Vitja -hankkeen toimikausi on

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vitja -hankkeen toimikausi on"

Transkriptio

1 AsettamispäätösAsetta mispäätös ID (7) POL VITJA_hankkeen_asettaminen_2017_syksy 1 Asettaminen Tällä päätöksellä Poliisihallitus asettaa uudelleen poliisin toiminnanohjausjärjestelmän kokonaisuudistushankkeen (myöhemmin tekstissä Vitja - hanke). Päätöksellä kumotaan Poliisihallituksen tekemä aikaisempi asettamispäätös nro POHADno/2010/130/ Vitja -hankkeen toteuttamista, ohjausta, johtamista ja valvontaa varten asetetaan toimielimiä, joiden kokoonpanot ja keskeiset tehtävät sekä vastuut määritellään tässä päätöksessä. 2 Hankkeen toimikausi Vitja -hankkeen toimikausi on Taustaa Sisäasiainministeriön poliisiosasto asetti poliisiasiantietojärjestelmän kokonaisuudistukseen tähtäävän Vitja -hankkeen vuonna Hanke jatkui Poliisihallituksen omistamana poliisin toiminnanohjausjärjestelmän kokonaisuudistushankkeena vuoden 2010 alusta. Järjestelmä tuli suunnitelmien mukaan toteuttaa neljän vuoden aikaperiodilla, niin että järjestelmä olisi koko laajuudessaan käytössä alkaen. Hankkeen toteutus ei edennyt sovitun mukaisesti valitun toimittajan kanssa, jonka johdosta tavoitteiden mukainen käyttöönotto ei toteutunut. Poliisihallitus purki toimittajaksi valitun Tieto Finland Oyj:n kanssa tehdyn toimitussopimuksen Kokonaisuudesta ehdittiin toteuttaa Vitja-RETU, rekisteröityjen tuntomerkkirekisteri. Poliisihallitus asetti hankkeen uudelleen toimikaudelle Asettamisvaiheessa hanke katsottiin teknologiapainotteiseksi, mistä syystä Poliisihallituksen sisäisessä työnjaossa Vitja -hankkeen omistajuus sijoitettiin resurssiyksikköön (nykyinen teknologiayksikkö). Hankkeelle asetettiin ohjausryhmä, jonka puheenjohtajuus sijoitettiin Poliisihallituksen poliisitoimintayksikköön. Sekä hankkeen omistajalla että ohjausryhmäl- POLIISIHALLITUS Asemapäällikönkatu 14, PL 22, HELSINKI kirjaamo.poliisihallitus@poliisi.fi Puh , Faksi poliisi.fi

2 Asettamispäätös ID (7) lä oli Vitja -hankkeen ohjaukseen, johtamiseen, valvontaan ja tavoitteiden asettamiseen liittyviä tehtäviä. Vuodesta 2015 lähtien, uudelleen organisoitunut, Vitja -hanke on toteuttanut hankesuunnitelman mukaista kehittämistyötä, minkä tuloksena hanke on syksyn 2017 aikana siirtymässä järjestelmän perustoiminnallisuuksien toteutuksesta kohti niitä valmistavia toimia, joilla Vitja -järjestelmää ryhdytään viemään kehittämisen ohella vaiheittain operatiiviseen tuotantokäyttöön vuodesta 2018 alkaen. Siirtyminen edellä kuvattuun uuteen vaiheeseen edellyttää myös hankkeen hallinnointimallin päivittämistä hankkeen toimintaa ja tavoitteita sekä järjestelmän tuotantokäyttöä yhteen sovittavaksi sekä tukevaksi, mistä syystä Poliisihallitus tällä päätöksellä asettaa Vitja -hankkeen uudelleen. 4 Vitja -hankkeen tavoitteet ja tehtävät Hankkeen tehtävänä on tuottaa poliisin sekä muiden turvallisuus- ja oikeusviranomaisten toimintaprosesseja tehostava ja yhtenäistävä tietoturvallinen tietojärjestelmäkokonaisuus, joka mahdollistaa sähköisen poikkihallinnollisen yhteistyön sekä kansalaisten sähköiset asiointipalvelut poliisin työprosessien ja koko rikosprosessin osalta. Järjestelmän tarkoituksena on tukea poliisia sen operatiivisissa tehtävissä, ja tämän vuoksi järjestelmän keskeisenä tavoitteena on olla loppukäyttäjälle helppokäyttöinen ja käyttäjäystävällinen lainmukaista poliisityötä tukeva työväline. Toiminnanohjausjärjestelmäuudistuksen päämääränä on yhdistää poliisin hajanaiset operatiiviset järjestelmät loppukäyttäjän näkökulmasta yhdeksi kokonaisuudeksi. Vitja -toiminnanohjausjärjestelmällä korvataan nykyinen poliisiasiantietojärjestelmä (Patja) soveltuvin osin poliisin henkilötietolain 2 luvun 2 :n tarkoittamassa laajuudessa sekä epäiltyjen tietojärjestelmä, Epri. Vitjaan rakennetaan liittymärajapintoja poliisin ja muiden viranomaisten hallinnoimiin tietojärjestelmiin. Järjestelmä rakennetaan roolipohjaiseksi, työnkulkuihin perustuvaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Järjestelmä mahdollistaa tiedon kirjaamisen, hakemisen ja analysoinnin paikasta ja päätelaitteesta riippumatta tarvittaessa poikkihallinnollisesti. Vitja -hanke toteuttaa Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön hyväksymät toiminnallisuudet Oracle Siebel Public Case Management -alustalle. Hankkeen toimitusmallissa kokonaistoimitus puretaan hankesuunnitelman mukaisiksi osakokonaisuuksiksi, jotka kukin on kilpailutettu erikseen. Lisäksi toimituksen hallintaa ja toimittajan ohjausta johdetaan seitsemänvaiheisen porttimallin mukaisesti. Tavoitteena on varmistaa valitun toimittajan työn laadukkuus, suunnitelmien pitävyys ja aikataulussa ja talousarvioissa pysyminen. Malli mahdollistaa tarvittaessa toimittajan vaihtamisen. Vitja -hankkeen keskeiset viranomaisyhteistyötahot ovat Aipa -hanke, Kejo -hanke, Erica -hanke ja Roti -hanke. Järjestelmäkokonaisuuden operatiivinen käyttöönotto tapahtuu vaiheittain.

3 Asettamispäätös ID (7) Poliisin lisäksi uutta tietojärjestelmää tulevat käyttämään Tulli, Rajavartiolaitos ja Puolustusvoimat. Vitja -hanketta johdettaessa ja ohjattaessa tärkeä ohjausinstrumentti on ajantasainen hankesuunnitelma, jonka ohjausryhmä hyväksyy ja vahvistaa. 5 Hankkeesta vastaavat eri toimijat ja niiden tehtävät 5.1 Poliisihallituksen poliisitoimintayksikkö Poliisihallituksen poliisitoimintayksikkö toimii Vitja -hankkeen omistajana. Hankehenkilöstö, pois lukien Poliisihallituksen teknologiayksikön hankkeeseen osoittama henkilöstö poliisin informaatioteknologiakeskuksessa, on sijoitettu poliisitoimintayksikköön. Em. hankehenkilöstö toimii poliisitoimintayksikön johdon ja valvonnan alaisena Poliisihallituksen työjärjestyksessä määritellyllä tavalla. Poliisitoimintayksikkö vastaa hankkeelle asetettavista toiminnallista tavoitteista ja niiden toteutumisesta yhteistyössä hankkeen ohjausryhmän ja poliisin informaatioteknologiakeskuksen kanssa. Poliisitoimintayksikkö nimeää prosessinomistajat, jotka vastaavat hankkeen edellyttämien toiminnallisten linjausten valmistelusta ja päätöksenteosta, elleivät asiat ole luonteeltaan sellaisia, että ne vaativat ohjausryhmän käsittelyä. Poliisitoimintayksikkö vastaa yhdessä hankkeen kanssa ennen toiminnanohjausjärjestelmän varsinaista käyttöönottoa poliisiyksiköissä tehtävistä järjestelmän testaukseen ja muuhun järjestelmän käyttöönottoon liittyvistä järjestelyistä. Asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi poliisitoimintayksikkö vastaa, että toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton myötä tarvittavat toiminnalliset muutokset toteutuvat poliisiyksiköissä. 5.2 Poliisihallituksen teknologiayksikön ja poliisin informaatio- ja teknologiakeskuksen tehtävät Poliisihallituksen teknologiayksikkö toimii hankkeen teknisen projektin omistajana ja vastaa sen ohjauksesta Poliisihallituksen työjärjestyksen mukaisesti. Myös tekninen projekti toimii hankkeen ohjausryhmän alaisuudessa myöhemmin kohdassa määritellyllä tavalla. Tekninen projekti vastaa projektisuunnitelman mukaisesti Vitja-hankkeessa hyväksyttyjen määritysten mukaisesti tietojärjestelmän toteutuksesta sekä teknisestä käyttöönotosta, Vitja-hankkeen ICT-kehittämistoimintaan liittyvistä sopimuksista ja toimittajaohjauksesta sekä tietojärjestelmän teknologia- ja järjestelmäarkkitehtuurista. Poliisin informaatioteknologiakeskus vastaa hankkeen tekniseen projektiin tarvittavista resursseista ja niiden johtamisesta sekä nimeään projektiin tarvittavat asiantuntijat.

4 Asettamispäätös ID (7) 5.3 Ohjausryhmä Hankkeelle asetetaan ohjausryhmä. Hankkeen ohjausryhmään määrätään Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön rikostorjunnan, valvonnan- ja hälytystoiminnan ja liikenteen vastuualueiden esimiehet, tiedonhallinnan vastuualueen esimies, tietohallinnon vastuualueen esimies, poliisin informaatioteknologiakeskuksen edustaja, Keskusrikospoliisin nimeämä asiantuntija ja poliisitoimintayksikön nimeämät asiantuntijat (prosessinomistaja/t). Jokaisen ohjausryhmän varsinaisen jäsenen varahenkilönä toimii työjärjestyksen mukainen 1. sijainen. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi nimetään poliisitoimintayksikön yhteisten toimintojen vastuualueen esimies ja varapuheenjohtajaksi poliisitoimintayksikön liikenteen vastuualueen esimies. Vitja -hanke asettaa ohjausryhmälle sihteerin. Hankejohtaja esittelee ohjausryhmässä käsiteltävät päätösasiat ja hankkeen tilannekuvan toiminnallisesta, teknisestä, taloudellisesta ja riskienhallinnan näkökulmista. Esittelijä toimii esittelijän vastuulla Ohjausryhmän tehtävät Ohjausryhmä toimii Vitja -hanketta koskevana päätöksentekoelimenä ja vastaa sen ohjauksesta Poliisin hankemenettelystä annetun ohjeen (POL ) mukaisesti. Ohjausryhmän tehtävänä on luoda hankkeelle onnistumisen edellytykset varmistamalla hankkeen tarvitsemat resurssit. Ohjausryhmä täsmentää hankkeen tavoitteet ja päämäärät, valvoo tavoitteiden ja budjetin toteutumista, hyväksyy hankesuunnitelman ja päättää siihen tehtävistä muutoksista, hyväksyy vaihe- ja lopputuotokset, ja hyväksyy hankkeen päätettäväksi tai keskeytettäväksi. Ohjausryhmä käsittelee hankkeen riskit ja päättää tarvittavista toimenpiteistä riskien hallitsemiseksi. Ohjausryhmä vastaa laaja-alaisten muihin viranomaisiin kohdistuvien tarpeiden tai muutosvaatimusten eteenpäin viemisestä. Ohjausryhmä kokoontuu puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kutsusta. 5.4 Laajennettu ohjausryhmä Hankkeelle asetetaan laajennettu ohjausryhmä. Laajennetun ohjausryhmän puheenjohtajana toimii Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön päällikkö ja varapuheenjohtajana ohjausryhmän puheenjohtaja.

5 Asettamispäätös ID (7) Laajennettuun ohjausryhmän jäseneksi määrätään hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, Poliisihallituksen teknologiayksikön päällikkö, yhden poliisiyksikön poliisipäällikkö sekä Keskusrikospoliisin nimeämä edustaja. Laajennettuun ohjausryhmään jäseniksi ja varajäseniksi kutsutaan esityksiin perustuen edustajat sisäministeriöstä, oikeusministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, Tullista, Rajavartiolaitoksesta, Puolustusvoimista, Valtakunnansyyttäjänvirastosta ja Valtorin Tuve -yksiköstä Laajennetun ohjausryhmän tehtävät Laajennettu ohjausryhmä seuraa ja huolehtii omalta osaltaan hankkeelle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Laajennettu ohjausryhmä varmistaa poliisin sidosryhmien tarpeiden ja tavoitteiden huomioimisen Vitja-hankkeessa ja osallistuu hankkeen toteuttamiseen ja tavoitteisiin liittyvään tiedonvälittämiseen eri viranomaisten organisaatioiden välillä. Laajennettu ohjausryhmä voi tehdä ohjausryhmälle kehittämisesityksiä hankkeen toimintaan liittyen. Hankejohtaja osallistuu laajennetun ohjausryhmän kokouksiin pysyvänä asiantuntijana. Laajennettu ohjausryhmä voi kuulla asiantuntijoita. Laajennettu ohjausryhmä kokoontuu 2-4 kertaa vuodessa puheenjohtajan kutsusta. Poliisitoimintayksikkö asettaa ryhmälle sihteerin. 5.5 Puheenjohtajisto ja sen tehtävät Ohjausryhmän puheenjohtaja, ohjausryhmän varapuheenjohtaja, rikostorjunnan vastuualueen esimies, laajennetun ohjausryhmän puheenjohtaja, tietohallintopäällikkö ja poliisitoimintayksikön nimeämä asiantuntija muodostavat puheenjohtajiston. Puheenjohtajiston tehtävänä on toimia hankejohtajan apuna ja tukena ohjausryhmän kokousten päätösten valmistelussa siinä tarkoituksessa, että poliisitoimintayksikössä on hankkeesta kattava reaaliaikainen tilannekuva. Puheenjohtajisto kokoontuu kerran viikossa tilannekatsaukseen ja vähintään viikkoa ennen ohjausryhmän kokousta valmistelukokoukseen. 5.6 Valmisteluryhmä ja sen tehtävät Poliisitoimintayksikkö on asettanut valmisteluryhmän tukemaan hankkeen operatiivista toimintaa (POL , ). Erillinen valmisteluryhmä lakkautetaan tällä päätöksellä.

6 Asettamispäätös ID (7) 5.7 Projektiryhmät Hankkeessa ei toimi muita ohjausryhmiä kuin yllä mainitut ryhmät. Hankkeella voi olla erikseen asetettuja projektiryhmiä tarpeen mukaan valmistelua varten. Projektiryhmät eivät ole päätöksentekoelimiä. 5.8 Hankehenkilöstö Vitja -hankkeen omistaja Poliisihallituksen poliisitoimintayksikkö nimeää hankkeelle hankejohtajan ja asiantuntijoita toteuttamaan toiminnanohjausjärjestelmän. Poliisitoimintayksikön nimeämä henkilöstö sijoittuu Poliisihallituksen poliisitoimintayksikön yhteisten toimintojen vastuualueelle. Hankejohtaja toimii poliisitoimintayksikköön sijoitetun hankehenkilöstön esimiehenä. Poliisihallituksen teknologiayksikkö nimeää hankkeen teknisen projektin asiantuntijat, jotka hallinnollisesta sijoittuvat poliisin informaatioteknologiakeskuksen alaisuuteen Hankejohtajan tehtävät Hankejohtaja vastaa Vitja -hankkeen etenemisestä hankesuunnitelman ja ohjausryhmän päätösten ja ohjauksen mukaisesti. Hankejohtaja vastaa hankkeen päivittäisjohtamisesta hyvää henkilöstöpolitiikkaa noudattaen sekä yhteistyötä ja läpinäkyvyyttä edistäen. Hankejohtaja osallistuu ohjausryhmän, laajennetun ohjausryhmän ja puheenjohtajiston kokouksiin. Hän toimii esittelijänä ohjausryhmien kokouksissa hanketta koskevissa päätöksissä ja asioissa. Hankejohtaja huolehtii siitä, että ohjausryhmiin tuotavat päätösesitykset on valmisteltu ja käsitelty yhteistyössä tarvittavien asiantuntijoiden, Poliisihallituksen yksiköiden ja yhteistyökumppaneiden kesken ja ne ovat prosessinomistajan hyväksymiä. Hankejohtaja toimii esittelijän vastuulla. Hankejohtaja huolehtii siitä, että ohjausryhmien kokousasiakirjat ovat ohjausryhmien jäsenten saatavilla (sharepoint) viikkoa ennen kokousajankohtaa puheenjohtajiston kokouksen jälkeen. Poikkeavasta päätöksentekomenettelyistä on sovittava erikseen ohjausryhmän puheenjohtajan kanssa 5.9 Kustannukset ja rahoitus Poliisihallitus vahvistaa vuosittain Vitja -hankkeen rahoituskehyksen.

7 Asettamispäätös ID (7) Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu asianhallintajärjestelmässä. Poliisi klo 13:36. Allekirjoituksen oikeellisuuden voi todentaa kirjaamosta. Liitteet Jakelu Tiedoksi Poliisihallituksen yksiköt Poliisilaitokset Keskusrikospoliisi Poliisiammattikorkeakoulu Sisäministeriö Oikeusministeriö Valtiovarainministeriö Tulli Rajavartiolaitos Puolustusvoimat Valtakunnansyyttäjänvirasto Valtori

Oikeus- ja sisäasiainhallinnon yhteinen asianhallinta- ja tietojärjestelmä

Oikeus- ja sisäasiainhallinnon yhteinen asianhallinta- ja tietojärjestelmä Oikeus- ja sisäasiainhallinnon yhteinen asianhallinta- ja tietojärjestelmä K 10/2016 vp Hallituksen vuosikertomus 2015 Tarkastusvaliokunta, 19.5.2016 Taustaa Sisäministeriön lausuma asiaan EK 25/2011 vp

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-1747544 1 (5) 28.02.2017 POL-2017-1318 Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö STM015:00/2015, 19.1.2017 Poliisihallituksen lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaali- ja

Lisätiedot

Ohje ID (7) Sakkokäsikirja ja rangaistuksen määrääminen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa sakkomenettelyssä

Ohje ID (7) Sakkokäsikirja ja rangaistuksen määrääminen sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain mukaisessa sakkomenettelyssä Ohje ID-1963443 1 (7) 09.08.2019 POL-2019-13145 Voimassaoloaika 1.9.2019 31.8.2024 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta (110/1992) 4 Muuttaa/Kumoaa Kohderyhmät Poliisi Sakkokäsikirja ja rangaistuksen

Lisätiedot

Viranomaisten yhteinen kenttäjärjestelmähanke KEJO. Pelastustoimen ajankohtaisseminaari Jyväskylä, Paviljonki

Viranomaisten yhteinen kenttäjärjestelmähanke KEJO. Pelastustoimen ajankohtaisseminaari Jyväskylä, Paviljonki Viranomaisten yhteinen kenttäjärjestelmähanke KEJO Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 14.10.2016 Jyväskylä, Paviljonki Mikä KEJO-hanke?? "Uniikki" VM:n rahoittama tuottavuuden edistämishanke useassa eri

Lisätiedot

Poliisin tiedustelujärjestelmä

Poliisin tiedustelujärjestelmä Poliisin tiedustelujärjestelmä POTI Tiedotustilaisuus 19.12.2018 Poliisihallitus, Helsinki Osallistujat Mikä se on ja mikä muuttuu: Poliisijohtaja Sanna Heikinheimo Ylitarkastaja Juha Suominen Ylitarkastaja

Lisätiedot

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)

Lisätiedot

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille

1 (2) VM078:00/2012. Nimeämispyyntö. Julkisen hallinnon ICT-osasto Jakelussa mainituille Nimeämispyyntö VM078:00/2012 1 (2) Julkisen hallinnon ICT-osasto 31.3.2016 Jakelussa mainituille NIMEÄMISPYYNTÖ KUNTIEN TALOUSTIETOJEN, TILASTOINNIN JA TIETOHUOLLON KEHITTÄMISOHJELMAN PROJEKTIRYHMÄÄN Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV. LUT. SEURAKUNTIEN KIINTEISTÖ- JA HAUTAUSTOIMEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 12.1.2017 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään Tampereen

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-1566011726 1 (5) 18.08.2016 POL-2016-8436 Veli-Pekka Hautamäki Sisäministeriö Lausuntopyyntö hanketunnus SM009:00/2016 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laeiksi Pelastusopistosta

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja

Ohjausryhmä. EAKR-hankkeiden starttikoulutus ja Ohjausryhmä EAKR-hankkeiden starttikoulutus 2.10. ja 4.10.2018 Ohjausryhmä Pääsääntöisesti rahoittaja edellyttää hankkeelle ohjausryhmää Tarkista hankepäätöksestä edellytetäänkö hankkeeltasi ohjausryhmää

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-18196800 1 (5) 07.08.2018 POL-2018-20077 Valtiovarainministeriö valtiovarainministerio@vm.fi Mia Aronen mia.aronen@vm.fi VM008:00/2017 Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen

Ohjausryhmä. Petri Veijalainen Ohjausryhmä Petri Veijalainen 1 Ohjausryhmä Ohjausryhmä asetetaan, jos tuensaaja tai rahoittaja katsoo sen tarpeelliseksi Edellytetään esim. kun toiminta ulottuu useammalle alueelle tai on muuten laaja-alaista,

Lisätiedot

Lausunto ID (5) Lausunto hallituksen esitykseen laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista

Lausunto ID (5) Lausunto hallituksen esitykseen laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista Lausunto ID-1562529231 1 (5) 08.01.2016 POL-2015-16050 Lausunto hallituksen esitykseen laiksi hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista Valtiovarainministeriö on pyytänyt Poliisihallituksen

Lisätiedot

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT

TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari Tommi Oikarinen, VM / JulkICT TAPAS - puheenvuoro - TAPAS-päätösseminaari 28.10.2011 Tommi Oikarinen, VM / JulkICT Projektin ensisijaisena tavoitteena on yhteisesti suunnitella ja arvioida alueellisen ja paikallisen tason tietojärjestelmäarkkitehtuurin

Lisätiedot

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi

LIIKKUVA POLIISI. SKAL viranomaispäivä 13.11.2012. Kari Rantala Liikkuva poliisi LIIKKUVA POLIISI SKAL viranomaispäivä 13.11.2012 Kari Rantala Poliisin hallintorakenteen (Pora III) kehittämistä koskevat linjaukset 1. Poliisihallituksen rakenteiden keventäminen 2. Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTIEN IT-YHTEISTYÖALUEEN JOHTOKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa 15.1.2015 1 A. Yleissäännökset 1 Tällä johtosäännöllä täydennetään IT-yhteistyöalueen

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma

Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma Asettamispäätös VM140:00/2013 Julkisen hallinnon ICT-toiminto 28.04.2014 LUONNOS Kansallisen palveluarkkitehtuurin toteuttamisohjelma Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut kansallisen

Lisätiedot

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö

M a a k u n n a l l i s e n. Vanhusneuvoston toimintasääntö M a a k u n n a l l i s e n Vanhusneuvoston toimintasääntö 1.12.2017 Maakunnallinen vanhusneuvosto 1 1 Maakunnallinen vanhusneuvosto on Soiten alueella toimivien kuntien ja niiden vanhusneuvostojen ja

Lisätiedot

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa.

(KV hyväksynyt tulevaksi voimaan , jolloin ympäristöhallinnon hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. PORIN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖHALLINNON J O H T O S Ä Ä N T Ö (KV hyväksynyt 22.11.2010 tulevaksi voimaan 1.1.2011, jolloin ympäristöhallinnon 27.10.2008 hyväksytyn johtosäännön voimassaolo lakkaa. Myöhemmin

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Tietoturvapolitiikka

Tietoturvapolitiikka Valtiokonttori Ohje 1 (6) Tietoturvapolitiikka Valtion IT -palvelukeskus Valtiokonttori Ohje 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tietoturvallisuuden kattavuus ja rajaus Valtion IT-palvelukeskuksessa...

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON JOHTOSÄÄNTÖ hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Kirjaston tehtävä... 2 2 Hallinto... 2 3 Johtokunnan vastuut ja tehtävät... 2 4 Johtokunnan

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN

SISÄASIAINMINISTERIÖ. Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN SISÄASIAINMINISTERIÖ 25.10.2010 SM050:00/2010 Jakelussa mainitut JÄSENEN NIMEÄMINEN ALUEELLISEN SISÄISEN TURVALLISUUDEN TOIMINTAMALLIA LAATIVAAN TYÖRYHMÄÄN Saatekirje jäsenen nimeäminen 26.10.2010 Sisäasiainministeriö

Lisätiedot

Kaltoinkohdellun lapsen tutkinnan- ja auttamisen toimintamalli. L A S T A - h a n k e

Kaltoinkohdellun lapsen tutkinnan- ja auttamisen toimintamalli. L A S T A - h a n k e Kaltoinkohdellun lapsen tutkinnan- ja auttamisen toimintamalli L A S T A - h a n k e 2014 16 LASTA- hankkeen organisaatiokaavio 2013 Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) Sisäasiainministeriö (SM)/Poliisihallitus

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Hallinnon turvallisuusverkkotoiminnan ohjaus (14/2016) 172/54/2015 Valtiovarainministeriö, 18.5.2016, VM/853/00.05.00/2016. Puolustusvoimat, 20.5.2016, AM9733. Puolustusministeriö,

Lisätiedot

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana

2. Poliittinen ohjaus VATE:n toimikauden aikana Maakuntahallitus 77 07.05.2018 Maakuntahallitus 115 21.05.2018 Maakunta- ja sote -uudistuksen ohjauksen vahvistaminen 510/04.00.02/2016 MHS 07.05.2018 77 Tiivistelmä Asian yksityiskohtainen selostus Maakuntahallitus

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen

Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 1 (6) 25.11.2015 Lappeenrannan kaupungin tietoturvapolitiikka 2016 Muutoshistoria Versio Laatija Päiväys Muutokset Hyväksynyt 0.9 Juuso Mikkonen 25.11.2015 Valmis Tietohallintotyöryhmän käsittelyyn. 1.0

Lisätiedot

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä

Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590. Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen tutkinta. 1. Yleistä Poliisihallitus Ohje ID-1551993091 1 (8) 17.12.2013 2020/2013/4590 Voimassaoloaika 1.1.2014-31.12.2018 Säädösperuste Laki poliisin hallinnosta 4 Muuttaa/Kumoaa Poliisin tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinta,

Lisätiedot

Maistraattien uudelleenorganisointi

Maistraattien uudelleenorganisointi Asettamispäätös VM100:00/2017 24.8.2017 luonnos 1662/00.01.00.01/2017 Maistraattien uudelleenorganisointi Asettaminen Toimikausi Tausta Valtiovarainministeriö on tänään asettanut hankkeen valmistelemaan

Lisätiedot

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS

SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS SIPOON VESIHUOLTOLIIKELAITOS Johtosääntö Sipoon kunta Sisällys 1 Liikelaitoksen nimi... 2 2 Liikelaitoksen toimiala... 2 3 Johtokunnan kokoonpano... 2 4 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 2 5 Esittely...

Lisätiedot

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011

MEILAHDEN SEURAKUNTA. Hyväksytty seurakuntaneuvostossa 12.1.2011 ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 MEILAHDEN SEURAKUNTA ORGANISAATIORAKENNE V. 2011 1. Johtamisjärjestelmän kuvaus ja seurakuntatyön perusrakenne 2. Organisaatiorakenne: tiimit, vastuuryhmät ja johtoryhmä 3. Tiimin, tiimivastaavan, vastuuryhmän

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014

Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014 Suunnitelma Valtiovarainministeriö/Julkisen hallinnon ICT - toiminto/vaatimukset ja suositukset JHKA-sihteeristö 22.1.2014 Julkisen hallinnon kokonaisarkkitehtuurijaoston työsuunnitelma 2014 Julkisen hallinnon

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki. Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Kaupunginhallitus 4.12.2012 47 Kaupunginvaltuusto 17.12.2012 30 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto 7.9.2015 72 7.9.2015

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta Lausunto ID-1791956 1 (5) 05.05.2017 POL-2017-5972 Oikeusministeriö Vastaus Oikeusministeriön lausuntopyyntöön maahantulokiellon kriminalisointia koskevasta hallituksen esityksestä rikostorjunnan näkökulmasta

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2009 HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN KONSERNIPALVELUJEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Kaupunginjohtajan päätös nro 15/5.2.2009 Konsernipalvelujen toimintasääntö

Lisätiedot

Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö

Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö Case-esimerkki: Miten Valtori hallitsee riskejä? Tommi Simula Riskienhallintapäällikkö Valtorin riskienhallintamalli Perustuu VAHTI 22/2017 riskienhallintaohjeeseen ja ISO31000-standardiin Mallin kuvauksina

Lisätiedot

Kh:n.tyslistan liite asia 5.11/

Kh:n.tyslistan liite asia 5.11/ Kh:n.tyslistan liite asia 5.11/5.8.1974 ESPOON KESKUSTAN RAKENTAMIU>ROJEKTI, TOIMINTASÄÄNTÖ Yleistä Tämä toimintash3nt;') 1.:uon kesku3t&n rakentamisprojektin järjesgimi ta ja toimintaa. Toimintas'Fiäntd.../...

Lisätiedot

Lausunto ID (5) Poliisihallituksen lausunto sakkomenettelyn laajentamista koskevan työryhmän mietinnöstä

Lausunto ID (5) Poliisihallituksen lausunto sakkomenettelyn laajentamista koskevan työryhmän mietinnöstä Lausunto ID-1740244 1 (5) 20.02.2017 POL-2016-18514 Oikeusministeriö Poliisihallituksen lausunto sakkomenettelyn laajentamista koskevan työryhmän mietinnöstä Yleistä Mietinnössä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

YJA ohjaus- ja tuotteenhallintaprosessi

YJA ohjaus- ja tuotteenhallintaprosessi YJA ohjaus- ja tuotteenhallintaprosessi Muodostaminen ja toteutus Mikael Vakkari, neuvotteleva virkamies. VM Mitä tuotteenhallinta käsittää? - Yhteiset toimintatavat ja prosessit, joilla tuotteen ylläpito

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Harmaan talouden torjuntaohjelmat ja torjuntatyön koordinaatio (14/2015) 373/54/2013

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot. Harmaan talouden torjuntaohjelmat ja torjuntatyön koordinaatio (14/2015) 373/54/2013 Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Harmaan talouden torjuntaohjelmat ja torjuntatyön koordinaatio (14/2015) 373/54/2013 Sisäministeriö, 18.8.2015 Poliisihallitus, 18.8.2015 Valtiovarainministeriö,

Lisätiedot

Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö

Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö Järvi-Pohjanmaan maaseututoimi Johtosääntö 1 Voimaantulo 1.1.2017 Järvi-Pohjanmaan maaseututoimen johtosääntö Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus 2 2 Toimivallan siirtäminen 2 3 Suhde muihin säädöksiin

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-1877653 1 (5) 13.02.2018 POL-2018-2769 Jakelussa mainituille SMDno-2017-1466 Poliisihallituksen lausunto Turvatoimet Maahanmuuttovirastossa Poliisihallituksen lausuntoon on hallituksen esityksestä

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS

HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1 LUONNOS 6.4.2005 Asia 1 / Liite 1 HELSINGIN SEUDUN KUNTIEN YHTEISTYÖSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN TARKOITUS JA TAVOITTEET Sopimuskuntien yhteisenä tavoitteena on Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 1 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ YHTEINEN KIRKKOVALTUUSTO 6.10.2016 SEURAKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yhteisessä kirkkovaltuustossa xx.yy.2016 1 Johtosäännön sisältö Tässä johtosäännössä määritetään

Lisätiedot

Päätös ID (6) Viite: Poliisiammattikorkeakoulun hakemus päätöksen SM /Tu-44 päivittämiseksi,

Päätös ID (6) Viite: Poliisiammattikorkeakoulun hakemus päätöksen SM /Tu-44 päivittämiseksi, Päätös ID-1634548 1 (6) 13.02.2017 POL-2015-14542 Viite: Poliisiammattikorkeakoulun hakemus päätöksen SM-2008-1652/Tu-44 päivittämiseksi, 3.11.2015 Poliisin valtakunnallisten henkilörekisterien tietojen

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö

Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö Oulun kaupunki Oulu-Koillismaan pelastusliikelaitoksen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 118 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 16 1.1.2013

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

UUdistUva poliisi 2014

UUdistUva poliisi 2014 Uudistuva poliisi 2014 Sisällys Tausta ja tavoitteet Organisaatio Paikallispoliisi Poliisitoiminta Sisäasiainministeriön julkaisu Graafinen suunnittelu: Abstract Design Oy Paino: Kopijyvä Oy Lokakuu 2012

Lisätiedot

Luova-hankkeen ohjausryhmä VALTION LUPA- JA VALVONTAVIRASTON TOIMEENPANOHANKKEEN UUDELLEENORGANISOINTI. Taustaa

Luova-hankkeen ohjausryhmä VALTION LUPA- JA VALVONTAVIRASTON TOIMEENPANOHANKKEEN UUDELLEENORGANISOINTI. Taustaa Luova-hankkeen ohjausryhmä VALTION LUPA- JA VALVONTAVIRASTON TOIMEENPANOHANKKEEN UUDELLEENORGANISOINTI Taustaa Valtion lupa- ja valvontavirastoa valmisteleva ryhmä (Luova-ryhmä) käynnisti 15.2.2017 alkaen

Lisätiedot

Lausunto ID-1558008324 1 (5) Poliisiylijohtaja 12.10.2015 POL-2015-12801 Seppo Kolehmainen

Lausunto ID-1558008324 1 (5) Poliisiylijohtaja 12.10.2015 POL-2015-12801 Seppo Kolehmainen Lausunto ID-1558008324 1 (5) Poliisiylijohtaja 12.10.2015 POL-2015-12801 Seppo Kolehmainen HE 30/2015 vp ja VNS 1/2015 vp Poliisihallituksen lausunto hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle

Lisätiedot

Lausunto ID (5) Tiedonhallintapäällikkö Jari Råman POL

Lausunto ID (5) Tiedonhallintapäällikkö Jari Råman POL Lausunto ID-18165965 1 (5) Tiedonhallintapäällikkö Jari Råman 26.04.2018 POL-2018-15257 Eduskunnan hallintovaliokunta HaV@eduskunta.fi Asiantuntijalausunto Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi henkilötietojen

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖ PÄÄTÖS SM022:00/2012 POLIISIN HALLINTORAKENTEEN (PORA III) KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET

SISÄASIAINMINISTERIÖ PÄÄTÖS SM022:00/2012 POLIISIN HALLINTORAKENTEEN (PORA III) KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET SISÄASIAINMINISTERIÖ PÄÄTÖS SM022:00/2012 2.10.2012 POLIISIN HALLINTORAKENTEEN (PORA III) KEHITTÄMISTÄ KOSKEVAT LINJAUKSET Tausta Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti: Hallitus hyväksyy

Lisätiedot

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) 26.7.2011 2020/2011/2368 Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Lausuntopyyntö 20.6.2011 SM046:00/2011 LAUSUNTO POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN 16 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö

Oulun kaupunki. Rakennusvalvontatoimen johtosääntö Oulun kaupunki Rakennusvalvontatoimen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 115 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 12 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen.

HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Palvelukeskus. Helsingin kaupungin Palvelukeskus-liikelaitoksen toimintasääntö alkaen. HELSINGIN KAUPUNKI TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Helsingin kaupungin -liikelaitoksen toimintasääntö 1.7.2017 alkaen. 1 Toimiala ja organisaatio 1.1 -liikelaitos osana keskushallintoa -liikelaitos huolehtii palvelutoiminnan

Lisätiedot

Liite 2. Sopijapuolten välinen yhteistyö ja yhteyshenkilöt

Liite 2. Sopijapuolten välinen yhteistyö ja yhteyshenkilöt Liite 2 Sopijapuolten välinen yhteistyö ja yhteyshenkilöt Kuntien Tiera Oy LUOTTAMUKSELLINEN 2/8 Sisältö 1 YHTEYSTIEDOT... 3 2 PALVELUN OHJAUSRYHMÄ... 4 3 PALVELUN OPERATIIVINEN SEURANTARYHMÄ... 6 4 PALVELUPÄÄLLIKKÖ...

Lisätiedot

Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010

Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 Linnea2-konsortio 2010 Linnea2-konsortion säännöt 12.3.2010 1. Määritelmät Nämä säännöt liittyvät sopimukseen Linnea2-konsortiosta, 12.3.2010. Konsortiosopimuksen allekirjoittaneet organisaatiot (sopimuksen

Lisätiedot

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla

Pyyntö OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Pyyntö OKM/35/040/2011 31.03.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM058:00/2011 OKM Nimeämispyyntö Kieku-tietojärjestelmähankkeen organisointi OKM:n hallinnonalalla Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan

Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan Valtion lupa- ja valvontavirasto (Luova) Perustetaan 1.1.2020 Mistä on kyse? 2 3 Työnjako kunta-maakunta-valtio Maakunta- ja sote - uudistuksen myötä Suomen julkinen hallinto järjestetään kolmella tasolla,

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ

SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ SIR ~ OIKEUSMINISTERiÖ 23.10.2015 OM 5/69/2015 Jakelussa mainituille JÄSENEN NIMEÄMINEN KORRUPTIONVASTAISEEN YHTEISTYÖVERKOSTOON Oikeusministeriön asettamana on toiminut korruptionvastainen yhteistyö verkosto,

Lisätiedot

Toimintar yhmän työjärjestys

Toimintar yhmän työjärjestys SUOMEN LUONTOKESKUS HALTIAN TOIMINTARYHMÄ Toimintar yhmän työjärjestys 1. Yleistä Sopimuksessa Suomen luontokeskus Haltian toiminnan järjestämisestä ('Toimintasopimus ") sopijaosapuolet sopivat keskinäisestä.

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ

KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N HALLINTOSÄÄNTÖ 1. KUNTIEN PALVELUKESKUS KPK ICT OY:N TAUSTA JA TAVOITTEET Kuntien palvelukeskus KPK ICT Oy (jäljempänä Yhtiö) on kuntatoimijoiden omistama valtakunnallinen

Lisätiedot

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta

Valvontajärjestelmä. Tarkastuslautakunta 1 Keski-Pohjanmaan liiton hallintosääntö 1.1.2011 30 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.

LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. 1 LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Tekninen lautakunta vastaa kaupungin rakennusomaisuuden suunnittelusta, rakentamisesta, kunnossapidosta ja kehittämisestä; kaavoituksesta;

Lisätiedot

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry. Ohjesääntö 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Ohjesääntö Tällä ohjesäännöllä

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Määräys ID (7)

Määräys ID (7) Määräys ID-175730 1 (7) 22.02.2017 POL-2017-579 Voimassaoloaika 1.3.2017 lukien toistaiseksi Säädösperuste Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista (1085/2015) 111, Sisäministeriön asetus (878/2016) vartijan

Lisätiedot

Lausunto ID (5)

Lausunto ID (5) Lausunto ID-1565209657 1 (5) 01.07.2016 POL-2016-8616 Sisäministeriö / poliisiosasto kirjaamo(at)intermin.fi lainsaadantoyksikko_poliisiosasto(at)intermin.fi Sisäministeriön lausuntopyyntö 9.6.2016, SMDno-2016-974

Lisätiedot

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS

ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettamispäätös VM120:00/2015 Kunta- ja aluehallinto-osasto 2.12.2015 luonnos ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS Asettaminen Toimikausi Valtiovarainministeriö on tänään asettanut aluehallintovirastojen ohjausryhmän

Lisätiedot

Poliisiasetus 8.9.1995/1112

Poliisiasetus 8.9.1995/1112 Poliisiasetus 8.9.1995/1112 Sisäasiainministerin esittelystä säädetään 7 päivänä huhtikuuta 1995 annetun poliisilain (493/95) 6, 33 ja 54 :n sekä poliisin hallinnosta 14 päivänä helmikuuta 1992 annetun

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio )

Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) TYÖJÄRJESTYS 1 (5) Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston työjärjestys (Versio ) 1. Pelastuslaitosten kumppanuusverkosto Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston ylintä päätösvaltaa käyttää pelastusjohtajien

Lisätiedot

ESPER hankkeen toteuttamisorganisaatio ja hallinnointi

ESPER hankkeen toteuttamisorganisaatio ja hallinnointi ESPER hankkeen toteuttamisorganisaatio ja hallinnointi Hallitus 11.6.2015 6.7.2015 www.esshp.fi/esper 1 ESPERtoteutusvaiheen organisaatio ESSHP hallitus ja valtuusto Mikkelin kaupunki ja muut kunnat OHJAUSRYHMÄ

Lisätiedot

Teollisuusdemarien toimintaohje

Teollisuusdemarien toimintaohje 1 1 Ammattiosaston ryhmätoiminta Ammattiosasto on liiton toiminnan ja järjestäytymisen perusyksikkö, jonka päätehtävä on tukea työpaikkojen edunvalvontaa, järjestämistä ja jäsenhankintaa. 1.1 Ammattiosaston

Lisätiedot

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon (Kuntatieto ohjelma) hallintamalli (luonnos) 26.6.2013 Tommi Oikarinen Ohjauksen ja hallinnan tehtävät Johtoryhmä Ohjaus Tavoitteiden asettaminen

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1.

SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 6. Kotkan kaupungin. TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa , voimaan 1.1. Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 6 TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 14.11.2011, voimaan 1.1.2012) 1 Lautakunnan erityinen tehtävä 2 Lautakunnan kokoonpano 3 Lautakunnan

Lisätiedot

Arkkitehtuuri käytäntöön

Arkkitehtuuri käytäntöön Arkkitehtuuri käytäntöön Terveydenhuollon ATK-päivät 24.5.2011 Mikko Huovila Erikoissuunnittelija Itä-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Väliraportti Tikesos-toimeenpanosta (4/2011) Kuvaa julkisen hallinnon

Lisätiedot

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät

3.2 Vammaisneuvoston tehtävät 1 (5) Imatran kaupungin vanhusneuvoston ja Imatran, Ruokolahden ja Rautjärven vammaisneuvoston toimintasääntö 1. Toimintasääntö ja sen soveltaminen 2. Neuvostojen toiminnan tarkoitus Toimintasääntöä noudatetaan

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta

poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi poliisin hallinnosta annetun lain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot