KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ"

Transkriptio

1 MAAPERÄKARTTA 1 : SELITYS LEHTI KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen ALA-LIVO KIVARINJOKI OHTAVAARA PUDASJÄRVI KIVARIJÄRVI HIRVASKOSKI TAIPALEENHARJU KONGASVAARA JONKU ISBN URN:NBN:fi-fe Rovaniemi 2004

2 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena. Maapeitteen paksuus voi olla jopa 100 m, mutta keskipaksuus on vain 8,5 m. Maaperä on syntynyt maapallon kehityshistorian nuorimman kauden, kvartäärikauden aikana. Se alkoi 2-3 miljoonaa vuotta sitten ja ulottuu nykyaikaan asti. Kvartäärikaudella oli useita jääkausia, joiden aikana mannerjäätiköt peittivät laajoja alueita Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Jääkausien välisinä nk. interglasiaaliaikoina ilmasto oli nykyisen kaltainen tai jopa jonkin verran nykyistä lämpimämpi. Viimeisin jääkausi, jota kutsutaan Veiksel-jääkaudeksi, alkoi vuotta sitten ja päättyi noin vuotta sitten. Sen alkupuolella oli kaksi leudomman ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihetta, joiden aikana mannerjäätiköt pienenivät. Pohjois-Euroopasta ne hävisivät lähes kokonaan. Suomen maaperä on pääosin syntynyt viimeisimmän jääkauden aikana ja sen jälkeen. Paikoin tavataan viimeistä jääkautta vanhempia jääkautisia sekä interglasiaalisia ja -stadiaalisia kerrostumia. Niitä tutkimalla on saatu kuva maamme kvartäärikautisesta kehityksestä. Mannerjäätikön toiminnan tuloksena, pääosin sen reunaosan alla, syntyi moreenia. Se on maamme yleisin maalaji, jota esiintyy kallioperää myötäilevänä peitteenä ja erilaisina moreenimuodostumina. Mannerjäätikön sulaessa valtavat vesivirrat eli jäätikköjoet koversivat erilaisia uomia. Ne myös kerrostivat lajittelemaansa soraa ja hiekkaa jäätikön alle harjuiksi (esim. Punkaharju) ja sen eteen suistoiksi eli deltoiksi (Salpausselät ovat sarja vierekkäisiä reunadeltoja). Mannerjäätikön sulaessa poistui maankuorta kuormittanut 2-3 kilometrin paksuinen jääkerros, jonka alas painama maankuori alkoi vähitellen kohota aiempaan asemaansa. Maankohoaminen oli aluksi nopeaa ja jatkuu yhä. Suurimmillaan maankohoaminen on Merenkurkussa, lähes metri ja pienimmillään Kaakkois-Suomessa, alle 20 senttimetriä sadassa vuodessa. Yli puolet maamme pinta-alasta oli painunut niin syvälle, että mannerjäätikön sulaessa vesi peitti alueita, jotka nykyään ovat kohonneet jopa yli 200 metriä nykyisen merenpinnan yläpuolelle. Tämän ns. ylimmän rannan alapuolelle kerrostui seisovassa vedessä muinaisissa Itämeren vaiheissa savea ja hiesua. Maankohoamisen vuoksi ylimmän rannan alapuolella esiintyy kohoumien rinteillä muinaisrantoja ja rantakerrostumia. Vedestä nousseella maalla joet kuluttivat ja kerrostivat hiekkaa ja hietaa jokivarsiin. Tuuli kuljetti ja kerrosti hiekkaa lentohiekkakinoksiksi eli dyyneiksi, joita esiintyy yleisesti jäätikköjoki- ja rantakerrostumilla. Alavilla veden vaivaamilla mailla alkoi soistuminen ja turpeen muodostuminen pian alueen vapauduttua jään tai veden peitosta. Näin kallioperää peittävä maakerros vähitellen saavutti nykyiset piirteensä, joita tällä hetkellä ihminen muokkaa voimakkaasti luonnonvoimien ohella.

3 1 KIVARIJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Sisällys ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) 2 KIVENNÄISMAAT 3 Kallioalueet 3 Moreenikerrostumat 3 Karkearakeiset kerrostumat 3 Hienorakeiset kerrostumat 4 ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) 4 Turvekerrostumat 4 POHJAVESI (Ulpu Väisänen) 5 Pohjaveden esiintyminen 5 Pohjaveden laatu 5 KIRJALLISUUTTA 6 Geologian tutkimuskeskus PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax

4 2 ALUEEN YLEISKUVAUS (Peter Johansson) Taulukko 1. Maalajit hehtaareina ja prosentteina maa-alasta. Metrin syvyydessä kuvattu pohjamaa ja sen päällä oleva pintamaa on merkitty kaksoistunnuksella, esim. Ht/Mr tarkoittaa, että karkeaa hietaa on alle 1 m hiekkamoreenin päällä. Ka Kallio 59 0,6 Mr Moreeni ,4 Hk/Mr 119 1,2 Ht/Mr 76 0,8 Hs/Mr 15 0,2 Ct/Mr ,0 St/Mr 119 1,2 Hk Hiekka 358 3,7 Ct/Hk 168 1,8 St/Hk 3 - Ht Hieta 120 1,3 Ct/Ht 138 1,4 SrM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) soravaltainen 34 0,4 HkM Jäätikköjokimuodostuma (harju, delta) hiekkavaltainen 274 2,9 Mr/RHkM Moreenipeitteinen reunamuodostuma, hiekkavaltainen 27 0,3 HHt Hieno hieta 19 0,2 Ct Saraturve ,4 St Rahkaturve 559 5,8 Tu Turvetuotantoalue 43 0,4 Maa-ala yhteensä ha Vesi Kartta-alueen pinta-ala ha 433 ha ha Kivarijärven kartta-alue sijaitsee Pudasjärven kaupungissa, Iijokilaaksossa. Kartta-alueen maasto on alavaa tasankoa tai loivaa mäkimaata, jossa suhteelliset korkeusvaihtelut ovat m. Korkein kohta, 145 metriä, sijaitsee kartta-alueen itäosassa Vasankankaalla. Matalin kohta, 108 metriä, sijaitsee kartta-alueen länsiosassa, Iijoen rannalla. Jokilaakso on varsin tiheään asuttua ja viljeltyä. Kartta-alueella sijaitsevat Pudasjärven kaupungin keskustan eli Kurenaluksen itäosa sekä Pirinrannan kylä. Laajat alueet pohjois- ja keskiosassa ovat asumattomia. Kartta-alueen ympäristöstä tehtyjen moreenin kivien suuntausanalyysien ja uurrehavaintojen mukaan mannerjää virtasi viimeisimmän jäätiköitymisen eli myöhäis Weikselkauden loppuvaiheessa, noin vuotta sitten kartta-alueen pohjoisosassa länsiluoteesta itäkaakkoon eli suunnasta o. Kartta-alueen eteläosassa virtaus kääntyi lännestä itään ja paikoin länsilounaasta itäkoilliseen. Kartta-alueelta on löydetty reunamuodostumia sekä ympäröiviltä alueilta uurteita ja moreenikerrostumia, jotka syntyivät ennen viimeistä jäätiköitymistä olleen jäätikön virtauksen aikana. Se tapahtui Varhais-Veikselkaudella, yli vuotta sitten. Silloin jäätikön virtaus ulottui Lapista mahdollisesti Pudasjärven eteläosiin ja Oulujärven luoteispuolelle asti.

5 3 Mannerjään reuna perääntyi kartta-alueelta noin vuotta sitten. Jäätikön sulaessa maa-alueet peittyivät muinaisen Itämeren vaiheen eli Ancylusjärven vesien alle. Silloinen ranta sijaitsi yli 20 kilometrin päässä alueen itäpuolella, Pudasjärven itäosassa. Ancylusjärvivaiheen aikana Itämeri oli makeavetinen järviallas, joka oli erillään Atlantin valtamerestä. Maankohoamisen seurauksena uutta maata paljastui veden alta, ja rantaviiva siirtyi kohti länttä. Alueen korkein kohta, Vasakangas paljastui veden alta saarena noin vuotta sitten. Noin vuotta sitten vedenpinta oli 110 m korkeudella ja Iijoen suu sijaitsi Pudasjärven keskustan kohdalla. Viimeisen vuoden aikana jokisuu siirtyi Pudasjärveltä Iihin noin 90 km matkan. Maankohoaminen jatkuu edelleen ja on Pudasjärven alueella nykyisin noin 7 millimetriä vuodessa. KIVENNÄISMAAT Kallioalueet Kallioalueita on vain alle 1 % kartta-alueen maa-alasta. Niitä on eri puolilla karttaaluetta, varsinkin sen kaakkoisosassa, jossa on sekä kalliopaljastumia että ohuen moreenipeitteen verhoamia kallioalueita. Kalliot ovat paljastuneet jäätikön pohjaeroosion sekä rantavaiheiden aikana tapahtuneen aallokon ja talvisten jäiden työnnön aiheuttaman kulutuksen tuloksena. Kalliot ovat kivilajiltaan yli miljoonaa vuotta vanhaan arkeeiseen kallioperään kuuluvia gneissejä. Moreenikerrostumat Alueen yleisin maalaji on moreeni, jota kartta-alueella on lähes 57 % maa-alasta. Se on synnyltään pohjamoreenia, jota monin paikoin peittää ohut pintamoreenikerros. Moreenia esiintyy tasaisesti koko kartta-alueella paitsi sen keskiosassa, missä on runsaasti karkearakeisia kerrostumia. Maaston alavissa painanteissa moreenialueet ovat monin paikoin soistuneet. Kairausten perusteella moreenikerrostumien paksuus vaihtelee 1 6 metriä. Moreenimuodostumia alueella ei ole. Karkearakeiset kerrostumat Kartta-alueen karkearakeiset kerrostumat ovat synnyltään jäätikköjoki-, ranta- tai jokikerrostumia. Alueen poikki länsi-itäsuunnassa kulkee jäätikköjokimuodostuma, johon kuuluvia hiekkaisia selänteitä on Kivarijärven itäpuolella sekä Vasankankaalla. Ne ovat osa Pudasjärveltä Taivalkosken kautta Suomussalmen Hossaan kulkevaa saumamuodostumaa. Saumamuodostuma on harju, joka kerrostui kahden, liikenopeudeltaan ja suunnaltaan erilaisen jäätikkökielekevirran väliseen saumaan. Muodostuman pohjoispuolella ns. Ranuan kielekevirta virtasi luoteesta kaakkoon kohti saumaa. Eteläpuolella ns. Oulun kielekevirta virtasi sauman suunnassa lännestä itään kaartuen sauman vieressä itäkoilliseen. Kummankin jäätikkökielekkeen pohjalla virranneista jäätikköjoista purkautui suuret määrät sulamisvettä saumaan. Tämän johdosta saumamuodostumasta kasvoi tavallista harjua kookkaampi muodostuma, joka kartta-alueella on yli kilometrin leveä, mutta ympäröiviin alueisiin verrattuna poikkeuksellisen matala. Se johtuu osaksi siitä, että muinaiset rantavoimat kuluttivat ja tasoittivat saumamuodostumaa kerrostaen sen pinnalle ja reunoille rantakerrostumia. Ne ovat ainekseltaan hiekkaa tai karkeaa hietaa. Rantakerrostumat syntyivät noin sitten, jolloin merenranta sijaitsi alueella. Kurenaluksen kaakkoispuolella Tuomaanahossa, Niskakankaalla, Isokankaalla, sekä Kellokankaalla on muodostumia, jotka kuuluvat osana Pudasjärveltä Taivalkoskelle kulkevaan katkonaiseen moreenipeitteiseen reunamuodostumajaksoon. Se syntyi ilmeisesti edellä mainitun varhais-veikselkautisen jäätiköitymisen sulamisvaiheessa Muodostumien aines on hiekkaa. Sitä peittää 0,5 2 m paksu moreenikerros, joka syntyi viimeisen jäätiköitymisen aikana.

6 4 Moreeni on rantavoimien vaikutuksesta pinnaltaan jonkin verran huuhtoutunut. Siihen yhtyy pohjoisluoteesta tuleva moreenipeitteinen Piämämaan harju. Se lienee samanikäinen moreenipeitteisten reunamuodostumien kanssa. Vasankankaan pohjoisrinteellä on rantavalleja noin m korkeudella. Ne ovat aallokon huuhteluvirtausten kasaamasta hiekasta syntyneitä, muinaisen rannan suuntaisia valleja tai penkereitä, joita kutsutaan kaarroiksi. Ne esiintyvät useista samansuuntaisista valleista muodostuvina rantavalliparvina. Yksittäiset vallit ovat lounais-koillissuuntaisia, loivasti kaareilevia harjanteita. Poikkileikkaukseltaan ne ovat symmetrisiä, metriä pitkiä ja metriä leveitä. Niiden korkeus vaihtelee puolesta metristä kahteen metriin ja korkeus säilyy muuttumattomana vallin päästä päähän. Iijoen laaksossa ja Kivarijärven rannalla on ainekseltaan pääasiassa karkeaa hietaa olevia jokikerrostumia. Ne ovat tasaisia tai loivasti jokeen tai järveen viettäviä kenttiä, jotka on osaksi raivattu pelloiksi tai jokivarsiniityiksi. Osa jokikerrostuma-alueista vaihtelevan paksuisen turvekerrostuman peittämiä. Hienorakeiset kerrostumat Hienoa hietaa esiintyy varsinkin Kivarijärven itärannalla. Hiesua esiintyy Lämpsänsuon länsipuolella moreenia peittävänä noin 80 cm paksuisena kerroksena. Hieno hieta ja hiesu kerrostuivat Itämeren pohjaan sen rannan ollessa kartta-alueen itäpuolella. Kerrostuminen tapahtui vaiheessa, jolloin alueella oli vettä vielä kymmeniä metrejä. Maankohoamisen seurauksena nämä kerrostumat joutuivat vähitellen matalampaan veteen ja aaltojen sekä virtailujen vaikutuksille alttiiksi. ELOPERÄISET KERROSTUMAT (Jukka Räisänen) Turvekerrostumat Turve on suokasvien jäänteistä maatumisen tuloksena syntynyt orgaaninen maalaji, joka on kerrostunut muodostumispaikalleen. Turpeen ominaisuudet määräytyvät botaanisen koostumuksen ja maatumisasteen mukaan. Tärkeimmät turvetta muodostavat kasvilajiryhmät ovat rahka- ja lehtisammalet, saramaiset kasvit sekä puuvartiset kasvit. Turpeen eloperäisen aineksen osuus kuivapainosta on yleensä yli 90 %. Kartta-alueella on turvekerrostumia 4314 ha eli 45 % maa-alasta. Yli metrin syvyisen turvekerrostuman osuus on 2934 ha, joka on 31 % maa-alasta. Suot sijaitsevat yleensä rikkonaisten moreenimaiden välisissä alangoissa ja jakautuvat kartta-alueelle varsin tasaisesti. Laajimmat, yhtenäiset suoalueet ovat pohjoisosan Iso Ahmasuo sekä lounaisosan Lämpsänsuo. Suurin tavattu turvesyvyys (4,4 m) on luoteisosan Kortesuolla, muutoin turvesyvyydet alueella ovat enimmillään hieman yli kolme metriä. Alueen paljastuttua muinaisesta Itämerestä on soistuminen alkanut alavimmilta paikoilta. Soiden pohjakorkeudet ovat alimmillaan länsiosissa n metrin korkeudella ja ylimmillään itäosissa n metrin korkeudella, joten soistuminen on voinut alkaa primaarisesti alueen vedestä vapautumisen jälkeen n vuotta sitten. Suhteellisen alhaisten turvesyvyyksien perusteella alueen soiden kehittyminen on kuitenkin pääasiassa alkanut selvästi myöhemmin. Turpeen alla esiintyy monin paikoin liejukerroksia, mikä viittaa kehityksen usein alkaneen vesistön umpeenkasvun kautta. Suot ovat myöhemmin laajenneet metsämaan soistumisen kautta nykyiselleen. Suot kuuluvat Pohjanmaan aapasuoyhdistymätyyppiin. Soiden keskialueet ovat pääasiassa luonnontilaisia avosuotyyppejä, yleisimmin rimpi- ja lyhytkortisia nevoja tai varsinaisia saranevoja. Reuna-alueet ovat pääosin ojitettuja. Niiden alkuperäiset suotyypit ovat nykyisellään muuttuma- tai turvekangasasteella. Ravinteisuudeltaan suotyypit ovat kohtalaisen karuja. Geologian tutkimuskeskus on tutkinut lähes kaikki kartta-alueen suot. Saravaltainen turve on keskimäärin hieman vallitsevampi. Rahkavaltaiset suot ovat alueella kehittyneet hy-

7 5 vin vettä läpäisevien hiekka- tai hietamaiden päälle. Tutkittujen soiden keskimaatuneisuus on 4.9, mikä edustaa Pohjois-Pohjanmaan soiden keskitasoa. Alueen korkea luonnontilaisuusaste rajoittaa soiden käyttöönottoa. Turveteollisuuden käyttöön soveltuvia soita kartta-alueelta kuitenkin löytyy. Tällä hetkellä on tuotannossa koillisosassa sijaitseva Syrjäsuo. Yksityiskohtaisempaa tietoa alueen soista löytyy turvetutkimusraporteista. POHJAVESI (Ulpu Väisänen) Pohjaveden esiintyminen Pohjavettä syntyy, kun sade- ja sulamisvesiä imeytyy maaperään. Pohjaveden muodostumiseen vaikuttavat eniten sateen määrä ja voimakkuus, haihdunta, lumen osuus sadannasta ja roudan kesto. Pohjavedeksi imeytyvän veden määrään vaikuttavat kasvillisuus, maanpinnan muodot, pintakerroksen kosteus, maalajien raekoko, kerrosrakenne ja tiivistyneisyys. Pohjavettä varastoituu eniten huokoisiin ja paksuihin maakerroksiin, kallioperässä ruhjeisiin ja rakoihin. Pohjamoreenin hienoainespitoisuus on yleensä niin suuri ja rakenne tiivis, että sen pohjavesi riittää vain talokohtaiseen käyttöön. Huonoimpia maalajeja pohjaveden muodostumisen kannalta ovat hienorakeiset maalajit, kuten hieno hieta ja hiesu. Näitä maalajeja esiintyy kartta-alueella vain pienillä alueilla. Runsaimmat pohjavesiesiintymät ovat Kivarijärvestä itään sijaitsevassa jäätikköjokimuodostumassa, jonka hiekkakerrostumat ovat vettä hyvin läpäiseviä ja riittävän paksuja pohjaveden muodostumisen kannalta. Tämä muodostuma on Suomen ympäristökeskuksen tärkeäksi luokittelema I luokan pohjavesialue, nimeltään Korentokangas. Sen kokonaispinta-ala on 15,26 km 2 ja pohjaveden muodostumisalueen pinta-ala 9,09 km 2. Muodostumasta noin puolet sijaitsee kartta-alueella ja itäpuolisko on kartta-alueen ulkopuolella. Pohjaveden antoisuudeksi on arvioitu m 3 /vrk. Pohjavesivaroja on todennäköisesti jonkin verran myös karttaalueen koillisosan harjussa sekä hiekka- ja hietakerrostumissa Iijoen varrella ja Kivarijärven ranta-alueilla. Pohjavettä on riittävästi yksityistalouksien käyttöön myös moreenialueiden kaivoissa. Pohjaveden pinta on neljässä kaivossa tehtyjen mittausten mukaan 1,5-4,5 metrin syvyydessä. Pohjaveden laatu Pohjaveden laatuun vaikuttavat maaperään imeytyvän veden sisältämät suolat, maa- ja kallioperän rakenne ja koostumus. Pohjaveteen liuenneiden aineiden määrä kasvaa viipymän pidetessä. Moreenissa virranneessa pohjavedessä liuenneiden aineiden määrä on yleensä suurempi kuin vettä hyvin johtavien, lajittuneiden ja karkearakeisten maalajien pohjavedessä. Kartta-alueelta on analysoitu yhdeksän pohjavesinäytettä, joista seitsemän on otettu kuilukaivoista, yksi luonnontilaisesta lähteestä ja yksi betonirenkain katetusta lähteestä. Näytteenottokohteista kahdeksan sijaitsee moreenialueilla ja yksi hiekka-alueella. Pohjavesi vaihtelee laadultaan happamasta lievästi happamaan. Tutkittujen pohjavesien ph-arvot olivat 5,7-6,9. Hyvälle talousvedelle asetettuja suosituksia alhaisempia ph-arvoja (<6,5) oli viidessä kohteessa. Veden happamuus voi vaikuttaa vesijohtoputkistojen syöpymiseen. Sähkönjohtavuudet olivat 2,6-21,7 ms/m. Väriluku ylitti suositellun maksimiarvon (5 Pt mg/l) neljässä kaivossa. Kaikkien muiden aineiden osalta tutkitut vedet täyttivät hyvälle talousvedelle asetetut laatutavoitteet.

8 6 KIRJALLISUUTTA Aario, R. & Forsström, L Koillismaan ja Pohjois-Kainuun deglasiaatiostratigrafia. Summary: Deglaciation stratigraphy of Koillismaa and North Kainuu. Geologi 30 (6), Alalammi, Pentti (toim.) Suomen kartasto, Vihko , Geologia. 5. laitos. Helsinki: Maanmittaushallitus ja Suomen Maantieteellinen Seura. 58 s., 3 liitekarttaa. Britschgi, R. & Gustafsson, J. (toim.) Suomen luokitellut pohjavesialueet. Suomen ympäristö. Luonto ja luonnonvarat. Suomen ympäristökeskus. 387 s. Haavisto, Maija (toim.) Maaperäkartan käyttöopas 1 : , 1 : Geologinen tutkimuslaitos. Opas s. Hänninen, Pauli Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa I. Turvetutkimusraportti, 118. Hänninen, Pauli Pudasjärven inventoidut turvevarat ja niiden soveltuvuus polttoturvetuotantoon. Osa II. Turvetutkimusraportti, 136. Hänninen, Pauli; Hyvönen, Arto Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VII. Turvetutkimusraportti, 227. Hänninen, Pauli; Hyvönen, Arto Pudasjärvellä tutkitut suot ja niiden turvevarat. Osa VIII. Turvetutkimusraportti, 240. Kurimo, Heikki Late-glacial ice flows in northern Kainuu and Peräpohjola, North-East Finland. Fennia 156, Salonen, Veli-Pekka, Eronen, Matti ja Saarnisto, Matti Käytännön maaperägeologia. Turku: Kirja-Aurora. 237 s. Sosiaali- ja terveysministeriö Päätös talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista STMp 461/00. Sosiaali- ja terveysministeriö Päätös pienten yksiköiden talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista STMp 401/01. Sutinen, R Glasiaalistratigrafiasta Pudasjärven alueella Peräpohjolassa. Summary: On glacial stratigraphy in Pudasjärvi area, Peräpohjola. Geologi 34 (9-10), Virtanen, Kimmo; Hänninen, Pekka; Kallinen, Riitta-Liisa; Vartiainen, Sirkka; Herranen, Teuvo; Jokisaari, Ritva Suomen turvevarat Tutkimusraportti / Geologian tutkimuskeskus

9 MAAPERÄKARTAT Suomen maaperä 1 : , painettu 1984 (sisältyy myös Suomen kartaston vihkoon , Geologia) esittää maaperää värein ja symbolein syntytavan mukaan luokiteltuina geologisina muodostumina. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen ja Venäjän Federaation luoteisosan maaperä ja sen raaka-ainevarat 1 : , painettu 1993 kahtena karttalehtenä. Kartassa esitetään maaperägeologisten muodostumien ohella tärkeimmät kvartäärikerrostumien hyödyntämiskohteet. Kartta on saatavissa myös numeerisena. Suomen Geologinen Yleiskartta 1 : Maaperäkartta. Painettu Etelä- ja Keski-Suomen osalta vuosina vanhan yleiskartan pohjalle (9 lehteä kantakartaston vanhan lehtijaon mukaan) ja Pohjois-Suomen osalta vuosina uuden yleiskartan pohjalle (13 lehteä uuden lehtijaon mukaan). Monivärinen kartta esittää maaperää osin geologisina muodostumina ja osin maalajialueina ja antaa karkean kuvan maaperän rakenteesta ja maalajien jakaumasta maakuntatasolla. Kartta puuttuu kapealta itä-länsisuuntaiselta vyöhykkeeltä, suunnilleen Oulun korkeudelta ja aivan maan eteläisimmästä osasta. Vanhimmissa maaperäkartoissa on pohjakartasta ja työmenetelmistä johtuvia puutteellisuuksia. Suomen Geologinen kartta 1 : Maaperäkartta. Vuoteen 2003 mennessä karttoja on painettu lähinnä Etelä-Suomesta 77 kpl. Monivärinen kartta esittää geologisia muodostumia ja maalajeja yleiskarttaa yksityiskohtaisemmin. Useimmista kartoista on saatavina myös karttalehtiselostukset. Lähes kaikki karttalehdet ovat saatavissa myös numeerisessa muodossa. Maaperäkartta 1 : ja 1 : Vuoteen 2003 mennessä on maastamme kartoitettu 38 %. Moni- tai yksiväristä, peruskarttapohjalle painettua maaperäkarttaa kääntöpuolelle painettuine selostuksineen on valmiina 556 kpl ja sen lisäksi yksinomaan digitoituna noin 500 kpl. Pohjois- Suomen kartat on pääosin julkaistu 1 : mittakaavassa. Tekeillä oleva kartta-aineisto numeeristetaan, samoin tehdään myös painetutulle kartta-aineistolle. Maaperäkartat ja niihin liittyvät tiedot ovat saatavissa erilaisina tulosteina tai siirtotiedostoina. Karttoja voi katsella myös internetin kautta osoitteessa Tietoja voidaan käyttää maankäytön suunnittelussa, maankamaran raaka-ainevarojen selvittelyssä yms. MAAPERÄKARTOITUSPALVELUT Geologian tutkimuskeskus tekee maksullisena palveluna suurimittakaavaisia ja temaattisia (1 : : ) maaperäkartoituksia, joissa otetaan huomioon tilaajan erityistarpeet. Kartoituksen yhteydessä tehdään kairauksia ja geofysikaalisia mittauksia tilaajan toivomassa laajuudessa. Yksityiskohtaisia tietoja maa-aineksista, turvevaroista ja pohjavesitutkimuksista voi tiedustella Geologian tutkimuskeskuksesta. Numeerisia perustietoaineistoja on saatavissa paikkatietojen yhteiskäytön kautta tai suoraan GTK:sta erilaisina siirtotiedostoina. Teemakarttoja pystytään tuottamaan alueilta, missä geologisen kartoitustiedon määrä on riittävän kattavaa ja monipuolista. GTK:n yhteyshenkilöt selvittävät edellytykset teemakarttojen tuottamiseen. Lisätietoja maaperäkartoista Etelä-Suomen aluetoimisto PL 96 (Betonimiehenkuja 4) ESPOO Puh Fax Väli-Suomen aluetoimisto PL 1237 (Neulaniementie 5) KUOPIO Puh Fax Pohjois-Suomen aluetoimisto PL 77 (Lähteentie 2) ROVANIEMI Puh Fax Internet: karttaluettelot: paikkatietopalvelut:

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3514 10 PUDASJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351408 TYRÄSUO 351411 ALA-LIVO 353202 KIVARINJOKI A 351407 AITTOJÄRVI 351410

Lisätiedot

LUMIJOENSELKÄ KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LUMIJOENSELKÄ KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 05 LUMIJOENSELKÄ KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson ja Ulpu Väisänen 244403 SANTONEN 244406 PAJUNIEMI 244409 OULU 244402 SÄÄRENPERÄ 244405 LUMIJOENSELKÄ 244408

Lisätiedot

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 11 VARPAISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ Lapinlahti Varpaisjärvi 3332 08 3332 11 3334

Lisätiedot

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 08 JOUHTENISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422406 KINAHMO 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 422405 KUOREVAARA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 11 TUUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 324409 324412 TUUSJÄRVI PAJUMÄKI 422203 OHTAANNIEMI 422206 RAIVANTAIPALE Tuusniemi 324408 324411 LITMANIEMI

Lisätiedot

SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3632 09 SOPPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Matti Maunu 364104 364107 364110 KEMIJÄRVI ISOKYLÄ PIETARISELKÄ 363206 363209 363212 RUOPSA SOPPELA UNTAMOVAARA

Lisätiedot

PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 11 PIITTISJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen, Jari Nenonen ja Matti Maunu 361309 VANTTAUSKOSKI 361312 PEKKALA 363103 LISTIMÄ-SUUAS 361308 KUMPUKIVALO

Lisätiedot

SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen

SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2543 01 SIMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Ulpu Väisänen 254111 254302 254305 KIRVESAAPA VIANTIENJOKI ALA-JOKIKYLÄ # Maksniemi # Simo 254110

Lisätiedot

KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHDET 2713 08 ja 11 KOLARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Tapio Muurinen 271309 271312 273103 ÄKÄSJOKISUU RAUTUVAARA NIESASELKÄ 271308 271311 273102 KOLARI KOLARI

Lisätiedot

PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 02 PAKINMAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3231 12 3233 03 3233 06 KAITAINEN LAHNALAHTI KOLKONTAIPALE 3231 11 3233 02 3233 05 NARILA PAKINMAA TUUSMÄKI

Lisätiedot

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS

SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja sitä peittävistä maalajeista eli maaperästä. Maapeite ei ole yhtenäinen, vaan kallioperä on paikoin paljastuneena.

Lisätiedot

NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 04 NILSIÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3334 02 3334 05 3334 08 REITTIÖ KEYRITTY RUMMAKKO 3334 01 3334 04 3334 07 KONTTIMÄKI NILSIÄ PISA Nilsiä 3333

Lisätiedot

UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3243 01 UNNUKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 11 3243 02 3243 05 KONNUSVESI LEPPÄVIRTA KURJALA Leppävirta Sorsakoski 3241 10 3243 01 3243 04 SORSAKOSKI

Lisätiedot

PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 12 PEKKALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen, Jari Nenonen ja Tapio Muurinen 361407 361410 VANTTAUSJÄRVI ISO-KAARNI 363201 ISO SEVERIVAARA 361309 VANTTAUSKOSKI

Lisätiedot

RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2541 02 RÖYTÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ja Ulpu Väisänen TORNIO Keminmaa 254103 254106 TORNIO KYLÄJOKI Alatornio K Röyttä 254102 254105 RÖYTTÄ ALA-KAAKAMO

Lisätiedot

ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2541 05 ALA-KAAKAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ja Ulpu Väisänen TORNIO Keminmaa 254103 254106 254109 TORNIO KYLÄJOKI Alatornio KEMINMAA Lautiosaari Röyttä

Lisätiedot

PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2613 10 PEKANPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen & Ulpu Väisänen # Ylitornio 261308 YLITORNIO 261311 REVÄSVAARA 263102 VÄYSTÄJÄ 261307 KAINUUNKYLÄ

Lisätiedot

JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 01 JUVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3231 11 3233 02 3233 05 NARILA PAKINMAA TUUSMÄKI Juva 3231 10 3233 01 3233 04 NÄÄRINKI JUVA PAATELA 3142 12 3144

Lisätiedot

YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3422 12 YLIKIIMINGIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouni Pihlaja, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 351107 351110 351301 KIIMINKI HANNUSPERÄ JOLOSKYLÄ 342209 342212 342403

Lisätiedot

KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3611 12 KOMOTTAVAARAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 3612 3 361207 361210 ROVANIEMI OIKARAINEN 361401 JYRHÄMÄVAARA

Lisätiedot

SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 03 SYVÄRINPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 10 3343 01 3343 04 YLÄ-VARPANEN JUMINEN ÄLÄNNE 3332 12 3334 03 3334 06 PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ KANGASLAHTI

Lisätiedot

LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3243 02 LEPPÄVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 12 3243 03 3243 06 ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN TUPPURINMÄKI 3241 11 3243 02 3243 05 KONNUSVESI LEPPÄVIRTA

Lisätiedot

PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 10 PIHLAJALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3233 08 3233 11 HIISMÄKI MIELOJÄRVI 4211 02 PARKUMÄKI 4 VAR 3233 07 3233 10 KYRSYÄ PIHLAJALAHTI Kallislahti

Lisätiedot

KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3241 11 KONNUSVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3241 09 3241 12 3243 03 MÄKRÄMÄKI ORAVIKOSKI LÄNSI-SAAMAINEN 3241 08 3241 11 3243 02 SORSAVESI KONNUSVESI

Lisätiedot

TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 05 TUUSMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Rantasalmi 3233 03 3233 06 3233 09 LAHNALAHTI KOLKONTAIPALE RANTASALMI 3233 02 3233 05 3233 08 PAKINMAA TUUSMÄKI

Lisätiedot

PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 03 PIEKSÄMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski 3223 10 3241 01 3241 04 MATARAMÄKI HAAPAKOSKI KOTAMÄKI 3214 12 3232 03 3232 06 PALTANEN PIEKSÄMÄKI

Lisätiedot

YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2613 08 YLITORNION KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta

Lisätiedot

LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 03 LAHNALAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Joroinen 3232 10 3234 01 3234 04 SAVUNIEMI JOROINEN TIEMASSAARI 3231 12 3233 03 3233 06 KAITAINEN LAHNALAHTI

Lisätiedot

PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3332 12 PÄLLIKKÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 07 3341 10 3343 01 HERNEJÄRVI YLÄ-VARPANEN JUMINEN 3332 09 3332 12 3334 03 KIUKONMÄKI PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ

Lisätiedot

KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 08 KÖNÖLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen & Ulpu Väisänen 254206 SATTAJÄRVI 254209 KAISAJOKI 254212 TERVOLA 254205 ARPELA 254208 KÖNÖLÄ

Lisätiedot

JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 08 JUANKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 333306 333309 333312 431103 HALUNA VUOTJÄRVI VIITANIEMI Juankoski 333305 333308 333311 431102 KESÄMÄKI

Lisätiedot

SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 11+3312 02 SELÄNTAUKSEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 2334 09 2334 12 3312 03 3312 06 ALVAJÄRVI PIHTIPUDAS RÖNNYNKYLÄ Pihtipudas 2334 08 2334 11 3312

Lisätiedot

ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3312 05 ILOSJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 2334 12 3312 03 3312 06 3312 09 PIHTIPUDAS RÖNNYNKYLÄ LIITONMÄKI Pihtipudas 2334 11 3312 02 3312 05 3312

Lisätiedot

VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3613 09 VANTTAUSKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Ulpu Väisänen ja Tapio Muurinen 361404 361407 361410 KULUSSELKÄ VANTTAUSJÄRVI ISO-KAARNI ISO 361306 TENNILÄ 361309 VANTTAUSKOSKI

Lisätiedot

KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 06 KOLKONTAIPALEEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Joroinen 3234 01 3234 04 3234 07 JOROINEN TIEMASSAARI VOINSALMI A Rantasalmi 3233 03 3233 06 3233 09 LAHNALAHTI

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3443 08 HYRYNSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3443 06 3443 09 ISO TUOMIVAARA HAAPOLA 4421 06 HOIKKA Hyrynsalmi 3443 05 3443 08 LIETEKYLÄ

Lisätiedot

PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3143 09 PUUMALAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3144 04 3144 07 3144 10 KAIPAALA KERINIEMI KIETÄVÄLÄNVIRTA 3143 06 Puumala 3143 09 3143 12 ROKANSALO PUUMALA

Lisätiedot

REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 02 REITTIÖN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3332 12 3334 03 3334 06 PÄLLIKÄS SYVÄRINPÄÄ KANGASLAHTI Varpaisjärvi 3332 11 3334 02 3334 05 VARPAISJÄRVI

Lisätiedot

KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 07 KYRSYÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3233 05 3233 08 3233 11 TUUSMÄKI HIISMÄKI MIELOJÄRVI PA 3233 04 3233 07 3233 10 PAATELA KYRSYÄ PIHLAJALAHTI KA

Lisätiedot

KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 06 KOPPELON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334410 432201 TAPPOJOKI 432204 PUUKARI 432207 LAMPAREVAARA 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106

Lisätiedot

VEPSÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VEPSÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3424 02 VEPSÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jari Nenonen, Jukka Räisänen & Ulpu Väisänen 3422 12 3424 03 3424 06 YLIKIIMINKI JUOPULI ALA-VUOTTO A 3422 11 3424 02 3424 05

Lisätiedot

KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 06 KUKKAROMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski 3241 01 3241 04 3241 07 HAAPAKOSKI KOTAMÄKI RUUHILAMPI Jäppilä 3232 03 3232 06 3232 09 PIEKSÄMÄKI

Lisätiedot

KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4413 05 KUHMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Häikiö 441303 JUONTO 441306 TIMONIEMI 441309 VARAJOKI 441302 RUUNAKANGAS 441305 KUHMO KUHMO 441308

Lisätiedot

KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 01 KONTTIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Varpaisjärvi 333211 333402 333405 VARPAISJÄRVI REITTIÖ KEYRITTY 333210 333401 333404 HANNONMÄKI KONTTIMÄKI

Lisätiedot

Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen

Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen PISSIV RTTA-ALUEEN M Jari Nenonen, Tapio Muurinen ja Jukka Vggngnen ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Suomen maankamara koostuu ikivanhasta perusblliosta eli kalliopergstg ja sita peittavista maalajeistsa

Lisätiedot

TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 02 TUHMALAMMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko 2242 12 2244 03 2244 06 Karstula RANTAKYLÄ KARSTULA AHO-VASTINKI 2242 11 2244 02 2244

Lisätiedot

TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 12 TIHUSNIEMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Sorsakoski 3241 07 3241 10 3243 01 RUUHILAMPI SORSAKOSKI UNNUKKA Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI

Lisätiedot

JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3333 01 JÄNNEVIRRAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Siilinjärvi 3331 11 3333 02 3333 05 SIILINJÄRVI TIHVONJÄRVI KESÄMÄKI Muuruvesi 3331 10 3333 01 3333 04

Lisätiedot

JUOPULIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JUOPULIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3424 03 JUOPULIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouni Pihlaja, Jukka Räisänen & Ulpu Väisänen 3511 10 3513 01 3513 04 HANNUSPERÄ JOLOSKYLÄ NUORITTA V 3422 12 3424 03 3424

Lisätiedot

HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 12 + 4321 03 HIIRIKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3344 07 3344 104322 01 HIIDENVAARA TAPPOJOKI 4322 04 PUUKARI 3343 09 3343 12

Lisätiedot

LUMIJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LUMIJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 04 LUMIJOEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen 244402 SÄÄRENPERÄ 244405 LUMIJOENSELKÄ 244408 OULUNSALO 244401 244404 KARINKANTA

Lisätiedot

SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 05 SOINLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3341 03 3341 06 3341 09 VALKEISKYLÄ KAUPPILANMÄKI SONKAJÄRVI Sonkajärvi 3341 02 3341 05 3341 08 IISALMI

Lisätiedot

PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3244 12 PAJUMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino Kaavi 3333 07 3333 10 VÄSTINNIEMI KAAVI 4311 01 KAAVI 4311 04 LUIKONLAHTI Luikonlahti 3244

Lisätiedot

RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3312 06 RÖNNYNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen I 234310 332101 332104 332107 RAUDANJÄRVI ELÄMÄJÄRVI HIIDENNIEMI 233412 331203 331206 331209 PIHTIPUDAS

Lisätiedot

PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 05 PAJUKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334312 432103 HIIRIKYLÄ 432106 KOPPELO Valtimo 432109 VALTIMO 334311 432102 SAARIMÄKI

Lisätiedot

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA LEHTI 2613 09 AAVASAKSAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2000 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli

Lisätiedot

JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 09 JÄPPILÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Haapakoski Sorsakoski 3241 04 3241 07 3241 10 KOTAMÄKI RUUHILAMPI SORSAKOSKI Jäppilä 3232 06 3232 09 3232 12

Lisätiedot

SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 10 + 4312 01 SÄYNEISEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 08 3334 11 4312 02 RUMMAKKO HANKAMÄKI 4312 05 VAIKKO 3334 07 3334 10 4312

Lisätiedot

an ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihet- ta, joiden aikana mannerjaatikot pienenivat. Pohjois-Euroopasta ne havisivat lahes kokonaan.

an ilmaston jaksoa, interstadiaalivaihet- ta, joiden aikana mannerjaatikot pienenivat. Pohjois-Euroopasta ne havisivat lahes kokonaan. Suomen maankamara koostuu ihvanhasta peruskalliosta eli Bal%iopergstl ja sita peittavis ta maizalajeista eli maapergstg. Maapeite ei ole yhtenainen, vaan kalliopera on paikoin paljastuneena. Maapeitteen

Lisätiedot

OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen

OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2444 08 OULUNSALON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Kalevi Mäkinen ISBN 999-999-999-9 URN:NBN:fi-fe999999 Rovaniemi 2001 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Kallioperää peittävä irtaimista

Lisätiedot

RASIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RASIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3343 10 + 4321 01 RASIMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3343 08 3343 11 4321 02 MUSTOLANMÄKI SAARIMÄKI 4321 05 PAJUKOSKI Rautavaara 3343

Lisätiedot

ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 09 ALA-KEYRITYN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3343 04 3343 07 3343 10 4321 01 ÄLÄNNE RAUTAVAARA RASIMÄKI Rautavaara 3334 06 3334 09

Lisätiedot

SULKAVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

SULKAVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3144 12 SULKAVAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Kallislahti 3233 07 3233 10 KYRSYÄ PIHLAJALAHTI 4211 01 KALLISLAHTI 3144 09 3144 12 KYRSYÄNJÄRVI SULKAVA

Lisätiedot

ARPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ARPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 05 ARPELAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 254203 KAAKAMAVAARA 254206 SATTAJÄRVI 254209 KAISAJOKI 254202 KARUNKI 254205

Lisätiedot

KALMARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KALMARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 05 KALMARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko 224403 224406 224409 KARSTULA AHO-VASTINKI KANNONJÄRVI 224402 224405 224408 2 TUHMALAMPI

Lisätiedot

LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4314 10 LIKLAMON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 431408 KYLÄNLAHTI 431411 JAMALI 433202 LIEKSA LIEKSA 431407 HATTUSAARI 431410 LIKLAMO 433201

Lisätiedot

MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3331 06 MAANINGAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3332 01 3332 04 3332 07 TUOVILANLAHTI KÄÄNNINNIEMI ALA-PITKÄ Maaninka 3331 03 3331 06 3331

Lisätiedot

HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 11 HUUTOKOSKEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 09 3232 12 3234 03 JÄPPILÄ TIHUSNIEMI VARKAUS VARKAUS 3232 08 3232 11 MAAVESI HUUTOKOSKI 3234

Lisätiedot

SAARIHOVIN MAAPERÄKARTAN SELITYS

SAARIHOVIN MAAPERÄKARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET SAARIHOVIN 2534 09 MAAPERÄKARTAN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 12 + 3312 03 PIHTIPUTAAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Muurasjärvi 2343 07 2343 10 3321 01 3321 04 MUURASJÄRVI RAUDANJÄRVI ELÄMÄJÄRVI 2334 09 2334

Lisätiedot

ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 01 ISO-NAAKKIMAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3214 11 3232 02 3232 05 NISKAKOSKI NAARAJÄRVI PYHITTY 3214 10 3232 01 3232 04 HALKOKUMPU ISO-NAAKKIMA

Lisätiedot

YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2431 07 YLIVIESKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Turunen Alavieska 2431 05 2431 08 2431 11 ALAVIESKA NIEMELÄNKYLÄ KANGAS Rautio YLIVIESKA 2431

Lisätiedot

NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 02 NAARAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen 3214 12 3232 03 3232 06 PALTANEN PIEKSÄMÄKI KUKKAROMÄKI PIEKSÄMÄKI 3214 11 3232 02 3232 05 NISKAKOSKI NAARAJÄRVI

Lisätiedot

MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 08 MAAVEDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen Jäppilä 3232 06 3232 09 3232 12 KUKKAROMÄKI JÄPPILÄ TIHUSNIEMI PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI

Lisätiedot

MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 04 MONTOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 02 3232 05 3232 08 NAARAJÄRVI PYHITTY MAAVESI 3232 01 3232 04 3232 07 ISO-NAAKKIMA MONTOLA VIRTASALMI

Lisätiedot

YLIPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen

YLIPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3421 09 YLIPÄÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 342204 342207 342210 TUPOS LAITASAARI MUHOS 342106 342109 342112 TYRNÄVÄ YLIPÄÄ

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4224 11 KONTIOLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 422409 TEYRISAARI 422412 KOLVANANUURO 424203 SUPPURA 422408 JOUHTEHINEN 422411 KONTIOLAHTI Kontiolahti

Lisätiedot

MUITTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUITTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 04 MUITTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko O 224402 224405 224408 TUHMALAMPI KALMARI KOLKANLAHTI SAARIJÄRVI 224401 224404 224407 PYLKÖNMÄKI

Lisätiedot

VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3342 01 VIEREMÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen 3324 11 3342 02 3342 05 MARTTISENJÄRVI MANKILANMÄKI KAARAKKALA 3324 10 3342 01 3342 04 SALAHMI VIEREMÄ PYÖREE

Lisätiedot

VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3232 07 VIRTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen PIEKSÄMÄKI 3232 05 3232 08 3232 11 PYHITTY MAAVESI HUUTOKOSKI 3232 04 3232 07 3232 10 MONTOLA VIRTASALMI SAVUNIEMI

Lisätiedot

HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 12+4312 03 HÖYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen Rautavaara 3343 07 3343 10 4321 01 RAUTAVAARA RASIMÄKI 4321 04 YÖTTÄJÄ 3334 09 3334

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

UTAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3423 06 UTAJÄRVEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Hannu Pajunen ja Ulpu Väisänen Rovaniemi 2003 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta

Lisätiedot

HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3334 11+4312 02 HANKAMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 3334 09 3334 12 4312 03 ALA-KEYRITTY HÖYLÄ 4312 06 YLÄ-LUOSTA 3334 08 RUMMAKKO

Lisätiedot

MÄRÄJÄLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MÄRÄJÄLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4332 01 MÄRÄJÄLAHDEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 431411 JAMALI LIEKSA 433202 LIEKSA 433205 PUDASJOKI 431410 LIKLAMO 433201 MÄRÄJÄLAHTI

Lisätiedot

MURRONKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen

MURRONKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3423 03 MURRONKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 342210 342401 342404 MUHOS PÄLLI HONKASELKÄ 342112 342303 342306 HYRKÄS

Lisätiedot

MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2334 03 MUSTIKANKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Lestijärvi 2341 10 2343 01 2343 04 LESTIJÄRVI ITÄNIEMI ISO KOTAJÄRVI 2332 12 2334 03 2334 06 LEHTOSENJÄRVI

Lisätiedot

RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3233 09 RANTASALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Timo Huttunen ja Jukka Leino 3234 04 3234 07 3234 10 TIEMASSAARI VOINSALMI AHVENSALMI Rantasalmi 3233 06 3233 09 3233 12

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TYRNÄVÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3421 06 TYRNÄVÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Jukka Räisänen ja Ulpu Väisänen 244407 342204 342207 LIMINKA TUPOS LAITASAARI 244309 342106 342109 LIMINGANJÄRVI

Lisätiedot

KARSTULAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KARSTULAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2244 03 KARSTULAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Esa Kukkonen ja Martti Korpijaakko O 2331 10 2333 01 2333 04 KIMINKI VASTINKI YLÄ-VIIVAJÄRVI 2242 12 2244 03 2244 06 Karstula

Lisätiedot

HYLKIKALLAN JA OLHAVAN MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS

HYLKIKALLAN JA OLHAVAN MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET HYLKIKALLAN 2534 05 JA OLHAVAN 2534 08 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Tapio Muurinen GEOLOGIAN

Lisätiedot

YÖTTÄJÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

YÖTTÄJÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4321 04 YÖTTÄJÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Ari Luukkanen 334311 432102 SAARIMÄKI 432105 PAJUKOSKI 432108 KARHUNPÄÄ 334310 432101 RASIMÄKI 432104

Lisätiedot

KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3242 04 KUTUNKYLÄN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Aimo Kejonen Kuopio 2005 SUOMEN MAAPERÄN KEHITYS Suomen maankamara koostuu ikivanhasta peruskalliosta eli kallioperästä ja

Lisätiedot

KUMPUKIVALON MAAPERÄ- KARTAN SELITYS

KUMPUKIVALON MAAPERÄ- KARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET KUMPUKIVALON MAAPERÄ- KARTAN 3613 08 SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT JA POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Matti Maunu GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

NORVAJÄRVEN MAAPERÄKARTAN SELITYS

NORVAJÄRVEN MAAPERÄKARTAN SELITYS MAAPERÄKARTTA 1:20 000 MAAPERÄKARTTOJEN SELITYKSET NORVAJÄRVEN MAAPERÄKARTAN 3612 09 SELITYS KIVENNÄISMAALAJIT, POHJAVESI Ulpu Väisänen ELOPERÄISET KERROSTUMAT Matti Maunu GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Rovaniemi

Lisätiedot

ENON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

ENON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 4242 02 ENON KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen Uimaharju 422412 KOLVANANUURO 424203 SUPPURA 424206 UIMAHARJU 422411 KONTIOLAHTI 424202 ENO Eno 424205 JÄSYS

Lisätiedot

TERVOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

TERVOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 12 TERVOLAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Peter Johansson, Matti Maunu, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 263107 263110 263301 SIHTUUNA SIVAKKAJOKI LOUEPALO 254209 254212

Lisätiedot

PELTOSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

PELTOSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 04 PELTOSALMEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3341 02 3341 05 3341 08 IISALMI SOINLAHTI MADESALMI IISALMI Peltosalmi 3341 01 3341 04

Lisätiedot

LIAKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

LIAKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 2542 04 LIAKAN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jukka Räisänen, Vesa Perttunen ja Ulpu Väisänen 254202 KARUNKI 254205 ARPELA 254208 KÖNÖLÄ 254201 ALA-VOJAKKALA 254204 LIAKKA

Lisätiedot

KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 06 KAUPPILANMÄEN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 3342 01 3342 04 3342 07 VIEREMÄ PYÖREE SONKAKOSKI Vieremä 3341 03 3341 06 3341 09 VALKEISKYLÄ

Lisätiedot

HUOTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ

HUOTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ MAAPERÄKARTTA 1 : 20 000 SELITYS LEHTI 3341 01 HUOTARIN KARTTA-ALUEEN MAAPERÄ Jouko Saarelainen ja Jukka Leino 332311 334102 334105 RUNNI IISALMI SOINLAHTI IISALMI 332310 334101 334104 RUOTAANMÄKI HUOTARI

Lisätiedot