Edunvalvontapalvelujen kehittämissuositukset

Transkriptio

1 Edunvalvontapalvelujen kehittämissuositukset

2 2 SISÄASIAINMINISTERIÖ Holhoustoimen yhteistyöryhmä EDUNVALVONTAPALVELUJEN KEHITTÄMISSUOSITUKSET Sisällys Yleistä... 3 Holhoustoimen yhteistyöryhmän kehittämissuosituksia edunvalvontapalvelujen järjestämiseksi ) Päämiesten lukumäärän suhde edunvalvojien ja muiden työntekijöiden lukumäärään ) Edunvalvontapalvelujen järjestäminen ja edunvalvojan sijaistaminen ) Holhoustoimen asema kunnan organisaatiossa ) Edunvalvojan koulutus ja kokemus ) Palvelujen saavutettavuus... 10

3 3 Yleistä Holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain (443/1999) mukaan (myöhemmin järjestämislaki) maistraatti huolehtii toimialueellaan edunvalvontapalvelujen saatavuudesta eli siitä, että holhoustoimesta annetussa laissa tarkoitettuja edunvalvojan tehtäviä varten on saatavissa alueellisesti riittävä määrä yleisiä edunvalvojia. Kunta vastaa palveluiden tuottamisesta alueellaan, jolleivät maistraatti ja kunta toisin sovi. Kunnat voivat tuottaa edunvalvontapalvelut perustamalla yhden tai useamman yleisen edunvalvojan viran tai työsopimussuhteisen toimen taikka hankkimalla palvelut julkiselta tai yksityiseltä palvelun tuottajalta. Kunta voi tuottaa edunvalvontapalvelut myös yhdistämällä erilaisia tapoja. Kunta voi siten esimerkiksi palkata yleisen edunvalvojan ja jos palvelun tarvetta ei voida kokonaisuudessaan näin tyydyttää, turvautua sen lisäksi ostopalveluihin tai yhteistoimintaan toisen kunnan kanssa. Jos maistraatti ja kunta sopivat, ettei kunta tuota edunvalvontapalveluja, maistraatin on huolehdittava siitä, että joku muu tehtävään sopiva yhteisö tuottaa palvelut. Tämä järjestely edellyttää, että maistraatti tekee sopimuksen edunvalvontapalvelujen tuottajan kanssa. Käytännössä maistraatit eivät ole vapauttaneet kuntia palvelujen tuottamisvastuusta, vaan kunnat ovat tehneet halutessaan sopimuksia palveluntuottajien kanssa. Edunvalvontapalvelujen tuottajille, niin kunnille kuin myös muille julkisille yhteisöille tai yksityisille yhteisöille, maksetaan korvaus valtion varoista sisäasiainministeriön vahvistamien perusteiden mukaan. Korvausperusteiden määrittelyssä on kaksi lähtökohtaa, joista toinen edellyttää, että palvelu on tuotettu siten, että sen tuottamistapaa voidaan pitää tarkoituksenmukaisena. Toinen lähtökohta on se, että näin tuotetuista palveluista maksetaan keskimääräisiä kustannuksia vastaava korvaus. Yleiseltä edunvalvojalta edellytetään, että hänellä on sellainen taito ja kokemus, jota tehtävän asianmukainen hoitaminen edellyttää. Kun tehtävään sisältyy huolehtiminen edunvalvonnassa olevan taloudellisista asioista, huomiota voidaan kiinnittää esimerkiksi siihen, miten taloudelliset kysymykset ovat liittyneet edunvalvojan koulutukseen taikka aikaisempaan työkokemukseen. Kelpoisuuden arviointiin vaikuttaa myös edunvalvontatehtävien laatu ja laajuus. Kunnan virassa tai toimessa olevan yleisen edunvalvojan osalta noudatetaan lisäksi kunnan mahdollisesti määräämiä muita kelpoisuusvaatimuksia. (HE 146/1998, s ) Edunvalvojan tehtävistä päättää maistraatti tai käräjäoikeus. Yleisimmin edunvalvojan tehtävänä on hoitaa päämiehen omaisuutta ja taloudellisia asioita sekä tarvittaessa huolehtia siitä, että päämies saa sopivan hoidon ja huolenpidon. Käytännössä edunvalvojan tehtäviin kuuluu juoksevien raha-asioiden hoidon lisäksi monenlaista omaisuuden hoitoa, velkojen selvittelyä, perhe- ja perintöoikeudellisia asioita sekä asumis- ja hoitojärjestelyjä. Nämä ovat yleensä sellaisia tehtäviä, joiden hoitamisesta edunvalvoja päättää ja huolehtii. Taloudellisten asioiden hoitamiseen liittyy aina myös taloudellisia riskejä, mikä asettaa edunvalvojan tehtäviä hoitavalle erityisiä ammatillisia vaatimuksia. Edunvalvojat joutuvat myös usein ottamaan vastaan edunvalvojan sijaisen tehtäviä, kun varsinainen edunvalvoja on esteellinen. Nämä tehtävät liittyvät usein perinnönjakoihin ja ne vaativat juridista osaamista.

4 Yleisten edunvalvontapalvelujen laatuun on kiinnitetty huomiota muun muassa holhoustoimen seurantatutkimuksessa, jonka HAUS Kehittämiskeskus Oy teki vuosina Sisäasiainministeriön asettama holhoustoimen uudistuksen seurantatutkimuksen ohjaustyöryhmä kiinnitti myös huomiota antamassaan loppuraportissa edunvalvontapalvelujen järjestämistä koskevien suositusten tarpeeseen. Tästä syystä sisäasiainministeriön asettaman holhoustoimen yhteistyöryhmän yhdeksi tehtäväksi on annettu yleisen edunvalvonnan laatusuositusten laatiminen. (Holhoustoimen uudistuksen seurantatutkimuksen ohjausryhmän raportti, Sisäasiainministeriön julkaisut 26/2003) 4 Sisäasiainministeriö on vuosittain asetuksella määrännyt kunnille maksettavien korvausten suuruuden ja perusteet. Korvaukset on laskettu huomioon ottaen päämiesten lukumäärät. Korvauksen tarkoituksena on, että se käytetään kokonaisuudessaan edunvalvontapalvelujen tuottamiseen yhdessä päämiehiltä perittyjen palkkioiden kanssa. Kehittämissuositusten pohjalta ministeriö voi jatkossa arvioida ja kehittää korvausten maksamisperusteita sellaisiksi, että se paremmin kannustaa kuntia tarkoituksenmukaisten edunvalvontapalvelujen järjestämiseen. Maistraattien velvollisuus on huolehtia, että edunvalvontapalveluita on riittävästi saatavilla maistraatin toimialueen kunnissa. Maistraatit neuvottelevat kuntien kanssa. Kunnat kuitenkin itsenäisesti päättävät palveluiden järjestämisestä ja niihin käytettävistä resursseista. Kehittämissuositukset voivat olla apuna tulkittaessa, mitä tarkoitetaan edunvalvontapalvelujen tarkoituksenmukaisella tuottamisella. Yleiseen edunvalvontaan tulevien päämiesten määrät ovat tasaisesti nousseet holhoustoimilain voimaantultua ja kasvu tulee edelleen jatkumaan. Yleisessä edunvalvonnassa olevien päämiesten lukumäärät vuosina koko Suomessa: Päämiehet

5 5 Holhoustoimen yhteistyöryhmän kehittämissuosituksia edunvalvontapalvelujen järjestämiseksi Oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön teettämän seurantatutkimuksen ohjausryhmä ehdotti valmistuneessa raportissaan muun muassa: - laatukriteerien määrittämistä edunvalvontapalvelujen tuottamiselle - yhteistyöryhmän perustamista holhoustoimen yleisempää ja erityisesti kuntien edunvalvontaa lähellä olevien toimintojen laajapohjaisempaa tarkastelua ja yhteensovittamista varten sekä - edunvalvontapalvelujen ottamista lääninhallitusten suorittaman peruspalvelujen arvioinnin piiriin. Sisäasiainministeriö asetti ajaksi yhteistyöryhmän, jonka jäseniä ovat sisäasiainministeriön, oikeusministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, maistraattien ja Suomen Kuntaliiton edustajat sekä kaksi yleistä edunvalvojaa. Yhteistyöryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti käsitellyt lääninhallitusten vuonna 2004 suorittamaa arviointia yleisten edunvalvontapalvelujen tuottamisesta sekä laatinut seuraavat yleisen edunvalvonnan kehittämissuositukset: 1) Päämiesten lukumäärän suhde edunvalvojien ja muiden työntekijöiden lukumäärään Päämiesten lukumäärän suhde edunvalvojien ja muun edunvalvontaa hoitavan henkilöstön määrään on objektiivinen ja helposti selvitettävissä oleva arviointiperuste, vaikkakin on selvää, että yksimielisyyttä siitä, mikä on oikea päämiesten määrä edunvalvojaa kohden, ei ole helppoa saavuttaa. Erilaiset päämiehet työllistävät eri tavoin ja siitä syystä edunvalvojan työpanosta on vaikea mitata. Päämiehet eivät aina ole iäkkäitä vanhuksia. Päämiehinä on dementoituneita henkilöitä, kehitysvammaisia, mielisairaita ja huume- ja alkoholiriippuvaisia henkilöitä. Pysyvässä laitoshoidossa olevan päämiehen, jonka tulot ja menot muodostuvat lähinnä eläkkeestä ja hoitomaksusta, asioiden hoitaminen ei vaadi sellaista työpanosta kuin päämiehen, jolla on monenlaista omaisuutta kuten kiinteistöjä ja vuokralla olevia huoneistoja. Myös avohoidossa olevat mielenterveysongelmista kärsivät päämiehet vaativat edunvalvojalta aikaa. Edunvalvojan lisäksi edunvalvonnan hoitamiseen osallistuu avustavaa henkilöstöä, jonka määrä ja koulutustaso vaihtelevat hyvinkin paljon. Edunvalvontapalvelujen tuottajille maksettavien korvausperusteiden kehittämistä pohtinut työryhmä on todennut raportissaan, että palvelujen alueellinen riittävyys tulee turvata riittävällä määrällä yleisiä edunvalvojia. Työryhmän maistraateille ja kunnille tekemän kyselyn perusteella arvioitiin, mikä olisi oikea päämiesten lukumäärä yhtä päätoimista edunvalvojaa kohden. Aineiston perusteella yhdellä päätoimisella edunvalvojalla oli päämiehiä ja keskimäärin noin 110. (Edunvalvontapalvelun tuottajalle maksettava korvaus - työryhmän ehdotus, Sisäasiainministeriön julkaisut

6 5/2002) 6 Lääninhallitusten suorittaman vuotta 2004 koskevan peruspalvelujen arvioinnin perusteella on pääteltävissä, että päämiesten määrät päätoimista edunvalvojaa kohden vaihtelevat edelleen noin välillä Suurin määrä päämiehiä 600/edunvalvoja oli Helsingissä. Myös muissa isoissa kaupungeissa päämiesten lukumäärät edunvalvojaa kohden vaihtelevat päämiehen välillä. Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen osalta on peruspalvelujen arvioinnissa selvitetty päämiesten lukumääriä edunvalvontatehtävään osallistuvien henkilötyövuosien suhteessa. Päämiesten määrät/edunvalvontahtv vaihtelivat päämieheen/htv. Tässä luvussa ovat mukana myös sivutoimiset edunvalvojat. Peruspalvelujen arvioinnissa on ehdotettu yhtenä toimenpiteenä palvelujen parantamiseksi ja turvaamiseksi kuntien yhteistyön kehittämistä niin, että edunvalvojia on alueellisesti riittävästi. (Lääninhallitusten keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2004, Sisäasiainministeriön julkaisut 19/2005) Työryhmän suosituksessa on esitetty tietyt rajat, jotka saavutettaessa olisi syytä ryhtyä toimenpiteisiin edunvalvontaa hoitavan henkilökunnan riittävän määrän turvaamiseksi. Työryhmän suositus Työryhmä suosittelee, että edunvalvojien ja avustavan henkilökunnan työpanos yhteensä muodostuisi sellaiseksi, että päämiesten määrä/htv olisi enintään 75, mutta kuitenkin niin, että edunvalvojaa kohden päämiehiä olisi korkeintaan 150. Suurissa kaupungeissa saatetaan ylittää suositus päämiesten määrästä/edunvalvoja, mutta silloin on erityisesti huolehdittava avustavan henkilökunnan riittävyydestä ja työtehtävien tarkoituksenmukaisesta järjestämisestä. Avustavaa henkilökuntaa on oltava riittävästi erilaisten rutiinitehtävien hoitamiseen, jotta edunvalvoja voi keskittyä vaativampien asioiden hoitamiseen. 