OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen"

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1 : SELITYS LEHTI OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ISBN URN:NBN:fi-fe Rovaniemi 2001

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista maalajeista koostuva maaperä on syntynyt nuorimman maailmankauden, kvartäärikauden aikana, joka alkoi noin 2 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan saakka. Kvartäärikaudella on ollut useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt ovat peittäneet laajoja alueita Pohjois-Euroopassa. Jääkausien välisinä ns. interglasiaalikausina ilmasto on ollut nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi runsaat vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Veiksel-jääkauden alkupuolella oli kaksi vähemmän ankaran ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät ja hävisivät Pohjois-Euroopassa lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viime jääkauden aikana, mutta paikoin tavataan myös kerrostumia, jotka ovat peräisin viime jääkautta vanhemmilta jääkausilta ja niiden välisiltä ajoilta. Kerrostumia tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi maamme yleisin maalaji, moreeni, joka esiintyy joko kallioperän muotoja peittävänä ja myötäilevänä kerroksena tai erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat sulamisvesivirrat, jäätikköjoet, kuluttivat alustaansa muodostaen sulamisvesiuomia ja kerrostivat lajittelemaansa ainesta jäätikön pohjalla harjuiksi tai jäätikön reunan eteen deltoiksi (esim. Salpausselät). Kun mannerjäätikkö suli, veden peittämillä alueilla kerrostui hienorakeisia maalajeja, savea ja hiesua. Jääkaudella 2-4 km:n paksuinen jääkerros painoi maankuorta alas. Jäätikön sulamisen jälkeen maankuori alkoi kohota aikaisempaan asemaansa. Veden pinnan asemia osoittavat muinaisrannat, joita näkyy vaarojen rinteisiin syntyneinä rantatörminä ja -kivikkoina. Maankohoaminen, joka oli aluksi hyvin nopeaa, jatkuu edelleen hitaasti. Suurimmillaan se on Merenkurkussa, noin metri sadassa vuodessa ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 cm sadassa vuodessa. Pellon alueella maankohoaminen on noin 70 cm sadassa vuodessa. Veden alta paljastuneilla alueilla alkoi jokien toiminta, joka yhdessä maankohoamisen kanssa sai aikaan sarjan vähitellen maatuvia hiekkaisia ja hietaisia suistomaita jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumien päällä. Alavilla alueilla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen alueen vapauduttua jään tai veden alta.

3 1 OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys KIVENNÄISMAAT (Kalevi Mäkinen) 4 Yleistä 4 Kallioalueet 4 Moreenikerrostumat 5 Karkearakeiset kerrostumat 5 Hienorakeiset kerrostumat 6 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 6 Pohjaveden esiintyminen 6 Pohjaveden laatu 6 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA 7 KIRJALLISUUTTA 7

4 2 KIVENNÄISMAAT (Kalevi Mäkinen) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Muodostumat merkitty tunnuksella M, esim. HkM. ha % Mr Hiekkamoreeni 11 0,1 Hk/Mr 4 <0,1 HHt/Mr 6 0,1 Hk Hiekka ,5 HkM ,4 Ht Hieta ,8 Hk/Ht 18 0,2 HHt/Ht 37 0,3 St/Ht 70 0,6 HHt Hieno hieta ,1 Ht/HHt 141 1,3 Ct/HHt 26 0,2 Hs Hiesu 362 3,3 Ht/Hs 73 0,7 HHt/Hs 31 0,3 St Rahkaturve 14 0,1 Tä Täytemaa 1 <0,1 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala ha ha ha Yleistä Oulunsalon alue sijaitsee Perämeren rannikolla ja muodostaa laajan niemen Oulujoen ja Tyrnäväjoen väliselle alueelle. Pinnanmuodoiltaan alue on loivapiirteistä maankohoamisrannikkoa, jonka korkein kohta on vain noin 23 metriä merenpinnan yläpuolella. Salonselän harjua lukuun ottamatta lähes koko kartta-alue sijaitsee merenpinnan ja 10 metrin korkeustason välisellä vyöhykkeellä.. Uusimpien tutkimusten mukaan mannerjään reuna perääntyi Oulunsalon alueelta länsiluoteeseen noin vuotta sitten. Mannerjään hävittyä alue peittyi muinaisen Itämeren, Ancylusjärveksi nimetyn vaiheen peittoon. Ancylusjärvi ulottui itään Puolangalle saakka ja siellä sen ylin ranta oli noin 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolella (Eronen & Haila 1992). Maankohoamisen seurauksena ranta on siirtynyt sieltä vähitellen nykyiselle paikalleen. Tällä hetkellä maankohoaminen on Oulunsalon alueella noin 7 mm vuodessa. Jäätikön häviämistä seuranneina ensimmäisen tuhannen vuoden aikana se lienee ollut 0,1 metriä vuodessa. Sen jälkeen maankohoaminen hidastui vähitellen. Maankohoamisen seurauksena ranta aleni ja kartta-alueen korkeimmat kohdat nousivat veden alta kuivaksi maaksi noin vuotta sitten.

5 Kallioalueet Kartta-alueella ei ole kallioalueita. Kairausten perusteella kallioperän on todettu olevan punertavaa savikiveä, joka geologisesti kuuluu Muhoksen savikivialueeseen. Salonselä keskiosassa olevan kairauspisteen x mukaan savikiven pinta sijaitsee noin 32 metrin syvyydessä. Moreenikerrostumat Moreenia on vain 0,1 % maa-alasta. Se on synnyltään pohjamoreenia. Ainekseltaan pohjamoreeni on hiekkamoreenia. Moreenialueet sijaitsevat kartta-alueen pohjoisosassa, Vihiluodon, Selkäkarin ja Ervastinkylän alueilla. Moreenimuodostumia alueella ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueella karkearakeiset kerrostumat sijaitsevat pääasiassa Salonselän ja Kempeleen harjuissa sekä niihin liittyvissä rantakerrostumissa. Ainekseltaan ne ovat pääosin hiekkaa. Soraa esiintyy vain harjujen ydinosassa yleensä paksujen hiekkakerrosten peitossa. Harjuselänteiden päällä on hiekkaista rantakerrostumaa, jonka paksuus vaihtelee 0,5-3,0 metriin. Rantakerrostumien alla harjuaineksen pinnan painanteissa esiintyy jäänteitä muodostumaa peittäneestä moreenikerroksesta. Hajanaisten havaintojen perusteella ei ole kuitenkaan mahdollista sanoa onko moreeni syntynyt jäätikön työntyessä muodostuman yli vai onko se kerrostunut jäätikköjokitunnelin seinämien tai katon sorruttua muodostuman päälle. Sorassa on Muhoksen savikiveä, joka on väriltään pääasiassa punertavaa tai punaruskeata. Myös vihertävää savikiveä esiintyy, mutta vain vähän. Tuoreessa harjuleikkauksessa savikivi esiintyy muun sorafraktion tapaan hyvin pyöristyneinä kappaleina. Aikaa myöten toistuvat sateet aiheuttavat savikiviaineksen kastumisen ja kuivumisen, joka hajottaa vähitellen savikiviaineksen yhä pienijakoisemmaksi ainekseksi. Lopulta savikiviaines muodostaa Muodostuman ydinosassa on kartta-alueen länsipäässä runsaasti savi- ja hiekkakivestä peräisin olevia kiviä. Savikiven väri vaihtelee punaruskeasta tumman vihreään. Tuoreessa leikkauksessa savikivet ovat ehjiä mutta suhteellisen herkästi särkyviä. Kivien kastuessa ne imevät vettä, jolloin ne laajenevat ja niiden kuivuessa uudelleen ne murenevat pieniksi murusiksi. Toistuvan kastumisen ja kuivumisen seurauksena rapautuu vähitellen pienemmäksi ja pienemmäksi aina saveksi saakka. Sateella tämä näkyy selvänä tummanpunaisena kerroksena hiekkakuoppien pohjalla ja niille johtavien teiden pinnalla. Kuivana väri vaalenee lähes alueen muun mineraaliaineksen sävyiseksi. Savikivien määrä näyttää silmämääräisen tarkastelun perusteella vähenevän jäätikköjoen kuljetussuunnassa eli lännestä itään. Aineksen käyttöä haittaa sekä kiviaineksen särkyminen että värinvaihtelut sen kastuessa ja kuivuessa. Savikiven runsas määrä vaikuttaa myöskin aineksen routivuuteen. Muodostuman pintaosassa savikiven määrä näyttää olevan huomattavasti vähäisempi kuin muodostumien ydinosan sorakerrostumissa. Tämä johtunee siitä, että muun mineraaliaineksen rikkoonnuttua hiekaksi on savikivi särkynyt savifraktioksi ja virtaava vesi on kuljettanut sen etäämmäksi syvään veteen savikerrostumiksi. Harjun ydinosaan sorana kerrostunut savikivi on lyhytmatkaisena aineksena särkynyt ja pyöristynyt soraksi ja kerrostunut muun aineksen peittoon. Muodostumien pinnalla oleva hiekkakerros on rantavoimien muokkaama. Alueen kohotessa meren peitosta olivat lounaistuulet vallitsevia. Tämän johdosta Salonselän lounaisrinne on loivapiirteinen ja rantavallien peittämä. Tuulen suojanpuoleisilla eli Salonselän koillisalueilla rinteen yläosa on huomattavasti jyrkempi. Muodostuman ydinkohta sijaitsee muodostumassa olevien leikkausten perusteella hieman muodostuman korkeimman kohdan lounaispuolella eli rantavoimat ovat kuljettaneet hiekka hieman harjuselänteen yli sen koillispuolelle Harjuja peittävät rantakerrostumat ovat raekoostumukseltaan hiekkoja eikä alueella ole materiaalin karkeudesta johtuen tapahtunut tuulen kuljetusta alueen kohottua merenpeitosta. 3

6 Vallitseva tuulensuunta on ollut alueella pääasiassa lounaasta kuten nykyäänkin. Aallokon toiminta on kohdistunut pääasiassa Salonselän lounaisrinteeseen, jossa se on muokannut harjuselännettä ja kuljettanut ainesta rinteen myötäisesti. Talviaikoina merijää on työntänyt rantahiekkaa rinnettä vasten, joka on edesauttanut rantavallien syntyä. Hienorakeiset kerrostumat Hienorakeisia kerrostumia, kuten hiesua esiintyy ohuina kerrostumina jokikerrostumien alla. Niitä on löydetty muutamin paikoin alueelle tehdyissä näytteenottokairauksissa. 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen, GTK) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Parhaat pohjavesiesiintymät ovat hiekka- ja soramuodostumissa. Niiden maaperä on hyvin vettä läpäisevää ja kerrostumien paksuus yleensä riittävä pohjaveden runsaalle varastoitumiselle. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Pohjamoreenin vedenläpäisevyydessä on kuitenkin suuria eroja sekä alueellisesti että eri kerrosten välillä. Hienoainesmoreenin vedenläpäisevyys on erityisen pieni. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat savi ja hiesu. Myös hienon hiedan vedenläpäisevyys on huono, vaikkakin hieman parempi kuin hiesun. Kartta-alueella ei esiinny pohjaveden muodostumisen kannalta merkittäviä hiekka- tai soramuodostumia. Yleisin maalaji on hieno hieta, jonka merkitys pohjaveden muodostumisen kannalta on vähäinen. Kartta-alueen koillisosassa on pohjamoreenikerrostumia, joissa todennäköisesti on riittävästi pohjavettä yksityistalouksien käyttöön. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Suomessa luonnontilainen pohjavesi täyttää yleensä talousveden laatuvaatimukset. Tavallisimmat haitat ovat korroosiota aiheuttava veden liiallinen happamuus sekä liian suuri rauta- ja mangaanipitoisuus. Luonnonperäisten tekijöiden lisäksi maatalouden, liikenteen ja teollisuuden päästöt saattavat huonontaa pohjaveden laatua. Kartta-alueelta on analysoitu vain yksi vesinäyte kaivosta, joka sijaitsee hiekka-alueella. Vesi on lievästi hapanta (ph 6,6). Väri- ja KMnO 4 -luku sekä rauta- ja nikkelipitoisuudet ylittävät hyvän talousveden laatuvaatimusten ja -suositusten mukaiset enimmäispitoisuudet. Väriluku oli 40 Pt mg/l, KMnO 4 -luku 36 mg/l, rautapitoisuus 0,46 mg/l ja nikkelipitoisuus 30 μg/l. Talousvedelle suositellut enimmäispitoisuudet ovat: väriluku <20 Pt mg/l, KMnO 4 -luku 20 mg/l, rautapitoisuus 0,2 mg/l ja nikkelipitoisuus 20 μg/l. Kaivon veden laatuun vaikuttavat todennäköisesti sinne pääsevät pintavedet.

7 5 MAAPERÄÄN LIITTYVIÄ LUONTOKOHTEITA Kartta-alueen huomattavin luontokohde on Tornionjoen uomassa sijaitseva Hietaniemen suvanto. Sen kymmenistä tulvasaarista ja niiden välisistä jokiuomista muodostuva tasanko näkyy parhaiten läheisten vaarojen, kuten Riisperin ja Huitaperin laelta. KIRJALLISUUTTA Alalammi, Pentti (toim.) Suomen kartasto, Vihko , Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa.. Haavisto, Maija (toim.) Maaperäkartan käyttöopas 1 : , 1 : Geologinen tutkimuslaitos. Opas s. Huurre, M. (1983) Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin esihistoria. Kuusamo. Saarnisto, M. (1981). Holocene emergence history and stratigraphy in the area north of the Gulf of Bothnia. Annales Academiae Scientiarum Fennicae A III 130. Helsinki. 42 s. Saarnisto, M. (1991), Tornionlaakson geologiset kehitysvaiheet. Teoksessa: Hederyd O., Alamäki Y. ja Kenttä, M. (toim.) Tornionlaakson historia I. Jääkaudelta 1600-luvulle. Malung, Ruotsi: Malungs Boktryckeri AB,

8 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon , Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itälänsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : Maaperäkartta. Vuoteen 2000 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : ja 1 : Vuoteen 2000 mennessä on maastamme kartoitettu kolmasosa. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 552 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 300 kpl. Pohjois-Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : mittakaavassa. Työn alla oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : : ) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) KUOPIO Puh Fax Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) ROVANIEMI Puh Fax Internet: karttaluettelot: paikkatietopalvelut:

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA LEHTI 2613 09 AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 11 TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 324409 324412 TUUSJÄRVI PAJUMÄKI 422203 OHTAANNIEMI 422206 RAIVANTAIPALE Tuusniemi 324408 324411 LITMANIEMI

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 11 VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ Lapinlahti Varpaisjärvi 3332 08 3332 11 3334

Lisätiedot

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena.

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3514 10 PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351408 TYRÄSUO 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI A 351407 AITTOJÄRVI 351410

Lisätiedot

YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3422 12 YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouni Pihlaja, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351107 351110 351301 KIIMINKI HANNUSPERÄ JOLOSKYLÄ 342209 342212 342403

Lisätiedot

YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2431 07 YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Turunen Alavieska 2431 05 2431 08 2431 11 ALAVIESKA NIEMELÄNKYLÄ KANGAS Rautio YLIVIESKA 2431

Lisätiedot

RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2541 02 RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ja Ulpu Väisänen TORNIO Keminmaa 254103 254106 TORNIO KYLÄJOKI Alatornio K Röyttä 254102 254105 RÖYTTÄ ALA-KAAKAMO

Lisätiedot

KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHDET 2713 08 ja 11 KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Tapio Muurinen 271309 271312 273103 ÄKÄSJOKISUU RAUTUVAARA NIESASELKÄ 271308 271311 273102 KOLARI KOLARI

Lisätiedot

JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 01 JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Siilinjärvi 3331 11 3333 02 3333 05 SIILINJÄRVI TIHVONJÄRVI KESÄMÄKI Muuruvesi 3331 10 3333 01 3333 04

Lisätiedot

KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 04 KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2541 05 ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ja Ulpu Väisänen TORNIO Keminmaa 254103 254106 254109 TORNIO KYLÄJOKI Alatornio KEMINMAA Lautiosaari Röyttä

Lisätiedot

YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2613 08 YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta

Lisätiedot

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 08 JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422406 KINAHMO 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 422405 KUOREVAARA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI

Lisätiedot

TUUPOVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUPOVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4241 11 TUUPOVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

MUURATJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUURATJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 01 MUURATJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

SAARIHOVIN MAAPERÄKARTAN SELITYS

SAARIHOVIN MAAPERÄKARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET SAARIHOVIN 2534 09 MAAPERÄKARTAN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3243 01 UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 11 3243 02 3243 05 KONNUSVESI LEPPÄVIRTA KURJALA Leppävirta Sorsakoski 3241 10 3243 01 3243 04 SORSAKOSKI

Lisätiedot

PELLON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PELLON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2623 10 PELLON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen 2623 11 2641 02 2641 05 LEMPEÄ KITTISVAARA KONTTAJÄRVI Pello # 2623 10 2641 01 PELLO

Lisätiedot

LUMIJOENSELKÄ KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LUMIJOENSELKÄ KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 05 LUMIJOENSELKÄ KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson ja Ulpu Väisänen 244403 SANTONEN 244406 PAJUNIEMI 244409 OULU 244402 SÄÄRENPERÄ 244405 LUMIJOENSELKÄ 244408

Lisätiedot

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS

JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS JÄÄKAUDEN JÄLJET SUOMEN MAAPERÄSSÄ OLLI RUTH, YLIOPISTONLEHTORI GEOTIETEIDEN JA MAANTIETEEN LAITOS Pohjois-Euroopan mannerjäätiköiden laajimmat levinneisyydet ja reuna-asemat Jäätiköitymishistorialla keskeinen

Lisätiedot

an ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihet- ta, joiden aikana mannerjaatikot pienenivat. Pohjois-Euroopasta ne havisivat lahes kokonaan.

an ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihet- ta, joiden aikana mannerjaatikot pienenivat. Pohjois-Euroopasta ne havisivat lahes kokonaan. Suomen maankamara koostuu ihvanhasta peruskalliosta eli Bal%iopergstl ja sita peittavis ta maizalajeista eli maapergstg. Maapeite ei ole yhtenainen, vaan kalliopera on paikoin paljastuneena. Maapeitteen

Lisätiedot

LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3243 02 LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 12 3243 03 3243 06 ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN TUPPURINMÄKI 3241 11 3243 02 3243 05 KONNUSVESI LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 04 NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3334 02 3334 05 3334 08 REITTIÖ KEYRITTY RUMMAKKO 3334 01 3334 04 3334 07 KONTTIMÄKI NILSIÄ PISA Nilsiä 3333

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 12 + 3312 03 PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Muurasjärvi 2343 07 2343 10 3321 01 3321 04 MUURASJÄRVI RAUDANJÄRVI ELÄMÄJÄRVI 2334 09 2334

Lisätiedot

NORVAJÄRVEN MAAPERÄKARTAN SELITYS

NORVAJÄRVEN MAAPERÄKARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET NORVAJÄRVEN MAAPERÄKARTAN 3612 09 SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT, POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Matti Maunu GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemi

Lisätiedot

PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 10 PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3233 08 3233 11 HIISMÄKI MIELOJÄRVI 4211 02 PARKUMÄKI 4 VAR 3233 07 3233 10 KYRSYÄ PIHLAJALAHTI Kallislahti

Lisätiedot

SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3632 09 SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Matti Maunu 364104 364107 364110 KEMIJÄRVI ISOKYLÄ PIETARISELKÄ 363206 363209 363212 RUOPSA SOPPELA UNTAMOVAARA

Lisätiedot

LIEVESTUOREEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LIEVESTUOREEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3212 11 LIEVESTUOREEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Espoo 2009 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä

Lisätiedot

SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 05 SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 03 3341 06 3341 09 VALKEISKYLÄ KAUPPILANMÄKI SONKAJÄRVI Sonkajärvi 3341 02 3341 05 3341 08 IISALMI

Lisätiedot

SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 03 SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 10 3343 01 3343 04 YLÄ-VARPANEN JUMINEN ÄLÄNNE 3332 12 3334 03 3334 06 PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ KANGASLAHTI

Lisätiedot

HYLKIKALLAN JA OLHAVAN MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS

HYLKIKALLAN JA OLHAVAN MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET HYLKIKALLAN 2534 05 JA OLHAVAN 2534 08 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 08 JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 333306 333309 333312 431103 HALUNA VUOTJÄRVI VIITANIEMI Juankoski 333305 333308 333311 431102 KESÄMÄKI

Lisätiedot

KUMPUKIVALON MAAPERÄ- KARTAN SELITYS

KUMPUKIVALON MAAPERÄ- KARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET KUMPUKIVALON MAAPERÄ- KARTAN 3613 08 SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Matti Maunu GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3241 11 KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 09 3241 12 3243 03 MÄKRÄMÄKI ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN 3241 08 3241 11 3243 02 SORSAVESI KONNUSVESI

Lisätiedot

KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3611 12 KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 3612 3 361207 361210 ROVANIEMI OIKARAINEN 361401 JYRHÄMÄVAARA

Lisätiedot

VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 09 VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Tapio Muurinen 361404 361407 361410 KULUSSELKÄ VANTTAUSJÄRVI ISO-KAARNI ISO 361306 TENNILÄ 361309 VANTTAUSKOSKI

Lisätiedot

KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 06 KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski 3241 01 3241 04 3241 07 HAAPAKOSKI KOTAMÄKI RUUHILAMPI Jäppilä 3232 03 3232 06 3232 09 PIEKSÄMÄKI

Lisätiedot

ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3312 05 ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 2334 12 3312 03 3312 06 3312 09 PIHTIPUDAS RÖNNYNKYLÄ LIITONMÄKI Pihtipudas 2334 11 3312 02 3312 05 3312

Lisätiedot

KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 06 KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Joroinen 3234 01 3234 04 3234 07 JOROINEN TIEMASSAARI VOINSALMI A Rantasalmi 3233 03 3233 06 3233 09 LAHNALAHTI

Lisätiedot

KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 07 KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3233 05 3233 08 3233 11 TUUSMÄKI HIISMÄKI MIELOJÄRVI PA 3233 04 3233 07 3233 10 PAATELA KYRSYÄ PIHLAJALAHTI KA

Lisätiedot

TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 05 TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Rantasalmi 3233 03 3233 06 3233 09 LAHNALAHTI KOLKONTAIPALE RANTASALMI 3233 02 3233 05 3233 08 PAKINMAA TUUSMÄKI

Lisätiedot

JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 01 JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3231 11 3233 02 3233 05 NARILA PAKINMAA TUUSMÄKI Juva 3231 10 3233 01 3233 04 NÄÄRINKI JUVA PAATELA 3142 12 3144

Lisätiedot

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti:

Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 259,3 Karttalehti: 2551000 2552000 2553000 TUU-13-141 7368000 7369000 7370000 7371000 7371000 7370000 7369000 7368000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7367000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN SELITYS

OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET OLKKA-TORAMOSELÄN MAAPERÄ- KARTAN 3612 12 SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT Jari Nenonen & Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen POHJAVESI Ulpu

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla

Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Länsi-Suomen yksikkö Kokkola Happamien sulfaattimaiden kartoitus Keliber Oy:n suunnitelluilla louhosalueilla Anton Boman ja Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 03 LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Joroinen 3232 10 3234 01 3234 04 SAVUNIEMI JOROINEN TIEMASSAARI 3231 12 3233 03 3233 06 KAITAINEN LAHNALAHTI

Lisätiedot

PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 02 PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3231 12 3233 03 3233 06 KAITAINEN LAHNALAHTI KOLKONTAIPALE 3231 11 3233 02 3233 05 NARILA PAKINMAA TUUSMÄKI

Lisätiedot

TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 12 TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Sorsakoski 3241 07 3241 10 3243 01 RUUHILAMPI SORSAKOSKI UNNUKKA Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI

Lisätiedot

6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä

6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä 6. MAAPERÄN VUOKSI SELLAISENAAN RAKENTAMISEEN SOVELTUMATTOMAT ALUEET KAAKKOIS-PIRKANMAAN SEUTUKUNNAN ALUEELLA Yleistä etoa maaperästä Maaperä on syntynyt geologisten prosessien tuloksena. Näitä ovat rapautuminen

Lisätiedot

KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 01 KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Varpaisjärvi 333211 333402 333405 VARPAISJÄRVI REITTIÖ KEYRITTY 333210 333401 333404 HANNONMÄKI KONTTIMÄKI

Lisätiedot

PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 12 PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 07 3341 10 3343 01 HERNEJÄRVI YLÄ-VARPANEN JUMINEN 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ

Lisätiedot

PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 11 PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen, Jari Nenonen ja Matti Maunu 361309 VANTTAUSKOSKI 361312 PEKKALA 363103 LISTIMÄ-SUUAS 361308 KUMPUKIVALO

Lisätiedot

SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 11+3312 02 SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 2334 09 2334 12 3312 03 3312 06 ALVAJÄRVI PIHTIPUDAS RÖNNYNKYLÄ Pihtipudas 2334 08 2334 11 3312

Lisätiedot

Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen

Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen PISSIV RTTA-ALUEEN M Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Suomen maankamara koostuu ikivanhasta perusblliosta eli kalliopergstg ja sita peittavista maalajeistsa

Lisätiedot

LUMIJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LUMIJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 04 LUMIJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen 244402 SÄÄRENPERÄ 244405 LUMIJOENSELKÄ 244408 OULUNSALO 244401 244404 KARINKANTA

Lisätiedot

SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen

SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2543 01 SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen 254111 254302 254305 KIRVESAAPA VIANTIENJOKI ALA-JOKIKYLÄ # Maksniemi # Simo 254110

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 03 PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski 3223 10 3241 01 3241 04 MATARAMÄKI HAAPAKOSKI KOTAMÄKI 3214 12 3232 03 3232 06 PALTANEN PIEKSÄMÄKI

Lisätiedot

TÖRMÄVAARA. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha Karttalehti: Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma

TÖRMÄVAARA. Arvoluokka: 2 Pinta-ala: 409,7 ha Karttalehti: Tietokantatunnus: TUU Muodostuma: Rantakerrostuma 2530000 2531000 2532000 7335000 7336000 7337000 7338000 7338000 7337000 7336000 TUU-13-135 7335000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m 7334000 Karttatuloste Geologian

Lisätiedot

PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2613 10 PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen & Ulpu Väisänen # Ylitornio 261308 YLITORNIO 261311 REVÄSVAARA 263102 VÄYSTÄJÄ 261307 KAINUUNKYLÄ

Lisätiedot

KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 06 KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334410 432201 TAPPOJOKI 432204 PUUKARI 432207 LAMPAREVAARA 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3443 08 HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3443 06 3443 09 ISO TUOMIVAARA HAAPOLA 4421 06 HOIKKA Hyrynsalmi 3443 05 3443 08 LIETEKYLÄ

Lisätiedot

PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 05 PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106 KOPPELO Valtimo 432109 VALTIMO 334311 432102 SAARIMÄKI

Lisätiedot

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha

Arvoluokka: 1 Pinta-ala: 206,6 ha 2487000 2488000 2489000 7366000 7367000 7368000 7369000 7369000 7368000 7367000 7366000 7365000 ARVOKKAAT TUULI- JA RANTAKERROSTUMAT Tuura -alue Natura 2000 -alue 0 500m Karttatuloste Geologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana

Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Siikaniemi 26. 27.10. 2010 Hautausmaa julkisena ja toiminnallisena tilana Salpausselän haasteet ja mahdollisuudet Mari Aartolahti http://fi.wikipedia.org/wiki/salpaussel%c3%a4t Salpausselät Salpausselät

Lisätiedot

Maa-ainesmuodostuma. !. GM200 -kairaus. !. GM50 -kairaus !. KP2 LIITE

Maa-ainesmuodostuma. !. GM200 -kairaus. !. GM50 -kairaus !. KP2 LIITE 526000 527000 528000 LIITE 529000!. AP9 ALAPITKÄ Tutkimuspistekartta!. GM200 -kairaus 7009000!. AP8!. KP_10!. GM50 -kairaus Pohjaveden havaintoputki Maatutkaluotauslinja 7009000 Painovoimamittauslinja

Lisätiedot

SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 10 + 4312 01 SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 08 3334 11 4312 02 RUMMAKKO HANKAMÄKI 4312 05 VAIKKO 3334 07 3334 10 4312

Lisätiedot

MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3331 06 MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3332 01 3332 04 3332 07 TUOVILANLAHTI KÄÄNNINNIEMI ALA-PITKÄ Maaninka 3331 03 3331 06 3331

Lisätiedot

REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 02 REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 12 3334 03 3334 06 PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ KANGASLAHTI Varpaisjärvi 3332 11 3334 02 3334 05 VARPAISJÄRVI

Lisätiedot

RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3312 06 RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen I 234310 332101 332104 332107 RAUDANJÄRVI ELÄMÄJÄRVI HIIDENNIEMI 233412 331203 331206 331209 PIHTIPUDAS

Lisätiedot

PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 12 PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino Kaavi 3333 07 3333 10 VÄSTINNIEMI KAAVI 4311 01 KAAVI 4311 04 LUIKONLAHTI Luikonlahti 3244

Lisätiedot

KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4413 05 KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Häikiö 441303 JUONTO 441306 TIMONIEMI 441309 VARAJOKI 441302 RUUNAKANGAS 441305 KUHMO KUHMO 441308

Lisätiedot

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS

PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Geologian tutkimuskeskus Länsi-Suomen yksikkö Kokkola 21.3.2013 PYHÄJOEN PARHALAHDEN TUULIPUISTO- HANKEALUEEN SULFAATTIMAAESISELVITYS Jaakko Auri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI 21.03.2013 / M29L2013

Lisätiedot

GEOLOGIA. Evon luonto-opas

GEOLOGIA. Evon luonto-opas Evon luonto-oppaan tekemiseen on saatu EU:n Life Luonto -rahoitustukea GEOLOGIA Korkokuva Evon Natura 2000 -alueen pohjois-, itä- ja länsireunoilla maasto kohoaa aina 180 m meren pinnan yläpuolelle asti.

Lisätiedot

LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4314 10 LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 431408 KYLÄNLAHTI 431411 JAMALI 433202 LIEKSA LIEKSA 431407 HATTUSAARI 431410 LIKLAMO 433201

Lisätiedot

KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 08 KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen & Ulpu Väisänen 254206 SATTAJÄRVI 254209 KAISAJOKI 254212 TERVOLA 254205 ARPELA 254208 KÖNÖLÄ

Lisätiedot

PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3143 09 PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3144 04 3144 07 3144 10 KAIPAALA KERINIEMI KIETÄVÄLÄNVIRTA 3143 06 Puumala 3143 09 3143 12 ROKANSALO PUUMALA

Lisätiedot

PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 12 PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen, Jari Nenonen ja Tapio Muurinen 361407 361410 VANTTAUSJÄRVI ISO-KAARNI 363201 ISO SEVERIVAARA 361309 VANTTAUSKOSKI

Lisätiedot

YLÄMYLLYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLÄMYLLYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4223 06 YLÄMYLLYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422401 KÄSÄMÄNSALMI 422404 SOTKUMA 422407 PUNTARIKOSKI Viinijärvi 422303 VIINIJÄRVI 422306 YLÄMYLLY 422309

Lisätiedot

VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3342 01 VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3324 11 3342 02 3342 05 MARTTISENJÄRVI MANKILANMÄKI KAARAKKALA 3324 10 3342 01 3342 04 SALAHMI VIEREMÄ PYÖREE

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 11 KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 424203 SUPPURA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI Kontiolahti

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TYRNÄVÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3421 06 TYRNÄVÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 244407 342204 342207 LIMINKA TUPOS LAITASAARI 244309 342106 342109 LIMINGANJÄRVI

Lisätiedot

KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 06 KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3342 01 3342 04 3342 07 VIEREMÄ PYÖREE SONKAKOSKI Vieremä 3341 03 3341 06 3341 09 VALKEISKYLÄ

Lisätiedot

HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 11+4312 02 HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 09 3334 12 4312 03 ALA-KEYRITTY HÖYLÄ 4312 06 YLÄ-LUOSTA 3334 08 RUMMAKKO

Lisätiedot

HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 11 HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI VARKAUS VARKAUS 3232 08 3232 11 MAAVESI HUUTOKOSKI 3234

Lisätiedot

MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 03 MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Lestijärvi 2341 10 2343 01 2343 04 LESTIJÄRVI ITÄNIEMI ISO KOTAJÄRVI 2332 12 2334 03 2334 06 LEHTOSENJÄRVI

Lisätiedot

JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 09 JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski Sorsakoski 3241 04 3241 07 3241 10 KOTAMÄKI RUUHILAMPI SORSAKOSKI Jäppilä 3232 06 3232 09 3232 12

Lisätiedot

KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3532 01 KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI 353205 OHTAVAARA 351410 PUDASJÄRVI

Lisätiedot

NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 02 NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3214 12 3232 03 3232 06 PALTANEN PIEKSÄMÄKI KUKKAROMÄKI PIEKSÄMÄKI 3214 11 3232 02 3232 05 NISKAKOSKI NAARAJÄRVI

Lisätiedot

JUUAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUUAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4314 01 JUUAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 431211 VUOKKO 431402 KOJONSELKÄ 431405 PAALASMAA 431210 MATARA Juuka 431401 JUUKA 431404 NAPASELKÄ

Lisätiedot

VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 07 VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI HUUTOKOSKI 3232 04 3232 07 3232 10 MONTOLA VIRTASALMI SAVUNIEMI

Lisätiedot

ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 09 ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3343 04 3343 07 3343 10 4321 01 ÄLÄNNE RAUTAVAARA RASIMÄKI Rautavaara 3334 06 3334 09

Lisätiedot

TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 02 TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko 2242 12 2244 03 2244 06 Karstula RANTAKYLÄ KARSTULA AHO-VASTINKI 2242 11 2244 02 2244

Lisätiedot

LEMPEÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LEMPEÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2623 11 LEMPEÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen 2623 12 NAAMIJOKI 2641 03 2641 06 RIIPISENVAARA MUSTITUNTURI 2623 11 2641 02 2641

Lisätiedot

PUOLANGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUOLANGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3442 10 PUOLANGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3442 08 3442 11 3444 02 AUHO AITTOKYLÄ NAULAPERÄ Puolanka 3442 07 3442 10 3444 01 PUUTIOKANGAS PUOLANKA

Lisätiedot

HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 12 + 4321 03 HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3344 07 3344 104322 01 HIIDENVAARA TAPPOJOKI 4322 04 PUUKARI 3343 09 3343 12

Lisätiedot

SONKAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SONKAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 09 SONKAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3342 04 3342 07 3342 10 PYÖREE SONKAKOSKI KULVEMÄKI 3341 06 3341 09 3341 12 KAUPPILANMÄKI

Lisätiedot

MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 04 MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 02 3232 05 3232 08 NAARAJÄRVI PYHITTY MAAVESI 3232 01 3232 04 3232 07 ISO-NAAKKIMA MONTOLA VIRTASALMI

Lisätiedot

ENON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ENON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4242 02 ENON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Uimaharju 422412 KOLVANANUURO 424203 SUPPURA 424206 UIMAHARJU 422411 KONTIOLAHTI 424202 ENO Eno 424205 JÄSYS

Lisätiedot

RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 09 RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen ja Jukka Leino 3234 04 3234 07 3234 10 TIEMASSAARI VOINSALMI AHVENSALMI Rantasalmi 3233 06 3233 09 3233 12

Lisätiedot