Osavuosikatsaus 1-9/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1-9/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus 1-9/2012 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

2 Kolmas neljännes lyhyesti Maailmantalouden näkymät synkkenivät edelleen vuoden kolmannella neljänneksellä, kun eurokriisin lisäksi Kiinan talouskasvu hidastui odotuksia enemmän Tilaukset kasvoivat kaikilla muilla Ruukin keskeisillä markkinaalueilla paitsi Pohjoismaissa Maailmantalouden kasvuennusteiden madaltaminen näkyi Ruukille etenkin investointipäätöksistä riippuvaisen kysynnän laskuna Alkuvuonna käynnistetyillä tehostamisprojekteilla tavoiteltavat noin 100 miljoonan euron säästöt arvioidaan saavutettavan Katsauskauden jälkeen päätettiin yhdistää osa konepajaliiketoiminnan yksiköistä Komasin kanssa uudeksi Fortaco nimiseksi konepajateollisuuden sopimusvalmistajaksi Sakari Tamminen

3 Avainluvut Kolmannen neljänneksen avainluvut: Saadut tilaukset 675 milj. euroa, laskua 1 % edellisvuodesta Vertailukelpoinen liikevaihto 674 milj. euroa, sama kuin vuosi sitten Vertailukelpoinen liikevoitto -18 milj. euroa Kumulatiivinen kassavirta ennen investointeja 93milj. euroa Tammi-syyskuun aikana käyttöpääomasta vapautui 61 milj. euroa Velkaantumisaste 71,4 % syyskuun lopussa Terästuotannon käyttöaste oli keskimäärin 76 prosenttia heikentyneestä markkinatilanteesta sekä heinäkuun normaaleista huoltoseisokeista johtuen 3

4 Yhtiön taloudellinen kehitys

5 Saadut tilaukset edellisvuoden tasolla Laskua edelliseen neljännekseen verrattuna 11 % Saadut tilaukset vuosineljänneksittäin (m ) ,5 % Edelliseen vuoteen verrattuna saadut tilaukset kasvoivat teräsliiketoiminnassa 11 % Edelliseen vuoteen verrattuna saadut tilaukset laskivat rakentamisessa -11 % konepajaliiketoiminnassa -33 % Q1/08 Q2/08 Q3/08 Q4/08 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Rakentamisen liiketoiminta Teräsliiketoiminta Konepajaliiketoiminta 5

6 Liikevaihto edellisvuoden tasolla Teräsliiketoiminta tappiolla Liikevaihto vuosineljänneksittäin (m ) *) Liikevoitto vuosineljänneksittäin (m ) *) Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Rakentamisen liiketoiminta Konepajaliiketoiminta Rakentamisen liiketoiminta Konepajaliiketoiminta 6 Teräsliiketoiminta *) Vertailukelpoinen Teräsliiketoiminta

7 Kasvua Venäjällä, Ukrainassa ja Itäisessä Keski-Euroopassa Liikevaihto liiketoiminta-alueittain, liukuva 12 kk, m *) % 2831 Liikevaihto markkina-alueittain 1-9/12 (1-9/11) *) 100 % = m ( m ) Muut maat 6 % (6 %) Muu Eurooppa 13 % (13 %) Venäjä ja Ukraina 9 % (8 %) Suomi 26 % (28 %) Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Rakentamisen liiketoiminta Konepajaliiketoiminta Teräsliiketoiminta *) Vertailukelpoinen Itäinen Keski- Eurooppa 14 % (13 %) Muut Pohjoismaat 33 % (33 %)

8 Alkuvuodesta tuttu trendi raaka-aine- ja kiinteissä kustannuksissa jatkui Konsernin SGA - kustannusten kehitys Terästuotannon raakaainekustannusten kehitys m % m % Myynnin, markkinoinnin, hallinnon ja muut yleiskustannukset (m ) Vertailukelpoisesta liikevaihdosta % Terästuotannon raaka-ainekustannukset (m ) Vertailukelpoisesta liikevaihdosta % 8

9 Kumulatiivinen kassavirta 93 milj. euroa Käyttöpääoman hallinnassa onnistuttiin Liiketoiminnan nettorahavirta ja nettorahavirta ennen rahoitusta (m ) Käyttöpääomaa vapautui 61 milj. euroa (vertailukaudella sitoutui 207 milj. euroa) Nettokäyttöpääoma vertailukelpoisesta 12 kk liukuvasta liikevaihdosta (%) /11 1-9/12 Liiketoiminnan nettorahavirta Nettorahavirta ennen rahoitusta Nettokäyttöpääoma, % vertailukelpoisesta 12 kk liukuvasta liikevaihdosta 5 0 Q1/08 Q2/08 Q3/08 Q4/08 Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 9

10 Velkaantumisaste 71 % Käyttöpääomaa yleensä vapautuu vuoden loppua kohden m % Q3/11 Q3/12 Korolliset nettorahoitusvelat Oma pääoma Nettovelkaantumisaste (%)

11 2012 alkaen investoinnit alle poistojen, eli noin 100 milj. euroa vuodessa m / /2012 Bruttoinvestoinnit *) Nettoinvestoinnit *) Poistot 11 *) Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin

12 Liiketoiminta-alueet

13 Saadut tilaukset laskivat 11% edelliseen vuoteen verrattuna Rakentaminen Konepaja Teräs m m m +11 % -11 % -33 % + Asuinrakentamisessa kasvua lähes kaikilla markkina-alueilla, etenkin Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Venäjällä + Venäjällä liike- ja toimitilarakentaminen kasvoi edellisestä neljänneksestä - Liike- ja toimitilarakentamisessa projektien saadut tilaukset laskivat - Infrastuktuurirakentamisessa tilaukset laskivat selvästi edellisvuodesta - Saadut tilaukset laskivat kaikilta asiakastoimialoilta, erityisesti paperiteollisuuden valmistajilta + Edellisvuodesta kasvua eniten Pohjois-Amerikassa, Venäjällä ja itäisessä Keski-Euroopassa + Erikoisterästuotteiden tilausmäärät kasvoivat useilla tärkeillä markkina-alueilla, kuten Venäjällä ja Puolassa - Asiakkaat purkivat varastojaan, mikä näkyi saatujen tilausten 2 prosentin laskuna edelliseen neljännekseen verrattuna. - Saatujen tilausten hinnat laskivat edelliseen vuosineljännekseen verrattuna 13

14 Rakentamisen liiketoiminta Kasvua asuinrakentamisen kattotuotteissa, joissa panostettu omaan jakeluun Liikevaihto tuoteryhmittäin (m ) ja liikevoitto-%, liukuva 12 kk *) % % % 5% 0% 400-5% % 0-15% Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Infrastruktuurirakentaminen Asuinrakentaminen Liike- ja toimitilarakentaminen Liikevoitto-% 14 *) Vertailukelpoinen

15 Rakentamisen liiketoiminta Kasvu voimakkainta Venäjällä ja Ukrainassa Liikevaihto markkina-alueittain 1-9/12 (1-9/11) *) Venäjä ja Ukraina 22 % (20 %) Muu Eurooppa 2 % (2 %) Suomi 26 % (28 %) Liikevaihdon kehitys 1-9/2012 vs. 1-9/ Venäjä ja Ukraina +28 % - Suomi -8% - Muut Pohjoismaat -6% 7-9/2012 vs. 4-6/2012 Itäinen Keski- Eurooppa 27 % (28 %) + Venäjä ja Ukraina +26 % + Itäinen Keski-Eurooppa +13% - Muut Pohjoismaat -18% Muut Pohjoismaat 23 % (25 %) *) Vertailukelpoinen 15

16 Rakentamisen liiketoiminta Liikevoitto laski edellisvuodesta Käyttökate ja liikevoitto (m ) *) Liikevoiton kehitys 7-9/2012 vs. 4-6/2012 *) - Liikevoitto laski johtuen: infrastruktuurirakentamisen liikevaihdon suhteellisen osuuden laskusta liike- ja toimitilarakentamisen komponenttien heikentyneestä kannattavuudesta + Projektien kannattavuus parani, mutta tuotantokapasiteetin käyttöaste jäi matalaksi Liikevoitto*) Käyttökate*) Tehostamisprojekti: toimenpiteitä on tunnistettu 20 miljoonan euron edestä ja niistä arvioidaan saatavan 9 miljoonan euron tulosparannus 2012 loppuun mennessä *) Vertailukelpoinen liikevoitto, raportoitu käyttökate 16

17 Konepajaliiketoiminta Toimitukset painottuivat materiaalinkäsittelyn- sekä offshoreteollisuuden laitevalmistajille Liikevaihto asiakassegmenteittäin Liikevaihto asiakassegmenteittäin (m ) ja liikevoitto-%, liukuva 12 kk *) 1-9/12 (1-9/11) *) % 15% 10% 5% 0% -5% -10% -15% Laivanrakennus 5 % (12 %) Energia ja Offshore 35 % (20 %) Muut 14 % (19 %) Materiaalinkäsittelyn laitevalmistus 30 % (35 %) Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12-20% Materiaalinkäsittelyn laitevalmistus Rakentamisen ja kaivosteollisuuden laitevalmistus Energia ja Offshore Laivanrakennus Muut Liikevoitto-% Rakentamisen ja kaivosteollisuuden laitevalmistus 16 % (14 %) 17 *) Vertailukelpoinen

18 Konepajaliiketoiminta Liikevoitto laski hieman edelliseen vuoteen verrattuna Käyttökate ja liikevoitto (m ) *) Liikevoiton kehitys - Liikevoitto laski sekä edellisvuoteen että edelliseen neljännekseen verrattuna - Tammi-syyskuun raportoitu liikevoitto - 8 miljoonaa euroa (-3) sisälsi -6 miljoonaa euroa vuoden toisella neljänneksellä tehtyjä kulukirjauksia liittyen tuotannon lopettamiseen Shanghain yksikössä. Liikevoitto*) Käyttökate*) 18 *) Vertailukelpoinen liikevoitto, raportoitu käyttökate

19 Ruukki Engineeringin ja Komasin yksiköitä yhdistetään uudeksi yhtiöksi Luonteva askel konepajaliiketoiminnallemme Ruukki ja CapMan ovat sopineet yhdistävänsä Komasin ja Ruukki Engineering -divisioonan yksiköitä uudeksi yhtiöksi, Fortacoksi Liiketoimintakauppa, jossa Ruukilta siirtyy 114 miljoonan euron arvosta liiketoimintaa Vastineeksi Ruukki saa 19,0 prosentin omistusosuuden, noin 25 miljoonaa euroa käteistä sekä noin 81 miljoonan euron arvosta Fortacon pääomaan sidottuja arvopapereita Kaupan ulkopuolelle jäävien liiketoimintojen liikevaihto vuonna 2011 oli noin 100 miljoonaa euroa ja ne olivat kannattavia Vaatii kilpailuviranomaisten hyväksynnän ja sen arvioidaan toteutuvan viimeistään joulukuun 2012 alkupuolella 19

20 Siirtyvä liiketoiminta 158 milj. euroa eli 6% Ruukin vuoden 2011 liikevaihdosta Fortacolle siirtyvä konepajaliiketoiminta 158 milj.euroa, 6% Liiketoimintakaupan ulkopuolelle jäävä konepajaliiketoiminta Rakentamisen liiketoiminta Teräsliiketoiminta 20

21 Teräsliiketoiminta Erikoisterästuotteiden osuus 32 % liikevaihdosta Liikevaihto tuoteryhmittäin (m ) ja liikevoitto-% liukuva 12 kk *) % 20% 15% 10% 5% 0% -5% -10% -15% -20% 0-25% Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 21 Erikoisterästuotteet Asiakaskohtaiset terästuotteet Standarditerästuotteet Liikevoitto-% *) Vertailukelpoinen Ruostumaton teräs ja alumiini

22 Teräsliiketoiminta Toimituksissa kasvua Venäjälle ja Ukrainaan sekä Itäiseen Keski-Eurooppaan Liikevaihto markkina-alueittain Liikevaihdon kehitys 1-9/12 (1-9/11) *) Muu Eurooppa 17 % (17 %) Muut maat 8 % (8 %) Suomi 26 % (27 %) 1-9/2012 vs. 1-9/ Itäinen Keski-Eurooppa +6% + Venäjä ja Ukraina +16 % - Suomi - 5 % Venäjä ja Ukraina 5 % (5 %) Itäinen Keski- Eurooppa 9 % (8 %) Muut Pohjoismaat 35 % (35 %) 7-9/2012 vs. 4-6/ Venäjä ja Ukraina +30 % - Suomi -16 % - Muut Pohjoismaat -20 % 22 *) Vertailukelpoinen

23 Teräsliiketoiminta Liikevoitto laski hieman edelliseen vuoteen verrattuna Käyttökate ja liikevoitto (m ) *) Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Liikevoiton kehitys - Liikevoitto laski sekä edellisvuoteen että edelliseen neljännekseen verrattuna - Liikevoiton heikkeneminen edellisvuoteen verrattuna johtui pääasiassa terästuotannon raaka-ainekustannusten noususta ja keskimääräisten myyntihintojen heikentymisestä + Käyttökate positiivinen Liikevoitto*) Käyttökate*) *) Vertailukelpoinen liikevoitto, raportoitu käyttökate 23

24 Teräsliiketoiminnan liikevoitto verrattuna edelliseen neljännekseen Liikevoitto (m ) 4-6/12 vs. 7-9/12 *) Vertailukelpoinen liiketulos laski 28 miljoonaa euroa edellisestä neljänneksestä Keskimääräiset lopputuotehinnat laskivat 0,5% Toimitusmäärät laskivat tonnia /12 Lopputuotehinnat ja mix Toimitusmäärät Käyttöaste Muut kustannukset 6-9/12 24 *) Vertailukelpoinen

25 Terästuotannon käyttöaste noin 76 % vuoden kolmannella neljänneksellä Terästuotanto vuosineljänneksittäin 1000 tonnia Terästuotanto heinä-syyskuussa oli 540 tuhatta tonnia, eli 38 % edellisvuotta enemmän 700 Edellisen vuoden tuotantomäärään vaikutti Raahen Masuuni 2:n peruskorjaus Terästuotannon käyttöaste heinäsyyskuussa oli noin 76 % heikentyneestä markkinatilanteesta sekä heinäkuun normaaleista huoltoseisokeista johtuen Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 25

26 Erikoisterästuotteiden osuus teräsliiketoiminnasta %-osuus teräsliiketoiminnan liikevaihdosta 40% 35% 30% 26% 28% 30% 32% 34% 32% 28% 30% 34% 32% 25% 20% 18% 21% 18% 20% 22% 15% 10% 5% 0% Q1/09 Q2/09 Q3/09 Q4/09 Q1/10 Q2/10 Q3/10 Q4/10 Q1/11 Q2/11 Q3/11 Q4/11 Q1/12 Q2/12 Q3/12 Erikoisterästuotteiden osuus teräsliiketoiminnan liikevaihdosta Erikoisterästuotteiden osuus teräsliiketoiminnan liikevaihdosta, liukuva 12 kk keskiarvo 26

27 Liiketoimintaympäristö ja lähiajan näkymät

28 Velkakriisin ja Kiinan kasvun hidastumisen vaikutukset näkyvät jo Euroopan vahvoissa talouksissakin Teollisuustuotannon ja investointien kasvuennusteet vuodelle 2012 (9/2012) Teollisuustuotanto %-muutos vuodesta 2011 Muutos elokuun 2012 ennusteesta *) Investoinnit %-muutos vuodesta 2011 Muutos elokuun 2012 ennusteesta *) Teollisuustuotanto %-muutos vuodesta 2011 Muutos elokuun 2012 ennusteesta *) Investoinnit %-muutos vuodesta 2011 Muutos elokuun 2012 ennusteesta *) Suomi Slovakia Saksa Romania Norja Kiina Ruotsi Intia Venäjä Brasilia Puola USA Tsekki Lähde: Consensus Economics 9/2012, Citibank 9/2012 (Kiina, Intia ja Brasilia) sekä Suomen investointien osalta keskeiset viimeaikaiset ennusteet. *) Muutos edellisen kuukauden ennusteesta, suunta ja muutos %-yksiköissä. Edellinen kuukausi on elokuu. 28

29 Talouden indikaattorit Euroopan ja Kiinan ennusteita laskettu, teollisuustuotanto kuitenkin piristymässä? OECD-talousindikaattorit Ostopäällikköindeksit Lähde: Bloomberg ja OECD 29

