puheenjohtajan käsikirja Tekijä M. Birch, tekstitoimittajat M. Rowson ja K. Melf, käännös S. Kangaslampi
|
|
- Elli Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Luku 1: Yleiskuva kehityksestä Harjoitus 1, osa 1, rakenteellinen väkivalta n. 40 min Tavoite: antaa opiskelijoille mahdollisuus pohtia, mitä rakenteellinen väkivalta on Välineet: fläppitaulupaperia, sinitarraa, kortteja, huopakyniä Kirjoita seuraavat esimerkit (tai väärät tai kiistanalaiset esimerkit) rakenteellisesta väkivallasta erillisille paperilapuille. Nämä esimerkit ovat kurssista 4 kirjasta 1, mutta mukaan on lisätty myös joitain vääriä tai kiistanalaisia esimerkkejä: 1. Maailmassa on 2,5 miljardia ihmistä, jotka elävät alle kahdella USA:n dollarilla päivässä 2. Iso-Britanniassa on nyt koalitiohallitus 3. Arviot käsiaseiden ja kevyiden aseiden aiheuttamista suorista kuolonuhreista vuosittain vaihtelevat 80000:sta :een 4. Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan naiset Iso-Britanniassa käyttävät elämänsä aikana keskimäärin 9000 puntaa meikkeihin 5. Elinajanodotteessa on 30 vuoden ero afrikkalaisten ja rikkaiden maiden asukkaiden välillä 6. Auringon aktiivisuuden väheneminen voi johtaa alhaisempiin lämpötiloihin sen jälkeen kun nykyinen aurinkosykli on noussut huippuunsa vuonna Jos nykyinen kehitys jatkuu, vuoteen 2020 mennessä 1,53 miljoonaa ihmistä kuolee itsemurhan seurauksena 8. Vuonna 2000 suora väkivalta oli merkittävä kuolinsyy vuotiaiden ikäryhmässä, selittäen 14 % miesten ja 7 % naisten kuolemista 9. Afrikassa käytetään keskimäärin puoli tuntia päivittäin veden keräämiseen tähän sisältyy käveleminen vedenlähteelle, toisinaan veden keräämisen odottaminen ja paluu 10. Maailmassa on 800 miljoonaa ihmistä, joilla ei ole pääsyä perussairaanhoidon palveluihin. Jaa opiskelijat 6-8 hengen ryhmiin (paitsi jos sinulla on yli 24 opiskelijaa, jolloin ryhmistä on hyvä tehdä suurempia, jottei kaikkien kuuleminen vie liikaa aikaa). Anna jokaiselle ryhmälle kopio esimerkeistä erillisillä paperilapuilla (yksi esimerkki yhdellä paperilla). Pyydä heitä keskustelemaan seuraavista kysymyksistä jokaisen esimerkin kohdalla: K: Onko tässä kyse rakenteellisesta väkivallasta. Jos, miksi? Aika: 15 minuuttia ryhmäkeskusteluun. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 1
2 Palaute yhteisesti, jokaiselta ryhmältä vuorotellen yksi esimerkki. Pyydä opiskelijoita kiinnittämään seinälle ne esimerkit, jotka kaikkien mielestä edustavat selvää rakenteellista väkivaltaa (numerot 2 ja 6 eivät sellaisia selvästikään ole, numerosta 4 voitaisiin olla montaa mieltä). Pidä huoli, että seuraavat asiat tulevat esiin: - väkivalta on näissä tapauksissa piilotetumpaa kuin suorassa väkivallassa - rakenteellisessa väkivallassa kyse on yleensä lähtösyistä tai niitä lähellä olevista syistä - sukupuolikysymykset, varsinkin suhteessa numeroihin 8 (mainittu eksplisiittisesti) ja 9 (ei mainittu eksplisiittisesti) Pohtikaa yhteisesti jokaista esimerkkiä, miettien mitä sanoja voitaisiin käyttää kutakin esimerkkiä kuvaamaan. Kirjoita nämä sanat eri väreillä esimerkkeihin taululle. Sanoja, joita voi nousta esiin: - köyhyys - epätasa-arvo - epäoikeudenmukaisuus - syrjintä Ottaen huomioon, että muitakin sanoja voidaan käyttää, onko termi rakenteellinen väkivalta hyödyllinen? Harjoitus 1, osa 2: Aiheuttaako kehitys rakenteellista väkivaltaa? Väittely Tavoite: saada opiskelijat pohtimaan argumentteja tämän kysymyksen ympäriltä, olivat he itse siitä mitä mieltä tahansa. Tarvittava aika: n. 30 min Tarvikkeet: fläppitaulupaperia ja huopakyniä Pyydä kaksi vapaaehtoista väittelemään aiheesta: Kehitys on viimeisen 30 vuoden aikana ennemminkin lisännyt väkivaltaa kuin vähentänyt sitä. Käy lyhyesti läpi väittelyn säännöt: - on pysyttävä roolissa, vaikkei puolustamasi näkökanta välttämättä ole omasi - ei saa käydä aggressiiviseksi, mitä tahansa ajattelikin toisen sanomasta - argumentit ja itse väittely ovat harjoituksessa tärkeintä, ja ne avaavat erilaisia näkökulmia aiheeseen - lopussa tulisi olla aikaa viilenemiseen, jolloin jokainen palaa takaisin omaksi itsekseen Anna vapaaehtoisille uudet nimet, esim. Herra A ja Neiti B, sillä tämä tekee tehtävästä luonteeltaan enemmänkin näyttelemistä, ja on hyödyllistä, jos heidän pitää argumentoida sitä vastaan, mihin todella uskovat. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 2
3 Kehota loppuja opiskelijoista seuraamaan väittelyä sivusta; kuitenkin milloin tahansa väittelyn aikana, jos joku katsojista mielestään osaisi puolustaa näkökulmaa selvemmin ja vakuuttavammin kuin jompikumpi senhetkisistä väittelijöistä, hän voi koskettaa tätä olkapäästä, jolloin väittelijän täytyy saattaa lauseensa loppuun ja antaa sitten paikkansa tälle henkilölle. Äänestäkää lopuksi siitä, kuka voitti ja miksi. Tuo esiin asioita, joita pidät tärkeinä. Tällaisia asioita voivat olla (ja näitä on varmasti paljon lisää): - Sanaa kehitys voidaan käyttää monella eri tavalla. Ihmiset voivat tarkoittaa sillä taloudellisen kasvun tavoittelua, inhimillisen potentiaalin täyttämistä tai valtioiden toimia on tehtävä selväksi, miten itse määrittelee sen - Rakenteellinen väkivalta voi haitata kehitystä; - Kehityksen tulos jos se vaatii nopeaa sosiaalista ja taloudellista muutosta - Nostiko väittely esiin kysymyksen siitä, ovatko jotkin valtiot tai valtioryhmät enemmän tai vähemmän vastuussa rakenteellista tai suoraa väkivaltaa aiheuttavasta kehityksestä? Millaisia seikkoja nousi esiin? Harjoitus 2, osa 1: Mitä köyhyys tarkoittaisi meille? Tavoite: saada opiskelijat asettamaan köyhyysrajan itselleen. Tarvittava aika: n. 40 min Tarvikkeet: A4-paperia Johdanto harjoitukseen: Käy yhdessä seuraavat näkökohdat läpi: - Yksi vaihtoehtoisista sanoista rakenteelliselle väkivallalle on köyhyys. - Köyhyys on suorassa yhteydessä heikkoon terveydentilaan ja monimutkaisilla tavoilla väkivaltaisten konfliktien syihin. Selitä, että tehtävänä on miettiä, miten määrittelisimme köyhyysrajan itsellemme tai oman elämämme perusteella. Kaikille annetaan paperilappu, johon he (nimettömänä) kirjoittavat summittaiset kulunsa vuoden aikana. Ehdota, että he kirjaavat ylös suuret maksut (vakuutukset, lainojen lyhennykset, vuokrat jne.) ja sitten arvioivat pienemmät mutta säännölliset kulut (elintarvikkeet, sähkö jne.) Aikaa 10 min. Kerää ja sekoita nimettömät laput ja jaa ne uudelleen osanottajille vaikka joku saisi oman lappunsa, tällä ei ole merkitystä (harjoituksessa ei käytetä sisäpiirin tietoa, eikä kenenkään muun tarvitse tietää, että lappu on heidän omansa. Jos tämä kuitenkin haittaa ko. opiskelijaa, vaihda lappu huomaamattomasti toiseen). DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 3
4 Työskennellen itsenäisesti, jokainen opiskelija kirjoittaa erilliselle paperille: Kulut (siten kuin ne on listattu opiskelijan satunnaisesti saamalla lapulla) pienennettynä sellaiseen absoluuttiseen minimimäärään, jolla he uskoisivat pakon edessä selviävänsä. Aikaa 10 min. Kaikki opiskelijat kirjoittavat (selviytymiseen vaadittavan) summan, johon ovat päätyneet, muistilapulle ja liimaavat ne seinälle järjestyksessä suurimmasta pienimpään. Yhteistä keskustelua siitä, mikä sai heidät päätymään näihin summiin. Asioita, joita tulisi mainita: - Mitä selviytyminen tarkoittaa; mainitse eri rajat joita maailmanlaajuisesti käytetään: eläminen 1,25 tai 2 dollarilla päivässä, ja vertaa niitä summiin, joihin opiskelijat ovat päätyneet. - Ajattelemmeko vain fyysistä selviytymistä vai puhummeko hyvinvoinnista, sisältäen psykososiaalisen hyvinvoinnin? Mikä merkitys tällä on tarvittaviin tuloihin? Mainitse, että globaalisti käytetyt raja-arvot ottavat huomioon vain fyysisen selviytymisen - Pohdi elintarvikekorin ajatusta. Miten osanottajat ovat laskeneet, mitä he tarvitsevat päivittäin? Ovatko he olettaneet voivansa pitää kaikki tämänhetkiset mukavuutensa? Keskustelkaa paremmista tavoista mitata köyhyyttä. Asioita, joita tuoda esiin keskustelussa: - köyhyys mahdollisuuksien puuttumisena - köyhyys esteenä oman potentiaalin realisoimiseen koulutuksen kautta - mittari, joka ottaa huomioon psykososiaalisen hyvinvoinnin - mittari, johon sisältyy elämän pituus - kysy, mitä osanottajat muistavat inhimillisen kehityksen näkökulmasta kurssilta Harjoitus 2, osa 2: Epätasa-arvo, köyhyys ja väkivalta Pyydä ryhmää jakautumaan pareiksi. Anna puolelle pareista (ryhmä A) harjoituksen ensimmäisestä osasta paperit, joihin oli kirjattu alkuperäiset (korkeammat) menolaskelmat. Tarvitset vain neljänneksen papereista: käytä niitä joissa oli suurimmat summat. Anna toiselle puolikkaalle pareista (ryhmä B) harjoituksen toisesta osasta paperit, joihin oli kirjattu alhaisemmat (selviytymiseen riittävät) summat. Tarvitset vain neljänneksen papereista: käytä niitä joissa oli pienimmät summat. Kerro pareille, että heillä on yllättäen 50 % enemmän tuloja ja pyydä heitä päättämään kaksi tärkeintä asiaa, joihin he tämän lisätulon käyttäisivät. Anna pareille 10 minuuttia aikaa keskustella. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 4
5 Vertailkaa yhteisesti tehtyjä valintoja. Kun kaikki ovat saaneet kertoa, mitä ovat päättäneet, kysy kaikilta nyt kun he ovat kuulleet muiden prioriteetit tekisikö kukaan muutoksia omiin prioriteetteihinsa. Tuo esiin näkökulmia, jotka liittyvät: - suurimpaan hyvään suurimmalle määrälle ihmisiä, - vaikeuksiin ymmärtää tätä, - kahden ryhmän välisiin konfliktin mahdollisuuksiin. Vaihtoehto: ennen tätä harjoitusta, voit pyytää: - kahta opiskelijaa ryhmästä A toimimaan soluttautujina ja äänekkäästi protestoimaan kaikkea tulojen uudelleen jakamista vastaan sillä perusteella, että suuremmat tulot on varmaankin tienattu rehellisesti, ja muidenkin on tienattava lisätulonsa rehellisellä työllä - kahta opiskelijaa ryhmästä B toimimaan soluttautujina ja vaatimaan tulojen uudelleen jakamista, uhaten turvautua väkivaltaan, jos näin ei tapahdu. Tämä avaa uusia keskusteluja, mutta ei ehkä ole sopivaa kaikille ryhmille / yksittäisille opiskelijoille. Jos tätä vaihtoehtoa käytetään, pitäisi lopuksi tietenkin kertoa, että nämä eivät (välttämättä) olleet näiden neljän opiskelijan todelliset mielipiteet. Harjoitus 3: Terveyspeli Tavoite: saada opiskelijat pohtimaan, mitä terveys tarkoittaa eri aikoina, eri paikoissa ja eri ihmisille Tarvittava aika: n. 30 min Tarvikkeet: kortteja Muistuta opiskelijoita Maailman terveysjärjestön (WHO) terveyden määritelmästä ja näytä se fläppitaululla: Terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä vain sairauden puutetta. Kirjoita korteille seuraavat toteamukset (sekä muita itse keksimiäsi): - Minulla on punainen nenä - Minulla on käärme jalassani - Minulla on korkea kuume - Nenäni on liian suuri - Painoni ylittää keskiarvot - Elän 90-vuotiaaksi - Minulla on munasarjasyöpä - Minulla on ADHD - Olen vilustunut - Minulla on ajospahkoja - Minulla on skitsofrenia DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 5
6 Kurssi - 4: Rakenteellinen väkivalta ja väkivaltaisen konfliktin alkusyyt - Minulla on kampurajalka - Elän 52-vuotiaaksi Pyydä opiskelijoita jakaantumaan kahteen ryhmään: Ryhmä A on en ole terve ja ryhmä Ryhmä B on olen terve ja... -ryhmä Ryhmät ottavat vuorotellen yhden korteista ja lisäävät sen ryhmänsä toteamukseen, esimerkiksi: - Ryhmä A sanoo en ole terve ja minulla on punainen nenä - Ryhmä B sanoo olen terve ja minulla on punainen nenä. Molempien ryhmien on sitten päätettävä, mitkä väitteistä ovat tosia, ovatko molemmat niistä tosia, ja sopiiko olen terve ja toteamus WHO:n määritelmään terveydestä. Asioita, joita tuoda esiin: - WHO:n määritelmä on toiveikas ja laaja - on ehkä olemassa kulttuurieroja siinä, mitä pidetään terveenä ja epäterveenä; näitä voi löytyä sekä yhteisöjen että yksilöiden väliltä - voi olla olemassa eroja siinä, miten vakavasti eri ihmiset ottavat erilaiset terveysongelmat - elinajanodote ei ehkä kaikkien mielestä ole sama asia kuin terveys DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 6
7 Luku 2: Köyhyys, epätasa-arvo ja väkivalta Harjoitus 4: Etuovella roolileikki Tavoite: auttaa opiskelijoita pohtimaan tarkemmin, miten/miksi globalisaatio saattaisi lisätä rakenteellista väkivaltaa. Tarvittava aika: n. 50 min Tarvikkeet: kortteja Huom. On tärkeää korostaa aluksi, että kyseessä on monimutkainen aihe, ja eri osissa maailmaa asiat voidaan kokea hyvin eri tavalla. Jos paikalla on opiskelijoita, jotka tuntevat tietyt esimerkit erittäin hyvin, pyydä heitä tekemään vertailuja ja tuomaan esiin eroavaisuuksia tilanteiden välillä. Muistuta opiskelijoita tästä lainauksesta Kappaleesta 2.2: Miten rakenteellisen väkivallan lähteet voidaan selvittää, kun ne jätetään huomiotta tai jopa hyväksytään yleisesti yhteiskunnassa? Jaa ryhmä kahtia ryhmiin A ja B, ja pyydä molempia ryhmiä valitsemaan poliitikko. Puhu poliitikkojen kanssa yksityisesti ja selitä että he ovat: A) rikkaan valtion poliitikko, joka on ehdokkaana poliittiseen asemaan, ja on tullut maaseutualueelle kertomaan, miksi hän luopuisi maataloustuista, jotta saavutettaisiin vapaammat markkinat köyhempien maiden maanviljelijöille (monet tämän poliitikon äänistä tulevat kaupunkialueilta, joissa tästä linjauksesta pidetään). B) köyhemmän maan poliitikko, joka puhuu bisnesyhteisön tapaamisessa; hänen pitää selittää, että hän aikoo asettaa tariffeja joillekin ruokaelintarvikkeille suojellakseen paikallisia markkinoita. Järjestä ryhmä A neljään perheeseen. Anna heille seuraavat tiedot: A1 kahdelle perheelle, A2 kahdelle muulle perheelle: A1) Teillä on pieni monimuotoinen maatila ja myytte tuotteenne paikallisille luomukaupoille; olette saaneet jonkin verran maataloustukia kesannolle jättämisestä (pellon jättämisestä ilman käyttöä joksikin vuosiksi), mutta tätä lukuun ottamatta olette tukeutuneet melko pieniin paikallisiin markkinoihin, jotka kasvoivat, kunnes lama iski, ja hintanne alkoivat tuntua joistakin ihmisistä hieman kalliilta. A2) Teillä on suuri teollistunut maatila ja olette vuosien varrella muokanneet tuotantoanne sen mukaan, mistä saatte parhaimmat saatavilla olevat maataloustuet; näitä muutoksia on kuitenkin ollut melko usein, ja nyt ette ole varmoja, oliko viimeisin siirtymisenne rapsin tuottamiseen rapsiöljyä varten hyvä ajatus vai ei. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 7
8 Järjestä ryhmä B neljään perheeseen. Anna heille seuraavat tiedot: B1 kahdelle perheelle, B2 kahdelle muulle perheelle: B1) Teillä on keskisuuri ruoka-aineita maahantuova yritys, joka myy tuotteitaan kasvavalle mutta yhä pienelle keskiluokalle. Teitä huolettaa, että maahantuontitariffit pakottaisivat teidät pyytämään tuotteistanne hintoja, joihin asiakkaillanne ei olisi varaa, ja että yritys, johon olette sijoittaneet rahanne, ei ehkä selviäisi. Samaan aikaan teihin vaikuttavat myös yleisesti ruoka-aineiden korkeat hinnat maassanne. B2) Perheenne on joutunut taistelemaan selvitäkseen. Toimit kantajana torilla ja teet yötöitä vartijana, mutta elämä on silti kamppailua erityisesti ruuan hinnan vuoksi. Ostat maahantuotua ruokaa harvoin, ainoastaan erityistapauksissa. Viljelit ennen osan ruuastanne kaupungin laitamailla mutta tämä on nyt vaikeampaa kuljetus on kallista, ja toisinaan ihmiset käyvät öisin siellä varkaissa. Anna kaikille perheille seuraavat argumentit joita voidaan käyttää. Niissä on sekaisin globalisaatiota puolustavia ja vastustavia argumentteja kauppaan liittyen. Ne eivät liity nimenomaan näihin tilanteisiin. Ne toimivat opiskelijoille muistutuksena kappaleissa läpikäydyistä asioista, joita nyt sovelletaan tähän tilanteeseen. Poliitikoille ei näytetä näitä argumentteja (joskin he tuntenevat ne verkko-oppitunneilta). Argumentteja, joita voidaan käyttää: Globalisaatio tarkoittaa vain sitä, että yritykset etsivät kannattavia markkinoita Protektionismi johtaa taloudelliseen taantumaan Elintärkeiden elintarvikkeiden hinnat ovat liian haavoittuvia maailmanmarkkinoiden liikkeille Lisääntynyt kauppa tuo rauhaa Alueiden välinen kilpailu voi olla hyvin kovaa Nousu esim. ruuan hinnassa voi sekä vahingoittaa että hyödyttää köyhiä maita Indikaattorit kuten lapsikuolleisuus ovat ehkä parantuneet mutta tämä on itse asiassa hidastunut myös maissa jotka ovat avautuneet enenevissä määrin kaupalle Lisääntynyt kaupankäynti tuo lisää taloudellista kasvua; taloudellinen kasvu lisää köyhien tuloja ja parantaa heidän terveyttään Epätasa-arvo on lisääntynyt monissa maissa, jotka ovat avanneet taloutensa maailmankaupalle. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 8
9 Poliitikoille annetaan aikaa valmistella puheensa sillä aikaa, kun perheet tutustuvat toisiinsa. Tämän jälkeen poliitikko A kulkee ovelta ovelle (ryhmästä ryhmään) vakuuttamassa perheitä näkemyksestään, ja ryhmä B tarkkailee. Sitten poliitikko B kulkee ovelta ovelle (ryhmästä ryhmään) vakuuttamassa perheitä näkemyksestään, ja ryhmä A tarkkailee. Lopuksi keskustellaan yhteisesti siitä, kuka oli vakuuttava ja miksi. Harjoitus 5: Sisällissodan lähtösyyt Tavoite: antaa opiskelijoille aikaa miettiä tilannetta, jonka he tuntevat hyvin, ja soveltaa siihen sitä tietoa, jonka he ovat yleisemmällä tasolla oppineet Tarvittava aika: n. 30 min Tarvikkeet: fläppitaulupaperia, huopakyniä Opiskelijat valitsevat sisällissodan, josta tietävät jotain, ja etsivät sitten jonkun toisen, joka tietää samasta sodasta. Joidenkin täytyy ehkä tehdä kompromisseja, jos he eivät löydä ketään, joka on valinnut saman sodan kuin he. (Jos kysymys mikä on sisällissota? tulee esiin tässä vaiheessa, pyydä opiskelijoita päättämään tästä itse sen perusteella, mitä ovat kappaleesta oppineet). Pyydä opiskelijoita keskustelemaan keskenään ja kirjoittamaan listan kyseisen sisällissodan syistä. Kirjoita fläppitaululle yksi per sivu seuraavat sisällissotien syiden kategoriat. Älä anna opiskelijoiden nähdä niitä, ennen kuin he ovat tehneet omat listansa. 1. Pitkäaikainen etninen ja/tai uskonnollinen vihanpito 2. Demokratian puuttuminen ei mahdollisuuksia konfliktien rauhanomaiseen ratkaisemiseen 3. Köyhyys ja alikehittyneisyys 4. Taloudellinen kehitys (tai sen erilainen nopeus) 5. Epätasa-arvo 6. Siirtomaahistoria 7. Poliittiset tekijät 8. Kansainväliset tekijät Pyydä opiskelijoita asettamaan tarkastelemansa sisällissodan syyt näihin kategorioihin. He voivat laittaa saman syyn useaan kategoriaan. Käykää yhteisesti läpi jokaisen parin valitsema sisällissota onko joku eri mieltä siitä, että kyseessä on sisällissota? Jos näin on, keskustelkaa siitä. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι - 9
10 Tarkastelkaa yhteisesti, kuinka monta syytä kuhunkin kategoriaan on tullut, ja keskustelkaa jokaisesta. Joitakin näkökulmia, joita voit tuoda esiin (keksit varmasti monia muitakin): Etninen vihanpito voidaan esittää pitkäaikaisena vihollisuutena mutta sitä usein myös käytetään työkaluna poliittisiin tarkoituksiin ja vallan tavoitteluun Köyhyys ja alikehittyneisyys voivat aiheuttaa jaettuja vääryyden kokemuksia, varsinkin jos niihin liittyy laajaa nälänhätää ja pakolaisuutta, tai kun ihmisten elinolosuhteissa tapahtuu yllättävää heikkenemistä. Köyhyyden ja sisällissodan välillä ei kuitenkaan ole selvää yhteyttä. Taloudellinen kehitys voi vähentää konflikteja tai lisätä niiden riskiä, varsinkin kun siihen liittyy luonnonvarojen hyväksikäyttöä. Epätasa-arvo voi saada aikaan konflikteja lisääntyneen suhteellisen riiston kokemuksen kautta, mutta muilla tekijöillä lienee enemmän vaikutusta näissä tilanteissa, ja konfliktien ja epätasa-arvon välinen yhteys on epäselvä. Horisontaalisen epätasa-arvon tapauksissa, joissa epätasaväkisyydet poliittisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin resursseihin käsiksi pääsemisessä yhdistyvät ryhmäidentiteetteihin, tämä voi olla tärkeä edeltävä tekijä konfliktille. Poliittiset tekijät saattavat johtaa väkivaltaan todennäköisemmin silloin, kun valtio on turvaton, tai kun kansan ja valtion väliltä puuttuu yhteiskuntasopimus, ja valtiolla on väestöä poissulkevia tai vailla legitimiteettiä olevia poliittisia linjauksia. Kansainvälisiin tekijöihin kuuluvat kolonialismi ja sen perintö muun muassa mielivaltaiset valtioiden rajat, hajota ja hallitse -taktiikoiden seuraukset, orjakauppa ja vääristyneet kansantaloudet. Kylmä sota, terrorismin vastainen sota sekä epätasapainoiset ja syrjivät kansainväliset taloudelliset ja kaupan käytännöt voivat myös käynnistää / ovat käynnistäneet konflikteja. Pyydä opiskelijoita pohtimaan, onko mitään järkeä verrata sisällissotien syitä eri maiden välillä, sen sijaan että tutkailtaisiin yksityiskohtaisesti tietyn yksittäisen maan konfliktia sen taustatekijöiden selvittämiseksi. Mitkä ovat kunkin lähestymistavan edut ja heikkoudet? Vastauksina voidaan mainita, että maiden väliset vertailut ovat vaikeita datan puuttumisen vuoksi; toisaalta yhden sodan syiden tarkastelu voi johtaa niin olosuhderiippuvaisiin opetuksiin, ettei niistä ole hyötyä päättäjille muualla. DE/EN/ES/FI/NO Ι MPW 2012 Ι
puheenjohtajan käsikirja Tekijä K. Melf, tekstitoimittaja M. Rowson, käännös S. Kangaslampi
Luku 1: Teoriaa rauhasta ja konflikteista Osanottajia pyydetään toimimaan pareissa tai kolmen hengen ryhmissä. (Pienemmät ryhmät ovat parempia keskustelun kannalta, mutta jos mukana on paljon opiskelijoita,
1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. 2. VALITKAA KARTALTA YKSI SUOMEN KEHITYSYHTEISTYÖN PITKÄAIKAINEN KUMPPANIMAA.
pari pari 1. TUTUSTUKAA YK:N UUSIIN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TAVOITTEISIIN. POHTIKAA...miten niiden toteutuminen vaikuttaa Naomin/Dain elämään....mitä tapahtuu, jos tavoitteet eivät toteudukaan....miten tavoitteiden
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Harjoituspaketti 2. 17. helmikuuta 2008
17. helmikuuta 2008 ISLP:n Kansainvälinen tilastotieteellisen lukutaidon kilpailu (International Statistical Literacy Competition of the ISLP) http://www.stat.auckland.ac.nz/~iase/islp/competition Harjoituspaketti
Kolikon tie Koululaistehtävät
Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset
Medical Peace Work Verkkokurssi 4. Rakenteellinen väkivalta ja väkivaltaisen konfliktin alkusyyt
Medical Peace Work Verkkokurssi 4 Rakenteellinen väkivalta ja väkivaltaisen konfliktin alkusyyt Rakenteellinen väkivalta ja väkivaltaisen konfliktin alkusyyt Tavoitteet Ymmärtää, miten köyhyys, kehitys
Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).
Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.
Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.
Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.
Tuen tarpeen tunnistaminen. Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi. Esitysohjeet opettajalle. toinen luokka syksy
Tuen tarpeen tunnistaminen Lukemisen ja kirjoittamisen ryhmäarviointi toinen luokka syksy Esitysohjeet opettajalle arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Global Pension Plan TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ!
TARPEEKSI UNELMOITU! ON AIKA ELÄÄ! GPP on ohjelma, missä hyvin toimeentulevat rahoittajat suunnittelevat investoivansa iäkkäiden ihmisten eläkevakuutuksiin. Siksi GPP etsii 100.000 henkilöä, jotka haluavat
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
1) Ymmärrä - ja tule asiantuntijaksi askel askeleelta
Tarkkailuharjoitus 4..4. Tarkkailu- harjoitus Tarkkailuvihkotekniikka Alla on kuvattu askel askeleelta etenevät ohjeet siitä, kuinka kuluttajien tarpeita voidaan paljastaa. Tämä metodi auttaa sinua tekemään
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA
TEEMA I TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ ELÄMÄNTAPA Professori Karin C. Ringsberg, Nordic School of Public Health NHV, pääasiassa vastannut teeman suunni@elusta yhteistyössä tutkijaopiskelija Hrafnhildur GunnarsdoFr
Testaajan eettiset periaatteet
Testaajan eettiset periaatteet Eettiset periaatteet ovat nousseet esille monien ammattiryhmien toiminnan yhteydessä. Tämä kalvosarja esittelee 2010-luvun testaajan työssä sovellettavia eettisiä periaatteita.
3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.
1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Aineistoista. Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin
Aineistoista 11.2.09 IK Laadulliset menetelmät: miksi tarpeen? Haastattelut, fokusryhmät, havainnointi, historiantutkimus, miksei videointikin Muotoilussa kehittyneet menetelmät, lähinnä luotaimet Havainnointi:
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
Mauno Rahikainen 2009-09-29
SISÄLTÖ - Alustus - Tutustutaan toisiimme - Omat odotukset (mitä minä haluan tietää) - Vaalivaliokunnan tehtävät (sääntöjen vaatimat) - Miksi vaalivaliokunta on tärkein vaikuttaja järjestöissä? - Järjestön
1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.
OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille
Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
-miksi lause 'ensimmäisenä aloittaneet tienaavat kaiken rahan' ei pidä paikkaansa?
Mitä on MLM! Monitasomarkkinoinnin perusasioita: -Historia -Mistä raha tulee? -mitä on 'vivuttaminen'? -miksi siitä puhutaan?(6 kk esimerkki) -organisaatimalli *binäärinen organisaatiomalli *ylivuoto -palkkiojärjestelmä
Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)
14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä
Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).
Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion
Alle on koottu listaksi joitain Lapsen oikeuksien sopimuksen oikeuksista
Lapsen oikeudet Opettajalle: YK:n Lapsen oikeuksien sopimus laadittiin vuonna 1989 ja tähän päivään mennessä se on ratifioitu 193 maassa. Sopimuksen perustana on halu luoda maailma, jossa kaikilla lapsilla
Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin
Ohjeet eduskuntavaaliehdokkaiden yhteydenottoihin Ennen puhelua - Opettele argumentit huolella niin, että osaat kertoa opintotuen indeksiin sitomisesta, maksuttomasta koulutuksesta ja opintotuen huoltajakorotuksesta
Kyky ja halu selviytyä erilaisista elämäntilanteista
Terveys Antakaa esimerkkejä a. terveyden eri ulottuvuuksista b. siitä, kuinka eri ulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa. c. Minkälaisia kykyjä ja/tai taitoja yksilö tarvitsee terveyden ylläpitoon 1 Terveys
OPPITUNTIMATERIAALIT MEDIAKASVATUS Netiketti Säännöt
OPPITUNNIN KUVAUS OPPITUNNIN NIMI Sisältö Luokka-aste Suositeltu ohjelmiston kokemustaso Tavoitteet Kesto Tarvikkeet Tehtävän sanastoa Petra s Planet for Schools -ohjelmiston pelisäännöt Käydään läpi netikettiä
EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?
EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan
Kerta 2. Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5. 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma:
Kerta 2 Kerta 3 Kerta 4 Kerta 5 Kerta 2 1. Toteuta Pythonilla seuraava ohjelma: 2. Tulosta Pythonilla seuraavat luvut allekkain a. 0 10 (eli, näyttää tältä: 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 b. 0 100 c. 50 100 3.
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua
Tulevaisuusverstas. Toiminnallinen tehtävä
Toiminnallinen tehtävä Tulevaisuusverstas Tulevaisuusverstaassa pohditaan omaa roolia ja toimintaa kestävän kehityksen edistämisessä. Lisäksi tavoitteena on oppia tulevaisuusajattelua: ymmärtää, että nykyiset
Useasti Kysyttyä ja Vastattua
1. Miksen ostaisi tykkääjiä, seuraajia tai katsojia? Sinun ei kannata ostaa palveluitamme mikäli koet että rahasi kuuluvat oikeastaan kilpailijoidesi taskuun. 2. Miksi ostaisin tykkääjiä, seuraajia tai
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN
OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3
PYLL-seminaari 30.3.2011. Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin johtopäätöksiin
PYLL-seminaari 30.3.2011 Näkökulmia Etelä-Savon shp:n väestön hyvinvoinnin seurantaan ja strategisiin Sairaalajohtaja Jari Välimäki PYLL -menetelmä perustuu kuolleen iän ja odotettavissa olevan eliniän
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.
YK: vuosituhattavoitteet
YK: vuosituhattavoitteet Tavoite 1. Poistetaan äärimmäinen nälkä ja köyhyys -Aliravittujen määrä on lähes puolittunut 23,3%:sta 12,9%:iin. -Äärimmäisen köyhyysrajan alapuolella elävien määrä on puolittunut
Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille
Yritysvierailut: verkostoitumista ja tietoa nuorille Nuorten työelämätaidot ja syrjimätön työelämä koulutus 9.11.2012 Yritysvierailut eri tarkoituksiin Kysy pois! Tutustutaan yrityksen kokonaisvaltaiseen
Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä?
Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä? Vuonna 2012 YK julisti lokakuun 11. päivän vuotuiseksi kansainväliseksi tyttöjen päiväksi (International Day of the Girl). Päivä on omistettu tyttöjen ihmisoikeuksien
perustelu Noudatetaan sääntöjä. Opetuskortit (tehtävät 16 28), palikoita, supermarketin pohjapiirustus, nuppineuloja, tangram-palat
Harjoitus 12: INDUKTIIVISEN PÄÄTTELYN KERTAUS Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuuksien ja suhteiden kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja palikkatehtäviä
ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A VALMISTAUTUMINEN. Otteita vetäjän ohjeista
1 Otteita vetäjän ohjeista ENNAKKOTEHTÄVÄT / JAKSO A Tarkista että o aikataulut on sovittu ja koulutustila on varattu o osallistujat ovat saaneet kutsun ajoissa o sinulla on nimilista, jonka avulla sijoitat
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset
Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.
Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)
Tallilehti Kavionkopse nro. 1
Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa
Banana Split -peli. Toinen kierros Hyvin todennäköisesti ryhmien yhteenlaskettu rahasumma on suurempi kuin 30 senttiä. Ryhmien
Banana Split -peli Tavoite Esitellä banaanin tuotantoketju (mitä banaanille tapahtuu ennen kuin se on kuluttajalla) ja keskustella kuka saa mitä banaanin hinnasta. Kuinka peliä pelataan Jaa ryhmä viiteen
PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014
Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin
Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela
Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille
9.1. Mikä sinulla on?
9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä
Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke
Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas
Kaari-työhyvinvointikysely - esimiehen opas Valmistaudu kyselyyn vinkkilista esimiehelle vinkkilista työyhteisölle Valmistaudu kyselyyn - vinkkilista esimiehelle Missä tilaisuudessa/palaverissa työyhteisönne
Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita
Juhani Anttila kommentoi: Timo Hämäläinen, Sitra: Hyvinvointivaltiosta arjen hyvinvointiin Suomessa tarvitaan yhteiskunnallisia visioita Kommentoitu esitysmateriaali: http://www.futurasociety.fi/2007/kesa2007/hamalainen.pdf
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys
Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
puheenjohtajan käsikirja Tekijä M. Birch, tekstitoimittajat M. Rowson ja K. Melf, käännös S. Kangaslampi
Luku 1: Lakitekninen konteksti Harjoitus 1: Oikeudet kontekstissaan Laajentaa PP-diojen 3 7 sisältöä: noin 55 min Fasilitaattori valitsee kaksi maata, joissa osanottajat tietävät tapahtuvan ihmisoikeusrikkomuksia,
Muodosta nyt tunnistamillesi pakkoajatuksille ja pakkotoiminnoille oireketjut. Kirjoita oireketju yhdestä neljään sinulle keskeisestä oireesta.
HARJOITUS: OMAT OIREKETJUNI Tämä harjoitus koostuu kahdesta osasta. Ensimmäisessä osassa tarkastelet sinulla esiintyviä oireketjuja. Toisessa osassa yhdistät näitä oireketjuja isommiksi oirekokonaisuuksiksi.
Minä ohjaajana - kokonaisvaltainen ihmiskäsitys
Tavoite Harjoitus on tarkoitettu elämäntapamuutosohjaajalle ohjaajan oman ihmiskäsityksen tiedostamiseen. Jokaisella meistä painottuu ihmiskäsityksessä joku puoli: koulutustausta, omat mielenkiinnon kohteet
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia
Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-
Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan
Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä
Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010
1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.
Omaperäinen lasku Nimet: Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Mitkä ehdotetuista laskutavoista ovat toimivia? Selittäkää, miksi laskutapa on toimiva tai miksei se ole.
Harjoite 5: Stressin tunnistaminen
Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Erikseen varattuna hetkenä 20-60 minuuttia Harjoituslomakkeet ja kynät Tavoitteet Harjoitella kiinnittämään ajoissa huomiota mahdollisen negatiivisen stressin kertymiseen
Panu Kalmi, Vaasan yliopisto & Olli- Pekka Ruuskanen, Tampereen yliopisto
Taloudellinen lukutaito Suomessa: alustavia tuloksia edustavasta otoksesta suomalaisia Panu Kalmi, Vaasan yliopisto & Olli- Pekka Ruuskanen, Tampereen yliopisto Mitä on taloudellinen lukutaito? OECD:n
Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa
Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen
Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.
Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun
Kansantalouden kuvioharjoitus
Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain
Lokakuun matkailutilastoissa luodaan katsaus koko pääkaupunkiseutuun
Pekka Mustonen Lokakuun matkailutilastoissa luodaan katsaus koko pääkaupunkiseutuun Helsingin matkailutilastojen kuukausittaista kehitystä kuvaava artikkelisarja keskittyy tällä kertaa lokakuun matkailulukuihin
PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen
PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset
Tasavallan presidentin vaali
Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa
Loyalty Program Bonus
on ohjelma, jonka GPP on luonut motivoidakseen jäseniänsä edistämään ohjelmaa jotta voitaisiin saada 100,000 vakuutuskirjaa mahdollisimman pian. Raha on aina ollut oikein hyvä motivoija, tästä syystä teidät
Harjoite 5: Stressin tunnistaminen
Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Urheilija- tai joukkuepalaverin yhteydessä. Pituus riippuu palaverin pituudesta. Joukkuepalaverin pituus on noin 20 60 minuuttia. Jos aika loppuu kesken, voi harjoituksia
Taivas+Helvettikirjan. opetuksessa. Opettajan ohje. One on One Publishing Oy, Henry Fordin Katu 6, 00150 Helsinki www.taivasjahelvetti.
Taivas+Helvettikirjan käyttäminen opetuksessa Opettajan ohje Taivas+Helvetti Taivas+Helvetti Vol. 1 julkaistiin vuonna 2013 ja sen suosio ylitti kaikki odotukset. Lukijat inspiroituivat kirjan rehellisistä
Alustava liiketoimintasuunnitelma. Miksi alustava LTS? Ajattele vaikkapa näin. Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu
Alustava liiketoimintasuunnitelma Hyvin suunniteltu on jo melkein puoleksi perustettu 15.1.2013/LTPT1013 22.4.2013/EO1213 HM Miksi alustava LTS? Jäsennetään ja selvennetään aiotun yritystoiminnan kannattavuutta
- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.
MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS
87 8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS Lapsella on oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Artikla 27 Ihmisen erilaiset
Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi
Tulevaisuuden suunnittelu ja innovatiivinen oppiminen tulevaisuudessa 24. -25.4.2012 Pepe Nummi Työpaja Palaa omaan mukavaan aamupäivän ryhmään! 2 Tulevaisuutta esiin - trendinanalyysejä fasilitoiden Fasilitaattori
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
Köyhyyden monet kasvot
Köyhyyden monet kasvot Maria Viljanen, Terveyden ja hyvinvoinnin yksikön päällikkö, SPR keskustoimisto 3.12.2018 Kemi Ruokaa ja osallisuutta -seminaari AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRÄ DIG Mitä on
Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa.
LISÄÄ NAISIA KAUPPAKAMAREIDEN LUOTTAMUSTEHTÄVIIN 12.11.7 Eurooppalaisten kauppakamareiden Women On Board hanke tähtää naisten osuuden lisäämiseen kauppakamareiden hallituksissa. Tutkimuksen avulla selvitetään
Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja
Jorma Lehtojuuri, rkm Omakotiliiton rakennusneuvoja Juuan Omakotiyhdistys ry:n puheenjohtaja Uusavuttomuus - uusi ilmiö Jorma Lehtojuuri Wikipedia määrittelee uusavuttomuuden varsinkin nuorten aikuisten
Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011
1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla
SEISKALUOKKA. Itsetuntemus ja sukupuoli
SEISKALUOKKA Itsetuntemus ja sukupuoli Tavoite ja toteutus Tunnin tavoitteena on, että oppilaat pohtivat sukupuolen vaikutusta kykyjensä ja mielenkiinnon kohteidensa muotoutumisessa. Tarkastelun kohteena
Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden)
TAVOITE TÄNÄÄN Jalostaminen ja kehittäminen Yhdisteleminen (osaamisten, näkökulmien ja ideoiden) Jalostamista tukevan tutkimuksen suunnittelua Pohdimme esillä olevien terveysliikuntakonseptien kautta tutkimuskentältä
Me lähdemme Herran huoneeseen
Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun
VETY-hanke. Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä. Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen. Jenni Sademies, 12.11.
VETY-hanke Vapaaehtoistyö yleishyödyllisessä yhteisössä Vapaaehtoistoiminnan kulujen ja hyötyjen laskeminen Jenni Sademies, 12.11.2013!"#$%&%!'('')*+,-.+/0%/1)-.*/02/11-.)..3%/*+)-.0..3%4%5336'7(786-.)7278%9-)::3+/.6).67.%;/%4%
Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta
Tuloperiaate Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta ja 1. vaiheessa valinta voidaan tehdä n 1 tavalla,. vaiheessa valinta voidaan tehdä n tavalla,
Mauri Niemelä. Mauri Niemelä, Pohjois-Suomen Kiinteistö yhdistys ry.
Mauri Niemelä Isännöitsijä vuodesta 1981 Vuoden isännöitsijä 2011, Isännöintiliitto ry Oulun Isännöitsijätoimisto Oy, yrittäjä, isännöitsijä, toimitusjohtaja, AIT Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry I-
LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE
LIONIEN PALVELUT LAPSILLE PAIKKAKUNNAN ARVIOINTILOMAKE Uusimmat tilastot kertovat, että uskomattoman monet lapset joka puolella maailmaa kärsivät köyhyydestä, sairauksista, vammoista ja lukutaidottomuudesta