muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999."

Transkriptio

1 HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annettua lakia. edellytysten täyttyminen olisi vastaisuudessa tarkistettava viiden vuoden välein. Tämä samoin kuin luvan myöntämisen edellytyksenä olevan hyvämaineisuuden vaatimuksen muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta PERUSTELUT 1. Nykytila ja ehdotetut muutokset Linja-autoliikenteen harjoittajan ammattiinpääsyä koskevat yhteisöoikeuden säännökset sisältyvät maanteiden kansallisen ja kansainvälisen tavara- ja henkilöliikenteen harjoittajien ammattiin pääsystä sekä tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä näiden liikenteenharjoittajien sijoittautumisvapauden tehokkaan käyttämisen edistämiseksi annettuun neuvoston direktiiviin 96/26/EY, jota on muutettu direktiivillä 98176/EY, jäljempänä m uutosdirektiivi. Tämä muutos on pantava täytäntöön viimeistään 1 päivänä lokakuuta Muutosdirektiivillä on vaikutuksia arvioitaessa luvan myöntämisen edellytyksenä olevia hyvämaineisuuden, vakavaraisuuden ja ammattitaidon vaatimuksia. Lisäksi muutosdirektiivillä veivoitetaan jäsenvaltiot tarkistamaan vähintään viiden vuoden välein, että luvanhaltijat täyttävät edelleen asetetut vaatimukset. Osa direktiivin säännöksistä on pantava täytäntöön muuttamalla Iuvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annettua asetusta (666/1994). Direktiivin muutokset merkitsevät vähäisiä tarkistuksia hyvämaineisuuden vaatimuk- seen, josta on säädetty Iuvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain (343/ 1991 ), jäljempänä henk ilöliik ennelak i, 9 :n 3 momentissa. Direktiivin mukaisesti lainkohdan luetteloon on lisättävä ympäristönsuojelua ja muiden ammatillista vastuuta koskevien säännösten ja määräysten rikkominen. Muutosdirektiivin täytäntöönpanemiseksi henkilöliikennelakiin ehdotetaan uutta 10 a :ä, jonka mukaan lupaviranomaisen olisi säännöllisesti ja vähintään viiden vuoden välein tarkistettava, että joukkoliikenneluvan haltija ja oikeushenkilön liikenteestä vastaava henkilö edelleen täyttävät 9 :n mukaiset luvan myöntämisen edellytykset. Jos tarkistuksessa todettaisiin, että luvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty, lupaviranomaisen olisi noudatettava henkilöliikennelain 20 :n 1 momentin mukaista peruutusmenettelyä. Tarkistusmenettelyn vaihtoehtona on joukkoliikenneluvan Voimassaoloajan lyhentäminen viiteen vuoteen, jolloin luvan myöntämisen edellytykset tarkistettaisiin lupaa uudistettaessa. Ehdotettu menettely on yrityksille hieman kevyempi, mutta niiden olisi kuitenkin esitettävä tarvittavat asiakirjat lupaviranomaiselle T

2 2 HE 13/1999 vp 2. Esityksen vaikutukset Ehdotetuna muutoksella on vähäisiä taloudellisia vaikutuksia joukkoliikenneluvan haltijoille. Ne joutuvat hankkimaan viiden vuoden välein asiakirjan, jolla ne voivat osoittaa vakavaraisuusvaatimuksen täyttymisen. Aikaisemmin asiakirja vaadittiin kerran kymmenessä vuodessa. Todistusten hankkimisesta aiheutuvat kustannukset vaihtelevat noin tuhannesta markasta muutamaan tuhanteen markkaan luvanhaltijaa kohden. Lääninhallituksilla on käytettävissään lisätehtävien edellyttämä henkilökunta. Ehdotuksilla ei ole ympäristövaikutuksia. 3. Asian valmistelu Esitys on valmisteltu liikenneministeriössä virkatyönä. Esitysluonnoksesta on hankittu lausunnot kesketsiltä valtion ja kuntien viranomaisilta, alan etujärjestöiltä sekä muilta asiantuntijatahoilta. 4. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä lokakuuta Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

3 HE 13/1999 vp 3 Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä 15 päivänä helmikuuta 1991 annetun lain (343/1991) 9 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 91/1997, sekä lisätään lakiin uusi 10 a seuraavasti: 9 edellytykset Hakijan tai liikenteestä vastaavan henkilön ei ole katsottava täyttävän 1 momentissa säädettyä hyvämaineisuuden vaatimusta, jos: 1) hänet on viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen rikoksesta; tai 2) hänet on vähintään kolmesti viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu sakkorangaistukseen työ- tai palkkasuhdetta, liikenteen harjoittamista, ajo- ja lepoaikojen noudattamista, liikenne- tai ajoneuvoturvallisuutta, ympäristönsuojelua tai muiden ammatillista vastuuta koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta ja rikokset osoittavat hänen olevan ilmei- sen sopimaton harjoittamaan luvanvaraista henkilö liikennettä. 10 a edellytysten tarkistaminen Lupaviranomaisen on säännöllisesti ja vähintään viiden vuoden välein tarkistettava, että joukkoliikenneluvan haltija ja oikeushenkilön liikenteestä vastaava henkilö edelleen täyttävät 9 :ssä tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset. Luvanhaltijalla on velvollisuus vaadittaessa antaa lupaviranomaiselle tarkistamisen edellyttämät tiedot. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 1999 Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen

4 4 HE 13/1999 vp Liite Laki luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä 15 päivänä helmikuuta 1991 annetun lain (343/1991) 9 :n 3 momentti, sellaisena kuin se on latssa 91/1997, sekä lisätään lakiin uusi 10 a seuraavasti: Voimassa oleva laki 9 edellytykset Hakijan tai liikenteestä vastaavan henkilön ei ole katsottava täyttävän 1 momentissa säädettyä hyvämaineisuuden vaatimusta, jos: 1) hänet on viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen rikoksesta; tai 2) hänet on vähintään kolmesti viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu sakkorangaistukseen työ- tai palkkasuhdetta, liikenteen harjoittamista, ajo- ja lepoaikojen noudattamista taikka liikenne- tai ajoneuvoturvallisuutta koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta ja rikokset osoittavat hänen olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan luvanvaraista henkilöliikennettä. Ehdotus 9 edellytykset Hakijan tai liikenteestä vastaavan henkilön ei ole katsottava täyttävän 1 momentissa säädettyä hyvämaineisuuden vaatimusta, jos: 1) hänet on viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen rikoksesta; tai 2) hänet on vähintään kolmesti viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu sakkorangaistukseen työ- tai palkkasuhdetta, liikenteen harjoittamista, ajo- ja lepoaikojen noudattamista, liikenne- tai ajoneuvoturvallisuutta, ympäristönsuojelua tai muiden ammatilllista vastuuta koskevien säännösten ja määräysten rikkomisesta ja rikokset osoittavat hänen olevan ilmeisen sopimaton harjoittamaan luvanvaraista henkilöliikennettä. 10 a edellytysten tarkistaminen Lupaviranomaisen on säännöllisesti ja vähintään viiden vuoden välein tarkistettava, että joukkoliikenneluvan haltija ja oikeushenkilön liikenteestä vastaava henkilö edelleen täyttävät 9 :ssä tarkoitetut luvan myöntämisen edellytykset. Luvanhaltijalla

5 HE 13/1999 vp 5 Voimassa oleva laki Ehdotus on velvollisuus vaadittaessa antaa lupaviranomaiselle tarkistamisen edellyttämät tiedot. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

6

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 218/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 215/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain annetun lain, yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta annetun lain annetun lain ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta

Lisätiedot

HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT

HE 40/1998 vp YLEISPERUSTELUT HE 40/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia 26711981 siten, että turvavyön käyttöpakkoa

Lisätiedot

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,

HE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 66/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 139/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi painelaitelain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi painelaitelain 27 :n 3 momenttia. Lain siirtymäsäännöksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vaikeavammaisille yrittäjille myönnettävistä veronhuojennuksista annetunlain3 :nmuuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi

HE 100/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi Hallituksen esitys eduskunnalle ampuma-aselain muuttamisesta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi 1 päivänä joulukuuta 2015 voimaan tulevan ampumaaselain

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 35/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi opintotukilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Opintotuen tarkistusmenettelyä yksinkertaistettaisiin

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen

Lisätiedot

HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta.

HE 42/2009 vp. ja maatalousyrittäjän eläkelakia lukuun ottamatta. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Koulutusrahastosta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ammattitutkintostipendin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yliopistolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutoksenhaku yliopiston päätöksiin ohjattavaksi siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta

HE 181/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rautatielain 4 ja 57 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan uuden Suomen ja Venäjän välisen rautatieliikennesopimuksen voimaantulosta

Lisätiedot

HE 66/2011 vp. lentoliikenteen valvontamaksun määrää korotettaisiin

HE 66/2011 vp. lentoliikenteen valvontamaksun määrää korotettaisiin HE 66/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lentoliikenteen valvontamaksusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lentoliikenteen valvontamaksusta annettua lakia ehdotetaan

Lisätiedot

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.

Ennen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan. HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito

HE 123/2010 vp. Arvonlisäverolain (1501/1993) 32 :n 3 momentin mukaan kiinteistöhallintapalveluja ovat rakentamispalvelut, kiinteistön puhtaanapito HE 123/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arvonlisäverolain 32 ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan arvonlisäverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöhallintapalvelun ja itse suoritetun

Lisätiedot

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 126/2007 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 126/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 12 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä

HE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tieliikennelain ja ajoneuvolain 89 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia ja ajoneuvolakia muutettavaksi. Lakeihin

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) 10.4.2014 L 107/39 KOMISSION ASETUS (EU) N:o 361/2014, annettu 9 päivänä huhtikuuta 2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/2009 yksityiskohtaisten soveltamissääntöjen säätämisestä

Lisätiedot

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen

ulkomaalaisilla jäsenillä. Äänioikeusikärajanmääräytyminen HE 168/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ortodoksisesta kirlckokunnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ortodoksisesta kirkkokunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä

Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen sekä myöhemmin Suomen liittymisestä Euroopan unioniin tehdyn sopimuksen yhteydessä HE 63/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain 12 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työeläkevakuutusyhtiöistä

Lisätiedot

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää-

HE 155/2007 vp. tason muutoksen tarkentumisen takia. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetussa laissa sää- HE 155/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuntien lain 27 :n, sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain :n sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 718. Laki. kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 1999

SISÄLLYS. N:o 718. Laki. kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 11 päivänä kesäkuuta 1999 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 718 722 SISÄLLYS N:o Sivu 718 Laki kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta... 1613 719 Asetus otsonikerrosta

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 107/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi apteekkimaksusta annetun lain 1 a ja :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi apteekkimaksusta annettua lakia. Apteekin mukaan määräytyvän

Lisätiedot

HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta

HE 18/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain 40 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi henkilötietojen käsittelystä poliisitoimessa annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi henkilötietojen käsittelystä

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömien omaehtoisen opiskelun tukemisesta annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömien omaehtoisen

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä

HE 237/2009 vp. (1303/2004) täydennettiin lain säännöksiä Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vesienhoidon järjestämisestä annetun lain 2 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 550. Laki. muutetaan Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta. annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 1997 N:o 550 556 SISÄLLYS N:o Sivu 550 Laki Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 78/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi osuuskuntalain voimaanpanosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan osuuskuntalain voimaanpanolakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 66 ja 69 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia muutettavaksi tarkistamalla opetustoiminnasta vastaavan johtajan vaatimuksia luvanhakijan

Lisätiedot

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin.

HE 203/2014 vp. ja ne sidottaisiin uudestaan kansaneläkeindeksiin. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhönpaluun edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi määräaikaista,

Lisätiedot

HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006.

HE 190/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- yhdellä vuodella siten, että laki olisi voimassa 31 päivään joulukuuta 2006. HE 190/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon saumattoman palveluketjun kokeilusta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp HE 200/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kera Oy -nimisestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain

Lisätiedot

1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 54 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 54 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lukiolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan otettavaksi lukiolakiin säännökset ylioppilastutkintolautakunnasta

Lisätiedot

1994 vp -- lue 350 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp -- lue 350 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp -- lue 350 Hallituksen esitys Eduskunnalle öljysuojarahastosta annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä esitetään, että Euroopan Yhteisön jäsenvaltiosta Suomeen kuljetettavasta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot