TERVOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1 : SELITYS LEHTI TERVOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen SIHTUUNA SIVAKKAJOKI LOUEPALO KAISAJOKI TERVOLA KURVILANSAARI Tervola KÖNÖLÄ YLI-PAAKKOLA LEHMIKUMPU ISBN URN:NBN:fi-fe Rovaniemi 2002

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

3 1 TERVOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 Yleistä 2 KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) 3 Kallioalueet (Vesa Perttunen) 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 4 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) 5 Turvekerrostumat 5 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 6 KIRJALLISUUTTA 7

4 2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. St/HHt tarkoittaa, että rahkaturvetta on alle 1 m hienon hiedan päällä. ha % Ka Kallio 43 0,4 Mr Hiekkamoreeni ,8 Ct/Mr 134 1,4 MrM Drumliini, hiekkamoreenia 33 0,3 KMrM Moreenikumpuja, hiekkamoreenia 324 3,4 Sr Sora 6 0,1 Hk Hiekka 387 4,1 Ht/Hk 12 0,1 Ct/Hk 23 0,2 Ht Karkea hieta 217 2,3 Ct/Ht 38 0,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 20 0,2 Mr/SrM Moreenipeitteinen jäätikköjokimuodostuma, soravaltainen 29 0,3 Mr/HkM , hiekkavaltainen 63 0,7 HHt Hieno hieta ,9 Ct/HHt 583 6,1 St/HHt 34 0,3 Hs Hiesu 263 2,8 Ct/Hs 96 1,0 Ct Saraturve ,2 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala ha 458 ha ha Yleistä Tervolan alue sijaitsee Peräpohjolassa, Kemijokilaaksossa. Pinnanmuodoiltaan se on vaara-aluetta, jossa suhteelliset korkeudet vaihtelevat 25 ja 135 metrin välillä. Pienimmillään korkeuserot ovat kartta-alueen kaakkoisosassa, Kemijoen itärannalla. Alueen korkein kohta, 135 metriä, sijaitsee Törmävaaran laella. Matalin kohta, 25 metriä, sijaitsee Kemijoen rannalla. Asutus on keskittynyt Kemijoen ja sen sivujoen Varejoen varrelle. Kartta-alueen eteläosassa Kemijoen rannalla sijaitsee Tervolan kirkonkylä. Moreenin kivien suuntausanalyysien perusteella jäätikön viimeinen virtaussuunta oli länsilounaasta itäkoilliseen eli suunnasta 250 o o. Jäätikön vanhemmista liikesuunnista ei ole suuntausanalyysi- tai uurrehavaintoja. Sen sijaan kartta-alueelta on löydetty muita viitteitä vanhemmasta virtaussuunnasta. Paakkolanmäen drumliini ja alueen itäosassa oleva harjujakso ovat suunnassa 330 o. Noin 40 km kartta-alueen itäpuolelta, Kokkokivaloilta on löydetty viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana kerrostunutta vanhempaa pohjamoreenia, jonka kivien suuntaus (330 o ) on sama kuin edellä mainitun drumliinin ja harjun suuntaus. Kokkokivaloilla on myös samansuuntaisia uurteita. Ne kaikki liittyvät ilmeisesti viimeistä jäätiköitymistä edeltäneeseen jäätiköitymiseen, joka oli varhais-veikselkaudella yli vuotta sitten.

