Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa"

Transkriptio

1 Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä Pohjoisen Lahden kaavaillassa

2 Minityöpaja järjestettiin kaavaillan osana Paikalla oli noin 45 osallistujaa: ammattikorkeakoulun työntekijöitä ja opiskelija, asukkaita ja Niemen alueen toimijoita. Niemen kampukselle jätettiin kommentointimahdollisuus noin viikoksi, torstai, 19. lokakuuta

3 Osallistujien valitsemia kuvia

4 Kampusraitti ja ulkotilat Millainen olisi viihtyisä kampusraitti? Voisiko historia näkyä jotenkin kampusraitilla? - Voisiko vielä selvittää pystyykö rataa hyödyntämään jotenkin liikkumisessa? Esim. resiina - Aktivoiva raitti: moniaistisuus, aikaa pysähtymiselle - Valaistus tärkeää kampusraitilla, vrt. Jyväskylän kävelykatu - valot, istutukset, kiveyksen mielenkiintoisuus Mölkky, pihapeli yms. Toimintaa - Kampusraitilla pitäisi olla mahdollista ripeä liikkuminen ja rullailu - Rullailu on megatrendi eli kuljetaan paljon rullin. Esim. rullakärryt, rullalaudat, pyörät, vaunut, luistimet. Tärkeää esteettömyys ja pintamateriaalin sopiminen rullille. - Mitä Niemi tarjoaa muille kuin opiskelijoille tai työntekijöille? Miten LAMKin toiminta näkyy ulospäin esimerkiksi kampusraitilla? - Kaista pyöräilijöille - Niemenkadulla on alussa melko korkeat katukivet suojatielle liityttäessä. - Asfaltti ja granulatti-kaistale raitilla torstai, 19. lokakuuta

5 Kampusraitti ja ulkotilat Millaiset piha-alueet ja puistot sopisivat alueelle? Miten haluaisit käyttää ulkotiloja? - Ulkotiloja opetukseen ja ryhmätöihin - Ulkotiloissa voisi perehdyttää vaihtareita yms. - Siirreltävät teltat voisivat myös toimia opetuskäytössä. - Onnistuisiko jonkin tilan kattaminen? jatkossa enemmän ympärivuotista opiskelua eli myös kesällä opiskelijoita - Monissa maissa puistot ovat käytössä opetuksessa - Katettuja työtiloja ulkona - Ulkotilaan: katoksia, keinuja, tramppoja, vesiaiheita - Jotain aktivoivaa, kuten alatorin trampoliineja Niemen uuteen puistoon torstai, 19. lokakuuta

6 Opiskelija-asumisen uudet muodot Mikä tekisi Niemen alueen opiskelija-asumisesta houkuttelevaa? - Yhteisöllisyys - Imago, kaverit, opiskelijakokemus, tilat, ympäristö, koulu, koti - Hyvät palvelut elämää, muutakin kuin koulu - Millaista opiskelija-asuminen Niemessä voisi olla? - Yhdistelmäasumista, esim. seniori-opiskelija - Paljon yhteisiä tiloja - Erilaisia kokeiluja opiskelija-asumiseen torstai, 19. lokakuuta

7 Palvelut Mitä harrastusmahdollisuuksia toivoisit kampusalueen lähelle? - Kiipeilyrata - DIY-paja (Do-It-Yourself) - Kauniit lenkkipolut - Luontoliikunta = metsä - Sisä- ja ulkoliikuntatiloja - Melonta- ja suppailureitti - Avoimia puistoja mihin vaan tekemiseen - Resiina torstai, 19. lokakuuta

8 Liikkuminen ja liikenneyhteydet Mikä saisi sinut tulemaan Niemen alueelle muuten kuin autolla? - Bussit, jotka eivät kierrä toria - Mielenkiintoinen valaistus - Sopivan korkuiset katukivet suojatielle mentäessä. Nyt melko korkeat ainakin Niemenkadun alussa. - Toimivat pyöräreitit ja pyöränsäilytysmahdollisuudet - Rantareitti! - Edullinen julkinen liikenne - Hyväkuntoinen pyörätie torstai, 19. lokakuuta

9 Kommentteja ideaseinältä ( ) kampusalueen opiskelijoilta ja henkilökunnalta Koonnut Aarni-Pekka Jakonen

10 Opiskelija-asumisen uudet muodot? Yhteisöllisyys ja yhteiset tilat selvästi kiinnostavat Yhteiset tilat Oma koti / yhdessä tekemistä Pyörähuoltopiste & kunnollinen pyöräkatos Yhteisöasuminen, kommuuni esim. omakotitalossa Mielenkiintoiset asuinrakennukset Vain AMK-opiskelijat, toisaalta Seniorit ja opiskelijat yhdessä torstai, 19. lokakuuta

11 Palvelut ja harrastusmahdollisuudet Monipuolinen liikunta ja ulkoilu näyttää olevan opiskelijoille tärkeää. DIY-paja Kiipeilyrata, melonta, yhteisliikuntaa ulkona jne. Kuntosali, ulkona kuntoilu Avoimia puistoja, mölkky Luonto, metsä Baari Kierrätyspiste 24/7 elintarvikkeita torstai, 19. lokakuuta

12 Liikkuminen ja liikenne Sekä autoilu, bussiliikenne että pyöräily on kaikki otettava huomioon Parkkipaikat Pyörätiet erillisillä pyöräkaistoilla! Bussiyhteydet Bussit jotka eivät kierrä toria! Opastus matkakeskukselta ja muista tärkeistä paikoista kumpaankin suuntaan! torstai, 19. lokakuuta

13 Kampusraitti ja ulkotilat Ulkona halutaan viihtyä olosuhteista riippumatta Valaistus! Katettuja työtiloja Rullailtava ympäristö Katoksellinen tupakointialue Ympäristö kutsuvammaksi maisemasuunnittelulla torstai, 19. lokakuuta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ

LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ LAHDEN KESKUSTAN YLEISSUUNNITELMA KYSELY KESKUSTAN KEHITTÄMISESTÄ PERUSTIETOJA KYSELYSTÄ Kysely oli auki 27.2.-16.3.2015 Kyselyyn tuli 519 vastausta Kysely toteutettiin Webropol-kyselynä, vastausmahdollisuus

Lisätiedot

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti

TYS KILPAILUSEMINAARI KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS. Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti TYS KILPAILUSEMINAARI 4.4.2017 KAUPUNKIYMPÄRISTÖN KEHITYS Nella Karhulahti, kaavoitusarkkitehti Turun kaupungin visio 2029 Suomen Turku on kiinnostava ja rohkeasti uudistuva eurooppalainen yliopisto- ja

Lisätiedot

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan

Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 1 Kaavoituksen mahdollisuudet liikuntapaikkojen suunnittelussa Jenny Miettinen, arkkitehti, Oulun yliopisto Yhdessä ylipainoa vastaan 2 Nykytilanne Suomalaisten työikäisten liikunnan harrastaminen on lisääntynyt,

Lisätiedot

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1.

Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä. Klaukkalan koulu 30.1. Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja I: maankäyttö, asuminen, liikenne ja ympäristö Nurmijärvellä Klaukkalan koulu 30.1.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA

LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA LIIKENNEKÄVELY/ LIIKENNEPYÖRÄILY LASTEN KANSSA VeloFinland Turku 29.9.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Lasten pyöräilyyn vaikuttaa moni asia LIIKENNEYM-

Lisätiedot

Järvenpään hyvinvointikampus. Kuntalaiskysely 2014

Järvenpään hyvinvointikampus. Kuntalaiskysely 2014 Järvenpään hyvinvointikampus Kuntalaiskysely 2014 Kehitysideoiden kerääminen kuntalaiskyselyllä hyvinvointikampushankkeen suunnittelua varten Kyselyaika 28.3. 15.4.2014 Paperilomake Järvenpään kaupunginkirjastossa

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

KAUPUNKI NUORTEN. uuden sukupolven kaupunkikokemus ja tulevaisuuden palvelut

KAUPUNKI NUORTEN. uuden sukupolven kaupunkikokemus ja tulevaisuuden palvelut KAUPUNKI NUORTEN PALVELUNA uuden sukupolven kaupunkikokemus ja tulevaisuuden palvelut Kati Kumpulainen, TKI-asiantuntija Emmi Putkonen, Projektiassistentti FT Mirja Kälviäinen, asiantuntija- käyttäjätutkimus,

Lisätiedot

OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet

OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet 1.Jätkäsaaren alueen kehittäminen (6) Jätkäsaaren liikuntamahdollisuudet (2) Jätkäsaaren koirat (2) Jätkäsaaren yhteisöllisyys (2) 2. Kruunuhaan rannat, tiet ja Tervasaari (8) Tervasaaren kehittäminen

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä

JYVÄSKYLÄ. Kärrynpyörä JYVÄSKYLÄ Kärrynpyörä Tori muuntuu "kärrynpyöräksi" Sata vuotta sitten nykyisen kauppatorin paikalla oli hevostori, jonne kokoontui hevoskulkuneuvoillaan liikkuvaa väkeä ympäröivästä maakunnasta. Nykyisin

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. TORPANNIITYNTIE 5, TUUSULA MYYNTIESITE TUUSULA, OMAKOTITALO 2 4-5h+k+rt+kph/s+2wc+at, 326 m, 448 000 Vastaava välittäjä Mia Lehtonen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner, kaupanvahvistaja 0400 369666 mia@bolkv.fi

Lisätiedot

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen

Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Kulutuksesta kestävään ja vastuulliseen kuluttamiseen Avainsanat: kulutus, kestävä kulutus, luonnonvara, millainen kuluttaja sinä olet?, halu ja tarve Mitä kulutus on? Kulutus on jonkin hyödykkeen käyttämistä

Lisätiedot

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria!

Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Tule mukaan kehittämään Kauppatoria! Turun Kauppatoria ja lähiympäristön katuja koskeva kysely Tulokset Kyselyn ja tulokset ovat laatineet: Jimi Antikainen, Paula Keskikastari ja Jaana Mäkinen 16.4.2015

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset

MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset MEIDÄN KESKUSTA kyselyn tulokset Vastaajien ikä- ja asuinpaikka Jyväskylän ulkopuolella % 6 % Asutko? 21 % Jyväskylän ydinkeskustassa 276 vastaajaa Ikäsi 42 % yli 66-vuotias 8 % 31 % 56-65-vuotias 12 %

Lisätiedot

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET

KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET KARHULAN TULEVAISUUS KYSELYTULOKSET 8.1.2019 VASTAAJAJOUKKO Kysely auki 21.11.-19.12.2018 Vastaajia yhteensä 313 8,6 % Karhulasta 35,1 % 56,2 % Muualta Kotkasta Jostakin muualta (mm. Haminasta, Helsingistä)

Lisätiedot

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet

Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet Oulun keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteet yhteenveto verkkokyselyn 9.-23.11.2018 vastauksista vastauksia 478 kpl keskustan korkean rakentamisen laatuperiaatteiden verkkosivut: https://www.ouka.fi/oulu/kaupunkisuunnittelu/korkea-rakentaminen

Lisätiedot

Tulevaisuuden Tampere

Tulevaisuuden Tampere Tulevaisuuden Tampere Tampereen Lasten Parlamentin kommentit Tampereen tulevaisuustyöhön 1 Kysymys 1: Mitkä ovat Tampereen nykyiset vahvuudet? Missä olemme hyviä, mistä olemme ylpeitä? Tampereen nykyiset

Lisätiedot

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön

Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä, varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset käytäntöön Varhaiskasvatuksen liikuntaseminaari 19.9.2017 Myllymäen päiväkotikoulu Kouvolan varhaiskasvatuksen lasten

Lisätiedot

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista

Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista Asukaskysely Ylöjärven kävely- ja pyöräilyolosuhteista 1. Vastaajan sukupuoli 0 20 40 60 80 100 120 140 160 180 200 220 240 260 280 300 320 340 Mies Nainen 2. Vastaajan asuinalue 0 10 20 30 40 50 60 70

Lisätiedot

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018

JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY. Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 JOENSUUN TYÖMATKAKYSELY Joensuun työmatkapyöräilyn edistämisen toimenpideohjelma hanke 2018 TOTEUTUS Surveypal-nettikysely (7. 21.5.2018). Kyselyllä haluttiin selvittää mm. työssäkäyvien kulkutapoja kodin

Lisätiedot

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne

SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS. Tilanne SAAREN KOULU LIIKENNESELVITYS Tilanne 7.12.2028 LÄHTÖKOHTIA Suunnittelukohteena Saaren koulu keskustaajamassa Nykyisiä rakennuksia korvataan uudisrakennuksilla Etäisyyskartta 3/5 km Ala- ja yläkoulurakennukset

Lisätiedot

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus

Pyöräilytyöpaja. Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto. poljin.fi/pyorailykasvatus Pyöräilytyöpaja Liikkuva koulu alueseminaari / Tornio 4.12.2018 Sanna Ojajärvi, Pyöräilykuntien verkosto poljin.fi/pyorailykasvatus sanna.ojajarvi@poljin.fi @pyorailykunnat Facebook:ryhmä: Pyöräilevät

Lisätiedot

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017

Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Eiranrannan ja Kaivopuiston rantatien matkailututkimus 2017 Sisältö Sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus 3-4 Tutkimusalue ja kohteet 5 Yhteenveto päätuloksista 6 Tärkeimmät syyt tulla alueelle 8 Alueella

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa.

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustassa

Lisätiedot

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset

NYKYINEN SUUNTA. edellytykset. vaikutukset NYKYINEN SUUNTA Joukkoliikenteen uudet mobiilipalvelut helpottavat matkustamista Luonto ja virkistysreitit ovat suosittuja liikkumispaikkoja Auto on kätevin tapa liikkua. Kävellen, pyörällä ja joukkoliikenteelläkin

Lisätiedot

Kuopion pyöräilyn edistämisen tiekartta

Kuopion pyöräilyn edistämisen tiekartta Asukaskyselyn tulokset Taustatiedot Lähtökohta: Vastausaika: Toteutus: Lopputulos: Kuopiolaisille suunnattu kysely, jossa heitä pyydettiin arvioimaan nykytilaa Kuopiossa sekä antamaan palautetta kehittämistä

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

SUHTAUTUMINEN PYÖRÄILYN EDISTÄMISEEN HELSINGISSÄ ) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? Oletteko % KAIKISTA vastaajista

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET

JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET Liite 1 JÄRVI-POHJANMAAN VETOVOIMATEKIJÄT JA KEHITTÄMISEN KOHTEET Kyselytutkimus alueelle muuttaneille ja pendelöijille MARKKINATUTKIMUSPALVELUT 2013 Hannu Tuuri, Marja Katajavirta SISÄLTÖ 1. Taustatietoja

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet

Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kaupunkisuunnitteluvirasto ja ikääntyneet Kari Tenkanen KSV/Liikennesuunnitteluosasto 23.9.2015 Kaupunkisuunnitteluviraston toiminta Kaupunkisuunnitteluvirasto vastaa Helsingin kaavoituksesta ja liikenteen

Lisätiedot

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti

Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Oppilaskuntien esitykset kootusti Millainen on tulevaisuuden Lempääläsi? Hakkarin koulun oppilaskunnan vastaukset Seuraavat asiat koemme erityisen tärkeiksi erilaisissa

Lisätiedot

SuomiAreena 2017: Nuorten toiveet tulevaisuuden asumisesta, työpaikasta ja liikkumisesta

SuomiAreena 2017: Nuorten toiveet tulevaisuuden asumisesta, työpaikasta ja liikkumisesta Ilmarinen, Skanska, Stora Enso SuomiAreena 017: Nuorten toiveet tulevaisuuden asumisesta, työpaikasta ja liikkumisesta Tutkimusraportti 1.7.017 Merja Tuominen SISÄLTÖ sivu Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Lisätiedot

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010 ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA Katuvalaistus Koivukatujen hoito Siisteys Istutukset Kadut Puistojen hoito Liikennejärjestelyt Opasteet Sadevesiviemäröinti Yleisilme Jalkakäytävät Rakennusten kunto

Lisätiedot

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness

ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness ALPHA-PROJEKTI Instruments for Assessing Levels of Physical Activity and fitness Lähiympäristö ja siinä liikkuminen (pitkä kyselylomake) Tässä lomakkeessa kysytään käsityksiänne asuntonne lähiympäristöstä

Lisätiedot

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko

Myyrmäki Pyöräliikenneverkko Myyrmäki Pyöräliikenneverkko PYÖRÄLIIKENNE- VERKON HIERARKIA Myyrmäen alueen pyöräliikenneverkon muodostamisen periaatteena on ollut luoda suunnittelualueelle pyöräilyn kannalta kilpailukykyinen verkko.

Lisätiedot

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy

Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut. A-insinöörit Oy Tesoman kauppakeskus, liikennetarkastelut A-insinöörit Oy 3.4.2009 Tesoman kauppakeskus, pysäköinti Kauppakeskus n. 20 000 krs-m2, josta hypermarket 6 500 krsm2 Toiseen kerrokseen mahdollisesti kirjasto,

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018

Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 Asiakastyytyväisyys nettikyselyt 2018 YAH Asiakkaan tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta Omaisen tyytyväisyyskysely ympärivuorokautisesta asumisesta KAT Asiakkaan tyytyväisyyskysely kotihoidosta

Lisätiedot

Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen?

Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen? HAASTATTELURUNKO Ennen haastattelua: Mitä olet kuullut tästä tutkimuksesta opettajaltasi? Oletko saanut kirjallisen tiedotteen? Tutkimuksen kuvaus: Olemme tässä tutkimuksessa kiinnostuneita nuorten opiskelijoiden

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN

PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN PÄLKÄNEEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN PÄIVITYS JA KEHITYSKUVAN LAATIMINEN Lähtötiedot Asukaskyselyn tulokset 09.12.2011 ASUKASKYSELY: PÄLKÄNEEN TULEVAISUUS Kysely toteutettiin syys-lokakuussa 2011 Kysely on

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

Arviointi oppilaiden näkökulmasta

Arviointi oppilaiden näkökulmasta Arviointi oppilaiden näkökulmasta Raija Niemi Oppilaat vastasivat jakson päätteeksi seitsemään kysymykseen koskien ravintotiedon opiskelua terveystietojaksolla. Luokista 8 A oli työskennellyt melkein koko

Lisätiedot

Kooste yleisötilaisuudesta

Kooste yleisötilaisuudesta Kunnantalon alueen asemakaavamuutos Kaavahankkeen esittely ja avoin ideointitilaisuus 23. 8. 2018 Kooste yleisötilaisuudesta 1. Yleisötilaisuuden kooste Kunnantalon alue 1 Suunnittelualue Suunnittelu koskee

Lisätiedot

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ

PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ D PARHAAT KÄYTÄNNÖT PYÖRÄILYN JA KÄVELYN EDISTÄMISESSÄ PYKÄLÄ-projektin tulokset Liikenteen tutkimuskeskus Vernen PYKÄLÄ-projektin tuloksista julkaistiin kaksi kirjaa: Parhaat eurooppalaiset käytännöt

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

JASO-YHTEISÖLLISTÄ SENIORIASUMISTA JASO-AKTIIVISTA ASUKASTOIMINTAA

JASO-YHTEISÖLLISTÄ SENIORIASUMISTA JASO-AKTIIVISTA ASUKASTOIMINTAA JASO-YHTEISÖLLISTÄ SENIORIASUMISTA JASO-AKTIIVISTA ASUKASTOIMINTAA JASO-ELÄMÄÄ YHDESSÄ Miksi JASO on olemassa? Yhteiskunnalli nen vaikuttaminen Yhteisöllinen mahdollisuus Ikääntyville elämän laatua Jason

Lisätiedot

Saarela Marjo Johanna

Saarela Marjo Johanna Saarela Marjo Johanna Hilkka Virtanen Lähetetty: 9. maaliskuuta 207 4:4 Pyhällön puisto suunnitelma Oranssi luokka Hei, hyvä oli suunnitelma, mutta onko unohdettu seniorit, joita

Lisätiedot

Lapsia liikuttava kaupunki

Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Anna Broberg, tohtorikoulutettava,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto

Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset. Liisi Ylönen. Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Millainen Maltsu? Malminkartanon asukaskyselyn tulokset Liisi Ylönen Kaupunkisuunnitteluvirasto 16.3.2017 Millainen Maltsu? kysely Linkki kyselyyn Kysely toteutettiin syksyllä 2016 399 vastaajaa, 2146

Lisätiedot

AGILITY- HARJOITUS- KENTTÄ KOIRAPUISTO PUU - VOIMALA OMAKOTI- TALOT. n. 1 660 m 2. 2 krs. n. 1 700 m 2 OMAKOTI- TALOT n. 2 440 m 2. n.

AGILITY- HARJOITUS- KENTTÄ KOIRAPUISTO PUU - VOIMALA OMAKOTI- TALOT. n. 1 660 m 2. 2 krs. n. 1 700 m 2 OMAKOTI- TALOT n. 2 440 m 2. n. HAVAINNEKUVA 1 : 1 500 Sauvonmäen moderni puukylä Loppuseminaari 14.01.2011 Arkkitehti yo. Janne Tolppanen UIMA- KOPIT UIMA- RANTA P TANSSI- LAVA RANTA- SAUNA GRILLI- KATOS n. 1 720 m 2 12 ap VENE- RANTA

Lisätiedot

Suomi 3A. Torstai 1. kesäkuuta Syreeni

Suomi 3A. Torstai 1. kesäkuuta Syreeni Suomi 3A Torstai 1. kesäkuuta 2017 Syreeni Lämmittely: Juttele parin kanssa Mitä kuuluu? Millainen päivä sulla on ollut? Mitä sä teit viime viikolla? Kotitehtävä: harjoitus 7 Nominatiivi yksikkövartalo

Lisätiedot

Julkinen sauna Teivaan satamaan?

Julkinen sauna Teivaan satamaan? Julkinen sauna Teivaan satamaan? Tarvitaanko Teivaan satamaan, kylpylähotellin lähelle, julkinen sauna ja uintimahdollisuus? ehdottomasti 50.46% 165 asiaa kannattaa selvittää 35.17% 115 Teivaa ei ole oikea

Lisätiedot

1 Kuva: www.cyclelove.net, Tom Olesnevich

1 Kuva: www.cyclelove.net, Tom Olesnevich 1 Kuva: www.cyclelove.net, Tom Olesnevich New Yorkin tavoitteet Liikennekuolemien puolittaminen v. 2007 lukemista Nopeiden bussiyhteyksien ja bussikaistaverkoston muodostaminen Työmatkapyöräilyn kaksinkertaistaminen

Lisätiedot

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI

KUOPION ASEMANSEUDUN KONSEPTISUUNNITELMA KUOPION PORTTI KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI 19.5.2016 KUOPION ASEMANSEUDUN KUOPION PORTTI Monipuolinen kokonaisuus Lähtökohtana koko hankealueella moderni hybridirakentaminen, jossa asumisen osuus noin 1/3 Liikenteen

Lisätiedot

Modernit tilat ja moderni opetusteknologia

Modernit tilat ja moderni opetusteknologia Niemen kampus info Miksi Niemi? Uudet tilat ja laitteet Modernit tilat ja moderni opetusteknologia Yhtenäisyys Kaikki alat tulevat toimimaan saman katon alla, mikä vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta

Lisätiedot

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

Esteetön asuminen ja eläminen

Esteetön asuminen ja eläminen Esteetön asuminen ja eläminen HEA loppuseminaari 19.11.2013 Tuula Hämäläinen, lehtori Sanna Spets, lehtori Saimaan AMK Mitä on hyvä vanheneminen? Hyvä vanheneminen on kohtuullinen määrä sapuskaa, lämmintä

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Yhteisölliset asumisen ratkaisut

Yhteisölliset asumisen ratkaisut Yhteisölliset asumisen ratkaisut vahvistusta alueen ikäystävällisyyteen Kylä kaupungissa -seminaari 3.4.2017 Päivi Moisio WHO: Ikäystävällinen kaupunki Asuinympäristö, julkiset rakennukset Ikäystävällinen

Lisätiedot

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL

Joukkoliikenne. Pyöräliikenne. Tarja Jääskeläinen, HSL Joukkoliikenne Pyöräliikenne Tarja Jääskeläinen, HSL Taustoja PKS-kuntien TAVOITE: Pyöräilyn kulkutapaosuus 15 % 3 HLJ 2015: Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma Turvallinen ja laadukas seudullinen

Lisätiedot

Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä.

Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee. Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä. Esteettömyys ja turvallisuus kotona - tapahtuma Tiistai 9.10.2012, Kitee Esteetön ja turvallinen koti- käytännön esimerkkejä Timo Ekroos ISAK- koordinaattori Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu/ Muotoilun

Lisätiedot

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä

Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Pilvi Lesch Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä Selvitys jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyistä Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa Kuntatekniikan päivät, Jyväskylä TYÖN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET TYÖN SISÄLTÖ 2 Työn lähtökohdat Työn tavoitteena

Lisätiedot

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä?

1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? 1) Helsingin tavoitteena on edistää pyöräilyä ja parantaa pyöräilyoloja. Miten suhtaudutte pyöräilyn edistämiseen Helsingissä? A Puolesta B Jonkin verran puolesta C Jonkin verran vastaan D Vastaan 2) Liikutteko

Lisätiedot

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013

Esteettömyys korjausrakentamisessa kotona asumisen mahdollisuudet TURVALLINEN KOTI. Rakennusvalvonta. AnuMontin 28.9.2013 Esteettömyys korjausrakentamisessa TURVALLINEN KOTI AnuMontin 28.9.2013 Rakennusvalvonta Valtakunnalliset tavoitteet YM Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma vuosille 2013 2017 v. 2011 yli 75v 89,6%

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Normaalikoululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Normaalikoululla 20.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: Metsänäkymä koulun

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPISKELIJAT. Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia

PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPISKELIJAT. Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPISKELIJAT Ideoita, uhkia ja mahdollisuuksia OPISKELIJOIDEN IDEOITA KERÄÄMÄSSÄ Vetovoimatekijät Pyöräilyyn ja kevyen liikenteen väylien kehittämiseen Joukkoliikenteen sujuvoittamiseen

Lisätiedot

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018

Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018 Analyysi Turun kaupungin brändistä 2018 Tutkimuksesta Kyselytutkimus Turun kaupungin brändistä, markkinoinnista ja viestinnästä. Tutkimusajankohta: 15.11-14.12.2018 Haastattelut tehtiin SSI:n Internetpanelin

Lisätiedot

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 Mitä uutta haluat luoda? Mitä haluat muuttaa? Mitä haluat säilyttää? OMA LAHTI Tekijät: Marika Ågren, Sanna Vahto -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 NELJÄ OMA LAHTI -ILTAA KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT

HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT MUISTUTUS 27.5.2014 Kaupunkirakennelautakunta Jyväskylän kaupunki HARJUKADUN, SEPÄNKADUN JA VÄINÖNKADUN KATUSUUNNITELMAN MUUTOS SEKÄ ALUEEN PYÖRÄILYJÄRJESTELYT Harjukadun, Sepänkadun ja Väinönkadun pyöräilyjärjestelyjä

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulun Kestävän kehityksen kysely Helmikuu 2013 Vastaajia yhteensä 539 Koonti Inkeri Ahvenisto Vastaajat alaluokkien kyselyssä: yht. 314 hlö Vastaajat yllun + henkilöstön

Lisätiedot

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina

Lisätiedot

TYÖVIHKO 2 - 2 - VIERUMÄELLE ASUNTOJA, ASUKKAITA JA TYÖNTEKIJÖITÄ 1 MITÄ MIELTÄ OLET? www.heinola.fi / maankäytöntehostaminen

TYÖVIHKO 2 - 2 - VIERUMÄELLE ASUNTOJA, ASUKKAITA JA TYÖNTEKIJÖITÄ 1 MITÄ MIELTÄ OLET? www.heinola.fi / maankäytöntehostaminen - 2 - VRUMÄELLE ASUNTOJA, ASUKKAITA JA TYÖNTEKIJÖITÄ 1 KERRO MLIPITEESI JA IDEASI - TÄYTÄ JA PALAUTA TYÖVIHKO 16.12.2010 MNESSÄ! Postita vihko osoitteeseen Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Ratakatu 19 B

Lisätiedot

Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin. Tyvene Oy

Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin. Tyvene Oy 2 Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin ? Järvenpään hyvinvointikampus Ketään ei jätetä yksin Vuokratalo Palvelu- ja senioritalo Kortteliin toteutetaan 60 asuntoinen tehostettu asumispalveluyksikkö

Lisätiedot

Turun kävelevä kampus. Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja

Turun kävelevä kampus. Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja Turun kävelevä kampus Timo Hintsanen, kaupunkisuunnittelujohtaja 16.2.2017 Turku on tiivis kaupunki Turun keskusta on tiivis: 80 % kaupungin asukkaista asuu viiden kilometrin säteellä Kauppatorista Kävelykaupunki

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

Keskustan kehittäminen

Keskustan kehittäminen Keskustan kehittäminen Tavoitteet 25.3.2014 Ohjausryhmän työpaja 25.3.2014 Käsitellyt teemat 1. Asuminen 2. Liikenne 3. Palvelut ja työpaikat Ohjausryhmä = - Kaupunginjohto - Luottamushenkilöiden edustus

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA

POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA POLKUPYÖRÄ PORTTI KONSEPTI-IDEA LÄHTÖTILANNE - Marja-Vantaa -projektin yhtenä tavoitteena on vaikuttaa ja lisätä muita liikennemuotoja (kävely, pyöräily, julkinenliikenne) paitsi autoilua uudella asuinalueella.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen

Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus. Keva t Elsa Honkanen Matkaraportti SKEMA Business School Sophia Antipolis Campus Keva t 2019 Elsa Honkanen 1. Johdanto Valitsin vaihtokohteekseni Ranskan Rivieralla sijaitsevan SKEMA Business Schoolin pääosin sen sijainnin

Lisätiedot