Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland"

Transkriptio

1 Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG Hannu Nyman ja puoliso, Lion Ritva Korolainen Lions Club Iisalmi/Koljonvirta, Pöllösenlahdenkatu 24 A 3, Iisalmi GSM Hannu GSM Ritva Piirikuvernöörin mietteitä 6/ Onnellisten tapahtumien vuotta 2016, K-piirin Leijonat ja puolisot Kausi on nyt puolivälissä ja olemme menossa kohti valoisampaa aikaa. Monilla klubeilla pääaktiviteetit on jo toteutettu, joten kevätkaudella klubit voisivat keskittyä korostetusti klubihengen kohottamiseen ja uusien jäsenten hankintaan. Savon Leijona kaipaa kuvallisia juttuja ja ilmoituksia Savon Leijona on K-piirin lehti, jossa kerrotaan piirin ja piirin klubien toiminnasta. Sen tuotolla toteutetaan kolmen vuoden välein piirin nuorisoleiri, viimeksi Rautalammilla. Yhteisesti hyväksytyn päätöksen mukaisesti jokainen klubi osallistuu lehden ilmoitushankintaan 150 eurolla. Ellei klubi saa hankittua tuota summaa vastaavaa määrää ulkopuolisia mainoksia, kannattaa laittaa klubin oma mainos joko klubin myyntiartikkeleista tai tulevasta aktiviteetista. Mutta eihän lehti olisi kunnon lehti ilman kuvallisia juttuja klubien toiminnasta. Siispä kipin kapin toimeen ja juttuja aktiviteeteista tai muusta klubitoiminnasta kuvien kera. Lehden toimitusvastaava Airi Leskinen odottelee niitä ja ilmoituksia mennessä. Innostusta kevätkaudelle Alueinnostajaisista Alueinnostajaiset pidetään toimintasuunnitelman mukaisesti (I ja II alue) Pörhön Autoliikkeellä Iisalmessa ja (III ja IV alue) Kunnonpaikassa Siilinjärven Vuorelassa. Ohjelma kummassakin tilaisuudessa on pääosin sama, joten klubien edustajilla on mahdollisuus valita, kumpaan tilaisuuteen osallistuu. Liitteenä on varsinainen kutsu ja ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa hakemaan innostusta kevätkaudelle Alueinnostajaisista! Jäsenhankinta kaipaa nyt avoimia ajatuksia Joulukuun loppuun mennessä saimme piirimme klubeihin yhteensä 43 uutta jäsentä. Samanaikaisesti klubeista poistui 55 jäsentä, joten piirimme jäsenmäärä supistui 12 jäsenellä. Kauden alkaessa piirissämme oli 10 klubia, joiden jäsenmäärä oli alle 20 jäsentä. Joulukuun lopussa näitä klubeja oli 13, joten tässäkin suhteessa kehitys on ollut huolestuttava.

2 Jäsenhankinta kaipaa nyt avoimia ajatuksia etenkin pienillä paikkakunnilla. Yhteisklubi on mielestäni ainoa ratkaisu, jolla klubin elinvoimaa voidaan pysyvämmin vahvistaa. Siksi toivonkin, että ns. pienet klubit ottaisivat esimerkkiä LC Vesannosta, joka ratkaisi ongelman naisjäsenillä monilla naisjäsenillä.

3 Sri Lankan silmäsairaala on ja pysyy tapetilla Minä tiedän, että klubit, jotka ovat jo ojentaneet auttavan kätensä Sri Lankan silmäsairaalalle, ovat kyllästyneitä jatkuviin muistutuksiin asiasta. Valitettavasti on niin, että yli puolet piirimme klubeista ei ole vielä tuota kädenojennusta tehnyt. Siksi asia on edelleenkin tapetilla ja pysyy siihen saakka, kunnes tavoitteemme euroa on koossa. Olemme saaneet nyt kokoon jo euroa. Olemme yksi parhaiten hankkeeseen osallistuneista piireistä, miksi emme voisi olla paras? Pieni ponnistus enää, etenkin niiltä klubeilta, jotka eivät vielä ole mukana. Pienikin kädenojennus vie hanketta eteenpäin. Kaikkien hankkeeseen osallistuneiden nimet ja lahjoitussummat näkyvät pienellä viiveellä piirin kotisivuilla osiossa Klubiprojekteja. Rahat maksetaan piirin tilille FI ja piiri toimittaa rahat myöhemmin Lions-liitolle. Onko lissee mänijöitä Tampereelle PuSu:n avajaisjuhlaan ? Kuten edellisissä mietteissä kerroin, piirimme järjestää linja-autokuljetuksen Punainen Sulka-kampanjan avajaisjuhlaan Tampereelle Tilaisuus on samalla Arne Ritari -säätiön 30-vuotisjuhla. Pääsylippu juhlaan, sisältäen juhlalounaan, maksaa 45 euroa. Mikäli auto saadaan täyteen, on matkan hinta noin 20 euroa/henkilö. Koska halukkaita ei määräaikaan mennessä ollut riittävästi, on ilmoittautumisaikaa jatkettu saakka. Ilmoittautumiset piirin PuSuvastaavalle Urho Karhulle Mukaan pääsee 60 ensiksi ilmoittautunutta. Matka tehdään reittiä Kiuruvesi-Iisalmi-Lapinlahti-Siilinjärvi-Kuopio-Leppävirta-Suonenjoki-Tampere. Reitti on alustava. Lopullinen reitti selviää ilmoittautuneiden kotipaikkakunnan perusteella. Mikäli reitti kulkee alustavan suunnitelman mukaisesti, on lähtö Iisalmesta noin klo Mikäli lähtijöitä ei ole Leppävirralta riittävästi, lähtö on tuntia myöhemmin. Liitteenä on myös lisätietoa PuSu-kampanjasta klubien PuSu-vastaaville. Satavuotistavoitteisiin liittyvät lippumerkit Lions-järjestön tavoitteena on satavuotisjuhlan kunniaksi palvella 100 miljoonaa ihmistä vuoden 2018 kesäkuun loppuun mennessä. Viime vuonna yli 37 miljoonaa ihmistä sai palvelua tämän kampanjan teemojen mukaisesti. Klubeilla oli jo kaudella mahdollisuus ansaita lippumerkki osallistuessaan satavuotispalveluhaasteeseen ja raportoimalla aktiviteetistaan ohjeiden mukaisesti. Aktiviteettien tuli sopia johonkin neljästä palveluteemasta, joita ovat: nuoriso, näkökyky, ympäristö ja nälän torjuminen. Piirimme klubeista peräti 32 ansaitsi lippumerkin viime kaudelta. Lippumerkit ovat joko yhden, kahden tai kolmen jalokiven merkkejä riippuen siitä, kuinka moneen satavuotisteemaan klubi kauden aikana osallistui. Lippumerkit tullaan jakamaan piirin vuosikokouksen yhteydessä Tahkolla.

4 Silmälasikeräys helmi-maaliskuussa 2016 Näkökyky on yksi järjestömme 100-vuotisteemoista. Tähän teemaan liittyen toteutetaan Iisalmen kokemusten innoittamana silmälasikeräys koko piirin alueella. Keräys toteutetaan helmi-maaliskuussa Toivomme, että mahdollisimman moni klubi lähtisi mukaan tähän aktiviteettiin, josta on klubeille todella pieni vaiva ja mitättömät kustannukset, mutta jonka tuloksella on merkittävä vaikutus Sri Lankan heikkonäköisten ihmisten elämään. Suomen Lions-liiton kotisivuilta löytyy runsaasti keräykseen liittyvää materiaalia kohdasta Jäsenille Lionstoiminnan ohjeita Silmälasikeräyksen ohjeet. Siellä on mm. keräysohje klubille, kierrätysesite, julisteita sekä malli lehdistötiedotteeksi. Keräys kannattaa käynnistää klubissa valitsemalla keräysvastaava. Hänen tehtävänään on koordinoida keräystä ja toimia yhteyshenkilönä. Tämän jälkeen yhteys mahdollisiin keräyspaikkoihin. Meillä Iisalmessa kaikki optikkoliikkeet lähtivät innolla mukaan. Keräyspisteitä olivat myös isot marketit sekä kirjasto ja apteekit. Keräyslaatikoita löytyy todennäköisesti klubin jäseniltä, mutta eivät ne hankittuinakaan paljoa maksa. Tämän jälkeen pieni juttu paikalliseen lehteen ja keräys käynnistyy kuin itsestään. Mikäli lehden levikkialueella toimii useita klubeja, kannattaa tehdä yhteistyötä, jotta samassa jutussa mainitaan kaikki mukana olevat klubit ja kaikki keräyspisteet. Näin meillä toimittiin Iisalmessa. Lasien pakkaamisesta ja lähettämisestä eteenpäin tiedotetaan myöhemmin. Piirin koordinaattorina toimii Ritva Korolainen puh ), jolta saa tarvittaessa lisäohjeita. Mainittakoon vielä, että jokainen keräykseen osallistunut ja asianmukaisesti MyLCI:n raportoinut klubi tulee saamaan päämajan lippumerkin. MyLCI on paikka, jonne raportoimme Yksi tämän kauden haasteistamme oli siirtyminen Päämajan raportointijärjestelmään eli MyLCI:hin. Alku oli piirissämme hankalaa, mutta kuukausi kuukaudelta tilanne on kohentunut. Joulukuussa piirimme 59:stä klubista 52 raportoi asianmukaisesti. Raportointiprosentti oli 88, jolla sijoituimme piirien vertailussa hienosti kolmanneksi. Kateeksi käy kuitenkin L-piiriä, jolla kyseinen prosentti on täydet sata ja on ollut jo useita kuukausia. Valitettavasti meillä on vielä kaksi klubia, jotka eivät piirimme MyLCI-vastaavan Keijo Happosen ponnisteluista huolimatta ole raportoineet kuluvalla kaudella kertaakaan. Piirin pilkkimestaruuskilpailut Muuruvedellä Muuruvedellä pilkitään oheisen kutsun mukaisesti K-piirin mestaruuskilpailut Kaikki pilkkijät, pistäkääpä päivä muistiin ja joukolla mukaan kisaamaan mestaruudesta. Kevättä kohti

5 Hannu & Ritva DG

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2012 2013 Martti Törrönen ja puoliso Ritva Lions Club Rautalampi, Jaakonharjuntie 32 B, 77700 Rautalampi GSM Martti 050 340 4650 GSM Ritva

Lisätiedot

PRESSA POSTI nro 4. LC VARKAUS - KOSKENNIEMI Toimintakausi

PRESSA POSTI nro 4. LC VARKAUS - KOSKENNIEMI Toimintakausi LC VARKAUS - KOSKENNIEMI Toimintakausi 2015 2016 8.1.2016 PRESSA POSTI nro 4 Presidentti:Timo Laakso Rahastonhoitaja: Kari Valve Sihteeri: Hannu Nissinen Likolahdentie 20 Kivipurontie 20 Pitkälänniemen

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lions -toiminnasta valoa kaamokseen Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Lokakuu vuosikokouskuukausi klubissa Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.45. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 2 / 2012-2013 Lauantai 1. joulukuuta 2012 klo 9.30 14.00 Hotelli Iso-Valkeinen, Kuopio PÖYTÄKIRJA 2. VDG Pekka Seppä toivotti kokousvieraat tervetulleeksi kauden

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-K Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nouseville Sukupolville TEEMAT KANSAINVÄLINEN TEEMA: KOTIMAINEN TEEMA: LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K

TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 LIONS- PIIRI 107- K KILIMANJARO 2009 Matkaan lähti 13 urhoollista, huipulle kapusi kuusi. Meistä huolehti lähes 30 opasta, kokkia ja kantajaa. Tarinan opetus: Kukaan ei kykene

Lisätiedot

Tavoitteet. 100-vuotisjuhlan vuosi. WWS-päivämäärä

Tavoitteet. 100-vuotisjuhlan vuosi. WWS-päivämäärä Tavoitteet Mikä on 100-vuotisjuhlan palveluhaaste? 100-vuotisjuhlan palveluhaaste (CSC) on aloite, jonka avulla juhlimme lionien antaman palvelun 100 vuotta. Klubeja haastetaan järjestämään vähintään yksi

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri DG Hannu Nyman (Ritva Korolainen) LC Iisalmi/Koljonvirta Pöllösenlahdenkatu 24 A 3 Puh. 0500 523655 1. Varapiirikuvernööri 1. VDG Reijo Lyttinen (Pirjo Järvi) Kallionkierto 2 A 2 70910

Lisätiedot

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit

Punainen Sulka 2017 107-G piirin aluefoorumit 2017 107-G piirin aluefoorumit Marraskuu 2015 Ilkka Sainio ilkka.sainio@lions.fi 050 512 2969 Yleistä Kampanja: 2017 Teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Lupaus: 2017 tekoa nuorten hyväksi Kampanja-aika: Jo

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K New Mountains to climb Valloitamme uusia vuoria TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 LIONS-PIIRI 107-K Kotimainen teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Puheenjohtajan (CC) teema: Ole rohkea-ole Lion Piirikuvernöörin

Lisätiedot

Arvoisat K piirin leijonat ja puolisot KEVÄÄN KURKISTELUA, LEIJONAT!

Arvoisat K piirin leijonat ja puolisot KEVÄÄN KURKISTELUA, LEIJONAT! Lions Clubs International Piiri 107-K, Finland Piirikuvernööri, DG 2013 2014 Onni Piippo ja puoliso Eija Lyytikäinen Lions Club Iisalmi/Porovesi, Käänninniementie 114a,74160 Iisalmi GSM Onni 044 560 3667

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta. DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta. DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Juhlimme 100 palvelun vuotta DG Aarto Mäkinen Koe lionien historia Tutustu lionien saavutuksiin sadan palveluvuoden aikana jännittävien videoiden ja tarinoiden avulla. Tärkeissä

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas Rakennetaan yhdessä vahvemmat Lions-klubit Tiedän, että jokaisen klubin pitävän elinvoimaansa tärkeänä, ottaen uusia jäseniä ja panostaen klubiviihtyvyyteen. Kiitos klubien työn taantumistamme on tehokkaasti

Lisätiedot

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen

Piirikuvernöörin terveiset. Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Piirikuvernöörin terveiset Hailuodosta Kuhmoon DG Aarto Mäkinen Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Lions Clubs International District 107-I-Finland Piirikuvernööri 2016 2017 Aarto Mäkinen,

Lisätiedot

Viestintä osana johtamista. Ulla Karppinen

Viestintä osana johtamista. Ulla Karppinen Viestintä osana johtamista Ulla Karppinen Liiton viestintästrategia Viestinnän avulla lionsjärjestö lisää tunnettuuttaan ympäristön ja kansalaisten luottamusta toimintaansa kohtaan sekä toimintansa vaikuttavuutta

Lisätiedot

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias.

Derby Forum -kysely TAUSTAMUUTTUJAT. Ikäsi. 20-24 -vuotias. 25-29 -vuotias. 30-34 -vuotias. 35-39 -vuotias. 40-44 -vuotias. Derby Forum -kysely Onnittelut meille, sillä juuri Sinut on valittu kehittämään Lions toimintaa piirissämme. Etenemme kahdessa vaiheessa. Aluksi toivomme Sinun vastaavan tähän kyselyyn. Täyttämällä tämän

Lisätiedot

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1

21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu. 13.2.2008 Nuoret lähettiläät PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 21. vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu 13.2.2008 PID Harri Ala-Kulju 16.3.2009 1 TAPAHTUMAHISTORIA 21 vuosisadan nuoret lähettiläät kilpailu on yksi Lionsjärjestön nuoriso-ohjelmista. Kilpailu on yleinen

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland

Lions Clubs International MD 107 Finland Lions Clubs International MD 107 Finland Keinot Palvelu- ja varainhankintatoimiala Tavoitteet Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Palvelu- ja varainhankintasihteerin

Lisätiedot

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016

Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Palvelu- ja varainhankintatoimiala 2015 2016 Varainkeruuaktiviteeteilla taataan Lions-nuorisotyön tukemiseen tarvittavat varat. Punainen Sulka keräyksen 2016 2017 tavoitteet ovat klubeissa hyväksytyt ja

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015

Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Lionien palvelut lapsille Symposiumohjelma Hakemus toimintavuodelle 2014-2015 Yleiskatsaus symposiumohjelmasta Lionien palvelut lapsille symposiumohjelman puitteissa voidaan myöntää: yksi (1) symposiumi

Lisätiedot

Punainen Sulka

Punainen Sulka Punainen Sulka 2017 19.3.2016 30.6.2017 Tommi Virtanen Punainen Sulka piirikoordinaattori Lions-piiri 107A tommi.virtanen@lions.fi www.lions-piiri107a.fi Lions Clubs International MD 107 Finland Tunnetuin

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5, 93600 Kuusamo GSM Raija +35840 7390 413, Timo +358400 289 140 E-mail: raija.vare@lions.fi

Lisätiedot

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella

Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius. Follow Your Dream Seuraa Unelmaasi Palvelulla hyvinvointia- Ilo palvella Piirikuvernööri, DG 2013-2014 Raija Väre ja puoliso Timo Allenius Lions Club Kuusamo / Pohjanakat, Nuottatie 5 93600 Kuusamo GSM Raija+35840 7390 413 Timo +358400 2890140 E-mail: raija.vare@lions.fi, www.lions.fi/l

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K

PIIRIHALLITUS LIONS-PIIRI 107-K Piirikuvernööri Reijo Lyttinen 0563055/2489484 (Pirjo Järvi) 044-564 2 LC Kuopio/Päiväranta Suntionkatu 8 7420 Iisalmi 0400 23 722 reijo.lyttinen@kolumbus.fi I varapiirikuvernööri Tuula Väätäinen 09200034/096205

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland

Lions Clubs International MD 107 Finland Lions Clubs International MD 107 Finland 1 17.9.2014 Kiitos veteraanit! aktiviteetin raportointiohjeet Ohjeessa on kaksi osiota aktiviteetin syöttäminen raportointijärjestelmään (s.1-9) ja raportin ulosajaminen

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

PIIRIHALLITUS LIONS 107-K 2014-2015 16.08.2014. Julkiset piirihallituksen sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lions.fi

PIIRIHALLITUS LIONS 107-K 2014-2015 16.08.2014. Julkiset piirihallituksen sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lions.fi Julkiset piirihallituksen sähköpostit ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lions.fi Piirihallituksen kokoukset (alustavat), aika ja paikka ilmoitetaan myöhemmin 1. kokous to 18.9.2014 alue 1 2. kokous la 13.12.2014

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-M, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-M, Finland E-mail: kalevi.sillanpaa@lions.fi www.lions.fi/m PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 8 / 2014-2015 18.2.2015 Kevätkausi on piirissä aloitettu monin juhlatilaisuuksin. Lions-viikolla tammikuun alussa useilla paikkakunnilla

Lisätiedot

PUNAINEN SULKA 2016-2017

PUNAINEN SULKA 2016-2017 PUNAINEN SULKA 2016-2017 Piirihallitus 23.8.2015 Liminka Luontokeskus 27.8.2015 Punainen Sulka / Juhani Alanen 1 Lyhyt keräysinfo Keräysaika: 2016-2017 Keräystavoite: 5 milj. euroa / n. 200 / jäsen Keräyskohde:

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen

Säätiön tarkoitus. Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Toimintatavat Säätiö kartuttaa varojaan: - adresseista saatavilla lahjoituksilla - hankkimalla lisää Lions -ritareita, Arne Ritari -killan jäseniksi

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.1 10.11.2014

Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.1 10.11.2014 Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Tapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.1 10.11.2014 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - PERUSTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ SUOMEN LIONSKLUBIEN

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Sää#ön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.11.2014 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen 23.11.2014 ARS koulutus 2 Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 23.4.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Esitelmä Piirihallituksen kokous 14.12.2014 Matti Tieksola PDCC

Esitelmä Piirihallituksen kokous 14.12.2014 Matti Tieksola PDCC Esitelmä Piirihallituksen kokous 14.12.2014 Matti Tieksola PDCC -Punainen sulka on hyväntekeväisyyttä tarkoittava Lions-järjestön kansainvälinen symboli Merkki on tiettävästi lähtöisin Japanista, jossa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE LOKAKUU 2012

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE LOKAKUU 2012 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE LOKAKUU 2012 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT TOIMINTA TÄYDESSÄ VAUHDISSA Klubien toiminta on nyt täydessä vauhdissa. Toimikunnat on viimeistään tässä vaiheessa muodostettu,

Lisätiedot

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen

Piiri G. Puolisokoulutus. Piirikokous 26.4.2014 Muurame. Taru Rytkönen Puolisokoulutus Piirikokous 26.4.2014 Muurame Taru Rytkönen Lions-periaatteet Pidä päivätyötäsi kutsumuksena ja hoida työsi niin, että herätät luottamusta Pyri tekemään työsi menestyksellisesti. Olet oikeutettu

Lisätiedot

Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous Joensuu Rekisteröityjä klubien virallisia edustajia oli 838, jotka edustivat 421 klubia

Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous Joensuu Rekisteröityjä klubien virallisia edustajia oli 838, jotka edustivat 421 klubia Suomen Lions-liiton 64. vuosikokous Joensuu 9. 11.6.2017 Rekisteröityjä klubien virallisia edustajia oli 838, jotka edustivat 421 klubia Suomen Lions-liitto ry:n ja Moninkertaispiirin 107 vuosikokous Årsmötet

Lisätiedot

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen

Lions International MD 107-I. LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS , Oulu klo alkaen LIONS INTERNATIONAL D-107 I VUOSIKOKOUS 12.4..2014, Oulu klo 12.45 alkaen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus -DG Eero Vilèn avasi kokouksen 2. Kokouksen järjestäytyminen -Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004

Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004 Piirikuvernöörin tiedote nro 8 / 2003_2004 29.03.2004 Hyvät klubien presidentit, lionit, puolisot ja PDG:t Talven selkä on jo taittunut ja harmaat, puolihämärät päivät vaihtuneet kevään valoisuuteen. Lionskausi

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää

Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Päivitetty 8.10.2014 1 Pääkirjoitus: DG Kalevi Sillanpää Uusi viestintäkanava M-piiriin Lions Monta tapaa tehdä hyvää on Lions-liiton sisäisen ja ulkoisen markkinoinnin uunituore ydinviesti. Uutta sanomaamme

Lisätiedot

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT AVAINALUEET: GLT on piirihallituksen jäsen GLT laatii vuosittain johtajakoulutussuunnitelman yhdessä GLT -tiimin kanssa GLT laatii

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

Arne Ritari säätiö rs.

Arne Ritari säätiö rs. Arne Ritari säätiö rs. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 18.8.2012 www.lions.fi/ar-saatio Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston

Lisätiedot

Tiedotuksesta viestintään

Tiedotuksesta viestintään Tiedotuksesta viestintään Klubitiedottajien koulutus Jaakko Viitala, (LC Karvia) Mitä tiedotus on? Tiedotus on tiedon tuottamista ja välittämistä, julkikuvan luomista... Vastaanottaja tulkitsee tiedon

Lisätiedot

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland

Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Lions Clubs International Piiri 107-A, Finland Piirikuvernööri, DG 2015 2016 Ari Lindell ja puoliso Jaana Lions Club Loimaa/Tähkä, Mäntymäentie 5, 32210 LOIMAA GSM Ari 050-544 2979 GSM Jaana 050-387 1127

Lisätiedot

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI

LIONS CLUBS INTERNATIONAL. Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 LIONS CLUBS INTERNATIONAL PIIRI 107-N Pöytäkirja Aihe: SuurPNAT Aika: 25.9.2003 klo 18.00 Paikka: Helsingin tekniikan alan oppilaitos, Muotoilijankatu 3 00560 HKI 1 Kokouksen avaus DG Torsti koskinen

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry Aktiviteettitapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.0 24.10.2014

Suomen Lions-liitto ry Aktiviteettitapahtumien raportointi Käyttäjäohje Versio 1.0 24.10.2014 Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Käyttäjäohje Versio 1.0 24.10.2014 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai muullakaan muodoin toimittamalla,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry 1 DOKUMENTIN YLEISTIEDOT Dokumentti sisältää lyhennetyn tapahtumien tallennusohjeen. Mahdolliset kysymykset voit lähettää osoitteeseen lionsraportointi (at) lions.fi. 2 TAPAHTUMIEN

Lisätiedot

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen

Viestintä on mahdollisuus. Auvo Mäkinen Viestintä on mahdollisuus Auvo Mäkinen Sisäinen viestintä, visio Jäsenistö tietää toimintamme tavoitteet Jäsenistö saa aktiivisesti tietoa yhteisistä hankkeista Jäsenistö pystyy vaikuttamaan asioihin Syntyy

Lisätiedot

Dream Achiever -palkinnot Usein kysyttyjä kysymyksiä

Dream Achiever -palkinnot Usein kysyttyjä kysymyksiä 1. Montako pistekeruumallia on olemassa? Malleja on kaksi, Track A ja Track B, jotka perustuvat oman piirisi jäsenyystrendeihin. Jokainen piiri on merkitty joko Track A tai Track B -kategoriaan. 2. Miksi

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (Lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013 Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka Kesän aikana käynnistyneet hankkeet Jäsenrekisteri avautui 1.7.2013 kaikille niille liki 20 000

Lisätiedot

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys

Arne Ritari -säätiö. Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys Säätiön tarkoitus, hallinto, toimintatavat ja kehitys 22.8.2016 Säätiön tarkoitus Suomalaisen Lionstoiminnan tukeminen Historia Säätiö perustettiin Kuvernöörineuvoston päätöksellä 1986. Tavoitteena on

Lisätiedot

Piirifoorum, E-piiri , Lempäälä

Piirifoorum, E-piiri , Lempäälä Lions Clubs International MD 107 Finland Piirifoorum, E-piiri 13.9.2014, Lempäälä Suomen Lions-liitto Puheenjohtaja Tuomo Holopainen Esityksen sisältö Lions-toiminnan kriittiset menestystekijät Toiminnan

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ

ARNE RITARI - SÄÄTIÖ - SYNTYI 7.3.1906 ARNE RITARI - VAIKUTTI SUOMEN 1.LIONSKLUBIN LC HELSINKI/HELSINGFORS 14.8.1950 PERUSTAMISEEN. ARNE RITARI - SÄÄTIÖ PERUSTETTU KUVERNÖÖRINEUVOSTON PÄÄTÖKSELLÄ 1986 TARKOITUS TUKEA JA EDISTÄÄ

Lisätiedot

, Utajärvi. I-PIIRIN markkinointi- Ja viestintävalmennus. Jukka Isotalo, Nuorisojohtaja / Suomen Lions-liitto ry.

, Utajärvi. I-PIIRIN markkinointi- Ja viestintävalmennus. Jukka Isotalo, Nuorisojohtaja / Suomen Lions-liitto ry. 28.9.2016, Utajärvi I-PIIRIN markkinointi- Ja viestintävalmennus Jukka Isotalo, Nuorisojohtaja / Suomen Lions-liitto ry. Alustuksen aiheet MARKKINOINNIN TAVOITE JA KEINOT LIONS-TOIMINNASSA Miten toimintamme

Lisätiedot

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa

Lions-piiri 107-N PTS DG Sini Eloholma Hyväksytty piirihallituksen kokouksessa Lions- 107-N PTS 2015-2019 DG Sini Eloholma Hyväksytty hallituksen kokouksessa 5.11.2014 Kansainvälinen lions-järjestö Näkemyksemme- visio Järjestö säilyy vapaaehtoisten yhteiskunnallisten ja humanitaaristen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F WE SERVE ME PALVELEMME TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-F KOTIMAINEN TEEMA: TUE NUORTA ITSENÄISYYTEEN LIONS-LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: TEHDÄÄN YHDESSÄ PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA: TURVAA TULEVAISUUS-

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.50.

1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Martti Törrönen avasi kokouksen klo 9.50. Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2012-2013 Lauantai 2. maaliskuuta 2013 klo 9.30 15.00 Seurojentalo, Pieksämäki PÖYTÄKIRJA LeijonaHenki ZC Kari Tarkiainen toivotti kokousvieraat tervetulleeksi

Lisätiedot

Suomen Lions-liitto ry

Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions liitto ry Suomen Lions-liitto ry Piirikuvernööri MyLCI - Käyttäjäohje Versio 1.1 3.4.2017 Dokumenttien ja ohjeiden luovutus kolmannelle osapuolelle ilman lupaa, kopioimalla, sähköisesti tai

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2016-2017 Jarmo Hietala ja puoliso Paula Distriktsguvernör, DG 2016-2017 Jarmo Hietala och maka Paula Lions Club

Lisätiedot

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan.

Lions-aiheisen DVD filmin (n.10 min) esityksen jälkeen puolisot, 10 henkilöä siirtyivät omaan ohjelmaan. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland. Piirikuvernööri, DG 2012-2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Distriktsguvernör DG 2012 2013 Seppo Rajamäki ja puoliso Maria Lions

Lisätiedot

I-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.

Lisätiedot

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming

Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot. Markus Flaaming Lions -toiminnan perusta, organisaatio ja arvot Markus Flaaming Lionstoiminnan perusta Melvin Jones 1917 Järjestömme perustajan Melvin Jonesin ajatuksissa rupesivat jo aikaisin kysymykset askarruttamaan

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan itsenäisesti suoritettava koulutus

Lohkon puheenjohtajan itsenäisesti suoritettava koulutus Lohkon puheenjohtajan itsenäisesti suoritettava koulutus Moduuli 2: Lohkon puheenjohtaja lohkon hallintojohtajana TYÖKIRJA Tässä moduulissa keskitytään lohkon puheenjohtajan rooliin lohkon hallintojohtajana.

Lisätiedot

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo

C-PIIRIN VUOSIKOKOUS klo C-PIIRIN VUOSIKOKOUS 16.4.2016 klo 11.15 14.55 Tietotalo, Humppilantie 9 A, Jokioinen Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Juha Pirkkamaa avasi kokouksen klo 11.15 ja toivotti kokoukseen osallistuvat

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49.

4 Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksessa on läsnä piirihallituksen jäseniä, toimikuntien puheenjohtajia, PDG:t, leijonia, puolisoita, yhteensä 49. Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot