EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 215/2002, Rüdiger Hartmann, Saksan kansalainen, pelaajalisenssin epäämisestä Espanjassa 1. Yhteenveto vetoomuksesta Espanjan jalkapalloliitto ei myönnä vetoomuksen esittäjälle amatöörisarjan pelaajalisenssiä, sillä liiton sääntöjen mukaan yli 23-vuotiaat ulkomaalaiset voivat pelata vain alimmassa sarjassa. Jalkapalloliitto vaatii lisäksi vetoomuksen esittäjää esittämään oleskeluluvan ("tarjeta de residente"), jota tämä on hakenut, mutta jonka käsittely kestää vähintään kuusi kuukautta. 2. Käsiteltäväksi ottaminen Vetoomus otettiin käsiteltäväksi 25. syyskuuta Komissiota pyydettiin toimittamaan tietoja (työjärjestyksen 192 artiklan 4 kohdan mukaisesti). 3. Komission vastaus, saatu 30. tammikuuta 2003 Vetoomuksen esittäjä on Espanjassa asuva saksalainen opiskelija, jolle Espanjan jalkapalloliitto kieltäytyy myöntämästä amatöörisarjan pelaajalisenssiä sillä perusteella, että liiton sääntöjen mukaan yli 23-vuotiaat ulkomaalaiset voivat pelata jalkapalloa vain alemmassa aluesarjassa. Jalkapalloliitto vaatii lisäksi vetoomuksen esittäjää esittämään oleskeluluvan, jota tämä on hakenut toimivaltaisilta viranomaisilta, mutta jonka käsittely kestää vähintään kuusi kuukautta. Espanjan kuninkaallisen jalkapalloliiton (Real Federación Española de Fútbol, RFEF) säännöissä määrätään, että vain Espanjan kansalaiset voivat osallistua kansallisiin amatööritason jalkapalloturnauksiin. Kyseisen tekstin 168 artiklassa säädetään, että ulkomaalaisille amatööripelaajille voidaan myöntää yksinomaan alueellisiin kilpailuihin oikeuttava lisenssi. Yli 23-vuotiaille ulkomaalaisille pelaajalisenssi voidaan myöntää vain alimman aluesarjan kilpailuihin osallistumista varten. Espanjan kansalaisiin sen sijaan ei sovelleta yläikärajaa amatööriturnauksissa (liiton yleisten sääntöjen 152 artikla). CM\ doc EELANCEKÄÄNNÖS PE v01-00