2) Edunvalvontapalvelujen järjestäminen ja edunvalvojan sijaistaminen Vuoden 2004 osalta tehdyn peruspalvelujen arvioinnin perusteella kunnat tuottavat edunvalvontapalvelut perustamalla yhden tai useamman yleisen edunvalvojan viran tai työsopimussuhteisen tehtävän. Kunnat hankkivat edunvalvontapalveluja myös ostopalveluna yksityiseltä palveluntarjoajalta. Pienissä kunnissa oli usein sivutoiminen edunvalvoja tai edunvalvontatehtävä oli yhdistetty kunnan toiseen virkaan tai tehtävään. Edunvalvontapalvelujen järjestämisessä kunnat ovat lisänneet yhteistyötään ja tehneet sopimuksia edunvalvontapalvelujen järjestämisestä. Silloin kun useampi kunta yhdessä tuottaa edunvalvontapalveluja, on voitu perustaa päätoimisia edunvalvojan virkoja entisten osa-aikaisten asemesta. Näin edunvalvonnan ammatillistuminen on kasvanut. Edunvalvojan tehtävä on vaativa ja päämiesten asiat ovat usein niin vaikeita, että virkamiehen tulee voida keskittyä yksinomaan niiden hoitamiseen. Päätoimisella edunvalvojalla voi olla sivutoimista enemmän päämiehiä. Päätoimisuuteen kunnissa on py-

7 ritty tehostamalla yhteistyötä kuntien kesken. 7 Päätoimiselta edunvalvojalta voidaan edellyttää sivutoimista edunvalvojaa enemmän ammattitaitoa ja sen kehittämistä. Päätoimisella edunvalvojalla on siihen myös paremmat mahdollisuudet, kun edunvalvontoja on riittävästi, jolloin edunvalvojan kokemus erityyppisistä tehtävistä karttuu. Kuntien välisestä ja seutuyhteistyöstä mainittakoon esimerkkeinä: Kainuun mallin mukainen edunvalvonnan yhteistyön järjestäminen ja Keski-Uudenmaan kuntien yhteistyö sekä Pohjois-Lapin talousneuvonta- ja edunvalvontaprojekti, jossa hankkeessa vuosina selvitettiin muun muassa edunvalvonnan ja talousneuvonnan yhteistyön toimivuutta ja kehittämisedellytyksiä Inarin, Sodankylän ja Utsjoen kuntien kesken. Kainuun maakunta-kuntayhtymässä on kesäkuun 2005 alusta toiminut edunvalvontavastaava, joka toimii kuntayhtymän palveluksessa olevien yleisten edunvalvojien esimiehenä ja toiminnan koordinoijana, hoitaa yhteistyön maistraatin kanssa ja valvoo ja ohjeistaa edunvalvojien toimintaa. Kuntayhtymän on muodostanut yhdeksän Kainuun kuntaa. Peruspalvelujen arvioinnin perusteella edunvalvojista noin puolet oli päätoimisia ja ilman sijaista oli samoin puolet edunvalvojista. Sijainen ei ollut useinkaan edunvalvonnan henkilöstöä, joten hän hoiti vain juoksevat asiat jättäen varsinaisen edunvalvontatyön tekemättä. Päämiesten kannalta on oikeusturvakysymys, että hänen asiansa hoituvat asianmukaisesti varsinaisen edunvalvojan poissa ollessakin. Edunvalvojat ovat erittäin työllistettyjä ja sijaisen puuttuminen aiheuttaa töitten ruuhkautumista lomien aikana. Tämä puolestaan johtaa ongelmiin työssä jaksamisessa ja lisää edunvalvojien vaihtuvuutta. Peruspalvelujen arvioinnissa on ehdotettu toimenpiteeksi tässäkin kuntien välistä yhteistyötä, joka mahdollistaa edunvalvonnan hoitamisen päätoimisesti ja helpottaa sijaisuusjärjestelyjä. Päätoimisuus tässä yhteydessä tarkoittaa, että edunvalvoja käyttää 100 % työajastaan edunvalvojan tehtävän hoitamiseen. Työryhmän suositus edunvalvojien ja avustavan henkilökunnan määristä/htv tulisi ottaa huomioon edunvalvontapalveluja järjestettäessä ja sijaistamista harkittaessa. Työryhmän suositus Yleisen edunvalvojan vuosi- ja sairauslomien sekä esteellisyystilanteiden varalta tulee olla asiallinen sijaisuusjärjestely. Edunvalvojan käytettävissä on myös tässä tarkoituksessa oltava riittävästi avustavaa henkilökuntaa. Kuntien välinen yhteistyö ja edellä kerrottu seutuyhteistyö helpottavat myös sijaisuusjärjestelyjen toteutumista.

8 8 3) Holhoustoimen asema kunnan organisaatiossa Edunvalvontapalvelujen tuottajille maksettavien korvausperusteiden kehittämistä pohtinut työryhmä esitti, että lain 2 :n mukaan tehtävän järjestämisessä on otettava huomioon edunvalvonnan puolueettomuus. Yleinen edunvalvoja joutuu asioimaan päämiehensä asioissa eniten sosiaalitoimen piiriin kuuluvissa asioissa. Pystyäkseen puolueettomasti arvioimaan päämiehensä saamia palveluja, on tärkeää, että edunvalvoja on kunnan organisaatiossa sijoittunut niin, että jääviystilanteita ei pääse syntymään. Suomen Kuntaliiton toimisto on esittänyt, että puolueettomuuteen liittyvät näkökohdat tulee ottaa huomioon yleisen edunvalvonnan hallinnollisesta asemasta päätettäessä. Esimerkiksi yleisen edunvalvojan virkaa ei tulisi yhdistää sosiaalityöntekijän virkaan sellaisessa kunnassa, jossa on vain yksi sosiaalityöntekijä. Suuremmassa kunnassa, jossa on useampia sosiaalityöntekijöitä, voi yhdistäminen tulla kysymykseen. Tällöin pitää huolehtia siitä, että sosiaalitoimen tehtävät jaetaan siten, ettei edunvalvoja kunnan sosiaalitoimen edustajana millään tavoin osallistu niiden asioiden käsittelyyn, jotka hän on saattanut vireille päämiehensä edunvalvojana. Edunvalvonnan sijoittaminen kunnan organisaatiossa sosiaalitoimen alaisuuteen on maistraateissa koettu ongelmallisena ja jääviyskysymyksiä aiheuttavana. Maistraattien näkökulmasta ei myöskään ole pidetty hyväksyttävänä sitä, että edunvalvojan tehtävät on yhdistetty sosiaalityöntekijän virkaan. Myös yleisten edunvalvojien taholta on tullut palautetta siitä, että asioiden hoidossa on koettu ongelmia silloin, kun edunvalvonta on sijoitettu sosiaalitoimen alaisuuteen. Ongelmatilanteita on syntynyt esimerkiksi silloin, kun sosiaalitoimen johtaja on yleisen edunvalvojan esimies, edunvalvoja joutuu päämiehensä sosiaalisia avustuksia koskevissa asioissa valittamaan esimiehensä tekemästä päätöksestä, yleisen edunvalvonnan henkilökuntaa käytetään sijaistamaan sosiaalitoimen virkailijoiden lomia. Peruspalvelujen arvioinnissa ilmeni, että Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen läänien kunnista puolet ja muissa lääneissä noin kolmasosa olivat sijoittaneet edunvalvojan sosiaalitoimen yhteyteen. Edunvalvontapalvelujen järjestämisestä annettua lakia on tarkoitus muuttaa. Olisi toivottavaa, että siinä yhteydessä selvitettäisiin myös mahdollisuudet vaikuttaa jääviystilanteiden syntymiseen lainsäädännön keinoin. Työryhmän suositus Työryhmä suosittaa, että yleinen edunvalvonta sijoitettaisiin kunnan organisaatiossa niin, että jääviyskysymyksiä ei pääse syntymään ja että edunvalvontapalvelu myös ulkoapäin kansalaisen taholta tarkasteltuna näyttää hoidettavan puolueettomasti ja päämiehen etua silmälläpitäen.

9 9 4) Edunvalvojan koulutus ja kokemus Edellä mainitun seurantatutkimuksen mukaan yleisten edunvalvojien koulutustausta on hyvin vaihteleva, kuten myös palkkaus. Tehtävä on vaativa, eikä erityisen vetovoimainen. Tutkimusraportissa esitetään, että yleisille edunvalvojille tulisi asettaa muodollisen pätevyyden kriteerit, jolloin tutkintovaatimuksena olisi esimerkiksi oikeusnotaarin tutkinto. Edunvalvojille olisi hyvä tarjota mahdollisuutta räätälöityyn täydennyskoulutukseen, jota kautta muodollisen pätevyyden kriteerit täyttyisivät. Ohjausryhmä toteaa loppuraportissa, että taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemuksen ohella edunvalvojalta edellytetään hyviä ihmissuhdetaitoja ja palveluhenkisyyttä. Tästä syystä tietyn tutkinnon asettaminen pätevyysvaatimukseksi ei olisi välttämättä hyvä ratkaisu. On tärkeää, että tehtävään voidaan tulla erilaisilla ammatillisilla valmiuksilla, jotka täydentyvät työn ja siihen liittyvän koulutuksen myötä. Jos palveluntuottajalla on useampia edunvalvojia, saattaa kokonaisuuden kannalta olla hyväksi, että koulutusta olisi eri aloilta. Peruspalvelujen arvioinnin perusteella yleisistä edunvalvojista noin puolella koulutusaste oli alin korkea-aste. Yleisimmin edunvalvojilla oli merkonomin tutkinto. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita oli 38 % Lapin, 32 % Etelä-Suomen ja 22 % Länsi-Suomen läänin edunvalvojista. Oulun ja Itä-Suomen läänissä alle 10 % oli suorittanut korkeakoulututkinnon. Koulutusala oli enimmäkseen kaupallinen ja yhteiskuntatieteellinen. Järjestämislaki edellyttää, että edunvalvojana toimivalla on riittävä taito ja kokemus. Vastuu ammattitaidon ja osaamisen kehittämisestä ja ylläpidosta on myös työnantajalla. Edunvalvojan tehtäviin liittyy taloudellisia riskejä, joista aiheutuvista vahingoista työnantaja ensisijaisesti vastaa. Sisäasiainministeriön asettamassa holhoustoimen yhteistyöryhmässä on selvitetty, millaista koulutusta käytännössä edunvalvojille voitaisiin järjestää. Efeko Oy järjestää tällä hetkellä yleisten edunvalvojien neuvottelupäivät kerran vuodessa ja lisäksi alueellisia koulutuspäiviä. Tätä koulutusta voisi kehittää yhteistyössä maistraattien kanssa. Täydennyskoulutuksena voitaisiin järjestää eritasoista opetusta esimerkkinä Perusopetusohjelma uusille edunvalvojille, joka voitaisiin järjestää esimerkiksi kahdessa jaksossa päivää, joiden välillä edunvalvoja suorittaisi kirjallisia välitehtäviä. Nykyisten edunvalvojille järjestettävien neuvottelupäivien sisältöä tulisi kehittää ja suunnata perusasioista ajankohtaisten kysymysten käsittelyyn. Työryhmän suositus Yleisille edunvalvojille tulisi järjestää kuntien aloitteesta täydennyskoulutusta yhteistyössä eri kouluttajatahojen kanssa. Työnantajan on järjestettävä työntekijöille mahdollisuus osallistua koulutuksiin. Maistraatit varaavat edunvalvojille mahdollisuuden resurssien puitteissa osallistua maistraattien järjestämään koulutukseen ja pyrkivät järjestämään alueensa edunvalvojille yhteisiä tilaisuuksia.

10 10 5) Palvelujen saavutettavuus Edunvalvojan pitäisi olla päämiehen tavoitettavissa. Mikäli edunvalvonta on hoidettu useamman kunnan yhteisenä palveluna, edunvalvojan toimipaikka saattaa olla kaukana päämiehen asuinkunnasta, jolloin ainakin henkilökohtainen asiointi edunvalvojan kanssa vaikeutuu. Niissä tapauksissa pitäisi huolehtia siitä, että edunvalvojalla on säännöllinen vastaanotto toimialueensa kunnissa tai hänen tulisi olla tiettyinä aikoina varmuudella tavattavissa toimipaikassaan. Ongelmia palvelun saavutettavuudessa on myös silloin, jos edunvalvojalla on paljon päämiehiä. Suurissa edunvalvontatoimistoissa on jouduttu rajoittamaan vastaanottoaikoja ja edunvalvojan yhteydenotto päämieheen esimerkiksi edunvalvonnan alkaessa saattaa kestää jopa kuukausia. Edunvalvoja ei ole tavoitettavissa puhelimellakaan kuin mahdollisesti hyvin rajoitettuna ajankohtana. Edunvalvojan vastuu päämiehen asioiden hoitamisesta alkaa, kun päätös edunvalvonnasta on annettu. Myös tältä osin on havaittu ongelmia palvelun saavutettavuudessa. Joissakin tapauksissa on saattanut kestää useita kuukausia, ennen kuin edunvalvoja on ryhtynyt hoitamaan päämiehen asioita. Viivästyksen syynä lienee yleisten edunvalvojien suuri työmäärä. Edunvalvonnan alkamiseen ja päättymiseen liittyy aina paljon työtä, joka tulisi myös huomioida resursoinnissa. Lääninhallitusten peruspalvelujen arvioinnissa todettiin, että edunvalvojan tulee olla päämiehen tavoitettavissa kohtuullisessa ajassa. Edunvalvoja asioi päämiehen kanssa useimmiten puhelimitse tai kirjeitse eikä aika ole aina riittänyt henkilökohtaisiin tapaamisiin. Kotona asuvat tai avohoidossa olevat päämiehet pitivät yleensä yhteyttä edunvalvojaan henkilökohtaisesti puhelimella tai käymällä edunvalvojan luona. Laitoksissa, vanhainkodeissa tai palvelukodeissa oleviin päämiehiin kontakteja oli harvoin. Pohjois-Lapin alueella yhteistyökokeilussa saatiin hyviä tuloksia kokeilemalla päivystyspäiviä ja -aikoja, jonne asiakkaat varasivat ajan etukäteen. Pitkät etäisyydet vaikeuttavat palvelujen järjestämistä, mutta yhteistyöllä pystyttiin vähentämään matkustustarvetta, koska yksittäisten tehtävien vuoksi ei tarvinnut välttämättä tehdä työmatkaa työparien pystyessä sopimaan useammasta hoidettavasta asiasta paikkakunnalla vieraillessaan. Työryhmän suositus Edellä kerrotut työryhmän suositukset kuntien yhteistyön lisäämisestä, asianmukaisesta sijaistamisesta ja riittävästä määrästä avustavaa henkilökuntaa turvaavat päämiehille mahdollisuuden edunvalvojan tavoittamiseen kohtuullisessa ajassa. Kohtuullisena tavoitetasona voidaan pitää kahta päivää ja ainakin virka-aikana pitäisi olla mahdollisuus saada yhteys kahden päivän kuluessa esimerkiksi puhelimitse tai henkilökohtaisesti edunvalvojaan tai edunvalvojaa avustavaan henkilökuntaan.