SETLEMENTTILIITON STRATEGIA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SETLEMENTTILIITON STRATEGIA 2015"

Transkriptio

1 SETLEMENTTILIITON STRATEGIA 2015 Yleinen osa hyväksytty liittokokouksessa Strategiset ohjelmat -osa hyväksytty liittokokouksessa YLEINEN OSA Setlementtiliiton strategia on yhteistyön strategia. Liitto haluaa kehittyä verkosto-organisaationa ja vahvistaa verkostomaista työotetta setlementtiliikkeessä. Liiton keskeinen rooli on toimia setlementtiidentiteetin ylläpitäjänä ja vahvistajana valtakunnallisesti. Strategia selkeyttää liiton tehtävää setlementtiidean ja liiton jäsenten palveluksessa. Setlementtiliitolla tarkoitetaan tässä strategiassa setlementtiliikkeen keskusjärjestöä. Setlementtiliikkeellä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu liitosta, sen jäsenyhteisöistä ja siitä ideasta, jonka toteuttamiseksi liike on olemassa. Setlementtiliitto ei etsi keskustoimiston kasvua, vaan tavoittelee sellaista määrää resursseja, joilla liikkeen yhteisiin tavoitteisiin päästään. Setlementtiliike tarvitsee voimistuakseen paikallisyhdistysten vahvuuksien esille tuomista ja yhteistä edelleen kehittämistä. Strategiadokumentissa liitto hahmottaa setlementtiliikkeen toimintaympäristöä ja tehtäviä yleisellä tasolla ja kutsuu strategisten ohjelmien kautta liikkeen toimijoita mukaan yhdessä suunnittelemaan ja rakentamaan käytännön toteutusta. Setlementtiliikkeen tehtävä 2010-luvun Suomessa Suomalaisen yhteiskunnan muutoksen mekanismit ovat yhä vaikeammin hallittavissa. Globaalitalouden vaikutukset näkyvät myös Suomessa. Paikallisyhteisöt kohtaavat maailman muutokset yhä suoremmin ja dramaattisemmin. Tarvitaan toimintamalleja, joiden avulla kansalaisten osallisuutta, osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia voidaan vahvistaa paikallisyhteisöissä. 1

2 Setlementtiliikkeen perusarvo ja -tehtävä on ollut alusta asti vahvistaa yhteiskunnallista eheyttä paikallisen arkielämän arvostamisen ja lähiyhteisöjen tukemisen kautta. Tämä perustehtävä korostuu yhteiskunnallisen kehityksen murrosaikoina. Tässä strategiassa kuvataan Suomen Setlementtiliiton, ja laajemmin setlementtiliikkeen, tavoitteet lähivuosina. Näkökulmia ovat muuttuva yhteiskunta, muuttuva kansalaisuus ja muuttuva setlementtiliike. Tavoitteena on vahvistuva setlementtiliike. Muuttuva yhteiskunta Suomalaisessa, ja laajemminkin länsimaisessa yhteiskunnassa, on keskusteltu yhteisöllisyyden vajeesta ja sitä korjaavia tavoitteita kirjataan hallitusohjelmiin asti. Kansalaisten arkihavainto on kuitenkin, että yhteiskunnan rakentumista ohjaavat päätökset ja niitä seuraavat muutokset kuljettavat meitä usein päinvastaiseen suuntaan. Yhteiskunta ei näytä ottavan huomioon hyvään elämään kuuluvia sosiaalisia perusedellytyksiä. Tämä tapahtuu yhtä hyvin paikallisesti ja valtakunnallisesti kuin globaalistikin. Äärimmilleen viritetty tehokkuus on ansa. Ihmisten ja palveluiden kokoaminen yhä suurempiin yksiköihin, asioiden arvon mittaaminen pelkästään rahassa ja kaiken kilpailuttaminen näyttävät johtavan vääjäämättä sosiaalisen pääoman hupenemiseen, eettisyyden ohenemiseen ja lopulta ihmisoikeuksien kaventumiseen. Tämä kaikki näyttää tapahtuvan ilman, että ihmiset sitä lopulta tahtoisivat. Vanhat yhteisöllisyyden muodot ovat osin vaihtumassa toisiin. On merkkejä siitä, että ihmiset haluavat olla mukana rakentamassa hyvää yhteiskuntaa. Läheiset ihmiset, kiireetön aika, ekologiset arvot ja kulttuuri ohittavat monien arvovalinnoissa rahassa mitattavat tavoitteet. Tavoitteet 2015 * Setlementtiliike on onnistunut innostamaan ihmisiä toimimaan sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi ja tarjonnut tähän osallistumismahdollisuuksia. * Setlementtiliike on laajasti tunnettu ja arvostettu yhteiskunnallisena toimijana, uuden paikallisuuden kehittäjänä ja ihmisten hyvän arjen rakentajana. * Setlementtiliikkeelle on luotu yhteiset tavoitteet ja toiminnalliset rakenteet sekä kestäviä ja monipuolisia rahoituskumppanuuksia pitkäjänteisen työn takeeksi. * Setlementtiliitto on tuonut liikkeen tulokset näkyväksi raportoinnin kautta. 2

3 Muuttuva kansalaisuus Tehokkuutta korostava yhteiskunta vaatii tehokkaat toimijat. Työssäkäyvillä on haasteena tasapainon löytäminen työn ja kodin välillä, kun taas työelämän ulkopuolella olevat lapsineen ovat vaarassa ajautua syrjään. Eriarvoistuminen ja köyhyyden syventyminen ovat tosiasioita ja paluu luokkayhteiskuntaan on tapahtumassa. Globalisaation seurauksena ihmiset liikkuvat eri syistä paikasta toiseen, mikä aiheuttaa pysyviä muutoksia yhteiskunnan rakenteissa. Samaan aikaan kansalaisten pettymys puoluepolitiikkaan kasvaa. On epävarmaa, millä tavalla pettymys ja osattomuus lopulta purkautuvat. Nopeasti muuttuva asutusrakenne ja globaalitalouden aiheuttamat muutokset elinkeinoelämässä johtavat epävarmuuteen ja ns. osallisuusvajeeseen. Moni kokee, että muutokset eivät ole hallittavissa eikä ole mitään keinoa, jolla niihin voisi vaikuttaa. Ilman kokemusta osallisuudesta oman ja lähiyhteisönsä elämään, ei voi tapahtua osallistumista laajemminkaan. On uuden paikallisuuden aika. Itsestään uusi paikallisuus ei synny, vaan tarvitaan käytännön tekemistä ja toimijoita, jotka etsivät ja tunnistavat hallinnon, paikallispolitiikan, yritysten ja kansalaisjärjestöjen välisiä yhteistyöasetelmia. Tarvitaan myös käytännön toimia taloudellisten rakenteiden vahvistamiseksi, jotta vastuullinen ja pitkäjänteinen työ uuden paikallisuuden hyväksi on mahdollista. Uusi paikallisuus linkittyy globaalin maailman yhteisöihin. Tavoitteet 2015 * Setlementtiliike on ollut aloitteellinen ja saanut aikaan uusia yhteistyöasetelmia kansalaisjärjestöjen ja politiikantekijöiden kesken sekä luonut sellaisia kumppanuuksia myös liike-elämän kanssa, että kukin toimija omista lähtökohdistaan käsin toteuttaa yhteisiä arvopäämääriä. * Setlementtiliike on ollut aktiivinen yleiseksi hyväksi toimivien, yleishyödyllisten, yhteisöjen aseman vakiinnuttajana ja turvaajana niin, että lainsäädäntö tunnistaa näiden toimijoiden arvon yhteiskunnassa ja siksi edesauttaa näiden toimintaa. * Setlementtiliike on mahdollistanut omassa toiminnassaan aktiivisen ja osallistavan demokratian toteutumisen. Muuttuva setlementtiliike Määritellessään strategiaansa 2010-luvun Suomessa, Setlementtiliiton on keskityttävä olennaiseen. Sillä on perusteltu, yhtä aikaa historiallinen ja ajankohtainen, yhteiskunnallinen tehtävä, jonka toteuttamiseen se tarvitsee yhteistyötä jäseniensä ja muiden kumppaneidensa kanssa. Miten asemoidumme niin, että tavoitteemme äänen antamisesta äänettömille muuttuu todeksi? Ensin meidän on opittava tunnistamaan äänettömät ihmiset ja ymmärrettävä köyhyyden, ulkopuolelle jättämisen ja syrjäytymisen monipolviset mekanismit ja seuraukset. Sitten meidän on opittava kantamaan inhimillinen vastuumme ja opeteltava luomaan osallisuuspolkuja. Setlementtiliikkeessä suojellaan ja tavoitellaan sellaista yhteiskuntaa, jossa olemassa olevat lähiyhteisöt vahvistuvat, uusia syntyy, ja jossa jokainen voi olla osallinen elämänkulkunsa kaikissa vaiheissa. Tämä ei 3

4 tapahdu itsestään, vaan tarvitaan kaikkien toimialojen osaamista, innostusta, luovuutta ja vuorovaikutusta. Meidän on kehitettävä uusia tapoja olla mukana vapaaehtoistoiminnassa, kansalaisvaikuttamisessa ja politiikan tekemisessä. Emme puhu enää erilaisuuden suvaitsemisesta, vaan näemme moninaisuuden rikkautena. Tavoitteet 2015 * Setlementtiliike on mahdollistanut lähiyhteisöjen vahvistumista niin, että ihmisillä on valtaa hallita oman elämänsä kulkua. * Setlementtiliike on moniarvoisen ja monikulttuurisen yhteiskunnan yhtenäisyyden rakentaja. * Setlementtiliike on vahvistanut kansalaisjärjestörooliaan ja vapaaehtoisten osallistuminen setlementtien toimintaan on lisääntynyt. * Setlementtiliitto tunnistaa köyhyyden, ulkopuolelle jättämisen ja syrjäytymisen 4

5 Suomen Setlementtiliitto ry:n perustehtävä Suomen Setlementtiliitto on jäsenyhdistystensä keskusjärjestö ja sen tavoitteena on luoda setlementtitoiminnalle hyvät puitteet Suomessa. Setlementtiliiton perustehtävä on edistää hyvää elämää, ihmisoikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista sekä ihmisten ja yhteisöjen osallisuutta ja osallistumista. Vuonna 1918 perustettu Setlementtiliitto toimii ihmisen ja yhteisön parhaaksi sekä haluaa parantaa heikommassa asemassa olevien tilannetta. Setlementtitoiminta perustuu erilaisten ihmisten väliseen yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Aitojen kohtaamisten myötä kasvaa ymmärrys ihmisten erilaisia elämäntilanteita kohtaan ja syntyy halu rakentaa yhteiskuntaa, jonka elämästä jokainen voi olla osallinen. Setlementtiliiton tehtävänä on pyrkiä palauttamaan sosiaalista eetosta julkiseen keskusteluun. Kansalaisyhteiskuntaa ei rakenneta pelkästään taloudellisten arvojen varaan. Tarvitaan toimijoita, jotka lisäävät yhteiskunnallista aktiivisuutta, arvostavat moninaisuutta ja kantavat sosiaalista vastuuta. Tässä kehityksessä setlementtiliike haluaa olla tiennäyttäjänä. Setlementtiliitto tukee setlementtiliikkeen toimintaa seuraavien neljän päätehtävän kautta: * Yhteiskunnallinen vaikuttaminen: Vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja keskusteluun. Luo verkostoja ja puitteita vastuulliselle toiminnalle. Samalla Setlementtiliitto luo edellytyksiä setlementtityön laajentumiselle ja setlementtiliikkeen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kasvulle. * Keskusjärjestöpalveluiden tuottaminen: Tuottaa jäsenyhdistyksille erikseen sovittuja jäsenpalveluita, kokoaa ja levittää yhdessä jäsentensä kanssa setlementtityön toimintamalleja ja koordinoi valtakunnallisia hankkeita. Setlementtiliitto lisää setlementtiliikkeen tunnettavuutta ja kiinnostavuutta Suomessa sekä tavoittelee valtakunnallisena toimijana tuloksellisempaa asemaa varainhankinnassa. * Setlementtipalveluiden tuottaminen: Setlementtiliitto tekee osakeyhtiöidensä kautta setlementtityötä niillä toiminta-alueilla, joilla se on yhteiskunnallisesti ja jäsenten kannalta perusteltua sekä liikkeen kokonaisuuden etua palvelevaa. * Aatteellisuuden tukeminen: Tukee jäseniä arvovalintojen tekemisessä ja niiden johdonmukaisessa kytkemisessä arjen työhön. Edistää sosiaalisuuden asiaa. 5

6 Arvot Setlementtityössä mukana olevia yhdistää halu toimia toisten ihmisten parhaaksi, varsinkin heikommassa asemassa olevien. Setlementtityön perusarvot ovat edelleen ajankohtaisia. Tavoitteet strategiakaudelle johdetaan näistä perusarvoista. * arjen keskellä toteutuva lähimmäisenrakkaus * yhteisöllisyys * erilaisten ihmisten välinen yhteistyö. Käytännön toiminnassa pyritään edistämään arvojen mukaisesti mm. yksilön oikeuksien kunnioittamista sekä moninaisuuden hyväksymistä. Setlementtityössä luotetaan ihmisessä ja yhteisössä oleviin voimavaroihin ja vahvistetaan niitä. Toimintaa ohjaavana periaatteena on ihmisyyteen perustuva yhdenvertaisuus sekä toiminnan ja palveluiden ulottaminen kaikenikäisille ihmisille elämänkulun eri vaiheissa, on myös arvoperustasta johdettua toimintaa raamittavaa ohjeistusta. Liikkeen haasteena on ylläpitää riittävässä määrin perinteitä ja toisaalta pysyä mukana ihmisten muuttuvassa arjessa. Setlementtiliitto ja sen jäsenyhdistykset sitoutuvat toimimaan siten, että yhdessä toimien luodaan mahdollisuuksia hyvään elämään ja osallisuuteen. Setlementtiliike edistää sosiaalisuuden asiaa sitoutumalla toimimaan siten, että sosiaalinen vastuu ja yhteisöllisyys voivat toteutua yhteiskunnassamme. Näin annetaan sisältöä sille, mitä ihmisoikeudet tarkoittavat arjessa. Herätetään huomaamaan toisten ihmisoikeudet lähipiirissä ja päättäjien tietoisuudessa. 6

7 Visio ja tavoitteet Setlementtiliitto tekee näkyväksi ihmisten arjen kannalta merkittäviä epäkohtia ja toimii aktiivisesti niiden ratkaisijana. Liikkeen edustajat ovat aktiivisesti mukana eri työryhmissä ja vaikuttamisen areenoilla. Toimintamalleja ja yhteistyökumppanuuksia on kehitetty niin, että strategiakauden aikana on syntynyt vastuulliselle ja pitkäjänteiselle toiminnalle entistä paremmat edellytykset. Setlementtiliitto on asiantuntijaorganisaatio, jolla on riittävät resurssit toimia valtakunnallisen liikkeen toiminnan tukena. Setlementtiliiton ja sen jäsenten välinen työnjako on selvä ja yhteistyötä ohjaavat yhtenäiset säännöt setlementtisitoumuksen muodossa. Setlementit saavat jäsenyydestä voimaa arjen työhön. Setlementtiliitto auttaa toiminnallaan setlementtityön vaikutuspiirin laajentumista. Laajentuminen toteutuu siten, että setlementtien valmiudet palvella lähiyhteisöjään paranevat. Laajentumista tapahtuu myös siten, että perustetaan uusia setlementtejä. Tavoitteena on, että setlementtityö on kattavasti kansalaisten saavutettavissa. Laajentuminen ja kasvu eivät ole itseisarvoja, vaan ne tapahtuvat tarpeiden ohjaamina. Setlementtiliikkeestä tulee vuoden 2015 loppuun mennessä laajasti suomalaisten tuntema ja arvostama sosiaalisen alan toimija ja yhteisöllisyyden rakentaja. Tavoitteena on, että vuonna 2015 Setlementtiliiton koko liikettä koskevia vaikutuksia arvioidaan ja raportoidaan seuraavista näkökulmista: 1. Toiminnan laajuus 2. Toiminnan vaikuttavuus 3. Toiminnan vastuullisuus 4. Toiminnan tarkoituksenmukaisuus ja sujuvuus 5. Toiminnan aatteellisuus 7

8 STRATEGISET OHJELMAT Yksityiskohtaiset tavoitteet määritellään toimialojen ja tukipalvelujen strategisissa ohjelmissa. Strategisiin tavoitteisiin liittyvät vuositavoitteet esitellään vuosittain toimintasuunnitelmassa. Liikkeen toimijat ovat mukana strategisten ohjelmien ja vuositavoitteiden määrittelyssä toimikuntatyöskentelyn kautta. Liittohallitus arvioi liiton strategiaa vuosittain. Kansalaistoiminta Kansalaistoiminta on Setlementtiliitossa kokonaisuus, jota toteutetaan sekä yleisenä tehtävänä että erikseen kuudella toimialalla. Yleinen tehtävä merkitsee kansalaistoiminnan mahdollisuuksien kokonaisvaltaista edistämistä. Setlementtiliikkeessä kansalaistoiminta on ihmisten omaehtoista, vapaaehtoiseen sitoutumiseen perustuvaa, tasavertaista ja yhteiseen hyvään tähtäävää yhteistoimintaa. Keskeistä on toisaalta jokaisen yksilön oikeuksien kunnioittaminen ja ihmisoikeuksien toteutumisen edistäminen ja toisaalta yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun vahvistaminen. Olennaista on luoda mahdollisuuksia vuorovaikutukseen, joka tukee osallistujien kasvua, jokaisen omaa katsomuksellista prosessia ja kulttuurisen ymmärryksen kehittymistä. Samalla tuetaan elämää arjen ympäristöissä - perheessä, paikallisyhteisössä ja työelämässä. Tämä kaikki edellyttää setlementtiliikkeeltä toivon tarinan riittävän hyvää sanoittamista. Kansalaistoiminnan ohjelma edistää kansalaistoiminnan mahdollisuuksia kolmen toisiinsa kytkeytyvän tehtäväalueen kautta: 1) kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan verkoston kokoamisella ja yhteistyön juurruttamisella, 2) Uusi paikallisuus -hankkeessa kehitettävillä toimintamalleilla sekä 3) kartoittamalla liikkeen kansalaistoiminnan tilaa ja vahvistamalla kansalaislähtöisyyttä vuoropuhelussa eri toimialojen kanssa. Kansalaistoiminnan tavoitteet 2015 *Setlementtiliikkeessä jaetaan kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan käytäntöjä toimivassa verkostossa. *Uusi paikallisuus -hanke on tuottanut kansalaisvaikuttamisen toimintamalleja, joita voidaan alueperustaisesti levittää. *Setlementtiliikkeessä luodaan aktiivisesti toimintaedellytyksiä kansalaislähtöiselle toiminnalle. *Setlementtiliikkeen toimintakulttuuri on avoin ja demokraattinen, päätöksenteossa ja hallinnossa periaatteina ovat läpinäkyvyys ja jäsenten vaikuttamismahdollisuuksien tukeminen. 8

9 Asuminen Asumisen toimiala muodostuu Setlementtiliiton omistamista yhtiöistä ja niiden tuottamista asumispalveluista sekä paikallissetlementtien tuetun asumisen ja asumisen palvelutoimintojen kokonaisuudesta. Setlementtiliike tunnistaa ihmisten ja yhteiskunnan muuttuvat tilanteet ja toimii aktiivisesti hyvän ja ihmisarvoa kunnioittavan asumisen mahdollistajana. Asumisen tavoitteet 2015 * Setlementtiasumisen toimintamuotojen erityisyys on tunnustettu * Setlementtiasumisen toimijat toimivat sisäisissä verkostoissa ja tunnistavat mahdollisuutensa Kriisityö ja vaikeat elämäntilanteet Kriisityö ja vaikeat elämäntilanteet -toimiala koostuu tehtävistä, jotka setlementtiliike tekee osin itse ja osin valtakunnallisissa ja paikallisissa kumppanuuksissa, kuten Rikosuhripäivystys sekä Rikos- ja riitaasioiden sovittelu. Toimialan strateginen tavoitetila on, että setlementtiliikkeellä on hyvät valmiudet palvella kulloinkin heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Vaikeat taitekohdat nähdään elämään kuuluvina asioina ja niistä selviytymisen tueksi on kehitetty tukirakenteita. Toiminnan lähtökohtana on yhteisöllisyys ja ihmisten mahdollisuus vaikuttaa omaan elämänkulkuun. Kriisityö ja vaikeat elämäntilanteet tavoitteet 2015 * Setlementtiliikkeellä on kokonaisvaltaisesti toimien erilaisia tapoja palvella vaikeassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä. * Päihdetyön osalta tuodaan esiin lääkkeettömyyteen ja yhteisöllisyyteen perustuva hoitomalli, joka asettuu markkinoille korvaushoidon vastavoimaksi. * Nykyisiä valtakunnallisia kumppanuuksia on vahvistettu ja uusia on luotu. Lapsi- ja nuorisotyö Lapsi- ja nuorisotyön toimiala kokoaa liikkeessä tehtävän varhaiskasvatuksen, nuorisotyön ja perheiden kanssa tehtävän työn yhteistyössä muiden toimialojen kanssa läpi setlementtiliikkeen. Toimialan keskeisimpiin toimintamuotoihin kuuluvat erilaisten nuorisotyön kehittämishankkeiden koordinointi. Kehittämishankkeet ovat yleensä valtakunnallisia ja keskittyvät sosiaaliseen nuorisotyöhön, tyttö- ja poikatyöhön ja vapaaehtoistyöhön. Keskisenä osana toimintaa ovat myös kansainvälisyyskasvatus ja lähialuetyö. 9

10 Lapsi- ja nuorisotyön tavoitteet 2015 * Setlementtiliikkeessä tehtävä lapsi- ja nuorisotyö tunnetaan ja setlementtinuorisotyötä arvostetaan. * Lasten ja nuorten osallisuus on lisääntynyt setlementtiliikkeen toiminnassa. * Setlementtiliitto tukee piiri- ja paikallistyön kehittämistä. Monikulttuurinen työ Monikulttuurisen työn toimiala koostuu työstä Suomessa ja ulkomailla. Työtä Suomessa tehdään eri sidosryhmien kanssa, joita ovat paikalliset setlementit, eri etniset yhteisöt ja niiden yhteenliittymät sekä ihmisoikeusjärjestöt. Globaalityö on kehitysyhteistyötä erilaisten lähiyhteisöjen vahvistamiseksi. Ohjelmakauden aikana Setlementtiliikkeen monikulttuurinen työ on muodostunut yhdeksi setlementtityön perustyömuodoksi. Setlementit ovat alueidensa näkyvä ja tärkeä osa monikulttuurista arkea, joilla on monikulttuurinen verkosto työn tukena ja kehittämässä toimintaa edelleen. Suomessa tehtävän monikulttuurisen työn strategiset tavoitteet mukailevat voimaantullutta kotoutumislakia. Monikulttuurisen työn tavoitteet 2015 * Setlementtiliitto on aktiivinen monikulttuurisuuden verkostotoimija * Monikulttuurinen työ on vuorovaikutuksellista kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välillä * Kehitysyhteistyö Tansaniassa on vahvistanut paikallisia yhteisöjä Opinto- ja kulttuuritoiminta Oppiminen ja itsensä kehittäminen on tärkeä osa setlementtitoimintaa kaikissa toimintamuodoissa. Setlementtiliikkeen opinto- ja kulttuuritoimintaa käytännössä toteuttavat kansalais- ja kansanopistot, joiden toimintaa täydentävät eri ikäisille suunnatut opintokerhot. Setlementit ovat suurin yksityinen kansalaisopistojen ylläpitäjäkokonaisuus ja toteuttavat noin kymmenen prosenttia kansalaisopistotunneista Suomessa. 10

11 Opinto- ja kulttuuritoiminnan tavoite 2015 * Setlementtiliikkeessä on toinen toisistaan voimaa saava opinto- ja kulttuuritoiminnan verkosto, joka edistää ihmisten osallisuutta, toimintakykyä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Kansainvälinen toiminta, monikulttuurisuuden edistäminen ja toiminta kulttuurisen kestävän kehityksen puolesta on luonnollinen osa opintotoimintaa. Seniori- ja vanhustyö Seniori- ja vanhustyö kattaa setlementtiliikkeen hyvinvointi- ja asumispalvelut, harrastus- ja opintotoiminnan sekä vapaaehtois- ja kansalaistoiminnan. Laajassa projekti- ja kehittämistoiminnassa edistetään osallisuutta ja hyvinvointia ikäihmisten ja heidän omaistensa keskuudessa ja luodaan uusia yhteisöllisiä toimintatapoja paikallisista tarpeista lähtien. Seniori- ja vanhustyön tavoitteet 2015 * Setlementtiliikkeessä on verkosto edistämässä ikääntyneiden oikeutta ihmisarvoiseen kohteluun, yksilölliseen ja turvattuun vanhuuteen elämän kaikissa vaiheissa setlementtien omassa toiminnassa ja yhteiskunnassa yleensä. * Setlementtien seniori- ja vanhustyön rooli on täsmentynyt. Ikääntyneiden hyvinvointia ja turvattua vanhuutta edistävää osaamista sekä toimintaa on vahvistettu. * Setlementtiliikkeessä edistetään ikäihmisten osallisuutta. Tukipalvelut Viestintä Setlementtiliikkeen viestinnän vision mukaan sen perustehtävä, arvot ja toiminta tunnetaan myönteisellä tavalla laajalti. Missiona on vahvistaa suomalaisen setlementtiliikkeen yhteisökuvaa sekä edistää liikkeen tunnettuutta. Lisäksi edistetään toimialojen tavoitteiden saavuttamista. Tavoitteena on sitouttaa setlementtikenttä yhteisiin viestinnän tavoitteisiin. Uusia osallisuuden ja yhteisöllisyyden muotoja kehitetään hyödyntämällä sosiaalista mediaa. Jäsenistö tunnistaa keskusjärjestönsä eettisesti toimivana, esimerkillisenä ja yhteen kokoavana. Laajemmin yhteiskunnassa setlementtiliike näkyy merkittävänä aatteellisena toimijana. Setlementtiliitto tunnetaan arvostettuna ja aktiivisena yhteiskunnallisena vaikuttajana. 11

12 Setlementtiliike toimii yleishyödyllisenä, voittoa tavoittelemattomana ja laadukkaana palveluntuottajana. Liike tunnetaan yhteisöllisyyden edelläkävijänä, joka innostaa ihmisiä toimimaan sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi. Viestinnän tavoitteena on kasvattaa ja kehittää liiton ja kentän viestinnällisiä resursseja. Tavoitteiden saavuttamiseksi pyritään lisäämään viestinnän osaamista setlementtiliikkeen piirissä. Tuloksia mitataan sosiaalisen tilinpidon avulla ja tarkempaan viestintästrategiaan kirjattujen toimenpiteiden toteutumisella. Viestinnän tavoitteet 2015 * Setlementtityö on myönteisesti tunnettu. * Setlementtiliikkeellä on käytössä yhteinen tunnus * Setlementtiliikkeessä viestintä on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Taloushallinto Taloushallinto hoitaa Setlementtiliiton ja sen omistamien osakeyhtiön taloustoiminnot. Strateginen tavoite taloushallinnon osalta on, että Setlementtiliiton konsernin talous on vakaa, ennustettava ja läpinäkyvä. Tavoitteiden saavuttamiseksi taloushallinto osallistuu aktiivisesti toiminnanohjaukseen ja tuottaa tukipalveluita toimialoille, osakeyhtiöille ja paikallisyhdistyksille. Taloushallinnon tavoitteet 2015 * Setlementtiliitto osallistuu omistajaohjauksen kautta sen osakeyhtiöiden taloudenhallintaan. * Taloushallinnon rooli johtamisen ja kehittämistoiminnan tukena on toimiva. * Setlementtiliikkeessä on yhteistä osaamista vahvistava ammatillinen verkosto. Voimavarat Kumppanuudet Setlementtiliitolla on toimintaan ja talouteen liittyviä kumppaneita. Setlementtiliiton kumppanuudet toteuttavat liiton arvopäänääriä, perustuvat tasavertaisuuteen ja synnyttävät uutta. 12

13 Kumppanuustavoitteet 2015 * Setlementtiliitto on luonut tavoitteidensa toteuttamiseksi eri intressit kokoavia kumppanuushankkeita. * Setlementtiliitolla on kaksi merkittävää yrityskumppania. Talouden volyymi Setlementtiliiton talous perustuu raha-automaattiyhdistyksen yleisavustukseen, muuhun julkiseen tukeen, jäsenmaksuihin ja kustannusten jakoon liiton konsernin sisällä sekä yrityksiltä ja yksityisiltä tulevaan tukeen. Talouden volyymin tavoitteet 2015 * Yksityinen varainhankinta kattaa viisi prosenttia Setlementtiliiton keskustoimiston perusrahoituksesta. * Setlementtiliiton kullakin toimialalla on 1-3 erillisrahoituksella käynnissä olevaa kehittämishanketta. Henkilöstö Henkilöstö on Setlementtiliiton keskeinen voimavara. Setlementtiliitolla on moniammatillinen henkilöstö ja sen rakenne on monipuolinen. Henkilöstötavoitteet 2015 * Henkilöstöä on riittävästi suhteessa toiminnallisiin tavoitteisiin. Setlementtiliiton osakeyhtiöt Setlementtiliitto on perustanut osakeyhtiöitä toteuttamaan osaa liiton kehittämis- ja palvelutoiminnasta. Osakeyhtiöt 2015 * Setlementtiliiton omistamat yhtiöt ovat yleishyödyllisiä ja ne palvelevat osaamisellaan koko setlementtiliikettä. 13

14 Jäsenten ja liiton yhteistyö Setlementtiliiton ja sen jäsenten välinen yhteistyö perustuu liikkeen periaateohjelmaan ja setlementtisitoumukseen. Yhteistyö 2015 * Setlementtiliike on sopinut yhtenäisistä pelisäännöistä ja liikkeessä mukana olevat saavat jäsenyydestä voimaa 14

Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa

Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Yhteiskuntavastuu kansalaisjärjestötoiminnassa Pentti Lemmetyinen Pääsihteeri Setlementtiliitto Yhteiskuntavastuun käsite Yhteiskuntavastuun käsitettä alettiin Suomessa laajemmin käyttää 1990-luvulla yritystoiminnan

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 19.10.2017 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

TSL:n strategia vuosille

TSL:n strategia vuosille TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta

Lisätiedot

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia

Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan strategia Johdanto Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn toiminta päättyy 31.12.2017 kolmen tamperelaisen korkeakoulun yhdistymisen myötä. Tamy ja Tampereen teknillisen

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

HESETA RY STRATEGIA

HESETA RY STRATEGIA HESETA RY STRATEGIA 2018-2022 1 SISÄLLYSLUETTELO SIVU MISSIO 2 VISIO 2 ARVOT 2 STRATEGISET LINJAUKSET 2018-2022 3 YHTEISÖLLISYYS 3 ASIANTUNTIJUUS 4 VAIKUTTAVUUS 5 2 MISSIO Edistämme seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin

Lisätiedot

SPEK2020. strategia

SPEK2020. strategia SPEK2020 strategia 2019-2023 Vaikutamme turvallisen yhteiskunnan puolesta, seuraamme ja ennakoimme yhteiskuntakehitystä, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kokoamme tietoa yhteiskuntakehityksestä,

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella vuosikokouksessa käsittelyn helpottamiseksi. Toimenpiteitä kuvataan

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia Hallitus hyväksynyt Tutkimus- ja kehittämistoiminnan strategia 2016 2020 Hallitus hyväksynyt 1.2.2016 Tutkimus-kehittämistoiminnan strategia kertoo 1) Toiminta-ajatuksemme (Miksi olemme olemassa?) 2) Arvomme (Mikä meille

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka

Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,

Lisätiedot

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia

SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN. Jyvälän Setlementti ry:n strategia SISÄISESTI YHTENÄISEMMIN ULOS AVAUTUEN Jyvälän Setlementti ry:n strategia 2017 2020 JYVÄLÄN TEHTÄVÄ JA ARVOT Jyvälän Setlementti ry (Jyvälä) on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö,

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana

Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Kansalaisuus yhteiskunnan voimavarana Erityistä huomiota tulisi myös kiinnittää vaikeassa elämäntilanteessa elävien ja vähän osallistuvien osallistumismahdollisuuksien turvaamiseen ja vahvistamiseen. Demokratiapolitiikan

Lisätiedot

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa

24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke. Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 24365 Palokuntamme parhaaksi -hanke Toimintaohjelman painopisteet tarkastelussa 1 Palokuntien toimintaohjelma tähtää elinvoimaisen, houkuttelevan ja laadukkaan palokuntatoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen.

Lisätiedot

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry.

Valmistuvien opettajien infotilaisuus OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. Valmistuvien opettajien infotilaisuus 3.5.2017 OAJ:n Varsinais-Suomen alueyhdistys ry. 1 Opetusalan ammattijärjestö OAJ 2 JÄSENJAKAUMA 1.1.2012 1.1.2013 1.1.2014 1.1.2015 1.1.2016 1.1.2017 Lastentarhanopettajaliitto

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16

Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 1(7) Sosiaalilautakunta 4.2.2004 16 IISALMEN KAUPUNGIN SOSIAALIPALVELUKESKUS STRATEGIA Sosiaalipalvelukeskuksen ammattitaitoinen ja kehittämishaluinen henkilöstö tuottaa laadukkaita sosiaalipalveluja asukkaille.

Lisätiedot

Mediakasvatusseuran strategia

Mediakasvatusseuran strategia Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla

Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi

Lisätiedot

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU

TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaalialan AMK-osaamisen kompetenssit 2010 Sosiaalialan eettinen on sisäistänyt sosiaalialan arvot ja ammattieettiset periaatteet ja sitoutuu toimimaan niiden mukaisesti

Lisätiedot

Viestintä- strategia

Viestintä- strategia Viestintästrategia Viestinnän tehtävä on auttaa yliopiston strategisten linjausten toteutumista tukemalla ja tekemällä näkyväksi tutkimusta, koulutusta, yhteiskunnallista vuorovaikutusta ja johtamista.

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia

Kuntayhtymä Kaksineuvoinen. Strategia Liite 2 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen Strategia 2010-2015 MISSIO / TOIMINTA-AJATUS Hyvinvoiva ja toimintakykyinen kuntalainen Missio = organisaation toiminta-ajatus, sen olemassaolon syy. Kuvaa sitä, mitä

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013)

Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry:n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) :n strategia ja pitkän tähtäimen suunnitelma 2011-2015 (PTS päivitetty 4.6.2013) Sisällysluettelo Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry 2 Strategiatyö Omaishoitajat ja Läheiset liitossa Toiminta-ajatus Toimintaa

Lisätiedot

Setlementtiliiton strategia

Setlementtiliiton strategia ROHKEASTI IHMISEN PUOLELLA Setlementtiliiton strategia 2019-2023 kohti yhdenvertaista, yhteisöllistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa Asenteiden ja ihmisryhmien väliset jyrkät vastakkaisuudet

Lisätiedot

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA

TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti

Lisätiedot

Näin luet toimintasuunnitelmaa

Näin luet toimintasuunnitelmaa Näin luet toimintasuunnitelmaa HELVARYn toimintasuunnitelman tavoitteet on merkitty tähän esitykseen tummennetulla ja merkattu nuolella. Toimenpiteitä kuvataan tavoitteiden yhteydessä. Tässä esityksessä

Lisätiedot

Keliakialiiton strategia

Keliakialiiton strategia Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista, yhteisöllistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa

Kohti yhdenvertaista, yhteisöllistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa SETLEMENTTILIITON STRATEGIA 2019 2023 Kohti yhdenvertaista, yhteisöllistä ja sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa Toimintaympäristö Toimintaympäristö on strategiakauden alkaessa osittain vaikeasti

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Yhteistyö järjestökentässä

Yhteistyö järjestökentässä Yhteistyö järjestökentässä ja katsaus kansainvälisiin malleihin Tiistai 31.10.2017 Matti Cantell, Monikulttuurisuuden ja yhdenvertaisuuden asiantuntija Setlementtiliitto Setlementit rohkeasti ihmisen puolella

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016. mikuntautajärviikäihmistenval 20.9.2013 Utajärvivalmistelut oimkuntautajärviva lmistelutoiminkuntautajärviikä ihmistenvalmistelutoimikuntau tajärvivalmistelutoi TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2016 mikuntautajärvival 20.9.2013 mistelutoimikuntautajärviikäih

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI

TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI TUUSULAN KUNNALLISJÄRJESTÖ Vaaliohjelma 2017 - ELINVOIMAA TUUSULAAN - HALLINNOSTA IHMISTEN YHTEISÖKSI Keskustalla on yhdessä tekemisestä 110 vuotinen perinne. Keskusta rakentaa politiikkansa ihmisen, ei

Lisätiedot

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia

METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia METKA 2020 Metropolia Ammattikorkeakoulun opiskelijakunta METKA Strategia 2015-2019 Visio METKA on Suomen suurin ja vaikuttavin opiskelijakunta niin taloudellisin kuin toiminnallisin mittarein mitattuna.

Lisätiedot

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS

MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS MONIKULTTUURINEN TOIMINNAN OHJAUS Ammattitaitovaatimukset tuntee omat kulttuuriset arvonsa ja lähtökohtansa sekä tunnistaa kulttuuri-identiteetin merkityksen yksilölle hyväksyy itsensä ja toiset tasavertaisina

Lisätiedot

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle

Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty

Lisätiedot

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus

Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin

Lisätiedot

Kumppanina Käpyrinne

Kumppanina Käpyrinne Käpyrinteen strategia vuosille 2010-2015 Kumppanina Käpyrinne iäkkään ihmisen arvokkaan elämän sekä mielekkään ja merkityksellisen arjen puolesta Iäkkään ihmisen arvokkaan elämän sekä mielekkään ja merkityksellisen

Lisätiedot

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8. LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.2014 Esityksen runko 1. Valtakunnalliset nuorisokeskukset ja Suomen

Lisätiedot

Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana

Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana 15.11.2016 Matti Cantell, monikulttuurisen työn toimialajohtaja Suomen Setlementtiliitto ry Monikulttuurisuus järjestöjen mahdollisuutena ja uhkana

Lisätiedot

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA

VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA VESANNON SIVISTYSTOIMEN STRATEGIA 2015-2020 Sivistystoimen palvelut Varhaiskasvatus: perhepäivähoito, ryhmäperhepäivähoito, päiväkoti, esiopetus Perusopetus: Vesannon yhtenäiskoulu, 1-9 lk Lukio: Vesannon

Lisätiedot

Kohti seuraavaa sataa

Kohti seuraavaa sataa Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020. Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010. Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN STRATEGIA 2020 Hallinnonalan rakennerahastopäivät 9.9.2010 Iiris Patosalmi Neuvotteleva virkamies Strategian tausta laajat muutostrendit haastavat toiminnan kehittämiseen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi Lahti 5.5.2011

Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi Lahti 5.5.2011 Päijät-Hämeen sosiaalipoliittinen foorumi Lahti 5.5.2011 Sosiaali- ja terveysjärjestöt kansalaisten hyvinvointia rakentamassa Marita Ruohonen Suomen Mielenterveysseura Suomi on järjestöjen luvattu maa

Lisätiedot

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus

Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen

Lisätiedot

OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin

OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA Maarita Mannelin www.pohjois-karjala.fi/pokat2021 HYVINVOIVAT JA TERVEET IHMISET Tiedolla johtaminen Varhainen tuki, toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen Kulttuuri, liikunta

Lisätiedot

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä?

Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Mikä on järjestöjen rooli ja tehtävä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä? Allianssin strategia Osallisuus Yhdenvertaisuus Nuorisopolitiikasta yleispolitiikkaa Ehkäisevän nuorisotyön painoarvo noussut Allianssi

Lisätiedot

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu?

Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Miksi se ei toimi mitä esteitä vapaaehtoistyölle on asetettu? Marjo Riitta Tervonen, erityisasiantuntija, SOSTE Anne Mustakangas-Mäkelä, Hyvinvointi- ja yhteisötyön johtaja, Vuolle Setlementti Sosiaali-

Lisätiedot

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA

MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen

Lisätiedot

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke

LIITE. JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke LIITE JAKE Järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishanke Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 JAKE JÄRJESTÖ- JA KANSALAISTOIMINNAN KEHITTÄMISHANKE JAKE-hanke on Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen,

Lisätiedot

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA

HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA HANKASALMI HYVÄN ARJEN KUNTA KUNNAN STRATEGIA 2010 2014 Hyväksytty kv 14.6.2010 23 Hankasalmen kunnan tehtävä (MISSIO) Hankasalmi on hyvä kunta asua, kasvaa, kasvattaa, ikääntyä, tehdä työtä, yrittää ja

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo

KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä

Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-

Lisätiedot

Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä

Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä Jokaiselle mahdollisuus ja intoa vaikuttaa omaan turvallisuuteensa paikallisyhteisöissä Uusi paikallisuus - hanke Uusi paikallisuus on Suomen Setlementtiliiton hanke Hanke alkoi 2011 ja jatkuu vuoteen

Lisätiedot

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry

STRATEGIA Valtakunnallinen työpajayhdistys ry STRATEGIA 2015 2020 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö. Sen vahvistaa

Lisätiedot

Uuden sukupolven organisaatio

Uuden sukupolven organisaatio Uuden sukupolven organisaatio Kaupunkiorganisaation palvelujen järjestämistason perusrakenne ja luottamushenkilöorganisaation toimielinrakenne Organisaatiotoimikunta 30.08.2010 Muutosjohtaja Risto Kortelainen

Lisätiedot

SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012

SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 SETLEMENTTILIITON LIITTOKOKOUSTAPAHTUMA 20. 21.4.2012 Perjantai 20.4. Sukupuolisensitiivisen työn monet mahdollisuudet - Paneelikeskustelu Verkostokokoontumisia Lauantai 21.4. Viestintäkoulutus Asiantuntijana

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US

Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Mitä eriarvioistumiselle yhteiskunnassa on tehtävissä? Nuorten reseptit & UP2US Katriina Nokireki & Onni Westlund, Pesäpuu ry 20.11.2018, Tampere @KNokireki & @onniwestlund UP2US vertaisuus ja kokemusasiantuntijuus

Lisätiedot

Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit

Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Yksi tekijöistä Osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteerit Laatukriteerit on laadittu erityisesti vammaisten henkilöiden osallisuutta ja työllistymistä tukeviin palveluihin. Tarkoituksena

Lisätiedot

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere

Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari Tampere Hankerahoituksesta potkua sosiaalisen osallisuuden edistämiseen seminaari 15.01.2016 Tampere Työpaja: Kanslaisjärjestöjen ja Tampereen kaupungin Kumppanuus 2020 ohjelma - esimerkki yhteistyön mahdollisuudesta!

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus

Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä. Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten tieto- ja neuvontatyön lyhyt oppimäärä Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus 2014 Tieto on väline ja perusta elämänhallintaan Miten voi tietää, jos ei ole tietoa tai kokemusta siitä,

Lisätiedot

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma

POKAT Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma POKAT 2014 Pohjois-Karjalan maakuntaohjelma 2011-2014 Toimintalinjat: 1. Kilpailukykyiset elinkeinot ja yritystoiminta 2. Menestys viriää osaamisesta 3. Hyvinvoiva ja turvallinen maakunta 4. Puitteet houkutteleviksi

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö

SISÄLTÖ. Alkusanat Visio Arvot. Toimintaympäristö. Sidosryhmät. Strategiset kehittämisen osa-alueet. Palvelualueet. Palvelulupauksemme Henkilöstö Strategia 2018 2020 Alkusanat Visio Arvot Toimintaympäristö Sidosryhmät SISÄLTÖ Strategiset kehittämisen osa-alueet Palvelualueet Osaamisen vahvistaminen Viestintä Kehittäminen Asiantuntijuus Kumppanuus

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu

Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Hyvän johtamisen kriteerit Arviointityökalu Oheinen lomake on Hyvän johtamisen kriteereihin perustuva Arvioinnin tueksi työkalu. Voit arvioida sen avulla johtamista omassa organisaatiossasi/työpaikassasi.

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen

Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen

Lisätiedot

Satavuotiaan setlementtiliikkeen strategia 2018

Satavuotiaan setlementtiliikkeen strategia 2018 Sivu 1 / 9 KALLIOLLE RAKENNETTU Satavuotiaan setlementtiliikkeen strategia 2018 Ohjelmamme kohti myötätunnon, yhteisöllisyyden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden yhteiskuntaa. Suomen Setlementtiliitto

Lisätiedot

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021

Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n strategia 2021 Strategiaesitys tiivistettynä 23.8.2011 (käsitelty mm. hallitus/henkilöstö workshopissa 9.8.) Tässä esitetty strategia on vielä valmistelussa. Lopullinen

Lisätiedot

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta

Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta TAMK, Sosionomikoulutus, 17ASO ENNAKKOTEHTÄVÄ 1 TAMMIKUU 2017 Orientointia opiskeluun ja osaamisen tunnistamista ensimmäisen vuoden harjoittelun osalta Tämän ennakkotehtävän tavoitteena on tehdä näkyväksi

Lisätiedot

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa! Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma kansalaisjärjestö. Rahoittajamme on STEA = Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Me Itse ry on valtakunnallinen

Lisätiedot

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015

Aluelautakunnat kylien asialla. ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Aluelautakunnat kylien asialla ROVANIEMEN KAUPUNKI Maarit Alikoski 3.10.2015 Osallisuus, vaikuttaminen ja elinvoima Aluelautakunnat tärkeä osa Rovaniemen kaupungin pitkäjänteistä itsehallinnon ja asukkaiden

Lisätiedot

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet

Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön

Lisätiedot

YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA. uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet

YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA. uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet T1 ohjata oppilasta syventämään kiinnostustaan ympäröivään yhteiskuntaan

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus

Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Maakunnalliset strategiat ja palvelulupaus Hallituksen esityksessä Maakuntalaiksi 35 :ssä säädetään, että maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

ARVOKIRJA. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot

ARVOKIRJA. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot ARVOKIRJA Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän toiminta-ajatus, visio ja arvot 2 Tehtävämme on edistää kainuulaisten hyvinvointia ja osallisuutta. Järjestämme vastuullamme olevat sosiaali-,

Lisätiedot

Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia

Krits. Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia Krits Kriminaalihuollon tukisäätiö Strategia 2019 2021 Tehtävä Visio Kriminaalihuollon tukisäätiön perustehtävä Kriminaalihuollon tukisäätiö tukee rikostaustaisia ja heidän läheisiään, edistää heidän hyvinvointiaan

Lisätiedot

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025

Hollolan kunta. Viestintäpolitiikka 2025 n kunta Viestintäpolitiikka 2025 Kunnanhallitus 25.6.2012 Viestinnän tavoitteet Viestinnän tavoitteena on omalta osaltaan tukea kuntastrategiassa 2025 määritellyn tahtotilamme saavuttamista ja arvojemme

Lisätiedot

Veli-Matti Ahtiainen järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri. Lapissa

Veli-Matti Ahtiainen järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri. Lapissa Veli-Matti Ahtiainen järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Lapissa PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ 2016-2018 Pärjätään Yhdessä Perusajatus Pärjätään yhdessä -hanke aktivoi ihmisiä oman lähiyhteisönsä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5: Henkilöstöohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto HENKILÖSTÖOHJELMA 1 Henkilöstöohjelman lähtökohdat Johtamisvisio Linjakas johtajuus ja yhteinen sävel.

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot