Mikä maistuu kalalle?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä maistuu kalalle?"

Transkriptio

1 Joulun kala MARKKU HYNYNEN, ILMO KELLOKUMPU JA JUHANI AHONEN KUKSAT-TUTKIMUSRYHMÄN PUOLESTA Moni perhokalastaja vaikka maksaisi saadakseen varmuuden siitä, millainen perho kelpaa kalalle. Selvitimme satunnaistetun kokeen avulla, mikä perho maistuu harjukselle (Thymallus thymallus). Koe suoritettiin helteisinä iltapäivän hetkinä Tenojoella, jossa kahdeksan kalastajaa tarjosi viittä perhoa kutakin puolen tunnin ajan. Perhoista kaksi oli pintaperhoja ja kolme uppoperhoja. Klinkhämerillä (pintaperho) saatiin useampia kaloja ja enemmän kalaa (painoyksikköinä) kuin March Brownilla ja Zululla (molemmat uppoperhoja). Elämyksiä selvittääksemme laskimme yhteen ylös saadut kalat ja näykkäisseet tai karkuun päässeet kalat. Tälläkin suureella mitattuna Klinkhämer oli parempi kuin March Brown ja Zulu. Tuloksemme osoittavat, että ainakin tutkimuksemme kaltaisissa olosuhteissa perhojen välillä on eroa niiden kyvyssä houkutella ja kalastaa harjusta. Tuloksemme saattavat auttaa perhokalastajaa saamaan harrastuksestaan enemmän irti eli enemmän kalaa ja elämyksiä. Ihminen on kalastanut hyönteisiä tai muuta kalan ravintoa jäljittelevillä syöteillä eli perhoilla hyvin kauan. Ainakin jo antiikin Kreikassa tiedetään harrastetun perhokalastusta (Chartrand 1996). Vanhin säilynyt perhokalastusta käsittelevä käsikirjoitus on keskiajalta (de Worde 1496). Perhokalastajien määrä kolminkertaistui Suomessa 1980-luvun puolivälistä 1990-luvun puoliväliin (Pusa 1995). Nyt harrastajia lienee yli (Veli Autti, suullinen tiedonanto). Perhokalastus näyttää olevan suosittu harrastus myös lääkärien keskuudessa (Nuutinen ja Nuutinen 1998). Perholla kalastavien lääkäreiden määrästä ei ole tietoa, mutta»koukkuun jääneiden» (Aho 1921) kollegojen joukko lienee kasvanut samassa suhteessa kuin harrastuksen suosio yleensä. Saaliin saamisen tärkeimpiä edellytyksiä on pyytää hyvällä perholla sellaisella, joka houkuttelee kaloja ja jolla saa kaloja. Kalalle parhaiten maistuvasta perhosta lienee kuitenkin melkein yhtä monta mielipidettä kuin on perhokalastajia. Tämä ei ole ihme, sillä tutkittua tietoa perhojen paremmuusjärjestyksestä on hyvin vähän (Britton ym. 1998). Duodecim 1999; 115:

2 Koska perhokalastusta harrastavien kollegojen määrä lienee huomattava, saattaa pätevällä tiedolla perhojen kalastavuudesta olla lääketieteellistäkin merkitystä. Välttämällä tehottomien perhojen sitomista ja niillä kalastamista säästää aikaa, jota voi käyttää esimerkiksi lääketieteellisiin puuhiin. Tehottomaan kalastukseen liittyvät ajan ja rahan menetykset saattavat olla huomattavat, varsinkin kalastusmatkan suuntautuessa kauas kotipaikkakunnalta. Siksi halusimme tutkia, millaisia perhoja kannattaa varata rasiaan lähdettäessä harjuksenpyyntimatkalle Tenojoelle. Aineisto ja menetelmät Tutkimuspaikaksi valittiin noin kilometrin mittainen kaista hyväksi harjuksenpyyntialueeksi tunnetulta Levajokisuulta Tenojoen Norjan puoleisella rannalla (kuva 1). Aineisto kerättiin iltapäivällä (kuusi kalastajaa) ja (kaksi kalastajaa). Sää oli molempina kalastuskertoina samanlainen: tuuli heikko, kirkas auringonpaiste ja helle (ilman lämpötila +28 ja +30 C). Kalojen pintakäyntejä (ns. tuikkeja) havaittiin tutkimusalueella runsaasti aineiston keruun aikana. Tutkimukseen osallistui kahdeksan kalastajaa (yksi nainen ja seitsemän miestä), joiden harrastus oli kestänyt»vakavassa mielessä» vaihtelevan ajan, kuitenkin vähintään yhden vuoden. Kukin kalastaja kalasti viidellä perholla (kuva 2). Perhojen järjestys oli satunnaistettu, ja kullakin perholla kalastettiin 30 minuuttia. Satunnaistaminen tehtiin sokkoutetulla»hatusta vetäen» -menetelmällä. Perhoista kaksi, Klinkhämer ja Nalle Puh, oli pintaperhoja (kelluvat veden pinnalla) ja muut, March Brown Silver, Red Tag ja Zulu, uppoperhoja (uivat pinnan alla). Perhojen vakioimiseksi ne hankittiin samalta toimittajalta (Petri Hämäläinen, Kalastin Oy, Helsinki). Perhot oli sidottu väkäsellisiin koukkuihin, joiden koot olivat 10 ja 12. Painon käyttö perukkeessa oli kielletty, mutta muuten kalastusvälineet (vapa, siima, peruke, yms.) ja -tekniikka olivat kalastajan vapaasti päätettävissä. Kullekin kalastajalle satunnaistettiin oma metrin alue (pooli), jolta hän aloitti kalastuksen. Kalastuksen aikana oli sallittua siirtyä kalastuspaikan alueella toiseen pooliin kuitenkaan häiritsemättä muiden kalastajien aineistonkeruuta. Halusimme selvittää pääasiassa, saako jollakin perholla enemmän harjuksia (Thymallus thymallus) kuin toisilla. Tutkimuksen päämuuttuja oli sen mukaisesti saatujen kalojen määrä. Ylös otetun harjuksen alamitta oli 28 cm. Ylös otettu kala tapettiin heti antamalla papilla (kalan lopettamiseen tarkoitettu nuija) napakka isku kalloon. Kalasta päästettiin heti veri, paino punnittiin sähköisellä vaa alla (D.A.M., Saksa) 50 g:n tarkkuudella, ja kalan pituus mitattiin leuan kärjestä kokoon puristetun pyrstön kärkeen. Toissijaisesti halusimme selvittää, onko jokin perho houkuttelevampi kuin jokin toinen. Sen selvittämiseksi kirjasimme myös näykkäisyt (ns. tärppi) ja karkuutukset (kala on selvästi kiinni koukussa mutta pääsee väsytyksen tai noston aikana karkuun). Laskemalla yhteen saatujen ja näykkäisseiden tai irti päässeiden kalojen lukumäärät saimme selville kalojen aiheuttamat kalastajan sykkeen kiihtymiset, joita tässä tutkimuksessa nimitetään tapahtumiksi. Näykkäisyn tai irti pääsyn oletimme tapahtuneen aina eri kalalle. Aineisto analysoitiin χ 2 -testillä. Tulokset Kaikki saadut harjukset olivat alamittaa suurempia. Sattumalöydöksenä saatiin kaksi smolttia (pieniä lohen jokipoikasia), mutta niitä ei otettu mukaan aineistoon ja ne päästettiin heti takaisin jokeen. Ensimmäisenä tutkimuspäivänä (kalastajat A F) saatiin yhdeksän harjusta ja toisena päivänä (kalastajat G ja H) 2666 M. Hynynen ym.

3 Kuva 1. Aineiston keruu käynnissä. Kuva 2. Tutkimuksessa käytetyt perhot vasemmalta oikealle: Nalle Puh, Red Tag, Zulu, March Brown Silver ja Klinkhämer. 2667

4 kuusi (taulukko 1). Suurin kala painoi 650 g ja oli 46 cm pitkä, mutta kaksi siiman katkaissutta ja karkuun päässyttä harjusta oli selvästi suurempia (kalastajan näköhavaintoon perustuva arvio). Saatujen harjusten yhteispaino oli g. Taulukossa 1 tulokset on ilmoitettu kalastajan mukaan ryhmiteltyinä. Kalastajat erosivat toisistaan merkitsevästi (p < ) painoyksikköinä mitatun saaliin suhteen. Taulukossa 2 tulokset on ryhmitelty perhon mukaisesti. Eniten harjuksia saatiin Klinkhämer-perholla (kuva 3) ja vähiten March Brownilla ja Zululla. Ero perhojen välillä ei ollut kuitenkaan aivan merkitsevä (p = ). Saatujen kalojen yhteispainon suhteen perhot erosivat toisistaan merkitsevästi (p < ). Klinkhämerillä saatiin enemmän kalaa kuin March Brownilla (p = ) ja Zululla (p < ). Kun perhoja verrattiin tapahtumien (laskien yhteen saadut ja näykkäisseet tai irti päässeet) suhteen, perhojen välinen ero oli merkitsevä (p = ): tapahtumia oli useammin Klinkhämerillä kuin Zululla (p = ) ja March Brownilla (p = ). Pohdinta Tutkimuksessamme yksi perho, Klinkhämer, osoittautui muita paremmaksi. Sen ylivertaisuus voitiin todeta usealla eri suureella: 1) sillä saatiin useampia kaloja Taulukko 1. Ylös saatujen harjusten lukumäärä, paino ja pituus, näykkäisseiden tai irti päässeiden kalojen lukumäärä sekä tapahtumien lukumäärä kalastajan mukaan ryhmiteltynä. Kalastaja Saatuja Yhteispaino Paino (g) Pituus (cm) Näykkäisseitä Tapahtumia kaloja (g) (keskiarvo ja (keskiarvo ja tai irti yhteensä vaihteluväli) vaihteluväli) päässeitä A B C D ( ) 38 (34 46) 1 5 E ( ) 35 (32 39) 2 5 F G H ( ) 33 (32 35) 2 7 Taulukko 2. Ylös saatujen harjusten lukumäärä, paino ja pituus, näykkäisseiden tai irti päässeiden kalojen lukumäärä sekä tapahtumien lukumäärä perhon mukaan ryhmiteltynä. Perho Saatuja Yhteis- Paino (g) Pituus (cm) Näykkäisseitä Tapahtumia kaloja paino (keskiarvo ja (keskiarvo ja tai irti päässeitä yhteensä (g) vaihteluväli) vaihteluväli) Klinkhämer ( ) 36 (32 46) 7 14 Red Tag ( ) 33 (32 34) 2 6 Nalle Puh ( ) 37 (36 37) 3 5 Zulu March Brown M. Hynynen ym.

5 kuin muilla perhoilla (joskaan ero ei ollut aivan merkitsevä), 2) se oli kaloja houkuttelevampi (tapahtumilla mitattuna) ja 3) sillä saatiin painoyksikköinä mitattuna enemmän harjuksia. Tutkimuksemme päämuuttujassa, saatujen harjusten lukumäärässä (yhteensä 15), emme voineet osoittaa merkitsevää eroa perhojen välillä. Eri perhojen tehokkuudesta harjuksen kalastuksessa ei ole tiedossamme nyt tehdyn kaltaisia tutkimuksia. Siksi tutkimussuunnitelmaa laadittaessa emme tehneet voima-analyysiä sen arvioimiseksi, kuinka iso aineiston tulisi olla merkitsevän eron saavuttamiseksi perhojen välillä. Englannissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin viiden perhon välillä ero taimenten ja kirjolohen pyyntitehossa (Britton ym. 1998). Aineiston koko oli 72 kalaa, ja kullakin perholla kalastettiin viisi tuntia. Omassa tutkimuksessamme kalastamisaika kullakin perholla jäi puoleen tuntiin. Tutkimuksen parhaalla perholla saatiin seitsemän harjusta ja kahdella huonoimmalla yksi kummallakin. Vaikka ero ei olekaan tilastollisesti merkitsevä, pidämme eroa»kliinisesti» vai pitäisikö sanoa kalastuksellisesti merkitsevänä: jos aikaa on kalastamiseen vain puoli tuntia, mikäpä kalastajaryhmä ei haluaisi mieluummin seitsemän kalaa kuin yhden. On mahdollista, että ero perhojen välillä olisi ollut merkitsevä kalan saannin ollessa parempi, sillä tutkimuspäivinä harjuksen syönti oli paikkakuntalaisen asiantuntijan mielestä erityisen huono (Heikki Tuovila, suullinen tiedonanto). Kuva 3. Tehokkain perho oli Klinkhämer (nuoli). Tämäkin noin 400 g:n painoinen harjus erehtyi luulemaan sitä hyönteiseksi. 2669

6 Painoyksikköinä laskettuna Klinkhämerillä saatiin enemmän kalaa (2 700 g) kuin huonoimmin kalastaneilla perhoilla (350 ja 450 g). Jos saatu g olisi jaettu tasan kahdeksan kalastajan kesken, kunkin osaksi olisi tullut 338 g harjusta. Se vastaa yhtä pyyntikokoista kalaa, josta saa kohtalaisesti syömistä yhdelle. Huonoimpien perhojen saaliista ei olisi ollut jaettavaa. Tehokkaimmalla perholla saatiin aikaan myös enemmän tapahtumia (saadut kalat ja tärpit tai irti pääsyt yhteen laskettuina) kuin huonommilla. Pidämme tätäkin löydöstä»kalastuksellisesti» merkitsevänä. Kalastamaan lähdetään toki kalan saamisen toivossa mutta myös elämyksiä ja»tapahtumia» hakemaan. Kalastaja muistaa myös irti päässeen kalan, ehkä jopa paremmin kuin ylös saadun. Tahattomasti irti päässeen kalan aiheuttama mielen kuohahdus ei tietenkään vastaa»pyydystä ja päästä» -kalastuksen tuomaa mielihyvää. Jälkimmäisessä kalastaja poistuu paikalta voittajana, edellisessä kala vetää pitemmän korren. Näykkäykset (tärpit) puolestaan ilmaisevat kalan kiinnostuneen vieheestä ja sen, että kalastettavassa paikassa ainakin on kalaa. Joka tapauksessa irti pääsyjen ja tärppien jälkeen kalastajalla on mahdollisuus yrittää parantaa saantimahdollisuuksiaan kiinnittämällä huomiota kalastustekniikkaan. Tutkimuksessamme ainoastaan perhot oli vakioitu. Asetelmassa on useita sekoittavia tekijöitä, kuten kalastajien eripituinen kokemus perhokalastuksesta ja erilaiset kalastusvälineet. Kalastajat erosivatkin toisistaan saadun saaliin suhteen. Tämä voi johtua paitsi erosta kalastajien taidoissa ja välineissä myös erosta kalastuspaikassa (pooli, johon kalastaja oli arvottu). Tuloksemme ovat sovellettavissa vain pyydettyyn kalalajiin ja niihin olosuhteisiin, joissa tutkimus suoritettiin. Tutkimusalueella kokeen suoritusaikana havaitut kalojen runsaat pintakäynnit antoivat aihetta epäillä jo ennen koetta, että pintaperhot menestyisivät hyvin tässä otoksessa. Harjus on herkullinen ruokakala ja perhokalastusta harrastavalle oivan vastuksen antava taistelija. Siksi tarvitaan lisää tietoa eri perhojen kyvystä houkutella ja kalastaa sitä. Asian perusteellisempi selvittäminen saattaa edellyttää suuremman»monijoki»-tutkimuksen (multiriver trial) tekemistä. Luotettavalla tiedolla olisi merkitystä kollegakunnallekin, koska hyödyttömään kalastamiseen käytetty aika saattaa olla pois lääketieteestä ja ammatin harjoittamisesta. Tehokkuutta ajateltaessa on kuitenkin muistettava de Worden (1496) jo kauan sitten antama ohje, että tätä hienoa urheilua ei tule harrastaa rikastuakseen vaan hankkiakseen hyvinvointia ruumiille ja erityisesti sielulle. * * * KUKSAT-tutkimusryhmä haluaa kiittää ammattikalastaja Heikki Tuovilaa Yläkönkäältä opastuksesta ja avusta tutkimuspaikan valitsemisessa ja tutkimusvälineistön kuljetuksessa. Kollega Seppo Ranta saa kiitokset tutkimusaineiston tilastomatemaattisesta käsittelystä ja tutkimusperhojen valokuvaamisesta M. Hynynen ym.

7 Kirjallisuutta Aho J. Lohilastuja ja kalakaskuja. Porvoo: WSOY, Britton B J, Grimley Evans J, Potter J M, CRACKPOT investigators. Does the fly matter? The CRACKPOT study in evidence based trout fishing. BMJ 1998; 317: Chartrand C. The art of fly tying. Buffalo: Firefly Books, De Worde W. The treatyse of fyshinge with an angle (käsikirjoitus) (Käsikirjoitus ilmestyi 1496; se on koottu aineistosta n. vuodelta Kopiota säilytetään Trinity Collegen kirjastossa Dublinissa, Irlannissa.). Nuutinen M, Nuutinen H.»I fish, I am» tuokiokuvia jokien varsilta. Erikoislääkäri 1998; 8: Pusa J. Oivalliset ottiperhot. Tanssiva Lohi Oy, KUKSAT-tutkimusryhmä (Kuusinkiklubin satunnaistetut tutkimukset): JUHANI AHONEN, professori, ylilääkäri juhani.ahonen@huch.fi HYKS:n kirurginen sairaala Kasarminkatu 11 13, Helsinki VILLE HUSA, EHL Hammas-, suu- ja leukasairauksien hoitoasema Stoma Fredrikinkatu 66, Helsinki MARKKU HYNYNEN, dosentti, anestesiaylilääkäri markku.hynynen@helsinki.fi Jorvin sairaala Turuntie 150, Espoo JUHA KALSKE, LL, ortopedian osastonlääkäri Jorvin sairaala Turuntie 150, Espoo PEKKA KALLIO, EHL, HLT Helsingin yliopiston hammaslääketieteen laitos PL 41, Helsinki ILMO KELLOKUMPU, dosentti, erikoislääkäri ilmo.kellokumpu@fimnet.fi Keski-Suomen keskussairaalan kirurgian klinikka Keskussairaalantie 19, Jyväskylä MARJUT LEIDENIUS, LT, apulaisopettaja EERO WUOKKO, LL, apulaisylilääkäri eero.wuokko@soster.hel.fi Helsingin sairaanhoitopiirin kirurgisten toimintojen yksikkö, Marian sairaala Lapinlahdenkatu 16, Helsinki JANNE RAPOLA, LT, sairaalalääkäri janne.rapola@huch.fi HYKS:n sisätautien klinikka PL 340, HYKS 2671

TAITAVA PERHOKALASTAJA

TAITAVA PERHOKALASTAJA Perhokalastus on arvostettu urheilukalastustuksen muoto. Se tarjoaa hienoja elämyksiä, luonnonläheisyyttä, virtakalojen sulavaa kauneutta, hyönteismaailman ja perhosidosten väriloistoa. Siinä koetaan heittosiiman

Lisätiedot

Kaunis pieni saalistaimen

Kaunis pieni saalistaimen Kaunis pieni saalistaimen Kaunis pieni saalistaimen Mutta riittääkö tuo saalis houkuttelemaan alueelle matkailijoita? Millaisin toimin Kainuun kalavesiä saataisiin houkuttelevammiksi? Pienestä joesta tuli

Lisätiedot

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa???

Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? Kokemäenjoen harjusselvitys vuonna 2014 Kannattaako harjuksia istuttaa??? 24.3.2015 KOKEMÄKI Kokemäenjoen kalakantojen hoito-ohjelman seurantaryhmä Heikki Holsti Selvityksen tavoitteet Kalastajille kohdistetun

Lisätiedot

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013

Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Raportti Joutsijoen sähkökoekalastukset vuonna 2013 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 2 3 Tulokset 3 3.1 Koskin koulu 3 3.1.1

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com

Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki Pintabomberin sidonta - Asko Jaakola sarvijaakko@msn.com 3,17$%20%(5,16,'217$ Lohen pintaperhokalastus on mielenkiintoinen menetelmä vaiheessa, jossa lohi on vallannut oman asentopaikkansa joessa ja näyttäytyy kalastajalla asentopaikassaan. Pintaperhokalastuksessa

Lisätiedot

Perhokalastuksen SM-loppukilpailu Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry.

Perhokalastuksen SM-loppukilpailu Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry. Sivu 1 / 33 Perhokalastuksen SM-loppukilpailu 29-30.8.2015 Iijoki, keskiosa ja Kipinänkylän koskialue. Aki Tikkanen, Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat Ry. Milloin: 29-30.8.2015 Sää: +18 C, aamusumusta pilvettömään

Lisätiedot

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke

Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014. Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Unelmakalapaikkakyselyn yhteenveto 25.11.2014 Isoja elämyksiä kotiaan kalavesiltä -hanke Kysely toteutettiin syksyn 2014 aikana Kohderyhmänä olivat aktiiviset vapakalastuksen harrastajat Metsähallituksen

Lisätiedot

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto

Harjus hoitokalana. Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Harjus hoitokalana Lapin kalastusaluepäivät 15.11.2012 Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Unelmakala sieltä jostakin Kuva: Ari Savikko Harjuksen hyviä puolia Paikallinen kala - ei

Lisätiedot

Kalastussääntöjä ja lupien hinnat otteita tulevasta Tenoinfo esitteestä

Kalastussääntöjä ja lupien hinnat otteita tulevasta Tenoinfo esitteestä Kalastussääntöjä ja lupien hinnat otteita tulevasta Tenoinfo 2017 -esitteestä III Ulkopaikkakuntalaisten kalastussääntöjä Tenojoessa Tenojoen rajajokiosuudella on voimassa vuonna 2017 Suomen ja Norjan

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

Ala-Jokanga Miksi lohi ottaa? Suurharjusta sopuliperholla. Suits all styles... 4/2009 9,90E POHJOLAN PERHOKALASTAJA 4/2009

Ala-Jokanga Miksi lohi ottaa? Suurharjusta sopuliperholla. Suits all styles... 4/2009 9,90E POHJOLAN PERHOKALASTAJA 4/2009 POHJOLAN PERHOKALASTAJA 4/2009 4/2009 9,90E Suits all styles... PPK.4.2009.indd 1 Mill River Oy 633404-0904 PAL.VKO 2009-43 www.guidelineflyfish.com I E-mail info@guidelineflyfish.com I Phone +46 31 92

Lisätiedot

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä

Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä ISTUTETAANKO TURHAAN? Pielisen ja Höytiäisen järvilohi- ja taimenmerkintöjen tulokset v. 2008-2010 istukaseristä Jorma Piironen RKTL Joensuu Lohikalaistutuksilla tavoitellaan kalastettavaa kalakantaa.

Lisätiedot

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012

LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 LOKAN JA PORTTIPAHDAN TEKOJÄRVIEN KALOJEN ELOHOPEAPITOISUUDEN TARKKAILU VUONNA 2012 JOHANNA MEHTÄLÄ 2014 TARKKAILUN PERUSTA Lokan ja Porttipahdan tekojärvien kalaston elohopeapitoisuuksien tarkkailu perustuu

Lisätiedot

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013

Lohjan Kalaseura ry. XXIX Kuhauistaja 2013 2013 Lohjan Kalaseura ry XXIX Kuhauistaja 2013 6. 7.7.2013 1 Kuhauistaja 2013 Viime kesä ei ollut kylmän ja sateisen sään takia kuhan kalastajille toivekesä. Saaliit Lohjanjärvellä jäivät normaalia pienemmiksi.

Lisätiedot

Kalastussääntöjä ja lupien hinnat 2019

Kalastussääntöjä ja lupien hinnat 2019 Kalastussääntöjä ja lupien hinnat 2019 Ulkopaikkakuntalaisten kalastussääntöjä Tenojoessa Tenojoen rajajokiosuudella on voimassa vuonna 2017 Suomen ja Norjan välillä tehty sopimus Tenon kalastuksesta ja

Lisätiedot

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta

Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos. Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Pyydystä ja päästä -kalastus: Kalojen kokemuksia meiltä ja muualta Pyydystä ja päästä kalastus (Catch & Release, C&R) Kalastusta, jossa on tarkoituksena

Lisätiedot

Virkistyskalastajien harrastajaprofiilit

Virkistyskalastajien harrastajaprofiilit Virkistyskalastajien harrastajaprofiilit Luontomatkailusymposiumi Rokua 19.-20.4.2005 Marjo Neuvonen, Tuija Sievänen & Eija Pouta Kalastukseen osallistuminen 46% osallistuu (miehistä 59%, naisista 33%)

Lisätiedot

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola

Saarijärven reitin sähkökoekalastukset Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Saarijärven reitin sähkökoekalastukset 2012 Pentti Valkeajärvi, Veijo Honkanen ja Juha Piilola Konneveden kalatutkimus ry 2012 Tutkimusalue ja menetelmät Sähkökoekalastukset tehtiin Saarijärven kalastusalueen

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2010 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Järvi 1 Valkjärvi. Järvi 2 Sysijärvi

Järvi 1 Valkjärvi. Järvi 2 Sysijärvi Tilastotiedettä Tilastotieteessä kerätään tietoja yksittäisistä asioista, ominaisuuksista tai tapahtumista. Näin saatua tietoa käsitellään tilastotieteen menetelmin ja saatuja tuloksia voidaan käyttää

Lisätiedot

Näsijärven siikatutkimus 2000-10 ja siian luontaisen lisääntymisen selvittäminen

Näsijärven siikatutkimus 2000-10 ja siian luontaisen lisääntymisen selvittäminen 212 Näsijärven siikatutkimus 2-1 ja siian luontaisen lisääntymisen selvittäminen Markku Nieminen iktyonomi 25.2.212 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Saalisnäytteet... 3 3. Siikaistutukset ja siikarodut...

Lisätiedot

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry Valtakunnallinen kuudennen luokan matematiikan koe 2014

Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry Valtakunnallinen kuudennen luokan matematiikan koe 2014 Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry Valtakunnallinen kuudennen luokan matematiikan koe 2014 MFKA-Kustannus Oy Rautatieläisenkatu 6, 0020 HELSINKI, puh. (09) 102 378 http://www.mfka.fi Peruskoulun

Lisätiedot

Onginta kilpailulajina

Onginta kilpailulajina Onginta kilpailulajina Suomessa järjestetään pääasiassa kahdentyyppisiä onkikilpailuja; kesäonki- ja kilpaonkikilpailuja. Kummallekin lajille on omat sääntönsä. Kesäonginnassa, toisin kuin kilpaonginnassa,

Lisätiedot

allekirjoittaneelle sähköpostitse tai puhelimella. Vaikka paikkakunta vaihtui jatkan toki seuran jäsenenä, joten nähdään seuran kalastusreissuilla!

allekirjoittaneelle sähköpostitse tai puhelimella. Vaikka paikkakunta vaihtui jatkan toki seuran jäsenenä, joten nähdään seuran kalastusreissuilla! Y HT E Y S T I E DO T / JUL KAI S I JA Keski-Suomen Perhokalastajat ry PL 570 40101 JYVÄSKYLÄ www.kspk.fi Tili: Keski-Suomen Osuuspankki 529002-2187791 Jäsenmaksu 22. Liittymismaksu 15 (alle 18-vuotiailta

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi

PROFESSORILUENTO. Professori Risto Kaaja. Lääketieteellinen tiedekunta. Sisätautioppi PROFESSORILUENTO Professori Risto Kaaja Sisätautioppi Lääketieteellinen tiedekunta 18.11.2015 Professori Risto Kaaja pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 18. marraskuuta 2015

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:

Lisätiedot

Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry

Jousella kalastus. SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi. versio 1.0. 2010 Suomen Jousimetsästäjäin Liitto ry Jousella kalastus SJML koulutusmateriaali http://materiaali.jousimetsastys.fi versio 1.0 Mitä kalastusasetus säätää? Jousikalastus rinnastetaan atraimella ja harppuunalla kalastamiseen. Kalastusasetus

Lisätiedot

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008

NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 2006-2008 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN SAALISKIRJANPITO VUOSINA 26-28 Markku Nieminen 29 SISÄLLYSLUETTELO 1.1 Menetelmät 2 1.2 Tulosten tulkintaa vaikeuttavat tekijät 2 1.3 Kalastus 2-5 2. Yksikkösaaliit 6 2.1 Siika

Lisätiedot

Puulan kalastustiedustelu 2015

Puulan kalastustiedustelu 2015 26.2.2016 Puulan kalastustiedustelu 2015 Hyvä kalastaja! Puulan kalastusalue tekee Puulan viehekalastusta koskevan kalastustiedustelun. Kysely on lähetty kaikille niille Puulan vieheluvan ostaneille kalastajille,

Lisätiedot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot Kevätohjelma 1. KERHOKERTA Tavoitteena on oppia solmu nimeltään kirurginsilmukka. Lisäksi opetellaan laittamaan onkivapa onkikuntoon valmistamalla jokaiselle kerholaiselle omat onkilaitteet. 1) Solmun

Lisätiedot

Kalastusluokan Perholajien Kilpailusäännöt

Kalastusluokan Perholajien Kilpailusäännöt Suomen Castingliitto ry:n Kalastusluokan Perholajien Kilpailusäännöt LAJIT Taimenluokan tarkkuusheitto Taimenluokan pituusheitto Meritaimenluokan pituusheitto Lohiluokan pituusheitto Spey pituusheitto

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN TARKKAILU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 209/2013 Janne Raunio TIIVISTELMÄ Tämä raportti käsittelee

Lisätiedot

Beat 1 Rostad ja Sanden

Beat 1 Rostad ja Sanden Beat 1 Rostad ja Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken yläpuolella. Täällä ranta on

Lisätiedot

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista

Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Puulan taimenista ( lohista ) ja vähän muistakin kaloista Timo J. Marjomäki Jyväskylän yliopisto Bio- ja ympäristötieteiden laitos Taimenseminaari Läsäkoski 3.11.2010 (päivitys 4.11.2010) Sisältö Villit

Lisätiedot

KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila. Ari Hanski 16.12.2008

KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila. Ari Hanski 16.12.2008 KRISTIINANKAUPUNGIN EDUSTAN MERITUULIPUISTO Merialueen nykytila Ari Hanski 16.12.2008 KESÄLLÄ 2008 TEHDYT SUUNNITTELUALUEEN VEDENALAISLUONNON INVENTOINNIT JA MUUT SELVITYKSET VAIKUTUSARVIOINNIN POHJAKSI

Lisätiedot

Kultakoukku Jigaus -kisa 2018, säännöt

Kultakoukku Jigaus -kisa 2018, säännöt Kultakoukku Jigaus -kisa 2018, säännöt Ilmoittautuminen ja maksut Kilpailun osallistumismaksu on 50 / venekunta, jossa saa olla yhteensä kolme kalastajaa. llmoittautumiset maksetaan kilpailupäivään asti

Lisätiedot

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA

LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA Esiselvitys Pekka Keränen Lapin ELY-keskus Ohjausryhmä Maa- ja metsätalousministeriö Lapin liitto

Lisätiedot

TAMMUKKA Keski-Suomen Perhokalastajat ry:n jäsenlehti 1/2016

TAMMUKKA Keski-Suomen Perhokalastajat ry:n jäsenlehti 1/2016 Keski-Suomen Perhokalastajat ry:n jäsenlehti 1/2016 YHTEYSTIEDOT/JULKAISIJA Keski-Suomen Perhokalastajat ry PL 570 40101 JYVÄSKYLÄ www.kspk.fi Tili: Keski-Suomen Osuuspankki IBAN FI68 5290 0220 1877 91

Lisätiedot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot

Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö Koulujen luonto/ kalastuskerhot 1. KERHOKERTA Ensimmäisen kerhokerran tavoitteena on opetella kalastuksessa käytettävät perussolmut sekä tutustuttaa osallistujat solmujen käyttötarkoituksiin. Lisäksi osallistujille kerrotaan erilaisten

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville!

Vesijärven kalat. Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Vesijärven kalat Jännittäviä hetkiä kalastajille! Herkkuja kalaruoan ystäville! Kalat ovat myös tärkeä osa Vesijärven elämää. Ne kuuluvat järven ravintoketjuun ja kertovat omalla tavallaan Vesijärvestä

Lisätiedot

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012

KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 KYMIJOEN JA SEN EDUSTAN MERIALUEEN KALATALOUDELLISEN TARKKAILUN KALASTUSTIEDUSTELU VUONNA 2012 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 234/2013 Markku Kuisma ISSN 1458-8064 TIIVISTELMÄ Tämä julkaisu

Lisätiedot

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus

100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014. Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus 100-v juhlaseminaari, UKK-instituutti Tampere 2.4.2014 Kalatalousneuvoja Ismo Kolari Pirkanmaan Kalatalouskeskus Evon kalanviljelylaitos Lammi 1892 Myllypuron kalanviljelylaitos Ylöjärvi 1916 toiminta

Lisätiedot

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin

Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren

Lisätiedot

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet

Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Gaula Flyfishing Lodge - Alueet Beat 1 Rostad, Sanden Rostad. Oikea ranta. Rostad on kalastusalueen ylin pooli ja on pituudeltaan noin 500 metriä. Se on luonteeltaan hitaasti virtaavaa syvää nivaa kosken

Lisätiedot

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä

Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017

Lisätiedot

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen

Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti

Lisätiedot

Utsjoen Lohirieha 8.7.2006. Tenon XXVI. Lohikuninkuus & Perhojuniorikisa

Utsjoen Lohirieha 8.7.2006. Tenon XXVI. Lohikuninkuus & Perhojuniorikisa Utsjoen Lohirieha 8.7.2006 Tenon XXVI Lohikuninkuus & Perhojuniorikisa TERVETULOA UTSJOELLE, LOHIRIEHAAN JA TENOLLE Vuonna 2005 saatiin Tenosta poikkeuksellisen paljon isoja lohia. Yli 20 kiloisia kaloja

Lisätiedot

Bob käy saunassa. Lomamatka

Bob käy saunassa. Lomamatka Bob käy saunassa 1 Mitä sauna merkitsee suomalaiselle? 2 Mitä tehtäviä saunalla on? 3 Missä kertoja saunoi ensimmäisen kerran? 4 Kuka oli Leena? 5 Millainen Leena oli? 6 Mitä Leena teki saunassa? 7 Mitä

Lisätiedot

Näsijärven muikkututkimus

Näsijärven muikkututkimus 1 Näsijärven muikkututkimus Markku Nieminen iktyonomi 1.1.1 NÄSIJÄRVEN KALASTUSALUEEN TUTKIMUKSIA MUIKKUTUTKIMUS VUONNA 1 1. Johdanto Näsijärven muikkukannan tilaa on seurattu kalastusalueen saaliskirjanpitäjien

Lisätiedot

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista

Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014. - tiivistelmä jäsenten vastauksista Näsijärven Lohikalayhdistyksen kysely Näsijärven vapaa-ajan kalastajille 2014 - tiivistelmä jäsenten vastauksista Kyselyn toteutus & otanta Kysely toteutettiin Google Drive-työkalulla Kyselyaika jäsenille

Lisätiedot

Ahosuon turvetuotantoalueen YVA

Ahosuon turvetuotantoalueen YVA VESISTÖN KÄYTTÖSELVITYS Tiedustelu osakaskunnille 1. Yhteystiedot Osakaskunta Puheenjohtaja Osoite Puhelin Sähköposti 2. Tiedustelualue Tämä tiedustelu koskee Peuraojan, Koivuojan ja Livojen alaosan vesialueita.

Lisätiedot

1. Etsi näyttelystä viisi kesäkalastustapaa ja tutustu niihin. Nimeä ne. VINKKI: näyttelyn tietokoneohjelma ja vitriinit

1. Etsi näyttelystä viisi kesäkalastustapaa ja tutustu niihin. Nimeä ne. VINKKI: näyttelyn tietokoneohjelma ja vitriinit OPPILAAN MATERIAALIN VIITTEELLISET RATKAISUT Näyttelyn sijainti Arktikumissa: Pyydä ja pidä -näyttely Arktikum alakerta (portaat alas) 1. Etsi näyttelystä viisi kesäkalastustapaa ja tutustu niihin. Nimeä

Lisätiedot

Helsingin Perhokalastajat, Meltausjoen koekalastustapahtuma

Helsingin Perhokalastajat, Meltausjoen koekalastustapahtuma Loppuraportti Helsingin Perhokalastajat, Meltausjoen koekalastustapahtuma 22.- 25. 7. 2013 Kevään 2013 GoExpo messujen yhteydessä Helsingin Perhokalastajille tarjoutui hieno tilaisuus koekalastaa kuusi

Lisätiedot

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki

LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE. Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki LEPPÄVEDEN KALASTUSALUE Hohon- ja Pitkäjoen sähkökalastukset 2012-2014 Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Matti Havumäki Jyväskylä 2014 Sisältö 1. JOHDANTO... 1 2. YLEISTÄ... 1 2. MENETELMÄT... 2 3. KOEKALASTUKSET...

Lisätiedot

Tuen tarpeen tunnistaminen

Tuen tarpeen tunnistaminen Tuen tarpeen tunnistaminen Matematiikan arviointi esiopetus kevät Esitysohjeet opettajalle Arvioinnin yleisiä periaatteita Tutustu ennen tehtävien esittämistä ohjeisiin ja materiaaliin sekä tarkista, että

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Könkköjoen kalastus vuosina 2006 ja 2007

Könkköjoen kalastus vuosina 2006 ja 2007 Könkköjoen kalastus vuosina 2006 ja 2007 Pentti Valkeajärvi, Jukka Syrjänen ja Petri Heinimaa Konneveden kalatutkimus ry Jyväskylä 2008 1. Johdanto Vuonna 2006 päättyneen Keski-Suomen järvitaimenhankkeen

Lisätiedot

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014

Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Raportti Joutsijoen, Kissainojan & Kovelinojan sähkökoekalastukset vuonna 2014 Kalatalouspalvelu Mäkelä Tmi Kimmo Puosi & Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät 3 3 Tulokset

Lisätiedot

Hannu Piirainen Haaga Perho. 13.8.2010 Kuusamo 1

Hannu Piirainen Haaga Perho. 13.8.2010 Kuusamo 1 Hannu Piirainen Haaga Perho 13.8.2010 Kuusamo 1 Markkinatutkimus kalastusmatkailusta Toteutusaika syyskuu 2009 tammikuu 2010 Toimeksiantajat: Etelä ja Itä Suomen kalatalousryhmät Tiedon lähteet Matkanjärjestäjät

Lisätiedot

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä

Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla. Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä Ahvenen ja kuha saalismäärät sekä merimetso Suomen rannikkoalueilla Aleksi Lehikoinen Merimetsotyöryhmä 4.1.216 9 8 Kuha saalis Ahven saalis 7 6 5 4 3 2 1 197 198 199 2 21 22 Ahvenen saalismäärät kasvaneet

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN

HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ ELOKUUSSA JA SYYSKUUSSA 2010 TEHTYJEN KARTOITUSTEN TULOKSET Puruveden Harjus ry 2011 HARJUKSEN KUTUALUEIDEN HEIKENTYMINEN PURUVEDEN SELKÄVESILLÄ

Lisätiedot

Teksti: Miki Äikäs n Kuvat: Johan Gréus. Kevätlohta EMÅNILTA

Teksti: Miki Äikäs n Kuvat: Johan Gréus. Kevätlohta EMÅNILTA Teksti: Miki Äikäs n Kuvat: Johan Gréus Kevätlohta EMÅNILTA 44 PERHOKALASTUS 3 2017 Toukokuinen lohenkalastus Skandinavian lohijoilla vaatii suhteellisen paljon kärsivällisyyttä ja jokseenkin paljon heittoja

Lisätiedot

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011

KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Raportti KOKEMÄENJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET HARJAVALLAN VOIMALAITOKSEN ALAPUOLISILLA KOSKI- JA VIRTAPAIKOILLA VUONNA 2011 Kimmo Puosi ja Tapio Mäkelä SISÄLTÖ 1 Yleistä sähkökoekalastuksista 2 2 Menetelmät

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen

ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI. Mikko Kylliäinen ASUINKERROSTALON ÄÄNITEKNISEN LAADUN ARVIOINTI Mikko Kylliäinen Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy Dagmarinkatu 8 B 18, 00100 Helsinki kylliainen@kotiposti.net 1 JOHDANTO Suomen rakentamismääräyskokoelman

Lisätiedot

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella

Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Ympäristösuunnittelija Reijo Lähteenmäki Etelä-Savon ELY Mikkeli 16.11.2010 Kyyveden Suovunselän hoitotarve koekalastus- ja vesianalyysitietojen perusteella Yleistä Kyyvesi kuntoon hankkeen tarkoituksena

Lisätiedot

Suomalainen vapaa-ajankalastaja ja -kalastus vuosituhannen vaihtuessa

Suomalainen vapaa-ajankalastaja ja -kalastus vuosituhannen vaihtuessa KALATUTKIMUKSIA FISKUNDERSÖKNINGAR 190 Jukka Mikkola Rauno Yrjölä Suomalainen vapaa-ajankalastaja ja -kalastus vuosituhannen vaihtuessa Helsinki 2003 Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Vastaava toimittaja:

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Jigi Cup Pro Kalastus -säännöt

Jigi Cup Pro Kalastus -säännöt Jigi Cup Pro Kalastus -säännöt 1 Jigi Cup Pro Kalastus koostuu yhdeksästä (9) osakilpailusta. 2 Jokaisessa kilpailussa noudatetaan ensisijaisesti näitä runkosääntöjä ja toissijaisesti kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä Marko Puranen ja Tomi Ranta

Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä Marko Puranen ja Tomi Ranta Kuhan kasvun ja sukukypsyyden selvitys Tehinselällä 28 Marko Puranen ja Tomi Ranta Hämeen kalatalouskeskuksen raportti nro 5/28 2 Sisällys. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset... 3

Lisätiedot

Laboratorioanalyysit, vertailunäytteet ja tilastolliset menetelmät

Laboratorioanalyysit, vertailunäytteet ja tilastolliset menetelmät Jarmo Koskiniemi Maataloustieteiden laitos Helsingin yliopisto 0504151624 jarmo.koskiniemi@helsinki.fi 03.12.2015 Kolkunjoen taimenten geneettinen analyysi Näytteet Mika Oraluoma (Vesi-Visio osk) toimitti

Lisätiedot

Algoritmit 1. Demot Timo Männikkö

Algoritmit 1. Demot Timo Männikkö Algoritmit 1 Demot 1 25.-26.1.2017 Timo Männikkö Tehtävä 1 (a) Algoritmi, joka laskee kahden kokonaisluvun välisen jakojäännöksen käyttämättä lainkaan jakolaskuja Jaettava m, jakaja n Vähennetään luku

Lisätiedot

Äyskoski urheilukalastajan silmin miten koskea voisi kehittää?

Äyskoski urheilukalastajan silmin miten koskea voisi kehittää? Äyskoski urheilukalastajan silmin miten koskea voisi kehittää? Teemu Hiltunen, Lohimaa Fishing Services (Iktyonomi, kalastusopas & yrittäjä) Taimenseminaari Lohimaa 25.08.2017 Äyskoski Rautalamminreitin

Lisätiedot

Esimerkkejä vaelluskalakantojen merkityksestä alueiden elinvoimaisuudelle

Esimerkkejä vaelluskalakantojen merkityksestä alueiden elinvoimaisuudelle Esimerkkejä vaelluskalakantojen merkityksestä alueiden elinvoimaisuudelle Juha Tissari Silver Chasers oy Pohjolan Perhokalastaja, Chasing Silver Magazine Järvitaimenseminaari Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Yhteinen aamupäivä: biolääketiede, hammaslääketiede, lääketiede:

Yhteinen aamupäivä: biolääketiede, hammaslääketiede, lääketiede: JOHDANTOPÄIVIEN OHJELMA Johdanto yliopisto-opiskeluun ja lääketieteeseen Aika: tiistai 8.8 maanantai 14.8.2017 Paikka: Osmo Järvi Sali; Medisiina Kiinamyllynkatu 10 Yhteinen aamupäivä: biolääketiede, hammaslääketiede,

Lisätiedot

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015

MSD - Kliininen lääketutkimus. IROResearch Lokakuu 2015 MSD - Kliininen lääketutkimus IROResearch Lokakuu 05 CORP-6897-000 /05 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lääkärien suhtautumista kliiniseen lääketutkimukseen. Tutkimuksen

Lisätiedot

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS

IMATRA - FINLAND. Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI. Kalastajan opas KALASTAJAN OPAS IMATRA - FINLAND Ei ole Vuoksen voittanutta, yli käynyttä Imatran VUOKSI Kalastajan opas VUOKSI KALASTAJAN OPAS Kalapaikkana Vuoksi Vuoksen kalastusmatkailulla on pitkät perinteet. Ensimmäiset tarinat

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue

Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Ehdotus kalastuksen järjestämisestä Puruveden kalastusalue Sisällysluettelo 1. UHANALAISET KOHDELAJIT... 4 1.1 Harjus... 4 1.2 Järvilohi... 4 1.3 Järvitaimen... 4 1.4 Saimaannieriä... 4 2. TOIMENPITEET...

Lisätiedot

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa

Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

Lääkärien palkkataso. Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä.

Lääkärien palkkataso. Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä. Lääkärien palkkataso Lääkärien palkkataso ja -hajonta eri sektoreilla ja tehtävissä. Käytettävät käsitteet ja aineistot Kokoaikaisesti työskentelevien lääkärien säännöllisen työajan ansiot. Jakaumakuviossa

Lisätiedot

Valitus. Valitus Uudenmaan Ely-keskuksen päätöksestä, jonka diaarinumero on Dnro 1479/5716-2013

Valitus. Valitus Uudenmaan Ely-keskuksen päätöksestä, jonka diaarinumero on Dnro 1479/5716-2013 1 Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta Kaisaniemenkatu 4 A PL 820, 00101 Helsinki Valitus Uudenmaan Ely-keskuksen päätöksestä, jonka diaarinumero on Dnro 1479/5716-2013 1. Taustaa Kalastusasetuksen 17

Lisätiedot

Tarkista vielä ennen analysoinnin aloittamista seuraavat seikat:

Tarkista vielä ennen analysoinnin aloittamista seuraavat seikat: Yleistä Tilastoapu on Excelin sisällä toimiva apuohjelma, jonka avulla voit analysoida tilastoaineistoja. Tilastoapu toimii Excelin Windows-versioissa Excel 2007, Excel 2010 ja Excel 2013. Kun avaat Tilastoavun,

Lisätiedot

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009

EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 EURAJOEN SÄHKÖKOEKALASTUKSET KESÄKUUSSA 2009 Pyhäjärvi-instituutti Henri Vaarala Marraskuu 2009 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO...3 2. AINEISTO JA MENETELMÄT...3 3. TULOKSET...4 3.1. Eurakosken koeala...4

Lisätiedot

TENO. Suomi. Tietoa Tenosta kalastuksen harrastajille

TENO. Suomi. Tietoa Tenosta kalastuksen harrastajille TENO nfo 1 Suomi Tietoa Tenosta kalastuksen harrastajille Maa- ja metsätalousministeriö Lapin ELY-keskus/kalatalousyksikkö LUKE/Tenojoen kalantutkimus 2016 2 3 I Alueen yleisesittely Tenojoki on 250 km

Lisätiedot

Tausta tutkimukselle

Tausta tutkimukselle Näin on aina tehty Näyttöön perustuvan toiminnan nykytilanne hoitotyöntekijöiden toiminnassa Vaasan keskussairaalassa Eeva Pohjanniemi ja Kirsi Vaaranmaa 1 Tausta tutkimukselle Suomessa on aktiivisesti

Lisätiedot

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007

MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007 MANKALAN VOIMALAITOKSEN JA ARRAJÄRVEN SÄÄNNÖSTELYN KALATALOUDELLINEN VELVOITETARKKAILU VUOSINA 2006 ja 2007 Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n julkaisu no 172/2008 Janne Raunio & Jussi Mäntynen ISSN 1458-8064

Lisätiedot

Valitut kalat - esittely. Etukansi. Heikki Makkonen. Valitut kalat

Valitut kalat - esittely. Etukansi. Heikki Makkonen. Valitut kalat Valitut kalat - esittely Etukansi Heikki Makkonen Valitut kalat Takakansi Valitut kalat on poikkeuksellinen kalakirja. Se sisältää tosikertomuksia kalastuksesta, kalastajista ja kaloista. Mutta mitä tekemistä

Lisätiedot

LASKE LAUDATUR CLASSWIZ- LASKIMELLA

LASKE LAUDATUR CLASSWIZ- LASKIMELLA LASKE LAUDATUR CLASSWIZ- LASKIMELLA Tiivistelmä Kevään 2019 yo-kokeiden ratkaisut ClassWiz-laskimella laskettuina. Katso lisää laskimista nettisivuiltamme www.casio-laskimet.fi Pepe Palovaara pepe.palovaara@casio.fi

Lisätiedot

¼ ¼ joten tulokset ovat muuttuneet ja nimenomaan huontontuneet eivätkä tulleet paremmiksi.

¼ ¼ joten tulokset ovat muuttuneet ja nimenomaan huontontuneet eivätkä tulleet paremmiksi. 10.11.2006 1. Pituushyppääjä on edellisenä vuonna hypännyt keskimäärin tuloksen. Valmentaja poimii tämän vuoden harjoitusten yhteydessä tehdyistä muistiinpanoista satunnaisesti kymmenen harjoitushypyn

Lisätiedot

Kalastuslainsäädäntöä

Kalastuslainsäädäntöä KALASTUSOPAS HYVÄ KALASTUKSESTA KIINNOSTUNUT! Tämä opas sisältää perustietoa kalastuksesta Posion alueella. Oppaaseen on koottu tiedot tärkeimmistä kalastusalueista kunnassa, sallituista menetelmistä sekä

Lisätiedot

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2012

Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2012 Ravustustuloksia Pyhäjärveltä ja Näsijärveltä vuodelta 2012 1. Ravustuslupien myynti Tampereen kaupungin omistamille yksityisvesialueille Pyhäjärvellä ja Näsijärvellä oli vuonna 2012 myynnissä yhteensä

Lisätiedot

Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä

Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä Kuhan alamitan nosto Saaristomerellä Jari Raitaniemi Luonnonvarakeskus Tiedotus- ja koulutusristeily kaupallisille kalastajille 3 4.2.216, Viking Gabriella Uusi kalastusasetus ja kuhan alamitta kuhan yleinen

Lisätiedot