Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä
|
|
- Juho Uotila
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 uloke LE 3 49 LE m 1 0 Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä Sirkka Saarinen, toimittaja Merenkulkijanrannan asuinkortteli Helsingin Lauttasaaressa kertoo jo nimenä, mistä on kyse: merellisestä, seitsemän asuinkerrostaloyhtiön ja maanalaisen autohallin muodostamasta veistoksellisesta kokonaisuudesta. Hankkeen perustajaurakoitsija on YIT Rakennus Oy, joka järjesti yhdessä Kaupunkisuunnitteluviraston kanssa entisen Merenkulkuoppilaitoksen vapautuneelle rantatontille arkkitehtuurikutsukilpailun vuonna Sen voitti Arkkitehdit NRT Oy. Professori, arkkitehti Jyrki Tasa ja projektiarkkitehti Eeva-Liisa Elo-Lehtinen kertovat, että rakentamaan päästiin vuonna Koko alue on valmis runsaan vuoden kuluttua. Kerrosneliöitä kohteessa on noin km2, asuntoja 237, kaksioista yli 200-neliöisiin kaksikerroksisiin asuntoihin. Alue koostuu lamellitaloista, pienistä noppamaisista pistetaloista ja meren päälle rakennetuista kaksikerroksisista rivitaloista. Talojen alitse puikkelehtiva jalankulkutie, oleskelu- ja leikkisaarekkeet sekä vihreät piha- ja katualueet muodostavat rannan suuntaisia kaistoja. Valmiina ovat jo Steevi, Staagi, Nereus, Jiina ja Ruffi, Klyyssi on sisävalmistumisvaiheessa. Myös viimeisen eli Jaakarin hahmo alkaa olla valmis; joulukuussa valettiin sen ylimpiä laattoja. Jaakari on yksi kolmesta meren päälle ulottuvasta rakennuksesta. Rakennusvaiheessa tosin näyttää siltä kuin se tulisi kuivalle maalle, sillä vesialue on rakentamisen ajaksi padottu. Viileän suomalaista arkkitehtuuria Lauttasaaren itärannan satamahengen jatkaminen ja rakennusten sijoittaminen siten, että mahdollisimman monesta asunnosta saataisiin 1 Ilmakuva illustraatio Merenkulkijanrannan alueesta ympäristöineen. 2 Asemapiirros 3 Rakennukset kurottavat pilarien varassa meren päälle pisimmillään 40 metriä. Merenpäälliset osat ovat kaksikerroksisia. VENEENTEKIJÄNTIE VATTUNIEMENKATU PURJEENTEKIJÄNKUJA +6.0 P AVOKALLIO
2 Artikkelin valokuvat: Antti Luutonen / NRT Oy, ellei toisin mainittu
3 Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä 4 merinäköala ja samalla hyvä suuntaus aurinkoon nähden, Jyrki Tasa kertaa kilpailuehdotuksen keskeisiä ajatuksia. Idea ulottaa osa rakennuksista meren päälle oli Jyrki Tasan mukaan kahtalainen: Se tuo ympäristöön uudenlaista ilmettä. Lisäksi se pienentää maan päälle tulevan rakennusmassan osuutta. Kun suuri rakennusoikeus saatiin sijoitettua laajalle alueelle, rakennusten korkeuskin pysyi matalampana ja merinäköalat vanhoistakin kortteleista säilyivät hyvinä. Kohtisuorassa rantaviivaan nähden sijaitsevat kolme puikkomaista rakennusta kurottavat pilarien varassa meren päälle pisimmillään 40 metriä. Merenpäälliset osat ovat kaksikerroksisia. Rannasta mantereelle noustessa kerrosluvut kasvavat portaittain. Rannan suuntaisesti alue jakautuu vyöhykkeisiin: rannassa on julkinen laituri- ja jalankulkuvyöhyke, sitä seuraa viherpihavyöhyke, vapaamuotoinen katupiha-alue, viherpihakaista ja katualue. Jyrki Tasa kuvaa Merenkulkijanrannan arkkitehtuuria viileän suomalaiseksi. Erikoista on veden päälle rakentaminen. Suomessahan on totuttu, että asuntorakentaminen lähtee tanakasti maasta, massat ovat kiinteitä ja vaippaa on mahdollisimman vähän. Ilahtuneena olen ottanut vastaan kollegojen hyvän palautteen. Erityisen mieluista on ollut, kun kohteessa käydessä ulkopuolinen ohikulkija on spontaanisti käynyt kiittämässä suunnittelijaa. Jäänpaineen, myrskytuulen ja kostean meri-ilman ehdoilla Veden päälle meneminen tuntui luonnosvaiheessa helpolta, Jyrki Tasa naurahtaa. Mutta tietysti se merkitsi haasteita erityisesti jäänpaineen ja myrskytuulen takia. Rantarakentamisessa myös kosteusolosuhteet ovat rakenteille vaativat. Suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa säärasitusvaatimukset sekä stabiliteetti- ja dynaamiset tarkastelut ovat tarkoittaneet tiivistä yhteistyötä esimerkiksi Merentutkimuslaitoksen asiantuntijoiden, rakennesuunnittelijoiden ja laiturirakentamisen ammattilaisten kanssa. Rakenneratkaisut haluttiin luonnollisesti tehdä varman päälle: Arkkitehdin huoli oli sirouden säilyminen. Meren päällä olevia rakennuksia kannattelevat pilarit, joita jäykistävät laituritason alla olevat varsin massiiviset rakenteet. Niiden ansiosta tummalla väribetonilla valetut pilarit onkin saatu kohtuullisen siroiksi, Jyrki Tasa kertoo. Rakennukset on perustettu pääosin kalliovaraisen murskekerroksen varaan maanvaraisena perustuksena. Merenpäälliset pilarit on perustettu porapaalujen välityksellä peruskallioon. Laiturimaisen teräsbetoniarkkurakenteen kestävyys on jäänmurtajatasoa. Perustuksille kohdistuu peräti 2,7 meganewtonin vaakavoima. Ahtojäät toivat haastetta myös akustiselle suunnittelulle. Sääilmiöiden muutos näkyy kohteessa myös varautumisena kasvavaan vedenpinnan nousuun. Helsingin rantarakentamisessa se tarkoittaa nykyään alimman tason sijoittamista vähintään kolme metriä vedenpinnan yläpuolelle. Merenkulkijanrannan kuivalla maalla olevien rakenteiden suunnittelusta on vastannut Insinööritoimisto Ylimäki & Tinkanen, nyttemmin Wise Group Finland Oy, merenpohjan perustusten ja aallonmurtajien rakenteiden suunnittelusta puolestaan FCG Finnish Consulting Group Oy ja Sipti Oy. Vaaleaa rappausta ja kuparia Pohjoisesta ja lännestä Merenkulkijanrantakortteli avautuu vaaleana ja kaupunkimaisena kohti vanhaa kaupunkirakennetta. Etelästä ja idästä nähtävät pinnat ovat puolestaan tummia, mereen ja puustoon sopeutuvia. Rakennusten julkisivut ovat pääosin vaaleaa rappausta ja kuparia. Osan julkisivusta peittää lasitettu parvekevyöhyke. Parvekkeiden takaseinissä ja katoissa on puuta. Yläkerroksista nähtynä julkisivujen vaaleus jatkuu katoille, jotka on katettu vaalealla sirotteella
4
5 Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä 7 Poikkileikkaus. Asunto Oy Helsingin jaakari. 8 Pohjararakennepiirustus.Meriperustukset. Putkiporapaalu. Sipti Oy
6 Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä 9 Asunto Oy Helsingin Nereus etualalla. Näkymä rannalta katsottuna. 10 Pohjarakenneleikkaus. Meriperustukset. Sipti Oy Uimaporras
7 11 Asunto Oy Helsingin Nereus rakenteilla Myös viimeisen talon eli Jaakarin hahmo alkaa olla valmis; joulukuussa 2013 valettiin sen ylimpiä laattoja. Jaakari on yksi kolmesta meren päälle ulottuvasta rakennuksesta. Rakennusvaiheessa tosin näyttää siltä kuin se tulisi kuivalle maalle, sillä vesialue on rakentamisen ajaksi padottu. 13 Kaikki välipohjat valetaan paikalla. Suurimmat parveke-elementit ovat syvyyssuunnassa 2,6 metriä ja pituussuunnassa 7 metriä. Kaikki parvekkeet on lasitettu Lumon Oy:n parvekejärjestelmillä. Asuntojen lattialämmitys on toteutettu uudentyyppisellä pintakerrosratkaisulla, joka mahdollistaa asuntojen lämpöolosuhteiden nopean reagoinnin lämpötilamuutoksiin. 11 Merenkulkijanrannan asunnoissa on vähintään yksi parveke, joissakin jopa kolme. Kohde onkin Suomen toistaiseksi mittavin ulokeparvekerakentamisprojekti. Suurimmat parvekeelementit ovat syvyyssuunnassa 2,6 metriä ja pituussuunnassa 7 metriä. Kaksi peräkkäin rakennettua lämpöeriste-parveke-elementtiä muodostavat siten 14 metriä pitkän parveketilan. Parveke-elementin paksuus on 22 cm. "Kaikki välipohjat valetaan paikalla. Väliseinät ja ulkoseinien sisäkuori ovat osittain betonielementtejä. Rapattu julkisivu on muurattu paikalla liimasaumaharkoista, Eeva-Liisa Elo-Lehtinen esittelee rakenteita. Schöck Bauteile GmbH Energiatehokasta Merenkulkijanrannan energiaratkaisuna on kaukolämpö. Asuntojen jäähdytykseen käytetty energia saadaan merivedestä. Pumppaamon suunnittelussa on varauduttu meriveden mahdolliseen käyttöön myös lämmityksessä. Asuntojen lattialämmitys on toteutettu uudentyyppisellä pintakerrosratkaisulla, joka mahdollistaa asuntojen lämpöolosuhteiden nopean reagoinnin lämpötilamuutoksiin. Huoneistokohtaisten ilmanvaihtokoneiden hyötysuhde on tavanomaista parempi. Kaikki asunnot on varustettu huonekohtaisesti säädettävillä aktiivijäähdytyspalkeilla
8 Asunto Oy Staagin piha-aluetta. 15, 16 Parma Oy:n parveke-elementeistä tehdyissä ulokeparvekkeissa käytettiin Schöck Bauteile GmbH:n valmistamia Schöck Isokorb K -lämpöeriste-elementtejä Schöck Bauteile GmbH Työmaalla hyvä ilmapiiri Merenkulkijanranta on iso projekti sekä suunnittelijoille että toteuttajille. Työmaa on saanut matkan varrella myös ulkopuolista tunnustusta: Rakennuslehti nimesi sen Vuoden 2011 Asuntorakennustyömaaksi. Ilmapiiri työmaalla on ollut koko ajan positiivinen. Pitkässä projektissa myös työnjohto on säilynyt samana. Vastaava mestari Mika Kososen kanssa teimme hyvää yhteistyötä jo edellisessäkin asuntokohteessa Katajanokalla, myös arkkitehdit kiittelevät. 29
9 Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä 10m 6. KRS 1/250 PUHDAS ARK AS OY HELSINGIN RUFFI 10m 2. (3.) KRS 1/250 PUHDAS ARK AS OY HELSINGIN RUFFI kerros (3.) kerros (1.) kerros 10m Merenkulkijanranta Purjeentekijänkuja 1-13, Helsinki Rakennusaika Kokonaisala n brm 2 Huoneistoala n hum 2 Tilavuus n m 3 Huoneistojen n. 237 kpl 0. (1.) KRS 1/250 PUHDAS ARK AS OY HELSINGIN RUFFI 20 Asunto Oy Helsingin Staagin parvekkeelta avautuvat avarat näkymät. 21 Merellinen näkymä avautuu Staagin keittiötiloihin. Tilaaja / Rakennuttaja Arkkitehtisuunnittelusta vastaava Pääsuunnittelijat Urakoitsijan / Rakennuttajan edustajat Rakennesuunnittelija LVIA-suunnittelija Sähkösuunnittelija Geosuunnittelija Pihasuunnittelija Meriperustusten suunnittelija Merivesijäähdytys suunnittelija YIT Rakennus Oy Jyrki Tasa, arkkitehti SAFA Pirjo Soininen, Sami Vikström, Eeva-Liisa Elo-Lehtinen arkkitehdit SAFA Petteri Karling, Lasse Vanhanen, Johanna Palosaari, projektipäälliköt, YIT Rakennus Oy Maritta Korpela, rakennuttaja-asiamies YIT Rakennus Oy, Mika Kosonen, vastaava työnjohtaja YIT Rakennus Oy, Birger Fagerström, Anssi Yli-Hakala, työpäälliköt YIT Rakennus Oy Ari Laitinen, Wise Group Finland Oy Juha Huhtala, Lvi-suunnittelu J.Huhtala, Kimmo Linturi, Tubular Oy Kari Natri, Insinööritoimisto Natri Oy Matti Huokuna, Risto Riisiö, Geotek Oy Petri Eurasto, Geotek Oy Ossi Rintala, Sipti Oy Insinööritoimisto LVI-Niemi Oy, Vesa Käenmäki
10 Merenkulkijanrannassa asutaan meren päällä
11 22 23 Merenkulkijanranta estate is about living above the sea The residential town block of Merenkulkijanranta in the Lauttasaari area of Helsinki comprises seven apartment buildings and an underground parking garage, which together form a sculpture-like entity. The shore side property, which previously housed the School 10m of Maritime Studies, was acquired as a speculative development by YIT Rakennus Oy. The company organised together with City Planning Department in 2002 a limited architectural competition, which was won by Architects NRT Oy. Construction began in 2007 and the whole estate will be completed in about one more year. The total floor area of the estate is m2 and the number of apartments is ca The garage under the courtyard provides parking space for 272 vehicles. The estate consists of slab blocks, dice-shaped small point-access blocks, and two-storey terrace houses built above the sea. The competition entry was based on continuing the harbour spirit of the eastern shore of Lauttasaari and on locating the buildings so that as many apartments as possible would have a sea view as well as good orientation with respect to the sun. The three pointed buildings located perpendicularly to the shore line and standing on columns reach over the sea by up to 40 metres. The parts of the houses that stand above the sea are two-storeyed and the number of storeys increases gradually towards the land. The estate is divided in the direction of the shore into zones: the zone by the sea consists of public piers and pedestrian passages, followed by a zone of courtyard gardens, a free-form area of street courtyards, a strip of courtyard gardens and then the street area. Building above the sea involved challenges particularly due to ice pressure and storm winds. Moisture conditions also set high demands to structures in shore construction. The houses built above the sea are supported on concrete columns, which are stiffened by highly massive structures located under the pier level. Thanks to this solution, the columns cast in dark coloured concrete could be implemented as relatively slender structures. The foundations of the columns standing LEIKKAUS A-A above the sea consist of auger piles embedded in AS OY HELSINGIN RUFFI bedrock. The strength of the pier-like reinforced concrete caisson equals that of an icebreaker. The facade cladding of the buildings mainly consists of light-coloured plaster and copper. A zone of glazed balconies covers part of the facades. Intermediate floors are all cast on the site. Partition walls and the inner leaf of the external walls are partly precast concrete units. The plastered facade is built on the site from thin joint blocks. 22, 24 Asunto Helsingin Steevi 23 Pituusleikkaus. Asunto Oy Helsingin Ruffi
12
Aaltoileva julkisivu Jätkäsaaressa
Asunto Oy Helsingin Aava Aaltoileva julkisivu Jätkäsaaressa, professori, arkkitehti SAFA Arkkitehdit NRT Oy Jätkäsaari rakennetaan Helsingin lounaiskärkeen osaksi kantakaupunkia, avomeren äärelle. Jätkäsaareen
Koukkuniemenrantaan korkeatasoisia merenranta-asuntoja
Betonirunko ja vaalea julkisivurappaus Koukkuniemenrantaan korkeatasoisia merenranta-asuntoja Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen, arkkitehdit SF, www.kp-ark.com Betoni, toimitus Espoon Koukkuniemenrantaan,
Tapiolan hengen modernia tulkintaa
As Oy:t Aino ja Sampo Tapiolan hengen modernia tulkintaa Sirkka Saarinen, toimittaja Espoon Tapiolan keskustan välittömään tuntumaan, Kaupinkallioon, valmistui kesällä 2013 kolme asuinkerrostaloa: As Oy:t
Talo Asikainen. Jyrki Tasa, arkkitehti SAFA Arkkitehdit NRT Oy www.n-r-t.fi
, arkkitehti SAFA Arkkitehdit NRT Oy www.n-r-t.fi Rakennuksen hahmo ja sijoitus tontilla lähtevät naapuruston noppamaisista rakennusmassoista ja avoimesta rakennustavasta. Tontin länsisivu on oleskelualuetta,
Niskaparkki Pysäköintilaitos ja asuinkerrostalo samassa rakennuksessa
Niskaparkki Pysäköintilaitos ja asuinkerrostalo samassa rakennuksessa Martti Aittapelto, arkkitehti SAFA Arcadia Oy Arkkitehtitoimisto martti.aittapelto@arcadia.fi Joensuun keskustaan on valmistunut uusi
Asunto Oy Helsingin Huvikumpu
Oy Helsingin Huvikumpu Artikkelin valokuvat: Mikael Linden Kristiina Hannunkari, arkkitehti SAFA Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Architects www.hannunkari-makipaja.com Helsingin Kumpulaan Yliopistonmäelle
ASUNTO OY OULUN ETUMASTOLLE KESTÄVÄ KIVITALO -PALKINTO 2009
1Artikkelin valokuvat: Markku Ruottinen ASUNTO OY OULUN ETUMASTOLLE KESTÄVÄ KIVITALO -PALKINTO 2009 Leena-Kaisa Simola, toimittaja PAIKALLA RAKENTAEN KAIKKIEN TOIVOMAA LAATUA Tummassa tiiliseinässä tikittää
arkkitehtuurikilpailu LIVING IN THE CITY, VAASA HAITARI
HAVAINNEKUVA HIETASAARENKADULTA ÖSTERBOTTENSHUS HAITARI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut tiivistää kaupunkirakennetta ja luoda suojaisia pihoja asuinkortteleille. Uudet rakennukset on sovitettu mittakaavaltaan,
Kuitubetonilevyllä näyttävä ilme
As Oy Helsingin Lontoonkatu 9 Kuitubetonilevyllä näyttävä ilme Sirkka Saarinen, toimittaja Arabianranta ja sen vieressä sijaitseva Toukolanranta ovat Helsingin suosituimpia asuinalueita. Alueella on runsaasti
Kalasataman Dirika-kortteli
Maritta Koivisto, päätoimittaja Betoni maritta.koivisto@betoni.com Helsingin Kalasatamaan valmistui vuoden 2018 keväällä neljästä asuinkerrostalosta muodostuva näyttävä Dirika-kortteli. Dirika-korttelin
RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.
RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan
ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013
HELSINGIN KAUPUNKI HANKESELOSTUS ASUNTOTUOTANTOTOIMISTO 17.06.2013 Helsingin asumisoikeus Oy Kivipari Sijainti ja tontti Kaupunginosa 4, kortteli 4129, tontti Kiviparintie a 00920 Helsinki Tontti on Kiviparintiellä,
Lammi-Kivitalo Maja. Sirkka Saarinen, toimittaja
Lammi-Kivitalo Maja Artikkelin kuvat: Lammi-Kivitalot kuvapankki Sirkka Saarinen, toimittaja Kesän 2013 Asuntomessuilla Hyvinkäällä oli talo, jonka suurin osa messukävijöistä muistaa ainakin sen erikoisesta
1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward.
START START SIT 1. SIT. The handler and dog stop with the dog sitting at heel. When the dog is sitting, the handler cues the dog to heel forward. This is a static exercise. SIT STAND 2. SIT STAND. The
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.
HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie
AS OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 28.5.2015 SELOSTUS
OY MINNA CANTHINKATU 11 EHDOTUSVAIHEEN HAVAINNEAINEISTO 8.5.015 SELOSTUS Ehdotuksessa olevaa kadunvarsirakennusta korotetaan yhdellä kadunpuolelta sisäänvedetyllä kerroksella ja nykyisen Sepänkadun varrella
Asunto Oy Lontoonkatu 9 Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy
Betonijulkisivu Arkkitehtuuripalkinto 2013: Asunto Oy Lontoonkatu 9 Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni Vuoden 2013 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinnon
Asunto Oy:t Helsingin Sinisimpukka ja Vuollejokisimpukka
Viikinmäen kukkulakaupungin kaksi uutta betonikohdetta Asunto Oy:t Helsingin Sinisimpukka ja Vuollejokisimpukka Tarja Nurmi, arkkitehti SAFA Viikinmäki on suuren liikenneväylän taakse Viikin pohjoispuolella
Yksityistalo Kirkkonummella
Iiro Mikkola, arkkitehti SAFA iiro.mikkola@iiromikkola.fi Kirkkonummella, suojaisen lahden poukamassa sijaitsee valkoinen, ajattoman tyylikäs kivitalo, josta aukeavat näkymät ympäröivään luontoon ja merelle.
Campus and the City. XL Interactive University -Interactive learning -Crossfield teaching -Learning three fields
Campus and the City CASPER WREDE Kunkin yhdistyvän korkeakoulun tarpeita tyydytetään parhaiten säilyttämällä niiden toimintakapasiteetti ja lisäämällä kuhunkin kampukseen sitä puuttuvia ja kaivattuja osia.
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen
Tatuoitua betonia julkisivuissa
Tatuoitua betonia julkisivuissa Pertti Vaasio, rakennusarkkitehti RIA Meksikon pohjoisosassa sijitsevaan Anapraan rakennettiin myymälärakennus, jonka julkisivujen betonielementteihin on kuvioitu alueen
Passerie. TONTINLUOVUTUSKILPAILU PÄÄSKYVUORENRINNE, TURKU Passerie
Passerie Alueen yleiskuvaus Pääskyvuoren alueen ilmettä leimaa jylhä rinne ja sen vanha upea puusto. Suunnitelma perustuu kaavaluonnoksen mukaisten tonttien sarjaan. Ehdotuksessa samankokoisista tonteista
lohja Nahkurinraitti vaihtoehtojen vertailu
A B C D E Työssä on tutkittu vaihtoehtoisia tapoja sijoittaa asuinrakentamista Lohjan keskustassa sijaitsevan korttelin 222 tonteille 5 ja 7. Suunnittelualueena olevat tontit ovat Laurinkadun ja Nahkurinkadun
VANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011
ANTAAN KAUPUNKI Maankäyttö- ja ympäristötoimi Kaupunkisuunnittelu 27.4.2011 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät iranomaiset ja yhteisöt iite: Ilmoitus asemakaavamuutoksen viitesuunnitelman
arkkitehdit L SV CREATING IDEAS BUILDING SOLUTIONS
/..08 SELOSTUS Lähtötilanne Tontilla on 90-luvulla rakennettu liikerakennus, jossa on toiminut vielä joitain vuosia sitten Etelä-Pohjanmaan Osuuspankin konttori. Rakennuksen sijainti on liiketoiminnan
Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.
Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva
RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE
LIITE 5 1/5 Kalajoen kaupunki Kaavoitustoimi 9.6.2008 KALAJOKI SIIPOLANRINTEEN RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Nämä
Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN
Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Kehittämishankkeen pilotti Kohde on lisäkerrosrakentamisen pilottihanke ja samalla esimerkki vuosina 1998 2001 toteutetun kehittämishankkeen
Asunto Oy Raahen Keskustan Portti
Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle
HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY
HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,
25 o. ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25
ALUESUUNNITELMA 1:800 SELOSTUS Nimimerkki: 25 Alue 1 Pistetalokortteli Alueen pistetalojen ryhmittely poikkeaa viitesuunnitelmasta, talot on oikaistu tehtaan koordinaatistoon ja niiden määrää on lisätty.
NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ
SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän
65,0 m², 2h + avok + s, / kk
Kohteen ilmoittaja Nimi: 2ndhomes Puh: 0401433629 2ndhomes Oy Mikonkatu 17 B 00100 Helsinki Puh: 040-5588071 Hurmaava kattohuoneisto merellisellä Katajanokalla - Unique Loft By The Sea In Old Helsinki
TALO SIPOOSSA. betoni Jaakob Solla, arkkitehti SAFA Arkkitehtitoimisto Konkret Oy
TALO SIPOOSSA 1 Jaakob Solla, arkkitehti SAFA Suunnittelu käynnistettiin tilaajan toimesta, kun tarpeisiin tai tontille sopivaa valmistaloa ei markkinoilta löytynyt. Itärinnetontin ja paikan erityispiirteisiin
KANKAAN PIIPPURANTA / JYVÄSKYLÄN KANKAAN ENTISEN TEHDASALUEEN ALOITUSKORTTELIEN ARKKITEHTUURIKILPAILU " o h o i! " 1/5
o h o i! rakennukset ja kaupunkikuva ankaan tehdasalueen aloituskorttelit sijoittuvat alueen sydämen, vanhan tehdasrakennuksen ympärille. Tehtaan mittakaava ja materiaalimaailma toistuu asuinkortteleiden
SUOJELTU REGATTA-HOTELLI JA ASUINRAKENNUS HANGOSSA peruskorjaus ja uudisrakennus
SUOJELTU REGATTA-HOTELLI JA ASUINRAKENNUS HANGOSSA peruskorjaus ja uudisrakennus Marja-Riitta Norri, arkkitehti SAFA Hangon projektien lähtökohtana oli Regatta-hotellin rakennuksen, entisen hotelli Continental/Seurahuoneen
LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA
ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa. Petri Tavilampi, arkkitehti SAFA
Tammelan uudet ja korkeat - Luminary ja PMK-Torni rakennusvaiheessa LUMINARY Rakennuttaja ja rakentaja: Skanska Talonrakennus Oy Suunnittelijat: Pääsuunnittelu ja arkkitehtisuunnittelu: BST-Arkkitehdit
Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin
Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, katu- ja virkistysaluetta. Asemakaava nro 8297 Diaarinumero: TRE: 4152/10.02.01/2017 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin
Tiedekulma tuo tieteen lähelle 70-luvun rakennus peruskorjattiin avoimeksi
70-luvun rakennus peruskorjattiin avoimeksi Sirkka Saarinen, toimittaja Maritta Koivisto, päätoimittaja etoni Senaatintorin tuntumassa sijaitseva Helsingin yliopiston hallintorakennus on kokenut täydellisen
Efficiency change over time
Efficiency change over time Heikki Tikanmäki Optimointiopin seminaari 14.11.2007 Contents Introduction (11.1) Window analysis (11.2) Example, application, analysis Malmquist index (11.3) Dealing with panel
Asunto Oy Helsingin Picasso
HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 1 Malagankatu 6, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Malagankatuun
Safiiri-Sapphire Daniel Libeskindin suunnittelema asuinrakennus Berliinissä
Safiiri-Sapphire Daniel Libeskindin suunnittelema asuinrakennus Berliinissä Markku Rainer Peltonen markkurainerpeltonen@yahoo.de Daniel Libeskindin suunnittelema asuinrakennus Sapphire on Berliinin uusi
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8445 XI Kyttälä. koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8445 XI Kyttälä koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014 Maankäytön suunnittelu I. Laakkonen 24.6.2013 tark. 13.1.2014 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta
Sweco Rakennetekniikka Oy. KORKEAN RAKENTAMISEN HAASTEET, CASE REDI. Copyright Helin & Co / Voima Graphics Arkkitehti Helin & Co
Sweco Rakennetekniikka Oy. KORKEAN RAKENTAMISEN HAASTEET, CASE REDI Copyright Helin & Co / Voima Graphics Arkkitehti Helin & Co 1 Työmaa 10.8.2016 web-liittymästä Haastavuus näkyy jo tästä 2 Näkymiä Tekla
HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro /
2 SIJAINTIKARTTA C-TALON PIHAJULKISIVU 3 SUUNNITTELUKOHDE: KAUPUNGINOSA 42 / KORTTELI 101 / TONTTI 5 HELSINGIN ASUNTOTUOTANTOKOMITEAN HANKE V. 1950-1951 OHJELMASSA RAKENNUKSET OVAT VALMISTUNEET 1950-52
Asunto Oy Flooranaukio ja Kumpulan Kiinteistöt Oy Lontoonkuja, Helsinki
Vuoden betonirakenne 2011: Asunto Oy Flooranaukio ja Kumpulan Kiinteistöt Oy Lontoonkuja, Helsinki Maritta Koivisto, päätoimittaja Betoni Asunto Oy Helsingin Flooranaukio ja Kiinteistö Oy Lontoonkuja palkittiin
Espoon Asunnot Oy / Magneettikatu 14
Kestävä Kivitalo -palkinto 2017 Espoon Asunnot Oy / Magneettikatu 14 kunniamaininta Saga Palvelutalon uudisosan suunnittelusta Leena-Kaisa Simola, toimittaja Espoon Saunalahteen valmistunut Espoon Asunnot
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko
Kivikonkaari 40 Helsinki, Etelä-Kivikko TA-Asumisoikeus Oy / Kivikonkaari 40 HUONEISTOLUETTELO, TALO 1 15.08.2014 n:o tyyppi m 2 kerros P=parveke PI=piha T=terassi A1 3H+K 79,5 2 P A2 2H+KT 66,0 2 P
HANKESELOSTUS 1 (14) Asunto Oy Helsingin Parrulaituri 26.04.2013. Asunto Oy Helsingin Parrulaituri. Parrulaituri 10
HANKESELOSTUS 1 (14) Parrulaituri 10 HANKESELOSTUS 2 (14) Yleistä Sijainti 10589 / 14 Parrulaituri 10, Kalasatama 00540 Helsinki Tontti Tontin koko on 1328m 2. Tontti on entistä mereen täyttömaalle tehtyä
Aktivoidaan huomioimaan ympäristönäkökulma ja tuodaan esille parhaita käytäntöjä
Aktivoidaan huomioimaan ympäristönäkökulma ja tuodaan esille parhaita käytäntöjä Avoin kaikille Rakennusten elinkaarimittarit: Elinkaaren hiilijalanjälki annetuista energia- ja materiaalitiedoista EN-15978-standardin
Icon Yunduan Tower Chengdu:ssa on pilvien yläpuolella
Icon Yunduan Tower Chengdu:ssa on pilvien yläpuolella Artikkelin kuva-aineisto: PES-Arkkitehdit Oy Tuomas Silvennoinen, arkkitehti SAFA PES-Arkkitehdit Oy tuomas.silvennoinen@pesark.com Icon YunDuan on
Tulevaisuuden puukerrostalo
Tulevaisuuden puukerrostalo Mika Airaksela 14.3.2013 www.rklreponen.com www.merainfo.fi Mera historia Rakennusliike Reponen Oy otti kokonaisvastuun kehittämisestä 2001 MeraReponen perustuu VTT:n tutkimuksiin
HEKA Pienen villasaaren tie 4
HANKESELOSTUS HEKA / Pienen villasaaren tie 4 1 (9) hnro 7301029 28.02.2017 HEKA Pienen villasaaren tie 4 Luonnokset 27.02.2017 Sijainti 54057/3, Vuosaari Pienen villasaarentie 4 00960 Helsinki Tontti
Rouhea betoni antaa asunnoille ilmeen
EKE uudisti loft-asumisen Rouhea betoni antaa asunnoille ilmeen Leena-Kaisa Simola, toimittaja Loft by EKE -konseptin mukainen asuinkerrostalo valmistui Vantaan asuntomessujen oheiskohteeksi. Asiakkaille
KANKAAN PIIPPURANTA - ALOITUSKORTTELIT T E R Ä ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ
V 1/2 2470 VI 1/2 2934 VI 1/2 2934 VI V 1/2 VI VI 1/2 V 1/2 V 1/2 VI ASEMAPIIRUSTUS 1:800 TERÄ Ympäristö ja arkkitehtuuri Kankaan alueen uudet asuinrakennukset asettuvat vanhan tehtaan ja maisemallisesti
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet
Korttelianalyysi ja ratkaisun pääperiaatteet Ehdotuksessa on päädytty noudattamaan 1930-luvulla laaditun funkiskaavan puoliavoimen korttelirakenteen periaatteita. Suunnitelma perustuu kahteen kuusikerroksiseen
http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1
LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää
ASUNTO OY KATAJAHARJU, KATAJAHARJUNTIE 4 LAUTTASAARI SELOSTE LISÄKERROKSEN RAKENTAMISESTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA
1 ASUNTO OY KATAJAHARJU, KATAJAHARJUNTIE 4 LAUTTASAARI 5.3.2018 SELOSTE LISÄKERROKSEN RAKENTAMISESTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA YLEISTÄ Asunto Oy Katajaharju 4 sijaitsee Lauttasaaressa Telkkäkujan ja Katajaharjuntien
Talo ei näytä ulospäin puutalolta, sillä arkkitehdit
Rakennettu Projects Kaden-Klingbeil Architekten Bois Consult Natterer BCN Puukerrostalo E3 Berliini Saksa Berlin, Germany Kaksi betonihormia ovat rungon ainoat kiinteät osat, mikä antoi mahdollisuuden
National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007
National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its
Villa Lumi. Ville Hara ja Anu Puustinen, arkkitehdit SAFA Avanto Arkkitehdit Oy
Ville Hara ja Anu Puustinen, arkkitehdit SAFA Avanto Arkkitehdit Oy www.avanto.fi Villa Lumen tonttia kiertää kolmelta sivulta tie. Suunnittelumme lähtee aina paikasta, mutta tässä kohteessa epäyhtenäinen
KIRKKO K110. Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110
Kirkkonummi, Tallinmäki Kortteli 110 Suunnittelualue: Kortteli 110: K-tontti, LPA-tonnti ja LP-alue, pinta-ala 3750 m2. Kaikissa vaihtoehdoissa 1. kerrokseen osoitetaan liiketiloja: pt-myymälä Kirkkotallintien
Varuskuntaravintola määrä-ala 10951 m 2
Varuskuntaravintola määrä-ala 10951 m 2 Rakennukset myydään siinä kunnossa, kuin se ostohetkellä on. Rakennuksesta on tehty rakennustekninen kunto-arvio vuonna 2002-2003. Tehdyistä toimenpiteistä ei ole
2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen
33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012.
Haso Luutnantinpolku Luonnokset 04.05.2015 Sijainti Tontti 33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki Tontti sijaitsee Malminkartanon rautatieaseman läheisyydessä ja se rajautuu lännestä junarataan.
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers. Heikki Laaksamo
TIEKE Verkottaja Service Tools for electronic data interchange utilizers Heikki Laaksamo TIEKE Finnish Information Society Development Centre (TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry) TIEKE is a neutral,
JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5 YLEISÖTILAISUUS
JUHOLANKATU KORTTELI, tontit ja / 9 Ark Oy 0..0 ,9 m, m, m, m yr -990- -990-0. 0 0 0... 0 ap +9.9 +0.0 +0.... +. +9. 9. -990-0. 0.0 Sibeliuksenväylä 0. 0 0 pergola / melusuoja 0. pergola / melusuoja ap
JUHOLANKATU KORTTELI 114, tontit 4 ja 5
JUHOLANKATU KORTTELI, tontit ja Ark Oy, Punavuorenkatu, 000 Helsinki / 0.0.0 JUHOLANKATU, JÄRVENPÄÄ Kortteli, tontit ja R A K E N N U S T A P A O H J E YLEISTÄ Rakentamisohje koskee Järvenpään. kaupunginosan
Heka-Pihlajisto Hernepellontie 26 toimitusjohtaja emeritus Pentti Nurminen
Laatu on hyvä työ Heka-Pihlajisto Hernepellontie 26 toimitusjohtaja emeritus Matalaenergiatalo Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto ATT Projektipäällikkö 1 Kehittyvä kerrostalo hanke 2010 Kehittämisteema:
OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI. Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS
OMAKOTITALON SUUNNITTELUPROSESSI Fiskars 14.5.2011 Minna Kuusela TTS Unelmia Kaikki alkaa toiveesta, tarpeesta ja unelmista, oli sitten kyse pienestä remonttihankkeesta tai isomman alueen suunnittelusta.
Heka Jätkäsaari Livornonkatu 7
1 (11) Sijainti Tontti 20819 / 3 Livornonkatu 7, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu Hyväntoivonpuistoon
Milloin. kannattaa paaluttaa? Väitöstutkimus. Turun perustustenvahvistuksesta
Milloin kannattaa paaluttaa? Väitöstutkimus Turun perustustenvahvistuksesta Jouko Lehtonen 26.1.2012 Perustustenvahvistushanke; rakennuttajan näkökulmia tekniikkaan, talouteen ja projektinhallintaan Underpinning
RAKUUNANTIE 19 PALKKIYHTYMÄ OY
Tontti sijaitsee Huopalahdentien ja Rakuunantien risteyksessä, kahden eriluonteisen kaupunkirakenteen rajapinnassa. Rajakohtaa korostaa ja sen osaltaan muodostaa Huopalahdentien ylittävä kävelysilta, jolla
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
Asunto Oy Helsingin Malaga
HANKESELOSTUS 1 (12) Sijainti Tontti 20819 / 2 Malagankatu 8, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa ja rajautuu hyväntoivonpuistoon
Sipoon PT-logistiikkakeskustyömaa
Yksi Euroopan moderneimpia Sipoon PT-logistiikkakeskustyömaa Artikkelin valokuvat: Arto Suikka Arto Suikka, dipl.ins. Sipoon Bastukärr iin on rakenteilla uusi S-ryhmän päivittäistavarakeskus. Siitä tulee
Pysäköinti keskitetään maan alle
Tärkeä osa Tapiolan keskuksen uudistamista Pysäköinti keskitetään maan alle Sirkka Saarinen, toimittaja Tapiolan keskus Espoossa uudistetaan perusteellisesti toteuttaen Tapiolan alkuperäistä henkeä. Uudistukseen
Helsingin Asumisoikeus Oy Livorno
HANKESELOSTUS 1 (10) Sijainti Tontti 20819 / 4 Livornonkatu 5, 00220 Helsinki Jätkäsaari Rakennettava tontti sijaitsee Jätkäsaaressa Hyväntoivonpuiston pohjoispuoleisessa korttelissa, Livornonkadun kulmauksessa.
ERIKSSON ARKKITEHDIT OY MYLLYPURON PUINEN KAUPUNKIKYLÄ. Puurakentamisen RoadShow 2012, Helsinki 15.2.2012. Ari Tahvanainen, arkkitehti SAFA
ERIKSSON ARKKITEHDIT OY Ari Tahvanainen, arkkitehti SAFA Puurakentamisen RoadShow 2012, Helsinki 15.2.2012 MYLLYPURON PUINEN KAUPUNKIKYLÄ TOIMISTOESITTELY Perustettu: 1988 (toiminta aloitettu 1979) Henkilökunta:
Two Cities One Heart E14- Jatkosuunnittelu. Tarkistettu kilpailuehdotus ja maanalainen pysäköintivaihtoehto TREA
Two Cities One Heart E14 - Jatkosuunnittelu Tarkistettu kilpailuehdotus ja maanalainen pysäköintivaihtoehto 27.6.2018 Sisältö Kilpailuehdotus Tarkistettu kilpailuehdotus - Pysäköntitalot Asemapiirros ja
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus. Senni Sorri 21.9.2012
Alajärven Kullanmutkan ja koulukeskuksen alueen kehittämisehdotus Senni Sorri 21.9.2012 Senni Sorri 21.9.2012 / Tampereen teknillinen yliopisto / Arkkitehtuurin laitos Moderni puukaupunki -hankkeen diplomityöprojekti
Aika 27.8.2015 klo 8.30 9.40 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika klo 8.30 9.40 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Allekirjoitukset Pekka Virkamäki, rakennusvalvontajohtaja Ilkka Rekonen, lupapäällikkö
SUUNNIKASTALO HELSINGISSÄ TEHTIIN BETONISISTA MUOTTIHARKOISTA
SUUNNIKASTALO HELSINGISSÄ TEHTIIN BETONISISTA MUOTTIHARKOISTA Leena-Kaisa Simola, toimittaja 1 1 Asemapiirros Avanto Arkkitehdit Suunnikastalo on vuonna 2007 valmistunut moderni kaupunkihuvila Helsingin
Santahamina-talo Sotilassaaren uusi porttirakennus
Sotilassaaren uusi porttirakennus Artikkelin valokuvat: Jussi Tiainen Sirkka Saarinen, toimittaja Puolustusvoimauudistuksen suurin yksittäinen rakennushanke, Santahamina-talo, otettiin käyttöön helmikuussa
Copyrirght SAMOILIJANTIE 6 70200 KUOPIO. Tekijänoikeus
+124.30 +121.10 +122.60 +124.10 TALO1A +117.50 TALO3 TALO1C TALO1B +115.50 +108.90 +107.00 MAASTOLEIKKAUS 1:500 ILMANÄKYMÄ POHJOISEEN MAASTOLEIKKAUS 1:500 JA ILMANÄKYMÄT VAIHTOEHTO 1 (TALOT 5 KERROKSISIA)
KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.
As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä
Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä
AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja
AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset
MÄKITALO INKERI HEIKKILÄ, ANTTI LAPPALAINEN, HEIKKI TORKKELI
INKERI HEIKKILÄ, ANTTI LAPPALAINEN, HEIKKI TORKKELI 20.11.2014 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT MODULAARISUUS MUUNNELTAVUUS RAKENNUSPAIKAN JA TARPEIDEN MUKAAN SOVELTUVUUS RINNERATKAISUIHIN YMPÄRISTÖN SÄÄSTÄMINEN
Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen:
Rakennusten pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen: RT-ohjekortti RT 12-10277 Rakennuksen pinta-alat (1985) Kerrosalan laskeminen, Ympäristöopas 72 (2000) RAKENNUSALA: Rakennusala on se alue tontilla,
TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ
Alkuperäinen tontin raja Ehdotettu raja Etäisyys Pysäköintialue Uudisrakennus TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA JOENSUUN KODIT OY:N TONTEILLE LATOLANKATU - RANTAKYLÄ LATOLANKATU 23 RANTAKYLÄ TÄYDENNYSRAKENTAMISEHDOTUKSIA
C A S E S A T A M A K A T U
C A S E S A T A M A K A T U Kaksi lisäkerrosta 8-kerroksisen rakennuksen katolle PUUPÄIVÄ 26.11.2015 - Riina Savikko Mikä A-Insinöörit? Kuka Riina? WWW.AINS.FI CASE SATAMAKATU As Oy Tampereen Puolari 24