Osavuosikatsaus 3/2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 3/2015"

Transkriptio

1 mhs 9/ asia nro (12) Osavuosikatsaus 3/2015

2 Osavuosikatsaus 3/2015 Maakuntajohtajan katsaus Yleiset näkymät Uudenmaan alueella oli elokuun lopussa työttömiä työnhakijoita lomautetut mukaan lukien Vuosi sitten elokuun lopussa työttömänä oli vähän alle henkilöä. Vuoden aikana työttömyys kasvoi yli ja kahdessa vuodessa henkilöllä. Siten elokuusta 2013 elokuuhun 2015 kasvua oli 31 %. Koko maassa kasvua oli 19 %. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä oli Uudellamaalla elokuun lopussa yli yli henkilöä (42 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Lähtötilanne huomioiden Uudenmaan työttömyyden kehitys on edelleen huolestuttavaa. Uudenmaan työttömien määrän kasvu on ollut suhteellisesti koko maata nopeampaa jokaisena kuukautena joulukuusta 2012 alkaen. Työttömyyden kehitys Uudellamaalla ei kuitenkaan ole ollut koko maahan suhteutettuna niin huonoa, kuin suoraan voisi päätellä. Uudenmaan väkiluvun kasvu on ollut suurta verrattuna koko maan väestön kasvuun vuosina 2013 ja Siten työvoiman määrä on kasvanut Uudellamaalla, kun se on pysynyt jokseenkin ennallaan koko maassa. Uudenmaan työttömyysaste oli elokuussa 11,6 %, mikä alitti koko maan keskiarvon 12,9 %. Huolestuttavasta työttömyyskehityksestä huolimatta avoimien työpaikkojen määrä kasvoi Uudellamaalla. Elokuun 2015 lopussa avoimia työpaikkoja oli lähes Vuotta aiemmin niitä oli 500 vähemmän. Uusmaalaisten yritysten suhdannetilanne on pysynyt hieman normaalia alhaisempana vaikkakin hienoista kirkastumista oli havaittavissa kesän aikana ja suhdanteiden odotetaan edelleen kohentuvan syksyn aikana. Uudellamaalla yritysten suhdannenäkymät ovat hieman muuta maata kirkkaampia. Mikäli yritysten näkymät realisoituvat, voidaan myös työllisyyskehityksen olettaa taittuvan loppuvuoden aikana.

3 (12) Olennaiset tapahtumat Uudenmaan liitossa Aluesuunnittelu 4.vaihemaakuntakaavaluonnos oli nähtävillä ja lausunnoilla tammi-maaliskuussa ja siitä saatiin 79 lausuntoa ja 350 mielipidettä. Palautetta saatiin melko tasaisesti eri tahoilta, sekä viranomaisilta, elinkeinoelämältä, järjestöiltä että kansalaisilta. Eniten palautetta saatiin odotetusti viherrakenteesta ja Malmin lentokentästä. Viherteeman nk. luo-merkinnät (luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeä alue) keräsivät eniten palautetta. Malmin lentokentän muuttamista taajamaksi vastusti n. 100 mielipidettä, kun taas lausunnoissa sekä kannatettiin että vastustettiin kentän rakentamista. Myös logistiikkateema keräsi paljon palautetta. Mielipiteistä valtaosa vastusti KUUMA:n eteläisiä poikittaisyhteyksiä, kun taas lausunnoissa esitettiin muutostoiveita mm. satamien luokituksiin ja laivaväyliin. Tuulivoimaa vastustavia mielipiteitä saatiin pääosin Inkoo-Raasepori merialueen aluevaraukseen liittyen, kun taas suurin osa lausunnoista piti tuulivoimaa hyvänä asiana. Kulttuuriympäristön lausunnoissa oli toiveita liittyen viranomaisten kuulemiseen, ajantasaiseen tietoon arvokkaista maisemista sekä kehittämisnäkökulmaan. Mielipiteissä toisaalta haluttiin turvata tiivistyviä arvoalueita rakentamispaineilta, toisaalta pelättiin kulttuurimaisemien vaalimisen vaikeuttavan maatalouden harjoittamista. Pääradan uudet asemanseudut Ristikytö ja Palopuro herättivät kannatusta lausunnoissa, mutta niihin liittyen kaivattiin lisää vaikutusten ja valmiuksien selvittämistä sekä alueiden sitomista asemien toteuttamiseen. Elinkeinojen osalta palautetta saatiin vain vähän, lähinnä nousi esiin maa- ja metsätalouden toimintaedellytysten turvaaminen. Lausunnoissa saatiin myös paljon palautetta liittyen yleisempiin aiheisiin sekä teemoihin, joita ei käsitellä tässä maakuntakaavassa. Eniten nousivat esiin taajama- ja työpaikka-alueiden laajentamistoiveet, lentomelu sekä vapaa-ajan asuminen ja matkailu. Vaihekaavojen tulkinta koetaan hankalaksi, ja jatkossa olisikin selkeästi tarvetta laatia strategisempi kokonaismaakuntakaava. Kaavaehdotuksen valmistelu on käynnistynyt luonnoksen, sen palautteen ja uusimpien taustaselvitysten pohjalta. Joitakin täydentäviä selvityksiä on tehty kaavaa varten mm. logistiikkaan ja kulttuuriympäristöihin sekä viherteeman maastotöihin ja luo-tietojen havainnollistamiseen liittyen. Kaavaehdotuksen teemojen muutoksia suhteessa luonnokseen perusteluineen on käsitelty maakuntahallituksessa kesällä ja syksyllä. Osana kaavaehdotusta on lähdetty valmistelemaan 4. vaihekaavan toteuttamisohjelmaa ja seurantaa. Toteuttamisohjelman pohjaksi järjestettiin keväällä sisäisiä työpajoja liitossa sekä kesäkuun alussa toteuttamisen työpaja kuntaedustajille. Työpajaan liittyen käytiin myös kuntien yhteistyöryhmien kanssa Tukholmassa tutustumassa maakuntakaavoitukseen ja sen toteuttamisen edistämiseen. Toteuttaminen on jo osin käynnistetty hankkeiden muodossa mm. kaavan kulttuuriympäristö-, tuulivoima- ja logistiikkaratkaisujen toteuttamiseksi. Myös 4. vaihemaakuntakaavan ulkoinen arviointi on käynnissä. Mukaan arviointiprosessiin on kutsuttu asiantuntijat suurimmista yliopistoista ja korkeakouluista sekä Tukholman maakuntaliitosta. Kaavaehdotusta aineistoineen on valmisteltu esiteltäväksi maakuntahallitukselle marraskuussa 2015 ja lähetettäväksi uuden lain mukaisesti lausuntokierrokselle ennen ehdotuksen nähtäville asettamista. 2.vaihemaakuntakaavaehdotus Östersundomin alueella on ollut myös nähtävillä ja lausunnoilla ja siitä saatiin 37 lausuntoa ja 34 muistutusta. Siitä on saatu myös ELY-keskuksen ja metsähallituksen Natura-lausunnot, jonka mukaan kaavaehdotuksella on merkittävästi heikentäviä vaikutuksia Natura-alueisiin. Kaavan jatkotyöstöä selvitellään parhaillaan.

4 Jatkotoimista on käyty lisäneuvotteluita Ympäristöministeriön, ELY:n ja Östersundomtoimikunnan kanssa. Maakuntakaavoituksen seurantaraportti on valmistunut ja esitelty hallitukselle. Ympäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden (VAT) päivittämistä sekä maankäyttö- ja rakennuslain uudistamista mm. maakuntakaavojen vahvistamismenettelyn osalta. Näihin sekä maakuntakaavojen valmisteluun liittyen on käyty neuvotteluita ministeriön kanssa. Länsi- ja Itä-Uusimaan liikennejärjestelmätyöt jatkuvat. Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa ja siihen pohjautuvassa aiesopimuksessa on määritelty tärkeimmät kehittämistoimet vuosiksi Käynnissä työssä on seurannan ja edistämisen vaihe. Aiesopimus Itä-Uudenmaan liikennejärjestelmän kehittämisestä vuosina on ollut lausunnoilla keväällä ja valmisteltu allekirjoitettavaksi syksyksi Aluekehittäminen Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelman toimenpiteitä valmistellaan Uudenmaan ELY:n kanssa jatkuvassa yhteistyössä. Alueen yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, muiden oppilaitosten, kehittämisyhtiöiden sekä muiden toimijoiden kanssa on pidetty lukuisia neuvotteluita merkittävistä hankekokonaisuuksista. Uusimaa-ohjelman toteutuminen vuonna raportti valmisteltiin yhdessä Uudenmaan ELY:n kanssa ja raportti käsiteltiin maakuntahallituksessa MYR on kokoustyöskentelyssä sekä omilla verkostoillaan edistänyt merkittävien kansainvälisten hankkeiden valmistelua. MYR on antanut sitovia lausuntoja alueelliseen suunnitelmaan sisältyvistä hankehakemuksista, jotka ovat maakunnan kehittämisen kannalta merkittäviä. MYR on myös osaltaan linjannut rakennerahasto-ohjelmien hankehakujen avaamista. Kaikki maakunnan kehittämisrahalla rahoitetut hankkeet toteuttavat vähintään yhtä Uusimaaohjelman strategista valintaa ja/tai Älykkään erikoistumisen RIS3 -strategian yhtä viidestä kärjestä. Uudenmaan liitto on ollut mukana valmistelemassa kevään ja kesän aikana useita Interreg-ohjelmien ensimmäisen hakukierroksen hankkeita. Uudenmaan liitto on mukana viidessä heinäkuussa Baltic Sea Region ja Interreg Europe -ohjelmiin jätetyssä hakemuksessa. Joulukuussa 2014 hyväksytty maakunnan Älykkään erikoistumisen strategia on toimeenpano ja toteutusvaiheessa (Älykäs erikoistuminen Uudellamaalla, Aluekehityksen tutkimus- ja innovaatiostrategia ). Helmikuussa strategia esiteltiin Uudenmaan toimijoille suunnatussa seminaarissa ja teemojen toteutustoimenpiteitä pohdittiin seminaarin yhteydessä järjestetyissä työpajoissa. Cleantech kärkeen liittyen Uudellamaalla on meneillään Smart & Clean -hanke ja Human Health Tech sektorilla rakenteilla on Health Capital Helsinki konsepti. Kesäkuussa järjestetyllä ACSI-leirillä ideoitiin Smart Citizen-teeman toimeenpanoa. Parhaillaan on käynnissä Älykkään erikoistumisen kolmeen kärkiteemaan (Human Health Tech, Digitalizing Industry, Welfare City) kohdistuva maakunnan kehittämisrahahaku. Myönnettävällä rahoituksella halutaan tukea teemakohtaisen yhteistyön koordinointia strategian toteuttamisessa järjestettyyn hakuun jätettiin määräaikaan mennessä 11 hakemusta. Hankepäätökset tehdään syksyn aikana. Uusimaa-ohjelman toimeenpanosuunnitelmaa on valmisteltu kesän ja syksyn aikana MYR:rin linjausten pohjalta tekemällä seutukierroksia, toimijatapaamisissa sekä yhdessä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa Silta-ryhmässä. Toimeenpanosuunnitelma sisältää mm. linjaukset rakennerahastovarojen suuntaamisesta Uudellamaalla, kärkihankekokonaisuudet sekä rahoitusjakotaulukon EAKR:n ja ESR:n osalta. Yhdessä koulutustakuuseen -hankkeessa luodaan selvitysten pohjalta toimijoiden tarpeisiin sopeutuva malli, jonka avulla koulutustakuun toteutumista parannetaan. Uudenmaan liiton

5 (12) koordinoimassa ESR-rahoitteisessa hankeessa ( ) on mukana kaksikymmentä toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjää, eli valtaosa alan toimijoista maakunnassa. Keväällä valmistui luonnos Kaksisuuntainen kotoutuminen -tavoiteohjelmasta. Ohjelma valmisteltiin yhdessä Uudenmaan liiton maahanmuuttotyöryhmän kanssa ja siitä on pyydetty lausunnot kunnilta. Uudenmaan liiton tietopalveluun sisältyvän Tietopankin ylläpito ja kehittäminen on vuoden alusta tuotettu omana työnä. Uudenmaan liitto toimii 2014 alkaneella EU:n rakennerahastokaudella Euroopan aluekehitysrahaston rahoittavana viranomaisena Etelä-Suomen maakuntien ja kestävän kaupunkikehittämisen (6Aika) osalta. Kesän 2015 jälkeen valmisteltiin seuraavien vuosien Etelä-Suomen EAKR-rahoituksen jakautumista maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmissa Samalla valmisteltiin vielä edellisen EAKR-hakukierroksen rahoituspäätöksiä ja myöhemmin syksyllä käynnistyvää EAKR-hankehakua yhdessä Etelä-Suomen maakuntien kanssa. Kuutoskaupunkien ja Forum Virium Helsingin kanssa valmisteltiin seuraavia 6Aika-hankehakuja ja niihin liittyviä tapahtumia. EAKR-hankehaku käynnistetään marraskuun alussa 2015 ja kestävän kaupunkikehittämisen 6Aika-haku joulukuun alussa. Molemmat haut päättyvät alkuvuodesta Rakennerahastoryhmän valmistelussa oli myös EU-lainsäädännön edellyttämää EAKR:n hallinto- ja valvontajärjestelmän kuvaus, josta saatiin TEM:n palaute ja jonka lopullinen versio tulee maakuntahallitukselle tiedoksi marraskuussa Maakuntien yhteistyö Uudenmaan liitto vastaa kolmen Etelä-Suomen maakunnan muodostaman yhteistoimintaalueen (Uusimaa, Häme, Päijät-Häme) yhteistyöstä vuonna Toimintavuoden painopisteiksi on sovittu aluehallinnon kokonaisuudistus, maakuntaohjelmia ja rakennerahasto-ohjelmia toteuttavat yhteishankkeet sekä Brysselin yhteisen Helsinki EU Officen toiminta. Kevään aikana YTA-johtoryhmä käsitteli hallitusohjelmaan ja sen toimeenpanosuunnitelmaan vaikuttamista, kansainvälistä saavutettavuutta osana eurooppalaisia TEN-T ydinverkkoja sekä sai tilannekatsauksen rakennerahasto-ohjelmien etenemistä. Aluehallinnon uudistuksen valmistelu on keskeinen teema maakuntahallitusten yhteisseminaarissa ja -kokouksessa lokakuussa. Sote-palveluiden ja aluehallinnon uudistamisesta selvityshenkilöryhmän loppuraportista liittojen maakuntahallitusten puheenjohtajat laativat yhteisen kannanoton Viestintä Liiton viestinnässä painottuivat kevään aikana lukuisat tapahtumat. Itämerikomission kokous, Nuorten parlamentti, Uusimaa-viikko, Rail Baltic-seminaari, kotiseutupäivä Espoossa, kaksipäiväinen EAKR-koulutus tuensaajille, kaavakoulu Laiturilla Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tapahtumassa ja monet muut tilaisuudet tarjosivat mahdollisuuden viestiä Uudenmaan liiton tehtävistä. Suomi 100 juhlavuoden alueellinen aktivointitehtävä on annettu maakunnan liitoille. Uudenmaan liitto resurssoi alueelliseen koordinaatiotyöhön viestinnän henkilöresursseja.

6 Kansainväliset asiat Talous Vuoden 2015 alusta Uudenmaan liitto vastaa Helsingin kaupungilta Uudenmaan liitolle siirtyneestä Brysselissä sijaitsevasta Helsinki EU Officesta. Vuoden 2013 alusta Uudenmaan liitolle siirtyneen Itämeren alueellisen yhteistyön (BSSSC) puheenjohtajuus ja pääsihteeriys jatkuvat vuoden 2016 loppuun saakka. BSSSC:n kotimaantoimijat kokoontuvat säännöllisesti kansallisen yhteistyöverkoston kokouksiin. Hämeen liitto on nimetty liiton lähimmäksi yhteistyökumppaniksi puheenjohtajuuskauden aikana. Uudenmaan liitto jatkaa CPMR:n Itämeri-komission puheenjohtajana. BSSSC:n ja CPMR:n Itämeri-komission työryhmien käytännön toiminta on yhdistetty, mihin Uudenmaan liiton kansainvälinen toiminta Itämeren alueella antaa hyvät mahdollisuudet. Helmikuussa 2015 EU:n Alueiden komitean puheenjohtajana aloitti Uudenmaan maakuntahallituksen jäsen Markku Markkula. Uudenmaan liitto on päässyt vaikuttamaan Suomen Connecting Europe Facility (CEF) - rahoitushakemusten sisältöön ja se sisältää ensisijaisesti Uudenmaan saavutettavuutta parantavia hankkeita. Hankkeiden määrä ja suuruus on kuitenkin tarpeeseen nähden niukka. Talous ja toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet alkuvuoden aikana suunnitelman mukaisesti. Tulojen toteutuma suhteessa talousarvioon on 75 prosenttia ja menojen 71 prosenttia. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Maakuntahallitus on hyväksynyt Uudenmaan liiton sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja taloudenhoidon ohjeistuksen (sisäisen valvonnan ohjeistus). Sisäisen valvonnan ohjeistuksen täytäntöönpanoa tarkennetaan ja tehostetaan erikseen annettavilla maakuntajohtajan toimintatapaohjeilla. Ne koskevat kansallisen kynnysarvon alittavia hankintoja, liiton toteuttamia projekteja, tietohallintoa ja Helsinki EU Officea Brysselissä. Maakuntajohtajan toimintatapaohjeet ovat viimeisteltävinä. Liiton johtoryhmä on päättänyt strategiakauden 2017 riskienhallintatoimenpiteistä, joihin riskienhallintatoimenpiteet kohdistetaan. Sen pohjalta on laadittu riskienhallintataulukko, jossa on arvioitu riskejä ja niiden mahdollisen toteutumisen vaikutuksia sekä suunniteltu tarvittavat riskienhallintatoimenpiteet. Johtoryhmä vastaa toimenpiteiden täytäntöönpanosta. Johtoryhmä päättämiin vuoden 2015 sisäisen valvonnan painopisteisiin kuuluu edellä mainittu sisäisen valvonnan ohjeistuksen toimeenpano maakuntajohtajan toimintatapaohjeitten kautta sekä ydintuotekorttien laadinta yhdenmukaisella tavalla. Sekä toimintatapaohjeet että ydintuotekortit on tavoitteena hyväksyä loppusyksystä.

7 (12) 1

8 2

9 (12) 3

10 4

11 (12) 5

12 6

Katsaus 1 (22) Osavuosikatsaus 2/2015. Maakuntajohtajan katsaus. Yleiset näkymät

Katsaus 1 (22) Osavuosikatsaus 2/2015. Maakuntajohtajan katsaus. Yleiset näkymät Katsaus 1 (22) 19.8.2015 Osavuosikatsaus 2/2015 Maakuntajohtajan katsaus Yleiset näkymät Kesäkuun 2015 tietojen mukaan Uudenmaan työttömien määrä ylitti jo 100 000 rajan. Vuodessa työttömyys kasvoi 12

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus

Osavuosikatsaus 1/2016. Maakuntajohtajan katsaus 1 (6) MHS 4/2016 asia nro 63. Tuleva aluehallintouudistus 1 (6) Osavuosikatsaus 1/2016 MHS 4/2016 asia nro 63 Maakuntajohtajan katsaus Tuleva aluehallintouudistus Pääministeri Sipilän hallitus on päättänyt toteuttaa vuoden 2019 alusta alkaen laajan SOTE- ja aluehallinnon

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017. Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013

Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017. Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013 Uusimaa-ohjelma - Visio ja strategiset tavoitteet 2040 - Strategiset valinnat 2014 2017 Vuorovaikutustilaisuudet Elokuu Syyskuu Lokakuu 2013 Uusmaalaisten toimijoiden saama rahoitus ja ennuste ohjelmakaudelle

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta

Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta Yhdyskuntatekniikan lautakunta 87 17.11.2016 Kunnanhallitus 395 05.12.2016 Kirkkonummen kunnan muistutus Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan ehdotuksesta 999/10.02.00/2013 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17.11.2016

Lisätiedot

Uudenmaan liitto Maakuntajohtajan katsaus 1/2014

Uudenmaan liitto Maakuntajohtajan katsaus 1/2014 Uudenmaan liitto Maakuntajohtajan katsaus 1/2014 Yleiset näkymät Suomen ja Euroalueen talous on kehittynyt pitkään heikosti. Euroalueen taantuma näyttäisi kuitenkin olevan ohi. Euroalueen talous on kasvanut

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos. KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnos KUUMA-johtokunta 5.3.2015 Uudenmaan maakuntakaavatilanne Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan teemat Elinkeinot ja innovaatiotoiminta Logistiikka Tuulivoima Viherrakenne

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK

Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK 10.6.2015 Alken organisaatio 1.3.2014- Kehittämisryhmä - makera, myr, asiantuntijaryhmät, tietopalvelu Rakennerahastoryhmä - Etelä-Suomen EAKR, kaupunki -ITI

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala

Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman

Lisätiedot

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun

Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Uudenmaan painotukset EAKR-hakuun Syksy 2015 talvi 2016 Mari Kuparinen Kasvun mahdollisuudet Toimiva arki Kestävä luonnontalous Avoimet kehitysympäristöt ja älypalvelut Uusiutuva yritystoiminta Ympäristöliiketoiminta

Lisätiedot

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen

Uudenmaan liitto Aluekehittäminen Uudenmaan liitto Aluekehittäminen 19.5.2014 Kasvun ja yhteistyön kolmiot Häme Päijät-Häme Espoo Helsinki Vantaa Pääkaupunkiseudun kärkikolmio Länsi-, Keski- ja Itä- Uusimaa Uudenmaan kasvukolmio LÄNSI-

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa. Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava luonnos valmistumassa Mediatilaisuus 4.12.2014 Riitta Murto-Laitinen Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaava Tavoitteena kestävää kilpailukykyä ja hyvinvointia Uudellemaalle Aikatähtäin

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät

Lisätiedot

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso

TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso HÄMEEN LIITTO LIITE TALOUSARVION KÄYTTÖTALOUSOSA 2010 KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2010 Maakuntahallituksen hyväksymä taso 1 14.12.2009 MÄÄRÄRAHAT JA -TULOARVIOT Sitovat erät tummennettu Maakuntavaltuusto

Lisätiedot

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen

Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Uusimaa-kaava 2050: osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksyminen sekä vireilletulosta ilmoittaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi. Siksi

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 72 16.05.2016 Maakuntahallitus 4 06.02.2017 Maakuntahallitus 137 25.09.2017 Uusimaa-kaava 2050: laadintaprosessin aikataulun tarkistaminen 202/05.00/2016 MHS 16.05.2016 72 Tiivistelmä

Lisätiedot

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja

Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Aluekehitysjohtaja Varpu

Lisätiedot

SUUNNITTELUPERIAATTEET

SUUNNITTELUPERIAATTEET Uudenmaan liitto 10/2017 SUUNNITTELUPERIAATTEET Uusimaa-kaava 2050 Kaavan tärkeä raami: Tavoitteiden, suunnitteluperiaatteiden ja seutujen erityiskysymysten paketti Taustaselvitysten pohjalta Uusimaa-kaavalle

Lisätiedot

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka

Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka 15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen

Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen Maakuntahallitus 28 13.03.2017 Maakuntahallitus 136 25.09.2017 Uusimaa-ohjelma 2.0 ja sen ympäristöselostus: nähtäville asettaminen ja lausunnolle lähettäminen 507/03.00.00/2016 MHS 13.03.2017 28 Tiivistelmä

Lisätiedot

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla

Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Aluesuunnittelun vastuualue ja maakuntakaavoituksen tilanne Uudellamaalla Kielellisten palvelujen toimikunta Uudenmaan liitto 8.12.2017 Heli Vauhkonen Aluesuunnittelun vastuualue Tehtävät Maankäyttö, maakuntakaava,

Lisätiedot

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj

Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj Uusimaa innovaatiopolitiikan veturina mita edellyttaä? Markku Markkula, maakuntahallituksen pj Europe needs forerunner cities and city driven regions. Espoo committed to be one of those. SDG 3 Health SDG

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus 4 MUISTIO 3/2018 1 AIKA 12.11.2018 klo 08:30-10:20 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4 A, neuvotteluhuone 7, 3 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Muutosjohtajan tilannekatsaus

Lisätiedot

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa Starttipaketti EAKR-hankkeille Tiina Huotari Ohjelmajohtaja Uudenmaan liitto Rakennerahastojen hallinnon tasot Euroopan komissio Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 maakuntakaavoitus on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. Kaava on kartta tulevaisuuteen Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi)

12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen (SYKE, yhdyskuntarakenteen tutkimus ja analysointi) OHJELMA 12:00 Tilaisuuden avaus Maakuntakaava 2040, yleisesittely Hanna Lampinen (Kymenlaakson Liitto) 12:30 Orientoituminen aiheeseen: Kymenlaakson aluerakenne ja toiminnalliset alueet Ville Helminen

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 5 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JAOSTO 1 / 2015 PÖYTÄKIRJA KL/161/000208/2015 Aika: 9.3.2015 14:00-15:00 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund

Uudenmaan liitto. Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja. Uudenmaan liitto Nylands förbund 1 Uudenmaan liitto Riitta Murto-Laitinen Aluesuunnittelusta vastaava johtaja Ampumaradat ja kaavoitusprosessi CASE-metropolialue Ampumaratojen tulevaisuus seminaari, 5.3.2010 Johtaja Riitta Murto-Laitinen,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Uudenmaan liitossa vuonna 2015 hallinnoitavien projektien kuvaukset

Uudenmaan liitossa vuonna 2015 hallinnoitavien projektien kuvaukset MHS 9/2015 AS nro 172 19.10.2015 Uudenmaan liitossa vuonna 2015 hallinnoitavien projektien kuvaukset Climate KIC 2015 1.1.2015 31.12.2015 Uusimaa on mukana EU:n Climate-KIC-ohjelmassa, joka tukee vähähiilisyyteen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR

Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma MH , MYR Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma 2015-2016 MH 22.9.2014, MYR 26.9.2014 Jarno Turunen Aluekehityspäällikkö Pasi Lamminluoto Maakuntasuunnittelija Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 41 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 32 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan ESR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 41 Kestävää kasvua ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma STRATEGINEN MAAKUNTAOHJELMA 2014+ Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Mikä on Häme-ohjelma Häme-ohjelma on Kanta-Hämeen tulevaisuuden tekemisen strateginen ohjelma. Maakunta valmistelee ohjelman yhtenä

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava

Otsikko Sivu. 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien valinta 4. 8 Uudenmaan kokonaismaakuntakaava, Uusimaa-kaava PÖYTÄKIRJA 2/2016 1 Kielellisten palveluiden toimikunta AIKA 15.11.2016, klo 09:30-11:05 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 b, Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät

Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Kuntien ja maakuntien yhteistyö Satakunnassa Aluekehittäminen: työllisyys- ja yrityspalvelut sekä liikennetehtävät Muutosjohtaja Timo Vesiluoma Kuntapäivä 8.5.2018 Esityksen sisältö Kuntien ja maakunnan

Lisätiedot

Ohjelmakausi 2014-2020

Ohjelmakausi 2014-2020 Hämeen liiton EAKR-info 11.6.2014 Osmo Väistö, Hämeen liitto Ohjelmakausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Rakennerahasto-ohjelman rahoitus vuonna 2014 Kanta-Hämeessä

Lisätiedot

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA

ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA ALUEKEHITYSJÄRJESTELMÄ MUUTOKSESSA 1 13.9.2017 TEM/ Johanna Osenius Aluekehittäminen on yhteistoimintaa Alueiden kehittäminen on ministeriöiden, maakuntien, kuntien ja muiden toimijoiden vuorovaikutukseen

Lisätiedot

Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa

Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa Euroopan alueellisen yhteistyön ja Keskinen Itämeri/Central Baltic ohjelman merkitys Suomessa Suomen CB kontaktipisteen avajaiset Uudenmaan liitto, 15.10.2014 harry.ekestam@tem.fi Rakennerahastojen Euroopan

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat

Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat Maakunnan yhteistyöryhmän 40 08.06.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 31 15.06.2015 Toimeenpanosuunnitelman valmisteluprosessi: Uudenmaan EAKR-hakujen teemat MYRS 08.06.2015 40 Maakunnan yhteistyöryhmä

Lisätiedot

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MYR:n koulutustilaisuus 13.11.2017 Satu Sikanen Aluekehitysjothaja Etelä-Karjalan liitto 1 HISTORIAA / Maakunnan yhteistyöryhmiä alettiin muodostaa

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014

Itämeren alueen ohjelma. Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Matti Lipsanen Jyväskylä 10.6.2014 Häme-ohjelman toteuttaminen - rahoitus Maakunnan kehittämisraha 2014 = 0,25 M /vuosi Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelmat 2014-2020 Keskisen Itämeren ohjelma = 122

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle

Mkj:n ehdotus: Maakuntahallitus päättää muuttaa ehdotustaan maakuntavaltuustolle Maakuntahallitus 50 20.03.2013 Maakuntavaltuusto 7 20.03.2013 Maakuntahallitus 103 18.08.2014 Östersundomin alueen maakuntakaavoitustilanne; tiedoksi 58/05.00/2011 MHS 20.03.2013 50 Maakuntahallitus hyväksyi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 3.4.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä ja

Lisätiedot

Olli Ristaniemi KOKONAISMAAKUNTAKAAVAN AJANTASAISTAMISTYÖN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖN KYTKENTÄ

Olli Ristaniemi KOKONAISMAAKUNTAKAAVAN AJANTASAISTAMISTYÖN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖN KYTKENTÄ 23.10.2014 Olli Ristaniemi KOKONAISMAAKUNTAKAAVAN AJANTASAISTAMISTYÖN JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖN KYTKENTÄ 1 MAAKUNTAKAAVAN TARKISTUKSEN AIKATAULU Syksy 2014 Kunta- ja sidosryhmäkierros puhtaalta pöydältä

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallitus 88 19.06.2017 Maakuntahallitus 122 11.09.2017 Maakuntahallituksen hallintosäännön mukaisen toimivallan delegointi sekä eräiden toimivaltuuksien enimmäismäärien vahvistaminen; Uusimaa 2019

Lisätiedot

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma

ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa. Timo Vesiluoma ERM-Ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Satakunnassa Timo Vesiluoma 5.2.2016 AIKO Hallitukselle on tärkeää, että koko Suomen erilaiset voimavarat saadaan hyödynnettyä kasvun ja työllistymisen varmistamiseksi.

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 38 Kokouksen järjestäytyminen 5. 39 Sokra - koordinaatiohanke esittäytyy 6

Otsikko Sivu. 38 Kokouksen järjestäytyminen 5. 39 Sokra - koordinaatiohanke esittäytyy 6 PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Maakunnan yhteistyöryhmä AIKA 16.09.2015 klo 12:30-14:20 PAIKKA Finlandia-talo, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki, kongressisiipi kokoustila 24 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 38 Kokouksen

Lisätiedot

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen

Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä

Lisätiedot

Hämeen liiton rahoitus

Hämeen liiton rahoitus Kanta-Hämeen rahoitus- ja ohjelmapäivä Osmo Väistö 3.4.2014 Hämeen liiton rahoitus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, Suomen rakennerahasto-ohjelma Maakunnan kehittämisraha Kanta-Hämeen osuus Suomen rakennerahastoohjelmasta

Lisätiedot

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA?

MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? MIKÄ ON MAAKUNTAKAAVA? 2 MAAKUNTAKAAVOITUS on suunnittelua, jolla päätetään maakunnan tai useamman kunnan suuret maankäytön linjaukset. KAAVA ON KARTTA TULEVAISUUTEEN Kaavoituksella ohjataan jokaisen arkeen

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja. kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma. Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja. kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma. Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen Tavoitteena CBD:n 10. osapuolikokouksen päätösten kansallinen tulkinta ja toimeenpano

Lisätiedot

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.

viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6. viherrakenne ja maatalousalueet Uudellamaalla maakuntakaavan näkökulmasta Kehittämispäällikkö Sirkku Huisko Uudenmaan liitto 13.6.2013 Esityksen sisältö Maakunta Maakuntakaava osana kaavajärjestelmää j

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta

Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013

MINNO-osaprojekti. Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg. TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNO-osaprojekti Leena Grönroosin puolesta Eva Holmberg TouNet-projektin ohjausryhmä 25.3.2013 MINNOssa on kaksi erillistä osiota Etelä-Suomen matkailun tulevaisuus : Häme, Päijät-Häme, Uusimaa Toteuttaja

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen

Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen Pohjois-Pohjanmaan ELY keskuksen ESR ja EAKR hankkeet ja niiden suuntaaminen 1.9.2011 Riitta Ilola Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Strategiayksikkö, Riitta Ilola 6.9.2011 1

Lisätiedot

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto

Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto Mikä on paras väline aiesopimusten toteuttamiseen? Matti Vatilo, ympäristöministeriö MAL-verkosto 24.10.2012 MAL-aiesopimusmenettelyn poliittinen viitekehys Hallitusohjelmassa mm.: Jatketaan valtion ja

Lisätiedot

MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit. Kaisa Mäkelä

MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit. Kaisa Mäkelä MAL - aiesopimusmenettely - valmisteluprosessit Kaisa Mäkelä 11.9.2012 MAL aiesopimusmenettelyn lähtökohdat PARAS lainsäädäntö ja Valtioneuvoston selonteon kaupunkiseutulinjaukset (2009) Pilottiaiesopimukset

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 20 Kokouksen järjestäytyminen 5. 21 Päättäri - Uudenmaan liiton luottamushenkilöiden verkkopalvelun esittely

Otsikko Sivu. 20 Kokouksen järjestäytyminen 5. 21 Päättäri - Uudenmaan liiton luottamushenkilöiden verkkopalvelun esittely PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Maakunnan yhteistyöryhmä AIKA 08.09.2014 klo 13:00-15:15 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2, Helsinki, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Uudenmaan liitto MAAKUNTAJOHTAJAN KATSAUS 3/2014

Uudenmaan liitto MAAKUNTAJOHTAJAN KATSAUS 3/2014 Uudenmaan liitto MAAKUNTAJOHTAJAN KATSAUS 3/2014 Yleiset näkymät Uudenmaan alueen työttömyys on kasvanut tänä vuonna jokaisena kuukautena suhteellisesti enemmän kuin koko maan työttömyys. Viimeisimmän

Lisätiedot

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019

Lapin Yrittäjät. Toimintasuunnitelma 2019 Lapin Yrittäjät Toimintasuunnitelma 2019 1 ARVOT Mihin toimintamme perustuu? Rohkeus 2 Luotettavuus Uusiutuminen Tehtäväalueet mitä teemme? VAIKUTTAA VERKOSTOI VAHVISTAA V I E S T I I 3 Vaikuttaa q Resurssien

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020

EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 30.11.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 17.1.2013

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö

Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Keski-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyö Liikkumispalveluiden työpaja 27.10.2016 Janna Räisänen, aluesuunnittelija KOPIKALIsta ja KAKEPOLIsta Pohjois-Suomen liikenne ja logistiikkastrategiaan Kokkolan,

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun

Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun TIEDOTE 23.4.2012 Maakuntahallitus käsitteli vaihemaakuntakaavaa Luonnos tuulivoimakaavaksi palautettiin uuteen valmisteluun Etelä-Savon maakuntahallitus päätti maanantaina 23. huhtikuuta palauttaa viraston

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Maakunnan suunnittelujärjestelmä

Maakunnan suunnittelujärjestelmä Maakunnan suunnittelujärjestelmä MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAKI ALUEIDEN KEHITTÄMISLAKI Maakuntasuunnitelma Valtakunnalliset alueidenkehittämisen tavoitteet Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Maakuntakaava

Lisätiedot

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa

Tilanne Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa Tilanne 18.11. Järjestöjen osallisuus sote- ja maakuntauudistuksen valmistelussa OYS 1) Lappi: Lapin liiton nimeämällä järjestöneuvottelukunnalla on iso rooli soteuudistuksen valmistelutyössä. Järjestöneuvottelukunnan

Lisätiedot

Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna

Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna Tiedon hyödyntäminen-seminaari 12.5. Hämeenlinna Tilastotiedon hyödyntäminen käytännön suunnittelussa ja päätöksenteossa Maakuntajohtaja Juhani Honka Jäsentely A. Joitakin ajatuksia Tilastokeskuksesta

Lisätiedot

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017

PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 TIEDOTUSTILAISUUS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON ELINKEINO- JA KILPAILUKYKYOHJELMA 2014 2017 LUONNOS Ohjelmaa valmisteltiin tiiviissä yhteistyössä Henkilöstö Asukkaat Asiantuntijaraadit

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa. Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-hankehaku Etelä-Suomessa Ohjelmajohtaja Mari Kuparinen Uudenmaan liitto 19.5.2014 Uuden ohjelmakauden lähtökohdat Eurooppa 2020 strategia kestävästä, älykkäästä

Lisätiedot

EU-palvelun tilannekatsaus. Eero Venäläinen

EU-palvelun tilannekatsaus. Eero Venäläinen EU-palvelun tilannekatsaus Eero Venäläinen 9.10.2015 Uudenmaan liiton EU-palvelu Tehtävämme: Tukea alueen toimijoita EU-rahoituksen hakemisessa Kannustaa EU-rahoituksen monipuoliseen hyödyntämiseen Tavoitteena

Lisätiedot

Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen. KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014

Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen. KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014 Kaavoituksella elinvoimaa! Näkökulmana Uudenmaan elinkeinoelämän kehittäminen KUUMAT PERUNAT! Ilmi Tikkanen Ilona Mansikka 25022014 Uudenmaan haasteita... Väestön kasvu ja rakenteen hajautuminen Hajarakentaminen

Lisätiedot

UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00.

UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ. Asetettu uudelleen vuosiksi Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje Dnro UUDELY/2005/00.00. UUDENMAAN VÄLKE RYHMÄ Asetettu uudelleen vuosiksi 2016-2018 Uudenmaan ELY-keskus, nimittämiskirje 19.2.2016 Dnro UUDELY/2005/00.00.01/2011 ALUKSI TAUSTALLA Laaja verkostoyhteistyö > jäsentymistä > VÄLKE

Lisätiedot

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto

Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Uudenmaan liiton strategian ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen

Uudenmaan liiton strategian ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Ote mv:n 12.6.2018 hyväksymästä toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksestä 2017 Uudenmaan liiton strategian ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Strategia vuoteen 2017 Maakuntavaltuusto hyväksyi

Lisätiedot

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi Ohjelmankauden 2014-2020 rakennerahastohallinnon järjestäminen uudistuksen jälkeen Etelä-Suomi TAUSTAA: HVO-ohjekirje TEM/640/09.02.01/2017 Keskeiset kohdat Välittävän toimielimen tehtävistä sopiminen

Lisätiedot

Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4

Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs. Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu Uudellamaalla 4 MUISTIO 1/2018 1 AIKA 01.10.2018 klo 08:30-12:00 PAIKKA Kallion virastotalo, Toinen linja 4, neuvotteluhuone 6, 3. krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Maakunta-uudistuksen valmistelu

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/ /2012 MHS Maakuntahallitus 20 10.03.2014 Maakuntahallitus 49 16.03.2015 Lausunto Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaavasta 342/04.00.00/2012 MHS 10.03.2014 20 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Kanta-Hämeen 2.vaihemaakuntakaava

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön ajankohtaista Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 27.3.2018 Sivu 1 5.7.2018 Kansainvälinen yhteistyö Leader-ryhmien rahoittamana Leaderissä kansainvälinen

Lisätiedot