5 3 Mannerjään reuna perääntyi Tervolan ympäristöstä länteen noin vuotta sitten. Mannerjään hävittyä koko kartta-alue peittyi muinaisen Itämeren, Ancylusjärven peittoon. Ancylusvaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Ylimmän rannan taso on näkyvissä kartta-alueen pohjoispuolella olevien kalottivaarojen, kuten Vammavaaran ja Pisavaaran rinteillä, metrin korkeudella. Törmavaaran laki jäi yli 80 m silloisen vedenpinnan alapuolelle. Mannerjäätikön häviämisen jälkeen tapahtuneen maankohoamisen seurauksena se kohosi saareksi noin vuotta sitten. Tällä hetkellä maa kohoaa Tervolan alueella noin 7 mm vuodessa. Jäätikön häviämistä seuranneina vuosisatoina kohoaminen lienee ollut yli kymmenkertainen. Sen seurauksena ranta aleni ja uusia alueita Törmävaaran ympärillä paljastui veden alta kuivaksi maaksi. Noin vuotta sitten Itämeren altaassa alkoi Litorinameri-vaihe, jolloin vesi alkoi muuttua lievästi suolaiseksi. Vedenpinta oli silloin noin 90 metrin korkeudella. Noin vuotta sitten merenranta sijaitsi Törmävaaran alarinteellä m korkeudella. Sieltä on löydetty kivikautisen asutuksen jäänteitä. Noin vuotta sitten merenranta vetäytyi kartta-alueelta ja Kemijoki asettui virtaamaan nykyiseen uomaansa. KIVENNÄISMAAT (Peter Johansson) Kallioalueet (Vesa Perttunen) Tervolan karttalehden alue sijaitsee Peräpohjan liuskealueen keskellä. Kartta-alueen kallioperä on suhteellisen heikosti paljastunut ja on yleensä moreenikerroksen peittämää. Liuskealueen kallioperälle ovat tyypillisiä hyvin säilyneet, runsaat kaksi miljardia vuotta sitten kerrostuneet sedimentit sekä tulivuorten tuhkat ja laavat. Tervolan kartta-alueen pohjoispuoliskossa on selväkerroksista kvartsiittia, joka oli alun perin matalaan veteen kerrostunutta hiekkaa. Sen aines on kovettunut ja alun perin vaakasuorat kerrokset ovat poimuttuneet kaltevaan asentoon. Kerrospinnoilla on monin paikoin näkyvissä alkuperäisiä rakenteita kuten aallonmerkkejä ja kuivumisrakoja. Kvartsiittikallioita on näkyvissä varsinkin Törmävaaran, Löylyvaaran ja Varevaaran lakiosissa. Kvartsiittikerrostuman päälle kerrostui tulivuorista purkautunutta basalttista laavaa ja uudestaan puhtaita kvartsihiekkoja. Niitä ei karttalehden alueella ole paljastuneina. Niitä peittävät tulivuorien tuhkasta syntyneet hienokerroksiset ja ohutraitaiset, vihertävät tuffiitit, joita esiintyy Kaisajoen eteläpuolisissa kallioissa karttalehden eteläreunalla. Tätä sitkeää ja pehmyttä kivilajia on kivikauden ihminen käyttänyt työkalujensa valmistamiseen. Näitä esineitä on löytynyt esimerkiksi Törmävaaran hiekkaiselta luoteisrinteeltä. Tuffiittien päälle kerrostuneista savista ja kalkista on syntynyt fylliittiä ja dolomiittia. Niistä muodostuu karttalehden eteläreunan kallioperä, joka ei ole näkyvissä kalliopaljastumina. Moreenikerrostumat (Peter Johansson) Kartta-alueen yleisin maalaji on moreeni, jota on 46% maa-alasta. Se on synnyltään pääasiassa pohjamoreenia. Suurimmat yhtenäiset moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen länsiosassa. Ainekseltaan pohjamoreeni on hiekkamoreenia. Vaarojen rinteillä moreenissa on runsaasti kiviä ja lohkareita. Maaston painanteissa moreenia peittää myöhemmin kerrostuneet hienorakeiset maalajikerrokset tai turve. Kairaustulosten perusteella moreenikerrostumien paksuus on keskimäärin 3 metriä. Moreenimuodostumia on lähes 4% maa-alasta. Kartta-alueen eteläosassa oleva Paakkolanahon mäki on synnyltään drumliini eli mannerjään virtauksen suuntaisesti kerrostunut moreeniselänne. Se syntyi viimeistä jäätiköitymistä edeltäneen jäätiköitymisen aikana, jolloin mannerjää virtasi pohjoisluoteesta, suunnasta 330 o. Paakkolanahon ympäristössä esiintyy

6 4 myös muita suuntautuneita mäkiä, joilta puuttuu kuitenkin drumliineille tyypillinen selvä selännemäinen muoto. Kartta-alueen eteläpuolella, Arpelan ympäristössä esiintyy kymmeniä drumliineja, joiden suuntaus yhtyy Paakkolanmäen suuntaukseen. Varevaaran alueella on kumpumoreenialue. Se koostuu jäätikön viimeistä virtaussuuntaa vastaan poikittaisista lyhyistä moreeniselänteistä eli juomumoreeneista sekä niiden välissä olevista suuntautumattomista moreenikummuista. Alueelle kaivetussa tutkimuskuopissa moreenin todettiin olevan löyhää ja runsaskivistä. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki-, ranta- tai jokikerrostumia. Tervolan kirkonkylän itä- ja kaakkoispuolella sijaitseva Kaitaharju on osa alueen ainoaa jäätikköjokimuodostumaa. Se on ainekseltaan hiekkaa ja soraa. Lajittunutta ainesta peittää noin metrin paksuinen pohjamoreenikerros. Kemijoen länsipuolella oleva soraa sisältävä Vehkanmäki liittyy samaan harjujaksoon. Siellä moreenipeite on 1,5 m paksuinen. Harjujakso on syntynyt todennäköisesti ennen viimeistä jäätiköitymistä kuten Paakonmäen drumliinikin. Karkearakeisimmat rantakerrostumat ovat pyöristynyttä lohkareikkoa ja kivikkoa. Niitä esiintyy Törmävaaran ylärinteillä 135 metrin korkeudelta alkaen jatkuen vaaran länsi- ja etelärinteillä noin 75 metrin korkeudelle asti sekä Löylyvaaran laen ympärillä m korkeudella. Myrskyjen ja talvisten jäiden rantaa vastaan aiheuttaman puristeen seurauksena kvartsiittikallion kappaleet sekä moreenin kivet pyöristyivät ja kasaantuivat kivisiksi valleiksi. Kiviä hienorakeisempi aines huuhtoutui vaarojen alarinteille. Törmävaaran pohjois- ja koillisrinteellä on rantavaiheen aikaisia sora- ja hiekkakerrostumia. Kemijokilaaksossa sekä Varejoen alajuoksulla on jokikerrostumia, joiden aines on hiekkaa ja hietaa. Jokikerrostumat ovat tasaisia tai loivasti jokeen viettäviä alueita. Aikoinaan ne raivattiin pelloiksi tai niityiksi. Nykyisin laidunnuksen vähentyessä osa jokikerrostumista on muuttunut lehtipuuvaltaisiksi metsiksi tai pajua kasvaviksi pensaikoiksi. Hiekkainen ja hietainen aines on kerrostunut alunperin joen suuhun suistomaaksi, joka maankohoamisen johdosta on jäänyt kuiville. Myöhemmin joki on kuluttanut ja kuljettanut kerrostamaansa ainesta uudelleen kasaten sitä alavirtaan särkiksi. Hiedan ja hiekan kulkeutumista tapahtuu varsinkin tulva-aikoina, jolloin veden virtaus on nopeaa. Keväisin jäiden lähdön aikaan virran mukana kulkevat jäälohkareet kuluttavat rantapenkkoja ja muuttavat rannan paikkaa. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeiset kerrostumat ovat rakeisuudeltaan hienoa hietaa ja hiesua. Savesta esiintyy ainoastaan välikerroksina hiesujen ja hienon hiedan alla. Hienorakeiset kerrostumat peittävät noin 28 km 2 laajuisen alueen. Niitä esiintyy alavilla alueilla, erityisesti Kemijoen laaksossa jokiuoman molemmin puolin noin 1 2 km levyisenä vyöhykkeenä sekä lisäksi kapeampina vöinä Varejoen ja Kaisajoen varrella. Hienoa hietaa on varsinkin jokien rannoilla, kun taas hiesua esiintyy allasmaisissa painanteissa esimerkiksi Varejoen alueella. Kairaustulosten perusteella hienorakeiset kerrostumat ovat metrin parin paksuisia. Tervolan kirkonkylän itäpuolella ja kartta-alueen pohjoisosassa Lammasjängän alueella hienorakeiset kerrostumat ovat alle metrin paksuisen saraturpeen peitossa. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Matti Maunu) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumalla syntynyt eloperäinen maalaji. Turpeen omi-

7 5 naisuudet määräytyvät kasvilajikoostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimpiä turvetta muodostavia kasvilajiryhmiä ovat rahka- ja lehtisammalet, sarat ja suolla kasvavat puuvartiset kasvit. Eloperäisen aineksen osuus on yleensä yli 90 % ja tuhkapitoisuus pieni. Kartta-alueella on eloperäisiä kerrostumia lähes 25% maa-alasta. Ohutturpeisia alle metrin paksuisia kerrostumia on runsas 9%. Turvetta esiintyy myös laajoilla alueilla hyvin ohuena peittävänä kerroksena muiden maalajien päällä. Pääosa kerrostumista on kartoitettu saravaltaisiksi. Paikoittain pintaturve on rahkavaltaista. Soistuneimmat alueet sijaitsevat karttaalueen pohjois- ja kaakkoisosassa. Alueellisesti suot sijaitsevat Perä-Pohjanmaan aapasoiden alueella. Soistuminen ja turpeen muodostuminen ovat alkaneet alueen paljastuttua muinaisesta Itämerestä maaston painanteissa ja heikosti vettä läpäisevillä alueilla. Kartoituksen yhteydessä ei ole suoritettu tarkkoja turvetutkimuksia. Turvemaiden kartoituksen yhteydessä GTK on myöhemmin suorittanut tutkimuksia Elijärvenjängällä, Paasijängällä ja Tihosenjängällä. Niiden turve on heikohkosti maatunutta pääosin sara- ja ruskosammalvaltaista turvetta. Suurin havaittu turvepaksuus on Elijärvenjängän 2,9 m. Alueen suot on ojitettu maa- ja metsätalouden tarpeita varten. Tutkituista soista Elijärvenjängällä voisi olla myös turveteollista merkitystä. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Hienoainesmoreenin vedenläpäisevyys on erityisen pieni. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat savi ja hiesu, myös hienon hiedan vedenläpäisevyys on huono. Pohjaveden muodostumisen kannalta merkittävimmät hiekka- ja sorakerrostumat sijaitsevat Kaitaharjussa, Riekkoharjussa ja Törmävaaran rantakerrostumissa. Suomen ympäristökeskus on luokitellut Kaitaharjun eteläisen osan yhdyskuntien vedenhankintaan soveltuvaksi alueeksi (II luokka). Sen kokonaispinta-ala on 0,99 km 2, pohjaveden muodostumisalue 0,3 km 2 ja antoisuus 200 m 3 /vrk. Kaitaharjun pohjoinen osa, Riekkoharju ja Törmävaaran rantakerrostumat on luokiteltu III luokan pohjavesialueiksi, joiden hyödyntämiskelpoisuuden arviointi vaatii vielä lisätutkimuksia. Kaitaharjun pohjoisosan kokonaispinta-ala on kooltaan 0,58 km 2, pohjaveden muodostumisalue 0,2 km 2 ja antoisuus 150 m 3 /vrk. Riekkoharjun pohjavesialueen kokonaispinta-ala on 0,4 km 2, pohjaveden muodostumisalue 0,17 km 2 ja antoisuus 100 m 3 /vrk. Törmävaaran pohjavesialueen kokonaispinta-ala on 2,66 km 2, pohjaveden muodostumisalue 1,43 km 2 ja antoisuus 1100 m 3 /vrk. Kemijokilaakson hiekkaisissa ja hietaisissa jokikerrostumissa on todennäköisesti myös käyttökelpoisia pohjavesivaroja, mikäli kerrostumat ovat riittävän paksuja pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä.

8 6 Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rauta- ja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu 12 pohjavesinäytettä, joista kahdeksan on otettu kuilukaivoista, kaksi kallioporakaivoista ja kaksi luonnontilaisista lähteistä. Suurin osa näytteenottokohteista sijaitsee moreenialueilla. Kaksi kuilukaivoa ja toinen lähteistä sijaitsevat hiekkaalueilla, ja yksi kuilukaivo hienohietaisissa jokikerrostumissa. Näytteistä kymmenen on analysoitu vuosina ja kaksi näytettä vuonna Vesi oli kaikissa kohteissa lievästi hapanta, neutraalia tai lievästi emäksistä (ph-arvot 6,1-7,7). Suurimmat ph-arvot olivat kartta-alueen eteläosassa, missä veden laatuun vaikuttaa kalkkipitoinen kallioperä, sekä Varejoen laaksossa sijaitsevassa porakaivossa. Tutkitut pohjavedet olivat fysikaalis-kemiallisilta ominaisuuksiltaan enimmäkseen hyviä. Neljässä kaivossa ph-arvo oli suosituksia alhaisempi, suositus talousveden ph-arvoksi on 6,5-9,5. Useissa kaivoissa veden laatua heikentää värillisyys, mikä osoittaa yleensä humuspitoisten pintavesien pääsyä kaivoon. Kolmessa kaivossa oli suosituksia enemmän rautaa (0,75-31,1 mg/l) ja mangaania ( μg/l). Suositus raudan enimmäispitoisuudeksi yksityiskaivoissa on 0,4 mg/l ja mangaanin 100 μg/l. Suurimmat pitoisuudet olivat Tervolan kirkonkylässä, tiheästi asutulla alueella sijaitsevassa kaivossa. Yhdessä kaivossa oli lisäksi alumiinia talousvedelle asetettua suositusta enemmän. MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen huomattavin luontokohde on Törmävaara, joka maankohoamisen seurauksena nousi Ancylusjärven ulapan keskelle noin vuotta sitten. Silloin Törmävaara sijaitsi silloisen rannikon ulkosaaristossa. Rantavoimat huuhtoivat sen rinteitä, jolloin sinne syntyi puhtaaksi huuhtoutuneita avokallioita sekä rantakivikoita eli pirunpeltoja. Rantakivikoilla näkyy allekkain olevia vallimaisia tai porrasmaisia muotoja. Maaperällä on selvä vaikutus Törmävaaran kasvillisuuteen. Huuhtoutuneilla avokallioilla kasvillisuus on niukkaa tai se on kasvitonta. Rantakivikot ovat yleensä myös puuttomia. Kivikoiden alapuolelle kerrostuneilla sora- ja hiekkakerrostumilla kasvaa mäntyvaltaista havumetsää. painanteissa on myös reheviä lehtoja. Törmävaaralta avautuu kaunis näköala etelään Kemijokilaaksoon. Törmävaaran pohjoisrinteellä on kivikautinen asuinalue, joka on yksi edustavimmista Pohjois-Suomessa. Sieltä on paikannettu noin 300 muutaman metrin läpimittaista asumuspainannetta, jotka sijaitsevat m korkeustasojen välillä. Asumukset sijaitsivat aikoinaan meren rannalla, minkä perusteella niiden ikä on vuotta. Arkeo-logisissa kaivauksissa asumuspainanteista on löydetty kiviesineistön lisäksi keramiikkaa, meripihkaa ja hylkeen luita. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) Suomen kartasto, Vihko , Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s.

9 7 Haavisto, Maija (toim.) Maaperäkartan käyttöopas 1 : , 1 : Geologinen tutkimuslaitos. Opas s. Saarnisto, M. (1981) Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 130. Helsinki. 42 s. Salonen, V.-P., Eronen, M. ja Saarnisto, M Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja- Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista STMp 461/00.

10 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon , Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : ja 1 : Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : : ) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) KUOPIO Puh Fax Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) ROVANIEMI Puh Fax Internet: karttaluettelot: paikkatietopalvelut: