03/2012. Työeläkemenoennuste vuodelle Eläketurvakeskus. Marja Kiviniemi ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
|
|
- Pertti Penttilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 03/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2012 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2
3 03/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2012 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
4 Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUS Puhelin: Sähköposti: Pensionsskyddscentralen PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Telefon: E-post: Finnish Centre for Pensions FI ELÄKETURVAKESKUS, FINLAND Telephone Helsinki 2012 ISSN-L ISSN (verkkojulkaisu)
5 ABSTRAKTI Katsaus sisältää ennusteen vuoden 2012 lakisääteisestä eläkemenosta ja eläkkeensaajien lukumäärästä. Mukaan on laskettu yksityisen ja julkisen sektorin sekä palkattomilta ajoilta karttuneet työeläkkeet. Lisäksi katsaus sisältää arviot Kelan maksamista eläkkeistä ja SOLITA-eläkkeistä. Vuoden 2011 lopussa työeläkkeensaajia arvioidaan olevan yhteensä henkilöä eli 1,1 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden lopussa. Yksityisen puolen eläkkeensaajia on tämän ennusteen mukaan henkilöä ja julkisen puolen eläkkeensaajia henkilöä. Koko lakisääteinen eläkemeno tulee ennusteen mukaan kasvamaan 6,7 prosenttia. Tästä kasvusta suurin osa selittyy vanhuuseläkemenojen kasvulla. Kasvua hidastaa työttömyyseläkeläisten lukumäärän nopea väheneminen sekä työkyvyttömyys- ja osa-aikaeläkkeiden arvioitu väheneminen. Ennuste vuoden 2012 lakisääteiseksi eläkemenoksi on 25,1 miljardia euroa, joka on 12,8 prosenttia vuoden 2012 arvioidusta bruttokansantuotteesta. ABSTRACT This review contains a forecast of the statutory pension expenditure and number of pension recipients in Earnings-related pensions from the private and public sectors, as well as pensions accrued from unsalaried periods, have been included in the calculations. The review also contains the pensions paid by Kela (the Social Insurance Institution) and SOLITA pensions. By the end of 2012, earnings-related pension recipients are estimated to number approximately 1,392,000, which is 1.1 per cent more than at the end of last year. Pension recipients in the private sector will number 1,219,000 according to this forecast, whereas those in the public sector are expected to number 676,000. The statutory pension expenditure is expected to grow by 6.7 per cent in total. A majority of this growth can be explained by the increase in old-age pension expenditure. Growth is slowed by the rapid decrease in the number of unemployment pension recipients, as well as by the predicted decrease in disability and part-time pensions. The forecast for statutory pension expenditure in 2012 is EUR 21.5 billion, which is 12.8 per cent less than the forecasted gross national product for 2012.
6
7 SISÄLTÖ Johdanto Aineisto ja menetelmät Työeläkkeensaajien lukumäärä Eläkkeiden indeksitarkistukset Lakisääteinen eläkemeno Vakuutusmaksun taso Yksityisen sektorin työeläkemaksut Julkisen sektorin työeläkemaksut...16 Liite 1. Eläkejärjestelmää koskevia tilastoja ja arvioita...17 Liite 2. Työansiot ja maksutulot (milj. euroa/v)...18
8
9 Työeläkemenoennuste vuodelle Johdanto Katsaus sisältää ennusteen vuoden 2012 lakisääteisestä eläkemenosta ja työeläkkeensaajien lukumäärästä. Ennustetta laadittaessa oli käytettävissä vuoden ensimmäisen puoliskon tiedot. Ensimmäisessä luvussa kuvataan ennustamisessa käytetyt aineistot, menetelmät ja oletukset. Toisessa luvussa on ennuste työeläkkeensaajien lukumäärästä. Kokonaismäärän lisäksi tässä luvussa esitetään sektori- ja eläkelajikohtaiset ennusteet. Yksityisen sektorin eläkkeensaajista on koottu myös eläkelakikohtaiset ennusteet. Kolmannessa luvussa esitetään eläkkeiden tarkistuksessa käytettävät indeksit ja kertoimet vuodelle Neljännessä luvussa on ennuste lakisääteisestä eläkemenosta. Eläkemenosta esitetään sektori-, eläkelaji- ja eläkelakikohtaiset ennusteet. Tässä luvussa työeläkemeno on jaettu kolmeen osaan: yksityinen sektori, julkinen sektori ja palkattomilta ajoilta karttuneet eläkkeet. Työeläkemenon lisäksi ennuste sisältää sotilasvamma-, liikennevakuutus- ja tapaturmavakuutuslain (SOLITA) mukaiset eläkkeet sekä Kelan eläkkeet. Viidennessä luvussa esitetään vuoden 2012 työeläkemaksut. Liiteosissa esitellään eläkejärjestelmää koskevia tilastoja ja arvioita.
10 8 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA 1 Aineisto ja menetelmät Ennuste perustuu työeläkkeiden osalta ETK:n rekisteritietoihin. Kansaneläkemenoennuste on Kelan laatima. Ennustetta laadittaessa on ollut käytössä ensimmäisen vuosipuoliskon tiedot eläkkeensaajien lukumääristä ja työeläkemenosta. Työeläkettä saavien lukumäärän ennuste koskee vuoden lopun tilannetta. Ennusteessa ei ole mukana niitä eläkkeensaajia, jotka saavat eläkettä nk. kuntien vanhojen sääntöjen mukaan (ennen vallinneet säännöt). Työeläkkeensaajat on jaoteltu eläkelajin, eläkettä kartuttaneen lain mukaan sekä sektorin (yksityinen ja julkinen) mukaan. Ennusteessa on oletettu, että työeläkkeensaajien prosentuaalinen muutos edeltävän vuoden lopun tilanteeseen verrattuna on sama kuin kuluvan vuoden puolivälin prosentuaalinen muutos edeltävän vuoden puoliväliin verrattuna. Lisäksi oletetaan, että koko tarkasteluvuoden eläkemenojen prosentuaalinen kasvuvauhti on sama kuin loppuvuoden 2011 ja alkuvuoden 2012 toteutuneiden tietojen perusteella laskettu kasvuvauhti. Lakisääteinen eläkemeno on ennusteessa jaoteltu työeläkemenoon, Kelan eläkemenoon ja SOLITA (sotilasvamma-, liikennevakuutus- ja tapaturmavakuutuslain mukaiset eläkkeet) eläkemenoon. Kelan eläkemenona on käytetty Kelassa laadittua tuoreinta ennustetta. (Vrt. Kelan taskutilasto 2012 s. 1). Työeläkkeet on ennusteessa jaettu kolmeen osaan: yksityisen puolen työeläkkeet, julkisen puolen työeläkkeet sekä palkattomilta ajoilta karttuneet eläkkeet. Yksityisen puolen työeläkkeet on jaettu perusturvaan ja lisäturvaan. Perusturva on vielä jaettu eläkelain (TyEL, MEL, YEL ja MYEL) sekä eläkelajin (vanhuus-, työkyvyttömyys-, työttömyys-, osa-aika-, perhe- ja maatalouden erityiseläkkeet) mukaan. Lisäturva on jaoteltu vain eläkelain mukaan. Julkisen sektorin ja palkattomien aikojen eläkkeet on jaoteltu vain eläkelajin mukaan.
11 Työeläkemenoennuste vuodelle Työeläkkeensaajien lukumäärä Ennusteen mukaan eläkkeensaajien lukumäärä on vuoden lopussa henkilöä ( vuonna 2011). Eläkkeensaajien lukumäärä kasvaisi näin ollen 1,1 prosenttia. Eläkkeensaajien lukumäärän kasvu selittyy suurimmaksi osaksi suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisellä. Kasvua hidastaa työttömyyseläkkeen lakkaaminen pääosin vuonna Vanhuuseläkettä saavien lukumäärä kasvaa 3,9 prosenttia. Työttömyyseläkeläisten lukumäärän ennustetaan vähenevän vuoden aikana lähes 60 prosenttia ja osa-aikaeläkkeiden yli kymmenen prosenttia. Työkyvyttömyyseläkeläisten määrän ennustetaan myös laskevan edelliseen vuoteen verrattuna. Yksityisen puolen eläkkeensaajia on vuoden lopussa henkilöä ( ) ja julkisen puolen ( ) henkilöä. Ennuste eläkkeensaajien laki- ja lajikohtaisista lukumääristä on koottu taulukkoon 1. Vuoden 2011 lopun lukumäärät on esitetty taulukossa 2. Taulukko 3 sisältää ennusteen eläkkeensaajien prosentuaalisesta kasvusta edelliseen vuoteen verrattuna. Koska sama henkilö voi saada eläkettä useamman kuin yhden eläkelain ja eläkelajin mukaisesti taulukon rivit ja sarakkeet eivät ole summattavissa. Taulukko ei sisällä niitä eläkkeensaajia, jotka saavat eläkettä nk. kuntien vanhojen sääntöjen mukaan (ennen vallinneet säännöt). Taulukko 1. Työeläkkeensaajien lukumäärä eläkettä kartuttaneen työeläkelain mukaan vuoden 2012 lopussa. Eläkelaji TyEL MEL YEL MYEL Yksityinen yhteensä Julkinen yhteensä* Kaikki eläkkeensaajat Vanhuus Työkyvyttömyys Työttömyys Osa-aika Perhe Yhteensä *) VaEL, KuEL, KiEL, Kelan ja Suomen Pankin toimihenkilöeläkkeet sekä Ahvenanmaan maakuntahallituksen maksamat eläkkeet **) Sama henkilö voi saada usean eläkelain ja -lajin mukaista eläkettä Taulukko 2. Työeläkkeensaajien lukumäärä eläkettä kartuttaneen työeläkelain mukaan vuoden 2011 lopussa. Eläkelaji TyEL MEL YEL MYEL Yksityinen yhteensä Julkinen yhteensä Kaikki eläkkeensaajat Vanhuus Työkyvyttömyys Työttömyys Osa-aika Perhe Yhteensä
12 10 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Taulukko 3. Työeläkettä saavien lukumäärän prosentuaaliset muutokset vuoden 2011 loppuun verrattuna. Eläkelaji TyEL MEL YEL MYEL Yksityinen yhteensä Julkinen yhteensä Kaikki eläkkeensaajat Vanhuus 5,25 10,32 7,79-0,14 4,54 6,10 3,87 Työkyvyttömyys -4,28-6,47-4,12-8,65-4,38-1,98-4,22 Työttömyys -60,44-59,21-60,98-61,85-60,45-58,60-59,56 Osa-aika -11,93-16,36-16,55-6,29-12,78-7,78-10,56 Perhe -0,06 0,36 0,69-2,57-0,49-0,18-0,62 Yhteensä 1,86 3,63 3,81-1,85 1,40 2,95 1,10
13 Työeläkemenoennuste vuodelle Eläkkeiden indeksitarkistukset Maksussa olevat työ- ja ansioeläkkeet tarkistetaan työeläkeindeksillä kalenterivuosittain tammikuun alussa. Vuonna 2012 työeläkeindeksi oli 2407, joka on 3,6 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Uutta eläkettä määrättäessä käytetään joko palkkakerrointa tai TEL-suojasäännöstä laskettaessa puoliväli-indeksiä. Palkkakertoimen avulla työaikaiset ansiot ja yrittäjätulot, työeläkelaissa säädetyt rahamäärät sekä vapaakirjat tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon. Vuoden 2012 palkkakerroin on 1,291 ja puoliväli-indeksi Kasvu vuoteen 2011 verrattuna on 3,0 ja 3,3 prosenttia. Kansaneläkelaitoksen vahvistama vuoden 2012 KEL-indeksi on Se nousi edellisestä vuodesta 3,8 prosenttia. KEL-indeksi määräytyy yleisen hintatason perusteella. Muut indeksit määräytyvät sekä hintatason että ansiotason perusteella. Taulukkoon 4 on koottu tiedot indeksien määräytymisestä sekä vuosittaisista muutoksista. Taulukko 4. Eläkeindeksien määräytyminen ja prosentuaaliset muutokset vuosittain Pisteluvun laskennassa käytettävä paino Ansiotasolle Hintatasolle Palkkakerroin 0,8 0,2 6,1 3,3 1,8 Puoliväli-indeksi 0,5 0,5 5,0 0,3 1,4 Työeläkeindeksi 0,2 0,8 4,6 0,0 0,4 KEL-indeksi 0,0 1,0 0,0 0,4 3,8
14 12 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA 4 Lakisääteinen eläkemeno Lakisääteisiä eläkkeitä maksetaan tänä vuonna kaiken kaikkiaan 25,1 miljardia euroa. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna on 6,7 prosenttia. Se selittyy suurimmaksi osaksi vanhuuseläkkeiden kasvulla. Lakisääteisen eläkemenon osuus bruttokansantuotteesta (BKT) tulee olemaan 12,8 prosenttia (12,4 prosenttia vuonna 2011). Työeläkemenon, joka sisältää yksityisen ja julkisen puolen työeläkkeet sekä palkattomilta ajoilta maksetut eläkkeet, ennustetaan olevan 22 miljardia euroa. Arvioitu eläkemeno on 7,3 prosenttia korkeampi kuin edellisenä vuonna. Taulukko 5. Lakisääteinen eläkemeno vuosina , miljoonaa euroa Muutos, % Yksityisen puolen työeläkkeet ,5 Perusturva ,5 Lisäturva ,4 Julkisen puolen työeläkkeet ,0 Palkattomat ajat ,5 Työeläkemeno yhteensä ,3 Kansaneläkkeet ,9 SOLITA*-eläkkeet ,8 Lakisääteinen eläkemeno yhteensä ,7 Osuus BKT:sta 12,8 12,4 0,4 *) Sotilasvamma-, liikennevakuutus- ja tapaturmavakuutuslain mukaiset eläkkeet Suurimman osuuden työeläkemenoista muodostavat vanhuuseläkkeet. Vuoden 2012 vanhuuseläkemeno tulee olemaan arviolta 17,4 miljardia euroa. Työttömyyseläkemeno laskee yli 50 prosenttia. Kelan eläkemenon ennustetaan kasvavan lähes kolmella prosentilla, joka johtuu takuueläkkeiden voimaantulosta. Muiden eläkelajien kohdalla suuria muutoksia edelliseen vuoteen verrattuna ei ole odotettavissa. Työeläkemeno palkattomat ajat mukaan lukien eläkelajeittain eriteltyinä on esitetty taulukossa 6.
15 Työeläkemenoennuste vuodelle Taulukko 6. Työeläkemeno (yksityinen ja julkinen) eläkelajeittain vuosina , miljoonaa euroa. Eläkelaji Muutos, % Vanhuuseläke ,2 Työkyvyttömyyseläke ,4 Työttömyyseläke ,2 Osa-aikaeläke ,7 Perhe-eläke ,6 Maatalouden erityiseläkkeet* ,9 Perusturva yhteensä ,4 Lisäturva ,4 Yhteensä ,3 *) Luopumis- ja sukupolvenvaihdoseläkkeet sekä luopumiskorvaukset ja -tuet Tarkempi erittely vuoden 2012 ennustetusta eläkemenosta on esitetty taulukossa 7. Tässä taulukossa eläkelajikohtainen eläkemeno on yksityisen sektorin kohdalla eritelty eläkelain mukaan. Julkinen sektori on esitetty yhtenä kokonaisuutena. Myös palkattomilta ajoilta karttuneet eläkkeet on esitetty omana kokonaisuutenaan. Taulukossa 8 on esitetty vuoden 2011 toteutuneet eläkemenot. Taulukko 7. Työeläkemeno laeittain vuonna 2012, miljoonaa euroa. Eläkelaji TyEL MEL YEL MYEL Yksityinen yhteensä Julkinen yhteensä Palkattomat ajat Kaikki Vanhuus Työkyvyttömyys , Työttömyys 107 0,7 2,3 0, Osa-aika 100 1,0 23 1, Perhe , , Maatal. erit Perusturva Lisäturva 207 6,9 0, Yhteensä
16 14 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Taulukko 8. Työeläkemeno laeittain vuonna 2011, miljoonaa euroa. Eläkelaji TyEL MEL YEL MYEL Yksityinen yhteensä Julkinen yhteensä Palkattomat ajat Kaikki Vanhuus Työkyvyttömyys , Työttömyys 214 1,4 4,8 1, Osa-aika 105 1,2 27 1, Perhe , Maatal. erit Perusturva Lisäturva 202 6,6 0, Yhteensä
17 Työeläkemenoennuste vuodelle Vakuutusmaksun taso 5.1 Yksityisen sektorin työeläkemaksut Keskimääräinen TyEL-vakuutusmaksun ennakoitu taso on 22,8 prosenttia vuodelle Maksussa on otettu huomioon työntekijöiden maksuosuudet ja keskimääräinen työnantajakohtainen asiakashyvitys 0,3 prosenttia. Työnantajille voidaan antaa asiakashyvityksiä maksun alennuksena, jos eläkelaitosten vakavaraisuus sen sallii. Työntekijöiden maksuosuus on 5,15 prosenttia alle 53-vuotiailla ja 6,5 prosenttia yli 53-vuotiailla. Yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkemaksut on sidottu keskimääräisen TYEL-maksun tasoon. Yrittäjien työeläkemaksuprosentti ja MYEL-perusprosentti vastaavat työntekijän eläkelain mukaisen vakuutuksen keskimääräistä työeläkevakuutusmaksuprosenttia ilman 53 vuotta täyttäneiden korotettua maksuosuutta. YEL- ja MYEL-vakuutettujen maksuprosentteihin tehdään 53 ikävuoden täyttämistä seuraavan kalenterivuoden alusta yhtä monen prosenttiyksikön suuruinen korotus kuin 53-vuotiaiden työntekijöiden maksuihin. Taulukkoihin 9 ja 10 on koottu keskimääräiset vakuutusmaksut vuosilta sekä TyEL-maksun osat vuonna Taulukko 9. Keskimääräiset vakuutusmaksut prosentteina palkoista tai työtuloista vuosina TyEL MEL YEL MYEL/maatal. yrittäjät MYEL/apur. saajat* Työntekijän osuus** YEL/MYEL*** ,1 22,0 19,4 10,6 4,1 ja 5,2 20,6 ja 21, ,3 22,0 19,6 10,8 10,3 4,3 ja 5,4 20,8 ja 21, ,6 22,0 20,1 11,1 10,5 4,5 ja 5,7 21,2 ja 22, ,1 22,2 20,2 11,3 10,9 4,7 ja 6,0 21,6 ja 22, ,8 22,4 21,0 11,8 11,3 5,15 ja 6,50 22,50 ja 23,85 *) Vuodesta 2009 lähtien apurahansaajien eläkevakuutus on toteutettu maatalousyrittäjien eläkelain mukaisesti. **) Työntekijän työeläkemaksu sisältyy TyEL-maksuun. Alle 53-vuotiaille sovelletaan eri prosenttia kuin 53 vuotta täyttäneille. Ensimmäinen luku on alle 53-vuotiaiden prosentti ja jälkimmäinen luku 53 vuotta täyttäneiden prosentti. MEL:n mukaisesta maksusta työntekijä maksaa puolet. ***) Vahvistettu MYEL-vakuutusmaksun perusprosentti ja YEL-maksu ilman aloittavien yrittäjien alennuksia alle 53-vuotiaille ja 53 vuotta täyttäneille.
18 16 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Taulukko 10. Keskimääräiset TyEL-maksun osat vuonna Rahastoitava vanhuuseläkeosa 2,9 Rahastoitava työkyvyttömyyseläkeosa 1,0 Rahastoitava työttömyyseläkeosa 0,0 Tasausosa 18,3 Muut osat 0,9 Hyvitykset -0,3 Yhteensä 22,8 TyEL-maksu vaihtelee työnantajasta ja eläkelaitoksesta riippuen. Tilapäisen työnantajan vakuutusmaksu on 23,3 prosenttia. Sopimustyönantajilla maksu ei ole vakio, koska maksun tasoon vaikuttavat asiakashyvitykset, työkyvyttömyyseläkeosa, hoitokustannusosa ja maksutappio-osa. TyEL-yhtiöissä työeläkemaksuun vaikuttaa työnantajakohtainen hyvitys, joka riippuu työeläkeyhtiön sijoitustoiminnan tuotoista ja asiakassuhteesta. Eläkesäätiöt ja eläkekassat voivat alentaa kannatusmaksuja sijoitustuottojen perusteella. TyEL-maksun vaihtelussa merkittävän osan selittää työkyvyttömyyseläkkeisiin liittyvä maksuluokkamalli, jossa maksun suuruuteen vaikuttavat aikaisempina vuosina tapahtuneet työkyvyttömyystapaukset. Vuonna 2012 maksuluokkamallia sovelletaan sopimustyönantajiin, joiden palkkasumma vuonna 2010 oli yli 1,85 miljoonaa euroa. 5.2 Julkisen sektorin työeläkemaksut Valtion eläkelain (VaEL) mukainen yleinen maksuluokka on 23,49 prosenttia palkasta. Tästä maksusta poikkeuksen muodostavat työntekijät, joille on säädetty eroamisikä tai jotka ovat valinneet erityisen eläkeiän (55, 58 tai 60 vuotta) sekä sotilaat. Ensin mainitun ryhmän maksun suuruus on 29,17 prosenttia ja sotilaiden maksu on 34,42 prosenttia. Työntekijöiden maksuosuus on julkisella sektorilla työskentelevillä sama kuin yksityisellä sektorilla. Kunnallisen eläkelain piirissä työnantajien palkkaperusteinen KuEL-maksu, joka ei sisällä työntekijöiden maksuosuutta, on 16,35 prosenttia. Tämän lisäksi osa työnantajista maksaa eläkemenoperusteisia maksuja, joiden kokonaismäärän arvioidaan olevan 6,25 prosenttia palkkasummasta. Arvioitu kokonaismaksukertymä vuodelle 2012 on 29,1 prosenttia KuEL-palkkasummasta. Kirkon työnantajilta perittävä eläkemaksuprosentti määräytyy työnantajan palkkasumman ja työkyvyttömyyseläkkeiden omavastuuosuuden perusteella. Kokonaismaksukertymän arvioidaan olevan 33,3 prosenttia KiEL-palkkasummasta.
19 Työeläkemenoennuste vuodelle LIITTEET Liite 1. Eläkejärjestelmää koskevia tilastoja ja arvioita Ennusteet kursivoitu 1.A Kansantalouden kehitys Työeläkeindeksi Puoliväli-indeksi Palkkakerroin 1,231 1,253 1,291 Kuluttajahintojen muutos 1,2 3,4 2,9 Ansiotason muutos 2,6 2,7 3,5 BKT, mrd. euroa 178,8 189,4 195,2 BKT:n volyymin muutos 3,3 2,7 0,5 TYEL-palkkasumman muutos 2,2 4,6 3,5 Työttömyys% 8,4 7,8 7,7 Työttömyys%, ,5 7,9 7,9 1.B Vakuutusteknisiä suureita Vakuutusmaksu% keskimäärin 21,6 22,1 22,8 TYEL-maksun työntekijän osuus alle 53-v. 4,5 4,7 5,15 yli 53-v. 5,7 6,0 6,50 MEL-maksu 22 22,2 22,4 työntekijän maksu 11 11,1 11,2 YEL keskimäärin 20,1 20,2 21,0 MYEL/maatal. yrittäjä keskim. 11,1 11,3 11,8 MYEL/apurahan saaja keskim. 10,5 10,9 11,3 Perus% YEL/MYEL Perustekorko Täydennyskerroin alle 53-v. 21,2 21,6 22,5 yli 53-v. 22,4 22,9 23, v 3,5 4,5 3, v 4,5 4,75 4, v 0,24 1,10 0, v 0,24 1,10 0, v 0,98 1,24 0, v 0,98 1,01 Osaketuottokerroin 0,2067-0,1761 TyEL -maksun osat keskimäärin vanhuuseläkeosa 2,9 2,9 2,9 työkyvyttömyyseläkeosa 1,3 1,0 1,0 työttömyyseläkeosa tasausosa 17,1 18,0 18,3 muut osat 1 0,9 0,9 hyvitys -0,3-0,4-0,3 tilapäinen alennus -0,4-0,3 - Yhteensä 21,6 22,1 22,8
20 18 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Liite 2. Työansiot ja maksutulot (milj. euroa/v) 2.1 Palkkasummat TyEL MEL Yhteensä Työtulot YEL MYEL/maatal. yrittäjät MYEL/apurahan saajat YEL-työtulossa on huomioitu aika, kuinka kauan yrittäjä on ollut vakuutettuna vuoden aikana. 2.3 Maksutulot TyEL MEL YEL MYEL Yhteensä Perusturva Lisäturva Valtion osuus Työttömyysvakuutusrahaston maksu määräytymisvuoden tasossa 1.7.v Yksityinen puoli Julkinen puoli
21
22 Eläketurvakeskuksen ajankohtaiskatsaukset vuonna /2012 Kokonaiseläke Työeläke, kansaneläke ja verotus 02/2012 Väestön ikääntymisen ja talouskriisin vaikutuksia Euroopan maiden eläkejärjestelmiin 03/2012 Työeläkemenoennuste vuodelle 2012 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
02/2011. Työeläkemenoennuste vuodelle Eläketurvakeskus. Marja Kiviniemi ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
02/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2011 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2011
Työeläkemenoennuste vuodelle 2010
Kasimir Kaliva Työeläkemenoennuste vuodelle 2010 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2010:4 Kasimir Kaliva Työeläkemenoennuste vuodelle 2010 Elokuussa 2010 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2010:4 Eläketurvakeskus
03/2015. Työeläkemenoennuste vuodelle Eläketurvakeskus. Marja Kiviniemi ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
03/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2015 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 03/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2015
04/2013. Työeläkemenoennuste vuodelle 2013. Eläketurvakeskus. Marja Kiviniemi ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2013 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2013
Työeläkemenoennuste vuodelle 2009
Kasimir Kaliva Työeläkemenoennuste vuodelle 2009 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2009:7 Kasimir Kaliva Työeläkemenoennuste vuodelle 2009 Elokuussa 2009 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2009:7 Eläketurvakeskus
03/2014. Työeläkemenoennuste vuodelle 2014. Eläketurvakeskus. Marja Kiviniemi ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
03/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2014 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 03/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN KATSAUKSIA Työeläkemenoennuste vuodelle 2014
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA. Työeläkemenoennuste vuodelle 2016 MARJA KIVINIEMI
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 03 2016 Työeläkemenoennuste vuodelle 2016 MARJA KIVINIEMI Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin: 029 411 20 Sähköposti: etunimi.sukunimi@etk.fi Pensionsskyddscentralen
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA. Työeläkemenoennuste vuodelle 2016
ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 03 2016 Työeläkemenoennuste vuodelle 2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 03 2016 Työeläkemenoennuste vuodelle 2016 MARJA KIVINIEMI Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS
Työeläkemenoennuste vuodelle 2008
Kullervo Joentakanen Työeläkemenoennuste vuodelle 2008 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2008:4 Kullervo Joentakanen Työeläkemenoennuste vuodelle 2008 Elokuussa 2008 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2008:4
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO
2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO 2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 8 Eläkkeensaajat 10 Työeläkkeelle siirtyneet
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 05 2017 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2017 2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 9 Eläkkeensaajat
Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin
Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2018 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2018 2018 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2019 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2019 2019 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko
Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?
T A S K U T I L A S T O
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2009 2009 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat
ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO. Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat
T A S K U T I L A S T O
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2008 2008 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Väestö 5 Työeläkevakuuttaminen 6 Eläkkeensaajat 9 Työeläkkeelle
SISÄLTÖ. * Ennakkotieto tai arvio. Tiedustelut: Eläketurvakeskus Tilasto-osasto Katariina Käkönen
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2010 2010 E L Ä K E T U R V A K E S K U K S E N T A S K U T I L A S T O SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009
Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä
Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta
Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta
TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT
TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT 1. Vuoden 2015 vakuutusmaksu 1.1. Vuoden 2015 vakuutusmaksun rakenne Vuoden 2015 maksutasoa määrättäessä on käytetty seuraavia taloudellisia
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2016 ( 3.7.2017) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 ( 3.7.2017)
Tiedustelut: Katariina Käkönen Sähköposti:
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2007 2007 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva Väestö Työeläkevakuuttaminen Eläkemeno Eläkkeensaajat
Työeläkemenoennuste vuodelle 2007
Seija Lehtonen Työeläkemenoennuste vuodelle 2007 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2007:4 Seija Lehtonen Työeläkemenoennuste vuodelle 2007 Elokuussa 2007 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2007:4 Eläketurvakeskus
Kustannustenjakoon toimitettavien tietojen tarkastus
Muistio 1 (7) Kustannustenjakoon toimitettavien tietojen tarkastus Seuraavassa on kuvattu tarkastusrutiineja, joita Eläketurvakeskus suorittaa eläkelaitosten kustannustenjakoa varten toimittamille tiedoille.
Kustannustenjakoon toimitettavien tietojen tarkastus
Muistio 1 (6) Kustannustenjakoon toimitettavien tietojen tarkastus Seuraavassa on kuvattu tarkastusrutiineja, joita Eläketurvakeskus suorittaa eläkelaitosten kustannustenjakoa varten toimittamille tiedoille.
Eläkemenoennuste vuodelle 2005
Seija Lehtonen Eläkemenoennuste vuodelle 2005 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2005:4 Seija Lehtonen Eläkemenoennuste vuodelle 2005 Elokuussa 2005 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2005:4 Eläketurvakeskus
Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari
Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason
2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista ( )
Lisätietoja Kuviot-sarjasta: tilastot@kela.fi Eläkevakuutus 2.1 Kokonaiseläkemenot Suomessa 1986 2017 (30.10.2018) Kuvio Aineisto 2.2 Eri eläkejärjestelmien osuus kokonaiseläkemenoista 1986 2016 (30.10.2018)
TELA/Laskuperustejaos TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT
TELA/Laskuperustejaos 17.8.2017 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT 1. Eläkevastuiden täydennyskerroin Eläkevastuiden täydennyskertoimen arvoksi haetaan 1.10.2017 lukien
Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma
Muistio 1 (9) Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Väestö Tilastokeskus julkaisi 30.9.2019 väestöennusteen 1, jonka merkittävin ero aiempaan, 16.11.2018 julkaistuun
Tiedustelut: Maija Hiltunen Puhelin: Sähköposti:
4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 T A S K U T I L A S T O 2006 2006 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva Väestö Työeläkevakuuttaminen Eläkemeno Eläkkeensaajat
Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys
1 (8) Lakisääteisiä eläkkeitä koskeva tilastollinen selvitys Tässä selvityksessä tarkastellaan vain lakisääteisiä eläkkeitä. Eläkkeensaajien muita tuloja, esimerkiksi ansiotuloja, yksityisistä eläkevakuutuksista
Suomen työeläkkeensaajat 2017
Suomen työeläkkeensaajat 201 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2018 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018
BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2016 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2017-2018 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä
Suomen työeläkkeensaajat 2018
Suomen työeläkkeensaajat 2018 Suomen virallinen tilasto (SVT): Suomen työeläkkeensaajat [verkkojulkaisu]. ISSN 2343-1342. Helsinki: Eläketurvakeskus 2019 Työeläkkeensaajat Kaikki työeläkkeensaajat vuosina
Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja
Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu 24.11.2016 Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Sisällys Mistä lakialoitteessa on kyse? Indeksimuutoksen voittajat ja häviäjät Kuinka paljon
VILRA-SOPIMUS
VILRA-SOPIMUS Vilra-sopimus, sopimus viimeisen laitoksen periaatteesta johtuvan eläkeselvittelyn tekemisestä Valtiokonttorin, Kuntien eläkevakuutuksen, Kansaneläkelaitoksen, Kirkon keskusrahaston ja Eläketurvakeskuksen
Katsaus eläketurvaan vuonna 2008
Katsaus eläketurvaan vuonna 2008 Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5/2009 Katsaus eläketurvaan vuonna 2008 Maija Hiltunen Marja Kiviniemi Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 5/2009 Eläketurvakeskus
Taidemaalariliiton eläketutkimus 2010
1 Taidemaalariliitto ry 10.1.2011 Ari Aaltonen, VTM Taidemaalariliiton eläketutkimus 2010 1. Yhteenveto tuloksista Taidemaalariliiton jäsenistön keskuudessa tehty eläketutkimus pyrki selvittämään miten
Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko
Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma
Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen
Valtion eläkemaksun laskuperusteet 2019 alkaen 19.12.2018 2 (7) Sisällysluettelo 1 Perusteiden soveltaminen... 3 1.1 Soveltamisala... 3 1.2 Työnantaja... 3 1.3 Työnantajien aloittaminen, yhdistyminen,
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 119/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjän eläkelain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjän eläkelakia. Muutos
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.
Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen
04/2012. Katsaus eläketurvaan vuonna Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2011 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2011 Maija
MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET
1 (4) MAATALOUSYRITTÄJÄN ELÄKELAIN MUKAISEN VAKUUTUKSEN PERUSTEET 1 Perusteiden soveltaminen Näitä perusteita sovelletaan 1.1.2016 lähtien maatalousyrittäjän eläkelain (1280/2006, MYEL) mukaisiin vakuutuksiin.
02/2014. Tilastoraportti vuoden 2012 kustannustenjaosta. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
02/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Tilastoraportti vuoden 2012 kustannustenjaosta Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Tilastoraportti vuoden
Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2009
Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2009 Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 9/2010 Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2009 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 9/2010 Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS
Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2008
Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2008 Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 2/2010 Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2008 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 2/2010 Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS
06/2011. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
06/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010
Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007
Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007 Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2009 Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja
04/2015. Katsaus eläketurvaan vuonna 2014. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2014 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2014 Heidi
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
ELÄKETURVAKESKUKSEN REKISTERITIETOJEN KUVAUS TUTKIMUSKÄYTTÖÖN
TIETOSISÄLLÖN KUVAUS 1 ELÄKETURVAKESKUKSEN REKISTERITIETOJEN KUVAUS TUTKIMUSKÄYTTÖÖN 1 Yleistä ETK:n rekistereistä Eläketurvakeskus (ETK) hoitaa työeläketurvan toimeenpanoa yhteistyössä eläkelaitosten
02/2013. Tilastoraportti vuoden 2011 kustannustenjaosta. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
02/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Tilastoraportti vuoden 2011 kustannustenjaosta Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 02/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Tilastoraportti vuoden
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Työeläkkeiden kustannustenjako vuonna 2015
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 02 2017 Työeläkkeiden kustannustenjako vuonna 2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 02 2017 Työeläkkeiden kustannustenjako vuonna 2015 ARI KAARTINEN JA ANNE LAITINEN Eläketurvakeskus
07/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ. Sanna Tenhunen ja Janne Salonen. Maatalousyrittäjien työurat ja eläketurva
07/2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TUTKIMUKSIA TIIVISTELMÄ Sanna Tenhunen ja Janne Salonen Maatalousyrittäjien työurat ja eläketurva Maatalousyrittäjien työeläketurva perustuu omaan lakiin (MYEL). Pääosin eläketurva
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Katsaus eläketurvaan vuonna 2016
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 08 2017 Katsaus eläketurvaan vuonna 2016 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 08 2017 Katsaus eläketurvaan vuonna 2016 HEIDI NYMAN JA MARJA KIVINIEMI Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS
työeläkkeistä Työeläkevakuuttajat TELA Julia, Turku SAK 29.10.2011 Lea Ala-Mononen Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh.
Ajankohtaista työeläkkeistä Julia, Turku SAK 29.10.2011 Työeläkevakuuttajat TELA Lea Ala-Mononen tiedottaja Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki puh. 010 680 6700 e-mail: elaketiedotus@tela.fi 2011 Mikä TELAn
Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista
Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää
07/2015. Tilastoraportti vuoden 2014 kustannustenjaosta. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
07/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Tilastoraportti vuoden 2014 kustannustenjaosta Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 07/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Tilastoraportti vuoden
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015
SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄ 2015 Suomessa on kaksi toisiaan täydentävää lakisääteistä eläkejärjestelmää: Kansaneläkejärjestelmä Työeläkejärjestelmä. Lisäksi työnantaja tai henkilö itse voi parantaa eläketurvaa
TILINPÄÄTÖS
TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:
Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017
BUDJETOINTIOHJE 1 (7) Budjetointiohje vuoden 2015 KuEL-maksuihin ja arvioita vuosille 2016-2017 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa on käsitelty kattavasti kaikkia maksuluokkia koskevat asiat yhdessä
40. Eläkkeet. Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
06/2013. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
06/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012
Taskutilasto ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ. Päiviä/ isä. Isät, % vanhempainpäivärahakausista. Isät, % kausista.
Taskutilasto 2002 ISÄT VANHEMPAINPÄIVÄRAHAOIKEUDEN KÄYTTÄJINÄ Isät, % vanhempainpäivärahakausista 60 Päiviä/ isä 30 Isät, % kausista 40 20 20 Päiviä/isä 10 1986 1990 1995 2000 KANSANELÄKELAITOKSEN TASKU-
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola
Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen
Keskimääräinen kokonaiseläke (oma eläke) euroa/kk toteutunut
Talousesitys 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan
05/2012. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
05/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 05/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011
04/2014. Katsaus eläketurvaan vuonna 2013. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN
04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2013 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 04/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Katsaus eläketurvaan vuonna 2013 Heidi
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Katsaus eläketurvaan vuonna 2017
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 06 2018 Katsaus eläketurvaan vuonna 2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 06 2018 Katsaus eläketurvaan vuonna 2017 HEIDI NYMAN JA MARJA KIVINIEMI Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS
Eläkkeet ja köyhyys. Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto
Eläkkeet ja köyhyys Pertti Honkanen Kela, tutkimusosasto 24.11.2016 Eläketulot: erilaisia käsitteitä Työeläke Kokonaiseläke = työeläke + kansaneläke + takuueläke + lapsikorotus + rintamalisät Käytettävissä
Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita
Ajankohtaisia eläkejärjestelmään liittyviä asioita Kuntajohtajapäivät Lappeenrannassa 26.-27.8.2015 Varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander Keskeisiä kysymyksiä Kuntasektorin kehitys ja rakennemuutokset Eläkemenoperusteisen
HE 130/2016 vp. Samalla esityksessä ehdotetaan tehtäväksi muutamia teknisluonteisia tarkistuksia työeläkelakeihin.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työntekijän eläkelain, julkisten alojen eläkelain, työeläkevakuutusyhtiöistä annetun lain ja eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 01
VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 VAKUUTUSMAKSUOPAS 2015 01 Alla kerrotaan maksun eri osista ja siitä, mihin varoja käytetään. Vanhuuseläkeosalla kustannetaan se osa vanhuuseläkkeestä, joka rahastoidaan eli sijoitetaan
Aikasarjoista
Reijo Laatunen Aikasarjoista 1970-1999 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2000:5 TIIVISTELMÄ Katsaus aikasarjoihin 1970-1999 on osittain jatkoa edellisen kerran vuonna 1997 julkaistulle katsaukselle. Sarjojen
Tilinpäätös
Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto
TyEL vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta työntekijät Eterassa
TyEL vakuutus 2013 Vakuuta vaivatta työntekijät Eterassa Eteran nopean ja sujuvan työeläkepalvelun resepti Ajantasaisimmat työeläkemaksut Vaivattomat sähköiset työkalut Asiantuntijat käytettävissäsi Liiketoimintaasi
Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2018
ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 09 2019 Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2018 Eläketurvakeskus Kansaneläkelaitos Suomen virallinen tilasto Sosiaaliturva 2019 Suomen lakisääteinen eläketurva muodostuu työeläkkeestä,
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere
Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä
Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010
Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 43 2011 Uudet eläkkeensaajat Helsingissä 2010 Helsingissä siirtyi eläkkeelle vuoden 2010 aikana 7 296 henkeä. Eläkkeelle siirtyi 17 prosenttia enemmän helsinkiläisiä
Päätös. Laki. työntekijän eläkelain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 75/2009 vp Hallituksen esitys viimeisen eläkelaitoksen periaatetta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä viimeisen eläkelaitoksen periaatetta
40. Eläkkeet. Vuosina maksetut eläkkeet (milj. euroa)
40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien ja apurahansaajien tapaturmavakuutuksen ja sairauspäivärahan omavastuuajan
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi
EV 26/1998 vp - HE 13/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ikääntyvien työntekijöiden aseman parantamista koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 13/1998
ERITYISPERUSTEET EU-ELÄKESIIRTOLAISTA
ELÄKETURVAKESKUS liite 1 Suunnitteluosasto 1.12.2016 ERITYISPERUSTEET EU-ELÄKESIIRTOLAISTA Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 1 2 Vakuutustekniset suureet... 1 3 Laskentaan liittyvät ajankohdat... 2 4
SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS 2018 SUURTYÖNANTAJAN TYEL- VAKUUTUSMAKSUOPAS
VAKUUTUSMAKSUOPAS 2018 VAKUUTUSMAKSUOPAS 2018 01 Tietoa TyEL-maksun eri osista ja siitä, mihin varoja käytetään Vanhuuseläkeosalla kustannetaan se osa vanhuuseläkkeestä, joka rahastoidaan eli sijoitetaan
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006
Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa