Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY"

Transkriptio

1 Toimintasuunnitelma 2012 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

2 2

3 1. YLEISTÄ Vuonna 2012 lippukunnan neljässä veljesjoukossa vakiinnutetaan jo olemassa olevia ohjelmia ja toimintamalleja. Vaeltajaveljesjoukossa jatketaan uuden ohjelman luomista. Vuoden aikana lippukunnan toiminnassa panostetaan erätaitojen ja ensiaputaitojen kouluttamiseen; tavoitteena osaamistason nostaminen jokaisessa ikäluokassa. Vuoden aikana osallistutaan aktiivisesti PäPa:n tarjoamiin tapahtumiin, laajennetaan yhteistyötä lähialueen lippukuntien kannsa ja luodaan tiiviimpiä suhteita muihin mänkijä- lippukuntiin. Lippukunta osallistuu PäPa:n KASVU projektiin ja tavoitteena on saada uusia jäseniä kaikkiin veljesjoukkoihin. Maaliskuussa juhlitaan 95- vuotiasta lippukuntaa juhlariehan ja konkari- illallisten merkeissä. 2. HALLINTO Lippukunnan tärkeimpiin tehtäviin esitetään seuraavia henkilöitä: Lippukunnanjohtaja Lippukunnanjohtajan apulainen Kolovouti Avainvastaava Kolkkaveljesjoukonjohtaja Jermuveljesjoukonjohtaja Vartioikäistenveljesjoukonjohtaja Vaeltajaveljesjoukonjohtaja Sihteeri Taloudenhoitaja Tiedotusvastaava Kihon toimitussihteeri Koulutusvastaava Kalustovastaava Pääkämppäisäntä Arkistovastaava Topias Tamminen Kati Pankka Hannes Kokkonen Otso Lappalainen Iiris Rekola Lauri Pankka Meri Lähteenaro Casper Luotola Hanna Kuivalainen Lari Lehtomäki Hanna Kuivalainen Siiri Rekola Iida Rimpioja Otso Lappalainen Timo Luoto Inka Lähteenaro 3

4 3. TALOUS Toimintaa rahoitetaan retki- ja leirimaksuilla sekä jäsenmaksuilla. Lisäksi tehdään varainkeruutempauksia ja myydään seinä- ja joulukalentereita. Kaupungin yleisavustus, vanhempainneuvoston sekä konkareiden taloudellinen tuki on tärkeää lippukunnalle. Rahaa tullaan käyttämään leiri- sekä retkeilytoimintaan. Rahaa menee myös toimitilojen vuokriin sekä kämpän ja kaluston kunnossapitoon. 4. JÄSENISTÖ Vuonna 2012 jäsenistöä pyritään kasvattamaan edelleen koulumarkkinoinnin avulla ja osallistumalla PäPa:n KASVU hankkeeseen. Mainoksia jaetaan keväällä ja syksyllä lähialueen kouluhin. Jäsenrekisteriä päivitetään aktiivisesti, jotta siellä olevat tiedot olisivat ajantasalla. Lippukunnan puhelinluettelo, Puhlu, lähetetään aktiivijäsenille. 5. ANSIOITUMISET Lippukuntalaisia sekä lippukuntaa tukeneita tahoja palkitaan lippukunnan 95 - vuotis konkari- illallisilla ja Itsenäisyyspäivänjuhlassa Konkari- illallisilla jaettavien merkkien anomukset tulee toimittaa MK:n puheenjohtajalle seuraavasti: - LPK:n ja mänkijöiden ansiomerkit: anomukset mennessä. Itsenäisyyspäivänä jaettavien merkkien anomukset tulee toimittaa MK:n puheenjohtajalle seuraavasti: - SP:n ja PäPa:n ansiomerkit: anomukset mennessä - LPK:n ja Mänkijöiden ansiomerkit: anomukset mennessä Vuoden 2013 keväällä jaettavista merkeistä (esim. Mannerheim- soljet) tulee toimittaa anomukset MK:n puheenjohtajalle mennessä. Tietoa ansiomerkkien myöntämisperusteista sekä anomuslomakkeita saa SP:n ja PäPa:n verkkosivuilta ja toimistoista. Myös MK:n puheenjohtajalta voi tiedustella ansiomerkeistä. Anomuslomakkeita lippukunnan ja mänkijöiden ansiomerkkejä varten saa MK:n puheenjohtajalta tai lippukunnan verkkosivuilta. Ehdotuksia ansiomerkeillä palkittavista otetaan mieluusti vastaan myös hallituksen ulkopuolelta. 4

5 6. LEIRI- JA RETKEILYTOIMINTA Tammikuussa järjestetään koko lippukunnan yhteinen talviretki. Maaliskuussa lippukunnan 95- vuotispäivän kunniaksi järjestetään kaikille yhteinen päiväretki Seurasaareen ja loppukesästä on vuorossa piirileiri Saraste, jonne koko lippukunta kolkista vaeltajiin osallistuu. Syyskuussa järjestetään perinteinen syysretki, joka kokoaa jälleen lippukunnan yhteen. Kolkilla on toukokuussa oma kämppäretki ja marraskuussa päiväretki. Jermujen kämppäretki pidetään huhtikuussa ja syyskaudella on luvassa telttaretki syyskuussa ja lokakuussa riihityksiin osallistuminen lauantaista sunnuntaihin. Vartiot järjestävät kevään aikana kämppäretken, laavuretken ja päiväretken, syksyllä vain kämppäretken. Lisäksi vartiot osallistuvat syksyllä partiotaitokilpailuihin ja joulukuussa järjestettävälle jouluretkelle. Lokakuussa pidetään jermujen kanssa yhteiset riihitykset. Samoajille järjestetään llisäksi samoajan taival toukokuussa, sekä samoajaretket keväällä ja syksyllä. VJ- kurssille Kaskella osallistuneille on viikonloppuretki maaliskuussa. Peijaiset järjestetään alkukesästä ja loppusyksystä ja perinteiset kämppätalkoot pidetään toukokuussa ja syyskuussa. Vaeltajaryhmä TäysTehoT osallistuu lähialueen lippukuntien kanssa järjestettävälle ROK- kurssille (RyhmänOhjaajaKoulutus), johon kuuluu kaksi viikonloppuretkeä. 7. KOULUTUS Keväällä tuoreiden vartionjohtajien koulutusta jatketaan vartionjohtajan peruskurssin kämppäretken muodossa. Koulutus ja erätaidot ovat vuoden kantava teema kaikissa veljesjoukoissa ja tämä näkyy niin retkillä, kuin viikkotoiminnassakin. Nuoret vaeltajat pääsevät kouluttautumaan ROK - kurssille, jonka lippukunta järjestää yhteistyössä lähialueen lippukuntien kanssa. Lisäksi vaeltajaikäisiä kannustetaan rohkeasti osallistumaan Päpa:n tai SP:n kursseille. Yksi painopiste koulutuksessa on ensiaputaidot. Vartioikäisiä ja vaeltajia innostetaan ensiaputaitojen saloihin ja suunnitelmissa on oman kurssin järjestäminen syksyllä PäPa:n ja SPR:n kurssitarjonnan lisäksi. Suunnistustaitoja ylläpidetään lippukunnan Jytissä, LPK:n suunnistusmestaruuskilpailussa ja osallistumalla runsain joukoin Valio- Jukola 2012 suunnistustapahtumaan. Lippukunta tarjoaa yhden kurssin vuodessa jokaiselle lippukuntalaiselle. Ensiapukursseista maksetaan piirin kurssin hinta. Kurssilmoittautumisten dl. päivät ovat keväällä ja syksyllä Elokuussa. Koulutusvastaava koordinoi kurssi- ilmoittautumiset ja kurssirekrytoinnit. 5

6 8. URHEILU Vuoden alussa järjestetään jälleen tuttu ja turvallinen sulkapalloturnaus Heme- open. Vuoden aikana lippukuntalaisten suunnistustaitoa pidetään yllä Jytä- suunnistuksissa ja kisaillaan LPK:n suunnistusmestaruuskisoissa. Suunnistuksen ykköstapahtuma on Valio- Jukola, jonne lippukunta osallistuu usealla joukkueella. Vartioikäisiä ja vaeltajia kannustetaan osallistumaan PäPa:n ja SP:n partiotaitokilpailuihin. 9. VELJESJOUKOT 9.1 KOLKAT Kolkkatoimintaa tullaan jatkamaan paljolti edellisen vuoden teemoilla. Uutta toimivaksi todettua kolkkavihkoa tullaan käyttämään aktiivisesti, sekä yhteistyötä jermuveljesjoukon kanssa pyritään saamaan toimivaksi. Parvi- iltoja tullaan järjestämään normaalisti viikoittain. Loppukeväästä pidämme koko veljesjoukon yhteisen telttaretken. Kesällä kolkat osallistuvat muun lippukunnan tavoin suurleirille ja syksyllä syysretkelle. Vuoden 2012 tavoitteina on parantaa kolkkatoimintaa entisestään mm. kehittämällä mielekästä ja partioon innostavaa toimintaa. Tähän pyritään kolkkajohtajien kovalla panoksella ja aikataulujen noudattamisella. Kokkajohtajien määrää pyritään nostamaan, jos päätetään luoda uusi parvi. Kolkkajohtajien viihtyvyys ja jaksaminen tulee myös olemaan tärkeää ensi vuonna. 9.2 JERMUT Jermuryhmät jatkavat vuoden 2012 aikana toimintaansa tarmokkaasti. Keväällä Jermut pitävät oman kämppäretkensä sekä pyrkivät osallistumaan partiotaitokilpailuihin Kohtaamisen yhteydessä. Toisen vuoden jermut valmistautuvat vartiolaisiin siirtymiseen WH- vierailujen sekä kolkkien johtamisharjoituksen merkeissä. Ensimmäisen vuoden jermut keskittyvät partiotaitojen kouluttamiseen. Kesällä koko veljesjoukko osallistuu muun lippukunnan kanssa piirileiri Sarasteelle. Syksyllä toisen vuoden jermut siirtyvät syysretkellä vartiolaisiin samalla kun vanhimmat kolkat siirtyvät jermuihin ja perustavat uuden jermuryhmän. Syksyllä jermut pitävät veljesjoukon yhteisen telttaretken ja toisen vuoden jermut suorittavat III- luokan luokkamerkkiä riihityksissä. 9.3 VARTIOIKÄISET Vuonna 2012 panostetaan ajoissa suunnittelemiseen ja kommunikaation parantamiseen. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen ovat vuoden kantavia teemoja. Samoajailtojen sunnittelua ja johdonmukaisuutta parannetaan, samoin kuin samoajien osallistumista niihin. 6

7 Sisältö tehdään mielekkäämmäksi ja koulutus vakiinnutetaan. Vartionjohtajia kannustetaan lisäämään koulutusta ja panostamaan vartio- ohjelman laatuun enemmän nyt kun siirtyy vartiolaisia, joille järjestää ohjelmaa. Vartiot pitävät viikottain WartioHarjoitukset. Lisäksi vartiot järjestävät alkukeväästä kämppäretken ja loppukeväästä paiväretken ja laavuretken ja osallistuvat talviretkelle ja 95- vuotisjuhlaan, sekä Kohtaamiseen, PäPa:n päivän mittaiseen kaupunkitapahtumaan. Kaskella VJ- kurssinsa suorittaneet osallistuvat kurssiretkelle maaliskuussa. Kesällä lippukunta lähtee piirileiri Sarastelle. Syksyllä vartiot järjestävät kämppäretken ja osallistuvat syysretken lisäksi riihityksiin jermujen kanssa, partiotaitokilpailuihin ja jouluretkelle. Samoajille järjestetään niin keväällä kuin syksylläkin kolme samoajailtaa. Lisäksi KiKa järjestää samoajien pynnöstä samoajaretken kummallaki toimintakaudella. Keväällä retki pyritään järjestämään yhteistyössä Kirkkonummen Metsänkävijöiden kanssa ja syksyllä pidetään minivaellus. Samoajat osallistuvat keväällä samoajan taipaleelle ja heitä kannustetaan osallistumaan kämppätalkoisiin. 9.4 VAELTAJAT Vaeltajaveljesjoukko keskittyy kevätkaudella vakiinnuttamaan TäysTehoT- vaeltajakillan viikkotoiminnan osaksi lippukunnan rutiineja. Ryhmänohjaajakurssi (ROK) järjestetään yhteistyössä alueen muiden lippukuntien kanssa. Jokainen vaeltaja osallistuu kurssille silmällä pitäen tulevia johtajapestejä. Vaeltajat osallistuvat piirileiri Sarasteelle osana ohjelmaorganisaatiota. Veljesjoukonjohto eli leukulenkki koordinoi Lauri Pankan johdolla vaeltajatoimintaa ja varsinaisesta toiminnasta vastaavat killan johtajat Matias Lahtinen ja Marjut Airaksinen. Syksyllä perustetaan uusi vaeltajakilta vaeltajiin siirtyvästä ikäluokasta. Vaeltajatoiminta perustuu SP:n vaeltajaohjelman aktiviteetteihin sekä lippukunnan oman eräohjelman Kuntoisuusluokan suorittamiseen. 9.5 KONKARIT Alkaneen toimintakauden urheilukalenteri tullaan täyttämään epämääräisesti, mutta perinteikkäästi sulkapallo- ja suunnitustapahtumilla. Mänkijämielestä pidetään huolta osallistumalla itsenäisyyspäivän lipunnostoon ja vuoden huipputapahtumaksi muodostuvaan lippukunnan 95- vuotisjuhlapäivään. Pienempiä konkaritapaamisia tullaan järjestämään erilaisilla kokoonpanoilla liittyen konkaritoiminnan kehittämiseen. Ainakin yksi veljesjoukon yhteinen tapaaminen tullaan pitämään Kimparin uljaissa maisemissa. 7

8 10. TOIMITILAT Kaikki toimitilat ovat erittäin aktiivisessa käytössä. Kolkka-, jermu- ja vartioikäisten viikkotoiminta on keskitetty Komion kololle. Vaeltajat kokoontuvat Karhunkololla ja Tillikka toimii johtajien pesäkkeenä ja kokous- kolona. Osa vartiotoiminnasta tullaan siirtämään Tillikkaan vuoden aikana. Toimitilojen siisteyteen kiinnitetään erityistä huomiota ja kolokohtaiset siivouslistat otetaan käyttöön. Siivous- kinkereiden järjestämistä kaavaillaan. Kaikilla koloilla etsitään aktiivisesti ekologisesti kestäviä ratkaisuja, esimerkiksi kehittämällä kierrätystä, vähentämällä paperin kulutusta ja lopettamalla kertakäyttöastioiden käyttö kokonaan. 11. KALUSTO Vuoden 2012 aikana kalustoon ei tulla tekemään suurempia hankintoja. Nykyisen kaluston kunto tarkastetaan ja tarvittaessa huolletaan. Tarkastuksen yhteydessä kalusto inventoidaan ja kehitetään lainausjärjestelmää. 12. KÄMPPÄ Vuodelle 2012 ei kämpällä ole suunnitteilla pääkiinteistöihin kohdistuvia suuria projekteja, vaan ylläpito- ja kunnostustoiminta tulee keskittymään ajan patinoimiin varastoihimme. Edellissvuonna suoritetun ylävaraston kuntokartoituksen esiintuomat putteet korjataan kohtuudella tasolle, joka vastaa kantavien rakenteiden arvioitua kestoa. Myös alaliiterin osalta on edellisvuoden aikana ilmentynyt akuuttia tarvetta kunnostukselle. Saunan kuistin tilannetta tutkitaan edelleen ja tarvittaessa tehdään suunnitelmat uusimisen tai kunnostuksen aikatauluttamiseksi. Vuoden 2012 aikana kämpällä järjestetään vartioiden, kolkkien ja jermujen kämppäretkiä, vaeltajaretkiä, riihitykset sekä koko lippukunnan syysretki. Kimparin kiinteistöjemme hyvinvointiin panostetaan keväällä ja syksyllä järjestettävissä kämppätalkoissa. Isännistön huoltoon sekä koulutukseen panostetaan järjestämällä moniulotteista kämppäkoulutusta niin uusille-, kuin vanhoillekin isännille, sekä muille asiasta kiinnostuneille johtaja- ikäisille. Ajanmukaistetun Kämppäkirjasen käytön yhdenmukaistaminen, sekä kirjasen laaja- alaisemman hyötykäytön tukeminen koulutuksessa on mukana vuoden tavoitteissa. 8

9 13. TIEDOTUS Kiho ilmestyy vuonna 2012 seuraavasti: Kiho 1/2012 ilmestyy viikolla 11, dl 8.3. Kiho 2/2012 ilmestyy viikolla 25, dl Kiho 3/2012 ilmestyy viikolla 39, dl Kiho 4/2012 ilmestyy viikolla 50, dl Kihon toimitussihteerinä toimii kevätkauden Hanna Kuivalainen ja syyskauden Siiri Rekola. Toimitussihteerin apuna on Kihokilta. Kiho kehittyy edelleen raikkaampaan suuntaan pysyäkseen ajan hermoilla. Pääpaino on lippukunnan tapahtumien uutisoinnissa ja kiinnostavien teemojen esille tuomisessa niin, että lehdestä löytyy mielenkiintoisija juttuja koko lukijakunnalle, kolkasta konkariin. Kihokkeen toimituksesta vastaa Hanna Kuivalainen. Lehtinen ilmestyy vuoden aikana kaksi kertaa toimintakausien alussa. Päätehtävänä on edelleen lippukuntalaisten informointi tulevasta toiminnasta. Lippukunnan kotisivujen ylläpidosta vastaa edelleen Lari Lehtomäki. Kotisivujen sisältöä kehitetään edelleen eteenpäin lippukuntalaisilta saadun palautteen perusteella. Sivuston käytettävyyttä ja hyödyllisyyttä lippukuntalaisille kehitetään eteenpäin. Vuoden aikana sivustojen ylläpito- kiltaan on tavoitteena saada uusia web- welhoja. Sähköpostilistat ovat edelleen johtajiston tiedotuksen selkäranka. Facebookia hyödynnetään jatkossakin sekundaarisena viestintäkanavana. Viestinnän menetelmiä ja sisäisen viestinnän toimintamalleja koulutetaan johtajistolle vuoden aikana hallituksen toimesta. 14. VANHEMPAINNEUVOSTO Vanhempainneuvosto järjestää perinteiset Partiomyyjäiset marraskuussa. 107 teatterilippua on myyty Ryhmäteatterin Don Quijote esitykseen. Keväällä lippuja myydään kesäkuussa Suomelinnassa esitettävään Peter Pan näytelmään. Kakkutukku tuotteiden myyntiä jatketaan. Tavoitteena on myöntää lippukunnalle avustusta 4 000,00 euroa. 9

10 0 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Sopulien' kämppäretki "'/'Ujohkon' tapahtuma Naalien' kämppäretki " "'/'HeMe'Open' 2 5 "'/'HeMe'Open'1 PäPan kevät- PT / Samoajan taival 6 " / " Jytä VJ>kurssi Kärppien' " kämppäretki "'/'PäPan'talvi> " PT "'/'"' /'Vuosikokous Hukkien' kämppäretki 14 " " / " 15 "'/'JoNe " / " ROKkurssi / Samoa jien retki 16 Jytä Valio>Jukola " SP:n talvi- PT / 95v-juhla 19 " " 22 " 23 ROK>kurssi Jermujen' kämppäretki Kolkkien' kämppäretki 24 " 25 " Kämppätalkoot 26 " 27 Talviretki " 28 " Kohtaaminen 29 " " Toiminnanlopetus,'ko+je Toiminnanlopetus,'vi+va " Peijaiset 10

11 0 Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 1 " " 2 " 3 " 4 " 5 " Yö0Jytä " SP:n(syys0PT 7 " Syysretki " 8 " 9 " Kolkkien( päiväretki Itsenäisyyspäiväj uhla 14 Piirin(kokous Jouluretki,(vi 15 " 16 " Myyjäiset 19 Riihitykset 20 " 21 Toiminnanaloit us,(ko+je Kämppätalkoot " 22 Toiminnanaloit us,(vi+va " 23 " Peijaiset 24 " 25 " Jytä 30 Saraste " 31 " Jermujen( telttaretki Vaeltajien( joulusauna 11

12 12

Toimintasuunnitelma HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2015 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuoden 2015 tavoitteena on jalkauttaa uusi strategia käytäntöön. Erityisesti painotetaan uusien jäsenhankintamuotojen kehittämistä ja toteuttamista,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuonna 2014 lippukunnassa toteutetaan ja kehitetään erähenkistä toimintaa eri ikäkausien tavoitteiden mukaisesti. Toiminnan laadunvalvontaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintasuunnitelma 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintasuunnitelma 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuonna 2011 jatketaan uuden partio ohjelman ja ikäkausien kehittämistä ja toiminnan vakiinnuttamista. Vuoden aikana uusien ikäkausien toimintaa

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2013 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuonna 2013 lippukunnan neljässä veljesjoukossa on vakiinnutettu olemassa olevia ohjelmia ja toimintamalleja. Uusimpien toimintamallien eli

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2012 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuoden 2012 tavoitteissa on onnistuttu hyvin. Veljesjoukoissa on vakiinnutettu jo olemassa olevia toimintamalleja, kiinnittämällä erityistä

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2011 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Vuoden 2011 tavoitteiden mukaisesti vaeltajat ja johtajat ovat kouluttautuneet kursseilla ahkerasti. Tapahtumien vastuuhenkilöille on pyritty

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2014 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY 2 1.YLEISTÄ Vuonna 2014 kehitettiin erityisesti lippukunnan sisäistä koulutusta. Veljesjoukkojenjohtajat loivat yhdessä koulutusvastaavan kanssa uusia

Lisätiedot

Viestinnän strategia ja toimintaohje

Viestinnän strategia ja toimintaohje Viestinnän strategia ja toimintaohje 2013-2015 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Olli Aimola Meri Lähteenaro Kati Pankka Iiris Rekola Siiri Rekola Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2013 2 1. VIESTINNÄLLÄ

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2010 14.8.2011 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2010-14.8.2011 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2015 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 1.YLEISTÄ Vuonna 2015 otettiin käyttöön uusia jäsenhankintamuotoja. Paperisten mainosten lisäksi HeMe osallistui Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Seikkailupäivään,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

Toimintakertomus 2010 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Toimintakertomus 2010 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Toimintakertomus 2010 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY 2 1. YLEISTÄ Lippukunnan vuoden teema HeMe näkyy ja kuuluu onnistui suunnitelmien mukaisesti. Osallistuimme keväällä järjestettyihin Skutta kaupunkileirille

Lisätiedot

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2012 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Partiovuoden 2003 toiminta oli monipuolista ja aktiivista. Jokaisella laumalla ja vartiolla oli osaavat ja innostuneet johtajat, mistä tuloksena oli lukuisat suoritetut

Lisätiedot

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää.

Vuonna 2014 on edelleen tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan ja pyrkiä kasvattamaan jäsenmäärää. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011

Helsingin Metsänkävijät ry. Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011. Tase 31.12.2011 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2011 Tase 31.12.2011 Budjetti vuodeksi 2012 Tuloslaskelmat vuosilta 2007-2011 ja budjetti vuodelle 2012 KOULUTUSTOIMINTA Toteutunut Toteutunut Toteutunut Toteutunut Budjetti Toteutunut

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2019

Toimintasuunnitelma 2019 Toimintasuunnitelma 2019 1. Yleistä Vuosi 2019 on Reippaitten Poikien 102. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2018 lopussa noin 130 jäsenen tasolla ja se pyritään pitämään vähintäänkin samalla

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2014 Tase 31.12.2014 Budjetti vuodeksi 2015 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 0,00 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 0,00

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008

Toimintasuunnitelma vuodelle 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien viidettätoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa syksyllä 2008 käyttöön Suomen Partiolaisten

Lisätiedot

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen.

Susiveikkojen toiminnan painopisteitä ovat laadukas peruspartiotoiminta kokouksissa, retkillä ja leireillä johtajahuolto jäsenmäärän kasvattaminen. Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2012-14.8.2013 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1. Yleistä Vuosi 2018 on Reippaitten Poikien 101. toimintavuosi. Lippukunnan jäsenmäärä on vuoden 2017 lopussa noin 120-130 jäsenen tasolla ja sitä pyritään kasvattamaan. Toiminnassa

Lisätiedot

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan.

Vuonna 2013 on tarkoitus rekrytoida uusia vartion- ja laumanjohtajia lippukuntaan. TOIMINTASUUNNITELMA 1. YLEISTÄ Lippukunnan tarkoituksena on edistää partiolaisen myönteistä kokonaiskehitystä. Se pyrkii kasvattamaan terveitä, sosiaalisen vastuunsa tuntevia yksilöitä. Tähän sisältyy

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 15.8.2011-14.8.2012 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii toimintakaudella 15.8.2011-14.8.2012 partio-ohjelmaa toteuttaen. Toimintakauden päätapahtuma

Lisätiedot

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta.

Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuluotsi (Yliakela) Sudenpentuluotsi johtaa sudenpentuosastoa ja vastaa sen toiminnasta. Sudenpentuosaston johtaminen: - seuraa laumojen toimintaa ja huolehtii, että se on sudenpentuohjelman mukaista,

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2006 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2006 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien neljättätoista toimintavuotta leimaavat lukuisat tapahtumat. Vuosi 2007 on partioliikkeen 100-vuotis juhlavuosi ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YLEISTÄ Leppävaaran Korvenkävijät ry:ssä (LeKo) toimi kaudella 2011 noin 40 alle 18-vuotiasta partiolaista sekä 18 täysi-ikäistä johtajaa ja 4 aikuispartiolaista. Lippukunta on

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 SISÄLLYSLUETTELO Toimintasuunnitelma 2009... 3 Yleistä... 3 Toiminta... 3 Toimintaryhmät... 3 Koulutus... 4 Muu toiminta... 4 Tiedotus ja viestintä... 4 Tapahtumat... 4 Tossu...

Lisätiedot

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018

Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:n toimintasuunnitelma 2018 Partiolippukunta Hollolan Hirvenhiihtäjät ry:ssä vuoden 2018 toiminnan painopisteinä ovat seuraavat asiat: 1. Tarpojaikäkausi. Tarpojaikäkausi on

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 2008 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2008 kevätkauden Suomen Partiolaiset - Finlands

Lisätiedot

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma Tase Budjetti vuodeksi 2016

Helsingin Metsänkävijät ry Tuloslaskelma Tase Budjetti vuodeksi 2016 Tuloslaskelma 1.1.-31.12.2015 Tase 31.12.2015 Budjetti vuodeksi 2016 KOULUTUSTOIMINTA Koulutuksen tuotot Osallistumismaksut 814,00 103,07 184,00 0,00 0,00 0,00 0,00 EA-kurssien osallistumismaksut 22,00

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009

Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(4) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2009 Mankkaan Eräsusien kuudettatoista toimintavuotta leimaavat uudistuksen tuulet. Tavoitteena on ottaa käyttöön

Lisätiedot

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä.

Retkitoimintaa varten käytössämme oli Partiolippukunta Susiveikkojen Kannatusyhdistys ry:n omistama retkikämppä Mylly-Majalammella Vihdissä. Sivu 2 (14) Toimintakertomus Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi vuonna 2009 Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry:n partio-ohjelmaa toteuttaen. Lippukunta järjesti kesällä oman noin 80 henkilön

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2011-2014 HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS TAUSTAA... 3 VISIO... 3 MISSIO... 3 TAVOITTEIDEN PURKU... 4 KÄSITTEET... 5 LIITTEET: Kolkkavihko Ruskea Linja, jermu-, vartio- ja vaeltajaohjelma

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2016 on Töölön Sinisten 84. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme ovat Töölönkadun Kolo ja Siltasaarenkadun Kallionkolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii

Lisätiedot

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä

Aika Tapahtuma Kohderyhmä Järjestäjä TAPAHTUMAKALENTERI 2017 TAMMIKUU 6.-8.1. Kinkunpolttajaiset samo TaLo, TaKo 8.1. LL&HK2018 suunnittelukokous TaLo, TaKo 13.-15.1. YSP-koulutus samo, vaelt SP 21.1. Organisaatiossa toimiminen koulutus vaelt,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2009

TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2009 uutta partiohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtuma on Susiveikkojen oma 30-vuotisjuhlakesäleiri.

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015

NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 NASTAPARTIO RY Toimintasuunnitelma 2015 Nastapartion päätavoitteet vuonna 2015 Vahva lippukunta Tukea ja koulutusta kohdennetaan erityisesti yhdistystoiminnan kannalta tärkeimpiin tehtäviin. Pestikulttuuri

Lisätiedot

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019

Laukaan Kalevalaiset Naiset ry Toimintasuunnitelma 2019 Sisältö 1. Yleistä... 3 2. Toiminnan tavoitteet vuonna 2019... 3 3. Toiminta... 3 4. Tiedotus... 4 5. Hallinto... 4 5.1. Vuosikokous... 4 5.2. Hallitus... 4 6. Yhteistyötahot... 5 7. Talous... 5 Liite:

Lisätiedot

Strategia HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY

Strategia HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY Strategia 2015-2018 HELSINGIN M ET SÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS Taustaa... 3 Visio... 3 Missio... 3 Tavoitteet... 3 Käytetyt termit... 5 TAUSTAA Lippukunnan nykyistä strategiaa suunniteltaessa Johtajaneuvostoissa

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/6 14.10.2009. Yleistä Sivu 1/6 14.10.2009 Yleistä Vuosi 2010 on Töölön Sinisten 77. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme tullee olemaan Töölönkadun kolo ja retkipaikkamme Långvikin uusi kämppä. Alkavan vuoden tavoitteena on

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 Kesä

Lisätiedot

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!!

% % Partiolippukunta% Mankkaan%Eräsudet%ry%!!!!! Toimintasuunnitelma!vuodelle!2015!! MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelma2015 Partiolippukunta MankkaanEräsudetry Toimintasuunnitelmavuodelle2015 MankkaanEräsudetryjatkaa22.toimintavuotenaanpartio=ohjelmantoteuttamista.Vuonna2015 lippukuntakiinnittääerityistähuomiotatoimintansalaadukkuuteensekäyli15=vuotiaidenpysymiseen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

Toimintasuunnitelma vuodelle 2007 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1/5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusien neljättätoista toimintavuotta leimaavat lukuisat tapahtumat. Vuosi 2007 on partioliikkeen 100-vuotis juhlavuosi ja

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011

Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Mankkaan Eräsusien kahdeksantenatoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010

Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2010 Mankkaan Eräsusien seitsemäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai 25.4.2015 klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15) III Luokan riihitys III luokan loppututkinnon riihitys on valoisan aikaan tehtävä partiotaitokilpailun kaltainen päiväretki. Reitti on noin 7 km pitkä. Reitin varrella on lähdön ja maalin lisäksi 6 miehitettyä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry

PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT ry TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 PARTIOLIPPUKUNTA SUSIVEIKOT RY TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-14.8.2010 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimi toimintakauden 1.1.-14.8.2010 Suomen

Lisätiedot

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa

www.vaasanteknillinenseura.fi jsa www.vaasanteknillinenseura.fi VAASAN TEKNILLINEN SEURA RY 5 Toimintasuunnitelma vuodeksi 2015 1 YLEISTÄ Kuten aikaisempinakin vuosina, myös vuoden 2015 aikana järjestämme useita erilaisia tilaisuuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017

KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 KASKENKAATAJIEN TAPAHTUMAKALENTERI 2017 HAP=Hämeenlinnan alueen partiolaiset =Hämeen partiopiiri SP=Suomen partiolaiset TAMMIKUU 6.1. Tilastojen DL Malla 14.1 Kolotalkoot Syke 15.1. Ansiomerkkien hakudeadline

Lisätiedot

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Sivu 1/6. Yleistä Sivu 1/6 Yleistä Sudenpennut Vuosi 2017 on Töölön Sinisten 85. toimintavuosi. Kokoontumispaikkamme on Töölönkadun Kolo. Lippukunnan retkien pääsääntöisenä näyttämönä toimii Långvikin Kämppämme Kirkkonummella.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 MANKKAAN ERÄSUDET RY 1(5) Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Mankkaan Eräsusien yhdeksäntenätoista toimintavuotena jatkamme uuden ohjelman toteuttamista ja tulemme

Lisätiedot

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011

Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Hallituksen kokous 1 / 2010-2011 Aika: 22.8.2010 klo 16:37 17:52 Paikka: Paikalla: Vartiokolo, Vetelintie 5 kerhohuoneisto, Helsinki Mika Kontiainen (puheenjohtaja), Mikko Mulari (sihteeri), Hannes Hämäläinen

Lisätiedot

Lippukunnanjohtaja vastaa koko lippukunnan toiminnasta, yhdessä hallituksen kanssa.

Lippukunnanjohtaja vastaa koko lippukunnan toiminnasta, yhdessä hallituksen kanssa. Lippukunnanjohtaja (lpkj) Lippukunnanjohtaja vastaa koko lippukunnan toiminnasta, yhdessä hallituksen kanssa. Yleiset tehtävät ja vastuualue: - kantaa vastuun koko lippukunnasta ja edustaa hallitusta -

Lisätiedot

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015

Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala TOIMINTASUUNNITELMA 2014-2015 Partiolippukunta Harjun Pojat ry Kangasala Toimintasuunnitelman sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 3 2. TAPAHTUMAKALENTERI... 3 3. SUDENPENTUJEN

Lisätiedot

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008

Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Lahden siniset TOIMINTASUUNNITELMA, TAPAHTUMAKALENTERI JA TALOUSARVIO 2008 Sisällysluettelo 1. Kansi sivu 1 2. Toimintasuunnitelma sivu 3 3. Tapahtumakalenteri sivu 5 4. Talousarvio sivu 7 Perustiedot

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Toimintakertomus!vuodelle!2008! TÖÖLÖNSINISETRY TOIMINTAKERTOMUS 12.3.2009 Toimintakertomusvuodelle2008 Yleistä Vuosi 2008 oli partiolippukunta Töölön Siniset ry:n 75. toimintavuosi. Toimipaikkamme on edelleentöölöjakolotöölönkatu34:ssä.uusirakenteillaolevaeräkämppäonkirkkonummella,

Lisätiedot

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA

AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA AVIAPARTION TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 5.11.2013 8.11.2013 2 SISÄLLYS JÄSENISTÖ... 5! TOIMINTA... 6! SUDENPENTUTOIMINTA... 7! SEIKKAILIJATOIMINTA... 7! TARPOJATOIMINTA... 8! SAMOAJATOIMINTA... 9!

Lisätiedot

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä

Partiolippukunta Sipoon Hukat ry 24.8.2010 Pestijärjestelmä Tästä versiosta Tämä Sipoon Hukkien pestijärjestelmän versio on päivitetty vastaamaan uuden partio-ohjelman pestejä. Vanha pestijärjestelmä on ollut voimakkaasti tämän version kehityksen pohjalla, kiitokset

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 2 PERUSTIEDOT Jäsenistö Lippukunnassa oli toimintavuonna 119 jäsentä,

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista Kuva: Antti Kurkinen Ei-Vielä-Partiolaiset mukaan Roihuamaan! Lippukunnat saavat Sp:n lippukuntapostin mukana materiaalia Roihun ja partion markkinointitapahtuman

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Koulutus Tiedotus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Koulutus Tiedotus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Perustiedot Toiminta Koulutus Tiedotus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 2 PERUSTIEDOT Jäsenistö Lippukunnassa oli toimintavuoden päättyessä 123

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2008

Toimintakertomus vuodelta 2008 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2008 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Syksyllä siirryttiin useimpien ryhmien kohdalla partion

Lisätiedot

Jäsenlaskutus Kuksassa

Jäsenlaskutus Kuksassa Jäsenlaskutus Kuksassa SISÄLLYSLUETTELO 1. Jäsenlaskutusaikataulu... 2 Uudet jäsenet... 2 Kevätkaudella (tammikuu-heinäkuu) liittyvät jäsenet... 2 Syyskaudella (elokuu-joulukuu) liittyvät jäsenet... 2

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014. Lahden nuorisovaltuusto TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2014 sivu 2 / 8 Toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus vuodelle 2014 SISÄLLYSLUETTELO 3. VUODEN 2014 TOIMINNAN PAINOPISTEET 1. PARANNETAAN NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta

Töölön Siniset ry. Vanhempainilta Töölön Siniset ry Vanhempainilta 30.8.2006 Töölön Siniset ry:n rakenne Vuosikokous Hallitus Lippukunnajohtaja Johtajat Akela Sampo Valtermanni LJN Laumanjohtaja VJN Vartionjohtaja Hankeohjaaja Laumat Vartiot

Lisätiedot

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Yleistä. Sudenpennut. Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 16.11.2014 Yleistä Vuosi 2015 on Kirkkonummen Metsänkävijöiden (KiMe) 39. toimintavuosi. Vuoden päätapahtumat ovat kaikille lippukunnan

Lisätiedot

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry

LPKJ-BAROMETRI Jarno Hakulinen. Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry LPKJ-BAROMETRI 213 21.1.213 Jarno Hakulinen SISÄLLYSLUE TTE LO 1. Yleistä... 3 2. Taustaa... 3 2.1. Vastanneet piireittäin... 3 2.2. Lippukunnanjohtajan ikä... 4 2.3. Lippukunnanjohtajan toimikaudet lippukunnassa...

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello

KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon

Lisätiedot

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit

Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry. Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 1 Partiolippukunta Ryttylän Eräveikot ry Perustiedot Toiminta Tiedotus Koulutus Kalusto Talous Taustayhteisö ja yhteistyökumppanit 2 PERUSTIEDOT Jäsenistö Lippukunnassa oli toimintavuoden päättyessä 113

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Toimintasuunnitelma vuodelle 2006 Järjestöhallitus Puheenjohtaja Jussi Sipilä (kevät) Ilkka Lehto (syksy) Varapuheenjohtaja Ilkka Lehto (kevät) Jussi Sipilä (syksy) Sihteeri Juha Lehto (kevät) Janne Peltola (syksy) Isännistö Visa Jokelainen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry 1 / 7 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Mankkaan Eräsudet ry jatkaa 21. toimintavuotenaan nykyisen partio-ohjelman toteuttamista. Vuonna 2014

Lisätiedot

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018

Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 Jämijärven Miilunvartijoiden kevät 2018 FRAMIL =Lounais-Suomen Partiopiirin järjestämä suurtapahtuma Porissa 8.-10.6. Tapahtumaan voi osallistua myös ei-partiolainen kaveri ja aikuinen Huom! Ilmoittautuminen

Lisätiedot