NIVANKYLÄN MAAPERÄKARTAN SELITYS

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1: MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET NIVANKYLÄN MAAPERÄKARTAN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT Peter Johansson ELOPERÄISET KERROSTUMAT Matti Maunu POHJAVESI Ulpu Väisänen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemi 1998

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista maalajeista koostuva maaperä on syntynyt nuorimman maailmankauden, kvartäärikauden aikana, joka alkoi noin 2 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan saakka. Kvartäärikaudella on ollut useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt ovat peittäneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa. Jääkausien välisinä ns. interglasiaalikausina ilmasto on ollut nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi runsaat vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Veiksel-jääkauden alkupuolella oli kaksi vähemmän ankaran ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät ja hävisivät Pohjois-Euroopassa lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viime jääkauden aikana, mutta paikoin tavataan myös kerrostumia, jotka ovat peräisin viime jääkautta vanhemmilta jääkausilta ja niiden välisiltä ajoilta. Kerrostumia tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi maamme yleisin maalaji, moreeni, joka esiintyy joko kallioperän muotoja peittävänä ja myötäilevänä kerroksena tai erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat sulamisvesivirrat, jäätikköjoet, kuluttivat alustaansa muodostaen sulamisvesiuomia ja kerrostivat lajittelemaansa ainesta jäätikön pohjalla harjuiksi tai jäätikön reunan eteen deltoiksi (esim. Salpausselät). Kun mannerjäätikkö suli, veden peittämillä alueilla kerrostui hienorakeisia maalajeja, savea ja hiesua. Jääkaudella 2-4 km:n paksuinen jääkerros painoi maankuorta alas. Jäätikön sulamisen jälkeen maankuori alkoi kohota aikaisempaan asemaansa. Veden pinnan asemia osoittavat muinaisrannat, joita näkyy vaarojen rinteisiin syntyneinä rantatörminä ja -kivikkoina. Maankohoaminen, joka oli aluksi hyvin nopeaa, jatkuu edelleen hitaasti. Suurimmillaan se on Merenkurkussa, noin metri sadassa vuodessa ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 cm sadassa vuodessa. Rovaniemen seudulla maankohoaminen on cm sadassa vuodessa. Veden alta paljastuneilla alueilla alkoi jokien toiminta, joka yhdessä maankohoamisen kanssa sai aikaan sarjan vähitellen maatuvia hiekkaisia ja hietaisia suistomaita jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumien päällä. Alavilla alueilla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen alueen vapauduttua jään tai veden alta.

3 2 MAAPERÄKARTAN SELITYS NIVANKYLÄ KIVENNÄISMAALAJIT (Peter Johansson GTK) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. ha % ha % Ka 338 5,4 Mr/HkM 8 0,1 MrM 215 3,4 Hk 180 2,9 Mr ,8 Ht 131 2,1 Ct/Mr ,0 Ct/Ht 13 0,2 St/Mr 13 0,2 Ct ,5 SrM 39 0,6 St 12 0,2 HkM 85 1,4 Tä 15 0,2 Maa ala Vesi Kartta-alueen pinta-ala ha 338 ha ha YLEISPIIRTEET Kartta-alue sijaitsee Rovaniemen kaupungissa ja maalaiskunnassa, noin 10 km kaupungin keskustasta luoteeseen. Alue on vaaramaata, jossa maanpinnan suhteelliset korkeudet vaihtelevat 50 ja 100 metrin välillä. Suurimmat korkeusvaihtelut, metriä ovat korkeimpien vaarojen ja Ounasjoen laakson välillä. Korkein kohta, Vennivaara on 230 metriä korkea, ja matalin kohta on Ounasjoen rannassa (74 m) kartta-alueen koilliskulmassa. Asutus on keskittynyt Ounasjoen rantaan, kantatien no 79 ja joen väliselle alueelle sekä karttalehden kaakkoiskulmaan, jossa on Rovaniemeen kuuluva Korkalovaaran asuntoalueen läntinen osa. Muu osa kartta-alueesta on asumatonta lukuun ottamatta joitakin vapaa-ajanasuntoja. Kartta-alueen kaakkoisosassa, Mäntyvaarassa on Rovaniemen kaatopaikka. Sen ympäristövaikutuksista on tehty geofysikaalinen ja geokemiallinen tutkimus (Hannula ja Lanne 1995). Alueella on kaksi järveä, Viiksjärvi ja Mellalampi sekä muutamia lampia. Järvien vedenpinnat ovat 128 m ja 129 m korkeudella. KALLIOPERÄ Kartta-alueen pohjois- ja keskiosan kallioperä on pääasiassa migmatiittia eli seoskiveä, joka kuuluu laajan Keski-Lapin graniittikompleksin eteläreunaan (Perttunen ym ja Väänänen ym. 1997). Kulutusta kohtalaisen hyvin kestävänä kivilajina se muodostaa ympäristönsä yläpuolelle kohoavan vaara-alueen. Vennivaarassa ja sen ympäristössä on kivilajiltaan migmatiittia olevia avokallioita, joissa esiintyy kiillegneissiä ja kvartsiittia sulkeumina. Kartta-alueen migmatiitti on juovikasta tai läiskäistä, mikä johtuu vaaleiden ja tummien mineraalien vuorottelusta. Eteläosassa kallioperä on kvartsiittia ja kiilleliusketta. Selvimmät kallioperän siirrokset ja ruhjevyöhykkeet ovat luode-kaakkosuuntaisia.

4 3 MAAPERÄGEOLOGINEN KEHITYS Uurrehavaintojen ja suuntauslaskujen perusteella jäätikön viimeinen liikesuunta oli lännestä itään eli suunnasta 270 o o. Vanhemmista liikesuunnista ei kartta-alueella ole havaintoja. Kartta-alueen itäpuolelta, noin 30 km päästä Permantokosken voimalaitostyömaalta, löydettiin 1950-luvulla vanhempaa moreenia, jonka oli kerrostanut luoteesta kaakkoon virrannut jäätikkö (Korpela 1969). Vanhemman ja nuoremman, lännestä virranneen jäätikön kerrostaman moreenin välistä löydettiin hiekkaa ja turvetta. Radiohiiliajoituksiin ja mikrofossiilitutkimuksiin perustuvissa ikämäärityksissä turpeen todettiin syntyneen viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäättömän kauden aikana, ja vanhempi moreeni oli syntynyt sitä edeltäneen jäätiköitymisen aikana (Korpela 1969). Kartta-alueen itäpuolelta, Saarenkylästä, löydettiin kahden eri-ikäisen moreenipatjan alta kolme metriä paksu lieju- ja hiesukerros (Sutinen 1992). Sen sisältämien siitepölyjen sekä stratigrafisen aseman perusteella kerros on syntynyt ennen viimeistä jääkautta olleen interglasiaalikauden aikana noin vuotta sitten. Silloin ilmasto oli nykyisen kaltainen tai nykyistä vielä lämpimämpi. Mannerjään reuna vetäytyi Nivankylän alueelta kohti länttä radiohiilikronologian mukaan noin vuotta sitten. Samalla kun jäätikkö suli pois, maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren eli Ancylus-järven vesien alle (Saarnisto 1981). Ancylus-vaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Jäätikön peräännyttyä Vennivaaran laki jäi noin kilometrin pituiseksi ja metrin levyiseksi saareksi ulapan keskelle. Sen rinteelle syntynyt ylin Ancylus-ranta on nykyisin maankohoamisen seurauksena metrin korkeudella (kuva 1). Maankohoaminen oli jäätikön häviämistä seuranneina vuosisatoina noin 6 metriä sadassa vuodessa. Sen seurauksena vedenpinta laski nopeasti. Muutaman sadan vuoden kuluttua mannerjään häviämisestä Vennivaara ympäristöineen oli kasvanut jo 6 km 2 laajuiseksi saareksi. Samoihin aikoihin Harrivaaran laki kohosi vedenpinnan yläpuolelle. Korkalovaaran asuntoalue samoin kuin suurin osa kartta-alueesta nousi vedenpinnan yläpuolelle noin vuotta sitten, jolloin Itämeren altaassa alkoi Litorina-merivaihe. Suolaista vettä alkoi tunkeutua Atlantin valtamerestä Itämereen. Lapin rannikkoalueilla veden suolaisuus lisääntyi merkittävästi vasta noin 7000 vuotta sitten, jolloin vedenpinta oli laskenut Nivankylän alueella noin 90 metrin tasolle. Noin vuotta sitten Ounasjoki asettui virtaamaan nykyiseen uomaansa (Saarnisto 1981). Maankohoaminen jatkuu edelleen ja nykyisin se on Rovaniemen alueella noin 6,5 mm vuodessa. Aallokko sekä talvisten jäiden työntö synnyttivät vaarojen rinteeseen rannanmerkkejä, joita kutsutaan muinaisrannoiksi. Vennivaaran rinteitä kiertää paljaaksi huuhtoutuneita kallioita ja niiden alapuolella rantakivi koita. Ne sijaitsevat ylimmän rannan eli muinaisen vedenpinnan ylimmän tason alapuo lella, noin metrin korkeudella. Aallokon huuhtomaa ainesta kerrostui ohueksi hiekkapeitteeksi eli rantakerrostumaksi esimerkiksi Harrivaaran ympärille. Vennivaaran laella on noin 15 hehtaarin laajuinen kaksiosainen vedenkoskematon alue, jossa kalliota peittää huuhtoutumaton moreenikerros eli moreenikalotti. Vennivaara on ns. kalottivaara, jossa metsää kasvava vaaran laki erottuu maisemassa sitä ympäröivästä huuhtoutuneesta kalliorinteestä. Vastaavalla tavalla syntyneitä, mutta Vennivaaraa selvästi paremmin kehittyneitä kalottivaaroja esiintyy yleisesti Ylitornion, Pellon, Rovaniemen ja Petäjäskosken välisellä alueella. Tunnetuimmat kalottivaarat ovat Ylitornion Aavasaksa ja Ainiovaara sekä Rovaniemen maalaiskunnassa olevat Vammavaara, Pisavaara ja Louevaara. MAAPERÄ Kallioalueet Avokallioita ja alle metrin paksuisen moreenikerroksen peittämiä kallioalueita on noin 5% karttaalueesta. Ne sijaitsevat vaarojen rinteillä, kuten esimerkiksi Vennivaaran etelärinteellä tai niiden laella, Harrivaaralla. Ne ovat syntyneet aallokon huuhtovan toiminnan seurauksena. Mäntyvaaran ja Mellavaaran välisellä alueella on useita avokallioita, jotka syntyivät jäätikön pohjalla virranneen jäätikköjoen kuluttavan toiminnan seurauksena.

5 Kuva 1. Maankohoamisen eri vaiheita Rovaniemen 1: karttalehtialueella muinaisen Itämeren kehitysvaiheissa. Vaakasuoralla viivoitettu alue on Itämeren peitossa ollutta aluetta ja pystysuoralla viivoitetut alueet järviä. Kuvassa A tilanne noin vuotta sitten, jolloin ylin ranta oli 213 m tasolla. Kuvassa B tilanne noin vuotta sitten vedenpinnan ollessa 120 m tasolla. Kuvassa C tilanne noin vuotta sitten, jolloin vedenpinnan taso oli noin 90 m ja kuvassa D noin vuotta sitten, jolloin vedenpinnan taso oli noin 80 m. 4

6 5 Pohjamoreeni ja moreenimuodostumat Moreeni on kartta-alueen yleisin maalaji. Useimmiten se on ainekseltaan hiekkamoreenia. Se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia ja myötäilee kallioperää 1-4 m paksuisena kerroksena. Paksuimmat pohjamoreenikerrostumat ovat tasaisilla alueilla, vaarojen alarinteillä ja jokilaaksoissa. Kairausten perusteella pohjamoreenia esiintyy myös turve- ja rantahiekkakerrostumien alla. Kuolajoen laaksossa on kumpumoreenimuodostumia, joissa pohjamoreenia peittää paikoin hiekkainen pintamoreeni. Moreenikumpareet ovat laakeita, jäätikön virtaussuuntaan heikosti pitkänomaisia tai suuntautumattomia selänteitä (Kujansuu, Hyyppä ja Lappalainen 1982). Yksittäiset kummut ovat 5-10 metriä korkeita. Mellalammen lounaispuolella olevien kumpujen päällä on poikkeuksellisen runsaasti lohkareita. Yleensä alueen kumpumoreenit eivät pintalohkareisuutensa perusteella eroa ympäröivien pohjamoreenialueiden pintalohkareisuudesta. Jäätikköjokikerrostumat Kartta-alueen poikki kulkeva luode-kaakkosuuntainen harjujakso alkaa Pellon Ruuhijärveltä jatkuen Nuasjärven kautta Sonkaan ja kartta-alueen länsiosassa sijaitsevaan Mellavaaraan. Mellavaara on kaksi kilometriä pitkä ja noin kilometrin leveä harjulaakio (Kujansuu, Hyyppä ja Lappalainen 1982), jossa on useita maa-aineksenottopaikkoja (kuva 2). Mellavaarasta harjujakso jatkuu kaakkoon Mäntyvaaraan, missä harjuselänne on suureksi osaksi käytetty maa-aineksen ottoon tai rakenteiden, kuten raviradan ja moottoriradan pohjaksi. Harju jatkuu kartta-alueen itäpuolella Kemijoen itärannalle Kolpeneenharjulle ja Jokkavaaraan (Nenonen, Muurinen ja Mäkinen 1994 sekä Väisänen, Maunu ja Muurinen 1993), jossa siihen yhtyy lännestä Muurolasta Hietavaaran kautta tuleva haara (Johansson ja Muurinen 1993). Harjujen aines vaihtelee rakeisuudeltaan pyöreistä kivistä ja lohkareista hienoon hiekkaan. Harjuleikka-usten perusteella aines on pääasiassa hiekkaa ja soraa. Murskauskelpoinen kiviaines esiintyy harjun ydinosassa (kuva 2). Kartta-alueella tehtyjen esiselvitysten mukaan harjujaksossa on yhteensä noin m 3 kiviainesta, josta murskauskelpoista ainesta on 3% ja soravaltaista ainesta 19 %. Loppuosa kiviaineksesta on hiekkavaltaista (Johansson, Mäkinen ja Väisänen 1989). Nivankylän eteläpuolella, kantatien 79 molemmin puolin on hiekkamuodostuma, jota peittää lähes yhtenäinen noin yhden metrin paksuinen pohjamoreenikerros. Hiekkamuodostuma saattaa olla synnyltään harju, mutta sille ei löydy selviä jatkeita. Muodostuma voi liittyä Saarenkylän länsiosassa olevaan Pirittävaaran moreenipeitteiseen glasifluviaaliseen muodostumaan, joka nykyisin on suurimmak-si osaksi kaivettu pois. Luoteessa sen jatkeita saattaa löytyä Sinetästä ja Pohtimolammelta, missä esiintyy myös luode-kaakkosuuntaisia moreenipeitteisiä harjuja. Nämä harjut on tulkittu syntyneen joko viimeistä edellisen tai vielä vanhemman jäätiköitymisen sulamisvaiheessa. Ranta- ja jokikerrostumat Rantakerrostumat ovat ainekseltaan hiekkaa tai soraista hiekkaa. Useimmiten ne ovat ilman erityismuotoja olevaa tasaista hiekkapeitettä, mutta paikoin niissä näkyy loivaa vallimaisuutta. Ne syntyivät muinaisen Itämeren rantavyöhykkeessä aaltojen huuhtovan toiminnan tuloksena. Rantakerrostumia on Vennivaaran ja Harrivaaran rinteillä sekä edellä mainitun harjujakson reunoilla, esimerkiksi Mellavaaran harjulaakion ympärillä. Kartta-alueella tehtyjen esiselvitysten mukaan harjujen ulkopuolella olevissa rantakerrostumissa on kiviainesta m 3, joka on pääasiassa hiekkavaltaista (Johansson, Mäkinen ja Väisänen 1989). Ounasjokilaaksossa on jokikerrostumia. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä kenttiä, jotka on raivattu pelloiksi tai jokivarsiniityiksi. Ainekseltaan ne ovat virtaavan veden kuljettamaa ja kerrostamaa karkeaa hietaa. Rannan suuntaisissa painanteissa hieta on tulvien kerrostamaa ja usein humuspitoista.

7 6 Kuva 2. Mellavaaran keskiosaan tehty kuoppa, jossa aines on suureksi osaksi soraa tai murskauskelpoista kiviainesta. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu GTK) Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia ha eli 34,1% maa-alasta, mikä on yleinen suhde Etelä- Lapissa. Kerrostumista noin puolet on yli metrin paksuisia ja ne ovat lähes täysin ravinteikkaiksi, saravaltaisiksi kartoitettuja. Vähäravinteisia, rahkavaltaisia alueita on vain vajaa 1% maa-alasta. Paikoittain pintaturve voi olla rahkavaltaistakin. Nivankylän kartta-alueen suot kuuluvat alueellisesti Pohjanmaan aapasoiden Peräpohjanmaan alavyöhykkeeseen. Suotyypeiltään ne ovat yleensä erityyppisiä nevoja ja rämeitä. Soistuminen ja turpeen muodostuminen ovat alkaneet melko pian maaston painanteissa ja heikosti vettä läpäisevillä alueilla alueen kohottua muinaisen Itämeren vedenpinnan yläpuolelle. Kartoituksen yhteydessä ei ole suoritettu yksityiskohtaisia turvetutkimuksia. Orientoivia turvetutkimuksia on kartta-alueella suoritettu Isoaavalla, Hattuaavalla ja Harriaavalla. Turpeet ovat heikohkosti maatuneita ja suurin havaittu turvepaksuus on Hattuaavan 3,9. Suokairaustiedot, turpeen raaka (H1-4) pintakerros m (a) ja kokonaispaksuus (b) n:o a b ,2 3, ,5 1, ,9 2, ,0 2, ,5 2,4

8 7 Kartta-alueen luoteis-ja pohjoisosan suoalueita on ojittettu metsätalouden tarpeita varten. Turveteollista merkitystä ei alueen soilla juuri ole. POHJAVESI (Ulpu Väisänen GTK) Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesi suotautuu maahan. Sen muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi suotautuvan veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjavesiesiintymiä on Mellavaaran ja Mäntyvaaran glasifluviaalisissa muodostumissa. Mellavaaran keskiosassa on noin 30 hehtaarin kokoinen soravaltainen alue, josta on arvioitu saatavan pohjavettä noin m3/vrk. Pohjavedenpinta on vajaan 3 metrin syvyydessä (Lapin ympäristökeskus 1980). Lapin ympäristö-keskus on tehnyt myös Mäntyvaarassa pohjavesitutkimuksia, joiden mukaan harjun pohjavesivarasto on varsin pieni. Lajittuneen aineksen kerrospaksuudet ovat vain 3-9 metriä. Kallionpinta on rikkonaista ja pohjavesi on todennäköisesti varastoitunut useisiin pieniin kalliokynnysten jakamiin altaisiin. Koepumppauksissa pohjaveden rautapitoisuus on todettu haitallisen korkeaksi. Nivankylän eteläpuolista hiekkamuodostumaa pohjaveden hyödyntämisen kannalta ei ole tutkittu. Muut hiekka- ja sorakerrostumat ovat pohjaveden hyödyntämisen kannalta liian pienialaisia ja kerrospaksuuksiltaan vähäisiä. Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, ja siitä suurin osa vettä huonosti läpäisevää pohjamoreenia. Pohjamoreenin rakenne on yleensä niin tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Alueen moreenikerrostumat ovat enimmäkseen myös ohuita, joten niiden merkitys veden hankinnan kannalta on vähäinen. Pohjavettä saadaan kuitenkin kohtalaisen runsaasti moreenialueelta Vennivaaran pohjoispuolella. Vesi saadaan pohjavedenottamoon useista alueella sijaitsevista kaivoista, joiden yhteenlaskettu kokonaisantoisuus on noin 300 m3/vrk. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään suotautuvan veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja mineraalikoostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin hyvin vettä johtavien ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Alueelta on analysoitu 5 pohjavesinäytettä, joista 4 on otettu luonnontilaisista lähteistä. Mäntyvaaran eteläpuolella sijaitseva näytekohde on lähde, jota on syvennetty kaivoksi, ja siihen on asennettu betonirenkaat. Kaikki näytteenottokohteet sijaitsevat moreenialueilla, Olleronvaaran pohjoispuolella sijaitseva lähde (kartalla nro 501) sijaitsee turpeen peittämällä moreenialueella. Analysoitujen näytteiden vesi on keskimäärin lähes neutraalia (ph:n keskiarvo 6,8) ja elektrolyyttipitoisuudet ovat pieniä. Myös raskasmetallipitoisuudet ovat hyvin pieniä, useat jopa alle havaintorajan (taul. 2). Kaikkien analysoitujen näytteiden vesi täyttää fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan Sosiaali- ja terveysministeriön hyvälle talousvedelle asettamat laatuvaatimukset ja -tavoitteet (STMp 74/94). Näytteiden radonpitoisuudet ovat Bq/l. Suurimmat radonpitoisuudet, 1000, 780 ja 590 Bq/l, ovat Harrivaaran alarinteessä sijaitsevissa lähteissä (kartalla nrot 504, 502 ja 503). Säteilyturvakeskuksen suositus radonin enimmäis-pitoisuudeksi talousvedessä on 300 Bq/l. Rovaniemen seudulla on muuallakin tavattu korkeahkoja radonpitoisuuksia pohjavedessä Keski-Lapin graniittikompleksiin kuuluvilla kivilajialueilla, mm. Poikajärven ja Latvajärven välisellä alueella (kl ) ja Rovaniemen lentokentän läheisyydessä (kl ). Vesinäytteet on analysoitu vuonna Taulukossa 2 on esitetty kartta-alueen pohjavesinäytteiden analyysitulosten keskiarvot ja mediaanit.

9 8

10 9

11 10 ALUEEN MAAPERÄ RAKENNUSPOHJANA (Peter Johansson GTK) Maaperän rakennettavuus riippuu ensisijaisesti maaperän raekoostumuksesta ja sen sisältämän veden määrästä. Ne vaikuttavat maan kantavuuteen, kaivettavuuteen ja routimiseen. Avokalliot ja ohuen, alle metrin paksuisen moreenin peitossa olevat kallioalueet ovat kantavuudeltaan hyviä. Perustamiskustannuksia lisäävät kuitenkin louhimiskustannukset. Hiekka-alueilla kantavuus ja kaivettavuus ovat hyviä. Moreenimailla kantavuus on keskinkertainen ja huononee moreenin sisältämän hienoaineksen määrän kasvaessa. Kartta-alueen lounaisosassa olevalla kumpumoreenialueella rakennettavuutta parantaa moreenin hiekkaisuus, mutta paikoin sitä heikentää runsas pintalohkareisuus. Huonosti kantavia maalajeja ovat turve sekä hienorakeiset maalajit. Yli metrin paksuisia turvealueita on eri osissa kartta-aluetta 16%. Ne ovat kantavuudeltaan heikkoja. Vajaasyviä, 0,4-0,9 m paksuisia turvealueita, joiden alla on useimmiten moreeni, on kartta-alueesta 17%. Routiminen on maan pinnan liikkumista maassa olevan veden jäätymisen tai jään sulamisen seurauksena. Erilaisille rakenteille saattaa aiheutua vaurioita varsinkin, jos routa on ns. kerrosroutaa. Siinä vaakasuorat jääkerrokset ja -linssit vuorottelevat jäätyneiden maakerrosten kanssa. Roudan synty ja routiminen johtuvat erityisesti maalajin koostumuksesta ja sen vedenläpäisykyvystä. Karkearakeisissa maalajeissa, kuten hiekka-alueilla, rakeiden väliin jäätynyt vesi ei aiheuta routimista. Sen sijaan hienoainesta runsaasti sisältävässä moreenissa esiintyy routimista. KAIRAUS- JA KOEKUOPPATIEDOT piste n:o kerroksen alarajan piste n:o kerroksen alarajan syvyys (m) ja maalaji syvyys (m) ja maalaji 301 4,0 Sr 4,0 Ka 304 1,0 Tu 2,5 Hs 302 4,0 Sr 4,0 Ka 7,0 Hht 7,2 Mr ,1 Ht 11,8 Mr 305 1,7 Hk 3,5 Mr Maaperäkartoitus on tehty vuonna 1988, käyttäen osittain apuna ilmakuvatulkintaa. Kartoittaja: Pekka Kanste, MMH, Oulun kartastoyksikkö. Kartoitustyön valvonnasta ovat vastanneet geologit Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen. Yksityiskohtaiset tiedot alueen maa-aineksista, soista ja turvevaroista sekä pohjavedestä ovat saatavissa Geologian tutkimuskeskuksesta, PL 77, Rovaniemi.

12 11 KIRJALLISUUTTA Haavisto, M. (toim.), Maaperäkartan käyttöopas 1:20 000/1: Opas 10. Geologian tutkimuskeskus. Espoo. Hannula, P. & Lanne, E Rovaniemen kaatopaikan geofysikaalinen ja geokemiallinen ympäristötutkimus. Geologian tutkimuskeskus, Tutkimusraportti s. Johansson, P. & Muurinen, T Maaperäkartta Muurola ja karttalehtiselitys. Geologian tutkimuskeskus. Johansson, P., Mäkinen, K. & Väisänen, U., Rovaniemen alueen kiviainesmuodostu mat. Esiselvitys. Raportti P Geologian tutkimuskeskus. 13 s. Korpela, K Die Weichsel-Eiszeit und ihre Interstadial in Peräpohjola (nördliches Nordfinnland) im Licht von submoränen Sedimenten. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 99, 108 s. Kujansuu, R Marrasjärven interstadiaalinen harju Keski-Lapissa. Geologi 27 (4), Kujansuu, R., Hyyppä, J. & Lappalainen, E., Rovaniemen kartta-alueen maaperä. Suomen geologinen kartta 1: Maaperäkarttojen selitykset, lehti Geologian tutkimuskeskus. 48 s. Mäkinen, K. & Maunu, M Pohjois-Suomen maaperä. Teoksessa: Geologinen Pohjois-Suomi. (toim. A. Silvennoinen). Acta Lapponia Fenniae. Lapin Tutkimusseura Nenonen, J., Muurinen, T. & Mäkinen, K., Maaperäkartta Rovaniemi ja karttalehtiselitys. Geologian tutkimuskeskus. Perttunen, V., Hanski, E., Väänänen, J., Eilu, P. & Lappalainen, M Rovaniemen kartta-alueen kallioperä. Summary: Pre-Quaternary rocks of the Rovaniemi map-sheet area. Suomen geologinen kartta 1: , kallioperäkarttojen selitykset, lehti Espoo: Geologian tutkimuskeskus. 63 s. Saarnisto, M., Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. Ser. A III. Geologica-Geographica s. Sutinen, R Glacial deposits, their electrical properties and surveying by image interpretation and ground penetrating radar. Geological Survey of Finland, Bulletin s. Väisänen, U., Maunu, M. & Muurinen, T Maaperäkartta Oikarainen ja karttalehtiselitys. Geologian tutkimuskeskus. Väänänen, J., Hanski, E. & Perttunen, V Rovaniemi. Suomen geologinen kartta 1: Kallioperäkartta, lehti Espoo: Geologian tutkimuskeskus.

13 12 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1: , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon ), esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1: , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen geologinen yleiskartta. Maaperäkartta 1: Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa yleisluonteisen kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen geologinen kartta. Maaperäkartta 1: Vuoteen 1998 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 75 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Koilliskairan alueelta on julkaistu maaperägeologinen retkeilykartta. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1: ja 1: Vuoteen 1998 mennessä on maastamme kartoitettu yli kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 550 kpl. Pohjois-Suomessa on julkaistu kymmenen karttalehteä mittakaavassa 1: sekä Pallas-Ounastunturin maaperägeologinen retkeilykartta. Työn alla olevat kartta-aineistot digitoidaan. Kartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää pohjana mm. maankäytön suunnittelussa, raaka-ainevarojen selvittelyssä ja ympäristön-huollossa. Maaperäkartoituspalvelut. GTK tekee maksullisina palveluina temaattista maaperäkartoitusta halutussa mittakaavassa (1: :10 000). Tilauksena tehdyssä kartoituksessa huomioidaan tilaajan erityistarpeet ja toiveet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia sekä seismisiä ja maatutkaluotauksia tehtävän edellyttämässä tai tilaajan toivomassa laajuudessa. MAAPERÄKARTTOJA JA KARTOITUSPALVELUJA MYY Geologian tutkimuskeskus Etelä-Suomen alue- Väli-Suomen alue- Pohjois-Suomen aluetoimisto toimisto toimisto PL 96 PL 1237 PL 77 (Betonimiehenkuja 4) (Neulaniementie 5) (Lähteentie 2) ESPOO KUOPIO ROVANIEMI Puh Puh Puh Fax Fax Fax