Saarela Marjo Johanna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saarela Marjo Johanna"

Transkriptio

1 Saarela Marjo Johanna Hilkka Virtanen Lähetetty: 9. maaliskuuta 207 4:4 Pyhällön puisto suunnitelma Oranssi luokka Hei, hyvä oli suunnitelma, mutta onko unohdettu seniorit, joita täällä alueella asuu kuitenkin suurin osa. Me kaipaamme liikuntavälineitä ulos, niinkuin monella muullakin lähiöllä jo on. Olisko joku alue eristettävissä seniorikuntoilulle? Lisäksi haluamme, että puisto raivataan risuista ja palsamikasvillisuus tuhotaan, jota on lähteen alapuolen tontti aivan rantaan saakka. Sen kitkermistalkoot pidin viime kesänä ja kahdeksan 200 l säkillistä saatiin, mutta se ei tunnu missään. Nyt sen voisi niittää ennen kukintaa niin se tuhoutuisi kertaheitolla. Kai teillä on kesätyöntekijöitä, jotka voisivat vaikka käsisahalla vetää ne alas. Terveisin Halkoniemenkatu 2 AS OY Reimarin hallituksen puh. johtaja HIlkka Virtanen p

2 Hämäläinen Piia Ritva Stortz Lähetetty: 9. maaliskuuta 207 2:9 Fwd: Ritva Stortz jakoi albumin 4/ /207 kanssasi Purppura luokka Hei! Lähetän teille kuvien muodossa kommenttini Pyhällönpolun ja leikkipuiston kunnostussuunnitelmaan 4/ /207 Siinä Pyhällönpolusta erkanee Halkoniemenkadun puoleisessa päässä kävelytie mäelle kerrostalojen väliin. Se on ollut huonokuntoinen ja keskeneräinen viimeiset 40 vuotta. Kerrostalot ovat asfaltoineet sen ilmeisesti tonttiensa rajaan saakka, mutta siitä eteenpäin se on ollut aina viimeistelemätön. Sadesäällä siitä valuu hiekka ja sepeli alas ja tekee isoja halkeamia. Toivonkin, että kaupunki kunnostaisi ja viimeistelisi tässä yhteydessä myös tuon pätkän asfalttiin asti. Terveisin Ritva Stortz Ritva Stortz jakoi albumin kanssasi.

3 2

4 KATSELE ALBUMIA Hanki Google Kuvat -sovellus Google Inc. 600 Amphitheatre Pkwy Mountain View, CA USA 3

5 Hämäläinen Piia Lähetetty: 23. maaliskuuta 207 4:08 Palautetta leikkipuiston suunnitelmaan 4/ /207 Purppura luokka Hyvät puiston suunnittelijat ja rakentajat! Asun as.oy Pyhällönpuistossa. Ko puiston ohi kuljen päivittäin. Ja ulkoilemme siellä lastenlasten kanssa.. Minua huolettaa miten korien ulkoilu on suunniteltu tulevassa uudessa puistossa ja koko puistoalueella, jatkuuhan leikkipuisto alue lähellä olevalle liikuntaan varatulle urheilukentälle / luistelukentälle. Koiria kulkee kävelytiellä useita kymmeniä päivittäin. Jopa leikkipuistossa (ja myös urheilukentällä) sen välittömässä läheisyydessä ja sen ohi, läpi ja molemmin puolin ulkoilutetaan koiria. Välillä on lähes mahdoton olla ulkoilemassa lasten kanssa likaisuuden vuoksi. Viimeaikaiset uudet talot ovat tuoneet/ ja tuovat lisää lemmikkieläimiä tälle alueelle. Lapsien kuuluu myös päästä leikkipuiston ympärillä olevan metsän puolelle leikkimään! Nyt pieni metsä/ ja metsän reunat on täynnä sitä itseensä. Vähintä mitä voi tehdä on merkitä selvästi puisto alue ja kiellot sinne mihin kuuluu ja kakkapusseille roskikset. 2. Toinen asiani on leikkipuiston ja urheilukentän välissä olevalla alueella useat pystyyn kuolleet kuuset ja muut rähjäiset puut. Siinä on ainakin neljä -viisi valtavaa kuusta ja yksi koivu ( jotka eivät ole varsinaisesti leikkipuistossa ) mutta ovat kuolleet. Toivottavasti ne pikimmiten kaadetaan ja koko metsää harvennetaan valoisammaksi. Kiitos jo etukäteen uudesta puistosta Sirkka Järvinen ja lapsenlapset Erika 6v ja Luukas 8v Tuosta pihapiirimme Lähetetty Huawei MediaPadistä

6 Janne Salmenkangas Lähetetty: 28. maaliskuuta 207 9:48 Palaute Pyhällönpuiston luonnoksesta Musta Hei, Tämä lapsiperhe Lentävänniemestä on tosi iloissaan uudesta tulevasta päivitetystä Pyhällön leikkipuistosta. Lapsiltani (2 ja 6 v.) palautetta suunnitelmasta: Semmonen iso kiipeilyverkko, kun on Pikku kakkosen puistossa ja Sellupuistossa (6 v.) Hana, josta voi juoda (6 v.) Joo joo joo! (2 v.) Keinulauta (6 v.) Joku paikka missä voi leikkiä kauppaa ja olla piilossa" (2 v.) Toivottavasti näistä nykyisten ja tulevien aktiivikäyttäjien palautteella annetaan arvoa. Terveisin Janne, Toivo ja Olavi Salmenkangas

7 Maiju T <maiju.a.kuusisto@gmail.com> Lähetetty: 2. huhtikuuta 207 2:57 4/ /207 Pyhällönpuiston luonnoksesta palautetta Musta Hei! Hienoa että Pyhällön puistoa ollaan kunnostamassa. Luonnos näytti hyvältä ja erityisesti plussaa säilytettävästä autosta sekä lisättävästä linnunpesä keinusta ja kuntoilutelineestä. Keskustellessani muiden puiston käyttäjien kanssa, useiden puheissa nousi toive aidatusta puistosta, jossa olisi helpompi ulkoilla pientenkin lasten kanssa. Varsinkin jos lapsia on useampi ja mukana on pieni lapsi, on lasten valvominen ja alueella pysyminen usein haastavaa. Harvat puistot ovat aidattuja ja perheet käyttävätkin usein päiväkotien aidattuja pihoja hyväksi iltaisin. Hienoa olisikin, että myös päivisin olisi aidattu puisto, missä olisi helppo ulkoilla. Toivoisimmekin että puistoa voisi aidata, ellei kokonaan niin osittain ainakin. Näin ollen siellä olisi helpompi valvoa useampaakin lasta yhtä aikaa. Ystävällisin terveisin Maiju Kuusisto

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset

KIVISTÖN VISIOPAJA. Aurinkokiven koulu tulokset KIVISTÖN VISIOPAJA Aurinkokiven koulu 30.5.2017 tulokset Kivistön visio ja kaavarunko 021600 I Kivistön asemakaavayksikkö I Vantaan kaupunkisuunnittelu ESITTELYKIERROS KERRO NIMESI JA MIKÄ ON KIVOINTA

Lisätiedot

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n.

Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä. Yhteenveto kiinnostuksen kohteista - Vastausprosentti n. Yhteenveto Sundsbergin asukkaiden toivomuksista virkistysalueen käytöstä Vastauksia 72 kpl Toive Kiinnostuneita %-vastanneista 64 88,9 % 59 81,9 % 52 72,2 % Vene- kanoottilaituri 45 62,5 % 45 62,5 % 31

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI LAHDESJÄRVI, AUTOMIEHENKATU 37. POLTTOAINEEN JAKELUASEMA. Asemakaava nro 8669 Diaarinumero: TRE: 8671/10.02.

TAMPEREEN KAUPUNKI LAHDESJÄRVI, AUTOMIEHENKATU 37. POLTTOAINEEN JAKELUASEMA. Asemakaava nro 8669 Diaarinumero: TRE: 8671/10.02. TAMPEREEN KAUPUNKI 28.6.207 LAHDESJÄRVI, AUTOMIEHENKATU 37. POLTTOAINEEN JAKELUASEMA. Asemakaava nro 8669 Diaarinumero: TRE: 867/0.02.0/206 PALAUTEKOOSTE Valmisteluvaiheen nähtävilläoloaikana 26.5. 6.6.207

Lisätiedot

OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet

OmaStadi Raksa Eteläisen suurpiirin OmaStadi pöytäryhmät ja aihekokonaisuudet 1.Jätkäsaaren alueen kehittäminen (6) Jätkäsaaren liikuntamahdollisuudet (2) Jätkäsaaren koirat (2) Jätkäsaaren yhteisöllisyys (2) 2. Kruunuhaan rannat, tiet ja Tervasaari (8) Tervasaaren kehittäminen

Lisätiedot

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma

Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma Riekonmarjan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Päiväkotimme toiminnassa korostuu se, että olemme aidosti läsnä ja lapsia varten. Havainnoimme ja kuuntelemme heitä ja vastaamme

Lisätiedot

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat

Hoidon periaatteet ja yksityiskohdat TOISPUOLISENPUISTON JA SILAPUISTON HOITOSUUNNITELMA Yleistä Suunnitelma käsittää Raudikonkujan ja Raudikonkadun välisen sekä Silakadun ja Hussankadun väliset puistoalueet. Yleisellä tasolla suunnitelman

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Liikuntalupaus. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä. Liikuntalupaus 1. Omassa pihassa, pyörätiellä, metsässä ja missä vielä meidän perhe liikkuu, polskuttelee, kiikkuu. 2. Olla aktiivisesti mukana lapsemme liikunnassa. 3. Lisätä koko perheen yhteisiä liikuntahetkiä.

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU

ARVONPELLON LEIKKIPUISTO HILJANPOLKU ANTTILAN LÄHILIIKUNTAPAIKKA, ANSARITIE Anttilan uudella lähiliikunta-alueella on tekemistä kaikenikäisille, vauvasta vaariin. Avarassa leikkipuistossa on vauva-, lauta- ja ryhmäkeinu, kiipeilyverkko ja

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä Pohjoisen Lahden kaavaillassa 11.10.2017 Minityöpaja järjestettiin kaavaillan osana Paikalla oli noin 45 osallistujaa: ammattikorkeakoulun työntekijöitä ja

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Multisilta -Peltolammi Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin

Lisätiedot

Elena haluaa uuden auton

Elena haluaa uuden auton Auton kanssa Elena haluaa uuden auton Hei! Hei! Minä haluan ostaa uuden auton. Joo, minulla on vanha Volkswagen Golf. Paljonko se maksaa? Se maksaa 5500. Kuinka monta kilometriä sillä on ajettu? 95000

Lisätiedot

Kävelykierros KEHITTÄMISLOMAKE Maankäytön suunnittelu

Kävelykierros KEHITTÄMISLOMAKE Maankäytön suunnittelu OHJE RASTEILLE: Mieti vastauksia rastien kysymyksiin itseksesi. Kirjaa ajatuksesi kustakin rastista sille varattuun kohtaan, voit myös piirtää tai kirjoittaa karttakuviin. Vastausta voit tarvittaessa jatkaa

Lisätiedot

Lapsia liikuttava kaupunki

Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Lapsia liikuttava kaupunki Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Ari Hynynen, professori, Tampereen teknillinen yliopisto Anna Broberg, tohtorikoulutettava,

Lisätiedot

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016

LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 LAPINJÄRVI IHMISLÄHTÖINEN KUNTA KUNTALAISKYSELY 2016 Kyselyyn vastasi kaikkiaan 149 ihmistä, joista 31 olivat ruotsinkielisiä ja 118 suomenkielisiä Kaikki ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin

Lisätiedot

Päivi Hauta-Kasari Oikaisuvaatimus Sivu 1 / 5 28.4.2015. Joensuun kaupunginhallitus Rantakatu 20. 80100 Joensuu

Päivi Hauta-Kasari Oikaisuvaatimus Sivu 1 / 5 28.4.2015. Joensuun kaupunginhallitus Rantakatu 20. 80100 Joensuu 80100 Joensuu Joensuun kaupunginhallitus Rantakatu 20 suuruinen kapasiteettitarve. -- mikä tarkoittaa noin 170 lasta eli lähes kahden ison päiväkodin KH:n pöytäkirjan 169 todetaan mm. seuraavaa: Sopu on

Lisätiedot

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma Saarelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Joustavassa pienryhmätoiminnassamme lapset saavat leikkiä ja oppia rauhallisessa ja kiireettömässä ilmapiirissä. Tällöin jää aikaa huomioida

Lisätiedot

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua

Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa. Esimerkki: Lintujen tarkkailua Kielellisten taitojen ja oppimisen tukeminen vuorovaikutuksessa Esimerkki: Lintujen tarkkailua Osallistujat: lastentarhanopettaja ja 6 lasta (Suomi) Lasten ikä: 2v 6kk 4v Lähde: EU CARE-hanke, http://ecec-care.org/

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely

Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Asiakastyytyväisyyskysely Kiteen kaupunki Kesälahden Vuokratalot Oy 1 (6) Kiteen Kotitalot Oy ja KOY Kesälahden Vuokratalot asiakastyytyväisyyskysely Yhteenvetoraportti N=124 Julkaistu: 24.4.2014 Vertailuryhmä: Kesälahden Vuokratalojen

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma

Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma Merikotkan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä päivittäin esim. leikin, toiminnan ja ruokailun aikaan. Pienryhmät muotoutuvat lasten kehitystason, mielenkiinnon

Lisätiedot

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma Pitkäkankaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meillä lasta kannustetaan leikkiin. Tiedostamme leikin tärkeän merkityksen lapsen hyvinvoinnille ja oppimiselle. Aikuiset ja lapset

Lisätiedot

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty?

Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Mistä on liikuntapäiväkoti tehty? Näkyvä osa: tilat välineet Näkymätön osa: asenteet, tiedot taidot työkulttuuri yhteiset toimintatavat rutiinit rakenteet verkostoituminen Johtaja Hyvä työyhteisö Kiitos

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti antaa aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi. JUVAN KUNTA Kunnanvaltuusto 52 01.10.2018 VALTUUSTOALOITTEET 1.10.2018 143/00.02/2018 KVALT 01.10.2018 52 (Asian valmistelija hallintojohtaja Antti Kinnunen, puh. 0400 121 261) Juvan Kristillisdemokraattinen

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

Satamaraitin kaavailta

Satamaraitin kaavailta 15.8.2019 Satamaraitin kaavailta Kooste tilaisuudessa osallistujien esittämistä kommenteista Satamaraitin kaavailta Ajankohta ja paikka 15.8.2019 klo 17.30 19.30 Ravintola Teivaan Lokki, Jalkarannantie

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma Meri-Toppilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä. Tavoitteenamme on kiireetön arki. Kirjaamme sovitut asiat ryhmävasuun. Päiväkotimme tilat ovat kaikkien

Lisätiedot

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat?

Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kimppakyytikyselyn tulokset 1/6 Mynämäen kimppakyytipalvelu Mitä mieltä mynämäkeläiset ovat? Kuntalaisille kevään 2010 aikana tehtyyn kyselyyn saatiin 86 vastausta. Uskotko, että tulet joskus etsimään

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta:

Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta: Ulla Leisola Aihe: Asemakaava A-2751 (Laukkakuja 4) Päivämäärä: 19. marraskuuta 2018 14:38:06 Hei! Tässä mielipiteemme kaavaluonnoksesta Ratsumiehenkatu 1:ssä toimivan yrityksemme puolesta: Kannatamme

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Kaarina. Asiakasnäkökulmaa strategiavalmisteluun

Lasten ja nuorten Kaarina. Asiakasnäkökulmaa strategiavalmisteluun Lasten ja nuorten Kaarina Asiakasnäkökulmaa strategiavalmisteluun Alle kouluikäisten näkemykset Kaarinasta Alle kouluikäisten näkemyksiä kartoitettiin sekä oman että yksityisen päivähoidon osalta Kyselyyn

Lisätiedot

Pispalan Ilme ryhmän kävelykierros 23.4. Kierroksella mukana: Ritva Ojalehto, Kaisa Uotila, Annele Virtanen, Irma Rantonen ja Riikka Rahkonen.

Pispalan Ilme ryhmän kävelykierros 23.4. Kierroksella mukana: Ritva Ojalehto, Kaisa Uotila, Annele Virtanen, Irma Rantonen ja Riikka Rahkonen. Pispalan Ilme ryhmän kävelykierros 23.4. Kierroksella mukana: Ritva Ojalehto, Kaisa Uotila, Annele Virtanen, Irma Rantonen ja Riikka Rahkonen Muistio Kävelykierroksella keskityimme mm. erilaisiin autotalli-

Lisätiedot

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä :

Lähetetty laitteesta Windowsin sähköposti. Lähettäjä : Lähettäjä : Aihe: Liitteet : keskushallinto VL: Vastine Gunnarlan pk siirrosta Ojaniittu-taloon Metsolanja Nummentaustan vanhempainyhdistys ry Vastine.docx; vanhempainyhdistysliite l.docx Aihe: Vastine

Lisätiedot

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma

Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Eväsrepun varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme jokaisen lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen ihmisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan Toimimme

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v.

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2-3 v. Lapsen omakuva (piirustus tai valokuva) Nimeni: Syntymäaikani: Olen luonteeltani: Päivähoitopaikka: alkoi: päättyi: LAPSEN PERUSHOITOKÄYTÄNNÖT 1 Onko lapsi ollut

Lisätiedot

Eurajoen kunnan yhteyshenkilö on hallintojohtaja Anne Ahlsten, anne.ahlsten@eurajoki.fi

Eurajoen kunnan yhteyshenkilö on hallintojohtaja Anne Ahlsten, anne.ahlsten@eurajoki.fi Sääksjärvi Kati VM Lähettäjä: Anne Ahlsten [anne.ahlsten@eurajoki.fi] Lähetetty: 31. maaliskuuta 2016 8:41 Vastaanottaja: Valtiovarainministerio VM Aihe: Re: MUISTUTUS: Nimeämispyyntö: Kansallisen palvelutietovarannon

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja

Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja Seinät puhuvat asukkaat tekemässä tulevaisuuden tiloja ASPA-palveluiden Koti on enemmän -seminaari 16.4.2013 Tutkija Tuuli Kaskinen Demos Helsinki Twitter: @tuulikas Tavoitteena on tukea kehitysvammaisia

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma

Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma Mustikan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Kohtaamme jokaisen lapsen omana yksilönä. Arvostamme rehellisyyttä, toisten kunnioittamista ja hyviä käytöstapoja niin lasten kuin aikuistenkin

Lisätiedot

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin

Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat. Kurkista pelitutkijan kaappiin Numero 3 2014 10,00 Coquettenuket Voiko nuken rakastaa loppuun, VAI ONKO BARBIELLA TOIVOA LEIKIN JÄLKEEN? Poniuutisia Englannista Laloushkat valloittavat Terri Davisin tie NUKKETAITEILIJAKSI Kurkista pelitutkijan

Lisätiedot

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää

KADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys

Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen täydennys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A VIITASAAREN KUNTA Keiteleen itäpuolen RYK liito-oravaselvityksen 1 (9) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 1.1 Pieni-Toulatin elinpiiri... 1 1.2 Lähteenmäen

Lisätiedot

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ

SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ SASI-MAHNALA-LAITILA-METSÄKULMA OSAYLEISKAAVA SUUNNITTELUTYÖPAJAT KYLILLÄ vs. kaavasuunnittelija Mia Saloranta Hämeenkyrön kunta Mahnalan työpaja 28.6.2017 Jyväpirtillä Osallistujat: 27 hlöä, joista 11

Lisätiedot

Asukkaiden näkemyksiä Tammelasta MARKUS LAINE, HELENA LEINO & MINNA SANTAOJA TAY SASUI-HANKE TAMMELAN KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA

Asukkaiden näkemyksiä Tammelasta MARKUS LAINE, HELENA LEINO & MINNA SANTAOJA TAY SASUI-HANKE TAMMELAN KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA Asukkaiden näkemyksiä Tammelasta MARKUS LAINE, HELENA LEINO & MINNA SANTAOJA TAY SASUI-HANKE TAMMELAN KAUPUNKISUUNNITTELUKAHVILA 22.10.2015 Aineisto Tutkimusta ja opetusta: Tammela-kurssi hallintotieteiden

Lisätiedot

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma

Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma Mäntyrinteen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme pohjautuu yhdessä tekemiseen ja perheiden osallisuuteen, mm. erilaiset toimintailtapäivät sekä isän- ja äitienpäivät.

Lisätiedot

Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä.

Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä. Suunnitelmaluonnoksia esillä 27.8.- 14.9: Kirje osallisille... sivut 2-3 Alustavat luonnokset Näyttelijäntie 17..... 4-7 Alustavat viitesuunnitelmat Näyttelijäntie 15 eteläpuolelle. 8-12 (HPK Arkkitehdit

Lisätiedot

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha

Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha Pärnu kodutute loomade VARJUPAIK Löytöeläintarha 24.3.-4.4.2014 Kissoja n. 40-50 Koiria n. 15 Koiria ja kissoja löydetään kadulta, metsästä, roskiksista, jätelavoilta... Kissoja pyydystettiin loukkujen

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

Kuvaus suunnitelmien sisällöstä

Kuvaus suunnitelmien sisällöstä Kuvaus suunnitelmien sisällöstä Yleissuunnitelma Ennen suunnittelun aloitusta käydään läpi asiakkaan toiveet pihan suhteen. Sen jälkeen on tehtävä mittauksia tontilla ja tutustuttava tontin kasvuolosuhteisiin.

Lisätiedot

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö.

Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. KUUSISTON LEIKKIPUISTON TOIMINTASUUNNITELMA KEVÄÄLLE 2016. Leikkipuistomme tavoitteena on tarjota lapsille tuttu, turvallinen, virikkeellinen ja monipuolisesti palveleva ympäristö. Lasten kanssa puistossamme

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus

Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Ikääntyvien palvelutarvekartoitus Alueiden ennakointiseminaari 14.3.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke Ikääntyvät mukaan tulevaisuustyöhön! Vuosi

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

KONTIOLAHDEN KUNNAN. Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma KONTIOLAHDEN KUNNAN Onttolan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Onttolan päiväkodin henkilökunta: Touhula (3-5 v.) 040 5781151 Päiväkodinjohtaja Mervi Ignatius Lastentarhanopettaja Mirja Torniainen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista

KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista KYSELY LAHDEN KESKUSTASTA Raportti karttakyselyn tuloksista Kevytkooste 29.5.2017 Lahden kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue Maankäyttö ja aluehankkeet Lahtelaiset kartoittivat keskustaa Lahden keskustan

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

IDEA. Manimiitti Järvenperän koulu. @Nuorisopalvelut1. Julkaistu 19.4.2016. Viety eteenpäin 2.5.2016. Espoon nuorisopalvelut LISÄTIETOA KOMMENTIT (59)

IDEA. Manimiitti Järvenperän koulu. @Nuorisopalvelut1. Julkaistu 19.4.2016. Viety eteenpäin 2.5.2016. Espoon nuorisopalvelut LISÄTIETOA KOMMENTIT (59) Tämä idea on luotu Nuortenideat.fi-vaikuttamispalvelussa. https://www.nuortenideat.fi//fi/ideat/654/ Manimiitti Järvenperän koulu IDEA 19.4.2016 klo 12.22 @Nuorisopalvelut1 Tämä on Espoon nuorisopalveluiden

Lisätiedot

Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola

Sarvijoki. eteläpohjalainen kylä, piha, talo. Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoki eteläpohjalainen kylä, piha, talo Puustudio, Puu-Info / Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasato Seinäjoki 4.5.2011 Riitta Mikkola Sarvijoen sijainti Sarvijoki Etelä-Pohjanmaa Kyläkuva ja kylän

Lisätiedot

Sammonlahden frisbeegolfratahanke

Sammonlahden frisbeegolfratahanke Sammonlahden frisbeegolfratahanke Ratasuunnitelma Lauri Huotarinen, aktiiviharrastaja 040-5315148 lauri.huotarinen@gmail.com Johdanto Frisbeegolf on nimensä mukaisesti golfia frisbeellä. Lajin perusperiaate

Lisätiedot

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma Kuivasrannan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Kohtelemme kaikkia lapsia ja huoltajia ystävällisesti, kuuntelemme heidän toiveitaan ja toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan.

Lisätiedot

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään.

Tarinasi ISOISÄ ISOISÄ. on erityinen KERRO MINULLE KERRO MINULLE. Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. ISOISÄ ISOISÄ KERRO MINULLE KERRO MINULLE Anna kirja isoisällesi täytettäväksi ja saa se takaisin täynnä muistoja. Tarinasi on erityinen Säilytä isoisäsi elämäntarina lapsuudesta nykypäivään. Antaja Saaja

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma

Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma Pikku-Vesaisen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme jatkettu aukiolo joustaa perheiden erilaisten hoidontarpeiden mukaan. Tällöin myös sisarukset saavat toimia samassa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 1.8.2017 HUIKAS, ALI-HUIKKAANTIE 22. TONTIN JAKAMINEN. Asemakaava nro 8675 Diaarinumero: TRE: 9264/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Lasse Peltonen, YTK erikoistutkija (Teknillinen korkeakoulu) Sari Puustinen, YTK. tutkija Jonna Kangasoja, Tieke, tutkija

Lasse Peltonen, YTK erikoistutkija (Teknillinen korkeakoulu) Sari Puustinen, YTK. tutkija Jonna Kangasoja, Tieke, tutkija HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 ETELÄ-HAAGAN ISONNEVAN ALUEEN ASUKASTILAISUUS Aika Keskiviikko klo 18 20 Paikka Helsingin suomalainen yhteiskoulu, Isonnevantie 8 Läsnä Juha-Pekka Turunen, vuorovaikutussuunnittelija,

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 20.12.2016 III (NALKALA), HÄMEENPUISTO 37 JA 39, ASUIN- JA LIIKETONTTIEN TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8584 Diaarinumero: TRE: 7568/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE Ehdotuksesta nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma

Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma Pyykösjärven päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Päiväkodissamme pienryhmätoimintaa on kaikissa päivän tilanteissa ja se on suunniteltu hyvin. Tarjoamme lapsille monipuolista tekemistä,

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIONTI HUITTISTEN KOULUVERKKOSELVITYKSESSÄ KYSYMYKSET KOULULAISILLE 1. Millaisissa ympäristöissä on helppo ja kiva oppia? (Koulu, luokka, piha, lähiympäristö, retket) 2. Millaisissa

Lisätiedot

Käskynhaltijantien sekä Pirjontien ja Pirkkolantien ympäristöjen asemakaavojen luonnokset. Esittely- ja keskustelutilaisuus 7.3. klo 17.

Käskynhaltijantien sekä Pirjontien ja Pirkkolantien ympäristöjen asemakaavojen luonnokset. Esittely- ja keskustelutilaisuus 7.3. klo 17. Käskynhaltijantien sekä Pirjontien ja Pirkkolantien ympäristöjen asemakaavojen luonnokset Esittely- ja keskustelutilaisuus 7.3. klo 17.30 Laiturilla Kaupunkisuunnitteluvirasto 11.3.2016 1 Illan ohjelma

Lisätiedot

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö

Merisuo & Storm Lisää luettavaa 2. Sisältö Sisältö Opettajalle.................................... 3 Kalat metsässä................................. 5 Swaffhamin kulkukauppias........................ 14 Lontoon silta...................................

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi!

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! "Missäs sun toinen sukka on? [Naurua.] Tosi kivaa kun on vaan yks sukka. Ehdottomasti yks

Lisätiedot

LUMOAVAN LUMON JÄLJILLÄ. Antti Joensuu & Johanna Kiesiläinen-Riihelä

LUMOAVAN LUMON JÄLJILLÄ. Antti Joensuu & Johanna Kiesiläinen-Riihelä LUMOAVAN LUMON JÄLJILLÄ Antti Joensuu & Johanna Kiesiläinen-Riihelä Todellisuutta ei ole olemassa. Me luomme sen. Honoré de Balzac (1799-1850) MEISTÄ LYHYESTI E T NOGRAFIA SILTANA TILOJEN KÄYTÖN ARKIPÄIVÄÄN

Lisätiedot

OmaLahti tilaisuus Ahtialan Kunnaksen - Myllypohjan asukkaille

OmaLahti tilaisuus Ahtialan Kunnaksen - Myllypohjan asukkaille OmaLahti tilaisuus Ahtialan Kunnaksen - Myllypohjan asukkaille 3.5.2018 Tietoa tilaisuudesta OmaLahti -asukasilta Ahtiala - Kunnas - Myllypohja ke 3.5.18 klo 18 20 / Linkki koko pohjoisen alueen palveluverkkosuunnitelmaan

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti

Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Kutsu päättäjä ulos - kampanjan yhteydessä tehdyn ulkoilukyselyn tulokset valtakunnallisesti Vastaajia yhteensä 1849 Vastaajien ikähaitari 1945 1995 syntyneet 48% ulkoilee useamman kerran viikossa, 46%

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl)

TAMPEREEN KAUPUNKI Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana saadut lausunnot (yhteensä 4 kpl) TAMPEREEN KAUPUNKI 17.12.2015 III-31-59, NÄSILINNANKATU 40 Asemakaava nro 8597 Diaarinumero: TRE: 1615/10.02.01/2015 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 22.10. 19.11.2015

Lisätiedot

Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.

Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20. Tule mukaan suunnittelemaan kotipaikkaasi! Tulevaisuuden Höyhtyä, suunnittelutapahtuma 3 Karjasillan koululla keskiviikkona 11.9.2013 klo 17.30 20.00 Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestää

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU

OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU OMAKOTITALO, PERÄVAINIO, OULU Jarvantie 12B 90410 OULU 126m² 5h+k + varasto ja autokatos Myyntihinta: 329 800 Koti on viihtyisällä vanhalla asuinalueessa lähellä kaupungin keskustaa. Naapureiden talot

Lisätiedot

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen

Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen Palaute: Pienjärjestöjen verkostotapaaminen 7.9.2018 Toiveet kokoontumisten määrästä, puitteista, ajankohdista Seitsemän palautetta 2+2 -tapaamismäärän puolesta Verkostoitumisaamukahvit Toivoisin pienverkostolle

Lisätiedot

Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018

Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Hönttämäen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018 Toimintakulttuuri Toimintaamme ohjaa yhteisöllisyys, kulttuuri ja perinteet mm. koko talon yhteiset juhlat (aurinko-, sadonkorjuu-, isovanhempien juhla)

Lisätiedot

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta:

HYVINVOINTITAPAAMINEN. 1. tapaaminen / 20. Muuta: HYVINVOINTITAPAAMINEN 1. tapaaminen / 20 Omaisen syntymävuosi Siviilisääty LÄHEISEN TAUSTATIEDOT Läheiseni on 1. puoliso 3. sisar / veli 2. lapsi 4. joku muu, kuka Syntymävuosi Missä / miten asuu? Diagnoosi(t)

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014...

PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014... PÄIVÄKOTI LÖYTÖRETKESSÄ 2013-2014... Rakennetaan yhdessä liikkuvampaa lapsuutta! Olemme mukana Valon valtakunnallisessa liikkumis- ja hyvinvointiohjelmassa. Löytöretken isot yhteiset tavoitteet Aikuisten

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA VARHAISKASVATUS- SUUNNITELMA PÄIVÄKODIN ARVOT OIKEAN JA VÄÄRÄN TIEDOSTAMINEN HYVÄT TAVAT ERILAISUUDEN HYVÄKSYMINEN REHELLISYYS LÄHEISYYS LÄMPÖ TURVALLISUUS PÄIVÄKODISSAMME TOIMII 3 RYHMÄÄ: NEPPARIT: 6-vuotiaiden

Lisätiedot

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin?

Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Sadut ja tarinat hanke 2012 sivistys on siistiä Projektiin varattiin rahaa 10 000 euroa mitä sillä saatiin? Yhteensä 25 teatteri- ja musiikkiesitystä (9800 euroa) Kirjakassit (1000 euroa) Kirjakasseissa

Lisätiedot