IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013"

Transkriptio

1 1 Kaavtmk kunnanhallitus IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2013

2 2 KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksessa selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Iitin kunnassa kaavoituksesta vastaa kunnanhallituksen kaavoitustoimikunta. Kaavoitustoimikunnan kokoonpano on seuraava: Laitinen Juha, puheenjohtaja, puh Houni Reijo, varapuheenjohtaja puh Kare Terhi, jäsen, puh Viitala Leena, jäsen, puh Ruusunen Aimo, jäsen, puh Talvi Ulla, jäsen, puh Kakko Henry, jäsen, puh Esittelijä tekninen johtaja Veikko Haimila, puh Kaavoitustoimikuntaa avustaa kaavoituksessa tekninen toimisto/rakennustarkastaja Seppo Pätynen puh ja maanmittausteknikko Leena Kiukkonen puh Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja ympäristönsä rakentumiseen tekemällä aloitteita ja osallistumalla julkiseen keskusteluun. Yksittäisiin kaavoihin voi vaikuttaa esittämällä mielipiteensä tai tekemällä muistutuksen sinä aikana, jolloin kaava on nähtävillä. Kaavaprosessi on kuvattu liitteessä nro 1. VIREILLÄ OLEVAT JA LÄHIAIKOINA VIREILLE TULEVAT KAAVA-ASIAT MAAKUNTAKAAVA Maakunnassa on voimassa vuonna 2008 vahvistettu Kymenlaakson ensimmäinen maakuntakaavan nimeltään Kymenlaakson maakuntakaava, taajamat ja niiden ympäristöt. Muilla alueilla on voimassa Kymenlaakson maakuntakaava, maaseutu ja luonto, jota täydentää Kymenlaakson energiamaakuntakaava. Vaihemaakuntakaava Kauppa ja Merialue on ollut ehdotuksena nähtävillä syksyllä 2013 ja vahvistunee vuoden 2014 puolella. YLEISKAAVAT Iitin kunnassa on voimassa vuonna 2011 hyväksytty Kausalan Kirkonkylän yleiskaava.

3 Iitin kunnassa lähes kaikille rannoille on laadittu rantayleiskaava. Kaavoituksen ulkopuolelle on jätetty ainoastaan Etelä-Iitissä sijaitseva Sääskjärvi, sekä yhden yksityisen maanomistajan ranta-alueet. 1. Kausalan Kirkonkylän yleiskaava Kunnanvaltuusto hyväksyi Kausalan Kirkonkylän yleiskaavan tammikuussa Hyväksytystä yleiskaavasta on kaksi valitusta korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valitukset koskevat kahden tilan aluetta yleiskaava-alueella. Muilta osin kaava on kunnanhallituksen toimenpanopäätöksen mukaisesti lainvoimainen. Yleiskaava-alue käsittää noin 69 km2 suuruisen alueen ja siihen sisältyvät Kausalan, Pohjanmäen - Radansuun ja Sorronniemen asemakaava-alueet lievealueineen. Yleiskaavakartta on liitteenä nro Kymijoen - Mankalan -vesistöalueen rantayleiskaava muutos ja täydentäminen Kymijoen-Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys Säyhteellä Veljestenharjun ja Tiirinmaan alueille sekä saman aikaisesti etenevä Veljestenharjun rantaasemakaavan muutos ja täydennys on hyväksytty kunnanvaltuustossa Rantayleiskaavan muutoksella on osoitettu Veljestenharjun alue maakuntakaavan edellyttämällä tavalla Kymijoen-Arrajärven luonnon olosuhteisiin tukeutuvaan elämysmatkailuun sekä siihen liittyvään matkailu-/ kokous- yms. käyttöön. Tiirinmaan alueelle sijoitetaan omarantaisia lomarakennustontteja. Yleiskaava-alueen koko on noin 50 ha ja siinä on rantaviivaa noin 1,5 km. Kaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen joten se ei ole lainvoimainen.. Kymijoki-Mankala vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys liitteenä nro 3. Voimassa olevien rantayleiskaavojen mitoitustiedot yleiskaavojen hyväksymisajankohtana Lukemat sisältävät myös ranta-asemakaavoitettujen alueiden tiedot. Koko kunnan rantaviivan pituus on 478 km, josta on yleiskaavoitettua on 466 km. Pyhäjärvi- Leininselkä- Urajärvi vesistöalue v. 2000: Kaavoitettu kokonaispinta-ala 73,6 km2, josta maa-aluetta 27 km2. Rantaviivaa 136 km. Rakennetut rakennuspaikat rannoilla 686 kpl Rakennetut rakennuspaikat taustamaastossa 92 kpl Uusia rakennuspaikkoja rannoilla 152 kpl Uusia rakennuspaikkoja taustamaastossa 51 kpl Kymijoen- Mankalan vesistöalue v : Kaavoitettu kokonaispinta-ala 68,7 km2, josta maa-aluetta 36,5 km2. Rantaviivaa 178 km. Rakennetut rakennuspaikat rannoilla 658 kpl Rakennetut rakennuspaikat taustamaastossa 130 kpl Uusia rakennuspaikkoja rannoilla 174 kpl Uusia rakennuspaikkoja taustamaastossa 72 kpl Kymijoen- Konniveden vesistöalue v. 2004:

4 Kaavoitettu kokonaispinta-ala 45 km2, josta maa-aluetta 25 km2. Rantaviivaa 152 km. Rakennetut rakennuspaikat rannoilla 707 kpl Rakennetut rakennuspaikat taustamaastossa 67 kpl Uusia rakennuspaikkoja rannoilla 110 kpl Uusia rakennuspaikkoja taustamaastossa 55 kpl 4 Yleiskaavoituksella on uusia loma-asuntojen rakennuspaikkoja kaavoitettu 514 kpl ja asuinrakennuspaikkoja 106 kpl. ASEMAKAAVAT Iitin kunnassa on asemakaavoitettua aluetta Kausalan taajamassa, Pohjanmäen - Radansuun alueella, Sorronniemessä kirkonkylän pohjoisosassa sekä Vuolenkoskella. Vuonna 2013 hyväksyttiin tai oli vireillä seuraavat kaavahankkeet. 1. Kausalan asemakaava Kausalan asemakaavan ajantasaistaminen on käynnistynyt vuonna Kausalan asemakaavan pinta-ala on 7,62 km2. Asemakaavaa on uusittu osa-alueittain. Asemakaavan muutoksia on toteutettu tai muutos meneillään neljän neliökilometrin alueella. Kausalan asemakaavoituksen ajantasaistuksen tilanne liitteenä nro 4. Kausalan asemakaavan ajantasaistamista jatkettiin vuonna 2013 neljännellä vaiheella, nimeltään asemakaavan muutos, Kausalan itäinen osa-alue. Asemakaavaehdotus asetetaan nähtäville syksyn 2013 aikana. Kaavoitettava alue, noin 104 hehtaaria, rajoittuu länsiosaltaan vuonna 2013 hyväksyttyyn Keskustan ja Ravilinnan asemakaavamuutosalueeseen, eteläosastaan rautatiehen ja Ainolan teollisuusalueeseen, itäosastaan asemakaava-alueen rajaan ja pohjoisosastaan valtatiehen 12 sekä Länsi-Myllytöyryn asemakaava-alueeseen. Alue on esitetty Kausalan asemakaavoituksen ajantasaistuksen tilannetta kuvaavassa kartassa. Asemakaavan pääasialllisena tavoitteena on asemakaavan ajantasaistaminen sekä keskustan alueen rakenteen tiivistäminen. Asemakaavakartta on liitteenä nro 5. Kausalan asemakaavan ajantasaistamisen viides vaihe käynnistetään vuoden vaihteeseen mennessä. Alue on esitetty liitteessä nro Moottoriurheilukeskuksen (KymiRing) alueen asemakaava, Tillola Kunta on tehnyt Tillolan moottoriurheilukeskuksen asemakaavoitusta koskevan kaavoituspäätöksen Asemakaavoitus on käynnistetty talvella 2013 alueelle, joka sisältää Kausalan - Kirkonkylän yleiskaavassa esitetyn moottoriurheilukeskusalueen alueen. Kaavoitustoimikunta on hyväksynyt asemakaavoituksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman syyskuussa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee nähtäville loka-marraskuussa samanaikaisesti KymiRing -hankkeen ympäristönvaikutusten arviointisuunnitelmaohjelman kanssa.

5 Asemakaavoitusprosessin eteneminen on kytketty ympäristönarviointiohjelman aikatauluun. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan asemakaavaluonnos saataisiin nähtäville helmi- maaliskuussa Kaavoituspäätöksen mukainen alueen kartta on liitteenä nro Vuolenkoski, venesatama, asemakaavan muutos Kunnanhallitus on hyväksynyt syyskuussa 2013 Vuolenkosken venesataman asemakaavan muutoksen joka on edellytyksenä suunnitellun venesataman polttoaineen jakelupisteen suunnittelulle ja toteuttamiselle RANTA-ASEMAKAAVAT Iitin kunnan alueella on 21 lainvoimaista ranta-asemakaavaa: 1) Kivikärki Kinnarin rantakaava 2) Kotolan tilan rantakaava 3) Patoniemen rantakaava 4) Hiidensaaren rantakaava 5) Keisarin tilan rantakaava 6) Kivisalmen rantakaava 7) Sahaniemi Sahalahti - Siltasaaren rantakaava 8) Piilahden rantakaava 9) Sorronniemen rantakaava (osa muutettu asemakaavaksi) 10) Isosaaren rantakaava 11) Ali-Kaitalan rantakaava 12) Perttolan tilan rantakaava 13) Nuuttilan tilan rantakaava 14) Alestalon rantakaava 15) Kalliola-Karlsbergin rantakaava 16) Vähäsaaren rantakaava 17) Eskolan rantakaava 18) Tapolanniemen rantakaava 19) Arrajoen rantakaava 20) Säyhteen/Metsä - Kananoja rantakaava 21) Kettuvuoren rantakaava Ranta-asemakaavojen yhteenlasketut pinta-alat ja tontit: pinta-ala yhteensä 1.187,80 ha loma-asuntotontteja yhteensä 434 kpl, joista rakennettuja 282 kpl ja vapaita 152 kpl; vapaiden tonttien pinta-ala yhteensä 52 ha vakituisen asumisen tontteja yhteensä 32 kpl, joista rakennettuja 18 kpl ja vapaita 14 kpl; vapaiden asuinrakennustonttien pintaala yhteensä 3,3 ha Vireillä olevat ranta-asemakaavat 1. Veljestenharjun ranta-asemakaavan muutos ja täydennys Kunnanvaltuusto on hyväksynyt Veljestenharjun ranta-asemakaavan muutos ja täydennys - ranta-asemakaavan elokuussa 2012.

6 Ranta-asemakaavahanke liittyy Kymijoki - Mankala vesistöalueen rantayleiskaavan muutokseen ja täydennykseen. Kaavoituspäätös Veljestenharjun alueelle (noin 45 ha, rantaviivaa noin 1 km) laaditaan ranta-asemakaava yhtä aikaa rantayleiskaavan kanssa. Ranta-asemakaava konkretisoi yleiskaavan periaatteet sekä osoittaa yksityiskohtaisesti rakentamisen määrän, sijainnin ja muut yksityiskohdat. Kaavasta on valitettu hallintooikeuteen, joten se ei ole vielä lainvoimainen. Veljestenharjun ranta-asemakaava on liitteenä nro 7. Kunnan kaavoitushankkeiden eteneminen on seurattavissa Iitin kunnan kotisivuilla internetissä. 6 MUUT HANKKEET JA SUUNNITELMAT Valtatien 12 yleissuunnitelma yhteysvälillä Uusikylä Tillola on valmistunut kesällä Yleissuunnitelman mukaisella linjauksella on erittäin merkittävät vaikutukset Kausalan, Kirkonkylän - Radansuun ja muiden uuden valtatielinjauksen lähialueiden suunnittelutarpeisiin ja alueiden kehittämiseen. Yleissuunnitelman päivitys on käynnistetty syksyllä 2012 revoluutiohankkeena tavoitteena hankkeen kustannusten vähentäminen ja vaiheittain rakentaminen. Iitin kunnanvaltuusto on hyväksynyt kunnan maapoliittisen ohjelman Ohjelmassa on kerätty yhteen asiakirjaan kunnan maapoliitiikan tavoitteet ja toimintatavat. Ohjelma päivitetään vuosittain. LIITTEET Nro 1. Kaavaprosessi Nro 2. Kausala-Kirkonkylä yleiskaava Nro 3. Kymijoki-Mankala vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys Nro 4. Kausalan asemakaavan ajantasaistustilanne Nro 5. Kausalan asemakaavan muutos neljäs vaihe, asemakaavaehdotus Nro 6. KymiRing, Tillola, asemakaavapäätöksen mukainen alue Nro 7. Veljestenharjun ranta-asemakaava

7 KAAVAPROSESSI Liite 1: kaavaprosessi 7 Esitys kaavan laatimisesta Päätös kaavan laatimisesta * Kunnanhallitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma * Kaavoitustoimikunta *Suunnitelmassa esitetään kaavatyön tavoitteet, sisältö, käsittelyvaiheet ja aikataulu sekä osallistumis- ja vuorovaikutusmenettely Kaavaluonnos * Kaavoitustoimikunta *Selvitykset, neuvottelut yhteistyötahojen ja maanomistajien kanssa, idealuonnokset, luonnosvaihtoehdot, vaikutusten arviointi Kaavaehdotus * Kunnanhallitus Vastineet mahdollisiin muistutuksiin * Jos suuria muutoksia, kaava uudelleen nähtäville Kuntalainen, asukas tai maanomistaja voi tehdä esityksen kaavahankkeesta Ilmoitus kaavahankkeen vireilletulosta * Esim. kaavoituskatsaus, lehti-ilmoitus, kirje, kuulutus * Neuvottelu kaavahankkeesta ELYkeskuksen kanssa tarvittaessa Viranomaisneuvottelu * Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet * Seudullisesti tärkeät hankkeet Laatimisvaiheen kuuleminen * Kirjalliset mielipiteet * Suulliset mielipiteet, asukastilaisuudet tarvittaessa Julkinen nähtävilläolo * 30 vuorokautta (vähäiset 14 vrk) * muistutukset kirjallisesti * tarvittavat lausunnot Viranomaisneuvottelu * ELY-keskus Kaavan hyväksyminen * Kunnanvaltuusto (kunnanhallitus hyväksyy merkitykseltään vähäiset kaavat) Hallinto-oikeus * Valitus kaavan hyväksymispäätöksestä * Kunta antaa selityksen valitukseen * Kunnan tehtävä päätös oikaisukehotuksen johdosta Ilmoitus kaavan hyväksymisestä * 30 vuorokautta aikaa tehdä valitus hallinto-oikeuteen * ELY-keskus voi tehdä kunnalle oikaisukehotuksen MRL:n 195 :n perustein Hallinto-oikeuden päätös * 30 vuorokautta aikaa valittaa KHO:een laskettuna hallinto-oikeuden päätöksen tiedoksisaannista Korkein hallinto-oikeus * Kunta antaa selityksen valitukseen Lainvoimainen kaava * Voimaantulo-kuulutus

8 Liite 2: Kausala - Kirkonkylä yleiskaava 8

9 Liite 3: Kymijoki - Mankala vesistöalueen rantayleiskaavan muutos ja täydennys 9

10 Liite 4: Kausalan asemakaavan ajantasaistustilanne 10

11 Liite 5: Kausalan itäisen - alueen asemakaavaehdotus 11

12 12 Liite 6: KymiRing, Tillola, asemakaavapäätöksen mukainen alue

13 13 Liite 7: Veljestenharjun ranta-asemakaava

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 Kaavtmk 10.11.2014 42 Kunnanhallitus IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja

Lisätiedot

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 261/10.02.02/2013 Kaavtmk 12.10.2015 52 Kunnanhallitus IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 261/10.02.02/2013 Kaavtmk 12.12.2016 47 Kunnanhallitus IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Tela Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS Tela Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1 Tela 4.12.2018 135 Kunnanhallitus 17.12.2018 315 Kunnanvaltuusto 22.1.2019 3 IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kymiringin liittymä. Itäinen risteys kohti itää. Kuvaaja: Ari Ollikainen 2 KAAVOITUSKATSAUS

Lisätiedot

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017

IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 Tela 11.12.2017 109 liite 1 Kunnanhallitus 18.12.2017 IITIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2017 2 KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä

Lisätiedot

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 7/2014 103 Kaavoitustoimikunta 08.12.2014 Aika 08.12.2014 klo 18:00-18.50 Paikka Iitin Kunnantalo, valtuustosali, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen Juha Kare Terhi

Lisätiedot

sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan.

sekä vaikutusten arvioinnista (MRL 63 ). Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnittelun edetessä tarpeen mukaan. IITTI Päiväys 9.1.2017 KYMIJOKI-MANKALAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS JA TÄYDENNYS MUUTOS KOSKEE SELKOJÄRVEN-HARAMAAJÄRVEN ALUETTA TÄYDENNYS KOSKEE ARRRAJÄRVEN TIIRINMAAN ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 5/2016 56 Kaavoitustoimikunta 13.06.2016 Aika 13.06.2016 klo 18:00-18:55 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LUVIAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 740/10.02.03/2016 Kaavtmk 13.3.2017 14 IITTI KAUSALA Päiväys 7.3.2017 ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN ANTTILANTIE KUUSIKALLIO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoitusjaosto 13.9.2017 12 Kunnanhallitus 18.9.2017 318 Kunnanvaltusto 26.9.2017 91 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 4/2016 48 Kaavoitustoimikunta 09.05.2016 Aika 09.05.2016 klo 18:00-18:30 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoitusjaosto 16.2.2017, 3 Kunnanhallitus 27.2.2017 62 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2019... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU

JA ARVIOINTISUUNNITELMA , MUUTETTU KH 6.6.2017 Liite 2 1 PYHÄRANTA RANTA-ASEMAKAAVANMUUTOS Pyhärannan Kukolan Salmelan ym tilat OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2016, MUUTETTU 25.4.2017 Tämä ranta-asemakaavanmuutos koskee Pyhärannan,

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta

Sisällysluettelo. Ilomantsin kunta ILOMANTSIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2018 Sisällysluettelo KAAVOITUSKATSAUS 2018... 2 KAAVAMUODOT... 2 Maakuntakaava... 2 Yleiskaava... 2 Asemakaava... 2 Ranta-asemakaava... 2 KAAVOITUSPROSESSI... 3 VIREILLÄ

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMA 10.6.2019 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA ALUEELLA 4 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMA 15.4.2019 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo: YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan laajentaminen

Lisätiedot

Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 6.11.2014 IITTI Piilahden ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Rak 3032 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 17.10.2017 ISO-MATEEN TUULINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin Veneskosken kylän Iso-Mateen Tuuliniemen ranta-asemakaavan

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS VT 4:N MUUTOKSIIN LIITYVÄ LEIVONMÄEN ASEMAKAAVOJEN OSITTAINEN KUMOAMINEN JA MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 Asemakaavan kumoaminen maantiealueelta Asemakaavan

Lisätiedot

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS

ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS 18.2.2013 7/10.02.03/2013 Kymi Ring Oy:n hallitus 4.3.2013 ASEMAKAAVOITUKSEN KÄYNNISTÄMISSOPIMUS SOPIJAPUOLET SOPIMUSALUE Iitin kunta PL 32 47401 KAUSALA kirjaamo.iitinkunta@iitti.fi Y-tunnus 0158766-7

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA EURAJOEN KUNTA LANKOORIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa kuvataan kaavatyön tavoitteet

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KOLARI ÄKÄSLOMPOLON ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 57 RAKENNUSPAIKAT 1,2 JA 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.10.2010 Seitap Oy 2010 Seitap

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JOUTSAN KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 321 Kaavamuutos koskee osittain korttelin 321, tonttia nro 1 (AM). OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan, kaavaa

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012

Sodankylä. Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Sodankylä Orajärvi, Papinranta Märsylä RN:o 9:34 (758-411-9-34) Korteojan ranta-asemakaavan osittainen muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.06.2012 Korteoja Papinranta Kaavamuutosalue käsittää

Lisätiedot

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA

KH , Liite 1. Tekla , liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA KH 23.4.2019 78, Liite 1 Tekla 3.4.2019 23, liite no 1 LAPINLAHDEN KUNTA 1 LAPINLAHDEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLEISTÄ Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Haimila Veikko tekninen johtaja, esittelijä Iitin kunta Pöytäkirja 3/2016 39 Kaavoitustoimikunta 14.03.2016 Aika 14.03.2016 klo 18:00-18:24 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Laitinen

Lisätiedot

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016

Ranuan kunta Kaavoituskatsaus 2016 LAINSÄÄDÄNTÖ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista,

Lisätiedot

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.

Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12. Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari NELLIMÖN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 23 RAKENNUSPAIKKA 1 JA VR-ALUETTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2019 LEMIN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 25.3.2019 34 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sulkavan kunta 1(5) SULKAVAN KUNTA HASULAN JA KOSKUTJÄRVEN KYLÄT KÄRKIHARJUNMÄEN JA LÄHIALUEIDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLITUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2017 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 15.1.2018 7 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018

Toivakan kunta. Kaavoituskatsaus 2018 Toivakan kunta Kuva: Sirpa Leinonen Tekninen ltk 22.2.2018 17 Kunnanhallitus 5.3.2018 36 Kunnanvaltuusto 23.4.2018 14 Sisällys 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi... 2 3. Maakuntakaava... 3 4. Yleiskaavat...

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.

KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen. KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658

ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5192 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.02.2017 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 7. kaupunginosan (Reima) korttelia 527 ja puistoaluetta koskeva

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Rovaniemen kaupunki Tennilammit ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 07.09.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat

Lisätiedot

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA

ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA VÖYRIN KUNTA VÖYRIN KUNTA ASEMAKAAVA MERENLÄHEISELLE ASUTUKSELLE TACKSAMVIKEN ILLÄ ORAVAISISSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mustasaaressa 23.10.2012 Kaavoitusalue Asemakaava-alue sijaitsee Oravaisten

Lisätiedot

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Lonka Merja kunnanhallituksen edustaja

Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala. Muut Lonka Merja kunnanhallituksen edustaja Iitin kunta Pöytäkirja 8/2013 88 Kaavoitustoimikunta 11.11.2013 Aika 11.11.2013 klo 18:00-18:39 Paikka Iitin Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, Rautatienkatu 20, Kausala Saapuvilla Poissa Houni

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2018 SAVITAIPALEEN KUNTA Kunnanhallituksen hyväksymä 21.1.2019 2 YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Teollisuusalueen asemakaavan muutos 1 (5) Leskinen Timo 10.4.2018 Teollisuusalueen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA

KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS VUODELTA 2014 SAVITAIPALEEN KUNTA YLEISTÄ "Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019

SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 SUOMUSSALMEN KUNTA Tekniset palvelut KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Rantatien asemakaavan muutos pyhäniemen kartanon kohdalla OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pyhäniemen (20) kunnanosa Pyhäniemen kiinteistöjä: 98-441-1-518 (POPPELI), 98-441-1-251 (RAITA), 98-441-1-603

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot