TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE"

Transkriptio

1 OPETUSMINISTERIÖ TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja toiminnan tavoitteet ja kehittämislinjat valtioneuvoston hyväksymässä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Yliopistojen toiminnan tavoite on korkea laatu tutkimuksessa, opetuksessa ja taiteellisessa toiminnassa sekä vahvistunut yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja vuorovaikutus kulttuuri-, työ ja elinkeinoelämän kanssa. Yliopistot edistävät korkeakouluverkon sisäistä profiloitumista tehostamalla yhteistyötä ja työnjakoa. Yliopistot parantavat tutkimuksen ja opetuksen edellytyksiä sekä vahvistavat painoalojaan jatkamalla rakenteellista kehittämistä. Yliopistot mitoittavat täysimittaisen koulutustarjontansa vuosittain uudelle opiskelijalle. Yliopistot edistävät aikuisopiskelijoiden opiskelumahdollisuuksia ja hyväksyvät avoimen yliopisto-opiskelun väylän kautta tutkinto-opiskeluun vuosittain keskimäärin opiskelijaa. Kaikissa yliopistoissa ja kaikilla koulutusaloilla vahvistetaan joustavaa sivuaineopiskelua. Yliopistoissa suoritetaan vuosittain keskimäärin tohtorin tutkintoa ja ylempää korkeakoulututkintoa. Yliopistot kehittävät opintoja kaikilla aloilla siten, että koulutuksen läpäisy tehostuu ja tutkintojen suorittamisajat lyhenevät. Yliopistot edistävät valmistuvien työllistymistä. Opiskelijoista keskimäärin opiskelee vuosittain osan tutkinnostaan ulkomailla. Avoimia yliopisto-opintoja opiskelee vuosittain laskennallisesti keskimäärin kokopäiväistä opiskelijaa. Turun yliopiston tehtävä Turun yliopiston tehtävänä on edistää ja harjoittaa vapaata kriittistä tieteellistä tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa opetusta ja tieteellistä jatkokoulutusta. Kansainvälisenä, kansallisena ja alueellisena akateemisena yhteisönä se ylläpitää ja välittää tieteellistä sivistystä ja kulttuuriperintöä. Yliopiston tutkimuksen ja koulutuksen vahvuusalat ovat biotieteet, kulttuurinen vuorovaikutus ja integraatio, matematiikka ja matemaattiset menetelmät sekä oppiminen ja opetus. Yliopiston tavoitteena on olla vaikutusalueensa lounaisen Suomen merkittävä vaikuttaja ja kehittäjä. Yliopiston ulkoisen toiminnan painoaloja ovat elektroniikan ja tietotekniikan koulutus ja tutkimus, yhteistyö Itämeren alueella, kulttuuri- ja sisältötuotanto sekä materiaalien tutkimus. Yliopisto vastaa seuraavista valtakunnallisiksi määritellyistä tehtävistä ja niiden kehittämisestä: PET-keskus, Tuorlan observatorio, hammaslääketieteen kliininen koulutus, eräät kulttuurivaihtosopimuksiin perustuvat virat sekä psykologian verkoston ja Itä- ja Kaakkois-Aasian verkoston koordinointi.

2 2 Tutkimus ja jatkokoulutus Yliopiston tutkintotavoite vuosina on keskimäärin 125 tohtorin tutkintoa vuodessa aloittain seuraavasti: humanistinen 13, kasvatustieteellinen 4, yhteiskuntatieteellinen 9, psykologia 3, terveystieteet 2, oikeustieteellinen 3, luonnontieteellinen 45, lääketieteellinen 40 ja hammaslääketiede 6. Peruskoulutus Tutkintotavoite on 1140 perustutkintoa vuosina aloittain seuraavasti: humanistinen 280, kasvatustieteellinen 225, yhteiskuntatieteellinen 125, psykologia 25, terveystieteet 35, oikeustieteellinen 115, luonnontieteellinen 260, lääketieteellinen 75. Vuosittain 550 perustutkinto-opiskelijaa opiskelee vähintään kolme kuukautta ulkomailla siten, että heidän tutkintoihinsa sisältyy ulkomaisia opintojaksoja. Avoin yliopisto-opetus Avoimen yliopisto-opetuksen väylän kautta tutkinto-opiskeluun siirtyvien tavoite on vuosittain 80 opiskelijaa. Avoimen yliopisto-opetuksen tavoite on vuosittain laskennallista kokovuotista opiskelijapaikkaa. Rakenteellinen kehittäminen Yliopisto suuntaa vuoteen 2002 mennessä vähintään 3 % vuoden 1999 perusvoimavaratasosta uudelleen opetuksen ja tutkimuksen edellytysten parantamiseksi ja painoalojen vahvistamiseksi. Vuoden 2000 alussa valmistuneen ulkoisen vaikuttavuuden arvioinnin tulokset otetaan huomioon yliopiston kehittämisessä. Turun yliopistojen yhteistyötä kehitetään edelleen mm. yhdistämällä tutkimuspalveluja. Erityisesti kehitetään Itämeren alueen koulutus- ja tutkimusyhteistyötä. Sopimuskaudella arvioidaan valtakunnallisesti hammaslääketieteellisen alan koulutusratkaisut. Harjoittelukoulut Harjoittelukoulujen tavoitteena on opettajankoulutusta palvelevan toiminnan korkea taso ja läheinen vuorovaikutus yliopiston kanssa. Harjoittelukoulut huolehtivat opetustyön laadusta sekä kehittävät opetusharjoittelua, opetusteknologian käyttöä ja täydennyskoulutuspalveluja. Harjoittelukoulut toteuttavat osaltaan Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiaa ja Suomalaisten matematiikan ja luonnontieteiden osaaminen vuonna ohjelmaa. Harjoittelukoulut sisällyttävät opetussuunnitelmiinsa kansainvälistymisen ja siihen kasvattamisen.

3 VOIMAVARAT 3 Tavoitteet Yliopistojen budjetointijärjestelmää kehitetään siten, että se mahdollistaa yliopistojen perustehtäville asetettujen tavoitteiden toteuttamisen, koulutus-, tutkimus- tai kulttuuripoliittisesti merkittävien valtakunnallisten tehtävien hoitamisen ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden palkitsemisen. Yliopistolaitoksen toimintamenojen perusrahoituksen määräytymisperusteissa siirrytään vuoteen 2003 mennessä kokonaan laskennalliseen menettelyyn siten, että perusrahoituksesta määräytyy laskennallisin perustein 65 % vuonna 2001 ja 90 % vuonna Yliopistojen toimintamenojen perusrahoituksen määrä on sopimuskaudella vähintään vuoden 2001 tasolla. Tavoitteena on turvata lainsäädännöllä yliopistomäärärahojen kehitys ja nostaa perusrahoitusta. Yliopistoille osoitetun biotekniikan erityisrahoituksen perustaso säilytetään vähintään vuoden 2000 tasolla. Rahoitus osoitetaan ensisijaisesti biokeskusten tutkimustoiminnan tukemiseen. Lisärahoitus kohdistetaan uusien kehittämishankkeiden vahvistamiseen. Yliopistot rahoittavat olemassa olevista voimavaroistaan käynnissä olevien kehittämishankkeiden vahvistamisen sekä osan uusista laiteinvestoinneista. Ulkopuolisella rahoituksella tuetaan yliopistojen tavoitteita. Sopimuskaudella yliopisto voi toteuttaa ulkopuolisella rahoituksella tämän sopimuksen liitteessä mainittuja yliopistotutkintoon johtavia koulutusohjelmia ja rakentamishankkeita. Sopimuskaudella valmistuvat seuraavat rakentamishankkeet: Kasarmialueen 3. rakennusvaihe (kasvatustiet. tiedekunta), Kasarmialueen 4. rakennusvaihe (yhteiskuntatieteet), Rauman teknillisen käsityön tilojen laajennus ja Tuorlan observatorion lisärakennus. Yliopiston liiketaloudellisen maksullisen toiminnan kannattavuustavoite vuonna 2001 on mk (8 % tuloista). Toimintamenot Tulossopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2001 yliopiston toimintamenomomentille (momentti ) esitetään Yhteensä mk [Tarkennus määrärahoihin ] perusrahoitus mk valtakunnallisten ja alueellisten tehtävien rahoitus mk valtakunnallisten ohjelmien rahoitus mk hankerahoitus mk tuloksellisuusraha mk Perusrahoitus Perusrahoitukseen sisältyy toimintasidonnaista rahoitusta mk tutkijakoulujen palkkausmenoihin mk avoimen yliopisto-opetuksen järjestämiseen.

4 4 Perusrahoitukseen sisältyy sopimuskaudella vuosittain mk kielistrategiaohjelman taso mk tutkimuksen lisärahoitusohjelman taso, josta mk tutkimustulosten hyödyntämiseen mk bioinformatiikkaan liittyviin henkilöstökustannuksiin ja mk muuntogeenisten eläinten tutkimuksen ja tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen ( mk vuonna 2002 ja mk vuonna 2003) Perusrahoitukseen sisältyy sopimuskaudella vuosittain lisäyksenä mk hammaslääketieteen kliinisen koulutuksen terveyspalvelujärjestelmään integroinnin aiheuttamien henkilöstöjärjestelyjen turvaamiseksi sekä vuonna 2002 Kasarmialueen tilakustannuslisäyksenä mk. Perusrahoitukseen sisältyy lisäyksenä mk tehdystä virka- ja työehtosopimuksesta seuraaviin palkankorotuksiin ja mk perusrahoituksen jälkeenjääneisyyden korjaamiseen ns. tulevaisuuspaketista. Yliopisto voi käyttää perusrahoituksestaan enintään mk täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen. Valtakunnallinen rahoitus Toimintamenoissa osoitetaan valtakunnallista rahoitusta yliopiston muun toimintamenorahoituksen ja omavastuun kattaessa tehtävien vaatiman muun rahoituksen sopimuskaudella vuosittain mk yliopiston valtakunnallisiksi määriteltyihin tehtäviin ja niiden kehittämiseen mk alueellisiin ja muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin mk Aasian tutkimus- ja koulutusverkoston ja mk Psykonet - verkoston koordinointi- ja toimintamenoihin Yhteensä mk valtakunnallisiin ohjelmiin seuraavasti: Sivuaineopiskelu mk ( ) Naistutkimus mk ( ) Lääkärikoulutuksen laajentaminen ( 15 opiskelijapaikan lisäys vuonna 1998 ja 10 opiskelijapaikan lisäys vuonna 1999) mk vuonna mk vuonna mk vuonna 2003 Tietoteollisuusohjelma mk, josta mk opiskelijapaikkojen pysyvän tarjonnan lisääminen (50 opiskelijapaikkaa vuonna 2001) mk muuntokoulutus (90 opiskelijapaikkaa vuonna 2001) Virtuaaliyliopistohankkeet yhteensä mk, josta

5 5 seuraaviin yhteistyöhankkeisiin kohdennettavaksi hankkeen yliopistoille mk kasvatustieteiden tiedekuntien hanke mk historian opetuksen hanke mk Aasia-hanke mk kirjallisuustieteen hanke mk oikeustieteellisen tiedekunnan hanke mk PsykoNet-hanke sekä mk yliopiston priorisoimiin virtuaaliopetushankkeisiin ja niihin liittyvään henkilöstökoulutukseen Opettajien koulutus mk ( mk ) liitteen mukaisesti Opetuksen kehittäminen mk ( ) Biotekniikan kehittämishankkeisiin yhteensä mk, josta mk kantasolututkimukseen ( ) mk DNA-mikrosirututkimukseen ( mk vuosina 2002 ja 2003) ( mk proteomiikan tutkimukseen vuonna 2002 ja mk vuonna 2003) Yliopisto sitoutuu lisäksi maksamaan laitehankinnoista mk ( mk vuonna 2002 ja mk vuonna 2003). Kieliteknologia mk ( ) Hankkeet Yliopiston omat hankkeet mk terveyden biotieteet ( ) mk humanistisen alan opetus Satakunnassa ( ) mk sosiaalityö ( ) Varustaminen mk, Kasvatustieteiden tiedekunta mk uudisrakennusten varustaminen (5,5 Mmk vuonna 2002 yhteiskuntatieteiden tiedekunta)

6 Tuloksellisuus Yliopiston toimintamenomomentille esitetään tuloksellisuuden perusteella määräytyvää rahoitusta yhteensä mk tutkimuksen huippuyksikön, koulutuksen laatuyksiköiden, Suomen Akatemian rahoituksen ja muun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen perusteella. 6 Yliopistolaitoksen yhteiset menot Momentille esitetään mk, josta mk Psykonet mk funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämisen tukipalvelut mk Itämeren alueen yhteistyön koordinointi mk Itä-Aasian tutkimus ja opetus mk hammaslääketieteen erikoistumiskoulutuksen järjestäminen yhteistyössä Tarton yliopiston kanssa Harjoittelukoulut Harjoittelukoulun toimintamenomomentille esitetään mk. Hallinnon yleiskustannukset sisältyvät harjoittelukoulun määrärahaan. Perusrahoitukseen sisältyy mk tehdystä virka- ja työehtosopimuksesta seuraaviin palkankorotuksiin. Toimintamenoihin sisältyy koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategiahankkeeseen mk. Markku Linna Ylijohtaja Keijo Virtanen Rehtori Markku Mattila Johtaja Kari Hyppönen Hallintojohtaja Liitteet: Rakennerahasto-ohjelmat Valtakunnallinen rahoitus kaudella Opettajien koulutuksen hankkeet Liite 1. Liitesopimus vuoden 2002 voimavaroista Liite 2. Liitesopimus vuoden 2003 voimavaroista

7 7 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Rakennerahasto-ohjelmat * Baltic Sea Region Studies

8 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto Valtakunnallinen rahoitus sopimuskaudella (valtakunnallisia ohjelmia lukuunottamatta, 1000 mk /vuosi) TY Valtakunnalliset tehtävät PET-keskus Tuorlan observatorio Kulttuurivaihtosopimuksiin perustuvat virat 950 lehtoraatit - italia - romania - unkari - venäjä - viro professuuri - ranska Hammaslääketieteen kliininen koulutus Alueelliset kehittämiskeskukset Saaristomeren tutkimuslaitos Merenkulkualan koulutuskeskus Yhteiskunnallinen palvelutoiminta 600 Verkostot Aasia, koordinointi 500 toimintamenot 300 Psykonet, koordinointi 500 toimintamenot 2 000

9 9 TURUN YLIOPISTO Erityispedagogiikan opetuksen käynnistäminen (maisteriopinnot, erilliset erityisopettajaopinnot 60, erityislastentarhanopettajakoulutus 60) ,1 1,3 1,3 Aikuis- ja ammatilliseen koulutukseen suuntautuvat opettajan pedagogiset opinnot (30/vuosi). Toteutuksessa käytetään kasvatustieteiden tiedekuntien valtakunnallisen tietostrategiaohjelman yhteistyöverkostoa soveltuvin osin ,5 0,5 0,5 Käsnet-verkostoon osallistuminen ja koordinaatio ,5 0,5 0,5 Yhteensä: ,1 2,3 2,3

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 9.10.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA 2007 Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN TULOSNEUVOTTELUT 2007 Johdon seminaari (TY) 23-24.11.2006 Yliopistojen tulosneuvottelumateriaali

Lisätiedot

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.

1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott. Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166

Lisätiedot

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt

Valintakokeisiin. Aloituspaikat Hakeneet. osallistuneet Hyväksytyt 1 (5), valintakokeisiin, ja yliopistoon kirjoittautuneet tiedekunnittain ja hakukohteittain Humanistinen tiedekunta Arkeologia 8 116 49 9 83.17 100 61.50 70 Englannin kielen kääntäminen ja tulkkaus 24

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 OPETUSMINISTERIÖ 07.01.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 %

Tohtorin tutkinnot % 111 % -7 % 1 % Alemmat korkeakoulututkinnot % 103 % 15 % 11 % Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)

Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) 1/5 Liite opintojohtosääntöön (päivitetty 4.1.2016 vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) Turun yliopistossa edustettuina olevat t, tutkinnot, pääaineet, koulutusohjelmat

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013. 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2013 1040/2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä, yliopistojen koulutusohjelmista ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras

Muu opetus- ja tutkimushenkilöstö. Muu 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Henkilöstö henkilötyövuosina tiedekunnittain 2011 Opetuksen ja opetus- ja Tiedekunnan nimi 4. porras 3. porras 2. porras 1. porras Keskushallinto 1,0 0,2 0,2 10,8 1,7 2,2 424,3 1,1 9,5 450,8 Teologinen

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari Kuopio 29.8.2007 Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Risto-Pekka Happonen Selvitysmies Taustaa selvitystyölle

Lisätiedot

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria 1809 Suomi Venäjän autonomiseksi suuriruhtinaskunnaksi 1812 Helsingistä Suomen pääkaupunki 1827 Turun palo; Akatemia Helsinkiin

Lisätiedot

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa

Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2015 yliopistoille Koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen Asemointitilastot 25; Yhteinen osio, koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen n asemointitilastot 25 yliopistoille Koulutusalojen profiloituminen opetukseen ja tutkimukseen Seuraavissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

50. Yliopisto-opetus ja -tutkimus Talousarvio 29 5. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen rahoitusmallissa vuosille 27 29 painopistettä on siirretty siten, että vahvistetaan tutkimuksen, tutkijakoulutuksen

Lisätiedot

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015

Avoin yliopisto abeille. Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Abipäivät 11.-12.11.2015 Avoin yliopisto abeille Oman opiskelualan etsiminen: Mahdollisuus tutustua yliopistoopiskeluun sekä eri koulutusaloihin ja oppiaineisiin Valmistautuminen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät

Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on

Lisätiedot

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Helsingin yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle

Åbo Akademin määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/6 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak. YO Valtak.

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 OPETUSMINISTERIÖ 19.12.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä

Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden.

Joustavan opintooikeuden. Avoimessa yliopistossa suoritetut opintopisteet (ei sis. TY:n tutkintoopiskelijoiden. Vaihtoopiskelijoiden. Suoritetut Turun vuonna 2014 (sis. opinnot) 1 (6) perustutkinto Vaihto tutkinto muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 21411 31 942 481 101 2 746 23714 2 Laitos yhteensä 21411 31 942 481 101

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus

Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus LUONNOS 28.11.2016 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä annetun opetus- ja kulttuuriministeriön asetuksen liitteen muuttamisesta Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto

Helsingin yliopiston Avoin yliopisto Helsingin yliopiston Avoin yliopisto 5.9.2013 17.9.2013 1 Rehtori 2.9.2013: HY:ssa tehdään työtä maailman parhaaksi He eivät valmistu vain sopeutumaan yhteiskuntaan, vaan muokkaamaan ja muuttamaan sitä

Lisätiedot

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI

Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI SUOMEN AKATEMIA 2017 TIETEEN PARHAAKSI Suomen Akatemia TIETEEN PARHAAKSI 1 Suomen Akatemia lyhyesti Tieteellisen keskeinen rahoittaja ja vahva tiedepoliittinen vaikuttaja Strategisen neuvosto Tutkimusrahoitus vuonna 2017 Tutkimusinfrastruktuurikomitea

Lisätiedot

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet

Vaihtoopiskelijoiden. Joustavan opintooikeuden. suorittamat opintopisteet. (JOO) opintopisteet Suoritetut Turun vuonna 2013 (sis. avoimessa opinnot) 1 (6) Kaikki perustutkinto opinnnot) Vaihto (ei sis. TY:n tutkinto tutkinto- muiden kuin tutkinto- Ei Ei tdk Kielikeskus 2609400 20746 54 1012 839

Lisätiedot

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden

Koulutuksen Aloituspaikat. Hakuajat Hakukohde Opintopolussa Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Hakukohteet, joihin sisältyy aikaisempien opintojen/avoimen väylän jono (suluissa aloituspaikat) FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Koulutuksen

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ

KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus. Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ KEVÄÄN 2007 TAVOITENEUVOTTELUT: Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Koulutusohjelmat Hankerahoitus Maija Innola OPETUSMINISTERIÖ Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot Mitoitus - Aloittajamäärä sisältyy aikuiskoulutuksen

Lisätiedot

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys.

Esittely. Opetus. Oulun yliopisto. Yhteistyö. ja vuorovaikutus. Kolmen korkeakoulun yliopisto. Biotieteet ja terveys. Esittely Tutkimus Opetus Yhteistyö Oulun yliopisto Kolmen korkeakoulun yliopisto Kampukset OY 1958-2010 Perustehtävä Oulun yliopisto 2010 Monitieteistä tutkimusta Biotieteet ja terveys Informaatioteknologia

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle

Itä-Suomen yliopiston määrälliset tavoitteet kaudelle Asemointitilastot 2016, 1/8 n määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015 2017-2020 YO Valtak.

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa

Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa Itä-Suomen yliopiston hakukohteet ja aloituspaikat vuoden 2017 yhteishaussa FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Englannin kieli ja kulttuuri, Joensuu, humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian Maisterihaku,

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2010

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2010 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiansa mukaisesti yliopisto profiloituu

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 12.11.2010 OPETUSMINISTERIÖN, KAJAANIN KAUPUNGIN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja

Lisätiedot

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ

KANSA: YLIOPISTOJEN TÄRKEIN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ TIEDOTE KANSA: YLIOPISTOJEN TEHTÄVÄ ON EDISTÄÄ VAPAATA TUTKIMUSTA SEKÄ TIETEELLISTÄ JA TAITEELLISTA SIVISTYSTÄ 1 Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaan tutkimuksen sekä tieteellisen ja taiteellisen sivistyksen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot