KULJETUSTYÖRYHMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KULJETUSTYÖRYHMÄ 2014-2015"

Transkriptio

1 KULJETUSTYÖRYHMÄ Työryhmän perustaminen Sivistyslautakunta päätti perustaa kuljetustyöryhmän. Kouluja pyydettiin esittämään vanhempien keskuudesta jäseniä työryhmään. Seuraavat esityksen tulivat alakouluilta. Kalkkisten koulu: Tiia Tuhkanen-Kaila ja Terhi Ahava, Länsi- Asikkala: Suvi Karola ja Johanna Tero, varalla Sari Luopa, Urajärvi: Jaana Ruusunen, Vesivehmaa: Marjo Oksanen, Anianpelto: Heikki Tuomainen, Aurinkovuori: Sari Kolsi. Sivistyslautakunta valitsi työryhmän jäseneksi Sari Kolsin tilalle Sari-Anna Vilander. Lautakunta nimesi työryhmään keskuudestaan puheenjohtajaksi Kari I Mattilan ja jäseneksi Veera Varjolan ja viranhaltijaedustajaksi työryhmään Aija Viikilän. 2. Työryhmän työskentely Ensimmäinen kokous pidettiin Asikkalan kunnanvirastolla. Sovittiin, että työryhmä pyrkii vierailemaan alakouluilla syyslukukauden 2014 aikana. Länsi-Asikkalan koululla kokoonnnuttiin Vesivehmaan koululla kokoonnuttiin Kalkkisten koululla kokoonnuttiin Urajärven koululla kokoonnuttiin Aurinkovuoren koululla kokoonnuttiin Osanottajalistat liitteenä. Työryhmä kokoontui tekemään yhteenveden työskentelystään. Työryhmälle annettiin lisäksi tehtäväksi valmistella vastausta valtuustossa jätettyyn aloitteeseen otsikolla Asikkalan kunnan järjestämät koulukuljetukset vaaralliseksi luokiteltujen teiden 24 ja 313 koulumatkojen turvallisuus. 3. Kuljetusperiaatteet Sivistyslautakunta on viimeksi päättänyt ja päivittänyt kuljetusperiaatteita. Kuljetusperiaatteilla täydennetään Perusopetuslain 32 :n koulumatkoja koskevia määräyksiä. Lisäksi niillä ohjataan kuljetusjärjestelyjen tekemistä. Jäljempänä taulukossa Perusopetuslaki 32 ja sen alapuolella vastaavaan aiheeseen liittyviä osia kuljetusperiaatteista.

2 Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan matka kotoa esiopetukseen tai lasten päivähoidosta annetussa laissa tarkoitetusta päivähoidosta esiopetukseen on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on vastaavasti oikeus maksuttomaan kuljetukseen kotoa suoraan esiopetukseen tai päivähoidosta esiopetukseen ja esiopetuksesta kotiin tai päivähoitoon. (Perusopetuslaki 32 ) Asikkalassa ja muutamissa lähikunnissa kilometrirajaa on alennettu 0-2 luokkalaisille kolmeen kilometriin. Kuljetusrajat ovat seuraavat: Rajat 3 km 5 km Asikkala 0-2 lk 3-9 lk Hollola 1-2 lk 3-9 lk Heinola 0-9 lk Lahti 1-2 lk 0, 3-9 lk Nastola 0-2 lk 3-9 lk Orimattila 0-9 lk Lähde: kuntien kotisivut Kuljetusetuudet myönnetään pääasiallisesti koulumatkan pituuden perusteella. Perusopetusta, lisäopetusta tai esiopetusta saavalla oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen myös silloin, kun edellä tarkoitettu matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu oppilaalle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi. (Perusopetuslaki 32 )

3 Vaarallisiksi luokiteltuja teitä Asikkalassa on kaksi: 1-3. luokka, jos hän joutuu ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 80 km/h ja 1-2. luokka, jos hän joutuu ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 60 km/h. Toinen vaarallinen tie on 1-6. luokkalaisille, jos 313 tiellä koulureitillä ei ole kevyenliikenteen väylää. Terveydellisiin syihin perustuvan kuljetusetuuden voi saada lääkärin lausunnon perusteella. Lausunnon tulee liittyä koulumatkan kulkemiseen. Maksuttoman kuljetuksen vaihtoehtona on oppilaan kuljettamista tai saattamista varten myönnettävä riittävä avustus. (Perusopetuslaki 32 ) Huoltajille voidaan maksaa korvausta enintään bussilipun hinta tai muu sovittu korvaus. Korvausta ei makseta, jos reitillä kulkee kunnan järjestämä kuljetus. Edellä 1 momentin mukaisesti järjestettävä oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Jos oppilas on lukuvuoden alkaessa täyttänyt 13 vuotta, saa koulumatka kestää enintään kolme tuntia. (Perusopetuslaki 32 ) Ensisijainen kuljetusmuoto on linja-auto. Mikäli linja-autoa ei kulje, järjestetään koulukuljetus taksilla. Taksikuljetusta on meno-paluu koulumatkat, toiseen suuntaan tai syöttö linja-autopysäkille. Kyläkouluilla kuljetusoppilaat käyttävät taksia pääasiassa molempiin suuntiin. Syötöt linja-autoille koskevat lähinnä yläkoululaisia. Kuljetusreitti muodostuu kuljetusoppilaista ja kuljetettavien päivittäisestä koulussa oloajasta. Oppilasta ei viedä välttämättä suorinta tietä kotiin tai kouluun. Kunnan järjestämät kuljetukset ovat avoimia kaikille. Kyydissä voi

4 olla myös matkustajia, joille ei kuulu kuljetusetuus. Näistä matkustajista ei saa syntyä kuljetuksiin lisäaikaa eikä lisäkuluja kunnalle. Ne, jotka eivät ole tyytyväisiä kunnan tarjoamaan perustasoon, hoitavat kuljetuksen itse. Omavastuinen matka tarkoittaa omin neuvoin kuljettavaa matkaa taksi- tai linja-autoreitin varteen. Kunnan velvollisuutena ei ole järjestää koulukuljetusta koko matkalle, vaan kuljetus voidaan järjestää vain osalle matkasta. Omavastuurajat ovat seuraavat: Rajat 1 km 1,5 km 2,5 km 3 km 4 km 5 km Asikkala 0 lk 1-6 lk 7-9 lk Heinola 1-2 lk 3-9 lk Lahti 1-2 lk 3-9 lk Nastola 0-2 lk 3-9 lk Orimattila 0-2 lk 3-9 lk Lähde: kuntien kotisivut Matkaan käytettävän ajan laskemiseksi kuljetusperiaatteisiin on lisätty Kuntaliiton suositus oppilaan kilometriä kohti tarvitsemasta keskimääräisestä kävelyajasta: ikävuosi kävelyaika minuuttia , , , , , ,8 Matkojen pituudet mitataan yleensä aina Asikkalan teknisen toimen laitteilla. Koulumatkaa mitattaessa lähtöpiste on kotipihasta asuinrakennukseen kuuluvan pihan portti tai tällaisen portin paikka, jonka voidaan luonnollisesti katsoa kuuluvan pihapiiriin. Koulun pihan mittauspiste on koulun pihan portti.

5 Jos oppilas otetaan muuhun kuin 6 :n 2 momentissa tarkoitettuun kouluun tai opetuksen järjestämispaikkaan, oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lisäksi, jos esiopetusta saava lapsi osallistuu toisessa kunnassa järjestettävään lasten päivähoitoon lasten päivähoidosta annetun lain 11 c :ssä tarkoitetulla tavalla, opetuksen järjestäjällä on oikeus edellyttää, että lapsen huoltaja vastaa lapsen kuljettamisesta tai saattamisesta aiheutuvista kustannuksista päivähoito- ja esiopetuspaikan välillä. (Perusopetuslaki 32 ) Asikkalan kunta maksaa ja järjestää koulukuljetuksen vieraaseen koulupiiriin tai kuntaan, jos kunta siirtää oppilaan tähän kouluun. Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. (Perusopetuslaki 32 ) Asikkalassa pääasiassa koulunkäynninohjaajat valvovat kuljetusoppilaita. Kouluun ennen oppitunnin alkua saapuvien oppilaiden valvonnasta ei ole säädetty laissa. Asikkalassa valvontaa on myös aamulla ennen koulupäivän alkua.

6 4. Saatua palautetta kuljetusjärjestelyistä Kuljetusjärjestelyt käynnistetään vuosittain heinäkuun lopulla. Keväisin ennen lukukauden loppua tehdään kuljetuspäätökset, joissa kerrotaan alustava kuljetusjärjestely. Lukuvuoden alusta lukien kunta lisäsi linja-autovuoroja niin, että Kirkonkylän (Laukkalan ) alueen oppilaat ja Salonsaaren (Tynnyrikiven) alueen oppilaat kulkevat kaikki koulumatkat linja-autolla. Esikoululaiset ja lausunto-oppilaat kulkevat edelleenkin takseilla. Oheiseen taulukkoon on koottu saatua palautetta. Vasempaan sarakkeeseen on koottu aiheeseen liittyviä kohtia voimassa olevista kuljetusperiaatteista. Saatu palaute Koulutoimisto: - Laukkalan ja Tynnyrikiven alueen oppilaiden matkalla linja-autopysäkille ei ole riittävää valaistusta - Linja-autojen aikatauluja joutuu hakemaan eri lähteistä. Pysäkkikohtaiset tiedot puuttuvat. - Esikoululaisia ei ohjata linja-autoon, joten perheen koululaiset voivat joutua kulkemaan eri autoissa. - Kopsuontien ylittäminen jossakin kohtaa koetaan vaaralliseksi. - Käkisalmen siltatyömaan aikana Kirkonkylän linja-autoliikenne vähäistä. Viittaus voimassa oleviin kuljetusperiaatteisiin. Muuta huomioitavaa alkoi joukkoliikenteen järjestämistavassa muutos. Aikatauluja löytyy eri paikoista, mutta niitä on kootummin Matkahuollon sivuilla. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Kunta järjesti Kirkonkylään kaikille avoimet, koulukuljetuksien aikatauluilla yhteydet. Länsi-Asikkala: Huolen aiheena oli omavastuumatkan Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia

7 kulkeminen yksin pimeässä sivutiellä. Kuljetuksiin oltiin yleensä tyytyväisiä. opastamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Koulukuljetuksessa mukana olevien lasten huoltajat vastaavat siitä, että lapsi pääsee turvallisesti kotoa autoon ja autosta kotiin. Vesivehmaan koulu: Huolen aiheita: täysi linja-auto aamulla tulo klo 8 Vääksyyn turvavöiden käyttö taksin noutopiste 24-tien varrella lähtö kouluun klo 7 kun koulu alkaa klo 8 Kuljetuksiin oltiin yleensä tyytyväisiä tulostetun matkustajaraportin mukaan ajalla matkustajamäärä on ylittänyt 57 paikkaa 10 kertaa: 66-2 x, 60-3 x, 59-1 x, 58-4 x. Autoilijan tulee tarkistaa, että turvavyöt ovat kiinni ennen auton lähtöä liikkeelle. Matkustajan tulee kytkeä turvavyö. Huoltajien tulee opastaa lasta autossa käyttäytymisestä. Kuljetusetuus myönnetään 1-3. luokkalaiselle, jos hän joutuisi ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 80 km/h. Sekä 1-2. luokkalaiselle, jos hän joutuu ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 60 km/h. Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Matkaaikaan vaikuttaa mistä kuljetusoppilaat haetaan ja mihin viedään. Kalkkisten koulu: Huolen aiheita: odotustunti: osa koki sen lasten sosiaaliseksi tapahtumaksi, osa koki sen venyttävän koulupäivää koulumatka odotuksineen lähellä 2,5 h Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Matkaaikaan vaikuttaa mistä kuljetusoppilaat haetaan ja mihin viedään Vääksyssä ja kylillä voisi olla eri kuljetusetuusrajat (3 km) kännykän käyttö taksissa häiritsevää, pitäisi käyttää kuulokkeita

8 Kuljetuksiin oltiin yleensä tyytyväisiä Urajärven koulu: Huolen aiheita: kuljetus käynnistyy aikaisin vaikka matkat ovat lyhyitä turvavyön käyttö Kalliolantien ja Urajärventien pysäkki vaarallinen Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaan päivittäinen koulumatka odotuksineen saa kestää enintään kaksi ja puoli tuntia. Matkaaikaan vaikuttaa mistä kuljetusoppilaat haetaan ja mihin viedään. Autoilijan tulee tarkistaa, että turvavyöt ovat kiinni ennen auton lähtöä liikkeelle. Matkustajan tulee kytkeä turvavyö. Huoltajien tulee opastaa lasta autossa käyttäytymisestä. Oppilaita ei jätetä tälle pysäkille odottamaan linja-autoa. kuljetusten anominen tapahtuu liian aikaisin jälki-istunnon jälkeen ei ole ollut kuljetusta Kuljetuksiin oltiin yleensä tyytyväisiä Aurinkovuoren koulu Huolen aiheita: tunnilta pääsee liian myöhään, esim. klo 12 Pulkkilantien varrella valaisemattomia alueita Rehtori vie viestiä Tekniseen toimeen valaistuksen parantamiseksi. Kuljetuksiin oltiin yleensä tyytyväisiä 5. Valtuustoaloite Asikkalan kunnan järjestämät koulukuljetukset vaaralliseksi luokiteltujen teiden 24 ja 313 koulumatkojen turvallisuus Valtuusto aloitteessa pyydetään tarkentamaan koulukuljetusperiaatteita ja parantamaan alakouluikäisten lasten koulumatkojen turvallisuutta teiden 24 ja 313 kohdalla, jossa pienet lapset eivät jää valvomatta isojen, vilkkaiden ja valaisemattomien teiden laitoihin tai linjaautopysäkeille vaan koulukuljetus tulee järjestää lapsen ikä ja kehitys huomioiden turvallisesta paikasta. Valtuustoaloite kokonaisuudessaan liitteenä.

9 Aloitteessa viitataan Hollolan (kappale 2) puolelta tuleviin oppilaisiin. Kuljetusperiaatteet koskevat Asikkalan kunnan alueella asuvia lähikoulun valinneita oppilaita tai jos 1-6 luokan oppilas siirretään kunnan toimesta vieraaseen koulupiiriin (ei lähikouluun). Asikkalan kunta tukee muista kunnista tulevien oppilaiden koulumatkaa enintään 82 /kuukausi. Aloitteessa mainitaan vastuista. Kuljetusperiaatteiden mukaan huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Koulukuljetuksessa mukana olevien lasten huoltajat vastaavat siitä, että lapsi pääsee turvallisesti kotoa autoon ja autosta kotiin. Huoltajat vastaavat koko koulumatkasta niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole kuljetusten piirissä. Kaikki oppilaat ovat vakuutettuja koulumatkan ja koulutyön aikana. Koulumatka tarkoittaa koulun ja kodin välistä matkaa. Mikäli oppilas menee esim. kaverille kylään koulupäivän jälkeen. Ko. matka ei ole enää koulumatkaa. Voimassa olevien kuljetusperiaatteiden mukaan vaarallisiksi luokiteltuja teitä ovat valtatie 24 ja 313-tie. Kuljetusetuuteen on oikeutettu 1-3. luokkalainen, jos hän joutuisi ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 80 km/h. Sekä 1-2. luokkalainen, jos hän joutuisi ylittämään tai kulkemaan valtatiellä 24 ja jos nopeusrajoitus on vähintään 60 km/h. Kuljetusetuuteen oikeutettuja ovat 313-tiellä 1-6. luokkalaiset, jos koulureitillä ei ole kevyenliikenteen väylää. Lisäksi 1-2 luokkalaisille erillinen kuljetusjärjestely, jos he joutuisivat ylittämään ko. tien. 6. Johtopäätökset ja esitykset Yleisellä tasolla kuljetuksiin oltiin tyytyväisiä. Nykyiset kuljetusperiaatteet ovat hyvät ja vastaavat perheiden tarpeita. Kuljetusreitin ajosuuntaa vaihtamalla on saatu tasattua matkustukseen käytettyä aikaa. Tätä menettelyä suositellaan jatkettavaksi ja laajennettavaksi, missä se on mahdollista. Kuljettajan on huomioitava oppilashuoltolain vaatimukset epäasialliseen käyttäytymiseen ja turvallisuuden vaarantamiseen liittyen. Välitetään tietoa valaisemattomista alueista Tekniselle toimelle, jotta kriittisiin kuljetusoppilaiden noutopisteisiin saataisiin valaistusta. Kilpailutuksessa on oltava mukana myös laatukriteerit. Valtuustoaloite ei aiheuta toimenpiteitä. Kuljetusperiaatteet sisältävät teiden 24 ja 313 vaarallisuuden huomioimisen. Suositellaan kerran vuodessa pidettävää koko kunnan yhteistä kuljetusiltaa. Illasta tiedotetaan niin hyvissä ajoissa, että kouluilla ehditään käsitellä ja koota kuljetusasiat

10 kuljetusiltaa varten. Suositellaan, että lautakunnalla olisi pysyvä kuljetusyhdyshenkilö ja kouluilla olisi kuljetusyhdysvanhempi. Nämä kutsutaan koolle tarpeen vaatiessa.

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 PARAISTEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSPERIAATTEET Paraisten kaupungin sivistyslautakunta vahvisti 14.11.2012 ( 56) seuraavat periaatteet koskien esiopetuksen ja perusopetuksen koulukuljetuksia. Päivitetty

Lisätiedot

Selvityspyynnössä viitataan asioihin, jotka tulee huomioida kuljetusperiaatteissa koskemaan kaikkia kuljetusten piirissä olevia oppilaita.

Selvityspyynnössä viitataan asioihin, jotka tulee huomioida kuljetusperiaatteissa koskemaan kaikkia kuljetusten piirissä olevia oppilaita. Sivistyslautakunta 25 25.03.2014 Kunnanhallitus 73 31.03.2014 Sivistyslautakunta 36 13.05.2014 Oppilaskuljetuksia ja asiointivuoroja koskevat periaatteet SLTK 25 25.3.2014 Viitaila-Paakkolan kyläyhdistys

Lisätiedot

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus

Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Uudenkaupungin koulukuljetus- ohjeistus Perusopetuslaissa ja Uudenkaupungin kaupungin koulutoimen periaatepäätöksissä määritellään ne ehdot joiden mukaan kunta järjestää oppilaalle koulukuljetuksen. Muiden

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta 19.3.2019 21 /LIITE P 1 MUURAMEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 2 1. Lainsäädäntö 1.1. Perusopetuslaki 6 /Oppilaan koulupaikan määräytyminen

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

KOULUKULJETUS- OPAS 2011

KOULUKULJETUS- OPAS 2011 KOULUKULJETUS- OPAS 2011 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnan kokouksessa 28.6.2011 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2011 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOPAS 2015

KOULUKULJETUSOPAS 2015 KOULUKULJETUSOPAS 2015 Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 13.10.2015 RAUMAN KAUPUNGISSA NOUDATETTAVAT KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perusopetuslaki 6 Oppilaan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien

Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella lukien Koulutuslautakunta 40 14.05.2014 Koulutuslautakunta 47 11.06.2014 Maksuton koulukuljetus koulutien vaarallisuuden perusteella 1.8.2014 lukien 358/12.01.03/2014 Koulutuslautakunta 14.05.2014 40 Perusopetuslaki

Lisätiedot

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA

SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA Lapsi- ja perhepalveluiden lautakunta 19.4.2016/LIITE P 1 Muuramen kunta/opetuspalvelut SOVELLUSOHJEET KOULUKULJETUKSISSA 2 SISÄLLYS 1. Lainsäädäntö 3 2. Yleistä 4 3. Esiopetuksen kuljetukset 5 4. Perusopetuksen

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien

Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Pirkkalan kunnan koulukuljetusperiaatteet 1.8.2014 lähtien Koulukuljetusperiaatteet pähkinänkuoressa Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä yhdensuuntaista

Lisätiedot

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS

TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS TERVOLAN KUNNAN KOULUKULJETUS- OPAS Sivistyslautakunta 17.6.2014 1. TURVALLINEN KOULUMATKA Koulukuljetusoppaassa on Tervolan kunnan koulukuljetusten periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla huoltajat,

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan oppilaalle myönnetään koulukuljetus Lohtajalla, kerrotaan kuljetusten järjestämisestä ja annetaan ohjeet kuljetustenaikaiseen

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSTEN YLEISET PERIAATTEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: 6.9.2011 85 Täydennetty: 12.9.2012 87 Delegointipäätös: 14.5.2013 54 Muutettu: 10.9.2013 93 Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 : Jos perusopetusta

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 31.1.2008 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan.

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen. Jos esiopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas

LIITE 2. Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas LIITE 2 Esi- ja perusopetuksen koulukuljetusopas Palveluvaliokunta 2.4.2014 2 JOHDANTO Tässä asiakirjassa määritellään ne periaatteet, joiden mukaan Kempeleen kunta järjestää maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Rääkkylän kunnan KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulukuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n antamien ohjeiden sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta

Lisätiedot

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET

PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET Koululautakunta 13.12.2012 48, liite 1 PERUSKOULUN KOULUKULJETUKSEN PERUSTEET JA OHJEET LAIT JA PÄÄTÖKSET Perusopetuslaki 32 I koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka

Lisätiedot

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet

Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Sivltk 31.3.2016, 29, liite 20 Pornaisten kunnan esi- ja perusopetuksen koulukuljetusohjeet Perusopetuslaissa (32 ) todetaan koulumatkoista seuraavasti: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ

TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ TAIPALSAAREN KUNTA KULJETUSSÄÄNTÖ VOIMAANTULO 1.8.2016 Taipalsaaren kunnan kuljetussääntö Taipalsaaren sivistyslautakunta 14.3.2016 23, hyv. 11.4.2016 32 Kuljetussääntö on voimassa 1.8.2016 alkaen. Sääntö

Lisätiedot

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun

Perusopetuslain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun Koulukuljetukset ja perusopetuslaki Perusopetuslain 32 :n mukaan oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen, jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä.

Lisätiedot

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN

ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.1.2015 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET (PERUSOPETUSLAKI) Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen,

Lisätiedot

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET

Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1 Sivistysltk. 2.5.2012 Liite :ään 28 RAUTJÄRVEN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1. Yleistä Perusopetuslain (21.8.1998/628) 32 :n mukaan jos perusopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin.

Koulumatka mitataan kotipihalta koulun tai päiväkodin pihalle lyhintä mahdollista kulkukelpoista reittiä (pyörä- ja kävelytiet mukaan lukien) pitkin. 1 ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSPERIAATTEET (KULJETUSSÄÄNTÖ) 1.8.2013 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaan koulumatkoilla on oikeus maksuttomaan kuljetukseen, mikäli - perusopetusta

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen periaatteet ja käytänteet. Oppaan avulla koulukuljetuksesta annetaan tietoa

Lisätiedot

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA

KOULUMATKOJEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET KOUVOLAN KAUPUNGISSA LIITE. Koulukuljetusperiaatteet KULJETUSOIKEUDEN MUODOSTUMINEN Perusopetuslain 32 :n mukaan esi-, perus- ja lisäopetusta saavalle oppilaalle on järjestettävä kuljetus tai maksettava riittävä korvaus, mikäli

Lisätiedot

OPPILASKULJETUSPERUSTEET

OPPILASKULJETUSPERUSTEET ORIVEDEN KAUPUNKI KASVATUS- JA OPETUSPALVELUT OPPILASKULJETUSPERUSTEET Lasten ja nuorten lautakunta 28.7.2015 PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 6 OPPILAAN KOULUPAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN Opetus tulee kunnassa järjestää

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET

RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET RÄÄKKYLÄN KUNNAN KOULULAISKULJETUSPERIAATTEET Koululaiskuljetukset toteutetaan perusopetuslain 32 :n sekä sivistyslautakunnan hyväksymien periaatteiden mukaisesti. Sivistyslautakunta 18.5.2016 Sisällys

Lisätiedot

ESIOPETUSKULJETUKSET

ESIOPETUSKULJETUKSET 1.8.2011 ESIOPETUSKULJETUKSET Perusopetuslaissa määritellään ehdot, joiden täyttyessä kunta järjestää oppilaalle esiopetuskuljetuksen. Muiden kuin kunnan kuljetukseen oikeutettujen oppilaiden huoltajat

Lisätiedot

Ajankohtaista koulukuljetuksista

Ajankohtaista koulukuljetuksista Ajankohtaista koulukuljetuksista Karhukuntien liikenneturvallisuusja koulukuljetusseminaari 4. 5.10.2012 Kai Leppimäki, Porin kaupungin koulutusvirasto Porin koulutoimen kuljetusoppilaat Tilastopäivän

Lisätiedot

Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet

Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet 1. Lainsäädäntö 2 2. Yleiset periaatteet 2 3. Palvelutason määrittely 4 3.1 Yleiset perusteet 4 3.2.

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Sivistyslautakunta 24.3.2015 29 Sivistyslautakunta 28.4.2015 43 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa esitetään ne perusteet,

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65 ja 28.2.2012 17 (päivitys) 1. YLEISTÄ Tässä koulukuljetusoppaassa

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE

Sivistyslautakunta 8.8.2007 LIITE 1 (8) KIRKKONUMMEN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 8.8.2007 71 Voimassa 1.8.2007 alkaen 2 (8) Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö...3 Koulumatkan

Lisätiedot

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16

Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 1 Oppilaskuljetus Keiteleen kunnan esi- ja perusopetuksessa lukuvuonna 2015-16 Tämä tiedote löytyy kunnan kotisivuilta osoitteesta: www.keitele.fi => Palvelut => Opetus ja koulutus => Koulumatkat ja -kuljetus.

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 16.3.2011 27 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen

KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.6.2013 alkaen 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Huoltajien toivotaan huolehtivan siitä, että koulunsa aloittaville

Lisätiedot

Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA

Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA Oppilaskuljetusperiaatteet KOULUTUS- JA HYVINVOINTILAUTAKUNTA 16.4.2019 40 Johdanto Esi- ja perusopetuksessa olevien oppilaiden kuljetukset perustuvat Perusopetuslain pykäliin 6 ja 32. Tässä asiakirjassa

Lisätiedot

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 4.3.2014 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 10.5.2016 50 Muutos: ksltk 19.9.2017 82 Sisällysluettelo: sivu Perusopetuslaki (21.8.1998/28) 32... 3 1. KULJETUKSET 1.1

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016

KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 1 KUOPION KAUPUNKI Kasvun ja oppimisen palvelualue 4.2.2016 Perusopetuksen rehtorit ja koulusihteerit, päiväkodinjohtajat KOULUKULJETUSTEN HOITO LUKUVUONNA 2016-2017 Koulun rehtori ja päiväkodinjohtaja

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 115 02.11.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51. Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 100 05.10.2016 NIINA JA ARI KÄRKKÄISEN KIRJE LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUKSISTA 488/51.511/2016 VARKOULA 100 Niina ja Ari Kärkkäinen ilmoittavat 27.9.2016 päivätyllä

Lisätiedot

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki

Koulukuljetusperiaatteet. Kouvolan kaupunki Koulukuljetusperiaatteet Kouvolan kaupunki SISÄLLYS Sisällys... 1 1 Kuljetusoikeuden muodostuminen... 2 2 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet Kouvolan kaupungissa... 2 2.1 Koulumatkan pituuteen perustuva

Lisätiedot

Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51

Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 24.6.2014 51 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet lukuvuodelle 2014-2015 1. YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 26 YLEISTÄ 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Askolan kunta Sivistyslautakunta 19.4.2005 3 19.9.2006 87 15.12.2009 71 21.6.2011 56 21.8.2012 70 25.6.2013 70 Koulukuljetuksia koskevat periaatteet Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS SAARIJÄRVEN KAUPUNKI Liite 2 Sivistyspalvelut Sivistyslautakunta 16.4.2014 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ESI- JA PERUSOPETUS Sivistyslautakunta 16.04.2014 28 YLEISTÄ... 2 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS

KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS Oulaisten koululautakunta KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISEN OHJEISTUS 1. Lain määrittämä lähtökohta Perusopetuslaki 32 Koulumatkat Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015

Koulukuljetusohjeet. Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 1 Koulukuljetusohjeet Kemijärven kaupunki SIVISTYSLAUTAKUNTA 30.9.2015 2 Sisällysluettelo KOULUKULJETUSPERIAATTEET... 3 Muut perusteet... 4 Pääperiaatteet kuljetuksissa... 4 Kuljetettavien luettelo...

Lisätiedot

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä.

Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opastamaan ja opettamaan lapsiaan liikkumaan turvallisesti liikenteessä. Sitla 26.8.2014 79 KULJETUSSÄÄNTÖ KOULUKULJETUKSISTA Tässä asiakirjassa esitellään ne periaatteet, joiden mukaan esi- ja perusopetuksen oppilaille myönnetään koulukuljetus. Ohjeissa on tietoa myös toimintatavoista

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut

Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet. Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hämeenkyrön kunnan esi- ja perusopetuksen koululaiskuljetuksia koskevat periaatteet Hämeenkyrön kunta Sivistyspalvelut Hyväksytty sivistyslautakunnassa 21.2.2018 1 SISÄLTÖ 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET

PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET PYHÄRANNAN KUNNAN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 29.9.2011 Muutos 1.2. sivistyslautakunta 24.11.2011 2 1 KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1 Koulumatkan pituus, odotusajat ja kuljetusavustus

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS LIEKSAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.8.2014 lukien. Hyväksytty Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnassa 23.9.2014. 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet

Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet Asikkalan kunnan järjestämät kuljetukset; Oppilaskuljetuksia sekä asiointivuoroja koskevat periaatteet Tässä vihkosessa on määritelty ne yleiset periaatteet, joita noudatetaan koulukuljetusten järjestämisessä.

Lisätiedot

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Liite siv.ltk 17.3.2009 17 Liite kh 30.3.2009 81 Liite kv 11.5.2009 34 Hankasalmen kunta HANKASALMEN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Koulunjohtajien kommentit lisätty

Lisätiedot

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS HATTULAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS Esiopetus- ja koulukuljetuksia koskevat periaatteet 2015 (Hattulan sivistyslautakunta 28.4.2011 45, 10.11.2011 96) 2 Huoltajat ovat ensisijaisesti velvollisia opettamaan

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2014 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET

Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Khall 13.5.2013 245 Sivu 1 / 6 MUHOKSEN KUNTA KOULUKULJETUSTEN JÄRJESTÄMISPERIAATTEET Koulumatkoja koskeva lainsäädäntö Esi- ja perusopetuksen koulumatkoista on säädetty perusopetuslaissa. Perusopetuslaki

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Kasvun ja oppimisen lautakunta 29.4.2014 2 SISÄLTÖ 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ... 3 Perusopetuslaki 32... 3 Oppilaan koulupaikan määräytyminen... 3 2 ESIKOULU-

Lisätiedot

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35

Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 Tuusulan kunta, kasvatus- ja sivistystoimi Kasvatus- ja koulutuslautakunta 22.04.2014 35 TUUSULAN KOULUKULJETUSOPAS 2 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kuljetusten myöntämisen perusteet... 3 2. Koulukuljetusten järjestämisen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Perusopetus Esiopetus Erityispäivähoito Sivistystoimi Opetuslautakunta 5.4.2011 ( 34) HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KULJETUSOPAS Tässä oppaassa käsitellään perusja esiopetuksen sekä

Lisätiedot

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS

LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LUVIAN KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS LIITTEET Koululiitu-ohjelman Luvian kartat YLEISTÄ Koulumatkoihin liittyy aina riskejä. Yhteiskunnalla ei ole käytännön mahdollisuuksia eikä resurssejakaan tehdä lasten

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet

KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet KANKAANPÄÄN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Esi- ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetuksia koskevat periaatteet Sivistyslautakunta 8.6.2010 65, 28.2.2012 5 (päivitys), 29.9.2015 127 (päivitys) 11.10.2016

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET 1 KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET ALAVIESKAN KUNNAN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 ja sivistyslautakunnan hyväksymät ohjeet määrittelevät ne ehdot, joiden täyttyessä kunta

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KOKEMÄEN KAUPUNKI KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET 1 Yhteystiedot: (päivitetty 10.8.2016) Sivistystoimisto Sivistysjohtaja Leena Aalto-Setälä 040 4886 140 Toimistosihteeri Sari Mäkinen 040 4886 141

Lisätiedot

Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut:

Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: TAUSTAA OPPILASKULJETUKSEN PERUSTEILLE Vanhoissa kunnissa kuljetusperiaatteissa on esimerkiksi seuraavia erovaisuuksia ollut: Jyväskylän kaupungin alueella 0-2-luokan oppilaat saivat kunnan koulukuljetuksen,

Lisätiedot

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien

Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Sivistyslautakunta 9.3.2010 27 Sivistyslautakunta 4.10.2011 103 Sivistyslautakunta 30.10.2012 13 Sivistyslautakunta 24.9.2013 98 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2010 lukien Koulumatkan

Lisätiedot

Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA

Sltk JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sltk 28.11.2012 75 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KOULULAISKULJETUSSTRATEGIA Sisältö 1. Koulukuljetussäännöt 2. Esiopetus 3. Perusopetus 3.1. Koko kunnassa noudatettavia yleisiä ohjeita 3.2. Ohjeet

Lisätiedot

Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 -

Euran kunta Koulutoimi. Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Koulutoimi Koulukuljetusopas 1.8.2012 - Euran kunta Hyväksytty/koulutusltk 4.4.2006 44 Päivitetty/kasvatus- ja opetusltk 21.3.2012 2 Koulukuljetusopas Tässä koulukuljetusoppaassa määritellään

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT OHJEET JA PERIAATTEET

KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT OHJEET JA PERIAATTEET SEUTUKIRJA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT OHJEET JA PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Päijät-Hämeen kunnissa pääsääntöisesti järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. 1

Kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan. 1 Sivistyslautakunta 2.2.2017 9 Koulukuljetusten periaatteet Wiitaunionin alueella 1.8.2017 lukien Koulumatkan kulkeminen on osa koulun terveyskasvatusta, jolloin pyritään aina sellaiseen ratkaisuun, että

Lisätiedot

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA

KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA KOULUKULJETUSOHJEET MYNÄMÄEN KUNNASSA 1.8.2018 Hyväksytty: Kasvatus- ja sivistyslautakunta 19.6.2018 67 Sisällysluettelo Perusopetuslaki (21.8.1998/628) 32 3 1. KULJETUKSET 4 1.1 Koulukuljetusoikeus 4

Lisätiedot

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti.

Sivistysjohtajan päätösesitys: Sivistyslautakunta päättää hyväksyä perusopetuksen ja koulun esiopetuksen kuljetussäännön liitteen nro 1 mukaisesti. Sivistyslautakunta 24 24.03.2015 Sivistyslautakunta 36 28.04.2015 Sivistyslautakunta 50 02.06.2015 Sivistyslautakunta 20 01.03.2016 Sivistyslautakunta 32 19.04.2016 Koulukuljetussäännön päivittäminen /

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien

Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS. Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien Sivistyslautakunta 20.11.2012 95 NURMEKSEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1.12. 2012 lukien 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo 2 Perusopetuslaki 32... 4 Yleistä. 4 1.

Lisätiedot

Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET

Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Kaarinan sivistyslautakunta 24.3.2015 19 KAARINAN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSSUUNNITELMA JA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Hyväksytty sivistyslautakunnassa 24.3.2015 2 Sisällysluettelo Sivu 1. Yleistä

Lisätiedot

Oppilaskuljetusopasta sovelletaan lv. 2015-2016 alkaen.

Oppilaskuljetusopasta sovelletaan lv. 2015-2016 alkaen. Kasvun ja oppimisen ltk 29.4.2014 Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN OPPILASKULJETUSOPAS Oppilaskuljetusopasta sovelletaan lv. 2015-2016 alkaen. 2 SISÄLTÖ 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ... 3 Perusopetuslaki

Lisätiedot

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016

KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 KOTKAN KAUPUNKI Lasten ja nuorten palvelut ESI- JA PERUSOPETUS KOULUKULJETUSPERIAATTEET Lasten ja nuorten palveluiden lautakunta 22.3.2016 Sisällys KOULUKULJETUSOPAS... 3 Koulumatkojen järjestämisperiaatteet...

Lisätiedot

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT alkaen

KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT alkaen NOUSIAISTEN KUNTA KOULUKULJETUSSÄÄNNÖT 1.8.2017 alkaen Koulutuslautakunta 20.9.2011/100 Koulutuslautakunta 18.10.2011/117 Koulutuslautakunta 6.3.2012/29 Sivistyslautakunta 5.2.2013/7 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA

LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA LAPINLAHDEN KUNNAN OPPILASKUL- JETUS-STRATEGIA Sivistyslautakunta 31.1.2012 1. Yhteisiä periaatteita oppilaskuljetusten järjestämiseksi Lapinlahden kunnassa toteutetaan tässä oppilaskuljetusstrategiassa

Lisätiedot

1. YLEISET PERIAATTEET

1. YLEISET PERIAATTEET Kalajoen kaupunki KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET KALAJOEN KAUPUNGIN PERUSOPETUKSESSA 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään

Lisätiedot

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS IISALMEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Koulutuslautakunta 17.4.2012 43 Lisätietoa kuljetuksista antavat koulujen rehtorit ja kuljetussuunnittelija Timo Ikonen, puh. 040-830 2794. 2 1. KULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN

Lisätiedot

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet)

YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet) YLITORNION KUNNAN KOULUKULJETUSOPAS (sis. kunnan kuljetus- ja oppilaaksioton periaatteet) Turvallinen koulumatka Koulukuljetusoppaassa kerrotaan Ylitornion kunnan koulukuljetuksen- ja oppilaaksioton periaatteet

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ

SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ 1 SAVITAIPALEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUKULJETUSSÄÄNTÖ Perusopetuslaki 32 Koulumatkat. Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN YLEISET PERIAATTEET

LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET ALKAEN YLEISET PERIAATTEET LEMPÄÄLÄN KUNNAN KOULUKULJETUSPERIAATTEET 1.8.2017 ALKAEN YLEISET PERIAATTEET Perusopetuslain 32 :n mukaisesti perusopetusta, esiopetusta tai lisäopetusta saavalla oppilaalla on oikeus saada maksuton koulukuljetus,

Lisätiedot

Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet

Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Loviisan kaupungin esi- ja perusopetuksen koulukuljetuksia koskevat periaatteet Suunnitelma hyväksytty sivistyslautakunnassa 27.1.2011, 8 Kappale 5.1 päivitetty 3.10.2012, 57 Päivitetty sivistyslautakunnassa

Lisätiedot

Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA

Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA Päijät-Hämeen kuntien 12.5.2006 SEUTUKIRJA KOULUKULJETUKSIA KOSKEVAT PERIAATTEET Tässä oppaassa esitellään ne periaatteet, joiden pohjalta koulukuljetukset Päijät-Hämeen kunnissa järjestetään. Koulukuljetukset

Lisätiedot

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2

Maanantai 17.6.2013 klo 19.00. Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Koululautakunta Maanantai 17.6.2013 klo 19.00 Kunnanvirasto, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

Lisätiedot

Keuruun kaupunki 26.8.2007 SIVISTYSPALVELUKESKUS Pl 65 42701 KEURUU. Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET

Keuruun kaupunki 26.8.2007 SIVISTYSPALVELUKESKUS Pl 65 42701 KEURUU. Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET Keuruun kaupungin koulukuljetuksia koskevat periaatteet 1. YLEISET PERIAATTEET Tässä yhteenvedossa esitellään ne periaatteet, joiden mukaisesti oppilaalle myönnetään koulukuljetus Keuruun kaupungin toimesta.

Lisätiedot