Kadettikunnan syyskokous

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kadettikunnan syyskokous"

Transkriptio

1 Kadettikunnan syyskokous (6) Kadettikunnan toimintasuunnitelma Kadettikunnan toiminnan tarkoituksena on - Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. - Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen. - Upseerin ammattiylpeyden ja arvostuksen vaaliminen. - Upseerikunnan verkottuminen turvallisuuden ja maanpuolustuksen toimintakenttään ja osallistuminen asiantuntijoina siinä käytävään keskusteluun. - Kansalaisten maanpuolustustahdon vahvistaminen jakamalla tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta. Toiminnan kohderyhmänä ovat erityisesti opettajat, koululaiset, naiset ja nuoret. Kadettikunnan toiminta linjataan vuosittaisella teemalla. Järjestötoiminta Kadettikunta vahvistaa jäsenistönsä keskuudessa isänmaanrakkautta, aatteellista lujuutta, yhteenkuuluvuutta ja kadettiveljeyttä sekä suomalaista upseerihenkeä. Toiminnassa otetaan huomioon myös jäsenten perheet. - Kadettikunnan kevätkokous järjestetään Rovaniemellä vuonna Kadettikunnan kevätkokous järjestetään Jyväskylässä vuonna Kadettikunnan kevätkokous järjestetään Säkylässä vuonna Kadettikunnan syyskokoukset järjestetään Helsingissä. - Kadettikunnan järjestötutkimus toteutetaan vuonna Kadettikunnan 100-vuotisjuhlan valmistelut käynnistetään vuonna 2020.

2 2 - Kadettikunnan 100-vuotisjuhlakirjan tutkimus- ja kirjoitustyö toteutetaan vuosina Kadettikunta tukee ja kannustaa kadettipiirejä järjestämään omalle jäsenistölleen Kadettikunnan perinteiden mukaiset vuosittaiset tilaisuudet sekä muutoinkin kehittämään toimintatapojaan siten, että jäsenistön osallistumisaktiviteettia saataisiin kasvatettua. - Kadettikunta tukee Kaaderigolfin järjestämistä vuosittain Tuusulassa - Kadettikunnan organisaatio ja toimintatavat sopeutetaan Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen muutoksia vastaaviksi. - Kadetit otetaan Kadettikunnan jäseniksi kursseittain kadettilupauksen antamisen jälkeen. - Kadettikunnan toiminnasta informoidaan kadettikurssien lisäksi sotatieteiden maisterikurssin, esiupseerikurssin ja yleisesikuntaupseerikurssin upseeriopiskelijoille. - Kadettipiireissä järjestetään valmistuneille upseereille vuosittain juhlalliset ja lämminhenkiset kadettiveljeyttä ja upseeriston katkeamatonta ketjua korostavat vastaanottotilaisuudet. - Kadettipiireissä järjestetään vuosittain tilaisuus, jossa kadettipiirin alueelle asumaan muuttaneet upseerit otetaan mukaan piirin toimintaan. - Kadettipiirien johtohenkilöille järjestetään syyskokouksien yhteydessä informaatiotilaisuus. - Kadettipiireissä pyritään järjestämään vuosittain ainakin yksi tapahtuma "perheen ehdoilla" ja yksi evp-upseereille suunnattu tapahtuma. - Kadettikunnan piirijako päivitetään tarvittaessa vastaamaan kuntakentässä tapahtuvia muutoksia. - Jalkautetaan Kadettikunnan sähköisen jäsenrekisterijärjestelmän käyttö kaikille kadettipiireille. - Tarkistetaan Sääntökansio ja Piiritoimintaohje vuonna Toteutetaan Kadettikunnan strategiasuunnitteluprosessi vuosina Asetetaan vuosittain tarvittavat toimielimet ja jaostot. Maanpuolustusaatteellinen toiminta Kadettikunta tukee maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa siten, että maanpuolustustahto ja kansalaisten luottamus maamme säilymiseen itsenäisenä kansakuntana pysyvät korkealla tasolla. - Kadettikunnan yhteiskuntaan suuntautuva toiminta sopeutetaan maamme kokonaismaanpuolustukseen ja uudistuvaan koulujärjestelmään. - Seurataan maassamme käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua ja kannustetaan jäseniä osallistumaan asiantuntijoina siinä käytävään keskusteluun. - Jäsenistölle ja yleisölle järjestetään vuosittain sotahistoriaa, turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustusta käsitteleviä seminaareja ja opetustilaisuuksia. Kadettikunta pyrkii vaikuttamaan maanpuolustusmielipiteeseen antamalla kansalaisille turvallisuuspoliittista tietoa ja ottamalla osaa maassamme käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. - Kadettikunnan kevätkokouksien yhteydessä järjestetään maanpuolustustapahtumat seuraavasti: 2018 Rovaniemi, 2019 Jyväskylä ja 2020 Säkylä.

3 3 - Tuetaan Pohjois-Kymen kadettipiirin osallistumista Kouvolassa järjestettävään koululaisten itsenäisyyspäivän juhlaan vuonna Tuetaan kadettipiirien turvallisuuspolitiikan seminaarin järjestämistä. - Parannetaan jäsenten mahdollisuuksia osallistua maanpuolustuskeskusteluun ylläpitämällä Kadettikunnan verkkosivulla Turvallisuuspolitiikan tietopankkia, järjestämällä koulutustilaisuuksia sekä tuottamalla ajan tasaista opetusmateriaalia. - Järjestetään kadettipiireissä vuosittain evp-upseerien turvallisuuspoliittisten tietojen päivitystilaisuuksia sekä pidetään heidät tietoisina Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kehityksestä. - Esitellään opintonsa aloittaneille kadeteille Kadettikunnan historian ja turvallisuuspolitiikan internetpohjaisia oppimisympäristöjä. Kadettikunta tukee turvallisuuspolitiikan opetusta maamme kouluissa ja jatkaa omalta osaltaan veteraanien aatteellisen perinnön siirtämistä nuorisolle. - Kadettikunta informoi Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen, Opetushallituksen sekä Historian- ja yhteiskuntaopin opettajien liiton johtoja Kadettikunnan toiminnasta. - Kadettipiirit informoivat MPK:n piiripäälliköitä, kuntien koulutoimen johtoa, koulujen rehtoreita, historian ja yhteiskuntaopin opettajia, opinto-ohjaajia sekä paikallisia opettajayhdistyksiä kadettipiirin mahdollisuudesta antaa asiantuntija-apua turvallisuuspolitiikan opetuksessa. - MPK:lle, kouluille, oppilaitoksille ja maanpuolustusjärjestöille annetaan mahdollisuuksien mukaan apua turvallisuuspolitiikan opetuksessa. - Julkaistaan historiateos Kadettikunta turvallisuuspoliittisena toimijana vuonna Perinnetoiminta Kadettikunta ylläpitää arvokeskustelua upseeriston keskuudessa ja osallistuu myös yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun. - Kadettikunnan arvokeskustelulla tuetaan tunnuslauseemme "Constantem decorat honor" aatteellista velvoitetta. - Toimeenpannaan Kadettikunnan jäsenistön arvotutkimus vuonna 2020 ja järjestetään arvoseminaari. - Lahjoitetaan kadeteille arvoseminaarien julkaisut. - Lahjoitetaan upseerin tutkinnon suorittaneille Kadettiupseerit matrikkelit yhdessä Upseeriliiton kanssa. - Tuetaan kadettipiirien sotahistorian ja arvoseminaarien järjestämistä. - Järjestetään Kaaderipäivät ja kadettikurssien yhteysupseerien kokous liittyen Kadettikoulun 100 vuotisjuhlavuoteen ja suomalaisen upseerikoulutuksen 240 vuotisjuhlavuoteen vuonna Kadettikunta vaalii hyviä upseeriperinteitä ja tapoja, jotka perustuvat sotilaskunniaan, oikeudenmukaisuuteen ja keskinäiseen arvonantoon sekä vastaa osaltaan niiden siirtämisestä tuleville kadettiupseeripolville.

4 4 - Nykyiset ja tulevat kadettipolvet pidetään tietoisina suomalaisen kadettiupseerin osuudesta sodissamme ja merkityksestä rauhanturvaamisessa sekä veteraanipolven meille jättämästä arvokkaasta perinnöstä. - Sotahistorian, heraldiikan, sotilasmusiikin ja sotilaskirjallisuuden tuntemusta jäsenkunnan keskuudessa tehostetaan kirjoittamalla niistä Kylkiraudassa ja järjestämällä niitä käsitteleviä teematapahtumia. - Kadetti-ikäpolvien välisen perinnön vaalimista jatketaan kummikurssitoiminnalla nimeämällä 30 ja 50 kurssia vanhemmat kadettikurssit opintonsa aloittavan kadettikurssin kummeiksi. - Kadettikurssien sisäistä yhteydenpitoa ja organisoitumista tuetaan Kadettikunnan verkkosivujen toiminnoilla. - Kadetti- ja upseeriperinteiden kokoamista jatketaan yhteistoiminnassa kadettikurssien ja kadettipiirien kanssa tukemalla taloudellisesti historiikki- ja lippuhankkeita. - Perinnetietoutta julkaistaan Kylkiraudassa ja erillisissä julkaisuissa. - Jatketaan ja edelleen vahvistetaan perinnettä, jossa valmistuneille upseereille luovutetaan kadettipiirien tervetulotilaisuuksissa Suomen pöytälippu ja Kadettikunnan jäsenmerkki. Kadettipiirejä tuetaan taloudellisesti lippujen ja jäsenmerkkien hankinnassa. - Järjestetään perinteiset Kaaderitanssiaiset vuosittain Helsingissä. Viestintä Kadettikunnan viestinnällä tuetaan Kadettikunnan toiminta-ajatuksen toimeenpanoa. Jäsenistöä palveleva sisäinen viestintä turvataan. Ulkoisen viestinnän painopiste on kadettiupseerien ja Kadettikunnan toiminnan tunnettuuden edistämisessä. Lisäksi tuetaan kansalaisten maanpuolustustahdon, kokonaisturvallisuus- sekä maanpuolustustietouden edistämisessä. - Kadettikunnan sisäinen viestintä hoidetaan pääasiassa Kylkirauta-lehden ja Kadettikunnan kotisivujen sekä sosiaalisen median avulla. - Sisäistä viestintää tehostetaan jäsenrekisterijärjestelmän sähköpostitoiminnolla. - Kadettikunnan Facebook-sivusto ja Twitter-mikroblogipalvelu sekä Kylkiraudan verkkolehti tukevat sisäistä ja ulkoista viestintää. - Kylkirauta julkaistaan Kadettikunnan painettuna jäsenlehtenä ja maanpuolustusaatteellisena aikakauslehtenä neljänä numerona vuosittain. - Kylkiraudan 85. julkaisuvuosi otetaan huomioon lehden sisällössä vuonna Kadettikunnan viestintätutkimus ja Kylkirauta-lehden lukijatutkimus valmistellaan vuonna Myös muuta viestinnän vaikuttavuuden seurantaa kehitetään. - Kylkiraudan verkkolehti tukee Kylkiraudan teemanumeroita lehden ilmestymisten välisenä aikana julkaisemalla blogeja, artikkeleita ja ajankohtaisia kirjoituksia. - Kylkirauta-lehti julkaistaan myös sähköisenä näköislehtenä Kylkiraudan verkkosivulla. - Kylkirauta-lehden digitaalinen arkisto täydennetään vuosittain ja ylläpidetään sivustolla - Osana Kadettikunnan strategiasuunnittelua kehitetään Kylkiraudan teemojen ja sisällönsuunnittelua sekä mahdollisuuksia edistää painetun lehden ja verkkolehden taloudellista kannattavuutta. - Turvallisuuspolitiikan tietopankki ylläpidetään sivustolla

5 5 - Veteraanien Perintö Itsenäinen Isänmaa ja Arvet efter Veteranerna Ett självständigt Fosterland oppimisalusta ylläpidetään sivustolla - Suomi kylmässä sodassa oppimisalusta ylläpidetään sivustolla - Maailman muutos ja Suomi oppimisalusta ylläpidetään sivustolla - Nuorille upseereille puolisoineen pyritään järjestämään vuosittain seminaari viestinnästä ja osallistumisesta maanpuolustuskeskusteluun. - Helsingin kadettipiirin sisäistä viestintää tuetaan julkaisemalla kaksi kertaa vuodessa Helsingin kadettipiirin tiedote Kylkirauta-lehden välissä. Taloustoiminta Kadettikunnan talous pidetään vakaana ja varat pyritään hajauttamaan turvallisiin ja tuloa tuottaviin pitkäaikaisiin sijoituskohteisiin. Ulkopuolisista varainhoidoista tehdään varainhoitosopimukset. Varainhoitajat raportoivat kuukausittain sijoitustoiminnan tuloksesta, toteutuneesta allokaatiosta ja markkina-arvojen kehityksestä. - Kadettikunnan varat pyritään kohdentamaan pitkällä tähtäyksellä mahdollisimman tuottavasti. - Apurahojen jatkuva saanti ja vähintään rahanarvon muuttumista vastaava kasvu pyritään turvaamaan. - Jäsenistöön kohdistuva toiminta rahoitetaan pääasiassa Kadettikunnan omin varoin. Piiritoiminnan rahoitusosuus säilytetään nykyisellään. Jäsenmaksutulo pyritään säilyttämään noin 45%:n tasolla budjetin (pl projektit) loppusummasta. - Säilytetään kadettipiirien jäsenmaksuosuus noin 35 % jäsenmaksusta ja lisätään kadettipiirien toimintaan liittyviä harkinnanvaraisia avustuksia sekä kehitetään taloudellisia kannustimia. Pieniä kadettipiirejä tuetaan suuremmalla jäsenmaksupalautusosuudella. - Tarkistetaan jäsenmaksun korotustarve 29 euroon vuonna Jatketaan jäsenmaksujen perintää sähköisin menetelmin. Jäsenmaksu lähetetään pääsääntöisesti sähköpostilla pdf-liitteenä. - Maanpuolustusaatteellisen opetus- ja tiedotustoiminnan rahoitus hoidetaan apurahoin, lahjoituksin ja Kadettikunnan rahastojen tuotoilla. - Uusia rahoituslähteitä etsitään, esimerkiksi tiedottamalla jäsenistölle Kadettikunnan valmiudesta ottaa vastaa testamentti- ja muita lahjoituksia. Yhteistoiminta Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa jatketaan yhteistoimintaa kaikilla tasoilla. Yhteistyötä tehdään ja tarvittaessa syvennetään Upseerijärjestöjen yhteistoimintaelimen, Upseeriliiton, Suomen Sotatieteellisen Seuran, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja maanpuolustusjärjestöjen sekä veteraanien perintöä vaalivien järjestöjen kanssa. - Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ylintä johtoa informoidaan vuosittain Kadettikunnan toiminnasta. - Kadettipiirit informoivat toiminta-alueensa varuskuntien ja joukko-osastojen johtohenkilöitä kadettipiirin toiminnasta.

6 - Upseeriliiton kanssa tehdään yhteistyötä erillisen yhteistoimintasopimuksen puitteissa, painopisteen ollessa upseerien aseman ja arvostuksen vahvistamisessa yhteiskunnassamme. - Upseerijärjestöjen yhteistoimintaelimen, YTE:n puitteissa koordinoidaan vuosittaiset toimintasuunnitelmat päällekkäisyyksien poistamiseksi ja samankaltaisten toimintojen yhdistämiseksi. Kadettikunta toimii YTE:n puheenjohtajana vuonna Kadettipiirit yhteensovittavat alueensa upseerijärjestöjen (YTE:n alueorganisaation) ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa toimintasuunnitelmansa. - Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa tehdään yhteistyötä ylläpitämällä turvallisuuspolitiikan opetusmateriaalia internetissä ja järjestämällä yhteisiä ajankohtaisia maanpuolustusaiheisia yleisöseminaareja. - Yhteistoimintaa kehitetään edelleen Maanpuolustuskorkeakoulun ja sen ainelaitosten sekä perinneyhdistysten kanssa. - Yhteistoimintaa kehitetään edelleen Suomen Sotatieteellisen Seuran kanssa turvallisuuspolitiikkaa ja sotatieteitä käsittelevien seminaarien järjestämiseksi. - Veteraanityön ja veteraanien perinnön välittämiseksi nuorisolle yhteistoimintaa tehdään Tammenlehvän Perinneliiton ja sen tulevien alueellisten organisaatioiden kanssa. - Opetushallituksen sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton kanssa tehdään yhteistoimintaa turvallisuuden, turvallisuuspolitiikan, sotahistorian ja veteraanien perinnön oppimismateriaalien osalta. 6

7 7 KADETTIKUNTA ry 3-VUOTISTOIMINTASUUNNITELMAN LIITE 1 SUUNNITTELUKAUDEN TAPAHTUMIA Tapahtuma Huom 2021 adettikunnan strategiasuunnittelu 3 v ja 10 v Strategiasuunnittelun valmistelut syksyllä 2019 Piirien analyysit talvella. Yhteinen seminaari keväällä. Hallitus käsittelee suunnitelmankesällä. Strategia 2030 Kevätkokoukset Rovaniemi Jyväskylä Säkylä Turku (KK 100v) Syyskokoukset Hki Hki Hki Hki YTE KK pja MP-juhla/semin Rovaniemi Jyväskylä Säkylä Turku MP-juhlat/messut vast Koululaisten itsenäisyyspäivän juhla Kouvolassa Järjestötutkimus Valmistellaan Toteutetaan Arvotutkimus Käynnistyy Valmistuu Arvoseminaari Helsinki Turpo-seminaari Helsinki Helsinki Helsinki Kaaderipäivät Hamina Yhteysupseerit Hamina Kaaderitanssiaiset Helsinki Helsinki Helsinki Kaaderigolf Tuusula Tuusula Tuusula Sotatieteiden pvät Helsinki Helsinki Kadettikunta 100 v juhlakirja Johdanto, artikkeleiden kirjoitustyö Artikkelit valmistuvat Kielenhuolto, kuvitus, taitto KK turpotoimijana - Kielenhuolto, taitto Julkistaminen kirja Upseerimatrikkeli Kadettikunta 97 v 98 v 100-vuotisjuhlan valmistelut Kadpiirit v Kadettitoverikunta 95 v Kaaderilaulajat 25 v Puolustusvoimat 100 v Rajavartiolaitos 100 v MPKK 25 v Kadettikoulu 100 v Koululaisten itsenäisyyspäivän juhla Kouvolassa Julkistaminen syksyllä 2021 Tilannearvio Kadettikunta 100 v, Helsinki Haapaniemi 1779 Upskoulutus 240 v Kadettikurssit 102.k+85.mek v 105.k+88.mek al 103.k+86.mek v 106.k+89.mek al 104.k+87.mek v 107.k+90.mek al Upseeriliitto 100 v Tietopankit (Vepe, KS, Turpo) Turpo-pankin sisällön tarkastus Ylläpito Turpo-pankin sisällön tarkastus maailmanmuutos.fi Alustan uusinta Ylläpito Ylläpito www-sivut Analyysi Sääntökansio2007 Uusinta Piiritoiminohje1996 Uusinta Kylkirauta v Lukijatutkimus Viestintä Upseerimatrikkelin luovuttaminen kadeteille Some-toiminnan kehittäminen 102.k+85.mek 103.k+86.mek 104.k+87.mek Viestintätutkimus

8 8

Kadettikunnan toiminta 2015 2017 (3-vuotissuunnitelma)

Kadettikunnan toiminta 2015 2017 (3-vuotissuunnitelma) Kadettikunnan syyskokouksen hyväksymä 25.10.2014. Kadettikunnan toiminta 2015 2017 (3-vuotissuunnitelma) Kadettikunnan toiminnan tarkoituksena on - Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen.

Lisätiedot

Kadettikunnan toiminta 2012 2014 (3-vuotissuunnitelma)

Kadettikunnan toiminta 2012 2014 (3-vuotissuunnitelma) Kadettikunnan syyskokouksen hyväksymä 22.10.2011 Kadettikunnan toiminta 2012 2014 (3-vuotissuunnitelma) Toiminnan tarkoitus Kadettikunta on Kadettikoulun käyneiden upseerien ja upseerin tutkintoa opiskelevien

Lisätiedot

KADETTIKUNNAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016

KADETTIKUNNAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 KADETTIKUNTA ry 24.10.2015 Helsinki (Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015) KADETTIKUNNAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2016 1 Vuoden 2016 teema Kadettikunta 95-vuotta - kadettiveljeytta, turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

Kadettikunta tänään! Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. Helsinki

Kadettikunta tänään! Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. Helsinki Kadettikunta tänään! Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi Helsinki Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon

Lisätiedot

Teksti- ja ääniversio. 31

Teksti- ja ääniversio. 31 Teksti- ja ääniversio 31 YLE:n uutislähetyksiä 32 OPH:n oppimateriaalipalvelimella 33 Kadettikunnan suurhanke 2007-2012 Internetsivusto www.maailmanmuutos.fi Tietohakuja yli 2,4 milj kpl 2011-2015 Kirja

Lisätiedot

Kadettipiirien edustajien neuvottelutilaisuus Katajanokan Kasinolla

Kadettipiirien edustajien neuvottelutilaisuus Katajanokan Kasinolla Kadettipiirien edustajien neuvottelutilaisuus 25.10.2014 Katajanokan Kasinolla Vuoden 2015 teema: Kadettikunta turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustustietoutta Kadettikunta 2015 Turvallisuuspolitiikan

Lisätiedot

Kadettikunta Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi.

Kadettikunta Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. Kadettikunta 2017 Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen.

Lisätiedot

Kadettikunta vuonna 2015. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi

Kadettikunta vuonna 2015. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi Kadettikunta vuonna 2015 Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen. Upseerin ammattiylpeyden ja arvostuksen

Lisätiedot

Kadettikunta tänään. Helsinki. Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi

Kadettikunta tänään. Helsinki. Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi. pekka.rapila@pp.kolumbus.fi Kadettikunta tänään 2014 Helsinki Pääsihteeri, eversti evp Juha Tammikivi Kadettikunnan toiminnan tarkoitus... Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. Kadettiupseerien ammattitaidon

Lisätiedot

Kadettikunnan strategiasuunnittelu (strategia , 3v) (strategia , 10v)

Kadettikunnan strategiasuunnittelu (strategia , 3v) (strategia , 10v) Kadettikunnan strategiasuunnittelu 2016-2017 (strategia 2018-2020, 3v) (strategia 2018-2027, 10v) 1 Strategiasuunnittelun aikataulu 2016-2017 Syyskokous 22.10.2016 Kadettikunnan strategia 2027 ja toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT 25.11.2015)

KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT 25.11.2015) KADETTIKUNTA RY:N SÄÄNNÖT (PRH HYVÄKSYNYT 25.11.2015) 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kadettikunta ry. Sen kotipaikkana on Helsingin kaupunki ja toiminta-alueena valtakunnan alue. Näissä säännöissä

Lisätiedot

Mediakortti - Kylkirauta

Mediakortti - Kylkirauta Mediakortti - Kylkirauta Painettu lehti ja sivusto 2019 Nikolai Ylirotu Esillä lehdessä mukana päätöksiä tehtäessä! Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen päättäjien ja asiantuntijoiden lehti. Puolustushallinnon

Lisätiedot

KADETTIKUNTA RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

KADETTIKUNTA RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (17) Kadettikunnan vuosikokous Mikkelissä 29.3.2014 KADETTIKUNTA RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Vuosi 2013 oli Kadettikunnan 92. toimintavuosi. Toimintavuoden teemana oli Maailma muuttuu Kadettiveljeys

Lisätiedot

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4

Lisätiedot

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ

KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Lisätiedot

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n

Tapiolan Reserviupseerit r.y:n Tapiolan Reserviupseerit r.y. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Sivu 1 ( 5 ) Tapiolan Reserviupseerit r.y:n SÄÄNNÖT Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Tapiolan Reserviupseerit ry, josta myöhemmin käytetään sanaa

Lisätiedot

Suomen Reserviupseeriliitto

Suomen Reserviupseeriliitto Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017

1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017 Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon

Lisätiedot

HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY 1 (6) HELSINGIN RESERVIUPSEERIEN VIESTIOSASTO RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin reserviupseerien Viestiosasto ry, josta näissä säännöissä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry

TOIMINTASUUNNITELMA Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Finsif -Finland s Sustainable Investment Forum ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys Johdanto 1 Hallinto 1 Talous 2 Vuoden 2019 toiminta 2 Kumppaniyhteistyö 3 Stipendit 3 Viestintä

Lisätiedot

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020

MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 MPKK:n tutkimustoiminnasta ja strategia 2020 Esittely 24.11.2015 SPEK Mitä turvallisuustutkimuksessa tapahtuu? Prof Juha Mäkinen Tutkimustoiminnan tunnuslukuja Professoreja 12 1x Arvonimellä (tutk.johtaja)

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008

Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät

Lisätiedot

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.

LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5

Lisätiedot

V-S Jyty ry TIEDOTTAA

V-S Jyty ry TIEDOTTAA V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2017 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Viestiupseeriyhdistys ry.

Viestiupseeriyhdistys ry. Viestiupseeriyhdistys ry Toiminnan tarkoitus Viestiupseeriyhdistys on viesti- ja johtamisjärjestelmäalalla sekä sähköisen viestialan tehtävissä toimivien ja toimineiden yhteinen maanpuolustusjärjestö.

Lisätiedot

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016

SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 Suomen Reserviupseeriliitto ry. KOLMIVUOTISSUUNNITELMA Liittokokous 23.11.2013 SUOMEN RESERVIUPSEERILIITTO 2014 2016 TOIMINNAN ARVOT Suomen Reserviupseeriliiton toiminta perustuu koko jäsenistön yhteisiin

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY KAAKKOIS - SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois - Suomen Pelastusalanliitto. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä liitoksi. Liiton toiminta-alue on Kymenlaakson ja Etelä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

RES 2020 -strategia. Syyskokous 14.11.2015 Pori. www.reservilaisliitto.fi

RES 2020 -strategia. Syyskokous 14.11.2015 Pori. www.reservilaisliitto.fi RES 2020 -strategia Syyskokous 14.11.2015 Pori 2 Strategia 2016 2020 Sisältö Reserviläisliiton strategia 2016-2020.................6 Toiminnan arvot............................6 Toiminta-ajatus............................

Lisätiedot

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry

TOIMINTASUUNNITELMA Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Helsinki-Santahamina sotilaskotiyhdistys ry Yhdistyksen päämäärät Uusien jäsenien hankkiminen ja sisarien aktivoiminen toimintaan Sisarten keskinäinen arvostava yhteistyö Yhdistyksen

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA

TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA TIETEELLISTEN SEURAIN VALTUUSKUNNAN STRATEGIA 2019 2023 VISIO avoimen ja vahvan tiedeyhteisön kehittäjä yhdessä kanssa avoimen tieteen kansallisen toimintakulttuurin edistäminen VAHVAT. JÄSENSEURAT avoimen

Lisätiedot

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016

SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016 SUOMENLINNAN UPSEERIKERHO RY:N SÄÄNNÖT 2016 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomenlinnan Upseerikerho ry ja sen kotipaikka on Suomenlinna Helsingin kaupungissa. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä

Lisätiedot

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Sateenkaariyhdistys Malkus ry Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta

Lisätiedot

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry

Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...

Lisätiedot

UPSEERILIITTO RY:N TOIMINTALINJAT VUOSILLE 2006-2008 1(5)

UPSEERILIITTO RY:N TOIMINTALINJAT VUOSILLE 2006-2008 1(5) UPSEERILIITTO RY:N TOIMINTALINJAT VUOSILLE 2006-2008 1(5) 1 PERUSTEET JA PAINOPISTEET Vuosien 2006-2008 toimintalinjat perustuvat vuonna 2005 valmistuneeseen liiton strategiatyöhön, vuoden 2005 jäsenkyselyyn

Lisätiedot

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy

Automaatioseura - Voimalaitosjaos FSA Energy TOIMINTAKERTOMUS KAUDELLE 2010 2011 1. Johtokunnan toiminta ja kokoonpano Johtokunta kaudella 2010 2011 Pasi Airikka Metso Automation Oy Puheenjohtaja läsnä 5 kokouksessa Jaakko Karkila Metso Endress+Hauser

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille

Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry

STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA. Seinäjoen Yrittäjät ry STRATEGIA JA TOIMINTASUUNNITELMA Seinäjoen Yrittäjät ry 1 2 Strategia 2017 2020 (Strategiakausi 2015 2020 ) MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuoden 2015 aikana Yhdistys jatkaa anestesiasairaanhoitajien osaamisen ja koulutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT

Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry SÄÄNNÖT 2011 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Verhoilijamestarien Liitto ry (epävirallisesti lyhennettynä SVL), jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi,

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2019 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5)

PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIRKANMAAN VIESTIKILTA RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pirkanmaan Viestikilta ry ja sen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on Pirkanmaa. Yhdistyksestä

Lisätiedot

SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN STRATEGIA

SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN STRATEGIA ! 1 SUOMEN SOTATIETEELLISEN SEURAN STRATEGIA Alkusanat uudelle strategialle Suomen Sotatieteellinen Seura ry:n (SSTS) perustaminen alkoi vuonna 1927 Suomen sotakorkeakoulun kolmen ensimmäisen vuosikurssin

Lisätiedot

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT

PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT säännöt 1(5) PORIN LYSEON SENIORIT RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Porin Lyseon Seniorit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. II Yhdistyksen

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus SÄÄNNÖT: Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus 1 nimi: Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan killaksi, nimi on Kemiantekniikan Kilta ry. 2 Kotipaikka Killan kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki.

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET

EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO EU-TALLEKIRJASTO LIITE III KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET EUROOPAN KOMISSIO VIESTINNÄN PÄÄOSASTO Kansalaisviestintä Kansalaissuhteet EU-TALLEKIRJASTO LIITE III Bryssel COMM.C.3.002/RCA KUMPPANUUSSOPIMUKSEEN LIITTYVÄT OHJEET Tässä asiakirjassa annetaan ohjeita

Lisätiedot

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet

Liite nro 1 Hallitus Viestinnän yleiset periaatteet Liite nro 1 Hallitus 11.3.2019 Viestinnän yleiset periaatteet Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1/4 Kymsoten viestinnän yleiset periaatteet 1. Viestintäämme määrittää asukkaiden oikeus saada tietoa

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategiset linjaukset 2015 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategiset linjaukset 2015 2020 2 Strategia 2015-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET

1 TOIMINTA-AJATUS 2 STRATEGISET LINJAUKSET TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 1 TOIMINTA-AJATUS Sairaanhoitajien koulutussäätiön tarkoituksena on tukea ja edistää hoitotyön koulutusta ja ammatillista toimintaa kartuttamalla säätiön varoja ja käyttämällä

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT

PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY:N SÄÄNNÖT PIHLAVAN VPK RY Pihlavan VPK Ry:n säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Pihlavan VPK ry. Yhdistystä nimitetään näissä säännöissä palokunnaksi. Palokunnan toiminta-alueena

Lisätiedot

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA

... yhdessä... TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015... yhdessä... JYVÄSKYLÄN LATU RY TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. YLEISTÄ Jyväskylän Ladun tavoitteena on edistää kaiken ikäisten kuntoa ja terveyttä,

Lisätiedot

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland

Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma. Finland Finland Toimintasuunnitelma 2012 1 (6) Toimintasuunnitelma Finland 2012 Finland Toimintasuunnitelma 2012 2 (6) Sisällysluettelo 1 Yhdistyksen tehtävä... 3 1.1 Yhdistyksen tarkoitus... 3 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Käsitteitä ja määritelmiä

Käsitteitä ja määritelmiä Käsitteitä ja määritelmiä Sanomalehti on 1-7 kertaa viikossa ilmestyvä, maksullinen ja painettu julkaisu, joka sisältää uutisia, artikkeleita, kirjeitä, kommentteja, mielipiteitä ja mainoksia. Lisäksi

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen tukisäätiön hallitus 17.9.2015 1 (4) ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa 1.12.2015 alkaen 1 Säätiön nimi on Etelä-Karjalan ammatillisen koulutuksen tukisäätiö sr ja kotipaikka

Lisätiedot

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista

Lisätiedot

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3.

Hallituksen kokoukset puheenjohtaja hallitus 4-5 kertaa vuodessa / tarvittaessa. Kevätkokous hallitus kaikki osaston jäsenet 1.2. 31.3. JYTT ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 JYTT ry toimii jäsentensä ammatillisten, taloudellisten, sosiaalisten, koulutuksellisten ja oikeudellisten etujen puolesta. Osaston toiminnan tavoitteena on inhimillinen

Lisätiedot

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat.

3 Osakunnan kanta-alueita ovat Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat. OULUN ETELÄ- JA KESKIPOHJALAINEN OSAKUNTA RY:n SÄÄNNÖT I LUKU YHDISTYKSEN KOTIPAIKKA, TARKOITUS JA ALUE 1 Yhdistyksen, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä osakunta, nimi on Oulun Etelä- ja Keskipohjalainen

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 UPSEERIEN AMPUMAYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. HALLINTO JA JÄSENISTÖ 1.1 Hallinnon ja toiminnan kehittäminen Laaditaan hallituksen vuosityösuunnitelma Kannustetaan alaosastoja laatimaan osaltaan

Lisätiedot

Viestiupseeriyhdistys ry. www.viestiupseeriyhdistys.fi

Viestiupseeriyhdistys ry. www.viestiupseeriyhdistys.fi Viestiupseeriyhdistys ry www.viestiupseeriyhdistys.fi Toiminnan tarkoitus Viestiupseeriyhdistys on viesti- ja tietotekniikka-alan upseerien, opistoupseerien, erikoisupseerien tai sähköisen viestialan johto-

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia

Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta. Viestintästrategia VIESTINTÄSTRATEGIA 16.4.2010 Itä Suomen yliopiston ylioppilaskunta Viestintästrategia Suvantokatu 6, 80100 Joensuu 050 341 6346 PL 1627 (Yliopistonranta 3), 70211 KUOPIO 044 576 8419 PL 86 (Kuninkaankartanonkatu

Lisätiedot

KNX Finland Syyskokous 2018

KNX Finland Syyskokous 2018 KNX Finland Syyskokous 2018 Puheenjohtajan ja toiminnanjohtajan katsaus Markkinointi Kalasataman Award palkinnot (globaali ja kansallinen) http://knx.fi/uutiset.php?aid=224620&k=-1 http://knx.fi/uutiset.php?aid=224626&k=-1

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt

Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt MALLISÄÄNNÖT 1(6) Vapaaehtoisen palokunnan (vpk:n) mallisäännöt Päivitetty 28.5.2007 Vapaaehtoisen palokunnan säännöt Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on vapaaehtoinen palokunta. Yhdistystä nimitetään

Lisätiedot

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Tavoite Orimattilan Kokoomus on mukana kehittämässä Orimattilan kaupunkia ja Päijät- Hämeen maakuntaa jäsenistönsä ja luottamushenkilöidensä välityksellä Kansallisen

Lisätiedot