30 Liike- ja toimitilarakentaminen Kasvun ennustetaan hidastuvan vuonna 2012 erityisesti Itäisessä Keski-Euroopassa, mutta Venäjällä, Ruotsissa ja Norjassa kasvun ennakoidaan pysyvän hyvänä Liike-, toimitila- ja teollinen rakentaminen, uudisrakentaminen (indeksi) Itäinen Keski-Eurooppa 1 (Puola, Tsekki, Slovakia) Venäjä Itäinen Keski-Eurooppa 2 (Bulgaria, Romania, Unkari, Ukraina) Suomi Norja Lähde: Global Insight 9/2012, markkinoiden arvo kiinteillä hinnoilla Ruotsi

31 Asuinrakentaminen Kasvun ennustetaan hidastuvan vuonna 2012, mutta ennakoidaan kehittyvän suotuisasti erityisesti Ruotsissa ja Norjassa Asuinrakentaminen, uudis- ja korjausrakentaminen (indeksi) 31 Venäjä Itäinen Keski-Eurooppa 1 (Puola, Tsekki, Slovakia) Itäinen Keski-Eurooppa 2 (Bulgaria, Romania, Unkari, Ukraina) Ruotsi Norja Lähde: Global Insight 9/2012, markkinoiden arvo kiinteillä hinnoilla Suomi

32 Rakentamisen liiketoiminta: Infrastruktuurirakentaminen kasvaa suotuisasti Pohjoismaissa Liikenneinfrastruktuuri- rakentaminen (indeksi) Ruotsi Norja Suomi 32

33 300 Konepajaliiketoiminta: Toisen kvartaalin jälkeen asiakkaiden saamat tilaukset ja tilauskanta vielä hyvällä tasolla Keskeisten asiakkaiden saamat Keskeisten asiakkaiden tilaukset, Q1/04-Q2/12 (indeksi) tilauskanta, Q1/04-Q2/12 (indeksi) Q1/04 Q3/04 Q1/05 Q3/05 Q1/06 Q3/06 Q1/07 Q3/07 Q1/08 Q3/08 Q1/09 Q3/09 Q1/10 Q3/10 Q1/11 Q3/11 Q1/12 0 Q1/04 Q3/04 Q1/05 Q3/05 Q1/06 Q3/06 Q1/07 Q3/07 Q1/08 Q3/08 Q1/09 Q3/09 Q1/10 Q3/10 Q1/11 Q3/11 Q1/12 33 Lähteet: Yhtiöiden raportit - Konecranes, Cargotec Industrial & Terminal, Metso Mining & Construction Technology, Wärtsilä, Andritz Pulp & Paper, Terex Group

34 Euroopan teräskysyntä laskee tänä vuonna Kysynnän ennakoidaan kääntyvän kasvuun jälleen vuonna 2013 Teräksen kulutus EU27 -alueella 200,0 175,0-8% 150,0 21% 6% -6% 2% 125,0-35% 100,0 75,0 50,0 25,0 34 0, E 2013E Teräslevyjen ja kelojen tuonnin osuus teräksen käytöstä EU27-alueella, Lähde: WSAF 10/ E arvio 6 kk:n tuonnin perusteella

35 Terästukkureiden varastotasot Euroopassa normaalilla tasolla suhteessa myyntiin Varastot/toimitukset kuukausissa (6 kk liukuva keskiarvo, tilanne 7/2012) Miljoonaa tonnia Varastot/toimitukset kuukausissa (6 kk liukuva keskiarvo) 3, , , , , /12 6/12 5/12 4/12 3/12 2/12 1/12 12/11 11/11 10/11 9/11 8/11 7/11 6/11 5/11 4/11 3/11 2/11 1/11 12/10 11/10 10/10 9/10 8/10 7/10 6/10 5/10 4/10 3/10 2/10 1/10 12/09 11/09 10/09 9/09 8/09 7/09 6/09 5/09 4/09 3/09 2/09 1/09 12/08 11/08 10/08 9/08 8/08 7/08 6/08 5/08 4/08 3/08 2/08 1/08 1,0 Varastot/ toimitukset Myynti (1000 tonnia) Varastot (1000 tonnia) Lähde: EASSC (Huom. yhden lähteen näkemys, joka ei kuvaa kaikkien Euroopan terästukkureiden varastotasoja) 35

36 Raaka-aineet Sekä rautamalmin että kivihiilen keskimääräinen markkinahinta laskenut edellisestä neljänneksestä Rautamalmin spot-hinta *) Kivihiilen spot-hinta **) USD/t 300 USD/t USD/t 117,5 (19/10/12) USD/t 148 (19/10/12) /08 04/08 07/08 10/08 01/09 04/09 07/09 10/09 01/10 04/10 07/10 10/10 01/11 04/11 07/11 10/11 01/12 04/12 07/12 Lähde: CRU *) C&F Kiina (63,5 % Fe) **) FOB Australia 0 01/08 04/08 07/08 10/08 01/09 04/09 07/09 10/09 01/10 04/10 07/10 10/10 01/11 04/11 07/11 10/11 01/12 04/12 07/12 Uusista raaka-aineiden hintasopimuksista saatavasta 20 milj. euron kustannushyödystä noin 10 milj. euroa realisoitui kolmannella vuosineljänneksellä Kolmannen neljänneksen aikana neuvoteltujen uusien rautamalmihintojen arvioidaan tuovan lisäksi 14 milj. euron hyödyt neljännellä vuosineljänneksellä.

37 Painopistealueet loppuvuodelle Tehostamisprojektien läpivienti rakentamisessa, teräsliiketoiminnassa ja konsernihallinnossa Rakentamisessa kasvua etenkin asuinrakentamisessa ja Venäjällä Jakeluverkoston vahvistaminen erikoisterästuotteissa Vahva kassavirta kustannuskilpailukykyä ja tulosta parantamalla, käyttöpääomaa vapauttamalla sekä matalammilla investoinneilla 37

38 Lähiajan näkymät Loppuvuonna 2012 kasvun ennakoidaan olevan alkuvuotta vaatimattomampaa Rakentaminen Asuinrakentamisessa markkinat hiljenevät kausiluontoisesti, mutta panostusten kattotuotteiden jakelun kehittämiseen ennakoidaan näkyvän markkinoita nopeampana kasvuna myös vuoden viimeisellä neljänneksellä. Liike- ja toimitilarakentamisen markkinoiden lisääntyneen epävarmuuden ennakoidaan jatkuvan Pohjoismaissa, mutta Venäjällä kysynnän arvioidaan pysyvän hyvällä tasolla. Infrastruktuurirakentamisen tilausten ei odoteta piristyvän loppuvuoden aikana. Konepaja Teräs Useimpien konepajateollisuuden asiakastoimialojen näkymät ovat heikentyneet Offshore-sektorin kasvun ennustetaan jatkuvan vahvana. Kysynnän kaivosteollisuuden koneiden ja laitteiden valmistajilta arvioidaan pysyvän kolmannen neljänneksen lopun tasolla tai hieman laskevan, samoin kysynnän raskaiden lastinkäsittelylaitteiden sekä muiden materiaalinkäsittelylaitteiden valmistajilta. Energiateollisuudessa kysynnän perusvoimantuotannon markkinoilla arvioidaan pysyvän hyvänä. Epävarma markkinatilanne jatkuu ja kysynnän kehittymistä vaikea ennustaa Palvelukeskusmyynnin ennakoidaan jatkuvan hyvällä tasolla, mutta Euroopan velkakriisi aiheuttaa yhä epävarmuutta tehdastoimitusasiakkaiden kysyntään. Terästeollisuuden varastot normaalilla tasolla Euroopassa. Terästuotteiden hinnoissa arvioidaan edelleen olevan laskupaineita merkittävästi laskeneista raaka-ainehinnoista ja heikentyneestä kysynnästä johtuen. Neuvoteltu uudet malmihinnat, joista arvioidaan saatavan vielä 14 miljoonan euron kustannushyödyt neljännellä vuosineljänneksellä. 38

39 Yhteenveto Markkinatilanteen ei odoteta merkittävästi piristyvän loppuvuonna Keskeisiä tavoitteita edelleen kustannuskilpailukyvyn ja kassavirran parantaminen Käynnissä olevilla tehostustoimilla tavoiteltavat noin 100 miljoonan euron säästöt arvioidaan saavutettavan LKAB:n kanssa uudet malmihinnat, joista arvioidaan saatavan vielä 14 miljoonan euron kustannushyödyt neljännellä vuosineljänneksellä Investointien arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa euroa eli selvästi matalammat kuin edellisenä vuonna. Katsauskauden jälkeen päätettiin yhdistää osa konepajaliiketoiminnan yksiköistä Komasin kanssa uudeksi konepajateollisuuden sopimusvalmistajaksi, Fortacoksi 39

40 Ohjeistusta loppuvuodelle 2012 muutettu Liikevaihdon vuonna 2012 arvioidaan säilyvän edellisvuoden tasolla. Vertailukelpoisen liikevoiton toisella vuosipuoliskolla arvioidaan jäävän ensimmäisen vuosipuoliskon liikevoittoa heikommaksi. Koko vuoden kassavirran arvioidaan olevan selvästi edellisvuotista parempi. 40

41

42 Liitteet

43 Avainluvut m 1-9/12 1-9/ Liikevaihto *) Liikevoitto *) % liikevaihdosta *) -1,9 4,6 2,0 Tulos ennen veroja *) Kauden tulos Osakekohtainen tulos, laimennettu, -0,43 0,22-0,07 Sijoitetun pääoman tuotto (liukuva 12 kk), % -3,9 3,3 1,3 Nettovelkaantumisaste, % 71,4 68,2 60,4 Bruttoinvestoinnit **) Liiketoiminnan nettorahavirta Nettorahavirta ennen rahoitusta Henkilöstö (keskimäärin) *) Vertailukelpoinen **) Aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin 43

44 Vertailukelpoinen liikevaihto ja liikevoitto vuosineljänneksittäin sekä toimitukset m 1-3/11 4-6/11 7-9/ /11 1-3/12 4-6/12 7-9/12 Vertailukelpoinen liikevaihto Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Muut Yhteensä Vertailukelpoinen liikevoitto Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Muut Yhteensä Toimitukset, Ruukki Metals

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/212 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 19.7.212 Toinen neljännes lyhyesti Kaikki liiketoiminnot paransivat liiketulostaan Euroopan velkakriisin aiheuttama epävarmuus jatkui

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2014. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/214 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 7.8.214 Agenda Toinen neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Lähiajan näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-3/2011. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/211 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 21.4.211 Yhteenveto 1-3/211 Kysyntä kasvussa Saadut tilaukset kasvoivat 33 % edellisvuodesta Konsernin liikevaihto kasvoi 35 prosenttia

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-9/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-9/21 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 22.1.21 Yhteenveto Talouskasvu jatkui kolmannella neljänneksellä Kasvuvauhti tasaantui vahvan toisen neljänneksen jälkeen Ruukin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-3/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/21 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 22.4.21 Yhteenveto katsauskaudesta 1-3/21 Maailmantalouden varovainen elpyminen jatkui Katsauskauden liikevaihto edellisvuoden tasolla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/213 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 8.8.213 Agenda Toinen neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Osavuosikatsaus 1-9/29 22.1.29 Yhteenveto katsauskaudesta 1-9/29 Markkinatilanteessa ei merkittävää muutosta Konsernin liikevaihto laski 52 % edellisvuodesta Kolmannen neljänneksen tappio liikevoittotasolla

Lisätiedot

Kasvua kehittyviltä markkinoilta fokus kannattavuuden ja kassavirran parantamisessa

Kasvua kehittyviltä markkinoilta fokus kannattavuuden ja kassavirran parantamisessa Kasvua kehittyviltä markkinoilta fokus kannattavuuden ja kassavirran parantamisessa Markku Honkasalo, talous- ja rahoitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Pörssisäätiön Pörssi-ilta Tampere 8.3.2012 Sisältö Ruukki

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-3/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2013 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 25.04.2013 Agenda Ensimmäinen neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2011

Osavuosikatsaus 1-9/2011 Osavuosikatsaus 1-9/211 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 19.1.211 1 Yhteenveto kolmannesta neljänneksestä Euroopan velkakriisi lisäsi epävarmuutta rahoitusmarkkinoilla ja heikensi yleistä

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj Yhtiökokous 2010

Rautaruukki Oyj Yhtiökokous 2010 Rautaruukki Oyj Yhtiökokous 2010 23.3.2010 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö ja yhtiön taloudellinen kehitys vuonna 2009 Markkinatilanne historiallisen vaikea Teollisuustuotanto ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-9/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-9/213 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 23.1.213 Agenda Kolmas neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2007

Osavuosikatsaus 1-9/2007 Osavuosikatsaus 1-9/27 24.1.27 24.1.27 www.ruukki.com Taloudellinen kehitys Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Rakentamisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2008

Osavuosikatsaus 1-6/2008 Osavuosikatsaus 1-6/28 3.7.28 3.7.28 2 Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Liike- ja toimitilarakentamisen kysyntä hyvällä tasolla,

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj osavuosikatsaus

Rautaruukki Oyj osavuosikatsaus www.ruukki.com Rautaruukki Oyj osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2012 rtrks 23.10.2012 Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 23.10.2012 klo 9.00 Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2012: Kolmas neljännes jäi tappiolliseksi

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/21 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 16.7.21 Yhteenveto Toimintaympäristö kehittyi positiivisesti Investoinnit vielä matalalla tasolla Saadut tilaukset huhti-kesäkuussa

Lisätiedot

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki. Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2008

Osavuosikatsaus 1-3/2008 Osavuosikatsaus 1-3/28 23.4.28 Liiketoimintaympäristö ja taloudellinen kehitys 2 Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Liike-

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I-III/2005

Osavuosikatsaus I-III/2005 Osavuosikatsaus I-III/2005 26.10.2005 26.10.2005 www.ruukki.com Strategia etenee Ruukki United Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio I-III/2005 Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 26.10.2005 www.ruukki.com

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2006

Osavuosikatsaus 1-3/2006 Osavuosikatsaus 1-3/2006 26.4.2006 26.4.2006 www.ruukki.com Strategia etenee Muutokset yritysrakenteessa Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio 1-3/2006 Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 26.4.2006

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 21.3.2013 1 Sakari Tamminen 21.3.2013 Sisältö Ruukki lyhyesti Yhtiön taloudellinen kehitys vuonna 2012 Ruukin liiketoiminta-alueet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

www.ruukki.fi Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 RTKRS 7.8.2014 RAUTARUUKKI OYJ

www.ruukki.fi Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 RTKRS 7.8.2014 RAUTARUUKKI OYJ www.ruukki.fi Q2 Osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2014 RTKRS 7.8.2014 RAUTARUUKKI OYJ Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 7.8.2014 klo 9.00 RAUTARUUKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2014: Vertailukelpoinen liikevaihto

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 7.2.2012 Tilinpäätöstiedote 2011 Keskeistä tammi joulukuussa 2011 Markkina-aktivitteetti oli hyvä kaikissa segmenteissä ja markkina-alueilla Q4 saadut tilaukset kasvoivat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2008 22.10.2008

Osavuosikatsaus 1-9/2008 22.10.2008 Osavuosikatsaus 1-9/28 22.1.28 Liiketoimintaympäristö ja taloudellinen kehitys Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne Rautaruukin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa oli hyvä koko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus III/2006

Osavuosikatsaus III/2006 Osavuosikatsaus III/2006 23.10.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Kolmas neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Kolmannen neljänneksen tulos Tulosnäkymät 2 23.10.2006 Juha

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen

Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012. Heikki Vauhkonen Tulikivi Oyj OSAVUOSIKATSAUS 01-09/2012 26.10.2012 Osavuosikatsaus 01-09/2012 Tulikivi-konsernin liikevaihto kolmannella vuosineljänneksellä oli 13,1 Me (15,1 Me 07-09/2011 ), liiketulos 0,4 (0,5) Me ja

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja

Ahlstrom. Tammi kesäkuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Ahlstrom Tammi kesäkuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 6.8.215 Sisältö Huhti kesäkuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Huhti kesäkuu

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS RTRKS

OSAVUOSIKATSAUS RTRKS www.ruukki.com Q2 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2013 RTRKS 8.8.2013 RAUTARUUKKI OYJ Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 8.8.2013 klo 9.00 Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2013: KANNATTAVUUS PARANI, LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Ajankohtaista Rautaruukista

Ajankohtaista Rautaruukista Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2011 1.11.2011 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinat Liiketoimintaympäristö: Alkuvuoden aikana koettu vanerin kysynnän elpyminen tasaantunut viime kuukausina ja muutamilla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009

OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2009 TAMMI-MAALISKUU 2009 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Vuoden ensimmäinen neljännes oli erittäin haasteellinen vaikean markkinatilanteen vuoksi. Liikevaihto laski ja tulos heikkeni

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2006

Osavuosikatsaus 1-6/2006 Osavuosikatsaus 1-6/2006 26.7.2006 26.7.2006 www.ruukki.com Strategia etenee Muutokset yritysrakenteessa Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio 1-6/2006 Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 26.7.2006

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Kannattava kasvu jatkui tammi-kesäkuussa milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 438,8 320,9 + 37 Liikevoitto 37,1 14,1

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010

2010 Marimekko Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 2010 Marimekko Oyj CREATIVE DESIGN SINCE 1951 OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2010 TAMMI-MAALISKUU 2010 Toimitusjohtaja Mika Ihamuotila: Ensimmäisen vuosineljänneksen kehitys oli rohkaisevaa. Liikevaihtomme hienoinen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1-9/2006 Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset asiat 7-9/2006 Tilauksia saatiin 603 (Q3/05: 578) milj. euroa Liikevaihto kasvoi 8 % ja oli 625 (577) milj. euroa Operatiivinen liikevoitto

Lisätiedot

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008

MARIMEKKO OYJ. Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 MARIMEKKO OYJ Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2008 5.11.2008 LIIKETOIMINNAN KEHITYS 1-9/2008 Liikevaihto kasvoi ja tulos parani ennakoidun mukaisesti. Suomessa merkittävä osa kasvusta kertyi kertaluonteisista

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016

LIIKETOIMINTAKATSAUS. Tammi-Syyskuu 2016 Q3 Detection Technology Oyj LIIKETOIMINTAKATSAUS Tammi-Syyskuu 2016 DETECTION TECHNOLOGY OYJ:N LIIKETOIMINTAKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2016 Detection Technology Q3: Myynti kaksinkertaistui Heinä-syyskuu 2016

Lisätiedot

Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni Katsaus 1.1. - 31.3.2014 Milj. 2014 *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2013 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

MARTELA Yhtiökokous 14.3. 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden lopussa

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2015. Marco Levi Toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.2015 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 215 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja 28.4.215 Sisältö Tammi-maaliskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Page 2 Tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj TILINPÄÄTÖSTIEDOTE RTRKS

Rautaruukki Oyj TILINPÄÄTÖSTIEDOTE RTRKS www.ruukki.com Rautaruukki Oyj TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. 31.12.2012 RTRKS 15.2.2013 Rautaruukki Oyj Tilinpäätöstiedote 15.2.2013 klo 9.00 Rautaruukki Oyj Tilinpäätöstiedote 2012: Teräsliiketoiminta tappiollinen

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 26.4.212 Tammi maaliskuun 212 osavuosikatsaus Keskeistä ensimmäisellä vuosineljänneksellä Markkina-aktivitteetti oli hyvä kaikissa kolmessa segmentissä ja markkina-alueella

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta 2013 7.11.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 11.2.2009 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2008 Tapani Kiiski toimitusjohtaja Markkinatilanne jatkuu vaikeana Vaneriteollisuuden markkinatilanne heikentyi voimakkaasti toisella vuosipuoliskolla Markkinatilanne oli Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 15.2.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.7.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia epävarmuus kehityksestä jatkui.

Lisätiedot

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016 MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ 9. elokuuta 1 Työympäristöasiantuntija Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä toteuttavista yrityksistä. Tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja

COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 1 COMPONENTA OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2014 Heikki Lehtonen toimitusjohtaja 2 Tuloslaskelma Me Q1 2014 Q1 2013 Muutos Tilauskanta 91 89 +2 % Liikevaihto 132 128 +3 % Käyttökate, ilman kertaluonteisia eriä

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj osavuosikatsaus

Rautaruukki Oyj osavuosikatsaus www.ruukki.com Rautaruukki Oyj osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2012 rtrks 24.4.2012 Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 24.4.2012 klo 9.00 Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2012: Ensimmäisen neljänneksen tilaukset

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj Tulostiedote 1.1. 31.12.2010 Esitys 11.2. 1 Suominen yhteensä Takana vaikea vuosi Milj. Q4/2010 Q4/2009 2010 2009 Liikevaihto 45,3 44,9 173,4 179,4 Liikevoitto -8,7 87 06 0,6-10,8 67 6,7 Katsauskauden

Lisätiedot

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus Toimitusjohtaja Juha Näkki 7.5.2015 Markkinakatsaus 1-3/2015 Vuosi 2015 käynnistyi joulun lomakauden jälkeen hitaasti. Suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani alkuvuonna Keskon liikevaihto 4,6 mrd. euroa, kehitys -4,2 % Kulutuskysyntä heikentynyt kaikilla toimialoilla,

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.211 Esitys 18.7.211 18.7.211 1 Suomisen H1 lyhyesti Liikevaihto +4%, raaka-ainehinnat ainehinnat tasoittuivat, positiivinen kassavirta Milj. Q2/211 Q2/21 Q1-Q2/211 Q1-Q2/21 21

Lisätiedot

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja

TAMMI-KESÄKUU Heikki Malinen, toimitusjohtaja TAMMI-KESÄKUU 21 22.7. 21 Heikki Malinen, toimitusjohtaja ESITYKSEN PÄÄKOHDAT Katsaus vuoden 21 ensimmäiseen vuosipuoliskoon Katsaus liiketoimintaryhmittäin Konsernin taloudellinen asema Vuoden 21 näkymät

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 29.10.2014 Toimintaympäristö 7-9/2014 Kysyntätilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia edelliseen vuosineljännekseen

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus 29.10.2014 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2014 Markkinat Liiketoimintaympäristö Asiakasteollisuuksien markkinatilanteessa ei merkittäviä muutoksia Pohjois-Amerikassa rakentamisen

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2005 ESITYS 27.4.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-3/2005 Joustopakkaukset 17,6 milj. euroa 34 % Muut 2,8 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 30 % Kuitukankaat 31

Lisätiedot

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006

LEMMINKÄINEN-KONSERNI. Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 LEMMINKÄINEN-KONSERNI Osavuosikatsaus 1.1. - 30.6.2006 Osavuosikatsaus 1-6 / 2006: Tulos parani selvästi Liikevaihto oli 731,2 milj. euroa (655,5) - josta kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli 29,8 %

Lisätiedot

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR

15,9 % (11,4 %); 15,7 % (8,4 %) 110,7 (94,0) milj. EUR investointien jälkeen -23,1 (-11,5) milj. EUR kasvoi 64,1 % ja oli 0,32 (0,20) EUR 362,6 (338,7) milj. EUR, kasvua 7,0 % tai 10,1 % vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi 40,9 % ja oli 48,4 (34,4) milj. EUR tai 13,4 % (10,2 %) liikevaihdosta 15,7 % (8,4 %) 15,9 % (11,4 %); 110,7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus RTKRS RAUTARUUKKI OYJ

Osavuosikatsaus RTKRS RAUTARUUKKI OYJ www.ruukki.fi Q Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2014 RTKRS 24.4.2014 RAUTARUUKKI OYJ Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 24.4.2014 klo 9.00 RAUTARUUKKI OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1-3/2014: Vertailukelpoinen liikevoitto

Lisätiedot

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Harvia Oyj Osavuosikatsaus Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013

Vuoden 2012 tilinpäätöstiedote. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.2013 Vuoden 212 tilinpäätöstiedote Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja, 12.2.213 Keskeistä neljännellä vuosineljänneksellä Saadut tilaukset alenivat 16 %y-o-y 71 (842) milj. euroon Liikevaihto kasvoi 7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2018 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja 31.10.2018 Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristö Liiketoimintaympäristössä ei merkittäviä muutoksia Positiivinen kehitys jatkunut tärkeimmillä

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 ESITYS 26.4.2006 Liikevaihdon jakauma 1-3/2006 49,2 milj. euroa Joustopakkaukset 18,6 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 34 % Kuitukankaat 28 % Pyyhkeet

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4

Lisätiedot

Tammi syyskuun 2014 osavuosikatsaus 23.10.2014. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Tammi syyskuun 2014 osavuosikatsaus 23.10.2014. Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Tammi syyskuun 214 osavuosikatsaus 23.1.214 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä Saadut tilaukset kasvoivat 15 % y-o-y 829

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2005 ESITYS 25.7.2005 Liikevaihdon jakautuma 1-6/2005 Joustopakkaukset 35,0 milj. euroa 33 % Muut 5,5 milj. euroa 5 % Kosteuspyyhkeet 32 % Kuitukankaat 30

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 1.1.-31.12.2016 15.2.2017 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suunta epävarma Rakentamisen aktiviteetti alhaisella tasolla kaikilla

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani

Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus. Liikevoittomarginaali parani Cargotecin tammi syyskuun 2016 osavuosikatsaus Liikevoittomarginaali parani Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Mikko Puolakka, talous- ja rahoitusjohtaja 25. lokakuuta 2016 Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

Componenta Oyj. Tilinpäätös `~ëíáåö=cìíìêé=pçäìíáçåë

Componenta Oyj. Tilinpäätös `~ëíáåö=cìíìêé=pçäìíáçåë Componenta Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12.28 1 Vuosi 28 lyhyesti Liikevaihto oli 681,4 Me (634,7 Me). Liikevaihdon vertailukelpoinen kasvu oli 8,3 %. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 47,9 Me (34,9

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 Osavuosikatsaus 1-6/2007 1.8.2007 1.8.2007 www.ruukki.com Tammi-kesäkuu 2007: Vahvaa kannattavaa kasvua Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 20 prosenttia 1960 miljoonaan euroon (1634) Liikevoitto oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui

Smart way to smart products. Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Etteplan Q2: Vakaa kehitys jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 12.8.2015 Markkinakatsaus Suunnittelupalveluiden kysyntä oli alkuvuonna 2015 keskimäärin viime vuoden kysyntää paremmalla tasolla. Tammi-maaliskuussa

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS /

MARTELA TILINPÄÄTÖS / MARTELA TILINPÄÄTÖS 01-12 / 8.2.2012 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 130,7 milj. euroa (108,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 20,6 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani Toimitusjohtaja Juha Näkki 13.8.2014 Toimintaympäristö 4-6/2014 Teknisten suunnittelupalveluiden ja teknisen dokumentoinnin ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa alkanut

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS /

MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS / MARTELA OSAVUOSI- KATSAUS 01-09 / 26.10. TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 91,7 milj. euroa (74,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 23,4 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti alkuvuonna

Lisätiedot