Huomaattehan, että toimenpiteet tulvaan varautumiseen ovat teidän omalla vastuullanne, eikä niihin ole saatavissa julkista taloudellista tukea.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Huomaattehan, että toimenpiteet tulvaan varautumiseen ovat teidän omalla vastuullanne, eikä niihin ole saatavissa julkista taloudellista tukea."

Transkriptio

1 Tulvavaara Tulvakarttapalvelussa ( on esitetty alueet, joille vahinkoja aiheuttava tulva voi levitä. Koko maan kattavaa tulvakarttapalvelua ylläpitävät Suomen ympäristökeskus ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset. Tehtyjen arvioiden perusteella on mahdollista, että kiinteistöllenne koituu vahinkoja tulvatilanteessa. Tämä voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että vakuutus ei korvaa sattunutta vahinkoa. Tämän vuoksi on erittäin tärkeää, että varaudutte tulvaan omatoimisesti. Merenranta-alueilla myrskyt voivat yhdessä muiden vedenkorkeutta nostavien tekijöiden kanssa aiheuttaa merivesitulvia. Tärkeimmät merenpinnan nousuun vaikuttavat tekijät Itämerellä ovat vesimäärä koko Itämeren altaassa, virtaus Tanskan salmien läpi, tuuli, ilmanpaine sekä merijään kattavuus. Merivesitulvat ovat pääsääntöisesti lyhytkestoisia: muutamista tunneista noin vuorokauteen. Tulvan aikana merivettä voi kulkeutua kauas normaalista rantaviivasta alavien alueiden sekä hulevesiviemäreiden kautta. Tämän lisäksi merivesitulvien voidaan tulevaisuudessa olettaa kasvavan ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Varautuminen Jokaisen omakotitalon omistajan ja asukkaan olisi hyvä pohtia ennakolta, miten parhaiten suojata koti ja irtaimisto mahdollisen tulvan uhatessa. Tulvavahingoista aiheutuvat välittömät ja välilliset kustannukset voivat helposti nousta kymmeniin tai jopa satoihin tuhansiin euroihin. Huolellisella suunnittelulla ja varautumisella sekä oikeilla rakenteellisilla toimenpiteillä on mahdollista ehkäistä tai ainakin vähentää tulvavahinkoja. Asiaan etukäteen paneutumalla voitte toteuttaa asuntonne tulvasuojauksen teille tarkoituksen mukaisimmalla tavalla. Huomaattehan, että toimenpiteet tulvaan varautumiseen ovat teidän omalla vastuullanne, eikä niihin ole saatavissa julkista taloudellista tukea. Kotinne oman turvallisuutenne vuoksi ehdotamme teidän harkitsevan seuraavilla sivuilla esitettyihin toimenpiteisiin ryhtymistä. Nämä ehdotukset ovat suosituksia eivätkä velvoita teitä. Lisätietoa Neuvoja kodin suojaamiseen tulvalta saatte: Kymenlaakson pelastuslaitoksen Pientalon tulvaturvallisuusoppaasta Ympäristöhallinnon nettisivuilta: Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen johtavalta vesitalousasiantuntijalta Jukka Höytämöltä: ja Halutessanne voitte ilmoittaa myös sähköpostiosoitteenne, mikäli haluatte lisätietoa tai yhteydenottoja tulva-asioissa.

2 SUOJATKAA KOTINNE JA OMAISUUTENNE Selvittäkää ja suunnitelkaa: miten voitte estää tulvan paikallisella tulvapenkereellä. miten voitte tukkia viemärit, salaojat ja rumpuaukot niin, ettei tulvavesi pääse niiden kautta asuntoon tai tontille. miten katkaisette sähkövirran rakennuksesta. mitkä sähkölaitteet ovat tulvavaarassa ja miten ne on suojattava. missä sijaitsevat vesi-, viemäri- ja maakaasulinjan sulut ja miten nämä sulut toimivat. mihin voitte tarvittaessa siirtää arvokasta omaisuutta suojaan. Varmistakaa viemärien kunto ja harkitkaa takaiskuventtiiliin asentamista viemäreihin, jotta tulvavesi ei pääse viemärien kautta rakennukseen Harkitkaa seuraavia hankintoja pumppu tai mahdollisuus sellaisen käyttämiseen, jotta voitte tarvittaessa pumpata vettä suojapenkereen sisäpuolelta tai talonne kellarista hiekkaa, säkkejä, muovia ja muuta rakennusmateriaalia penkereen rakentamiseksi tai talon seinän alaosan suojaamiseksi muovilla. muovia lattiakaivojen peittämiseen sekä riittävästi painoja niiden päälle. elintarvikkeita, juomavettä, ensiaputarvikkeita, pattereilla toimiva radio, taskulamppu, varaparistoja, kumisaappaat ja vedenpitäviä säkkejä.

3 TURVATKAA ITSENNE JA PERHEENNE Selvittäkää ja suunnitelkaa mikä on kotivakuutuksenne vakuutusturva tulvatilanteissa. Jos asutte vuokralla, tarkistakaa vuokranantajalta vakuutusturvaan ja mahdolliseen asumisen keskeytymiseen liittyvät asiat. mitkä ovat ne tavarat, joita haluatte ottaa mukaanne, jos joudutte väliaikaisesti muuttamaan pois kotoa. Näistä tavaroista voitte laatia listan etukäteen. miten tulva on asuinalueellanne ennen käyttäytynyt tai miten sen oletetaan tulvatilanteessa leviävän. Apuna voitte käyttää tulvakarttoja. mitkä ovat tulva-alueelta poisjohtavat reitit, minne voisitte tulvan sattuessa mennä. miten huomioitte tulvatilanteessa mahdolliset liikuntarajoitteiset henkilöt. miten siirrätte autonne, ettei se vaikeuta mahdollista pelastustoimintaa. Laatikaa kodin tulvasuunnitelma ja käykää se läpi perheenne kanssa, jotta kaikki osaavat toimia tulvatilanteessa. Huolehtikaa vedenoton (kaivo yms.) suojaamisesta ja varatkaa riittävästi juomavettä. Pitäkää kotivaraa elintarvikkeista, jotka eivät pilaannu ja joiden valmistaminen ateriaksi onnistuu ilman sähköä tai lämpöä.

4 TOIMIKAA OIKEIN TULVAN UHATESSA JA TULVATILANTEESSA Ladatkaa matkapuhelimet. Suomessa tulvariski on suuri myös kylmänä vuodenaikana. Siirtäkää vedeltä suojaan arvokas omaisuus ja haitalliset aineet. Varatkaa autolle turvallinen paikka, joka ei estä pelastustoimintaa. Mikäli tulva nousee uhkaavan lähelle, katkaiskaa sähkö pääkytkimestä, ottakaa vaarassa olevat sähkölaitteet pois toiminnasta tai suojatkaa ne. Älkää koskeko kastuneisiin sähkölaitteisiin. Seuratkaa mahdollisia tiedotuksia, hälytyksiä ja ohjeita. Välttäkää tulvaveden kanssa kosketuksiin joutumista, sillä tulvavesi saattaa sisältää terveydelle haitallisia aineita. Älkää ajako veden peittämää tietä. Varokaa tiessä olevia syöpymiä, siltoja ja viemäreitä, joiden kannet ovat nousseet pois paikaltaan. Valmistautukaa siirtymään evakuointitiloihin ja varatkaa ulottuvillenne tärkeät henkilökohtaiset tavarat mm. lääkkeet. Välittömässä vaaratilanteessa soittakaa hätänumeroon 112 ja kertokaa sijaintinne ja pyytäkää apua. Hätäkeskus antaa lisäohjeita. Soittakaa hätäkeskukseen vain, jos olette todellisessa hengenvaarassa, loukkaantunut tai jäänyt saarroksiin! Esimerkiksi 10 cm vettä parketin päällä ei vielä itsessään ole hengenvaarallinen hätätilanne.

5 TULVAN JÄLKEEN Tarkistakaa rakennuksen ja omaisuuden vahingot ja ottakaa yhteyttä vakuutusyhtiöön. Varmistakaa vahinkojen kartoittamiseen sekä kuivatukseen liittyvät ehdot. Jos talonne on asumiskelvoton, selvittäkää, missä voitte asua tilapäisesti. Ottakaa yhteyttä kotikuntanne sosiaaliviranomaisiin, mikäli vakuutusturvanne ei kata asumisen keskeytymistä. Varmistakaa juomaveden käyttökelpoisuus. Tarkistuttakaa tulvasta kärsinyt kiinteistön lämmitysjärjestelmä LVI-alan ammattilaisella. Tulvan alle jäänyttä öljypoltinta, kaasulinjaa, kastunutta kiertovesipumppua tai muita taloteknisiä laitteita ei tule käynnistää ennen kuin asiantuntija on käynyt arvioimassa tilanteen. Älkää kytkekö sähköjä päälle, jos tulva on kastellut rakennuksen kiinteitä sähköasennuksia. Ottakaa yhteyttä sähköalan ammattilaiseen asennusten kunnon selvittämiseksi tai sopikaa asiasta vakuutusyhtiönne kanssa. Toimikaa samoin kastuneiden kodinkoneiden osalta. Jos tulva on siirtänyt öljysäiliön pois paikoiltaan, ottakaa yhteyttä valtuutettuun öljysäiliöasennuksia tekevään yritykseen. Jos öljysäiliö on rikkoutunut tulvan seurauksena ja aiheuttanut öljyvahingon, hälyttäkää pelastuslaitos numerosta 112.

Huomaattehan, että toimenpiteet tulvaan varautumiseen ovat teidän omalla vastuullanne, eikä niihin ole saatavissa julkista taloudellista tukea.

Huomaattehan, että toimenpiteet tulvaan varautumiseen ovat teidän omalla vastuullanne, eikä niihin ole saatavissa julkista taloudellista tukea. Tulvavaara Tulvakarttapalvelussa (http://www.ymparisto.fi/tulvakartat) on esitetty alueet, joille vahinkoja aiheuttava tulva voi levitä. Koko maan kattavaa tulvakarttapalvelua ylläpitävät Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Espoon kaupungin tulvaohje Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla

Espoon kaupungin tulvaohje Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Espoon kaupungin tulvaohje - 2017 Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Johdanto Suomessa on yhteensä 21 tulvariskialuetta, näistä yksi on Espoon ja Helsingin rannikkoalue. Tulvariskialueille

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN OPASTAA TURVALLISEEN ASUMISEEN.

KANTA-HÄMEEN OPASTAA TURVALLISEEN ASUMISEEN. KANTA-HÄMEEN PELASTUSLAITOS OPASTAA TURVALLISEEN ASUMISEEN KIINTEISTÖN TULVATURVALLISUUSOPAS IIHI I www.pelastuslaitos.fi TIETOA TULVISTA Tulvat jaetaan kolmeen eri luokkaan, vesistötulviin, merivesitulviin

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tulvaohje. Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Vantaalla

Vantaan kaupungin tulvaohje. Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Vantaalla Vantaan kaupungin tulvaohje Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Vantaalla Vantaan kaupungin tulvaohje Viimeisten kymmenen vuoden aikana tulvat ovat lisääntyneet Keski-Euroopassa ja

Lisätiedot

ESIMERKKEJÄ TULVAAN VARAUTUMISESTA

ESIMERKKEJÄ TULVAAN VARAUTUMISESTA ESIMERKKEJÄ TULVAAN VARAUTUMISESTA Koottua tietoa kotitalouksille, kevät 2012 1 ESIMERKKEJÄ TULVAAN VARAUTUMISESTA Tähän oppaaseen on koottu esimerkkejä netistä eri lähteistä löytyvistä tulvaan varautumisen

Lisätiedot

PIENTALON TULVA TURVALLISUUSOPAS

PIENTALON TULVA TURVALLISUUSOPAS ETELÄ-SAVON PELASTUSLAITOS OPASTAA TURVALLISEEN ASUMISEEN PIENTALON TULVA TURVALLISUUSOPAS www.espl.fi www.ely-keskus.fi/etela-savo KUVA: STIG HÄGGLUND/VASTAVALO.FI Tulviin varautuminen Selvitä miten tulvat

Lisätiedot

PIENTALON TULVA TURVALLISUUSOPAS

PIENTALON TULVA TURVALLISUUSOPAS OPASTAA TURVALLISEEN ASUMISEEN PIENTALON TULVA TURVALLISUUSOPAS www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa TIETOA TULVISTA Tulvat jaetaan kolmeen eri luokkaan, vesistötulviin, merivesitulviin ja hulevesitulviin.

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Helsingin ja Espoon rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Helsinki 26.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat

Tulvariskien hallintasuunnitelmat Tulvariskien hallintasuunnitelmat Loviisan rannikkoalue Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Porvoo 24.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi

Lisätiedot

Ylivieska-Alavieskan asukaskysely tulvariskeistä ja tulviin varautumisesta

Ylivieska-Alavieskan asukaskysely tulvariskeistä ja tulviin varautumisesta Ylivieska-Alavieskan asukaskysely tulvariskeistä ja tulviin varautumisesta Anne-Mari Rytkönen, SYKE/Vesikeskus Yleisötilaisuus Kalajoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta Ylivieska Kyselyn

Lisätiedot

OPASTAA TULVAVAHINKOJEN EHKÄISYYN JA OIKEAAN TOIMINTAAN TULVATILANTEISSA JA NIIDEN JÄLKEEN

OPASTAA TULVAVAHINKOJEN EHKÄISYYN JA OIKEAAN TOIMINTAAN TULVATILANTEISSA JA NIIDEN JÄLKEEN HYYDETULVAOPAS OPASTAA TULVAVAHINKOJEN EHKÄISYYN JA OIKEAAN TOIMINTAAN TULVATILANTEISSA JA NIIDEN JÄLKEEN JOHDANTO Tulviin varaudutaan monin eri toimenpitein. Säännöstellyissä vesistöissä tulvahuippua

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja

Tulvariskien hallintasuunnitelmat. Vesien- ja merenhoidon sekä tulvariskien hallinnan kuulemistilaisuus Lohja Tulvariskien hallintasuunnitelmat 25.2.2015 Tulvariskien hallinnan suunnittelu - taustaa Tulvadirektiivi (2007/60/EY) astui voimaan 6.11.2007 tarkoituksena on vähentää ja hallita tulvista ihmisen terveydelle,

Lisätiedot

Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke. Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar

Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke. Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar Hankkeen osa-alueet Kartoitus tiedontarpeista Tulvatiedon tuottaminen ja

Lisätiedot

Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke. Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar

Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke. Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar Tehostettu tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen -hanke Projektet Effektivare beredskap och information inför översvämningar Hankkeen osa-alueet Kartoitus tiedontarpeista Tulvatiedon tuottaminen ja

Lisätiedot

VAKUUTUSALAN ROOLI. Riskien identifiointi Riskitietoisuuden lisääminen vakuutettujen keskuudessa Riskien analysointi Vahingontorjunta Riskinkanto

VAKUUTUSALAN ROOLI. Riskien identifiointi Riskitietoisuuden lisääminen vakuutettujen keskuudessa Riskien analysointi Vahingontorjunta Riskinkanto VAKUUTUSYHTIÖIDEN VARAUTUMINEN ILMASTONMUUTOKSEEN Risto Joppe Karhunen Johtaja Turvallisuus & Infra 1 VAKUUTUSALAN ROOLI Riskien identifiointi Riskitietoisuuden lisääminen vakuutettujen keskuudessa Riskien

Lisätiedot

Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta

Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta Vesistötulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaamisesta Tulvavahinkojen korvaaminen kotivakuutuksista - Vertailu kolmen eri vakuutusyhtiön korvauksista

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan suunnittelu

Tulvariskien hallinnan suunnittelu Tulvariskien hallinnan suunnittelu Kemijoen tulvariskien hallinnan monitavoitearvioinnin sidosryhmätyöpaja Rovaniemi 3.12.2013 & Kemijärvi 4.12.2013 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö

Lisätiedot

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013, yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus Vantaanjoen virtaamien muutokset ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu Maa- ja metsätalousministeriön avaus Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2011 1 Ilmaston muutokseen varautuminen: säädöshankkeita Patoturvallisuuslainsäädännön uudistus (2009)

Lisätiedot

Omatoiminen tulviin varautuminen

Omatoiminen tulviin varautuminen Opas asukkaille Omatoiminen tulviin varautuminen Johdanto SISÄLTÖ Johdanto...2 Kuka hoitaa?...3 Ennen tulvaa...4 Tulvan aikana...6 Tulvan jälkeen...8 Tulvariskialueiden tulvatietoa...10 Tulvan varalta

Lisätiedot

Merkittävät tulvariskialueet

Merkittävät tulvariskialueet Ehdotus Kaakkois-Suomen merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan noususta aiheutuvat tulvariskit Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

Tulvariskien hahmottaminen

Tulvariskien hahmottaminen Tulvariskien hahmottaminen VHVSY:n ja Vantaan kaupungin hulevesiseminaari 25.11.2014 Ulla-Maija Rimpiläinen Mitä tarkoittaa? Todennäköisyys on 22% sille, että seuraavan 50 vuoden aikana sattuu ainakin

Lisätiedot

TULVATURVA VAKUUTUKSISSA. Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö

TULVATURVA VAKUUTUKSISSA. Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö TULVATURVA VAKUUTUKSISSA Seppo Pekurinen Vahingontorjuntapäällikkö 1 LAKI 2 FK Jäseniä 419: vakuutuslaitoksia 62, vahinkovakuutusyhtiöitä 42 3 VAHINKOVAKUUTUKSEN MARKKINAOSUUDET 2013 OP-Pohjola-ryhmä LähiTapiola-ryhmä

Lisätiedot

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia.

+++Abloy_Lukitusopas_B :15 Page 1. Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 1 Kodin lukitusopas. Kun turvallisuus on avainasia. +++Abloy_Lukitusopas_B5 17.3.2006 14:15 Page 2 Onko sinulla vastaukset muutamaan avainkysymykseen? Milloin

Lisätiedot

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen

Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen Tausta Tulvariskien hallintasuunnitelmat laaditaan niille vesistö- tai rannikkoalueille

Lisätiedot

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista

Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi Kaakkois-Suomen alueella yhteenveto annetuista lausunnoista Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus teki ehdotuksen merkittäviksi tulvariskialueiksi

Lisätiedot

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE Tiedote 24.5.2012 klo 15 Kittilässä suuren tulvan vaara ohi Kittilässä vesi on laskenut huipustaan 53 cm ja ennusteiden mukaan vesi jatkaa laskua. Vedenpinta oli tänä

Lisätiedot

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta

Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta https://link.webropolsurveys.com/preview/index/91412308-fb18-413c-bce9-6efcedd066b6 Sivu 1/1 Kysely hulevesitulvista ja niihin liittyvästä varautumisesta ja tiedottamisesta Mikäli kunnassanne hulevesiasioista

Lisätiedot

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.

Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5. Torniojoen tulvariskien hallinnan toimenpiteet ja niiden arviointi Tornionjoen tulvariskien hallinnan avoin yleisötilaisuus 5.5.2014 Lapin ELY-keskus/Ympäristö ja luonnonvarat/vesivarayksikkö 23.6.2015

Lisätiedot

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa

Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa Kodin vakuuttaminen osana arjen riskienhallintaa Asuntovakuuttamisen tietoisku Helsingin Pelastusliitto HELPE:n ja Kiinteistöliitto Uusimaan asukasturvallisuusilta 8.9.2015 Hannu Partanen 2 Sisältö 1)

Lisätiedot

Säilytä tämä! Turvallinen TILA. Opas maatilan varautumiseen

Säilytä tämä! Turvallinen TILA. Opas maatilan varautumiseen Säilytä tämä! Turvallinen TILA Opas maatilan varautumiseen 2 Maatilan varautuminen Yritystoiminnassa ennakointi ja riskien hallinta eri tilanteissa on tärkeää. Suomalainen maatila on tyypillisesti samaan

Lisätiedot

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus

Tulvat. Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013. Vesistöinsinööri Varpu Rajala, Etelä-Savon ELY-keskus Tulvat Pelastustoimea kuormittavat vaaralliset säätilanteet koulutus 6.2.2013 Esityksen sisältö Yleisesti ELY-keskuksien tulvatehtävistä Tulvien luokittelu ja syyt Tulvien esiintyminen Itä-Suomessa Tulvariskit

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA LEPPÄVIRTA 12.11.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi

Lisätiedot

Pyhäjoen tulvariskien hallinta

Pyhäjoen tulvariskien hallinta Sivu 1/7 Pyhäjoen tulvariskien hallinta 1/11 Yleistiedot Tervetuloa Pyhäjoen tulvariskien hallinnan kyselyyn Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut Maa- ja metsätalousministeriöltä rahoituksen Pyhäjoen

Lisätiedot

Kaavoituksen ajankohtaispäivä J-P Triipponen

Kaavoituksen ajankohtaispäivä J-P Triipponen Tulviin varautuminen rakentamisessa - opas alimpien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi ranta-alueilla - julkaistaan 11.6.2014 sähköisesti ja painettuna Kaavoituksen ajankohtaispäivä 5.6.2014 J-P Triipponen

Lisätiedot

Suomalais-ruotsalainen tulvariskien hallinnan suunnitteluyhteistyö

Suomalais-ruotsalainen tulvariskien hallinnan suunnitteluyhteistyö Suomalais-ruotsalainen tulvariskien hallinnan suunnitteluyhteistyö Tornionlaakson Vesiparlamentti 3.11.2015, Anna Kurkela Esityksen sisältö TRHS prosessi Yhteistyötahot Tulvakartoitus Rajavesiyhteistyö

Lisätiedot

APUWATTI KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUKORA OY

APUWATTI KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUKORA OY APUWATTI KÄYTTÖOHJEKIRJA KAUKORA OY 25.2.2019 Kaukora Oy 2019 APUWATTI Käyttöohjekirja 2 Sisällysluettelo 1 Tärkeää... 4 Turvallisuustiedot... 4 2 TOIMINTAKUVAUS... 4 3 ASENNUS... 4 4 SÄHKÖASENNUS... 5

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan tavoitteet

Tulvariskien hallinnan tavoitteet Tulvariskien hallinnan tavoitteet Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 13.12.2012, Rovaniemi Tulvariskien hallinnan työn kulku Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2011 1. Tarkistus 22.12.2018 Seuraavat

Lisätiedot

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu

Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Dnro UUDELY/32/07.02/2013 Uusimaa Loviisan rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä, joilla

Lisätiedot

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa?

Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Mitä tavoitteita tulvariskien hallinnalle pitäisi asettaa? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta 31.1.2013, Rovaniemi 4.2.2013 Tulvadirektiivi (2007/60/EY) 4

Lisätiedot

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita

Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Tämä on perusohje sinulle, joka asut vastaanottokeskuksen vuokraamassa asunnossa. Asumiseen liittyviä ohjeita Asuminen vastaanottokeskuksen asunnossa Vastaanottokeskus järjestää sinulle tilapäisen majoituksen

Lisätiedot

Tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen Lapuan- ja Kyrönjoen pengerrysalueilla: kyselyn tulokset

Tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen Lapuan- ja Kyrönjoen pengerrysalueilla: kyselyn tulokset NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 ETELÄ-POHJANMAAN ELY-KESKUS SATU-MIKAELA BURMAN, PASI IKONEN, MOONIKA PERKIÖ Tulviin varautuminen ja tulvatiedottaminen Lapuan- ja Kyrönjoen pengerrysalueilla: kyselyn tulokset Kuva:

Lisätiedot

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen IVALOJOEN TULVARYHMÄ Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

*Mitkä tekijät voivat vaarantaa

*Mitkä tekijät voivat vaarantaa * *Mitkä tekijät voivat vaarantaa työpisteesi turvallisuuden: *Palo- ja poistumisturvallisuuteen liittyvät tekijät *Aggressiivisen asiakkaan käytös *Työkoneen tai laitteen käyttö (teollisuus) *Huono ergonomia

Lisätiedot

Sysmä, Otamo Kohdenumero h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Sysmä, Otamo Kohdenumero h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Sysmä, Otamo Kohdenumero 631188 7-8h,k,s,psh,wc, 230,0 m²/260,0 m² Kov. 1964-1965 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 87 000,00 Työlammentie 24. Tarjolla ainutlaatuinen kohde! Tilalla on rinteessä

Lisätiedot

Viranomaisten varautuminen rankkasadetulvatilanteisiin: Pelastustoiminnan johtokeskustyöskentelyn ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeet

Viranomaisten varautuminen rankkasadetulvatilanteisiin: Pelastustoiminnan johtokeskustyöskentelyn ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeet Viranomaisten varautuminen rankkasadetulvatilanteisiin: Pelastustoiminnan johtokeskustyöskentelyn ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeet Tuomas Raivio Gaia Consulting Oy Sisältö Tulvatilanteet

Lisätiedot

Tulviin varautuminen

Tulviin varautuminen Tulviin varautuminen Ilmastonmuutos ja paikalliset ratkaisut -seminaari 11.10.2012 Mikko Huokuna, SYKE Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesistötulviin Kevättulvat pienenevät ja aikaistuvat Poikkeuksen muodostaa

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 11.10.2011 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan

Lisätiedot

Paloriski-ilmoitus: Ilmeisen paloriskin määrittely, ilmoitusvelvolliset, ilmoitusmenettely

Paloriski-ilmoitus: Ilmeisen paloriskin määrittely, ilmoitusvelvolliset, ilmoitusmenettely Paloriski-ilmoitus: Ilmeisen paloriskin määrittely, ilmoitusvelvolliset, ilmoitusmenettely Miten määritellä paloriski? Ilmeisen paloriskin määrittely tilastojen valossa Toimintakyvyltään alentunut, tupakoiva,

Lisätiedot

Työpajaohjeistus (3/3)

Työpajaohjeistus (3/3) Työpajaohjeistus (3/3) Kysymykset: 1.Miten Suomessa kehitetään: luonnononnettomuusriskien vähentämistä? luonnononnettomuuksiin varautumista? 2.Miten Suomessa toimintaohjelmatyö tulisi organisoida, jotta

Lisätiedot

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä

Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä Salon seudun ryhmän kokous: Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Uskelanjoen vesistössä 27.3.2014 Esityksen sisältö 1. Tietoisku tulvariskien hallinnan suunnittelusta 2. Tulvariskien hallintasuunnitelman

Lisätiedot

Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo

Ajankohtaista Ivalojoen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo Ajankohtaista Ivalojoen riskien hallinnan suunnittelusta Yleisötilaisuus Ivalo 22.1. Lapin ELY-keskus/ Ympäristö ja luonnonvarat/ Vesivarayksikkö 18.3. Esityksen sisältö Tulvien toistuvuuden termistö Tulvariskien

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013

RAKENNUSVALVONTA. Krista Niemi 27.2.2013 Krista Niemi 27.2.2013 Kosteudenhallinnalla tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joilla pyritään estämään haitallisen kosteuden kertyminen rakennukseen Kosteudenhallinnan tavoitteena on Estää kosteusvaurioiden

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Väestönsuoja

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Väestönsuoja Väestönsuoja Väestönsuoja Normaalioloissa varasto harrastetila yms. Käyttökuntoon laitto tarvittaessa 24 tunnissa suunnitelma suojan kuntoon saattamisesta suojan huolto vuosittain Siirtyminen suojaan suojaudutaan

Lisätiedot

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio

MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN. Heli Kallio MATKAILUN VERTAISPALVELUIDEN VAKUUTTAMINEN Heli Kallio 21.3.2017 VAI VAKUUTTAMATTOMUUS? MATKAILUN VERTAISPALVELUJA Majoitus Liikkuminen Ruokailu Elämykset Airbnb HBB Uber Shareit Blox Car Bonappetour Rentaguide

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2018 Siikaisten kunnassa

Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2018 Siikaisten kunnassa Hulevesitulvariskien alustava arviointi 2018 Siikaisten kunnassa Aihe: Hulevesitulvariskien alustava arviointi Alue: Siikaisten kunta Tekijä(t): Anne Järvenranta Pvm: 14.11.2018 Tunnus ja diaarinumero:

Lisätiedot

Vantaan hulevesi- ja vesistötulvien hallinta. Antti Auvinen 20.10.2015

Vantaan hulevesi- ja vesistötulvien hallinta. Antti Auvinen 20.10.2015 Vantaan hulevesi- ja vesistötulvien hallinta Antti Auvinen 20.10.2015 SISÄLTÖ KÄSITTEITÄ... 3 1. JOHDANTO... 4 2. TULVIIN LIITTYVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ JA OHJEISTUS... 6 2.1. LAKI TULVARISKIEN HALLINNASTA... 6

Lisätiedot

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Häme 9.4.2018 HAMELY/1444/2017 Liitteet 3 EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Raasepori, Tenhola Kohdenumero h, k, kph, 356,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Raasepori, Tenhola Kohdenumero 553251 4 h, k, kph, 356,0 m² Kov. 1948 Energialuokka e-tod. Mh. 298 000,00 Vh. 298 000,00 Trollshovdantie 30. Mahdollisuuksien kiinteistö, tässä löytyy 4 asuntoa

Lisätiedot

Torju arjen vaaratilanteet

Torju arjen vaaratilanteet Koti- ja vapaa-ajan tapaturma sattuu vuosittain noin 700 000 suomalaiselle. Kuolemaan näistä johtaa vuosittain noin 2 700. Torju arjen vaaratilanteet Tavallinen arkipäivä sisältää monia vaaratilanteita.

Lisätiedot

136,0 m², 5h, k, kph,...,

136,0 m², 5h, k, kph,..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella

Lisätiedot

HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI ORIVEDEN KAUPUNGIN ALUEELLA, 2. KIERROS

HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI ORIVEDEN KAUPUNGIN ALUEELLA, 2. KIERROS ORIVEDEN KAUPUNKI TEKLA 18.4.2012 49/2012 29.3.2012 TEKLA 20.6.2012 Tekniikka- ja ympäristöpalvelut 66/12 TEKLA 1.11.2018 25.10.2018 79/2018 HULEVESITULVIEN ALUSTAVA ARVIOINTI ORIVEDEN KAUPUNGIN ALUEELLA,

Lisätiedot

Rakennustutkimus RTS Oy

Rakennustutkimus RTS Oy Rakennustutkimus RTS Oy HELMIKUU 2012 / ASTA-MESSUT KÄDETTÖMYYS KASVAA PIENRAKENTAMISESSA Viime vuonna omakotirakentamista aloitettiin 11 700 asuntoa. Tästä tuottajamuotoisen rakentamisen osuus oli 1 700

Lisätiedot

Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11.

Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11. Myrskyt ja muuttuva politiikka- miten varautua tulevaisuuden riskeihin maatiloilla. 27.11.2013 Myrskyt 2010. Miten selvittiin Eino-myrsky 17.11.2013 Pelastusviranomaisen rooli myrskytuhoissa Pelastuslain

Lisätiedot

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen

Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset. Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Jätehuoltotilojen paloturvallisuusmääräykset Kuopio 14.2.2013 Pohjois-Savon pelastuslaitos Johtava palotarkastaja Ilkka Itkonen Pelastuslain 379 / 2011velvoitteet 1. Yleiset velvollisuudet 4 Jokaisen on

Lisätiedot

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Omakotitalo. Raasepori, Tammisaari Kohdenumero h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Raasepori, Tammisaari Kohdenumero 598717 4 h, k, s, kellaritilat, 112,0 m²/223,0 m² Kov. 1964-2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 158 000,00 Rusthollintie 6. Viihtyisä omakotitalo kauniilla rinnetontilla

Lisätiedot

Pientalorakentajan opas

Pientalorakentajan opas Pientalorakentajan opas 1. Ota rohkeasti yhteyttä Forssan Verkkopalvelut Oy:n henkilökuntaan Saat neuvoja ja opastusta sähköistyksen ja tarvittavan sähköliittymän toteuttamisesta. Samalla varmistat sähkön

Lisätiedot

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+s/psh+autot.+pannuh.+varastot+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov.

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+s/psh+autot.+pannuh.+varastot+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero 573964 Oh+k+mh+wc+s/psh+autot.+pannuh.+varastot+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. 1963 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 69 500,00 Jokamiehentie 4. Pienen perheen

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

Mikkeli, Kantala Kohdenumero h,tupa-keittiö,veranta, 65,0 m²/80,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Mikkeli, Kantala Kohdenumero h,tupa-keittiö,veranta, 65,0 m²/80,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vapaa-ajan asunto Mikkeli, Kantala Kohdenumero 618885 3h,tupa-keittiö,veranta, 65,0 m²/80,0 m² Kov. 1950-1950 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 000,00 Eteläkankaantie 84. Sähköistetty kuivanmaan mökki, vaikka

Lisätiedot

Helsinki, Tapaninkylä Kohdenumero h+k+s+kph+wc+at+varasto, 114,0 m²/139,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh.

Helsinki, Tapaninkylä Kohdenumero h+k+s+kph+wc+at+varasto, 114,0 m²/139,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh. Omakotitalo Helsinki, Tapaninkylä Kohdenumero 601107 3h+k+s+kph+wc+at+varasto, 114,0 m²/139,0 m² Kov. 1970-1971 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 269 000,00 Vallesmannintie 26 A. Heti vapaa. Hyvällä pohjaratkaisulla

Lisätiedot

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle

OPAS OMAKOTITALON. rakentajalle OPAS OMAKOTITALON rakentajalle RAKENTAJAN 1. Tämän oppaan tarkoituksena on antaa oleellisimpia neuvoja omakotitalorakentajalle sähköistämiseen liittyvissä asioissa. Tarkempia tietoja sähköliittymän rakentamisesta,

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

tulvariskin hallintasuunnitelman keskustelutilaisuus Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi

tulvariskin hallintasuunnitelman keskustelutilaisuus Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi Kemijoen vesistöalueen tulvariskin hallintasuunnitelman keskustelutilaisuus Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Rovaniemi 31.1.2013 Rovaniemellä merkittävä riski Rovaniemi yksi Suomen vaikeimmista tulvariskialueista

Lisätiedot

Uusi opas alimpien suositeltavien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi

Uusi opas alimpien suositeltavien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi Uusi opas alimpien suositeltavien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi Rakentamisen ohjauksen seminaari 13.11.2013 22.11.2013 1 Ympäristöopas 52 - Suositus alimmista rakentamiskorkeuksista (1999) Ympäristöhallinnossa

Lisätiedot

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+alakerrassa psh/s+autotalli+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov.

Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero Oh+k+mh+wc+alakerrassa psh/s+autotalli+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. Omakotitalo Jämsä, Jämsänkoski Myllymäki Kohdenumero 633599 Oh+k+mh+wc+alakerrassa psh/s+autotalli+yläkerta, 59,0 m²/119,0 m² Kov. 1963 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 49 000,00 Jokamiehentie 4. Pienen perheen

Lisätiedot

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti.

TURVALLISESTI KODISSANI. Oma turvallisuuteni. Valitse kyllä tai ei. Tiedän hätänumeron. Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Oma turvallisuuteni Valitse kyllä tai ei. TURVALLISESTI Tiedän hätänumeron. kyllä ei KODISSANI Säilytän puhelinta paikassa, josta löydän sen helposti. Huoneessani on toimiva palovaroitin. Tiedän, mitä

Lisätiedot

Pielavesi, Pielavesi Kohdenumero h,k,et,2xwc,khh,ph,s, 120,0 m²/142,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Pielavesi, Pielavesi Kohdenumero h,k,et,2xwc,khh,ph,s, 120,0 m²/142,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Pielavesi, Pielavesi Kohdenumero 649360 5h,k,et,2xwc,khh,ph,s, 120,0 m²/142,0 m² Kov. 2001 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 147 000,00 Pajutie 4. Mainio koti lapsiperheelle Pielavedellä! Rauhallinen

Lisätiedot

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI

KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI KYLÄTURVALLISUUDEN INFOILTA PIELAVESI 1.10.2012 Paloriskit, omatoiminen varautuminen ja valvontasuunnitelmat Paavo Tiitta riskienhallintapäällikkö Pohjois-Savon pelastuslaitos paavo.tiitta@kuopio.fi 044

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla KYRÖNJOEN TULVATYÖPAJA III 31.1.2014, KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla VE1 Pengerrysalueiden muutos 1/50 1/100 1/250 hyvä hyvä/ koht huono Muut alueet

Lisätiedot

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo

Loppuuko Loimijoesta vesi. HAMK Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo Loppuuko Loimijoesta vesi HAMK 4.5.2019 Tammelan Pyhäjärven Kuivajärven Suojeluyhdistys ry Matti Salo Loppuuko Loimijoesta vesi Ei lopu, mutta Pyhäjärvestä ja Kuivajärvestä loppuu, ellei jotain tehdä!

Lisätiedot

Huoletonta asumista talvipakkasilla

Huoletonta asumista talvipakkasilla J Ä ÄT Y M ÄTÖ N V E S I J O H TO J Ä ÄT Y M ÄTÖ N S U OJA P U T K I Huoletonta asumista talvipakkasilla 12 2010 10002 Uponor Supra Plus -jäätymätön vesijohto Uponor Supra Plus on eristetty ja lämmitetty

Lisätiedot

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI

HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVA ARVIOINTI IKAALISTEN KAUPUNKI 16.11.2011 Sisältö 1 TAUSTA... 2 2 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN PERUSTEET... 2 3 HULEVESITULVARISKIEN ALUSTAVAN ARVIOINNIN TOTEUTUS...

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden riskit ja vakuuttaminen. Luvat ja turvallisuus kuntoon infopäivä 15.5.2012

Yleisötilaisuuden riskit ja vakuuttaminen. Luvat ja turvallisuus kuntoon infopäivä 15.5.2012 Yleisötilaisuuden riskit ja vakuuttaminen Tunnistaminen, arvioiminen ja hallinta Luvat ja turvallisuus kuntoon infopäivä 15.5.2012 Marko Merontausta RISKIENHALLINTA Riskienhallinnalla tarkoitetaan kaikkea

Lisätiedot

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen

Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen PALAUTEKOOSTE UUDELY/11195/2017 12.09.2018 Kuulemisen palautekooste, tulvariskien alustavan arvioinnin ja merkittävien tulvariskialueiden nimeämisen tarkistaminen Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS

RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS RAPORTTI NISSNIKUN ALAKOULU HAJUHAITTASELVITYS Raportti 2 (5) Sisällys 1 Tarkastuksen yleistiedot... 3 1.1 Kohde ja tilaaja... 3 1.2 Tekijä ja ajankohta... 3 1.3 Tarkastuksen tavoite ja tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja

Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta. Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Kiinteistöjen arvonlisäverotuksesta Anne Korkiamäki Ylitarkastaja Myyntimaan määräytymisestä, yleissäännökset Arvonlisäveroa suoritetaan liiketoiminnan muodossa Suomessa tapahtuvasta tavaran ja palvelun

Lisätiedot

Asunto Oy Siltakyläntie 2

Asunto Oy Siltakyläntie 2 TURVALLISUUS- ja PELASTUSSUUNNITELMA Kiinteistön nimi Asunto Oy Siltakyläntie 2 1. Johdanto Suunnitelman tekemisestä on säädetty pelastuslaissa (468/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa pelastustoimesta

Lisätiedot

V U O K R A S O P I M U S

V U O K R A S O P I M U S V U O K R A S O P I M U S Kuninkaanlähteenkatu 4 38700 Kankaanpää y-tunnus 2110898-5 Yhteyshenkilö: Raimo Suominen, isännöitsijä, Realia Isännöinti Oy, puh. 010 228 7463, raimo.suominen@realia.fi Yrityspalvelut

Lisätiedot

MONIMUOTOISET TULVAT

MONIMUOTOISET TULVAT MONIMUOTOISET TULVAT - tulviin liittyviä ilmiöitä ja käsitteitä - Ulla-Maija Rimpiläinen Vantaan I tulvaseminaari: Tulvat ja niiden vaikutukset Vantaan uusi valtuustosali ma 19.11.2012 klo 12:30 16:00

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen vaikutus rakennettuun ympäristöön

Ilmastonmuutoksen vaikutus rakennettuun ympäristöön Ilmastonmuutoksen vaikutus rakennettuun ympäristöön Taina Koivistoinen ja Katariina Oinas 10.4.2008 Ilmansuojelun perusteet 2008 tiivistelmä Finadapt raportista nro 9 Ilmastonmuutos ja rakennettu ympäristö

Lisätiedot

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112

Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 lähde / www.pelastustoimi.fi Kiireellisessä hätätilanteessa soita 112 Soita hätäpuhelu itse, jos voit. Kerro, mitä on tapahtunut. Kerro tarkka osoite ja kunta. Vastaa sinulle esitettyihin kysymyksiin.

Lisätiedot

Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen täyttää)

Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen täyttää) KIINTEISTÖTIETOJEN ILMOITUSLOMAKE / HAJA-ASUTUSALUE 1 / 5 KIINTEISTÖN (MAA-ALUEEN) TIEDOT, 1 TONTTI / LOMAKE Kiinteistötunnus: 831- Katuosoite: Kiinteistölle on osoitenumerokyltti: kyllä ei (Viranomainen

Lisätiedot

Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00

Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero h+kk+s, 54,5 m² Kov Energialuokka C Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Jyväskylä, Korpilahti Kohdenumero 574222 2h+kk+s, 54,5 m² Kov. 2015 Energialuokka C Mh. 154 000,00 Vh. 154 000,00 Joensuuntie 1. Korpilahden uudet kerrostalokodit ovat nyt myynnissä. Turvallinen,

Lisätiedot

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Imatra, Ukonniemi Kohdenumero 639587 3h,kt,s, 90,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Vh. 207 000,00 Saalinkikuja 5. Tyylikäs ja tasokas lomahuoneisto Saimaa-näkymin Imatran

Lisätiedot

Luumäki, Kohdenumero h,k,s, 93,0 m²/100,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00

Luumäki, Kohdenumero h,k,s, 93,0 m²/100,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Omakotitalo Luumäki, Kohdenumero 631387 3h,k,s, 93,0 m²/100,0 m² Kov. 1952 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 99 000,00 Hietamiehentie 80. Uudistettu koti ja vehreä puutarhapiha maaseudun rauhassa, kuitenkin

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri puh:

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri   puh: Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille 2018 Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri email: sanna.torvela@ouka.fi, puh: 046 922 2314 Oulun Vesi liikelaitos Kasarmintie 29, PL 35, 90015 Oulun kaupunki

Lisätiedot

Omakotitalo. Kaarina, Hulkkio Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 101,5 m²/101,5 m² Kov Energialuokka C Mh.

Omakotitalo. Kaarina, Hulkkio Kohdenumero h,k,ph,s,khh,erill.wc, 101,5 m²/101,5 m² Kov Energialuokka C Mh. Omakotitalo Kaarina, Hulkkio Kohdenumero 600774 4h,k,ph,s,khh,erill.wc, 101,5 m²/101,5 m² Kov. 2018 Energialuokka C Mh. 261 500,00 Kaijalankatu 7. NYT HELPOSTI JA VAIVATTOMASTI UUTEEN OMAKOTITALOON ilman

Lisätiedot

TURVALLISEEN HUOMISEEN

TURVALLISEEN HUOMISEEN TURVALLISEEN HUOMISEEN perheen pelastautumissuunnitelma 1 Poistu palavasta rakennuksesta, mutta älä mene savuun! Tulipalo yllättää aina, ja huonetilaan alkaa heti muodostua tultakin vaarallisempaa savua.

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot