TAPAHTUMIA JA TOIMINTAA OULUN PUISTOISSA. Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri Oulun kaupunki Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut katu- ja viherpalvelut
|
|
- Pauli Heikkinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TAPAHTUMIA JA TOIMINTAA OULUN PUISTOISSA Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri Oulun kaupunki Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut katu- ja viherpalvelut
2 TAUSTAA OULUN VIHERALUEISTA MÄÄRIÄ 2016 puistoja 561 ha liikenneviheralueita 746 ha YHTEENSÄ 1307 ha leikkipuistoja 155 kpl katupuita n kpl taajamametsiä n ha TALOUS 2017 YLLÄPITO Alueurakat Kunnostaminen ja ilkivalta Erillispalvelut YHTEENSÄ RAKENTAMINEN Vuosittain n. 1 M (sis. venesatamat) kohteet pääasiassa leikkipuistoja Erilliskohteita vaihtelevasti Kuusisaaren tapahtumapuisto n. 2 M Hollihaan toimintapuisto ja venesatama n. 2,5 M
3 KUUSISAAREN TAPAHTUMAPUISTO Kuva: Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat
4
5 Alvar Aalto osoitti Kuusisaaren kansanpuistoksi Kuusisaaressa ei ole tiettävästi ollut koskaan varsinaista asutusta, mutta rakennuksia sinne on merkitty 1700-luvulta lähtien. Noilta ajoilta aina 1900-luvun ensi vuosiin toimi Kuusisaaren länsiosassa pikiruukki luvulla Oulujoen suistoalueen saarten kehittämiseksi järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka voitti Alvar Aalto tunnetulla Koskikeskuksen suunnitelmallaan. Suunnitelmassa Kuusisaari osoitettiin "kansanpuistoksi" luvulla valmistuneessa yleiskaavassa Kuusisaari merkittiin viheralueeksi. Kuusisaareen valmistui tanssipaviljonki vuonna luvun alussa puolestaan rakennettiin kevyenliikenteen "tervaporvarien sillat", jotka mahdollistivat jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden kulun keskustasta Kuusisaaren kautta Tuiraan. Useat muistavat Kuusisaaren Kuusrock-festivaalista, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna luvulla vietettiin hiljaisempaa aikaa, mutta vuonna 2003 ensimmäisen kerran järjestetty Qstock kasvoi edeltäjästään ohi melko nopeasti. Maisemaltaan Kuusisaari kuuluu arvokkaaseen Oulujon suistoalueeseen, joka on listattu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.
6 Uusi Kuusisaari kutsuu liikkumaan ja virkistymään Kuusisaari tunnetaan erilaisista tapahtumista: alue on herännyt henkiin muutaman kerran kesässä aina tapahtumien lukumäärästä riippuen. Alueella vieraili pitkään mm. Suomen Tivoli, ja ylivoimaisesti suurin tapahtuma Qstock järjestettiin Kuusisaaressa ensimmäisen kerran vuonna Alueen suunniteltuja toimintoja Kuusisaari tulee tarjoamaan puitteet useille tapahtumille, mutta alueen käyttö muuttuu entistä monipuolisemmaksi ja samalla ympärivuotiseksi. Sijainti Oulujoen suistossa tarjoaa laadukkaat puitteet kalastajille. Kalastusmahdollisuuksia on parannettu rakentamalla alueelle uudet kalastuslaiturit. Uusi Kuusisaari tarjoaa monipuolisesti liikunnallista toimintaa. Valaistu saarta kiertävä reitti mahdollistaa ulkoilun ja lenkkeilyn syyshämärässä ja talviaikaan. Lisäksi alueelle on rakennettu : Pump track -rata temppupyöräilyyn Beach volley -kenttä Laaja nurmialue piknikkiin, auringonottoon yms. Koripallokenttä Grillauspaikkoja Frisbeegolf-koreja Ulkoliikuntavälineillä varustettu liikuntapuisto
7 Kuusisaaren tapahtumapuitteet Saareen on rakennettu neljä erillistä tapahtuma-aluetta, jotka ovat vuokrattavissa erikseen tai koko saari on mahdollista vuokrata isompien tapahtumien käyttöön.
8 Kuva: Kaleva
9 Saarelle mahtuu arviolta henkilöä yhtä aikaa turvallisuuden kärsimättä. Mahdollista järjestää useampi konsertti yhtä aikaa (4 erillistä tapahtuma-aluetta. Saareen on rakennettu kaksi isoa puistomuuntamoa ja 7 jakokeskusta. Lisäksi kaikista valaisinpylväistä saa virtaa.
10 Kuusisaari rakentaminen Tilaaja: Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Suunnittelu: Ramboll Finland Oy Urakoitsijat: Oulun kaupunki Tekninen liikelaitos (Tekli) Oulun Energia Urakointi Oy Aikataulu: /2017 Kustannusarvio 1,5 M, toteutuma n. 2M (PIMA-työt, arkeologiset kaivaukset, sähkötyöt ja kalusteet, lisätyöt)
11 SUORITEMÄÄRIÄ LEIKATTAVIA MAAMASSOJA m3rtr HIEKKAA m3rtr MURSKETTA 0-55mm 4500 m3rtr ASFALTTIA 2500 m2 Plexipave, acrylotex pinnoite 500 m2 BETONIKIVEYSTÄ 500 m2 GRANIITTINOPPAA 50 m2 VALMISTA KIVITUHKAPINTAA 5500 m2 MUURIA 105 jm KYLVÖNURMEA m2 SIIRTONURMEA m2 NIITTYÄ 3000 m2 ISTUTETTAVIA PUITA 140 kpl
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23 Puiston avajaiset pe: Ilmakitaran soiton MM-kisat la: Paula Koivuniemi, Lauri Tähkä, Apocalyptica ja Eppu Normaali su: puistopiknik ja yhteislaulutilaisuus
24 Lauantain avajaiskonsertissa kuulijaa Kuva: Kaleva
25 HOLLIHAAN TOIMINTAPUISTO Hollihaan puisto on laaja Oulujoen suistoalueella sijaitseva kokonaisuus, joka alkaa torin suunnasta katsottuna Meritullista ja jatkuu aina Heinäpäähän Puistokadulle saakka. Alueelle on sijoitettu monipuolista liikunnallista toimintaa. Puistoon on rakennettu mm. keskusleikkipuisto, skeitti-, parkour- ja kuntoilupuisto sekä kunnostettu liikennepuisto Tavoitteena on ollut luoda keskustaan viihtyisä ja yhteisöllinen "ulko-olohuone", jossa kaikenikäiset kaupunkilaiset voivat olla ja toimia sekä edistää omaa terveyttä ja hyvinvointia. Rakennushanke sisältää myös Hollihaan venesataman mittavan saneerauksen (ruoppaus, uudet laiturit jne).
26
27 Hollihaka rakentaminen Tilaaja: Oulun kaupunki Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Liikuntapalvelut Suunnittelu: Destia Urakoitsijat: Maarakennus Keränen Oy Aikataulu: /2017 Kustannusarvio 2,5 M
28 Liikennepuisto on kunnostettu
29 Parkour-alue
30 Skeittiramppiin yhdistetty graffitiseinä
31 Skeitti-alue suunnittelu: toteutus: Janne Saario Concrete Proof Oy
32 Kuntoilupuistion keinut
33 Kuntoilupuisto
34 Keskusleikkipuisto: - possuja - interaktiivinen tanssikaari - kiipeilytelineitä - keinueläimiä - keinuja
35 Hollihaan avajaiset klo Puiston peruskorjauksen valmistuttua Hollihaassa avautuu käyttöön mm. leikkipuisto, liikennepuisto ja pienvenesatama. Avajaisissa on luvassa on toimintaa parkour- ja skeittipaikoilla, puistojumppaa, keppihevostelua ja paljon muuta! Avajaisia tahdittaa Liikkuva laulureppu. Puiston grillauspaikalla voit grillata omia eväitä. Nuorisotoimi järjestää illalla nuorille omaa ohjelmaa klo Aikataulu: Tervetulosanat, kaupunginpuutarhuri Heikki Pulkkinen Avajaissanat, kaupunginjohtaja Päivi Laajala Liikkuva laulureppu Puistojumppa, JumppaOulu Vapaata ja ohjattua tutustumista puiston toimintapisteissä Leikkipuisto, ilmapalloja ja Loikka-leijonamaskotti, pillimehua lapsille Liikennepuisto, liikenneinfoa Parkour-toimintapiste (Oulun Parkour-seura) Skeittausta ja skuuttausta Poniajelua ja kepparirata Mahdollisuus kokeilla melontaa ja SUP-lautailua Ulkokuntoilua ja ulkopelejä
36 CITYNOMADI MOBIILIREITIT Käyttäjälleen ilmainen mobiilisovellus, joka löytyy sovelluskaupoista nimellä Nomadi Mahdollisuus luoda erilaisia reittejä pelejä jne. myös offline
37 Ouluun laaditut mobiilit puistoreitit 2017
38
39
40
41
42 KAUPUNKIVILJELYLAATIKOT 100 laatikkoa= 100 ensimmäiselle halukkaalle ryhmälle (perhe, ystävät jne) varaus sähköisen varausjärjestelmän kautta (maksu 5 ) laatikoita 4 eri paikassa (52, 16, 16, 16 kpl ryhmät) Viljelylaatikko on 40 cm korkea, 80 cm leveä ja 120 cm pitkä. Puurakenteiset ns. lavakauluslaatikot toimitettiin paikoilleen multineen kesäkuun alussa varausten mukaan nimettyinä. Viljelijät sitoutuvat noudattamaan sääntöjä: hankkivat tarvitsemansa siemenet ja taimet. vastaavat kasvien hoidosta ja kastelusta. pitävät laatikon ympäristön siistinä. työvälineitä ja tavaraa ei saa säilyttää viljelyalueella. ilmoittavat viljelyn ennenaikaisesta päättymisestä kaupungille. Oulun kaupunki kuljettaa laatikot ja mullat pois alueelta viljelyn päätyttyä syyskuun lopussa.
43
44
45 PUISTOPIKNIKIT
46
47
48 HUPISAARTEN PUROJEN KUNNOSTAMINEN Hupisaaret on ollut Oulun tärkein kaupunginpuisto "kaupungin vihreä sydän ja Oulujoen suiston helmi jo 1850 lähtien. Alueella toimi yliopiston kasvitieteellinen puutarha Alueella risteilee noin 2 km pieniä puroja, jotka saavat vetensä Oulujoesta Lasaretinväylän säännöstelypadon kautta. Alueen toimintoja ovat mm. Pohjois- Pohjanmaan museo, Taidemuseo, kuntoutus- ja konferenssitila Lasaretti, Kiikkusaaren kahvila ja keskusleikkipuisto. Alueen kautta kulkee Oulun pääpyörätiereitti.
49
50 Hupisaarten purojen kunnostus - hankkeen tavoitteet 1. Kunnostaa pienillä, ympäristöä mahdollisimman vähän muuttavilla toimenpiteillä Hupisaarten puroja vaelluskaloille soveltuviksi. 2. Palauttaa puroihin luonnonvaraisesti lisääntyvät vaelluskalakannat, ensisijaisesti meritaimen. 3. Parantaa Hupisaarten alueen maisemallista arvoa. 4. Kalataloudellinen tutkimus ja seuranta useamman vuoden ajan kunnostuksen jälkeen.
51 Hankkeen osapuolet ja rahoitus projektin johto, luvat, rahoitus, suunnittelu ja rakennuttaminen suunnittelu yhteistyössä kaupungin kanssa, rahoitus, valvonta purojen ympärivuotinen vesitys purojen kunnostuksen suunnittelu kalataloudellinen tutkimus ja seuranta Hankkeen kustannukset yhteensä noin Toteutusaika 9/ Toteutukseen tullaan saamaan Oulujoen moninaiskäytön kehittämisrahaa ja valtion kärkihankerahoitusta
52 Vuoden 2017 Lumo-valofestivaali TULEVIA HAASTEITA:
KUNTIEN ALUEURAKAT VIHERALUENÄKÖKULMASTA HELSINKI PERINTEINEN ALUEURAKKAMALLI
KUNTIEN ALUEURAKAT VIHERALUENÄKÖKULMASTA 30.8.2018 HELSINKI PERINTEINEN ALUEURAKKAMALLI Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri Oulun kaupunki Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Katu- ja viherpalvelut Oulun
MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ
MILLAINEN ON SINUN SUISTOSI YHTEENVETO SUISTOKAUPUNKIVISION KYSELYSTÄ 28.6.2018 KYSELYN LÄHTÖKOHDAT Kysely oli osa Oulun suistokaupunkivisiota. Kyselyn avulla kartoitettiin näkemyksiä ja ideoita sekä Oulujoen
KIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA
NONFOOD-KASVIT JA KIERRÄTYSMATERIAALIT MAISEMOINNISSA 14.2.2019 KIERRÄTYSMAIDEN KÄYTÖN HAASTEET JA MAHDOLLISUUDET KASVUALUSTOISSA OULUN KAUPUNGIN PUISTO- JA KATUHANKKEISSA Heikki Pulkkinen, kaupunginpuutarhuri
TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013
TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 Projektinjohtaja, talous- ja suunnittelukeskus 2 Yleiskaava 2002 3 Kesä 2012 pohjoisesta Kartta v.1869, rautatie avattiin 1862 Kartta 1909 5 Kuva
Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys. Suunnitelmien esittely Tapio Siikaluoma
Oulujoen etelärannan pyörätieyhteys Suunnitelmien esittely 4.6.2014 Tapio Siikaluoma Pyöräilyn merkitys liikennemuotona Oulussa 1962 1989 2009 27 % 42 % 17 %9 % 16 % 28 % 48 % 6 % 19 % 21 % 54 % 5 % Kävely
Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella
Iisalmen reitti-seminaari Vesistönkunnostukset Lapinlahdella Historiaa Rantojen kunnostuksia Lapinlahden kirkonkylän läheisyydessä yhdessä Pohjois- Savon ympäristökeskuksen kanssa 1990- luvulla Erilaisia
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma
Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin
Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn. Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista)
Osallistu Liedon keskustan puistojen suunnitteluunkyselyn tulokset Vastauksia yhteensä 87 kpl (77 sähköistä, 10 paperista) Kyselyyn vastaamisen aikavertailu 45% 40% 42% 35% 30% 34% 25% 20% 15% 10% 12%
ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI
ASEMANTIEN PÄIVÄKODIN LOPPURAPORTTI 28.1.2014 RAKENNUSHANKKEEN LOPPURAPORTTI Kohde: Asemantien päiväkoti 740-4-33-1 Asemantie 16 57100 SAVONLINNA Hankkeen laajuustiedot ja tilatehokkuudet: Päiväkotirakennus:
LUONNONMAAN VISIO 2070
LUONNONMAAN VISIO 2070 NAANTALIN ASUNTOMESSUT 2022 AURINKOGOLF MUUMIMAAILMA NAANTALIN KYLPYLÄ JOUKKOLIIKENNE VANHA KAUPUNKI KULTARANTA KULTARANTARESORT P ASUNTOMESSUT UUSI ASUINALUE PALVELUT JA KOULURATKAISUT
MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS
HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 1 HANKESUUNNITELMA MYLLYPURON LIIKUNTAPUISTON KUMIROUHETEKONURMIKENTTÄ PERUSPARANNUS HELSINGIN KAUPUNKI HELSINGIN KAUPUNKI HANKESUUNNITELMA 2 HANKESUUNNITELMA MYLLYPURON
Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin
LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO
1 LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELO KIIMINKI Jokaisen kentän yhteyteen on kirjattu liikuntapaikan lisäksi laatuluokka. Tarkemmat tiedot kuivatusjärjestelmien sijainnista toimitetaan urakoitsijalle ennen
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS
KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; TARPOMA JA SIIHEN LIITTYVÄ RETKEILY-JA ULKOILUALUE ASEMAKAAVASELOSTUS LUONNOS Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila Kaavoitusinsinööri 7.3.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA. Tähän tarvittaessa otsikko
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS ELI ABC-LUOKITUS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGISSA Tähän tarvittaessa otsikko PUISTOYKSIKKÖ HENKILÖSTÖRESURSSIT PUISTOTYÖNTEKIJÄT 2,5 HENKILÖÄ PUISTOTYÖNJOHTAJA 1 HLÖ KAUPUNGINPUUTARHURI
Oulun kaupungin päivähoidon. http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/
Oulun kaupungin päivähoidon ALAKÖÖKI 2004- http://www.ouka.fi/sote/paivahoito/kotisivut/alakooki/ H.Makkonen Alaköökin tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa elämyksellistä toimintaa päivähoitoyksiköille
Selkämeren kansallispuiston ystävät ry
1 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry Seliskerin retkisaaren laiturien kunnostus 2015 Suunnitelma Muistio liitteenä 1 Yhteystiedot Puheenjohtaja Lasse Lovén, Jaatsinkatu 7 D, 38210 Sastamala, puh- 040
Ratahanke Seinäjoki-Oulu
Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 20.6.2016 20.6.2016 Ratahanke Seinäjoki-Oulu Mediatilaisuus 24.8.2015 Ohjelma: 11:00 Ratahankkeen yleisinfo, Tommi Rosenvall (Liikennevirasto) Kempele: Kempeleen
Hyvää Helsinkiä rakentamassa
Hyvää Helsinkiä rakentamassa Hyvää Helsinkiä rakentamassa Keskeiset tehtävämme Vastaamme Helsingin kaduista, viheralueista ja ulkovalaistuksesta. Suunnittelemme ja järjestämme yleisten alueiden rakentamisen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginvaltuusto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (5) 153 Valtuutettu Seija Muurisen aloite frisbeegolfrata Laajasaloon Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto pani asian pöydälle. Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto,
ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU
ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja
Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen piha-alueiden kunnossapito
ASIKKALAN ALUEURAKKA Liikenneväylien, liikennealueiden, liikenneviheralueiden, liikuntapaikkojen, puistojen sekä kiinteistöjen pihaalueiden kunnossapito LIIKUNTAPAIKKOJEN MÄÄRÄLUETTELOT 1. YLEISTÄ URAKKAAN
Koti Koskelassa kaikki on lähellä
Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
Kauhavan Monitoimihalli
Kauhavan Monitoimihalli Hankenumero 18597 Kauhavan Monitoimihalli Oy Sisällys Kauhavan Monitoimihalli Oy... 1 1. Toteuttajan nimi... 3 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus... 3 3. Yhteenveto hankkeesta... 3
Päivämäärä. Vuoden 2019 rakennusohjelmat, kadut, tiet, sillat, torit
Vuoden 2019 rakennusohjelmat, kadut, tiet, sillat, torit Dno OUKA/10660/10.03.01.03/2018 Päätöshistoria Tiivistelmä Esittelyteksti Vuoden 2019 talousarviossa on kustannuspaikalle 9002 Kadut, tiet, sillat,
Vt 4 Kirri-Tikkakoski
Vt 4 Kirri-Tikkakoski 5.2.2019 Ohjelma Tilaisuuden avaus Väylän ja hankkeen esittely Urakan perustietoja Urakan sisältö Alustava aikataulu, vaiheet, koulujen ympäristöjen liikenne Keskustelua ja suunnitelmiin
LUONNONMAAN VISIO 2070
LUONNONMAAN VISIO 2070 SUOMEN ASUNTOMESSUT Osuuskunta Suomen Asuntomessut järjestää vuosittain asuntomessutapahtuman, jossa viime vuosina on käynyt keskimäärin 135.000 messuvierasta. Asuntomessuilla on
Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki
26.2.2016 Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Asukasluku 1.2.2016 198 589 Lasten ja nuorten osuus väestöstä on suurempi kuin maassa keskimäärin. Oululaisten keski-ikä on 37,4 vuotta.
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019
ESPOONLAHDEN URHEILUPUISTON KÄYTTÄJÄVISION TEKEMINEN KOOSTE VUOROVAIKUTUSTILAISUUKSISTA HUHTIKUU 2019 KÄYTTÄJÄVISIOTYÖN POHJAKSI HUHTIKUUSSA 2019 JÄRJESTETTIIN työpaja alueen yrityksille ja urheiluseuroille
Pakilan alueurakka. IPT-työpaja IPT-työpaja / Anna Tienvieri
Pakilan alueurakka IPT-työpaja 15.11.2016 Pakilan alueurakan perustietoja (2014-19) Toteutetaan 5-vuotisena palveluallianssisopimuksena Kehitysvaihe ennen toteutusta noin 4 kk Toteutusvaihe 5 vuotta Kumppanit:
Finnish Sports Car Drivers ry. Suomen UrheiluAutoilijat. MUSEOT ja KOULUT. Finnish Sports Car Drivers ry. www.sua.fi
. MUSEOT ja KOULUT . Urheiluautoilijat Vanajanlinnassa 25/8 2012 Suomen Urheiluautoilijat kutsuu Suomen urheiluauto- ja klassikkoautoharrastajia, -kerhoja, -yhtiöitä ja muita asiaan liittyviä tahoja viettämään
Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta
Koti aitiopaikalta Knuutilankankaalta Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Syväkiventielle Knuutilankankaalle, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä.
K A N S A L L I S M U S E O N
M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B
Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016
Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9
Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut
Toiminnalliset tavoitteet Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Tontinluovutusmäärät investoinnit Joukkoliikennepalvelutaso rahoitus Ympäristötavoitteet Prosessien käytännön yhteistyö hyvinvointi 1 Tulot 43
Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS
Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Hallintopäällikkö Anne Rantala -03-03 %:a Hallinto Lautakunnan kokoukset, kpl 15 13 15 4 27 % Hallinto / asia 307,93 292,84 295,89 355,24 120 % Henkilöstöhallintopalvelut
Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen
Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Halintopäällikkö Anne Rantala -06-06 %:a Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö 264 264 100 % Hallinto Nettomenot
Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta LIITE 1 TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET
Sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunta 27.9.2016 LIITE 1 TALOUSARVIOESITYKSEN 2017 YHTEYDESSÄ KÄSITELTÄVÄT KUNTALAISALOITTEET Kuntalaisaloite parempien ulkokuntoilutelineiden saamiseksi Tampereelle
SUISTOKAUPUNKIVISION RAPORTTILUONNOKSESTA SAATU PALAUTE Yhteenveto
SUISTOKAUPUNKIVISION RAPORTTILUONNOKSESTA SAATU PALAUTE 28.5.2019 Yhteenveto RAPORTTILUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄ OLO Suistokaupunkivision raporttiluonnos oli nähtävillä 1.3-31.3.2019 Palautetta luonnoksesta
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi
Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön
UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA
UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA Työpaja, vaihtoehdot 15.4.2015 UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA KOTAKENNÄÄNTE LÄHTÖTLANNE 2015 Havainnekuva 1:2000 SAMMONKATU KULTTUURTALO (PANOTALO) VÄNÄMÖNKATU KALEVANKATU
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH
Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset
VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT. viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen
VIHERALUEIDEN TILAPÄISET MAANKÄYTTÖLUVAT viherkunnossapitopäällikkö Pirjo Kosonen Puistoalueet ovat yleisiä alueita, ne on tarkoitettu oleskeluun, leikkiin, liikuntaan ja lähiluonnon tarkkailuun Vantaan
TARJOUSHINTA (alv 0 %) TARJOUSHINTA (alv 23 %) URAKKAHINTA YHTEENSÄ (sis. alv 23%) JYVÄSKYLÄN ETELÄINEN ALUEURAKKA HINTATARJOUSLOMAKE, YHTEENVETO
JYVÄSKYLÄN ETELÄINEN ALUEURAKKA HINTATARJOUSLOMAKE, YHTEENVETO LIIKENNEVÄYLIEN JA -ALUEIDEN SEKÄ VIHERALUEIDEN HOITO JA KUNNOSSAPITO Urakkatarjouspyyntöönne 22.03.2012 viitaten tarjoudumme suorittamaan
RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA
1 (14) Kaupunkirakenneyksikkö RANTAKYLÄN PALVELUKESKUKSEN KUNNALLISTEKNIIKAN YLEISSUUNNITELMA Yleissuunnitelma 2 (14) Sisällysluettelo 1. Suunnittelualue 1.1 Yleistä 1.2 Kadut, LP-alue, Rantakyläntori
Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi
Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU
OMAKOTITALOT, KIULUKANGAS, OULU Lakeisentie 7 A ja B Koti on viihtyisällä uudella asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot ja pihat ovat rakennettu jo valmiiksi. Taloilla on oma tontti,
Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto
SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY Tarjouspyynnön liite 1 25.6.2013 Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto TYÖOHJELMA Sisällys Vihdin kunnan kävelyä ja pyöräilyä palveleva kartasto... 1 1 Työn
Tapahtuma Aika Paikka Yhteyshenkilö
Toimintasuunnitelma 2016 Päivitetty 25.3.2016 Keskiviikkomelonnat ovat 1-2 tunnin kestoisia porukalla tehtäviä kevyitä melontalenkkejä. Peruskurssien jälkeiset neljä ovat ohjattuja. Voi myös lähteä koskeen
Kaunis koti viihtyisällä alueella
Kaunis koti viihtyisällä alueella Rakennamme valoisan kodin omakotitaloon Ylöjärven Kangasniemeen. Ympäristö on viihtyisä. Lähialueen tiet ja puistot on rakennettu valmiiksi. Kodin läheltä löytyvät päiväkoti,
Pekka Makkonen Versokuja 4 D Kuopio
SKVY Oy LAUSUNTO Pekka Makkonen Versokuja 4 D 70150 Kuopio 24.11.2015 Juuan kunta Ympäristölautakunta Poikolantie 1 83900 JUUKA Yleistä Juuan rengasvesiosuuskunta teki vuonna 2011 päätöksen vesihuoltosuunnitelman
Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME
Millaisena asukkaat näkevät Oulun ilmeen OULUN ARKKITEHTUURIOHJELMAN KYSELY OULUN ILME 19.03.-15.05.2015 HARAVA Karttapohjainen kyselypalvelu Edistää kansalaisten ja yhteisöjen vaikutusmahdollisuuksia
Kruunusillat. Raitiotieyhteys Laajasaloon. Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects
Kruunusillat Raitiotieyhteys Laajasaloon Kruunusillat, Helsingin kaupunki, WSP, Knight Architects Kruunusillat-hanke Helsingin asukasluvun muutos WSP Osa seudullista liikennejärjestelmää Osa pyöräilyn
2.4 Investointien toteutuminen
2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen
Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Autojen liikenneturvallisuus paranee tarvitaanko tie- ja katuvalaistusta tulevaisuudessa? 2.3.2017 Aleksanteri Ekrias Suomen tieverkko käsittää maantiet, kunnalliset
Horhattulan, Katajamäen ja Johannisbergin lähiliikunta-alueen rakennussuunnitelma
Porvoon kaupunki 22.12.2010 Liikuntatoimi : Liikuntajohtaja, Per Högström. Puistoyksikkö: Kaupunginpuutarhuri, Mikko Kaunisto. Liikuntapaikkamestariopiskelija: Pasi Liitiäinen Horhattulan, Katajamäen ja
KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset
KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA
Heinäpään jalkapallohalli
1362/2019 1/6 Heinäpään jalkapallohalli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nuottasaaren kaupunginosassa Heinäpään urheilupuistoa koskeva asemakaavan muutos Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta
Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta. Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki
Allianssimallin ylläpitourakan tarkastelu viheraluenäkökulmasta Kari Ojamies Ylläpito Helsingin kaupunki Esityksen sisältö Ylläpidon allianssi pähkinänkuoressa Neljän vuoden kokemukset Perustiedot urakasta
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012. Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011
KYLÄMAISEMA KUNTOON 1.1.2011-31.12.2012 Katri Salminen Varsinais-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset ProAgria Farma 15.6.2011 LÄHTÖKOHTANA: KYLÄ VARSINAIS-SUOMESSA ALUEELLINEN KULTTUURIPERINTÖ HENKILÖKOHTAINEN
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso
Pirkanmaan ELY-keskus, Lisää tekijän nimi ja osaso 1 Kosteikon perustaminen ja hoito Edistetään vesiensuojelua ja luonnon monimuotoisuutta huoltamalla perustettua kosteikkoa Alueelle, jossa peltoa on yli
Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty
Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/
OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA
OSSINLAMMEN SILTA SUUNNITELMASELOSTUS EHDOTUS: FORMULA SISÄLLYSLUETTELO 1 TAUSTATIETOJA... 3 1.1 HISTORIAA... 3 1.2 OTANIEMEN ALUEEN ARKKITEHTUURISTA... 3 1.3 SILTAPAIKAN SIJAINTI... 3 1.4 ALUEESEEN LIITTYVÄT
OULU KESÄN VIIKKO-OHJELMA
MAANANTAI 9:00-12:00 KESÄAAMUN MAASTOPYÖRÄILYRETKI Nauti raikkaasta kesäaamun tuulesta sekä Oulun kaupungin kauniista luonnosta korkealuokkaisen maastopyörän ohjaksissa. Retki lähtee kauppatorilta ja jatkuu
OULUN KAUPUNGIN LASKUTUSOHJE
OULUN KAUPUNGIN LASKUTUSOHJE 6.11.2014 (y-tunnus 0187690-1, VAT-tunnus FI01876901) ottaa vastaan vain verkkolaskuja (KH:n päätös 24.5.2010 35). Mikäli Teillä ei ole mahdollisuutta lähettää verkkolaskuja
Nuorten Vaikuttajapäivät 6.10.2015 / Työpajojen pöytäkirjat
Nuorten Vaikuttajapäivät 6.10.2015 / Työpajojen pöytäkirjat Työpaja 1: Kouluruokailusta rajoitukset pois Työpajassa oli mukana 13 nuorta osallisuusryhmistä, kaksi osallisuusohjaajaa sekä kolme virkamiestä.
JÄTEHUOLTOTYÖJÄRJESTELMÄN MERKITYS KUNTANÄKÖKULMASTA
JÄTEHUOLTOTYÖJÄRJESTELMÄN MERKITYS KUNTANÄKÖKULMASTA Kokemuksia toteutetuista kohteista 12.3.2018 Kaupunkiympäristöjohtaja Anu Näätänen JOENSUU JOENSUU Kokonaispinta-ala 2751 km 2 Asukasluku 76 096 (1.1.2018)
Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 Kv. 9.2.2015 / 10. Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat:
Ruokolahden kunta Kh. 5.2.2015 / 38 1 KIRKONKYLÄN KOULUN TILAVAIHTOEHDOT KUNNANHALLITUS 5.2.2015 Vaihtoehto VE 1 Olemassa olevista kunnan omistamista tiloista käytetään seuraavat tilat: Rasilan päiväkoti
Viherkaupunkini Kerava. Viherseminaari suunnitteluinsinööri Ulla Eriksson
Viherkaupunkini Kerava Viherseminaari 15.6.2017 suunnitteluinsinööri Ulla Eriksson Kuka olen? Ulla Eriksson suunnitteluinsinööri Kaupunkitekniikan toimialalla viher- ja ulkoliikunta-alueiden suunnittelu,
Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019
Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ 1 JULKAISTU 2019 Julkaisija: Oulun kaupunki konsernihallinto 2 VÄESTÖ 2019 Sisällys Alue... 4 Väestö... 6 Asuminen... 10 Työllisyys... 12 Hyvinvointi ja terveys... 14 Kulttuuri
Paikallisliikenteen osto Huhtasenkylästä Manlahteen. Paremmat bussiliikenneyhteydet Imatralle
URHEILU JA LIIKUNTA NUORISO KULKUYHTEYDET, Urheilukentän uusi katsomo Koulun jääkaukalon kunnostus Liikuntapuiston rakentaminen Nuorison ajanviettopaikka Rasilaan Nuorison ajanviettopaikka, joka olisi
SÄHKÖTIE 8. K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a. Parviainen Arkkitehdit Oy
SÄHKÖTIE 8 K e h i t y s h a n k e k e s k e l l ä Ta m m i s t o a Parviainen Arkkitehdit Oy SÄHKÖTIE 8 Yleistä hankkeesta SÄHKÖTIE 8 Syy tulla kauempaakin Keskellä Tammistoa sijaitseva kiinteistökehityskohde;
ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA
TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 1.6.2006 1(5) ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. SUENSAAREN KAUPUNGINOSAN KORTTELISSA 7 TONTILLA 2 JA SEN VIEREISELLÄ PUISTO- ALUEELLA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet
LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen
Palaute hallintokunnittain
Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien
RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE
RAJUPUSU KOORDINAATIO III -HANKE Mihin tukea voi saada? Kylien kokoontumisja harrastustilojen kunnostus sekä varustaminen Yhteisessä käytössä olevien alueiden kunnostus (esim. yhteiset uimarannat) Yhteisessä
Kysely Mobilian Autokylässä. Heinä elokuu 2011
Kysely Mobilian Autokylässä Heinä elokuu 2011 Ole$eko nähneet tämän logon aikaisemmin? 66 % 8 % 26 % Kyllä Ei En ;edä Tunne$eko käsi$een Mobilian Autokylä? 34 % 66 % Kyllä Ei paikan päällä Aamuleh; Kangasala
Kohti tulevaisuuden Sivistyskuntaa. Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja
Kohti tulevaisuuden Sivistyskuntaa Mika Penttilä, sivistys- ja kulttuurijohtaja Oulu on... Vetovoimainen pohjoinen kaupunki Hyvinvoinnista huolehtija Elinkeinojen ja työllisyyden mahdollistaja Sivistyskaupunki
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus
TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000
Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.
Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.00 Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestää
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset
Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen
UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ
UUDISTUVA KIVINOKKA KESÄLLÄ PIENVENESATAMA Huoltorakennus Vuokrattava sauna NÄKÖALATORNI Yleinen grillipaikka URHEILUKENTTÄ Liikuntaleirejä ja muuta aktiivista toimintaa AARNIMETSÄ Luontopolun kehittäminen
Times New Roman KULLANMUTKAN HANKE, ALAJÄRVI. Helvetica. Oborem zzril iriuscipit iril deliqua metumsan vent
KULLANMUTKAN HANKE, ALAJÄRVI Seinäjoki 4.5.2011 Heikki Joensuu HANKKEEN TAVOITTEITA AIDOSTI VETOVOIMAISEN ALUEEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS JÄRVEN HYÖDYNTÄMINEN JA KUNNOSTAMINEN; MAISEMA, VIRKISTYSKÄYTTÖ,
UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN
FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavin kunta UIMARANNAN SANEERAUS JA LÄHILIIKUNTAPAIKAN RAKENTAMINEN Suunnitelmaselostus 9.12.2010 FCG Finnish Consulting Group Oy Suunnitelmaselostus I SISÄLLYSLUETTELO
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS
VIHERALUEIDEN HOITOLUOKITUS HOITOLUOKITUKSEN MERKITYS Kaavoitusvaiheessa määritetty alustava käyttö ja hoitoluokka kuvaavat alueen laatutavoitetta. Samalla viheralueiden rakentamisen ja hoidon kustannukset
Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto
Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto Esityksen sisältö Ylläpidon allianssiurakka yleisesti Kahden ensimmäisen vuoden kokemukset
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN
SIIRTOLAPUUTARHA LIEKSAAN LOPPUSEMINAARI 3.6.2009 LEENA PAAVILAINEN ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret ENSIMMÄINEN YHTEISOHJAUS Nauhat Ruudut Viuhkat Saaret TOINEN YHTEISOHJAUS SIIRTOLAPUUTARHA-ALUE
MAISEMATARKASTELU PORLAN ALUE, LOHJA
MAISEMATARKASTELU PORLAN ALUE, LOHJA 27.1.2014 MAISEMARAKENNE kalliokummut (maaperä kartoittamatta) savilaaksot vedenjakaja moreenikumpareet (mm. Liessaari) Lohjanjärvi hiekkavaltainen harju (Lohjanselkä)
MÄKELÄNRINTEEN LUKIO Mäkelänkatu 47 PUUIKKUNOIDEN PERUSKORJAUS
MÄKELÄNRINTEEN LUKIO Mäkelänkatu 47 PUUIKKUNOIDEN PERUSKORJAUS HANKESUUNNITELMA 30.11.2015 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS 1 YHTEENVETO... 3 1.1 Hankkeen perustiedot... 3 1.2 Hankkeen tarpeellisuus... 3
Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä
Norrkullalandet Västerskog Saarikohteen esittely ja pohdintaa Suojaisa ja monipuolinen saaripaikka n. 20nm etäisyydellä KoPusta Sipoon sisäisessä saaristossa. NORRKULLALANDETIN KOHTEEN ESITTELY JA SELVITYSRYHMÄN
Hangon asemakaavaluonnos
Hangon asemakaavaluonnos Työpaja 24.4. Hangossa, tulosten yhteenveto WSP / Mari Siikonen, Teemu Holopainen ja Anri Lindén 28.5.2012 1. Työpajan kuvaus ja aineisto 2. Yhteenveto tuloksista Asemakaavaluonnos
TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN Toteutunut 2017 Ta-Tot.2017 TA-% Tot.aste Huomioita
1(9) TEKNINEN LAUTAKUNTA INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 31.12.2017 Rakennukset 8349 Tähkätaskun päiväkoti Kulut 0-70 000-69 364-636 99,1 Netto 0-70 000-69 364-636 99,1 100 % 8378 Kurun päiväkoti Kulut -50
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen
Mitä allianssilla tavoitellaan? Pakilan allianssiurakka Maanrakennuspäivä 18.9.2014 Parempaa yhteistyötä tilaajan ja urakoitsijan välillä Anna Keskinen Joustavuutta ylläpitotöihin Asukasyhteistyön parantaminen
Menestystarina jatkuu
Menestystarina jatkuu Kaikki tietävät Autotalon Kamppia on kehitetty kaupunkilaisia palvelevana alueena yli 100 vuotta. Sotien jälkeen Helsingin keskustaan rakennettiin kiihtyvään tahtiin liikerakennuksia,
Tampereen Eteläpuiston vuorovaikutusalusta - kyselyn tuloksia 10.6.2015
Akordi Oy Tampereen Eteläpuiston vuorovaikutusalusta - kyselyn tuloksia 10.6.2015 - Vastanneita tähän mennessä 139 kpl - http://maptionnaire.com/fi/734/ 1. Miten Eteläpuistoa pitäisi mielestäsi suunnitella
Rautjärven sotahistoria- hanke
Liite 1 74 HANKESUUNNITELMA Laadittu 4.3.2016 Rautjärven sotahistoria- hanke 1. Hakijan yhteystiedot Rautjärven kunta Projektijohtaja, Juha-Pekka Natunen Simpeleentie 12, 56800 SIMPELE 040 581 8040 juha-pekka.natunen@rautjarvi.fi
Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA
Stadin ammattiopisto Nilsiänkatu 3, Taucher-talo julkisivukorjaus JULKISIVUJEN PERUSKORJAUKSEN HANKESUUNNITELMA 4.4.2016 HELSINGIN KAUPUNKI TILAKESKUS Tekninen peruskorjaus, Nilsiänkatu 3, Taucher-talo,