Toim. Lauri Seppänen SALPALINJA LAATUBETONISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toim. Lauri Seppänen SALPALINJA LAATUBETONISTA"

Transkriptio

1 Toim. Lauri Seppänen Betoni -lehdellä on vaiherikas historia takanaan. Se on historiansa aikana ilmestynyt neljällä eri nimellä: Sementtivalmiste - Cementprodukt, Sementtituote, Betonituote ja vuodesta 1992 alkaen nykyisellä nimellään Betoni. Vuonna 1930 perustetun Suomen Sementtituoteyhdistyksen tiedonantolehdeksi syntyi Sementtivalmiste, A5 kokoinen julkaisu. Vuoden 1932 tammikuussa ilmestyi Sementtivalmiste - Cementprodukt kaksikielisenä maailmanlaajuisen laman ja pulakauden aallon pohjalla. Suomen Sementtituoteyhdistyksen jäsenet ehkä uskoivat pahimman laman olevan jo takana päin, kun asuntotuotanto hieman piristyi kahden edellisen vuoden lukemista. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan laman pohja saavutettiin vasta vuonna Tällöin valmistui Suomessa vain asuntoa, kun ennen lamaa 1928 oli valmistunut yli asuntoa. Lama harvensi yrittäjäkuntaa ankaralla kädellä. Ennen lamaa sementtituotteiden valmistajia oli ollut parisen sataa ja ensimmäisen lehden ilmestymisvuonna enää 18 yrittäjää. Sementtituoteyhdistyksen toiminta oli lähes pysähdyksissä eikä voimia enää riittänyt lehden toiminnan jatkamiseen Seuraavan kerran lehti ilmestyi vasta sotien jälkeen 1949, jolloin toimitettiin Sementtituote -lehden neljä numeroa. Lehden Lukijalle -palstalla, nykyisin pääkirjoitussivulla, yhdistyksen puheenjohtaja Aulis Junttila totesi maamme sementtiteollisuuden elävän suurta nousukauttaan. Ala onkin joka suhteessa vakiinnuttanut tärkeän asemansa rakennusaineteollisuutemme piirissä, Junttila jatkoi. Tuon ajan päivänpolttavimpia kysymyksiä olivat laitosten koneellistaminen, ihmistyövoiman säästäminen sekä tuotteiden laadun parantaminen. Tähän tarvittiin työtutkimusta ja tehostettua ammattikasvatusta, jotta teollisuus saisi pätevää työnjohtoa ja työntekijäkuntaa. Nämä Aulis Junttilan ajatukset sopivat betoniteollisuuden johtotähdiksi tänäkin päivänä yli 50 vuotta myöhemmin. SALPALINJA LAATUBETONISTA Vaikka lehden ilmestymisessä oli pitkä tauko, on syytä mainita Salpalinjan rakentaminen 1940-luvulta. Tämä Suomen suurin rakennustyö käsitti linnoituslaitteiden rakentamista Virolahdelta Lappeenrantaan, Saimaan saaristoon ja edelleen koilliseen. Linnoitustöissä oli enimmillään henkeä urakoitsijoista armeijan joukkoihin, ammattimiehistä linnakundeihin ja sotavankeihin. Vaikka rakentajien joukko oli monen kirjava, raaka-aineiden laadusta eikä sementin määrästä tingitty. Rakenteita on tutkittu muutama vuosi sitten ja ne on todettu erinomaisiksi. Betonirakenteet ovat säilyneet hyvin ja puristuslujuudet ovat korkeita, mikä on erittäin huolellisen työsuorituksen ja laadunvalvonnan ansiota. KAKSIKIELINEN AMMATTILEHTI Sementtituote muuttui vuoden 1950 alusta lukien A4-kokoiseksi ja kaksikieliseksi. Kuvia pystyttiin käyttämään uudessa formaatissa entistä paremmin. Ruotsinkieliset lukijat saivat

2 uusinta ammattitietoa omalla äidinkielellään ja lehden kaksikielisyys palveli jo tuolloin vireää pohjoismaista yhteistyötä. Lehti onkin välittänyt lukijoilleen uusinta tietoa pohjoismaiden lisäksi eri puolilta maailmaa. Tuon vuosikymmenen kestoaiheita oli vuoden 1951 alusta voimaan astunut 25 prosentin liikevaihtovero, joka koski kaikkia sementtituotteita. Tämä hidasti yritysten järjestäytymistä Sementtituoteyhdistykseen ja laadunvalvonnan piiriin, mutta lisäsi alalla olevien villien yrittäjien ja veronkiertäjien määrää. Lehden kirjoituksista kuvastuu huoli villien yrittäjien sementtituotteiden huonosta laadusta, mikä pilaa koko alan mainetta. Erityisen närkästyneitä oltiin, kun tie- ja vesirakennushallituksen työmailla Turun ja Porin läänissä ryhdyttiin 1958 itse valmistamaan betonisia rumpuputkia, vaikka alueella olisi ollut toimituskykyisiä sementtivalimoita. Valtio menetti tvh:n omatoimisella "yritystoiminnalla" liikevaihtoverotuloja ja yrittäjät markkinoitaan. Sementtituoteliiton pyydettyä selitystä kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöltä tvh:n menettelystä vastaus saatiin viiden kuukauden kuluttua. Tvh:n vastauksen tärkeimpiä argumentteja oli, että eräiden yksityisten valimoiden tuotteissa renkaat on todettu valultaan ala-arvoisiksi eikä putkissa aina ole ollut riittävää määrää betoniteräksiä. Lehden pääkirjoittajan mielestä tällainen toteamus "ei saisi antaa aihetta saattaa epäilyksen alaiseksi kaikkien yksityisten sementtivalimoiden laadullista pätevyyttä". ELEMENTTIRAKENTAMISEN OPPI MAAILMALTA Rakennustoiminnan rationalisoimista pohdittiin ja keinoksi nähtiin elementtirakentaminen, tehtaassa valmistetut rakennusosat. Oppia haettiin 1950-luvun lopulla maailmalta. Tiedot omaksuttiin nopeasti, kehitettiin edelleen ja sovellettiin käytäntöön. Aikakautensa parhaimpia esimerkkejä oli Kansojen hallin rakentaminen Suomen Messuille vuonna Messuhallin kentälle rakennettiin kolmessa kuukaudessa maan suurin täyselementtirakennus, jonka pituus oli 140 metriä, leveys 41 metriä ja tilavuus kuutiometriä. Rakennukseen käytettiin valmisosia kaikkiaan kpl ja itse rungon pystytys kesti vain kolme viikkoa. Kansainvälisten messujen jälkeen elementtirakennus purettiin, siirrettiin muualle ja pystytettiin uudestaan. Kierrätystä ja uudelleen käyttöä jo tuolloin, mistä on alettu puhua enemmälti vasta 1990-luvulla. Järjestötoiminnassa kahden alalla toimineen liiton yhteistyöneuvottelut johtivat tulokseen ja vuonna 1961 perustettiin Suomen Betonialan Teollisuus - Finlands Betongindustri-idkare -järjestö. Parin vuoden kuluttua järjestö kuitenkin purettiin ja tilalle perustettiin laajapohjainen Suomen Betoniteollisuuden Keskusjärjestö. Vuoden 1962 alusta Sementtituote muutti nimensä Betonituotteeksi ja samalla se luopui kaksikielisyydestään. Lehdessä on tämän jälkeenkin ollut ruotsinkielisiä ja myöhemmin yhä enemmän englanninkielisiä tiivistelmiä tärkeimmistä kirjoituksista. Lehdessä ei kaihdettu käsittelemästä vaikeita ja arkojakaan asioita. Kun Lahdessa sortui huhtikuussa 1963 rakenteilla ollut 9-kerroksinen tornitalo, sortuman syistä liikkui mitä hurjimpia huhuja. Radiossa mainittiin sortuman syylliseksi jopa työmaan yövartija. VTTn tekemässä tutkimuksessa sortuman syiksi paljastuivat kuitenkin talvibetonoinnissa tehdyt virheet eikä sortuma tapahtunut yllättäen. Työmaalla oli huomattu betonirakenteiden jäätymistä ja virheitä yritettiin korjata lämmittämällä kellarikerrosta voimakkaasti vielä sortumispäivänä. Tämä vain pahensi asiaa.

3 Tutkimuksessa todettiin, että asiassa oli kaikesta huolimatta hyviäkin puolia. Ensimmäinen oli se, että talo sortui ja toinen, ettei sortuminen vaatinut ihmisuhreja. Erityisen vaaralliseksi tilanne olisi muodostunut, jos talo olisi ehditty luovuttaa asumiskäyttöön. Tutkimuksessa pystyttiin selvittämään talvirakentamisen pulmia, jolloin vastaisuudessa vastaavanlaiset onnettomuudet voidaan välttää. Tutkimusta käsitelleessä kirjoituksessa työmaan yövartijan tahriintunut maine niin ikään puhdistettiin. LOBBAUSTA JA TUTKIMUSTA Elementtirakentamisen vahvistaessa asemiaan käännyttiin valtiovallan puoleen standardiosien ja modulimitoituksen käyttöönottamiseksi Suomessa. Pääministeri Johannes Virolaiselle luovutettiin lokakuussa 1965 kirjelmä, jossa todettiin nykyisilläkin elementtirakentamisen menetelmillä päästävän lähitulevaisuudessa 7-10 prosenttia halvempiin asumiskustannuksiin. Rakennussuunnittelussa käytettävän standardisoinnin, modulimitoitusjärjestelmän käyttöönottoon ja aluerakentamisen yleistymiseksi tarvittaisiin kuitenkin valtiovallan toimia, kirjelmän luovuttajat perustelivat. He viittasivat myös Tanskaan, jossa asia oli hoidettu asetusteitse. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen vieraili puolestaan ensimmäistä kertaa betonituotehtaalla helmikuussa Kysymyksessä oli tutustuminen Nummen Sementtivalimon tuotantolaitoksiin, betonimassan ja betonituotteiden valmistukseen. Suomalaisen betoniteollisuuden merkittävimpiä saavutuksia on BESjärjestelmän kehittäminen. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön aikana tutkittiin 670 erilaista järjestelmää ennen kun päädyttiin avoimeen elementtijärjestelmään. Tämä merkitsi pitkää harppausta teollisen rakentamisen suuntaan. BES-tutkimus julkistettiin järjestön vuosikokouksessa huhtikuussa BESjärjestelmän vaikutusvaltaisimpia puolestapuhujia oli asuntohallituksen pääjohtaja Olavi Lindblom. Ilman teollisen rakentamisen keinoja ja aluerakentamista 1970-luvun puolivälissä ei olisi pystytty tuottamaan yli asuntoa vuosittain. Tämän ansiosta Ruotsiin suuntautunut suuri muuttoaalto pystyttiin osin pysäyttämään Etelä-Suomen suuriin taajamiin. Teollisen rakentamisen mielenkiintoisimpia sovelluksia olivat elementtirakenteiset vesitornit. Vuoden 1972 betonirakenteeksi valitusta vesitornista kehitettiin erikokoisia ja erilaisia ratkaisuja. Aikanaan huomattavin kohde oli Tikkurilan, vesitilavuudeltaan kuutiometrin vesitornin rakentaminen vanhan vesitornin ympärille. Roihuvuoren vesitornin rakentaminen vuosina edustaa toisenlaista rakentamistapaa. Teräsbetoninen ylävesisäiliö tehtiin paikallavaluna maassa ja tämä kuutiometrin suuruinen ja tonnin painoinen säiliöosa nostettiin 32 metrin korkeuteen. Nostotyö oli aikanaan maailman suurin. Teollisesta rakentamisesta puhuttaessa ei voida unohtaa valmisbetoniteollisuutta. Vuonna 1960 Suomessa oli viisi valmisbetonia tuottavaa yritystä. Vuonna 1975 yrityksiä oli noin 70 ja tuotantolaitoksia runsaat 110. Valmisbetonia tuotettiin 3,9 miljoonaa kuutiometriä, mikä merkitsi asukaslukuun suhteutettuna, että Suomi oli Japanin jälkeen maailman johtava valmisbetonin käyttäjä maailmassa. Teollinen rakentaminen oli pystynyt vastaamaan määrällisiin tavoitteisiin. Rakentamistavan yleistymistä osoittaa, että esimerkiksi 1971 teollisuusrakennuksista toteutettiin elementtirakenteisina jo 70 prosenttia. LAATUKESKUSTELU KÄYNNITYI Asuntorakentamisessa määrän rinalle nousi laatukeskustelu, joka koski paljolti aluerakentamisen keinoin toteutettuja betonilähiöitä. Julkisivuihin haluttiin elävyyttä ja ilmettä. Betonista sandwich -elementtiä tutkittiin, mistä toivottiin teknisten laatuominaisuuksien lisäksi apua julkisivujen ulkonäköön. Laadukkaita julkisivuelementtejä osattiin kyllä tehdä, mistä oli osoituksena Tretjakovin galleriaan Oulusta maantiekuljetuksina toimitetut 237 julkisuelementtiä vuoden 1983 lopussa.

4 Betonialan nähtiin olevan saneerauspakon edessä. Pyrkimyksenä oli päästä yhä suurempiin yksiköihin, prosessiteollisuuden kaltaiseen toimintaan. Rakennushallituksen yli-insinööri Heikki Sätilä näki tämän ratkaisevan samalla betoniteollisuuden laatuongelmia. Rakennusalalla, betoniteollisuus mukaanlukien tehtiin 1980-luvulla ennätysmäärä yrityskauppoja. Suuret ostivat pienempiä ja hankkivat markkinaosuuksia sekä pyrkivät valtakunnallisiksi yrityksiksi. Partek laajensi voimakkaasti elementtiteollisuuttaan Euroopan markkinoille ja kauemmaksikin. Partekista kasvoi ilmeisestikin maailman suurin elementtikonserni. Kotimaassa Partekiakin suurempi elementtivalmistaja oli Lohja, jolla oli myös voimakas asema valmisbetonibusineksessa. Lohja suuntasi katseensa puolestaan Yhdysvaltojen markkinoille valmisbetoni- ja elementtiteollisuuteen. Suomalaiset betoniteollisuusyritykset osallistuivat rajaprojektien lisäksi vientitoimintaan mm. Irakissa ja Saudi-Arabiassa. Partek oli puolestaan myynyt jo 1970-luvulla kokonaisia elementtitehtaita koneineen ja laitteineen mm. silloiseen DDR:ään. Kaupan suuruutta osoittaa, että vuonna 1975 solmitun kahden elementtitehtaan 100 miljoonan markan arvoinen kauppa oli saamaa suurusluokkaa kuin koko Suomen edellisen vuoden vienti DDR:ään. Betoniteollisuus investoi voimakkaasti uuden tuotantokapasiteetin lisäämiseen vuosikymmenen loppupuolella. Myös tutkimukseen ja tuotekehitykseen suunnattiin voimavaroja. KANSAINVÄLISTÄ KÄRKITASOA Merkittävin saavutus sitten BES-tutkimuksen lienee ollut Betonielementticadin eli BEC:in kehittäminen suunnittelijoiden ja valmistajien väliseen kommunikointiin. BEC:in kehittäminen oli kansainvälistä kärkitasoa, mikä on herättänyt vielä nykyäänkin kansainvälistä kiinnostusta suomalaista elementtiteollisuutta kohtaan. Kohta BEC:in valmistuttua betoniteollisuus lahjoitti ohjelmistot korkeakouluopetuksen käyttöön, jotta opetuksessa olisi käytettävissään viimeisin tieto. Toisellakin alueella, korkealujuusbetonin tutkimuksessa ja kehittämisessä suomalaiset olivat ja ovat korkealla tasolla. Kun korkealujuusbetoni normitettiin suomalaisissa betoninormeissa, tähän oli päästy 1990-luvun alussa vain Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Norjassa. Korkealujuusbetonin käyttökohteita ovat talonrakennuksessa esimerkiksi korkeiden rakennusten alakerrosten pilarit sekä sillanrakennus ja öljynporauslautat. Suomessa on saavutettu betonikilpailuissa yli 200 MPa:n puristuslujuuksia. Suomea ravisteli 1990-luvun alussa taloudellinen lama pankkikriiseineen. Betoniteollisuus oli korkeasuhdanteessa kasvattanut kapasiteettia, mikä jäi laman pitkittyessä käyttämättömäksi. Konkurssit harvensivat yrityskenttää, mutta moni yritys aloitti uudestaan uudella nimellä tai tyhjältä pöydältä. Laadun kohottaminen nähtiin selviytymiskeinona ja monessa yrityksessä ryhdyttiin kehittämään mm. ISO standardin mukaisia laatujärjestelmiä. Ensimmäisenä tällaisen laatuserttifikaatin sai betoniteollisuudessa Lohja Betonilan Mälikkälän tehtaat. Lama pakotti järjestökenttää uusiutumaan. Vuoden 1992 alusta Betoni -lehti korvasi Betoniteollisuuden Laaduntarkastus BLT ry:n Betoni ja Laatu -lehden, Suomen Betoniteollisuuden Keskusjärjestön Betonituotteen, Betoniyhdistyksen tiedotuslehden sekä Nordisk Betong -lehden. Partek ja Lohja järjestelivät vuonna 1992 rakennusteollisuuttaan. Järjestelyjen yhteydessä lopetettiin useita tehtaita ja toimipisteitä eri puolilla Suomea ja henkilöstöä vähennettiin yhteensä henkeä. Laman aikana Lohja ja Rautaruukki pystyivät ylittämään perinteiset materiaalirajat. Osapuolet tutkivat yhdistelmärakenteita talonrakentamisen runkojärjestelmien kehittämiseksi.

5 Taloudellisen laman lisäksi betoniteollisuus kärsi imagon laskusta. Betonia syytettiin syystä ja syyttä melkeinpä kaikista rakennusteollisuuden virheistä. Tällöin usein unohdettiin se laaja kehitystyö, mitä alalla oli tehty tai tehdään parhaillaan. Näistä laaja-alaisin on edelleenkin jatkuva Betonialan strategia -tutkimus BeSt. Siihen osallistuvat betoniteollisuuden lisäksi sementtiteollisuus ja mukaan pyritään saamaan myös rakennusteollisuus eli rakennusurakoitsijat. Toim. Lauri Seppänen

Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry

Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry Betoniteollisuus tänään DI Seppo Petrow RTT ry Betoni muutti maailmaa n. 2000 vuotta vanha Pantheon Roomassa on tunnetuimpia vanhoja betonirakenteita Portland-sementti keksittiin1800-luvulla Suomeen 1800-luvun

Lisätiedot

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT

Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö. Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Tauno Hietanen Rakennusteollisuus RT Rakentamismääräyskokoelman B-sarja sisältö Materiaalikohtaiset ohjeet B2 Betonirakenteet erityisasiantuntija Rakennusteollisuus RT RakMK luotiin 1970 luvun jälkipuoliskolla Rakennusteollisuus RT ry 2 Rakennusteollisuus

Lisätiedot

Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous

Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous Honkarakenne Oyj varsinainen yhtiökokous 12.4.2019 Toimitusjohtajan katsaus 12.4.2019 Toimitusjohtaja Marko Saarelainen HONKA LUKUINA 1958 perustettu 50 maata 85 000 rakennusta Maailman ensimmäinen teollisesti

Lisätiedot

Tekla BIM Awards Suomi ja Baltia 2019 kysymykset

Tekla BIM Awards Suomi ja Baltia 2019 kysymykset Yhteystiedot E-mail Etunimi Sukunimi Puhelinnumero Yritys Kilpailuun osallistuvat muut yritykset Projektin tiedot Projektin nimi Valitse sarja - Yleinen sarja - Pienet projektit: Katso tarkempi rajaus

Lisätiedot

Betoniyrityksen näkemys kiviaineshuoltoon ja kaavoitukseen

Betoniyrityksen näkemys kiviaineshuoltoon ja kaavoitukseen Betoniyrityksen näkemys kiviaineshuoltoon ja kaavoitukseen 15.1.2019 Mikko Isotalo Valtakunnallinen betoniosaaja Kattava tehdasverkosto, 32 tehdasta - Palvelemme asiakasta kautta maan - Kansainvälistä

Lisätiedot

Seve Ehituse AS esittely ja referensseja

Seve Ehituse AS esittely ja referensseja , 12915 Tallinna, Viro Y-tunnus 2252355-8 11.01.13 Helsingin Kaupunki Talous- ja suunnittelukeskus / Kehittämisosasto Aleksanterinkatu 24 (PL 20) 00099 Helsingin Kaupunki 1. Hakijan tiedot esittely ja

Lisätiedot

SEMENTTI + KIVI + VESI BETONIN AMMATTILAINEN

SEMENTTI + KIVI + VESI BETONIN AMMATTILAINEN SEMENTTI + KIVI + VESI BETONIN AMMATTILAINEN Ansion Sementtivalimo Oy perustettiin Paimiossa vuonna 1949. Perheyrityksemme valmistaa laadukkaita betonituotteita ja -elementtejä erityyppisiin kohteisiin

Lisätiedot

PS-parvekesarana. Versio: FI 9/2016 Laskentanormit: EC+FI NA Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B-EC 2 n:o 36. Tekninen käyttöohje

PS-parvekesarana. Versio: FI 9/2016 Laskentanormit: EC+FI NA Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B-EC 2 n:o 36. Tekninen käyttöohje PS-parvekesarana Versio: FI 9/2016 Laskentanormit: EC+FI NA Betoniyhdistyksen käyttöseloste BY 5 B-EC 2 n:o 36 Tekninen käyttöohje PS-parvekesarana Järjestelmän etuja Siirtää parvekelaatan vaakavoimat

Lisätiedot

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa

Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita. Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3. 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa Vuosi Nro Kpl KansiotVarakpl Yht. Sivua Huomioita Pentti Kemppinen, versio 1 ja 2 Lauri Hirvonen, versio 3 1947 Kameraseura edustaa Suomea UNICA:ssa 1952 Helsingin Kameraseurassa toimi ns. "kengänauhakerho",

Lisätiedot

Betoniteollisuuden asennusekskursio Norjaan

Betoniteollisuuden asennusekskursio Norjaan Uutisia Norjasta: Betoniteollisuuden asennusekskursio Norjaan, dipl.ins. tuoteryhmäpäällikkö RTT ry / Betoniteollisuus ry Betoniteollisuus ry:n asennusryhmä vieraili 13. 14. marraskuuta Oslon alueella.

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on rakennusalan

Lisätiedot

1. Käytettiinkö projektissa yrityksen omia komponentteja (custom componentit, pluginit, makrot)? a. Kyllä b. Ei Minkä tyyppisiä komponentteja

1. Käytettiinkö projektissa yrityksen omia komponentteja (custom componentit, pluginit, makrot)? a. Kyllä b. Ei Minkä tyyppisiä komponentteja 1. Yhteystiedot Yritys / Yritykset Tietoja projektin ilmoittajista Kilpailuun osallistuvat yritykset ja niiden tehtävät hankkeessa Ilmoituksen jättäjän yhteystiedot Etunimi Sukunimi Sähköpostiosoite Puhelin

Lisätiedot

Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia

Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia Suoritustasoilmoitukset kunnossa? Markkinavalvontakuulumisia Betoniteollisuuden ajankohtaispäivä Heureka 1.10.2019 Sisältö Suoritustasoilmoitus Betonielementit Kiviainekset Valmisbetoni Vinkkejä ja linkkejä

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät

Rakentamisen suhdannenäkymät Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Julkiset palvelurakennukset m 3 8 7 6 5 4 3 2 1 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Bo Salmén Markku Leppälehto Huhtikuu 214 Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

Betonin yli 100 vuoden käyttöikä todettu todellisissa kohteissa

Betonin yli 100 vuoden käyttöikä todettu todellisissa kohteissa HYVÄÄ MAAILMAN VESIPÄIVÄÄ YK:n yleiskokouksen julistamaa maailman vesipäivää on vietetty maaliskuun 22. jo vuodesta 1992. Puhdas juomavesi on jokaisen ihmisen oikeus, mutta tulee muistaa myös viemäröinnin,

Lisätiedot

Cadolton moduulirakennusteknologia. Arkkitehtuuria modulaarisella rakennustavalla NOPEAMMIN. TEHOKKAAMMIN. MODUULIRAKENTAMINEN.

Cadolton moduulirakennusteknologia. Arkkitehtuuria modulaarisella rakennustavalla NOPEAMMIN. TEHOKKAAMMIN. MODUULIRAKENTAMINEN. Cadolton moduulirakennusteknologia Arkkitehtuuria modulaarisella rakennustavalla NOPEAMMIN. NOPEAMMIN. Moduulirakentamisen viehätys Vakuuttava teknologia Huipputeknologisille toimintorakennuksille ennen

Lisätiedot

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42

Puuvene. PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 58 PV_76_2013_58-65_LAHTI_RIST_Näyrä.indd 58 25.11.2013 18.42 Puuvene-lehti esittelee vene-alan OPPILAITOKSIA LAHDESSA rakennetaan ja korjataan Lahdessa koulutuskeskus Salpauksen veneenrakennuslinjalta

Lisätiedot

Työnjohtajapätevyydet. Johanna Tikkanen, TkT

Työnjohtajapätevyydet. Johanna Tikkanen, TkT Työnjohtajapätevyydet Johanna Tikkanen, TkT Mikä FISE? FISE Oy on rakennus-, LVI- ja kiinteistöalalla toimiva henkilöpätevyyksiä toteava ja niiden kehittämiseen keskittyvä yritys. FISE ylläpitää pätevyysrekisteriä

Lisätiedot

Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit

Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit Uudet betoninormit ja eurooppalaiset betonielementtirakentamista koskevat tuotestandardit - Mitä betoninormeihin (rakentamiskokoelmaan) jää jäljelle - Mitä suunnittelijan tulee tietää tuotestandardeista

Lisätiedot

TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Myönnetty 10.03.2011 Päivitetty 27.08.2013. SPU Eristeet

TUOTTEEN NIMI VALMISTAJA TUOTEKUVAUS SERTIFIOINTIMENETTELY. Myönnetty 10.03.2011 Päivitetty 27.08.2013. SPU Eristeet SERTIFIKAATTI VTT-C-6665-11 Myönnetty 10.03.2011 Päivitetty 27.08.2013 TUOTTEEN NIMI SPU Eristeet VALMISTAJA SPU Oy Itsenäisyydenkatu 17 A 7, FI-33500 Tampere TUOTEKUVAUS SPU:n valmistamia polyuretaanieristeitä

Lisätiedot

Betonisandwich-elementin, jossa on 40 mm paksu muovikuitubetoninen ulkokuori, käyttökelpoisuus ulkoseinärakenteena

Betonisandwich-elementin, jossa on 40 mm paksu muovikuitubetoninen ulkokuori, käyttökelpoisuus ulkoseinärakenteena 1 (5) Tilaaja: Rakennusteollisuus RT ry Arto Suikka PL 381 (Unioninkatu 14) 00131 Helsinki Viite: Tehtävä: Lausuntopyyntö: Rakennusteollisuus RT ry/ Arto Suikka Arvioida toimiiko raudoittamaton 40 mm paksu

Lisätiedot

ELEMENTTIRAKENTAMINEN HOLLANNISSA JA BELGIASSA

ELEMENTTIRAKENTAMINEN HOLLANNISSA JA BELGIASSA ELEMENTTIRAKENTAMINEN HOLLANNISSA JA BELGIASSA Arto Suikka, diplomi-insinööri, tuotetyhmäpäällikkö Betoniteollisuus ry Suomen betoniteollisuus teki teknisen ekskursion Hollantiin ja Belgiaan viime toukokuussa.

Lisätiedot

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019

Vakaa kehitys jatkui. Osavuosikatsaus tammi maaliskuu /4/2019 Vakaa kehitys jatkui 2 2019 kohokohdat LIIKEVAIHTO 163,0 (167,5) miljoonaa euroa, laskua -2,7 % tai -0,7 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla VERTAILUKELPOINEN LIIKETULOS (EBIT) 17,3 (21,2) miljoonaa

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarien kysely Venäjä-pakotteista Kohderyhmä: Suomen 19 kauppakamarin jäsenyritykset Kysely lähetetty:

Lisätiedot

Ympäristöministeriön asetus kantavia rakenteita koskevien rakentamismääräysten täydentämisestä

Ympäristöministeriön asetus kantavia rakenteita koskevien rakentamismääräysten täydentämisestä 1 2 3 Ympäristöministeriön asetus kantavia rakenteita koskevien rakentamismääräysten täydentämisestä Annettu Helsingissä 27 päivänä helmikuuta 2002 Ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti lisätään 5

Lisätiedot

PR122013 8. huhtikuu 2013 Talous Sivu 1 / 5. Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen

PR122013 8. huhtikuu 2013 Talous Sivu 1 / 5. Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen Talous Sivu 1 / 5 Johdonmukainen kansallinen ja kansainvälinen laajentuminen Beckhoff Automationin vuoden 2012 maailmanlaajuinen liikevaihto oli 408 miljoonaa euroa Beckhoffin vuoden 2012 maailmanlaajuinen

Lisätiedot

Betonielementit standardien tilanne, suunnitelmien katselmointi elementtitehtaalla

Betonielementit standardien tilanne, suunnitelmien katselmointi elementtitehtaalla Betonielementit standardien tilanne, suunnitelmien katselmointi elementtitehtaalla Betoniteollisuuden ajankohtaispäivä 01.10.2019 Janne Kihula Betoniteollisuus ry Sisältö: 1. Betonielementtistandardien

Lisätiedot

Suuria säästöjä elpo-elementeillä

Suuria säästöjä elpo-elementeillä Suuria säästöjä elpo-elementeillä Säästöä rakentamisajassa Säästöä asuinneliöissä Säästöä materiaalikuluissa Säästää myös ympäristöä Elpotek Oy talotekniikan innovaatioita Elpotek Oy on talotekniikkaelementtien

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen

Suhdannekatsaus. Betonipäivät , Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Suhdannekatsaus Betonipäivät 3.11.2016, Messukeskus, Helsinki Sami Pakarinen Maailman ja Suomen talous Maailman talous kasvaa kohtuullista vauhtia Rakennusteollisuus RT 3.11.2016 3 vuosimuutos, % Suomessa

Lisätiedot

Yrittäjägallup tammikuu 2018

Yrittäjägallup tammikuu 2018 Yrittäjägallup tammikuu 2018 1.0.2018 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää PK-yrittäjien mielipiteitä ja näkemyksiä ajankohtaisista

Lisätiedot

Lujatalo Oy Puurakentaminen

Lujatalo Oy Puurakentaminen Lujatalo Oy Puurakentaminen Tuija Schmidt 30.11.2017 Suomen suurimpia rakennusalan konserneja Emoyhtiö Liikevaihto 365 M - Uudis- ja korjausrakentaminen - Asunnot ja toimitilat - Hanke- ja kiinteistökehitys

Lisätiedot

Teollinen Internet. Tatu Lund

Teollinen Internet. Tatu Lund Teollinen Internet Tatu Lund Suomalaisen yritystoiminnan kannattavuus ja tuottavuus ovat kriisissä. Nokia vetoinen ICT klusteri oli tuottavuudeltaan Suomen kärjessä ja sen romahdus näkyy selvästi tilastoissa.

Lisätiedot

Laajenna tilaa! Pidennä kesäaikaa! steni duo parvekelevyllä

Laajenna tilaa! Pidennä kesäaikaa! steni duo parvekelevyllä steni parveke Laajenna tilaa! Pidennä kesäaikaa! steni duo parvekelevyllä 2006/4343 Ota kaikki neliöt hyötykäyttöön Parveke on tervetullut pinta-alan lisä asuinneliöihin. Muistele kaikkia lämpimiä, aurinkoisia

Lisätiedot

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt 4.10.2017 LAPPEENRANNAN POLIISITALON PERUSKORJAUS 2 LAPPEENRANNAN

Lisätiedot

Betonielementtien nostolenkit

Betonielementtien nostolenkit Betonielementtien nostolenkit Rakennusalan standardit ja eurokoodit 2017 15.12.2017 Tuomo Haara Betonielementtien nostolenkit, Suomi-historia Suomi-historiaa, nostolenkit mm.: Työsuojeluhallitus 1973 1993

Lisätiedot

KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN.

KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN. JÄSENKYSELY Mistä vastaajat ovat? Minkä kokoinen on edustamasi yritys? (liikevaihto) KYSELY ANTAA KATTAVAN KUVAN. Saimme yhteensä 250 vastaajaa, ja jokaisesta piiriyhdistyksestä vastattiin. Vastaukset

Lisätiedot

Elementtitehtaan mahdollisuudet rakennusosien suojauksessa

Elementtitehtaan mahdollisuudet rakennusosien suojauksessa Elementtitehtaan mahdollisuudet rakennusosien suojauksessa DI Parma Oy 9.10.2014 1 Elementtitehtaan mahdollisuudet rakennusosien suojauksessa Sisältö: Julkisivuelementtien suojauksesta SW- elementit Tehdasrapatut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33. Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 28.02.2013 Sivu 1 / 1 6440/10.03.00/2011 33 Selityksen antaminen Korkeimmalle hallinto-oikeudelle vastaavan työnjohtajan hyväksymisen peruuttamista koskevasta valituksesta, lupatunnus

Lisätiedot

Rakentamisen terästuotteiden tuotantomäärät

Rakentamisen terästuotteiden tuotantomäärät Rakentamisen terästuotteiden tuotantomäärät Tuotantokysely vuoden 212 tuotannosta Pekka Tienhaara, Tuula Grönfors & Liisa Jaakkonen Huhtikuu 213 VTT Expert Services Oy VTT-S-2894-13 Sisällysluettelo Kuva

Lisätiedot

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi.

LEHDISTÖTIEDOTE Kesäkuu 2018 EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa menettävät vuosittain 60 miljardia euroa väärennösten vuoksi. Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) uusi tutkimus osoittaa, että EU:n 13 keskeistä elinkeinoalaa

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa

Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Rakentamisen suhdannenäkymät Satakunnassa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2014 Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne on jokseenkin tyydyttävä Satakunnan talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous

Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus. Paaluseminaari , Viking XPRS Sami Pakarinen. Suomen talous Miten rakennusalalla menee rakennusalan talouskatsaus Paaluseminaari 2016 17.11.2016, Viking XPRS Sami Pakarinen Suomen talous Suomessa talouskasvu voimistuu tänä vuonna 5 Kotimaisten talousennusteiden

Lisätiedot

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011

Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 12.10.2012 Rakennus ja asuntotuotanto vuonna 2011 Lahden seudun rakennusvalvonnan mukaan Lahteen rakennettiin vuoden 2011 aikana uutta kerrosalaa yhteensä

Lisätiedot

Betonilaborantti- ja myllärikurssi, Helsinki Risto Mannonen/Kim Johansson

Betonilaborantti- ja myllärikurssi, Helsinki Risto Mannonen/Kim Johansson Betonilaborantti- ja myllärikurssi, Helsinki 14.3.2018 Risto Mannonen/Kim Johansson Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Suomen Betoniyhdistys ry 0,5 0,8 K Älä päästä kuivumaan Betoni ei saa jäätyä nuorena

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015. 13.5.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus toukokuu 2015 13.5.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne 2007-2013 TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

PVL-vaijerilenkki. Seinäelementtien pystysaumaliitoksiin. Tekninen käyttöohje

PVL-vaijerilenkki. Seinäelementtien pystysaumaliitoksiin. Tekninen käyttöohje PVL-vaijerilenkki Seinäelementtien pystysaumaliitoksiin Versio: FI 10/2012 Laskentanormit: EC+NA Betoniyhdistyksen käyttöselosteet BY 5 B-EC 2 N:o 26 (PVL 60, PVL 80, PVL, PVL 120) BY 5 B-EC 2 N:o 32 (PVL

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Lokakuu 2015 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne on tyydyttävä Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne

Lisätiedot

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja

Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen. konsernin kultapuolen johtaja Himmeneekö kullan kiilto? Onko velkakriisi todellakin loppunut? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja Mikä on nykyinen maailmantalouden terveys? Lopulta taivaalta sataa euroja EKP on luvannut

Lisätiedot

Ohjattua suorituskykyä.

Ohjattua suorituskykyä. Ohjattua suorituskykyä. Yhdyskuntatekniset ajoneuvot Toimiala Rakennuskoneet Maa- ja metsätalouskoneet Kuljetus ja logistiikka Suorituskykyä. Kaikkien komponentien täydellisen integroinnin ansiosta saavutetaan

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus

Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa -tutkimus Tuula Räsänen, vanhempi asiantuntija Viisaat kypärät yhteen seminaari, 14.5.2019, Helsinki Mitä tutkimuksessa tehdään? Rakennusteollisuudessa käynnistettiin

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015. 26.2.2015, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus helmikuu 2015 26.2.2015, Lasse Krogell Yritysrakenne TOL 181 Painaminen ja siihen liittyvät palvelut Lähde: Tilastokeskus Vuosi Yrityksiä Henkilöstö Liikevaihto

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019

Elintarviketeollisuuden talouskatsaus. Syyskuu 2019 Elintarviketeollisuuden talouskatsaus Syyskuu 2019 Suhdannetilanne normaali, varovaisin odotuksin syksyyn Alkuvuosi 2019 oli elintarviketeollisuudelle suotuisa ja suhdanteet etenivät myönteisesti. Odotukset

Lisätiedot

Pk-yritysten johtaminen ja hallinto Yrittäjägallup helmikuu 2019

Pk-yritysten johtaminen ja hallinto Yrittäjägallup helmikuu 2019 Pk-yritysten johtaminen ja hallinto Yrittäjägallup helmikuu 019..019 Kantar TNS Oy Jaakko Hyry 1 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Tämän Yrittäjägallupin tarkoituksena on selvittää PK-yrittäjien mielipiteitä

Lisätiedot

Mediatiedote 22.2.2012

Mediatiedote 22.2.2012 Mediatiedote 22.2.2012 Julkaisuvapaa heti NSG GROUP: PILKINGTON LAHDEN LASITEHTAAN SULKEMINEN Olemme tänään ilmoittaneet Pilkington Lahden Lasitehdas Oy:n työntekijöille NSG Groupin päätöksestä sulkea

Lisätiedot

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta

Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta 2013 Yleistulokset 2013 vuoden PR-Barometer Business -tutkimuksesta Tietoja tutkimuksesta Aalund Nordic s PR-Barometer on viestintätutkimus, joka mittaa toimittajien mielipidettä erilaisista Suomessa toimivista

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

VTT lyhyesti. Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT. Henkilöstö: 2 740 Liikevaihto: 240 M

VTT lyhyesti. Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT. Henkilöstö: 2 740 Liikevaihto: 240 M Rakentamisen tulevaisuuden näkymät Pekka Pajakkala, asiakasjohtaja, VTT 1 VTT lyhyesti Henkilöstö: 2 740 Liikevaihto: 240 M Asiakastoimialat Bio-, lääke- ja elintarviketeollisuus Elektroniikka Energia

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

1.12.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet

1.12.2010 Arto Suikka Betoniteollisuus ry. Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Betonivalmisosarakentamisen uudet suunnittelu- ja toteutusohjeet Uutta ja vanhaa Valmisosarakentaminen Suunnitteluprosessi Rakennejärjestelmät Talonrakentaminen Infrarakentaminen Rakentamisprosessi Ympäristöominaisuudet

Lisätiedot

PNLF nostolenkki. Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille. Tekninen käyttöohje. Versio: FI 3/2012 Laskentanormit: EC+NA

PNLF nostolenkki. Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille. Tekninen käyttöohje. Versio: FI 3/2012 Laskentanormit: EC+NA PNLF nostolenkki Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille Versio: FI 3/2012 Laskentanormit: EC+NA Tekninen käyttöohje PNLF nostolenkki Ruostumaton nostolenkki sandwich-elementeille Sandwich-elementtien

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys

Yritykset ja yrittäjyys Yritykset ja yrittäjyys Suomen Yrittäjät 5.10.2006 1 250 000 Yritysten määrän kehitys 240 000 230 000 220 000 210 000 200 000 218140 215799 211474 203358 213230 219273219515 222817224847226593 232305 228422

Lisätiedot

Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska

Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska Betonipäivät 2014 Rakenteiden mallintaminen mallit hyötykäyttöön Case Skanska Ilkka Romo Skanska Oy 1 Tietomallintaminen Skanskassa Skanska mallinnuttaa suunnittelijoilla pääsääntöisesti kaikki omat projektikehityshankkeensa

Lisätiedot

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Kim Johansson Eityisasiantuntija, DI Kirja on päivitetty ja siinä on että ohjeet ovat ajantasaisia ja vastaavat nykyistä käsitystä hyvästä korjaustavasta ja että ne

Lisätiedot

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen?

Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? TIEDOT JULKAISUVAPAITA 3.6. KLO 9.00 Kaatuvatko vientikaupat rahoitusosaamisen puutteeseen? Vientikaupan rahoitusbarometri 8 Finnvera, Keskuskauppakamari ja Kansainvälinen kauppakamari ICC 3.6.8 Tutkimuksen

Lisätiedot

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä

Lisätiedot

Messuan Historia. on nis tuu.

Messuan Historia. on nis tuu. on nis tuu. Messua - kunnianhimoa ja yrittämistä vuodesta 1961 Messuan juuret kumpuavat 1960-luvulta, kun jo kolmannen polven omistajiemme Eriikka Kalliokosken ja Jonna Simolan isoisä Esko Arvelin perusti

Lisätiedot

Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä. Juhani Marttila Lahti 13.11.2008

Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä. Juhani Marttila Lahti 13.11.2008 Puurakentamisen markkinat kotimaassa ja Venäjällä Juhani Marttila Lahti 13.11.2008 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Rakennusmarkkinat vuonna

Lisätiedot

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät?

Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Mikä on rakennuskoneala ja mitkä ovat sen näkymät? Pekka Pajakkala Asiakasjohtaja VTT, Kiinteistöt ja rakentaminen 13.12.21 12.12.21 2 Rakennuskoneala ja sen ennakointi - mitä haluttiin Määritellä markkina

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010

Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Teknologiateollisuus ry Teknologiateollisuuden pk-yritysten tilannekartoitus 2010 Tutkimuksella selvitettiin syyskuussa 2010 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI. Suomen Betoniyhdistys ry

Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI. Suomen Betoniyhdistys ry Kim Johansson Erityisasiantuntija, DI Suomen Betoniyhdistys ry Rakenteen suunnittelu Betonirakenteen valmistuksen suunnittelu =betonityösuunnitelma Muottityö, raudoitustyö Betonin valmistus Betonointi

Lisätiedot

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille

CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille CE-merkintä pakolliseksi rakennustuotteille Valtaosa rakennustuotteista tarvitsee CE-merkinnän vuoteen 2013 mennessä. Ilman CE-merkintää ei rakennustuote voi määräajan jälkeen olla markkinoilla, ei Suomessa

Lisätiedot

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu

Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010. Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu Tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy 17.11.2010 Kuva 1980-luvulta, useita rakennuksia on jo purettu TAMRUn senioreilla oli onnistunut tutustumiskäynti Cargotec Finland Oy:n toimintaan ja tiloihin Härmälässä.

Lisätiedot

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta

Verkoston voima puurakentamisessa. Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Verkoston voima puurakentamisessa Kirsti Sorama, KTT, yliopettaja SeAMK Liiketoiminta Puurakentamisen lyhyt historia 1990-luvun alkupuolella eri puolilla Eurooppaa esiteltiin ajatuksia monikerroksisista

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

Hiilipihi valmistus- ja betoniteknologia

Hiilipihi valmistus- ja betoniteknologia Hiilipihi valmistus- ja betoniteknologia Betoniteollisuuden Kesäseminaari Jouni Punkki 23.8.2019 Sisältöä Elinkaariajattelun perusperiaatteet Muutokset rakennusten ympäristökuormituksissa Betonin CO 2

Lisätiedot

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014

Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Kauppakamarin kysely: Miten Venäjä-pakotteet vaikuttavat suomalaisiin yrityksiin? 14.8.2014 Laaja valtakunnallinen otanta Vastaajat ovat suuria, keskisuuria ja pieniä yrityksiä koko Suomesta. Yhteensä

Lisätiedot

LVI-Tekniset Urakoitsijat. Toimiala- ja työnantajaliitto LVI-TU 2015

LVI-Tekniset Urakoitsijat. Toimiala- ja työnantajaliitto LVI-TU 2015 LVI-Tekniset Urakoitsijat Toimiala- ja työnantajaliitto LVI-TU 2015 LVI-alan palveleva asiantuntija LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry on LVI-asennusalan toimiala- ja työnantajajärjestö sekä palveleva

Lisätiedot

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille.

Porin valmistuvat rakennusinsinöörit ry toivottaa teidät ja edustamanne yrityksen lämpimästi tervetulleeksi vuoden 2015 messuille. Porin Rakennus- ja LVI-messut järjestetään tänä vuonna (21.-22.03.2015) 42. kerran paikkanaan tuttu Porin Karhuhalli. Messut ovat kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista opiskelijaprojekteista ja kävijämääräkin

Lisätiedot

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX

Pääotsikko tähän. Alaotsikko. Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Pääotsikko tähän Alaotsikko Etunimi Sukunimi XX.XX.XXXX Tietopalvelualan trendit mihin ala on menossa? Janne Järvinen Toimitusjohtaja LM Tietopalvelut LM toimipisteet 2011: Helsinki, Suomi Tukholma, Ruotsi

Lisätiedot

Asuntotuotantokysely 1/2017

Asuntotuotantokysely 1/2017 Asuntotuotantokysely 1/2017 Sami Pakarinen Helmikuu 2017 1 (2) Helmikuun 2017 asuntotuotantokyselyn tulokset RT:n asuntotuotantokysely lähetettiin Talonrakennusteollisuuden jäsenille. Kysely tehdään kolmasti

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Betonikuorma, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä.

Betonikuorma, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä. Betonikuorma, joka kuormittaa vähemmän ympäristöä. Rudus toimittaa asiakkailleen ympäristöä mahdollisimman vähän kuormittavia Vihreitä betoneita, jotka suunnitellaan kohdekohtaisesti vastaamaan asiakkaan

Lisätiedot

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät

Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjäpalkittujen yritysten kehitys ja tulevaisuudennäkymät Yrittäjälounas Finlandiatalo 3..17 Taloustutkimus Oy Pasi Holm Julkaistavissa 3..17 klo 1 Kolme neljästä yrittäjäpalkitusta yrityksestä toimii

Lisätiedot

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell

Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013. 28.5.2013, Lasse Krogell Graafinen teollisuus Suomessa Tilannekatsaus Toukokuu 2013 28.5.2013, Lasse Krogell Yritysrakenne 2011 TOL 18 Painaminen ja tallenteiden jäljentäminen Liikevaihto Henkilöstö Yrityksiä Henkilöstö 1.000

Lisätiedot

1-lk betonityönjohtajan ja 1-lk valmisbetonityönjohtajan pätevöityskoulutus nro 44

1-lk betonityönjohtajan ja 1-lk valmisbetonityönjohtajan pätevöityskoulutus nro 44 BETONIALAN PÄTEVÖITYSKOULUTUSTA 1-lk betonityönjohtajan ja 1-lk valmisbetonityönjohtajan pätevöityskoulutus nro 44 1. jakso 11...13.11.2014 2. jakso 9...11.12.2014 3. jakso 13...15.1.2015 4. jakso 10...12.2.2015

Lisätiedot

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2)

Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) Verkkokauppa Menu Katsaus Lojerin historiaan (osa 1/2) 30.06.2017 Suomi viettää 100-vuotisjuhlaa! Juhlavuoden kunniaksi esittelemme Lojerin lähes satavuotisen historian merkittävimpiä etappeja. #Suomi100

Lisätiedot

KiviFaktaa

KiviFaktaa KiviFaktaa www.betoni.com Yhtenäistetyt ja vaihtokelpoiset SBKL- ja KL-kiinnityslevyt sekä RT-teräsosat Betoniteollisuus ry yhdessä teräsosavalmistajien kanssa on laatinut Eurokoodeihin perustuvat käyttöohjeet

Lisätiedot

Teknologiaa kouluun -projekti

Teknologiaa kouluun -projekti Teknologiaa kouluun -projekti 01/2012 Tiina Partanen & Jouni Kinnunen 2 Teknologiaa kouluun -projekti n omien opettajien ideoima opetuksen ja oppimisympäristöjen kehittämisprojekti Projektin tavoitteena

Lisätiedot

Betoni ja rakentaminen yleiskatsaus Betoniseminaari, Oulu

Betoni ja rakentaminen yleiskatsaus Betoniseminaari, Oulu Betoni ja rakentaminen yleiskatsaus Betoniseminaari, Oulu 21.3.2017 Jussi Mattila Toimitusjohtaja Betoniteollisuus ry Betonia valmistetaan paljon Betonia valmistetaan maailmassa yli 10.000 Mm 3 /v Kheopsin

Lisätiedot

Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa. Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit

Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa. Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit Metallin pintakäsittelyä ja kokoonpanoa Hionnat Harjaukset Kiillotukset Designkuvioinnit Pintakäsittelyteknologian osaaja Laadukkaat hionnat, harjaukset ja kiillotukset Hiomapojat on erikoistunut metallin

Lisätiedot

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa

Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Rakentamisen suhdannenäkymät Varsinais-Suomessa Sami Pakarinen Markku Leppälehto Huhtikuu 2018 Varsinais-Suomen talonrakentamisen suhdannetilanne jatkuu todella hyvänä Varsinais-Suomen talonrakentamisen

Lisätiedot

Vuolukivi on yksi Suomen kallioperän aarteista

Vuolukivi on yksi Suomen kallioperän aarteista Vuolukivi on yksi Suomen kallioperän aarteista 29.12.2011 Vuolukiven historia Vuolukiven lyhyt historia 2800 miljoonaa vuotta sitten Suomi oli meren alla Vetten alla liikkui magnesiumrikas laava, joka

Lisätiedot

Team Finland yhdessä maailmalle Kivinet 2013 tapahtuma. Tecwill Venäjällä kuinka Siperia opetti? Janne Tuomikko Myynti ja Markkinointijohtaja

Team Finland yhdessä maailmalle Kivinet 2013 tapahtuma. Tecwill Venäjällä kuinka Siperia opetti? Janne Tuomikko Myynti ja Markkinointijohtaja Tecwill Oy - Yritys Team Finland yhdessä maailmalle Kivinet 2013 tapahtuma Tecwill Venäjällä kuinka Siperia opetti? Janne Tuomikko Myynti ja Markkinointijohtaja RATKAISUJA HUIPPULAATUISEEN BETONIN VALMISTUKSEEN

Lisätiedot

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset

Logistiikkaselvitys 2014: Julkistaminen ja keskeiset tulokset 1 : Julkistaminen ja keskeiset tulokset Turun Liikennepäivä 2014 Professori Lauri Ojala 19.11.2014 LOGISTIIKKASELVITYS 2014 2 Liikenneviraston toimeksianto Tietojen keruu suoritettu keväällä 2014 Toteutettu

Lisätiedot

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - rakennuksen käyttö. Oulu 26.09.2015 Markku Hienonen

YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - rakennuksen käyttö. Oulu 26.09.2015 Markku Hienonen YM-ORV-KH-projekti Kuivaketju10 - rakennuksen käyttö Oulu 26.09.2015 Markku Hienonen Esimerkki ongelmasta Kyseessä juuri valmistunut asuinkerrostalo: Olimme tulevassa kodissamme asentamassa parkettia.

Lisätiedot