Toimiva Sairaala hankkeen arviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimiva Sairaala hankkeen arviointi"

Transkriptio

1 Toimiva Sairaala hankkeen arviointi Toimiva Sairaala Living Lab & mhealth Booster Loppuseminaari Piia Silvennoinen, yliopettaja, YTT

2 Toimiva Sairaala Living Lab arviointi Arvioinnilla tuodaan esille se, missä hankkeessa on onnistuttu ja/tai missä olisi parantamisen varaa (Aalto-Kallio, Saikkonen & Koskinen-Ollenqvist 2009). Arviointikriteereiden pohjana on toiminut Toimiva Sairaala hankkeen tutkimussuunnitelmaluonnos (Raij 2012) ja hankkeelle asetetut tavoitteet (hankesuunnitelma). Arviointikriteerit on johdettu hankkeen tavoitteista eli tutkitaan (temaattisesti) sitä miten tavoitteet on saavutettu. Tutkimustehtävänä on arvioida, miten toimivan Living Lab -mallin luomisessa on onnistuttu. 2

3 Tutkimuksen tekemisestä Teemahaastattelun teemat ja kysymykset Toimijoiden välinen yhteistyö Millaisia vaikutuksia Living Lab -mallilla on ollut toimijoiden väliseen yhteistyöhön? (+, -) Prosessimuutokset Millaisia vaikutuksia Living Lab -mallilla on ollut organisaation prosesseihin (työkäytänteet, palvelut, tuotteet, innovaatiot yms.)? (+, -) Teknologiaosaamisen kehittyminen Millaisia vaikutuksia Living Lab -mallilla on ollut teknologiaosaamisen kehittymiseen? (+, -) 3

4 Tutkimushaastattelut Tutkimushaastattelut toteutettiin yksilö- parija ryhmähaastatteluina. Yrityshaastattelut (2 haastateltavaa) tehtiin yksilöhaastatteluina, sairaalan johto (johtava ylilääkäri ja ylihoitaja), lehtorit ja hanketoimijat (projektipäälliköt) haastateltiin pareina ja osastonhoitajien haastattelu (4 haastateltavaa) toteutettiin ryhmähaastatteluna. Yhteensä 12 haastateltavaa. Nauhoitettuja haastatteluja kertyi 298 min. eli noin 5 tuntia, litteroituna (1 riviväli) 49 sivua. 4

5 Teemahaastattelu ja analyysi Teemahaastattelu on hyvä vaihtoehto silloin, kun halutaan saada kuuluviin haastateltavien ääni ja ollaan kiinnostuneita ihmisten asioille antamista tulkinnoista ja merkityksistä (Hirsjärvi & Hurme 2008). Haastatteluja ei ole kokonaisuudessaan litteroitu, vaan niistä on etsitty haastatteluteemoja ilmentäviä ilmaisuja, jotka on analyysivaiheessa tiivistetty lyhyempään, merkitystä tiivistetysti kuvaavaan muotoon (Hirsjärvi & Hurme 2008; Moilanen & Räihä 2001). 5

6 Teoreettinen viitekehys Aineiston tulosten teemoittelun pohjalta tuloksia tulkitaan suhteessa teoreettiseen ymmärrykseen siitä, millainen on toimiva Living Lab -malli. Bergvall-Kårebornin ja Ståhlbröstin (2009) luoma teoreettinen jäsennys toimivasta Living Lab toimintamallista toimii kehikkona, johon saatuja tuloksia peilataan. Aineiston analyysi noudattaa abduktiivista päättelyä, jossa tutkijalla on valmiina teoreettisia johtoideoita, joita hän pyrkii todentamaan aineistonsa avulla (Hirsjärvi & Hurme 2008). 6

7 Living Lab toiminnan kolme keskeistä periaatetta 1 Living Lab toiminnan kolme keskeistä periaatetta ovat avoimuus, realismi ja toimijoiden voimaannuttaminen. Avoimuus - innovaatioprosessin avoimuus. Moninaiset ja monipuoliset näkökulmat ovat hyväksi kehitystyölle. Toimijoiden osallistumisen ja sitoutumisen aste. Avoimuuden reflektointi tärkeää, tuo esille strategisen ja operationaalisen sitoutumisen merkityksen. 7

8 Living Lab toiminnan kolme keskeistä periaatetta 2 Realismi painottaa aitojen, autenttisten toimintaympäristöjen tärkeyttä, samoin kuin autenttisten tilanteiden tärkeyttä, jotta saataisiin mahdollisimman toimivia tuotteita, palveluja ja palveluprosesseja. Tulee kuitenkin huomata, etteivät kaikki jaa identtistä käsitystä esimerkiksi toimivasta palvelusta. Tämän takia on oleellista saada mahdollisimman monipuolisesti erilaisia näkökantoja ja mielipiteitä. 8

9 Living Lab toiminnan kolme keskeistä periaatetta 3 Toimijoiden/käyttäjien voimaannuttaminen toteutuu kun suunnittelussa ja toteutuksessa on huomioitu toimijoiden/käyttäjien tarpeet. Kun toimijoiden/käyttäjien ääni/näkökulma on huomioitu koko prosessin ajan, syntyy voimaantumisen kokemus: toimija kokee että esimerkiksi tuote tai palvelu palvelee juuri hänen tarpeitaan. Kuten siis avoimuudessakin, toimijoilla tulisi olla vaikutusta siihen mitä tehdään, miten tehdään ja miksi tehdään. (Bergvall-Kåreborn & Ståhlbröst 2009.) 9

10 Living Lab määritelmä Amk maailmassa Living Lab käsitetään käyttäjälähtöiseksi (=aktiivinen tuotteiden ja palveluiden kehittäjä) TKI toiminnaksi, jota toteutetaan yhdessä loppukäyttäjien ja muiden asiantuntijoiden kanssa tosielämän ympäristöissä avoimen innovaation periaatteita soveltaen (Heikkanen & Österberg (toim.) 2012). Living Lab toiminta tarkoittaa käyttäjälähtöistä toimintaa, jossa käyttäjä osallistuu ja osallistetaan tuotteiden ja palvelujen tutkimukseen, kehitykseen ja innovointiin osana omaa arkeaan (Heikkanen & Österberg (toim.) 2012). 10

11 Tulokset - Katriinan sairaalan toimijat (johto ja osastonhoitajat) 1 Yhteistyö (plussat) 1. Hoitajat osana kehittämistyötä käyttäjälähtöisyyden toteutuminen 2. LL toimintamalli mahdollistanut yritysyhteistyön (kehittäminen) 3. Laurea yhteistyön organisoijana Yhteistyö (miinukset) 1. Yhteistyö jäänyt liikaa välitason (osastonhoitajat) vastuulle, yksi projektipäällikkö 2. Johdon (SOSTER) sitoutuminen hankkeeseen heikko 11

12 Tulokset - Katriinan sairaalan toimijat (johto ja osastonhoitajat) 2 3. Hankkeeseen sitoutuminen toimijoiden välillä vaihtelee 4. Toimijoiden suuri vaihtuvuus hankkeen aikana tietokatkokset, perehdyttäminen Prosessimuutokset (työkäytänteet, palvelut, tuotteet, innovaatiot) plussat 1. Saatu eväitä prosessien ja työkäytänteiden muuttamiseen tulevaisuudessa 2. Lääketunnistustabletti muuttanut lääkkeiden jakokäytänteitä 3. Opiskelijan roolin monipuolistuminen - harjoittelijasta kehittäjäksi 12

13 Tulokset - Katriinan sairaalan toimijat (johto ja osastonhoitajat) 3 Miinukset 1. Hanketoimintojen epätasainen ajoittuminen hankkeen aikana 2. Lupa-asiat, kehittämistyö ja prosessit jääneet kesken 3. Laitteiden ja verkkoyhteyksien toiminnassa ilmenneet ongelmat Teknologiaosaaminen - plussat 1. Teknologiatietoisuuden lisääntyminen ymmärrys teknologian mahdollisuudesta helpottaa työtä 13

14 Tulokset - Katriinan sairaalan toimijat (johto ja osastonhoitajat) 4 Miinukset 1. Teknologia edellä asenne 2. Laitteiden toimintaa liittyvät ongelmat potilas unohtuu 3. Teknologiaosaamista ei selkeästi kirjattu osaksi hoitajien työnkuvaa kirjaaminen tuloskortille puuttuu Pohjatyö pitäisi olla hyvin tehty, pitäisi pureskella, suunnitella pitempään ennen kuin lähdetään liikkeelle. 14

15 Tulokset Laurean toimijat 1 Yhteistyö plussat 1. LL toimintamalli mahdollistanut julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön ja kehittämistyön (sairaala- yritykset) 2. Verkostojen ja kumppanuuksien laajentuminen (sairaala/p2p, yritykset/sote) Miinukset 1. Kehittämispohjaisen oppimisen luonne epäselvä osalle toimijoista ei perinteistä tutkimusorientaatiota (lupa-asiat), motivaatio, sitoutuneisuus, luottamus 15

16 Tulokset Laurean toimijat 2 3. Resurssien epätasainen jakautuminen toimijoiden kesken (rahoitus, osaamisen saturaatio) 4. LL toimintamallin tehtävän ja rakenteen epäselvyys (toimijaverkoston pienuus, haavoittuvuus) Prosessimuutokset (työkäytänteet, palvelut, tuotteet, innovaatiot) plussat 1. Osaamisen kehittämisen haaste (teknologia, LL toimintamalli, yritysyhteistyö, opintojakso toteutukset LL toimintamallissa) 16

17 Tulokset Laurean toimijat 2 2. CIDEn roolin kirkastuminen ja jäsentyminen sote alalla ja yritysten suuntaan 3. Kehittämisyklin oppiminen (opettajat ja opiskelijat) Miinukset 1. Rooliristiriita ja työnkuvien ja tehtävien epäselvyys (lehtori-projektipäällikkö, opiskelijoiden rekrytointi projektipäällikön vastuulla liikaa) 2. Hanke liian laaja ja monimuotoinen Laurean yksin hallittavaksi 17

18 Tulokset Laurean toimijat 3 Teknologiaosaaminen plussat 1. Teknologiatietoisuuden lisääntyminen 2. Tiedostettu, että teknologiaosaaminen tärkeä substanssialue tulevaisuuden sote alalla 3. Teknologiamaailma tuttu opiskelijoille, sukupolvikysymys Ei miinuksia Meillä on kehittämishanke kyseessä ja sen hankkeen pitäisi kattaa se, että ne lupa-asiat ovat kunnossa alussa. 18

19 Tulokset Yritykset 1 Yhteistyö plussat 1. Autenttinen kehittämisympäristö (sairaala) 2. Yhteistyö sairaalan kanssa 3. Laurean organisoijana Miinukset 1.Lupa-asiat, byrokraattisuus, hidastanut kehittämistyötä 2. Tiedotusongelmat kaikki eivät selvillä yrityksen roolista sairaalakontekstissa 19

20 Tulokset Yritykset 2 Prosessimuutokset (työkäytänteet, palvelut, tuotteet, innovaatiot) plussat 1. Yhteistyön jatkuminen mahdollista sairaalan kanssa hankkeen päätyttyä 2. LL toimintamalli kehittänyt yrityksen tuotevalikoimaa 3. Uusien yhteistyökäytäntöjen luominen Miinukset 1. Kehittämistyön hitaus vaikuttanut tulosten saavuttamiseen, heikentänyt sitoutumista ja motivaatiota, lupa-asiat 20

21 Tulokset Yritykset 3 Teknologiaosaaminen plussat 1. Teknologiatietoisuuden herääminen 2. Sairaalahenkilökunta kehittämistyössä mukana kehittämistyö käyttäjälähtöistä 3. Havahtuminen sote-alan teknologiaosaamisen suureen tarpeeseen Ei miinuksia Erinomaisen lämpimästi tervehdin tällaista yliopistomaailman ja yritysten yhteistyötä, koska sillä saavutetaan parhaimmillaan se, että uusia käytäntöjä tulee. 21

22 Johtopäätökset onnistuttiinko toimivan Living Lab toimintamallin luomisessa? 1 Avoimuus = monialaisuus innovoinnissa toteutunut, reflektointia ollut (projektiryhmä, ohjausryhmä akselilla sairaala-laurea), sitoutuminen ja osallistuminen ei ole ollut tasapuolista toimijoiden kesken, johdon (SOSTER) laajempi sitoutuminen olisi ollut toivottavampaa 22

23 Johtopäätökset onnistuttiinko toimivan Living Lab toimintamallin luomisessa? 2 Realismi = autenttiset toimintaympäristöt Toteutunut toimintaympäristön kohdalla, kehittänyt työkäytänteitä (lääketunnistustabletti) ja tuotevalikoimaa (yritykset), lupa-asiat hidastaneet kehittämistyötä, teknologiaan liittyvät ongelmat (inetyhteydet, laiteongelmat) haasteellisia, mutta myös osa autenttista kehittämismaailmaa = kehittämisen sykli 23

24 Johtopäätökset onnistuttiinko toimivan Living Lab toimintamallin luomisessa? 3 Voimaannuttaminen = käyttäjälähtöisyyden toteutuminen onnistunut (hoitajat ja opiskelijat), opiskelija harjoittelijasta kehittäjäksi sairaalamaailmassa toteuttaminen kasautunut (projektipäällikkö, osastonhoitajat), kehittämistyö ei osana hoitajien tuloskorttia sitoutuneisuus, toimijoiden suuri vaihtuvuus hankkeen aikana, toimijoiden rooliristiriita, osaamisen saturaatio Kiitos! 24

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta

Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta Vastuullinen korkeakoulu Laurean opetussuunnitelma vapaaehtoistyön mahdollistajana Seminaari 8.9.2015 Vararehtori Susanna Niinistö-Sivuranta www.laurea.fi 2 Strateginen ulottuvuus Eettisyys ja vastuullisuus

Lisätiedot

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa

Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa Simulaatiopedagogiikka ammatillisen asiantuntijuuden kehittämisen välineenä sote-alan koulutuksessa TAITO2017 Osaamisen ydintä etsimässä. Taitokeskus, Tampere 25.- 26.4.2017 Piia Silvennoinen & Outi Ahonen

Lisätiedot

Valokuvausprojekti opetuskokeiluna

Valokuvausprojekti opetuskokeiluna Parasta Arkea 24/7 : Valokuvausprojekti opetuskokeiluna Lund, Arminen KOULII-hanke Koulutuksen Innovaatio & Integraatio hanke, KOULII (2010-2012), on Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian ja Laurea

Lisätiedot

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ

SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ SOSIAALITYÖNTEKIJÖIDEN KESKINÄISEN YHTEISTYÖN MERKITYS GERONTOLOGISEN SOSIAALITYÖN KENTÄLLÄ Tuija Vidgren 23.2.2015 GeroMetro verkosto (Socca) Käytäntötutkimuksen päivässä esittelemässä vanhustyöhön liittyviä

Lisätiedot

Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki

Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä Jaana Ilomäki Arviointi- ja laatuverkoston oppimiskahvila Hyvinkäällä 13.6.2018 Jaana Ilomäki Ideoidaan yhdessä! Learning cafe tai toiselta nimeltään oppimiskahvila on tapa ideoida ja oppia. Se on keskusteluun, tiedon

Lisätiedot

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Peda Forum-päivät Turussa 15.-16.8.2018 Jenni Koponen Metropolia AMK & Eetu Heikkinen Oulun yliopisto Esityksen runko Ketä me ollaan? Mitä

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto

KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI. Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto KESKI-SUOMEN SOTE 2020 HANKKEEN ULKOINEN ARVIOINTI Piia Tienhaara & Pasi-Heikki Rannisto 25.10.2016 TOIMEKSIANTO JA TAVOITE Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeen ulkoinen loppuarviointi Ajalla 1.10.-25.10.2016

Lisätiedot

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit

Yritysten ja korkeakoulujen kehittämiskumppanuus. Maakuntakorkeakoulufoorumit Yritysten ja korkeakoulujen uj kehittämiskumppanuus Maakuntakorkeakoulufoorumit Sastamala Ikaalinen 8.3.2011 29.3.2011 Asiakkuusjohtaja Esa Ala-Uotila s akkuusjohtaja Esa la Uot la etunimi.sukunimi@tamk.fi

Lisätiedot

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä

Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Mikä on hyvä käytäntö, miten sen tunnistaa ja miten se on hyödynnettävissä Satu Korhonen erikoissuunnittelija, THL / MEKA 19.5.2010 TEM työpaja / Korhonen 1 Best practice traditio ja avoin innovaatio Hyvän

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 %

Suunnitelmallisuus ja organisoituminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Itsearviointi -9, toukokuu Suunnitelmallisuus ja organisoituminen % % % % % % % 7 % 8 % 9 % % Projektille on selkeästi osoitettavissa oleva tarve Projekti reagoi riittävän nopeasti toimintaympäristössä

Lisätiedot

Innovaatiopedagogiikka oppimisen uusi kulttuuri. Taru Konst, FT, KTL Innovaatiopedagogiikka-tutkimusryhmän vetäjä Turun Ammattikorkeakoulu

Innovaatiopedagogiikka oppimisen uusi kulttuuri. Taru Konst, FT, KTL Innovaatiopedagogiikka-tutkimusryhmän vetäjä Turun Ammattikorkeakoulu Innovaatiopedagogiikka oppimisen uusi kulttuuri Taru Konst, FT, KTL Innovaatiopedagogiikka-tutkimusryhmän vetäjä Turun Ammattikorkeakoulu Nuorten ihmisten työnkuva voi muuttua keskimäärin 25 kertaa heidän

Lisätiedot

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson

Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson 1 Opinnäytetyöhankkeen työseminaarin avauspuhe 20.4.2006 Stadiassa Hoitotyön koulutusjohtaja Elina Eriksson Arvoisa ohjausryhmän puheenjohtaja rehtori Lauri Lantto, hyvä työseminaarin puheenjohtaja suomen

Lisätiedot

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet

Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Tyyli-hanketyö ja pilotti: Työn opinnollistaminen Oulun yliopisto, terveystieteet Prof. Maria Kääriäinen, lokakuu 2017 Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

NELOSKIERRE. Käsikirja

NELOSKIERRE. Käsikirja NELOSKIERRE Käsikirja Sakariina Heikkanen Aloitin HAAGA-HELIAlla 21.11.2011 Yksi ensimmäisistä työtehtävistäni: käsikirjaan tutustuminen ja sen editoiminen. Hyvä tapa päästä sisään Living Lab terminologiaan.

Lisätiedot

Ethical Leadership and Management symposium

Ethical Leadership and Management symposium www.laurea.fi Ethical Leadership and Management symposium Hyvinvointipalvelut ekosysteemien tietojen mallintaminen 6.10.2016 Dos. Jorma Jokela 2 3 MORFEUS hanke WORKSHOP työskentelyn taustalla yliopettaja

Lisätiedot

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli

Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli Jatkoväylä-seminaari Haaga-Helia 9.5.2017 Kaisa Tsupari Hyrian ja Laurean jatkoväylä projektiopintomalli 1 HYRIA KOULUTUS 9.5.2017 Liiketalouden pt/ nuoret Mahdollisuus suorittaa tutkinnonosa (15 osp)

Lisätiedot

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka

Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari Riikka Pellikka Pysyvä toimintatapamuutos keskushallinnon uudistuksella - seminaari 9.3.2017 Riikka Pellikka Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla.

Lisätiedot

OpenDigi toimijat. Taustalla SA:n PREP21-hanke 5 opettajankoulutusyliopistoa

OpenDigi toimijat. Taustalla SA:n PREP21-hanke 5 opettajankoulutusyliopistoa OpenDigi 18.12.2017 OpenDigi toimijat Taustalla SA:n PREP21-hanke 5 opettajankoulutusyliopistoa - Oulun yliopisto (koordinaatori) - Jyväskylän yliopisto - Itä-Suomen yliopisto - Turun yliopisto - Lapin

Lisätiedot

Tehokkaan verkostotyön perusta. Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Tehokkaan verkostotyön perusta. Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Tehokkaan verkostotyön perusta Timo Järvensivu, KTT, verkostotyön tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkoston toimivuuden avaintekijät Uudet toimijat innostuvat ja tuovat mukaan uutta tietoa ja

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi Alustavia tuloksia HYVÄ hankkeen arvioinnista HYVÄ- hankkeen neuvottelukunta 18.2.2011, Toni Riipinen Arviointityön luonteesta Arviointityön

Lisätiedot

Tietojohtamisen valmistelu Uusimaa2019 -hankkeessa Soili Partanen

Tietojohtamisen valmistelu Uusimaa2019 -hankkeessa Soili Partanen Tietojohtamisen valmistelu Uusimaa2019 -hankkeessa 5.6.2019 Soili Partanen Päätavoite Maksimoida väestön hyvinvointi niukkenevilla resursseilla Uudenmaan tietojohtamisen kehittämisen viitekehys Johtopäätökset

Lisätiedot

Voimaa verkostoista! Tehokkaan ja hyödyllisen verkostotyön askeleet

Voimaa verkostoista! Tehokkaan ja hyödyllisen verkostotyön askeleet Voimaa verkostoista! Tehokkaan ja hyödyllisen verkostotyön askeleet GeroMetron kauden aloitusseminaari 1.3.2017 Timo Järvensivu KTT, tutkija ja yrittäjä nommoc seugolaid osk Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi Päivän ohjelmasta Projektin elinkaari Ideasta suunnitteluun Käynnistämisen haasteet Suunnitelmasta toteutukseen Palautteen

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet

Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Asiakaslähtöisen potilasturvallisen hoidon toteuttamisen haasteet Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtM Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, psykiatrian toimialue Asiakaslähtöisyys Asiakas ainoa

Lisätiedot

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela

Avoimuus ja strateginen hankintatoimi. BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa Sari Laari-Salmela Avoimuus ja strateginen hankintatoimi BRIIF: Yhteistyöllä ja uskalluksella innovaatioita julkisessa hankinnassa 27.9.2016 Sari Laari-Salmela Hankintamenettelyt strategisina käytäntöinä Millaisia hankintamenettelyjen/-

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu

Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö. DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen koulutus, TKI-toiminta ja yritysyhteistyö DL2021 vuosiseminaari Kirsi Viskari Saimaan ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulujen TKI-faktoja Vuoden 2017 lukuja 2250 tutkimus- ja kehittämishanketta

Lisätiedot

Työryhmäkysymykset THL

Työryhmäkysymykset THL Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa

Lisätiedot

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA

OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OSAAMISEN JOHTAMINEN JA KEHITTÄMINEN LÄNSI-POHJAN SAIRAANHOITOPIIRIN ENSIHOITOPALVELUSSA OPINNÄYTETYÖN TEKIJÄT TERO LUOKKANEN JA SINI OTTELIN OPINNÄYTETYÖN OHJAAJAT: LEHTORI, TUTKINTOVASTAAVA RAIJA RAJALA,

Lisätiedot

mhealth booster -hanke mhealth booster hankeen arviointia väliseminaarivaiheessa 4.6.2014 / LW

mhealth booster -hanke mhealth booster hankeen arviointia väliseminaarivaiheessa 4.6.2014 / LW mhealth booster -hanke mhealth booster hankeen arviointia väliseminaarivaiheessa 4.6.2014 / LW mhealth booster hankkeen käyttäjälähtöiset KEHITTÄMISYMPÄRISTÖT Soukan palvelukeskuksen HYVINVOINTIKIOSKI

Lisätiedot

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä

Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä Seuratuki urheiluseuratoiminnan kehittämisessä tuloksia seuratuen seurannasta ja arvioinnista Salla Turpeinen LIKES-tutkimuskeskus LIKES-tutkimuskeskus Rautpohjankatu 8, 40700 Jyväskylä www.likes.fi Seuratuen

Lisätiedot

Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa

Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa 24.01.2013 Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Liisa Vanhanen-Nuutinen 1070517 Selvityksen

Lisätiedot

YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI. Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä

YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI. Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä YHDEKSÄN ON ENEMMÄN KUIN YKSI Tiimit seurakunnan vapaaehtoistoiminnan kehittäjinä Jos haluat kulkea nopeasti, kulje yksin. Jos haluat kulkea kauas, kulje yhdessä. Afrikkalainen sananlasku Lähtökohta Seurakunnan

Lisätiedot

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama

vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula , Lehmusvalkama vs. Kehittämisylihoitaja Pekka Makkonen Kokemusasiantuntija Veikko Markkula 2.11.2017, Lehmusvalkama Terveydenhuollon / sosiaalihuollon ammattilainen Hoito Potilas / asiakas palveluidenkäyttäjä VSSHP

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö

Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa. Verkostotapaaminen Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: Järjestöt mukana muutoksessa Verkostotapaaminen 13.-14.2.2019 Tarja Bergström, hankepäällikkö Järjestö 2.0: mukana muutoksessa avustusohjelma yhdenvertaisuuteen digitalisoituvassa toimintaympäristössä

Lisätiedot

Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta

Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Taustatiedot 1. Valitkaa organisaatio, jota edustatte * Avire Oy Avire Oy / Kuntoutussäätiö yhdessä Kuntoutumis-

Lisätiedot

Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä. Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä. Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkostoissa toimiminen: verkostotyön perusteita ja käytäntöä Timo Järvensivu KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Nuori Suomi 13.3.2012 Verkosto voidaan määritellä ainakin kahdella

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa

Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa Tulevaisuuden kunta? Havaintoja kuntauudistusten valmisteluprosessien arvioinnista ARTTU2-tutkimusohjelmassa Kuntatalous ja -johtaminen murroksessa -aluetilaisuus Kuntalaki -kiertue 27.1.2015 Rovaniemi

Lisätiedot

Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua. Riitta Hiltunen

Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua. Riitta Hiltunen Osaaminen osana ICT-palvelukeskuksen laatua Riitta Hiltunen 17.2.2016 Aihe ja tavoitteet Tutkimuskohteena ICT-palvelukeskus ja sen palvelutoimintansa viitekehityksenä käyttämän ISO20000-palveluhallintajärjestelmän

Lisätiedot

Osataan! Tampereen, Turun ja Vaasan osahankkeiden kuulumiset. Aloitusseminaari 27.9.2012, Jyväskylä

Osataan! Tampereen, Turun ja Vaasan osahankkeiden kuulumiset. Aloitusseminaari 27.9.2012, Jyväskylä Osataan! Tampereen, Turun ja Vaasan osahankkeiden kuulumiset Aloitusseminaari 27.9.2012, Jyväskylä Tampere, Turku & Vaasa, kaikille yhteiset teemat Miten työpaikalla tapahtuva osaaminen tehdään näkyväksi?

Lisätiedot

Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy

Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta. Sari Koskelo, Vison Oy ? Big Room -toiminta tutkimuksen näkökulmasta Sari Koskelo, Vison Oy 16.3.2018 Sisältö Big Room konseptin moniulotteisuus Tavoitteet Johtaminen Big Room toiminta kehitys- ja toteutusvaiheissa Big Room

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen

Puu-Hubi toimintamalli. Ari Hynynen Puu-Hubi toimintamalli Ari Hynynen 09.06.2015 Puurakentamisen innovaatioympäristö puurakentamisen ekosysteemi kunnat SeAMK kaupungit metsäkeskus 2 1 yliopistot maakuntaliitto yksilöt ELY-keskus verkostoituminen

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Kumppanuutta yli rajojen - Yhteistyömalli kaupungin ja korkeakoulun kumppanuudelle. Toini Harra Yliopettaja, Metropolia

Kumppanuutta yli rajojen - Yhteistyömalli kaupungin ja korkeakoulun kumppanuudelle. Toini Harra Yliopettaja, Metropolia Kumppanuutta yli rajojen - Yhteistyömalli kaupungin ja korkeakoulun kumppanuudelle Toini Harra Yliopettaja, Metropolia Suomen suurin ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky ja Terveys ja hoitoala

Lisätiedot

Osallistuminen teemaryhmä

Osallistuminen teemaryhmä Osallistuminen teemaryhmä Loppuraportointi 30.6.2018 30.7.2018 1 www.pirkanmaa2019.fi 1.Osallistumisen teemaryhmän tavoitteiden ja tulosten toteutumisen arviointi Tavoitteiden ja lopputulosten toteutuminen

Lisätiedot

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja

Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Aidosti asiakaslähtöinen kunta? Tekijän ja tutkijan havaintoja Keva 1.4.2014 ----------------------------------- Kari Hakari Tilaajajohtaja, HT Tampereen kaupunki Uusi julkinen hallinta hallinnonuudistusten

Lisätiedot

Yhteisistä tavoitteista yhdessä tuloksiin Voimaa verkostoista!

Yhteisistä tavoitteista yhdessä tuloksiin Voimaa verkostoista! Yhteisistä tavoitteista yhdessä tuloksiin Voimaa verkostoista! Verkostotyön keskeiset askeleet Kielten kärkihanke, kieltenopetusta koskevat kokeilut 15.5.2017, Paasitorni Timo Järvensivu KTT, tutkija ja

Lisätiedot

OSAAVA-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen arviointikysely2015

OSAAVA-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen arviointikysely2015 OSAAVA-ohjelman mukaisen kehittämishankkeen arviointikysely2015 1. Raportoitavan Osaava-kehittämishankkeen nimi/ nimet - Osaava Pudasjärvi- hanke 1 TAUSTATIEDOT 2. Avustuksen hakija (hallinnollisesti vastuullinen

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Perusteiden ja paikallisten opetussuunnitelmien valmistuminen (valtioneuvoston asetuksen mukaan) Esiopetuksen, perusopetuksen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä

Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen työvälineet -teemaryhmä Tervetuloa! Puheenjohtajina Annu Niskanen, Anturi-hankkeen projektipäällikkö, ammatillinen opettajakorkeakoulu ja Jouni Huotari, ohjelmistotekniikan

Lisätiedot

Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu. Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys

Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu. Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys Koulut kuntoon Espoon sisäilma-hackathon kokeilu Jaana Suonsaari, kehittämispäällikkö / Espoon kaupunki, konsernihallinto palvelukehitys Lähtölaukaus: DOB datasta oivallusta ja businesta & Laurean AMK

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja

Lisätiedot

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus

Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Puhtia paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön Arja-Sisko Holappa Opetushallitus Paikalliset opetussuunnitelmat Voidaan ottaa käyttöön 1.8.2015, on viimeistään otettava käyttöön 1.8.2016. Paikallisten opetussuunnitelmien

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena

Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Kehittämishanke vanhuspalvelujen strategisen johtamisen tukena Case: Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen/ Vantaa Matti Lyytikäinen Vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja, Vantaa 16.3.2011 Hankkeen lähtökohdat

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot

Työyhteisön näkökulma - osatutkimus

Työyhteisön näkökulma - osatutkimus Kaikille sopiva työ ja työyhteisö Työyhteisön näkökulma - osatutkimus Erikoistutkija Outi Hietala, 1 RATKO-malli työyhteisöjen näkökulmasta Osatutkimuksen tavoitteena: - kuvata RATKO-mallin & -kehittämistyön

Lisätiedot

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa

Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa Onnistuneen oppimisprosessin edellytyksiä verkossa prof. Sanna Järvelä Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö teknologia kehittyy, mutta ihmisen älykkään toiminnan

Lisätiedot

Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein?

Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Miten minun tulisi toimia, jotta toimisin oikein? Verkkopohjainen dilemmakeskustelu sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden eettisen ajattelun kehittäjänä Soile Juujärvi ja Kaija Pesso SULOP 2013 3/7/2013

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN POLIISIN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA 2017 2019 POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA Toimintaympäristön muutostekijät Keskeisiä muutostekijöitä

Lisätiedot

Katri Vataja HTT.

Katri Vataja HTT. Katri Vataja HTT katri.vataja@gmail.com Näkökulmani kehittävään arviointiin Projektit Hankkeet Johtamisen kehittäminen Strategiatyö Työyhteisökehittäminen Kehi%ävä arvioin- työyhteisössä MITÄ? Arviointiprosesseja

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus Sosiaali- ja terveydenhuollon valmiussuunnitteluohjeistus 27.5.2019 Sari Vuorinen Projektipäällikkö Valmiusseminaari 23.5.2019 Hankkeen esittely Uudet julkaisut Jatkoaskeleet Valmius- ja jatkuvuudenhallinta

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011

KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 KASSU LIVES Kasarminmäki Living Lab Ohjausryhmän kokous 5.5.2011 1. Tavoitteet Luoda käyttäjä- ja kysyntälähtöinen Living Lab toimintaympäristö, joka tukee Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- oppimisen

Lisätiedot

Verkostot kehittämistyössä

Verkostot kehittämistyössä Verkostot kehittämistyössä Lääkkeiden käytön järkeistämisen verkosto, työpaja 27.9.2012 Timo Järvensivu, KTT, tutkimuspäällikkö Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn

Lisätiedot

JUHTA Riikka Pellikka

JUHTA Riikka Pellikka JUHTA 4.4.2017 Riikka Pellikka Suomidigin missio: Uudistamme julkiset palvelut käyttäjälähtöisiksi ja ensisijaisesti digitaalisiksi toimintatapoja uudistamalla. Tilanne kevät 2016 o Digitalisoinnin periaatteet

Lisätiedot

HYVE -JOHTAMISEN KARTTA -HANKE 1.3.2012-31.10.2014 Kainuun osahankkeen riskienarviointi Pvm:30.7.2013 Laatijat: PirjoJokelainen Niina Komulainen Riskin vaikutus Vähäinen (1) Vakava (2) Erittäin vakava

Lisätiedot

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN

Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Verkko-opetus - Sulautuva opetus opettajan työssä PRO-GRADU KAUNO RIIHONEN Opettajan näkökulma sulautuvaan opetukseen verkkooppimisympäristössä Hyödyllisintä opettajan näkökulmasta on verkkoympäristön

Lisätiedot

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä

Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä Pedagoginen tiimi toimintamalli kehittämistyössä ja johtamisen välineenä EIJA KAMPPURI LASTENTARHANOPETTAJA, KM VARHAISKASVATUKSEN JOHTAJUUSFOORUMI 17.5.2018, JOENSUU Työpajan sisältö 2 esitellään pedagoginen

Lisätiedot

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt

IPT 2. Hankinnan suunnittelu työpaja Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt IPT 2 Hankinnan suunnittelu työpaja 8.-9.6.2017 Allianssikyvykkyys ja ryhmätyöskentelyn arviointi Annika Brandt Aiemmasta IPT-työpajasta Tarjoajan vähimmäisvaatimukset ja valintakriteerit? Tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ

Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ Pienten ryhmien toimiva vuorovaikutus pedagogiseksi voimavaraksi KOULUN TOIMINTAKULTTUURIN KEHITTÄMINEN 2015-2016 NUMMENPAKAN KOULU AURAJOEN YKSIKKÖ Kehittämistoiminnan tavoitteet Kaikkien luokan oppilaiden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta

KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS. SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta KESKI-SUOMEN SOTE-UUDISTUS SWOT-analyysi Keski-Suomen sosiaali- ja terveyspalveluiden muutoksesta Vahvuudet Hyvä, pitkä historia yhdessä tekemisestä Meillä on esimerkkejä interaatiosta esim. Saarikassa,

Lisätiedot

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin Pirkanmaan maanrakennuspäivä 2016 12.1.2016 Markku Niemi Taustaa Liikenneviraston hallinnoiman väyläomaisuuden

Lisätiedot

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017

Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017 Heikki Waris instituutin toimintasuunnitelma 2017 Mirja Satka Käsitelty Soccan neuvottelukunnassa 1.2.2017 Avaintehtävät instituutissa vuonna 2017 Sosiaalityön käytäntöjen tiedontarpeita palveleva tutkimus

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj.

Työn ja oppimisen integrointi. Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Työn ja oppimisen integrointi Maarit Latvala Verkkovirta-hanke, ohjausryhmän pj. Visio Korkeakouluissa on toimivat työkalut ja toimintaympäristöt työn opinnollistamiselle. Tämä antaa opiskelijoille entistä

Lisätiedot

Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Verkostomaisen toiminnan pääperiaatteet, edellytykset ja parhaat käytännöt Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kaksi näkökulmaa verkoston määrittelyyn 1. Abstrakti määritelmä: verkosto

Lisätiedot

Kliininen urakehitys ja palkka

Kliininen urakehitys ja palkka Kliininen urakehitys ja palkka Kunta-alan palkkausjärjestelmä Tehtäväkohtainen palkka Henkilökohtainen lisä (harkinnanvarainen) Työkokemuslisä (5 vuotta 3 % / 10 vuotta 8 %) Tulospalkkio (ei pakollinen)

Lisätiedot

Mitä prosessissa kehitetään. Prosessin kehittäminen. Kehittämisen tavoitteita. Perusasioita kehittämisessä. Pohjana esim. CMM

Mitä prosessissa kehitetään. Prosessin kehittäminen. Kehittämisen tavoitteita. Perusasioita kehittämisessä. Pohjana esim. CMM Mitä prosessissa kehitetään Pohjana esim. CMM Prosessin kehittäminen Projektien hallinta Prosessin kuvaus, toimintaohjeet Laadunvarmistus Mentelmät Riskinhallinta Yms. Kehittämisen tavoitteita Tuotannon

Lisätiedot

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen

Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? Sirkka Hulkkonen Miten kehittämishankkeiden hyvät käytännöt siirtyvät arjen toimintaan? 25.3.2010 Sirkka Hulkkonen Vaikuttavuus alkaa ideasta Mihin hanke perustuu? Onko taustalla Teknologian kehittyminen Rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Pedagogisten linjausten ja ohjeistuksien toimeenpanon ongelmat

Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Pedagogisten linjausten ja ohjeistuksien toimeenpanon ongelmat VETO-Peda -hanke VETO-Peda, Pedagogiset katselmukset Lähtökohdat Laadunhallinnan painopistealueet ja niiden kehittäminen: Oppilaitoksen johdon ja henkilöstön vahvempi sitouttaminen Opiskelijoiden ja työelämän

Lisätiedot

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto

Pippuri Loppuarviointi Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Pippuri Loppuarviointi 12.12.2018 Anna Saloranta & Pasi-Heikki Rannisto Johtamiskorkeakoulu Tampereen yliopisto Mitä arvioitiin? Miten Lape hankkeessa toteutettu kehittäminen ilmenee asiakkaiden, ammattilaisten,

Lisätiedot

Sivuston sisällöt... 5 Sivurakennesuunnitelma (alustava)... 5 Sisältösuunnitelma (alustava)... 6

Sivuston sisällöt... 5 Sivurakennesuunnitelma (alustava)... 5 Sisältösuunnitelma (alustava)... 6 Liite 2: 1(7) Sisältö Kuvaus hankkeesta ja sen verkkosivustosta... 2 Verkkosivuston keskeisin rooli ja tavoitteet... 2 Käyttäjät ja käyttäjäryhmät... 2 Mitä muita palveluita ja sivustoja verkkopalveluun

Lisätiedot

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6

Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Ylä-Savon toimintasuunnitelma 2011-2012 1/6 Terveyshyötymallin mukaisen toiminnan kehittäminen ja levittäminen PAINOPISTEALUE TAVOITE TOIMINTATAPA AIKATAULU VASTUUHENKILÖT/ TOIMIJAT Päätöksenteon tuki

Lisätiedot

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT OSAAMISMERKIT Digitaalinen osaamismerkki (open badge) on saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen väline. Digitaalinen merkki ei itsessään luo lisäarvoa,

Lisätiedot

Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON

Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON Open House -hanke 2014 2015 27.10.2014 / AOll OHJEISTUS TYÖELÄMÄJAKSOON Sisältö 1 Open House-hankkeen tavoite 2 Työelämäjakso Open House-hankkeessa 3 Työelämäjakson tavoite 4 Ajankohta 5 Pariopettajuus

Lisätiedot

Haastattelijan arki. Tässä paketissa keskitytään käytännön vinkkeihin. Lisäksi on syytä kaivaa esille haastatteluja käsitteleviä metodikirjoja

Haastattelijan arki. Tässä paketissa keskitytään käytännön vinkkeihin. Lisäksi on syytä kaivaa esille haastatteluja käsitteleviä metodikirjoja Haastattelijan arki Tässä paketissa keskitytään käytännön vinkkeihin. Lisäksi on syytä kaivaa esille haastatteluja käsitteleviä metodikirjoja Arviointikriteerit laadullisessa tutkimusotteessa tutkija lähestyy

Lisätiedot

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin 1 Tulevaisuuden näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Päivi Häkkinen PERUSOPETUS 2020 Tietoyhteiskuntavalmiudet 18.3.2010, Opetushallitus, Helsinki 2 Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan ja halutaan

Lisätiedot

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro

Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro Turvallisuustutkimuksen strategia kommenttipuheenvuoro 30.1.09 Kari Laitinen Poliisiammattikorkeakoulu kari.m.laitinen@poliisi.fi 5.2.2009 sisällys Turvallisuuden luonne Strategian luonne Tutkimustyön

Lisätiedot

PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009

PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009 PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI PORTFOLIO 15.6.2009 SISÄLTÖ: MIKÄ PORTFOLIO ON? MITÄ PORTFOLIO AMMATILLISEN KASVUN JA OMAN TYÖN/ OPETTAJUUDEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Innovaatiopedagogiikka miksi, mitä, miten?

Innovaatiopedagogiikka miksi, mitä, miten? Innovaatiopedagogiikka miksi, mitä, miten? Åpopäivät 8.2.2019 Taru Konst & Minna Scheinin Miksi muutosta tarvitaan? Nuorten ihmisten työnkuva voi muuttua keskimäärin 25 kertaa heidän elinaikanaan N. 65

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija

Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli. Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi. Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan kotoutumisen toimintamalli Työ kotouttaa MEIJÄN ekosysteemi Mia Sevonius-Male maahanmuuttoasiantuntija Pohjois-Karjalan ELY-keskus 22.11.2016 1 Miksi kotoutuminen on tärkeää? Laki kotoutumisen

Lisätiedot

Uusia avauksia opetukseen ja työelämään -Työ- ja elinkeinoelämä opetuksen avainkumppanina

Uusia avauksia opetukseen ja työelämään -Työ- ja elinkeinoelämä opetuksen avainkumppanina Uusia avauksia opetukseen ja työelämään -Työ- ja elinkeinoelämä opetuksen avainkumppanina Marja Gröhn-Rissanen Anne-Leena Juntunen Lastensuojelun kesäpäivät Iisalmi 13.6.2012 http://ois10.blogit.fi OIS-ajattelu

Lisätiedot

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi

Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Ajankohtaista laadunhallinnasta Toimivan laadunhallintaa ja laadun jatkuvaa kehittämistä tukevan järjestelmän kriteerit ja arviointi Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

Itsearviointi suunnannäyttäjänä

Itsearviointi suunnannäyttäjänä Arvioinnin moninaisuus mm. Hankkeen johtaminen, talous ja hallinto Hankkeen tulokset vs. kirjatut tavoitteet Hankkeen vaikutukset (työntekijät: mm. osaaminen, jaksaminen, työhyvinvointi, asiakkaat, organisaatio,

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot