FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Liite 31 Kaavanlaatijan vastine 1 (5) J.Närhi MYNÄMÄEN KUNTA LIITE 31

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Liite 31 Kaavanlaatijan vastine 1 (5) J.Närhi 17.6.2013 MYNÄMÄEN KUNTA LIITE 31"

Transkriptio

1 Kaavanlaatijan vastine 1 (5) MYNÄMÄEN KUNTA LIITE 31 KESKUSTA-ASEMANSEUTU OSAYLEISKAAVA JA KANTA-MIETOISTEN OSAYLEISKAAVAN TARKIS- TUS LUONNOSVAIHEEN MIELIPITEET RAKENNUSSUOJELUMERKINNÖISTÄ JA VASTINEET NIIHIN Luonnosvaiheen nähtävilläolon jälkeen vuoden 2011 alussa Mynämäen kunta on kuullut niitä maanomistajia erikseen kirjeellä, joiden omistuksessa olevia rakennuksia on osoitettu osayleiskaavaluonnoksessa kulttuuriympäristökohteiksi. Kaavanlaatija osoittaa kohteet osayleiskaavaehdotukseen maakuntamuseon inventoinnin mukaisesti. Maakuntamuseolta on saatu uusin aineisto vuonna Mikäli ristiriitoja ilmenee vielä ehdotusvaiheen palautteessa, käsitellään kohteita maakuntamuseon kanssa ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelussa kaavaehdotuksen nähtävilläolon jälkeen. Käytäntönä on pidetty, että rakennusten huono kunto ei ole este suojelumerkinnän osoittamiselle tai päinvastoin huono kunto ei ole myöskään peruste suojelumerkinnän osoittamatta jättämiselle. Mikäli huonokuntoisuus olisi peruste suojelematta jättämiselle, voisi se aiheuttaa rakennuksista huolehtimisen laiminlyömistä. Rakennussuojelumerkintä ei estä käyttämästä rakennusta normaalisti käyttötarkoituksen mukaisesti esim. asumiseen. Korjaus- ja muutostyöt ovat mahdollisia, mutta niiden suunnittelussa tulee huomioida rakennuksen ja lähiympäristön ominaispiirteet, jotta korjaustoimenpiteet, suunnittelu ja rakennustoimenpiteet tehtäisiin kohteen ominaispiirteisiin soveltuvasti ja kohteen arvot turvaavasti. Sisällysluettelo 1 Pekka Kallunen, puhelinsoitto Jonna ja Toni Nukki, sähköposti Antero Pietilä, sähköposti Markku ja Aune Tuominen, Mynämäen seurakunta, Tuula Ikola, talouspäällikkö,

2 Kaavanlaatijan vastine 2 (5) MIELIPITEET Vastineet 1 Pekka Kallunen, puhelinsoitto Raimelan alueella sijaitsevat Kallunen ja Impo on osoitettu osayleiskaavaluonnoksessa suojeltaviksi rakennuksiksi. Maanomistaja ihmettelee, kuka suojelumerkinnöistä on päättänyt ja miksei niistä ole informoitu maanomistajia. Impon talo on sortumassa jokeen, hänellä maanomistajana ei ole aikomusta tai taloudellisia resursseja tehdä vaadittavia kalliita kivijalan korjauksia kohteelle. Molemmat kohteet on arvotettu maakuntamuseon inventoinnissa paikallisesti merkittäviksi ja niitä pidetään rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokkaina. Kohteet sijoittuvat Mynäjoen itärannalle Raimelassa. Kohteet ovat osa paikallista asutushistoriaa ja myös rakennushistoriallisesti merkittäviä, eikä merkintöjä siitä syystä voida poistaa. Kallunen on kohde nro 37 osayleiskaavaehdotuksessa. Kallunen on kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus on paritupatyyppinen talonpoikaistalo, vanhimmat osat mahdollisesti 1770-luvulta. Uudistettu 1960 ja -80-luvuilla mm. ikkunat. Pihassa on kammio, luhtiaittatalli, sauna ja aitta, ulompana myös mummontupa ja sauna. Impo on kohde nro 39 Kiviranta (Impo). Impo on kantatalo vanhalla kylätontilla. Päärakennus on paritupatyyppinen talonpoikaistalo mahdollisesti luvun vaihteesta. Korkea kiviperustus, kaksi kellaria. Tilalla juustomeijeri n Pihassa on kaksi vilja-aittaa, sauna, navetta ja kammiorakennus. 2 Jonna ja Toni Nukki, sähköposti Keskusta-Asemaseudun osayleiskaavasta vaadimme poistettavaksi kohde nro 26 (1:61 Nukki), vaikka se on rakennettu ennen 1940-lukua, koska kohde on ollut asumaton jo 30 vuotta ja kohteen rakennukset ovat purkukuntoisia rakennuksia. Purkukuntoisuudella tarkoitamme sitä, että kaikkien rakennusten katot Osayleiskaavaehdotukseen kohde on osoitettu numerolla 14 Nukki, koska maakuntamuseolta on saatu päivitetty rakennusinventointiaineisto Nukki sijoittuu Lemmettylään. Nukki on osatalo 1792 isojakokartan mukaisella tontilla. Halottu Päärakennus on paritupatyyppinen talonpoikaistalo luvulta. Muutoksia 1920-l ja 1960-l. Vilja-aitta 1886, talousrakennus, vanhanväen asunto ja navetta

3 Kaavanlaatijan vastine 3 (5) vuotavat (eli sadevesi on tullut rakennusten sisään jo monta vuotta), runkojen alaosat ovat jo lahonneet, kaikissa rakennuksissa on valtavasti hometta, osa rakennusten ikkunoista on rikki, navetan vintin silta on jo tullut alas ja samalla vienyt osan navetan katosta, sekä talousrakennus (varasto) on kaatumispisteessä naapurin puolelle. Kyseiselle tontille rakennetaan myös uudisrakennusta ja pihapiiri on jo muuttunut merkittävästi. Siis oletteko käyneet katsomassa kyseisiä rakennuksia paikan päällä vai tutkineet vain karttaa? Kun kirjeessänne toteatte, että rakennusten kunnossapito kuuluu kiinteistön omistajalle, niin meillä ei ole varaa, eikä aikomustakaan ylläpitää kyseisiä rakennuksia. Ymmärtäisimme nämä vaatimukset, jos rakennukset olisivat vielä asumiskuntoisia. Jos kunta/museovirasto vaatii kuitenkin kirjeessä mainitut asiat toteutettaviksi, niin kyseiset viranomaiset vastaavat sitten kaikista kiinteistön omistajalle aiheutuvista kuluista näiden rakennusten osalta. Kirjeessä mainitaan myös, että uudisrakentamisessa talousrakennuksissa tulee olla matala harjakorkeus. Näin ollen nykyiset maataloustyökoneet eivät mahdu sisälle talousrakennuksiin, jos rakennuksien tulee olla matalia. Maatalouskoneet vaativat kuitenkin sisätilan säilytystä varten luvun vaihteesta. Nukki on arvotettu rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokkaaksi kohteeksi. Rakennukset ovat huonokuntoisia ja asumattomia. Mikäli rakennukset ovat terveydelle ja/tai turvallisuudelle vaarallisia, korjauskelvottomia ne voidaan purkaa, mikäli purkulupa myönnetään. Viranomaiset eivät vastaa yksityiseen omaisuuteen liittyvistä kustannuksista, ts. kiinteistön omistajan tehtävä on pitää huolta rakennetusta ympäristöstä. Rakennusten kunnostukseen voidaan hakea avustuksia, mutta avustuksilla ei kateta kaikkia kustannuksia. Kirjeessä mainittu talousrakennusten harjakorkeudella ei tarkoiteta maatilojen talouskeskusten tuotantorakennuksia. Ne ovat asia erikseen ja toki niitä pitää voida toteuttaa. Kaavoituksella pyritään kuitenkin ohjaamaan myös maatalouteen liittyvää rakentamista. Uudet maatalouden tuotantorakennukset on monesti taajamakuvan kannalta tarkoituksenmukaista sijoittaa erilleen päärakennuksen oleskelupihasta. Toivomme kirjallista palautetta mennessä. Palaute rakennussuojelumerkintöihin annetaan vasta nyt ehdotusvaiheen kaava-asiakirjojen yhteydessä, kun kaavaehdotus asetetaan nähtäville. Kaavahankkeen eteneminen on odottanut maakuntakaavan vahvistamista. 3 Antero Pietilä, sähköposti Asiani koskee Mynämäen kunnan Keskusta- Asemanseudun osayleiskaavaa ja siinä omistamamme kiinteistön Pietilä 1:19 sisällyttämistä paikallisesti arvokkaiden rakennusympäristöjen joukkoon. Talo-

4 Kaavanlaatijan vastine 4 (5) uskeskuksemme ei mielestämme kuulu tähän listaan, koska ympäristöstä on jo 50 -luvulla purettu useita kokonaisuuden kannalta tärkeitä ulkorakennuksia eikä myöhemmässä korjausrakentamisessa ole pyritty säilyttämään mitään rakennuskulttuurin tyyliä. Päärakennus on peruskunnostettu 80 -luvun loppupuolella, jolloin mm. talon väri on vaihdettu punamullasta keltaiseen öljymaaliin. Talousrakennuksissa on tullut muutoksia mm. kattomateriaaleissa ja 90 -luvulla silloisen sikalan peruskorjauksen yhteydessä rakennettiin asianmukaiset lantavarastot. Talousrakennusten historiallinen arvo on olematon; mm. kerran rakennuslupaa haettaessa kunnan rakennustarkastaja suositti suurimmalle osalle rakennuksista purkua pihapiirin kaunistamiseksi. Tulevana kesänä osa päärakennuksen ulkolaudoituksesta uusitaan ja koko talo maalataan, väriksi tulee todennäköisesti jokin sinisen sävy. Ulkorakennuksia kunnostetaan tarpeen mukaan, joku saatetaan korjauskelvottomana myös purkaa. Näkemyksemme mukaan kiinteistömme ei edusta millään lailla paikallista rakennuskulttuuria eikä näin ollen kuulu yllämainittuun listaan. Pietilä on osoitettu kaavaehdotuksessa paikallisesti merkittävänä kulttuuriympäristökohteena nro 34 Pursisissa. Kohde on rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas. Pietilä on kantatalo, isojaonaikaisella kylätontilla, joten se on paikallishistorian kannalta merkittävä. Suojelumerkintä ei estä käyttämästä rakennuksia niiden käyttötarkoituksen mukaisella tavalla. Rakennustoimenpiteiden tulee kuitenkin olla ominaispiirteisiin soveltuvia, jotta rakennusten kulttuurihistoriallinen arvo säilyisi. Mikäli rakennukset ovat terveydelle ja/tai turvallisuudelle vaarallisia, korjauskelvottomia ne voidaan purkaa, mikäli purkulupa myönnetään. 4 Markku ja Aune Tuominen, Otikanmäki Keskuskatu 34 Perimätiedon mukaan kyseessä on Mynämäen Mäenkylän vanhin rakennus (Augusta Rastimo / Veli- Pekka Hirvola / Markku Tuominen). Verotiedoissa rakennuksen valmistumisvuodeksi on ilmoitettu Samassa osoitteessa sijaitsee Vuorela- niminen tila (kohde nro 41), joka on rakennettu v Pyydämme, että rakennus merkittäisiin suojelukohteeksi (seudullisesti arvokas). Osayleiskaavaehdotuksessa kohde osoitetaan paikallisesti arvokkaana kulttuuriympäristökohteena numerolla 22, Vuorela. Vuorela on rakennushistoriallisesti, historiallisesti ja ympäristöllisesti arvokas. Maakuntamuseon inventoinnin kohdekuvauksessa on mainittu molemmat mielipiteessäkin mainitut rakennukset, joten yksi suojelumerkintä riittää. 5 Mynämäen seurakunta, Tuula Iko-

5 Kaavanlaatijan vastine 5 (5) la, talouspäällikkö, Kaavaan on merkitty seurakunnan kirkon ja pappilan kiinteistöt suojelualueeksi. Millaisia määräyksiä suojelualue antaa alueella oleville kiinteistöille? Pappilan tontti on lohkomaton ja samalla tontilla sijaitsee mm. 70-luvulla rakennettu (ruma) tasakattoinen seurakuntakoti. Vaikuttaako valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristökohteeksi määrittely myös seurakuntakoti rakennukseen? Jos seurakuntakodin katto haluttaisiin muuttaa harjakatoksi, onko se mahdollista? Miten määräykset vaikuttavat pappilan pihasaunarakennukseen? Saadaanko se purkaa ilman lupaa? Samalla lohkomattomalla tontilla on myös kanttorila rakennus jonka pihassa on betoninen autotalli, koskeeko suojelumääräykset myös tätä (kamalan näköistä) autotallia? Saadaanko se purkaa ilman lupaa? Vaikuttaako tontin lohkominen/lohkomattomuus jotenkin valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristökohteeksi merkityn kiinteistön rakennuksiin. Nythän samalla tontilla on pappila, kanttorila ja seurakuntakoti. Mynämäen kirkko ja pappila ovat valtakunnallisesti merkittäviä suojelukohteita. Ne kuuluvat Mynämäen kirkon valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön (RKY, 2009). Siksi kulttuuriympäristökohteen suojelumerkinnän lisäksi alueelle annetaan osayleiskaavaehdotuksessa Kirkkomaisemaa koskeva määräys (vaakaviivarasteri). Pappila on myös erikseen maakuntakaavassa osoitettu suojelukohde (sr 3447, rakennusryhmä srr 3424 ja aluekokonaisuus sra 3404). Koska Pappilan ympäristö kuuluu valtakunnallisesti merkittävään rakennettuun kulttuuriympäristöön, on aluetta koskevista suunnitelmista pyydettävä maakuntamuseon lausunto. Näin on määrätty myös osayleiskaavaehdotuksen valtakunnallisesti merkittävän kulttuuriympäristökohteen määräyksessä. Myös seurakuntakodin kattomuodon muuttaminen on sellainen rakennettuun kulttuuriympäristöön vaikuttava seikka, josta on kuultava maakuntamuseota. Rakennuksia ei saa myöskään purkaa ilman lupaa. Pappilan kohdekuvaus maakuntamuseon inventoinnissa: Rakennushistoriallisesti arvokas nikkarityyliä ja uusrenessanssia edustava pappila, rakennettu vuosina Alueella kanttorila 1936 ja Kauko Reiman suunnittelema seurakuntatalo Osa valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä. Kohdekuvauksessa on siis mainittu myös seurakuntakoti. Talousrakennuksia ei ole mainittu. Tontin lohkominen ei vaikuta kulttuuriympäristökohteiden suojeluun, rakennettu kulttuuriympäristö säilyttää arvonsa, vaikka ne sijaitsisivat kiinteistöteknisesti eri kiinteistöjen alueella. Rakennetun kulttuuriympäristön suojelussa pyritään ensisijaisesti kokonaisuuksien säilyttämiseen, vaikka ne koostuisivatkin eri aikoina toteutetuista rakennuksista.

Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm

Lausunto. Yhteenveto sisältää mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Palautteen antaja ja pvm Sivu 1 (6) Lausunnot Palautteen antaja ja pvm Uudenmaan ELY-keskus 30.1.2017 Yhteenveto sisältää 24.2.2017 mennessä jätetyt lausunnot ja muistutukset. Maankäyttöosasto on laatinut vastineet. Lausunto Vastine

Lisätiedot

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla 2.10.2013 Pispalan asemakaavojen uudistaminen, I-vaihe, kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen. Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto Asemakaavan suojelumääräykset Villingissä ja suojelukohteet Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto SUOJELUMÄÄRÄYKSEN PERUSTELUT - rakennustaiteellinen arvo - kulttuurihistoriallinen arvo - maisemakulttuurin

Lisätiedot

YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43

YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET DO :43 YLI-IIN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS RAKENTAMISTAPAOHJEET 31.1.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 1 2 ALUEET... 2 3 TEOLLISUUSALUE... 6 4 LOPUKSI... 7 1 1 JOHDANTO Nämä rakentamistapaohjeet

Lisätiedot

Nakkilan kunta Kunnanhallitus PL NAKKILA. Nakkilan keskustan kortteleiden 4 ja 8 asemakaavan muutosehdotus, päivätty 28.8.

Nakkilan kunta Kunnanhallitus PL NAKKILA. Nakkilan keskustan kortteleiden 4 ja 8 asemakaavan muutosehdotus, päivätty 28.8. Nakkilan kunta 17.10.2013 Kunnanhallitus PL 50 29251 NAKKILA Viite: Lausuntopyyntönne 9.9.2013 Asia: Nakkilan keskustan kortteleiden 4 ja 8 asemakaavan muutosehdotus, päivätty 28.8.2013 Kortteleiden 4

Lisätiedot

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ

SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ RANTALAN PAPPILAN ALUE SELVITYS RANTALAN PAPPILAN ALUEEN MAANKÄYTÖN EDELLYTYKSISTÄ 1 1. Kaavatilanne 1.1 Maakuntakaava Pohjois-Savon maakuntakaava 2030 on vahvistettu YM:ssä 7.12.2011. Terveyskampuksen

Lisätiedot

KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet

KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet liite nro 4 KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunginmuseo Kulttuuriympäristöyksikkö Yksikön päällikkö Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Hyvinkään kaupunki, ympäristölautakunta PL 21 05801 Hyvinkää Keski-Uudenmaan maakuntamuseon lausunto Hyvinkään kaupungin rakennusjärjestysluonnoksesta HEL 2016-005241

Lisätiedot

Vehmassalmen ranta-asemakaavan muutos Särkilahden kylän tila Kuusela 4:1

Vehmassalmen ranta-asemakaavan muutos Särkilahden kylän tila Kuusela 4:1 TAIVASSALO Vehmassalmen ranta-asemakaavan muutos Särkilahden kylän tila Kuusela 4:1 *********************************************************** 2016 Ranta-asemakaavan muutoksen selostus 1. Perus- ja tunnistetiedot

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

PISPALA. Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu. Riikka Rahkonen, Sari Pietilä

PISPALA. Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu. Riikka Rahkonen, Sari Pietilä Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 8257 Kaavaehdotusten tarkistaminen ja asettaminen uudelleen nähtäville 21.05. 26.6.2015 väliseksi ajaksi Riikka Rahkonen, Sari Pietilä

Lisätiedot

VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET. Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto

VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET. Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto VILLINKI RAKENNETTU KULTTUURIYMPÄRISTÖ JA SUOJELUMÄÄRÄYKSET Riitta Salastie Kaupunkisuunnitteluvirasto MITÄ JA MIKSI SUOJELUMÄÄRÄYKSIÄ? SUOJELUN KRITEERIT JA JA ARVOT rakennustaiteellinen arvo kulttuurihistoriallinen

Lisätiedot

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA

PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PIRTTIKOSKEN RANTAOSAYLEISKAAVA PAIKALLISESTI ARVOKKAIDEN RAKENNUSKOHTEIDEN TARKISTUSINVENTOINTI 2018 Arvoluokitus Suositusten värikoodit R = rakennushistoriallinen = Suositellaan suojeltavan kaavassa

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

Kaavaehdotus III oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus III oli nähtävillä Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus III oli nähtävillä 12.3. 14.4.2015. Kaavaehdotuksesta saatiin 9 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS

TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS TARMONPOLKU 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS Ote osoitekartasta. KOHDEALUE Asemakaavan muutosalue sijaitsee Pumminmäen kaupunginosassa Tarmonpolun varressa. Muutosalueeseen kuuluu kortteli 4. Korttelin pinta-ala on

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 31.10.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA, LAAKSOTIE - SANTAKUJAN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5204 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.5.2019 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 14. kaupunginosan (Lohikko) korttelin 941 tonttia 2 koskeva asemakaavan muutos.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014

Valtionavustus rakennusperinnön hoitoon 2014 2014 Mihin voidaan hakea avustusta? Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön parantaminen Valtakunnallisesti, seudullisesti tai paikallisesti merkittävä rakennus

Lisätiedot

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet.

Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Kiteen kaupunki Oriveden rantaosayleiskaava Kaavaehdotus II oli nähtävillä 1.8. 3.9.2012. Kaavaehdotuksesta saatiin 10 lausuntoa. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan vastineet. Sisällysluettelo

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Kaavakartta nro 12459 Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017 1 (11) VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Asialista 30.1.2014 Kohteiden esittelyjä Keskustelua 2 Koulut Hansakallion koulu Vanttilan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13

koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 koivuranta-895-472-0007-0003 1/13 Uusikaupunki (895) Vohdensaari (472) Koivuranta 895-472-0007-0003 1 001 Talonpoikaistalo 002 Navetta 003 Sauna 004 Vaja Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos

RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Johanna Fingerroos kaavasuunnittelija 5.2.2014 RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET SATAMAN I VAIHE Vesilaitos Akaan kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE 2. hyväksytty 16.3.2016 ORIMATTILAN KAUPUNKI MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Maankäyttö ja kaavoitus www.orimattila.fi MÄNTYLÄ, URHEILUTALON ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1901 MYNÄMÄEN KUNTA KORTTELI 1201 ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa kaavamuutoksen

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

Kalliola /10

Kalliola /10 Kalliola- 1/10 Uusikaupunki (895) Kuivarauma (482) Kalliola 1 001 Muu asuinrakennus 002 Kellari, kellarivaja 003 Navetta 004 Muu karjarakennus 005 Sauna Osoite: Postinumero: Postitoimipaikka: Historia

Lisätiedot

Nakkilan kunta. Soinilanrinteen omakotialue

Nakkilan kunta. Soinilanrinteen omakotialue Nakkilan kunta Soinilanrinteen omakotialue Rakentamisohjeet Pohjatutkimus Havainnekuva KORTTELIT 290 JA 318 Rakennusten kattomuodon tulee olla harjakatto ja kattokaltevuuden 1:1½ 2½. Kattojen värityksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , tarkistettu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.10.2016, tarkistettu 14.12.2016 KURIIRITIE 10B-12 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002306 Kaavamuutosalue sijaitsee Helsingin pitäjän kirkonkylällä, Kehä III:n ja Tuusulanväylän

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö

VUOROVAIKUTUSRAPORTTI. Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro 12459) Vuorovaikutusraportin sisältö Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12459 1 (5) Hankenro 5344_2 HEL 2016-013448 11.4.2017, täydennetty 1.12.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Wäinö Aaltosen tie 7 asemakaavan muutos (nro

Lisätiedot

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö

Varkauden rakennettu kulttuuriperintö Varkauden rakennettu kulttuuriperintö 2005/2007 inventoinnit Kangaslammin kirkonkylä Inventointinumero: Manttu 261 Kohteen nimi: Maatila Lumpeela 262 Maatila Kivenlahti 263 Pappila 264 pajaharju, museo

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan

Lisätiedot

Uusikaupunki (895) Kukkainen (483) Koivuniem

Uusikaupunki (895) Kukkainen (483) Koivuniem Uusikaupunki (895) Kukkainen (483) Koivuniem 895-483-0001-0051 1 001 Torppa 002 Vaja Postinumero: Postitoimipaikka: Historia ja ympäristö Aluetyyppi: Historiallinen tilatyyppi: Asutushistoria: Lähiympäristö:

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi.

Rakennus on viimeksi ollut päiväkotikäytössä ja sen käyttötarkoitus on v. 2007 muutettu päiväkodiksi. Kiinteistö 1025/5, Olantie 3, 05200 Rajamäki Tontti Tontti sijaitsee Rajamäen Tykkitorninmäen asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO-15, erillispientalojen korttelialue. Tontille saa rakentaa yhden

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS

KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS hyväksytty 13.10.2016 LIITE 2. päivitetty 6.3.2017 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KORTTELIN 0304 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SISÄLTÖ 1. ASEMAKAAVAMUUTOKSEN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

NURMES, LÄNTISEN 111 KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (ENTINEN KÄSITYÖKESKUS)

NURMES, LÄNTISEN 111 KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (ENTINEN KÄSITYÖKESKUS) Tekninen lautakunta 4 04.02.2015 NURMES, LÄNTISEN 111 KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA SITOVA TONTTIJAKO (ENTINEN KÄSITYÖKESKUS) 59/63.632/2015 TEKLA 4 Kaavamuutos on tullut vireille, koska asemapuistosta

Lisätiedot

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos

Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Kittilän kunta Atrin alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Rakentamistapaohjeet 15.5.2008 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 1 2 RAKENTAMISTA KOSKEVAT OHJEET KAAVASSA... 2 3 KAAVIOKUVA... 4 4 ALUEEN RAKENTAMISTA

Lisätiedot

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA

LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA LÖYDÖN KARTANON RANTA-ASEMAKAAVA Mikkelin kaupunki (491) Vitsiälän kylä (564) Heikintila 1:114 Loma-Löytö 1:133 (osa) Löytö 1:145 (osa) Kartanonranta 1:177 Kaavaluonnos 22.3.2013 1: 2000 MRL 63 ja 62 :

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS

KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS HELSINGIN KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO ASEMAKAAVAOSASTO KARTANONTIE 22, ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS LUONNOS NÄHTÄVILLÄ 4. 22.2.2013 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUSLUONNOS Asemakaavan muutos koskee:

Lisätiedot

RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE

RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri

kesämökki X X X 2X X X 7 nuorempia 4 1950-l 1+1 Jälleenrakennusajan omakotitalo X X 2 Käyttämätön 5 X X X X X X 6 lopussa torppa) ja liiveri 1 VALTAALAN, ORISMALAN JA NAPUENKYLÄN VANHAN RAKENNUSKANNAN ARVOTUSLUONNOS v. 2002 RAKENNUSKANNAN ARVOTUS/ KAJ HÖGLUND, POHJANMAAN MUSEO JA TIINA LEHTISAARI, INVENTOIJA 29.05.2007 määrä 1 1953 1+1 Jälleenrakennusajan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.11.2014 NAANTALIN KAUPUNKI Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I Muutosalue koskee tiloja: Kummeli 529-409-5-3, Kaukoranta 529-409-4-2 Tamminiemi I 529-402-1-40, Tamminiemi II 529-412-1-36,

Lisätiedot

LAIHIA KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVA 2017

LAIHIA KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVA 2017 LAIHIA KIRKONSEUDUN OSAYLEISKAAVA 2017 PERUSSELVITYS RAKENNUSINVENTOINTI KASVUSUUNTAVERTAILU 4. OSALLISTUMINEN / TAVOITTEET 5. KAAVASELOSTUS 6. TIEVERKKOSUUNNITELMAN PÄIVITYS 7. VESIHUOLTOVERKOSTON PÄIVITYS

Lisätiedot

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 2. Kohde RANTALAN PAPPILA JA MAASEURAKUNNAN VIRASTO- JA ASUINTALO 3. Numero 204 4. Kiinteistötunnus 140-407-18-339

Lisätiedot

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa

Lisätiedot

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA

HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA LIITE 2 HALSUANJÄRVEN OSAYLEISKAAVA 20.2.2019 Osayleiskaavan alueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti merkittäviä rakennetun kulttuuriympäristön alueita tai yksittäisiä rakennuksia. Osayleiskaava-alueen

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta

TAMPEREEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta IX KAUPUNGINOSAN KORTTELIN NO 144 TONTIN NO 66 ASEMAKAAVAN MUU TOSEHDOTUS. KARTTA NO 7264, JOTA EI TARVITSE ALISTAA YMPÄRISTÖMI NISTERIÖN VAHVISTETTAVAKSI. (SILTAKATU 17) Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosan (Järventausta) korttelin 379 osaa koskeva asemakaavan muutos. Muutos koskee tilaa 214-406-3-1061. Venetmäen asemakaava 214005197 KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.

VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2. 990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan muutos. Muutos koskee tilaa 214-406-3-487. 214005186 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 25.10.2016

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa. Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto

Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa. Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto Sisäilma-asioiden huomioiminen suojelluissa kohteissa Sirkkaliisa Jetsonen Yliarkkitehti Museovirasto Rakennussuojelu Turvaa rakennetun kulttuuriympäristön säilymistä ja kulttuurisesti kestävää hoitoa

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

Äänekosken rakennuskulttuurin täydennysinventointilomake Kohdekortti 319 Keski-Suomen museo 2006

Äänekosken rakennuskulttuurin täydennysinventointilomake Kohdekortti 319 Keski-Suomen museo 2006 LIITE Äänekosken rakennuskulttuurin täydennysinventointilomake Kohdekortti 9 Keski-Suomen museo 2006 Kohde: Vanha matkahuolto Kohdekuva: Osoite: Rekisteri nro: Omistaja / osoite / puh: Lyhyt kuvaus: 900-luvun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Tarjousten perusteella myytävät kohteet Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaava-alueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Myytävät kiinteistöt

Lisätiedot

Muukonniemen koulu, liikuntasali-, sauna- ja talousrakennus

Muukonniemen koulu, liikuntasali-, sauna- ja talousrakennus 1 (12) Muukonniemen koulu, liikuntasali-, sauna- ja talousrakennus Pääty etelään, julkisivu pihalle Julkisivu pihalle 2 (12) Liikuntasalirakennus Liikuntasalirakennus, etelään 3 (12) Saunarakennus Talousrakennus

Lisätiedot

Kaavakartta nro (5) Hankenro 2121_6 HEL

Kaavakartta nro (5) Hankenro 2121_6 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Kaavakartta nro 12468 1 (5) Hankenro 2121_6 HEL 2017-002905 25.9.2017 VUOROVAIKUTUSRAPORTTI Ratakatu 9 asemakaavan muutos (nro 12468) Vuorovaikutusraportin sisältö

Lisätiedot

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Rajamäen kiinteistöt: 543-401-24-294 (osoite Lähdetie 31) 543-401-24-50 (osoite

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE LIITE 5 1/5 Kalajoen kaupunki Kaavoitustoimi 9.6.2008 KALAJOKI SIIPOLANRINTEEN RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Nämä

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012

ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 11.4.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI KESKUSTA, KÄRRYTIEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03)888

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1246-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0944_18 HEL 2016-004225 10.5.2016 ANNALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO ehdotus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO ehdotus KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan muutos. Muutos koskee tilaa 214-406-3-487. 214005186 YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO Ympäristökeskus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016, PÄIVITETTY 2.9.2016 KIELOTIE 38-44 ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002314, EROTETTU OMAKSI TYÖKSEEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5

VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA VARESNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA Varesniemen ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 7.11. 7.12.2016. Kaavaluonnoksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana mielipiteitä.

Lisätiedot