Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry VAKKI PAKKI 6/2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "www.turvallisuusneuvonantajat.fi Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry VAKKI PAKKI 6/2011"

Transkriptio

1 Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry VAKKI PAKKI 6/2011 Piirros: Ritva Hopiavaara Rauhallista ja turvallista joulua toivottaa hallitus Aiheina vuoden viimeisessä pakissa: Syyskokous E Tokeva ohjeet 1

2 SYYSKOKOUS Syyskokouksen seminaariosuuden avaukseksi yhdistys luovutti liikenneonnettomuustutkija Juha Nuutiselle (VALT) yhdistyksen uuden standaarin. Juha on jäsenistöltä saamamme tiedon mukaan ansiokkaasti avustanut jäsenistöämme tutkimus ja koulutus materiaalin hankinnassa. Juha Nuutinen on myös omalla esimerkillisellä panoksellaan ollut kehittämässä ammattiliikenteen onnettomuuksien tutkinnan menetelmiä. Kuvassa vasemmalla Riku Länsivuori ja oikealla Juha Nuutinen Toimitusjohtaja Matti Kesäläinen oli seminaarin ensimmäinen puhuja kertoen turvallisuus auditointi järjestelmästä. Aihe on hieman uusi vielä kuljetusalalla mutta tulee lisääntymään kovaa vauhtia. Korkean riskiluokan aineita kuljetettaessa tulee jatkossa yhä useammin vastaan tilanteita kun henkilöstöltä vaaditaan turvaselvitys. Myös tietyt toimitus ja nouto paikat edellyttävät että kuljetusketjun kaikki osapuolet ovat auditointi järjestelmässä mukana. 2

3 Kuvassa Matti Kesäläinen Kuvassa Ilkka Kalpio If. vakuutusyhtiöstä Ilkka Kalpio oli saapunut paikalle puhumaan aihealueesta Riskienarviointi osana Turvasuunnitelmaa. Erityisen mielenkiintoiseksi asiassa nousee jo pelkästään taustat miksi If. vakuutus oli lähtenyt rakentamaan erillistä asiakaspään riskikartoitusjärjestelmää Navigaattoria. Idea nimittäin oli tullut suuren Suomalaisen kuljetusalan toimijan omasta pyynnöstä ja lähtökohta oli ollut, että heidän omien kuljetustensa läheltä - piti, tuotesekoitus sekä muita poikkeustilanteita lähinnä asiakaspäässä tulisi saada minimoitua. Huomionarvoista asiassa on sekin, että tuotteet joita he kuljettavat eivät ole varsinaisesti VAK- lainsäädännön alaisia, joten varsinaista lakivelvoitetta kuljetusliikkeen osalta asiaan ei ole mutta tahtotila kuljetusten toimivuudelle on ollut ilmeisen suuri. If. vakuutus ja kuljetusliike lähtivät yhdessä kehittämään asiaa siten, että he ottivat yhteyttä asiakaskohteisiin ja kävivät yhdessä heidän kanssaan havainnoimassa mahdolliset ongelmat ja kehittivät taustalle vielä erillisen pisteytysjärjestelmän millä on helppo havainnoida kehitysalueiden tarpeellisuus jne. Tässä tapauksessa yhdessä vakuutusyhtiön kanssa asiaa eteenpäin vietynä oli helppo aloittaa keskustelu asiakaspään mahdollisten ongelmien poistamiseksi. Tämänkaltaista aloitteellisuutta kaivattaisiin varsinkin VAK- kuljetusten osalta jossa jo lakikin velvoittaa kartoittamaan sekä kirjaamaan ja poistamaan riskejä koko kuljetusketjun osalta. Selkeä viesti onkin, että ottamalla mukaan ja tällä tavalla sitouttamaan muitakin, jotka hyötyvät kuljetusten toimivuudesta niin saadaan vastuita jaettua eikä asia nouse liian isoksi pakkopullaksi yksin kuljetusliikkeelle ja heidän Turvallisuusneuvonantajilleen. 3

4 E Tokeva ohjeet Kuten varmaan tiedätte, Pelastusopisto on päivittämässä Tokeva-ohjeita. Päivitystä pohjustavaa työtä on tehty jo pidemmän aikaa ja olen itse tullut hankkeen koordinaattoriksi aiemman yhteyshenkilön siirryttyä perhevapaalle. Teen töitä Pelastusopiston ulkopuolelta. Pelastusopistolla hankkeen vastuuhenkilöinä ovat Hannu Rantanen, jo on ohjausryhmän puheenjohtaja, tutkimuspäällikkö Esa Kokki vastaa hankkeen taloushallinnosta ja Jouni Salminen toimii asiantuntijana. SM:n ja TTL:n edustajat. Lisäksi hankkeella on ohjausryhmä, johon kuuluvat pelastuspuolelta Petteri Helisten, Markku Mäkelä ja Ilpo Tolonen. etokevaa halutaan laajentaa ja sen sisältö päivitetään. Tavoitteenamme on saada laajennettua ohjeistusta räjähteiden ja radioaktiivisten aineiden osalta yhteistyössä viranomaisten kanssa. Lisäksi ainakin polttonesteille ja paineistetuille kaasuille ollaan tekemässä uusittua / täysin uutta ohjetta. Lisäksi tavoitteena on laajentaa Tokevan hakemisto kattamaan kaikki YK-numerolliset aineet joko täsmäohjeilla tai lähinnä sopivalla ohjeella. Hakemistoon on kaavailtu liitettäväksi myös muutamia muita ei YK-numerollisia aineita, esimerkkinä lannoitteet. Hakemisto tulee sisältämään myös OVA-ohjeet ja kansainväliset kemikaalikortit, sekä luonnollisesti Tokevan T- ja M-ohjeet. Oletan, että olette jokainen törmännyt työssänne johonkin vaaralliseen aineeseen tai aineluokkaan. Teillä saattaa sen kautta olla hyvää kokemusta sekä torjuntatyöstä että etokevan ohjeiden ajantasaisuudesta joko usean aineluokan tai joidenkin aineiden osalta. Toivon, että voisimme saada osaamisenne käyttöömme ja voisimme tehdä yhteistyötä T- ja M- ohjeiden sisällön päivittämisessä. Sen vuoksi toivon, että tutustuisitte etokevaan ja laittaisitte minulle T- ja M-ohjeiden kehitysehdotuksia. Tokeva-ohjeiden ohella kaipaamme vinkkejä niistä aineista, joille haluaisitte OVA-ohjeen. Jos laitatte minulle tiedon siitä, mitä aineita / aineryhiä olisitte valmis kommentoimaan, laitan teille tämän hetken ohjeet tekstitiedostona. Näin pääsette kirjoittamaan kehitysehdotukset suoraan ko. tekstiin. Laitan liitteeksi etokevan sisällysluettelon mukaisen luettelon tämän hetken T- ja M- ohjeista, jotta voitte pohtia, mihin osiin olisitte valmiit ottamaan kantaa. Jos ette ole vielä tutustuneet Tokevan tekstiin, etokeva kokoteksti löytyy Pelastusopiston kotisvuilta osoitteesta Valitsemalla sivulta keskeltä punaisella olevan etokeva, ja tallenna, ohjelma lataa koko tiedoston. Toivon, että saan teiltä uusia näkökulmia ja hyviä ehdotuksia ohjeiden päivitykseen. Ystävällisin terveisin Tarja Ojala Tarja Ojala DI, KM, tutkija Safety Futures Ky PL TAMPERE Puh GSM tarja.ojala@safetyfutures.fi 4

5 JÄSENTEN TILATTAVISSA Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry brodeerattuja hihamerkkejä. Merkin koko koko: 13x7,8 cm (malli alapuolella) hinta 5 kpl + postikulut 0,75 per tilaus. Tilaukset osoitteeseen tna@verkkoholvi.net Hyttitie Riihimäki Puhelin: Rek Nro: Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry 5

www.turvallisuusneuvonantajat.fi Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry VAKKI PAKKI 5/2011

www.turvallisuusneuvonantajat.fi Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry VAKKI PAKKI 5/2011 Suomen Turvallisuusneuvonantajat Ry VAKKI PAKKI 5/2011 Aiheina tällä kertaa: - Syyskokous - ILMIOITUSVELVOLLISUUS ONNETTOMUUKSISTA 1 MYYRMÄKITALO SYYSKOKOUS JA SEMINAARI TO 24.11.2011 08:30-14:00-08:30

Lisätiedot

Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry VAKKI PAKKI nro;3/2012

Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry VAKKI PAKKI nro;3/2012 Sivu 1 / 11 Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry VAKKI PAKKI nro;3/2012 Aiheina: Vuosikokous 09.03.2012 Koulutus asiaa Trafi TNA tutkinnot 2012 Koulutuspalveluita ADR- seminaari ja 10v juhla illallinen

Lisätiedot

Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry VAKKI PAKKI nro;3/2011

Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry VAKKI PAKKI nro;3/2011 Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry VAKKI PAKKI nro;3/2011 Kuvassa vasemmalta oikealle Juha, Riku, Erkki ja Martti HALLITUS 2011 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Rahastonhoitaja Sihteeri Jäsen Jäsen Jäsen

Lisätiedot

Yhdistys edistää vaarallisten aineiden kuljetusturvallisuutta Suomessa.

Yhdistys edistää vaarallisten aineiden kuljetusturvallisuutta Suomessa. Yhdistys edistää vaarallisten aineiden kuljetusturvallisuutta Suomessa. Yhdistys ohjaa ja neuvoo jäseniään ammatissaan - vaarallisten aineiden kuljetukseen liittyvissä asioissa järjestämällä kokouksia,

Lisätiedot

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta

Pipfrog AS www.pipfrog.com. Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinta Tilausten hallinnassa on neljän tyyppisiä dokumentteja: Tilaukset, laskut, lähetykset ja hyvityslaskut, Tilaus on ensimmäinen dokumentti, jonka joko ostaja on luonnut

Lisätiedot

Oulun Maanmittauskerho ry. Tietosuojaseloste

Oulun Maanmittauskerho ry. Tietosuojaseloste Oulun Maanmittauskerho ry Tietosuojaseloste 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIETOSUOJASELOSTE PROJEKTI... 3 2 TIETOSUOJAPERIAATTEET... 4 3 TIETOSUOJAN NYKYTILA... 5 3.1 Henkilötietokartoitus... 5 3.2 Henkilötietovirrat...

Lisätiedot

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille

Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Ohjeistus yhdistysten internetpäivittäjille Oman yhdistyksen tietojen päivittäminen www.krell.fi-sivuille Huom! Tarvitset päivittämistä varten tunnukset, jotka saat ottamalla yhteyden Kristillisen Eläkeliiton

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY

Mikäli haluatte vastata kyselyyn netin kautta, kyselylomake löytyy osoitteesta: VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUKYSELY ASIAKASPALAUTEKYSELY VAMMAISTEN KULJETUSPALVELUISTA Hyvä taksin tai invataksin käyttäjä, Hämeenlinnan kaupunki, Janakkalan ja Hattulan kunnat sekä Kanta-Hämeen Aluetaksi selvittävät asiakkaiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä.

VAK-velvollisuudet. Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. VAK-velvollisuudet Anu Häkkinen, Trafi Trafin VAK-päivä 2018 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. www.trafi.fi/vak Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Vaarallisten aineiden kuljetus VAK Kuljetuksella

Lisätiedot

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ

YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ YRITYSTURVALLISUUDEN NEUVOTTELUKUNTA YRITYSTURVALLISUUS EK OY SUOMEN PELASTUSALAN KESKUSJÄRJESTÖ Keskiviikko 9.12.2009 11.30-12.00 Neuvottelupäivien avaus Poliisin ja pelastustoimen yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT 1. YHDISTYKSEN NIMI Yhdistyksen nimi on Suomen bordercolliet & australiankelpiet ry, Finska Border Collies & Australiska Kelpies rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry. VAKKI PAKKI nro;1/2011

Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry. VAKKI PAKKI nro;1/2011 Suomen Turvallisuusneuvonantajat ry 1 VAKKI PAKKI nro;1/2011 Uudellamaalla on pelastuslaitokset saaneet käyttöön uuden kemikaalitorjuntayksikön Yhdistyksen hallitus kävi neljäs päivä helmikuuta Herttoniemen

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Terveydenhuollossa käytettävien laitteiden nimikkeistöpäivitys

Terveydenhuollossa käytettävien laitteiden nimikkeistöpäivitys Terveydenhuollossa käytettävien laitteiden nimikkeistöpäivitys Esityksen sisältö Päivitystyön lähtökohta Sailab ry Päivitystyöryhmä Päivitystyön toteutus Nimikkeistön standardointi Suunnitelma jatkotoimista

Lisätiedot

Useimmin kysytyt kysymykset

Useimmin kysytyt kysymykset Useimmin kysytyt kysymykset Versio 1.1 1 1. Mikä mobiilikortti on? Mobiilikortti on matkapuhelimessa toimiva sovellus ja www.mobiilikortti.com osoitteessa oleva palvelu. Sovelluksen avulla voit siirtää

Lisätiedot

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta.

Akavan ansiomerkki voidaan myöntää tunnustuksena Akava ry:n hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä ja/tai Akavan päämääriä edistävästä toiminnasta. 08.11.2011 1 (8) Akavan ansiomerkkisääntö ************************************************************************************** Sisällys 1 Ansiomerkillä palkitseminen... 1 2 Luottamustoimisten ansiomerkit...

Lisätiedot

Automaattitilausten hallinta

Automaattitilausten hallinta Automaattitilausten hallinta Automaattitilauksilla voidaan automatisoida kopiotilaukset tuotantolaitokselle. Työkalulla voitte määritellä kansio- sekä tiedostokohtaisia automaattitilauksia. Joka yö SokoPro

Lisätiedot

Automaattitilausten hallinta

Automaattitilausten hallinta Automaattitilauksilla voidaan automatisoida kopiotilaukset tuotantolaitokselle. Työkalulla voitte määritellä kansio- sekä tiedostokohtaisia automaattitilauksia. Joka yö SokoPro suorittaa tarkistusajon,

Lisätiedot

Johdatus ohjelmointiin

Johdatus ohjelmointiin Johdatus ohjelmointiin EXAM tentin liitetiedostojen lataaminen, käyttäminen ja palauttaminen Kerro mahdolliset puutteet tai parannusehdotukset: pietari.heino@tut.fi Tällä sivulla on selitetty lyhyesti

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos

PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos PAIMION KAUPUNKI 4.5.2015 Yrittäjäntien asemakaavan muutos VASTINEET Alla on esitetty Yrittäjäntien asemakaavan ehdotuksesta saatujen lausuntojen ja mielipiteiden vastineet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä

Lisätiedot

Konferenssi: Tieliikenneturvallisuuspäivät

Konferenssi: Tieliikenneturvallisuuspäivät » 2007 2013,. ENPI CBC project Cross-Border Road Traffic Safety SE653 " SE653 Konferenssi: Tieliikenneturvallisuuspäivät 13.-14.2.2013 Paikka: Hotelli Radisson Blu Royal, Aika: 13.-14.2.2013 Kielet: venäjä,

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa

MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa MTK:n esitteet ja materiaalit verkkokaupassa http://mtkmateriaalit.valmiskauppa.fi Ohjeiden versio 23.9.2014 MTK:n esitteiden ja materiaalien tilaus siirtyy syyskuussa 2014 verkkokauppaan. MTK:n liitot

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

KUN RESURSSIT JA AIKA EIVÄT RIITÄ - KÄYTÄ TAVARATAKSIA!

KUN RESURSSIT JA AIKA EIVÄT RIITÄ - KÄYTÄ TAVARATAKSIA! KUN RESURSSIT JA AIKA EIVÄT RIITÄ - KÄYTÄ TAVARATAKSIA! PALVELUHINNAST0 2012 SISÄLLYSLUETTELO YRITYSESITTELY, TILAUSPALVELU JA YHTEYSTIEDOT 3 HINNASTO Lahti, Hollola, Nastola, Orimattila, Vääksy 4 Heinola

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/7 09.06.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/7 09.06.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2015 1 (5) 289 Käytetyille huumeruiskuille tarkoitettujen erilliskeräysastioiden vakiinnuttaminen Helsingin yleisillä alueilla HEL 2015-006459 T 10 05 03 Päätös päätti,

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset

KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset KULTA2-JÄRJESTELMÄN KÄYTTÖOPAS Liikunta-, kulttuuri-, nuoriso-, hyvinvointiavustukset Sisällysluettelo: 1. Sisällysluettelo s. 1 2. Kulta2-järjestelmän käyttäminen ensimmäistä kertaa s. 2-3 3. Kirjautuminen

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on

Lisätiedot

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Viestinnän

Lisätiedot

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015

Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015 Sisällysluettelo 1 Työttömyysvakuutusrahaston palkka- ja palkkioselvitys vuodelta 2015... 1 1.1 Hallintoneuvoston jäsenten palkkiot ja

Lisätiedot

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje

Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje Turvapaketti Omahallinta.fi ka ytto ohje 05/2015 Vaihda tämän ohjeen mukaisesti VSP Nettiturva TURVAPAKETTI-palveluun 14.6.2015 mennessä, jotta tietoturvapalvelusi säilyy voimassa! Kirjautuminen Palveluun

Lisätiedot

Ohjeita uuden Sikavan käyttöön lääkekirjanpidossa

Ohjeita uuden Sikavan käyttöön lääkekirjanpidossa Ohjeita uuden Sikavan käyttöön lääkekirjanpidossa Taustaa Lääkelainsäädännön eläinlääkintään liittyvät lait ja asetukset muuttuivat vuonna 2014. Eläinlääkärillä on mahdollisuus luovuttaa lääkkeitä varalle

Lisätiedot

PÄIVITÄ TIETOKONEESI

PÄIVITÄ TIETOKONEESI PÄIVITÄ TIETOKONEESI SAMPOLAN KIRJASTO TIETOTORI Sammonkatu 2 33540 Tampere 040 800 7816 tietotori.sampola@tampere.fi PÄIVITÄ TIETOKONEESI 2(16) Sisällys 1. Mihin päivityksiä tarvitaan?... 3 1.1. Windowsin

Lisätiedot

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen

Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Ohjeita Porin Lyseon koulun yrittäjuuskasvatuksen blogin kirjoittamiseen Tervetuloa mukaan rakentamaan yr-blogiamme! Lue seuraavat ohjeet ennen artikkelisi julkaisemista. Pääset kirjautumaan sisään osoitteessa

Lisätiedot

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin

Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Aktiviteetti: Riskit ja turvallisuus Taso 1: Tutustun turvallisuusohjeisiin Tavoite: Tarpoja oppii ennakoimaan ja ymmärtämään, mitkä asiat voivat tehdä retkestä vaarallisen. Vartionjohtajan ohje: Vartio

Lisätiedot

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN

LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN LAITTEISTOKOKOONPANON SELVITTÄMINEN JA AJURIEN ASENTAMINEN Oma tietokone -valintaa klikkaamalla hiiren oikeanpuoleisella näppäimellä, saadaan näkyviin laitteistokokoonpano Ominaisuudet laitteisto -valinnalla:

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen.

Puheenjohtaja Jouni Pänkäläinen avasi kokouksen klo 15:12. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Oskar Sonninen. CLUSTER RY 8.11.2010 Lappeenrannan teknillisen yliopiston tietotekniikan kilta SYYSKOKOUS Aika Tiistai 16.11.2010 klo 15.00 Paikka Lappeenrannan teknillinen yliopisto, sali 4410 Läsnä Osallistujalista

Lisätiedot

VIP. Luokkatulokset SKAL LITRA PÄIVÄSSSÄ -TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ litraa / tn / 100km. Matka: 147,08 km. (artikla 23.

VIP. Luokkatulokset SKAL LITRA PÄIVÄSSSÄ -TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ litraa / tn / 100km. Matka: 147,08 km. (artikla 23. Sija. SKAL LITRA PÄIVÄSSSÄ -TALOUDELLISUUSAJO JYVÄSKYLÄSSÄ 5.9.2009 VIP Matka: 147,08 km 1. 101 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Ahti Myllys Teppo Mikkola Ford Transit 2,22 9,46 6,432 2,897 2. 105

Lisätiedot

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio

Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio 1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,

Lisätiedot

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ.

ANOMUS RIIHIMÄKI ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. ANOMUS RIIHIMÄKI 21.12.2011 ANON, ETTÄ MINULLE MYÖNNETÄÄN HARRRASTUSPALKINTO AKTIIVISESTA TOIMINNASTA RIIHIMÄEN YHDISTYKSESSÄ. Riihimäen Autoteknillinen Yhdistys puheenjohtaja puh. 040/3305273 sähköposti

Lisätiedot

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen

Verkkokaupan ohje. Alkutieto. Scanlase verkkokauppa. Sisäänkirjautuminen Verkkokaupan ohje Alkutieto Verkkokaupan tarkoitus on helpottaa Scanlase asiakkaiden tilaamisprosessia kun asiakkaat tarvitsevat tuotteita. Verkkokaupan ollessa pois toiminnasta tilaukset tulee tehdä puhelimitse

Lisätiedot

10 yleisintä kysymystä kameravalvonnasta

10 yleisintä kysymystä kameravalvonnasta 10 yleisintä kysymystä kameravalvonnasta Ari Räty, tekninen johtaja, Demon Turvallisuus Oy 1: Miten toimittamanne kamerat näkevät pimeässä? Kameran kuvaus perustuu kohteesta heijastuvaan valoon. Ellei

Lisätiedot

File [Otsikko] 2014-02-26 40212. Projektisuunnitelma. SPT2014 Selvitysprojekti projektihallinnan työkaluista

File [Otsikko] 2014-02-26 40212. Projektisuunnitelma. SPT2014 Selvitysprojekti projektihallinnan työkaluista apj2014 Projektisuunnitelma 1 (6) Projektisuunnitelma SPT2014 Selvitysprojekti projektihallinnan työkaluista Versio 1.0 Muutoshistoria umero Pvm Selitys Tekijä(t) 0.1 12.2.2014 Projektisuunnitelmaluonnos

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER

ehdot 12.1 Toimitus- Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Tilaukset ja toimitukset Tekninen palvelu ORDER Yhteystiedot: Gyproc myyntiryhmä: Gyproc-tuotteet Myyntijohtaja: Jan Rokama, puh: 0400 534 357 Myyntipäällikkö: Markku Itänen, puh: 040 754 2794 Aluemyyntipäälliköt: Etelä-Suomi: Marko Alho, puh: 044 735

Lisätiedot

LÄÄKINTÄLAITTEEN VASTAANOTTOTARKASTUS

LÄÄKINTÄLAITTEEN VASTAANOTTOTARKASTUS LÄÄKINTÄLAITTEEN VASTAANOTTOTARKASTUS SGS Fimko Oy Ilpo Pöyhönen Ilpo.Poyhonen@sgs.com Hermiankatu 12 B 33720 Tampere, Finland Puh. 043 8251326 MISTÄ PUHUTAAN Tarkoitus Vastaako hankinnassa sovitut asiat

Lisätiedot

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon

Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon Ohjeet asiakirjan lisäämiseen arkistoon 1. Jos koneellesi ei vielä ole asennettu Open Office ohjelmaa, voit ladata sen linkistä joka löytyy Arkisto => Asiakirjapohjat sivulta seuran kotisivuilta. Jos ohjelma

Lisätiedot

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus

SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys ry 1(6) SÄÄNNÖT Merkitty yhdistysrekisteriin 17.11.2006 Muutokset merkitty rekisteriin 02.07.2010 Rekisterinumero 195.200 1 Nimi, kotipaikka ja tarkoitus Yhdistyksen

Lisätiedot

Ohjelmistopäivitykset

Ohjelmistopäivitykset Ohjelmistopäivitykset Käyttöopas Copyright 2007 Hewlett-Packard Development Company, L.P. Windows on Microsoft Corporationin Yhdysvalloissa rekisteröimä tavaramerkki. Tässä olevat tiedot voivat muuttua

Lisätiedot

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan?

Minkälaista yhteistyötoimintaa luontaishoitoalalla mielestäsi tarvitaan? Oulussa 19.3.2013 LUONTAISHOITOALAN TOIMIJOIDEN YHTEISTYÖ Kyselytutkimuksen lähtökohtana on kartoittaa luontaishoitoalan toimijoiden tarvetta yhteistoimintaan Pohjois-Pohjanmaan alueella. Tämän tutkimuksen

Lisätiedot

ATEA eshop. Järjestelmänvalvojan perusopas

ATEA eshop. Järjestelmänvalvojan perusopas Järjestelmänvalvojan perusopas Sisällysluettelo Johdanto... 3 Kohdeyleisö... 3 Dokumentin sijainti... 3 Erityiset tiedot... 3 1. Kirjautuminen... 4 2. Käyttäjien hallinta... 5 3. Lisenssien määrän muuttaminen...

Lisätiedot

SmartShip lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org

SmartShip lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org SmartShip lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org Sisällysluettelo Yleistä...3 Asennus... 4 Asetukset... 4 Unifaun API...5 Päivittäminen versiosta 1.X.X versioon 2.X.X... 6 Toimitustavat... 7

Lisätiedot

SmartShip lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org

SmartShip lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org SmartShip lisäosa WooCommerce alustalle (c) Webbisivut.org Sisällysluettelo Yleistä...3 Asennus... 4 Asetukset... 4 Päivittäminen versiosta 1.X.X versioon 2.X.X... 4 Toimitustavat... 5 Tilauksen käsittely...6

Lisätiedot

elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi

elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi elearning Salpaus http://elsa.salpaus.fi Elsa-tutuksi SISÄLLYSLUETTELO 1 MIKÄ ON ELSA, ENTÄ MOODLE?... 3 1.1 MITÄ KURSSILLA VOIDAAN TEHDÄ?... 3 2 KURSSILLE KIRJAUTUMINEN... 3 3 KURSSILLE LIITTYMINEN...

Lisätiedot

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon

Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytteen tallennus Theseus-verkkokirjastoon Opinnäytetyö tallennetaan Theseukseen vasta kun se on valmis ja hyväksytty. Työ ei kuitenkaan näy Internetissä välittömästi tallennuksen jälkeen vaan vasta

Lisätiedot

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje

Tuplaturvan tilaus ja asennusohje Tuplaturvan tilaus ja asennusohje 1. Kirjaudu lähiverkkokauppaan omilla tunnuksillasi tai luo itsellesi käyttäjätunnus rekisteröitymällä Lähiverkkokaupan käyttäjäksi. a. Käyttäjätunnus on aina sähköpostiosoitteesi.

Lisätiedot

Tietokannan luominen:

Tietokannan luominen: Moodle 2 Tietokanta: Tietokanta on työkalu, jolla opettaja ja opiskelijat voivat julkaista tiedostoja, tekstejä, kuvia, linkkejä alueella. Opettaja määrittelee lomakkeen muotoon kentät, joiden kautta opiskelijat,

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

Pelastustoimen indikaattorittutkimushanke

Pelastustoimen indikaattorittutkimushanke Pelastustoimen indikaattorittutkimushanke Projektipäällikkö Heidi Tiimonen 19.4.2017 Pelastusopisto, hankkeen 3. kokoava työpaja Indikaattoreiden ja mittareiden muodostusprosessi Indikaattoreiden ja mittareiden

Lisätiedot

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi?

Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? Tunnetko potentiaaliset asiakkaasi? TUNTEMINEN AUTTAA mainoskampanjoissa suorapostituskampanjoissa puhelinmyynnissä henkilökohtaisessa myynnissä messuilla ja näyttelyissä parantaa ajankäyttöä tehostaa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Nimi: Kotipaikka: Osoite:

Nimi: Kotipaikka: Osoite: Jäsenvaliokunnan ehdotus yhdistysten mallisäännöiksi 4.3.2015 YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: Merkitty rekisteriin: 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakennusmestarit

Lisätiedot

Asiakas- ja markkinointirekisteri. Tietosuojaseloste. Tilitoimisto Likvidi Oy

Asiakas- ja markkinointirekisteri. Tietosuojaseloste. Tilitoimisto Likvidi Oy Asiakas- ja markkinointirekisteri Tietosuojaseloste Sisällys 1 Rekisterinpitäjä 3 2 Yhteyshenkilö rekisteriä koskevissa asioissa 3 3 Tietosuojavastaava 3 4 Rekistereiden nimet 3 5 Henkilötietojen käsittelyn

Lisätiedot

UBUNTU 8.04 LTS ASENNUS

UBUNTU 8.04 LTS ASENNUS UBUNTU 8.04 LTS ASENNUS 24.4.2008 Marko Kaartinen 2008 Tässä oppaassa käyn läpi kuinka asennetaan Ubuntu 8.04 LTS. Oppaan on tarkoitus olla mahdollisimman yksinkertainen ja selkeä. Kaikki kysymykset asennuksesta

Lisätiedot

Relipe Oy. Tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistan TIETOSUOJASELOSTE

Relipe Oy. Tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistan TIETOSUOJASELOSTE Relipe Oy Tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistan Tässä selosteessa on kerrottu tietosuojalainsäädännön edellyttämät tiedot tilitoimiston asiakastiedotteen postituslistasta, joka on tilitoimiston

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta

Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta Foorumin teema Kansallisen lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn ohjelman näkökulmasta 13.9.2012 II Lasten ja nuorten tapaturmien ehkäisyn foorumi, Säätytalo Tutkija Jaana Markkula, Tapaturmien ehkäisyn

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

Solve laskutus Sivu 1

Solve laskutus Sivu 1 Solve laskutus Sivu 1 Solve ja Osuuspankkien Kultalinkki ohjelman asetukset Ennen asetusten tekoa tulee koneelle olla asennettuna sekä Solve että Kultalinkki -ohjelmat. Perusta ensin Kultalinkkiin yritykset

Lisätiedot

Suomen lajiston viides kokonaisarviointi Punainen kirja 2019

Suomen lajiston viides kokonaisarviointi Punainen kirja 2019 Suomen lajiston viides kokonaisarviointi Punainen kirja 2019 Ulla-Maija Liukko, SYKE Eliötyöryhmäseminaari, YM 8.11.2017 Aikataulu; yleinen Arvioinnit valmiina työkalussa maaliskuu 2018 Eliöryhmäkohtaiset

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI...

3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI... 7 3.2 VIESTIN LUKEMINEN... 9 3.3 SAAPUNEET JA LÄHETETYT... 9 3.4 KANSIOT... 10 3.5 ROSKAKORI... OHJE HUOLTAJALLE 2 / 22 1 YLEISTÄ TIETOA HELMESTÄ... 3 2 ETUSIVU... 4 2.1 YHTEENVETO... 4 2.2 LUKUJÄRJESTYS / KOTITEHTÄVÄT / HUOMAUTUKSET... 4 2.3 VIESTIT... 6 2.4 KOKEET... 6 3 VIESTIT... 7 3.1 UUSI VIESTI...

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje yhdistyksille, näyttelyn anominen

Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje yhdistyksille, näyttelyn anominen Kennelliiton Omakoira-jäsenpalvelu Ohje yhdistyksille, näyttelyn anominen Suomen Kennelliitto ry. 12.5.2014 2(11) Näyttelyn anominen Sisältö Oikeus näyttelyiden sähköiseen anomiseen... 3 Yhdistysvalinta...

Lisätiedot

Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje

Oy Oticon Ab. Korvakappale.fi. Käyttöohje Oy Oticon Ab Korvakappale.fi Käyttöohje 15 1 Sisältö 2 Yleistä... 3 3 Käyttäjätilit ja kirjautuminen... 3 3.1 Käyttäjätilit... 3 3.2 Pääkäyttäjätilin tilaaminen... 4 3.3 Kirjautuminen... 5 4 Peruskäyttäjän

Lisätiedot

Sähköinen Express Import -palvelu

Sähköinen Express Import -palvelu Sähköinen Express Import -palvelu opas lähettäjälle TNT:n Express Import -palvelu Käyttäjäystävällinen Express Import -palvelu mytnt:n osana tekee tuontilähetyksen tilauksen entistä helpommaksi Express

Lisätiedot

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 17.3.2010

ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY. Vuosipäivitys 17.3.2010 ASTERI TILAUSTENKÄSITTELY Vuosipäivitys 17.3.2010 - sisältäen mm. alv:n nousun Atsoft Oy Mäkinen Malminkaari 21 B Puh (09) 350 7530 Päivystykset: 0400-316 088 00700 HELSINKI Fax (09) 350 75321 atsoft@atsoft.fi

Lisätiedot

FTP -AINEISTOSIIRRON OHJE PC / MAC Ympäristö

FTP -AINEISTOSIIRRON OHJE PC / MAC Ympäristö FTP -AINEISTOSIIRRON OHJE PC / MAC Ympäristö Versio 1.0 Tiedostonsiirto FTP -menetelmällä Lahden Väriasemoinnilla on käytössä suurempien tiedostojen siirtoa varten oma FTP -yhteys. Tällä menetelmällä saadaan

Lisätiedot

Solteq Tekso v Versiopäivitysohje.

Solteq Tekso v Versiopäivitysohje. Solteq Tekso v. 5.0 Versiopäivitysohje www.solteq.com Sisällysluettelo TEKSON VERSIOPÄIVITYS v.5.0... 3 1.1 Ennen päivityksen ajoa 3 1.2 Käytössä olevan Tekson version tarkastaminen 3 1.3 Päivityksen lataus

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS

VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA Sisältö. Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.20-31.12.20 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys! PÄÄLUOTTAMUSMIESVAALIT Jäsen kokouksessa 28.10.2015 esitettiin Sosiaali- ja terveystoimialalle mukaan lukien Varhaiskasvatus Pääluottamusmieheksi useampia henkilöitä, joten pääluottamusmiehen valitsemiseksi

Lisätiedot

Bioenergia ry Bioenergian puolesta

Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta Bioenergia ry Bioenergian puolesta! Bioenergia-ala on yksi maailman nopeimmin kasvavista ja kehittyvistä teollisuuden aloista. Suomi on edelläkävijä. Polttoaineen ja

Lisätiedot

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI

EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI EHDOTELMA UUSIKSI SÄÄNNÖIKSI Sääntömuutosehdotukset voidaan jakaa neljään kategoriaan: Rotujärjestöstatuksen vaatimat muutokset sääntöihin (merkitty punaisella) Oikeinkirjoitusasun korjaukset ja sääntöjen

Lisätiedot

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas

Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n vaiheittainen päivitysopas Windows 8.1:n asennus ja päivitys Päivitä BIOS, sovellukset ja ohjaimet ja suorita Windows Update Valitse asennustyyppi Asenna Windows 8.1 Käy Samsungin päivitystukisivust

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R

IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,

Lisätiedot

Mikä on onnettomuus. Usein ennalta arvaamaton tapahtuma Tiedostetaan riskit. Monta syytä usein

Mikä on onnettomuus. Usein ennalta arvaamaton tapahtuma Tiedostetaan riskit. Monta syytä usein Mikä on onnettomuus Usein ennalta arvaamaton tapahtuma Tiedostetaan riskit. Monta syytä usein Onnettomuuteen vaikuttavia tekijöitä Usein puhutaan että nopeus, renkaat, sairaus ym aiheutti onnettomuuden.

Lisätiedot

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET 12.11.2015 BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET Hakemuksen täytyy sisältää seuraavat asiat ja tiedot: 1. Esitelkää itsenne. Kertokaa nimenne, ikänne ja missä päin Helsinkiä asutte. Joukkueessa täytyy

Lisätiedot

HitCall Softphone käyttöönotto

HitCall Softphone käyttöönotto Softphone 1 Softphone käyttöönotto Softphone on pilottivaiheessa oleva soittojärjestelmän laajennus. Palvelu mahdollistaa puhelut ulkomailta Suomeen kotimaisin puheluhinnoin. Pilottivaihe, asennus 1) Tarvitset

Lisätiedot

Tilatun palvelun muutos tai peruminen

Tilatun palvelun muutos tai peruminen Tilatun palvelun muutos tai peruminen Sähköiset asiointipalvelut Postittamisen työpöytä 1 sisältö Edellytykset muutoksille / päivityksille / peruutuksille sivu 3 Postinumeroiden poistaminen tilaukselta

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot