Odotan kovasti, milloin taas pääsen puhumaan.
|
|
- Raili Pakarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Odotan kovasti, milloin taas pääsen puhumaan. Käsikynkkä projektin väliarviointi tammikuu 2012 Lea Vaitti
2 Arviointi on näyttöön perustuvia päätelmiä kohteen arvosta. Tämän monitahoarvioinnin tehtävä on tukea yhdistyksen ja projektin työntekijöiden kehittämistyötä ja jatkohankkeen valmistelua.
3 Projektin tavoitteet (projektihakemuksen mukaan) 1. Koulutetaan 50 puhujaa eri puolelle maata niin, että eri puolilla maata on puhujia saatavilla eri aiheista. Luodaan koulutuspaketti, jota voidaan hyödyntää projektin jälkeen koulutettaessa uusia henkilöitä puhujiksi. 2. Koulutetuista puhujista luodaan puhujapankki, jossa on kattavasti puhujia koko maasta. Kaikki puhujapyynnöt koordinoidaan puhujapankin kautta. 3. Tiedotetaan yhteistyökumppaneille ja eri tahoille puhujapankista, jolloin vammaisen henkilön saaminen puhujaksi helpottuu. 4. Puhujille järjestetään tarvittaessa tukea koulutuspaikalle kulkemiseen.
4 Arviointikysymyksiä Onko tehty, mitä on luvattu? Miten toiminnot ovat sujuneet? Mitkä ovat keskeisimmät onnistumiset ja haasteet? Millaista muutosta on saatu aikaan? Mikä on muuttunut vammaisten henkilöiden elämässä? Millaista palautetta kuulijat ovat antaneet? Onko tehty oikeita asioita? Pitäisikö jotakin tehdä toisin? Mihin asioihin pitäisi panostaa vielä tämän vuoden aikana? Mitä voidaan juurruttaa omaan järjestöön tai levittää muualle? Mitä pitäisi huomioida uudessa hakemuksessa? /
5 Aineisto Puhujat: haastattelu puhujakeikan jälkeen (n=11), ryhmähaastattelu joulukuu 2011 (n= 5), havainnointi koulutuspäivässä Tilaajat: webropol-kysely tilaisuuksien jälkeen (n=6) Kuulijat: webropol-kysely tilaisuuksien jälkeen (n=28), yksi erillinen palaute Hallitus ja ohjausryhmä: webropol-kysely tammikuu 2012 (n=6) Keskustelut työntekijöiden kanssa, Projektihakemus ja ohjausryhmän muistiot Keväällä aineistoa lisätään työntekijöiden, alueellisten taustatukihenkilöiden ja yhdistyksen johtoryhmän näkemyksillä.
6 Miten toiminnot ovat sujuneet? Mitkä ovat keskeisimmät onnistumiset ja haasteet? Puhujapankin toiminta Määrälliset tavoitteet on saavutettu hyvin: puhujia on koulutuksessa tai koulutettu yli 50 henkilöä. Projektissa ei oltu varauduttu siihen, että puhujakeikkojen taustatyö vaatii paljon muutakin kuin tuen puhujapaikalle kulkemiseen -> syksyllä 2011 alueelliset taustatukihenkilöt tuntipalkalla Joensuuhun ja Poriin. Järjestöjen tilaisuuksissa (KVTL, KVL, Palvelusäätiö) taustatyö jää tilaajalle, tätä jossain määrin kritisoidaan. Varsinaista puhujapankkia ei ole rakennettu: tiedon saaminen puhujan aiheesta ja esitystavasta sekä käytännön järjestelyistä on projektityöntekijän antaman suullisen tiedon varassa. Projektityöntekijän vaihtuminen heti projektin alussa hidasti käynnistymistä.
7 Koulutukset Koulutuksia järjestetty suunnitelman mukaisesti: Helsinki, Tampere, Turku on koulutettu. Pori ja Joensuu ovat menossa. Jyväskylän ja Pohjois- Suomen koulutukset ovat alkuvuodesta Koulutukset ovat täyttyneet helposti, Tampereella mukana jopa 14 henkilöä. Osallistujien palautteet myönteisiä ja niistä näkyy oppiminen ja esiintymisvarmuuden kehittyminen. Joidenkin koulutettavien pääseminen arkena koulutuksiin on hankalaa. Elämäntarinoiden lisäksi tarvitaan yleisempää tietoa vammaisten henkilöiden palvelukokemuksista ja tuentarpeesta -> käsitelläänkö koulutuksessa riittävästi vaikuttamisteemoja ja Me itsen ideologiaa? Onko nykyinen materiaalintuotanto riittävää? (ohjausryhmä ja hallitus)
8 Puhujien kokemuksia koulutuksista Osa kokeneita puhujia jo ennestään. Puhujat ovat saaneet itseluottamusta ja varmuutta esiintymiseen. Koulutuksessa syntyi tiivis porukka, joka tärkeä osallistujille. Puhujat ovat saaneet harjoitusta puheen valmisteluun ja puheen rajaamiseen: mistä haluaa puhua ja mitä (liian henkilökohtaisia) asioita ei halua kertoa. Puheiden videointi ja siitä palautteen saaminen (antaminen) on hyvä tapa oppia. Käytännön harjoitukset esim. draama toivottavia, istumista toisinaan liikaa. Haluaisin tavata muita puhujia. Tahtoisin kuulla miten muiden puhujakeikat ovat menneet. Odotan innolla Käsikynkän yhteisiä tapaamisia.
9 Puhujien kokemuksia puhujakeikoilta Puhujat ovat tähän mennessä olleet vain muutamassa tilaisuudessa. Puhujatilaisuuksia toivotaan nykyistä enemmän. Alan opiskelijoille ja ammattilaisille mukava puhua, kun he kuuntelevat. Lukiolaisilla voi olla häiritsevää käyttäytymistä puheen aikana. Useat puhujat tarvitsevat avustajan, joka voi tarvittaessa kysymyksin auttaa puheen etenemistä. Toiminnalliset harjoitukset tilaisuuksissa mukavia (esim. vastataan nousemalla seisomaan). Vuorovaikutus yleisön kanssa tärkeää puhujille. Hyvä palaute kannustaa jatkamaan!
10 Tiedottaminen Tiedotettu lähinnä vain yhteistyökumppaneille (KVTL, Kehitysvammaliitto, Palvelusäätiö), koska puhujakeikkojen taustatyötä ei ole pystytty muuten tarvittavassa määrin hoitamaan. Kysyntää puhujille on paljon, vaikka tiedottaminen on tapahtunut puskaradion kautta. Projektin tai kokemusasiantuntijuuden tunnettuuden lisääminen on ollut tähän mennessä vähäistä.
11 Millaista muutosta on saatu aikaan? Vammaisten henkilöiden voimaantuminen Projektin tärkein merkitys on siinä, että vammaiset henkilöt voimaantuvat ilmaisemaan mielipiteitään. Projektiin osallistuvilla henkilöillä on vahva halu vaikuttaa vammaisia henkilöitä koskeviin asioihin ja innokkuus lähteä mukaan. Koulutusryhmistä on muodostunut osallistujille tärkeä yhteisö, jossa yhteenkuuluvuuden tunne on voimaantumisen edellytys. Puhujakeikkojen avulla luodaan uusia työllistymismahdollisuuksia vammaisille henkilöille. Sitäkin on sanottu, ettei ne kehitysvammaiset pärjää. Mutta me ollaan oltu naimisissa kaksi vuotta ja pärjätty niin hyvin, paljon paremmin kuin monet muut. (Puhuja) Mua kiinnostaa Me Itsen asiat. On välttämätöntä puhua tai pitää puhua enemmän itse. Muuten olis kaikki tylsää ja asiat menis väärin. Muuten ei kukaan ymmärrä. (Puhuja)
12 Käyttäjien osallisuus palveluiden kehittämisessä Palautteiden mukaan sekä opiskelijat että ammattilaiset pitävät tärkeänä dialogia käyttäjien kanssa. Koulutuksen avulla vammaisten henkilöiden uskottavuus lisääntyy. Organisoidun puhujapankkitoiminnan myötä kysyntä kokemuspuheenvuoroille kasvaa ja vaikuttamistilaisuuksien määrä lisääntyy. Asenteiden muuttuminen Kuinka aktiivista (aktiivisempaa kuin omani 8) kehitysvammaisen elämä voi olla ja kuinka monessa mukana. Puhuja oli reipas ja antoi itsensä hyvin julki. (Opiskelija) Laitokset ja niiden tarpeellisuus mietityttää, sekä kehitysvammaisen ihmisen toimeentulo. (Opiskelija)
13 Onko tehty oikeita asioita? Pitäisikö jotakin tehdä toisin? Kaikki toimijat ja sidosryhmät toivovat, että toiminta jatkuu, mutta miten toiminta jatkuu projektin päättyessä: miten koulutettuja pystytään tukemaan ja miten heidän tietojansa esim. me itse toiminnasta päivitetään. Näihin tulisi löytää voimavaroja. (Hallituksen jäsen) Puhujapankin käytettävyyden kehittäminen Nettiin tiedot puhujista, heidän teemoistaan, paikkakunnasta, avuntarpeesta Tunnukset vain luotettaville yhteistyökumppaneille, vierailla tilaajilla/ulkopuolisilla mahdollisuus katsoa vain osaa sivuista. Mallin ottaminen esim.
14 Käsikynkkä-ryhmien perustaminen koulutuspaikkakunnille Pidetään perustetut ryhmät aktiivisena järjestämällä jatkokoulutuksia ja tapaamisia Tuetaan puhujien parityöskentelyä: puhetta voi miettiä yhdessä ja yhteisillä puhujakeikoilla toiselta saisi tukea, kun taustahenkilö ei aina ehdi mukaan. Tavoitellaan enemmän puhujakeikkoja kaikille koulutetuille. Korostetaan myös muun mielipiteen/vaikuttamisen merkitystä kuin vain puhujakeikkoja. Toiminnan hallittavuutta lisäisi, jos ei koulutettaisi puhujia lähivuosina useammalle paikkakunnalle.
15 Taustatukijärjestelmän kehittäminen Käsikynkkä-ryhmille Palkataan tuntipalkkaisia työntekijöitä alueille (kokemusten kerääminen Joensuusta ja Porista). Kehitetään parityöskentelyä järjestöjen työntekijöiden kanssa. Koulutetaan puhujia itseohjautuvuuteen. Tukihenkilöiden käyttäminen (tukiyhdistysaktiivit?). Ohjataan henkilökohtaisen avun piiriin. Päätös yhdistyksen/projektin tarjoaman tuen määrästä!
16 Toiminnan ja yleisemmin kokemusasiantuntijuuden tunnettuuden lisääminen Tehdään tiedotussuunnitelma loppuvuodeksi. Lisätään lehtijuttuja (esim. ammattilehtiin) ja muuta julkisuutta Markkinoidaan puhujapankkia (jos jatkoprojektia ei tule/jos jatkoprojekti tulee) Koulutuspaketin juurruttaminen tai levittäminen Mallinnetaan koulutus Siirretään koulutus muille toimijoille, esim. kansalaisopistoille?
17 Elämäntarinoiden laajentaminen kokemusasiantuntijuuteen Kokemusten käsitteleminen ryhmässä (Käsikynkän ja Me itsen tilaisuuksissa) ja tätä kautta yleisemmän tiedon tuottaminen tuen ja palveluiden kehittämiseen. Vaikuttamisteemojen ja Me itsen käsitteleminen puhujien kanssa koulutuksissa ja jatkotapaamisissa. Puhujatilaisuuksissa jaettavan tai esitettävän materiaalin tuottaminen ja uudistaminen.
18 Muutama ehdotus. Mihin asioihin pitäisi panostaa vielä tämän vuoden aikana? Puhujapankin perustaminen nettiin. Aluetukihenkilöiden toiminnan kartoittaminen. Koulutuksen mallintaminen. Tiedottaminen ja julkisuus. Mitä voidaan juurruttaa omaan järjestöön tai levittää muualle? Käsikynkkä-ryhmien perustaminen. Jatkotapaamisten järjestäminen opintopiirinä. Koulutusten siirtäminen esim. kansalaisopistoihin? Kokemuspuhujien tilaamisesta ja taustatuesta sopiminen yhteistyökumppaneiden kanssa.
19 Mitä pitäisi huomioida uudessa projektihakemuksessa? Tavoitteena. 1. Käsikynkkä-ryhmien toiminnan vakiinnuttaminen ja perus- ja jatkokoulutusten järjestäminen näille ryhmille. 2. Ryhmäkohtaisen taustatuen organisointi. 3. Vaikuttamismateriaalin tuottaminen yhdessä ryhmien kanssa, opassarja tms. Projektityöntekijän lisäksi tuntipalkkaiset aluevastaavat Selvittää yhteistyömahdollisuudet (kansalaisopistot, OK -opintokeskukset) Hyödyntää myös muiden kokemuksia (kokemuskoulutus.fi, mielenterveysjärjestöt) Varata riittävä aika hankehakemuksen suunnitteluun!
20 Hyödyllisiä lähteitä Kokemusasiantuntijatoimintaa mm. Muotialan asuin- ja toimintakeskus ry (Reumaliitto hallinnoi, pieni Ray:n A-avustus) Beresford, Peter & Salo, Markku (2008) Kokemuksen muodonmuutos - Kohti käyttäjien omaa tutkimustoimintaa. Mielenterveyden keskusliitto ry. Hyväri, Susanna ja Salo, Markku (2009) (toim.) Elämäntarinoista kokemustutkimukseen. Mielenterveydenkeskusliitto ry. Salo, Markku (2010) Ihmisoikeudet mielenterveys- ja päihdeyksiköissä kokemusarvioinnin kohteena. ITHACA-hnakeen Suomen raportti. Yliopistopaino, Helsinki. Saatavan myös verkkojulkaisuna. (
Kokemusasiantuntijuuden ABC
Kokemusasiantuntijuuden ABC 1. Terminologiaa Kokemusasiantuntija on henkilö, jolla on omakohtaista kokemusta sairauksista tietää, millaista on elää näiden ongelmien kanssa, millaista sairastaa, olla hoidossa
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri
Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä
Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä Kokemusten äärellä koulutusta kokemustoimijuuteen Anna-Liisa Kemi, aluesuunnittelija Suomen Nivelyhdistys ry, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän jäsen www.kokemustoimintaverkosto.fi
Mitä olemme tehneet MTKL:ssa? (ms)
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUIDEN KOKEMUSARVIOINTI JA KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA Vöyri 8.9.2009 Anne-Marita Ruuska, Kaisa Saavalainen ja Markku Salo Mitä olemme tehneet MTKL:ssa? (ms) TAUSTAA: YaY-hanke: asukkaat
Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille
Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia
Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi
Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,
On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!
30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin
Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla
Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kati Multanen, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän varapuheenjohtaja (Järjestösuunnittelija, Suomen Diabetesliitto ry) Kokemustoimintaverkostossa
KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS
KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Helsinki, Säätytalo 1.10.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston
Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,
30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta
Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet. KVTL Kevät 2011
Teemallinen yhteistyötilaisuus - toteutusperiaatteet KVTL Kevät 2011 Lähtökohta 1/2 Tilaisuus voi olla ennakoiva Halutaan tietää ja keskustella asioista miten kehitysvammaisten / vammaisten ja heidän perheidensä
Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa. Sanna Ahola, projektipäällikkö VIA-projekti Kynnys ry
Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa Sanna Ahola, projektipäällikkö VIA-projekti Kynnys ry Mikä on VIA-projekti? Vammaisten ihmisoikeudet asumisessa (VIA) projekti selvittää ihmisoikeuksien toteutumista
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!
Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen
Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla. Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry
Lapsirikas-hanke: Arjen tukea lapsiperheille ammatillisen työn ja kansalaistoiminnan avulla Anne-Maria Takkula, Saana Savela Auta Lasta ry Lapsirikas-hanke 3-vuotinen, vuosina 2016-2018, Stean rahoituksella
Omaistyön perustehtävä
Omaistyön perustehtävä Valtakunnallinen omaistyö Hyvinvoiva omainen Alueellinen omaistyö Olen onnellinen, että tulin käyneeksi Prospect-kurssin! Se oli minulle erittäin voimauttava kokemus. Tänään olen
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )
Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus
Loppuraportti 2012. Käsikynkkä-projekti 2010 2012 Me Itse ry. Selkokielinen raportti projektista
Loppuraportti 2012 Käsikynkkä-projekti 2010 2012 Me Itse ry Selkokielinen raportti projektista Sirkka Nikulainen, projektityöntekijä Tuula Puranen, selkokielen asiantuntija Sisällys 1 Aluksi 2 Me Itse
Satakunnan HYTEkärkihankkeet
Satakunnan HYTEkärkihankkeet Susanna Lehtimäki, toiminnanjohtaja, TtM Satakunnan Sydänpiiri ry Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen työryhmä Neuvokas perhe -hanke Hyvät käytännöt pysyvään käyttöön: Elintapaohjauksen
Hankkeen arviointisuunnitelma
1 VERKOTTAJA 2013-2016 Hankkeen arviointisuunnitelma Tiina Saarinen 14.9.2013 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3 4 Hankkeen kohderyhmät 3 5 Hankkeessa tavoiteltavat
Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta
Järjestöjen yhteinen kokemuskoulutustoiminta Kokemuskoulutuksen historiaa Kokemustietoa käytetty kautta aikojen opiskelijoiden opetuksessa Potilasluennoitsija-projekti 1988-1991 Sosiaalihallituksen rahoituksella
Kokemusarviointi. Päivi Rissanen
Kokemusarviointi Päivi Rissanen 2.11.2015 2015 1 Kokemustutkimus ja -arviointi Kokemustiedon ja teoreettisen tiedon yhdistäminen Kokemuksen ja sen tulkinnan läheisyys Omakohtaista tietoa: miltä tuntuu
PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014
PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi
Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja
Kuntaliiton Uskalla kokeilla -ohjelman Tarinapaja SenioriOsaaja.fi Teknologian ja sähköisten palvelujen käytön valmennusmalli ikäihmisille Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Sosiaali- ja
Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita
Yhteiskehittämällä uudistamme päihde- ja mielenterveyspalveluita Kokemusasiantuntijoiden ja ammattilaisten asiantuntemuksen yhdistäminen Jaana Tuomela 16.1.2019 Harjavalta Satakunnan yhteisökeskus www.yhteisokeskus.fi
1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto. Sisällys
1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Sisällys 1 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen tulokset 3. Yhteenveto Yleistä tutkimuksesta 2 YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuksen tavoitteena
Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta
Näkemyksiä kokemusasiantuntijatoiminnan vaikuttavuudesta Esa Nordling, PsT Mielenterveysyksikkö Kehittämispäällikkö 22.11.2016 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kokemusasiantuntijatoiminnan vaikutuksia voidaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Toimintasuunnitelma 2014 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin osana
Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS
KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Rovaniemi 27.8.2015 Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen ohjelmaa (Kehas) koskevat valtioneuvoston
MIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla
MIKÄ ON? OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus on enorssin ja kaikkien harjoittelukoulujen yhteisesti toteuttama koulutuskokonaisuus, jossa harjoittelukouluverkosto toimii paikallisen
Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi
Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana
Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä
+ Palveluverkkotyöryhmä Viestintä + Sisältö n Ymmärrämmekö sidosryhmiä? n Ymmärretäänkö meitä? n Mistä sidosryhmät saavat tietoa palveluverkkoasioista ja keneltä? n Mikä voi mennä pieleen jos viestintävastuu
Lataa Elämäntarinoista kokemustutkimukseen. Lataa
Lataa Elämäntarinoista kokemustutkimukseen Lataa ISBN: 9789525692105 Sivumäärä: 254 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.27 Mb Kirja käsittelee neljän mielenterveyskuntoutujan (oma)elämäntarinoita ja kokemustutkijoiden
Terveysosasto. Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu Kelan järjestettäväksi 1.9.2010
Vammaisten henkilöiden tulkkauspalvelu Kelan järjestettäväksi 1.9.2010 Järjestämisvastuun siirto Kelaan Kyseessä on hallinnollinen siirto Asiakkaan oikeus tulkkauspalveluun säilyy pääosin entisellään Siirron
Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.
Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta
Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014
Kokemus- ja vertaisarvioinnin menetelmät kohti laadulla kilpailua? Mielenterveysmessut Päivi Rissanen
Kokemus- ja vertaisarvioinnin menetelmät kohti laadulla kilpailua? Mielenterveysmessut 17.10.2015 Päivi Rissanen kokemustutkija MTKL Sukunimi Sukunimi Sukunimi 2015 1 Käsitteitä Kokemustutkimus Kokemusarviointi
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä. Päivi Rissanen Helsinki
Vapaaehtoisuus, vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus päihde - ja mielenterveysjärjestöissä Päivi Rissanen 4.4.2017 Helsinki Vapaaehtoisuuteen, vertaisuuteen ja kokemusasiantuntijuuteen liittyvät toimintamuodot
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat
Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät
Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA
Kuntoutussäätiö LIIKUNTA JA OSALLISUUS - HANKKEEN ELOKUISIA KUULUMISIA KEHITTÄMISTYÖLLE NÄHDÄÄN SUURI TARVE ALUEILLA J A KONKREETTISTA TOIMINTAA ON PYSTYTTY EDISTÄMÄÄN 26.8.16 Tässä on hienoja kuulumisia
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen
Arkeen Voimaa (CDSMP) - Ryhmästä tukea pitkäaikaissairauden oireiden hallintaan ja arjen sujuvuuteen Arkeen Voimaa toiminta Kuntaliiton strategiassa Arkeen Voimaa -toiminta toteuttaa Kuntaliiton strategiatavoitetta
Digi haltuun!
Digi haltuun! 2017-2020 Susanna Saarvo ja Helmi Kallio Mistä on kyse ja miten menee? Järjestö 2.0 digihankkeiden tapaaminen 12.6.2018 Aspa-säätiö on vammaisjärjestöjen perustama valtakunnallinen asuntojen
Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena
Henkilökohtainen budjetti mahdollisuutena Sosiaali- ja terveysturvan päivät, Seinäjoki 14.- 15.8.2013 / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja, Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Tiedän mitä tahdon! projekti
Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä
Kokemustoiminnan Polkuja kaksi vuosikymmentä Kokemuksen voimalla asiantuntijalta asiantuntijalle- seminaari. Kemi 23.9.2016 Rauni Räty, lehtori, Lapin AMK 1. Suunnittelu käynnistyi v 1996 YTYn eli sosiaali-
Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää. Muuttoräppi löytyy netistä:
Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia ja elämää Muuttoräppi löytyy netistä: http://www.kvps.fi/perheille/muuttovalmennus/ Elämäntilanteen kuvaus ja tulevaisuuden suunnittelu Missä haluaisin asua? Millaisessa
Asiakasraadin. suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä
Asiakasraadin perustaminen, mallinnus Pirkanmaan SOS II-hanke, 2013-2015 Asiakasraadin suunnittelu, tavoitteet. Asiakkaiden rekrytointi - kyselyt - mainokset - oma työntekijä Aloitustilaisuus, tarkennetaan
Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli
Ikääntyvien omaisten työpaja - toimintamalli Mielenterveysomaiset Pirkanmaa - FinFami ry:n toiminnassa ja myös yhdistyksessä toteutetussa Etsivä omaistyö -projektissa on toiminnan lähtökohtana omaislähtöisyys
Näin luet toimintasuunnitelmaa
Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä
Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö
Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen
Kevään 2016 toimintasuunnitelma
POIS SYRJÄSTÄ Kevään 2016 toimintasuunnitelma Kehittämisosion nimi: VERKOSTOMAISEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN 1) Mitä kehittämisosiossa on saatava aikaan kevään 2016 aikana? Tavoite 1: 1. Verkostomaisen yhteistyön
Yhteistyösuunnitelma Tandem-projektin ja Jämsän kaupungin
Yhteistyösuunnitelma n ja Jämsän kaupungin välillä Aspa -säätiö (ent. Asumispalvelusäätiö ASPA) on vuonna 1995 perustettu säätiö, jonka tehtävä yleishyödyllisenä toimijana on edistää vammaisten ihmisten
Kokemuksia järjestön ja oppilaitosten yhteistyöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä
Kokemuksia järjestön ja oppilaitosten yhteistyöstä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä, projektipäällikkö Ehkäisevä päihdetyö EHYT AMIS Arjen Ammattilaiset AMIS Arjen Ammattilaiset Kehittämishanke
Henkilökohtainen budjetointi kokemuksia kehittämistyöstä. Aarne Rajalahti,
Henkilökohtainen budjetointi kokemuksia kehittämistyöstä Aarne Rajalahti, 24.2.2016 Vammaispalvelut suunniteltava yksilöllisesti Vammaisella ihmisellä ja hänen läheisillään pitää olla todellinen mahdollisuus
Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa. Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen
Kulttuuriluotsi ja -kaveritoimintaa Suomessa Hanne Laitinen, Pilvi Nissilä & Marko Nousiainen Yhdessä enemmän Kohtaamisia, sisältöä, mielekästä tekemistä Virtaa arkeen: virkeyttä, nostetta ja kulttuurikuntoa,
Erilaisia osallisuusmenetelmiä
Erilaisia osallisuusmenetelmiä Rauna Nerelli, Suomen Lasten Parlamentti Tässä on muutamia menetelmiä, joita voi käyttää lasten kanssa ryhmässä toimittaessa, kun halutaan vahvistaa lasten osallisuutta ja
Mikä on EU:n Vammaiskortti?
EU:n Vammaiskortti Mikä on EU:n Vammaiskortti? EU:n Vammaiskortti lisää mahdollisuuksia https://youtu.be/felbof52-pq EU:n Vammaiskortilla uusia tyytyväisiä asiakkaita https://youtu.be/2i6of-ytoim Mikä
Mikä on EU:n Vammaiskortti?
EU:n Vammaiskortti Mikä on EU:n Vammaiskortti? EU:n Vammaiskortti lisää mahdollisuuksia https://youtu.be/felbof52-pq EU:n Vammaiskortilla uusia tyytyväisiä asiakkaita https://youtu.be/2i6of-ytoim Mikä
TOIMINTASUUNNITELMA 2016
Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin
KASPERI II hankekatsaus 6/2012
KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset
Me ry:n Käsikynkkä -projektin puhujakoulutukset 2010-2012 ******** Anne Repo
Me ry:n Käsikynkkä -projektin puhujakoulutukset 2010-2012 ******** Anne Repo 1 2 Sisällys 1 Käsikynkän puhujakoulutukset... 3 2 Koulutussisällöt ja toteutus... 4 2.1 Tutustuminen ja toiminnan esittely...
Täyttä elämää eläkkeellä
Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien
1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)
JHL Satakunnan alueryhmän toimintasuunnitelma 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen
Lape-hankkeen tulokset
Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden
Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön
Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta
Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja
Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja
Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta
Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi
Vammaispalvelulain mukainen Henkilökohtainen apu omannäköisen elämän tueksi Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Petra Tiihonen 2014 Mitä tarkoittaa henkilökohtainen apu? Henkilökohtainen apu tarkoittaa vaikeavammaisen
Oulu Juha Kahila, AUNE Verkostokehittäjät, Y-Säätiö
Oulu 21.11.2018 Juha Kahila, AUNE Verkostokehittäjät, Y-Säätiö 1 VERKOSTOKEHITTÄJÄT PAAVO Verkostokehittäjät käynnistyi 2012, jatkuu AUNE Verkostokehittäjinä (2016 2019), STEA-avustus Y-Säätiö koordinoi
Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut
Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaisuus ja kokemus = inhimillisen toiminnan perusasioita Hoito- ja kuntoutusjärjestelmissä
A m m a tillinen kokem us a s ia ntuntijuus. 8.9.2011 / MieliHuuko
A m m a tillinen kokem us a s ia ntuntijuus M a i P e lt o n ie m i, so sio n o m i (A M K ) m a i.p e lt o n ie m i@g m a il.c o m / MieliHuuko K okem us tieto? K okem us a s ia ntuntijuu s Leimat, stereotypiat
TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016
TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Länsi-Suomen Kaste -hanke 2014 2016 Kehittämisosio ja toiminta-aika Päämäärä Pois syrjästä Salon kehittämisosio 2014 310.2016 Lasten ja nuorten syrjäytymisen ja ylisukupolvisten
I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012
1 I Mitä tapahtuu Arvokas elämä -hankkeessa keväällä 2012 Lapsen ja perheen palvelut lähipalveluina (tavoite 1): 1) Vammainen lapsi ja perhe palveluissa Jyväskylä: Jyväskylän prosessiohjaus päättynyt:
VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA
VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEIS- KUNNASSA VAPAAEHTOISTYÖN VAIKUTTAVUUS YHTEISKUNNASSA Pekka Paatero 29.9.2009 Kaksi näkökulmaa: 1. Vaikuttavuus julkisen sektorin toimintaa tukevana 2. Vaikuttavuus
Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä
Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija
Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen
Ketään ei saa jättää yksin Voikukkia- verkostohankkeessa vahvistamme vanhempien hyvinvointia ja vanhemmuutta lapsen huostaanoton jälkeen VOIKUKKIA 2014 Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ja Sininauhaliitto
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta
VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI
Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille
KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN. Heidi Hautala Yksi naapureista hanke KAJAANI
KEHAS-OHJELMA -LAITOKSISTA YKSILÖLLISEEN ASUMISEEN KAJAANI 23.8.2012 Heidi Hautala Yksi naapureista hanke Kehitysvammaisten Palvelusäätiö 2 Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen valtakunnallinen
Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista. Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9.
Kokemusasiantuntijatoiminnan kehittäminen Yhteenvetoa kartoituksesta ja työpajoista Erikoissuunnittelija Elisa Kostiainen, THL 16.9.2014 THL:n rooli kokemusasiantuntijatoiminnassa Kaste-ohjelman toimeenpanon
Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille
Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Tartu tarinaan -hanke Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston rahoittama puolitoistavuotinen hanke Alkanut elokuussa 2018 Toteuttajatahoina:
1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton aseman vahvistaminen järjestämisaloilla)
JHL Satakunnan alueen toiminta- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2019 1 JHL Satakunnan alueen toimintasuunnitelma 2019 1. Jäsenhankinta ja järjestämistyö. (Menetelmät ja työkalut, Järjestöyhteistyö, Liiton
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia
Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten
Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia. Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.
Kokemusasiantuntijatoiminta lastensuojelun kehittämisessä - kyselyn tuloksia Lastensuojelun kehittäjäverkoston tapaaminen 31.1.2018 Lastensuojelun kehittäjille suunnattu kysely Kokemusasiantuntijoiden
Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012
Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa
Kehitysvammaisten Palvelusäätiön lausunto hallituksen esityksestä asiakkaan valinnanvapaudesta sotepalveluissa Aarne Rajalahti, kiinteistötoimen johtaja 30.5.2017 Kannatamme asiakassetelin ja henkilökohtaisen
Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C
Asiakasraati Aika: Maanantai 20.4.2015 klo 13-15 Paikka: Sarviksen sosiaaliasema, Hatanpäänkatu 3 F 1.krs., luentosali C Muistio 1. Kokoontuminen Käytiin nimikierros. Vieraana Tuija Hyyrynen Kotouttavasta
LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA
LAPSET PUHEEKSI KÄYTÄNNÖN KOKEMUKSIA LASTENSUOJELUSSA 24.2.2015 Salo Katri Inkinen, erityisperhetyöntekijä, Tl&p-menetelmäkouluttaja Lausteen perhekuntoutuskeskus, Vaalan Perheyksikkö, Turku MITEN KOULUTUSTA
Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille
Täyttä elämää eläkkeellä -valmennuksella hyvinvointia ikääntyville ja eläkeikää lähestyville työntekijöille TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Täyttä elämää eläkkeellä -hanke
Voimaa seksuaalisuudesta
Henkilökohtaisen avun päivät, Iiris 7.11.2018 Voimaa seksuaalisuudesta Milla Ilonen, hankepäällikkö, Aspa-säätiö sr Voimaa seksuaalisuudesta -hanke 2018 2020 Seksuaalisten tarpeiden ja toiveiden huomiointiin
Digitaalinen oppimispeli VauvaPolku uutena perhevalmennuksen työvälineenä
Digitaalinen oppimispeli VauvaPolku uutena perhevalmennuksen työvälineenä Anna Rönkä ja BabyTrail -tiimi VauvaPolku-oppimispelin tausta ja tarve Vanhemmuuteen siirtyminen epävarmuuden ja muutoksen leimaavassa
Ham Spirit ei sammua saa!
Ham Spirit ei sammua saa! Suomen Radioamatööriliitto ry. Finnish Radio Amateur League Perustettu 1921 Turva 2003 Tampere 29.5.2003 09.30 Tilaisuuden avaus Jari, OH2BU, SRAL:n puheenjohtaja Pertti Tolonen,
Yhdessä ain rinnakkain. Harry Forsblom
Yhdessä ain rinnakkain 1 Forssan Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry:n toiminta käynnistyi 7.10.2004. Yhdistyksen toiminta-alueena ovat tällä hetkellä kaupungeista Forssa ja Somero sekä kunnista Jokioinen,