Yhtymähallitus Tilinpäätös ja toimintakertomus / /2016. Yhall

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhtymähallitus Tilinpäätös ja toimintakertomus / /2016. Yhall"

Transkriptio

1 Yhtymähallitus Tilinpäätös ja toimintakertomus / /2016 Yhall Valmistelija: va.talousjohtaja Riitta Luukkonen, puh , riitta.luukkonen(at)ylasavonsote.fi. Kuntalain 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Yhtymähallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se yhtymävaltuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen allekirjoittavat yhtymähallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja. Kuntalain 115 :n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista talouteen olennaisista asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Toimintakertomuksessa tulee lisäksi esittää selonteko sisäisen valvonnan järjestämisestä. Vuoden 2016 tilinpäätös on laadittu kuntalain säännösten ja niiden nojalla annettujen ohjeiden sekä annettujen suositusten mukaisesti. Vuoden 2016 tuloksen ja taseen tiedot ovat vertailukelpoisia edelliseen vuoteen. Seitsemäs toimintavuosi osoittaa, että kuntayhtymän kustannuskehitys on ollut maltillinen ja alittanut perussopimuksessa asetetun tavoitteen, jonka mukaan kustannukset eivät saa kasvaa yli kolme prosenttia vuodessa. Vuonna 2016 kustannusten kasvu oli edelliseen vuoteen verrattuna 1,0 prosenttia eli 1,4 miljoonaa euroa. Oman toiminnan osalta kustannukset pienenivät 0,3 prosenttia eli 0,3 miljoonaa euroa.tätä voidaan pitää sekä alueellisessa että valtakunnallisessa vertailussa erittäin hyvänä. Pitkän aikavälin vertailu osoittaa, että 2010 vuodesta alkaen kustannustason nousu on merkittävästi tasaantunut SOTE-kuntayhtymän toiminnan aikana. SOTE kuntayhtymän kustannuskehitys on ollut Pohjois-Savon maakunnan maltillisimpia. Kuntayhtymän toiminta-aikana kustannustaso on

2 noussut keskimäärin 2,4 % vuodessa, kun se Kysteri-kunnissa on ollut 3,7 %, maakunnassa 2,7 % ja Kuopiossa 1,9 %. Etelä-Karjalan maakunnassa Eksoten toiminta-alueella kustannukset ovat nousseet vuosittain keskimäärin ,4 % eli samassa tasolla SOTEn kanssa. Jäsenkuntien maksuosuudet Perussopimuksen 21 :n mukaisesti jäsenkuntien laskutus perustuu kuukausittaiseen ennakkolaskutukseen. Kuntayhtymän tilinpäätökseen lasketaan vuosittain aiheutumisperiaatteen mukaisesti mukaan ali- ja ylikäyttö, mikä peritään tai hyvitetään 30 päivän kuluttua tilinpäätöksen valmistumisesta. Sosiaalihuollon ja perusterveydenhuollon palveluja ei ole tuotteistettu lukuunottamatta vuodeosastopalveluita. Koska kuntayhtymän palvelut ovat jäsenkuntien kuntalaisten käytettävissä ilman kuntarajoja, aiheuttamisperiaatteen mukaisesta palvelujen kuntakohtaisesta käytöstä on päätetty raportoida Maisemamallilla. Ympäristötoimen osuudet on jaettu asukaslukujen suhteessa lukuun ottamatta eläinlääkintähuollon subventiokuluja. Subventiot on jaettu aiheuttamisperiaatteen mukaan. Koljonvirran sairaalan tyhjien toimitilojen kulut on jaettu jäsenkunnille palvelujen käytön suhteessa. Tilikauden toteumaa on verrattu muutettuun talousarvioon ja edellisen vuoden tilinpäätökseen. Keskeisten poikkeamien syitä talousarvioon nähden on käsitelty yksityiskohtaisesti tilinpäätöskirjassa maisemamallin tilaustaulukoiden tekstiosuuksissa. SOTE yhteensä Kuntien palvelusopimuksen kokonaissumma vuodelle 2016 oli 136,7 miljoonaa euroa ja toteuma on 136,8 miljoonaa euroa. Vuoden aikana kunnilta pyydettiin lisämäärärahaa ostetun erikoissairaanhoidon kustannuksiin. Kunnat myönsivät lisämäärärahaa seuraavasti: Iisalmi 1,2 miljoonaa euroa, Sonkajärvi 0,3 miljoonaa euroa ja Vieremä 0,4 miljoonaa euroa. Kiuruvesi maksaa tilinpäätöksen yhteydessä. Yhteensä lisämäärärahaa myönnettiin 1,9 miljoonaa euroa. Talousarvion alijäämä on ,54 euroa, josta oman toiminnan alitus euroa ja ostetun erikoissairaanhoidon ylitys euroa eli ylitys yhteensä 0,4 %. Suurimmat kustannusylitykset talousarvioon nähden syntyivät perheja vammaispalveluissa sekä omassa erikoissairaanhoidossa. Suurimmat kustannusalitukset syntyivät aikuissosiaalityössä, hoidossa ja hoivassa sekä suunterveydenhuollossa ja ympäristötoimessa. Iisalmi

3 Iisalmen palvelusopimuksen yhteissumma vuodelle 2016 oli 71,816 miljoonaa euroa ja muutetun talousarvion mukainen summa oli 73,017 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 toteuma oli 72,141 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisen vuoden tilinpäätökseen 0,4 miljoonaa euroa eli 0,6 %. Ostetun erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat vuoden 2015 tilinpäätökseen 0,6 miljoonaa euroa eli 3,3 %. Oman toiminnan kustannukset pienenivät vuodesta euroa eli 0,3 %. Suurimmat kustannusylitykset olivat perhe- ja vammaispalveluissa. Suurimmat alitukset olivat aikuissosiaalityössä ja suunterveydenhuollossa. Kiuruvesi Kiuruveden palvelusopimuksen yhteissumma vuodelle 2016 oli 32,879 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 toteuma oli 33,864, jossa kasvua edellisen vuoden tilinpäätöksen 0,7 miljoonaa euroa eli 2,1 %. Ostetun erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat 0,9 miljoonaa euroa eli 12,5 %. Oman toiminnan kustannukset vähenivät 0,2 miljoonaa euroa eli 0,8 % Suurimmat kustannusylitykset olivat ostetussa erikoissairaanhoidossa, perhe- ja vammaispalveluissa. Suurimmat alitukset olivat aikuissosiaalityössä, kuntoutuksessa ja suun terveydenhuollossa. Sonkajärvi Sonkajärven palvelusopimuksen loppusumma vuodelle 2016 oli 16,827 miljoonaa euroa ja muutetun talousarvion mukaan 17,114 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 toteuma oli 17,351 miljoonaa euroa, jossa kasvua edelliseen vuoteen 0,2 miljoonaa euroa eli 1,3 %. Ostetun erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 0,2 miljoonaa euroa eli 4,9 %. Oman toiminnan kustannukset kasvoivat eurolla. Suurimmat kustannusylitykset olivat omassa erikoissairaanhoidossa, vammaispalveluissa ja vastaanotoilla. Suurimmat kustannusalitukset olivat perhepalveluissa ja suun terveydenhuollossa. Vieremä Vieremän palvelusopimuksen loppusumma oli 13,249 miljoonaa euroa ja muutetun talousarvion mukaan 13,649 miljoonaa euroa. Vuoden 2016 toteuma oli 13,440 miljoonaa euroa, jossa vähennystä edelliseen vuoteen euroa. Ostetun erikoissairaanhoidon kustannukset vähenivät edelliseen vuoteen verrattuna 3000 euroa. Oman toiminnan kustannukset pienenivät 3000 euroa. Suurimmat kustannusylitykset olivat perhepalveluissa, hoidossa ja hoivassa sekä omassa erikoissairaanhoidossa. Suurimmat kustannusalitukset olivat kuntoutuksessa, suun terveydenhuollossa, vastaanotossa sekä ympäristötoimessa.

4 Jäsenkuntien maksuosuustaulukko suurtuotteittain sisältyy tilinpäätöskirjaan. Toimintatuotot Toimintatuotot pienenivät edelliseen vuoteen verrattuna 1,0 % ja toteuma jäi euroa eli 0,1 % alle talousarvion. Toimintatuotoista suurin osa n. 90 % on myyntituottoja, joista taas suurin osa 95 % on jäsenkuntien maksuosuuksia. Sopimuskuntien maksuosuudet jäivät alle talousarvion 6,4 %. Maksutuotot toteutuivat lähes edellisen vuoden tasossa. Erikoissairaanhoidon maksuissa on ylitystä ja perusterveydenhuollon maksut alittuivat. Perustoimennetulotuen valtionosuus jäi selvästi ennakoitua pienemmäksi. Toimintakulut Toimintakulut pienenivät edellisvuodesta 1,4 miljoonaa euroa eli 0,9 %. Henkilöstökulut kasvoivat edellisvuoteen verrattuna 0,9 miljoonaa euroa. Palvelujen ostot kasvoivat 0,5 miljoonaa euroa, Tarvikkeiden ostot pienenivät 0,2 miljoonaa euroa, avustukset 3 miljoonaa euroa ja muut toimintakulut 0,4 miljoonaa euroa. Työmarkkinatuen kuntaosuus ja avustukset siirtyivät kunnille. Henkilöstökulut ylittivät talousarvion 1,1 % eli 0,9 miljoonaa euroa. Vakinaisen henkilökunnan palkkamenot jäivät selkeästi pienemmiksi kuin talousarviossa, kun taas sijaisten palkat ja erilliskorvaukset ylittivät huomattavasti. Uutena toimintatapana vuonna 2016 perustetulle sissiyksikölle ei varattu tarpeeksi vuosiloman ja sairauslomien sijaisuuksiin määrärahoja ja se näkyy toteumassa. Henkilöstökulut ylittyivät talousarvioon nähden etenkin asumispalveluissa, avovastaanottopalveluissa, vuodeosastopalveluissa ja ympäristöterveydenhuollossa. Isommat talousarvion alitukset olivat kotihoidossa, ympäristönsuojelussa ja työterveyshuollossa. Varhemaksut pysyivät lähes edellisvuoden tasossa. Palvelujen ostot ylittyivät talousarvioon verrattuna 0,2 miljoonalla eurolla eli 0,4 %. Edellisvuoteen verrattuna palvelujen ostot kasvoivat 0,5 miljoonalla eurolla. Kys:lta ostetun erikoissairaanhoidon kustannukset kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 1,1 miljoonalla euroa eli 3,2 %. Iisalmen osalta kasvua oli edelliseen vuoteen verrattuna 0,9 miljoonaa euroa, Kiuruveden osalta 0,8 miljoonaa euroa, Sonkajärven 0,1 miljoonaa euroa ja Vieremän 0,3 miljoonaa euroa. Lääkäri-, laboratorio-, ict- ja ateriapalveluita ostettiin edellistä vuotta vähemmän. Aine-, tarvike- ja tavaraostot ylittivät talousarvion 0,2 miljoonalla

5 eurolla. Edellisvuoteen verrattuna ostot olivat 0,2 miljoonaa euroa vähemmän. Ylitystä talousarvioon oli hoitotarvikkeissa, lääkkeissä ja implanteissa. Talousarvion alitusta oli mm. elintarvikkeissa ja kalustossa. Avustusten kuluryhmän kustannukset alittivat talousarvion 0,8 miljoonalla eurolla eli 27,3 %. Perustoimeentulotuen alitus oli 0,1 miljoonaa euroa ja omaishoidontuen 0,4 miljoonaa euroa. Omaishoidon tukeen käytetty rahasumma on lähes yhtä suuri kuin edellisvuonna ja perustoimeentulotuki on 0,1 miljoonaa euroa pienempi kuin vuonna Muut toimintakulut kulut ylittää talousarvion 0,3 miljoonalla eurolla. Saatavien poistoja on kirjattu euroa luottotappioiksi. Rakennusten vuokrat ovat nousseet edellisvuodesta euroa. Rahoituserät toteutuivat vuonna 2016 hyvin lähelle vuoden 2015 mukaisena. Poistot toteutuivat hieman edellisvuotta pienempänä. Kuntayhtymän investointeihin käytettiin vuonna ,7 milj euroa. Rakennuksiin investoitiin 0,6 miljoonalla eurolla, koneisiin ja laitteisiin 0,8 miljoonalla eurolla ja tietojärjestelmiin 0,4 miljoonalla eurolla. Terveys Kampuksen suunnitteluun käytettiin 0,5 miljoonaa euroa. Suurimmat yksittäiset kone- ja laitehankinnat olivat suunterveydenhoidon hoitokoneet, suoradigitaalinen osastokuvauslaite, ultraäänilaite sekä hoitosängyt ja kuntoutuslaitteet. Tietojärjestelmähankinnoista suurimmat olivat suun terveydenhuollon tietojärjestelmä, intran käyttöönotto ja prosessityökalu. Toiminnalliset tavoitteet Olemme saavuttaneet talousarviovuodelle asetetut tavoitteet hyvin. Talouden osalta kustannuskehitys on edelleen kurissa, toiminnalliset tavoitteet ovat edistäneet kuntalaisten palvelujen saatavuutta ja palvelujen integraatiota. Sairauspoissaolojen määrä on lisääntynyt vuodesta Eniten ovat lisääntyneet lyhyet sairauspoissaolot 4-10 päivää ja lisäystä on myös luokassa päivää. Pitkien poissaolojen yli 60 päivää, poissaolot ovat vähentyneet. Näiden pitkien sairauspoissaolojen vähentyminen on todella merkittävää. Niihin on pystytty vaikuttamaan aktiivisen tuen mallin mukaisilla toimenpiteillä. Työkokeilujen, osasairauspäivärahan ja esim. korvaavan työn järjestämisellä on pystytty pitämään sairauslomien pituus lyhempänä. Hoito- ja hoivatakuu on toteutunut pääsääntöisesti. Myös suun terveydenhuollon osalta saavutettiin vuoden 2016 aikana

6 hoitotakuun määrittelemä raja ja palvelut on pystytty antamaan takuuajan mukaisena. Merkittävin toimintatapojen, palveluintegraation ja palvelurakenteen uudistus kiteytyy Terveys-Kampus-hankkeeseen. Yhden luukun periaatteen palvelukokonaisuuksien muodostamisella ja uudistetuilla tilaratkaisuilla pyrimme entistä sujuvampaan asiakaspalveluun. Samalla on tavoitteena tilatehokkuuden nostaminen. Uudet toimintamallit ovat valtakunnallisten linjausten mukaisia ja voimme näillä valmistautua laajempaan sote-palvelujen toimintamalliin. Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2016 käsitellään erillisenä asiana. Tuloksen käsittely Kuntalain 115 :n mukaan yhtymähallituksen on tehtävä esitys toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Yhtymävaltuusto päättää tuloksen käsittelystä tilinpäätöksen hyväksymisen yhteydessä. Perussopimuksen 21 :n mukaisesti jäsenkuntien laskutus perustuu kuukausittaiseen ennakkolaskutukseen. Kuntayhtymän tilinpäätökseen lasketaan vuosittain aiheuttamisperiaatteen mukaisesti kuntakohtainen käyttö ja kustannukset. Ali- ja ylikäyttö peritään tai hyvitetään 30 päivän kuluttua tilinpäätöksen valmistumisesta. Jotta kuntayhtymän tilinpäätös on vertailukelpoinen jäsenkuntien tilinpäätösten kanssa, tilinpäätökseen on tehty ennakkokirjaukset jäsenkuntien ylikäytön mukaisista loppulaskuista. Jäsenkuntien lisäperinnät ovat seuraavat: Kiuruveden kaupunki ,87 euroa ja Sonkajärven kunta ,71 euroa. Palautusta saavat Iisalmen kaupunki ,09 euroa ja Vieremän kunta ,95 euroa. Lisäperinnät ja palautukset ovat yhteensä ,54 euroa. Lisäperintöjen ja palautusten jälkeen kuntayhtymän tilikauden tulos oli +/- 0 euroa. Esityslistan mukana jaetaan: - Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 PoSote vaikutusten arviointi: Ei vaikutusta. Toimitusjohtajan päätösehdotus: Yhtymähallitus päättää: 1. Allekirjoittaa vuoden 2016 tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen

7 tilintarkastajan tarkastettavaksi, 2. oikeuttaa taloushallinnon tekemään tilinpäätökseen teknisluontoisia korjauksia ja tarkistuksia, 3. saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen yhtymävaltuuston käsiteltäväksi ja 4. esittää yhtymävaltuustolle, että talousarvion menojen ylitykset/ alitukset, tulojen alitukset/ ylitykset, tuloksen ylitys ja investointimäärärahojen alitukset/ ylitykset hyväksytään. Päätös: Merkitään pöytäkirjaan, että Hyvinvointikertomusraportti vuodelta 2016 jaettiin kokouksessa. Päätösehdotus hyväksyttiin.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös

Lisätiedot

Valmistelija: talousjohtaja Tommi Talasterä, tom mi.talastera(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: talousjohtaja Tommi Talasterä, tom mi.talastera(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 53 23.03.2016 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 12/02.02.02/2016 Yhall 23.03.2016 53 Valmistelija: talousjohtaja Tommi Talasterä, tom mi.talastera(at)ylasavonsote.fi, puh. 040 712 6970

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 ) Kaupunginhallitus 100 27.03.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 77/04.047/2017 KH 27.03.2017 100 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Yhtymähallitus 55 25.03.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 55

Yhtymähallitus 55 25.03.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 55 Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013 Yhall 55 Valmistelija: Toimitusjohtaja Leila Pekkanen, leila.pekkanen(at) ylasavon so te.fi, puh 040 830 2789

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Sonkajärven kunta Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2016

Tammi-heinäkuun tulos 2016 Tammi-heinäkuun tulos 2016 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 263,2 263,0 0,2

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2016

Tammi-huhtikuun tulos 2016 Tammi-huhtikuun tulos 2016 Eksote Tammi-huhtikuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-huhtikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 150,1 150,3-0,1

Lisätiedot

Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Yhtymävaltuusto 11 17.06.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 25.03.

Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Yhtymävaltuusto 11 17.06.2014. Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013. Yhall 25.03. Yhtymähallitus 55 25.03.2014 Yhtymävaltuusto 11 17.06.2014 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2013 30/02.02.02/2013 Yhall 25.03.2014 55 Valmistelija: Toimitusjohtaja Leila Pekkanen, leila.pekkanen(at)

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/ (32)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/ (32) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 1 (32) Yhtymävaltuusto Aika 04.06.2019 klo 09:00-10:42 Paikka Luma-keskus, Iisalmi -sali, Savonkatu 5, Iisalmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2016

Tammi-maaliskuun tulos 2016 Tammi-maaliskuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-maaliskuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2017

Tammi-heinäkuun tulos 2017 Tammi-heinäkuun tulos Eksote Heinäkuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 256,8 256,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Yhtymähallitus 20 20.03.2013 Yhtymävaltuusto 8 23.05.2013 Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 79/02.02.02/2013 Yh 20 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen on laadittava

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2016

Tammi-elokuun tulos 2016 Tammi-elokuun tulos 2016 Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 2016 EKSOTE 2016 Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 300,8 300,6 0,2 451,1

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2017

Tammi-maaliskuun tulos 2017 Tammi-maaliskuun tulos 2017 Eksote Maaliskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-maaliskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 110,1 110,0 0,0 440,2

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 226 22.11.2012 Osavuosikatsaus 3/2012 542/02.02.00/2012 Yhtymähallitus 22.5.2012 113 Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh. 040 747 0506.

Lisätiedot

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Kunnanhallitus 98 13.04.2015 Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Khall 13.04.2015 98 Kuntalain (365/1995) 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2018

Tammi-helmikuun tulos 2018 Tammi-helmikuun tulos 218 Eksote Tammi-helmikuun tulos ja ennuste 218 EKSOTE 218 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. Ennuste Jäsenkuntatuotot 72,6 72,6, 435,3 435,3, Nettotoimintamenot 7, 67,9-2,1 443,5 439,3-4,2

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Iisalmen kaupunki Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2016

Tammi-lokakuun tulos 2016 Tammi-lokakuun tulos Eksote Tammi-lokakuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 376,0 375,7 0,3 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y

Tammikuun tulos 2017 ETE T LÄ-KAR - J KAR ALAN J SOSIAALI- JA J TE T RVEYSPIIRI Y Tammikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 36,7 36,7 0,0 440,2 440,2 0,0

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2017

Tammi-huhtikuun tulos 2017 Tammi-huhtikuun tulos 2017 Eksote Huhtikuun tulos ja ennuste 2017 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0,0-1,0-2,0 4,6 6,6 2,0 3,9 * Ennustetta ei ole vielä päivitetty EKSOTE 2017 Tammi-huhtikuu Koko vuosi

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Yhtymähallitus 118 14.06.2013 Yhtymävaltuusto 22 26.06.2013 Yhtymähallitus 162 17.09.2013 Yhtymähallitus 231 10.12.2013 Yhtymävaltuusto 33 17.12.2013 Vuoden 2013 talousarviomuutokset 29/02.02.01/2013 Yhall

Lisätiedot

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-huhtikuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-huhtikuun tulos 219 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3, milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2017

Tammi-helmikuun tulos 2017 Tammi-helmikuun tulos 2017 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-helmikuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 73,4 73,4 0,0 440,2 440,2

Lisätiedot

Tammi-syyskuun tulos 2016

Tammi-syyskuun tulos 2016 Tammi-syyskuun tulos Eksote Tammi-syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-syyskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 338,4 338,1 0,2 451,1 450,8 0,3 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä

Tammi-joulukuun 2016 tulos. * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Tammi-joulukuun 2016 tulos * Tarvittaessa tehdään vielä pieniä korjauksia tiliryhmien välillä Eksote Tammi-joulukuun 2016 tulos EKSOTE 2016 Koko vuosi milj. EUR Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot

Lisätiedot

Tammi-lokakuun tulos 2017

Tammi-lokakuun tulos 2017 Tammi-lokakuun tulos Eksote Syyskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-lokakuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 366,8 366,8 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 2/2017 KUUMA-johtokunta Dnro KUUMA: 235 /2017 11 KUUMA-SEUTU LIIKELAITOKSEN TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 5/ (55) Ylä-Savo Talo, Ahjo-sali, Kankaankatu 1, Iisalmi

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 5/ (55) Ylä-Savo Talo, Ahjo-sali, Kankaankatu 1, Iisalmi Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 5/2017 1 (55) Yhtymähallitus Aika 28.03.2017 klo 15:00-19:46 Paikka Ylä-Savo Talo, Ahjo-sali, Kankaankatu 1, 74120 Iisalmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 52 Kokouksen

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään. Kaupunginhallitus 115 31.03.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 50/04.047/2016 KH 31.03.2016 115 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta

Lisätiedot

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia

Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia Tammi-maaliskuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu neuvottelujen alla olevien laboratorio- ja röntgentoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,0 milj. :n arvosta (mahdollinen liiketoimintojen

Lisätiedot

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain

Lisätiedot

Y h t y m ä v a l t u u s t o

Y h t y m ä v a l t u u s t o LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135

Yhtymähallitus 204 23.10.2012. Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012. Yhall 19.6.2012 135 Yhtymähallitus 204 23.10.2012 Vuoden 2012 talousarviomuutokset 542/02.02.00/2012 Yhall 19.6.2012 135 Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, seija.karkkainen(at) ylasavonsote.fi, puh

Lisätiedot

Marraskuun tulos ja ennuste 2017

Marraskuun tulos ja ennuste 2017 Tammi-marraskuun tulos 2017 Marraskuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Eksote Jäsenkuntatuotot Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/ (40) Sairaalan kokoushuone Salmi, Riistakatu 21-23, Iisalmi

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/ (40) Sairaalan kokoushuone Salmi, Riistakatu 21-23, Iisalmi Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 (40) Yhtymähallitus Aika 27.03.2018 klo 15:51-19:43 Paikka Sairaalan kokoushuone Salmi, Riistakatu 21-23, Iisalmi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 61 Kokouksen

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi

Lisätiedot

Tammi-helmikuun tulos 2016

Tammi-helmikuun tulos 2016 Tammi-helmikuun tulos 2016 Eksote yhteensä EKSOTE 1000 EUR 2016 Tammi-helmikuu 2016 Koko vuosi TP Muutos E2016 vs. TP Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR % TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos 2017

Tammi-marraskuun tulos 2017 Tammi-marraskuun tulos Eksote Marraskuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 403,5 403,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Toimitusjohtaja esittelee tilinpäätöksen tämän hetkisen tilanteen kokouksessa.

Toimitusjohtaja esittelee tilinpäätöksen tämän hetkisen tilanteen kokouksessa. Johtokunta 7 22.01.2016 Johtokunta 19 26.02.2016 Tilinpäätös 2015 JOHTOK 22.01.2016 7 Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän perussopimuksen 4 luvun 17 :n mukaan johtokunnan on laadittava

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 25.03.2013 Sivu 1 / 1 613/02.06.01/2013 101 Vuoden 2012 tilinpäätös ja tuloksen käsittely (kv-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Maria Jyrkkä, puh. (09) 816 83136 Vesa Kananen, puh. (09)

Lisätiedot

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI

Tammikuun tulos 2019 ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI Tammikuun tulos 2019 Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2019* BUDJETTIERO, MILJ. EUR 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0 Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma 1,6 0,0 0,2

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36 Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113

Lisätiedot

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan

Lisätiedot

Yhtymähallitus 50 24.03.2015 Yhtymävaltuusto 4 09.06.2015. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2014 173/02.02.02/2015. Yhall 24.03.

Yhtymähallitus 50 24.03.2015 Yhtymävaltuusto 4 09.06.2015. Tilinpäätös ja toimintakertomus 2014 173/02.02.02/2015. Yhall 24.03. Yhtymähallitus 50 24.03.2015 Yhtymävaltuusto 4 09.06.2015 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2014 173/02.02.02/2015 Yhall 24.03.2015 50 Valmistelija: Talousjohtaja Tommi Talasterä, tommi.talastera(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/ (71)

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/ (71) Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2019 1 (71) Yhtymähallitus Aika 26.03.2019 klo 08:00-11.19 1.4.2019 klo 9.00-11:54 Paikka Kokoushuone Salmi, Riistakatu 23, Iisalmi Jatkokokous 1.4.2019 Kulttuurikeskus,

Lisätiedot

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I

Tammikuun tulos E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Tammikuun tulos 2018 E TE A KAR ALA'\J c;oc;1aal1 JA TE wevc:;p11 {I Eksote Tammikuun tulos ja ennuste 2018* IEKSOTE 2018 Tammikuu Koko vuosi I milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus

Lisätiedot

4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA Yhtymäkokous 4 23.05.2017 4 VUODEN 2016 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2016 318/02.02.02.00/2017 Yhtymäkokous Hallitus 30

Lisätiedot

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä. Yhtymähallitus 23 27.03.2014 Yhtymävaltuusto 3 21.05.2014 Vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 51/02.02.02/2014 Yh 27.03.2014 23 Kuntalain 68 :n mukaan yhtymähallituksen

Lisätiedot

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015

Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Tammi-marraskuun tulos ja ennuste 2015 Eksoten tulos tammi-marraskuu ja ennuste 2015 EKSOTE 2015 Tammi-marraskuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 354,4

Lisätiedot

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät

KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät KYSin talous 2017 ja 2018 sekä kertaluonteiset erät Kari Janhonen, 14.03.2018 5.4.2018 1 Tilinpäätös 2017 5.4.2018 2 5.4.2018 3 Sitovat tavoitteet Valtuusto muutokset talousarvioon 22.5.2017, 10 (suun

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)

Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kunnanhallitus 68 27.04.2015 Kunnanhallitus 76 11.05.2015 PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014 Kuntayhtymän hallitus 24 11.3.2015 Kuntayhtymän hallitus 32 9.4.2015

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

TILINPÄÄTÖS Yhtymävaltuuston seminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin TILINPÄÄTÖS 2015 Yhtymävaltuuston seminaari 14. 15.6.2016 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2015 Ylijäämä 699 821,59 Taseessa edellisten tilikausien ylijäämää 1 761 646,24, joten taseessa ylijäämä

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2018

Tilinpäätösennuste 2018 Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 13.2.2019 TPE vs MTA III (yhtymä ilman liikelaitoksia) (1000 ) MTA 2018 TPE 2018 TOT % Toimintatuotot yhteensä 735 095 732 525 99,7 % Toimintakulut yhteensä 721 803

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-toukokuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.6.2019 Yleistilanne Tulot talousarvion mukaiset Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä. Kunnanhallitus 123 16.04.2013 Sotkamon kunnan tilinpäätös 2012 KHALL 123 Kunnankamreeri Kuntalain 68 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 27. maaliskuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 50 Vuoden 2016 tilinpäätöksen allekirjoittaminen, luovuttaminen tilintarkastajan

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta

Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 3/2018 1 (1) 29 107/02.02.00.00/2017 Sitovien tavoitteiden tarkistaminen ja talousarviomuutokset valtuuston toimivallan osalta Kuntayhtymän valtuusto 29 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen 09.12.2013 Sivu 1 / 1 4437/00.04.02/2013 87 Toimiohjeen antaminen edustajalle Eteva kuntayhtymän yhtymäkokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. 050 337 3645 Juha Lappalainen, puh. 050 575

Lisätiedot

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019

Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Kuukausikatsaus tammi-heinäkuu 2019 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 18.9.2019 Yleistilanne Tulokertymä hieman parantunut Kuntien maksuosuuksien muutosta ei ole huomioitu Henkilöstökulut

Lisätiedot