Saaristoasiain neuvottelukunta Luonnos JL/mmm SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saaristoasiain neuvottelukunta Luonnos JL/mmm SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018"

Transkriptio

1 Saaristoasiain neuvottelukunta Pvm Dnro Luonnos JL/mmm SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93) ja asetukseen saaristoasiain neuvottelukunnasta (387/87, 1316/93). Toimintasuunnitelma tähtää saaristolaissa, aluekehityslaissa, valtioneuvoston aluekehittämispäätöksessä, valtakunnallisessa saaristo-ohjelmassa sekä mahdollisissa muissa aluekehittämistä koskevissa päätöksissä ja ohjelmissa määriteltyjen tehtävien suorittamiseen tai niiden tukemiseen. Tavoitteena vuonna 2018 on edesauttaa saaristolain mukaisesti saariston huomioimista kansallisessa päätöksenteossa ja EU-ohjelmakauden hankkeiden suunnittelussa. Tuetaan hallituksen kärkihankkeiden edistämistä saariston osalta kehittämällä vesistöihin, metsiin ja peltoihin perustuvaa biotaloutta, saaristo- ja vesistömatkailua ja elämyselinkeinoja, muuta yrittäjyyttä, vapaa-ajan asumisen kehittymistä kakkos- ja ykkösasumiseksi, sähköisten digipalvelujen ja liikkuvien palvelujen tarjontaa ja käyttöä saarten kehittämisessä, tonttitarjontaa saarilla. Kierto- ja jakamistalouden nökökulmaa pidetään mukana kaikessa kehittämistoiminnassa. Etsitään yhdessä maakuntien ja kuntien kanssa keinoja voimistaa saaristopolitiikkaa aluetasolla. Tehtävät ovat seuraavia: Hallinto ja yhteistyö * Neuvottelukunta avustaa hallitusta saaristolain huomioimisessa hallituksen ja ministeriöiden toiminnassa. Aktivoidaan ministeriöitä, maakuntia, kuntia, kansalaisjärjestöjä ja elinkeinoelämää toteuttamaan valtakunnallista saaristoohjelmaa Saaristojärjestelmän ydinkunnat, saaristokunnat ja saaristoosakunnat, saavat korostetun huomion osakseen (valtioneuvoston asetus saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista * Järjestetään valtakunnallinen saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari yhdessä Varsinais-Suomen Liiton ja Turun kaupungin kanssa Turussa Seminaari on saaristopolitiikan 70-vuotisjuhlaseminaari, johon pyritään saamaan korkean tason juhlapuhuja ja ohjelma. Ansioituneita saaristoveteraareja palkitaan. Seminaariin mukaan otettavien osanottajien määrä kaksinkertaistetaan juhlavuoden vuoksi eli nostetaan 300:aan. * Neuvottelukunta pitää 8 kokousta, yhtä lukuun ottamatta Helsingissä. Kesäkokous pidetään vuoroperiaatetta noudattaen ti ja ke Hailuodossa Pohjois- Pohjanmaalla. Työryhmiä asetetaan tarvittaessa esiin tulevien asioiden käsittelyä

2 2 varten. Kokouksista aiheutuu matka-, päiväraha- ja kokoustila- ja monistuskustannuksia. * Sihteeristö (pääsihteeri ja kymmenen sivutoimista sihteeriä/yhteyshenkilöä) liikkuu maakunnissa, saaristokunnissa ja saaristo-osakunnissa ja muissa kunnissa sijaitsevilla saaristo-alueilla asioiden käsittelyn edellyttämällä tavalla * Neuvottelukunta järjestää n. 5 tiedotustilaisuutta. Neuvottelukunta kehittää verkkosivujansa vastaamaan hallintoviranomaisten, kansalaisten, tiedotusvälineiden ja muiden tahojen kysyntää ja tarvetta. Saaristopolitiikan 70-vuotisjuhlavuoteen liittyen pyritään neuvottelemaan YLEn kanssa YLEn TV-kanavilla esitettävä ohjelma, joka kuvaa saaristopolitiikkaa. Saaristoasiain neuvottelukunnan esite Suomi-saarten ja vetten maa painetaan juhlavuoden kunniaksi kahdeksalla kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, saksaksi, ranskaksi, espanjaksi ja kiinaksi. * Neuvottelukunta toimii valtion talousarvioesitykseen 2018 MMM:n momentille varattavasta määrärahasta tavoiteltavalla määrärahalla, euroa, mikä koostuu eurosta toimintamenoihin ja eurosta, joka haetaan valtakunnallisten maaseudun ja saariston tutkimushankkeiden alakohdalta saaristoasiain neuvottelukunnan organisoimiin saariston tutkimus- ja kehittämishankkeisiin. Yksilöity määrärahatarvelaskelma on LIITTEENÄ 1. Yleinen kehittämistoiminta * Laaditaan selvitys saaristopolitiikka Suomessa ja Euroopassa * Edistetään saaristolain tavoitteiden toteutumista yhdessä ministeriöiden, kuntien, maakunnan liittojen, ELY-keskusten ja järjestöjen kanssa toteuttamalla maakuntakierrosta. * Etsitään keinoja yhdessä maakuntien ja kuntien kanssa voimistaa saaristopolitiikan toteuttamista aluetasolla ottaen huomioon maakuntaohjelmiin aluekehitys-asetuksen mukaan sisällytettävät saaristo-osuudet. * Esitetään lausunnoin, yhteydenotoin ja tiedotustoiminnan keinoin saaristolain ja saaristoalueiden näkökulmaa edustava kanta eduskunnalle, hallitukselle, ministeriöille ja muille tahoille ajankohtaisiin laki-, asetus-, ohjelma ja muihin kehittämishankkeisiin sekä talousarvioon ja määrärahojen jakoa koskeviin päätöksiin. * Edistetään yleisellä tiedotustoiminnalla sosiaalisen median kohtaamispaikkojen, saaritorien, luomista saarille asiaa koskeneen projektin 2013 esittämän mallin mukaisesti. Mallin mukaisella saaritorilla kokoaikaiset ja osa-aikaiset asukkaat, veneilijät, virkistyskalastajat, matkailijat, luonnon ystävät, muut saariston ystävät, yrittäjät ja myös viranomaiset voivat kohdata, vaihtaa ajatuksia, saada yhteistyökumppaneita saaren kehittämistä koskeviin hankkeisiin, luoda yhteisiä harrastuspiirejä ja näin vahvistaa saarten elinvoimaa. * Kehitetään aktiivisen saaristopolitiikan jättäneistä osaajista koostuvan saaristoekspertit-skärgårdsexperterna -ryhmän toimintaa. Ryhmän tarkoitus on antaa talkooperiaatteella osaamista saaristopolitiikalle ja vaalia saaristopolitiikan perinteitä. SANK nimeää ryhmän työvaliokunnan työryhmäkseen. * Tehdään yhteistyötä MMM:n ja muiden ministeriöiden osastojen ja alaisen hallinnon, alueiden uudistamisen neuvottelukunnan (AUNE), maaseutupolitiikan

3 3 neuvottelukunnan (MANE), kaupunkipolitiikan toimielinten, maakuntien ja kuntien, yliopistojen ja tutkimus- ja kehittämislaitosten kanssa. * Tehdään yhteistyötä saaristo- ja vesistöalueiden näkökulmasta tärkeiden kansalaisjärjestöjen, kuten poliittisten puolueiden, yrittäjäjärjestöjen, merenkulkualan, matkailun, veneilyn, kalastuksen ja maatalouden järjestöjen, Hirsitaloteollisuuden, ammattiliittojen, Messutapahtumien, Suomen Omakotiliiton ja Vapaa-ajan asukkaat ry:n sekä saariston kulttuuria ja luontoa vaalivien järjestöjen kanssa. *Toteutetaan Jakamis- ja kiertotalous saaristo- ja vesistöalueiden elinvoiman ja elämänlaadun tukena - selvityshanke. Elinkeinojen edistäminen * Edistetään saariston elinkeinojen turvaamista a) myötävaikuttamalla siihen, että saaristo kehittää aktiivisesti laaja-alaisia hankkeita uuden EU-ohjelmakauden ohjelmia ja varoja hyödyntäen. Erityinen huomio kohdistetaan yhteistyöhön Leader-toiminnan kanssa. b) osallistumalla uuden EU-ohjelmakauden Suomen esitysten valmisteluun. c) tukemalla meriklusterin elinvoimaisuuden turvaamiseen tähtääviä toimenpiteitä, d) tukemalla edellytysten luomista valtion ja kuntien työpaikkojen turvaamiselle ja uusien korvaavien työpaikkojen synnyttämiselle saaristossa, e) etsimällä saaristoon soveltuvia yritystoiminnan kehittämiskeinoja. * Aktivoidaan matkailun toimijoita toteuttamaan SANKn saaristomatkailuselvitystä 2017 saaristo- ja veistömatkailusta eurooppalainen vetovoimatekijä. Jatketaan saaristomatkailun verkostoitumista koskevaa työtä organisoimalla yhteistyössä alueellisten matkailuorganisaatioiden ja FinnPron kanssa saaristo- ja vesistömatkailun tuotekehittelyä ja markkinointia. *Viemällä eteenpäin kalamarkkinatapahtumien (n 5 tapahtumaa, puoli miljoonaa kävijää) matkailullista hyödyntämistä koskevan SANKn vuonna 2016 toteuttaman hankkeen esityksiä yhdessä kalamarkkinatapahtumien, Kalatalouden Keskusliiton, Suomen Matkailun Alueorganisaatioiden Liiton SUOMAn ja Finnpron kanssa. Jaetaan saaristoesitettä Helsingin Silakkamarkkinoilla lokakuussa 2018 yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa ja Turun Saaristolaismarkkinoilla keväällä 2018 ja Turun Silakkamarkkinoilla syksyllä 2018 yhteistyössä Åbolands Fiskarförbundetin kanssa ja muilla kalamarkkinoilla mahdollisuuksien mukaan. Neuvottelukunta a järjestää Helsingin Matka 2018 messuilla saaristo- ja vesistömatkailuseminaarin, jossa käsitellään SANKn asettaman projektin luonnosta Suomen saaristo- ja vesistömatkailun kehittämisohjelmaksi. b osallistuu Suomen matkailun Alueyhdistysten Liiton SUOMAN kanssa tehtävän kumppanuussopimuksen mukaan saaristo- ja vesistöalueiden markkinointiin ja matkailuopiskelijoiden perehdyttämiseen Helsingin Matka 2018 messuilla SANKn ryhmä käy messuilla. c aktivoi saaristo- ja vesistömatkailualueita markkinoimaan itseään Helsingin Vene18Båt-messuilla SANKn ryhmä käy messuilla. d syventää Euroopan ja muun maailman saaristo- ja järvimatkailun kehittämistyön tuntemusta pyrkimällä luomaan yhteistyöverkostoja sekä hankkimalla tietoa ja mm osallistumalla alan kansainvälisiin tietojenvaihtotapahtumiin

4 4 e tekee yhteistyötä matkailuasioissa TEM:n, MMMn, FINNPROn ja muiden tahojen kanssa. Infrastruktuuri * Edistetään saariston infrastruktuurin kehittämistä a) vaikuttamalla siihen, että LVM:n toimesta tehtävää liikennepolitiikan kehittämistä tehdään saaristoliikenteen osalta siten, että uudistukset tukevat saaristolain tavoitteiden saavuttamista, b) myötävaikuttamalla yhteysalusliikenteen, lossiliikenteen, yksityisteiden ja paikallisteiden rahoituksen ja hoidon ja muun liikenteen kehittämiseen ja palvelutason turvaamiseen. Tuetaan alusten ja lauttojen uusimista ja kilpailutuksen toimivuuden arviointia ja kehittämistä sekä, c) tukemalla laajakaistayhteyksien rakentamista ja julkisten ja yksityisten palvelujen digitalisointia, haja-asutusalueiden jätevesien käsittelyn ja jätehuollon kehittämistä sekä aurinko-, tuuli- ja hybridienergian käyttöön ottoa saaristossa ja saariston liittämistä verkkosähköön, tukemalla vesiliikenteen voimistamista ja uusien vesitiereittien rakentamisen edellytysten selvittämistä, d) tekemällä yhteistyötä Suomen Vesitieyhdistyksen kanssa vesiliikenteen mahdollisuuksien selvittämisessä ja tunnetuksi tekemisessä mm osallistumalla yhdistyksen koulutus- ja muihin tapahtumiin. Kokoaikainen ja osa-aikainen asuminen * Kehitetään vakinaista ja vapaa-ajan asumista maaseudun kehitysasiana mm a) edistämällä vakinaisen asumisen ja vapaa-ajan asumisen sekä elinkeinotoiminnan tonttien kysyntää ja tarjontaa saaristossa koskevan selvitysprojektin 2013 suosituksia yhdessä kuntien, maanomistajien ja kiinteistövälittäjien kanssa, b) aktivoimalla kuntia, kyliä ja yrityksiä hyödyntämään SANKn vuonna 2016 julkistaman Mökkibarometri selvityksen sekä SANKn vuonna 2017 julkistaman Nuoret aikuiset mökkiläisinä 2030-selvityksen tietojen avaamia mahdollisuuksia, c) osallistumalla huhtikuussa 2018 Suomen Messujen OmaMökkimessuille messuille järjestämällä klo valtakunnallisen Suuren mökkiläisseminaarin, jossa eduskuntaryhmien edustajat keskustelevat mökkeilystä mökkiläisten kysymysten pohjalta. SANKn ryhmä osallistuu seminaariin. Aktivoidaan Leader-ryhmiä järjestämään mökkialueita ja Leader-toimintaa esittelevä osasto mökkimessuille SANKn luovuttuaomasta osastostaan 20 vuoden jälkeen. Peruspalvelut Edistetään saaristoisuuden huomioimista erityistekijänä SOTE-uudistuksessa ja maakuntauudistuksessa. Aktivoidaan tutkimuslaitoksia tekemään selvitys saaristoisuuden huomioimisesta tapahtuneissa ja suunnittelun alla olevissa kuntaliitoksissa. Edistetään mallien luomista, joiden mukaan uusien yhtyneiden kuntien työpaikkoja, toimintoja ja palveluja voidaan sijoittaa kuntien saaristoalueille Edistetään sähköisten ja liikkuvien palvelujen kehittämistä saaristoalueilla Ympäristö ja kulttuuri

5 5 Edistetään saariston luonnon, maiseman ja kulttuurin arvojen kehittämistä ja suojelua yhdessä ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen ja alueellisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten kanssa. Erityinen huomio kohdistetaan Itämeren ja vesistöjen suojeluun. Edistetään saaristokultuuria mm aktivoimalla taidealojen toimijoita saamaan aikaan saaristo-, rannikko- ja vesistöalueita kuvaavia tai niihin liittyviä eri taiteen alojen teoksia. Kansainvälinen toiminta * Osallistutaan eurooppalaisen saaristopolitiikan luomiseen Suomen saaristo- ja vesistöalueiden intressien edistäjänä. Neuvottelukunta osallistuu Conference of Peripheral Maritime Regions-järjestön (CPRM) eurooppalaiseen saaristokonferenssiin 2018, tiivistää suhteita Pohjoismaiden Neuvostoon ja Ministerineuvostoon, Ruotsin saaristoasioista vastaavaan viranomaiseen Tillväxtanalysiin sekä muiden pohjoismaiden, Baltian, Venäjän ja muiden maiden saaristoviranomaisiin. * Kutsutaan Saarenmaan, Hiidenmaan ja Ahvenanmaan edustajat Suomeen pohtimaan saariston kehittämisasioita * Annetaan Suomen saaristoa koskevia tietoja EU:lle. * Pidetään yhteyksiä Euroopan Pienten Saarten liittoon.

Saaristoasiain neuvottelukunta TARKISTETTU SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2018

Saaristoasiain neuvottelukunta TARKISTETTU SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Saaristoasiain neuvottelukunta Pvm Dnro 22.2.2017 TARKISTETTU 20.9.2017 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93)

Lisätiedot

Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen Pvm 14.12.2016 Dnro SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TARKISTETTU TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93)

Lisätiedot

LUONNOS JL SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2019

LUONNOS JL SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Saaristoasiain neuvottelukunta Skärgårdsdelegationen Pvm Dnro 19.9.2018 LUONNOS JL SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Neuvottelukunnan toiminta perustuu saaristolakiin (49481, 1138/93)

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministrg of Agriculture and Forestrg LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 22.3.2019 508/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus

MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus Saaristoasiain neuvottelukunnan tavoitteet tulevalle hallituskaudelle MAHDOLLISUUKSIA HORISONTISSA saariston vetovoimainen tulevaisuus Vettä on Suomen kaikissa kunnissa ja saariakin on lähes kaikissa kunnissa.

Lisätiedot

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 1/2019

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 1/2019 Saaristotoimikunta 24.01.2019 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 4 Pöytäkirjantarkastus 5 SANK:n ajankohtaiset

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA

VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA Maa- ja metsätalousministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta VALTAKUNNALLINEN SAARISTOPOLIITTINEN TOIMEN- PIDEOHJELMA 2017-2019 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Eräitä alustavia

Lisätiedot

MAASEUDUN TULEVAISUUS

MAASEUDUN TULEVAISUUS Alue- ja kaupunkipolitiikan keskustelutilaisuus 21.4. 2017 MAASEUDUN TULEVAISUUS Christell Åström, pääsihteeri Maaseutupolitiikan neuvosto MANE TAUSTA 1995-2015 Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1995-2015

Lisätiedot

Saariston liikennepalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa

Saariston liikennepalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Saariston liikennepalvelujen järjestäminen tulevaisuudessa Liikenneneuvos Eeva Linkama, LVM Saaristoliikenteen neuvottelukunta 11.11.2014 Selvityksen taustalla on vuoden 2012 liikennepoliittinen selonteko

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Maakunnan tehtäviin liittyvät kansainväliset asiat ja yhteydet www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Aluekehitysviranomaisen tehtävät

Lisätiedot

MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA

MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA MAASEUTUPOLIITTINEN SELONTEKO 2009-2020 5. MAASEUTUPOLIITTINEN KOKONAISOHJELMA 2009-2013 Maaseutu hyvinvoinnin lähde Valmisteluprosessi ja keskeiset linjaukset Maaseutupolitiikan verkosto VALTIONEUVOSTO

Lisätiedot

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila

Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila Satakunnan Leader-ryhmät Spurtti-koulutus Ulvila 6.6.2014 Leader-ryhmät Toimintaa ohjaavat ohjelmat, lait ja asetukset Kansallinen taso: -Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma -Laki maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Saaristo-, rannikko- ja vesistömatkailu Suomen matkailussa. Saaristoasiain neuvottelukunta Hanna-Mari Kuhmonen

Saaristo-, rannikko- ja vesistömatkailu Suomen matkailussa. Saaristoasiain neuvottelukunta Hanna-Mari Kuhmonen Saaristo-, rannikko- ja vesistömatkailu Suomen matkailussa Saaristoasiain neuvottelukunta 8.11.2017 Hanna-Mari Kuhmonen TEM ja matkailu Vastaa matkailupolitiikan painotuksista ja koordinoi kehittämistyötä

Lisätiedot

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista

Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Maakuntauudistuksesta sekä muuta ajankohtaista Hanke- ja yritystukien koulutus 7.-8.2.2017 Hannu Linjakumpu Lapin ELY 9.2.2017 Ajankohtaista Ohjelmakausi 2014-20 lähenee puolta väliä Lapissa käänne parempaan

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö

Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina. Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Leader-ryhmien hallitukset alueellisina ohjelmajohtajina Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 24.4.2017 Kyse on paikallisesta kehittämisestä erilaisilla alueilla Kansalaisista ja yhteisöistä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet

1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja verkosto @Maaseutupolitiikka #maaseutupolitiikka VUODESTA 1988 NYKYPÄIVÄÄN 1988-1991 Maaseudun kehittämisprojekti 1992-1994 Maaseutupolitiikan neuvottelukunta 1995-2015

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan TAE 2017 19.9.2016 MMM / Ohjaus- ja talousyksikkö MMM:n määrärahaehdotus 2017 yhteensä 2 545 m (2 560 m /2016) 2 MMM:n määrärahaehdotus 2017 Hallinnonalalle

Lisätiedot

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla

Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Paikalliset yhdistykset mukana maakunta- ja sote-uudistuksessa Pohjois-Pohjanmaalla Helena Liimatainen Projektipäällikkö, järjestöagentti Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne - hanke Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne

Lisätiedot

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena

Valtakunnallista kehittämistehtävää hoitavan yleisen kirjaston toimialueena OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Johtaja 26.9.2017 Hannu Sulin OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN ASETUS YLEISISTÄ KIRJASTOISTA 1 Asetuksen sisältö Yleistä Yleisistä kirjastoista annetussa laissa (1492/2016)

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Tulossuunnittelu 2016-2019 Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat Kaakkois-Suomen ELY-keskus Strategiset valinnat Tulossopimusesityksen pitkän aikavälin strategiset tavoitteet Rajallinen määrä asioita Linjassa hallitusohjelman ja sen kärkihankkeiden kanssa Linjassa maakuntaohjelmien

Lisätiedot

Merellinen saaristomatkailu ja järvimatkailu ovat Suomen matkailun kehittämisen kärkihankkeita.

Merellinen saaristomatkailu ja järvimatkailu ovat Suomen matkailun kehittämisen kärkihankkeita. Projektisuunnitelmaluonnos 8.9.2017/SANK/MMM/jl SAARISTO-, RANNIKKO- JA VESISTÖMATKAILUN BEST PRACTISES - SELVITYS- JA KEHITTÄMISHANKE Saaristoasiain neuvottelukunnan (SANK) toimintasuunnitelmaan 2017

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola

Leader ja maakuntauudistus. Uusia mahdollisuuksiako? Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Leader ja maakuntauudistus Uusia mahdollisuuksiako? 17.1.2017 Elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola Maakuntauudistuksella uusia markkinoita SOTE-markkinoista on puhuttu paljon Maaseudun palvelujen rakentaminen

Lisätiedot

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö

Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä. Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien yhteistyöryhmät & ALKU uudistus ja uusi laki alueiden kehittämisestä Työ- ja elinkeinoministeriö ALKU uudistus ja maakunnan yhteistyöryhmät ALKU uudistuksessa MYR:lle ei tullut erityisiä uusia

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Maaseudun kehittämisohjelman tuleva ohjelmakausi 2014-2020 Kari Kivikko Hämeen ELY-keskus Valmistelutilanne vuoden 2012 lopussa Vaikuttaminen EU-tasolla käynnissä Kansallinen valmistelu hallinnon sisällä

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö rahastokaudella 2021-27 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2019 EU-valmistelun tilannekatsaus Rahoituskehykset 2021-2027 (MFF) - Esityksessä 2.5.2018 suuri leikkaus

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2017 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus-

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

SANKn LAUSUNTO SELVITYSMIES PERTTU VARTIAISEN SAARISTOPOLITIIKKAA, MAASEUTU- POLITIIKKAA JA KAUPUNKIPOLITIIKKAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ

SANKn LAUSUNTO SELVITYSMIES PERTTU VARTIAISEN SAARISTOPOLITIIKKAA, MAASEUTU- POLITIIKKAA JA KAUPUNKIPOLITIIKKAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ Työ- ja elinkeinoministeriö 6.2.2015 SANKn LAUSUNTO SELVITYSMIES PERTTU VARTIAISEN SAARISTOPOLITIIKKAA, MAASEUTU- POLITIIKKAA JA KAUPUNKIPOLITIIKKAA KOSKEVASTA SELVITYKSESTÄ Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren

Lisätiedot

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM

Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta. Leader-puheenjohtajien tapaaminen Laura Jänis, MMM Leader-ryhmän pj:n työ ministeriön näkökulmasta Leader-puheenjohtajien tapaaminen 3.9.2016 Laura Jänis, MMM Leader-työn tavoitteet ja periaatteet Leader-työn tavoitteet Oman alueen kehittäminen Paikallisen

Lisätiedot

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä

Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Kuinka suuri vesistöalue voidaan tehdä tunnetuksi? Topiantti Äikäs Dos., FT Oulun yliopisto, maantieteen laitos 23.3.2010, Imatran kylpylä Päivän aiheet: Ihmeellinen imago: suhde mielikuvaan ja brandiin

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle 2018 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017 Aineeton tuotanto ja luova talous Ohjaus tapahtuu työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 179/2007 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2008 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan

Vesiensuojelun tehostamisohjelma suunnitelmista toimintaan Vesiensuojelun tehostamisohjelma 2019 2021 suunnitelmista toimintaan Höytiäisen tulevaisuus yhteinen asia 23.11.2018 Polvijärvi, Huhmari Ylijohtaja Ari Niiranen Periaatteet ja painopisteet Lähtökohtana

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Alueellisen liikuntaneuvoston asettaminen, liikunnan edistäminen maakunnassa (Lakiehdotuksessa tehtävä on nimetty: alueellisen liikuntaneuvoston

Lisätiedot

K U T S U. Luonnos /JL/MMM. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Jyväskylä

K U T S U. Luonnos /JL/MMM. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari , Jyväskylä K U T S U Luonnos 15.2.2017/JL/MMM Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 5. 6.6.2017, Jyväskylä Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari Jyväskylässä Aika Paikka Järjestäjät Kohderyhmä

Lisätiedot

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten.

Opetusministeriö asettaa tarvittaessa työryhmän ohjelman valmistelua ja seurantaa varten. Annettu Helsingissä 9 päivänä helmikuuta 2006 Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty opetusministeriön esittelystä, säädetään 27 päivänä

Lisätiedot

Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina.

Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän tilaa sisä-suomessa lähivuosina. SISÄ-SUOMI JA SAARISTOKUNNAT LIITE 3. Muistio 22.12.2009 jorma leppänen, tem 1. JOHDANTO Toisaalta siltarakentamissuunnitelmat ja toisaalta kuntaliitossuunnitelmat antavat aiheen pohtia saaristojärjestelmän

Lisätiedot

1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999)

1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) 1(5) YM:n toimiala (YM:ssä tarkitettu versio): Maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999) - Tehtävänä maakunnan suunnittelu (19 ), johon kuuluu maakuntasuunnitelma ja maakuntakaava sekä maakuntaohjelma, josta

Lisätiedot

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019

OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 OKM:n ohjeistus vuodelle 2019 Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 11.10.2018 Kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia

Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI. Rahoitusmahdollisuuksia Vesistöt ja Ympäristö Yhdessä Hyvään Tilaan VYYHTI Rahoitusmahdollisuuksia Rahoituksen järjestymiseksi Paikallinen aktiivisuus ja sitoutuminen ensiarvoisen tärkeää! Kuka toimii hakijana? Jos konkreettisia

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA ALUEKEHITYS JA RAHOITUS KOULUTUS JA KESKUSTELUTILAISUUS Kuopio 5.2.2010 Aila Ryynänen Neuvotteleva virkamies TEM, AKY, RAPO Mitä aion käsitellä ALUEHALLINNON UUDISTUKSEN

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Saaristotoimikunta 29.04.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014

Saaristotoimikunta 29.04.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 Saaristotoimikunta 29.04.2014 PÖYTÄKIRJA 2/2014 13 Kokouksen avaus 14 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 15 16 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 17 Kemiönsaaren ajankohtaiset asiat 18 Saaristoliikenteen

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Keskiviikko klo Onsdagen KL

Keskiviikko klo Onsdagen KL SAARISTOASI AI N NEUVOTTELUKUNTA SKÄRGÄRDSDELEGATIONEN PÖYTÄKIRJA 3/2016 PROTOKOLL 3/2016 Aika: Tid: Paikka: Plats: Läsnä: Närvarande: Keskiviikko 21.9.2016 klo 14.15-16.45 Onsdagen 21.9.2016 KL 14.15-16.45

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p

Hallitus on Leader-ryhmän sydän. Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö p Hallitus on Leader-ryhmän sydän Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö sanna.sihvola@mmm.fi p. 02951 62264 Sivu 1 7.4.2015 Esityksen sisältö 1. Leader-ryhmien ja paikallisten strategioiden valinta

Lisätiedot

Saaristo-ohjelma

Saaristo-ohjelma Maa- ja metsätalousministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta Saaristo-ohjelma 2017 2019 Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Versio 2 8.5.2017 Alue- ja kuntatutkimuslaitos Spatia

Lisätiedot

MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OSANA ALUEKEHITTÄMISTÄ

MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OSANA ALUEKEHITTÄMISTÄ Lapin maaseutufoorumi 20.-21.2.2012 MAASEUDUN KEHITTÄMINEN OSANA ALUEKEHITTÄMISTÄ Eero Uusitalo professori, maaseutuneuvos, YTR:n pääsihteeri 20.2.2012 Maaseutu on oma politiikanalansa ja nivoutuu monin

Lisätiedot

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa

Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Meri ja saaristo Visit Finlandin strategioissa Jaakko Lehtonen, Executive Vice President 5.2.2015 2 JAAKKO LEHTONEN Ulkomaiset yöpymiset matkailun suuralueittain 2013 20 % 25 % 18 % 38 % Rannikko ja saaristo,

Lisätiedot

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi

Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen. Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi Tilannekatsaus POHJOIS-SAVON maakuntauudistukseen Itä-Suomen liikenneturvallisuusfoorumi 30.5.2017 Työ- ja elinkeino Ympäristöterveydenhuolto Sosiaalija terveydenhuolto TE-toimistot ELY-keskukset AVIt

Lisätiedot

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela

Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela Suomen tasavallan kulttuuriministeri Tanja Karpela 30.9.2005 1 Saimaa 30.9.2005 2 Pohjoinen ulottuvuus 30.9.2005 3 Pohjoisen ulottuvuuden politiikka toinen ohjelmakausi päättyy vuonna 2006 Seuraava jakso

Lisätiedot

Suomen saaristo- ja vesistömatkailusta eurooppalainen vetovoimatekijä

Suomen saaristo- ja vesistömatkailusta eurooppalainen vetovoimatekijä Suomen saaristo- ja vesistömatkailusta eurooppalainen vetovoimatekijä Vesistömatkailuselvityksen loppuraportin luonnos Vesistömatkailuseminaari 20.1.2017 Messukeskus, Helsinki Työn tausta ja tarkoitus

Lisätiedot

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö

Maaseutupolitiikka Suomessa. Maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikka Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö Lähes puolet suomalaisista asuu maaseudulla Lähes puolet väestöstä asuu maaseudulla. Suomi on myös hyvin harvaan asuttu maa. Asukastiheys on keskimäärin

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy

Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen

Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen Luontomatkailun liiketoiminnan kehittäminen 19.01.2018 I Henna Konu Itä-Suomen yliopisto Työryhmä: Henna Konu, Liisa Tyrväinen, Seija Tuulentie, Juho Pesonen, Katja Pasanen, Anja Tuohino Tavoitteet Selvittää

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.

Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä. Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1. Maakunnan tehtävät maaseudun kehittämisessä Neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola Maa- ja metsätalousministeriö/ruokaosasto 17.1.2017 1 MMM:n toimialan aluehallinnon ja kuntien tehtävät maakuntiin Hallituksen

Lisätiedot

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta

Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta Ajankohtaista maakuntauudistuksesta kulttuurin näkökulmasta KAAKKOIS-SUOMEN LUOVIEN ALOJEN KEHITTÄMISVERKOSTON KOKOUS 3/2016 Kirsi Kaunisharju 26.10.2016 Sote- ja maakuntauudistus Hallituksen linjaus 5.4.2016:

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM

Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 nvm Sirpa Karjalainen MMM Manner- Suomen maaseudun kehittämisohjelma 014 00 nvm Sirpa Karjalainen MMM Sivu 1 Ohjelman varojen kohdennus Luonnonhaittakorvaus* Ympäristökorvaus Neuvonta Eläinten hyvinvointi Luomuviljelyn tuki Maatalousinvestoinnit

Lisätiedot

Saaristoasiain neuvottelukunta (jäljempänä SANK) antaa asiasta seuraavan lausun non:

Saaristoasiain neuvottelukunta (jäljempänä SANK) antaa asiasta seuraavan lausun non: Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid1. Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid1. Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rid1. 1 (5) 14.12.2016 Liikenne-

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu

Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Valtioneuvoston tavoitepäätöksen valmistelu Veijo KAVONIUS Aluekehitysjohta Työ- elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Haikko 15.3.2011 Lakiuudistuksen (Laki alueiden kehittämisestä 1651/2009)

Lisätiedot

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa

Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma. ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Etelä- ja Länsi-Suomen alueellinen suunnitelma (versio 25.10.2012) ja EU:n komission lähtökohdat kumppanuussopimusneuvotteluihin Suomen kanssa Mari Kuparinen 16.11.2012

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola

Ajankohtaista maaseutuverkostosta. Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Ajankohtaista maaseutuverkostosta Verkostoasiamies Juha-Matti Markkola Leader-työ 2018, osaaminen Alueelliset hallituskoulutukset: Alueelliset (ELY-keskusalueittaiset) koulutukset järjestävät Leader-ryhmät

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma 2009

Viestintäsuunnitelma 2009 Viestintäsuunnitelma 2009 maaliskuu 2009 1 Itämerihaaste Turun ja Helsingin kaupungit sitoutuivat julkisesti kesäkuussa 2007 toteuttamaan sellaisia käytännön toimenpiteitä, joilla ne voivat vaikuttaa vesien

Lisätiedot

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos

Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos Merialuesuunnittelua koskeva hallituksen esityksen luonnos 24.9.2015 ympäristöministeriö Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivin vaatimukset Direktiivin tavoitteena on edistää

Lisätiedot

Odotukset maakuntauudistukselta

Odotukset maakuntauudistukselta Odotukset maakuntauudistukselta Kommenttipuheenvuoro Oulu 11.11.2016 Sote- ja Maakuntauudistus Maakunnille kootaan sosiaali- ja terveydenhuollon lisäksi myös muita tehtäviä: työ- ja elinkeinopalvelut sekä

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1

Lisätiedot

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 5/2017

Saaristotoimikunta PÖYTÄKIRJA 5/2017 Saaristotoimikunta 04.12.2017 PÖYTÄKIRJA 5/2017 49 Kokouksen avaus 50 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 51 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 52 Pöytäkirjantarkastus 53 Sähköinen kokouskäytäntö

Lisätiedot