TUTKIMUKSEN NIMI: IBD-REKISTERI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIMUKSEN NIMI: IBD-REKISTERI"

Transkriptio

1 ver 1.2 TUTKIMUKSEN NIMI: IBD-REKISTERI 1. Tutkimuksen taustaa Tulehduksellisilla suolistosairauksilla (IBD = inflammtory bowel disease) tarkoitetaan haavaista paksusuolitulehdusta (colitis ulserosa, CU), Crohnin tautia (CD) sekä ns. välimuotoista paksuolitulehdusta (indeterminate colitis, CI). Näiden sairauksien etiologia on tuntematon. Tulehduksellisten suolistosairauksien syntytekijät ovat epäselviä, mutta nykykäsityksen mukaan niiden katsotaan puhkeavan ulkoisten tekijöiden ja yksilön perinnöllisen alttiuden yhteisvaikutuksesta. Geneettisesti alttiilla henkilöllä ulkoiset tekijät aiheuttavat suolessa säätelyhäiriön, jonka seurauksena immunologinen toleranssi suolen normaalille bakteeriflooralle murtuu. (1,2). Seurauksena on jatkuvasti aktiivinen tulehdusvaste. Väestö-, perhe ja kaksostutkimukset ovat osoittaneet selvän perinnöllisen alttiuden sairastua tulehduksellisiin suolistosairauksiin (1). Crohnin tauti on kertaa tavallisempi ensimmäisen asteen ja monotsygoottisten kaksosten konkordanssi taudin suhteen on 15 % (3). Haavaisessa paksusuolitulehduksessa riski on pienempi. Tulehduksellisten suolistosairauksien esiintyvyys vaihtelee, ja on suurinta Pohjois- Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Iso-Britanniassa (5,6,7,8). Tauti puhkeaa tavallisesti vuoden iässä (6,9,10). Tulehduksellisten suolistosairauksien, etenkin Crohnin taudin esiintyvyys on yleistynyt viimeisten vuosikymmenien aikana (8,9,10). Suomessa tulehduksellisten suolistosairauksien esiintyvyydestä on tietoa vain Tampereen seudulta ja KELA:n erityiskorvattavien lääkkeiden tilastosta. Tampereen seudulla tulehduksellisten suolistosairauksien esiintyvyys oli vuosina / ja ilmaantuvuus 11,7/100000/v ja vuosina vastaavasti 283 ja (11,12). Suomessa lapsilla tulehduksellisten suolistosairauksien ilmaantuvuus on noussut 3,9/100000/v 7,0/100000/v vuodesta 1987 vuoteen 2003 Crohnin tauti on luonteeltaan krooninen, etenevä tai jatkuva sairaus (8). Tauti alkaa useimmiten vähitellen, oireiden ollessa vain lieviä, tuskin havaittavia vaivoja. Oireiden alkamisesta diagnoosiin saattaa kulua jopa vuosia. Noin 70 %:lla Crohnin tautia sairastavista on ajoittaisia aktiivisuus vaiheita, joiden välillä tauti pysyy rauhallisena. Vain 10 13%:lla tauti pysyy remissiossa vuosia (8,15,16,17,18). Noin 50 % kaikista Crohnpotilaista tarvitsee kortikosteroidihoitoa jossain vaiheessa (15,16,17) ja varsinkin taudin alkuvaiheessa aktiivisia tulehdusvaiheita esiintyy vuosittain (16). Pitkittäistutkimukset osoittavat, että yli 70% Crohn-potilaista joutuu jossakin tautinsa vaiheessa leikkaushoitoon, ja ileokoolista tautia sairastavista jopa 90% tarvitsee leikkaushoitoa (19). Haavaisen paksusuolitulehduksen taudinkuvaan kuuluvat toistuvat, viikkojen, kuukausien ja jopa vuosien välein tulevat relapsit. Osalla potilaista tauti jatkuu aktiivisena koko ajan. Taudin tyyppioireita ovat ripuli ja veriset tai limaiset ulosteet (1,20). Leikkaushoitoa tarvitsevien potilaiden osuus vaihtelee eri aineistojen mukaan 20-45%. Varhainen taudin alkamisikä, taudin laaja-alaisuus ja taudin pitkä kesto lisäävät leikkauksen todennäköisyyttä (21).Useissa tutkimuksissa leikkauksen tarve on suurin ensimmäisinä vuosina taudin toteamisen jälkeen (20). Sekä haavaiseen paksusuolitulehdukseen että Crohnin tautiin on todettu liittyvän lisääntynyt riski sairastua kolorektaalisyöpään. Kolorektaalisyövän lisääntynyt riski

2 näyttää liittyvän laaja-alaiseen paksusuolen tulehdukseen ja sekä pitkäkestoiseen tautiin (23,24,25,28,29,36). Suomalaisen tutkimuksen mukaan IBD-potilaiden riski sairastua kolorektaalisyöpään on noin kolminkertainen normaali väestöön verrattuna (24). Haavaista paksusuolitulehdusta sairastavilla on kahdessa tuoreessa tutkimuksessa osoitettu tulehduksen vaikeusasteen olevan riskitekijä paksusuolisyövän synnylle (26,27). Sklerosoiva kolangiitti ja lähisuvussa esiintyvä kolorektaalisyöpä näyttävät myös lisäävän syöpävaaraa (21,23,23,29,31). Tuoreessa tutkimuksessa (Olmstedt County) kolorektaalisyövän riski oli lisääntynyt hiukan laaja-alaista haavaista paksusuolitulehdusta sairastavilla ja Crohnin tautipotilailla (28). Tutkimuksissa on saatu ristiriitaisia tuloksia riskiä vähentävistä ja lisäävistä tekijöistä. Tulehdukselliseen suolistosairauteen liittyvän syöpäriskin vuoksi potilaita seurataan tähystyskontrollein laaja-alaisessa paksusuolitulehduksessa (sekä Crohnin tauti että haavainen paksusuolitulehdus) 1-3 vuoden välein, kun 8 vuotta on kulunut sairastumisesta. Seurantakolonoskopia pyritään tekemään taudin inaktiivisessa vaiheessa. Biopsianäytteistä etsitään dysplasiamuutoksia, jotka edeltävät syöpää. Tieteellinen näyttö seurannan hyödystä on heikko, vaikka seurantaa suositellaan yleisesti (31). Viime vuonna julkaistun dysplasiaseurantatutkimuksessa 30 vuoden kuluttua 12,3 %:lla potilaista oli lievä tai vaikea dysplasia tai kolorektaalikarsinooma (34). Aikaisemmissa tapausverrokkitutkimuksissa on syöpäseurannassa potilailla todettujen kolorektaalisyöpien ennusteen olevan parempi kuin ei seurannassa olleilla (24). Suomessa IBD-potilaille, joilla on laaja-alainen koliitti, nykyisen käypä hoito-suosituksen mukaisesti tulee dysplasiaseurannan vuoksi kahdeksan sairastamisvuoden jälkeen tehdä kolonoskopiatutkimus 2-3 vuoden välein, ja vasemmanpuoleista koliittia sairastaville vastaavasti 15 sairastamisvuoden jälkeen. Tähän kuluu paljon resursseja, eikä täysin varmaa näyttöä hyödystä tai vaikuttavuudesta ole. Viime aikoina on keskusteltu nykyisen kaltaisen seurannan mielekkyydestä. Syöpäriskin on todettu korreloivan tulehduksen vaikeusasteeseen. Näin ollen potilailla, joilla on tähystyksessä todettu täysin terve limakalvo (ei tulehduksen jälkitilaakaan), ei syöpäriski liene merkittävä. Uusimpien tutkimusten mukaan haavaiseen paksusuolitulehdukseen ei näyttäisi liittyvän lisääntynyttä kuolleisuutta (20,42,43). Ruotsalaisessa tutkimuksessa 1996 todettiin lievästi lisääntynyt kuolleisuus haavaista paksusuolitulehdusta sairastavilla (40). Crohnin tautiin näyttää edelleenkin liittyvän lievästi lisääntynyt kuolleisuus (40,42,44,45). Lisääntynyt kuolleisuus on liittynyt Crohnin tautiin, ruuansulatuskanavan sairauksiin, COPD:hen, keuhkosyöpään sekä erilaisiin syöpiin. Tupakointi näyttäisi olevan merkittävä kuolleisuutta lisäävä tekijä. Taudinkuva on tyypillisesti aaltoileva niin, että lähes oireettomat ja vakavaoireiset ajanjaksot vuorottelevat. Tyypillisiä oireita ovat ripuli, vatsakivut, kuumeilu, suolistoverenvuoto, sekä väsymys ja yleinen huonovointisuus. Tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa käytetään tyypillisesti erilaisia tulehdusreaktiota vaimentavia lääkkeitä, ja vaikeassa, aktiivisessa taudissa nykyään myös ns. biologisia lääkkeitä. Tyypillistä IBD:n lääkehoidossa on se, että erilaisten lääkehoitojen teho on hyvä vain osalle potilaita, ja monilla lääkkeillä on hankalia sivuvaikutuksia. Ei ole mahdollista etukäteen ennustaa sitä, kuka potilaista saa hyvän hoitovasteen tai kärsii sivuvaikutuksista. Hoitovasteen mittaamiseen käytetään kliinistä tutkimusta, tulehdusarvoja, sekä potilaan toimintakykyä, kipua, yleisarviota taudin aktiivisuudesta ja lääkärin arviota taudin aktiivisuudesta. Näiden rekisteröinti ja mahdollisten muutosten seuraaminen vastaanotoilla on osa hyvää tulehduksellisten suolistosairauksien hoitoa. Projektin tavoitteena on saada vastaavantyyppinen rekisteri tulehduksellista suolistosairautta sairastaville potilaille kun on reumaa poteville.

3 Tutkimuksen tarkoitus Kerätä tietoa ja selvittää: 1. miten paljon suomalaisessa väestössä esiintyy tulehduksellisia suolistosairauksia (Crohnin tauti, haavainen paksunsuolentulehdus) 2. mitkä tekijät vaikuttavat Crohnin taudin ja ulseratiivisen koliitin kehittymiseen ja taudin yleistymisen maassamme 3. onko tekijöitä, jotka altistavat näille sairauksille 4. mikä on varhaisessa vaiheessa aloitetun hoidon merkitys kroonisen suolistotulehduksen ennusteeseen; 5. kerätä systemaattisesti tietoa oireista, löydöksistä, lääkitysmuutoksista ja arvioida hoitovastetta ja mahdollisia sivuvaikutuksia Tutkimuksesta saatava hyöty Tutkimuksesta saadaan tietoa IBD:n esiintymisestä ja siinä tapahtuvista muutoksista. Rekisteri muodostaa seurantatiedoston, jonka perusteella voidaan arvioida muutoksia IBD:n taudinkuvassa, suunnittelemaan entistä paremmin ja yksilöllisemmin potilaiden hoitoa ja arvioimaan IBD:n vaatimia resursseja. Lisäksi rekisteri mahdollistaa biologisia hoitoja saaneiden potilaiden lääkityksen tehon ja turvallisuuden seurannan. Potilaan tietojen käsittely Tutkimustuloksia voi käsitellä yksilöllisesti (tunnisteellisesti) ainoastaan kyseistä potilasta hoitava lääkäri ja hoitaja. Lääkärin on mahdollista seurata potilaan hoitovastetta, mahdollisia haittatapahtumia, käytettyjä lääkkeitä yksilökohtaisesti käyttäen apuna tätä tietokantaa. Näin tiedosto palvelee tärkeänä osana yksittäisen potilaan hoidon tehon ja turvallisuuden seurantaa. Tietoja voidaan myös analysoida potilasryhminä, keskiarvoina. Tuloksia ei voi käsitellä niin, että niistä voitaisiin tunnistaa yksittäistä henkilöä. Samoin, mikäli tietokannasta tehdään tieteellisin tarkoitusperin tutkimusta ja ajetaan siihen liittyen raportteja, nämä voidaan tehdä ainoastaan kooditettuina siten, että yksittäisiä potilaita ei voida tunnistaa. Rekisteriin osallistuminen on potilaalle vapaaehtoista ja hänellä on oikeus kieltäytyä osallistumasta. Potilas voi milloin tahansa keskeyttää tietojensa antamisen rekisteriin, eikä se vaikuta hänen saamaansa hoitoon. Toiminnallinen kuvaus IBD -Rekisteri on nykyaikainen palvelin-selain sovellus, jota voidaan käyttää uusimmilla selaimilla. Käyttäjille annetaan hallinnointihenkilöstön toimesta tunnukset ja salasanat. Näillä käyttäjä tunnistetaan palvelussa ja hänelle annetaan tunnustaan vastaavat oikeudet. Hallinnointihenkilöstöllä ei ole oikeuksia yksittäisen potilaan tietoihin. Näin varmistetaan hoitavan tahon ja potilaan tietojen luottamuksellisuus. Palvelimen ja selaimen välisessä tietoliikenteessä käytetään SSL-salausprotokollaa, joten ulkopuoliset eivät näe tietoja eivätkä voi muuttaa niitä. Salausavaimina käytetään 2048-bitin avaimia. Salauksen tietoturva on näin ollen samaa luokkaa kuin esim. verkkopankeissa.

4 Yhteistyöyritys CodeBlock Oy on suomalainen markkinointiviestinnän ja IT-alan yritys, jonka kotipaikka on Espoo. Kirjallisuutta: 1. Niemelä S. Tulehdukselliset suolistosairaudet. Kirjassa Gastroenterologia ja hepatologia, 1.painos. Höckerstedt K, Färkkilä M, Kivilaakso E, Pikkarainen P (toim). Kustannus Duodecim; 2007 s Hugot JP, Alberti C, Berrebi D ym. Crohn's disease: the cold chain hypothesis. Lancet 2003;362: Bonen DK, Cho JH. The genetics of inflammatory bowel disease. Gastroenterology. 2003;124: Heliö T, Halme L, Lappalainen M ym. CARD15/NOD2 gene variants are associated with family occuring and complicated forms of Crohn`s disease. Gut 2003;52: Irvine JE, Farrokhyar F, Swarbrick ET. A Critical review of epidemiological studies in inflammatory bowel disease. Scand J Gastroenterol 2001;36: Loftus EV Jr, Sandborn WJ. Epidemiology of inflammatory bowel disease. Gastroenterol Clin N Am 2002; 31: Shivanada S, Lennard-Jones J, Logan R.ym. : Incidence of inflammatory bowel disease across Europe. Is there a difference between north and south? Results of the European collaborative study on inflammatory bowel disease (EC-IBD). Gut 1996,39: Loftus EV Jr, Schoenfeld P, Sandborn WJ. The epidemiology and natural history of Crohn`s disease in population based patient cohorts from North America: a systematic review. Aliment Pharmacol Ther 2002;16: Andres PG, Friedman LS. Epidemiology and the natural course of the inflammatory bowel disease. Gastroenterol Clin of North Am 1999;28: Sandler R, Loftus E Jr. Epidemiology of inflammatory bowel disease. Kirjassa Kirsners`s Inflammatory Bowel Diseases Sartour R, Sandborn W (toim). Philadelphia W.B Saunders Company; 2004 s Karvonen A-L, Tunturi-Hihnala H, Krekelä, Björknäs Hans, Toivanen E. Epidemiology of inflammatory bowel disease in the region of Tampere University hospital, Finland. Scand J Gastroenterol 1993:28, Suppl 197: A Manninen P, Collin P, Karvonen A-L. Epidemiology of inflammatory bowel disease in the Pirkanmaa district, Finland Scand J Gastroenterol 2007:41, Suppl 242: Or Jussila AT, Tunturi-Hihnala H, Farkkila M. Natural course and epidemiology of Crohn`s disease in the Region of South Bothnia, Finland. GUT 2004;36 (suppl.1) A Kelan tilastotietokannat, sosiaalivakuutustiedosto 15. Silverstein MD, Loftus EV, Sandborn WJ ym. Clinical course and cost of care for Crohn`s disease: a Markov model analysis of a population-cohort. Gastroenterology 2001;117: Munkholm P, Langholz E, Davitsen M, Binder V. Disease activity courses in a Regional cohort of Crohn`s disease patients. Scand J Gastroenterol 1995;30: Loftus EV, Siverstein MD, Sandborn WJ, ym. Crohn s disease in Olmsted county, Minnesota, : Incidence, prevalence Faubion WA, Loftus EV JR, Harmsen WS, ym. The natural history of corticosteroid therapy for, and survival. Gastroenterology 1998;114: Faubion WA, Loftus EV, Harmsen WS ym. The natural history of corticosteroid therapy for inflammatory bowel disease : a population based-based study. Gastroenterology 2001;121: Strong SA, Fazio VW. The surgical management of Crohn s disease. Kirjassa: Kirsner JB, toim. Inflammatory bowel disease. Philadelphia W.B Saunders Company, 1999, s Cantor M, Bernstein C. Clinical course and natural history of ulcerative colitis. Kirjassa Kirsners`s Inflammatory Bowel Diseases Sartour R, Sandborn W (toim.). Philadelphia W.B Saunders Company; 2004 s

5 21. Järvinen H. Haavisen koliitin leikkaushoito. Kirjassa Gastroenterologia ja hepatologia, 1.painos. Höckerstedt K, Färkkilä M, Kivilaakso E, Pikkarainen P (toim). Kustannus Duodecim; 2007 s Turunen P, Kolho K, Auvinen A, Iltanen S, Huhtala H, Ashorn M. Incidence of inflammatory bowel disease in Finnish children, Inflamm Bowel Dis 2006;12: Ekbom A, Löfberg R. Cancer in inflammatory bowel disease clinical considerations. Kirjassa Kirsners`s Inflammatory Bowel Diseases Sartour R, Sandborn W (toim.). Philadelphia W.B Saunders Company; 2004 s Niemelä S. Tulehduksellisten suolistosairauksien syöpäriski. Kirjassa Gastroenterologia ja hepatologia, 1.painos. Höckerstedt K, Färkkilä M, Kivilaakso E, Pikkarainen P (toim). Kustannus Duodecim; 2007 s Ahnen D. Gastroeintestinal Malignancies in Inflammatory Bowel Disease. Kirjassa. Inflammatory Bowel Diseases Kirsner J (toim.). Philadelphia W.B Saunders Company; 2000 s Rutter M, Saunders B,Wilkinson K, Rumbles Schofield G et al. Severity of inflammation is risk factor for colorectal neoplasia in ulcerative colitis. Gastroenterology 2004;126: Bansal RB, Harpaz N, Itzkowitz S et al. Histologic inflammation is a risk factor for progression to colorectal neoplasia in ulcerative colitis: A cohort study. Gastroenterology 2007;133: Krok KL, Lictenstein GR. Colorectal cancer in inflammatory bowel disease. Curr Opin Gastroenterol 2004;20: Munkholm P. Review article: the incidence and prevalence of colorectal cancer in inflammatory bowel disease. Aliment Pharmacol Ther 2003;18(Suppl.2): Jess T, Lofus E, Velayos F ym. Risk of Intestinal cancer in inflammatory bowel disease: a population based study from Olmstedt County, Minnesota. Gastroenteroloy 2006;130: Jess T, Camborg M, Matzen P, Munkholm P, Sorensen T. Increased risk of intestinal cancer in Crohn`s disease: a Meta-analysis of population based studies. Am J Gastroenterol 2005;100: Velayos F, Loftus E, Jess T ym. Predictive and protective factors associated with colorectal cancer in ulcerative colitis: a Case control study. Gastroenterology 2006,130: Paksusuolen tähystystutkimukset. Käypä hoito-suositus Rutter M, Saunders B, Wilkinson K ym. Thirty-year analysis of a colonoscopic surveillance program for neoplasia in ulcerative colitis. Gastroenterology 2006;130: Velayos FS, Terdiman JP, Walsh JM. Effect of 5-aminosalicylate use on colorectal cancer and dysplasia risk: a systematic review and meta-analysis of observational studies. Am J Gastroenterol 2005;100: Jess T, Winther k, Munkholm P, Langholz E, Binder V. Intestinal and extra-intestinal cancer in Crohn`s disease: follow-up of a population-based cohort in Copenhagen County, Denmark. Aliment Pharmacol Ther 2004;19: Friedman S. Cancer in Crohn s disease. Gastroenterol Clin N Am 2006;36: Kandiel A, Fraser AG, Korelitz BI, Brensinger C, Lewis JD. Increased risk of lymphoma among patients treated with azathioprine and 6-mercaptopurine. GUT 2005;54: Wolfe F, Michaud K. The effect of methotrexate and anti-tumor necrosis factor therapy on the risk of lymphoma in rheumatoid arthritis in patients during person-years of observation. Arhtritis Rheum 2007;56: Masala G, Bagnoli S, Ceroti M, Saieva C ym. Divergent patterns of total and cancer mortality in ulcerative colitis and Crohn`s disease patients. the Florence IBD study GUT 2004;54: Persson G, Bernell O, Leijonmarck CE ym. Survival and course specific mortality in inflammatory bowel disease. A population based cohort study. Gastroentrology 1996,110: Jess T, Loftus EV, Harmsen WS ym. Survival and cause specific mortality in patients with inflammatory bowel disease. a long term out come study in Olmstedt county, Minnesota Gut 2006;

6 43. Hoie O, Schoulten Lj, Wolters FL ym. Ulcerative colitis: no rise in mortality in European-wide population based cohort 10 years after diagnosis. Gut 2007;56: Wolters FL, Russel Mg, Sijbbradij J ym. Crohn`s disease:increased mortality 10 years after diagnosis in a European-wide population based cohort study. Gut 2007;55: Jess T, Winther k, Munkholm P, Langholz E, Binder V. Mortality and causes of death in Crohn`s disease: Follow-up of a population-based cohort in Copenhagen County, Denmark. Gastroenterology 2002,122:

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys

Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys Ulosteen kalprotektiinimääritys kliinikon näkemys SKKYn ja Sairaalakemistit ry:n koulutuspäivät 16.11.2012 Dosentti, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri Taina Sipponen 1 Kalprotektiinijulkaisut

Lisätiedot

Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa

Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Labquality Days 12.2.2016 Kalprotektiinin käyttö tulehduksellisten suolistosairauksien diagnostiikassa Martti Färkkilä Helsingin Yliopisto Kliininen laitos HUS Vatsakeskus, Gastroenterologian klinikka

Lisätiedot

Sairaalahoitoa vaativan ulseratiivisen koliitin ennuste

Sairaalahoitoa vaativan ulseratiivisen koliitin ennuste Sairaalahoitoa vaativan ulseratiivisen koliitin ennuste Akusti Hautala Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö Maaliskuu 2016 Tampereen yliopisto Lääketieteen yksikkö

Lisätiedot

IBD. Crohn ja Colitis ry ja Janssen-Cilag Oy

IBD. Crohn ja Colitis ry ja Janssen-Cilag Oy IBD IBD:N hoidon baro nykytila Suomessa metri Crohn ja Colitis ry ja Janssen-Cilag Oy Tulehduksellisista suolistosairauksista käytetään yleisesti lyhennettä IBD (Inflammatory Bowel Diseases). Kroonisia

Lisätiedot

TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTOSAIRAUKSIEN (IBD) VAIKUTUS POTILAAN ELÄMÄNLAATUUN JA TYÖKYKYYN

TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTOSAIRAUKSIEN (IBD) VAIKUTUS POTILAAN ELÄMÄNLAATUUN JA TYÖKYKYYN TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTOSAIRAUKSIEN (IBD) VAIKUTUS POTILAAN ELÄMÄNLAATUUN JA TYÖKYKYYN Juho Vanhanen Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Gastroenterologian poliklinikka Dosentti

Lisätiedot

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Adacolumn -hoito tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä Hellävarainen vallankumous IBD-tautien hoidossa Sisältö Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön

Lisätiedot

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä

tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä ADACOLUMN -HOITO tulehduksellisten suolistosairauksien yhteydessä www.adacolumn.net SISÄLTÖ Maha-suolikanava...4 Haavainen paksusuolitulehdus...6 Crohnin tauti...8 Elimistön puolustusjärjestelmä ja IBD...10

Lisätiedot

PENTASA LÄÄKITYKSESI

PENTASA LÄÄKITYKSESI PENTASA LÄÄKITYKSESI SISÄLTÖ SINULLE ON MÄÄRÄTTY PENTASA SINULLE ON MÄÄRÄTTY PENTASA 3 PENTASA VALMISTEET 4 MIKÄ ON IBD 8 TAVOITTEENA REMISSIO 9 ELÄMÄ SAIRAUDEN KANSSA 10 IBD-SANASTO 11 Tämän oppaan tarkoitus

Lisätiedot

KOLOREKTAALISYÖPÄRISKI TULEHDUKSELLISIA SUOLISTOSAIRAUKSIA SAIRASTAVILLA POTILAILLA PIRKANMAALLA

KOLOREKTAALISYÖPÄRISKI TULEHDUKSELLISIA SUOLISTOSAIRAUKSIA SAIRASTAVILLA POTILAILLA PIRKANMAALLA KOLOREKTAALISYÖPÄRISKI TULEHDUKSELLISIA SUOLISTOSAIRAUKSIA SAIRASTAVILLA POTILAILLA PIRKANMAALLA Heini Hemminki Syventävien opintojen kirjallinen työ Tampereen yliopisto Lääketieteen laitos Maaliskuu 2011

Lisätiedot

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO CORTIMENT (budesonidi) 26.11.2013, versio 1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1 Tietoa sairauden esiintyvyydestä Haavainen paksusuolentulehdus (UC)

Lisätiedot

Ulosteen kalprotektiinipitoisuus tulehduksellisissa suolistosairauksissa

Ulosteen kalprotektiinipitoisuus tulehduksellisissa suolistosairauksissa Taina Sipponen ja Kaija-Leena Kolho KATSAUS Ulosteen kalprotektiinipitoisuus tulehduksellisissa suolistosairauksissa Kalprotektiini on erityisesti neutrofiilisista valkosoluista vapautuva proteiini, jota

Lisätiedot

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN)

KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) KANSALLINEN REUMAREKISTERI (ROB-FIN) Prospektiivinen kohorttitutkimus tulehduksellisia reumasairauksia sairastavista potilaista Suomen reumatologisen yhdistyksen (SRY) vuonna 1999 perustama Tiedonkeruu

Lisätiedot

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma

TIETOA REUMATAUDEISTA. Selkärankareuma TIETOA REUMATAUDEISTA 1 Selkärankareuma Selkärankareuma (muita nimiä Bechterewin tauti, spondyloarthritis ankylopoetica) on reumasairaus joka nimensä mukaisesti aiheuttaa oireita ja tulehdusta selkärangassa.

Lisätiedot

Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet tunnistatko suumuutokset. Prof Kaija-Leena Kolho Lastenklinikka Tays ja TaY

Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet tunnistatko suumuutokset. Prof Kaija-Leena Kolho Lastenklinikka Tays ja TaY Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat yleistyneet tunnistatko suumuutokset Prof Kaija-Leena Kolho 24.8.2018 Lastenklinikka Tays ja TaY Krooniset tulehdukselliset suolistosairaudet (inflammatory bowel

Lisätiedot

! Ruoansulatusentsyymien tuotto!! Ravinteiden imeytyminen!! Imeytymishäiriöt (keliakia, giardia)! ! Umpilisäke!! Paksu- ja peräsuoli!

! Ruoansulatusentsyymien tuotto!! Ravinteiden imeytyminen!! Imeytymishäiriöt (keliakia, giardia)! ! Umpilisäke!! Paksu- ja peräsuoli! Suolisto!! Ohutsuoli! GI-kanava / Suoli 2012 Ari Ristimäki Kliinisen patologian professori Osastonylilääkäri Helsingin yliopisto ja HUSLAB Koliitit" Paksusuolen tulehdukset!! Mikroskooppinen koliitti!!

Lisätiedot

Kroonisia tulehduksellisia suolistosairauksia

Kroonisia tulehduksellisia suolistosairauksia Lääkehoito Tulehduksellisten suolistosairauksien lääkehoito Jouni Silvennoinen ja Seppo Niemelä Tulehduksellisten suolistosairauksien estohoidossa 5-aminosalisyylihappovalmisteet ovat hyvin siedettyjä

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi)

Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) Entyvio 300 mg kuiva aine välikonsentraatiksi infuusionestettä varten, liuos (vedolitsumabi) RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO 27.6.2014, versio 1.0 VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot VI.2.1

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF

Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF POTILAAN TIEDOTE Suomalainen IPF-rekisteri FinnishIPF Arvoisa potilas, Tiedustelemme halukkuuttanne osallistua seuraavassa esitettävään tutkimukseen. Tutkimuksen tausta Idiopaattiset keuhkoparenkyymisairaudet

Lisätiedot

TNF-α:n salpaajien pitoisuusmääritys tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa

TNF-α:n salpaajien pitoisuusmääritys tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa Taina Sipponen ja Kaija-Leena Kolho KATSAUS TNF-α:n salpaajien pitoisuusmääritys tulehduksellisten suolistosairauksien hoidossa Biologisten lääkkeiden infliksimabin ja adalimumabin pitoisuusmääritykset

Lisätiedot

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies Antti Malmivaara, MD, PhD, Chief Physician Centre for Health and Social Economics National Institute for

Lisätiedot

HAAVAINEN PAKSUSUOLITULEHDUS

HAAVAINEN PAKSUSUOLITULEHDUS Opinnäytetyö (AMK) Hoitotyö MSAISK15 2016 Kari Lindholm, Matias Merilä HAAVAINEN PAKSUSUOLITULEHDUS Tietopaketti Terveysnettiin OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Hoitotyö Sairaanhoitaja

Lisätiedot

Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit

Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit Treat2Target Uudet nivelreuman luokittelukriteerit Nivelreuman hoidon päämäärät Pitkäaikaisen elämänlaadun parantaminen oireiden väheneminen nivelvaurioiden jarruttaminen toimintakyvyn palauttaminen sosiaalisen

Lisätiedot

Suolistosairauksien laaja kirjo

Suolistosairauksien laaja kirjo Suolistosairauksien laaja kirjo Yhä yleisempien suolistosairauksien, Crohnin taudin ja haavaisen paksusuolitulehduksen, lisäksi puhutaan myös mikroskooppisesta koliitista, lyhytsuolisyndroomasta ja kloridiripulista.

Lisätiedot

Lataa Gastroenterologia ja hepatologia. Lataa

Lataa Gastroenterologia ja hepatologia. Lataa Lataa Gastroenterologia ja hepatologia Lataa ISBN: 9789516563902 Sivumäärä: 972 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.02 Mb Lääketieteellinen kehitys maha-suolikanavan sairauksien tutkimuksessa ja hoidossa

Lisätiedot

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.

C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3. C. difficile-diagnostiikan vaikutus epidemiologiaan, potilaan hoitoon ja eristyskäytäntöihin. Miksi lasten C. difficileä ei hoideta? 16.3.2016 Eero Mattila HUS Infektioklinikka CDI = C. difficile infektio

Lisätiedot

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus sekä yhteistyö ja ohjaus Kelan kuntoutukseen. REUMASAIRAUDET Eeva Alasaarela LT, erikoislääkäri

Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus sekä yhteistyö ja ohjaus Kelan kuntoutukseen. REUMASAIRAUDET Eeva Alasaarela LT, erikoislääkäri Sairaanhoito ja siihen liittyvä kuntoutus sekä yhteistyö ja ohjaus Kelan kuntoutukseen REUMASAIRAUDET Eeva Alasaarela LT, erikoislääkäri TYÖNJAKO Missä tules-potilaita tutkitaan ja hoidetaan? 1. Perusterveydenhuolto

Lisätiedot

ESTO Eturauhassyövältä Suojaavien lääkkeellisten Tekijöiden Osoittaminen

ESTO Eturauhassyövältä Suojaavien lääkkeellisten Tekijöiden Osoittaminen ESTO Eturauhassyövältä Suojaavien lääkkeellisten Tekijöiden Osoittaminen LT Teemu Murtola Tampereen yliopisto, lääketieteen yksikkö TAYS, urologian vastuualue Lääke-epidemiologia Suomessa-seminaari Huhtikuu

Lisätiedot

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy

Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat. Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy Clostridium difficile diagnostiikan nykyvaihe ja pulmat Janne Aittoniemi, LT, dos, oyl Fimlab Laboratoriot Oy 1.10.2013 Cd-laboratoriodiagnostiikan pulmat - Kuinka Cd-infektio pitäisi diagnostisoida laboratoriossa?

Lisätiedot

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki

Rintasyöpä Suomessa. Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009. Risto Sankila. Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Rintasyöpä Suomessa Mammografiapäivät Tampere 26.6.2009 Risto Sankila Ylilääkäri, Suomen Syöpärekisteri, Helsinki Suomen Syöpärekisteri Syöpätautien tilastollinen ja epidemiologinen tutkimuslaitos... syöpärekisteri

Lisätiedot

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala

Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala Lapsuusiän astman ennuste aikuisiällä Anna Pelkonen, LT, Dos Lastentautien ja lasten allergologian el HYKS, Iho-ja allergiasairaala 22.1.2015 Mikä on lapseni astman ennuste? Mikä on lapsen astman ennuste

Lisätiedot

BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys

BIOHIT OYJ. globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys BIOHIT OYJ globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys 1 Biohit lyhyesti Biohit Oyj on globaaleilla markkinoilla toimiva suomalainen bioteknologiayritys. Biohitin missio on "Innovating

Lisätiedot

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015

Bakteerimeningiitti tänään. Tuomas Nieminen 23.9.2015 Bakteerimeningiitti tänään Tuomas Nieminen 23.9.2015 Meningiitti Lukinkalvon, pehmytkalvon (pia mater) ja selkäydinnesteen inflammaatio/infektio; likvorissa valkosolujen ylimäärä Tulehdus leviää subaraknoidaalisessa

Lisätiedot

Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015

Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Krooninen alavatsakipu, suolistokipu? LT, erikoislääkäri Markku Pajala 23.9.2015 Kiitos kutsusta sidonnaisuudet Lääketehtaiden koulutusalaisuudet MSD, AbboF Lääketehtaiden koulutusmatkat MSD, AbboF, Takeda

Lisätiedot

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto

Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta. Tapani Keränen Kuopion yliopisto Eettisen toimikunnan ja TUKIJA:n vuorovaikutuksesta Tapani Keränen Kuopion yliopisto Helsingin julistus Ennen kuin ihmiseen kohdistuvaan lääketieteelliseen tutkimustyöhön ryhdytään, on huolellisesti arvioitava

Lisätiedot

TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTO- SAIRAUKSIEN HOITOTYÖ. Opetusmateriaalia hoitotyön koulutusohjelmaan

TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTO- SAIRAUKSIEN HOITOTYÖ. Opetusmateriaalia hoitotyön koulutusohjelmaan TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTO- SAIRAUKSIEN HOITOTYÖ Opetusmateriaalia hoitotyön koulutusohjelmaan Niina Kivistö-Rahnasto Lassi Räihä Opinnäytetyö Maaliskuu 2014 Hoitotyön koulutusohjelma Hoitotyön suuntautumisvaihtoehto

Lisätiedot

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja

Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Mitä vaikuttavuusnäytöllä tehdään? Jorma Komulainen LT, dosentti Käypä hoito suositusten päätoimittaja Sidonnaisuudet Käypä hoito päätoimittaja, Duodecim Palveluvalikoimaneuvoston pysyvä asiantuntija,

Lisätiedot

TULEHDUKSELLISTA SUOLISTOSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN VANHEMPIEN SELVIYTYMISVAATIMUKSET JA SELVIYTYMISKEINOT

TULEHDUKSELLISTA SUOLISTOSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN VANHEMPIEN SELVIYTYMISVAATIMUKSET JA SELVIYTYMISKEINOT TULEHDUKSELLISTA SUOLISTOSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN VANHEMPIEN SELVIYTYMISVAATIMUKSET JA SELVIYTYMISKEINOT Suhonen Katja 2375759 Pro Gradu -tutkielma Hoitotieteen ja terveyshallintotieteen tutkimusyksikkö

Lisätiedot

BIOLOGISTEN LÄÄKKEIDEN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUS NIVELREUMASSA Loppuraportti

BIOLOGISTEN LÄÄKKEIDEN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUS NIVELREUMASSA Loppuraportti 1 Marja Blom 31.1.2017 Kelan rahoittama tutkimushanke (Dnro 31/26/2012) BIOLOGISTEN LÄÄKKEIDEN KUSTANNUSVAIKUTTAVUUS NIVELREUMASSA Loppuraportti Osatutkimus 1. Biologisten lääkkeiden kustannusvaikuttavuus

Lisätiedot

Mitä on vaikuttava lääkehoito? Biologiset lääkkeet esimerkkinä. Vaikuttavuustavoitteet SOTE-johtamisen ytimeen

Mitä on vaikuttava lääkehoito? Biologiset lääkkeet esimerkkinä. Vaikuttavuustavoitteet SOTE-johtamisen ytimeen Mitä on vaikuttava lääkehoito? Biologiset lääkkeet esimerkkinä Antti Viitanen Toimitusjohtaja Novartis Finland Oy 11.11.2016 Vaikuttavuustavoitteet SOTE-johtamisen ytimeen Huomio resursseista ja rakenteista

Lisätiedot

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä

Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Syöpäseulonnat I - sairauksien ennaltaehkäisyä Janne Pitkäniemi 1,2 1 Suomen Syöpärekisteri ja 2 Helsingin yliopisto Suomen Syöpärekisteri,Finnish Cancer Registry Institute for Statistical and Epidemiological

Lisätiedot

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic!

Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista - Sic! Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 2/2016 TEEMAT Pitkävaikutteinen injektiolääke helpottaa psykoosipotilaan hoitoon sitoutumista Hannu Koponen / Kirjoitettu 8.4.2016 / Julkaistu 3.6.2016 Psykoosipotilaiden

Lisätiedot

VERTAISTUEN MERKITYS TULEHDUKSELLISISSA SUOLISTOSAIRAUKSISSA Kanta-Hämeen aluetoiminta

VERTAISTUEN MERKITYS TULEHDUKSELLISISSA SUOLISTOSAIRAUKSISSA Kanta-Hämeen aluetoiminta VERTAISTUEN MERKITYS TULEHDUKSELLISISSA SUOLISTOSAIRAUKSISSA Kanta-Hämeen aluetoiminta Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Lahdensivu, Hoitotyön koulutus Kevät 2017 Katja Bäckström & Anu Uschanoff

Lisätiedot

TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTOSAIRAUKSIEN BIOLOGISEN LÄÄKEHOIDON VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUKSET

TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTOSAIRAUKSIEN BIOLOGISEN LÄÄKEHOIDON VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUKSET TULEHDUKSELLISTEN SUOLISTOSAIRAUKSIEN BIOLOGISEN LÄÄKEHOIDON VAIKUTTAVUUS JA KUSTANNUKSET Juhani Mäntylä Pro gradu- tutkielma Helsingin yliopisto Farmasian tiedekunta Sosiaalifarmasian osasto Helmikuu

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Lasten kroonisten tulehduksellisten suolistotautien hoito on monipuolistunut

Lasten kroonisten tulehduksellisten suolistotautien hoito on monipuolistunut https://helda.helsinki.fi Lasten kroonisten tulehduksellisten suolistotautien hoito on monipuolistunut Kaski, Hanne-Kaisa 2016 Kaski, H-K, Turunen, S, Kolho, K-L & Kulmala, P 2016, ' Lasten kroonisten

Lisätiedot

Levinneen suolistosyövän hoito

Levinneen suolistosyövän hoito Levinneen suolistosyövän hoito Yhteyshoitajakoulutus 29.9. LT ylilääkäri Pirkanmaan Syöpäyhdistys Uusien tapausten lukumäärät, yleisimpien syöpien mennyt ja ennustettu trendi, miehet Uusien tapausten lukumäärät,

Lisätiedot

Tulehdukselliset suolistosairaudet potilasohjaus ja sen kehittämistarpeet

Tulehdukselliset suolistosairaudet potilasohjaus ja sen kehittämistarpeet Tulehdukselliset suolistosairaudet potilasohjaus ja sen kehittämistarpeet Tarvainen, Ria 2016 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Tulehdukselliset suolistosairaudet potilasohjaus ja sen kehittämistarpeet

Lisätiedot

Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi

Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi Syöpäseulontojen perusteet ja suolistosyöpäseulonnan tulokset matkalla kuntia velvoittavaksi toiminnaksi Yhteyshoitajakoulutus 29.9.2011 Nea Malila Suomen Syöpärekisteri ja Tampereen yliopisto Milloin

Lisätiedot

Kun lapsi sairastaa tulehduksellista suolistosairautta. Ensitieto-opas vanhemmille

Kun lapsi sairastaa tulehduksellista suolistosairautta. Ensitieto-opas vanhemmille Kun lapsi sairastaa tulehduksellista suolistosairautta Ensitieto-opas vanhemmille Emilia Alanen Tiia Auvinen Pia Hämäläinen Opinnäytetyö Lokakuu 2017 Sairaanhoitajakoulutus TIIVISTELMÄ Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Surveillance and epidemiology of hepatitis C in Finland

Surveillance and epidemiology of hepatitis C in Finland Surveillance and epidemiology of hepatitis C in Finland Markku Kuusi MD, PhD National Institute for Health and Welfare Infectious Disease Control Unit Register-based data [National Infectious Disease Register

Lisätiedot

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim

Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet. Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Evidence based medicine näyttöön perustuva lääketiede ja sen periaatteet Eeva Ketola, LT, Kh-päätoimittaja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Tiedon tulva, esimerkkinä pneumonia Googlesta keuhkokuume-sanalla

Lisätiedot

Läpimurto ms-taudin hoidossa?

Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Läpimurto ms-taudin hoidossa? Kansainvälisen tutkijaryhmän kliiniset kokeet uudella lääkkeellä antoivat lupaavia tuloksia sekä aaltoilevan- että ensisijaisesti etenevän ms-taudin

Lisätiedot

Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja

Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja Potilaan ohjeistaminen ennen leikkausta Dinah Arifulla Sh, ETK, TtM hygieniahoitaja Hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisy Tavoitteena on lisätä potilaan omaa toimintaa (EU 2009, WHO 2009,WHO 2011) Infektioiden

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

aikuiset, joilla on nivelpsoriaasi (sairaus, joka aiheuttaa punaisia, hilseileviä läiskiä iholla ja niveltulehdusta);

aikuiset, joilla on nivelpsoriaasi (sairaus, joka aiheuttaa punaisia, hilseileviä läiskiä iholla ja niveltulehdusta); EMA/178267/2015 EMEA/H/C/000481 EPAR-yhteenveto adalimumabi Tämä on yhteenveto Euroopan julkisesta arviointilausunnosta (EPAR), joka koskee -valmistetta. Tekstissä selitetään, miten lääkevalmistekomitea

Lisätiedot

Riina Ahonen COLITIS ULCEROSAA SAIRASTAVIEN NAISTEN KOKEMUKSIA RASKAUDEN SUUNNITTELUSTA, ODOTUKSESTA JA IMETYKSESTÄ

Riina Ahonen COLITIS ULCEROSAA SAIRASTAVIEN NAISTEN KOKEMUKSIA RASKAUDEN SUUNNITTELUSTA, ODOTUKSESTA JA IMETYKSESTÄ Riina Ahonen COLITIS ULCEROSAA SAIRASTAVIEN NAISTEN KOKEMUKSIA RASKAUDEN SUUNNITTELUSTA, ODOTUKSESTA JA IMETYKSESTÄ Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto 2014 COLITIS ULCEROSAA

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus

Sydänpurjehdus 8.10.2013. Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Sydänpurjehdus 8.10.2013 Sepelvaltimotauti todettu - Milloin varjoainekuvaus, pallolaajennus tai ohitusleikkaus? Juhani Airaksinen TYKS, Sydänkeskus Oireet RasitusEKG - CT Sepelvaltimoiden varjoainekuvaukset

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski

Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski + Somaattinen sairaus nuoruudessa ja mielenterveyden häiriön puhkeamisen riski LINNEA KARLSSON + Riskitekijöitä n Ulkonäköön liittyvät muutokset n Toimintakyvyn menetykset n Ikätovereista eroon joutuminen

Lisätiedot

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon

PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ. Tee tilaa. kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon PULLO PÄIVÄSSÄ RIITTÄÄ Tee tilaa kolesterolia alentavalle täydennykselle potilaittesi ruokavalioon Lähteet 1. Catapano et al. ESC/EAS Guidelines for the management of dyslipidaemias. Atherosclerosis 2016;

Lisätiedot

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta?

Mikä puuttuu. potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Mikä puuttuu potilaasi kolesterolia alentavasta ruokavaliosta? Alentaa 1-4 kolesterolia todistetun tehokkaasti Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, joihin on lisätty kasvistanolia*, tarjoavat tehokkaan

Lisätiedot

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta?

Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Mitä uu'a menopaussin hormonihoidosta? Tomi Mikkola! Helsinki University Central Hospital! Department of Obstetrics and Gynecology! Helsinki, Finland!! Hormonihoito - Heilurin liike Government Labels Estrogen

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014

Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 Ylidiagnostiikkaa: onko kohta enää terveitä? LL Iris Pasternack HYKS Psykiatrian klinikka, tiistailuento 25.2.2014 The New York Times Feb 11 2014 Miller A et al. 25 year follow up for breast cancer incidence

Lisätiedot

Lataa Hankala potilas vai hankala sairaus - Maija Haavisto. Lataa

Lataa Hankala potilas vai hankala sairaus - Maija Haavisto. Lataa Lataa Hankala potilas vai hankala sairaus - Maija Haavisto Lataa Kirjailija: Maija Haavisto ISBN: 9789517925068 Sivumäärä: 305 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.87 Mb Homesairaudet, fibromyalgia, histamiini-intoleranssi,

Lisätiedot

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen

Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen Tärkeä lääketurvatiedote terveydenhuollon ammattilaisille. RAS-villityyppistatuksen (KRAS- ja NRAS-statuksen eksoneissa 2, 3 ja 4) varmistaminen on tärkeää ennen Erbitux (setuksimabi) -hoidon aloittamista

Lisätiedot

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Helena Isoniemi ylilääkäri, professori Elinsiirto- ja maksakirurgian klinikka Martti Färkkilä ylilääkäri, professori Gastroenterologia HYKS 13.3.2014 Alkoholi

Lisätiedot

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus

Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus https://www.printo.it/pediatric-rheumatology/fi/intro Pfapa Eli Jaksoittainen Kuume, Johon Liittyy Aftainen Nielu- Ja Imusolmuketulehdus Versio 2016 1. MIKÄ ON PFAPA? 1.1 Mikä se on? PFAPA on lyhenne englannin

Lisätiedot

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA

TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TIETOA ETURAUHASSYÖPÄPOTILAAN SOLUNSALPAAJAHOIDOSTA TOSIASIOITA USKOMUSTEN TAKANA HARVINAISET SAIRAUDET I MS-TAUTI I ONKOLOGIA I IMMUNOLOGIA 1 LUKIJALLE Eturauhassyöpä on Suomessa miesten yleisin syöpä.

Lisätiedot

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta.

Koulutus koostuu varsinaisesta lastentautialan koulutuksesta ja lasten gastroenterologian erikoiskoulutuksesta. Päivitetty 12.5.2015 TDKN E 2 a Lasten gastroenterologian koulutusohjelma Helsingin yliopisto/ Lastenklinikka, HYKS Johdanto Koulutusohjelma on ESPGHANin(European Society of Paediatric Gastroenterology,

Lisätiedot

Lääkityksen arvioinnit ja niiden kriteerit. Risto Huupponen Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito

Lääkityksen arvioinnit ja niiden kriteerit. Risto Huupponen Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Lääkityksen arvioinnit ja niiden kriteerit Risto Huupponen Farmakologia, lääkekehitys ja lääkehoito Lääkehoidon haasteet - väestön ikääntyminen - (lääke)hoidon mahdollisuuksien laajeneminen uusiin sairauksiin

Lisätiedot

INFLECTRA SEULONTAKORTTI

INFLECTRA SEULONTAKORTTI Demyelinoiva sairaus Jos potilaalla on aiempi tai äskettäin puhjennut demyelinioiva sairaus, anti-tnf-hoidon hyödyt ja haitat on arvioitava huolellisesti ennen INFLECTRA -hoidon aloitusta. INFLECTRA -hoidon

Lisätiedot

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla?

Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Kenelle täsmähoitoja ja millä hinnalla? Heikki Joensuu ylilääkäri, Syöpätautien klinikka, HYKS, ja professori, Lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto EUROCARE-4 tutkimus Syöpäpotilaiden eloonjääminen

Lisätiedot

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla?

Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Maitohappobakteerivalmisteet ja Saccharomyces boulardii -tarvitaanko aikuispotilailla? Niina Kerttula infektiolääkäri OYS 29.9.2017 Alueellinen koulutus Yleistä suoliston mikrobistosta Noin 1000 bakteerilajia

Lisätiedot

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms

Harvinaissairauksien yksikkö. Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta. Taustaa. Alfa-tryptasemia. 21/03/16 /ms Lausunto Ehlers-Danlos tyyppi III:n taudinkuvasta Taustaa EDS potilasyhdistys ja yksittäinen potilas ovat lähestyneet HYKS harvinaissairauksien yksikköä ja pyytäneet lausuntoa, minkälainen sairaus Ehlers-Danlos

Lisätiedot

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi?

Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Onko sinulla psoriaasi? Voisiko kysymyksessä olla nivelpsoriaasi? Sisällysluettelo s. 3 Mikä on nivelpsoriaasi? s. 3 Mitkä ovat nivelpsoriaasin oireet? s. 4 Mitä oireita minun pitäisi tarkkailla? s. 5

Lisätiedot

Hoitotehoa ennustavat RAS-merkkiaineet Tärkeä apuväline kolorektaalisyövän lääkehoidon valinnassa Tämän esitteen tarkoitus Tämä esite auttaa ymmärtämään paremmin kolorektaalisyövän erilaisia lääkehoitovaihtoehtoja.

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry

OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI. www.ett.fi. ETT ry OLLI RUOHO TERVEYDENHUOLTOELÄINLÄÄKÄRI www.ett.fi ETT ry VIRUSRIPULIT, HENGITYSTIETULEHDUKSET Ajoittain esiintyviä, erittäin helposti leviäviä V. 2012 tarttuvaa, voimakasoireista koronavirusripulia (?)

Lisätiedot

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri

Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa. Nea Malila Suomen Syöpärekisteri Paksusuolisyövän seulontatulokset Suomessa Suomen Syöpärekisteri Sidonnaisuudet kahden viimeisen vuoden ajalta LT, dosentti Päätoimi Suomen Syöpärekisterin johtaja, Suomen Syöpäyhdistys ry Sivutoimet syöpäepidemiologian

Lisätiedot

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti

Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Muut nimet: Mixed connective tissue disease =MCTD, sekamuotoinen sidekudostauti, epäspesifinen/määrittelemätön sidekudostauti Vuonna 1972 amerikkalainen reumatologi Gordon Sharp kuvasi uuden sidekudostaudin

Lisätiedot

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017)

Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) Käypä hoito -indikaattorit; Alaselkäkipu Ohessa kuvatut indikaattoriehdotukset pohjautuvat Alaselkäkipu Käypä hoito -suositukseen (2017) 1 2 Keston mukaan selkäkipu jaetaan akuuttiin (alle 6 vkoa), subakuuttiin

Lisätiedot

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta

Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Hoidetun rintasyöpäpotilaan seuranta Tavoitteet Seurannassa pyritään rintasyövän mahdollisen paikallisen uusiutumisen ja vastakkaisen rinnan uuden syövän varhaiseen toteamiseen. Oireettomalle potilaalle

Lisätiedot

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus

TUBERKULOOSI. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus TUBERKULOOSI On Mycobacterium tuberculosis bakteerin aiheuttama infektio. Oireet: kestävä ja limainen yskös, laihtuminen, suurentuneet imusolmukkeet ja ruokahaluttomuus Hoitona käytetään usean lääkkeen

Lisätiedot

Matkapuhelimet ja syöpävaara

Matkapuhelimet ja syöpävaara Matkapuhelimet ja syöpävaara Anssi Auvinen LT, tutkimusprofessori Säteilyturvakeskus Miksi tutkitaan Radiotaajuinen sähkömagneettikenttä Heikko energia Paikallinen: kantama joitain cm Tutkimuksen edellytykset

Lisätiedot

PSORIASIKSEN HOIDON BARO METRI NYKYTILA SUOMESSA. Janssen & Psoriasisliitto

PSORIASIKSEN HOIDON BARO METRI NYKYTILA SUOMESSA. Janssen & Psoriasisliitto PSORI PSORIASIKSEN HOIDON BARO NYKYTILA SUOMESSA METRI Janssen & Psoriasisliitto Psoriasis on ihon ja nivelten monimuotoinen, krooninen, usein suvuittain esiintyvä immunologinen tulehdustauti. Iho- ja

Lisätiedot

Anemia ja raudanpuute

Anemia ja raudanpuute Tieteessä katsaus Johanna Haapamäki LT, sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri HYKS Vatsakeskus, gastroenterologia johanna.haapamaki@hus.fi Anemia ja raudanpuute tulehduksellisissa suolistosairauksissa

Lisätiedot

T ulehdukselliset suolistotaudit (inflammatory

T ulehdukselliset suolistotaudit (inflammatory KATSAUS TEEMA Kaija-Leena Kolho ja Martti Färkkilä Tulehdukselliset suolistosairaudet mikä vialla? Kroonisen tulehduksellisen suolistosairauden katsotaan syntyvän suolistobakteerien sekä ympäristö- ja

Lisätiedot

PSORI BARO METRI PSORIASIKSEN HOIDON NYKYTILA SUOMESSA. Psoriasis on ihon ja nivelten

PSORI BARO METRI PSORIASIKSEN HOIDON NYKYTILA SUOMESSA. Psoriasis on ihon ja nivelten PSORI PSORIASIKSEN HOIDON BARO NYKYTILA SUOMESSA METRI Psoriasis on ihon ja nivelten monimuotoinen, krooninen, usein suvuittain esiintyvä immunologinen tulehdustauti. Psoriasiksen oireita voidaan hoitaa

Lisätiedot

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius

Varjoaineet ja munuaisfunktio. Lastenradiologian kurssi , Kuopio Laura Martelius Varjoaineet ja munuaisfunktio Lastenradiologian kurssi 6.-7.5.2015, Kuopio Laura Martelius S-Krea CIN AKI Contrast Induced Nephropathy Acute Kidney Injury Useimmiten munuaisfunktion huononeminen on lievää

Lisätiedot

Potilasohje IBD-potilaille

Potilasohje IBD-potilaille Potilasohje IBD-potilaille Knaapi, Emilia Lax, Niina 2012 Otaniemi Laurea-ammattikorkeakoulu Laurea Otaniemi Potilasohje IBD-potilaille Emilia Knaapi Niina Lax Hoitotyön koulutusohjelma Opinnäytetyö Syyskuu,

Lisätiedot

Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT

Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT Marko Seppänen, dos, oyl Isotooppiosasto ja Valtakunnallinen PET-keskus TYKS http://www.turkupetcentre.fi Paksu- ja peräsuolisyövän PET/CT Preoperatiiviset levinneisyysselvitykset

Lisätiedot

HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ. 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL

HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ. 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL HIV-POSITIIVISTEN POTILAIDEN KUOLINSYYT 2000-LUVUN HELSINGISSÄ 11.2.2015 XVI valtakunnallinen HIV-koulutus Jussi Sutinen Dos, Joona Lassila LL Changes in the cause of death among HIV positive subjects

Lisätiedot

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita?

sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? sinullako Keuhkoahtaumatauti ja pahenemis vaiheita? Ahdistaako henkeä? Tärkeää tietoa keuhkoahtaumataudista Keuhkoahtaumatauti kehittyy useimmiten tupakoiville ihmisille. Jos kuulut riskiryhmään tai sairastat

Lisätiedot

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS

BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan. Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS BCG rokotusmuutoksen vaikutukset lasten tuberkuloosin diagnostiikkaan Eeva Salo lasten infektiosairauksien erikoislääkäri HUS LNS Lapsen tuberkuloosi on nyky-suomessa harvinainen tauti ei ole tuttu lääkäreille

Lisätiedot