Klubimme juhlavuoden syksy oli tapahtumia täynnä ja niistä nauttivat leijonat täysin siemauksin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Klubimme juhlavuoden syksy oli tapahtumia täynnä ja niistä nauttivat leijonat täysin siemauksin."

Transkriptio

1 Joulu 2012

2 Syksy on mennyt Klubimme juhlavuoden syksy oli tapahtumia täynnä ja niistä nauttivat leijonat täysin siemauksin. Normaali sateinen syksy jopa tyypillisesti ennen Silakkamarkkinoita satoi reilusti, kuitenkin itse markkinapäivät saimme nauttia melko aurinkoisista päivistä. Markkinaväkeä oli jälleen runsaasti liikkeellä. Markkinamyyjien osalta tuli muutamia sairastumisia ja jokunen paikka oli vailla myyjää ja vetisiä paikkoja oli joillakin myyjillä. Markkinat onnistuivat kaikin puolin hyvässä yhteishengessä. Neljäkymmenvuotisjuhla toi haasteita syksyyn. Virolaisten kutsuminen ja saapuminen on loistava vuosien yhteistyön tulos, josta me kaikki saimme nauttia. Tapaamisia oli juhlaan liittyen perjantaina, lauantaiaamupäivällä ja itse juhlassa. Juhlissamme oli paljon pieniä yksityiskohtia, jotka kohottivat juhlatunnelmaa, kuten ajan- ja klubihenkeen kuuluvat nimilaivat. puut ja kaislat ja moni muu pieni asia. Klubimme sai juhlassa uusia Melvineitä ja ritareita sekä piirikuvernöörin palkintoja. Myös vuosipalkittuja oli runsaasti. Useat entiset piirikuvernöörit kunnioittivat juhlaamme läsnäolollaan. Juhlan kruunasi ID Harri Ala-Kulju ajankohtaisella ja ympäristöömme liittyvällä juhlapuheellaan. Uusina aktiviteetteinä olemme olleet mukana myös haravoinneissa. Syksy jatkuu ja pystymme parantamaan toimintaamme yhteisissä tapahtumissa kokouksissa ja muissa tilaisuuksissa. Kynttilänsytyttämiset lähestyvät itsenäisyyspäivän ja joulun merkeissä. Tämä toiminta kausi lähestyy puoltaväliä ja haasteet jatkuvat mm Hampurin vuosikokouksen merkeissä Hyvää Joulun odotusta ja Uutta Vuotta sinulle ja läheisillesi! Risto Alanne presidentti

3 Rauma/Reimari LC Merikarvian vieraana Hirvikosken tilalla Merikarvian leijonat kutsuivat meidät raumalaiset perinteiseen jokavuotiseen tapaamiseen Merikarvialle Hirvikosken matkailutilalle Niin sitten iltapuolella päivää lähdimme hyvissä ajoin kuuden reimarilaisen veljen kanssa tapaamaan merikarvialaisia isäntiämme. Hirvikosken tila sijaitsee 8-tien ja Merikarvian Rantatien yhdistävän metsiä halkovan Harvalantien keskivaiheilla. Paikka on aikoinaan ollut perinteinen maataloustila, mutta muotoutunut nykyiseksi sahaus- ja puualan toimintaa harjoittavaksi sekä monipuoliseksi kokousten, perhejuhlien, häiden, sukujuhlien ja illanviettojen pitopaikaksi ja vieläpä elämystapahtumia tarjoavaksi yritykseksi. Sahaustoimintaa harjoitetaan tien toisella puolella ja toisella puolella tietä on useita vanhoja harmaita rakennuksia käsittävä vanhan ajan hirsitalomiljöö, joka huokuu entisajan maalaismaiseman rauhaa ja vanhaa nostalgiaa. Jokaisella rakennuksella on oma toimintatarkoitus ja nimi, kuten sisustuk-seltaan erähenkinen Laurin talo, joka toimii ruokailupaikkana, Paviljonki on taas isommallekin väkimäärälle tarkoitettu ohjelma- ja tanssitila, riihi pienemmän ryhmän yhdessä oloon ja vaikkapa nokipannukahvitukseen sekä Nikolain tupa saunaosas-toineen muuhun käyttöön. Tällaiseen ympäristöön olimme saapuneet. Upea paikka kerrassaan!

4 Merikarvian ja Rauman leijonia Nikolain tuvan edustalla iltapäivän auringossa. Tämän harmaan hirsitalon muodostaa vanhanajan tupa, kamari ja niiden yhteyteen rakennettu tilava saunaosasto. Alkuturinoiden jälkeen tutustuimme sahalaitokseen tilan isännän Harri Hirvikosken esittelemänä. Sahauksessa on täällä käytössä Kallion Konepajan valmistama KARA-merkkinen pyörösaha ja puutavaran höyläys tehdään seitsemän kutterisella JONSERED-höyläkoneella. Sahatun ja höylätyn puutavaran ohella muita tuotteita ovat grillikatokset, puusuojat, savusaunat ja mökit, joita oli muutamia rivissä alueella. Puun- ja pihkantuoksuisen esittelyn jälkeen alkoi sitten kilpailuvietti viedä meitä tien toiselle puolelle pelitantereelle Nikolain tuvan päätyyn. Koska lentopallon pelaaminen näyttää olevan taakse jäänyttä kilpailutoimintaa, otimme mittaa toisistamme pelaamalla Mölkkyä. Sen jälkeen menimme saunan löylyihin ja tuvan puolelle muuten iltaa viettämään. Mölkyn pelaaminen oli koko ajan täynnä jännitystä. Kahden erän jälkeen ottelu oli tasan 1-1. Kolmannen erän voitti Merikarvian joukkue, joten neljäs erä alkoi ja jatkui suuren jännityksen vallitessa. Merikarvian leijonat olivat neljännessä erässä loppuheitoillaan jo "niskan päällä", kun raumalaisilla oli enää viimeinen heitto jäljellä. Se osui aivan nappiin, ja siten ottelun lopputulokseksi tuli tasapeli kaksi - kaksi.

5 Merikarvian lionien PDG Lauri heittovuorossa ensimmäisessä erässä. Ahti tähtäämässä mölkkyä kohteeseen neljännessä erässä, jossa viimeinen heitto ratkaisi lopputulokseksi tasapelin 2-2.

6 Mölkky-pelin jälkeen saunottiin Nikolain tuvan yhteyteen rakennetussa saunassa. Sitten nautittiin isäntiemme valmistama iltapala vanhanajan henkeen uusitussa Nikolain tuvassa. Illan päätteeksi imitaattorimestari Pertti Oskari Kangas viihdytti meitä jutuillaan. Illan päätteeksi keräännyttiin vielä yhteiskuvaan. Teksti ja kuvat Jukka

7 Kuva 40-vuotisjuhlista: vas. Ladyt Helena Sarparanta, Elisa Rouhas ja Irma Mäki-Tanila (seur.kirjoitus) Mitä-kuka-mimmone-häh?? Hän on hyvin itsekäs, tarrautuva, joskus lempeä, mutta enimmäkseen ankara, sanotaan ettei tapa vaan kiduttaa. Ihan nykyaikaista mediaa, mutta ollut jo vuosikymmeniä tapetilla ja tullut aina tunnetummaksi kun lääketiede on kehittynyt. Ai, lääketiede sitten on kysymyksessä mr Parkinson, (Morbus Parkinson) tauti, joka saa ihmisen melkein liikkumattomaksi tai vastakohtana pakkoliikkeitä ja vapinaa. Suomessa on potilasta, joista liittoon kuuluu yli Tässä määrässä ovat sekä potilaat että omaiset. Vuodessa uusia jäseniä tulee noin 750, täytyy ottaa myös huomioon että jäsenemme ovat melko iäkkäitä ja poistuma on myös suuri. Mistä tietää, että mr Parkinson on tullut asukkaaksi kehoomme? Sinulle tulee jäykkyyttä, käsi ei seuraa kävelyä, askel lyhenee, pakkoliikkeitä ja vapinaa. Tässä muutama oire, joiden perusteella on syytä mennä neurologin juttusille. Verikokeista ja kuvauksista Parkinsonia ei löydy, mutta edellä mai nittuja oireita neurologi tarkkailee tehdessäsi eri liikkeitä ja toteaa Parkinsonin eli aivoissa olevan välittäjäaineen, Dopamiinin puutteen Alkaa lääkekausi. Aluksi pilleri tai kaksi ja kun tauti vanhenee niin pillerienkin määrä kasvaa ja silloin tulee noudattaa tarkoin lääkärin antamia aikoja, jotta teho olisi mahdollisimman hyvä (Siffrol,Eldepryl) Tosiaan tauti vanhenee ja vaivat

8 kovenee kaikesta huolimatta. Yrität nousta tuolilta tai vuoteesta tai wc:n istuimelta, et pääse, Ei tunnu olevan voimaa, mutta tosiasiassa aivoissa on kyllä käsky ja voima valmiina, mutta vastaanottaja ei vastaa. Dopamiini on vähissä eikä paikalliskuljetus eli lihakset saa käskyä toimittaa annettua tehtävää. Siinä olet omaishoitajan tai jonkun muun avustajan kanssa. Lähdet kävelemään askel on vähän lyhyttä. mutta toimii kunnes yhtäkkiä onkin stop tykkänään, jalat on kuin liimattu lattiaan, mutta jos olet ottanut lääkkeesi niin kaikkien ihmeeksi pienen ajan kuluttua olet taas liikkeellä. ( Kardopal, Stalevo, Sinemet) Sinua alkaa huimata, tunnet väsymystä tai unettomuutta, vatsa ei toimi kunnolla, yleiskuntosi tuntuu hyvin huonolta, olet kuin räjähtänyt pölypussi ja lisäksi jaloissasi on kova kipu. Puheesi on epäselvää. Lisätään lääkitystä, tulee pakkoliikkeitä, johtuen liiasta tropista, Mitä sitten? Kokeilua mahdollisesti ja yleensä käy niin, että sopiva löytyy. (Stalevo, Azilect, Siffrol) Edellä kerrottu on tavanomaisin tapa mr Parkinsonin etenemisessä Mutta on todettu myöskin, että kahta samanlaista potilasta ei ole. Itselläni oli jo 14 tabua vuorokaudessa noin kahden tunnin välein eikä sekään aina riittänyt. Niinpä neurologini ehdotti duodopa-hoitoa jota sanon letkuruokinnaksi, sillä lääke menee PEG-letkua pitkin Duo-Doba-pumpusta vatsaan tehdyn reiän kautta suoraan ohutsuoleen. Tämä on kivuton ja melko tehokas hoito, ei tarvita tabletteja, eikä tarvitse seurata kelloa, kunhan on pari patteria mukana,ettei virta lopu. Tämä on aika uusi tapa helpottaa potilaan elämää. Suomessa on tietääkseni noin kpl toiminnassa. Leikkaus hoito on myöskin todettu melko hyväksi. Silloin laitetaan aivoihin stimulaattori, joka hoitaa tuon dopamiinin Itse en uskaltanut antaa koskea tuohon järkipuoleen, kun koskaan ei tiedä miten kaikki onnistuu ja olen aina toivonut, että saisin pitää tämänkin vähän mitä nyt on. Yksi erittäin tärkeä hoitomuoto on L i i k u n t a, jota pitää harjoittaa niin paljon ja usein kun pystyy. Lihasten jäykkyys ja kankeus ovat parhaiten koulutettavissa liikunnalla. Älä aina ota apua vastaan esim. noissa nousuhommissa, sillä silloin oma taito jää sivuun ja vähitellen olet toisen ihmisen armoilla liian varhain. Tuo epävarma kävely aiheuttaa joskus väärinkäsityksiä ja on käynyt niinkin, että poliisi on puuttunut asiaan epäillen erään nautintoaineen käyttöä. Tämä kirjoitelma on hyvin pieni kooste oireista ja lääkkeistä E I parantumisesta, koska Mr Parkinson ei koskaan jätä Sinua. 23:n vuoden kokemuksella voin sanoa, että liikunnasta saat iloa ja hyötyä. Mukavan harrastuksen parissa kestät paremmin mr Parkinsonin kiusat ja oikut. Irja Mäki-Tanila Vastaan mielelläni kysymyksiin, jos olen onnistunut herättämään niitä!

9 Silakkamarkkinat 2012 Klubimme järjestämät 24. Rauman Silakkamarkkinat onnistuivat loistavasti, väkeä riitti ja sää suosi meitä. Kauppiaita meillä oli yhteensä noin 270. Virallisen avauksen suoritti Vermuntilan Soittokunta, Rauman Kaupunginjohtaja Kari Koski ja klubimme presidentti Risto Alanne. Kalankäsittelykilpailuun osallistuivat; Heikki Luukkonen, Hannu Vapola ja klubistamme Ahti Rosvall. Kuten kaupunginjohtaja totesi; havaitsee ja tunnistaa helposti sen yhteenkuuluvaisuuden ja yhdessä tekemisen meiningin, jota Rauman Silakkamarkkinat parhaimmillaan edustavat! Hieno kiitos! Kaupunginjohtaja Kari Koski ja presidentti Risto Alanne Markkinayleisöä lauantaina klo 12.00

10 Tuomarit Lilja Pohjonen ja Vesa-Pekka Rantamaa sekä kalakäsittelykilpailun osallistujat. Pootoorin ladyt Jaana Kemppinen ja Leena Joki-Korpela

11 LC Rauma/Reimari 40-vuotias LC Rauma/Reimari vietti 40-vuotisjuhliaan Juhlahovissa Raumalla. Juhlaan osallistui 100 henkilöä, josta Virolaisen ystävyysklubimme LC Pölvän osallistujia oli 6 henkeä. Klubimme presidentti Risto Alanne toivotti juhlaväen tervetulleeksi. Juhlapuheen piti PID Harri Ala-Kulju ja piirin terveiset toi DG Jari Vuorinen. Klubimme historiikin esitteli PDG Kimmo Rouhas. LC Rauma/Reimarin pääaktiviteetti on Silakkamarkkinoiden järjestäminen, jossa kävijöitä kahden päivän aikana on n Lahjoituksia klubi on jakanut 40-vuoden aikana euroa, josta Ladyjen osuus on euroa. Lisäksi tulevat aktiviteetteihin käytetyt työtunnit. Juhlavuoden suurimmat lahjoitukset ovat; Aito Fiilis ry Sri Lankan Rauma-kylän Morawewaan pysyväkoti ohjelmaan euroa ja Rauman Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry:lle euroa, sekä Ladyjen lahjoitus syöpälasten tukemiseen 500 euroa. Kuvassa vasemmalta PID Harri Ala-Kulju, Melvin Jones-jäsenyyden saanut Heikki Koivisto ja ritariksi lyödyt Ahti Rosvall, Jouko Salo ja Harri Jokinen ladyineen sekä DG Jari Vuorinen

12 Piirikuvernöörin tunnustupalkinto nauhalla; 30 v Urpo Nieminen, Ilkka Pohjanoksa, Kimmo Rouhas, Veikko Valavuo ja Pentti Vilo. 40 v Jouko Salo, 40 v Charter Member Ahti Rosvall ja Pentti Mäki-Tanila. Kansainvälisen presidentin (IP) Wayne Maddenin tunnustuspalkinto Advance Award: Urpo Nieminen ja Jukka Kolsio.

13 Piirikuvernöörin ansiotähti Past Secretary Harri Natunen ja Piirikuvernöörin tunnustuspalkinto nauhalla Past Pres. Olli-Matti Vuori (ei kuvassa) Juhlivan klubimme onnittelujen vastaanottokuvia LC Pölvän edustajat

14 LC Merikarvian edustajat LC Rauma/Kanali Helmen edustajat

15 Kuvia 40-vuotisjuhlasta

16

17 Lahjoituksia Satakunnan Syöpäyhdistys Liisa Anttila, Rauman Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Heidi Raittinen ja Aito Fiilis ry Rauma-kylä Keijo Ahorinta Rauman Seudun Parkinson ry, Rauman Meripelastusseura, Rauman Seudun Tules ry ja Pallo-Iirot E 01-juniorit

18 Järjestötalon edustaja Raija Reunanen vastaanottaa televisiolahjoituksen Urpo Niemiseltä Vaihtokokous Rauman Invalidien mökillä

19 Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Toivottaa! Reimari Newsin toimitus: Päätoimittaja Tapio Juusela Toimitus: Risto Alanne, Harri Jokinen, Jukka Kolsio ja Urpo Nieminen

Leijona Kevät on koittanut

Leijona Kevät on koittanut I / 2013 Leijona Kevät on koittanut LC Rauma/Reimarin juhlavuosi hakee loppuaan, toiminta jatkuu ehkäpä vielä vilkkaampana kuin ennen. Vuosihan toi positiivisia kokemuksia, niiden voimalla jaksamme edelleen

Lisätiedot

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa

Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 21.6.2013 KESÄKUU Kesäkuun TIETÄMÄT 5 Lions-Liiton vuosikokous Heinolassa 7.-9.6. 2013 Klubimme virallisina edustajina kokoukseen osallistuivat puolisoineen varapresidentti

Lisätiedot

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella.

lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 10.10.2013 LOKAKUU lokakuun TIETÄMÄT 3 Lokakuun TIETÄMÄT aloitetaan PNAT kokousuutisella. PNAT- kokouksen oli kutsunut koolle III alueen 2. lohkon puheenjohtaja Tuomo Hokkinen.

Lisätiedot

Hyvät veljet ja ladyt,

Hyvät veljet ja ladyt, I / 2012 Hyvät veljet ja ladyt, Mitä on lion-toiminta? Mikä on jäsenen tehtävä klubissa? Mikä on tämän kaiken tarkoitus? Vuosi sitten lähtiessäni aloittamaan presidentin kauttani ajattelen olevani vain

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

Hymer Club Finland 23-25.5.2014

Hymer Club Finland 23-25.5.2014 Hymer Club Finland 23-25.5.2014 25-vuotisjuhla ja kevätkokous iloisessa Itä-Suomessa, Muuruvedellä! Loistava valinta juhlapaikaksi, Hymer Clubin perustamispaikkakunta, Muuruvesi. Aurinkoisena perjantaina

Lisätiedot

SELKOESITE UUDEN PARKINSON- POTILAAN OPAS

SELKOESITE UUDEN PARKINSON- POTILAAN OPAS SELKOESITE UUDEN PARKINSON- POTILAAN OPAS SELKOESITE Uuden Parkinson-potilaan opas 2014 Anne-Maria Kuopio LT, neurologi Materiaali tuotettu yhteistyössä Kuurojen Palvelusäätiön kanssa. 3 Mikä Parkinsonin

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2016 1/5 KOKOUKSET + MUITA ASIOITA - To 18.2. TAPAHTUMAT 2016 SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI 7 VUOTTA. Kuumat Onnittelut Maailman Aktiivisimmalle Saunaseuralle! - Ti 26.4. Klo 17:30-19:00

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 30 1/16 2/16 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 30 100% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin! 1.9.2012 1/8 RANNIKONPUOLUSTAJIEN SUURI JUHLA Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry juhli 50-vuotistaivaltaan Helsingin edustan linnakesaari Kuivasaaressa. AIKA: La 1.9.2012 PAIKKA: Kuivasaari Kuivasaaren

Lisätiedot

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014

FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana. kesän peleihin. Markku Gardin 1.4.2014 FcJazzC14 Mentaalisesti vahvana kesän peleihin Markku Gardin 1.4.2014 Mentaalitarinoita "Peliä edeltävänä iltana makaan vuoteessani ja kuvittelen mielessäni, kuinka teen maalin ja kuinka pelaan hyvin.

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Valmistelut avajaisia varten

Valmistelut avajaisia varten POISTARIPAJA -hanke 10.6.2014 Oona Salo Texvex Forssan avajaiset 3.6.2014 juhlistettiin Forssan Texvexin virallisia avajaisia iloisissa tunnelmissa. Päivään sopi niin lasten askartelua, tekstiilin lajittelua

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Lohjan Laivurit 40 vuotta

Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit 40 vuotta Lohjan Laivurit perustettiin keväällä 1976. Aluksi tarkoituksena oli laivurikurssien järjestäminen ja siksi seura liittyi Suomen Navigaatioliiton jäseneksi. Kolme vuotta myöhemmin

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

Osteoporoosi (luukato)

Osteoporoosi (luukato) Osteoporoosi (luukato) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Osteoporoosi tarkoittaa, että luun kalkkimäärä on vähentynyt ja luun rakenne muuttunut. Silloin luu voi murtua

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012. www.saunamafia.fi Perustettu 18.2.2009 TAPAHTUMAT 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012. www.saunamafia.fi Perustettu 18.2.2009 TAPAHTUMAT 2012 SAUNASEURA 21.12.2012 1/5 KOKOUKSET TAPAHTUMAT 2012 Ti 29.5. klo 17:00 HALLITUKSEN I KOKOUS Kuusijärven kokoustalo Konkelossa. Kokous sujui aivan mukavissa merkeissä ja asiat sekä suunnitelmat tulivat

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Pekka Majuri piirikoordinaattori LC Helsinki/Itä pekkaolavi.majuri@kolumbus.fi 040 755 8554 Mitä veteraanit odottavat nyt? Miksi kaikki ajaa aina ohi,

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Hannu Nyman ja puoliso, Lion Ritva Korolainen Lions Club Iisalmi/Koljonvirta, Pöllösenlahdenkatu 24 A 3, 74130 Iisalmi GSM Hannu

Lisätiedot

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa 1952 Helsingin Kameraseurassa toimi ns. "kengänauhakerho",

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa

Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa Haapaveden Yhteiskoulusta 50 vuotta sitten, keväällä 1965 ylioppilaslakin saaneet kokoontuivat Haapaveden lukion vieraina ylioppilasjuhlassa 30.5.2015. Riemuylioppilaat 2015 Keväällä 1965 silloisesta Haapaveden

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 tiedote

Punainen Sulka 2017 tiedote Punainen Sulka 2017 tiedote 20.10.2017 Pari tehtävää PuSuun osallistuneille klubeille Nyt on viimeinen aika hakea (ellette jo ole hakeneet) palautusta klubille, joka on 25% klubinne keräämästä tuloksesta.

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Peltolan uutiset 3/2011

Peltolan uutiset 3/2011 Peltolan uutiset 3/2011 Syksyllä golfkausi alkaa olla lopuillaan, mutta ei vielä ohi. Golfkauden lopuksi on hyvä kaivella aivojen muistisopukoita ja kerrata golfin sääntöjä. Sääntöopas, golffarin paras

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA

MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU ONNITELLA LAHJA Sanasto ja lämmittely ALIAS: valitse listasta sana ja selitä se. Muut arvaavat. MORSIAN SULHANEN HÄÄT SYNTTÄRIT TUPARIT RISTIÄISET PÄÄSIÄINEN JOULU HAUTAJAISET YLIOPPILAS LAKIAISET SYNTYMÄPÄIVÄ RIPPIKOULU

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2011 2012 YLEISTÄ Toiminnan tarkoitus ja sisältö Toimintavuonna 2010 2011 Lions Club Rovaniemi - Ounasvaaran tarkoituksena on ollut mm. edistää yhteiskunnallista ja yleishyödyllistä toimintaa,

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Päivitetty 8.10.2014 1 Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Uusi viestintäkanava M-piiriin Lions Monta tapaa tehdä hyvää on Lions-liiton sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin uunituore ydinviesti. Uutta sanomaamme

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

joulukuun TIETÄMÄT 5 Kari & Paula Simo & Ritva Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa.

joulukuun TIETÄMÄT 5 Kari & Paula Simo & Ritva Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa. 2013 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 4.12.2013 JOULUKUU joulukuun TIETÄMÄT 5 Joulukuun TIETÄMÄT päättää syyskauden pikkujoulutunnelmissa Tornion VPK:n juhlatiloissa. Simo & Ritva Kari & Paula Itse juhlahetki asettui

Lisätiedot

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos).

Pyörätuoleihin tulee tarratekstinä Tämän pyörätuolin on lahjoittanut LC-Orimattila (Jopimainos). Hallituksen kokous 7 / 2009 Pöytäkirja Paikka: Ravintola Musta Ori Aika: ti 31.3.2009 klo 18.15 71 Kokouksen avaus Presidentti avasi kokouksen klo 18.19. 72 Todetaan läsnäolijat ja päätösvaltaisuus Läsnä

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1

KLUBIKOKOUS 1, SYYSKUU KAUSI 2015/2016, KOKOUSKUTSU 1 1 2 Karjahdus, presidentin palsta. KARI HYVÄT LIONIT JA LADYT. Hyvät Lionsveljet, puolisot ja uudet jäsenet. On tullut taas aika aloitella Lionskautta 2015 2016. Kauden haasteita on paljonkin mutta teemahan

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6

2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA TAMMIKUU. Tammi TIETÄMÄT 6 2014 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 31.1.2014 TAMMIKUU Tammi TIETÄMÄT 6 Tammikuun TIETÄMÄT aloittaa kevätkauden klubimme tekemien yritysvierailujen merkeissä. Ensimmäisenä tutustumiskäynti tehtiin Keminmaalle

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Salon Rally 3-4.10.2015

Salon Rally 3-4.10.2015 Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Lönnmarkin sukuseuran tiedote 2/2014 11.10.2014 Yhteenveto sukukokouksesta 9.-10.8.2014 Tuusulassa Majatalo Onnelassa Taas on aikaa vierähtänyt kesäisestä sukukokouksemme Tuusulanjärven kauniissa maisemissa.

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI

LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI LEMPÄÄLÄN ROTARYKLUBI JÄSENTIEDOTE Syyskuu 2014 Syyskuun läsnäoloprosentti 82,95 to 04.09. Klubikokous o Markku Kalliomäki, ystävyyttä yli rajojen / saksal. ystävyysklubin vierailu 02.10. to 11.09. Järjestelyt

Lisätiedot

Lions Clubs International 107-M, Finland

Lions Clubs International 107-M, Finland 1 Lions Clubs International 107-M, Finland Piirikuvernööri 2018 2019 Vesa Kynnysmaa ja puoliso Marja LC Köyliö Pyhän Henrikintie 401 A 27750 Köyliö / puh. 050-5267721 e-mail: vesakynnysmaa@gmail.com www.lions107m.org

Lisätiedot

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon. EROTTAJALLA KAUPAKSI KÄYVÄT KAIKKI 21.07.2015 K-market Erottaja luo Helsingin keskustaan rennon kyläkauppafiiliksen, jossa kuitenkin on keskikaupungin tunnelmaan sopivaa tyyliä ja laatua. Uuden kaupan

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Lions-liiton vuosikokous 2013 Heinolassa teki päätöksen palveluaktiviteetista sotiemme veteraanien hyväksi

Lisätiedot

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta!

Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Terveiset kasvimatkalta Kumpulasta! Lauantaina 4.8 kello 16.00 aloitimme opastetun kierroksen Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa ja kuuden maissa kävelimme Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kokoonnuimme

Lisätiedot

LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA 9.1.2010

LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA 9.1.2010 LIONS-LIITON 60V. JUHLAVUODEN JA LIONSVIIKON AVAUS PORISSA LAUANTAINA 9.1.2010 Suomen Lions-liitto täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi piirimme järjesti juhlan, joka oli samalla virallinen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

J Martikainen, O Nikkanen 14.3.2012 1

J Martikainen, O Nikkanen 14.3.2012 1 J Martikainen, O Nikkanen 14.3.2012 1 JOUKO MARTIKAISEN JA OSMO NIKKASEN MATKA SRI LANKAAN 18.2.-4.3.2012 Yhteisen matkamme tarkoituksena oli 1. olla mukana kummityttäremme Nadeeshan koulujuhlissa yhdessä

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta. DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta. DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta DG Aarto Mäkinen Koe lionien historia Tutustu lionien saavutuksiin sadan palveluvuoden aikana jännittävien videoiden ja tarinoiden avulla. Tärkeissä

Lisätiedot

2. VDG Kyösti Suomalainen LC Kitee/Ilmarisesta toivotti vieraat tervetulleeksi kulttuuri- ja sivistyskeskus Ilmarisen ravintolasalissa

2. VDG Kyösti Suomalainen LC Kitee/Ilmarisesta toivotti vieraat tervetulleeksi kulttuuri- ja sivistyskeskus Ilmarisen ravintolasalissa 107 H-piirin lions-ansioistaan palkittujen Melvin Jones -jäsenten ja Arne Ritari-Säätiön lion-ritareiden lounastapaaminen Kiteellä sivistys- ja kulttuurikeskus Ilmarisessa 1.3.2014 Reilut sata henkeä koonneen

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! SAUNASEURA 27.12.2015 1/5 KOKOUKSET + MUUT TAPAHTUMAT 2015 - Ke 18.2. SAUNASEURA SAUNAMAFIA ry TÄYTTI KUUSI (6) VUOTTA Kuumat onnittelut jäsenistöllemme. - Ke 20.5. klo 18:00 alkaen SM KEVÄTKOKOUS Kokous

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma International IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2017-2018 1 Teemat kaudella 2017-2018 KANSAINVÄLINEN Me palvelemme We Serve KANSALLINEN PIIRIN Tue nuorta itsenäisyyteen Tue nuorta 2 Painopisteet Jäsenviihtyvyys

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta

Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten iltapäivätoiminnasta Syyslukukauden 2018 tervehdyksiä koululaisten Syyskuun tervehdys Sää suosi syyskuussa ulkoilua. Tämä mahdollisti sen, että pystyimme olemaan paljon ulkona leikkien ja pelaten. Tutustuttiin lähiluontoon

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla

Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka 8.-10.10.2010: Vantaa, Virumaa, Toolse, Tallinna, Rapla Tarhamatka alkoi torstai iltana ja menimme yöpymään rekkuaktiivin luokse Vantaalle, jossa rapsuttelimme useita kotia etsiviä kissoja.

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia

JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia JUHLAT JUHLAKULTTUURIT YKI-harjoituksia Lämmittely Mitä Suomen juhlia tiedät? Miten niitä vietetään? Ketä kutsutaan? Miten? Mitä tehdään? Mitä syödään? Mitä annetaan lahjaksi? Miten pukeudutaan? Millainen

Lisätiedot

PIENET ASKELEET. Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen. Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16.

PIENET ASKELEET. Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen. Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16. PIENET ASKELEET Pihaliikunnan laadun ja määrän lisääminen Kasvatuskumppanuus HAKUHYPPELY joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo:15-16.45 ENSIMMÄINEN ASKEL Jokainen ryhmä Anttilantalon päiväkodissa leikkii

Lisätiedot

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5

Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 Kenguru Écolier (4. ja 5. luokka) sivu 1/5 3 pisteen tehtävät 1. Miettisen perhe syö 3 ateriaa päivässä. Kuinka monta ateriaa he syövät viikon aikana? A) 7 B) 18 C) 21 D) 28 E) 37 2. Aikuisten pääsylippu

Lisätiedot