Ajankohtaista taustaa kuntoutukselle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajankohtaista taustaa kuntoutukselle"

Transkriptio

1 Ajankohtaista taustaa kuntoutukselle KUNK:n järjestämä seminaari kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunnille - ja ryhmille

2 Kuntoutukseen vaikuttavat Hallitusohjelman tavoitteet työurien pidentämiseksi, asiakaskeskeisyyden lisäämiseksi sekä uusiksi palvelujen rakenteiksi ja toimintatavoiksi Kuntoutus mukana hallitusohjelmassa em. kohdissa Terveydenhuoltolain kirjaukset kuntoutuksesta Apuvälineasetus astui voimaan Palvelurakenneuudistus meneillään KASTE II -ohjelma käynnistymässä Sairausvakuutuksen roolia selvitetään Työterveyslain ja sairausvakuutuslain muutokset. Asetus hyvästä työterveyshuoltokäytännöstä päivityksessä. Sosiaalihuoltolaki muuttumassa

3 Hallitusohjelma ja kuntoutus 1/2 Pidempiä työuria Varmistetaan oikea-aikainen ja viivytyksetön kuntoutus Tunnistetaan varhaisvaiheen ennakoiva kuntoutustarve Otetaan kuntoutus osaksi hoito- ja työhönpaluuprosessia Vahvistetaan ja selkiytetään työterveyshuollon, perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja kuntoutuksen yhteistyötä työntekijän työkyvyn tukemisessa. Arvioidaan Kelan kuntoutusoikeuden 65 vuoden ikärajan korottaminen 68 vuoteen. Ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet nykyistä paremmin käyttöön työuran eri vaiheissa

4 Hallitusohjelma ja kuntoutus 2/2 Uudet palvelujen rakenteet ja toimintatavat Parannetaan monialaisen kuntoutuksen (mm. ammatillinen, sosiaalinen, lääkinnällinen) asiakaslähtöisyyttä Selkiytetään kuntoutuksen järjestämis- ja rahoitusvastuita sekä kuntoutusprosessia kuntoutujan näkökulmasta Selkeytetään lääkinnällisen kuntoutuksen työnjakoa ja yhteistyötä erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja Kansaneläkelaitoksen kanssa. Asiakaskeskeisyys palvelujen lähtökohdaksi Tehdään kokonaisselvitys vammaisten apuvälinepalveluista mukaan lukien auton hankintajärjestelmä ja avustajakoirat

5 Terveydenhuoltolain tarkoituksena on vahvistaa yhteistyötä 1/5 Perusterveydenhuollon vahvistaminen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen Kunnan toimialojen kesken Terveydenhuollossa PTH & ESH Th:n ja alueen muiden toimijoiden kesken

6 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma THL 34 2/5 Sairaanhoitopiirin alueen kunnat laativat terveydenhuollon järjestämissuunnitelman Sovitaan mm. kuntien yhteistyöstä palvelujen järjestämisestä päivystyksestä ensihoitoineen kuvantamisesta lääkinnällisestä kuntoutuksesta yhteistyöstä muiden toimijoiden kanssa Laaditaan valtuustokausittain Hyväksytään sairaanhoitopiirin päätöksenteossa

7 Perusterveydenhuollon vahvistaminen 34 3/5 Sairaanhoitopiiri sovittaa yhteen erikoissairaanhoidon palvelut väestön ja perusterveydenhuollon tarpeiden mukaisesti pth ja esh muodostavat toiminnallisen kokonaisuuden shp tarjoaa erikoissairaanhoidon palveluja perusterveydenhuollon yhteydessä (tarkoituksenmukaisuus huomioiden) shp vastaa pth lab ja rtg sekä lääkinnällisen kuntoutuksen kehittämisen ohjauksesta ja laadunvalvonnasta shp vastaa myös alueellaan tutkimus-, kehittämis- ja koulutustoiminnasta sekä tietojärjestelmien yhteensovittamisesta

8 Kunnan vastuu lääkinnällisestä kuntoutuksesta ja yhteistyöstä 29, 30 4/5 Kunta vastaa potilaan lääkinnällisen kuntoutuksen suunnittelusta muodostaen tarpeenmukaisen hoidon kanssa toiminnallisen kokonaisuuden. Lääkinnällisen kuntoutuksen tarve, tavoitteet ja sisältö on määriteltävä kirjallisessa yksilöllisessä kuntoutussuunnitelmassa. Kunta vastaa lisäksi kuntoutuspalvelun ohjauksesta ja seurannasta sekä nimeää potilaalle tarvittaessa kuntoutuksen yhdyshenkilön. Kunta huolehtii, että tarpeen mukaan henkilö ohjataan muiden tahojen järjestämän kuntoutuksen piiriin (shp, sosiaali-, työhallinto- tai opetusviranomainen, Kela) Yhteistyössä näitä palveluja järjestävien tahojen kanssa

9 Kelan järjestämä kuntoutus 29 5/5 Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää Kelan kuntoutuslain mukaista kuntoutusta. Jos järjestämisvastuu on epäselvä, kunnan on järjestettävä kuntoutussuunnitelman mukainen lääkinnällinen kuntoutus. Jos järjestämisvastuu kuuluu kuitenkin Kelalle, on sen suoritettava kunnalle kuntoutuksesta aiheutuneet kustannukset.

10 Asetus lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälineiden luovutuksesta 1363/2011 1/3 Terveydenhuoltolaki 29 antoi valtuuden säätää apuvälineiden käyttöön luovutuksen perusteista. Sosiaali- ja terveysministeriön asetus tuli voimaan Valmistelu: Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä lausuntoja 50 kpl.

11 Asetuksen tarkoitus 2/3 Korostaa potilaan asemaa, käyttäjälähtöisyyttä, oikea-aikaisuutta sekä yksilöllistä apuvälinetarpeen arviointia ja siihen perustuvaa apuvälineen käyttöön luovutusta. Em. seikat tukevat käyttäjän kotona asumista ja osallisuutta. Uusia velvoitteita ei tule kunnille eikä itsenäisiä vaikutuksia valtion eikä kuntien talouteen. Hyvin toimivat apuvälinepalvelut voivat vähentää muiden palveluiden tarvetta.

12 Apuvälineasetuksen tueksi 3/3 Tarve yksityiskohtaiselle ohjeistukselle STM on perustanut Lääkinnällisen kuntoutuksen apuvälinepalvelut työryhmän: Kirjaa yhtenäisiä apuvälinepalveluiden käytäntöjä, jotka julkaistaan THL:n verkkosivuilla Tekee ehdotuksia apuvälineiden käyttöön luovutuksen perusteiksi Edustajat: STM, THL, Vammaisfoorumi, shp:jä ja terveyskeskuksia Toimikausi 6/ /2013

13 Kaste-ohjelman tavoitteet ja osaohjelmat 1/3 Toimenpide 6. Toimenpide 8.

14 Toimenpide 6: Toteutetaan ikäihmisten palvelujen rakennemuutos 2/3 Toimenpide 8: Tehdään asiakaslähtöisiä palvelukokonaisuuksia 6: Parannetaan palveluketjuja. Pitkäaikaisen laitoshoidon tarvetta vähennetään uudistamalla ympärivuorokautista hoitoa, ja monipuolistamalla ja lisäämällä kotiin saatavia palveluja ja kuntoutusta. 8:Kehitetään uusia asiakaslähtöisiä, kustannusvaikuttavia hoito- kuntoutus- ja palvelukokonaisuuksia. Kuntoutusasiain neuvottelukunta (KUNK) tehostaa ja tukee kuntoutuksen asiakasyhteistyöryhmien työtä mm. Kuntoutusportin käyttöönotolla. Kerätään esimerkkejä asiakaslähtöisistä palvelukokonaisuuksista.

15 Kaste-ohjelman toimeenpanosuunnitelma ja hankeopas 3/3 Suunnitelma hyväksytty Muodostuu valtakunnallisesta suunnitelmasta ja alueellisista suunnitelmista (5 alueellista johtoryhmää) Hankeoppaassa ohjeet hankerahoituksen hakemiselle Hakuaika päättyy , jatkossa Kaste-aluekierros: Pori, Jyväskylä, Vaasa

16 Sairausvakuutuksen roolia osana sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmää selvittävä työryhmä 1/4 Tausta: Aikaisemmat selvitykset monikanavaisen rahoitusjärjestelmän haasteista ja sairausvakuutuksen sairaanhoitovakuutuksen kehittämisestä. Hallitusohjelman kirjaus: Kunnallista terveyspalvelujärjestelmää ja sairausvakuutusjärjestelmää yhteen sovitetaan monikanavaisen rahoitusjärjestelmän ongelmien vähentämiseksi. Terveydenhuollon, sosiaalivakuutuksen ja kuntoutuksen eri toimijoiden välistä yhteistyötä ja raportointia tehostetaan niin, että muodostetaan asiakkaiden kannalta tavoitteelliset ja toiminnalliset hoito- ja palveluketjut, joiden kokonaiskustannukset ovat järjestämisvastuussa olevilla tahoilla hallinnassa. Näin parannetaan rahoituksen läpinäkyvyyttä ja voidaan seurata myös eri toimintojen sekä niistä muodostuvan kokonaisuuden vaikuttavuutta. Toimikausi

17 Sairausvakuutuksen roolia selvittävän työryhmätyön lähtökohdat ja tavoitteet 2/4 Lähtökohtana on, että rahoitus säilyy nykyisellään. Työryhmän päätehtävänä on nykyisen järjestelmän tarkastelu ja ongelmakohtien selvittäminen ja mahdollisten ratkaisuehdotusten antaminen. Tavoitteena selvittää: Miten kunnallista terveyspalvelujärjestelmää ja sairausvakuutusjärjestelmää sovitetaan yhteen monikanavaisen rahoitusjärjestelmän ongelmien vähentämiseksi? Miten sairausvakuutus voi parhaalla mahdollisella tavalla tukea ja täydentää julkisen terveydenhuollon palveluita? Miten sairausvakuutusjärjestelmän ymmärrettävyyttä, selkeyttä ja läpinäkyvyyttä voitaisiin parantaa?

18 Sairausvakuutuksen roolia selvittävän työryhmän tehtävät 3/4 Selvittää kytkennät julkisen terveydenhuollon palveluiden ja sairausvakuutuksen tukeman toiminnan välillä: odotusajan hinta hoitovaihtoehdon hinta miten paljon sairausvakuutuksen korvaamat palvelut lisäävät terveydenhuollon ja kuntoutuksen toimivuutta minkälaisilla käytännöillä mahdollista osaoptimointia voidaan vähentää Millä toimenpiteillä sairausvakuutusjärjestelmän korvausjärjestelmää voitaisiin kehittää ja ymmärrettävyyttä parantaa? Keinot kustannusten hillitsemiseksi esimerkiksi palveluntarjoajien välistä hintakilpailua ja kansalaisten hintatietoisuutta lisäämällä?

19 Tarkasteltavat osa-alueet 4/4 sairaanhoitovakuutuksen kokonaisuus lääkärinvastaanotot suun terveydenhuolto tutkimus- ja hoito lääkinnällinen kuntoutus psykoterapia matkat lääkekorvaukset läpinäkyvyys

20 Sosiaalihuoltolakia valmistelleen työryhmän työ (STM 2012:21) - Sosiaalinen kuntoutus 1/2 Työryhmä valmisteli sosiaalihuoltoa koskevan kokonaisrakenteen, soveltamisalan ja sisällön uudistamiseen liittyvät linjaukset ja tarvittavat lakiesitykset. Sosiaalihuollon sisältöä koskeva lakiehdotus muodostuu: - kuntalaisille suunnattavista ja ym. hyvinvointia edistävistä palveluista - yksilöiden ja perheiden tuen tarpeiden määrittelystä - arkea tukevista yleisten sosiaalipalvelujen ja muiden sosiaalihuollon tukitoimien määrittelystä - palvelutarpeen selvittämisen sekä palvelujen suunnittelun ja myöntämisen ohjauksesta sekä - yleisestä sosiaalihuollon ohjauksesta ja kehittämisestä. Rajapintojen osalta keskeisimmät tarkistus- ja yhteensovitustarpeet olisivat mm. sosiaalihuollon asiakaslaissa, asiakasmaksulainsäädännössä sekä järjestämislain ja itsemääräämisoikeuden valmisteluissa.

21 Sosiaalinen kuntoutus - jatkuu 2/2 Sosiaalisesta kuntoutuksesta ei ole voimassa olevaa sääntelyä. Uuteen sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan otettavaksi tätä koskeva pykälä (31 ) - kunnan on huolehdittava toimintakykyyn, sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseen, lähisuhde- ja perheväkivaltaan tai äkillisiin kriisitilanteisiin liittyvän tuen tarpeessa olevien henkilöiden sosiaalisen toimintakyvyn, vuorovaikutuksen sekä yhteiskunnallisen osallisuuden vahvistamiseksi sosiaalista kuntoutusta järjestämällä: 1) tukea henkilöiden toimintamahdollisuuksien edistämiseen ja omien voimavarojen hyödyntämiseen sosiaalityön, monialaisen asiantuntijaavun sekä muiden sosiaalihuollon ohjaus-, neuvonta- ja tukitoimien avulla; ja 2) tukea yhteisössä toimimiseen ja sosiaalisiin vuorovaikutussuhteisiin päivä-, ryhmä-, tukihenkilö- tai tukiperhetoiminnan taikka muun vastaavan vahvistavan toiminnan avulla. Jos asiakas tarvitsee muuta kuin sosiaalista kuntoutusta, kunnan on huolehdittava, että asiakas saa tietoa ja ohjattava tarpeen mukaan. Tarpeen mukaan myös tehtävä laaja-alaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa asiakkaan tarpeisiin vastaamiseksi.

22 Sosiaalista ja terveellistä elämää!

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus

Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistus Sosiaalihuoltolain valmistelun tilanne 1.2.2012 Työryhmän tehtävä Sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän tehtävänä: selvittää sosiaalihuoltoa koskevien

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Seminaari Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus Syksy 2010 Hallituksen esitys Terveydenhuoltolaiksi - Yhteinen sisältölaki perusterveydenhuollolle

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä

Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Ajankohtaista vammaispolitiikassa ja lainsäädännössä Vapaus valita miten asun - Kohti kehitysvammaisten yhdenvertaista kansalaisuutta -seminaari FDUV Helsinki, Kuntatalo 14.2.2013 Jaana Huhta, STM Vammaispolitiikan

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne

SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne SOSIAALIHUOLLON LAINSÄÄDÄNNÖN KOKONAISUUDISTUS - Sosiaalihuoltolain uudistuksen tilanne Marja Heikkilä* 21.5.2012 * Hyödynnetty osin hallitusneuvos Virpi Vuorisen materiaalia Työryhmän työn tulos - Työryhmän

Lisätiedot

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro

Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro Sote-uudistus ja sen vaikutukset kuntoutukseen Kommenttipuheenvuoro Heikki Suoyrjö LT, Fysiatrian ja työterveyshuollon el, Kuntoutuksen erityispätevyys Toiminta-aluejohtaja Esityksen sisältö Terveydenhuoltolaki

Lisätiedot

SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013

SOSIAALINEN KUNTOUTUS. Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 SOSIAALINEN KUNTOUTUS Marjaana Seppänen marjaana.seppanen@ulapland.fi POSKEn seminaari 3.2.2013 Sosiaalinen kuntoutus Sosiaalisella kuntoutuksella tuetaan vaikeasti syrjäytyneiden henkilöiden paluuta yhteiskunnalliseen

Lisätiedot

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN

LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN LÄHESTYMISTAPOJA SOSIAALISEEN KUNTOUTUKSEEN Sosiaalinen kuntoutus tavoitteena osallisuus Kuntoutusakatemia 13.12.2012 Aulikki Kananoja ylisosiaalineuvos SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN POHDINTAA 1970-LUVULLA

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki. Asetusvalmistelu ja aluekierros 10.2.2011

Terveydenhuoltolaki. Asetusvalmistelu ja aluekierros 10.2.2011 Terveydenhuoltolaki Asetusvalmistelu ja aluekierros 10.2.2011 45 min ESH järjestämisuunnitelma Laatu ja turvallisuus Ensihoito Välitön yhteydensaanti? Aamuiseen palaaminen Kaksoislaillistuksen poisto Potilasrekisterit

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä Kuopio 7.9.2010 Johtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / sosiaali- ja terveysosasto / terveyspalveluryhmä Esityksen sisältö Kunta- ja palvelurakenneuudistus

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt

Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa. Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Sosiaalihuollon ja kuntoutuksen uudistukset työllistymistä tukemassa Kuntamarkkinat: Työllisyysseminaari 9.9.2015 Ellen Vogt Edellisen hallituskauden satoa - mikä kaikki on muuttumassa? Keskeisimmät meneillään

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki STM

Terveydenhuoltolaki STM Terveydenhuoltolaki STM Terveydenhuoltolain painotukset Asiakaskeskeisyys Laatu ja potilasturvallisuus Perusterveydenhuollon vahvistaminen Eri toimijoiden välinen yhteistyö Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen

Lisätiedot

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet

STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet STM:n strategia ja hallitusohjelma, vanhuspolitiikan lähivuodet Gerontologisen kuntoutuksen seminaari 23.9.2011 Kehitysjohtaja Klaus Halla Sosiaali- ja terveysministeriö Missä toimimme 2010-luvulla Globalisaatio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen

Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta. Eveliina Pöyhönen Ajankohtaista STM:n hallinnonalalta Eveliina Pöyhönen Uusi sosiaalihuoltolaki Lain tarkoitus: Edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta Vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta

Lisätiedot

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila

Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 10.2.2011 Jukka Mattila Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Terveydenhuoltolain 34 Samaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien on laadittava terveydenhuollon

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN PERUSTERVEYDENHUOLLON YKSIKKÖ HYVINVOINTIA EDISTÄMÄSSÄ HYVINVOINTIJOHTAMISELLA ONNISTUMISEN POLUILLE JA HYVÄÄN ARKEEN LAPISSA KOULUTUS 2.4.2014 Sinikka Suorsa Vs.suunnittelija

Lisätiedot

Tuhoaako valinnanvapaus kuntoutuksen koordinaation? Kuntoutus Symposium Tampere 7.11.2013 Hanna Nyfors, STM

Tuhoaako valinnanvapaus kuntoutuksen koordinaation? Kuntoutus Symposium Tampere 7.11.2013 Hanna Nyfors, STM Tuhoaako valinnanvapaus kuntoutuksen koordinaation? Kuntoutus Symposium Tampere 7.11.2013 Hanna Nyfors, STM Hallitusohjelman tavoitteet 2011-2015 Terveydenhuoltolain toimenpanoa jatketaan varmistaen mm.

Lisätiedot

Apuvälinepalvelut; apuvälineasetus ja toimintaohjeet. Outi Töytäri

Apuvälinepalvelut; apuvälineasetus ja toimintaohjeet. Outi Töytäri Apuvälinepalvelut; apuvälineasetus ja toimintaohjeet Outi Töytäri Viimeiset 10 vuotta: mm Apuvälinepalveluiden laatusuositus (2003) Apuvälinepalveluiden saatavuusselvitykset (viim. 2006) Apuvälineasetus

Lisätiedot

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma

Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma Palvelusuunnitelma Kuntoutussuunnitelma ja palvelusuunnitelma Ideaalitilanne on, että palvelusuunnitelma ja kuntoutussuunnitelma tukevat toisiaan palvelujen järjestämisessä. Niiden

Lisätiedot

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1

Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän

Lisätiedot

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi KASTE-OHJELMAN ALUEKIERROS POHJOIS- SUOMEN TILAISUUS 31.8.2012 Kaste-ohjelman tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi Margit Päätalo Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku Pohjois-Suomessa

Lisätiedot

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia

Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Uusi lainsäädäntö tuo uusia mahdollisuuksia Sirkka Sivula ja Sanna Ahola 17.5.2017 Sanna Ahola 1 Sosiaalinen kuntoutus sosiaalihuoltolaissa Sosiaalisella kuntoutuksella tarkoitetaan sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen

Lisätiedot

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen

Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon. Eveliina Pöyhönen Hallitusohjelman mahdollisuudet Kuusikkokuntien työllisyydenhoitoon Eveliina Pöyhönen Hallituksen painopistealueet Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen Työ on parasta sosiaaliturvaa.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli Kaste-ohjelman (2012-2015) valmistelu Alueellinen ohjelmapäällikkö Jouko Miettinen Itä- ja Keski-Suomen alueellinen johtoryhmä KASTE-ohjelman

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

PALVELU- RAKENTEET MUUTOKSESSA Vaikutukset diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon Dehko-päivät 1.2.2011

PALVELU- RAKENTEET MUUTOKSESSA Vaikutukset diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon Dehko-päivät 1.2.2011 PALVELU- RAKENTEET MUUTOKSESSA Vaikutukset diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon Dehko-päivät 1.2.2011 Johtaja, dos. Liisa- Maria Voipio-Pulkki Stm/STO/Tepa Mediaani-iät vuonna 2025 Mediaani = keskimmäinen

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM

Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Vanhuspalvelulaki tulee - mistä on kysymys? Päivi Voutilainen sosiaalineuvos, STM Lisätietoa: www.stm.fi Tiedotteet Tiedote 66/2012 VALMISTELUN KONTEKSTI TAVOITTEENA VAIKUTTAVA OHJAUS Ikäihmisten palvelujen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut monialaisessa yhteispalvelussa

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut monialaisessa yhteispalvelussa Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut monialaisessa yhteispalvelussa 19.1.2015 Pori 20.1.2015 Turku 22.1.2015 Helsinki 26.1.2015 Lahti 27.1.2015 Tampere 29.1.2015 Kouvola 2.2.2015 Oulu 3.2.2015 Rovaniemi

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö

Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Terveydenhuoltolain 35 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö, jossa on moniammatillinen terveysalan asiantuntemus ja joka tukee alueen

Lisätiedot

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. 27.8.2010 Hallitussihteeri Anne Koskela

Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä. 27.8.2010 Hallitussihteeri Anne Koskela Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisestä 27.8.2010 Hallitussihteeri Anne Koskela Terveydenhuoltolaki osa kokonaisuudistusta Terveydenhuoltolaki on sisältölaki. Terveydenhuollon järjestämistä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kehittämisvaihtoehtoja. 28.3.2012 Markku Pekurinen 1

Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kehittämisvaihtoehtoja. 28.3.2012 Markku Pekurinen 1 Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kehittämisvaihtoehtoja 1 SOTE-rahoitukseen kosmeettisia muutoksia lyhyellä aikavälillä Järjestämis- ja rahoitusvastuu säilyy kunnilla Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla

Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Vaikeasti työllistyvien tukeminen välityömarkkinoilla Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lakiluonnos sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä - erityisvastuualue - sote-kehittäminen Pohjois-Suomen Kaste - aluejohtoryhmän puoliväliriihi 28.2.2014 Apulaisosastopäällikkö Olli Kerola, STM

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN ASIAKASYHTEISTYÖN KOKEMUKSIA JA HAASTEITA. Pertti Heikkilä ylilääkäri kuntoutusyksikkö Helsingin terveyskeskus 28.9.

KUNTOUTUKSEN ASIAKASYHTEISTYÖN KOKEMUKSIA JA HAASTEITA. Pertti Heikkilä ylilääkäri kuntoutusyksikkö Helsingin terveyskeskus 28.9. KUNTOUTUKSEN ASIAKASYHTEISTYÖN KOKEMUKSIA JA HAASTEITA Pertti Heikkilä ylilääkäri kuntoutusyksikkö Helsingin terveyskeskus 28.9.2012 1 ASIAKASYHTEISTYÖN SÄÄDÖKSET Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo

Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo Uusi hyvä työterveyshuoltokäytäntö Kolmas kerta toden sanoo HTTHK webinaari 26.9.2014 Finlandiatalo Sosiaali- ja terveysministeriön puheenvuoro lääkintöneuvos Arto Laine Hyvä työterveyshuoltokäytäntö -

Lisätiedot

Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen

Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen Työllisyyden hoito murroksessa - mikä muuttuu? Eveliina Pöyhönen Taustaa Sosiaali- ja terveydenhuollolla merkittävä rooli heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden tukemisessa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020

IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN. Marja Heikkilä Saarijärvi Keski-Suomen SOTE 2020 IKÄÄNTYNEIDEN KUNTOTUTUSPALVELUT LÄHIKUNTOTUTUKSESTA KOTIKUNTOUTUKSEEN Marja Heikkilä Saarijärvi 19.4.2016 Keski-Suomen SOTE 2020 PALVELUJEN JÄRJESTÄMINEN UUDESSA SOTE-RAKENTEESSA ASUKKAIDEN ARKI ja Lähipalvelut

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012

Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Uudistuva sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne Harvinaiset sairaudet -ohjausryhmä 7.9.2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / STO / Terveyspalveluryhmä Lainsäädännön vaiheittainen eteneminen 2010

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet

Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri 2 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö,

Lisätiedot

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut

Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Uusi sosiaalihuoltolaki - lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevät palvelut Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 29.9.2015 1 Uusi sosiaalihuoltolaki ja lasten

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano

Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Kehitysvammaisten asumisen ohjelman toimeenpano Asumisen lähipalvelujen kehittämisen teemapäivä Yhteistyöseminaari, Kongressihotelli Linnasmäki Turku 16.11.2012 Jaana Huhta, STM Näkökulmia palvelujen kehittämiseen

Lisätiedot

Sote ja kuntoutus Kela, OYS ja järjestöt tapaaminen Anne Saari, LT, vs. ylilääkäri OYS Lääkinnällinen kuntoutus

Sote ja kuntoutus Kela, OYS ja järjestöt tapaaminen Anne Saari, LT, vs. ylilääkäri OYS Lääkinnällinen kuntoutus Sote ja kuntoutus 11.01.2018 Kela, OYS ja järjestöt tapaaminen Anne Saari, LT, vs. ylilääkäri OYS Lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutusjärjestelmän uudistustyö Tulevan SOTE-uudistuksen kanssa sovitetaan yhteen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi 2017-2018 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelman arviointi Lapin sairaanhoitopiirissä Arviointiin ovat osallistuneet sosiaali-

Lisätiedot

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki

Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa. Terveydenhuoltolaki Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Terveydenhuoltolain merkitys Asiakaskeskeisyys julkisen potilaan rooli asiakkaana järjestelmän ohjaaja - valinnanmahdollisuus oman hoidon

Lisätiedot

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus

Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen

Lisätiedot

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.

Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa. Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10. Varhainen puuttuminen ja puheeksiotto sosiaalipalveluissa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ehkäisevän päihdetyöryhmän maakuntakäynti 6.10.2016 1 Sosiaalihuoltoyksikön tehtävät ohjausta, yhteistyötä, lupahallintoa,

Lisätiedot

Monikanavarahoitusta. yksinkertaistetaan ylijohtaja Outi Antila Etunimi Sukunimi

Monikanavarahoitusta. yksinkertaistetaan ylijohtaja Outi Antila Etunimi Sukunimi Monikanavarahoitusta yksinkertaistetaan 17.4.2018 ylijohtaja Outi Antila 1 17.4.2018 Etunimi Sukunimi Mitä tarkoittaa monikanavarahoitus? Rahoitus kerätään useasta lähteestä ja kohdennetaan palveluihin

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön 23.9.2014, Seinäjoki Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve / dg Arjen ongelmien moninaistuminen

Lisätiedot

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa

Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lastenjalapsiperheiden palvelut sote-uudistuksessa Lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunnan ehdotuksen pääpiirteet Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset

Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaalihuollon ja terveystoimen lainsäädännön uudistus ja toiminnalliset muutokset Sosiaali- ja terveystoimi huomenna seminaari 19.3.2010 Suomen Kuntaliitto Vesa Rantahalvari, valtiosihteeri Vesa Rantahalvari

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas

Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko. Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Mitä hyvä asiakasyhteistyö on käytännössä Tähän tarvittaessa otsikko Kirkkonummen kunta, kunt.palv. johtaja Heli Kangas Kuva: Kaisa Viljanen Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä 497/2003 Yhteistyön tarkoitus

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut

Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Millaista valmennusta ja tukea uudessa laissa tarvitaan? Anu Autio, asiantuntija, Espoon vammaispalvelut Lausuntopalaute Valmennuksen ja tuen suhdetta sosiaalihuoltolain mukaiseen sosiaaliohjaukseen ja

Lisätiedot

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki

kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Johda kehitystä, kehitä johtamista Iso-Syöte 21.9.2011 Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki TAVOITTEENA SOSIAALISESTI KESTÄVÄ SUOMI 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia yhteiskunnan jäseniä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

Sosiaalihuollon kehittäminen ja lainsäädäntöuudistukset

Sosiaalihuollon kehittäminen ja lainsäädäntöuudistukset Sosiaalihuollon kehittäminen ja lainsäädäntöuudistukset Sosiaali- ja terveydenhuollon tulevaisuus Raahen seudulla -seminaari Raahe 29.2.2012 Kari Ilmonen Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Mihin yhteiskunnassa

Lisätiedot

SOTE- ja maakuntauudistus

SOTE- ja maakuntauudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenne muuttuu miten kuntouttava työtoiminta, sosiaalinen kuntoutus ja muu osallisuutta edistävä toiminta asemoituvat muutoksessa Eveliina Pöyhönen SOTE- ja maakuntauudistus

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

Terveydenhuoltolain toimeenpano

Terveydenhuoltolain toimeenpano Terveydenhuoltolain toimeenpano Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät Helsinki 10.2.2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Stm / STO / Terveyspalveluryhmä Terveydenhuoltolaki tuli voimaan 1.5.2011 - onko liikuttu

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa

PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa PHSOTEY:n kuntoutustutkimusyksikön rooli työkyvyn tukemisessa Jukka Puustinen Oyl, neurologi Kuntoutustutkimusyksikkö, PHSOTEY KTY Kuntoutustutkimus Puheterapia Neuropsykologinen kuntoutus Vammaispoliklinikka

Lisätiedot

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki

Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Sairausvakuutuslaki muuttuu: työkyvyn hallinta ja varhainen tuki Koulutuskiertue Syksy 2010 Kela Uusi painotus lakisääteiseen toimintaan (Sata - komitea 26.5.2009 => linjaus) Työterveyshuollon työkykyä

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN

PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN PERUSTERVEYDENHUOLLON VAHVISTAMINEN Terveydenhuoltolaki voimaan 1.5.2011 Päivi Koivuranta-Vaara Hallintoylilääkäri Terveydenhuollon ongelmia palvelutarpeen ja kysynnän kasvu rahoituksen niukkeneminen henkilöstön

Lisätiedot

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.

Laki ikääntyneen väestön. iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista. Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn i t tukemisesta t sekä iäkkäiden henkilöiden sosiaali- ja terveyspalveluista Kari Välimäki Kansliapäällikkö Ohjausryhmän puheenjohtaja 19.4.2012 Lakiesityksen tausta

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Johdatus teemaan. Ylilääkäri Arto Vehviläinen, STM. Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät

Johdatus teemaan. Ylilääkäri Arto Vehviläinen, STM. Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät Johdatus teemaan Ylilääkäri Arto Vehviläinen, STM Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7-8-2.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste KASTE I 2008-2011 KASTE II 2012-2015

Lisätiedot

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM

Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM Virva Juurikkala ja Lasse Ilkka STM SOTE-VALMIUS YHTEISTYÖALUEILLA Soten uudet rakenteet 2020- Yhteistyöalueen tehtäviä lainsäädännössä Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon päivystys ja yhteistyöalueet

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi

Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii

Lisätiedot

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM

terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki 19.9.20139 Jukka Mattila, Timo Keistinen, Anne Nordblad, Riitta-Maija Jouttimäki, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Terveydenhuoltolain

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä

HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019. Työryhmä ETELÄ-SAVON SAIRAANHOITOPIIRI HOITOTYÖN STRATEGIA 2015-2019 Työryhmä Eeva Häkkinen, Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi, Kangasniemen pty Senja Kuiri, Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Aino Mäkitalo,

Lisätiedot

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja

Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Sairas- ja veljeskodit osana tulevaisuuden ratkaisuja Seinäjoki, 12.11.2012 Sosiaali- ja terveysministeri Väestön nopea ikääntyminen lisää palveluiden tarvetta Yli 75 -vuotiaiden osuus koko väestöstä kasvaa

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 8.3.2012

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 8.3.2012 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste 2012-2015 8.3.2012 Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa 1 (2) Ohjelma perustuu Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen

Vaikeasti työllistyvien tukeminen. Eveliina Pöyhönen Vaikeasti työllistyvien tukeminen Eveliina Pöyhönen Keitä ovat vaikeasti työllistyvät henkilöt? Ei yhtenäistä määritelmää voi tarkoittaa pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia, osatyökykyisiä tai pitkäaikaissairaita

Lisätiedot

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö

sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Moniammatillisuus sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa Neuvotteleva virkamies Ulla Närhi Sosiaali- ja terveysministeriö Rakenteiden uudistaminen: Sosiaali- ja terveydenhuolto viidelle sote-alueelle

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?

Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen? Työterveyshuollon toiminnallinen integraatio soteen?, dos., lääkintöneuvos Työsuojeluosasto Sosiaali- ja terveysministeriö 1 20.1.2017 Keskusteluteemat 14.12.2016 Säätytalo Maakunnan oman henkilöstön työterveyshuollon

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvät ja STM:n toimenpiteet. Eveliina Pöyhönen 30.11.2011

Vaikeasti työllistyvät ja STM:n toimenpiteet. Eveliina Pöyhönen 30.11.2011 Vaikeasti työllistyvät ja STM:n toimenpiteet Eveliina Pöyhönen 30.11.2011 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Hyvinvoinnille vahva perusta terveys ja hyvinvointi osaksi kaikkea päätöksentekoa pidempiä uria

Lisätiedot

Kuntoutuksen toimiala- ja tulevaisuusselvitys

Kuntoutuksen toimiala- ja tulevaisuusselvitys Kuntoutuksen toimiala- ja tulevaisuusselvitys 1,5 miljardilla eurolla ta 28.3.2019 Pekka Kallionpää Suomessa järjestetään ta 1,5 miljardilla vuosittain Kuntoutuspalvelut Suomessa 2016, M 1,5 mrd. -ARVIO-

Lisätiedot