminen Tausta päätöksenteon pohjaksi ja päätösesitys: 6Aika-johtoryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto

Parempaa huomista ihmisille. Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Parempaa huomista ihmisille Yhdistykset ja Euroopan sosiaalirahasto Porvoo 20.4.2016 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Yhdistykset hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena

Lisätiedot

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009

LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 LISÄYS ETELÄ-SAVON MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAAN VUODELLE 2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä 3.3.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän sihteeristö 24.2.2009 Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015

Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Työllisyyspoliittinen avustus Hankkeiden julkinen haku 2015 Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari 11.2.2015 Palveluesimies Virpi Niemi Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta

Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 4.4.2014 RR-ELY rakennerahastorahoittajana Hämeen ELY-keskus toimii Etelä-Suomen RR-ELYnä 1.1.214

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ESR-HANKKEIDEN HAKUOHJE

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ESR-HANKKEIDEN HAKUOHJE Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ESR-HANKKEIDEN HAKUOHJE Hakuaika: 3.10. - 25.10.2013 Haettavissa oleva rahoitus Manner-Suomen ESR -ohjelma, Länsi-Suomen suuralue 30.9.2013

Lisätiedot

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto

Ohjelmakauden EAKR ja ESR tilanne. Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto Ohjelmakauden 2007 2013 EAKR ja ESR tilanne Kymenlaakson Liitto Jussi Lehtinen Maakuntavaltuusto 15.12.2014 Kymenlaakson liiton EAKR hanketoiminta ohjelmakaudella 2007 2013 Ohjelmakaudella rahoitusta myönnettiin

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen Kuhmo Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 24.1.2018 Kuhmo ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa

Lisätiedot

Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet

Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet Taito-ohjelma yleisesti ja kevään haun erityispiirteet Taito-hakuinfo OKM 25.1.2017 Päivi Bosquet Taito-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahastoohjelma Toimintalinja: TL 4 Koulutus,

Lisätiedot

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus

ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus ESR Uuden ohjelmakauden painotukset ja rahoitus Hämeen ELY-keskus Etelä-Suomen RR-ELY Sinikka Kauranen 20.5.2014 ESR osana Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmaa Sama ohjelma, sama rakenne Toimintalinjat,

Lisätiedot

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani

Ajankohtaista ESR-rahoituksessa. Verna Mustonen , Kajaani Ajankohtaista ESR-rahoituksessa Verna Mustonen 29.8.2017, Kajaani ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (47 %) ET 6.1 Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa

Lisätiedot

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS

TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS TEEMAHANKKEIDEN VERKOSTOITUMISTILAISUUS 17.1.-20.1.2011, Helsinki Vinkkejä jatkotyöskentelyyn Petri Veijalainen VARSINAINEN HAKUAIKA Varsinainen hakuaika päättyy 16.2.2011 klo 15 Hakemus laadittu internetissä

Lisätiedot

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Projektikoodi: S12538 Projektin nimi: TeiniMINNO -esiselvitys

ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Projektikoodi: S12538 Projektin nimi: TeiniMINNO -esiselvitys ESR-PROJEKTIN SEURANTALOMAKE Projektikoodi: S12538 Projektin nimi: TeiniMINNO -esiselvitys Tämä näyttö on tarkoitettu ainoastaan seurantalomakkeen sisällön katselua varten. Lomake täytetään ja tulostetaan

Lisätiedot

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri

Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi Liisa Irri ESR:n TL 5 Hanketoimijoiden verkostoitumispäivä Rovaniemi 1.9.2016 Liisa Irri TL 5 Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta: Erityistavoitteet ja rahoitus Erityistavoite 10.1 Työelämän ulkopuolella

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot