Työvoimatilasto. Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. 2008, joulukuu ja 4. neljännes

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työvoimatilasto. Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. 2008, joulukuu ja 4. neljännes"

Transkriptio

1 Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2008, joulukuu ja 4. neljännes Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten Korjaus. Julkistusta korjattu klo 11. Korjattu teksti merkitty punaisella: vähemmän oli aiemmin enemmän. Työllisiä oli vuoden 2008 joulukuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan eli enemmän kuin vuotta aiemmin. mahtuu työllisten määrän virhemarginaaliin (±29 000) vuotiaiden työllisten määrä kasvoi, mutta vuotiaiden työllisten määrä väheni. Määrä- ja osa-aikaisissa työsuhteissa työskentelevien palkansaajien määrä väheni, kun taas jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä lisääntyi. Määrä- ja osa-aikaiset työsuhteet ovat yleisimpiä nuorten, vuotiaiden keskuudessa. Työllisten määrä väheni Länsi-Suomen läänissä, muissa lääneissä se hieman kasvoi. Työllisyysaste eli työllisten osuus vuotiaista oli joulukuussa 69,5 prosenttia eli prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 7 prosenttia. Miesten työllisyysaste oli 7 prosenttia ja naisten työllisyysaste 68,4 prosenttia. Nuorten työllisyysaste laski 2,1 prosenttiyksikköä 38,7 prosenttiin. Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2008 joulukuussa joka on enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. mahtuu työttömien lukumäärän virhemarginaaliin (±14 000). Työttömyysaste oli 6,1 prosenttia eli prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi oli joulukuussa 6,6 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 4,7 prosenttia, ja korkein Oulun läänissä, 9,2 prosenttia vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli joulukuussa 12,4 prosenttia, mikä oli 1,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 16,7 prosenttia. Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 Työllisyyden muutokset 2008/ /12 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä vuotias väestö Työvoima yhteensä Työlliset yhteensä palkansaajat yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet Työttömät Työvoimaan kuulumattomat yhteensä Työllisyysaste (15 64 vuotiaat), % Työttömyysaste, % Työvoimaosuus, % -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. 2008/ /12, % 2008/ / , , , ,9 Prosenttiyksikköä 69,5 69,5 6,1 6,0 66,2 66,3 Työvoimatutkimuksen neljännesvuosi- ja vuositiedot Seuraavassa on esitetty vuoden 2008 viimeisen neljänneksen ja koko vuoden 2008 keskimääräisiä työllisyysja työttömyyslukuja. Luvut ovat tarkempia kuin kuukausittaiset tiedot, sillä ne perustuvat suurempaan otokseen. Neljännesvuosittain ja vuosittain julkaistaan työllisyystietoja muun muassa toimialoittain ja maakunnittain, mihin kuukausittainen otoskoko ei riitä. Vuoden 2008 työllisyys- ja työttömyysluvut on päivitetty työvoimatutkimuksen tietokantataulukoihin. Tietokantataulukot sekä tuoreinta kuukautta ja neljännestä koskevat taulukot löytyvät osoitteesta: Työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin henkeä eli enemmän kuin vuoden 2007 vastaavana aikana. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien, yrittäjien sekä vuotiaiden työllisten määrät lisääntyivät ja vuotiaiden sekä osa- ja määräaikaisessa työsuhteessa olevien palkansaajien määrä väheni vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna. Työttömiä vuoden viimeisellä neljänneksellä oli henkeä, mikä oli vähemmän kuin vuoden 2007 loka-joulukuussa. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan lomautettuna oli vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä noin henkilöä. Määrä on kasvanut selvästi loppuvuonna 2008, sillä saman vuoden kolmannella neljänneksellä lomautettuja oli vain noin henkilöä. Lomautettujen tilastointitapa on kuvattu artikkelissa: Vuonna 2008 työllisiä oli työvoimatutkimuksen mukaan keskimäärin henkeä eli enemmän kuin vuonna Loppuvuotta kohti työllisyyden kasvuvauhti hidastui. Ensimmäisellä vuosipuoliskolla työllisten määrän keskimääräinen lisäys kuukausittain oli henkeä ja toisella vuosipuoliskolla se oli henkeä. Työttömiä vuonna 2008 oli keskimäärin eli vähemmän kuin vuonna Työttömyysaste vuonna 2008 oli 6,4 prosenttia, kun se vuonna 2007 oli 6,9 prosenttia. Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot Työvoimatoimistoissa ( alkaen työ- ja elinkeinotoimistoja) oli joulukuun 2008 lopussa kaikkiaan työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työttömyys kasvoi edellisestä vuodesta kaikkien muiden TE-keskusten alueilla, paitsi Satakunnassa (-0 %). Eniten työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi Etelä-Pohjanmaalla (15 %), Pohjanmaalla (15 %) ja Pirkanmaalla (12 %). Joulukuun lopussa työvoimatoimistoihin ilmoittautuneita lomautettuja oli , mikä oli enemmän kuin vuosi sitten. Työvoimapoliittisin toimenpitein sijoitettuja oli joulukuun lopussa yhteensä , mikä oli vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 2,9 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 2

3 4 000 suurempi kuin edellisen vuoden joulukuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin joulukuussa uutta avointa työpaikkaa eli vähemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Muutokset 2008/ /12 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan, tuhatta henkeä Työttömät työnhakijat yli vuoden työttömänä olleet Toimenpiteillä yhteensä tukitoimenpitein työllistetyt työvoimakoulutuksessa työharjoittelussa, vuorottelutyössä Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. 2008/ /12, % 2008/ / , , , , , , ,7 Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot: Petri Syvänen puh , Linkit Artikkeli lomautetuista: Työvoimatutkimuksen päivitetyt tietokantataulukot: Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston eroista on kerrottu työvoimatutkimuksen laatuselosteessa. Katso kausitasoitetusta trendistä ja sen käytön rajoituksista Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta Population and social conditions -aihealueelta. 3

4 Sisällys 2008, joulukuu 1.1 Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2008/ / vuotias väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2008/ / vuotias väestö sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työvoimaosuus sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työllisyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työlliset ammattiaseman mukaan 2008/ / Työlliset työnantajasektorin mukaan 2008/ / Työlliset lääneittäin 2008/ / Osa-aikatyöllisten osuus työllisistä sukupuolen mukaan 2008/ / Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2008/ / Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan (%) 2008/ / Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2008/ / Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2008/ / Työttömyysaste lääneittäin 2008/ / Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2008/ , 4. neljännes 7.1 Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2008/IV vuotias väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2008/IV vuotias väestö sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työvoimaosuus sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työllisyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työlliset ammattiaseman mukaan 2008/IV Työlliset toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV Työlliset työnantajasektorin mukaan 2008/IV Työlliset lääneittäin 2008/IV Työlliset maakunnittain 2008/IV Osa-aikatyöllisten osuus työllisistä sukupuolen mukaan 2008/IV Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2008/IV Palkansaajat toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan (%) 2008/IV Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2008/IV Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan (%) 2008/IV Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 2008/IV Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV Työttömyysaste lääneittäin 2008/IV Työttömyysaste maakunnittain 2008/IV Kuviot 1.1 Työlliset, trendi ja alkuperäinen sarja Työllisyysaste, trendi ja alkuperäinen sarja Työttömät, trendi ja alkuperäinen sarja Työttömyysaste, trendi ja alkuperäinen sarja...26 Laatuseloste: Työvoimatutkimus

5 2008, joulukuu 1.1 Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / /12 Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Tunnusluku Sukupuoli Työllisyysaste Sukupuolet yhteensä 69,5 69,8 69,5 (-vuotiaat) Miehet 7 71,4 70,2 68,4 68,2 68,7 - Työttömyysaste Sukupuolet yhteensä 6,1 6,0 6,0 Miehet 6,0 5,5 5,9 6,1 6,6 6,1 Työvoimaosuus Sukupuolet yhteensä 66,2 66,6 66,3 - Miehet 68,1 68,5 68,0 64,3 64,6 64, vuotias väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Työmarkkina-asema Sukupuoli vuotias Sukupuolet yhteensä väestö Miehet Työvoima Sukupuolet yhteensä Miehet , Työlliset Sukupuolet yhteensä Miehet Työttömät Sukupuolet yhteensä ,9 Miehet , Työvoimaan Sukupuolet yhteensä ,9 kuulumattomat Miehet , ,5 5

6 vuotias väestö sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , Miehet , , , , , Työvoimaosuus sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / /12 Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,2 66,6 66,3 - yhteensä 44,2 47,1 46,0-1,8 88,2 88,4 87,9 4 39,6 39,7 0,7 74,1 74,4 74,0 Miehet ,1 68,5 68,0 41,1 44,2 43,6-2,5 90,9 91,2 89,7 1,2 42,6 41,6 42,2 75,2 75,6 74, ,3 64,6 64,7-47,5 5 48,6-1,1 85,5 85,6 86,1-38,4 37,8 37,4 72,9 73,1 73,2-6

7 2.2 Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , Miehet , , , , , , , Työllisyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / /12 Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,2 62,5 62,4-0,2 yhteensä 38,7 4 40,9-2,1 83,7 84,1 83,3 38,1 37,5 37,5 69,5 69,8 69,5 Miehet ,0 64,7 64,0 34,3 38,7 38,9-4,6 86,6 87,1 85,2 1,4 40,2 39,4 39,5 0,7 7 71,4 70, ,7-43,3 42,5 42, ,4-0,8 36,2 35,8 35,7 68,4 68,2 68,7-7

8 3.2 Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , , Miehet , , , , , , , Työlliset ammattiaseman mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / /12 Ammattiasema Työlliset yhteensä Yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet Palkansaajat -palkansaajista toimihenkilöitä -palkansaajista työntekijöitä 1000 henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä / /12 Prosenttia (%) 7,2-0,7 0,9-3,6 3.4 Työlliset työnantajasektorin mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ /11 Työnantajasektori Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) Yksityinen sektori Julkinen sektori -valtio -kunta 1000 henkeä 1000 henkeä / henkeä / /12 Prosenttia (%) -0,8 3,3 5,0 2,8 3.5 Työlliset lääneittäin 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ /11 Lääni Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu Lappi 1000 henkeä 1000 henkeä / henkeä / /12 Prosenttia (%) 1,1-1,9 2,1 1,5 5,7 8

9 3.6 Osa-aikatyöllisten osuus työllisistä sukupuolen mukaan 2008/ /12 Sukupuoli Sukupuolet yhteensä Miehet Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / /12 Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) 14,4 14,8 15,3-0,9 9,6 9,5 1-0,9 19, ,8 3.7 Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2008/ /12 Sukupuoli Sukupuolet yhteensä Miehet Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) , , ,1 4.1 Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan (%) 2008/ /12 Työsuhde Kaikki palkansaajat -jatkuva kokoaikatyö -jatkuva osa-aikatyö -määräaikainen kokoaikatyö -määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / /12 Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) ,3 76,3 75,8 1,5 9,4 9,7 10,2-0,8 9,3 9,8 9,7-4,0 4,1 4,3-13,3 13,9 14,0-0,7 13,4 13,8 14,5-1,1 4.2 Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2008/ /12 Työsuhde Kaikki palkansaajat -jatkuva kokoaikatyö -jatkuva osa-aikatyö -määräaikainen kokoaikatyö -määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) , , , , , , ,5 9

10 5.1 Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / /12 Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,1 6,0 6,0 yhteensä 12,4 13,8 11,3 1,2 5,2 4,9 5,3-5,7 5,3 5,4 0,2 6,1 6,1 6,1 Miehet ,0 5,5 5,9 16,4 12,4 10,7 5,8 4,7 4,5 5,0-5,6 5,3 6,4-0,8 6,1 5,6 6, ,1 6,6 6,1 8,8 15,1 11,8-3,0 5,7 5,4 5,5 0,2 5,8 5,3 4,5 1,3 6,1 6,7 6,1 5.2 Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2008/ /12 Vuosi/Kuukausi 2008/ / / / / henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,9 yhteensä , , , ,7 Miehet , , , , , , , , Työttömyysaste lääneittäin 2008/ /12 Lääni Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu Lappi Vuosi/Kuukausi 2008/ /11 Prosenttia (%) Prosenttia (%) 6,1 6,0 4,7 5,1 6,6 6,1 7,3 6,0 9,2 9,0 8,3 11,8 2007/12 Prosenttia (%) 6,0 4,5 5,3 11,3 7,9 13,5 2008/ /12 Prosenttiyksikköä (%) 0,2 1,3-4,0 1,3-5,2 10

11 6.1 Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2008/12 Vuosi/Kuukausi Työlliset 2006/ / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / / /12 Työttömät 1000 henkeä 1000 henkeä Työttömät työnhakijat (Työ- ja elinkeinoministeriö) 1000 henkeä Työttömyysaste, vuotiaat Työttömyysaste, vuotiaat Prosenttia (%) Prosenttia (%) 233 7,2 17, ,2 17, ,1 17, ,0 17, ,9 16, ,8 15, ,8 15, ,9 15, ,9 16, ,9 16, ,8 16, ,7 16, ,6 15, ,4 15, ,3 14, ,2 14, ,2 15, ,3 15, ,4 16, ,4 16, ,5 16, ,5 16, ,5 16, ,6 16, ,6 16,7 11

12 2008, 4. neljännes 7.1 Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Tunnusluku Sukupuoli Työllisyysaste Sukupuolet yhteensä 69,9 71,6 69,5 (-vuotiaat) Miehet 71,2 73,6 70,7 68,4 69,6 68,2 0,2 Työttömyysaste Sukupuolet yhteensä 6,0 5,6 6,1 - Miehet 5,8 5,0 5,9 6,1 6,2 6,3-0,2 Työvoimaosuus Sukupuolet yhteensä 66,5 67,8 66,3 0,2 Miehet 68,7 7 68,3 64,3 65,4 64, vuotias väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Työmarkkina-asema Sukupuoli vuotias Sukupuolet yhteensä väestö Miehet Työvoima Sukupuolet yhteensä ,8 Miehet , Työlliset Sukupuolet yhteensä Miehet , ,8 Työttömät Sukupuolet yhteensä ,1 Miehet ,1 Työvoimaan Sukupuolet yhteensä kuulumattomat Miehet

13 vuotias väestö sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , Miehet , , Työvoimaosuus sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,5 67,8 66,3 0,2 yhteensä 46,1 53,1 46,8-0,7 88,3 88,7 88,0 4 39,9 39,1 74,3 75,9 74,0 Miehet ,7 7 68,3 44,1 51,6 44,2-9 91,4 9 0,7 42,5 42,6 41,7 0,8 75,7 77,5 75, ,3 65,4 64,3 48,3 54,6 49,5-1,2 85,6 85,9 85,6 37,9 37,4 36,7 1,2 72,9 74,2 72,9 13

14 8.2 Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,8 yhteensä , , , ,8 Miehet , , , , , , Työllisyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,5 64,0 62,3 0,2 yhteensä 39,6 47,1 4-0,9 84,1 84,6 83,7 38,0 37,9 36,8 1,2 69,9 71,6 69,5 Miehet ,7 66,8 64,3 37,3 45,9 38,2-0,8 86,9 88,0 86,3 0,7 40,2 4 39,0 1,2 71,2 73,6 70, ,3 60,2 42,0 48,5 43,0-81, ,2 35,9 35,6 34,7 1,2 68,4 69,6 68,2 0,2 14

15 9.2 Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , Miehet , , , , , , , ,7 9.3 Työlliset ammattiaseman mukaan 2008/IV /IV 2008/III Ammattiasema Työlliset yhteensä Yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet Palkansaajat -palkansaajista toimihenkilöitä -palkansaajista työntekijöitä 1000 henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä /IV - Prosenttia (%) 9,6-0,2 1,1-2,7 15

16 9.4 Työlliset toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV /IV 2008/III Toimiala TOL 2002 Toimialat yhteensä A, B Maa-, riista-, metsä- ja kalatalous Maa-, riista- ja kalatalous 01, 05 Metsätalous 02 C-E Teollisuus; sähkö- ja vesihuolto; kaivostoiminta Kulutustavarateollisuus Metsäteollisuustuott. ja huonekalujen 20-21, 361 valmistus Kustantaminen, painam. ja ääni- ym. 22 tallenteiden jäljent. Metalli- yms. teollisuus 10-14, 27-35, 37 Muu teollisuus 23-26, , F Rakentaminen 45 Maa- ja vesirakentaminen 451, 45219, 4523, 4524 Talonrakent., rakennusasennus ja 45211, 4522, 4525, viimeistely 453, 454, 455 G, H Kauppa; majoitus- ja ravitsemustoiminta G Kauppa Moottoriajoneuvojen kauppa 501, 503, 504 Huoltamotoiminta ja kotitalousesineiden 502, 505, 527 korjaus Agentuuritoiminta ja tukkukauppa 51 Vähittäiskauppa H Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Kuljetus Tietoliikenne 64 J, K Rahoitus, vakuutus ja liike-elämän palvelut J Rahoitus- ja vakuutustoiminta Kiinteistöalan palvelut, vuokraus ja siivous 70, 71, 747 Tekninen palvelu ja palvelut liike-elämälle 72, 73, , 748 L-Q Julkiset ja muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut L Julkinen hallinto ja maanpuolustus; 75 pakollinen sosiaalivakuutus M Koulutus 80 Terveyspalvelut 851, 852 Sosiaalipalvelut 853 Muut palvelut X Toimiala tuntematon henkeä 1000 henkeä henkeä /IV - Prosenttia (%) 5,6 5,9 4,4-3,5-5,0-10,8-0,9-8,1 2,7 4,2 2,2 0,9 1,1 5,7 5,6 2,3-1,2-2,3-10,7 5,6 4,7-2,1 3,0-1,5-2,1 5,5 5,6 6,4. 16

17 9.5 Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV - Toimiala TOL 2002 Toimialat yhteensä A, B Maa-, riista-, metsä- ja kalatalous Maa-, riista- ja kalatalous 01, 05 Metsätalous 02 C-E Teollisuus; sähkö- ja vesihuolto; kaivostoiminta Kulutustavarateollisuus Metsäteollisuustuott. ja huonekalujen 20-21, 361 valmistus Kustantaminen, painam. ja ääni- ym. 22 tallenteiden jäljent. Metalli- yms. teollisuus 10-14, 27-35, 37 Muu teollisuus 23-26, , F Rakentaminen 45 Maa- ja vesirakentaminen 451, 45219, 4523, 4524 Talonrakent., rakennusasennus ja 45211, 4522, 4525, viimeistely 453, 454, 455 G, H Kauppa; majoitus- ja ravitsemustoiminta G Kauppa Moottoriajoneuvojen kauppa 501, 503, 504 Huoltamotoiminta ja 502, 505, 527 kotitalousesineiden korjaus Agentuuritoiminta ja tukkukauppa 51 Vähittäiskauppa H Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Kuljetus Tietoliikenne 64 J, K Rahoitus, vakuutus ja liike-elämän palvelut J Rahoitus- ja vakuutustoiminta Kiinteistöalan palvelut, vuokraus ja 70, 71, 747 siivous Tekninen palvelu ja palvelut 72, 73, , liike-elämälle 748 L-Q Julkiset ja muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut L Julkinen hallinto ja maanpuolustus; 75 pakollinen sosiaalivakuutus M Koulutus 80 Terveyspalvelut 851, 852 Sosiaalipalvelut 853 Muut palvelut X Toimiala tuntematon /IV 2008/III Miljoonaa tuntia 1080,7 56,2 45, ,0 2 27,8 13,1 106,0 31,7 84,0 21,3 62,7 170,8 135,8 11,1 15,4 46,6 62,6 35,0 8 64,8 15,8 158,9 23,5 33,2 102,2 326,9 49,4 62,9 73,0 82,7 58,8 4,2 Miljoonaa tuntia 1017, ,9 21,3 28,2 11,3 98,9 28,4 91,3 22,5 68, ,9 9,4 13,3 42,8 58,3 36,7 73,7 59,8 13,9 142,5 19,4 3 92,7 285,6 42,8 48,9 63,4 74,3 56,2 5,1 Miljoonaa tuntia 1069,3 54,9 44, ,0 22,3 32,3 14,1 105,7 33,6 82,3 20,2 62,1 166,2 131,3 1 14,5 44,3 61,5 34,9 81,4 64,1 17,3 154,9 21, ,9 319,2 50,9 63,9 69,4 8 54,8 2,5 2008/IV - Prosenttia (%) 1,1 2,5 2,0 4,7-4,3-8,5-14,1-6,9-5,6 2,1 5,4 2,8 3,5 6,6 5,3 1,8-1,1-8,8 2,6 8,6 9,7-0,7 2,4-2,9-1,5 5,2 3,0 7,5. 17

18 9.6 Työlliset työnantajasektorin mukaan 2008/IV /IV 2008/III Työnantajasektori Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) Yksityinen sektori Julkinen sektori -valtio -kunta 1000 henkeä 1000 henkeä henkeä /IV - Prosenttia (%) 2,2 2,9 1,9 9.7 Työlliset lääneittäin 2008/IV /IV 2008/III Lääni Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu Lappi 1000 henkeä 1000 henkeä henkeä /IV - Prosenttia (%) 1,3-4,3 0,9 3,9 9.8 Työlliset maakunnittain 2008/IV /IV 2008/III Maakunta Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi 1000 henkeä 1000 henkeä henkeä /IV - Prosenttia (%) 2,3 2,6 0,7 2,6-3,6-1,6 1,2-0,9-1,5 1,1 5,8 5,0-3,1-0,2-4,9 4,0 3,9 18

19 9.9 Osa-aikatyöllisten osuus työllisistä sukupuolen mukaan 2008/IV - Sukupuoli Sukupuolet yhteensä Miehet 2008/IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) 14,2 12,0 15,1-0,9 9,4 7,9 9,9-19,4 16,5 20,7-1, Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2008/IV - Sukupuoli Sukupuolet yhteensä Miehet 2008/IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) , , ,5 19

20 10.1 Palkansaajat toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV /IV 2008/III Toimiala TOL 2002 Toimialat yhteensä A, B Maa-, riista-, metsä- ja kalatalous Maa-, riista- ja kalatalous 01, 05 Metsätalous 02 C-E Teollisuus; sähkö- ja vesihuolto; kaivostoiminta Kulutustavarateollisuus Metsäteollisuustuott. ja huonekalujen 20-21, 361 valmistus Kustantaminen, painam. ja ääni- ym. 22 tallenteiden jäljent. Metalli- yms. teollisuus 10-14, 27-35, 37 Muu teollisuus 23-26, , F Rakentaminen 45 Maa- ja vesirakentaminen 451, 45219, 4523, 4524 Talonrakent., rakennusasennus ja 45211, 4522, 4525, viimeistely 453, 454, 455 G, H Kauppa; majoitus- ja ravitsemustoiminta G Kauppa Moottoriajoneuvojen kauppa 501, 503, 504 Huoltamotoiminta ja kotitalousesineiden 502, 505, 527 korjaus Agentuuritoiminta ja tukkukauppa 51 Vähittäiskauppa H Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Kuljetus Tietoliikenne 64 J, K Rahoitus, vakuutus ja liike-elämän palvelut J Rahoitus- ja vakuutustoiminta Kiinteistöalan palvelut, vuokraus ja siivous 70, 71, 747 Tekninen palvelu ja palvelut liike-elämälle 72, 73, , 748 L-Q Julkiset ja muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut L Julkinen hallinto ja maanpuolustus; 75 pakollinen sosiaalivakuutus M Koulutus 80 Terveyspalvelut 851, 852 Sosiaalipalvelut 853 Muut palvelut X Toimiala tuntematon henkeä 1000 henkeä henkeä /IV - Prosenttia (%) -0,2 11,6 19,0 4,6-4,1-6,4-11,3-1,7-0,7-7,2-1,4-0,9 1,2 1 5,4-0,9 2,2-5,6-3, ,5 3,7-3,3 1,6-1,6-2,6 4,5 4,9 1,7. 20

21 10.2 Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2002) 2008/IV - Toimiala TOL 2002 Toimialat yhteensä A, B Maa-, riista-, metsä- ja kalatalous Maa-, riista- ja kalatalous 01, 05 Metsätalous 02 C-E Teollisuus; sähkö- ja vesihuolto; kaivostoiminta Kulutustavarateollisuus Metsäteollisuustuott. ja huonekalujen 20-21, 361 valmistus Kustantaminen, painam. ja ääni- ym. 22 tallenteiden jäljent. Metalli- yms. teollisuus 10-14, 27-35, 37 Muu teollisuus 23-26, , F Rakentaminen 45 Maa- ja vesirakentaminen 451, 45219, 4523, 4524 Talonrakent., rakennusasennus ja 45211, 4522, 4525, viimeistely 453, 454, 455 G, H Kauppa; majoitus- ja ravitsemustoiminta G Kauppa Moottoriajoneuvojen kauppa 501, 503, 504 Huoltamotoiminta ja 502, 505, 527 kotitalousesineiden korjaus Agentuuritoiminta ja tukkukauppa 51 Vähittäiskauppa H Majoitus- ja ravitsemistoiminta 55 I Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Kuljetus Tietoliikenne 64 J, K Rahoitus, vakuutus ja liike-elämän palvelut J Rahoitus- ja vakuutustoiminta Kiinteistöalan palvelut, vuokraus ja 70, 71, 747 siivous Tekninen palvelu ja palvelut 72, 73, , liike-elämälle 748 L-Q Julkiset ja muut yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset palvelut L Julkinen hallinto ja maanpuolustus; 75 pakollinen sosiaalivakuutus M Koulutus 80 Terveyspalvelut 851, 852 Sosiaalipalvelut 853 Muut palvelut X Toimiala tuntematon /IV 2008/III Miljoonaa tuntia 915,9 16,5 8,5 8,0 186,5 18,4 25,3 12,6 99,1 31,1 62,2 16,5 45,7 141,9 112,8 9,7 11,2 4 52,0 29,1 65,0 49,5 15,4 136,4 22,3 28,6 85,5 303,6 49,2 61,6 68,3 79,0 45,5 3,8 Miljoonaa tuntia 845,9 19,0 11,4 7,6 173,8 18,9 25,1 1 92,2 27,3 67,0 17,5 49,5 134,0 104,3 8,4 8,8 38,6 48,6 29,6 61,6 47,7 13,8 121,4 18,2 26,0 77,1 264,8 42,8 47,7 59,0 71,7 43,5 4,3 Miljoonaa tuntia 916,6 15,4 7,8 7,6 195,2 20,2 29,0 13,4 99,9 32,8 63,5 16,4 47,1 138,2 109,9 9,0 10,8 39,2 5 28,3 68,8 51,5 17,3 132,8 20,7 26,4 85, ,9 62,6 65,7 76,7 44,4 2,3 2008/IV - Prosenttia (%) - 7,6 8,9 6,2-4,5-8,8-12,8-5,7-0,8-5,1-2,1-3,0 2,7 2,6 6,9 4,2 2,0 2,0 2,8-5,5-3,9-1 2,7 7,9 8,0-1,1-3,3-1,5 3,9 2,9 2,3. 21

22 10.3 Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan (%) 2008/IV - Työsuhde Kaikki palkansaajat -jatkuva kokoaikatyö -jatkuva osa-aikatyö -määräaikainen kokoaikatyö -määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä 2008/IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) ,1 75,5 75,7 1,4 9,5 7,8 10,2-0,7 9,5 13,1 9,8-3,9 3,6 4,3-13,4 16,7 14,1-0,7 13,4 11,3 14,5-1, Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2008/IV - Työsuhde Kaikki palkansaajat -jatkuva kokoaikatyö -jatkuva osa-aikatyö -määräaikainen kokoaikatyö -määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä 2008/IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) , , , , , , , Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan (%) 2008/IV - Työsuhde Kaikki palkansaajat -jatkuva kokoaikatyö -jatkuva osa-aikatyö -määräaikainen kokoaikatyö -määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä 2008/IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) ,0 37,6 41,7 0,2 12,9 8,2 13,7-0,8 3 41,9 29,8 14,8 12,4 14,7 45,1 54,2 44,5 27,7 2 28,4-0, Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 2008/IV - Työsuhde Kaikki palkansaajat -jatkuva kokoaikatyö -jatkuva osa-aikatyö -määräaikainen kokoaikatyö -määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä 2008/IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) , , , , , ,7 22

23 11.1 Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV - Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttiyksikköä (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,0 5,6 6,1 - yhteensä 14,2 11,2 13,4 0,8 4,8 4,7 4,9-5,3 5,0 5,9-6,0 5,6 6,2 - Miehet ,8 5,0 5,9 15,3 11,2 13,7 1,6 4,5 3,8 4,5 5,4 5,1 6,4-1,1 5,9 5,0 5, ,1 6,2 6,3-0,2 13,1 11,2 13,1 5,1 5,6 5,4-0,2 5,2 4,8 5,4-0,2 6,2 6,2 6,4-0, Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2008/IV /IV 2008/III 2008/IV henkeä 1000 henkeä 1000 henkeä Prosenttia (%) Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet ,1 yhteensä , , , ,2 Miehet , , , , , , , , Työttömyysaste lääneittäin 2008/IV - Lääni Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomi Länsi-Suomi Itä-Suomi Oulu Lappi 2008/IV 2008/III Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) 6,0 5,6 6,1 4,8 4,9 4,5 6,0 5,5 5,9 7,0 6,9 1 9,2 7,4 8,8 10,2 7,5 12,0 2008/IV - Prosenttiyksikköä (%) - 0,2-3,0-1,8 23

24 11.4 Työttömyysaste maakunnittain 2008/IV - Maakunta Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Uusimaa Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi 2008/IV 2008/III Prosenttia (%) Prosenttia (%) Prosenttia (%) 6,0 5,6 6,1 4,4 4,5 4,3 3,4 3,9 2,6 6,0 5,3 5,4 5,2 4,9 6,6 4,8 5,3 5,6 6,2 6,7 5,8 6,2 5,7 4,4 6,7 6,2 6,5 7,1 6,4 5,3 6,5 6,1 8,4 5,8 6,2 9,9 9,4 8,7 11,8 8,6 6,8 8,1 5,1 3,7 6,0 4,0 4,5 3,3 5,9 2,3 4,8 8,6 6,8 7,0 11,7 10,8 17,3 10,2 7,5 12,0 2008/IV - Prosenttiyksikköä (%) - 0,9-1,4-0,8 1,8 0,2 1,8-1,9-4,1-2,4-0,9 0,7 1,1 1,7-5,5-1,8 24

25 Kuviot 1.1 Työlliset, trendi ja alkuperäinen sarja 1.2 Työllisyysaste, trendi ja alkuperäinen sarja 2.1 Työttömät, trendi ja alkuperäinen sarja 25

26 2.2 Työttömyysaste, trendi ja alkuperäinen sarja 26

27 Laatuseloste: Työvoimatutkimus 1. Tilastotietojen relevanssi Työvoimatutkimus on otostutkimus, jonka avulla tilastoidaan vuotiaan väestön työmarkkinoille osallistumista, työllisyyttä, työttömyyttä ja työaikaa kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosittain. Joka kuukausi on haastateltavana noin henkilöä, joilta kysytään heidän toimintaansa suhteessa työmarkkinoihin yhden viikon aikana. Haastattelut koskevat vuoden kaikkia viikkoja. Vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko vuotiaan väestön toiminnasta. Työmarkkina-aseman perusluokittelussa väestö jaetaan työllisiin, työttömiin ja työvoiman ulkopuolisiin. Näistä työlliset ja työttömät yhdessä muodostavat työvoiman. Tutkimus antaa tuoreen ja kattavan kuvan työvoimasta ja työmarkkinoiden muutoksista. Julkisuudessa seurataan kuukausittain erityisesti työttömyyden ja työllisyyden muutoksia edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta. Kausitasoitettuja lukuja käytetään seurattaessa muutoksen trendiä. Tutkimus antaa tietoa myös työikäisistä henkilöistä, jotka eivät ole työssä tai työnhakijoina. Työvoimatutkimus kuvaa pääsääntöisesti henkilöitä. Vuodesta 2003 alkaen saadaan osaotokselta tietoja myös kotitalouksien rakenteesta sekä talouden kaikkien työikäisten toiminnasta suhteessa työmarkkinoihin. Työvoimatutkimuksen tietosisällöstä tarkemmin Työvoimatutkimuksen kuukausi- ja neljännesvuositulokset kertovat työllisyyden kausi- ja suhdannevaihteluista. Työvoimatutkimuksen aikasarjat taas kuvaavat työmarkkinoiden muutoksia pitkillä ajanjaksoilla. Vuosikeskiarvot kuvaavat työvoiman, työllisten, työttömien ja työvoimaan kuulumattomien rakennetta mm. toimialan, ammatin, koulutuksen, ikäryhmän, sukupuolen ja alueen mukaan. Tutkimuksen tuloksia käytetään mm. työvoimapoliittisten ennusteiden ja suunnitelmien laadinnassa, päätösten teon tukena sekä erilaisten toimien työllisyysvaikutusten seurannassa. Tärkeitä tulosten käyttäjiä ovat ministeriöt, aluesuunnittelusta vastaavat elimet, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, yliopistot ja tutkimuslaitokset, kansainväliset järjestöt ja Euroopan unioni. Tilastokeskuksessa tietoja käytetään mm. kansantalouden tilinpidon laadinnassa. Työvoimatutkimuksen nykyinen tietosisältö perustuu pääosin Euroopan unionin työvoimatutkimuksia koskeviin asetuksiin (577/98, 2257/2003 ja 430/2005). Euroopan unionin työvoimatutkimuksesta tarkemmin Vuodesta 1999 lähtien työvoimatutkimuksen yhteydessä on tehty EU-maiden yhteinen nk. ad hoc -lisätutkimus, jonka aiheet vaihtelevat vuosittain. Tarkemmin Tutkimuksessa käytetyt käsitteet ja määritelmät noudattavat YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO:n suosituksia ja Euroopan unionin tilastotoimen asetuksia. Käsitteitä: Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään tunnin rahapalkkaa tai luontaisetua vastaan tai voittoa saadakseen tai ollut tilapäisesti pois työstä.tutkimusviikolla työstä pois ollut henkilö lasketaan työlliseksi, jos 1) poissaolon syy on äitiys- tai isyysvapaa tai 2) poissaolo on kestänyt alle 3 kk tai 3) hänelle maksetaan palkkaa tai ansiosidonnaista korvausta vähintään puolet normaalista palkasta. (Kohdat 2 ja 3 tarkentuivat vuoden 2008 alusta.) Työlliset voivat olla palkansaajia, yrittäjiä tai perheenjäsenen yrityksessä palkatta avustavia. Työtön on henkilö, joka tutkimusviikolla on työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä kahden viikon kuluessa. Myös henkilö, joka on työtä vailla ja odottaa sovitun työn alkamista kolmen kuukauden kuluessa, luetaan työttömäksi, jos hän voisi aloittaa työt kahden viikon sisällä. Työttömäksi luetaan myös työpaikastaan toistaiseksi lomautettu, joka täyttää em. työnhaku- ja työn vastaanottokriteerit. Työvoimaan kuuluvat kaikki ne vuotiaat henkilöt, jotka tutkimusviikolla olivat työllisiä tai työttömiä. 27

28 Työvoimaan kuulumaton väestö koostuu henkilöistä, jotka tutkimusviikolla eivät olleet työllisiä tai työttömiä. Työvoimaan kuulumattomista voidaan käyttää myös käsitettä työvoiman ulkopuolella olevat. Muista työvoimatutkimuksen käsitteistä ks. Työvoimatutkimuksessa käytettyjä luokituksia ovat Toimialaluokitus 2002 (TOL 2002, ISIC REV 3.1), Ammattiluokitus 2001 (ISCO-88) ja Ammattiluokitus 1987, Sosioekonomisen aseman luokitus 1989, Koulutusluokitus 1997 (ISCED 1997) sekä alueluokituksista suuralue, lääni, maakunta sekä työvoima- ja elinkeinokeskus. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Työvoimatutkimuksen perusjoukon muodostavat Suomessa vakinaisesti asuvat vuotiaat henkilöt. Perusjoukkoon kuuluvat myös tilapäisesti ulkomailla (alle vuoden) oleskelevat sekä Suomen väestötietojärjestelmään rekisteröidyt ulkomaalaiset, joiden oleskelu Suomessa kestää vähintään vuoden ( EU:n tilastovirastolle Eurostatille toimitetaan tietoja myös alle 15 vuotiaista ja 75 vuotta täyttäneistä (näitä ei haastatella). Tutkimuksessa ikä määritellään haastatteluajankohdan todellisen iän mukaan. Tämän vuoksi 14-vuotias kuuluu otokseen, mutta hän tulee mukaan vasta täytettyään 15-vuotta. Vastaavasti iäkkäimmät henkilöt jäävät pois tutkimuksesta täytettyään 75 vuotta. Työvoimatutkimuksen otos poimitaan ositetulla satunnaisotannalla väestön keskusrekisteriin perustuvasta Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa. Tutkimus on paneelitutkimus, jossa samaa henkilöä haastatellaan viisi kertaa. Haastattelut tehdään kolmen kuukauden välein, paitsi neljäs haastattelu, joka tehdään kuuden kuukauden kuluttua kolmannesta haastattelusta. Ensimmäisen ja viimeisen haastattelun väli on 15 kuukautta. Joka kuukauden otokseen kuuluu noin henkilöä, keskimäärin noin joka 300. henkilö perusjoukosta. Otos koostuu viidestä rotaatioryhmästä, jotka ovat tulleet tutkimukseen mukaan eri kuukausina. Otos vaihtuu asteittain siten, että kolmena peräkkäisenä kuukautena vastaamisvuorossa ovat eri henkilöt. Peräkkäisinä vuosineljänneksinä vastaajista 3/5 on samoja. Peräkkäisten vuosien otosten päällekkäisyys on 2/5. Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät tiedot tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla. Vuonna 2007 tehtiin noin haastattelua. Tutkimuksen vastauskato oli keskimäärin 20,2 prosenttia. Otoksesta saadut tulokset painotetaan vastaamaan koko vuotiasta väestöä. Vastauskadon vaikutuksia tuloksiin korjataan käyttämällä nk. painojen kalibrointia, jossa painotuksella tuotetaan oikeat väestöjakaumat alueen, sukupuolen ja iän mukaan. Aputietona käytetään lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön työnhakijarekisterin tietoja. Työvoimatutkimuksen luvut, kuten kaikki otostutkimuksilla saadut luvut ovat niin kutsuttuja estimaatteja. Estimaatti on matemaattisella menettelyllä (estimoinnilla) otoshavaintoja käyttäen saatu arvio perusjoukon ominaisuudesta. Esimerkiksi tammikuun 2008 työttömien lukumäärä henkeä on tällaisella menettelyllä saatu Suomen vuotiaiden työttömien lukumäärää koskeva arvio eli estimaatti. Neljännesvuosi- ja vuosiestimaatit ovat kuukausiestimaattien keskiarvoja. Työpäivät ja tehdyt työtunnit estimoidaan kyseisen kuukauden kalenteripäivien lukumäärän mukaan. Työpäivien ja tehtyjen työtuntien neljännesvuosi- ja vuosiestimaatit ovat kuukausiestimaattien summia. Työvoimatutkimuksen työllisyys- ja työttömyysluvut vaihtelevat suhteellisen säännöllisesti vuoden eri kuukausina. Työvoimatutkimuksesta julkaistaan myös nk. trendejä, joista on poistettu vuodesta toiseen samantyyppisenä toistuva vaihtelu. Pitkän aikavälin kehityksen suunta sekä suhdannevaihtelu ovat paremmin havaittavissa trendistä kuin tasoittamattomista kuukausiluvuista. Käytetystä menetelmästä johtuen trendin viimeisimmät luvut muuttuvat jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot liitetään mukaan sarjaan. Tämä trendien ennakollinen luonne on syytä ottaa huomioon luvuista päätelmiä tehtäessä. Aikasarjojen trendikomponentit lasketaan kesäkuusta 2007 alkaen EU:n tilastoviraston Eurostatin suosittelemalla Tramo/Seats -menetelmällä. Katso trendistä ja sen käytön rajoituksista tarkemmin 28

29 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Työvoimatutkimuksen lukujen luotettavuuteen vaikuttavat vastauskato (ks. edellä), mittausvirheet sekä otannasta aiheutuva satunnaisvaihtelu. Mittausvirheitä syntyy mm. siitä, että kysymykset voidaan ymmärtää ja tulkita eri tavoilla tai vastaajat voivat jättää kertomatta joitain tietoja. Mittausvirheitä pyritään vähentämään kehittämällä ja testaamalla haastattelulomaketta sekä kouluttamalla haastattelijoita. Otannasta aiheutuvalla satunnaisvaihtelulla tarkoitetaan sitä, että eri otoksista lasketut luvut poikkeaisivat jonkin verran toisistaan. Arvioitaessa karkeasti otannasta aiheutuvan satunnaisvaihtelun suuruutta erilaisissa tilanteissa on pääperiaatteena, että lukuihin sisältyy sitä vähemmän otannasta aiheutuvaa epävarmuutta, 1) mitä suuremman otoksen pohjalta luvut on laskettu ja 2) mitä suurempaa väestöryhmää luvut kuvaavat. Esimerkiksi neljännesvuotta koskevat luvut ovat tarkempia kuin samaa asiaa koskevat kuukausiluvut, koska neljännesvuositiedot on saatu haastattelemalla kolminkertainen määrä henkilöitä verrattuna kuukausitietoihin. Koko vuotta koskevat luvut ovat kaikkein tarkimpia. Jälkimmäinen periaate tarkoittaa sitä, että samankokoisella otoksella saadut työllisten ja työttömien lukumäärää koskevat luvut eli estimaatit ovat sitä tarkempia, mitä suurempaa osaryhmää ne koskevat. Tarkasteltavan osaryhmän pienentyessä otannasta aiheutuvan satunnaisvaihtelun osuus kasvaa. Tämän vuoksi esimerkiksi työttömien lukumäärät eri ikäryhmissä tai eri alueilla eivät ole yhtä luotettavia kuin kaikkien työttömien lukumäärä. Otannasta aiheutuvaa epätarkkuutta arvioidaan estimaatin keskivirheen avulla. Keskivirheen suuruuteen vaikuttavat sekä otoksen koko että tarkastelun kohteena olevan ominaisuuden vaihtelu eli muuttujan varianssi. Keskivirheen avulla voidaan laskea estimaatin luottamusväli, jolla haettu perusjoukon arvo sijaitsee tietyllä todennäköisyydellä. Työvoimatutkimuksessa käytetty 95 prosentin luottamusväli on väli, jolla kiinnostuksen kohteena olevan ominaisuuden todellinen arvo sijaitsee 95 prosentin todennäköisyydellä. Esimerkiksi tammikuun 2008 työttömien määrän 95 prosentin luottamusväli on ± eli Estimaattiin lisättävä ja siitä vähennettävä osa, tässä , saadaan kertomalla estimaatin keskivirhe, tässä henkeä, 95 prosentin luottamusvälin kertoimella 1,96. Esimerkkejä työllisten ja työttömien lukumäärän tarkkuudesta osaryhmän koon mukaan Satunnaisvaihtelun suuruusluokan havainnollistamiseksi esitetään seuraavissa taulukoissa 1 3 esimerkkejä erikokoisista työllisten ja työttömien lukumäärän estimaateista, niiden 95 prosentin luottamusväleistä ja muista luotettavuuden tunnusluvuista. Esimerkeissä esitetty satunnaisvaihtelun suuruusluokka on karkea arvio satunnaisvaihtelun ylärajasta, kun tarkastelun kohteena on vastaavankokoinen työllisten tai työttömien lukumäärän estimaatti sukupuolen, iän tai alueen mukaan. Esimerkiksi vastaavankokoisissa toimialan mukaisissa osaryhmissä luottamusvälit ovat suurempia. Taulukon 1 esimerkit koskevat kuukausiestimaatteja. Taulukoissa 2 3 on vastaavat tiedot neljännesvuosi- ja vuosiestimaattien osalta. 29

30 Taulukko 1. Esimerkkejä eri kokoluokan kuukausiestimaattien tarkkuudesta: Työllisten ja työttömien lukumäärät sukupuolen, iän ja alueen mukaan. 1) Kuukausiestimaatti henkeä henkeä Työlliset Työttömät Kuukausiestimaatin 95 %:n luottamusväli Keskivirhe Suhteellinen keskivirhe henkeä % ± ± ± ± ± ± ± ± ± ± ± ± ± ± ) Tietoja voi käyttää suuntaa-antavina arvioina vastaavankokoisten sukupuolen, iän ja alueen mukaisten työllisten tai työttömien lukumäärien tarkkuudesta. Taulukosta 1 voidaan esimerkiksi nähdä, että jos osaryhmän työllisten kuukausiestimaatti on noin henkeä, sijoittuu perusjoukon todellinen työllisten lukumäärä 95 prosentin todennäköisyydellä välille ± henkeä. Tämä luottamusvälin koko suhteessa estimaatin kokoon on selvästi suurempi kuin vastaava osuus taulukon ylimmän rivin suuren estimaatin kohdalla henkeä pienempien estimaattien luottamusvälit ovat suhteellisesti vielä suurempia. Taulukoiden 1 3 tietojen keskinäinen vertailu havainnollistaa myös sitä, että vuosi- ja neljännesvuositiedot ovat kuukausitietoja tarkempia. Edellä tarkasteltua hengen työllisten estimaattia vastaavan neljännesvuosiestimaatin 95 prosentin luottamusväli, ± 6 700, henkeä (taulukko 2) on kuukausiestimaatin luottamusväliä selvästi pienempi. Vuosiestimaatit ovat vielä neljännesvuosiestimaatteja tarkempia (taulukko 3). Tämä tarkkuuden ero ei ole kuitenkaan yhtä suuri kuin vastaava ero kuukausi- ja neljännesvuositietojen välillä. 0,9 1,3 2,0 3,4 4,8 15,0 3,3 5,0 6,1 7,7 11,7 13,0 19,0 Taulukko 2. Esimerkkejä eri kokoluokan neljännesvuosiestimaattien tarkkuudesta: Työllisten ja työttömien lukumäärät sukupuolen, iän ja alueen mukaan. 1) Neljännesvuosiestimaattvuosiestimaatin Neljännes- Keskivirhe Suhteellinen keskivirhe 95 %:n luottamusväli henkeä henkeä henkeä % Työlliset ± ± ± , ± , ± , ± , ± Työttömät ± , ± , ± , ± , ± , ± , ± ,0 1) Tietoja voi käyttää suuntaa-antavina arvioina vastaavankokoisten sukupuolen, iän ja alueen mukaisten työllisten tai työttömien lukumäärien tarkkuudesta. 30

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella Työmarkkinat 2010 Työvoimatilasto 2009, joulukuu ja 4. neljännes Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2009 joulukuussa työllisiä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2010, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2010, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2010 maaliskuussa työttömiä oli 18 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2015, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2015, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 26 Työvoimatutkimus 25, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 25 joulukuussa 24, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2011, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2011, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 011 Työvoimatutkimus 011, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuussa 011 työllisyys ja työttömyys olivat lähellä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009

Työvoimatutkimus. Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009 Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009 Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna 2009 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys kääntyi laskuun

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia. 2012, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia. 2012, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 227 000, mikä oli 18 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 203 Työvoimatutkimus 202, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 202 joulukuussa 80 000, mikä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2010, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2010, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2010, joulukuu ja 4. neljännes Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan joulukuussa 2010 työllisyys ja työttömyys olivat lähellä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia. 2017, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia. 2017, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 07 Työvoimatutkimus 07, syyskuu ja. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 07 syyskuussa 4 000, mikä oli 0 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia. 2016, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia. 2016, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 syyskuussa 204 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2010, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2010, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan syyskuussa työllisyys ja työttömyys olivat lähellä vuoden

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2014, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2014, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 014 Työvoimatutkimus 014, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 9, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 014 kesäkuussa 58 000, mikä oli 4 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia. 2017, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia. 2017, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 kesäkuussa 250 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 9, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 kesäkuussa 264 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2014, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2014, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 syyskuussa 218 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 205 Työvoimatutkimus 205, syyskuu ja. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 205 syyskuussa 225 000. Työttömiä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyyden kasvu jatkui. 2018, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Työllisyyden kasvu jatkui. 2018, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, kesäkuu ja 2. neljännes Työllisyyden kasvu jatkui Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 kesäkuussa 99 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2016, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2016, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 06 Työvoimatutkimus 06, maaliskuu ja. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 0, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 06 maaliskuussa 73 000, mikä oli lähes

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi joulukuussa 2007. 2007, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi joulukuussa 2007. 2007, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2007, joulukuu ja 4. neljännes Työllisyys lisääntyi joulukuussa 2007 Työllisiä oli joulukuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 490 000, mikä oli 32 000 enemmän

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna

Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2019 Työvoimatutkimus 2019, maaliskuu ja 1. neljännes Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 49

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni kesäkuussa , kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni kesäkuussa , kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2007 Työvoimatilasto 2007, kesäkuu ja 2. neljännes Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni kesäkuussa 2007 Työllisiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kesäkuussa 2 619 000,

Lisätiedot

Työllisyyden muutokset 2009/ /01 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä

Työllisyyden muutokset 2009/ /01 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, tammikuu Työllisiä tammikuussa vähemmän kuin vuosi sitten Työllisiä oli vuoden 2009 tammikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 454 000 eli 26 000

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2009, lokakuu

Työvoimatilasto. Työllisiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2009, lokakuu Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, lokakuu Työllisiä 119 000 vähemmän kuin vuosi sitten Vuoden 2009 lokakuussa työllisiä oli 119 000 vähemmän kuin edellisvuoden lokakuussa. Työllisyysaste laski 3,5

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia. 2013, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia. 2013, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 013 Työvoimatutkimus 013, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 013 kesäkuussa 17 000, mikä oli 6 000

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työttömien määrä lähes ennallaan. 2008, lokakuu

Työvoimatilasto. Työttömien määrä lähes ennallaan. 2008, lokakuu Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2008, lokakuu Työttömien määrä lähes ennallaan Työllisiä oli lokakuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 522 000 eli 27 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. mahtuu

Lisätiedot

Heinäkuun työttömyysaste 2,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten

Heinäkuun työttömyysaste 2,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, heinäkuu Heinäkuun työttömyysaste 2,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten Työllisiä oli vuoden 2009 heinäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2010, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2010, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kesäkuussa työllisyys ja työttömyys olivat lähellä vuoden

Lisätiedot

Työllisyyden muutokset 2009/ /04 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä

Työllisyyden muutokset 2009/ /04 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, huhtikuu Huhtikuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Työllisiä oli vuoden 2009 huhtikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 432 000 eli 69 000 vähemmän

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät vuonna 2010

Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät vuonna 2010 Työmarkkinat Työvoimatutkimus Työsuhteet ja työajat vuonna Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät vuonna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä palkansaajia oli vuonna keskimäärin henkeä,

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni marraskuussa , marraskuu

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni marraskuussa , marraskuu Työmarkkinat 2007 Työvoimatilasto 2007, marraskuu Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni marraskuussa 2007 Työllisiä oli marraskuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 472 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2010, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2010, lokakuu Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli lokakuussa 47 000 enemmän kuin vuosi sitten. Lokakuun työttömyysaste

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni heinäkuussa , heinäkuu

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni heinäkuussa , heinäkuu Työmarkkinat 2007 Työvoimatilasto 2007, heinäkuu Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni heinäkuussa 2007 Työllisiä oli heinäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 595 000, mikä oli 55

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni toukokuussa , toukokuu

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni toukokuussa , toukokuu Työmarkkinat 2007 Työvoimatilasto 2007, toukokuu Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni toukokuussa 2007 Työllisiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan toukokuussa 2 499 000, mikä oli 60

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni huhtikuussa , huhtikuu

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni huhtikuussa , huhtikuu Työmarkkinat 2007 Työvoimatilasto 2007, huhtikuu Työllisyys lisääntyi ja työttömyys väheni huhtikuussa 2007 Työllisiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan huhtikuussa 2 456 000 mikä oli 72 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 05 Työvoimatutkimus 04, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 04 joulukuussa 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia. 2015, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia. 2015, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 015 Työvoimatutkimus 015, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 015 kesäkuussa 80 000. Työttömiä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia. 2015, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia. 2015, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 maaliskuussa 272 000,

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työttömyys vähentyi heinäkuussa 2008. 2008, heinäkuu

Työvoimatilasto. Työttömyys vähentyi heinäkuussa 2008. 2008, heinäkuu Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2008, heinäkuu Työttömyys vähentyi heinäkuussa 2008 Työllisiä oli heinäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 622 000, mikä oli 27 000 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Toukokuun työllisyys ja työttömyys lähellä vuoden takaista

Toukokuun työllisyys ja työttömyys lähellä vuoden takaista Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, toukokuu Toukokuun työllisyys ja työttömyys lähellä vuoden takaista Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan toukokuussa oli työllisiä 13 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2011, toukokuu

Työvoimatutkimus. Työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2011, toukokuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, toukokuu Työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli toukokuussa 274 000, mikä on 19 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,3 prosenttia. 2012, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,3 prosenttia. 2012, elokuu Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, elokuu Elokuun työttömyysaste 7,3 prosenttia Korjattu 25.9.2012 klo 10:15. Korjattu luku on merkitty punaisella, oli aiemmin 2 522 000. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 6,6 prosenttia. 2011, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 6,6 prosenttia. 2011, elokuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, elokuu Elokuun työttömyysaste 6,6 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli elokuussa 177 000, mikä oli 20 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, lokakuu Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 6,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2012 lokakuussa 183 000, mikä oli lähes saman verran

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2012, huhtikuu

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2012, huhtikuu Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, huhtikuu Huhtikuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli huhtikuussa 226 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2011, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2011, lokakuu Työmarkkinat 20 Työvoimatutkimus 20, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 7,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli lokakuussa 86 000, mikä oli 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyys lisääntyi marraskuussa , marraskuu

Työvoimatutkimus. Työllisyys lisääntyi marraskuussa , marraskuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, marraskuu Työllisyys lisääntyi marraskuussa 2011 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli marraskuussa 166 000, mikä oli 20 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, tammikuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli tammikuussa 215 000, mikä on 35 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2013, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2013, tammikuu Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 8,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 tammikuussa 228 000, mikä oli 25 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2017, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2017, tammikuu Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 9,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 tammikuussa 242 000, mikä oli hieman vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,7 prosenttia. 2017, toukokuu

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,7 prosenttia. 2017, toukokuu Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, toukokuu Toukokuun työttömyysaste 10,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 toukokuussa 297 000, mikä oli lähes saman

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 7,1 prosenttia. 2017, marraskuu

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 7,1 prosenttia. 2017, marraskuu Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, marraskuu Marraskuun työttömyysaste 7,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 marraskuussa 190 000, mikä oli 23 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 8,6 prosenttia. 2018, helmikuu

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 8,6 prosenttia. 2018, helmikuu Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, helmikuu Helmikuun työttömyysaste 8,6 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2018 helmikuussa 233 000, mikä oli 9 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,8 prosenttia. 2016, toukokuu

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,8 prosenttia. 2016, toukokuu Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, toukokuu Toukokuun työttömyysaste 10,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 toukokuussa 298 000, mikä oli 27 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2014, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2014, elokuu Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, elokuu Elokuun työttömyysaste 7,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 elokuussa 197 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin

Lisätiedot

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, heinäkuu Työllisiä 43 000 ja työttömiä 10 000 vähemmän kuin vuosi sitten Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2013 heinäkuussa 43 000

Lisätiedot

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, elokuu Työllisiä 40 000 ja työttömiä 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2013 elokuussa 40 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2013, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2013, lokakuu Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 lokakuussa 194 000, mikä oli 11 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2015, helmikuu

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2015, helmikuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, helmikuu Helmikuun työttömyysaste 10,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 helmikuussa 268 000, mikä oli 27 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2014, helmikuu

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2014, helmikuu Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, helmikuu Helmikuun työttömyysaste 9,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 helmikuussa 241 000, mikä oli 10 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2015, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2015, lokakuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 8,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 lokakuussa 234 000, mikä oli 14 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2015, marraskuu

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2015, marraskuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, marraskuu Marraskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 marraskuussa 216 000, mikä oli lähes saman

Lisätiedot

Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna

Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2019 Työvoimatutkimus 2019, toukokuu Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna Korjattu 25.6.2019. Korjattu luku on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan

Lisätiedot

Työttömyys väheni heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna

Työttömyys väheni heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, heinäkuu Työttömyys väheni heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 heinäkuussa 75 000 enemmän

Lisätiedot

Työttömyys väheni ja työllisyys kasvoi lokakuussa

Työttömyys väheni ja työllisyys kasvoi lokakuussa Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, lokakuu Työttömyys väheni ja työllisyys kasvoi lokakuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 lokakuussa 43 000 enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työttömyysaste laski marraskuussa vuoden takaiseen verrattuna

Työttömyysaste laski marraskuussa vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, marraskuu Työttömyysaste laski marraskuussa vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli marraskuussa 168 000, mikä oli

Lisätiedot

2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä 73 prosenttia, mikä oli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, huhtikuu

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, huhtikuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, huhtikuu Huhtikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli huhtikuussa 220 000, mikä on 28 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus 2011

Työvoimatutkimus 2011 Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2011 Työttömyys väheni vuonna 2011 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyys kääntyi laskuun vuonna 2011. Vuoden 2011 työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Heinäkuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, heinäkuu

Työvoimatutkimus. Heinäkuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, heinäkuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, heinäkuu Heinäkuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 heinäkuussa 232 000, mikä oli 38 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 11,8 prosenttia. 2015, toukokuu

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 11,8 prosenttia. 2015, toukokuu Työmarkkinat 015 Työvoimatutkimus 015, toukokuu Toukokuun työttömyysaste 11,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 015 toukokuussa 34 000, mikä oli 8 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,2 prosenttia. 2016, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,2 prosenttia. 2016, elokuu Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, elokuu Elokuun työttömyysaste 7,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 elokuussa 195 000, mikä oli 28 000 vähemmän kuin

Lisätiedot

Vuoden 2010 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla

Vuoden 2010 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla Työmarkkinat 2 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 2 Vuoden 2 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden heikkeneminen pysähtyi

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Työpaikkojen määrä säilyi Helsingissä vuonna 2015 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Toimialoittaiset erot olivat suuria; suurin

Lisätiedot

2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä 73,1 prosenttia, mikä oli hitusen alempi kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 2017:8 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2016 neljännellä neljänneksellä 71,9 prosenttia, sama kuin vuosi sitten. Koko maan tasolla työllisyysaste

Lisätiedot

Työvoimatutkimus 2014

Työvoimatutkimus 2014 Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2014 Palkansaajien nollatuntisopimukset Noin 83 000 palkansaajalla on nollatuntisopimus Niin sanotulla nollatuntisopimuksella työskenteli keskimäärin vuonna 2014 noin

Lisätiedot

2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta

2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta 2017:17 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2017 Konkurssien määrä väheni 36 prosenttia vuoden takaisesta Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2017 ensimmäisellä neljänneksellä 71,6

Lisätiedot

Työvoimatutkimus 2017

Työvoimatutkimus 2017 Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017 Alustatyö Noin 0,3 prosenttia suomalaisista sai vähintään neljäsosan ansioistaan digitaalisten alustojen kautta vuonna 2017 Vuonna 2017 noin 0,3 prosenttia 15 74-vuotiaista

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, tammikuu Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 9,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 tammikuussa 245 000, mikä oli 14 000 enemmän

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

2016:37 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016

2016:37 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 2016:37 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2016 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2016 kolmannella neljänneksellä 73,8 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.3.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 71,5 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin

Lisätiedot

Noin naisella oli kahdessa kodissa asuvia alle 15-vuotiaita lapsia vuonna 2018

Noin naisella oli kahdessa kodissa asuvia alle 15-vuotiaita lapsia vuonna 2018 Väestö 2019 Perheet 2018 Vuoroasuminen Noin 63 000 naisella oli kahdessa kodissa asuvia alle 15-vuotiaita lapsia vuonna 2018 Tieto käy ilmi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen lisätutkimuksen tuloksista.

Lisätiedot