Aluekokous käyttää päätösvaltaa niissä asioissa, jotka näissä säännöissä on nimenomaan määrätty aluekokouksen päätettäväksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aluekokous käyttää päätösvaltaa niissä asioissa, jotka näissä säännöissä on nimenomaan määrätty aluekokouksen päätettäväksi."

Transkriptio

1 SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO ry:n ALUETOIMINNAN SÄÄNNÖT 1 TARKOITUS Aluetoiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää ampumaurheilua omilla SAL:n alueillaan sekä toimia SAL:n organisaation osana yhdyssiteenä alueen ampumaseurojen välillä. 2 TOIMINTA Tarkoitustaan toteuttaakseen SAL:n alue: 1 toimii toiminta-alueensa seurojen yhdyssiteenä, 2 tukee mahdollisuuksiensa mukaan alueensa seurojen toimintaa, 3 ohjaa ja valvoo alueellista kilpailu-, nuoriso- ja valmennustoimintaa, 4 järjestää ja organisoi alueellista koulutus- ja valmennustoimintaa 5 vastaa alueellaan urheiluammunnan edusvalvonnasta ja tiedotustoiminnasta, Aluejaosto voi toimintaedellytystensä turvaamiseksi julkaista ja kustantaa ampumaurheilua käsittelevää tiedotus- ja muuta materiaalia sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. 3 ALUEEN TOIMIELIMET Alueen toimielimiä ovat aluekokous ja aluejaosto. Aluekokous käyttää päätösvaltaa niissä asioissa, jotka näissä säännöissä on nimenomaan määrätty aluekokouksen päätettäväksi. Aluejaosto käyttää päätösvaltaa niissä asioissa joita ei ole määrätty aluekokouksen päätettäväksi. 4 ALUEKOKOUS, ÄÄNIVALTAISUUS JA PÄÄTÖKSENTEKO KOKOUKSISSA Aluekokouksia on vuosittain kaksi (2); kevätkokous, joka pidetään helmi-maaliskuussa ja syyskokous, joka pidetään syyslokakuussa. Ylimääräisiä kokouksia voidaan pitää joko edellisen kokouksen päätöksellä tai, jos aluejaosto pitää sitä tarpeellisena. Lisäksi ylimääräinen kokous on pidettävä, jos vähintään neljäsosa (1/4) alueen seuroista sitä kirjallisesti aluejaostolta vaatii määrätyn asian käsittele-

2 2 miseksi, jolloin kokous on kutsuttava koolle yhden (1) kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä. Aluekokouksen kutsuu koolle aluejaosto. Kokouskutsu lähetetään kirjallisena seuroille kolme ( 3 ) viikkoa ennen kokousta. Aluekokoukseen on jokainen toimialueen seura oikeutettu lähettämään yhden ( 1 ) äänivaltaisen edustajan sekä muita edustajia, joilla on kokouksessa vain puheoikeus. Edustajien tulee olla edustamansa seuran jäseniä. Kukin edustaja saa edustaa vain yhtä seuraa ja kukin äänivaltainen edustaja äänestää yhdellä äänellä kutakin edustamansa jäsenyhdistyksen henkilöjäsenmäärän alkavaa 100 jäsentä kohti, kuitenkin enintään viidellä ( 5 ) äänellä. Työsopimussuhteessa SAL:oon oleva henkilö ei voi olla äänivaltaisena edustajana kokouksessa. Aluekokouksessa tulee päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet äänestyksessä annetuista äänistä. Vaaleissa tulevat valituiksi eniten ääniä saaneet. Käsittelyn pohjana aluekokouksessa on, ellei toisin päätetä, aluejaoston esitys. 5 ALUEKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1 suoritetaan kokouksen järjestäytyminen: a) kokouksen avaus b) valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri c) valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa d) valitaan kaksi (2) äänten laskijaa e) todetaan äänivaltaiset edustajat ja muut kokouksessa läsnäolevat f) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 hyväksytään kokouksen työjärjestys, 3 esitetään toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto, 4 päätetään toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistamisesta, 5 päätetään vastuuvapauden myöntämisestä aluejaostolle ja muille tilivelvollisille,

3 3 6 käsitellään seurojen yhtä (1) kuukautta ennen kokousta käsiteltäväksi esittämät asiat, sekä 7 muut aluejaoston esittämät asiat 8 kokouksen päättäminen, Syyskokouksessa käsiteltävät asiat: 1 suoritetaan kokouksen järjestäytyminen: a) kokouksen avaus b) valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri c) valitaan kaksi (2) pöytäkirjan tarkastajaa d) valitaan kaksi (2) äänten laskijaa e) todetaan äänivaltaiset edustajat ja muut kokouksessa läsnäolevat f) todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 hyväksytään kokouksen työjärjestys, 3 valitaan aluejaoston puheenjohtaja seuraavaksi kahdeksi (2) vuodeksi, 4 valitaan aluejaoston jäsenet erovuoroisten tilalle ja määritellään heidän vastuualueensa 5 valitaan kaksi (2) tilintarkastajaa ja heille varahenkilöt tarkastamaan seuraavan vuoden tilejä ja hallintoa, 6 vahvistetaan aluejaoston jäsenten palkkiot ja matkakorvaukset, 7 vahvistetaan toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavalle toimintavuodelle, 8 tehdään esitys SAL:n liittovaltuuston jäseniksi, 9 käsitellään seurojen vähintään yhtä (1) kuukautta ennen kokousta käsiteltäväksi esittämät asiat, 10 muut aluejaoston esittämät asiat, 11 kokouksen päättäminen. 6 ALUEJAOSTO Aluejaostoon kuuluu puheenjohtaja ja kuusi ( 6 ) muuta jäsentä. Aluejaoston puheenjohtaja ja muut jäsenet valitaan alueen syyskokouksessa kahdeksi (2) seuraavaksi kalenterivuodeksi kerrallaan siten, että yksi (1) jäsenistä valitaan varapuheenjohtajaksi. Vuosittain on erovuorossa puolet jäsenistä niin, että varapuheenjohtajaksi valittu ei voi olla yhtä aikaa erovuorossa puheenjohtajan kanssa. Jos aluejaoston jäsen kesken toimikauttaan estyy tehtävänsä hoitamisesta, aluekokous valitsee hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi toisen, mikäli katsoo sen tarpeelliseksi.

4 4 7 ALUEJAOSTON KOKOUS, ÄÄNIVALTAISUUS JA PÄÄTÖKSENTEKO KOKOUKSES- SA Aluejaosto kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tai jos vähintään kolme (3) aluejaoston jäsentä sitä vaatii. Aluejaosto on päätösvaltainen, kun kokouksessa on saapuvilla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme (3) jäsentä. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään jäsenille vähintään seitsemän (7) päivää ennen kokousta. Aluejaoston kokouksissa tulee päätökseksi se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Vaaleissa tulee valituksi eniten ääniä saaneet. Äänten mennessä tasan voittaa se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja on kannattanut, paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee. Aluejaoston sihteerinä toimii aluejaoston siihen tehtävään valitsema henkilö. 8 ALUEJAOSTON TEHTÄVÄT Aluejaosto edustaa alueellaan SAL:oa ja toimii alueen toimeenpanevana elimenä ja sen tehtävänä on hoitaa asioita lain, näiden sääntöjen, aluekokousten päätösten, SAL:n ja soveltuvin kohdin Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n ( SLU:n ) sääntöjen mukaisesti. Aluejaoston tehtävänä on: 1 kutsua koolle aluekokoukset ja valmistella niille esitettävät asiat sekä toimeenpanna niiden päätökset, 2 valita kaksi (2) valtakirjojen tarkastajaa ja heille varahenkilöt aluekokoukseen, 3 huolehtia ja vastata alueen taloudellisesta toiminnasta ja valvoa, että tehtyjä varainhankinta- ja varainkäyttöpäätöksiä toteutetaan ja noudatetaan sekä hoitaa alueen taloutta ja sitä koskevaa tilinpitoa, laatia toimintasuunnitelma- ja talousarvioehdotukset sekä toimintakertomukset, 4 valmistella alueen ja yhteisöjen väliset sopimukset ja esitellä ne tarpeen vaatiessa aluekokouksen tai SAL:n hyväksyttäviksi, 5 valita tarpeelliset valiokunnat ja päättää niiden tehtävistä ja valtuuksista näiden sääntöjen liitteenä olevan tehtäväluettelon mukaisesti, 6 valita alueen edustajat niihin yhteisöihin, eri toimikuntiin ja tarpeelliseksi katsomiinsa tilaisuuksiin, joihin aluekokous ei ole valinnut edustajaa,

5 5 7 valita alueen edustajat kilpailuihin, 8 antaa SAL:lle lausunto oman alueensa Suomen mestaruuskilpailujen, muiden kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen järjestämislupahakemuksiin, 9 ratkaista alueellaan kilpailukelpoisuus-, edustus-, ja mahdolliset riitakysymykset, 10 vahvistaa saavutetut alue-ennätykset ja pitää niistä luetteloa, 11 päättää alueen yksityisiä henkilöitä koskevista huomionosoituksista sekä antaa lausunto ja tehdä esityksiä SAL:n ansiomerkkianomuksista, 12 pitää rekisteriä SAL:n jäsenyhdistyksistä toiminta-alueellaan, 13 vastata alueen kustannustoiminnasta 9 ALUEJAOSTON NIMEN KIRJOITTAMINEN Alueen nimen kirjoittavat aluejaoston puheenjohtaja yhdessä varapuheenjohtajan kanssa tai jompikumpi heistä yhdessä aluejaoston siihen määräämän henkilön kanssa. 10 TILIT JA TILINTARKASTUS Alueen tilit päätetään kalenterivuosittain ja jätetään helmikuun 1. päivään mennessä tilintarkastajille, joiden tulee ennen helmikuun 15. päivää jättää lausuntonsa aluejaostolle. SAL:n ylimääräinen kokous

6 6 LIITE SAL:n ALUETOIMINNAN SÄÄNTÖIHIN ALUEJAOSTON TEHTÄVÄ ALUEET KILPAILUTOIMINTA - antaa lausunnot SAL:lle meneviin kilpailulupahakemuksiin - laatia kilpailukalenteri alueellaan tapahtuvalle alueelliselle kilpailutoiminnalle - valvoo ja kehittää alueellista kilpailutoimintaa - valvoo edustus- ja kilpailuoikeutta sekä lupia että lisenssejä - pitää alue-ennätysrekisteriä - pitää rekisteriä alueensa tuomareista NUORISOTOIMINTA - järjestää alueleiritoimintaa (laji- ja liikuntaleirit) - ampumakoulutoiminnan organisointi ja kehittäminen - seurojen nuorisovetäjien toiminnan tukeminen - nuorten oman toiminnan tukeminen (nuorisoklubit) - erilaisten PR-tilaisuuksien järjestäminen nuorille - yhteistyön organisointi ja kehittäminen kouluihin HARRASTETOIMINTA - luokitusjärjestelmän ylläpito - puulaakitoiminnan organisointi ja kehittäminen - ampumaurheilupäivän organisointi seuroissa - yhteistyön kehittäminen ja organisointi yrityksiin - seurojen passiivisten jäsenten aktivointi - yhteistyön kehittäminen sidosryhmiin KOULUTUSTOIMINTA - valmennus- ja koulutustilaisuuksien organisointi ja järjestäminen (laji C+B) - tuomarikoulutustilaisuuksien organisointi ja järjestäminen (I + II) - nuorisovetäjien ja ampumakouluohjaajien koulutus - seuratoimintakoulutus (puheenjohtajat, sihteerit, toimitsija) - harrastetoiminnan vetäjien koulutus VALMENNUSTOIMINTA - alueellinen kykyjen etsintä - valmentajien kartoitus, ohjaaminen koulutukseen - valmentajarekisterin pitäminen - alueellisien valmennustilaisuuksien järjestäminen

7 7 - alueen edustajien valinta urheilullisiin edustustehtäviin HALLINTO - lajin edunvalvonta alueella ja organisaatiossa ylöspäin - imago- ja PR-kysymysten hoito - tiedotustoiminta - talous - viestintä VARAINHANKINTA - omatoiminen, kuten kilpailulupamaksut, osanottomaksut, yhteistyösopimukset, jäsenmaksut - SAL:n tuki kriteerien mukaan - muu tuki Edellä mainittujen toimintojen hoitamiseksi aluejaosto voi asettaa tarpeelliseksi katsomansa henkilöt tai toimikunnat/työryhmät.

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT

MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT 1 MARTAT ry:n MALLISÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pohjois-Karjalan Martat ry, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä piiri. Piirin kotipaikka on Joensuu, ja se kuuluu

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt:

KITES RY SÄÄNTÖMUUTOS 2012 Virve Obolgogiani KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012. 2 Yhdistyksen tarkoitus. Nykyiset säännöt: KITES SÄÄNTÖMUUTOS 2012 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää monikielistä viestintää, monikulttuurista vuorovaikutusta ja niihin sisältyvää teknillistä sisällönhallintaa

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa.

1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa. Lieksan taitoluistelijat ry SÄÄNNÖT 20.3.1998 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lieksan Taitoluistelijat ry ja sen kotipaikka on Lieksa. 2. Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt

Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n. Säännöt. 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 1 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n Säännöt 27.5.2013 perustamiskokouksen hyväksymät säännöt 2 Varkauden kehittämisyhdistys Potkuri ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Varkauden

Lisätiedot

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi

SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä.

Yhdistys voi harjoittaa kustannustoimintaa sekä muistoesineiden myyntiä ja järjestää maksullisia tilaisuuksia, arpajaisia ja rahankeräyksiä. KAAKKOIS-SUOMEN EPILEPSIAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Epilepsiayhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toimialueena

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

SÄÄNNÖT 1(6) 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. SÄÄNNÖT 1(6) NIMI JA KOTIPAIKKA PUISTOLAN OMAKOTIYHDISTYS RY 1 Yhdistyksen nimi on Puistolan Omakotiyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINTA 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry.

Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue Yhdistyksen nimi on Kotkan Seudun muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kotka ja toiminta-alueena Kotka lähiympäristöineen.

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Liikematkayhdistys ry ja sen epävirallisena englanninkielisenä vastineena käytetään Finnish Business Travel

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT JYVÄSKYLÄN RESERVIUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Jyväskylän Reserviupseerit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry

Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry Säännöt Rekisterinumero 25.275 Seuran nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historian seura ry, Föreningen för

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa )

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa ) VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT (hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa 13.11.2015) YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT

YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT 1(5) YLÖJÄRVEN RESERVIUPSEERIT R.Y:N SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Ylöjärven Reserviupseerit r.y. Sen kotipaikka on Ylöjärven kaupunki. 1 Yhdistys on Suomen Reserviupseeriliitto - Finlands Reservofficersförbund

Lisätiedot

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. sivu 1/5 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI sivu 1/5 VANTAAN LIIKE- JA VIRKANAISET RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Vantaan liike- ja virkanaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Vantaa. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

Tampereen Seudun Mobilistit ry

Tampereen Seudun Mobilistit ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA 2 TARKOITUS JA TOIMINTA 3 JÄSENET Tampereen Seudun Mobilistit ry Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Mobilistit Ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA

HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT. Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEEN PELASTUSLIITTO RY SÄÄNNÖT Hyväksytty oikeusministeriössä 3.5.1994 NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Hämeen Pelastusliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä pelastusliitoksi. Pelastusliiton

Lisätiedot

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT

OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys

Lisätiedot

- 1(5) SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta.

- 1(5) SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta. - 1(5) SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Clydesdale- ja Shirehevosyhdistys, ja sen kotipaikka on Lappeenranta. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996

Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA (PoPLi) RY Perustettu 29.11.1995 Rekisteröity 15.03.1996 SÄÄNNÖT Hyväksytty 11.06.2001 Muutettu 08.03.2007 2 POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTA RY SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi, kotipaikka,

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pro-tukipiste, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen nimestä voidaan kansainvälisissä yhteyksissä käyttää epävirallista englanninkielistä

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT

OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1/5 OULUN LIPOTTARET RY, TOIMINTASÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun Lipottaret ry ja sen kotipaikka on Oulu 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE

Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry:n säännöt NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Vaasan Läänin Lihastautiyhdistys ry, ruotsiksi Vasa Läns Muskelhandikappförening rf. Yhdistyksen kotipaikka

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT

SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT SPORTICUS R.Y. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Sporticus ry. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja valvoa jäsentensä opiskelumahdollisuuksia ja ammatillisia

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT VARSINAIS-SUOMEN MUISTIYHDISTYS RY 1 SÄÄNNÖT NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1 Yhdistyksen nimi on Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Turun kaupunki ja sen

Lisätiedot

3.3. järjestämällä ja ohjaamalla koulutus-, kilpailu- ja muuta vastaavaa toimintaa

3.3. järjestämällä ja ohjaamalla koulutus-, kilpailu- ja muuta vastaavaa toimintaa 1 SUOMEN VALTAKUNNAN URHEILULIITON HÄMEEN PIIRI RY TOIMINTASÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Valtakunnan Urheiluliitto Hämeen piiri ry ja kotipaikka Tampereen

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT

TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT TUNTURIKERHO KAVTSIN SÄÄNNÖT I KERHON NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Kerhon nimi on TUNTURIKERHO KAVTSI. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Kerho toimii Tunturilatu ry:n alaisena paikallisena tunturilatulaisten

Lisätiedot

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT

Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Collegium Culinarium, CC - Kilta ry SÄÄNNÖT Vahvistettu 19.9.2006 Collegium Culinarium, CC - Kilta ry:n SÄÄNNÖT I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on: Collegium Culinarium, CC - Kilta ry Kotipaikka

Lisätiedot

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT

POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY POHJOLA-NORDENS DISTRIKT I TAVASTLAND RF POHJOLA-NORDENIN HÄMEEN PIIRI RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Pohjola-Nordenin Hämeen piiri

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE OULUN SEUDUN MS-YHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT (Rek.nro 159.657) Uudistettu 19.03.2009 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Oulun Seudun MS-yhdistys ry. Yhdistyksen kielinä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 KESKI-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry, lyhennettynä KSSY. Yhdistyksen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja sen toiminta-alue

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa

SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT. Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa SUOMEN DIABETESLIITTO RY DIABETESYHDISTYKSEN MALLISÄÄNNÖT Käsitelty Suomen Diabetesliiton liittohallituksessa 12.6.2012 Patentti- ja Rekisterihallituksen ennakkotarkastuspäätös 14.01.2013 SUOMEN DIABETESLIITTO

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4)

PÄIJÄT-HÄMEEN NEUROYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1(4) 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, kieli, toiminta-alue ja keskusjärjestö Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen neuroyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja pöytäkirja- ja rekisteröintikielenä

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

LUOMULIITTO ry SÄÄNNÖT. Hyväksytty

LUOMULIITTO ry SÄÄNNÖT. Hyväksytty LUOMULIITTO ry SÄÄNNÖT Hyväksytty Järvenpäässä marraskuun 20. pnä 2009 Luomuliitto ry säännöt Sivu 2 / 5 I NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Luomuliitto ry, ruotsiksi Förbundet för Naturenlig Odling

Lisätiedot

ESLU TOIMINTA- SÄÄNNÖT. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry

ESLU TOIMINTA- SÄÄNNÖT. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry ESLU TOIMINTA- SÄÄNNÖT Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Toimintasäännöt hyväksytty 19.11.2004 ETELÄ-SUOMEN LIIKUNTA JA URHEILU RY ESLU TOIMINTASÄÄNNÖT Kevätkokous 13.5.2004 Hyväksytty PRH yhdistysrekisterissä

Lisätiedot

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT SAVONLINNAN OOPPERAJUHLIEN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Oopperajuhlien Kannatusyhdistys ja sen kotipaikka on Savonlinnan kaupunki. Tarkoitus ja sen

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Varsinaisia jäseniä ovat omaishoitajat ja muut yksityiset henkilöt jotka hyväksyvät yhdistyksen

Varsinaisia jäseniä ovat omaishoitajat ja muut yksityiset henkilöt jotka hyväksyvät yhdistyksen OULUN SEUDUN OMAISHOITAJAT RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun seudun omaishoitajat ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys on paikallisyhdistys valtakunnallisessa

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt SÄÄNNÖT

Yhdistyksen säännöt SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 24.06.2015 Yhdistyksen säännöt Nimi: Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry, Rådet

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T

YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T YHDISTYKSEN SÄ Ä NNÖ T Nimi: Kuopion Rakennusarkkitehtiopiskelijat ry Kotipaikka Kuopio Osoite Opistotie 2 70200 KUOPIO Rekisterinumero: 216.108 Perustamisajankohta: 20.10.2015 Rekisteröity 17.11.2015

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS OULUN LYSEOLLA 12.3.2007 klo 18 Puheenjohtajana Aarne Jaakola Sihteerinä Esa Moilanen Läsnä 20 jäsentä. 1 Oulun Numismaattisen kerhon varapuheenjohtaja Juhani Paitsola avasi kokouksen

Lisätiedot

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. 1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan

Lisätiedot