Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä?"

Transkriptio

1

2 Mikä on kansainvälinen tyttöjen päivä? Vuonna 2012 YK julisti lokakuun 11. päivän vuotuiseksi kansainväliseksi tyttöjen päiväksi (International Day of the Girl). Päivä on omistettu tyttöjen ihmisoikeuksien edistämiselle ja maailman tyttöjen kohtaaman epätasa-arvon, syrjinnän ja kaltoinkohtelun kukistamiselle. WAGGGS on osallistunut päivään alusta asti ja valinnut teeman sekä tarjonnut partiolaisille välineitä tyttöjen päivän viettoon lisätäkseen tietoisuutta tyttöjen kohtaamista ongelmista ja partioliikkeen tyttöjen hyväksi 146 maassa tekemästä työstä.

3 Mitä ovat kestävän kehityksen maailmanlaajuiset tavoitteet? Vuonna 2015 maailman johtajat sopivat koko maailman yhteisistä kestävän kehityksen tavoitteista. Sitoutumalla näihin tavoitteisiin hallitukset ympäri maailman lupasivat ryhtyä toimeen luodakseen tasa-arvoisemman, turvallisemman ja hyvinvoivemman maailman vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteita on yhteensä 17. Tavoite 4 keskittyy koulutukseen YK on sitoutunut takaamaan kaikille avoimen, tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksen sekä elinikäiset oppimismahdollisuudet. Koska tyttöjen päivän teemanamme on tänä vuonna koulutus, on tärkeää tietää, että tällainen maailmanlaajuinen sitoumus on olemassa. Seuraa #TeamGirl ja jos haluat lukea partiolaisten inspiroivia tarinoita maailmalta!

4 Tehtävä 1: Oikeuksia tytöille Ikä: Sopii kaikille Aika: 20 minuuttia Oppimistulos - Osallistujat miettivät tarpeiden ja halujen eroja - Osallistujat pohtivat kriittisesti perustarpeiden ja ihmisen perusoikeuksien välistä yhteyttä Tarvitset - Oheiset kuvat tulostettuina - Paperia ja tusseja tai värikyniä (yksi jokaiselle) Nuoremmille ryhmille: Voitte tehdä tämän aktiviteetin yhdessä isossa ryhmässä tai pienemmissä ryhmissä ja käyttää kuvia kortteina. Pyydä ryhmää jakamaan kortit kulhojen tai korien avulla tarpeisiin ja haluihin. Ryhmä päättää yhdessä keskustellen, kumpaan kulhoon kukin kortti kuuluu.

5 1 Pyydä jokaista piirtämään paperille kaksi saraketta, toinen otsikolla tarpeet, toinen otsikolla halut. 2 Katselemalla kuvia, jokainen osallistuja päättää, kumpaan sarakkeeseen kukin asia kuuluu Pyydä osallistujia etsimään pari ja vertaamaan listoja. Kerääntykää yhteen ja verratkaa kaikkia listoja. Keskustelkaa tarvelistasta: onko kaikkien listoilla samat asiat? Pyydä osallistujia muodostamaan pieniä ryhmiä ja kokoamaan listan, jonka otsikko on jokaisella on oikeus.... Ryhmän tehtävänä on listata ne asiat, jotka kaikilla pitäisi ryhmän mielestä olla käytettävissään. Kannusta ryhmiä käyttämään asioita, jotka ovat tarvelistalla. Esittele ryhmälle Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, Lapsen oikeuksien sopimus ja Naisten oikeuksien sopimus. Kysy tai kerro, miten ne liittyvät koulutukseen. Selitä, että YK ja kansainväliset järjestöt ovat keskustelleet, samaan tapaan kuin ryhmä nyt, siitä, mitä ihmiset tarvitsevat elääkseen ja menestyäkseen. Näiden oikeuksien varmistamiseksi kaikille, kaikkialla, on sitten tehty sopimuksia. Huomaa, että Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artikla 26 on oikeus koulutukseen.

6 Selitykset tehtävän kuville televisio kalaa liha perhe karkit leikkejä kengät tuli/lämpö vuode lemmikkieläin puutarha kirjoja ja sanomalehtiä puhdasta vettä limsa vaatteita leipää puhelin lääkkeitä koulu internet-yhteys

7

8

9 Lisätietoja Oikeutta koulutukseen suojaavat Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Lapsen oikeuksien sopimus Naisten oikeuksien sopimus

10 Tehtävä 2: Hyvästi rajoitukset! Ikä: Sopii kaikille Aika: Noin 30 minuuttia Oppimistulokset - Osallistujat tutustuvat joihinkin niistä esteistä, joita tytöt voivat kohdata yrittäessään saada koulutusta Tarvitset -pahvilaatikoita, tyhjiä purkkeja tai paperia -tusseja, väriliituja tai maalia Nuoremmille ryhmille Johtaja voi pyytää osallistujia piirtämään symbolit ja sitten huolehtia siitä, että jokaista estettä käsitellään koko ryhmän kanssa.

11 Tämä aktiviteetti tutustuttaa teidät niihin esteisiin, joiden takia jotkut tytöt eivät pääse kouluun. Tästä on hyvä aloittaa tutustuminen niihin syihin, joiden takia kaikki tytöt eivät saa 12 vuoden ilmaista, turvallista ja laadukasta koulutusta. Huom! Lue esteet läpi etukäteen ja valitse niistä ryhmällesi sopivat. Kunkin esteen kohdalla voi kysyä Miksi arvelette tämän olevan este? Mistä tällainen este voisi löytyä? Vanhemmat osallistuvat voivat pohtia, miksi tällainen este voi olla todellisuutta jossain päin maailmaa, mutta ei jossain toisaalla? Miten tämän esteen voi voittaa?

12 Pyydä osallistujia jakautumaan 5-6 hengen ryhmiin. Jokaisella ryhmällä pitäisi olla pahvilaatikkoja, paperiarkkeja tai purkkeja (sen mukaan, mitä on helppo hankkia). Pyydä jokaista ryhmää pohtimaan tämän aktiviteetin esteitä ja niitä vastaavia symboleja (ohessa). Pyydä ryhmiä valitsemaan 5 estettä, joita he haluaisivat tarkastella yhdessä. Pyydä ryhmiä kirjoittamaan valitsemansa esteet annettuihin esineisiin, olivatpa ne pahvilaatikoita, purkkeja tai paperiarkkeja. Kukin ryhmä kertoo sitten muille, mitkä esteet ryhmä valitsi ja mitä he tietävät niistä keskustelkaa siitä, miten nämä asiat estävät tyttöjä käymästä koulua. Asettakaa esineet jonoon tai pinoon. Jokainen osallistuja vierittää palloa tai heittää pienen kiven ja yrittää kaataa esteet. Joka kerta kun este kaatuu, pyydä ryhmää mainitsemaan esimerkki tai kertomaan jotain kyseisestä esteestä.

13 Tyttöjä häiritään koulussa Tyttöihin kohdistuva väkivalta kouluissa Huonosta itsetunnosta johtuva vähäinen osallistuminen Tytöille ja pojille ei ole omia vessoja, mikä voi asettaa tytöt huonompaan asemaan Ei viemäröintiä tai puhdasta vettä Nettikiusaaminen saa tytöt vetäytymään Miinat ja sotilaat koulumatkalla Koulunkäynti on liian kallista

14 Vanhemmat päättävät lähettää pojat kouluun tyttöjen sijaan Vammaisille lapsille ei ole erityisjärjestelyjä Koulu on liian kaukana tai sinne ei ole kuljetusta Pakkoavioliitto nuorena Tyttöjen on pakko tehdä töitä, jotta perhe saa tuloja Tyttöjen täytyy auttaa kotitöissä Koulutettujen opettajien puute

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4

11. Kertaus. Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 123 11. Kertaus Valtion on toteutettava Lapsen oikeuksien sopimuksen määräämät oikeudet. Artikla 4 Valtion tulee huolehtia, että kaikki kansalaiset tuntevat lapsen oikeudet. Artikla 42 Ihmisoikeuksiin

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018

Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Laura Londénin puhe Maailman Syntyvyys seminaarissa 14.11.2018. STATE OF WORLD POPULATION REPORT 2018 Tervetuloa State of World Population 2018 raportin julkaisutilaisuuteen. Tämän vuoden raportti kertoo

Lisätiedot

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin

Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin mielipiderinki Mielipiderinki Seistään ringissä. Jokainen astuu yhden askeleen eteenpäin, menee kyykkyyn tms. ja kertoo oman nimensä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense.

OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI MENETELMÄN KULKU: Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense. METHOD Citisense Kouluttajatiimi Hakakatu 1 L 106 89600 Suomussalmi citisense@citisense.fi 050 3645 070 OSALLISUUSPROSESSIN ARVIOINTI TAVOITE: Arvioida osallisuuden tasoa palvelutuotantoprosessin eri osissa

Lisätiedot

Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2.

Omaperäinen lasku. : 2 on sama kuin :. Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Omaperäinen lasku Nimet: Mari, Kim ja Jaana ovat ehdottaneet kolmea omaperäistä tapaa laskea : 2. Mitkä ehdotetuista laskutavoista ovat toimivia? Selittäkää, miksi laskutapa on toimiva tai miksei se ole.

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE

EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja B8-1365/2016 9.12.2016 EHDOTUS SUOSITUKSEKSI NEUVOSTOLLE työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan mukaisesti Euroopan unionin painopisteistä naisten asemaa

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS

8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS 87 8. LAPSEN OIKEUDET JA KESTÄVÄ KEHITYS Lapsella on oikeus hänen ruumiillisen, henkisen, hengellisen, moraalisen ja sosiaalisen kehityksensä kannalta riittävään elintasoon. Artikla 27 Ihmisen erilaiset

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. riittävästi aikaa leikkiä ja

Lisätiedot

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö

Kertomustaulut. Johdanto. Pakkauksen sisältö Kertomustaulut Johdanto Tämä peli luotiin puheen ja kielen häiriöistä kärsiville lapsille, jotka tarvitsivat apua tarinankerronnassa, kun he esimerkiksi halusivat kuvailla luokkaretken tapahtumia. Kertomustaulut-peli

Lisätiedot

Matka maailman ympäri

Matka maailman ympäri Matka maailman ympäri Tervetuloa matkalle maailman ympäri! Tällä reissulla tutustut nuoriin eri puolilta maailmaa. Aloitamme kierroksemme Etelä- Euroopasta, Kreikasta. Pakolaisena Matkustimme perheemme

Lisätiedot

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä?

Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Kuinka tärkeää on, että päättäjät kuuntelevat nuorten mielipiteitä? Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Ei kovin tärkeää 6% 1% 5% 38% Erittäin tärkeää Useampi kuin joka kolmas kokee erittäin tärkeäksi, että

Lisätiedot

Näyteikkunasomistus leluista Paviljongissa

Näyteikkunasomistus leluista Paviljongissa Finaalitehtävät Tehtävä 1, 24.4.2012 Näyteikkunasomistus leluista Paviljongissa Tehtävänäsi on toteuttaa sinulle arvotuista leluista näyteikkunasomistus. Huolehdit myös asiakasinformaation tuottamisesta

Lisätiedot

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta

Tuloperiaate. Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta Tuloperiaate Oletetaan, että eräs valintaprosessi voidaan jakaa peräkkäisiin vaiheisiin, joita on k kappaletta ja 1. vaiheessa valinta voidaan tehdä n 1 tavalla,. vaiheessa valinta voidaan tehdä n tavalla,

Lisätiedot

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma

TUNTISUUNNITELMAN RUNKO OPITUT TAIDOT JA ARVIOINTI OPETTAJAN VALMISTELUTYÖT. ESITTELY: Tuntisuunnitelma ESITTELY: Tuntisuunnitelma 3 ALAOHJELMAT Soveltuvuus: K-2 Ryhmäkoko: Parit Valmisteluaika: 5 minuuttia Kokonaisaika: 100 minuuttia Tehtäviä: 4 TUNTISUUNNITELMAN RUNKO Tehtävä 1: KUBO matkustaa 25 minuuttia

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Alakoulun aamunavaukset

Alakoulun aamunavaukset Alakoulun aamunavaukset Tyttöjen oikeudet Tiedätkö, mitä ovat lapsen oikeudet? Maailman valtioiden johtajat ovat tehneet sopimuksen, että kaikkien maailman lasten tulee saada elää turvassa, opiskella peruskoulussa,

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

Sinä teet suojatien kampanja

Sinä teet suojatien kampanja Sinä teet suojatien kampanja Kouluissa, päiväkodeissa, työyksiköissä ja järjestöissä toteutettava kampanja, jonka tarkoituksena on nostaa esiin laajasti suojatiehen ja tien ylittämiseen liittyviä keskeisiä

Lisätiedot

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta

Vapaa-ajan toiminnat. Ei ikinä totta. Joskus totta. Aina totta Kommentit. Yleensä totta Vapaa-ajan toiminnat 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja toimintaan, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin tehdä kaikkea. riittävästi aikaa toimintaan ja

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon

Kuva: Unelmien koulu, jonka on piirtänyt 12-vuotias Elish Nepalista. Lapsi on mukana Fidan kummiohjelmassa, ja koulu jota hän käy, on hyvin paljon 1 Suomen keskustelussa mainitaan usein OPPIMISVELVOLLISUUS, mutta kyseessä on lapsen oikeus käydä koulua YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen 28. artikla: Lapsilla on oikeus käydä koulua. Lapsityö (LOS 31.

Lisätiedot

OHJEISTUS NUORILLE SUUNNATTUJEN TIETOVIDEOIDEN KÄYTTÖÖN: SEURUSTELUVÄKIVALTA-VIDEO

OHJEISTUS NUORILLE SUUNNATTUJEN TIETOVIDEOIDEN KÄYTTÖÖN: SEURUSTELUVÄKIVALTA-VIDEO OHJEISTUS NUORILLE SUUNNATTUJEN TIETOVIDEOIDEN KÄYTTÖÖN: SEURUSTELUVÄKIVALTA-VIDEO Tämä tukimateriaali on suunniteltu nuorten parissa toimiville ammattilaisille ja aikuisille. Materiaali tukee Nuorten

Lisätiedot

Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014. 21 kortin temppu

Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014. 21 kortin temppu Scifest-loppuraportti Jani Hovi 234270 4.5.2014 Toteutus 21 kortin temppu Temppuun tarvitaan nimensä mukaisesti 21 korttia. Kortit jaetaan kuvapuoli näkyvillä kolmeen pinoon, ensiksi kolme korttia rinnan

Lisätiedot

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2011 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA/RYHMÄ Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos et halua

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 68. Nuorisovaltuusto Sivu 1 / 1 Nuorisovaltuusto 23.09.2014 Sivu 1 / 1 68 Aloite: Unisex-vessojen järjestäminen Espoon kouluihin Espoon nuorisovaltuusto on saanut kentältä palautetta, että Espoon kouluissa tulisi olla unisex-vessoja.

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen?

2. Mistä muut voivat huomata, että Jarkkoa pelotti? 3. Mitä ohjeita haluat antaa Jarkolle ja hänen vanhemmilleen? Pelko kiusaamisesta Jarkkoa kiusattiin koulussa. Häntä pelotti herätä aamuisin ja ajatella kouluun lähtemistä. Millä tavalla häntä kiusattaisiin tulevana päivänä? Jarkko tunsi yhä useammin aamuisin vatsakipua

Lisätiedot

SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS

SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS Mikä on seksuaalisuuden portaat Seksuaalisuuden portaat opetuspaketti on Opetushallituksen materiaali ja sen ovat kehittäneet

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka)

Kenguru 2017 Benjamin (6. ja 7. luokka) sivu 1 / 8 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Oikeasta vastauksesta saat 3, 4 tai 5 pistettä.

Lisätiedot

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot

2. Koti, perhe, leikki ja vapaa-aika

2. Koti, perhe, leikki ja vapaa-aika 17 2. Koti, perhe, leikki ja vapaa-aika Lapsella on lähtökohtaisesti oikeus elää vanhempiensa kanssa, jos hänellä on hyvä ja turvallista olla heidän kanssaan. Vanhemmistaan erossa asuvalla lapsella on

Lisätiedot

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä

IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta!

Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Juhlitaan yhdessä lapsen oikeuksien sopimusta! Tänä vuonna YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää 25 vuotta, joten Liikkuva koulu -ohjelma kutsuu kaikki koulut tekemään tunnetuksi ja juhlimaan yhdessä

Lisätiedot

1. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus

1. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus 7 1. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus Lapsen oikeudet kuuluvat jokaiselle lapselle. Lasta ei saa syrjiä hänen tai hänen vanhempiensa ulkonäön, alkuperän, mielipiteiden tai muiden ominaisuuksien vuoksi.

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

Nimi: Henkilötunnus: {id} {+id}

Nimi: Henkilötunnus: {id} {+id} TEHTÄVÄ : Eräillä kursseilla on kertauskysymyksiä, joihin opiskelijat vastaavat webin kautta. Kurssilla voi olla useita kysymyssarjoja, joihin voi kuulua monta kysymystä. Kysymyssarjalla on kurssikohtainen

Lisätiedot

3. koulutus. Koulutus on lapsen oikeus

3. koulutus. Koulutus on lapsen oikeus 3. koulutus Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua. Valtion on edistettävä toisen asteen koulutusta ja opinto-ohjausta sekä ehkäistävä koulunkäynnin keskeyttämistä. Artikla 28 Koulutuksen tulee

Lisätiedot

A! PEDA INTRO (5 op)

A! PEDA INTRO (5 op) A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija

Lisätiedot

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta.

TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. TAVOITE 1: Tavoitteena on poistaa köyhyys kaikissa muodoissa kaikkialta. Ei köyhyyttä! Tarkoittaa esimerkiksi: Äärimmäinen köyhyys poistuu ja köyhyydessä elävien määrä vähenee ainakin puolella joka maassa.

Lisätiedot

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen?

Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen? Mikä on Suomen ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen? Suomen lähtökohtana on ihmisoikeusperustainen lähestymistapa kehitykseen. Tavoitteena on että köyhimmätkin ihmiset tuntevat oikeutensa

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona? 1 Idealaboratorio on työpaja, jossa nuoret pääsevät itse ideoimaan koulun toimintakulttuuria. Työpaja on suunniteltu 15-60 hengelle ja ideointi tapahtuu 4-5 oppilaan ryhmissä. 60-90 minuuttia kestävän

Lisätiedot

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo

Nuorten lukemistapojen muuttuminen. Anna Alatalo Nuorten lukemistapojen muuttuminen Anna Alatalo Nuorten vapaa-ajan harrastukset Kirjojen ja lehtien lukeminen sekä tietokoneenkäyttö kuuluvat suomalaisnuorten arkeen, ja osalle nuorista ne ovat myös harrastuksia.

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien toteutuminen meillä ja muualla. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.09 Sointu Möller, YL

Lapsen oikeuksien toteutuminen meillä ja muualla. Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.09 Sointu Möller, YL Lapsen oikeuksien toteutuminen meillä ja muualla Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 15.9.09 Sointu Möller, YL Yk:n lapsen oikeuksien sopimus (LOS) Hyväksytty YK:ssa 20.11.1989 Voimassa Suomessa vuodesta

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto

Keskustelu luokissa. Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Keskustelu luokissa Ohjeen työstänyt: Leena Pöntynen Kuntaliitto ja Ulla Siimes Vanhempainliitto Ohjeistus koululle ennen vanhempainiltaa 1. Päättäkää missä tilassa ryhmäosuus pidetään. Suosittelemme luokkiin

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kotiryhmät / Jakoryhmät

Kotiryhmät / Jakoryhmät Kotiryhmät / Jakoryhmät Tässä tunnin rakenteessa ryhmillä on eri tehtävät ja ryhmätyön jälkeen muodostetaan uudet ryhmät. Uusissa ryhmissä kukin oppilas selittää oman ryhmänsä ratkaisun. Tämä vastuuttaa

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0279(COD) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/0279(COD) 5.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

Luku 4 Yhtälönratkaisun harjoittelua

Luku 4 Yhtälönratkaisun harjoittelua Luku 4 Yhtälönratkaisun harjoittelua 4.1. Yhtälönratkaisu tehtäviä Tehtävä 4.1.1 Ratkaise yhtälöistä tuntematon muuttuja käyttäen oppimiasi muunnoksia. Valitse sarja. Sarja 1) 6 5 37 = 0 Kun eräs luku

Lisätiedot

Suvi Junes Tampereen yliopisto / tietohallinto 2013

Suvi Junes Tampereen yliopisto / tietohallinto 2013 Keskustelualue Keskustelualue soveltuu eriaikaisen viestinnän välineeksi. Keskustelualueelle voidaan lähettää viestejä toisten luettavaksi, ja sitä voidaan käyttää alueena myös ryhmätöiden tekemiseen,

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

1. Esitä rekursiivinen määritelmä lukujonolle

1. Esitä rekursiivinen määritelmä lukujonolle Matematiikan laitos Johdatus Diskrettiin Matematiikkaan Harjoitus 4 24.11.2011 Ratkaisuehdotuksia Aleksandr Pasharin 1. Esitä rekursiivinen määritelmä lukujonolle (a) f(n) = (2 0, 2 1, 2 2, 2 3, 2 4,...)

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1)

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1) Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1) Tehdään erilaisia ääniä arkisilla esineillä (esim. paperi, pöydät, kupit, tikut, pallot), rummuilla tai melodisilla instrumenteilla, ja kuvaillaan ääniä

Lisätiedot

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI)

KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2239(INI) 15.3.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle

Lisätiedot

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä

Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta. Koulutuspäivä Osallisuus ja itsemääräämisoikeus vammaissopimuksen näkökulmasta Koulutuspäivä 16.11.2017 YK:n Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista 2 17.11.2017 Vammaissopimus Yleissopimus vahvistaa jo olemassa

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi toinen luokka talvi Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista,

Lisätiedot

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari

Palvelen - Sanoja ja tekoja. Worksop Rauman kevätseminaari Palvelen - Sanoja ja tekoja Worksop Rauman kevätseminaari 16.4.2016 2 Mitä on Zonta-toiminta? Empowering Women Through Service and Advocacy Zonta International on johtava, eri alojen ammattilaisten muodostama

Lisätiedot

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä

LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä LUOvUUS Pohjois-Pohjanmaan luovan talouden kehittämisohjelma 2018 Kansalaisopisto luovan talouden toimintaympäristönä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus Jokaisella on oikeus ja tasaarvoinen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

Tasa-arvokysely 2012 oppilaat ja lukio-opiskelijat n=389

Tasa-arvokysely 2012 oppilaat ja lukio-opiskelijat n=389 Tasa-arvokysely 212 oppilaat ja lukio-opiskelijat n=389 Helsingin normaalilyseo Tasa-arvotyöryhmä: Kristiina Holm Elina Mantere Kirsi Naukkarinen Antero Saarnio 1. Sukupuoli vaikuttaa koulussamme oppilaiden

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Suvi Junes/Pauliina Munter Tampereen yliopisto / tietohallinto 2014

Suvi Junes/Pauliina Munter Tampereen yliopisto / tietohallinto 2014 Keskustelualue Keskustelualue soveltuu eriaikaisen viestinnän välineeksi. Keskustelualueelle voidaan lähettää viestejä toisten luettavaksi, ja sitä voidaan käyttää alueena myös ryhmätöiden tekemiseen,

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Sepon koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh)

Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) Kymmenen kysymystä, vastataan kuuteen (6). Yleensä 2 kysymystä / kurssi yhdeksän pisteen arvoiset jokerit usein synteettisiä, ainerajat (Bi, Hi, Yh) ylittäviä. Vastaa kaikkiin kuuteen tehtävään nolla pistettä

Lisätiedot

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min ENNEN PELIN ALKUA Laittakaa pelin violetit ohjekortit A E pinoon pelilaudan viereen. Laittakaa pelilaudalla siniset toimintakortit ja pinkit näkökulmakortit niille osoitettuihin paikkoihin. Osiot suoritetaan

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri tilanteessa. Käytännön toiminnassa: rohkaise jokaista kertomaan tarinaansa Harjoite 9: TÄHYSTÄJÄ Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P (spatiaalinen hahmottaminen): IR: suhteet Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat arvioivat mitä kukin näkee eri

Lisätiedot

SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA?

SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA? MISTÄ PERHEASIOIDENSOVITTELUSSA ON KYSE? Jari Kekäle, TT, perheasioiden sovittelija ja kouluttaja, työnohjaaja, perheterapeutti VET SOVITTELU PALAPELIN KOKOAMISENA? - Mitä tekemistä palapelin kokoamisella

Lisätiedot

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia

CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia 1 CEPROMIN Kaivosalueiden lasten tuki, Bolivia Kumppani Centro de Promoción Minera Hankkeen kuvaus Boliviassa on edelleen arvioiden mukaan noin 850.000 lapsityöläistä. Suuri osa heistä elää kaivosalueilla,

Lisätiedot

Miten kurssit tehdään Eirassa?

Miten kurssit tehdään Eirassa? Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)

Lisätiedot

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa

Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Nuorten liikunta ja liikkumattomuus -tietovisa Tavoite Tämän tehtävän tavoitteena on tuoda esille liikkumiseen ja liikkumattomuuteen liittyviä perustietoja suomalaisten nuorten näkökulmasta. Tehtävän tavoitteena

Lisätiedot

Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien perusteella

Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien perusteella Harjoite 10: LUOKITELLAAN KUVIOITA Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Suhteet, sarjan järjestäminen Toiminnallinen taso: Luodaan sääntöjä ominaisuuksien

Lisätiedot

Miten toteuttaa onnistunut Klubin laatualoitteen workshop

Miten toteuttaa onnistunut Klubin laatualoitteen workshop Miten toteuttaa onnistunut Klubin laatualoitteen workshop OHJAAJAN OPAS VALMISTAUTUMINEN WORKSHOPIIN TAVOITE Tämän workshopin yleisenä tavoitteena on edistää avointa keskustelua klubin jäsenten välillä,

Lisätiedot

5 Lisa materiaali. 5.1 Ristiintaulukointi

5 Lisa materiaali. 5.1 Ristiintaulukointi 5 Lisa materiaali 5.1 Ristiintaulukointi 270. a) Aineiston koko nähdään frekvenssitaulukon oikeasta alakulmasta: N = 559. Tilastotieteen johdantokurssille osallistui yhteensä 559 opiskelijaa. Huomaa: Opiskelijoiden

Lisätiedot

Maailmankansalaisen etiikka

Maailmankansalaisen etiikka Maailmankansalaisen etiikka Olli Hakala Maailmankansalaisena Suomessa -hankkeen avausseminaari Opetushallituksessa 4.2.2011 Maailmankansalaisen etiikka Peruskysymykset: Mitä on maailmankansalaisuus? Mitä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5004/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 13 19.3.2018 29 Asianro 5004/00.01.02.00/2017 Valtuustoaloite suvaitsevuuden puolesta vihapuhetta ja rasismia vastaan Päätöshistoria

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi. Sokeripalanäyttelyn voi pitää eri oppiaineissa, esimerkiksi kuvaamataidossa, äidinkielessä, terveystiedossa, kotitaloudessa ja matematiikassa. Suosituksena on yksi luokka kerrallaan. Tuntisuunnitelma on

Lisätiedot

Äänestä ehdokasta, joka

Äänestä ehdokasta, joka Yhtäkään lasta ei jätetä kuntavaaleissa 2017 Sinä voit kuntalaisena vaikuttaa lasten ja nuorten hyvinvointiin! Ovatko kuntapäättäjät aidosti lasten ja lapsiperheiden asialla? Varmista, että ehdokkaasi

Lisätiedot