HALLITUKSEN ESITYS 151/2017vp SIJOITUSPALVELULAIN MUUTTAMISESTA YM.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HALLITUKSEN ESITYS 151/2017vp SIJOITUSPALVELULAIN MUUTTAMISESTA YM."

Transkriptio

1 Eduskunnan talousvaliokunta Tiedoksi: valtiovarainministeriö Viite: HE 151/2017vp HALLITUKSEN ESITYS 151/2017vp SIJOITUSPALVELULAIN MUUTTAMISESTA YM. Talousvaliokunta on pyytänyt Nasdaq Helsinki Oy:n (jäljempänä Pörssi ) lausuntoa otsikossa mainitusta hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sijoituspalvelulain muuttamisesta, laiksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi. Pörssi kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja esittää lausuntonaan kunnioittavasti seuraavan. Yleistä Lakiesityksen mukaan MiFID II direktiivin kansallisen implementoinnin tavoitteena on, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, säätää direktiivin mukaisista velvollisuuksista ilman, että annetaan direktiiviin perustumatonta kansallista sääntelyä. Pörssi pitää tätä kannatettavana, koska näin Suomen laki saatetaan voimaan eurooppalaisen käytännön mukaisesti. Tämän ohella on kuitenkin tarpeellista muuttaa nykyistä lainsäädäntöä vallitsevasta soveltamiskäytännöstä poikkeavin osin. Jäljempänä tässä lausunnossa Pörssi esittää kaupankäynnistä rahoitusvälineillä ehdotettuun uuteen lakiin (jäljempänä URahKaL) liittyviä seikkoja ja ehdotuksia. Kyseinen laki koskee Pörssin toimintaa markkinapaikkana sekä säännellyn markkinan (erityisesti pörssilista) että monenkeskisen kaupankäynnin (Nasdaq First North Finland) osalta. Pörssin toimilupa (URahkaL, 2:1 ja 4-5 :t) ja sääntöjen vahvistaminen (URahKaL, 3:7 ja 9 :t) Lakiesityksessä ei ehdoteta muutoksia voimassa olevan lain mukaisiin pörssin toimilupaa ja sääntöjen vahvistamista koskeviin menettelyihin.

2 URahKaL:n (2:1.1 ) mukaan valtiovarainministeriö myöntää pörssille toimiluvan. Valtiovarainministeriö vahvistaa myös pörssin säännöt (URahKaL 3:7 ). Valtiovarainministeriön on ennen sääntöjen vahvistamista pyydettävä Finanssivalvonnan lausunto. Valtiovarainministeriön vahvistusta ei tarvita, jos Pörssin sääntöjen muutokset ovat merkitykseltään vähäisiä tai teknisiä. Pörssin on kuitenkin toimitettava mukaan sääntöjen muutokset valtiovarainministeriölle ja Finanssivalvonnalle tiedoksi ennen niiden voimaantuloa. Nykyisenlainen toimilupa- ja vahvistamismenettely on raskas ja kansainvälisesti poikkeuksellinen. Pörssi on nykyisin osa yhtenäistä monen eri maan pörssin muodostamaa kokonaisuutta Nasdaq -konsernissa. Millään muulla Nasdaq-konsernin keskeisellä toiminta-alueella Pohjoismaissa ei paikallinen pörssi joudu hakemaan sääntömuutoksille viranomaishyväksyntää, vaan sääntömuutokset toimitetaan tiedoksi Finanssivalvontaa vastaavalle valvovalle viranomaiselle. Suomessa voimassa olevan sääntelyn mukaan Pörssi joutuu hankkimaan sääntömuutoksille valtiovarainministeriön hyväksynnän. Ennen hyväksynnän antamista valtiovarainministeriön on pyydettävä lausunto Finanssivalvonnalta. Käytännössä Finanssivalvonnalla on keskeinen rooli sääntömuutosten valmistelun yhteydessä, ja Finanssivalvonnan lausunnolla on varsin ratkaiseva merkitys vahvistusmenettelyssä. Suomessa on tosiasiassa käytössä kaksivaiheinen pörssin sääntöjen vahvistusmenettely, joka prosessina poikkeaa selvästi kansainvälisestä käytännöstä. Suomen tilanne hankaloittaa myös muiden Nasdaq - konserniin kuuluvien pohjoismaisten pörssien toimintaa. Pitkälle harmonisoidut säännöt valmistellaan pohjoismaisella tasolla yhtäaikaisesti, ja tässä yhteydessä järjestetään muun muassa markkinaosapuolten kuuleminen. Suomen osalta tässä prosessissa on kuitenkin varattava merkittävästi lisäaikaa tarvittavien viranomaisprosessien hoitamiselle. Sääntömuutosten kaksivaiheinen vahvistusmenettely lisää suomalaisen pörssin hallinnollista taakkaa verrattuna eurooppalaisiin pörsseihin. Nykysääntely poikkeaa eurooppalaisesta käytännöstä. Tilanne on epätyydyttävä ja vähentää suomalaisen pörssin ja Suomen arvopaperimarkkinoiden kilpailukykyä. Eurooppalaisten pörssien on helpompi tuoda nopealla aikajänteellä markkinoille esimerkiksi uusia tuotteita ja uusia kaupankäyntitapoja. Pörssiä valvoo Finanssivalvonta ja laki sisältää säännökset siitä, miten viranomaiset voivat puuttua pörssin toimintaan, mikäli se ei täyttäisi lain edellyttämiä vaatimuksia. Näin ollen Finanssivalvonnalla on tosiasiassa mahdollisuus tarvittaessa puuttua pörssin antamaan sääntelyyn pörssin toimiluvan ehtojen jatkuvan valvonnan kautta. Esitetty laki sisältää yksityiskohtaiset edellytykset pörssin toiminnalle ja toiminnan järjestämiselle sekä määräykset toimiluvan ehdoista ja siitä, mitä pörssin sääntöjen on sisällettävä. MiFID II direktiivi ei edellytä, että valtiovarainministeriö päättää pörssin toimiluvasta tai vahvistaa pörssin säännöt. Direktiivin 45 artiklan mukaan 2(5)

3 toimivaltainen viranomainen voi sekä myöntää toimiluvan että valvoa säännellyn markkinan ylläpitäjän toimintaa. Kansainvälinen käytäntö, Suomen pörssitoiminnan kilpailukyvyn turvaaminen ja pörssiä koskeva kattava sääntely sekä viranomaisvaltuudet puoltavat muutosten tekemistä pörssin toimilupaa ja sääntöjen vahvistamista koskevaan sääntelyyn. Sääntöjen vahvistamismenettelystä voidaan luopua kokonaan. Samalla myös pörssin toimiluvan myöntämismenettely voidaan muuttaa eurooppalaisen käytännön mukaiseksi siten, että pörssin toimiluvan myöntäisi jatkossa valtiovarainministeriön sijasta Finanssivalvonta. Näin toimiluvan ja sääntöjen vahvistaminen ja valvonta olisi keskitetty Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonta toimii tällä hetkellä yleisenä rahoitusalan toimilupa- ja rekisteröintiviranomaisena. Mikäli pörssin sääntöjen vahvistamismenettelystä ei vastoin edellä todettua voitaisi luopua kokonaan, tulisi sääntöjen vahvistusviranomaisen olla valtiovarainministeriön sijaan Finanssivalvonta. Finanssivalvonta valvoo Pörssiä ja tuntee Pörssin toiminnan. Tätä asiantuntemusta olisi mahdollisimman tehokkaan ja joustavan sääntövahvistusprosessin mahdollistamiseksi käytettävä. Finanssivalvonta on taho, joka osallistuu jatkuvasti EU-tasoiseen viranomaisyhteistyöhön. Finanssivalvonta osallistuu muun muassa European Securities and Markets Authorityn (ESMA) kansainväliseen yhteistyöhön, jossa valmistellaan EU:n rahoitusmarkkinoille alemman asteista sääntelyä, jolla usein on läheinen yhteys pörssien antamaan omaan sääntelyyn. Lisäksi Finanssivalvonnalla on jatkuvaa yhteistoimintaa Pohjoismaiden vastaavien viranomaisten kanssa. Finanssivalvonnan toimiminen sääntöjen vahvistusviranomaisena myös tehostaisi viranomaisten resurssien kohdentamista ja vähentäisi nyt osaksi kahteen kertaan tehtävää työtä. Yhteenvetona edellä olevan perusteella Pörssi ehdottaa, että esitetyn URahKaL:n 2 ja 3 luvun säännöksiä pörssin toimiluvan myöntämisestä ja sääntöjen vahvistamisesta muutetaan siten, että Finanssivalvonta myöntää pörssin toimiluvan ja että pörssin sääntöjen vahvistusmenettelystä luovutaan kokonaan. Mikäli Pörssin sääntöjen vahvistamismenettelystä ei katsottaisi voitavan luopua kokonaan, tulisi sääntöjen vahvistusviranomaisen olla valtiovarainministeriön sijasta Finanssivalvonta. Mikäli edellä esitettyjä muutoksia ei katsota tässä vaiheessa voitavan tehdä ilman asian jatkovalmistelua, Pörssi ehdottaa, että talousvaliokunta antaa näistä asioista eduskunnalle lausumaehdotuksen, jossa esitetään valtioneuvoston tehtäväksi viipymättä selvittää ne edellytykset ja toimenpiteet, joilla pörssin toimilupa- ja sääntöjen vahvistamismenettelyä voidaan muuttaa siten, että toimilupaviranomaisena toimii Finanssivalvonta ja että sääntöjen vahvistamismenettelystä luovutaan tai vaihtoehtoisesti sääntöjen vahvistaminen siirretään Finanssivalvonnan tehtäväksi. 3(5)

4 Lisäksi toteamme, että myös Finanssivalvonta on hallituksen esityksestä laaditusta luonnoksesta valtiovarainministeriölle antamassaan lausuntopalautteessa (HE 151/2017 s. 118) esittänyt toimilupamenettelyn muuttamista siten, että Finanssivalvonta päättäisi toimiluvasta. Pörssin sääntöjen osalta Finanssivalvonta on myös lausunnossaan (FIVA 7/ /2017 valtiovarainministeriölle) esittänyt, että sääntöjen vahvistaminen siirrettäisiin Finanssivalvonnalle. Lisäksi Finanssivalvonta on mainitussa lausunnossaan kiinnittänyt huomiota IMF:n maatarkastukseen vuonna 2016, jossa IMF oli nostanut esille sen, että valtiovarainministeriön valtuus hyväksyä pörssin säännöt voi olla ristiriidassa IOSCO:n periaatteiden kanssa. Pk-yritysten kasvumarkkina (URahKaL 6 luku) Lakiesityksen mukaan monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä voi pyytää Finanssivalvonnalta monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän tai sen osan rekisteröimistä pk-yritysten kasvumarkkinaksi. Pörssi kannattaa tätä, koska on tarkoituksenmukaista mahdollistaa markkinapaikan osittaisrekisteröinti. Monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä, kuten Pörssin ylläpitämällä Nasdaq First North Finland markkinapaikalla, voi olla eri segmenttejä (luokkia) erityyppisille liikkeeseenlaskijoille; osa liikkeeseenlaskijoista voi olla pk-yritysten kasvumarkkinoille sopivia yhtiöitä, jotka täyttävät kasvumarkkinayhtiön edellytykset. Pk-yritysten kasvumarkkina on suunnattu erityisesti yhtiöille, joiden on yleensä tarkoitus jollain aikavälillä siirtyä pörssilistalle. Monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä on hieman kevyemmin säännelty kuin pörssilista ja sen on tarkoitettu myös muunlaisten liikkeeseenlaskijoiden julkiseksi kauppapaikaksi. Monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä on ja sinne myös hakeutuu sellaisia yhtiöitä, jotka esimerkiksi toiminnan kehitysvaihe, omistuspohjan rakenne ja toiminnan paikallisuus huomioon ottaen eivät välttämättä tähtää pörssilistautumiseen. Lisäksi tällä markkinapaikalla kaupankäynnin kohteena voi olla hyvin erilaisia rahoitusvälineitä, kuten esimerkiksi nykyisin Nasdaq First North Finland -markkinapaikalla osakkeita, joukkovelkakirjoja ja jatkossa myös erilaisia warrantteja. Osa näistä instrumenteista ovat sellaisia, jotka eivät luonteensa puolesta sovi pk-yritysten kasvumarkkinoille, vaan ovat esimerkiksi erilaisia sijoitusvaihtoehtoja tarjoavien luottolaitosten liikkeeseenlaskemia tuotteita (kuten arvopaperistetut johdannaistuotteet). MiFIR ja MiFID II sääntelyn vuoksi osa näistä tuotteista eivät sovellu myöskään pörssilistalle, joten monenkeskinen kaupankäyntijärjestelmä on niille tarkoituksenmukainen markkina. Finanssivalvonta on lausunnossaan (FIVA 1/ /2017) todennut, että hallituksen esityksen mukainen URahKaL:n 6 luvun 1 ei vastaa direktiiviä, 4(5)

5 ja että direktiivi ei mahdollistaisi monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän osan rekisteröintiä pk-yritysten kasvumarkkinaksi. MiFID II direktiivin alussa olevat perustelutekstit (recitals) käsittelevät pkyritysten kasvumarkkinoiden koskevan sääntelyn tavoitteita, tarkoitusta ja toteutustapaa. Pörssin käsityksen mukaan erityisesti perustelutekstissä numero 132 esitetty tukee osarekisteröinnin mahdollisuutta. Kohdan mukaan Uuden pk-yritysten kasvumarkkinoiden alaluokan luomisen monenkeskisten kaupankäyntijärjestelmien luokkaan sekä näiden markkinoiden rekisteröinnin olisi lisättävä niiden näkyvyyttä ja profiilia ja edesautettava yhteisten sääntelystandardien kehittämistä unionissa näille markkinoille. Englanniksi sama kohta kuuluu seuraavasti: The creation within the MTF category of a new sub category of SME growth market and the registration of those markets should raise their visibility and profile and aid the development of common regulatory standards in the Union for those markets. Liitämme lausuntoomme pk-yritysten kasvumarkkinaa koskevat MiFID II direktiivin perustelukohdat (liite). MiFID II direktiivi ei kiellä monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän osan rekisteröintiä pk-yritysten kasvumarkkinaksi, minkä lisäksi direktiivin perustelut nimenomaan puhuvat monenkeskisen kaupankäyntijärjestelmän alaluokasta. Näin ollen osarekisteröinti on Pörssin käsityksen mukaan mahdollista, kuten hallituksen esitykseen on kirjattu. Osarekisteröinnillä voidaan myös vähentää hallinnollista taakka, mikä liittyisi mahdolliseen uuden markkinapaikan perustamista koskevaan ylimääräiseen toimilupaja sääntöprosessiin. Helsingissä 30. marraskuuta 2017 NASDAQ HELSINKI OY Henrik Husman toimitusjohtaja LIITE 5(5)

MiFID II/MiFIR ja kauppapaikat

MiFID II/MiFIR ja kauppapaikat MiFID II/MiFIR ja kauppapaikat Perustietoa kauppapaikkoja koskevasta sääntelystä Huom! Seuraavilla sivuilla esitetty kattaa rahoitusmarkkinadirektiivin eli MiFID II:n ja siihen liittyvän sääntelyn joitakin

Lisätiedot

Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama

Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Vaihtoehtoinen markkinapaikka osakkeiden ja joukkolainojen listaukseen miten eroaa pörssilistauksesta? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Sisältö Yhtiöiden listautumisvaihtoehdot Suomessa Miksi vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 09 183 51 faksi 09 183 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet X/2013

Määräykset ja ohjeet X/2013 Määräykset ja ohjeet X/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro x/01.00/2013 Antopäivä x.x.2013 Voimaantulopäivä x.x.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Nasdaq Helsingin listayhtiöitä koskevien sääntöjen muutokset

Nasdaq Helsingin listayhtiöitä koskevien sääntöjen muutokset Liikkeeseenlaskijoille ja hyväksytyille neuvonantajille Nasdaq Helsingin markkinapaikoilla SÄÄNTÖTIEDOTE 19.12.2017 Nasdaq Helsingin listayhtiöitä koskevien sääntöjen muutokset 3.1.2018 Voimassa olevia

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 14/2013

Määräykset ja ohjeet 14/2013 Määräykset ja ohjeet 14/2013 Kolmansien maiden kaupankäyntiosapuolet Dnro FIVA 15/01.00/2013 Antopäivä 10.6.2013 Voimaantulopäivä 1.7.2013 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä.

MIFID II ja MIFIR sääntelee muun muassa sijoituspalveluyritysten ja kauppapaikkojen toimintaa sekä kaupankäyntiä rahoitusvälineillä. Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM2016-00166 RMO Häyrynen Janne(VM) 22.03.2016 JULKINEN Asia Komission ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi rahoitusvälineiden markkinoista annetun

Lisätiedot

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta

Laki. vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Laki vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 7 luvun 8 :n 2 momentti ja 19 luvun 6, sellaisena

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

U 44/2018 vp. Valtiovarainministeri Petteri Orpo

U 44/2018 vp. Valtiovarainministeri Petteri Orpo Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU) N:o 596/2014 ja asetuksen (EU) 2017/1129 muuttamisesta pk-yritysten kasvumarkkinoiden

Lisätiedot

1(5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE

1(5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE 1(5) EDUSKUNNAN TALOUSVALIOKUNNALLE ASIA Lausunto koskien hallituksen esitystä eduskunnalle laeiksi sijoituspalvelulain muuttamisesta ja kaupankäynnistä rahoitusvälineillä sekä eräiksi niihin liittyviksi

Lisätiedot

Nasdaq Helsinki markkinapaikan liikkeeseenlaskijat ja kaupankäynnin osapuolet

Nasdaq Helsinki markkinapaikan liikkeeseenlaskijat ja kaupankäynnin osapuolet Nasdaq Helsinki markkinapaikan liikkeeseenlaskijat ja kaupankäynnin osapuolet SÄÄNTÖTIEDOTE 22.5.2019 PÖRSSIN SÄÄNTÖJEN MUUTOKSET 3.6.2019 (tai sen jälkeen) Tässä sääntötiedotteessa selostetaan Pörssin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. toukokuuta 2016 (OR. en) 9541/16 EF 141 ECOFIN 516 DELACT 90 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 26. toukokuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2/2018

Määräykset ja ohjeet 2/2018 Määräykset ja ohjeet 2/2018 Kaupparaportointi, tarjouskirjanpito ja kellotahdistus MiFID II:n Dnro FIVA 20/01.00/2017 Antopäivä 12.12.2017 Voimaantulopäivä 3.1.2018 FINANSSIVALVONTA puh. 09 831 51 faksi

Lisätiedot

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta

Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta Ohjeet MiFID II-direktiivin liitteen I kohtien C6 ja C7 soveltamisesta 05/06/2019 ESMA-70-156-869 FI Sisällysluettelo I. Soveltamisala... 3 II. Lainsäädäntöviittaukset ja lyhenteet... 3 III. Tarkoitus...

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 137/10 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/824, annettu 25 päivänä toukokuuta 2016, monenkeskisten kaupankäyntijärjestelmien ja organisoitujen kaupankäyntijärjestelmien toiminnan kuvauksen ja Euroopan

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS

LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS Suomen Sähkönkäyttäjät ry Lausunto 14.05.2018 Asia: TEM/1561/03.01.01/2017, TEM046:00/2017 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI LAIKSI SÄHKÖMARKKINALAIN MUUTTAMISESTA JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI (NS.

Lisätiedot

EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano

EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano EU:n arvopaperikeskusasetuksen kansallinen täytäntöönpano Eduskunnan talousvaliokunta 5.4.2016 Rahoitusmarkkinaosasto Pörssikaupan toimeksiannosta osakkeenomistajaksi Sijoituspalvelu Palveluntarjoajina

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU)

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 20.6.2019 L 163/103 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) 2019/1006, annettu 7 päivänä kesäkuuta 2019, yksityiskohtaisista säännöistä ja menettelyistä niiden ehtojen täytäntöönpanemiseksi, joiden perusteella

Lisätiedot

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon

Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon Valtiovarainministeriö Lausunto Osakkeenomistajien oikeudet työryhmän työryhmämuistioon VM080:00/2017 Helsinki, 31.5.2018 Suomen Arvopaperikeskus Euroclear Finlandin lausunto Osakkeenomistajien oikeudet

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden

Lisätiedot

HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset. Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9.

HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset. Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9. HE 11/2015 Avoimuusdirektiivin täytäntöönpano ja eräät muut muutokset Marianna Uotinen, erityisasiantuntija Eduskunnan talousvaliokunta15.9.2015 Avoimuusdirektiivin muutosten täytäntöönpano - keskeisimmät

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta Ville Kajala. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Eduskunnan talousvaliokunta Ville Kajala. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Hallituksen esitys laeiksi sijoituspalvelulain muuttamisesta ja kaupankäynnistä rahoitusvälineillä sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi (HE 151/2017 vp.) Eduskunnan talousvaliokunta 14.11.2017 Yhteenveto

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 6/2016

Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräyksiä ja ohjeita tiedonantovelvollisuudesta Dnro FIVA 6/01.00/2016 Antopäivä 7.6.2016 Voimaantulopäivä 3.7.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Lausuntopyyntönne: VM056:00/2014, LAUSUNTO JOUKKOLAINAMARKKINOIDEN SÄÄNTELYN KEHITTÄMISEHDOTUKSISTA

Lausuntopyyntönne: VM056:00/2014, LAUSUNTO JOUKKOLAINAMARKKINOIDEN SÄÄNTELYN KEHITTÄMISEHDOTUKSISTA Valtiovarainministeriö Dnro 03/2017 valtiovarainministerio@vm.fi ilkka.harju@vm.fi mia.aronen@vm.fi 9.3.2017 1 (5) Lausuntopyyntönne: VM056:00/2014, 27.2.2017 LAUSUNTO JOUKKOLAINAMARKKINOIDEN SÄÄNTELYN

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallinto/yrityslainsäädäntö Santeri Suominen. Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolle. Lausunto 1 (6) 2.6.

Lainsäädäntö ja hallinto/yrityslainsäädäntö Santeri Suominen. Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolle. Lausunto 1 (6) 2.6. Santeri Suominen Valtiovarainministeriön rahoitusmarkkinaosastolle Lausunto 1 (6) 2.6.2017 VM lausuntopyyntö, VM087:00/2015, Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi sijoituspalvelulain muuttamisesta, laiksi

Lisätiedot

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta. Maksuvelvollinen

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta. Maksuvelvollinen Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) 1 :n 1 momentin 24 kohta

Lisätiedot

Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista

Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista Toinen maksupalveludirektiivi HE 143/2017 vp. maksulaitos- ym. laeista Talousvaliokunta 27.10.2017 Risto Koponen Rahoitusmarkkinaosasto Yleistä Toinen maksupalveludirektiivi (PSD2) Maksimiharmonisaatiodirektiivi,

Lisätiedot

Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/ ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö

Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/ ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/2014 17 ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö 28/03/2018 ESMA70-151-294 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Tarkoitus... 4 3 Noudattamista ja ilmoittamista

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja hallinto/yrityslainsäädäntö Santeri Suominen. Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto. Lausunto 1 (5) 8.8.

Lainsäädäntö ja hallinto/yrityslainsäädäntö Santeri Suominen. Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto. Lausunto 1 (5) 8.8. Santeri Suominen Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto Lausunto 1 (5) 8.8.2017 VM luonnos 10.7.2017 Liitelait MiFID II HE:een VM on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lta lausuntoa otsikkoasiassa.

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 6/2016

Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräykset ja ohjeet 6/2016 Määräyksiä ja ohjeita tiedonantovelvollisuudesta Dnro FIVA 6/01.00/2016 Antopäivä 7.6.2016 Voimaantulopäivä 3.7.2016 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) 1 :n 1 momentin 15 kohta

Lisätiedot

Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto

Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto Rahoitusoikeus Aalto-yliopisto 13.3.2017 Annina Tanhuanpää Rahoitusmarkkinaosasto Lakien valmistelu Suomen perustuslain mukaan lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta. Lait valmistellaan siinä ministeriössä,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2017 (OR. en) 8356/16 COR 1 EF 97 ECOFIN 330 DELACT 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM RMO Jaakkola Miia(VM) VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2014-00250 RMO Jaakkola Miia(VM) 28.03.2014 VASTAANOTTAJA: Suuri valiokunta Asia EKP:n asetus kehyksen perustamisesta yhteisen pankkivalvontamekanismin puitteissa tehtävälle

Lisätiedot

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) 1 :n 1 momentin 23 kohta

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

Lausunto hallintovaliokunnalle HE 228/

Lausunto hallintovaliokunnalle HE 228/ Lausunto hallintovaliokunnalle HE 228/2016 1.3.2017 Hallituksen esitys laiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä, laiksi rahanpesun selvittelykeskuksesta sekä eräiksi niihin liittyviksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2015 1 (5) 738 Lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuluttajapalveluiden turvallisuusvalvonnan valtiollistamisesta ja keskittämisestä

Lisätiedot

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015

Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Turvallisuusalan Lausunto 1 (5) Tutkintotoimikunta 28.10.2015 Sisäministeriö Timo Kerttula Viite: Sisäministeriön lausuntopyyntö: hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yksityisistä turvallisuuspalveluista

Lisätiedot

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain ja 6 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) :n momentin 20 kohta ja 6

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2016

Määräykset ja ohjeet 7/2016 Määräykset ja ohjeet 7/2016 Ohjeet moitteettomista palkitsemisjärjestelmistä sekä palkitsemiseen liittyvistä tiedonantovelvollisuuksista Dnro FIVA 11/01.00/2016 Antopäivä 30.8.2016 Voimaantulopäivä 1.1.2017

Lisätiedot

Valtioneuvoston U-kirjelmä U/44/2018 vp pk-yritysten kasvumarkkinoiden käytön edistämisen osalta (pk-yritysten listautumisasetus)

Valtioneuvoston U-kirjelmä U/44/2018 vp pk-yritysten kasvumarkkinoiden käytön edistämisen osalta (pk-yritysten listautumisasetus) Santeri Suominen Talousvaliokunnalle Lausunto 1 (5) 4.9.2018 Valtioneuvoston U-kirjelmä U/44/2018 vp pk-yritysten kasvumarkkinoiden käytön edistämisen osalta (pk-yritysten listautumisasetus) Pk-yritysten

Lisätiedot

MARKKINAVALVONTA HELSINGIN PÖRSSISSÄ. Copyright 2008, The NASDAQ OMX Group, Inc. All rights reserved.

MARKKINAVALVONTA HELSINGIN PÖRSSISSÄ. Copyright 2008, The NASDAQ OMX Group, Inc. All rights reserved. MARKKINAVALVONTA HELSINGIN PÖRSSISSÄ Copyright 2008, The NASDAQ OMX Group, Inc. All rights reserved. ESITYKSEN SISÄLTÖ Markkinat ja listaukset Markkinavalvonnan tehtävät Listayhtiöiden valvonta Kaupankäynnin

Lisätiedot

Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi Lausunto 1 (5) Valtiovarainministeriö Rahoitusmarkkinaosasto PL 28 00023 HELSINKI VM019:00/2013 Täydennys Finanssivalvonnan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi uudeksi laiksi luottolaitostoiminnasta

Lisätiedot

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta

Laki. Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Laki Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain 1 ja 6 :n muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008) 1 :n 1 momentin 21 kohta

Lisätiedot

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta

HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA. voimassa alkaen

TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA. voimassa alkaen TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET ELITE ALFRED BERG -KONSERNISSA voimassa 3.1.2018 alkaen VERSIOHALLINTA VERSIO MUUTOKSEN AIHE HYVÄKSYJÄ PÄIVÄ 1.0 Dokumentti laadittu SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen

EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen EU:n sähköisen viestinnän sääntelykehyksen uudistaminen U 68/2016 vp / Asiantuntijapyyntö / DNA Oyj Julkinen 1 DNA kannattaa Valtioneuvoston U-kirjelmän sisältöä DNA kannattaa Valtioneuvoston U-kirjelmän

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 87/224 KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2017/582, annettu 29 päivänä kesäkuuta 2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 3.6.2016 A8-0126/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber Rahoitusvälineiden markkinat A8-0126/2016 Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/2016

Lisätiedot

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin:

Gramex haluaa kiinnittää ministeriön huomion seuraaviin asioihin: Opetus- ja kulttuuriministeriölle Gramex ry:n lausunto hallituksen esitysluonnoksesta laiksi tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista sekä laiksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto

ehdotetaan laajennettavaksi. Vastaisuudessa myös Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa toimiluvan saanut sijoitusrahasto 1993 vp - Ta VM 15 - HE 309/1992 vp Talousvaliokunnan mietintö n:o 15 hallituksen esityksestä laeiksi sijoitusrahastolain sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunta on lähettänyt 24

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 7/2017

Määräykset ja ohjeet 7/2017 Määräykset ja ohjeet 7/2017 Keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville Dnro FIVA 10/01.00/2017 Antopäivä 8.8.2017 Voimaantulopäivä 8.8.2017 FINANSSIVALVONTA

Lisätiedot

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/93)

Laki. muutetaan luottolaitostoiminnasta 30 päivänä joulukuuta 1993 annetun lain (1607/93) EV 189/1996 vp - HE 150/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen luottolaitosten, sioituspalveluyritysten a rahastoyhtiöiden valvonnan tehostamiseksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta 2008/0045(COD) 24.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunnalta ympäristön, kansanterveyden

Lisätiedot

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999. HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta

HE 63/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua lakia. Ehdotuksen

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Julkinen LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA

Julkinen LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN MUUTTAMISESTA Lausunto 1 (6) Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntönne VM004:00/2009 LUONNOS HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE ARVOPAPERIMARKKINALAIN JA ERÄIDEN SIIHEN LIITTYVIEN LAKIEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10955/16 EF 223 ECON 690 DELACT 144 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Iiro Clouberg Lausunto 27.09.2018 HAK2018659 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

Päästöoikeudesta rahoitusväline Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

Päästöoikeudesta rahoitusväline Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Päästöoikeudesta rahoitusväline Markkinoiden väärinkäyttöasetuksen (MAR) soveltuminen päästökaupan toiminnanharjoittajiin 1 Markkinoiden väärinkäyttöasetus Markkinoiden väärinkäyttöasetus (EU 596/2014,

Lisätiedot

HE 151/2017 vp MIFID Janne Häyrynen ja Paula Kirppu Eduskunnan talousvaliokunta

HE 151/2017 vp MIFID Janne Häyrynen ja Paula Kirppu Eduskunnan talousvaliokunta HE 151/2017 vp MIFID 2 14.11.2017 Janne Häyrynen ja Paula Kirppu Eduskunnan talousvaliokunta Yleistä Esityksen taustalla EU:n asetus (MIFIR) ja direktiivi (MIFID 2) rahoitusvälineiden markkinoista sekä

Lisätiedot

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko

Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa. Dilacomi-loppuseminaari Prof. Kai Kokko Lainsäädäntö ja yritysten itsesääntely ohjaamassa kaivostoimintaa Dilacomi-loppuseminaari 27.9.2013 Prof. Kai Kokko Sisältö Sääntelyn kokonaisvaltaisuus Sääntely ja lainsäädäntö Yritysten ympäristövastuu

Lisätiedot

osalta (rahoitusvälineiden markkinat) Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos

osalta (rahoitusvälineiden markkinat) Toinen valtiovarainministeri Ulla-Maj Wideroos Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta komission asetukseksi Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY täytäntöönpanosta tietojen kirjaamista koskevien sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9.

Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus. Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. Arvopaperikeskusasetus, hallintarekisteröinti ja omistuksen julkisuus Listayhtiöiden neuvottelukunta 12.9. 1 TAUSTA 2 Sääntelyn tausta Komission pitkäaikaisena tavoitteena ollut luoda tehokkaat eurooppalaiset

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8390 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.12.2018, delegoidun asetuksen (EU) 2017/587 muuttamisesta ja oikaisemisesta vallitsevia markkinaolosuhteita

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta

HE 170/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta HE 170/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain 1 :n ja tuloverolain 87 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2017 C(2017) 3890 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 12.6.2017, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä tiettyjen kolmansien

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

DSM-EHDOTUS. U 68/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle DSM-uudistusehdotuksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 17.2.

DSM-EHDOTUS. U 68/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle DSM-uudistusehdotuksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 17.2. DSM-EHDOTUS U 68/2016 vp. Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle DSM-uudistusehdotuksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 17.2.2017 Digita puoltaa pääosin valtioneuvoston kantaa Uudistuksen tärkeimpiä

Lisätiedot

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta Lausunto 1 (4) Valtiovarainministeriölle Lausuntopyyntönne 16.8.2018, VM115:00/2016 Lausunto poikkeusoloihin varautumista rahoitusalalla koskevan lainsäädännön tarkistamisesta laaditusta työryhmämuistiosta

Lisätiedot

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Talousvaliokunta 24.11.2017 RMO Euroopan finanssivalvontajärjestelmä Kuvan lähde: Finanssivalvonta, http://www.finanssivalvonta.fi/fi/eu-valvonta/pages/default.aspx

Lisätiedot

Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta

Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta Ajankohtaista tiedonantovelvollisuudesta Anu Lassila-Lonka, markkinavalvoja Esityksen sisältö 1 Sisäpiiritiedon julkistaminen ja julkistamisen lykkääminen 2 Tulosvaroitus vai ennakkotiedot 3 Säänneltyjen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET Execution Policy

TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET Execution Policy Päivitetty 8.5.2014 TOIMEKSIANTOJEN TOTEUTTAMISTA KOSKEVAT PERIAATTEET Eecution Policy UB Securities Oy (jäljempänä UB ) noudattaa näitä periaatteita ammattimaisten ja ei-ammattimaisten asiakkaiden toimeksiantojen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot