Toimintakertomus HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY"

Transkriptio

1 Toimintakertomus 2014 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

2 2

3 1.YLEISTÄ Vuonna 2014 kehitettiin erityisesti lippukunnan sisäistä koulutusta. Veljesjoukkojenjohtajat loivat yhdessä koulutusvastaavan kanssa uusia koulutusmateriaaleja ja -linjauksia ikäkausien tavoitteiden toteutumiseksi. Jermuveljesjoukon omaa toiminnallisen sisällön opasta alettiin työstää. Lippukunta kannusti jäseniään terveisiin elämäntapoihin tukemalla osallistumista ExtremeRuniin ja kustantamalla aktiivijäsenten iltarastien osallistumismaksut, tosin iltarasteilla kävijöiden määrä jäi harmillisen alhaiseksi. Talvipeijaisissa johtajisto muotoili PäPa:n strategiaa pohjalla käyttäen uuden strategian HeMelle vuosille HALLINTO Yhdistyksen sääntömääräinen kokous pidettiin Nuorisoasiainkeskuksen tiloissa osoitteessa Hietaniemenkatu 9. Kokouksessa läsnä oli 22 vanhempaa ja 2 nuorempaa jäsentä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Petro Tamminen ja sihteerinä Hanna Luotola. Pöytäkirjan tarkastajina toimivat Siiri Rekola ja Emilia Lindgren. Vuosikokouksessa valitussa hallituksessa toimivat: Lippukunnanjohtaja Lippukunnanjohtajan apulainen Kolkkaveljesjoukonjohtaja Jermuveljesjoukonjohtaja Vartioikäistenveljesjoukonjohtaja Vaeltajaveljesjoukonjohtaja Sihteeri Talousjohtaja Hallituksen jäsen Meri Lähteenaro Iiris Rekola Siiri Rekola Ronja Uusitalo Emilia Lindgren Matias Lahtinen Hanna Luotola Casper Luotola Hannes Kokkonen Yhdistyksen varsinaisina toiminnantarkastajina ovat toimineet Jaana Piirainen ja Tua Välke; varalla ovat olleet Olli-Pekka Aimola ja Pekka Suomalainen. Hallitus on kokoontunut vuoden aikana 12 kertaa ja pöytäkirjoihin on merkitty 167 kohtaa. 3

4 3. TALOUS Vuonna 2014 toimintaa on rahoitettu ensisijaisesti leiri-ja retkimaksuilla. Myös jäsenmaksut, varainhankinta sekä Vanhempainneuvoston ja kaupungin avustukset ovat olleet merkittävässä roolissa toiminnan mahdollistamisessa. Jäsenmaksun suuruus oli 22. Rahoja on käytetty leiri- ja retkeilytoimintaan, lippukuntalaisten kouluttautumiseen sekä PTkilpailuihin. Suuria hankintoja vuoden aikana ei ole ollut. Vuoden 2014 tulos on voitollinen. Vuoden aikana suurin toteutettu varainhankinta oli Konttitori. Johtajisto oli järjestämässä Konttitoria kesän aikana neljänä sunnuntaina. Johtajisto on myös osallistunut VaNe:n järjestämiin myyjäisiin sekä muihin varainhankintatapahtumiin. 4. JÄSENISTÖ Aktiivijäsenmäärä on pysynyt melko samana koko vuoden. Uusia on tullut lisää ja samalla epäaktiiviset ovat jääneet pois toiminnasta. Suomen Partiolaisten tilastojen mukaan, HeMellä on 129 aktiivijäsentä. SP:n jäsenrekisteri, Polku, on tämän vuoden aikana korvattu Kuksalla. Jäseniä ei nykyään enää poisteta kokonaan SP:n rekisteristä, vaan merkitään passiiviseksi, jolloin lopettaneiden henkilöiden tiedot edelleen säilyvät rekisterissä. HeMen omaan jäsenrekisteriin olemme tehneet hieman muutoksia ja päivityksiä parempaan suuntaan. Tämä on parantanut jäsenrekisterin hallintaa ja postituslistojen tietojen oikeaaikaisuutta. Jäsenrekisterin henkilötietoja on myös päivitetty ja käyty perusteellisesti läpi Tilkan kololla. Olemme syksyn aikana mainostaneet runsaasti alakouluilla, joka on tuonut kiitettävästi uusia kolkkia ja jermuja mukaan toimintaamme. Kolkkia tarvitsemme kuitenkin vielä lisää, sillä yhden kolkkien parvi-illoista jouduimme valitettavasti lakkauttamaan tilapäisesti kolkkien vähäisyyden takia. 5. ANSIOITUMISET Lippukunnan tai Metsänkävijäyhteisön jäsenille on myönnetty toimintavuoden aikana seuraavat ansiomerkit tai huomionosoitukset: II luokan Mannerheim solki Matias Lahtinen Hiski Vihermaa Ronja Uusitalo Sudenpäähuivisolki 4

5 222 Kiuru Tamminen Rautainen Karhunkäpälä H135 Helmi Palonkorpi H136 Ada Lindroos H137 Sanni Pohjannoro Pronssinen Karhunkäpälä H102 Mikko Pohjanvirta 6. LEIRI- JA RETKEILYTOIMINTA Leiri- ja retkeilytoimintaa on kuluneena vuonna ollut runsaasti ja se on ollut laadukasta. Kaikki toimintasuunnitelman mukaiset retket pidettiin lukuunottamatta kesäpeijaisia, jotka peruuntuivat huonosta ajankohdasta ja sen aiheuttamasta vähäisestä osallistujamäärästä johtuen. Korvaavana ujohkon tapahtumana ilmoittautuneet pääsivät keilaamaan. Talvipeijaiset onnistuivat puolestaan loistavasti ja osallistujia oli mukavasti. Erityisen onnistuneita tapahtumia olivat vartioikäisten kesäleiri ja koko lippukunnan yhteinen jouluretki. 7. KOULUTUS Pääkaupunkiseudun partiolaisten kursseille on osallistuttu aktiivisesti. Lippukunnan omaa koulutustoimintaa on kehitetty. Koulutusta on tapahtunut pääasiassa retkillä ja viikkotoiminnassa. 8. URHEILU Lippukunta tuki jäsentensä suunnistuskoulutusta kustantamalla heidän iltarastinsa. Osallistujia oli huomattavasti toivottua vähemmän, mutta kokemus oli positiivinen. Kuopio-Jukolaan osallistui kolme Jukola- ja kaksi Venla-joukkuetta. Lippukunnan suunnistusmestaruuskisoja ja jytiä ei järjestetty. Kevään ExtremeRun-juoksutapahtumaan osallistui neljä sinnikästä juoksijaa, jotka edustivat HeMe:ä. Partio City Challengiin ei osallistuttu. Vartioikäiset ja vaeltajavartio kävivät kisaamassa piirin partiotaitokisoissa. HeMe Open peruttiin osallistujien vähyyden takia. 5

6 9. VELJESJOUKOT 9.1 KOLKAT Kevätkaudella 2014 kolkat osallistuivat jermujen kanssa yhteiseen talviriehaan ja PäPa:n SupeSupetapahtumaan sekä Kohtaamiseen. Kolkille järjestettiin keväällä myös telttaretki ja kesällä jermujen kanssa yhteinen leiri Kimparin maastossa. Syksyllä kolkkaveljesjoukko osallistui perinteiselle syysretkelle, kävi sieniretkellä ja oli mukana jouluretkellä. Kolkkamäärältään pieneksi käyneen Oravanpojat-parven toiminta päätettiin lopettaa syksyn loppupuolella. Entiset oravanpojat siirtyivät jatkamaan toimintaa muihin parviin. Kolkkaveljesjoukko teki vuoden aikana suunnitelman mukaisesti paljon yhteistyötä muiden veljesjoukkojen kanssa ja kolkkajohtajat osallistuivat ahkerasti myös muiden veljesjoukkojen tapahtumiin. Pieni Savu KVJJ Siiri Rekola Myyränpennut KJ Jouko Lappalainen Myyränpennut/kevät Karhunpennut/syksy KJ Inka Lähteenaro Myyränpennut/syksy KJ Marko Yrjänä Oravanpojat/kevät KJ Janne Markkanen Oravanpojat/kevät KJ Linda Teittinen Oravanpojat/syksy KJ Krista Virtanen Karhunpennut/kevät Oravanpojat/syksy KJ Hannes Kokkonen Karhunpennut/kevät KJ Jon Scherf Karhunpennut/kevät KJ Hiski Vihermaa Karhunpennut/syksy KJ Oskari Rokka 9.2 JERMUT Syyskaudella 2014 jermut pitivät oman telttaretken Nuuksiossa ja osallistuivat koko lippukunnan yhteiselle talviretkelle. Syyskaudella jermuveljesjoukkoon siirtyi vuonna -04 syntyneet kolkat muodostaen uuden Mäyrät-parven. Kevätkaudella jermut pitivät oman kämppiksen sekä osallistuivat Talviriehaan, Kohtaamiseen ja Sepeliin. Kesällä jermut osallistuivat kolkkien kanssa yhteiselle kesäleirille, joka pidettiin Kimparilla. Toisen vuoden jermut kävivät vierailemassa WH:issa sekä suunnittelivat kolkille parvi-illan. Lippukunnan tapahtumissa sekä omilla retkillä veljesjoukon osallistuminen ja aktiivisuus ovat olleet erinomaisia. Suuri Savu 6

7 JVJJ Heini Muukkonen Ahmat JJ Helmi Palonkorpi Ahmat JJ Linda Teittinen Pöllöt JJ Joona Teittinen Pöllöt JJ Ada Lindroos Mäyrät JJ Miikka Vihermaa Mäyrät 9.3 VARTIOIKÄISET Vuosi 2014 on ollut toiminnantäyteinen vartiolaisille ja myös johtajille. Veljesjoukonjohtaja vaihtui, mutta KiKan kokoonpano pysyi samana. Vartioikäiset pitivät niin omia, kuin muiden vartioiden kanssa yhteisiä Kämppiksiä. Myös laavuretket ja osallistumiset partiotaitokisoihin kuuluivat vuoteen. Kikan päätöksen mukaisesti keväällä pidettiin yksi Samoajaretki, jossa keskityttiin yhteiseen toimintaan ja sen kautta yhteishengen parantamiseen. Kesä huipentui vartiolaisten omaan kesäleiriin Räyskälässä. Syksyllä toiminnan alettua ja uusien vartiolaisten siirryttyä vartiot keskittyivät aktiivisuuspalkinto Vongoiwan kallosta kilpailemiseen, joka tänä vuonna ansaitusti meni Naaleille. Riihitysten nimi vaihdettiin takaisin luokkamerkisuorituksiksi (lkm). Luokkamerkkisuorituksissa huomattiin, että vartioikäiset ovat innostuneita (erä)koulutuksesta, mutta tarvitsevat sitä tulevana vuonna lisää. Syksyn kämppisten ja veljesjoukkojen yhteisen jouluretken jälkeen toiminta jäi joululomatauolle. Itsenäisyyspäivässä nähtiin vielä vartionjohtajien esitys. Vuoden 2014 aikana vartioiden välinen ja sisäinen yhteishenki, sekä innostus toimintaan on kasvanut. Kiehuva Kamina VIVJJ Emilia Emppu Lindgren Luotsi Marjut Mammutti Airaksinen (Kärpät) Luotsi Mikko Mikis Pohjanvirta (Hukat) Luotsi Nenna Nepo Mustalahti (Naalit) 9.4 VAELTAJAT Vuosina syntyneiden vaeltajien ryhmä V90 järjestäytyi keväällä, mutta kevään ohjelma jäi vähäiseksi. Syksyllä ryhmään liittyi uusia vaeltajia ja ryhmä kokoontui useaan otteeseen. Ryhmän johtajana toimi Helmi Palonkorpi. 7

8 9.5 KONKARIT Vuosi alkoi juhlien merkeissä, kun konkarit kävivät vetäisemässä pitkän Haa-huudon Hiscyn 60- vuotissyntymäpäivillä. Myös nuorempien konkarien osallistuminen juhlien järjestelyihin sai ansaittua huomiota ja kiitosta. Toimintasuunnitelman mukaisesti keväällä toteutettiin päiväretki Kämpälle. Päiväksi valikoitui sopivasti 25.5., jolloin vietettiin samalla Kämpän 60 ja Saunan 50 vuotisjuhlia. Urheilupuolella konkarit olivat omatoimisempia ilman varsinaisia tapahtumia. Kesäkuun Jukolassa nuorempia hemeläisiä vahvistettiin sekä kisajoukkueissa että kannustusjoukoissa. Syksyllä konkaritapaaminen oli vaellusaiheinen ilta, jossa Lauri Pankka kertasi kansainvälistä vuorivaellustaan Nepalin 5825 metriä korkealle Baden-Powell Peakille. Myyjäiset ja itsenäisyyspäivän juhla olivat edelleen must-tapahtumia, vaikka osallistuneiden lukumäärää ei taaskaan tullut kirjattua ylös. Itsenäisyyspäivän konkarikahveilla käytiin rakentavaa keskustelua veljesjoukon tulevaisuudesta. 10. TOIMITILAT Toimitiloja on käytetty ahkerasti kuluneena vuonna ja Tillikan käyttö kokoustilana on ollut kiitettävän aktiivista. Komion käyttöaste on yhä erittäin korkea, etenkin Naalien siirryttyä Karhukololta Komiolle. Karhukolon ulko-oven avain vaihtui ILock-avaimeen kun taloyhtiö alkukeväästä uusi lukkonsa. Myöhemmin keväällä Karhukololle oli murtauduttu. Mitään ei viety, mutta kokoustila oli sotkettu. Ovi oli murrettu auki ja taloyhtiö asensi lukon kohdalle metallivahvikkeet, joiden johdosta ovea ei pitäisi enää pystyä avaamaan väkivoimalla. Vartioikäisten leirin aikana Komion vartioikäistenpuolen oveen oli tehty ihmisenmentävä reikä ja vartiolaisten puolelle menevä ovi väännetty auki. Kaappeja oli pengottu mutta mitään ei oltu viety. Murrosta tehtiin rikosilmoitus. Avainten kuittaus on muutettu sähköiseksi. Kiinteistöt siivottiin perusteellisesti kevään kiinteistökinkereissä, mutta Läävä vaatii järjestelyä. 11. KALUSTO Moottorisaha on tilattu. Lippukunnalla on erittäin hyvä ja kattava kalusto. Kalustolle ei tarvinnut tehdä suurempia kunnostuksia, mutta verstaan kalustonhuoltovälineistöä on päivitetty. Läävään ostettiin pölypussiton imuri. 8

9 12. KÄMPPÄ Vuoden aikana kämpällä tehtiin kunnostus- ja ylläpitotöitä kämppävuorojen yhteydessä "hyvinä töinä" ja kämppätalkoissa. Suunniteltu saunan tuvan lämmityksen uusinta aloitettiin selvittämällä nykyisen lämmityksen rakenne ja purkamalla osia seinästä. Lämmityksen uusinta tullaan toteuttamaan sopivan ratkaisun löydyttyä. Kämppätalkoot järjestettiin touko- ja syyskuussa kämpällä, joissa lippukuntalaisten työpanoksella pidettiin kämpän kuntoa yllä. Toukokuussa kämpällä pidettiin avoimet ovet, johon oli kutsuttu vanhoja lippukuntalaisia. Kämpällä vierailtiin ahkerasti vuoden aikana. Keskimäärin kolmen viikoin välein kämpällä oli kävijöitä, lukuunottamatta kolmea kesäkuukautta. Vuoden aikana kämpällä järjestettiin 9 retkeä, kahdet kämppätalkoot, kolkka- ja jermuleiri, avoimet ovet ja vaeltajien joulusauna. Vuoden aikana ka mppa isa ntina toimivat: Lari Lehtoma ki, Jouko Hellman, Timo Luoto, Riku Lehtomäki, Pekka Suomalainen, Esko Tainio, Tua Välke, Kati Pankka, Riikka Väliahde, Suvi Kurikka, Tellervo Lappalainen, Lotta Väliahde, Hanna Kuivalainen ja Olli-Pekka Aimola. 13. TIEDOTUS Jäsenlehti Kiho ilmestyi neljä kertaa ja myös numero 4/2014 saatiin postitettua ajallaan, eli oikean vuoden puolella. Näin ollen saavutimme vuodelle asetetun päätavoitteemme. Kiho-kiltaan kuului ahkeria toimittajia + toimitussihteeri ja lippukunnan johtaja päätoimittajana. Killassa oli edustusta kaikista veljesjoukoista, mikä helpotti huomattavasti tehtävien jakoa. Tänä vuonna Kihon valmistelevat tehtävät jaettiin toimitussihteerille ja taittajalle. Jälkimmäinen huolehti valmiiden aineistojen taittamisesta Kihon kansien väliin ja toimitussihteeri vastasi juttuvastuiden jakamisesta ja tekstien kokoamisesta, sekä huolehti, että kiltalaiset toimittavat aineistot ajoissa. Tämä on todettu hyväksi toimintatavaksi, sillä se jakaa työpaineen tasaisemmin. Tiedotuslehtinen Kihoke ilmestyi kahdesti vuoden 2014 aikana, syksyllä ja keväällä. Vuoden 2015 ensimmäinen Kihoke koottiin ja toimitettiin painoon myös vuoden 2014 aikana. Kaikki lehdykät saatiin postitettua kolkille, jermuille ja vartsuille hieman myöhässä aikataulusta. Sähköiset versiot kuitenkin julkaistiin ajoissa HeMen nettisivuilla ja facebookissa. Seuraavana vuonna Kihokkeen painatus- ja postitusprosessia voisi hieman uudistaa ja tehostaa. Johtajiston sisäisistä tiedotuskanavista tärkeimpiä ovat kokoukset: johtajaneuvostot, MK:n kokoukset ja veljesjoukkojen kokoukset, sekä Peijaiset. Nettisivuilla oleva dokumenttipankin tehtävä on myös osaltaan helpottaa tiedon jakamista. Vuoden aikana ei pidetty erillistä viestintäkoulutusta johtajistolle. Sähköpostilistat jatkavat tehokkaana tiedonvälityskanavana johtajistolle, isännistölle ja konkareille. 9

10 Yllämainittujen lisäksi HeMen viestinnän ja markkinoinnin tukena on käytössä lippukunnan nettisivut, Facebook-ryhmä ja -sivu, sekä oma Twitter-tili. Veljesjoukoilla on käytössä omat sähköpostilistansa, joita käytetään informaation välittämiseksi HeMeläisten vanhempien ja veljesjoukkojen välillä. 14. VANHEMPAINNEUVOSTO Vanhempainneuvosto kokoontui toimikaudella 7 kertaa, ja siihen kuuluivat seuraavat jäsenet: Jaana Mustalahti puheenjohtaja Hanna Kokkonen varapuheenjohtaja Satu Muukkonen sihteeri Minna Marmila rahastonhoitaja Tuula Vihermaa jäsen Armi Torenius jäsen Leena Pohjanvirta-Varjo jäsen Hanna Hanski Seitavuopio jäsen ( alkaen) Tiina Ketola jäsen ( alkaen) Vanhempainyhdistyksen vuosikokous ja vanhempainneuvoston järjestäytymiskokous pidettiin Tilkan kololla. HeMeläisiä edustivat kokouksissa Cappe, Iippu ja Late. Tilintarkastajana toimikaudella toimi Minna Marmila ja varatilintarkastajana Mia Villikka. Toimikauden pääpaino oli perinteisissä myyjäisissä Lisäksi VaNe myi mm. teatterilippuja sekä karkkeja ja osallistui konttitori varainhankintaan VaNe hankki maaliskuussa 2014 HeMelle kortinlukijan, jolla voi vastaanottaa esim. myyjäisissä korttimaksuja. VaNe antoi lippukunnalle 3000 euron avustuksen. 10

11 MENNYT TOIMINTA (johtajat+vaeltajat+vartioikäiset+kolkat ja jermut+muut) (alle 29v tytöt+ alle 29 v pojat + yli 29v naiset + yli 29v miehet) listassa ei ole mukana parvien, vartioiden tai vaeltajakiltojen omia kokouksia. TAMMIKUU Talviretki ( )( ) 48h Hiscyn 60-juhlallisuudet ( ) ( ) 2h PiSu ( )( ) 2h HELMIKUU Lions Clubin clubi-ilta ( ) ( ) 2h PäPa:n talvi Pt ( ) ( ) 24h Vuosikokous ( ) ( ) 3h Yhteishanki PT-Kisa ( ) ( ) 24h JoNe ( ) ( ) 2h KoJe kesäleirikokous ( ) ( ) 2h Vaeltajakokous (97 syntyneet) ( ) ( ) 1h Naalien kämppis ( ) ( ) 48h SuSa ( )( ) 2h MAALISKUU Hukkien kämppis ( ) ( ) 48h KoJe talvirieha ( ) ( ) 2h PiSu ( ) ( ) 2h KiKa ( ) ( ) 1,5h 1 Jermujen kämppäretki ( ) ( ) 48h Vaeltajakokous (97 syntyneet) ( ) ( ) 2h Samoajaretken kokous ( ) ( ) 4h Samoajien kämppis ( ) ( ) 48h HUHTIKUU PiSu ( ) ( ) 2h SuSa ( ) ( ) 2h Maailman 2. nopein PT-kisa ( ) ( ) 1h Samoajaretki ( ) ( ) 48h JoNe ( ) ( ) 2h Samoajantaival ( ) ( ) 24h Super SUPE ( ) ( ) 2h Kohtaaminen ( )( ) 6h Kolkkaleiri-iltama ( ) ( ) 2h TOUKOKUU Pöllöjen Mannerheimmuseovierailu ( ) ( ) 2h Kämppätalkoot ( ) ( ) 48h Extremerun ( ) ( ) 4h 11

12 Leikkipuistopäivä ( ) ( ) 3h Kolkkien kämppäretki ( ) ( ) 48h JoNe ( ) ( ) 2h Vartsujen toiminnanlopetus ( ) ( ) 2,5h Kolkkien toiminnanlopetus ( ) ( ) 2h SEPELI ( ) ( ) 2h KESÄKUU Konttitori perehdytys ( ) ( ) 2h KoJe kesäleiri ( )( ) 120h Jukolan viesti ( ) ( ) 24h Konttitori ( ) ( ) 7h HEINÄKUU Kiinteistökinkerit ( ) ( ) 3h Jone ( ) ( ) 2h Konttitori ( ) ( ) 4h Vartsujen kesäleirin raksa ( ) ( ) 48h Vartsujen kesäleiri ( )( ) 192h ELOKUU Vartsujen kesäleirin purku ( ) ( ) 48h CGI varainkeruu kokous ( ) ( ) 1h Vartsujen toiminnanaloitus ( ) ( ) 3h VJN ( ) ( ) 1h PiSu ( ) ( ) 2h KoJe toiminnanaloituksen suunnittelukokous ( ) ( ) 2h Syysretken kokous ( ) ( ) 2h KiKa ( ) ( ) 1h Jone ( ) ( ) 2h Ujohko kokous ( ) ( ) 2h KoJe toiminnanaloitus ( )( ) 3h Konttitori ( ) ( ) 7h Retkipäivä ( ) ( ) 5h SYYSKUU CGI varainkeruutempaus ( ) ( ) 4h Syysretki ( )( ) 48h Konttitori ( ) ( ) 7h KiKa ( ) ( ) 2h Kämppätalkoot ( ) ( ) 48h Punkku ( ) ( ) 24h JoNe ( ) ( ) 2h Pisu ( ) ( ) 2h LOKAKUU Samoajailta ( ) ( ) 3h LKM ( ) ( ) 48h 12

13 Kika ( ) ( ) 1h Kolkkien sieniretki ( ) ( ) 5h Susa ( ) ( ) 1h V90 kokous ( ) ( ) 1h Kärppien kämppis ( ) ( ) 48h Jermujen telttaretki ( ) ( ) 24h Piirin kokous ( ) ( ) 3h MARRASKUU PiSu ( ) ( ) 2h Jone ( ) ( ) 2h Hukkien kämppis ( ) ( ) 48h V90-illallinen ( ) ( ) 4h Naalien kämppis ( ) ( ) 48h Myyjäiset ( )( ) 6h Superkika ( ) ( ) 4h Peijaiset ( ) ( ) 48h Jone ( ) ( ) 2h JOULUKUU Itsenäisyyspäiväjuhla ( )( )4h V90- pikkujoulut ( ) ( ) 4h Jouluretki ( )( ) 48h Vaeltajien joulusauna ( ) ( ) 6h 13

14 14

Toimintasuunnitelma HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2015 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuoden 2015 tavoitteena on jalkauttaa uusi strategia käytäntöön. Erityisesti painotetaan uusien jäsenhankintamuotojen kehittämistä ja toteuttamista,

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2013 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuonna 2013 lippukunnan neljässä veljesjoukossa on vakiinnutettu olemassa olevia ohjelmia ja toimintamalleja. Uusimpien toimintamallien eli

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuonna 2014 lippukunnassa toteutetaan ja kehitetään erähenkistä toimintaa eri ikäkausien tavoitteiden mukaisesti. Toiminnan laadunvalvontaan

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2015 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 1.YLEISTÄ Vuonna 2015 otettiin käyttöön uusia jäsenhankintamuotoja. Paperisten mainosten lisäksi HeMe osallistui Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Seikkailupäivään,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2012 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2012 lippukunnan neljässä veljesjoukossa vakiinnutetaan jo olemassa olevia ohjelmia ja toimintamalleja. Vaeltajaveljesjoukossa jatketaan

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuoden 2011 tavoitteiden mukaisesti vaeltajat ja johtajat ovat kouluttautuneet kursseilla ahkerasti. Tapahtumien vastuuhenkilöille on pyritty

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2012 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuoden 2012 tavoitteissa on onnistuttu hyvin. Veljesjoukoissa on vakiinnutettu jo olemassa olevia toimintamalleja, kiinnittämällä erityistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2011 jatketaan uuden partio ohjelman ja ikäkausien kehittämistä ja toiminnan vakiinnuttamista. Vuoden aikana uusien ikäkausien toimintaa

Lisätiedot

Viestinnän strategia ja toimintaohje

Viestinnän strategia ja toimintaohje Viestinnän strategia ja toimintaohje 2013-2015 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Olli Aimola Meri Lähteenaro Kati Pankka Iiris Rekola Siiri Rekola Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2013 2 1. VIESTINNÄLLÄ

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus 2010 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2010 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Lippukunnan vuoden teema HeMe näkyy ja kuuluu onnistui suunnitelmien mukaisesti. Osallistuimme keväällä järjestettyihin Skutta kaupunkileirille

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Leppävaaran Korvenkävijät ry:ssä (LeKo) toimi kaudella 2011 noin 40 alle 18-vuotiasta partiolaista sekä 18 täysi-ikäistä johtajaa ja 4 aikuispartiolaista. Lippukunta on

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011 Tase 31.12.2011 Budjetti vuodeksi 2012 Tuloslaskelmat vuosilta 2007-2011 ja budjetti vuodelle 2012 KOULUTUSTOIMINTA Toteutunut Toteutunut Toteutunut Toteutunut Budjetti Toteutunut

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 0,00 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 0,00

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011

VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma Tase Budjetti vuodeksi 2016

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma Tase Budjetti vuodeksi 2016 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 Tase 31.12.2015 Budjetti vuodeksi 2016 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 22,00

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS

Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Pohjois-Haagan ala-asteen vanhempainyhdistyksen vuosikokous 25.9.2014 VANHEMPAINYHDISTYS Kokouksen avaus ja laillisuuden toteaminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY VÄÄRÄLÄN SUKUKOKOUKSEN OHJELMA JA KOKOUSASIAKIRJAT 15.heinäkuuta 2017 Väärälän sukuseura ry Sääntömääräinen sukukokous lauantaina 15.7.2017 Ruonanpirtillä Esityslista 1. Kokouksen

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2011-2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS TAUSTAA... 3 VISIO... 3 MISSIO... 3 TAVOITTEIDEN PURKU... 4 KÄSITTEET... 5 LIITTEET: Kolkkavihko Ruskea Linja, jermu-, vartio- ja vaeltajaohjelma

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Partiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:ssä vuoden 2018 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. Tarpojaikäkausi. Tarpojaikäkausi on

Lisätiedot

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti

Lasten ja vapaaehtoistoimijoiden tapaturma- ja vastuuvakuutuksen voimassaolon varmistaminen ks. Yhdistysnetti MLL:n paikallisyhdistyksen hallinnon vuosikello (Lähde: MLL /Yhdistysnetti) TAMMIKUU Yhdistyksen hallituksen järjestäytymiskokous Varan, sihteerin, rahastonhoitajan, jäsenvastaavan ja muiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan!

Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat - Tervetuloa lippukuntaan! Harjun Pojat-partiolippukunta Perustettu 1929 Jäseniä n. 120 Tukikohtana toimii kirkonkylän kolo, toinen kolo Suoramalla sekä Havisevalla Kangasalan seurakunnan

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta. F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2017

Toimintakertomus vuodelta 2017 Mankkaan Eräsudet ry 1 (6) MANKKAAN ERÄSUDET RY Toimintakertomus vuodelta 2017 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry toteutti vuonna 2017 partio-ohjelmaa viikottaisten partiokokousten, retkien, leirien,

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen

Ville Raitio, sihteeri. Ralf Baumann. Otto Hyytiälä. Tilli Pesola. Miska Rissanen. Kenny Ronkainen. Antti Väisänen Sivu 1/6 Yleistä Vuosi 2014 oli Töölön Sinisten 82. toimintavuosi. Kokoontumispaikkoinamme toimivat Töölönkadun Kolo ja Kallionkolo, sekä retkipaikkanamme Långvikin kämppä. Hallituksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO

SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO SUOMEN ALPPIKERHO LÄNSI-SUOMEN OSASTO TOIMINTAKERTOMUS VUODESTA 1991 1. YLEISTÄ Kuluneella kaudella ovat osaston perinteelliset toimintamuodot kallio-, jää- ja vuoristokiipeily eri muodoissaan sekä länsisuomalaisten

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion

Lisätiedot

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA

KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 (6) KERTOMUS VUODEN 2005 TOIMINNASTA 1 KERHON TOIMIHENKILÖT 1.1 Hallitus Kari Kotirinta Jukka Saarinen Tapio Hautaluoma Pentti Kaukoranta Antti Salmi Antti Virtanen Kristiina Lanki puheenjohtaja sihteeri

Lisätiedot