2 Vetoomuksen esittäjä jätti samaa asiaa koskevan valituksen komissiolle 23. helmikuuta Komissio otti yhteyttä Espanjan viranomaisiin kirjeitse 3. heinäkuuta 2002 ja esitti kantansa, jonka mukaan edellä mainitut säännöt vaikuttavat ensi näkemältä rikkovan EY:n perustamissopimuksen 12 artiklaa, jossa kielletään kaikki kansalaisuuteen perustuva syrjintä sopimuksen soveltamisalalla. Mitä tulee vaatimukseen oleskeluluvan esittämisestä amatööripelaajan lisenssin saamiseksi, on huomattava, että oleskelulupa on luonteeltaan toteava eikä se ole pakollinen vapaata liikkuvuutta koskevien oikeuksien harjoittamiseksi. Espanjan viranomaiset kiistivät 22. elokuuta 2002 antamassaan vastauksessa kyseisten sääntöjen olevan yhteisön oikeuden vastaisia. Viranomaiset väittävät etenkin, että amatööripelaajien harjoittama urheilu ei kuulu sopimuksen asialliseen soveltamisalaan eikä 12 artiklaa näin ollen sovelleta tässä tapauksessa. Komission yksiköt tutkivat parhaillaan Espanjan viranomaisten antamia vastauksia. 4. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 16. kesäkuuta 2003 Komissio otti käsiteltävänä olevan asian suhteen yhteyttä Espanjan viranomaisiin kirjeitse 3. heinäkuuta 2002 ja esitti kantansa, jonka mukaan Espanjan kuninkaallisen jalkapalloliiton säännöt vaikuttavat ensi näkemältä EY:n perustamissopimuksen 12 artiklan vastaisilta. Espanjan viranomaiset kiistivät 22. elokuuta 2002 antamassaan vastauksessa kyseisten sääntöjen olevan yhteisön oikeuden vastaisia. Komissio katsoo, että amatööriurheilu on työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella annetun asetuksen 1612/ artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen etu ja jäsenvaltioiden kansalaisten olisi näin ollen voitava toisessa jäsenvaltiossa oleskellessaan harjoittaa amatööriurheilua samoissa olosuhteissa kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisten. Tämä oikeus johdetaan työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä osalta suoraan asetuksesta 1612/68 ja itsenäisten ammatinharjoittajien ja heidän perheenjäsentensä osalta EY:n perustamissopimuksen 43 artiklasta. Yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi EY:n perustamissopimuksen 17 artiklaan sisältyvää kansalaisuuden käsitettä tulkitessaan ulottanut yhdenvertaisen kohtelun periaatteen sosiaalisten etujen osalta koskemaan vastaanottavassa jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevia opiskelijoita ja työssä käymättömiä henkilöitä (20. syyskuuta 2001 annettu tuomio, Grzelczyk, C-184/99, Kok. s. I-6193). Tuomioistuimen oikeuskäytännön nojalla sellaiset rajoitukset, joita asetetaan urheiluliittojen säännöissä muista jäsenvaltioista tulevien opiskelijoiden amatööriurheilun harjoittamiselle, on katsottava EY:n perustamissopimuksen 12 ja 17 artiklan vastaisiksi, mikäli samanlaisia rajoituksia ei sovelleta kotimaisiin opiskelijoihin. Vetoomuksen esittäjä on unionin kansalainen ja hän oleskelee Espanjassa laillisesti. EY:n perustamissopimuksen 12 artiklaan sisältyvän, kansalaisuuteen perustuvan syrjinnän kieltävän periaatteen nojalla hänen olisi siis voitava saada amatööripelaajan lisenssi samoin edellytyksin kuin Espanjan kansalaisten. Vetoomuksen horisontaalisen luonteen huomioon ottaen komissio yksiköt katsovat tarpeelliseksi tarkastella kaikkien jäsenvaltioiden urheiluliittojen sääntöjä varmistaakseen, että ne ovat syrjimättömyysperiaatteen mukaisia. Komissio päättää tutkinnan jälkeen, onko aihetta 1 EYVL L 257, , s. 19. PE v /6 CM\ doc EELANCEKÄÄNNÖS

3 aloittaa rikkomusmenettely sellaisia jäsenvaltioita vastaan, joissa sovelletaan syrjiviä säännöstöjä. 5. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 3. joulukuuta 2003 Komissio antoi kesäkuussa 2003 Euroopan parlamentille Rüdiger Hartmannin esittämää vetoomusta koskevan täydentävän ilmoituksen. Komission yksiköt tutkivat parhaillaan kaikkien jäsenvaltioiden urheiluliittojen säännöstöjä varmistaakseen, että ne ovat syrjimättömyysperiaatteen mukaisia. Säännöstöissä on suuria eroja ja julkisen vallan urheilujärjestöille myöntämät valtuudet vaihtelevat suuresti jäsenvaltioiden välillä. Komissio päättää tilannetta tarkasteltuaan, onko Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 226 artiklan mukaisen menettelyn aloittamiseen aihetta. Vetoomuksen esittäjä on jättänyt samaa asiaa koskevan valituksen komissiolle ja hänelle on tiedotettu säännöllisesti asian etenemisestä. 6. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 6. heinäkuuta 2004 Komission yksiköt tutkivat parhaillaan kaikkien jäsenvaltioiden urheiluliittojen sääntöjä varmistaakseen, että ne ovat syrjimättömyysperiaatteen mukaisia. Tutkinnan edistyessä komissio on todennut, että muissa jäsenvaltioissa ja muiden urheilulajien suhteen voi ilmetä samanlaisia ongelmia, kuin mitä on kohdattu Espanjassa jalkapallon osalta ja jotka liittyvät yhteisön oikeuden noudattamiseen urheiluliittojen säännöstöissä. Urheiluliittoja kuultuaan komissio totesi joidenkin järjestöjen katsovan, ettei niihin sovelleta asetuksen 1612/ artiklan 2 kohtaa, jonka nojalla työntekijöiden, jotka ovat toisen jäsenvaltion kansalaisia, on saatava samat sosiaaliset ja verotukseen liittyvät edut kuin kotimaisten työntekijöiden. Komissio katsoo, että amatööriurheilun harjoittaminen on asetuksessa tarkoitettu sosiaalinen etu. Komissio totesi myös, että urheiluliittojen riippuvuus valtiosta sekä julkisen vallan urheilujärjestöille antamat tehtävät vaihtelevat suuresti jäsenvaltioissa. Näin ollen myös oikeudellinen tilanne on eri valtioissa erilainen. Ennen kuin komissio tekee päätöksen siitä, onko aihetta aloittaa rikkomusmenettely niitä jäsenvaltioita vastaan, joissa syrjintää esiintyy, Brysselissä järjestetään toukokuuta 2004 tapaaminen jäsenvaltioiden urheiluministerien kanssa. Kokouksessa pyritään saamaan tarkka käsitys tilanteesta ja harkitaan jatkotoimia kaikkien asianhaarojen pohjalta. 1 EYVL L 257, , s. 19. CM\ doc 3/6 PE v01-00 EELANCEKÄÄNNÖS

4 7. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 1. helmikuuta 2005 Komission yksiköt käyvät parhaillaan läpi kaikkien jäsenvaltioiden urheilujärjestöjen sääntöjä varmistaakseen, että ne ovat yhteisön oikeuden mukaisia etenkin henkilöiden vapaan liikkuvuuden ja syrjimättömyyden suhteen. Espanjan osalta Euroopan komissiolle on valitettu ongelmista, joita aiheuttaa Espanjan kuninkaallisen jalkapalloliiton (Real Federación Española de Fútbol, RFEF) säännöstö, jossa määrätään kahdenlaisia rajoituksia amatööritason kilpailuihin oikeuttavan lisenssin myöntämiseksi yhteisön kansalaisille. Komissio katsoo, että oikeutta osallistua urheiluliittojen järjestämiin kilpailuihin on pidettävä sosiaalisena etuna eivätkä kansalaisuuteen perustuvat rajoitukset ole oikeutettuja. Tällaiset rajoitukset ovat yhteisön oikeuden ja etenkin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 12 artiklan vastaisia. Ennen oikeudellisen menettelyn aloittamista Espanjalle lähetettiin 3. heinäkuuta 2002 ensimmäinen kirje vetoomuksen esittäjän komissiolle tekemän valituksen sekä toisen samaa asiaa koskevan kanteen johdosta. Komissio katsoi, etteivät Espanjan viranomaiset esittäneet vastauksessaan riittäviä perusteita tällaisille rajoituksille. Komissio päätti näin ollen aloittaa rikkomismenettelyn 1 Espanjan kuningaskuntaa vastaan ja lähetti 13. lokakuuta 2004 Espanjalle virallisen ilmoituksen, jossa se pyysi maan hallitusta esittämään asiaa koskevat huomautuksensa kahden kuukauden kuluessa. Komissio päättää rikkomismenettelyn jatkosta tarkasteltuaan Espanjan hallituksen antamia vastauksia. Komissio seuraa lisäksi tiiviisti mahdollisia amatööriurheilijoiden vapaalle liikkuvuudelle muissa jäsenvaltioissa ja urheilulajeissa asetettuja esteitä. Jäsenvaltioiden urheiluministerejä on pyydetty toimittamaan komissiolle kaikki käytettävissä olevat tiedot amatööriurheiluun osallistumisesta. Jäsenvaltioilta saatuja tietoja tarkastellaan huolellisesti, kuten tehtiin Espanjan jalkapalloliiton osalta. 8. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 3. helmikuuta 2006 Komission yksiköt jatkavat jäsenvaltioiden urheilujärjestöjen sääntöjen tutkintaa varmistaakseen, että ne ovat yhteisön oikeuden mukaisia. Tutkinnan aikana Espanjan kuninkaallisen jalkapalloliiton (Real Federación Española de Fútbol, RFEF) sääntöjen yhteensopivuudesta yhteisön oikeuden kanssa on ilmennyt epäilyjä. Euroopan komissiolle on erityisesti valitettu ongelmista, joita aiheuttaa Espanjan jalkapalloliiton säännöstö, jonka nojalla yhteisön kansalaisilta evätään oikeus amatööripelaajan lisenssiin kilpailuihin osallistumista varten. Komissio katsoo, että oikeus osallistua muiden jäsenvaltioiden urheiluliittojen järjestämiin 1 Rikkomismenettely CDO 2004/2210 DGEAC ja 13. lokakuuta 2004 annettu lehdistötiedote IP/04/1222. PE v /6 CM\ doc EELANCEKÄÄNNÖS

5 amatööriturnauksiin on asetuksen 1612/68 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu sosiaalinen etu, eikä kansalaisuuteen perustuvia rajoituksia voida pitää oikeutettuina. Tämä oikeus johdetaan työntekijöiden ja heidän perheenjäsentensä osalta suoraan asetuksesta 1612/68 ja itsenäisten ammatinharjoittajien ja heidän perheenjäsentensä osalta perustamissopimuksen 43 artiklasta. Yhteisöjen tuomioistuin on lisäksi EY:n perustamissopimuksen 17 artiklaan sisältyvää kansalaisuuden käsitettä tulkitessaan ulottanut yhdenvertaisen kohtelun periaatteen sosiaalisten etujen osalta koskemaan myös vastaanottavassa jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevia opiskelijoita ja työssä käymättömiä henkilöitä. Komissio päätti panna vireille rikkomismenettelyn 1 Espanjan kuningaskuntaa vastaan ja pyysi 13. lokakuuta 2004 lähettämässään virallisessa ilmoituksessa Espanjan hallitusta esittämään huomautuksensa asiasta kahden kuukauden kuluessa. Espanjan viranomaisten komissiolle 13. joulukuuta 2004 antama vastaus on merkittävä edistysaskel, sillä viranomaiset: - tunnustavat, että asianomaisten sääntöjen on oltava yhteisön oikeuden mukaisia; - ilmoittavat ryhtyvänsä toimiin kyseisten sääntöjen yhdenmukaistamiseksi yhteisön oikeuden säännösten kanssa. Viranomaisten antamat tiedot ovat kuitenkin hyvin yleisluontoisia eikä niillä ole toistaiseksi ollut konkreettista vaikutusta. Asia onkin edelleen vireillä ja komissio pyysi 22. maaliskuuta 2005 Espanjan viranomaisia toimittamaan ennen 1. kesäkuuta 2005 ehdotuksia riidanalaisten sääntöjen muuttamiseksi. Vaikka Espanjan viranomaiset ovat sitoutuneet toimittamaan vaaditut muutokset, komissio ei vieläkään ole saanut pyydettyjä tietoja. Komission on siksi harkittava rikkomismenettelyn seuraavia vaiheita, eli perustellun lausunnon lähettämistä ja asian viemistä tarvittaessa yhteisöjen tuomioistuimeen. Komissio seuraa tiiviisti mahdollisia amatööriurheilijoiden vapaalle liikkuvuudelle muissa jäsenvaltioissa ja urheilulajeissa asetettuja esteitä. Kaikkia jäsenvaltioita on pyydetty toimittamaan tietoja amatööriurheilun harjoittamismahdollisuuksista. Komission yksiköt tarkastelevat huolellisesti saatuja tietoja, samoin kuin tehtiin Espanjan jalkapalloliiton osalta. 9. Komission täydentävä ilmoitus, saatu 27. heinäkuuta 2007 Euroopan komissiolle on valitettu ongelmista, joita aiheuttaa Espanjan kuninkaallisen jalkapalloliiton (Real Federación Española de Fútbol, RFEF) säännöstö, jonka nojalla yhteisön kansalaisilta evätään oikeus eräisiin amatöörisarjan kilpailuihin oikeuttavaan pelaajalisenssiin. Komissio on todennut ongelmia Espanjan jalkapalloliiton sääntöjen yhteensopivuudessa yhteisön oikeuden kanssa. Komissio katsoo, että oikeutta osallistua eräisiin urheiluliittojen järjestämiin kilpailuihin on pidettävä sosiaalisena etuna, eivätkä kansalaisuuteen perustuvat rajoitukset ole alalla oikeutettuja. Tällaiset rajoitukset ovat yhteisön oikeuden ja etenkin Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 12 artiklan vastaisia. 1 Ks. lehdistötiedote IP/04/1222, CM\ doc 5/6 PE v01-00 EELANCEKÄÄNNÖS

6 Komissio päätti näin ollen aloittaa rikkomismenettelyn 1 Espanjan kuningaskuntaa vastaan ja lähetti Espanjalle virallisen ilmoituksen, jossa se pyysi maan viranomaisia esittämään huomautuksensa asiasta kahden kuukauden kuluessa. Espanjan viranomaisten komissiolle 13. joulukuuta 2004 antama vastaus katsottiin tyydyttäväksi, sillä viranomaiset: - tunnustivat, että asianomaisten sääntöjen on oltava yhteisön oikeuden mukaisia; - ilmoittivat ryhtyvänsä toimiin kyseisten sääntöjen yhdenmukaistamiseksi yhteisön oikeuden säännösten kanssa. Espanjan viranomaisten antamat tiedot olivat kuitenkin liian yleisluontoisia eivätkä ne johtaneet konkreettisiin toimiin. Asian käsittelyä ei näin ollen voitu päättää ja komissio pyysi 22. maaliskuuta 2005 Espanjan viranomaisia toimittamaan ennen 1. kesäkuuta 2005 ehdotuksia asianomaisten sääntöjen muuttamiseksi. Espanjan loppuvuodesta 2005 antamia lisätietoja tarkasteltuaan komissio totesi maan hallituksen ryhtyneen konkreettisiin toimiin jalkapalloliiton sääntöjen muuttamiseksi ja niiden yhdenmukaistamiseksi yhteisön oikeuden kanssa. Riidanalainen artikla (168) on poistettu jalkapalloliiton säännöistä ja niihin on sisällytetty uusi artikla (194 b), jolla estetään kaikki ulkomaalaisiin pelaajiin kohdistuva syrjintä kansallisissa kilpailuissa. Uuden säännöksen käyttöönotto ei kuitenkaan estä alueellisia urheiluliittoja soveltamasta syrjiviä säännöksiä. Tästä syystä asia on edelleen vireillä ja komission yksiköt pyysivät kesäkuussa 2006 uuden 194 b artiklan soveltamista koskevia lisätietoja. Komissio sai mainitut lisätiedot 28. syyskuuta Espanjan antamia tietoja tarkastellaan parhaillaan huolellisesti. Ensimmäisen tarkastelun perusteella kuitenkin vaikuttaa siltä, että vireillä oleva lakiesitys, josta komissio on nähnyt otteita, on riittävän selkeä sen varmistamiseksi, että amatööriurheilussa Espanjassa ei esiinny enää kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää. Espanjan ministerineuvoston maaliskuussa 2006 hyväksymä lakiesitys ("ley contra la violencia, el racismo, la xenofobia y la intolerancia en el deporte") on toimitettu Espanjan parlamentin käsiteltäväksi. Kongressi hyväksyi esityksen toukokuussa ja senaatin on määrä hyväksyä se heinäkuussa Lakiesityksen lopullista hyväksyntää odottaessaan komissio on lykännyt päätöksenteon rikkomismenettelyn mahdollisesta jatkamisesta syyskuulle Rikkomismenettely CDO 2004/2210 DGEAC ja 13. lokakuuta 2004 annettu lehdistötiedote IP/04/1222. PE v /6 CM\ doc EELANCEKÄÄNNÖS

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 23.3.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 0056/2004, Eleftherios Folidis, (Kreikan kansalainen), Kreikan maanviljelijöiden pankin (ATE) väitetyistä väärinkäytöksistä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 24.4.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0930/2005, Marc Stahl, Saksan kansalainen, Alankomaissa myönnettyjen fysioterapeutin tutkintotodistusten

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO

EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE NRO 29/2004 Asia: Valiokunnan tiedoksi annetut vetoomukset Liitteenä ovat yhteenvedot kahden vetoomuksen sisällöstä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 26.9.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 943/2006, Hans-Heinrich Firnges, Saksan kansalainen, (ja 1 allekirjoittanut,) Ranskaan maksettujen kirkollisverojen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 25.11.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0080/2008, Cédric Callens, Luxemburgin kansalainen, Euroopan komission palkkaamien sopimusperusteisten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 21.10.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 156/2005, Szilvia Deminger, Unkarin kansalainen, Euroopan unionin muista jäsenvaltioista Unkariin tuotuihin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Vetoomusvaliokunta 2004 15. heinäkuuta 2004 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 586/2001, Manuel García Bado, Espanjan kansalainen, "Asociación Nacional Linense de Pensionistas Ex-trabajadores

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0633/2006, Christiane Becker, Saksan kansalainen, pyynnöstään saada asianmukaista palkkaa vastaavasta työstä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON. LAUSUNTO nro 04/2007

EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON. LAUSUNTO nro 04/2007 EUROOPAN LENTOTURVALLISUUSVIRASTON LAUSUNTO nro 04/2007 komission asetuksesta, jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 1702/2003 ilmaalusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus-

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Vetoomusvaliokunta 2004 13. syyskuuta 2001 LAUSUNTO vetoomusvaliokunnalta kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Ehdotus neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 23. tammikuuta 2009 (26.01) (OR. fr) 5685/09 AGRILEG 9 ENV 36 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 21. tammikuuta 2009 Asia: Ehdotus neuvoston päätökseksi, Bt cry1ab -geeniä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A

10425/19 eho/elv/si 1 TREE.2.A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0107 (COD) 10425/19 TRANS 387 CODEC 1241 CH 34 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««Vetoomusvaliokunta 2009 26. toukokuuta 2005 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 478/98, W. E. Johann, Saksan kansalainen, ongelmistaan Alankomaiden veroviranomaisten kanssa

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat)

LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston istunto (oikeus- ja sisäasiat) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 13. huhtikuuta 2000 (10.05) (OR. fr) 7374/00 ADD 1 LIMITE PV/CONS 12 JAI 29 LISÄYS PÖYTÄKIRJAEHDOTUKSEEN 1 Asia: Brysselissä 27. maaliskuuta 2000 pidetty neuvoston 2251.

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B

14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 28.2.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 460/2005, Eleni Dimakopoulou, Kreikan kansalainen, (ja 2 allekirjoittanutta,) Euroopan ammatillisen yhteisjärjestön

Lisätiedot

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE. Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE. Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta Euroopan parlamentti 204-209 Vetoomusvaliokunta 30.3.206 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Jussi Airaksinen, Suomen kansalainen, ympäristötietoja sisältävien asiakirjojen saatavuudesta. Yhteenveto vetoomuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. joulukuuta 2016 (OR. en) 13529/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 858 DAPIX 184 CRIMORG 135 ENFOPOL 361 ENFOCUSTOM 170 NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS ajoneuvorekisteritietoja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 19.12.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 8/2007, Campbell McPherson, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, osa-aikaisten työntekijöiden yhdenvertaista

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä

SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen tekemisestä EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. elokuuta 200 (OR. en) 8505/0 Toimielinten välinen asia: 200/0075 (NLE) WTO 09 SERVICES 7 COMER 58 COASI 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 13. tammikuuta 2004 VÄLIAIKAINEN 2002/0043(CNS) LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta kansalaisvapauksien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. maaliskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0041 (NLE) 6962/16 COEST 62 ELARG 18 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 18. helmikuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13

LIITTEET Perusmuistio OM sekä EU-tuomioistuimen lausunto 1/13 Oikeusministeriö E-JATKOKIRJE OM2015-00097 LAVO Leinonen Antti 07.02.2015 JULKINEN Suuri valiokunta Asia EU/OSA; Eräiden Haagin lapsikaappaussopimukseen liittyneiden valtioiden liittymisen hyväksyminen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 20.3.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0858/2007, Paul Stierum, Alankomaiden kansalainen, ongelmista, jotka liittyvät ajoneuvojen tuontiin Saksasta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2018 (OR. en) 9694/01 DCL 1 CATS 20 COPEN 25 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: Päivämäärä: 7. kesäkuuta 2001 Muuttunut jakelu: Julkinen Asia:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 69 final 2016/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Turkmenistanin väliseen kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0030 (NLE) 6737/17 UD 53 COWEB 33 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 25.11.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Vetoomus nro 0660/2006, Albert Tan, Alankomaiden kansalainen, ongelmistaan sosiaaliturvasta vastaavien Alankomaiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2011 KOM(2011) 443 lopullinen 2011/0192 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2002/546/EY muuttamisesta sen soveltamisajan osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 19.10.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 5/2007, Verena de Vries, Saksan kansalainen, (Die Frauen der Feurwehrbeamten -yhdistyksen puolesta,) (ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429

PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 ««««««««««««2004 Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE Vetoomus nro 632/2000, Charles Winfield, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, Espanjan postipalveluista Vetoomus nro

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0638/2001 2001/0018(COD) FI 10/12/2001 YHTEINEN KANTA Neuvoston vahvistama yhteinen kanta 6. joulukuuta 2001 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE

Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 27.2.2013 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 0471/2006, Matti Niemelä, Suomen kansalainen, Coordination Dynamic Therapy Center Oy -nimisen yrityksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 13.12.2011 B7-0729/2011 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavien kysymysten B7-0673/2011 ja B7-0674/2011 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan

Lisätiedot

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B

12310/16 pmm/mmy/pt 1 DG F 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0310 (COD) 12310/16 ILMOITUS Asia: Äänestystulos VOTE 52 INF 161 PUBLIC 57 CODEC 1280 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0305/4. Tarkistus. Mireille D'Ornano ENF-ryhmän puolesta 21.10.2015 A8-0305/4 4 Johdanto-osan 7 kappale 7) Syyt, joiden perusteella direktiivillä (EU) 2015/412 muutettiin direktiiviä 2001/18/EY viljelyyn tarkoitettujen muuntogeenisten organismien osalta, pätevät

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2016 COM(2016) 412 final 2016/0191 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta WTO:n poikkeuslupaa

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot