Osavuosikatsaus 1-3/2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Osavuosikatsaus 1-3/2008"

Transkriptio

1 Osavuosikatsaus 1-3/

2 Liiketoimintaympäristö ja taloudellinen kehitys 2

3 Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Liike- ja toimitilarakentamisen kysyntä hyvää, edellisvuotta kylmempi talvi heikensi kysyntää itäisessä Keski-Euroopassa Infrastruktuurirakentamisen kysyntä jatkui hyvänä Konepajateollisuuden asiakkaiden tilauskanta vahva, mikä näkyi kysynnän kasvuna erityisesti energiateollisuudessa Teräksen perus- ja erikoistuotteiden kysyntä hyvää tärkeimmillä asiakastoimialoilla 3

4 Konsernin liikevaihto 45 m /7 1-3/8 Yhtiön sisäisen laskennan mukainen vertailukelpoinen liikevaihto (ilman Ovakoa ja betoniteräsliiketoimintaa) 4

5 Tammi-maaliskuun liikevaihto Konsernin liikevaihto edellisvuoden tasolla, ratkaisuliiketoimintojen kasvu yhteensä 9 % Liikevaihto, m 12 Liike- ja toimitila- sekä infrastruktuurirakentamisessa hyvä kysyntä. Asuntorakentaminen Pohjoismaissa ja erityisesti Baltiassa vertailujaksoa hiljaisempaa. Ruukki Engineeringilla vahva markkinatilanne Ruukki Metalsissa hyvä kysyntä, erityisesti erikoistuotteissa Q1 6 Q2 6 Q3 6 Q4 6 Q1 7 Q2 7 Q3 7 Q4 7 Q1 8 5 Vuoden 27 luvut ilman pitkien terästuotteiden liiketoimintaa (pro forma)

6 Konsernin liikevoitto 7 m /7 1-3/8 Yhtiön sisäisen laskennan mukainen vertailukelpoinen liikevoitto (ilman Ovakoa ja betoniteräsliiketoimintaa) 6

7 Tammi-maaliskuun liikevoitto 7 Liikevoitto heikkeni vertailukaudesta, mutta parani edellisestä neljänneksestä Ruukki Constructionin liikevoitto alle vertailujakson, mittava investointiohjelma lisäsi kustannuksia Ruukki Engineeringin liikevoitto edellisvuoden tasolla Ruukki Metals jäi alle viime vuoden vertailukauden, mutta paransi selvästi edellisestä vuosineljänneksestä Liikevoitto, m Q Q Q Q Q Q Q Q Q1 8 Vuoden 27 luvut ilman pitkien terästuotteiden liiketoimintaa (pro forma).

8 1-3/28: Liikevaihdon jakauma Liikevaihto alueittain 1-3/28 (1-3/27) Liikevaihto divisioonittain 1-3/28 (1-3/27) Länsi-Eurooppa 15 % (16 %) 15 Muut maat 3 % (2 %) 3 Suomi 33 % (31 %) Välitystuotteet Ruukki Construction 225 m (213 m ) 24 % (23 %) Muut terästuotteet 32 Muut Pohjoismaat 32 % (34 %) Ruukki Metals 525 m (547 m ) 56 % (59 %) Itäinen Keski- 18 Eurooppa, Venäjä & Ukraina 18 % (18 %) Erikoisterästuotteet Ruukki Engineering 188 m (167 m ) 2 % (18 %) 8

9 Pääoman tuotto hyvällä tasolla Oman pääoman tuotto Sijoitetun pääoman tuotto % % L12kk L12kk Ilman Ovakon myyntivoittoa Sijoitetun pääoman tuottotavoite >2 % 9

10 Vahva tase, nettovelat -75 milj. euroa m % /7 1-3/8-25 Nettovelka Oma pääoma Nettovelkaantumisaste 1

11 Rahavirta parani edellisvuodesta 7 m /7 1-3/8 Liiketoiminnan rahavirta Ovakon myyntivoiton vaikutus Rahavirta ennen rahoitusta 11

12 Investoinnit edellisvuotta korkeammat - vuoden 28 investointien arvioidaan ylittävän 25 milj. euroa 2 m /7 1-3/8 Bruttoinvestoinnit Nettoinvestoinnit Poistot ja arvonalentumiset 12

13 Ruukki Construction

14 Ruukki Construction: 1-3/8 lyhyesti Liike- ja toimitilarakentamisen kysyntä jatkui hyvänä Pohjois-Euroopassa, Venäjällä, Ukrainassa ja Puolassa Infrastruktuurirakentamisen kysyntä jatkui hyvänä, erityisesti Ruotsissa Asuinrakentaminen oli hiljaisempaa Pohjois- Euroopassa ja Baltiassa Tammi-maaliskuu tyypillisesti vuoden hiljaisin neljännes, liikevaihto kasvoi 6% Liikevoittoa rasittivat itäisen Keski-Euroopan edellisvuotta kovempi talvi laajennusinvestointeihin ja organisaation rakentamiseen liittyvät kustannukset itäisessä Keski-Euroopassa, Suomessa ja Venäjällä Uusia teknologiaratkaisuja rakentamisen markkinoille Liikevaihto, m Liikevoitto, m /7 1-3/ /7 1-3/8 14

15 Ruukki Construction -divisioonan liikevaihdon kehitys Liikevaihto (m ) Liukuva 12 kk Venäjä & Ukraina 21 % (21 %) 21 Liikevaihto alueittain 1-3/28 (1-3/27) Baltian maat 7 % (9 %) 7 Muut 22% (2 %) Pohjoismaat 56 % (49 %) 56 2 Q1/5 Q2/5 Q3/5 Q4/5 Q1/6 Q2/6 Q3/6 Q4/6 Q1/7 Q2/7 Q3/7 Q4/7 Q1/8 14 Itäinen Keski-Eurooppa 14 % (18 %) 15

16 Ruukki Construction: merkittäviä toimitussopimuksia tammi-maaliskuussa Pietarin Zenit-stadion Helsinki-Vantaan lentokentän huolto- ja toimistorakennus Hudälven-joen silta Ruotsissa Rosneftin Igarkan lentokentän korjaus ja laajennus Venäjällä Samsungin tehdas Venäjällä Rautaruukki toimittaa Pietarin uuteen Zenit-stadioniin teräsrakenteita yhteensä 1 milj. euron arvosta 16

17 Uusi ratkaisu yksikerroksiseen liike- ja teollisuusrakennukseen Lanseerattu maaliskuussa Unkarissa - kevään aikana myös muualla itäisessä Keski- Euroopassa Vähittäiskaupan, logistiikan ja teollisuusrakentamisen kohteisiin Suunnittelun ja tarjouslaskennan lisäksi perustusten, rungon ja kuorirakenteiden valmistus ja asennus Lyhentää rakennusaikaa, vähentää taloudellisia ja toiminnallisia riskejä 17

18 Vahvaa kasvua rakentamisen kohdemarkkinoilla vuonna 28 Arvioitu vuosimuutos (%), 28 Asuntorakentaminen Asuntojen korjausrakentaminen Liike- ja toimitilarakentaminen Infrastruktuurirakentaminen Rakentamisen kokonaismarkkina Itäinen Keski-Eurooppa* 7% 5% 7% 15% 9% Venäjä 2% 9% 18% 13% 17% Arvioitu vuosimuutos (%), 28 Baltian maat Pohjoismaat Asuntorakentaminen Asuntojen korjausrakentaminen Liike- ja toimitilarakentaminen Infrastruktuurirakentaminen Rakentamisen kokonaismarkkina -1% -11% 6% 11% 12% -2% 3% 3% 3% 2% 18 *) Puola, Tsekin tasavalta, Slovakia, Unkari, Romania, Bulgaria, Ukraina Lähteet: Euroconstruct (joulukuu 27), Buildecon, VTT

19 Mittava investointiohjelma rakentamiseen Sijainti (investoinnin arvo) Investointivaihe Liikevaihdon kertyminen Unkari (9 milj. euroa) Puola (19 milj. euroa) Liikevaihtopotentiaali meneillään olevista investoinneista arvioidaan noin 4x investoinnin arvoksi Ukraina (15 milj. euroa) Romania (35 milj. euroa) Venäjä (3 milj. euroa) Suomi (2 milj. euroa)

20 Ruukki Constructionin tavoitteena on yli 1,5 mrd. euron liikevaihto v. 21 loppuun mennessä (ilman yritysostoja) Liikevaihto (m ) Orgaaninen kasvu Liukuva 28e 29e 21e 12kk Toteutunut Pohjoismaat Itäinen Keski-Eurooppa Venäjä & IVY 2

21 Ruukki Engineering

22 Ruukki Engineering:1-3/28 lyhyesti Hyvä markkinatilanne ja asiakkaiden tilauskannat vahvat Liikevaihto kasvoi 13 % hyvän markkinatilanteen ja yritysoston myötä Liikevoitto samalla tasolla edellisvuoden vertailukaudella ja parani edellisestä neljänneksestä Vuosisopimusten hinnat nousseet Energiateollisuudessa hyvät volyymit ja kannattavuus, Norjan yksikön raakaaineongelmat ratkaistu Yritysosto Saksasta (Wolter Metallverarbeitung) täydentää kasvustrategiaa nosto- ja kuljetusvälineteollisuudessa Kannattavuuden parannusohjelman vaikutusten odotetaan näkyvät jälkimmäisellä vuosipuoliskolla Liikevaihto, m /7 1-3/8 Liikevoitto, m /7 1-3/8 22

23 Nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden osuus liikevaihdosta vahvistui Liikevaihto (m ) Liukuva 12 kk 8 Liikevaihto asiakassegmenteittäin 1-3/28 (1-3/27) Nosto- ja kuljetusvälineteollisuus 45 % (38 %) 28 Laivanrakennus 28 % (29 %) 6 Offshore 6 % (1 %) 1 Q1/5 Q2/5 Q3/5 Q4/5 Q1/6 Q2/6 Q3/6 Q4/6 Q1/7 Q2/7 Q3/7 Q4/7 Q1/8 Energia 18 % (18 %) 18 4 Paperi ja puunjalostus 4 % (5 %) 23

24 Ruukki Engineeringin kannattavuuden parannusohjelma Kustannusrakenteen keventäminen Tuotannon tehostaminen Tuotannon pullonkaulojen poistaminen Läpimenoaikojen lyhentäminen Toimitusvarmuuden parantaminen Kapasiteetin lisääminen vastaamaan laajentunutta asiakaspohjaa ja kysyntää Heikosti kannattavien tuotteiden karsiminen Uuden organisaatio- ja johtamismallin käyttöönotto Toimipaikkakohtaiset selvitykset tehokkuuden parantamiseksi tehty Tavoitteena 2 milj. euron parannus liikevoittoon vuonna 28, toimenpiteiden vaikutukset näkyvät jälkimmäisellä vuosipuoliskolla 24

25 Ruukki Engineeringin asiakastoimialat vahvassa kasvussa Ruukin nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden euroopanlaajuiset kohdemarkkinat ovat noin 1 miljardia euroa Ruukki Engineeringin asiakkaiden kasvunäkymät vuonna 28 Materiaalinkäsittelylaitteet Energiatoimialalla (diesel- ja tuulivoimateollisuus) vahvat kasvunäkymät Ruukin globaali tuulivoimateollisuuden markkina noin 2 miljardia euroa Vuosittainen markkinakasvu arviolta 15 % vuoteen 21 asti Rakentamisen koneet Kaivosteollisuuden koneet Nosturit Metsäkoneet % 1% 2% 3% Lähde: Ruukki Engineeringin asiakkaiden tiedotteet 25

26 Ruukki Metals

27 Ruukki Metals: 1-3/28 lyhyesti Terästuotteiden kysyntä jatkui hyvänä Liikevaihto laski vertailukaudesta 4 %, erikoistuotteiden osuus divisioonan liikevaihdosta kasvoi 28 prosenttiin Kvarttolevyjen, kuumavalssattujen nauhatuotteiden ja putkipalkkien kysyntä erinomainen Sinkittyjen tuotteiden kysyntä parani selvästi edellisestä neljänneksestä Ruostumattoman teräksen välitystoiminnan katteet 11 milj. euroa vertailujaksoa pienemmät, käyttämättömän kapasiteetin kustannus 4 milj. euroa vertailujaksoa suurempi Erikoistuoteosaamista vahvistettiin: erikoisterästen jälkikäsittelykapasiteettia käyttöön laser- ja laser-hybridihitsaus Liikevaihto, m /7 1-3/8 Liikevoitto, m /7 1-3/8 27

28 Ruukki Metalsin liikevaihdon kehitys Liikevaihto (m ) Liukuva 12 kk Liikevaihto alueittain 1-3/28 (1-3/27) Itä- 1 Eurooppa 1 % (1 %) Länsi- Eurooppa 23 % (1923 %) Suomi 34 % (32 %) Q4/5 Q1/6 Q2/6 Q3/6 Q4/6 Q1/7 Q2/7 Q3/7 Q4/7 Q1/8 Erikoisterästuotteet Muut terästuotteet Välitystuotteet 33 Skandinavia 33 % (39 %) 28

29 Uusi teräspalvelukeskus Venäjälle Teräspalvelukeskus tulee Rautaruukin olemassaolevan tehtaan yhteyteen Obninskin kaupunkiin Moskovan lounaispuolelle Vahvistaa entisestään yhtiön asemaa Venäjällä ja laajentaa tuotevalikoimaa ja palvelukykyä rakentamisesta yhä enemmän myös konepajateollisuuden asiakkaille Investoinnin arvo on 13 miljoonaa euroa Uusi teräspalvelukeskus käsittää laser- ja plasmaleikkaussekä särmäyspalvelut, ja se palvelee erityisesti nosto- ja kuljetusvälineteollisuutta Toiminta alkaa loppuvuodesta 29 Ruukilla on Venäjällä palvelukeskus myös Parnaksessa, Pietarissa 29

30 Ruukki Production:1-3/28 lyhyesti Terästuotanto 672 tonnia (73 ), kapasiteetin käyttöaste normaali Terästuotanto, 1 tonnia Tuotanto sujui teknisesti häiriöttä 8 Työnseisaus Raahen tehtaalla pysäytti kuumavalssauksen, vaikutus yhtiön liikevoittoon noin 3 milj. euroa Päätös Raahen tehtaan sintraamon sulkemisesta vuoden 211 loppuun mennessä: raudanvalmistuksen raaka-aineena siirrytään käyttämään rautapellettejä - vähentää päästöjä ja energiankulutusta merkittävästi - sintraamon sulkeminen lisää poistoja 1,9 milj. euroa vuodessa Työturvallisuus kehittyi myönteisesti /7 4-6/7 7-9/7 1-12/7 1-3/8 3

31 Terästuotannon raaka-aineiden hinnat voimakkaassa nousussa Rautamalmin, kivihiilen sekä lisä- ja seosaineiden hinnat nousseet odotettuakin enemmän Vuonna 28 yhtiön omien terästuotteiden valmistuskustannusten arvioidaan nousevan yli 2 milj. euroa edellisvuoteen verrattuna Noin kolmannes kustannusten noususta realisoituu ensimmäisellä, loput toisella vuosipuoliskolla 31

32 Valmistuskustannusten nousua kompensoidaan myyntihintoja korottamalla ja kustannustehokkuutta parantamalla Ruukki Metalsin hinnankorotukset ajoittuvat toiselle ja kolmannelle vuosineljännekselle Hinnankorotusten arvioidaan kompensoivan raakaainekustannusten nousun Ruukki Constructionin hinnat neuvotellaan projekti- ja maakohtaisesti Ruukki Engineeringin vuosisopimusten hintoja nostettu Neljännes asiakkuuksista on vuosisopimuspohjaisia. Näiden osalta raaka-ainekustannusten nousun siirtäminen myyntihintoihin on epävarmaa vuoden 28 kuluessa. 32

33 Lähiajan näkymät

34 Lähiajan näkymät Kysynnän arvioidaan jatkuvan hyvänä keskeisissä asiakasteollisuuksissa. Rakentamisessa vuoden ensimmäinen neljännes on tyypillisesti vuoden hiljaisin. Liike- ja toimitilarakentamisen sekä infrastruktuurirakentamisen kysynnän arvioidaan jatkuvan hyvänä kaikilla markkina-alueilla. Konepajateollisuuden tilauskannat ovat vahvat kaikilla asiakastoimialoilla. Nosto- ja kuljetusvälineteollisuuden kysynnän arvioidaan edelleen kasvavan. Energiateollisuuden kysynnän arvioidaan pysyvän erittäin hyvänä. Laivanrakennusteollisuudessa on vahva tilauskanta. Terästuotteiden kysynnän arvioidaan jatkuvan hyvänä kaikissa tuoteryhmissä. Erityisesti levy- ja erikoisterästuotteiden kysyntä on vahvassa kasvussa. Vertailukelpoisen liikevaihdon arvioidaan vuonna 28 kasvavan konsernin kasvutavoitteiden mukaisesti eli yli 1 prosenttia. Vuoden 28 liikevoiton arvioidaan ylittävän vuoden 27 liikevoiton. 34

35 Liite: Pro forma -luvut

36 Avainluvut Muutos m 1-3/8 1-3/7 m % Liikevaihto * % Liikevoitto (EBIT) * % - % liikevaihdosta * 15,2 19,3 Tulos ennen veroja % Tulos/osake,,77,95 -,18-19 % Sijoitetun pääoman tuotto, % ** 28,5 32,6 Oman pääoman tuotto, % ** 23,2 29,7 Nettovelkaantumisaste, % -4-1 Bruttoinvestoinnit % Rahavirta ennen rahoitusta % Henkilöstö (keskimäärin) % * 1-3/7 Pro forma ** Liukuva 12 kk:n arvo; 1-3/7 ilman Ovakon myyntivoittoa 36

37 m Liikevaihto ja -voitto vuosineljänneksittäin (pro forma) * Liikevaihto Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevaihto Muutos** Liikevoitto (EBIT) Ruukki Construction Ruukki Engineering Ruukki Metals Konsernihallinto ja muut yksiköt Konsernin liikevoitto * Pro forma = ilman Ruukki Betonstahl GmbH:ta ja Ruukki Welbond BV:tä; ** Liikevoitto 27 on oikaistu vastaamaan uutta laskentaperiaatetta, jossa Ruukki Metals vastaa tuotannon käyttämättömän kapasiteetin kustannuksesta 37

38

Osavuosikatsaus 1-6/2008

Osavuosikatsaus 1-6/2008 Osavuosikatsaus 1-6/28 3.7.28 3.7.28 2 Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Liike- ja toimitilarakentamisen kysyntä hyvällä tasolla,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2007

Osavuosikatsaus 1-9/2007 Osavuosikatsaus 1-9/27 24.1.27 24.1.27 www.ruukki.com Taloudellinen kehitys Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne konsernin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa jatkui hyvänä Rakentamisen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2008 22.10.2008

Osavuosikatsaus 1-9/2008 22.10.2008 Osavuosikatsaus 1-9/28 22.1.28 Liiketoimintaympäristö ja taloudellinen kehitys Liiketoimintaympäristö Markkinatilanne Rautaruukin ydinmarkkina-alueilla ja keskeisissä asiakasteollisuuksissa oli hyvä koko

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Osavuosikatsaus 1-9/29 22.1.29 Yhteenveto katsauskaudesta 1-9/29 Markkinatilanteessa ei merkittävää muutosta Konsernin liikevaihto laski 52 % edellisvuodesta Kolmannen neljänneksen tappio liikevoittotasolla

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj Yhtiökokous 2010

Rautaruukki Oyj Yhtiökokous 2010 Rautaruukki Oyj Yhtiökokous 2010 23.3.2010 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja Liiketoimintaympäristö ja yhtiön taloudellinen kehitys vuonna 2009 Markkinatilanne historiallisen vaikea Teollisuustuotanto ja

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2014. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2014. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/214 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 7.8.214 Agenda Toinen neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Lähiajan näkymät

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2011. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-3/2011. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/211 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 21.4.211 Yhteenveto 1-3/211 Kysyntä kasvussa Saadut tilaukset kasvoivat 33 % edellisvuodesta Konsernin liikevaihto kasvoi 35 prosenttia

Lisätiedot

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki.

Ruukki tänään. Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama. Sakari Tamminen. 14.11.2007 www.ruukki. Ruukki tänään Rautaruukki Oyj Sakari Tamminen, President & CEO Sijoitus Invest 2007, Wanha Satama 14.11.2007 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki tänään Liikevaihto vuonna 2006: 3,7 mrd euroa 14 700 työntekijää

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2006

Osavuosikatsaus 1-3/2006 Osavuosikatsaus 1-3/2006 26.4.2006 26.4.2006 www.ruukki.com Strategia etenee Muutokset yritysrakenteessa Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio 1-3/2006 Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 26.4.2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-3/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/21 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 22.4.21 Yhteenveto katsauskaudesta 1-3/21 Maailmantalouden varovainen elpyminen jatkui Katsauskauden liikevaihto edellisvuoden tasolla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2007

Osavuosikatsaus 1-3/2007 Osavuosikatsaus 1-3/2007 25.4.2007 25.4.2007 www.ruukki.com Ruukki tänään Liikevaihto 3,7 miljardia euroa vuonna 2006 13 000 työntekijää 23 maassa Toimittaa rakentamisen ja konepajateollisuuden asiakkaille

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2006

Osavuosikatsaus 1-6/2006 Osavuosikatsaus 1-6/2006 26.7.2006 26.7.2006 www.ruukki.com Strategia etenee Muutokset yritysrakenteessa Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio 1-6/2006 Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 26.7.2006

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 Osavuosikatsaus 1-6/2007 1.8.2007 1.8.2007 www.ruukki.com Tammi-kesäkuu 2007: Vahvaa kannattavaa kasvua Vertailukelpoinen liikevaihto kasvoi 20 prosenttia 1960 miljoonaan euroon (1634) Liikevoitto oli

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-9/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-9/21 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 22.1.21 Yhteenveto Talouskasvu jatkui kolmannella neljänneksellä Kasvuvauhti tasaantui vahvan toisen neljänneksen jälkeen Ruukin

Lisätiedot

Kasvua kehittyviltä markkinoilta fokus kannattavuuden ja kassavirran parantamisessa

Kasvua kehittyviltä markkinoilta fokus kannattavuuden ja kassavirran parantamisessa Kasvua kehittyviltä markkinoilta fokus kannattavuuden ja kassavirran parantamisessa Markku Honkasalo, talous- ja rahoitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Pörssisäätiön Pörssi-ilta Tampere 8.3.2012 Sisältö Ruukki

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-9/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2012 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 23.10.2012 Kolmas neljännes lyhyesti Maailmantalouden näkymät synkkenivät edelleen vuoden kolmannella neljänneksellä, kun eurokriisin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/213 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 8.8.213 Agenda Toinen neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I-III/2005

Osavuosikatsaus I-III/2005 Osavuosikatsaus I-III/2005 26.10.2005 26.10.2005 www.ruukki.com Strategia etenee Ruukki United Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio I-III/2005 Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 26.10.2005 www.ruukki.com

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS

Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 RTRKS Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 23.4.2008 klo 9 1 RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2008 KYSYNTÄ JATKUI HYVÄNÄ, NÄKYMÄT ENNALLAAN Yhteenveto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2012. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/212 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 19.7.212 Toinen neljännes lyhyesti Kaikki liiketoiminnot paransivat liiketulostaan Euroopan velkakriisin aiheuttama epävarmuus jatkui

Lisätiedot

Martela. Tilinpäätös

Martela. Tilinpäätös Martela Tilinpäätös 3.2.2017 1 TAMMI-JOULUKUU YHTEENVETO 2 Konsernin neljännen neljänneksen liikevaihto laski 8,6 % edellisvuodesta. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto laski 2,8 %, johtuen erityisesti

Lisätiedot

Itä-Eurooppaa rakentamassa

Itä-Eurooppaa rakentamassa Itä-Eurooppaa rakentamassa Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus Invest 2006, Wanha Satama 15.11.2006 www.ruukki.com Ruukki tänään Ruukki toimittaa metalliin perustuvia tuotteita, komponentteja, järjestelmiä

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2011

Osavuosikatsaus 1-9/2011 Osavuosikatsaus 1-9/211 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 19.1.211 1 Yhteenveto kolmannesta neljänneksestä Euroopan velkakriisi lisäsi epävarmuutta rahoitusmarkkinoilla ja heikensi yleistä

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ TULOSTIEDOTE 1.1. - 31.12.22 ESITYS 5.2.23 Liikevaihdon jakautuma 1-12/22 Joustopakkaukset 72,1 milj. euroa 41,3 % Nauhatuotteet 13,2 milj. euroa 7,5 % 174,8 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS

Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 RTRKS Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 30.7.2008 klo 9 RAUTARUUKKI OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2008 MARKKINATILANNE JATKUI HYVÄNÄ, NÄKYMÄT ENNALLAAN

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/05

Osavuosikatsaus II/05 Osavuosikatsaus II/05 26.7.2005 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Hyvä tulos vaikeassa markkinatilanteessa. Toimitusmäärät laskivat, mutta tuotevalikoima ja myynnin

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I/2005

Osavuosikatsaus I/2005 Osavuosikatsaus I/2005 27.4.2005 27.4.2005 www.ruukki.com Strategia etenee Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio I/2005 IFRS Päästöoikeudet Lähiajan näkymät Yhteenveto 2 27.4.2005 www.ruukki.com

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj

Tammi maaliskuu 2007. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj Tammi maaliskuu 2007 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja Outotec Oyj, aiemmin Outokumpu Technology Oyj 2 Uusi nimi sama osaaminen Uusi nimi Outotec otettiin käyttöön 24.4.2007 Hyvä maine ja imago asiakkaiden

Lisätiedot

Atria Oyj Tilinpäätös 2012

Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 2012 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 21.2.2013 21.2.2013 1 Atria-konserni Katsaus 2012 Milj. Q4 2012 Q4 2011 Q1-Q4 2012 Q1-Q4 2011 Liikevaihto 360,6 338,7 1 343,6 1 301,9 Liikevoitto 7,8

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Osavuosikatsaus 1.1. - 3.9. Esitys 24.1. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q3/ Q3/26 1-9/ 1-9/26 26 Liikevaihto 55,7 51,4 161,2 148,4 22,6 Liikevoitto,5,3 2,2,4

Lisätiedot

Osavuosikatsaus I-II/2005

Osavuosikatsaus I-II/2005 Osavuosikatsaus I-II/2005 27.7.2005 27.7.2005 www.ruukki.com Strategia etenee Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio I-II/2005 Lähiajan näkymät Yhteenveto Liitteet 2 27.7.2005 www.ruukki.com

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-6/2010. Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-6/21 Sakari Tamminen Toimitusjohtaja, Rautaruukki Oyj 16.7.21 Yhteenveto Toimintaympäristö kehittyi positiivisesti Investoinnit vielä matalalla tasolla Saadut tilaukset huhti-kesäkuussa

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 3.9.23 ESITYS 22.1.23 Liikevaihdon jakautuma 1-9/23 Joustopakkaukset 51,4 milj. euroa 42,8 % Nauhatuotteet 9,5 milj. euroa 7,9 % 12,3 milj. euroa Kuitukankaat

Lisätiedot

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki

Lemminkäinen Oyj. Osavuosikatsaus 1-6 / 2011 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Lemminkäinen Oyj Osavuosikatsaus 1-6 / 211 Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki Keskeistä vuoden 211 toisella neljänneksellä Tilauskanta oli ennätyskorkea: 1,7 mrd euroa Infrarakentamisessa hyvä tuloskehitys,

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2015 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia 4.8.2015 Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Kemiran osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2005

Kemiran osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2005 1 Kemiran osavuosikatsaus Tammi - kesäkuu 2005 Lasse Kurkilahti, Pääjohtaja 28.7.2005 IR: Päivi Antola, paivi.antola@kemira.com, puh. 010 86 21140 Sisältö Kemiran tammi - kesäkuu Liiketoiminta-alueet tammi

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

Ajankohtaista Rautaruukista

Ajankohtaista Rautaruukista Ajankohtaista Rautaruukista Sakari Tamminen, toimitusjohtaja Sijoitus-Invest 2005 Wanha Satama, Helsinki 16.11.2005 www.ruukki.com Sakari Tamminen Ruukki lyhyesti Strategia etenee Avainlukuja Lähiajan

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus II/2006

Osavuosikatsaus II/2006 Osavuosikatsaus II/2006 25.7.2006 Juha Rantanen, toimitusjohtaja www.outokumpu.com Toinen neljännes lyhyesti Ruostumattoman teräksen markkinat Toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi Toisen neljänneksen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-3/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-3/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-3/2013 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 25.04.2013 Agenda Ensimmäinen neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Liiketoimintaympäristö

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj

Osavuosikatsaus 1-9/2013. Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1-9/213 Sakari Tamminen, Toimitusjohtaja Rautaruukki Oyj 23.1.213 Agenda Kolmas neljännes lyhyesti, avainluvut Yhtiön taloudellinen kehitys Liiketoiminta-alueiden kehitys Strategiset painopistealueet

Lisätiedot

Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski

Atria Oyj:n osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski Atria Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008 Toimitusjohtaja 6.5.2008 Konsernin rakenne Atria Oyj Liikevaihto 1.272 milj. (2007) Henkilöstö 5.947 (keskimäärin 2007) Suomi Skandinavia Venäjä Baltia Liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2005 Erkki Norvio, toimitusjohtaja 18.5.2005 Ramirent - konserni lyhyesti Ramirent on johtava rakennuskoneiden ja -laitteiden vuokraukseen keskittynyt yritys, joka toimii Suomen,

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-syyskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 23.10.2014 Oriola-KD tammi-syyskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 12,9 (16,6) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Puolivuositulos 2018 January 1 June 30 Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.7.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009

Atria Oyj 1.1. 31.3.2009. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria Oyj 1.1. 31.3.2009 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 28.4.2009 Atria-konserni Katsaus Milj. 2009 2008 2008 Liikevaihto 310,7 303,4 1.356,9 Liikevoitto -0,4 6,8 38,4 Liikevoitto-% -0,1 2,2 2,8 Voitto

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Tulostiedote Esitys Suominen Yhtymä Oyj Tulostiedote 1.1. 31.12.2010 Esitys 11.2. 1 Suominen yhteensä Takana vaikea vuosi Milj. Q4/2010 Q4/2009 2010 2009 Liikevaihto 45,3 44,9 173,4 179,4 Liikevoitto -8,7 87 06 0,6-10,8 67 6,7 Katsauskauden

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q

Osavuosikatsaus Q Osavuosikatsaus Q2 1.1. 3.6.216 Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus 2 28.7.216 Osavuosikatsaus Q2 216 Toimintaympäristö vuonna 216 Suomi Käynnissä ja suunnitteilla suuria

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/2006

Osavuosikatsaus 1-9/2006 Osavuosikatsaus 1-9/2006 1.11.2006 1.11.2006 www.ruukki.com Ruukki on valmis kannattavaan kasvuun Uudet taloudelliset tavoitteet Liiketoimintaympäristö Taloudellinen informaatio 1-9/2006 Lähiajan näkymät

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-maaliskuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.4.2014 Oriola-KD tammi-maaliskuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,1 (2,3) miljoonaa euroa Kannattavuus vahvistui

Lisätiedot

Taloudelliset tavoitteet ja tulos

Taloudelliset tavoitteet ja tulos Taloudelliset tavoitteet ja tulos Kannattavuus Tavoite keskimäärin Voitto ennen veroja, milj. euroa 3,9 38,6 5,2 76,5 13,2 Sijoitetun pääoman tuotto, % 22,4 26,9 31,9 42,4 45,4 2, Tuotto Tulos/osake, euroa,355,45,58,88

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3. Esitys 25.4. Toimintakatsaus Kalle Tanhuanpää toimitusjohtaja Suominen yhteensä Milj. EUR Q1 Q1 26 26 Liikevaihto 54,3 49,3 22,6 Liikevoitto 1,3,6 1,2 Katsauskauden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta 2013 25.7.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Osavuosikatsauksen laatimisessa on sovellettu vuonna 2013 käyttöönotettuja uusia tai uudistettuja

Lisätiedot

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen

1-9/2006 Osavuosikatsaus. Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1-9/2006 Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Mikael Mäkinen 1 Keskeiset asiat 7-9/2006 Tilauksia saatiin 603 (Q3/05: 578) milj. euroa Liikevaihto kasvoi 8 % ja oli 625 (577) milj. euroa Operatiivinen liikevoitto

Lisätiedot

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj

Suominen Yhtymä Oyj. Osavuosikatsaus Esitys Suominen Yhtymä Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 3.6.211 Esitys 18.7.211 18.7.211 1 Suomisen H1 lyhyesti Liikevaihto +4%, raaka-ainehinnat ainehinnat tasoittuivat, positiivinen kassavirta Milj. Q2/211 Q2/21 Q1-Q2/211 Q1-Q2/21 21

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2010 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 21 26.1.21 Toimitusjohtaja Jan Lång Talousjohtaja Seppo Parvi 1 Heinä-syyskuu 21 lyhyesti Liikevaihdon kasvu yli 2 % Vahva liiketoiminnan rahavirta Shandong Puri

Lisätiedot

Yhtiökokous 9.4.2013

Yhtiökokous 9.4.2013 Yhtiökokous 9.4.2013 Timo Kohtamäki Toimitusjohtajan katsaus / Yhtiökokous 2013 Lemminkäinen kasvukeskusten kehittäjä Rakennamme kokonaisia kaupunkeja Toimitilarakentaminen Talotekniikan urakointi Teollisuuden

Lisätiedot

Ensimmäisen neljänneksen tulos

Ensimmäisen neljänneksen tulos 2018 Ensimmäisen neljänneksen tulos 25.4.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia arvioita.

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj

Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj Osavuosikatsaus tammi kesäkuu Tapani Järvinen toimitusjohtaja, Outotec Oyj 2 Kannattava kasvu jatkui tammi-kesäkuussa milj. EUR Q1-/ Q1-/2006 Muutos-% Liikevaihto 438,8 320,9 + 37 Liikevoitto 37,1 14,1

Lisätiedot

Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS

Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus RTRKS Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.9.2008 RTRKS Rautaruukki Oyj Osavuosikatsaus 22.10.2008 klo 9.00 Rautaruukki oyj:n osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008 Markkinatilanne jatkui suotuisana keskeisissä

Lisätiedot

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 2017 Q4 ja koko vuoden tulos 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot ovat tulevaisuutta koskevia

Lisätiedot

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014

Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Oriola-KD Oyj Tammi-kesäkuu 2014 Eero Hautaniemi toimitusjohtaja 24.7.2014 Oriola-KD tammi-kesäkuu 2014 Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 8,3 (6,0) miljoonaa euroa Ruotsin tukkukaupan

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus Q2/ Pääjohtaja Mikko Helander

Puolivuosikatsaus Q2/ Pääjohtaja Mikko Helander Puolivuosikatsaus Q2/2017 27.7.2017 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset asiat Q2/2017 Päivittäistavarakaupassa jatkui hyvä myynnin ja kannattavuuden kehitys Rakentamisessa ja talotekniikassa yritysasiakaskaupassa

Lisätiedot

Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria-konserni Katsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2014 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 1 Atria-konserni Katsaus 1.1. - 31.3.2014 Milj. 2014 *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon 2013 2013 Liikevaihto

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Osavuosikatsaus. Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2013 24.7.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Keskon kannattavuus parani alkuvuonna Keskon liikevaihto 4,6 mrd. euroa, kehitys -4,2 % Kulutuskysyntä heikentynyt kaikilla toimialoilla,

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 23-Aug-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist. 23-Aug-07 Aspon Q2 2007 23.8.2007 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q2 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 11,6 %, yritysosto mukaanlukien 22,8 % Liikevoitto ilman kertaeriä 4,2 milj. euroa

Lisätiedot

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013

MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 2012 6. helmikuuta 2013 MARTELA TILINPÄÄTÖS 1-12 / 6. helmikuuta 2013 TAMMI JOULUKUU Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 142,7 milj. euroa (130,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 9,2 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti

Lisätiedot

Glaston puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu

Glaston puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu Glaston puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 218 9.8.218 Q2 lyhyesti Saadut tilaukset: 25,4 milj. euroa, -4 % Liikevaihto: 25,6 milj. euroa, -12 %*) Vertailukelpoinen liikevoitto:,8 milj. euroa (1,5 milj. euroa)

Lisätiedot

Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen

Q3 osavuosikatsaus. Talousjohtaja Tuomo Valkonen Q3 osavuosikatsaus Talousjohtaja Tuomo Valkonen Heikko tulos tehostamistoimet käynnissä 2 HKScan-konserni Q3/2017 Positiivista Negatiivista Tuotemyynnin liikevaihto ja markkinaosuus kääntyivät kasvuun

Lisätiedot

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Matti Rihko

Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu Toimitusjohtaja Matti Rihko Raision osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2011 Toimitusjohtaja Matti Rihko 8.11.2011 Raisio-konserni Q3/2011 Raision historian paras kvartaalitulos! Liikevaihdon kasvu +28 % 141,7 M (111,0 M Q3/2010) Liiketuloksen

Lisätiedot

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016

MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ elokuuta 2016 MARTELA Puolivuosikatsaus 1-6/ 9. elokuuta 1 Työympäristöasiantuntija Martela on yksi Pohjoismaiden johtavista käyttäjälähtöisiä työ- ja oppimisympäristöjä toteuttavista yrityksistä. Tarjoamme asiakkaillemme

Lisätiedot

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003

Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 2003 Jaakko Pöyry Group Tilinpäätös 23 Liiketoiminnan fokus 23 Kannattavuus Taseen ja maksuvalmiuden vahvistaminen Kohdennetut yritysostot (lähipalvelut, markkina-asema, teknologia tietotaito) Global Network

Lisätiedot

Tammi syyskuun 2013 osavuosikatsaus Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Tammi syyskuun 2013 osavuosikatsaus Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Tammi syyskuun 213 osavuosikatsaus 24.1.213 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä kolmannella vuosineljänneksellä Saadut tilaukset vertailukauden tasolla eli

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia

Tikkurilan tilinpäätöstiedote Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Tikkurilan tilinpäätöstiedote 2012 15.2.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen ja CFO Jukka Havia Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat johdon

Lisätiedot

Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui

Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2017 Kannattavuus parani ja vahva orgaaninen kasvu jatkui Toimitusjohtaja Juha Näkki 25.10.2017 1 Sisällysluettelo 1.Keskeistä kolmannella neljänneksellä 2.Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa Juha Näkki 31.10.2012 K es keis et as iat Q3/2012 Liikevaihto kasvoi 9,5 % ja oli 28,9 (7-9/2011: 26,4) miljoonaa euroa. Orgaaninen kasvu

Lisätiedot

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07

Aspon Q CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist. 25-Oct-07 Aspon Q3 2007 25.10.2007 CEO Gustav Nyberg COO Aki Ojanen CFO Dick Blomqvist 1 Aspon Q3 2007 Jatkuvien toimintojen liikevaihdon kasvu 5,4 %, yritysosto mukaanlukien 16,5 % Liikevoitto ilman kertaeriä 3,7

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/2007

Osavuosikatsaus 1-6/2007 SYSOPENDIGIA Oyj Osavuosikatsaus 1-6/7 7.8.7 Jari Mielonen Toimitusjohtaja SYSOPENDIGIA Oyj 1 7 SYSOPENDIGIA Plc Katsauskauden liikevaihto (1-6) 7 Liikevaihto, milj 6 5 4 3 1 36,7 5, H1 6 H1 7 Katsauskauden

Lisätiedot

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki

Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013. Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Kokkolan uusi K-citymarket avattiin 11.4.2013 Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2013 25.4.2013 Pääjohtaja Matti Halmesmäki Myynti alkuvuonna odotetun mukainen, liikevoitto suunniteltua parempi Keskon liikevaihto

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2010 28.10.2010 Tapani Kiiski, toimitusjohtaja Markkinatilanne ennallaan Liiketoimintaympäristö: Yleisestä talouden taantumasta johtuen rakentamisen ja kuljetusvälineteollisuuden

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / lokakuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-9 / 26. lokakuuta TAMMI SYYSKUU Konsernin tammi-syyskuun liikevaihto oli 101,9 milj. euroa (91,7), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 11,1 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2009 5.8.2009 Tammi kesäkuu 2009 Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 45,3 milj. euroa (69,4), jossa oli

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009

Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria Oyj 1.1. 30.6.2009 Atria-konserni Katsaus Q2 Konsernin liikevaihto kasvoi 1,6 % ja liikevoitto jäi edellisvuoden tasosta Kiinteillä valuuttakursseilla laskettuna konsernin liikevaihto kasvoi 7,8

Lisätiedot

Keskon osavuosikatsaus Q3/2018. Pääjohtaja Mikko Helander

Keskon osavuosikatsaus Q3/2018. Pääjohtaja Mikko Helander Keskon osavuosikatsaus Q3/218 Pääjohtaja Mikko Helander 1 Keskeiset asiat Q3/218 Liikevaihdon kasvu +3,5 % Kaikkien aikojen paras kvartaalitulos, liikevoitto 113 M Päivittäistavarakaupan vahva markkinaosuus-

Lisätiedot

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja

Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja. Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Vuoden 2015 tilinpäätöstiedote 10.2.2016 Mika Vehviläinen, toimitusjohtaja Eeva Sipilä, talous- ja rahoitusjohtaja Keskeistä vuonna 2015 Markkinatilanne Kalmarissa ja Hiabissa hyvä, mutta haastava MacGregorissa

Lisätiedot

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso Q3/2018 tulos Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja 26.10.2018 Tulevaisuutta koskevat arviot Tähän katsaukseen sisältyvät, muut kuin jo toteutuneisiin asioihin liittyvät kannanotot

Lisätiedot

Tulosinfo Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist

Tulosinfo Q CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist Tulosinfo Q3 2005 27.10.2005 CEO Gustav Nyberg CFO Dick Blomqvist 1 Aspon strategia Teollisuuden yhteistyökumppani Monialainen palveluyhtiö (GICS 20201030) Tasoittaa suhdannevaihteluita Mahdollistaa uudet

Lisätiedot

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani

Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision liikevaihto kasvoi ja liiketulos parani Raision huhti-kesäkuu 2019 toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi talousjohtaja Toni Rannikko Raisio Oyj 7.8.2019 Raision Q2/2019: liikevaihto kasvoi ja liiketulos

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2012 Toimitusjohtaja j Juha Gröhn 3.5.2012 Atria-konserni Katsaus /2012 Liikevaihto 308,6 304,0 1 301,9 Liikevoitto 0,1-4,2 8,0 Liikevoitto % 0,0-1,4 0,6 Voitto ennen

Lisätiedot

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008

YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 YIT-konserni Osavuosikatsaus 1-6/2008 Hannu Leinonen Konsernijohtaja Analyytikko- ja sijoittajatilaisuus 25.7.2008 1 Sisältö Osavuosikatsaus 1-6/2008 Strategisia askeleita kaudella Näkymät vuodelle 2008

Lisätiedot