Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia. 2015, kesäkuu ja 2. neljännes

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia. 2015, kesäkuu ja 2. neljännes"

Transkriptio

1 Työmarkkinat 015 Työvoimatutkimus 015, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 10,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 015 kesäkuussa Työttömiä oli 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 10,0 prosenttia, kun se edellisvuoden kesäkuussa oli 9, prosenttia. Työllisiä oli vähemmän kuin edellisvuoden kesäkuussa. Toisella vuosineljänneksellä (huhti-kesäkuussa) työttömyysaste oli 10,7 prosenttia, mikä oli 1,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuoden 014 vastaavalla ajanjaksolla. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 005/06 015/06, vuotiaat Työllisiä oli vuoden 015 kesäkuussa (virhemarginaali ±3 000), mikä oli vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 000 ja naisia vähemmän kuin vuoden 014 kesäkuussa. Työllisyysaste eli työllisten osuus vuotiaista oli kesäkuussa 71,0 prosenttia, mikä oli 0,7 prosenttiyksikköä alempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste laski 0,9 prosenttiyksikköä 7, prosenttiin ja naisten työllisyysaste 0,5 prosenttiyksikköä 69,7 prosenttiin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 67,7 prosenttia. Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 015 kesäkuussa (virhemarginaali ±1 000), mikä oli 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli Helsinki Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.

2 ja naisia henkeä. Työttömiä naisia oli vähemmän ja työttömiä miehiä enemmän edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna. Työttömyysaste oli kesäkuussa 10,0 prosenttia eli 0,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 10,5 ja naisten 9,4 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 9,7 prosenttia vuotiaita nuoria oli kesäkuussa yhteensä Heistä työllisiä oli ja työttömiä Nuorten työvoima (työlliset ja työttömät) oli näin ollen Nuorten 15 4-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli kesäkuussa,7 prosenttia, mikä oli,0 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 3,1 prosenttia vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 15,7 prosenttia. Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 015 kesäkuussa henkeä eli henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä , mikä oli enemmän vuoden 014 kesäkuuhun verrattuna. Työllisyyden muutokset 014/06 015/06 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, vuotiaat Väestö yhteensä Työvoima yhteensä Työlliset palkansaajat yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet Työttömät Työvoiman ulkopuolella olevat piilotyöttömät Työllisyysaste, vuotiaat Työttömyysaste Työvoimaosuus Vuosi/Kuukausi 014/ ,7 9, 68,8 -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. 015/ ,0 10,0 68,4 014/06-015/06 0,5 1,4 1,4 0,9 8,4 1,4,9 Prosenttiyksikköä 0,7 0,8 0,4 Työvoimatutkimuksen vuoden 015 toisen vuosineljänneksen tiedot Vuoden 015 toisella neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin Työllisiä oli vähemmän kuin vuoden 014 vastaavana aikana. Työllisten määrä lisääntyi eniten maa-, metsä- ja kalatalouden ja kaivostoiminnan (A, B) sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan (N) toimialoilla ja väheni eniten tukku- ja vähittäiskaupan (G) toimialalla. Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 015 toisella neljänneksellä oli 0,3 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työttömiä oli vuoden 015 toisella neljänneksellä keskimäärin , mikä oli enemmän kuin vuoden 014 huhti-kesäkuussa. Vuoden 015 toisen neljänneksen työttömyysaste oli 10,7 prosenttia. Työttömyysaste oli 1,1 prosenttiyksikköä korkeampi vuoden 014 vastaavaan aikaan verrattuna.

3 Työvoiman ulkopuolella oli vuoden 015 toisella neljänneksellä henkeä eli henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä , mikä oli enemmän kuin vuoden 014 vastaavana aikana. Työllisyyden muutokset 014/II Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, vuotiaat Työvoima yhteensä Työlliset yhteensä Työttömät yhteensä miehet naiset Työvoiman ulkopuolella olevat piilotyöttömät 014/II sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia /II- Prosenttia (%) 1,1 11, 8,6 14,3 0, 6,7 Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun 015 lopussa kaikkiaan työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli suurempi kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Työttömien työnhakijoiden määrä nousi kesäkuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY) alueella; eniten Uudellamaalla (14 %), Pohjois-Savossa (1 %), Pohjois-Karjalassa (11 %), Etelä-Pohjanmaalla (10 %) ja Pohjanmaalla (10 %). Kesäkuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 3 000, mikä oli enemmän kuin vuosi sitten. Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli kesäkuun lopussa yhteensä henkilöä, mikä oli vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Palveluiden piirissä oli 3,9 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli alle 5-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli suurempi kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin kesäkuussa uutta avointa työpaikkaa eli 000 enemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. 3

4 Muutokset 014/06-015/06 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06 015/06 Työttömät työnhakijat 1) ,4 yli vuoden työttömänä olleet ,9 Palveluissa yhteensä työllistetyt työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa työ- ja koulutuskokeilussa vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. 1) Vuoden 013 alusta voimaan tullut lakimuutos sekä 1.7. tapahtunut lomautusmenettelyn muutos lisäävät jonkin verran työttömien työnhakijoiden lukumäärää ,5 1,1 13,9 6,3 18,3 7,4 Linkit: Lakimuutos Lomautusmenettelyn muutos Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot: Petri Syvänen puh , Linkit Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot Kausitasoitetusta trendistä Lukujen tarkkuudesta ja virhemarginaaleista kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen vertailu Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta Avoimet työpaikat Tuoreimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta 4

5 Sisällys Taulukot Liitetaulukot 015, kesäkuu Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...7 Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 4. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...1 Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...13 Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...13 Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...13 Liitetaulukko 1. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat, %...13 Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...14 Liitetaulukko 14. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat, %...14 Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/ Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat...16 Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 015/ Liitetaulukot 015,. neljännes Liitetaulukko 19. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan...18 Liitetaulukko 0. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan, -vuotiaat...18 Liitetaulukko 1. Väestö sukupuolen ja iän mukaan...19 Liitetaulukko. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan...0 Liitetaulukko 3. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan...1 Liitetaulukko 4. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan... Liitetaulukko 5. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan...3 Liitetaulukko 6. Työlliset ammattiaseman mukaan, -vuotiaat...3 Liitetaulukko 7. Työlliset työnantajasektorin mukaan, -vuotiaat...4 Liitetaulukko 8. Työlliset toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat...5 Liitetaulukko 9. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat...6 Liitetaulukko 30. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan, -vuotiaat...7 Liitetaulukko 31. Työlliset maakunnan (011) mukaan, -vuotiaat...8 Liitetaulukko 3. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan, -vuotiaat...8 Liitetaulukko 33. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan, -vuotiaat, %...8 Liitetaulukko 34. Palkansaajat toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat...9 Liitetaulukko 35. Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat

6 Liitetaulukko 36. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat...31 Liitetaulukko 37. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat, %...31 Liitetaulukko 38. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat...3 Liitetaulukko 39. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat, %...3 Liitetaulukko 40. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan...33 Liitetaulukko 41. Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan...34 Liitetaulukko 4. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan...34 Liitetaulukko 43. Työttömyysasteet maakunnan (011) mukaan...35 Kuviot Liitekuviot 015, kesäkuu Liitekuvio 1. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 005/06 015/06, vuotiaat...36 Liitekuvio. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 005/06 015/06, vuotiaat...36 Liitekuvio 3. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 1989/01 015/06, vuotiaat...37 Liitekuvio 4. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 015/06, vuotiaat...37 Laatuseloste: Työvoimatutkimus

7 Liitetaulukot 015, kesäkuu Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä Tunnusluku Sukupuoli Työllisyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 71,7 71,0-0,7 73,1 7, -0,9 70,3 69,7-0,5 Työttömyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 9, 10,0 0,8 8,9 10,5 1,7 9,5 9,4 - Työvoimaosuus, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 68,8 68,4-0,4 71, 71,3 0,0 66,4 65,6-0,8 Liitetaulukko. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Sukupuoli Työmarkkina-asema Sukupuolet yhteensä Väestö yhteensä Työvoima yhteensä ,5 - työlliset ,4 - työttömät ,4 Työvoiman ulkopuolella olevat ,4 Väestö yhteensä , Työvoima yhteensä , - työlliset ,6 - työttömät ,0 Työvoiman ulkopuolella olevat Väestö yhteensä Työvoima yhteensä , - työlliset ,1 - työttömät ,3 Työvoiman ulkopuolella olevat ,5 7

8 Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,8 8

9 Liitetaulukko 4. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,5-0, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,6 9

10 Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 68,8 79,1 68,4 79,0-0,4-68,4 69, 0,8 84,1 84,8 0,7 89, 87,5-1,7 88,9 89,5 0,6 65, 64, -1,0 9,6 9,6 71, 71,3 0,0 80,4 81,0 0,5 68,5 70,6,0 90,6 9,1 1,5 9,7 91,1-1,6 88,7 88,6-61,8 6,3 0,5 14, 13,6-0,6 66,4 65,6-0,8 77,7 77,0-0,7 68,3 67,8-0,5 77, 77,1-85,6 83,8-1,8 89, 90,4 1,3 68,5 66,0 -,5 5,5 6,0 0,6 10

11 Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,4-1, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,3 11

12 Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 6,5 71,7 61,6 71,0-0,9-0,7 54,3 53,5-0,8 77,8 77,3-0,5 8,3 8,1-0, 83,3 8,5-0,8 60,6 59,0-1,6 9,5 9,4-64,9 63,8-1, 73,1 7, -0,9 55,5 53,1 -,3 85,1 84,7-0,4 84,8 84,5-0,3 8,9 81,7-1, 57,1 56,4-0,7 14,0 13,5-0,5 6 59,4-0,7 70,3 69,7-0,5 53,1 53,9 0,8 70,0 69,5-0,6 79,7 79,6-83,7 83,3-0,3 64,0 61,6 -,4 5,5 5,8 0,3 Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Ammattiasema Työlliset yhteensä ,4 Palkansaajat yhteensä ,4 Yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet ,9 1

13 Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Työnantajasektori Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) ,4 Yksityinen sektori ,5 Julkinen sektori ,9 - valtio ,5 - kunta , Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) ,4 Etelä-Suomen AVI ,1 Lounais-Suomen AVI ,9 Itä-Suomen AVI ,9 Länsi- ja Sisä-Suomen AVI ,7 Pohjois-Suomen AVI ,3 Lapin AVI ,8 Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Sukupuoli Sukupuolet yhteensä , , ,6 Liitetaulukko 1. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat, % Sukupuoli Sukupuolet yhteensä Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 13,5 9,5 17,8 14,6 11, 18, 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä 1,1 1,6 0,5 13

14 Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Työsuhde Palkansaajat yhteensä ,4 - jatkuva kokoaikatyö , - jatkuva osa-aikatyö ,6 - määräaikainen kokoaikatyö ,1 - määräaikainen osa-aikatyö ,6 Määräaikainen työ yhteensä ,7 Osa-aikainen työ yhteensä ,7 Liitetaulukko 14. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat, % Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö - jatkuva osa-aikatyö - määräaikainen kokoaikatyö - määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 100,0 71,5 8,5 15,9 4,0 0,0 1,5 100,0 71,0 9,7 15, 4,1 19,3 13,8 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä 0,0-0,5 1, -0,7-0,7 1,3 14

15 Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 014/06-015/06 Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,4 8, , , , , , , , , , , , , , , , 4 6 6, , , ,8 15

16 Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 014/06-015/06 Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 9, 9,3 10,0 1 0,8 0,8 0,6,7,0 7,5 8,8 1,3 7,8 6, -1,5 6,4 7,8 1,4 7,1 8,0 0,9 8,9 10,5 1,7 9,1 10,8 1,7 19,1 4,7 5,6 6,1 8,1,0 8,5 7,3-1, 6,5 7,8 1, 7,7 9,5 1,9 9,5 9,4-9,6 9,5-0,,3 0,5-1,8 9,3 9,8 0,6 6,9 5,0-1,9 6, 7,8 1,7 6,6 6,6 0,0 Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 014/06-015/06, -vuotiaat Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomen AVI Lounais-Suomen AVI Itä-Suomen AVI Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Pohjois-Suomen AVI Lapin AVI Vuosi/Kuukausi 014/06 015/06 9, 8, 9, 9,6 9, 1,0. 10,0 9,5 10,5 1,1 8,7 1,5. 014/06-015/06 Prosenttiyksikköä 0,8 1,3 1,3,5-0,5 0,5. 16

17 Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 015/06 Työlliset Työllisyysaste, -vuotiaat Työttömät Työttömät työnhakijat (TEM) Työttömyysaste, -vuotiaat Työttömyysaste, -vuotiaat 013/ , ,5 19,9 013/ , ,5 19,7 013/ , ,5 19,7 013/ , ,6 19,8 013/ , ,6 19,6 013/ , ,6 19,6 013/ , ,6 19,7 014/ , ,6 014/ , ,6 0,3 014/ , ,6 0, 014/ , ,5 19,9 014/ , ,5 19,7 014/ , ,5 19,6 014/ , ,5 19,7 014/ , ,6 19,9 014/ , ,8 0,4 014/ , ,9 1,0 014/ , ,0 1,4 014/ , ,1 1,5 015/ , ,1 1,6 015/ , ,3,0 015/ , ,4,4 015/ , ,5,8 015/ , ,6 3,0 015/ , ,7 3,1 17

18 Liitetaulukot 015,. neljännes Liitetaulukko 19. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 014/II - 014/II Prosenttiyksikköä Tunnusluku Sukupuoli Työllisyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 69,6 68,9-0,7 70,0 69,4-0,6 69, 68,5-0,8 Työttömyysaste, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 9,6 10,7 1,1 10,3 11, 0,9 8,9 10, 1,3 Työvoimaosuus, -vuotiaat Sukupuolet yhteensä 67,3 67,3 0,0 69,3 69, - 65,3 65,3 Liitetaulukko 0. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan, -vuotiaat 014/II Sukupuoli Työmarkkina-asema Sukupuolet yhteensä Väestö yhteensä Työvoima yhteensä työlliset ,1 - työttömät , Työvoiman ulkopuolella olevat , Väestö yhteensä , Työvoima yhteensä ,0 - työlliset ,0 - työttömät ,6 Työvoiman ulkopuolella olevat ,6 Väestö yhteensä Työvoima yhteensä , - työlliset , - työttömät ,3 Työvoiman ulkopuolella olevat , 18

19 Liitetaulukko 1. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 014/II Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,9 19

20 Liitetaulukko. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 014/II Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,7 0

21 Liitetaulukko 3. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 014/II Prosenttiyksikköä Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 67,3 77, 67,3 77,4 0,0 0, 60,4 61, 0,8 83,6 83,5-88,8 88,0-0,9 89,3 89,0-0,3 63,7 64,9 1,1 9,8 10,8 0,9 69,3 69, - 78, 78,4 58,1 59,8 1,6 89,6 90, 0,6 9,5 91,0-1,5 89,6 88,1-1,5 61,0 6, 1, 13,5 14, 0,7 65,3 65,3 76,1 76,3 0, 6,8 6,7-0, 77, 76,5-0,7 85,0 84,8-0,3 88,9 89,8 0,9 66,4 67,5 1,1 6,6 7,7 1,1 1

22 Liitetaulukko 4. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 014/II Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä ,1-1, , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,1

23 Liitetaulukko 5. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 014/II Prosenttiyksikköä Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 60,8 69,6 6 68,9-0,7-0,7 45,0 43,4-1,6 76,4 75,7-0,7 8,7 81,9-0,8 83,8 8,8-1,0 59,4 59,5 9,7 10,6 0,9 6, 61,4-0,7 70,0 69,4-0,6 4,1 40,3-1,8 81,6 8,0 0,4 85,3 84,5-0,8 83,6 8,0-1,6 56,3 56,7 0,4 13,4 14,0 0,6 59,5 58,7-0,7 69, 68,5-0,8 48,0 46,7-1,3 70,9 69,0-1,9 79,9 79,3-0,7 83,9 83,6-0,3 6,4 6,3-6,5 7,6 1,1 Liitetaulukko 6. Työlliset ammattiaseman mukaan, -vuotiaat 014/II Ammattiasema Työlliset yhteensä ,1 Palkansaajat yhteensä ,7 Yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet ,8 3

24 Liitetaulukko 7. Työlliset työnantajasektorin mukaan, -vuotiaat 014/II Työnantajasektori Työnantajasektorit yhteensä (ml. työnantajasektori tuntematon) ,1 Yksityinen sektori ,3 Julkinen sektori ,7 - valtio ,0 - kunta ,6 4

25 Liitetaulukko 8. Työlliset toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat 014/II 014/II - Toimiala TOL 008 Toimialat yhteensä ,1 A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta , Maatalous ,5 C Teollisuus ,0 Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus ,5 Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen ,3 Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus ,3 Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) ,4 Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus ,4 Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus ,1 D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemäri- ja jätevesihuolto ,6 F Rakentaminen ,8 Talonrakentaminen ,5 Erikoistunut rakennustoiminta ,7 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus ,4 Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus ,5 Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,3 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,5 H Kuljetus ja varastointi ,4 Maa-, vesi- ja ilmaliikenne ,7 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; postija kuriiritoiminta ,6 I Majoitus- ja ravitsemistoiminta , J Informaatio ja viestintä ,8 K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala ,4 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta , Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi ,1 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ,5 Kiinteistön- ja maisemanhoito ,7 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus ,6 P Koulutus , Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,0 Terveyspalvelut ,7 Sosiaalihuollon laitospalvelut ,5 Sosiaalihuollon avopalvelut ,1 R Taiteet, viihde ja virkistys ,3 S-U Muu palvelutoiminta yms ,4 X Toimiala tuntematon

26 Liitetaulukko 9. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat Toimiala Toimialat yhteensä A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta Maatalous C Teollisuus Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemärija jätevesihuolto F Rakentaminen Talonrakentaminen Erikoistunut rakennustoiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) H Kuljetus ja varastointi Maa-, vesi- ja ilmaliikenne Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; posti- ja kuriiritoiminta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus P Koulutus TOL /II 014/II - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia 994,9 60,3 47,4 141,8 0, 1, 18,5 4,1 45,1 1,8 11,9 76,5 7,4 39,8 118,8 18,9 37,1 6,8 60,9 40,5 0,4 34,6 43, 9,8 67,6 6,1 39,3 3,5 40,8 58,6 997,5 65,4 50,4 140,0 0,,0 18,9 3,4 40,9 14,7 10,9 77, 9,3 38,4 114,4 18,5 36,9 58,9 57, 38,9 18,4 35, 45,1 30,9 71,7 7,4 41,8 4,6 4, 56,4,6 5,1,9-1,8 0,0 0,8 0,4-0,7-4,1 1,8-1,0 0,7 1,9-1,3-4,4-0,4 - -3,9-3,6-1,6 -,0 0,6 1,9 1,1 4,0 1,,6 1,1 1,3 -,1 014/II - 0,3 8,4 6, -1,3-0, 3,9, -,9-9,1 14, -8,4 0,9 6,8-3,4-3,7 -,1-0,3-6, -6,0-4,0-9,9 1,8 4,3 3,7 6,0 4,6 6,5 4,8 3, -3,7 6

27 014/II 014/II - 014/II - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,8 151,7-1,1-0,7 Terveyspalvelut 86 66,3 7,6 6,3 9,4 Sosiaalihuollon laitospalvelut 87 39,5 34,6-4,9-1,4 Sosiaalihuollon avopalvelut 88 46,9 44,5 -,4-5, R Taiteet, viihde ja virkistys ,4 1,1-0,3-1, S-U Muu palvelutoiminta yms ,0 3,7 0,7, X Toimiala tuntematon 00 4,6 3,6.. Liitetaulukko 30. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan, -vuotiaat 014/II Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) ,1 Etelä-Suomen AVI ,9 Lounais-Suomen AVI ,8 Itä-Suomen AVI ,5 Länsi- ja Sisä-Suomen AVI ,9 Pohjois-Suomen AVI , Lapin AVI ,8 7

28 Liitetaulukko 31. Työlliset maakunnan (011) mukaan, -vuotiaat 014/II Maakunta Koko maa (ml. Ahvenanmaa) ,1 Uusimaa ,6 Varsinais-Suomi ,7 Satakunta ,1 Kanta-Häme ,4 Pirkanmaa ,7 Päijät-Häme 85 87,8 Kymenlaakso ,3 Etelä-Karjala ,8 Etelä-Savo ,3 Pohjois-Savo ,5 Pohjois-Karjala , Keski-Suomi ,7 Etelä-Pohjanmaa ,3 Pohjanmaa ,4 Keski-Pohjanmaa ,0 Pohjois-Pohjanmaa ,4 Kainuu ,4 Lappi ,8 Liitetaulukko 3. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan, -vuotiaat 014/II Sukupuoli Sukupuolet yhteensä , , ,6 Liitetaulukko 33. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan, -vuotiaat, % Sukupuoli Sukupuolet yhteensä 014/II 14,9 10,3 19,6 15,3 11,5 19,3 Prosenttiyksikköä 0,5 1, -0,3 8

29 Liitetaulukko 34. Palkansaajat toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat 014/II 014/II - Toimiala TOL 008 Toimialat yhteensä ,7 A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta ,8 Maatalous ,9 C Teollisuus ,9 Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus ,9 Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen ,6 Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus ,3 Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) ,3 Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus , Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus , D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemäri- ja jätevesihuolto ,5 F Rakentaminen , Talonrakentaminen ,5 Erikoistunut rakennustoiminta ,1 G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus ,8 Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus , Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,6 Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) ,7 H Kuljetus ja varastointi , Maa-, vesi- ja ilmaliikenne ,1 Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; postija kuriiritoiminta , I Majoitus- ja ravitsemistoiminta ,7 J Informaatio ja viestintä ,8 K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala ,7 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta , Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi ,1 N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta ,8 Kiinteistön- ja maisemanhoito ,8 O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus ,6 P Koulutus ,0 Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,3 Terveyspalvelut ,9 Sosiaalihuollon laitospalvelut ,3 Sosiaalihuollon avopalvelut ,8 R Taiteet, viihde ja virkistys , S-U Muu palvelutoiminta yms ,4 X Toimiala tuntematon

30 Liitetaulukko 35. Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 008), -vuotiaat Toimiala Toimialat yhteensä A, B Maa-, metsä- ja kalatalous; kaivostoiminta Maatalous C Teollisuus Elintarvikkeiden, tekstiilien ja vaatteiden valmistus Sahatavaran ja paperin sekä paperituotteiden valmistus; painaminen ja jäljentäminen Kemikaalien, lääkkeiden yms. valmistus Metallien jalostus; metallituotteiden valmistus (pl. koneet ja laitteet) Elektronisten ja optisten tuotteiden, sähkölaitteiden, koneiden ja kulkuneuvojen valmistus Huonekalujen ym. valmistus; koneiden ja laitteiden huolto ja asennus D, E Sähkö-, kaasu-, lämpö-, vesi-, viemärija jätevesihuolto F Rakentaminen Talonrakentaminen Erikoistunut rakennustoiminta G Tukku- ja vähittäiskauppa; moottoriajoneuvojen ja moottoripyörien korjaus Moottoriajoneuvojen tukku- ja vähittäiskauppa sekä korjaus Tukkukauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) Vähittäiskauppa (pl. moottoriajoneuvojen kauppa) H Kuljetus ja varastointi Maa-, vesi- ja ilmaliikenne Varastointi ja liikennettä palveleva toiminta; posti- ja kuriiritoiminta I Majoitus- ja ravitsemistoiminta J Informaatio ja viestintä K, L Rahoitus- ja vakuutustoiminta; kiinteistöala M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi N Hallinto- ja tukipalvelutoiminta Kiinteistön- ja maisemanhoito O Julkinen hallinto ja maanpuolustus; pakollinen sosiaalivakuutus P Koulutus TOL /II 014/II - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia 87,5 17,9 9,9 19,9 18,1 19,7 17,3 1,3 43,3 10, 11,1 56,7 19,3 8,6 97,5 14,0 31,4 5,0 51,0 31,0 19,9 7,8 38,7 7,1 5,5,4 33,0 19, 40,8 56,7 85,0 0, 11,1 18, 17,8 0,4 17,9 0,0 39,8 1,4 1 56,8 0,4 7,5 95,3 14,6 31,9 48,8 46,8 8,8 18,0 7,4 39,9 6,9 55,6 4,3 35,5 0,5 4,1 54,8 -,5,3 1,3-1,7-0,3 0,7 0,6-1,3-3,5, -1,0 0,0 1, -1,1 -, 0,6 0,5-3,3-4,1 -, -1,9-0,4 1, -0, 3,1 1,9,5 1,3 1,3 -,0 014/II - -0,3 13,1 1,9-1,3-1,7 3,3 3,3-6,1-8,0 1,1-9,4 0,0 6,0-3,9 -, 4,4 1,6-6,3-8,1-7, -9,4-1,5 3, -0,8 5,9 8,5 7,6 6,7 3,1-3,5 30

31 014/II 014/II - 014/II - Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Miljoonaa tuntia Q Terveys- ja sosiaalipalvelut ,5 141,8-1,7-1, Terveyspalvelut 86 61,3 66,9 5,5 9,0 Sosiaalihuollon laitospalvelut 87 37,8 3,7-5,1-13,4 Sosiaalihuollon avopalvelut 88 44,4 4, -, -4,9 R Taiteet, viihde ja virkistys ,9 15,8 - -0,5 S-U Muu palvelutoiminta yms ,3 4,5 1, 5,0 X Toimiala tuntematon 00 4,0 3,.. Liitetaulukko 36. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat 014/II Työsuhde Palkansaajat yhteensä ,7 - jatkuva kokoaikatyö ,7 - jatkuva osa-aikatyö ,4 - määräaikainen kokoaikatyö ,7 - määräaikainen osa-aikatyö ,7 Määräaikainen työ yhteensä ,9 Osa-aikainen työ yhteensä ,1 Liitetaulukko 37. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan, -vuotiaat, % Työsuhde Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö - jatkuva osa-aikatyö - määräaikainen kokoaikatyö - määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä 014/II 100,0 73,0 9,9 1,9 4,3 17, 14,1 100,0 7,9 10,3 1,6 4,3 16,8 14,5 Prosenttiyksikköä 0,0 0,0 0,4-0,4 0,0-0,4 0,4 31

32 Liitetaulukko 38. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 014/II -, -vuotiaat 014/II Työsuhde Palkansaajat yhteensä ,1 - jatkuva kokoaikatyö ,6 - jatkuva osa-aikatyö ,6 - määräaikainen kokoaikatyö ,1 - määräaikainen osa-aikatyö ,3 Määräaikainen työ yhteensä , Osa-aikainen työ yhteensä ,4 Liitetaulukko 39. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 014/II -, -vuotiaat, % Työsuhde Palkansaajat yhteensä - jatkuva kokoaikatyö - jatkuva osa-aikatyö - määräaikainen kokoaikatyö - määräaikainen osa-aikatyö Määräaikainen työ yhteensä Osa-aikainen työ yhteensä 014/II 100,0 30,4 10,9 43,7 15,0 58,7 5,9 100,0 30,3 11,1 4,3 16,3 58,6 7,4 Prosenttiyksikköä 0,0-0, -1,3 1,3 0,0 1,5 3

33 Liitetaulukko 40. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 014/II Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä , 11, , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,5 33

34 Liitetaulukko 41. Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 014/II Prosenttiyksikköä Sukupuoli Ikäluokka Sukupuolet yhteensä 9,6 9,8 10,7 10,9 1,1 1,1 5,6 9,0 3,5 8,6 9,4 0,8 6,9 6,9-6, 6,9 0,8 6,8 8, 1,4 10,3 11, 0,9 10,6 11,5 0,9 7,5 3,6 5,1 9,0 9,1 7,8 7, -0,6 6,7 7,0 0,3 7,7 8,8 1,1 8,9 10, 1,3 9,0 10,3 1,3 3,7 5,5 1,8 8,1 9,7 1,6 6,0 6,5 0,5 5,6 6,8 1,3 6,0 7,7 1,7 Liitetaulukko 4. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan Aluehallintovirasto Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Etelä-Suomen AVI Lounais-Suomen AVI Itä-Suomen AVI Länsi- ja Sisä-Suomen AVI Pohjois-Suomen AVI Lapin AVI 014/II 9,6 8,5 9,9 1 9,8 1,9 13,4 10,7 9,7 11,5 1,1 10,8 1, 13,5 Prosenttiyksikköä 1,1 1, 1,5,0 1,1-0,8 34

35 Liitetaulukko 43. Työttömyysasteet maakunnan (011) mukaan Maakunta Koko maa (ml. Ahvenanmaa) Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi 014/II 9,6 8,0 10,7 8,1 6,0 10,0 1,9 10,7 9,7 9,3 9,9 11,3 1,9 8,8 6,3 7,3 1,0 17,9 13,4 10,7 9, 11,1 1,3 9,6 11,7 1 13,6 10,6 9,7 1,4 13,9 13,9 8,6 9,1 3,6 11,7 14,6 13,5 Prosenttiyksikköä 1,1 1, 0,3 4, 3,6 1,7 -,8,9 1,0 0,4,5,6 0,9-0,,7-3,7-0,3-3,3 35

36 Liitekuviot 015, kesäkuu Liitekuvio 1. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 005/06 015/06, vuotiaat Liitekuvio. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 005/06 015/06, vuotiaat 36

37 Liitekuvio 3. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 1989/01 015/06, vuotiaat Liitekuvio 4. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 015/06, vuotiaat 37

38 Laatuseloste: Työvoimatutkimus 1. Tilastotietojen relevanssi Työvoimatutkimus on otostutkimus, jonka avulla tilastoidaan vuotiaan väestön työmarkkinoille osallistumista, työllisyyttä, työttömyyttä ja työaikaa kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosittain. Tutkimuksen tietosisältö perustuu EU:n asetukseen, ja tutkimuksen otokseen kuuluu joka kuukausi noin henkilöä. Vastaajien antamien tietojen pohjalta luodaan kuva koko vuotiaan väestön toiminnasta työmarkkinoilla yhden viikon aikana. Työmarkkina-aseman perusluokittelussa väestö jaetaan työllisiin, työttömiin ja työvoiman ulkopuolisiin. Näistä työlliset ja työttömät yhdessä muodostavat työvoiman. Tutkimus antaa tuoreen ja kattavan kuvan työvoimasta ja työmarkkinoiden muutoksista. Julkisuudessa seurataan kuukausittain erityisesti työllisyyden ja työttömyyden muutoksia edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta. Kausitasoitettuja lukuja käytetään seurattaessa muutoksen trendiä. Tutkimus antaa tietoa myös työikäisistä henkilöistä, jotka eivät ole työssä tai työnhakijoina. Vuodesta 003 alkaen on saatu osaotokselta tietoja myös kotitalouksien rakenteesta sekä kotitalouden kaikkien vuotiaiden toiminnasta suhteessa työmarkkinoihin. Työvoimatutkimuksen tietosisällöstä on kuvaus osoitteessa: Työvoimatutkimuksen kuukausi- ja neljännesvuositulokset kertovat työllisyyden kausi- ja suhdannevaihteluista. Työvoimatutkimuksen aikasarjat taas kuvaavat työmarkkinoiden muutoksia pitkillä ajanjaksoilla. Vuosikeskiarvot kuvaavat työvoimaa eli työllisiä ja työttömiä sekä työvoiman ulkopuolella olevia esimerkiksi toimialan, ammatin, koulutuksen, iän, sukupuolen ja alueen mukaan ryhmiteltynä. Tutkimuksen tuloksia käytetään muun muassa työvoimapoliittisten ennusteiden ja suunnitelmien laadinnassa, päätösten teon tukena sekä erilaisten toimien työllisyysvaikutusten seurannassa. Tärkeitä tulosten käyttäjiä ovat ministeriöt, aluesuunnittelusta vastaavat elimet, työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, yliopistot ja tutkimuslaitokset, kansainväliset järjestöt ja Euroopan unioni. Tilastokeskuksessa tietoja käytetään esimerkiksi kansantalouden tilinpidon laadinnassa. Euroopan unionin tilastovirasto, Eurostat, ohjaa tutkimuksen sisältöä ja seuraa sen laatua. Eurostat tuottaa sille toimitetuista neljännesvuosiaineistoista omia rakenneindikaattoreitaan ja muita tilastoja. Tutkimuksessa käytetyt käsitteet ja määritelmät noudattavat YK:n kansainvälisen työjärjestön ILO:n suosituksia ja Euroopan unionin tilastotoimen asetuksia. Työvoimatutkimuksen nykyinen tietosisältö perustuu pääosin Euroopan unionin työvoimatutkimuksia koskeviin asetuksiin (577/98, 57/003 ja 430/005). Euroopan unionin työvoimatutkimuksesta löytyy tarkempi kuvaus osoitteesta: Vuodesta 1999 lähtien työvoimatutkimuksen yhteydessä on tehty EU-maiden yhteinen ad hoc -lisätutkimus, jonka aihe vaihtelee vuosittain. Ad hoc -tutkimuksista tarkemmin osoitteessa: Käsitteitä: Työllinen on henkilö, joka on tutkimusviikolla tehnyt ansiotyötä vähintään tunnin rahapalkkaa tai luontaisetua vastaan tai voittoa saadakseen tai on ollut tilapäisesti pois työstä. Tutkimusviikolla työstä pois ollut henkilö lasketaan työlliseksi, jos poissaolon syy on oma sairaus tai äitiys- tai isyysvapaa tai poissaolo on kestänyt alle 3 kk. Työlliset voivat olla palkansaajia, yrittäjiä tai perheenjäsenen yrityksessä palkatta avustavia. Työtön on henkilö, joka tutkimusviikolla on työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä kahden viikon kuluessa. Myös henkilö, joka on työtä vailla ja odottaa sovitun työn alkamista kolmen kuukauden kuluessa, luetaan työttömäksi, jos hän voisi aloittaa työt kahden viikon sisällä. Työvoimaan kuuluvat kaikki ne, jotka tutkimusviikolla olivat työllisiä tai työttömiä. 38

39 Työvoiman ulkopuolella oleva väestö koostuu henkilöistä, jotka tutkimusviikolla eivät olleet työllisiä tai työttömiä. Työvoiman ulkopuolella olevista voidaan käyttää myös nimitystä työvoimaan kuulumaton väestö. Muita työvoimatutkimuksen käsitteitä on selitetty osoitteessa: Työvoimatutkimuksessa käytettäviä luokituksia ovat Toimialaluokitus 008 (TOL 008, NACE Rev. ), Ammattiluokitus 010 (ISCO-08), Sosioekonomisen aseman luokitus 1989 (Ammattiluokitus 010 pohjalta) ja Koulutusluokitus 011 (ISCED) sekä alueluokituksista suuralue, aluehallintovirasto (AVI), elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) sekä maakunta.. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Työvoimatutkimuksen perusjoukon muodostavat Suomessa vakinaisesti asuvat vuotiaat henkilöt. Perusjoukkoon kuuluvat myös tilapäisesti ulkomailla (alle vuoden) oleskelevat sekä Suomen väestötietojärjestelmään rekisteröidyt ulkomaalaiset, joiden oleskelu Suomessa kestää vähintään vuoden ( Työvoimatutkimuksen otos poimitaan ositetulla satunnaisotannalla väestön keskusrekisteriin perustuvasta Tilastokeskuksen väestötietokannasta kahdesti vuodessa. Tutkimus on paneelitutkimus, jossa samaa henkilöä haastatellaan viisi kertaa. Haastattelut tehdään kolmen kuukauden välein, paitsi neljäs haastattelu, joka tehdään kuuden kuukauden kuluttua kolmannesta haastattelusta. Ensimmäisen ja viimeisen haastattelun väli on 15 kuukautta. Joka kuukauden otokseen kuuluu noin henkilöä, keskimäärin noin joka 300. henkilö perusjoukosta. Yhden tutkimuskuukauden otos koostuu viidestä rotaatioryhmästä, jotka ovat tulleet tutkimukseen mukaan eri aikoina. Otos vaihtuu asteittain siten, että kolmena peräkkäisenä kuukautena vastaamisvuorossa ovat eri henkilöt. Peräkkäisinä vuosineljänneksinä vastaajista 3/5 on samoja. Peräkkäisten vuosien otosten päällekkäisyys on /5. Tietoja kerätään kaikilta vuoden viikoilta. Suurimmassa osassa Euroopan maita työvoimatutkimuksen tiedonkeruu perustuu kotitalousotokseen, mikä tarkoittaa sitä, että haastatellaan samalla kertaa kaikki tietyssä osoitteessa asuvat saman kotitalouden jäsenet. Suomen lisäksi vain Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä otos on henkilöpohjainen, eli haastateltavana on vain otokseen poimittu kohdehenkilö. EU:n asetus kuitenkin edellyttää tietoja myös kotitaloudesta, ja Suomessa tämä on ratkaistu hyödyntämällä työvoimatutkimuksen paneeliominaisuutta. Viidennellä haastattelukerralla tehdään perushaastattelun lisäksi kotitaloushaastattelu, jossa selvitetään kohdehenkilön kotitalouden jäsenet sekä kotitalouteen kuuluvien vuotiaiden toiminta työmarkkinoilla. Jotta aineisto kuvaisi koko väestöä, siihen on lisätty ylimääräisen otoksen avulla myös sellaisia kotitalouksia, joiden kaikki jäsenet ovat 75 vuotta täyttäneitä. Alle 15-vuotiaita lapsia ja yli 75-vuotiaita ei työvoimatutkimuksessa haastatella, vaan heille luodaan muutamia työmarkkina-asemaa kuvaavia tietoja keinotekoisesti. Kotitalousaineiston avulla voidaan tarkastella esimerkiksi perheen yhteyttä työllisyyteen sekä molempien puolisoiden työmarkkina-asemaa yhdessä. Vuonna 013 kotitalousaineistossa oli noin henkilöä, jotka muodostivat kotitaloutta. Työvoimatutkimuksen kotitalousosaa on kerätty nykymuotoisena vuodesta 003, ja tiedot ovat julkaistavissa pääsääntöisesti vuodesta 004 lähtien. Tutkimuksen tietosisältö vaihtelee eri tutkimuskerroilla. Ensimmäisellä tutkimuskerralla kysytään tarkemmin joitakin perustietoja, joiden ennallaan pysyminen tarkistetaan seuraavilla tutkimuskerroilla. Viimeisellä eli viidennellä tutkimuskerralla tietosisältö on laajempi, kun mukana on kotitalousosa ja vuosittain eri aiheesta tehtävä ad hoc -osa sekä joitain lisäkysymyksiä päätyöhön liittyen. Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät tiedot tietokoneavusteisilla puhelinhaastatteluilla. Vuonna 014 tehtiin noin haastattelua. Tutkimuksen vastauskato oli keskimäärin 8 prosenttia. Otoksesta saadut tulokset painotetaan vastaamaan koko vuotiasta väestöä. Vastauskadon vaikutuksia tuloksiin korjataan käyttämällä niin kutsuttua painojen kalibrointia, jossa painotuksella tuotetaan oikeat väestöjakaumat alueen, sukupuolen ja iän mukaan. Aputietona käytetään lisäksi työ- ja elinkeinoministeriön työnhakijarekisterin tietoja. Työvoimatutkimuksen luvut, kuten kaikki otostutkimuksilla saadut luvut ovat niin kutsuttuja estimaatteja. Estimaatti on matemaattisella menettelyllä (estimoinnilla) otoshavaintoja käyttäen saatu arvio perusjoukon 39

40 ominaisuudesta. Esimerkiksi tietyn kuukauden julkaistu työttömien lukumäärä on tällaisella menettelyllä saatu Suomen vuotiaiden työttömien lukumäärää koskeva arvio eli estimaatti. Neljännesvuosi- ja vuosiestimaatit ovat kuukausiestimaattien keskiarvoja. Työpäivät ja tehdyt työtunnit estimoidaan kyseisen kuukauden kalenteripäivien lukumäärän mukaan. Työpäivien ja tehtyjen työtuntien neljännesvuosi- ja vuosiestimaatit ovat kuukausiestimaattien summia. Työvoimatutkimuksen työllisyys- ja työttömyysluvut vaihtelevat suhteellisen säännöllisesti vuoden eri kuukausina. Työvoimatutkimuksesta julkaistaan myös niin kutsuttuja trendejä, joista on poistettu vuodesta toiseen samantyyppisenä toistuva vaihtelu. Pitkän aikavälin kehityksen suunta sekä suhdannevaihtelu ovat paremmin havaittavissa trendistä kuin tasoittamattomista kuukausiluvuista. Käytetystä menetelmästä johtuen trendin viimeisimmät luvut muuttuvat jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot liitetään mukaan aikasarjaan. Tämä trendien ennakollinen luonne on syytä ottaa huomioon luvuista päätelmiä tehtäessä. Aikasarjojen trendikomponentit on laskettu kesäkuusta 007 alkaen EU:n tilastoviraston Eurostatin suosittelemalla Tramo/Seats -menetelmällä. Trendistä ja sen käytön rajoituksista on kerrottu tarkemmin osoitteessa: 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Työvoimatutkimuksen lukujen luotettavuuteen vaikuttavat vastauskato (ks. edellä), mittausvirheet sekä otannasta aiheutuva satunnaisvaihtelu. Mittausvirheitä syntyy muun muassa siitä, että kysymykset voidaan ymmärtää ja tulkita eri tavoilla, vastaaja ei muista tai ei halua kertoa joitain tietoja tai vastausten kirjaamisessa tapahtuu virheitä. Mittausvirheitä pyritään vähentämään kehittämällä ja testaamalla haastattelukysymyksiä, haastatteluohjeita, käyttöliittymää sekä kouluttamalla haastattelijoita. Otannasta aiheutuvalla satunnaisvaihtelulla tarkoitetaan sitä, että eri otoksista lasketut luvut poikkeaisivat jonkin verran toisistaan. Arvioitaessa karkeasti otannasta aiheutuvan satunnaisvaihtelun suuruutta erilaisissa tilanteissa on pääperiaatteena, että lukuihin sisältyy sitä vähemmän otannasta aiheutuvaa epävarmuutta, 1) mitä suuremman otoksen pohjalta luvut on laskettu ja ) mitä suurempaa väestöryhmää luvut kuvaavat. Esimerkiksi neljännesvuotta koskevat luvut ovat tarkempia kuin samaa asiaa koskevat kuukausiluvut, koska neljännesvuositiedot on saatu haastattelemalla kolminkertainen määrä henkilöitä verrattuna kuukausitietoihin. Koko vuotta koskevat luvut ovat kaikkein tarkimpia. Jälkimmäinen periaate tarkoittaa sitä, että samankokoisella otoksella saadut työllisten ja työttömien lukumäärää koskevat luvut eli estimaatit ovat sitä tarkempia, mitä suurempaa osaryhmää ne koskevat. Tarkasteltavan osaryhmän pienentyessä otannasta aiheutuvan satunnaisvaihtelun osuus kasvaa. Tämän vuoksi esimerkiksi työttömien lukumäärät eri ikäryhmissä tai eri alueilla eivät ole yhtä luotettavia kuin kaikkien työttömien lukumäärä. Otannasta aiheutuvaa epätarkkuutta arvioidaan estimaatin keskivirheen avulla. Keskivirheen suuruuteen vaikuttavat sekä otoksen koko että tarkastelun kohteena olevan ominaisuuden vaihtelu eli muuttujan varianssi. Keskivirheen avulla voidaan laskea estimaatin luottamusväli, jolla haettu perusjoukon arvo sijaitsee tietyllä todennäköisyydellä. Työvoimatutkimuksessa käytetty 95 prosentin luottamusväli on väli, jolla kiinnostuksen kohteena olevan ominaisuuden todellinen arvo sijaitsee 95 prosentin todennäköisyydellä. Jos esimerkiksi tietyn kuukauden työttömien määrän estimaatti on ja sen keskivirhe 7 700, on työttömien määrän 95 prosentin luottamusväli ± eli henkeä. Estimaattiin lisättävä ja siitä vähennettävä osa saadaan kertomalla estimaatin keskivirhe 95 prosentin luottamusvälin kertoimella 1,96. Tämä osa kuvaa otannasta aiheutuvaa epävarmuutta ja sitä kutsutaan estimaatin virhemarginaaliksi. Esimerkkejä työllisten ja työttömien lukumäärän tarkkuudesta osaryhmän koon mukaan Satunnaisvaihtelun suuruusluokan havainnollistamiseksi esitetään seuraavissa taulukoissa 1 3 esimerkkejä erikokoisista työllisten ja työttömien lukumäärän estimaateista, niiden virhemarginaaleista ja muista luotettavuuden tunnusluvuista. Esimerkeissä esitetty satunnaisvaihtelun suuruusluokka on karkea arvio satunnaisvaihtelun ylärajasta, kun tarkastelun kohteena on vastaavankokoinen työllisten tai työttömien lukumäärän estimaatti sukupuolen, iän tai alueen mukaan. Esimerkiksi vastaavankokoisissa toimialan 40

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2014, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 05 Työvoimatutkimus 04, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 04 joulukuussa 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2015, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2015, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 26 Työvoimatutkimus 25, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 9,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 25 joulukuussa 24, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia. 2015, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia. 2015, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 10,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 maaliskuussa 272 000,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia. 2013, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia. 2013, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 013 Työvoimatutkimus 013, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 013 kesäkuussa 17 000, mikä oli 6 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2014, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2014, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 014 Työvoimatutkimus 014, kesäkuu ja. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 9, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 014 kesäkuussa 58 000, mikä oli 4 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2014, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2014, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 syyskuussa 218 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyyden kasvu jatkui. 2018, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Työllisyyden kasvu jatkui. 2018, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, kesäkuu ja 2. neljännes Työllisyyden kasvu jatkui Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 kesäkuussa 99 000 enemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia. 2017, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia. 2017, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 8,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 kesäkuussa 250 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia. 2017, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia. 2017, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 07 Työvoimatutkimus 07, syyskuu ja. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 07 syyskuussa 4 000, mikä oli 0 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia. 2016, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia. 2016, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 7,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 syyskuussa 204 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 9, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 kesäkuussa 264 000, mikä oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia. 2012, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia. 2012, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 8,5 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 227 000, mikä oli 18 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2011, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2011, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 011 Työvoimatutkimus 011, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 9,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuussa 011 työllisyys ja työttömyys olivat lähellä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 205 Työvoimatutkimus 205, syyskuu ja. neljännes Syyskuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 205 syyskuussa 225 000. Työttömiä oli

Lisätiedot

Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna

Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2019 Työvoimatutkimus 2019, maaliskuu ja 1. neljännes Työttömien määrä väheni selvästi vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli maaliskuussa 49

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2016, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2016, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 06 Työvoimatutkimus 06, maaliskuu ja. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 0, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 06 maaliskuussa 73 000, mikä oli lähes

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 203 Työvoimatutkimus 202, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 6,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 202 joulukuussa 80 000, mikä

Lisätiedot

Vuoden 2010 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla

Vuoden 2010 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla Työmarkkinat 2 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 2 Vuoden 2 työllisyys ja työttömyys edellisvuoden tasolla Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden heikkeneminen pysähtyi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2010, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2010, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2010, joulukuu ja 4. neljännes Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan joulukuussa 2010 työllisyys ja työttömyys olivat lähellä

Lisätiedot

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella

Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella Työmarkkinat 2010 Työvoimatilasto 2009, joulukuu ja 4. neljännes Työllisten määrä vähenee, yhä useampi työvoiman ulkopuolella Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2009 joulukuussa työllisiä

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2010, maaliskuu ja 1. neljännes

Työvoimatutkimus. Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2010, maaliskuu ja 1. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, maaliskuu ja 1. neljännes Maaliskuun työttömyysaste 9,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2010 maaliskuussa työttömiä oli 18 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009

Työvoimatutkimus. Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009 Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 2009 Työllisyys kääntyi laskuun, työttömyys kasvoi vuonna 2009 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyys kääntyi laskuun

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2010, kesäkuu ja 2. neljännes

Työvoimatutkimus. Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia. 2010, kesäkuu ja 2. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, kesäkuu ja 2. neljännes Kesäkuun työttömyysaste 8,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan kesäkuussa työllisyys ja työttömyys olivat lähellä vuoden

Lisätiedot

Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät vuonna 2010

Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät vuonna 2010 Työmarkkinat Työvoimatutkimus Työsuhteet ja työajat vuonna Määräaikaiset työsuhteet lisääntyivät vuonna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä palkansaajia oli vuonna keskimäärin henkeä,

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2010, syyskuu ja 3. neljännes

Työvoimatutkimus. Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2010, syyskuu ja 3. neljännes Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, syyskuu ja 3. neljännes Syyskuun työttömyysaste 7,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan syyskuussa työllisyys ja työttömyys olivat lähellä vuoden

Lisätiedot

Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 2012

Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 2012 Työmarkkinat 2 Työvoimatutkimus Työllisyys ja työttömyys vuonna 22 Työllisyys ja työttömyys lähes ennallaan vuonna 22 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisyyden kasvu hidastui vuonna 22 Työttömyystilanne

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. 2008, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatilasto. Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten. 2008, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2008, joulukuu ja 4. neljännes Työllisyys joulukuussa samalla tasolla kuin vuosi sitten Korjaus. Julkistusta korjattu 20.1.2009 klo 11. Korjattu teksti merkitty punaisella:

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Heinäkuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, heinäkuu

Työvoimatutkimus. Heinäkuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2015, heinäkuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, heinäkuu Heinäkuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 heinäkuussa 232 000, mikä oli 38 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 11,8 prosenttia. 2015, toukokuu

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 11,8 prosenttia. 2015, toukokuu Työmarkkinat 015 Työvoimatutkimus 015, toukokuu Toukokuun työttömyysaste 11,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 015 toukokuussa 34 000, mikä oli 8 000 enemmän

Lisätiedot

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, huhtikuu

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, huhtikuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, huhtikuu Huhtikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli huhtikuussa 220 000, mikä on 28 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,3 prosenttia. 2016, tammikuu Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 9,3 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 tammikuussa 245 000, mikä oli 14 000 enemmän

Lisätiedot

Toukokuun työllisyys ja työttömyys lähellä vuoden takaista

Toukokuun työllisyys ja työttömyys lähellä vuoden takaista Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, toukokuu Toukokuun työllisyys ja työttömyys lähellä vuoden takaista Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan toukokuussa oli työllisiä 13 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2015:5 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 neljännellä neljänneksellä 71,3 prosenttia. Vuonna 2014 keskimääräinen työllisyysaste oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus 2014

Työvoimatutkimus 2014 Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2014 Palkansaajien nollatuntisopimukset Noin 83 000 palkansaajalla on nollatuntisopimus Niin sanotulla nollatuntisopimuksella työskenteli keskimäärin vuonna 2014 noin

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,2 prosenttia. 2016, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,2 prosenttia. 2016, elokuu Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, elokuu Elokuun työttömyysaste 7,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 elokuussa 195 000, mikä oli 28 000 vähemmän kuin

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2014, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2014, elokuu Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, elokuu Elokuun työttömyysaste 7,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 elokuussa 197 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2013, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2013, lokakuu Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 lokakuussa 194 000, mikä oli 11 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi joulukuussa 2007. 2007, joulukuu ja 4. neljännes

Työvoimatilasto. Työllisyys lisääntyi joulukuussa 2007. 2007, joulukuu ja 4. neljännes Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2007, joulukuu ja 4. neljännes Työllisyys lisääntyi joulukuussa 2007 Työllisiä oli joulukuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 490 000, mikä oli 32 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,3 prosenttia. 2012, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 7,3 prosenttia. 2012, elokuu Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, elokuu Elokuun työttömyysaste 7,3 prosenttia Korjattu 25.9.2012 klo 10:15. Korjattu luku on merkitty punaisella, oli aiemmin 2 522 000. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2015, helmikuu

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 10,1 prosenttia. 2015, helmikuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, helmikuu Helmikuun työttömyysaste 10,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 helmikuussa 268 000, mikä oli 27 000 enemmän

Lisätiedot

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, elokuu Työllisiä 40 000 ja työttömiä 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2013 elokuussa 40 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2014, helmikuu

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 9,1 prosenttia. 2014, helmikuu Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus 2014, helmikuu Helmikuun työttömyysaste 9,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2014 helmikuussa 241 000, mikä oli 10 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 6,9 prosenttia. 2012, lokakuu Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 6,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2012 lokakuussa 183 000, mikä oli lähes saman verran

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2013, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2013, tammikuu Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 8,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 tammikuussa 228 000, mikä oli 25 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2015, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 8,7 prosenttia. 2015, lokakuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 8,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 lokakuussa 234 000, mikä oli 14 000 enemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2015, marraskuu

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2015, marraskuu Työmarkkinat 2015 Työvoimatutkimus 2015, marraskuu Marraskuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 marraskuussa 216 000, mikä oli lähes saman

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2012, huhtikuu

Työvoimatutkimus. Huhtikuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2012, huhtikuu Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2012, huhtikuu Huhtikuun työttömyysaste 8,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli huhtikuussa 226 000, mikä oli 6 000 enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,8 prosenttia. 2016, toukokuu

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,8 prosenttia. 2016, toukokuu Työmarkkinat 2016 Työvoimatutkimus 2016, toukokuu Toukokuun työttömyysaste 10,8 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 toukokuussa 298 000, mikä oli 27 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2017, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 9,2 prosenttia. 2017, tammikuu Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 9,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 tammikuussa 242 000, mikä oli hieman vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2011, toukokuu

Työvoimatutkimus. Työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2011, toukokuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, toukokuu Työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli toukokuussa 274 000, mikä on 19 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2011, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,0 prosenttia. 2011, lokakuu Työmarkkinat 20 Työvoimatutkimus 20, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 7,0 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli lokakuussa 86 000, mikä oli 9 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,7 prosenttia. 2017, toukokuu

Työvoimatutkimus. Toukokuun työttömyysaste 10,7 prosenttia. 2017, toukokuu Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, toukokuu Toukokuun työttömyysaste 10,7 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 toukokuussa 297 000, mikä oli lähes saman

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Työllisyys lisääntyi marraskuussa , marraskuu

Työvoimatutkimus. Työllisyys lisääntyi marraskuussa , marraskuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, marraskuu Työllisyys lisääntyi marraskuussa 2011 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli marraskuussa 166 000, mikä oli 20 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 7,1 prosenttia. 2017, marraskuu

Työvoimatutkimus. Marraskuun työttömyysaste 7,1 prosenttia. 2017, marraskuu Työmarkkinat 2017 Työvoimatutkimus 2017, marraskuu Marraskuun työttömyysaste 7,1 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 marraskuussa 190 000, mikä oli 23 000 vähemmän

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 8,6 prosenttia. 2018, helmikuu

Työvoimatutkimus. Helmikuun työttömyysaste 8,6 prosenttia. 2018, helmikuu Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, helmikuu Helmikuun työttömyysaste 8,6 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2018 helmikuussa 233 000, mikä oli 9 000 vähemmän

Lisätiedot

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten

Työllisiä ja työttömiä vähemmän kuin vuosi sitten Työmarkkinat 2013 Työvoimatutkimus 2013, heinäkuu Työllisiä 43 000 ja työttömiä 10 000 vähemmän kuin vuosi sitten Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2013 heinäkuussa 43 000

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 6,6 prosenttia. 2011, elokuu

Työvoimatutkimus. Elokuun työttömyysaste 6,6 prosenttia. 2011, elokuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, elokuu Elokuun työttömyysaste 6,6 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli elokuussa 177 000, mikä oli 20 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

Lisätiedot

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014

Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT. Toimiala Online syysseminaari 21.11.2014 Alue-ennuste Juha Honkatukia, VATT Toimiala Online syysseminaari.. Kotitalouksien reaalitulot (Household income, constant prices) 7 6 5 3 - - -3 Y Y5 3 Y6 PohjSavo Julkisen sektorin investoinnit, perushintaan

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, tammikuu

Työvoimatutkimus. Tammikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia. 2011, tammikuu Työmarkkinat 2011 Työvoimatutkimus 2011, tammikuu Tammikuun työttömyysaste 8,2 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli tammikuussa 215 000, mikä on 35 000 vähemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työttömyys vähentyi heinäkuussa 2008. 2008, heinäkuu

Työvoimatilasto. Työttömyys vähentyi heinäkuussa 2008. 2008, heinäkuu Työmarkkinat 2008 Työvoimatilasto 2008, heinäkuu Työttömyys vähentyi heinäkuussa 2008 Työllisiä oli heinäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 622 000, mikä oli 27 000 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna

Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2019 Työvoimatutkimus 2019, toukokuu Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna Korjattu 25.6.2019. Korjattu luku on merkitty punaisella. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 214 puh. 29 4 8 Julkistettavissa 22.7.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 3 3 2 (1) 2 1 1 (2) Kuvio 1. Työttömät työnhakijat

Lisätiedot

Työttömyys väheni heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna

Työttömyys väheni heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, heinäkuu Työttömyys väheni heinäkuussa vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 heinäkuussa 75 000 enemmän

Lisätiedot

Työttömyys väheni ja työllisyys kasvoi lokakuussa

Työttömyys väheni ja työllisyys kasvoi lokakuussa Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, lokakuu Työttömyys väheni ja työllisyys kasvoi lokakuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2018 lokakuussa 43 000 enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Työttömyysaste laski marraskuussa vuoden takaiseen verrattuna

Työttömyysaste laski marraskuussa vuoden takaiseen verrattuna Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2018, marraskuu Työttömyysaste laski marraskuussa vuoden takaiseen verrattuna Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli marraskuussa 168 000, mikä oli

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 '14 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 214 puh. 29 54 85 Julkistettavissa 21.1.214 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 4 ' 35 3 25 (1) 2 15 1 5 (2) 28 '9 '1 '11 '12 '13

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä 73 prosenttia, mikä oli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Monilapsisten perheiden äitien työllisyys kääntyi laskuun

Monilapsisten perheiden äitien työllisyys kääntyi laskuun Työmarkkinat 2014 Työvoimatutkimus Perheet ja työ vuonna 2013 Monilapsisten perheiden äitien työllisyys kääntyi laskuun Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan äitien työllisyys on vähentynyt vuodesta

Lisätiedot

2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2016:6 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Työpaikkojen määrä säilyi Helsingissä vuonna 2015 samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Toimialoittaiset erot olivat suuria; suurin

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA

PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA PALVELUALA TYÖLLISTÄÄ SUHDANNEVAIHTELUISTA HUOLIMATTA Palvelusektori työllistää suhdannevaihteluista huolimatta. Vuosina 2008 2010 uusia työpaikkoja syntyi joka vuosi erityisesti ympäristönhuoltotehtäviin

Lisätiedot

Työvoimatutkimus 2011

Työvoimatutkimus 2011 Työmarkkinat 2012 Työvoimatutkimus 2011 Työttömyys väheni vuonna 2011 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömyys kääntyi laskuun vuonna 2011. Vuoden 2011 työttömyysasteen vuosikeskiarvo oli

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2010, lokakuu

Työvoimatutkimus. Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia. 2010, lokakuu Työmarkkinat 2010 Työvoimatutkimus 2010, lokakuu Lokakuun työttömyysaste 7,4 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli lokakuussa 47 000 enemmän kuin vuosi sitten. Lokakuun työttömyysaste

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2016

Kuopion työpaikat 2016 Kuopion työpaikat 2016 Tilastokeskuksen julkistus 09/2018 Tilastotiedote 13/2018, 26.9.2018 Kuopion työpaikat vuonna 2016 - Kuopiossa oli vuoden 2016 lopussa noin 51 000 työpaikkaa. - Vuonna 2016 Kuopion

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne

Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Elina Parviainen / Vantaan kaupunki elina.parviainen[at]vantaa.fi Päivitetty 12.12.2017 Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työpaikka- ja elinkeinorakenne Työvoima ja työttömyys

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: KESÄKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 23.7.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys

Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Tulevaisuuden megatrendit ja yrittäjyys Yrittäjyyden trendit petri.malinen@yrittajat.fi Yritysrakenne Suomessa 2016 0,2% Suuryritykset (250 hlöä) 591 1,0% Keskisuuret yritykset (50 249 hlöä) 2 728 5,5%

Lisätiedot

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013

Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Elinkeinorakenne ja suurimmat työllistäjät Hyvinkään kaupunki Talousosasto 11.12.2013 Hyvinkään elinkeinorakenne Tähän diasarjaan on koottu muutamia keskeisiä Hyvinkään kaupungin elinkeinorakennetta koskevia

Lisätiedot

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m

Ruututietokanta 2017: 250m x 250m Ruututietokanta 2017: 250m x 250m ja asukkaiden 2016. 250m x 250m. 1 asukas 55 802 55 802 2-10 asukasta 762 404 202 859 11-99 asukasta 1 787 031 54 910 100-499 asukasta 2 124 278 11 232 500-999 asukasta

Lisätiedot

2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:16 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä 71,5 prosenttia, mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin

Lisätiedot

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m

Ruututietokanta 2016: 250m x 250m Ruututietokanta 2016: 250m x 250m ja asukkaiden 2015. 250m x 250m. 1 asukas 55 472 55 472 2-10 asukasta 769 806 204 286 11-99 asukasta 1 791 725 55 063 100-499 asukasta 2 119 843 11 227 500-999 asukasta

Lisätiedot

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m

Ruututietokanta 2015: 250m x 250m Ruututietokanta 2015: 250m x 250m ja asukkaiden 2014. 250m x 250m. 1 asukas 54 927 54 927 2-10 asukasta 776 859 205 555 11-99 asukasta 1 791 875 55 215 100-499 asukasta 2 110 651 11 202 500-999 asukasta

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

Heinäkuun työttömyysaste 2,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten

Heinäkuun työttömyysaste 2,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, heinäkuu Heinäkuun työttömyysaste 2,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten Työllisiä oli vuoden 2009 heinäkuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan

Lisätiedot

Työllisyyden muutokset 2009/ /01 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä

Työllisyyden muutokset 2009/ /01 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, tuhatta henkeä Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, tammikuu Työllisiä tammikuussa vähemmän kuin vuosi sitten Työllisiä oli vuoden 2009 tammikuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 454 000 eli 26 000

Lisätiedot

Työvoimatilasto. Työllisiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2009, lokakuu

Työvoimatilasto. Työllisiä vähemmän kuin vuosi sitten. 2009, lokakuu Työmarkkinat 2009 Työvoimatilasto 2009, lokakuu Työllisiä 119 000 vähemmän kuin vuosi sitten Vuoden 2009 lokakuussa työllisiä oli 119 000 vähemmän kuin edellisvuoden lokakuussa. Työllisyysaste laski 3,5

Lisätiedot

2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 2014:32 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä 73,1 prosenttia, mikä oli hitusen alempi kuin vuotta aiemmin.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 TILASTOJA 2014:23 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste säilyi vuoden 2014 toisella neljänneksellä samalla tasolla kuin vuosi sitten, huhti-kesäkuussa

Lisätiedot