Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa
|
|
- Petri Saarnio
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Päivi Peltoniemi ja Paula Santapakka Raudaskylän Kristillinen Opisto 2013
2 Aikuisten perusopetus Raudaskylän Kristillisellä Opistolla Opistolla aikaisemmin yksittäisiä aikuisten perusopetuksen suorittajia. Vuonna 2005 aktiivisella hakevalla toiminnalla saatiin ensimmäinen apop-ryhmä kasaan. Lähiopetusryhmä iltaopiskeluna Siitä eteenpäin apop vakiintunut osaksi opiston opetustarjontaa. Opinnot kuitenkin pääasiassa etäopintoina, mahdollisuus lähiopintoihin kymppiluokalla tai starttilukiossa
3 Taustaa ohjatulle etäopiskelun mallille Aikuisten perusopetuksen opiskelijaryhmä on haasteellinen Itsenäisessä opiskelussa suuri tuen tarve, riski opintojen keskeytymiseen Toisaalta lisääntynyt työpajatoiminta, Etsivä nuorisotyö, ym. ovat lisänneet aikuisten perusopetuksen kysyntää Kiuruveden nuorten työpajan, Luotsin, kanssa aloiteltiin yhteistyötä vuonna 2010: Opiskelija ohjatusti työpajalla, opetus opistolta Tämä voisi toimia
4 Esimerkkitapaus 1 25-vuotiaalla nuorella miehellä peruskoulu jäi kesken heti yläkoulun alussa, seitsemännellä luokalla. Vähäisetkin seitsemännen luokan numerot ovat heikkoja. Nyt hänelle on tullut tunne, että peruskoulu pitää saattaa loppuun, jo ihan omien lastenkin takia. Sitä kun aikuistui, tuli sellainen olo, että pitää saada jotakin aikaiseksi ja tulevaisuutta ajatellen parempia mahdollisuuksia Peruskoulun penkille hän kokee olevansa liian vanha. Perhetilanteen ja etäisyyden takia lähiopetukseen osallistuminen aikuisten perusopetuksessa ei ole mahdollista. Yksin etänä opintojen suorittaminen tuntuu mahdottomalta. Yhteistyötaho löytyy työpajalta, opinnot aloitetaan. Tällä hetkellä opiskelu on hyvällä mallilla. Töitä vielä riittää, mutta paljon on jo tehty. Ja mikä hienointa, arvosanat ovat komeaa katsottavaa.
5 OHJATTU ETÄOPISKELUN MALLI
6 Pääperiaatteet Yhteistyö työpajan, Etsivä nuorisotyön tai muun tahon kanssa Opetus, materiaalit ja opintojen ohjaus opistolta, opiskelijan tuki ja tsemppaus yhteistyötaholta Opiskelija ei jää yksin etäopinnoissa, vaan tukea löytyy läheltä
7 Esimerkkikäytäntöjä Työpajatyöskentelystä varattu muutama tunti päivässä opiskelulle Työpajan ohjaaja tukena, auttaa ottamaan opistolle yhteyttä, patistelee tekemään hommia Etsivä auttaa yhteydenpidossa opistolle, kyselee kuulumisia, valvoo tarvittaessa kokeen
8 Miten edetään? 1. Hakeutuminen opiskelijaksi 2. Yhteys yhdysopettajaan ja aineen opettajaan 3. Tarvittavien käyttäjätunnusten ja mahdollisen oppikirjan toimittaminen 4. Tutustuminen kurssiin Moodlessa 5. Kurssin alkupuolen palaveri AC:n välityksellä Kurssin suorittamiseen liittyvät käytännöt, kysymyksiä, tavoitteita, ym. Antaa opettajalle ja opiskelijalle kasvot ja on nopea väylä kysyä hankalista asioista.
9 6. Kurssin suorittaminen Moodlen avulla (tehtävät, ym.) Ohjaus etänä (AC, sähköposti, puhelin) Tuki yhteistyötaholta 7. Kokeen sopiminen opettajan kanssa koe yhteyshenkilölle 8. Kokeen tekeminen työpajalla/yhteistyöpaikassa 9. Kurssin lopetuspalaveri AC:n välityksellä Palaute kurssin suorittamisesta, kokeen palautus
10 Esimerkkitapaus 2 Nuori ei ole useampanakaan vuonna saanut opiskelupaikkaa yhteishaussa päättötodistuksen kehnojen arvosanojen takia. Yläkoulu kun meni vähän kapinoidessa. Nyt hän on nuorten työpajalla hommissa ja aikoo taas keväällä hakea yhteisvalinnassa jatko-opintoihin. Hän suorittaa työpajan tukemana aikuisten perusopetuksessa arvosanakorotuksia useassa eri aineessa. Opiskelu on lähtenyt hyvin käyntiin ja tavoitteena on saada kunnollisia, oikean osaamistason mukaisia arvosanoja. Motivaatio on kohdallaan, sillä oma ala on löytynyt ja halu päästä opiskelemaan on kova.
11 OHJATUN ETÄOPISKELUMALLIN ARVIOINTIA
12 Merkitys yhteiskunnalle ja yksilölle Aikuisten perusopetuksella suuri merkitys nuorten aikuisten syrjäytymisen ehkäisyssä Vähentää syrjäytymisen kustannuksia sosiaali- ja terveyspuolella Peruskoulun loppuun saattaminen ja jatkokoulutuspolkujen avaaminen lisäävät elämänlaatua
13 Palautetta työpajoilta Toimintamalli koettu tarpeelliseksi ja tärkeäksi Joustavuus ja kehittämistyö saanut kiitosta Ohjauksella suuri merkitys
14 MITÄ JATKOSSA?
15 Ohjattu etäopiskelun malli jatkossa Alkoi hanketyönä (ETEVÄKSI- ja ETÄNÄ-hankkeet) Vakiintunut osaksi opiston toimivia käytäntöjä Malli jatkuvasti käytössä, yhteistyötä tehdään eri tahojen kanssa Mallia kehitetään yhteistyössä työpajojen, opiskelijoiden ja yhteyshenkilöiden kanssa Jatkossa tavoitteena laajentaa toimintaa uusille alueille Etäopetusmateriaalin kehittäminen edelleen
16 Esimerkkitapaus 3 Nuorella romanitaustaisella äidillä on aikanaan jäänyt yläaste kesken. Nyt hän haluaa kuitenkin saattaa opinnot päätökseen: Tuli sellainen olo, että jotakin pitää saavuttaa, jotta tässä elämässä pääsee eteenpäin. Omalla paikkakunnalla peruskoulun loppuun suorittaminen edellyttäisi lähiopetukseen osallistumista. Perheen ja romanitaustan vuoksi ei ole myöskään mahdollisuutta muuttaa toiselle paikkakunnalle. Hän pääsee kuitenkin työharjoitteluun työpajalle. Työpajan kautta onnistuu opintojen suorittaminen etänä Raudaskylän Kristilliselle Opistolle. Perheellisenä opiskelu ei ole aina helppoa, mutta työpajan tuki auttaa. Nuori äiti saa perusopetuksen päättötodistuksen alkuvuodesta Jatko näyttää valoisalta: Osallistuin yhteishakuun ja sain haluamani opiskelupaikan!
Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke
Apop Aikuisten perusopinnot ja ETEVÄKSI-hanke Apop Aikuisten perusopinnot Kohderyhmä Ne syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja aikuiset, joilta puuttuu peruskoulun päättötodistus tai joiden jatko-opintoihin
LisätiedotAikuisten perusopetus Raudaskylän Kristillinen Opisto
Aikuisten perusopetus Raudaskylän Kristillinen Opisto Etäopiskelun opas 2014-2015 Sisällys 1 Yleiset käytännöt... 3 2 Yhteistyö työpajan tai muun vastaavan tahon kanssa... 4 3 Opintojen toteutus lyhyesti...
LisätiedotOhjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys
Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista
LisätiedotKahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa
Kahden tutkinnon suorittaminen Joensuussa info-tilaisuus TI 14.8.2018 Tervetuloa! Ammatillinen tutkinto + yo-tutkinto > Ammatillista perustutkintoa opiskeleva voi suorittaa osan perustutkintoon kuuluvista
LisätiedotKontiolahden koulu
Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena
LisätiedotTiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello. Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t
Tiedonsiirron ja nivelvaihetiimin vuosikello Aika Sisältö Kohderyhmä Vastuutaho Nivelvaihetiimin toimenpiteet ja vastuu/-t Elokuu Täydennyshaun tulokset Jälkiohjaus Tiedonsiirto koulutusten järjestäjien
LisätiedotMitä lukion jälkeen?
Mitä lukion jälkeen? Ammattikorkeakouluopinnot Yliopisto-opinnot Ylioppilaspohjainen ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinnot Avoimen yliopiston tai ammattikorkeakoulun opinnot Kansanopistojen opintolinjat
LisätiedotJOPO VUOSIKELLO
Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten
LisätiedotLohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta
Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Katri Kalske Lohjan sivistysjohtaja Tiivis verkostoyhteistyö Säännölliset
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL
LisätiedotAmmatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40
Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Ammattistartti 20-40 Ammattistartti on valtakunnallisesti ja paikallisesti suunnattu ratkaisemaan ongelmia, jotka syntyvät nuoren uravalinnan
LisätiedotEtsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen
Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja
LisätiedotMitä peruskoulun jälkeen?
Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.
LisätiedotMiten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen Koulupudokkuuden ehkäisy
Terveyden edistämisen ajankohtaispäivä Miten kavennamme terveyseroja tehokkaasti kohdentaen 22.5.2012 Koulupudokkuuden ehkäisy Arja Kukkonen, ohjauspalveluiden päällikkö Opetusvirasto, nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja
LisätiedotOppilaanohjaus ja romanioppilaat. Helena Korpela
Oppilaanohjaus ja romanioppilaat Helena Korpela Taustatutkimusta, Romanipoliittinen ohjelma o Erityisluokka elämänkulussa. Selvitys peruskoulussa erityisluokalla opiskelleiden vammaisten, romaniväestöön
LisätiedotPudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys. Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi
Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Uusi Ennakkoluuloton Elinvoimainen Pudasjärvi Pudasjärvi sininen ajatus vihreä elämys Pudasjärveläisiä ratkaisuja maahanmuuttajien koulutuskysymyksiin Lappi kodiksi
LisätiedotNuorten ohjaus koulutukseen ja työelämään
Reitti projekti Projektipäällikkö Matti Autio Reitti projekti (2010 2012) Hallinnoija: Toteutusalue: Kohderyhmä: Henkilöstö: Kemi Tornion seutukunta (Simo, Kemi, Tervola, Keminmaa, Tornio) 15 25 vuotiaat
LisätiedotTILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA
TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu
LisätiedotMiten kurssit tehdään Eirassa?
Miten kurssit tehdään Eirassa? Peruskoulussa sinun pitää olla tunneilla, tehdä kurssiin kuuluvat tehtävät ja osallistua loppukokeisiin. Verkkokurssit (suomen kielen kirjoituskurssi s2kki2v ja s2klu2v)
LisätiedotSUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA
SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva
LisätiedotRyhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013. Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä
Ryhmätoiminnan menetelmäopas Aikuissosiaalityön päivä 21.5.2013 Minna Latonen Hilla-Maaria Sipilä Nuorten Kipinä -kehittämisryhmä Tausta Hankkeiden (Ester, Koppi, sähköinen asiointi) yhteiset tavoitteet
LisätiedotTavoitteena voi olla
elukio-opiskelu Tavoite elukion verkkosivut elukioon ja sen kursseille ilmoittautuminen Kurssivalinnat Opiskelu Opetus Koeviikko Kurssin arviointimerkinnät Uusintakoe Ohjaus Tavoitteena voi olla o ylioppilastutkinto
Lisätiedotwww.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.
YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa
LisätiedotPoimintoja yhteishakuinfosta
Poimintoja yhteishakuinfosta 2013 2014 Rajamäen yläasteella ensisijaisesti haettiin ammatillinen koulutus 74 lukiokoulutus 61 valittiin opiskelijaksi ammatillinen koulutus 62 lukiokoulutus 60 Yhteishaku
LisätiedotOpiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto
LisätiedotPERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS
PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten
LisätiedotTavoitteena voi olla
elukio-opiskelu Tavoite elukion verkkosivut elukioon ja sen kursseille ilmoittautuminen Kurssivalinnat Opiskelu Opetus Koeviikko Kurssin arviointimerkinnät Uusintakoe Ohjaus Tavoitteena voi olla o o o
LisätiedotAikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto
Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain
LisätiedotNuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä 25.10.2013
Koulutusjohtaja Pauli Kamppi Nao-koordinaattori Jonna Malmivuori Nuorten aikuisten osaamisohjelma Satakuntalaisia kokemuksia Työseminaari II, Jyväskylä Alueellista yhteistyötä Alueellinen yhteistyöryhmä
LisätiedotMitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä
Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä 5.10.2017 Pirjo Kauhanen pirjo.kauhanen@jao.fi Kuva: Mathias Falk / Skills Finland AMISreformi Koulutukseen joustavasti
LisätiedotAMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes
AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen
LisätiedotElinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset
Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset Elinikäiseen oppimiseen liittyvällä ohjauksella tarkoitetaan erilaisia toimia, joiden avulla kaikenikäiset kansalaiset voivat määritellä valmiutensa, taitonsa
LisätiedotKerro ne hänelle illalla
Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,
LisätiedotMikä muuttui projektin tuloksena?
Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen
LisätiedotOhjaus Keudassa Erja Kärnä
Jatkoväylä-hanke 2.5.2018, XAMK Mikkeli Ohjaus Keudassa Erja Kärnä KEUDA 1 Opiskelijoita 6100 Ammatillinen peruskoulutus Nuorten aikuisten osaamisohjelma Oppisopimuskoulutus (perustutkinnot ja lisäkoulutus)
LisätiedotNuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä. Tuhti-seminaarin työpaja
Nuorisotakuu mikä muuttuu Järvenpään mallin myötä Tuhti-seminaarin työpaja 14.10.2013 Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 Nuorisotakuu yleisesti Järvenpään kaupunki Lausvaara Jari 17.5.2013 2
LisätiedotHyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä
JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi
LisätiedotValmentaudu tuleviin opintoihin!
Valmentaudu tuleviin opintoihin! Perusopetuksen jälkeinen valmistava koulutus 2015 2016 Koe tekemisen, osaamisen ja onnistumisen iloa! Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus (Valma) Valmentavassa
LisätiedotAMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA
AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ
LisätiedotOppimisen tuki Stadin ammattiopistossa
Oppimisen tuki Stadin ammattiopistossa Stadin ammattiopisto: - Kaikkien oppilaitos - Opiskelijalle esteetön opiskelu siinä ryhmässä, missä hän aloittaa - Yksilölliset opintopolut crister.nyberg@hel.fi
LisätiedotNuorisotakuu määritelmä
Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotAjankohtaista etsivästä nuorisotyöstä
Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä 29.-30.10.2014 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto 31.10.2014 2 lukumäärä 1 700 1 600 1
LisätiedotKatsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset
Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet
LisätiedotYHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen
YHTEISHAKU 2018 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 20.2.-13.3.2018 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin ja siellä oleviin VALMA ja TELMA valmentaviin koulutukseen 14.3.-4.4.2018 *Haku perusopetuksen
LisätiedotTOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015
TOISEN ASTEEN YHTEISHAKU 2015 8.12.2014 Hyvä päättöluokkalainen ja huoltajat, yksi elämäsi suurimmista päätöksistä on käsillä jatko-opintopaikan valinta. Yhteishaku tulee pian, joten nyt viimeistään on
LisätiedotNuorten tuki-hankkeen ydintavoite:
Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite: on parantaa koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten kiinnittymistä ja pääsemistä koulutukseen, kehittää elämänhallinnan taitojaan ja saamaan työelämäkokemuksia
LisätiedotNuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen
Nuorten tavoittaminen peruskoulun jälkeen 21.01.2010 Paula Ylöstalo-Kuronen Nuoriso- ja aikuiskoulutuksen johtaja 21.01.2010 PY-K 1 Sivistystoimen toimiala Opetuslautakunta Ruotsinkielinen jaosto Ammatillisen
LisätiedotTässä päivässä ja tulevaisuudessa
Alku uudelle... Tässä päivässä ja tulevaisuudessa 2 Otavan Opisto on Mikkelin kaupungin omistama kansanopisto, jossa voi suorittaa joustavasti lähi- ja etäopintoja. Erityisosaamistamme on verkkopedagogiikka,
LisätiedotMiten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta
Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle
LisätiedotAvoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli
Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1
LisätiedotOHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN
CARRY ON 1.2.2016-30.6.2018 OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN Ohjauksen ajankohtaispäivä 2017 Aikuiskoulutuskeskus Kouvola 19.5.2017 Hilkka Huisko Carry on
LisätiedotKuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa
Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen
LisätiedotOsaamisen ja sivistyksen parhaaksi
JOOP- Joustavat oppimisympäristöt SYKKÄYS Oma polku NITOJA - nivelvaihe, toiminta ja jatko työelämään Osaaminen käyttöön - Työvoimaa uudesta suunnasta - Amikset asuntoloiden kehittäjinä, Parempaan alkuun,
LisätiedotTuuve ja Monni Online
tuuve.fi, monnionline.fi Tuuve ja Monni Online Tuettua verkko-opetusta erityistilanteissa 2016 2019 Johanna Sergejeff Esimerkki kotona opiskelun tukemisesta Opettajat laativat tehtäväpaketteja, jotka toimitetaan
LisätiedotVERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN. ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti
VERTAISUUDESTA VOIMAA - SPARRAUSRYHMISTÄ TUKEA VERKKO-OPINTOIHIN ITK foorumiesitys 16.4.2015 Saara Kotkaranta & Eveliina Pöysti NETTILUKIO Nettilukio täydentää olemassa olevaa koulutustarjontaa ja sopii
LisätiedotProsessikuvaukset os.19 opetus
Prosessikuvaukset os.19 opetus Tulo, koulunkäynti ja paluu Kalliomaa oma koulu hoito Huoltajat Päättöarviointi ja siirtyminen 2. asteelle Kalliomaan koulu, Tuusula 2013 Osasto-opetus os19 Tulovaihe osasto-opetus
LisätiedotOulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut. Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri
Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaus- ja neuvontapalvelut Virpi Huittinen, Sanna Lakso ja Anna Visuri Oulun seudun etsivän nuorisotyön ohjaajat Hailuoto: vapaa-aikasihteeri Satu Rahkola Haukipudas:
LisätiedotKK! Toimintasuunnitelma v. 2011
KK! Toimintasuunnitelma v. 2011 1) Romanien koulutuksen ja työllistymisen toimijaverkosto Tavoite: Verkoston toiminnan edelleen kehittäminen sekä laajentaminen Tiivis yhteistyö eri tahojen välillä eri
LisätiedotOPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus
OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja
LisätiedotKOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE
KOUVOLAN YHTEISKOULU KESÄMUISTIO 2016 PERUSKOULUNSA PÄÄTTÄVÄLLE YHTEISHAUN TULOKSET JULKAISTAAN AIKAISINTAAN TORSTAINA 16.6.2016 Ammatilliseen oppilaitokseen opiskelijaksi valitulle ilmoitetaan valinnasta
LisätiedotPäättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.
Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että
LisätiedotINARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen
LisätiedotO H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E klo Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola
O M N I A N I N F O O H J A U S H E N K I L Ö S T Ö L L E 23.9.2016 klo 11.30-15.00 Omnia Sampola rehtori Maija Aaltola OHJELMA Uudistuva Omnia, yksi oppilaitos Opiskelijatilanne syksyllä 2016 Ammatilliset
LisätiedotIISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA
OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2
LisätiedotOsa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta
Avoimesti verkossa Avoimet ammatilliset opinnot -hanke 1.4.2018 31.7.2020 Osa valtakunnallista Sujuvat siirtymät - toimenpidekokonaisuutta Tavoite Selvitetään, mitä Avoimet ammatilliset opinnot - palvelun
LisätiedotKempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja
LisätiedotTilastotietoja perusopetuksesta
Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.
LisätiedotOppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä
Oppilaanohjaajat Nina Andersson Jenni Roos Minna Määttä 1 2 Kevään yhteishaku: Nettihaku osoitteessa www.opintopolku.fi Koulutustarjontaan voi jo tutustua Mukana ammatillinen peruskoulutus, lukiokoulutus
LisätiedotErityinen tuki-webinaari
Erityinen tuki-webinaari 4.9.2018 14.00-14.30 Erityinen tuki osana henkilökohtaistamista ja HOKS-prosessia. Lehtori, EO Annikki Torikka, TAMK. 14.30-14.55 Opiskelija toimijana- miten toimijuutta vahvistetaan?
LisätiedotKaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta. opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut
Kaukaa viisaaksi! yleistä Itä-Suomen yliopistosta yleistä avoimesta yliopistoopiskelusta opintojen suunnittelusta ohjaus- ja neuvontapalvelut ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto
LisätiedotERITYISTUKEA ELÄMÄÄN
ERITYISTUKEA ELÄMÄÄN 2015-2017 Toiminta ja hyvät käytännöt Teija Karisaari-Kittilä ERTUn toiminta tiivistettynä Alkuhaastat telu lähtötilanne toiveet ja tavoitteet Toimenpiteet Koulutus kokeilut Haku Opinnoissa
LisätiedotUraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka
LisätiedotTervetuloa Seiskalle-iltaan! RITAHARJUN KOULU/ MONITOIMITALO
Tervetuloa Seiskalle-iltaan! RITAHARJUN KOULU/ MONITOIMITALO Seiskalle-illan kulku klo 18-20 TERVETULOA! Tiimivalmentaja Marika Kerola KOULUN HENKILÖKUNNAN ESITTELY MILLAISTA YLÄKOULUSSA OPISKELU ON? opinto-ohjaaja
LisätiedotTILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA
TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus
LisätiedotMuutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta
Muutokset opiskelijavalinnoissa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden näkökulmasta Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 23.- 24.4. Katariina Männikkö Esityksen sisältö Oppijan palvelut ja uudet
LisätiedotOpinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen
Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen tunnistaminen mahdollisuus ja haaste Reitti ammattiin hanke, vuodesta 2010 1.10.2017 Reitti ammattiin palvelu Hämeenlinnan seudun työvalmennussäätiö Luotsi Hämeenlinnan
LisätiedotOpiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana
1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi
LisätiedotPerusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella. mikko.siippainen@tampere.fi
Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella mikko.siippainen@tampere.fi Tasan 100% Tampereen kaupungin strategialinjaus: Kaikille peruskoulun päättäneille tarjotaan jatkoopintopaikka
LisätiedotNuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes
Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,
LisätiedotYhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille. Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki.
Yhteishakuilta päättöluokkalaisten huoltajille Aikataulut ja järjestelyt. Nuorten valinnat ja aikuisten tuki. Oppilaanohjaajat Iiris Kurkela ja Suvi Koskinen KEVÄÄN 2018 HAKUAJAT www.opintopolku.fi Ammatillisen
LisätiedotEi PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!
Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Peda-forum 25.8.2010 Lapin Yliopisto, Rovaniemi 25.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen kilpailukyky
LisätiedotJOPO eli joustava perusopetus Liperissä
JOPO eli joustava perusopetus Liperissä JOPO-opetuksen järjestäminen ja keskeiset toimintatavat JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun kahdeksas
LisätiedotPalveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op
Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen
LisätiedotKangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma
Kangasalan kunta Kangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma TÄYSOSUMA Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksynyt.. 2016 Kangasalan kunnan lisäopetuksen opetussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Perusopetuksen
LisätiedotEsedun kahden tutkinnon opinnot. Lukuvuosi
Lukuvuosi 2018-2019 Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää ammatilliseen perustutkintoonsa lukion tavoitteiden mukaisia opintoja ja osallistua kolmannen opiskeluvuoden aikana yokirjoituksiin. Tähdätään
LisätiedotMiten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski
Miten autan nuoren opintoihin? Palvelujohtaja Mari Tuomikoski z Ohjaako palkka ammatinvalintaa? 2 10.3.2015 Entä auringonlaskun ammatit ja suosikkiammatit? 3 10.3.2015 Verkkopalveluissa on saatavilla laajasti
LisätiedotOtsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola
Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,
LisätiedotSosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta
Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa
LisätiedotMikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY
Mikä ihmeen kansanopisto? SUOMEN KANSANOPISTOYHDISTYS FINLANDS FOLKHÖGSKOLFÖRENING RY Yleistä avoin kaikille joustava, kokonaisvaltainen ja kokopäiväopiskelu yhteisöllisyys sosiaalisuus läheinen kansainvälinen
LisätiedotEmmi Klink Mainingin koulu
Oppilaanohjaajana peruskoulussa ja monikulttuuristen nuorten ohjaus Emmi Klink Mainingin koulu 22.11.2018 OPPILAANOHJAUS PERUSKOULUSSA Oppilaanohjaaja työskentelee peruskoulussa vuosityöajassa n. 32 tuntia
LisätiedotNivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS
Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin
LisätiedotHARJAVALLAN LUKIO KOULUN YHTEYSTIEDOT HARJAVALLAN LUKIO. Myllykatu 10 29200 Harjavalta. OSOITE Harjavallan lukio
KOULUN YHTEYSTIEDOT OSOITE Harjavallan lukio YHTEYSHENKILÖT Risto Tenhunen Rehtori GSM 0444325321 Satu Metso Koulusihteeri GSM 0444325322 Riitta-Liisa Kortetjärvi Opinto-ohjaus 0444325324 SÄHKÖPOSTIT etunimi.sukunimi@harjavalta.fi
LisätiedotKoulun rooli syrjäytymiskehityksessä
Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta
LisätiedotMaahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa. Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto
Maahanmuuttajataustaiset nuoret Eiran aikuislukion peruskoulussa Yhdessä koulutustakuuseen 27.10.2015 Uudenmaan liitto Peruskoulu osana Eiran aikuislukiota Peruskoulu toimii yleissivistävässä ympäristössä.
LisätiedotMONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013
MONIKULTTUURIASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN JA MAAHANMUUTTO- JA KOTOUTTAMISASIAIN NEUVOTTELUKUNTIEN YHTEISKOKOUS ESPOOSSA 20.11.2013 Maahanmuuttajataustaisten nuorten opintopolut Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla
LisätiedotALAKOULUSTA YLÄKOULUUN. Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2
ALAKOULUSTA YLÄKOULUUN Mitä nivelvaiheen aikana tapahtuu 2/2 TULEVAN SEISKALUOKKALAISEN MUISTILISTA Minun on annettava itselleni aikaa tutustua uuteen koulurakennukseen, koulukavereihin ja opettajiin.
LisätiedotAmmattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio
Ammattilukio-opinnot 2018 Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Ammattilukio OSAO järjestää lukio-opinnot yhteistyössä Oulun aikuislukion kanssa. Opetusta antavat pääasiallisesti Oulun aikuislukion opettajat.
LisätiedotTampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN Pauliina Sarhela
Tampereen seudun ammattiopisto Ohjaus ja hakeutuminen VALMAAN 7.4.2017 Pauliina Sarhela Yhteistyökumppanit Työelämä TreduNavi-hakupalvelu:tietoa ja Yhteistyökumppanit ohjausta hakeutumisesta Tutkintoja
LisätiedotLäpäisyn tehostaminen - seminaari Kokemuksia ja näkemyksiä keskeyttämisestä ja läpäisystä
7.2.2012 Tulevaisuuden Päivi Kortesniemi tekijät Tavastiasta 1 Läpäisyn tehostaminen - seminaari Kokemuksia ja näkemyksiä keskeyttämisestä ja läpäisystä Opiskelijapalvelupäällikkö Päivi Kortesniemi Järjestelmäasiantuntija
LisätiedotKatariina Männikkö. Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo
Katariina Männikkö Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen uudistuu 11.12.2012 Oppijan seminaari, Finlandia-talo Haku perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen Mitä on perusopetuksen jälkeinen koulutus?
Lisätiedot