Karhunnevankankaan tuulipuiston Nord2000-melumallinnus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Karhunnevankankaan tuulipuiston Nord2000-melumallinnus"

Transkriptio

1 wpd Finland Oy Keilaranta Espoo P F Y-tunnus: Karhunnevankankaan tuulipuiston Nord2000-melumallinnus Riikka Arffman wpd Finland

2 Yleistä Wpd Finland Oy suunnittelee tuulivoimalaitosten rakentamista Pyhäjoen Karhunnevankankaan alueelle. Tässä selvityksessä on mallinnettu tuulivoimalaitoksista ympäristöön aiheutuvat melutasot. Melumallinnus tehtiin Ympäristöministeriön hallinnon ohjeita 2/2014 Tuulivoimaloiden melun mallintaminen raportin mukaisilla laskentaparametreilla. Meluvyöhykkeiden mallinnuksessa on käytetty Nord2000 laskentamallia. Laitosmallina laskennassa on käytetty Vestas V136-laitosta, jonka roottorin halkaisija on 136,0 metriä ja napakorkeus 162 metriä. Työ on tehty wpd Finland Oy:n omana selvitystyönä ja sen on tehnyt Heiko Kling. Tuulivoimaloiden melun synty Tuulivoimaloiden ääni syntyy roottorin lapojen aerodynaamisesta äänestä sekä voimalan koneiston osien aiheuttamasta äänestä. Lapojen pyörimisestä aiheutuva ääni on näistä kahdesta haittavaikutustensa kannalta yleensä merkittävämpi. Lisäksi aerodynaaminen äänen osuus kokonaisäänentuotannosta lisääntyy tuulivoimalan koon kasvaessa. Äänen ominaisuudet, kuten voimakkuus, taajuussisältö ja ajallinen vaihtelu, riippuvat tuulivoimaloiden lukumäärästä, niiden etäisyyksistä tarkastelupisteeseen, sekä tuulen nopeudesta ja etenemisestä, ympäröivästä maastosta ja sääoloista. Taustaääni, kuten tuulen tai aaltojen tuottama kohina, vaikuttaa käyntiäänen kuultavuuteen ja samalla sen synnyttämään häiriövaikutukseen. Pienitaajuisia komponentteja sisältäessään ääni voi edetä pitkiä etäisyyksiä vain vähän vaimentuen. Äänen voimakkuutta mitataan desibeliasteikolla. Arviointimenetelmät Melumallinnus on tehty Vestas V136 3,45 MW voimalatyypillä. Mallinnus on tehty ilman ääntä vaimentavaa lapatyyppiä. Melulaskennat on tehty Ympäristöministeriön hallinnon ohjeiden 2/2014 "Tuulivoimaloiden melun mallintaminen" raportin mukaisilla laskentaparametreilla ja -menetelmillä. Nord2000 melumallinnus on tehty SoundPlan melulaskentaohjelmalla. Nord laskentamalli huomioi kolmiulotteisessa laskennassa mm. topografian, etäisyysvaimentumisen, ilman ääniabsorption, esteet, heijastukset ja maanpinnan absorptio-ominaisuudet sekä säätiedot. Tulokset on esitetty ohjearvoihin verrannollisina pitkän ajan keskiäänitasoina (LA-eq meluvyöhykkeet) karttapohjalla. Mallinnuksen tuloksia verrataan Valtioneuvoston asetuksen (9/2015) mukaisiin melun ohjearvoihin (taulukko 2). Tuulivoimalarakentamisen suunnitteluohjearvot ovat riskienhallinnan ja suunnittelun apuväline. Niiden avulla voidaan tunnistaa tuulivoimarakentamiseen parhaiten soveltuvat alueet.

3 Melun ohjearvot Tuulivoimaloiden melutasoja ohjaa hyväksytty Valtioneuvoston asetus Tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista, joka astui voimaan (Taulukko 1). Taulukko 1. Tuulivoimaloiden melutason ohjearvot (8/2015) ulkomelutaso L Aeq päivällä klo 7-22 L Aeq yöllä klo 22-7 Pysyvä asutus 45 db (A) 40 db (A) Vapaa-ajan asutus 45 db (A) 40 db (A) hoitolaitokset 45 db (A) 40 db (A) oppilaitokset 45 db (A) - virkistysalueet 45 db (A) - leirintäalueet 45 db (A) 40 db (A) kansallispuistot 40 db (A) 40 db (A) Tulokset ja yhteenveto Arvojen laskennassa on huomioitu, etteivät melun lähtötasot olisi ylioptimistisia. Näin voidaan olettaa, että mittaukset toiminnan aikana antavat melutasoltaan alhaisempia tuloksia kuin edellä esitetty laskentatapa. Ympäristöministeriön ohjeessa 2 / 2014 todetaan, että melumallinnustarkastelu perustuu tuulivoimaloiden melupäästön ylärajatarkasteluun, ja suunniteltujen tuulivoimaloiden melupäästölle käytetään valmistajan ilmoittamaa takuuarvoa. Melupäästön takuuarvolla puolestaan tarkoitetaan valmistajan ilmoittamaa äänitehotason takuuarvoa, jossa varmuus melupäästön mahdollisessa verifioinnissa on noin 95 %. Edelleen viitataan valmistajan standardin IEC TS mukaisesti ilmoittamiin äänitehon takuuarvoihin ( declared value tai warranted value ). Kyseinen standardi viittaa varmuuskertoimella lisättyyn äänitehotasoon, jossa on vain 5 % todennäköisyys, että turbiini ylittäisi ilmoitetun desibeli-arvon. Yksittäisen tuulivoimalan virallinen takuuarvo määritetään voimalatoimittajan uusimman tiedon perusteella siinä vaiheessa, kun tuulivoimahankkeen kehittäjä tekee sitovan ostosopimuksen. Hankekehitysvaiheessa ei ole päätetty voimalatoimittajaa, eikä käytettävää voimalatyyppiä osittain kaupallisista syistä (voimalatoimittajien kilpailuttaminen), osittain koska hankekehitys on useiden vuosien prosessi, ja siksi rakentamisen aikaan yksittäistä voimalatyyppiä ei ole välttämättä enää saatavilla, tai se ei ole enää teknisesti edistynein malli. Näin ollen mistään yksittäisestä voimalatyypistä ei käytännössä ole käytettävissä virallista takuuarvoa. Tässä mallinnuksessa käytetty kokonaisäänitehotaso 108,2 db ja äänitehotasot 1/3-oktaaveittain perustuvat voimalatoimittajan tekniseen raporttiin, jossa todetaan että kyseisten arvojen odotetaan edustavan 95 % luottamusväliä tuulivoimalan suoritteesta, mutta raportti ei ole virallinen takuuarvo. Voimalatoimittajan tekninen raportti on paras käytettävissä oleva tieto mallinnuksen pohjaksi, ja siksi sitä on käytetty mallinnuksen lähtötietoaineistona. Käytetty malli Vestaksen V136 on valittu mallinnukseen, koska kyseessä on tällä hetkellä uusinta teknologiaa edustava malli, jossa on suhteellisen korkea lähtömelutaso. Tällä on pyritty hakemaan realistista ympäristön maksimimelutasoa. Toteutettava voimala valitaan toteutussuunnitteluvaiheessa, ja voimala voi olla samankaltainen tai hiljaisempi malli. Ympäristölupavaiheessa määritetään voimalan maksimimelutaso, eikä korkeampaa kokonaisäänitehotasoa omaavaa voimalaa valita. Valtioneuvoston asetuksen mukaiset meluarvot eivät ylity yhdenkään asuin- tai lomarakennuksen kohdalla melumallinnuksen 33 turbiinin osalta laskentaohjelman perusoletuksilla (ei melunvaimennusta, maksimituulella 8m/s, tuulen suunta aina suoraan turbiinista reseptoriin, ks. Liitteet). Melunleviämiskartat ja mallinnusten raportit on esitetty liitteissä.

4 Taulukko 2. Melumallinnuksen tiedot Melumallinnuksen tiedot Laatija: Päivämäärä: Heiko Kling, wpd europe GmbH Hankevastaava: Hankealue: wpd Finland Oy Karhunnevankangas, Pyhäjoki Mallinnusohjelman tiedot Mallinnusohjelma ja versio: SoundPLAN 7.4 huhtikuu 2016 Mallinnusmenetelmä: Nord2000 Tuulivoimaloiden perustiedot Tuulivoimalan valmistaja: Tyyppi: Sarjanumero: - Vestas V136 Nimellisteho: napakorkeus: Roottorin halkaisija: 3,45 MW 162 m 136 m Tornin tyyppi: Putkitorni Laskennan lähtötiedot (Melupäästötiedot; Tuulennopeus ilmoitettu referenssikorkeudella 10 m maanpinnasta) Äänitehotaso L WA Tuulennopeudella 8 m/s (10 m korkeudella): 108,2 db(a) (mode 0) Suurin äänitehotaso L WA: 108,2 db(a) (mode 0) Äänitehotaso 1/3-oktaaveittain (A-painotettu) kokonaisäänitehotasolla 108,2 db (Kuva 1) Kaavio 1. V136-voimalatyypin äänitehotaso 1/3-oktaaveittain (A-painotettu)

5 10 12, , Yht L WA (db) Taajuuskaista (Hz)

6 Taulukko 3. Melulaskennassa käytetyt parametrit. Melun laskentamallin parametrit Kapeakaistaisuus / Tonaalisuus Impulssimaisuus Merkityksellinen sykintä (Amplitudimodulaatio) Ei Ei Ei Laskentaverkko Laskentakorkeus: Laskentaruudukon koko 2 m (Nord2000) 25 *25 N2000 tasot laskettu häiriintyvissä kohteissa Sääolosuhteet Suhteellinen kosteus: Lämpötila: 70 % 15 o C Korkeusmalli Korkeusmallin lähde: Vaakaresoluutio: Korkeustarkkuus: Nord2000: Maanmittauslaitos, korkeusmalli 2 m (I) 2 m 0,3 m Maaston kovuusarvot Maastotietokanta, Maanmittauslaitos Hankealueen korkeuserot Tuulivoimalan perustuksen ja altistuvan kohteen korkeusero yli 60 m (3km etäisyydellä voimaloista) Jos kyllä, niin mitkä voimalat: Ei Voimalan äänen suuntaavuus Vapaa avaruus : kyllä Muu Ilmakehän stabiilius laskennassa / meteorologinen korjaus Ympäristöministeriön ohje 2/2014 Tuulen suuntien osuus Oheinen taulukko 5 esittää Tuuliatlaksen tuulitilastot 150 m korkeudella maanpinnasta pisteessä N ; E. Näitä mittaustietoja ei ole käytetty Nord2000 laskentojen aineistona, vaan laskennat on suoritettu epäedullisimmilla tuulensuunnilla, jotka ovat kohtisuoraan lähimpiä taloja.

7 Taulukko 4. Tuuliatlaksen tuulitilastot 150 metrin korkeudella maanpinnasta ( N ; E) tuulen suunta osuus (%) tuulen nopeus (m/s) Keskimäärin Tuuliruusu 20% 15% 10% 5% 0% Paikka: N, E (ERTS-TM35FIN) Korkeus: 150m Taulukko 5. Suunnitteluohjearvot ylittävälle melulle altistuvat kohteet. Melulle altistuvat rakennukset ja kohteet, lkm Asuinrakennukset Lomarakennukset Hoito ja oppilaitokset Virkistysalueet Kansallispuistot Nord kpl 0 kpl 0 kpl 0 kpl 0 kpl Taulukko 6. Melulaskennan tulokset joidenkin rakennusten kohdalla, db(a) (Nord2000) Nord2000 V136 db (A) HH 05 (Viirretjärvi) 37,2 RH 15 (Viirretjärvi) 36,9 RH 13 (Viirretjärvi) 35,7 RH 20 (Kiviniemi) 30,7 RH 29 (Rintelä) 32,4 RH 44 (Välimaanperä) 33,9 RH 47 (Välimaanperä) 33,5 HH 24 (Överstinperä) 34,7 RH 51 (Överstinperä) 34,8 RH 52 (Överstinperä) 34,6 HH 27 (Umpilampi) 36,3 RH 82 (Viitaperä) 33,9

8 RH 65 (Talusperä) 35,9 HH 26 (Talusperä) 31,9 HH 13 (Asikkaperä) 36,9 HH 15 (Asikkaperä) 35,9 HH 16 (Asikkaperä) 34,1 RH 31 (Asikkaperä) 34,0 HH 16 (Asikkaperä) 34,1 RH 16 (Keskiuimus) 36,0 RH 28 (Nikkala) 34,1 RH 06 (Peltomaa) 33,5 Laskentojen mukaan millään vakituisella tai loma-asunnolla Valtioneuvoston asetuksen 40 db:n raja ei ylity. Maaston kovuuden määrittely Maastoon kovuus on mallinnettu Nord2000-laskennassa jokaiselle maaston aluetyypille erikseen Maanmittauslaitoksen Maastotietokannan perusteella. Alla oleva taulukko 7 näyttää mallinnuksessa kullekin aluetyypille käytetyn kovuusarvon. Taustakovuus on asetettu luokkaan B, joka vastaa metsän kovuusluokkaa. Taulukko 7. Mallinnuksessa käytetyt maaston kovuusarvot B Metsä E Pelto talvella, ruoho (tiivis) F Routainen maa, kallio G Vesi, jää, betoni, asfaltti Alueen tyyppi Luokka Alueen tyyppi Luokka Suo, helppokulkuinen metsää kasvava B tulva-alue G Suo, vaikeakulkuinen metsää kasvava B Allas - alue G hietikko E Varastoalue G puisto E Asuinrakennus,? krs G pelto E Asuinrakennus, 1-2 krs G puutarha E Asuinrakennus, 3-n krs G niitty E Liike- tai julkinen rakennus,? krs G Suo, helppokulkuinen puuton E Liike- tai julkinen rakennus, 1-2 G krs soistuma E Liike- tai julkinen rakennus, 3-n G krs turvetuotantoalue E Lomarakennus,? krs G kaatopaikka E Lomarakennus, 1-2 krs G täytemaa E Lomarakennus, 3-n krs G urheilu- ja virkistysalue E Teollinen rakennus,? krs G avoin metsämaa E Teollinen rakennus, 1-2 krs G varvikko E Teollinen rakennus, 3-n krs G hautausmaa E Kirkollinen rakennus,? krs G Kallio - alue F Kirkollinen rakennus, 1-2 krs G Harva louhikko F Kirkollinen rakennus, 3-n krs G kivikko F Muu rakennus,? krs G louhos F Muu rakennus, 1-2 krs G sorakuoppa F Muu rakennus, 3-n krs G Taajaan rakennettu alue F Järvivesi G Suo, vaikeakulkuinen puuton G Vesikivikko G avoin vesijättöalue G Liikennealue G

9 Merivesi G Virtavesialue G maatuva vesialue G Liitteet 1. Nord2000-mallinnuksen mukainen melunleviämiskartta 2. Nord2000-mallinnuksen asuntokohtaiset laskentatulokset tuulensuunnittain (vihreällä korostettuna suurimman äänitason tuottava tuulensuunta)

10

11 Tuulipuiston Karhunnevankangas KARHU_Noise Rose vs DW_ Object No. X Y Z [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] Receiver Coordinates MAX dw ER ,5 50,7 50,5 50,4 50,3 50,4 50,4 50,4 50,3 50,3 50,3 50,3 50,4 50,4 ER ,4 50,5 50,1 50,2 50,2 50,2 50,3 50,4 50,4 50,3 50,2 50,2 50,2 50,1 HH ,7 30,7 12,7 13,1 16,1 27,4 30,1 30,5 30,7 30,6 30,5 28,3 20,1 13,6 HH ,1 32,2 18,6 16,8 16,7 18,8 27,4 31,6 32,1 32,1 32,1 32,0 31,1 26,8 HH ,9 33,0 21,6 12,3 11,9 15,7 26,2 30,4 32,1 32,8 32,9 32,5 31,3 28,1 HH ,0 33,0 22,4 13,8 13,7 16,2 27,2 31,4 32,8 33,0 33,0 32,7 32,4 30,3 HH ,2 37,2 28,1 33,0 35,7 37,0 37,2 37,1 37,0 36,5 35,3 33,3 28,2 23,7 HH ,3 34,3 26,6 16,7 16,2 17,7 27,6 32,4 33,9 34,1 34,2 34,3 33,5 31,4 HH ,0 32,1 18,7 26,7 30,6 31,8 32,0 31,3 29,7 27,3 19,3 15,3 14,3 15,2 HH ,4 34,5 27,5 17,5 15,8 16,9 25,9 32,2 34,4 34,4 34,4 34,3 33,9 32,3 HH ,9 34,9 29,9 21,9 18,7 19,7 28,7 33,3 34,6 34,8 34,9 34,8 34,6 33,5 HH ,7 34,7 30,0 24,1 17,5 19,0 27,4 32,1 34,0 34,5 34,7 34,7 34,5 33,3 HH ,7 34,8 30,0 23,8 17,8 19,1 27,6 31,9 34,2 34,6 34,7 34,6 34,6 33,3 HH ,0 34,1 29,7 22,2 16,7 17,4 25,4 31,0 33,5 33,8 34,0 34,0 33,9 32,5 HH ,9 37,0 32,3 26,4 19,7 21,8 29,7 33,4 35,7 36,4 36,8 36,9 36,8 35,4 HH ,9 35,9 31,2 24,6 19,1 21,4 27,3 31,9 33,9 35,3 35,7 35,9 35,6 34,6 HH ,1 34,1 31,1 23,2 17,9 18,6 24,8 29,9 33,2 33,9 34,0 34,1 34,0 33,8 HH ,4 30,4 24,7 14,2 10,6 10,5 11,9 21,6 27,5 29,3 30,1 30,4 30,1 29,5 HH ,7 33,7 30,3 22,7 16,5 16,6 22,4 28,6 32,1 33,3 33,6 33,7 33,6 33,2 HH ,7 33,7 29,6 22,1 16,9 16,6 21,8 28,5 32,1 33,2 33,5 33,7 33,6 33,2 HH ,0 33,0 29,9 20,8 15,4 15,4 19,6 28,1 31,2 32,5 32,9 33,0 32,9 32,9 HH ,6 32,6 29,3 20,2 15,1 15,0 20,0 26,7 30,8 32,3 32,5 32,6 32,6 32,2 HH ,3 31,3 23,5 13,2 6,6 6,4 8,3 16,7 24,8 29,1 30,9 31,3 30,7 28,4 HH ,7 34,8 34,4 34,6 34,7 34,7 34,6 33,0 27,0 22,1 22,1 24,5 28,9 33,4 HH ,5 33,6 33,0 33,4 33,5 33,5 32,8 30,4 21,6 17,8 17,6 19,9 25,9 31,4 HH ,9 31,9 31,7 30,6 25,4 19,0 13,8 12,6 17,9 28,7 31,0 31,7 31,9 31,9 HH ,3 36,2 36,2 36,1 35,5 34,2 30,1 23,2 19,4 23,4 31,7 34,8 36,1 36,3 HH ,1 32,2 32,0 31,4 30,4 26,2 16,8 12,8 12,6 14,8 25,4 30,0 31,7 32,1 RH ,9 32,9 17,0 15,9 16,1 18,4 26,7 31,1 32,5 32,9 32,5 30,4 24,7 19,0 RH ,8 32,8 0,5-0,2 1,5 14,4 25,4 30,7 32,3 32,8 32,0 29,1 22,9 10,2 RH ,6 30,7 9,7 9,2 9,4 14,2 26,8 30,0 30,5 30,6 30,5 30,1 28,7 18,1 RH ,1 32,2 13,5 12,4 12,4 19,2 28,6 31,3 32,1 32,1 32,1 31,9 30,0 21,4 RH ,8 33,8 15,9 14,7 15,1 18,1 27,6 31,3 33,7 33,8 33,7 33,0 30,4 22,4 RH ,5 33,6 13,4 12,5 12,7 21,2 29,7 32,6 33,3 33,5 33,3 32,9 31,5 24,7 RH ,7 33,9 19,3 17,3 17,2 20,3 28,8 32,2 33,4 33,7 33,7 33,4 31,8 27,3 RH ,6 34,5 21,8 28,7 32,8 34,3 34,6 34,5 34,6 34,2 32,1 27,8 19,6 16,0 RH ,9 35,9 23,7 30,9 34,2 35,6 35,9 35,9 35,8 35,5 34,0 30,7 25,6 19,0 RH ,5 36,5 25,2 30,8 34,4 35,8 36,3 36,5 36,3 35,8 34,3 31,8 25,9 21,0 RH ,1 36,2 25,4 31,5 34,6 35,7 36,1 36,1 36,1 35,7 34,0 31,3 27,1 21,2 RH ,9 35,9 23,8 30,7 34,4 35,8 35,9 35,9 35,8 35,5 33,6 31,0 22,9 18,5 1 / 3 SoundPLAN 7.4

12 Tuulipuiston Karhunnevankangas KARHU_Noise Rose vs DW_ Object No. X Y Z [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] Receiver Coordinates MAX dw RH ,7 35,7 24,6 31,1 34,2 35,3 35,7 35,6 35,4 35,0 33,7 30,1 23,1 19,7 RH ,5 36,6 25,6 31,8 34,8 36,1 36,5 36,5 36,3 36,1 34,5 31,4 26,3 21,9 RH ,9 36,9 27,7 32,7 35,3 36,6 36,9 36,9 36,7 36,2 34,9 32,7 27,8 23,5 RH ,0 36,1 29,8 22,0 19,8 23,0 31,5 34,6 35,9 36,0 36,0 35,9 35,4 33,9 RH ,8 35,8 30,1 20,5 19,0 21,5 29,9 34,3 35,7 35,7 35,8 35,7 35,3 33,8 RH ,8 33,8 26,5 16,8 14,7 17,3 26,1 30,8 33,0 33,6 33,8 33,7 33,1 31,1 RH ,4 31,6 20,5 29,3 30,9 31,4 31,4 30,6 29,7 26,2 17,0 14,2 13,7 14,7 RH ,7 30,9 21,1 28,4 30,3 30,7 30,7 30,1 29,2 26,0 17,4 14,9 14,5 15,6 RH ,9 31,9 21,0 30,2 31,3 31,8 31,9 31,4 30,1 26,6 16,3 13,8 13,4 14,8 RH ,7 34,8 29,6 24,0 19,3 19,5 26,9 32,1 33,7 34,3 34,7 34,7 34,2 32,7 RH ,7 30,8 22,1 29,3 30,3 30,6 30,7 30,1 29,4 24,4 15,5 14,0 13,7 15,1 RH ,7 34,7 30,1 23,5 19,2 21,1 25,8 30,5 33,9 34,5 34,7 34,5 33,8 32,8 RH ,1 35,2 30,5 24,3 19,0 19,4 27,8 32,2 34,5 35,0 35,1 34,9 34,4 33,3 RH ,8 34,8 30,6 24,1 18,5 19,8 27,6 32,5 34,6 34,8 34,8 34,8 34,6 33,7 RH ,4 34,4 29,6 23,6 17,0 18,4 26,4 31,5 33,8 34,3 34,4 34,4 34,2 32,8 RH ,1 34,1 29,7 22,1 14,7 18,9 24,8 30,8 33,5 34,0 34,0 34,0 34,1 33,0 RH ,4 32,4 27,6 30,7 31,9 32,4 32,1 31,0 29,7 23,4 18,1 16,8 17,1 19,0 RH ,5 31,6 27,2 30,8 31,3 31,5 31,4 31,0 29,5 23,1 16,9 15,7 15,9 17,5 RH ,0 33,9 31,3 23,3 17,2 18,9 24,6 29,8 33,5 33,9 33,9 34,0 34,0 34,0 RH ,2 31,2 25,3 14,4 9,8 9,9 12,2 21,8 27,9 29,9 30,9 31,2 30,9 29,8 RH ,9 32,0 28,0 18,9 13,3 13,2 16,1 24,0 29,9 31,3 31,7 31,9 31,8 31,3 RH ,2 32,2 28,6 19,9 13,3 12,9 17,6 25,5 29,8 31,8 32,0 32,2 32,1 31,5 RH ,8 31,9 28,1 18,5 13,9 13,7 16,8 24,7 29,6 31,2 31,6 31,8 31,7 31,1 RH ,5 31,6 27,4 16,1 11,7 11,3 12,7 22,2 28,1 30,3 31,2 31,5 31,2 30,4 RH ,3 31,3 27,0 15,1 9,3 8,8 9,5 18,1 28,1 29,9 30,9 31,3 30,9 29,9 RH ,9 31,0 28,1 16,8 11,1 10,6 11,8 21,8 28,8 30,2 30,7 30,9 30,6 30,2 RH ,1 31,1 28,6 16,7 11,6 10,9 12,8 20,3 29,0 30,5 30,8 31,1 30,9 30,5 RH ,3 32,4 28,3 20,1 12,1 11,3 14,1 20,0 28,4 31,2 32,0 32,3 31,9 31,1 RH ,1 31,2 26,5 16,4 7,3 6,8 7,5 14,8 27,2 29,6 30,7 31,1 30,7 29,7 RH ,9 33,0 28,0 21,3 16,9 16,5 18,3 22,9 28,8 31,6 32,6 32,9 32,5 31,3 RH ,0 34,1 32,4 33,5 33,8 34,0 33,7 33,5 31,3 24,6 20,8 19,1 20,7 26,3 RH ,9 34,0 32,8 33,8 33,9 33,9 33,9 33,5 31,8 25,7 20,7 20,0 21,1 28,5 RH ,2 33,2 32,0 32,7 33,0 33,2 32,9 32,7 30,4 21,1 17,1 16,8 17,8 26,5 RH ,7 33,7 33,1 33,5 33,6 33,7 33,6 33,1 30,0 23,6 20,4 20,5 23,3 30,0 RH ,5 33,6 31,9 33,1 33,5 33,5 33,0 31,1 26,2 23,0 21,4 21,6 24,5 29,1 RH ,9 33,9 33,6 33,7 33,9 33,9 33,7 32,2 26,4 21,6 21,0 23,5 27,1 31,8 RH ,6 33,6 33,6 33,6 33,6 33,6 33,4 32,3 26,9 19,0 17,6 21,2 26,7 32,0 RH ,2 34,2 33,9 33,9 34,2 34,2 34,0 32,5 26,4 19,4 18,3 21,1 27,5 32,3 RH ,8 34,8 34,4 34,7 34,8 34,8 34,6 32,7 25,9 18,7 18,2 22,2 28,9 33,6 RH ,6 34,6 34,4 34,4 34,5 34,6 34,3 32,3 25,6 18,7 18,4 22,0 28,2 33,2 2 / 3 SoundPLAN 7.4

13 Tuulipuiston Karhunnevankangas KARHU_Noise Rose vs DW_ Object No. X Y Z [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] [db(a)] Receiver Coordinates MAX dw RH ,3 34,3 34,0 34,1 34,3 34,3 34,1 32,0 25,3 17,4 16,9 22,6 27,6 32,7 RH ,0 34,0 33,6 33,7 34,0 34,0 33,8 31,2 23,8 17,6 17,4 23,1 27,0 32,1 RH ,6 33,6 33,2 33,4 33,6 33,5 33,1 31,4 24,3 19,9 19,2 21,7 28,2 32,0 RH ,4 33,5 33,3 33,3 33,4 33,4 33,2 30,7 22,4 18,3 18,1 20,5 27,8 32,3 RH ,2 33,3 32,8 32,9 33,2 33,2 32,8 29,7 21,8 17,7 17,0 19,6 27,6 32,1 RH ,8 30,9 30,0 26,8 16,5 10,5 9,4 11,0 19,3 28,0 30,1 30,6 30,8 30,6 RH ,2 34,4 33,2 34,0 34,2 33,9 33,3 29,9 20,0 17,7 17,5 23,5 28,6 32,7 RH ,7 33,8 32,8 33,3 33,7 33,6 32,4 28,9 18,5 16,4 16,1 22,5 27,2 31,8 RH ,6 30,6 30,2 27,5 19,8 8,6 7,4 8,7 20,1 27,8 30,4 30,5 30,6 30,5 RH ,8 30,8 30,2 27,5 18,8 9,4 7,4 9,4 20,1 27,7 30,4 30,7 30,8 30,6 RH ,8 30,8 30,1 27,2 21,0 7,0 6,1 7,5 20,0 27,2 30,1 30,6 30,8 30,6 RH ,3 33,5 32,5 33,1 33,3 33,1 32,2 27,8 20,5 17,7 17,3 21,2 27,8 31,7 RH ,9 36,0 34,2 32,1 27,4 22,4 19,5 19,6 22,4 30,2 33,2 35,1 35,9 35,6 RH ,9 32,0 30,6 28,1 21,4 10,2 5,8 6,4 19,7 27,7 30,5 31,5 31,9 31,6 RH ,4 31,5 30,4 27,6 21,2 9,4 7,3 8,3 20,4 27,8 30,3 31,2 31,4 31,3 RH ,8 32,9 32,3 32,6 32,8 32,6 31,7 26,3 18,2 16,9 16,7 19,2 27,2 31,3 RH ,1 33,3 32,4 33,0 33,1 32,7 32,0 27,7 17,1 15,1 15,1 18,4 27,5 31,8 RH ,6 31,6 30,5 28,5 23,5 14,1 8,0 8,2 17,5 25,6 30,2 31,2 31,6 31,3 RH ,9 33,0 32,4 32,7 32,9 32,7 31,9 26,8 16,9 15,5 15,7 19,3 28,2 31,8 RH ,1 32,2 31,8 32,0 32,1 32,0 31,0 26,2 16,3 15,2 15,3 17,9 26,6 31,1 RH ,5 30,5 30,3 29,1 19,3 10,1 7,4 7,6 11,9 27,4 30,2 30,4 30,5 30,4 RH ,8 32,8 32,7 31,5 27,3 19,9 15,6 12,8 18,6 29,6 32,0 32,7 32,8 32,8 RH ,3 32,4 31,9 30,9 25,6 17,0 11,5 10,5 14,4 28,2 31,3 32,0 32,3 32,2 RH ,3 32,4 31,8 32,1 32,3 32,2 30,9 24,7 15,0 14,1 14,4 17,7 27,2 31,2 RH ,1 32,3 31,4 32,1 32,1 31,6 30,3 23,3 13,7 12,7 13,0 15,9 27,3 30,6 RH ,6 31,7 30,8 31,6 31,6 31,2 29,6 22,2 14,1 12,2 12,2 15,3 27,4 30,3 RH ,3 31,5 30,5 31,3 31,2 30,6 29,3 22,5 13,5 11,3 11,4 15,9 26,4 29,8 RH ,4 31,5 30,5 31,4 31,2 30,7 28,9 22,2 13,9 11,5 11,7 16,1 26,5 29,7 RH ,9 30,9 30,3 30,9 30,9 30,6 28,8 21,1 14,3 12,5 12,8 17,1 27,3 29,9 RH ,9 34,0 33,9 33,2 31,6 28,5 23,3 15,4 13,5 16,4 25,3 31,5 33,4 33,9 RH ,7 33,7 33,7 33,2 31,8 29,2 23,3 17,2 15,5 17,5 25,3 31,8 33,6 33,7 RH ,2 32,3 32,1 31,6 30,9 28,1 20,7 14,7 13,7 15,7 23,3 30,3 32,0 32,2 RH ,5 33,8 33,5 32,9 31,2 27,9 20,2 14,0 13,9 15,9 25,8 30,7 32,7 33,5 RH ,6 32,6 32,4 32,0 30,7 27,4 20,4 12,8 12,2 14,1 25,6 30,3 32,2 32,6 RH ,6 32,7 32,5 32,0 31,1 28,2 20,8 14,3 12,2 14,3 26,2 30,8 32,3 32,6 3 / 3 SoundPLAN 7.4

Luvia Eurajoki Lemlahden Tuulipuiston kaavaehdotusvaiheen melumallinnus

Luvia Eurajoki Lemlahden Tuulipuiston kaavaehdotusvaiheen melumallinnus wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 spoo P + 358 9 4520 1500 F + 358 9 4520 1555 www.wpd.fi Y-tunnus: 2087967-3 Luvia urajoki Lemlahden Tuulipuiston kaavaehdotusvaiheen melumallinnus wpd Finland Tero lo

Lisätiedot

Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus

Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 Espoo P + 358 9 4520 1500 F + 358 9 4520 1555 www.wpd.fi Y-tunnus: 2087967-3 Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus Katri Backman wpd Finland Oy 25.10.2017 Johdanto Wpd

Lisätiedot

WPD FINLAND OY LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointiselostus, liitteet II,

WPD FINLAND OY LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointiselostus, liitteet II, WPD FINLAND OY LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIPUISTO Ympäristövaikutusten arviointiselostus, liitteet II, 27.2.2015 LÄNSI-TOHOLAMMIN TUULIPUISTON MELURAPORTTI Yleistä wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 Espoo P

Lisätiedot

Meluraportti, Honkamäki

Meluraportti, Honkamäki Page 1 of 9 Honkamaki_CG140320- Rev1.3-meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Honkamäki Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev1.1 24.3.2014 Christian Granlund, Antti

Lisätiedot

Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus

Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 Espoo P + 358 9 4520 1500 F + 358 9 4520 1555 www.wpd.fi Y-tunnus: 2087967-3 Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus Katri Backman wpd Finland Oy 2.5.2017 Yleistä Wpd

Lisätiedot

BILAGA 3E (1/11) Laadittu pvm. Projektinumero. Projektin nimi Asiakas Yhteyshenkilö. Mallinnusohjelman tiedot

BILAGA 3E (1/11) Laadittu pvm. Projektinumero. Projektin nimi Asiakas Yhteyshenkilö. Mallinnusohjelman tiedot Matalataajuisen melun laskenta Raportin ja raportoijan tiedot Raportin laatija FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Projektipäällikkö Tarkastaja / Hyväksytty pvm Laatija Mauno Aho Laadittu pvm BILAGA 3E (1/11)

Lisätiedot

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto

Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Sivu 1/11 Saunamaa_CG140609-Rev4- meluraportti Etha Wind Oy Ab Keilaranta 5 02150 Espoo Finland Meluraportti, Saunamaan tuulivoimapuisto Versio Päivämäärä Tekijät Tiivistelmä Rev3 9.6.2014 Christian Granlund

Lisätiedot

Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus

Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 Espoo www.wpd.fi Y-tunnus: 2087967-3 Nuolivaaran tuulipuiston melumallinnus Elina Piekkola, Paul Bade wpd Finland Oy 5.2.2019, päivitetty edellisestä versiosta 25.11.2017

Lisätiedot

KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS

KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS Vastaanottaja Tuulisaimaa Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.10.2014 Viite 1510015613 KAUKKORVEN TUULIVOIMA- LAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS KAUKKORVEN TUULIVOIMALAITOKSET, LAPPEENRANTA MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Vastaanottaja ABO Wind Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Viite ILLEVAARAN TUULIVOI- MAHANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS

Vastaanottaja ABO Wind Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Viite ILLEVAARAN TUULIVOI- MAHANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS Vastaanottaja ABO Wind Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 19.12.2016 Viite 1510019944 ILLEVAARAN TUULIVOI- MAHANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS ILLEVAARAN TUULIVOI-MAHANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.10.2015 Viite 1510015514 KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki

Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A CPC FINLAND OY Lappfjärdin tuulivoimahanke, Kristiinankaupunki FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16589 varjostusmallinnukset GE 2,5 1 (9) Janne Märsylä Sisällysluettelo

Lisätiedot

MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Aurinkosiipi Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2014 Viite 1510002627 MIEKKIÖN TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS MIEKKIÖN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 29.9.2014 Laatija

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE) Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.3.2016 Viite 1510006584-001 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

Lisätiedot

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.6.2015 Viite 1510011224 ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

Lisätiedot

KORPI-MATIN TUULIVOIMA- PUISTO, MERIKARVIA MELUMALLINNUS

KORPI-MATIN TUULIVOIMA- PUISTO, MERIKARVIA MELUMALLINNUS Vastaanottaja EPV Tuulivoima Oy, Suomen Hyötytuuli Oy ja TuuliWatti Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.6.2014, täyd. 18.9.2014 Viite EPV Tuulivoima Oy, Suomen Hyötytuuli Oy ja TuuliWatti Oy KORPI-MATIN

Lisätiedot

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.1.2015 Viite 1510011224 ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS ISOSUON TUULIVOIMAHANKE, PUNKALAIDUN MELUSELVITYS

Lisätiedot

NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULI- VOIMAHANKE MELUSELVITYS

NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULI- VOIMAHANKE MELUSELVITYS Vastaanottaja Varsinais-Suomen Energia Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 1.9.2015 Viite 1510020759 002 NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULI- VOIMAHANKE MELUSELVITYS NORDANÅ-LÖVBÖLE TUULIVOIMAHANKE MELUSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Element Power/Kangastuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.11.2015 Viite 1510014630 004 KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS KANGASTUULEN TUULIVOIMAHANKE, SIIKAJOKI

Lisätiedot

MELUMALLINNUS PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUISTO, UTA- JÄRVI. Vastaanottaja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä

MELUMALLINNUS PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUISTO, UTA- JÄRVI. Vastaanottaja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Vastaanottaja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.11.2017 Viite 1510017196 PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUISTO, UTA- JÄRVI MELUMALLINNUS TUULIVOIMAPUISTO, UTAJÄRVI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.4.2019 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

MELUMALLINNUS ARKKUINSUON TUULIVOI- MAPUISTO, PUNKALAIDUN. Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 23.3.

MELUMALLINNUS ARKKUINSUON TUULIVOI- MAPUISTO, PUNKALAIDUN. Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 23.3. Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.3.2016 Viite 1510025595 ARKKUINSUON TUULIVOI- MAPUISTO, PUNKALAIDUN MELUMALLINNUS ARKKUINSUON TUULIVOIMAPUISTO, PUNKALAIDUN

Lisätiedot

MELUMALLINNUS PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUISTO, UTA- JÄRVI. Vastaanottaja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 15.6.

MELUMALLINNUS PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUISTO, UTA- JÄRVI. Vastaanottaja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä 15.6. Vastaanottaja Pahkavaaran Tuulipuisto Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.6.2018 Viite 1510017196-009 PAHKAVAARAN TUULIVOIMAPUISTO, UTA- JÄRVI MELUMALLINNUS TUULIVOIMAPUISTO, UTAJÄRVI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

MUSTAISNEVAN TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

MUSTAISNEVAN TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Lagerwey Development Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.3.2014 Viite 1510011564 MUSTAISNEVAN TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS MUSTAISNEVAN TUULIVOIMAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Vastaanottaja ABO Wind Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Viite ILLEVAARAN TUULIVOIMA- HANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS

Vastaanottaja ABO Wind Oy. Asiakirjatyyppi Raportti. Päivämäärä Viite ILLEVAARAN TUULIVOIMA- HANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS Vastaanottaja ABO Wind Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 30.11.2018 Viite 1510019944 ILLEVAARAN TUULIVOIMA- HANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS ILLEVAARAN TUULIVOIMAHANKE, HYRYNSALMI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Ketunperän meluselvitys

Ketunperän meluselvitys Page 1 of 14 Ketunperä_Meluselvitys_YKJR 150531- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 31.5.2015

Lisätiedot

MUTKALAMMEN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS

MUTKALAMMEN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Prokon Wind Energy Finland Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.5.2015 Viite 1510002089-013 MUTKALAMMEN TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 7.5.2015

Lisätiedot

SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Merituuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 9.3.2015 Viite 82127026 SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS SIIPYYN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä 9.3.2015 Laatija Tarkastaja

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ

TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ TUULIVOIMALAMELU MITTAUS JA MALLINNUS VELI-MATTI YLI-KÄTKÄ SISÄLTÖ Tuulivoimalamelun synty ja ominaisuudet Tuulivoimalamelun mallinnuksen haasteet Olhavan tuulipuiston melumittaukset MELUN SYNTY JA OMINAISUUDET

Lisätiedot

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.5.2016 Viite 1510015514 KARHUKANKAAN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS KARHUKANKAAN TUULIVOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN

SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.9.2016, tark. 13.10.2016 (lisätty parametritaulukko) Viite 1510016015-006 SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS

Lisätiedot

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS

KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.12.2013 Viite 1510008051 KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELU- MALLINNUS KINKKULANMÄKI, HARTOLA TUULIVOIMALOIDEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.1.2016 Viite 1510020841 TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS TAHKOLUODON SATAMAN KORVAUSINVESTOINNIT MELUMALLINNUS

Lisätiedot

MAASELÄNKANKAAN TUULI- VOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS

MAASELÄNKANKAAN TUULI- VOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS Vastaanottaja wpd Finland Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 24.4.2014 Viite 1510012267 MAASELÄNKANKAAN TUULI- VOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS MAASELÄNKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO, OULAINEN MELUMALLINNUS

Lisätiedot

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Element Power/Kangastuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.11.2016 Viite 1510014630 008 KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS MELUMALLINNUS 1 Päivämäärä 22.11.2016

Lisätiedot

RIUTANKALLION TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

RIUTANKALLION TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Lagerwey Development Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.3.2014 Viite 1510011291 RIUTANKALLION TUULIVOI- MAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS RIUTANKALLION TUULIVOIMAPUISTO, KAUHAJOKI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS Vastaanottaja Ilmatar Windpower Oyj Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.5.2015 Viite 1510014407 TETOMIN TUULIVOI- MAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAYLEISKAAVA, LOVIISA MELUSELVITYS

Lisätiedot

HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULI- VOIMAHANKE, NÄRPIÖ MELUMALLINNUS

HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULI- VOIMAHANKE, NÄRPIÖ MELUMALLINNUS Vastaanottaja PROKON Wind Energy Finland Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2015 Viite 1510004680 003 HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULI- VOIMAHANKE, NÄRPIÖ MELUMALLINNUS HEDET-BJÖRKLIDENIN TUULIVOIMAHANKE,

Lisätiedot

KUIVANIEMEN VATUNGIN TUULIPUISTO MELUSELVITYS

KUIVANIEMEN VATUNGIN TUULIPUISTO MELUSELVITYS Vastaanottaja Leppäkosken Energia Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 12.6.2015 Viite 1510017788 001 KUIVANIEMEN VATUNGIN TUULIPUISTO MELUSELVITYS KUIVANIEMEN VATUNGIN TUULIPUISTO MELUSELVITYS Päivämäärä

Lisätiedot

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka

Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka Melumallinnus Erkki Heikkola Raportin otsikko ja kirjoittajat Latamäen Tuulivoimahanke, Luhanka - Melumallinnus Erkki Heikkola Numerola Oy Asiakas Ilmatar Luhanka Oy Tiivistelmä

Lisätiedot

ARKKUINSUON TUULIVOIMA- PUISTO, PUNKALAIDUN MELUMALLINNUS

ARKKUINSUON TUULIVOIMA- PUISTO, PUNKALAIDUN MELUMALLINNUS Vastaanottaja Punkalaitumen Tuulivoima Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 10.10.2016 Viite 1510025595 ARKKUINSUON TUULIVOIMA- PUISTO, PUNKALAIDUN MELUMALLINNUS ARKKUINSUON TUULIVOIMAPUISTO, PUNKALAIDUN

Lisätiedot

PESOLAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS

PESOLAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 9.5.2017 Viite 1510017114 PESOLAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS PESOLAN TUULIVOIMA-HANKE, SOINI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 24 Parhalahti_Meluselvitys_JR15 1211-1- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Parhalahti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 11.12.2015

Lisätiedot

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Föreningen Konstsamfundet Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 13.5.2014 Viite 1510001016-003 OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMAPUISTO, KEMIÖNSAARI

Lisätiedot

KONTTISUON TUULIVOIMA- PUISTO, SOINI MELUMALLINNUS

KONTTISUON TUULIVOIMA- PUISTO, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja UPM Wind Holdings Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.2.2015 Viite 1510011135 KONTTISUON TUULIVOIMA- PUISTO, SOINI MELUMALLINNUS KONTTISUON TUULIVOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS

MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS Vastaanottaja Talvivaara Sotkamo Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.4.2012 Viite 82139905 MUNNINMÄEN TUULI- VOIMALAT MELUMALLINNUS MUNNINMÄEN TUULIVOIMALAT MELUMALLINNUS Päivämäärä 5.4.2012 Laatija

Lisätiedot

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys - Yhteisvaikutukset. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 12 Ketunperä_Meluselvitys_yhtei svaikutukset-ykjr150528-8_rev3 Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Ketunperä Meluselvitys - Yhteisvaikutukset Versio Päivämäärä Tekijät

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

TUULIVOIMAPUISTO. Suolakangas. Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 18 Suolakangas_Meluselvitys- YKCG151002- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Suolakangas Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev02 30.9.2015

Lisätiedot

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus

RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013. Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus RAPORTTI 16WWE0726 12.6.2013 Raahen eteläisten tuulivoimapuistojen melumallinnus Sivu 1 (6) Sisältö 1 YLEISTÄ 2 1.1 Tuulivoimarakentamisen suunnittelu 2012 2 1.2 Tuulivoimamelun mallinnusohjeet 2013 2

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Kaukasenneva_Meluselvitys_J R151207-4CG Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kaukasenneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 7.12.2015

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE) Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 5.9.2017 Viite 1510030635 AHLAISTEN LAMMIN TUULIVOIMA- HANKE, PORI MELUMALLINNUS (OSAYLEISKAA- VAN EHDOTUSVAIHE)

Lisätiedot

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto

Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa. Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalamelun haittojen arviointi suunnittelussa ja valvonnassa Kaavoituspäällikkö Janne Nulpponen, Etelä-Savon maakuntaliitto Tuulivoimalan ääni roottorin lapojen aerodynaaminen ääni ja koneiston

Lisätiedot

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN

TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN TUULIVOIMAMELUN MITTAUS- JA MALLINNUSTULOSTEN VERTAILUA WSP Finland Oy Heikkiläntie 7 00210 Helsinki tuukka.lyly@wspgroup.fi Tiivistelmä WSP Finland Oy on yhdessä WSP Akustik Göteborgin yksikön kanssa

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 19 Portin_tuulipuisto_Meluselvit ys- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 2.10.2015 YKo

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Jäkäläkangas - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 24.9.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 3 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä äänestä... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS

OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Olofsgård Energi Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.11.2014 Viite 1510001016-003 OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMA- PUISTO, KEMIÖNSAARI MELUMALLINNUS OLOFSGÅRDIN TUULIVOIMAPUISTO, KEMIÖNSAARI

Lisätiedot

SAPPION TUULIVOIMA PUISTO, ÄHTÄRI MELUMALLINNUS

SAPPION TUULIVOIMA PUISTO, ÄHTÄRI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Pohjanmaan Tuuli Oy Asakirjayyppi Raportti Paivämäär 30.1.2015 Viite 1510013961 0 SAPPION TUULIVOIMA PUISTO, ÄHTÄRI MELUMALLINNUS 0 RAMBc5LL MELUMALLINNUS Päivämäärä 7.1.2015 Laatija Arttu

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

KORKEAMAAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS

KORKEAMAAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja SABA Tuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.4.2015 Viite 1510004049 KORKEAMAAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS KORKEAMAAN TUULIVOIMAHANKE, SOINI MELUMALLINNUS Päivämäärä 15.4.2015

Lisätiedot

SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS. Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Element Power/Kangastuuli Oy

SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS. Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Element Power/Kangastuuli Oy Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Element Power/Kangastuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 16.10.2015 Viite 1510015514-010 SIIKAJOEN TUULIVOIMAHANKKEIDEN YHTEISVAIKUTUKSET MELUMALLINNUS SIIKAJOEN

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, OSA 1, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS

KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, OSA 1, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Element Power/Kangastuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 6.10.2017 Viite 1510014630 008 KANGASTUULEN TUULI- VOIMAHANKE, OSA 1, SIIKAJOKI MELUMALLINNUS MELUMALLINNUS 1 Päivämäärä 6.10.2017

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio, Kankaanpää Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kooninkallio - Melumallinnus

Lisätiedot

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen

Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä. Ilkka Niskanen Melun huomioon ottaminen tuulivoimahankkeiden kaavoituksessa ja lupakäytännöissä Ilkka Niskanen Paljon mielipiteitä, tunnetta, pelkoa, uskomuksia 2 Tuulivoimaa Euroopassa ja Suomessa Maa Pinta-ala km2

Lisätiedot

LAMMIN TUULIVOIMAHANKE, PORI MELUMALLINNUS

LAMMIN TUULIVOIMAHANKE, PORI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Satawind Oy A. Ahlström Kiinteistöt Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 9.2.2015 Viite 1510006584 LAMMIN TUULIVOIMAHANKE, PORI MELUMALLINNUS LAMMIN TUULIVOIMAHANKE, PORI MELUMALLINNUS

Lisätiedot

Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy

Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys Projektinumero: WSP Finland Oy Tyrnävän Kivimaan tuulipuisto, meluselvitys 7.12.2015 Projektinumero: 306712 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto...1 2 Lähtötiedot ja menetelmät...1 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...2

Lisätiedot

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233

Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3

Lisätiedot

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS

SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Somero Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.6.2013 Viite 1510001380-003 SOMERON TUULIVOIMA- HANKE MELUMALLINNUS SOMERON TUULIVOIMAHANKE MELUMALLINNUS Päivämäärä 27.6.2013 Laatija

Lisätiedot

Mikonkeitaan tuulivoimahanke

Mikonkeitaan tuulivoimahanke S U U N N IT T EL U J T EK N IIK K OTSOTUULI OY Mikonkeitaan tuulivoimahanke FCG SUUNNITTELU J TEKNIIKK OY P20181 1 22) Paulina.Kaivo-oja@fcg.fi Sisällysluettelo 1 varjostusmallinnuksen tavoitteet... 2

Lisätiedot

PESOLAN - KORKEANMAAN TUULI- VOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS

PESOLAN - KORKEANMAAN TUULI- VOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Saba Tuuli Oy Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 25.9.2014 Viite 1510005264 PESOLAN - KORKEANMAAN TUULI- VOIMAPUISTO, SOINI MELUMALLINNUS PESOLAN - KORKEANMAAN TUULIVOIMAPUISTO,

Lisätiedot

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Ilmatar Raasepori Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 8.11.2013 Viite 82139678-01 GUMBÖLEBERGET TUU- LIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS GUMBÖLEBERGET TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä JRd SAd Portin tuulivoimapuiston meluselvitys, sijoitussuunnitelma L1.

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä JRd SAd Portin tuulivoimapuiston meluselvitys, sijoitussuunnitelma L1. Page 1 of 19 Portin tuulipuisto_meluselvitys_jr16 1208- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä 01 22.12.2016

Lisätiedot

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET Vastaanottaja Megatuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 14.3.2014 Viite 1510011471 HONKAMÄEN TUULIVOIMA- HANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET HONKAMÄEN TUULIVOIMAHANKE, VESANTO MELUN LISÄSELVITYKSET

Lisätiedot

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET

TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET TUULIVOIMALOIDEN MELUVAIKUTUKSET Tuulivoima Kotkassa 28.11.2013 Jani Kankare Puh. 040 574 0028 Jani.Kankare@promethor.fi Promethor Oy Vuonna 1995 perustettu asiantuntijayritys, jonka yhtenä toimialueena

Lisätiedot

Tuulivoimakohteen melu- ja välkemallinnus: Isovuori - Orimattila. Erkki Heikkola Numerola Oy. NUMEROLA OY PL 126 (Piippukatu 11), 40101 Jyväskylä

Tuulivoimakohteen melu- ja välkemallinnus: Isovuori - Orimattila. Erkki Heikkola Numerola Oy. NUMEROLA OY PL 126 (Piippukatu 11), 40101 Jyväskylä Tuulivoimakohteen melu- ja välkemallinnus: Isovuori - Orimattila Erkki Heikkola Numerola Oy Tulosten käyttö- ja jakeluoikeudet Tämä raportti on luottamuksellinen ja laadittu yksinomaan raportissa mainitun

Lisätiedot

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy

Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys. 25.4.2014 Projektinumero: 305945. WSP Finland Oy Gräsbölen tuulivoimalahankkeen meluselvitys 25.4.2014 Projektinumero: 305945 WSP Finland Oy Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2 2.1 Laskentamalli kokonaistasojen arvioinnissa...

Lisätiedot

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy

Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014. 19.3.2014 Projektinumero: 305683. WSP Finland Oy Mervento Oy, Vaasa Tuulivoimalan melun leviämisen mallinnus 2014 19.3.2014 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 2.1 Äänitehotasojen mittaus... 3 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Alastaro-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Alastaro Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01

Lisätiedot

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT

TUULIVOIMALAMELU. Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT TUULIVOIMALAMELU Tuulivoimalan tavoiteseminaari Denis Siponen Teknologian tutkimuskeskus VTT 2 Aiheita Nykyiset melun ohjearvot Tuulivoimalamelu ja sen erityispiirteet Tuulivoimalamelun leviäminen ympäristöön

Lisätiedot

UTTERMOSSAN TUULI- VOIMAPUISTO MELUMALLINNUS

UTTERMOSSAN TUULI- VOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja Oy Uttermossan Tuulivoimapuisto - Vindkraftspark Ab Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 6.5.2014 Viite 82134425-08 UTTERMOSSAN TUULI- VOIMAPUISTO MELUMALLINNUS UTTERMOSSAN TUULIVOIMAPUISTO

Lisätiedot

sähköyhteyden alustava linjaus: Pyhäjärvi - Murtomäki Mika Laitinen ja Riku Suutari Numerola Oy NUMEROLA OY PL 126 (Piippukatu 11), 40101 Jyväskylä

sähköyhteyden alustava linjaus: Pyhäjärvi - Murtomäki Mika Laitinen ja Riku Suutari Numerola Oy NUMEROLA OY PL 126 (Piippukatu 11), 40101 Jyväskylä Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus sekä huoltoteiden ja sähköyhteyden alustava linjaus: Pyhäjärvi - Murtomäki Mika Laitinen ja Riku Suutari Numerola Oy Tulosten käyttö- ja jakeluoikeudet

Lisätiedot

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy

GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE. Meluselvitys. Lounaisvoima Oy GRÄSBÖLEN TUULIVOIMAHANKE Meluselvitys Lounaisvoima Oy 2.4.2013 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT... 4 2.1 Yleistietoa tuulivoimaloiden synnyttämästä melusta... 4 2.2 Laskentamalli...

Lisätiedot

Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus:

Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus: Liite 6 Tuulivoimakohteen melu- ja välkevarjostusmallinnus: Kauhava Purmo-Salo Erkki Heikkola Numerola Oy Tulosten käyttö- ja jakeluoikeudet Tämä raportti on luottamuksellinen ja laadittu yksinomaan raportissa

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO MAANINKA. Melumallinnusvertailu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

TUULIVOIMAPUISTO MAANINKA. Melumallinnusvertailu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 22 Maaninka_melumallinnusvert ailu_jr161028ck Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO MAANINKA Melumallinnusvertailu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Lisätiedot

KANNUKSEN TUULIPUISTON MELUMALLINNUS

KANNUKSEN TUULIPUISTON MELUMALLINNUS KANNUKSN TUULIPUISTON MLUMALLINNUS Yleistä wpd Finland Oy Keilaranta 13 02150 spoo P + 358 9 4520 1500 F + 358 9 4520 1555 www.wpd.fi Y-tunnus: 2087967-3 Wpd Finland Oy:n suunnittelee tuulivoimalaitosten

Lisätiedot

TUULIVOIMAPUISTO Portti

TUULIVOIMAPUISTO Portti Sivu 1 / 19 Portin tuulipuisto_meluselvitys_jr18 0313- Etha Wind Oy Kirkkopuistikko 4 65100 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Portti Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä 01 2017-3-13

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Page 1 of 21 Hankilanneva_Meluselvitys- YKJR150601- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Meluselvitys Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 01.06.2015

Lisätiedot

MELUSELVITYS TUULIVOIMAPUISTO KESONMÄKI. Etha Wind Oy Phone VAT REG FI Kirkkopuistikko 4, Vaasa Fax

MELUSELVITYS TUULIVOIMAPUISTO KESONMÄKI. Etha Wind Oy Phone VAT REG FI Kirkkopuistikko 4, Vaasa Fax MELUSELVITYS TUULIVOIMAPUISTO KESONMÄKI Etha Wind Oy Phone +358 44 3809 237 VAT REG FI 17900187 Kirkkopuistikko 4, 65100 Vaasa Fax +358 50 7800 0744 FINLAND www.ethawind.com Sivu 2 / 26 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu

Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Päiväys 3.10.2012 Sivu 1 (8) Raahen eteläisten ja itäisten, sekä Kopsan tuulivoimapuistojen yhteisvaikutukset - melu Yhteyshlö Carlo Di Napoli Tehokkuus- ja mittauspalvelut Puh. 010 33 24587 Faksi 010

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Lauttakangas - Melumallinnus

Lisätiedot

PESOLAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS

PESOLAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 28.10.2015 Viite 1510017114 PESOLAN TUULIVOIMA- HANKE, SOINI MELUMALLINNUS PESOLAN TUULIVOIMA-HANKE, SOINI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys.

Pienitaajuinen melu. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 27.01.2015 CGr TBo Tuulivoimapuiston pienitaajuisen melun selvitys. Page 1 of 8 Huittinen-Pienitaajuinen melu- CG150119- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Kiimasuo, Huittinen Pienitaajuinen melu Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä

Lisätiedot

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston meluselvitys.

Meluselvitys. Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä. Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan tuulivoimapuiston meluselvitys. Page 1 of 21 CG141202-Rev1- Hankilanneva- Etha Wind Oy Frilundintie 2 65170 Vaasa Finland TUULIVOIMAPUISTO Hankilanneva Versio Päivämäärä Tekijät Hyväksytty Tiivistelmä Rev01 03.12.2014 CGr TBo Hankilannevan

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä, Jämijärvi Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Ratiperä - Melumallinnus Samir

Lisätiedot

SARVAKANKAAN TUULIVOIMA- PUISTO, RAAHE MELUMALLINNUS

SARVAKANKAAN TUULIVOIMA- PUISTO, RAAHE MELUMALLINNUS Vastaanottaja Tuuliwatti Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.7.2014 Viite 16X198686-002 SARVAKANKAAN TUULIVOIMA- PUISTO, RAAHE MELUMALLINNUS SARVAKANKAAN TUULIVOIMAPUISTO, RAAHE MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

RIBÄCKENIN TUULIVOIMA- PUISTO MELUMALLINNUS

RIBÄCKENIN TUULIVOIMA- PUISTO MELUMALLINNUS Vastaanottaja OX2 Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 31.1.2018 Viite 1510039106-002 RIBÄCKENIN TUULIVOIMA- PUISTO MELUMALLINNUS RIBÄCKENIN TUULIVOIMAPUISTO MELUMALLINNUS Päivämäärä 31.1.2018 Laatija Arttu

Lisätiedot

TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS

TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS Vastaanottaja Suomen Hyötytuuli Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 29.9.2014 Viite 1510009197 TAHKOLUODON MERITUULI- PUISTO, PORI MELUMALLINNUS TAHKOLUODON MERITUULIPUISTO, PORI MELUMALLINNUS Päivämäärä

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia

Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti, Karvia Melumallinnus Samir Abboud Raportin otsikko ja kirjoittajat Pohjois-Satakunnan tuulivoimakaavoitushanke, Kantti - Melumallinnus Samir Abboud

Lisätiedot