Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!"

Transkriptio

1 1907. Edusk. Väst. Esitys N:o 19. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Koska se aika, joksi Suomen Valtiosäädyt vuosien väliaikaisilla valtiopäivillä hyväksyivät suostuntavtron mallasjuomain valmistamisesta, päättyy 1907 vuoden

2 Edusk. Väst. Esit. N:o 19. lopussa, on Teidän Keisarillinen Majesteettinne antanut Eduskunnalle armollisen esityksen samanlaisen veron suorittamisesta vuonna Armolliseen esitykseen sisältyy kaksi lakiehdotusta: toinen koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta vuonna 1908 ja toinen mallasjuomain tehdasmaista valmistusta. Välttämättömältä on näyttänyt tämän yhteydessä ottaa käsiteltäväksi myöskin mietojen mallasjuomien kaupan järjestäminen erinäisellä lailla. Edellinen armolliseen esitykseen sisältyvistä lakiehdotuksista muuttaa tuntuvasti nykyänsä noudatettavia määräyksiä siinä kohdin, että tähän asti suoritettu vero, l markka kultakin kymmeneltä kilogrammalta valmistukseen käytettyjä maltaita, ehdotetaan korotettavaksi 3 markaksi, jonka ohessa suurempain panimojen suoritettavat lisäveron määrät, 10 ja 25 penniä kymmeneltä kilogrammalta kulutettuja maltaita, korotettaisiin 15 ja 40 penniksi. Esitys ilmoittaa korotuksen tarkoitukseksi oikeamman suhteen aikaansaamisen väkiviinajuomien ja väkevämpien mallasjuomien verotuksessa, koska molemmat ovat ylellisyystavaraa ja käytetään juovutusaineena. Tunnustaen tämän näkökohdan merkityksen Eduskunta puolestaan on katsonut epävarmaksi, voiko mallasveron korottamisella suuremmassa määrässä vaikuttaa mallasjuomain kulutukseen. Lainsäätäjän on käytettävä toisia keinoja voidakseen tehokkaasti ehkäistä alkoholin väärinkäyttöä. Mallasjuomaveron tarkoituksena onkin etupäässä valtion rahatarpeitten tyydyttäminen. Tähän nähden on nyt käsiteltävänä olevaa kysymystä tarkastettava lähinnä valtiotulojen kannalta, varsinkin kun valtiovaraston asema tällä kertaa asettaa tuntuvasti lisääntyneitä vaatimuksia suostuntarahastolle.

3 1907. Edusk. Väst. Esit. N:o Armollisessa esityksessä lasketaan ehdotetun mallasveron v tuottavan 1,200,000 markkaa brutto, josta 500,000 markkaa on arvioitu ehdotetun veronkorotuksen tulokseksi. Eduskunta on katsonut että tästä verotusesineestä voidaan saada suurempikin lisäys valtion rahatarpeen tyydyttämiseksi, ja päättänyt korottaa mallasjuomain valmistamisesta suoritettavan pohjaveron 4 markaksi kultakin kymmeneltä kilogrammalta siihen käytettyjä maltaita. Sitä vastoin on arveltu lisämaksujen voivan pysyä esityksen mukaan 15 ja 40 penninä. Tätä päätöstä tehdessään Eduskunta ei ole jättänyt huomioon ottamatta, että m allasveron korotus voisi erityisesti kohdata joitakuita maaseudulla olevia pienenlaisia panimoita. Mutta tuommoista muuttuvain olosuhteiden epätasaista vaikutusta ei verotuksessa voi milloinkaan täydellisesti välttää. Enimmältä osalta korotus suuremman hinnan muodossa siirtyykin kuluttajain maksettavaksi. Sitä paitsi olut meikäläisissä oloissa on katsottava terveydelle vahingolliseksi ylellisyysaineeksi, mikä myöskin puoltaa veron korottamista. Enemmän huomiota ansaitsee arvelu, että korotettu vero voisi aikaansaada maan rajain ulkopuolella valmistetun tavaran tuonnin lisääntymisen, varsinkin jos valmistusveron palautus tai vientipalkkio, milloin mallasjuomaa toiseen maahan viedään, helpottaisi ulkoatuotujen mallasjuomain kilpailua oman maan valmisteiden kanssa. Eduskunnan tekemä korotus ei kuitenkaan anna aihetta tähän pelkoon, sillä vero tulee päätöksen mukaan nousemaan 10 Ya penniin litraa kohti, kun sen sijaan tulli Venäjältä, joka tuontimaana on edullisimmassa asemassa, nousee 11 Ya penniin. Esitettyjen lakiehdotusten pääkohtia on kysymys mietojen mallasjuomain verottamisesta tai verosta vapauttamisesta ynnä sellaisten juomain valmistuksen valvonnasta, joka viimemainittu jo pitemmän aikaa on ollut päiväjärjestyksessä.

4 Edusk. Väst. - Esit. N:o 19. Harkitessaan näitä kysymyksiä on Eduskunta pitänyt silmämääränään mallasjuomateollisuuden suuntaamista sellaista kehitystä kohti, että todella hyvien ja samalla päihdyttämättömien eli mietojen mallasjuomain valmistaminen voittaisi alaa, jotta etenkin vähävaraisille kävisi yleisemmin mahdolliseksi kohtuullisella hinnalla hankkia itselleen ravitsevaa ja virkistävää juomaa. Sen ohessa on ollut tarkoituksena saada mahdollisimman laajalti aikaan siirtyminen olutteollisuudesta mietojen mallasjuomain valmistamiseen, koska siten tuntuvasti helpotettaisiin yleisen kieltolain voimaan saattamista. Edellisen tarkoitusperän saavuttamiseksi on mietojen mallasjuomain valmistukseen käytettyjen raaka-aineiden verottamista mikäli mahdollista vältettävä, samalla kuin näidenkin mallasjuomain valmistus on asetettava tarpeellisen valvonnan alaiseksi. Puheenaolevaan verotuskysymykseen katsoen on selvä, että vapautus mallassuostunnasta on myönnettävä niille juomatehtaille, joissa valmistetaan yksinomaan mietoja mallasjuomia. Sitävastoin ei ole havaittu olevan syytä saman edun myöntämiseen sille mietojen juomain valmistukselle, joka tapahtuu väkevienkin mallasjuomain valmistusta harjoittavassa juomatehtaassa. Syystä saattaa nimittäin epäillä, salliiko meillä noudatettu mallasverojärjestelmä täydentävien valvontatoimenpiteittenkään avulla veroteknillisessä suhteessa tyydyttävällä varmuudella erottaa toisistaan samassa tehtaassa verovelvollista ja verosta vapaata valmistusta. Sitä paitsi on tässä otettava huomioon muutamat muutkin asianhaarat. Parempine koneineen ja laitteineen sekä ylipäätään siihen suurempaan ammattitaitoon nähden, jolla oluttehtaita hoidetaan, kykenevät ne supistamaan miedon mallasjuoman tuotantokustannukset suhteellisesti vähempään, kuin mikä alkeellisemmissa juomatehtaissa on mahdollista. Ja jos kaljan valmistus oluttehtaissa lakkaisi, kohottaisi tämä seikka todennäköisesti joko varsinaiset kaljatehtaat kukoistukseen tai pakottaisi pienemmät oluttehtaat siirtymään yksinomaan kaljan valmistamiseen.

5 1907. Edusk. Väst. Esit. N:o Armollisessa esityksessä on ehdotettu, että väkevän ja miedon mallasjuoman väliseksi rajaksi määrättäisiin 2,5 volyymiprosentin alkoholipitoisuus. Kun kuitenkin tämä raja raittiusnäkökantaa silmällä pitäen on katsottu jossain määrin liian korkeaksi, on se alennettu 2 volyymiprosentiksi, joka vastaa 5 / 0 ekstraktipitoisuutta Ballingin asteikon mukaan. Niinikään edellytetään armollisessa esityksessä, että mietojen mallasjuomain valmistuksessa olisi sallittava, ennen hiivan panemista, käyttää raaka-aineena imeltämätöntä viljaa sekä lisäkkeenä, määrätyillä rajoituksilla ja ehdoilla, sokeria. Mutta vaikkakin ruokosokeri ravintoarvoonsa nähden vastaa mallassokeria, täytyy huomata, että käyttämällä edellistä, joka on melkoista imelämpää kuin mallassokeri, riistettäisiin yleisöltä mahdollisuus maun avulla arvostella eri juomain vierrepitoisuutta eli niiden ravintoarvoa toistensa rinnalla. Kun sitäpaitsi yleensä sijaisaineiden ja lisäkkeiden salliminen tuntuvasti vaikeuttaisi mallasjuomain valmistuksen valvontaa, on nykyään voimassa oleva sijaisaineiden käyttämiskielto näyttänyt olevan pysytettävä ja täydennettävä säännöksellä, joka tarkoittaa sakariinin tai muiden imeläin aineiden käyttämisen ehkäisemistä. Yllämainittuja yleisiä periaatteita noudattaen on Eduskunta erinäisissä kohdin havainnut tarpeelliseksi muuttaa esitykseen sisältyviä lakiehdotuksia. Mitä tulee lakiin puheenalaisesta suostunnasta, on siinä, koska veronalaisuus ei riipu yksinomaan siitä, käytetäänkö maltaita väkevän vai miedon juoman valmistamiseen, täytynyt tehdä ero veronalaisten ja verosta vapaiden mallasjuomatehtaitten välillä ja on sen vuoksi l :ään lisätty sanotussa suhteessa tarpeellinen määritelmä. Esityksen 2 säätää jokaisen panimon vuosittain suoritettavaksi vähimmäksi veroksi 1,500 markkaa. Pohjaveron lisäys vaatii kuitenkin korottamaan alinta rajaa, ja on se pantu 3,000 markaksi. Muut tähän lakiehdotukseen tehdyt muutokset

6 Edusk. Väst. - Esit N:o 19. seuraavat edellämainituista periaatteista tai ovat muodollista laatua. Lakiehdotuksessa mallasjuomain tehdasmaisesta valmistuksesta on alkoholirajan määrääminen 2 %:ksi ja siitä johtunut vierreväkevyyden suhteellinen alentaminen vaikuttanut muutoksia l ja 3 :ään. 2 :ään otettu määräys kunnallisviranomaisten ratkaisuvallasta uusien olutpanimoiden perustamiseen nähden on tähän asti ollut 24 päivänä tammikuuta 1902 annetussa armollisessa asetuksessa, joka sisältää muutoksen erinäisiin mallasjuomain myymistä ja anniskelua koskeviin määräyksiin, mutta oikeampi on, että asetuksen l :n l mom. nimenomaan kumotaan lailla mallasjuomain valmistuksesta; tämän mukaan esityksen 18 (nyt 16) on muodostettu uudestaan. Muutamat esityksessä tavattavat määräykset johtuvat siitä, että oli tarkoitus sallia veronalaisten ja verottomien raakaaineitten käyttämistä samassa tehtaassa, ja on ne voitu poistaa. Ehdotettujen rangaistusmäärien korottaminen on pidetty tehokkaana keinona veronkavalluksen estämiseksi. Tässä tarkoituksessa on 15 (nyt 13) :n säännökset muutettu vuoden verotuloja arvioitaessa on edellytetty kulutuksen vuonna 1908 pysyvän kutakuinkin yhtä suurena, kuin lähinnä edellisenä aikana. Arvaamattomain mahdollisuuksien varalta sekä senkin vuoksi, että ennen veronkorotuksen voimaanastumista olutta valmistettaneen tavallista runsaammat määrät varastoihin pantavaksi, on Eduskunta noudattamalla varovaisuuden vaatimuksia laskenut 1908 vuoden verotulon ainoastaan 2 miljoonaksi markaksi. Esitetyn perusteella sekä katsoen mallasjuomain valmistamisesta suoritettavan suostuntaveron tarpeelliseksi saa Eduskunta alamaisesti ilmoittaa,

7 1907. Edusk. Väst. Esit. N:o että Eduskunta puolestaan on hyväksynyt näin kuuluvan lain: Laki suostuntaverosta mallasjuomain valmistamisesta vuonna l Veronalaisia tämän lain mukaan ovat ne juomatehtaat, joissa väkeviä mallasjuomia valmistetaan. Mallasjuomain valmistamisesta veronalaisessa juomatehtaassa on 1908 vuoden aikana suoritettava suostuntaveroa neljä markkaa kultakin kymmeneltä kilogrammalta siihen käytettyjä maltaita. Jos veronalaisessa juomatehtaassa vuoden kuluessa mallasjuomain valmistukseen käytetään maltaita enemmän kuin 50,000 kilogrammaa, kannetaan viidentoista pennin lisämaksu kultakin kymmeneltä kilogrammalta maltaita, joka siinä käytetään yli sanotun määrän ja aina 150,000 kilogrammaan asti, sekä neljäkymmentä penniä jokaiselta kymmeneltä kilogrammalta maltaita, joka vuoden kuluessa käytetään päälle 150,000 kilogramman. 2. Jos veronalaisessa juomatehtaassa vuoden kuluessa ei ole käytetty mallasjuoman valmistamiseen niin paljon maltaita, että suostuntamaksu l :n mukaan nousisi 3,000 markkaan, on tämä määrä kuitenkin suoritettava. Helpotusta tässä kohden voipi asianomainen senaatin toimituskunta myöntää, jos valmistaja kesken vuotta on alkanut tai lopettanut liikkeensä tahi tehdas muuten, vahingonvalkean tai muun tapaturman tähden, on pitemmän ajan vuotta ollut toimettomana. Suostuntaveroa on maksettava, kunnes valmistaja on väkevän mallasjuoman valmistuksen lakkaamisesta tehnyt ilmoituksen läänin kuvernöörille.

8 Edusk. Väst. Esit. N:o Suoritettu suostuntavero annetaan takaisin mallasjuomasta, joka a) viedään maasta; b) valmistaessa tai sen jälkeen on niin pilaantunut, että sitä, luotettavan selvityksen mukaan, ei sovi nautittavaksi käyttää. 4. Juomatehdas ja valmistettu tavara suostuntaveron maksamisesta. ovat panttina 5. Siitä, mitä väkevillä mallasjuomilla tarkoitetaan, sekä mallasjuoman valmistamisesta ja silmälläpidosta veronalaisessa tehtaassa, on voimassa mitä niistä on erittäin säädetty. 6. Senaatin asiana on antaa niitä tarkempia määräyksiä, jotka suostuntaveron maksuunpanoon ja kantamiseen sekä tämän lain käyttämiseen nähden muuten havaitaan tarpeellisiksi. Samoin Eduskunta saa alamaisuudessa ilmoittaa: että Eduskunta puolestaan on hyväksynyt näin kuuluvan lain:

9 1907. Edusk. Väst. Esit. N:o 19. Laki mallasjuomain tehdasmaisesta valmistuksesta. l Miedoksi kutsutaan tässä laissa mallasjuomaa, joka -f-15 Celsiuksen asteisena ei sisällä enempää kuin kaksi volyymiprosenttia alkoholia ja joka sen ohella joko on sellaisella vierteellä valmistettua, jonka ekstraktipitoisuus hiivaa pantaessa ei ole suurempi kuin viisi prosenttia Ballingin asteikon mukaan, taikka, jos sen vierreväkevyys hiivaa pantaessa on noussut tätä rajaa ylemmäksi, on ollut sellaisen erityisen käsittelyn alaisena, ettei se voi saavuttaa korkeampaa kuin yllämainitun alkoholipitoisuuden. Muut mallasjuomat pidetään väkevinä. 2. Väkevien mallasjuomain valmistusta varten älköön panimoa perustettako, ellei kaupungissa kaupunginvaltuusto tahi, missä sitä ei ole, raastuvankokous ja maalla kuntakokous tai kunnanvaltuusto ole antanut siihen suostumustansa. Sitä vastoin on jokaisella lupa valmistaa mietoja mallasjuomia. 3. Joka aikoo mallasjuomia valmistaa, ilmoittakoon sen vähintään kuusi viikkoa ennen valmistuksen alkamista kirjallisesti läänin kuvernöörille, oheenliittäen selvityksen: a) valmistajan postiosotteesta ja paikasta, jossa panimo sijaitsee, sekä, jos on aikomus valmistaa väkevää mallasjuomaa, myöskin siitä, että panimo on laillisesti perustettu; b) niistä vuoden ajoista, joina valmistusta tullaan harjoittamaan; c) asiamiehestä, joka valmistajan poissa ollessa edustaa häntä tarkastusasioissa; sekä d) mitä lajia mallasjuomia on aikomus valmistaa ja, jos valmistus tarkoittaa mietoa mallasjuomaa, onko vierre-

10 Edusk. Väst. Esit. N:o 19. väkevyys hiivaa pantaessa aiottu viittä prosenttia suuremmaksi. Jos on tarkoitus valmistaa mietoja mallasjuomia, joiden alkuperäinen vierreväkevyys on suurempi kuin viisi prosenttia, on ilmoitukseen sitä paitsi liitettävä todistus siitä, että ne erityiset toimenpiteet, joita on aikomus käyttää panimossa alkoholipitoisuuden estämiseksi nousemasta yli kahden prosentin, ovat saaneet teollisuushallituksen hyväksymisen. Ilmoituksen tekemisestä antakoon kuvernööri kahden viikon kuluessa todistuksen, joka sisältää myöskin 3 :n mukaisesti ilmoitukseen liitetyt tiedot. 5. Jos mallasjuomain valmistus lakkaa pitemmäksi ajaksi kuin kuudeksi kuukaudeksi, on se viimeistään kolme viikkoa ennen liikkeen lakkaamista ilmoitettava kuvernöörille, jonka tulee tästä ilmoituksesta antaa tieto asianomaiselle kontrollöörille ja poliisiviranomaisille. Jos valmistus lakkaa pitemmäksi kuin yhden vuoden ajaksi, katsotaan liike lopetetuksi. 6. Valmistajan vastuulla on kussakin panimossa pidettävä päiväkirjaa, joka on tehty senaatin antamien määräysten mukaan, ollen valmistaja velvollinen asianomaisten vaatimuksesta valallaan vahvistamaan siinä olevien tietojen todenperäisyyden. 7. Väkevien mallasjuomain valmistusta varten aiottuun panimoon tahi siihen kuuluvaan rakennukseen on valmistajan asetettava sekä sen jälkeen kunnossa pidettävä automaatisella mallasmittarilla varustettu mylly tai rouhin, jonka kuvernööri, saatuansa siitä selitelmän, on hyväksy-

11 1907. Edusk. Väst. - Esit. N.o nyt. Tätä koskeva hakemus tulee kuvernöörin ottaa tutkittavakseen kahden viikon kuluessa siitä, kun se on hänelle annettu. Juomanpanossa käytettäviä maltaita älköön muualla rouhittako kuin panimon omassa, sellaisella mallasmittarilla varustetussa myllyssä tahi rouhimessa. 8. Mallasjuomain valmistuksessa älköön käytettäkö muita aineita maltaiden sijasta, älköönkä myöskään sakariinia tai muita imeliä aineita. 9 - Tämän lain säännökset eivät koske kotipanoisia, ainoastaan oman kotiväen tai omien palvelijain avulla ja taloustöitä varten tavallisuuden mukaan sisustetuissa rakennuksissa valmistettuja mallasjuomia. 10. Panimosta saa mietoa mallasjuomaa, ellei ostaja sitä nouda avoimessa astiassa, antaa ainoastaan astioissa, joissa on panimon nimi ja sanat: «Mietoa mallasjuomaa". Kun sellainen juoma on pullossa, voidaan tämä merkitä korkille taikka pulloon kiinnitetylle nimilipulle. 11 Tämän lain noudattamista sekä panimoiden silmälläpitoa hoitavat lähinnä ylikontrollöörin valvonnan alaiset kontrollöörit, joita asianomainen kuvernööri, vaadittuaan ylikontrollöörin lausunnon, asettaa tarpeellisen määrän. Jokaisen mallasjuomain valmistajan tulee sallia kontrolliviranomaiselle pääsy kaikkiin panimon osiin ja siihen kuuluviin huoneustoihin sekä korvauksetta hankkia hänen tarvitsemansa työkalut ynnä apua maltaiden, vierteen ja valmiin juoman kontrollipunnitsemiseen ja mittaukseen sekä astioiden mittaukseen ynnä muuhun. Panimossa, jossa valmistetaan väkeviä mallasjuomia, ovat sitäpaitsi

12 Edusk. Väst. - Esit. N:o 19. panimon kaikki myyntipäiväkirjat vaadittaessa pidettävät kontrolliviranomaisen saatavissa. 12. Se, joka valmistaa mallasjuomaa verostavapaassa tehtaassa, suorittaa panimon silmälläpidosta johtuvien kustannusten korvaamiseksi kaksi penniä kultakin kilogrammalta mallasjuoman valmistamiseen käytettyjä maltaita. 13. Tätä lakia vastaan tehty rikkomus rangaistaan, ellei se käsitä rikosta, josta Rikoslain mukaan on ankarampi edesvastaus, vähintään sadan ja enintään tuhannen markan sakolla. Jos rikkomus on tarkoittanut suostuntaveron kavaltamista, julistettakoon mallasjuomain valmistaja sitä paitsi kelpaamattomaksi panimoliikettä harjoittamaan tai johtamaan. 14. Tätä lakia on aina suomen- ja ruotsinkielinen kappale pidettävä julkipantuna sopivassa paikassa kussakin panimossa. 15. Senaatin asiana on antaa niitä tarkempia määräyksiä ja ryhtyä niihin toimenpiteisiin, joita tämän lain täytäntöönpanoa sekä sen noudattamisen silmälläpitoa varten katsotaan tarvittavan. 16. Tämä laki, jolla kumotaan 24 päivänä tammikuuta 1902 mallasjuomain myymisestä ja anniskelemisesta anne-

13 Edusk. Väst. Esit. N:o tun armollisen asetuksen l :n l mom., tulee noudatettavaksi l päivästä tammikuuta Mietojen mallasjuomain myynti näyttää tästä lähtien olevan vapautettava kaikista näiden juomain leviämistä ehkäisevistä rajoituksista, ja on tästä johtunut, että Eduskunta on katsonut tarpeelliseksi valmistuttaa mainittua asia järjestävän uuden lain. Voimassa olevan elinkeinolain 14 :n säännöksen johdosta, ettei mainittu laki koskenut muun muassa mallasjuomain myyntiä, annettiin tästä asiasta erityinen asetus 2 päivänä huhtikuuta Kun lainsäädännössä ei ole aikaisemmin määrätty rajaa, joka erottaisi väkevät mallasjuomat miedoista, ovat useat äskenmainitun 1883 vuoden ja sitä muuttavain myöhemmin annettujen asetusten määykset koskeneet myöskin mietoja mallasjuomia. Kun mietojen mallasjuomain käsite on tarkoin määritelty, ja este on pantu sille väärinkäytökselle, että sellaisten juomain nimellä voitaisiin myydä päihdyttäviä mallasjuomavalmisteita, on samalla ensinmainittujen juomain myyntiä koskevien määräysten erottaminen mallasjuomain kauppaa yleensä koskevista säännöksistä tullut mahdolliseksi. Tähän erottamiseen näyttää olevankin perusteellista aihetta. Ensiksikin ovat miedot mallasjuomat suurelle yleisölle siksi tärkeä tarveaine, että niiden saantia ei olisi mitenkään vaikeutettava. Kuta tarkempi säännöittely väkevien mallasjuomain kaupan suhteen on, sitä vähemmän asianmukaiseksi käy samojen sääntöjen soveltaminen mietoihin mallasjuomiin. Toiseksi näyttävät yleisen elinkeinolainsäädännön määräykset pääasiassa riittäviltä mietojen mallasjuomain kauppaan nähden. Ainoastaan mikäli on kysymys tämän kaupan saattamisesta alkoholin väärinkäytön ehkäisemiseksi ja ylipäänsä terveydenhoidolliselta kannalta tarpeellisen silmälläpidon

14 Edusk. Väst. Esit. N:o 19. alaiseksi, tarvitaan siitä eri määräyksiä. Sitäpaitsi jäävät kotitekoiset miedot mallasjuomat, joiden myynti ansaitsemistarkoituksessa lienee edelleenkin sallittava, terveydenhoidollisen tarkastuksen ulkopuolelle, ja täytynee siis niiden myynti asettaa saman lain alaiseksi kuin tehdasmaisesti valmistettujen mallasjuomain kauppa. Mietojen mallasjuomain kaupan valvontaan nähden Eduskunta on pitänyt riittävänä, että, samalla kuin vierailla aineilla sekoitetun miedon mallasjuoman kauppa kielletään ja eri rangaistus siitä laissa määrätään, kuntain terveydenhoitoviranomaisille pannaan velvollisuudeksi pitää silmällä sanotusta kaupasta voimassa olevien määräysten noudattamista ja ilmoittaa niiden rikkomisia asianomaisille syyttäjille syytteeseenpanoa varten. Sen nojalla, mitä edellä on sanottu, saa Eduskunta alamaisuudessa ilmoittaa: että Eduskunta on hyväksynyt ja jättänyt Majesteetin armollisesti vahvistettavaksi seuraavan lakiehdotuksen: Laki mietojen mallasjuomain kaupasta. l Sellaista mietoa mallasjuomaa, josta mallasjuomain tehdasmaisesta valmistuksesta päivänä kuuta annetun asetuksen l :ssä säädetään, saakoot pitää kaupaksi kaikki ne, joilla on oikeus harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ja olkoon sellaisesta kaupasta muutoin voimassa, mitä elinkeinoista yleensä on säädetty tahi vastedes säädetään. Mitä edellä on sanottu, koskee myöskin kotitekoisen miedon mallasjuoman kauppaa, jota ansaitsemisen tarkoituksessa harjoitetaan. Tehtaasta saatakoon mietoa mallasjuomaa myydä ilman eri ilmoitusta.

15 1907. Edusk. Väst. Esit. N:o Mietoa mallasjuomaa, jonka valmistuksessa on käytetty muita aineita maltaiden sijasta taikka sakariinia tahi muita imeliä aineita, älköön kaupaksi pidettäkö. Joka tätä vastaan rikkoo, rangaistakoon, ellei siitä Rikoslaissa ole ankarampaa rangaistusta säädetty, korkeintaan kolmensadan markan sakolla, ja olkoon juoma sen lisäksi menetetty. 3. Joka myy tahi kaupittelee mietoa mallasjuomaa, johon hänen tietensä on sekotettu ainetta, jonka alkoholipitoisuus on enemmän kuin kaksi tilavuusprosenttia, rangaistakoon kuten edellisessä :ssä on säädetty, ellei rikos muun lainpaikan mukaan ole ankaramman rangaistuksen alainen. Juoma olkoon menetetty. 4 - Virallisten syyttäjäin ohella ovat asianomaiset terveydenhoitoviranomaiset velvolliset silmälläpitämään tämän lain säännösten noudattamista sekä niitä vastaan tehtyjä rikkomuksia syytteeseenpanoa varten ilmoittamaan; ja olkoon mietojen mallasjuomain kaupan terveyshoidollisessa silmälläpidossa muutoin noudatettava, mitä siitä on erittäin säädetty. 5 - Tämä laki, jonka kautta 2 päivänä huhtikuuta 188a annettu, mallasjuomain myymistä ja anniskelemista koskeva asetus muutoksineen 9 päivältä kesäkuuta 1892,

16 Edusk. Väst. - Esit. N:o päivältä huhtikuuta 1895 ja 24 päivältä tammikuuta 1902, mikäli ne koskevat mietojen mallasjuomain kauppaa, sekä kaikki muut tämän lain kanssa ristiriitaiset määräykset kumotaan, astuu voimaan l päivänä tammikuuta Suomen Eduskunta pysyy alati j. n. e. Helsingissä 2 päivänä marraskuuta Helsinki Helsingin Sentraalikirjapaino.

1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19.

1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. 1907. V. Liitemlet. Esit. n;o 19. Talousvaliokunnan mietintö n:o 4 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta, joka koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta. Valtiovarainvaliokunta,

Lisätiedot

1907. V. M. Esit. N:o 19.

1907. V. M. Esit. N:o 19. 1907. V. M. Esit. N:o 19. Valtiovarainvaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta, joka koskee suostuntaveroa mallasjuomain valmistamisesta. Edellä mainitun armollisen

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Väst. Esitys N:o 23. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee paloviinan valmistamisesta suoritettavaa veroa sekä sanotun veron käyttämistä.

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Väst Esitys N:o 14. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka koskee lakia työstä leipomoissa. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Lisätiedot

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Väst. - Esitys N:o 11. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen varain osottamisesta valtiopäiväkustannusten suorittamiseen. Suurivaltaisin, Armollisin

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista

että liikennerikoksista sakkoihin tuomituista H allituksen esitys Eduskunnalle rangaistusm ääräysm enettelyä koskevan lainsäädännön uudistamisesta ja eräiksi m uutoksiksi tieliikennerikoksia koskevaan lainsäädäntöön. Rangaistusmääräysmenettely, joka

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1989 vp. - HE n:o 212 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp." - HE n:o 126 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arpajaisverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että arpajaisvero suoritettaisiin kokonaisuudessaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta

annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

1984 vp. -HE n:o 140

1984 vp. -HE n:o 140 1984 vp. -HE n:o 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan korotettavaksi kiinnityksen tai maksun saamiseksi oikeuteen

Lisätiedot

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa

S ÄÄ N N ÖT. Kalastuskunnan osakkaalla on valta luovuttaa toiselle henkilölle oikeutensa kalastaa Heinolan maalaiskunnan Siltasen kalastuskunnan S ÄÄ N N ÖT Siltasen jakokunnan yhteinen kalavesi sijaitsee Ala-Rääveli ja Imjärvi-nimisissä järvissä ja on pinta-alaltaan noin 170 hehtaaria. Sanotun kalaveden

Lisätiedot

1907. V. M. Esit. N:o 28. Lakivaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle

1907. V. M. Esit. N:o 28. Lakivaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle 1907. V. M. Esit. N:o 28. Lakivaliokunnan mietintö N:o 5 Keisarillisen Majesteetin armollisen esityksen johdosta Suomen Eduskunnalle kulku kaupasta. Tämän armollisen esityksen on Eduskunta valmistelevaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 108 Hallituksen esitys EduskunnaiJe laiksi leipomotyölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi leipomotyölakia siten, että sitä ei sovelleta enää

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 140. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan liikevaihtoverolakia muutettavaksi siten, että vuonna 1992

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

HE 186/1995 vp PERUSTELUT

HE 186/1995 vp PERUSTELUT HE 186/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 8 :n muuttamisesta ja laiksi alkoholilain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Suurivaltaisin, flrmollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, flrmollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Väst. - Esitys N:o 13. Suomen Eduskunnan alamainen vastaus Keisarillisen Majesteetin armolliseen esitykseen, joka sisältää ehdotuksen laiksi paloapuyhdistyksistä. Suurivaltaisin, flrmollisin

Lisätiedot

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat

Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 8/2001 vp). Nyt koolla oleva eduskunta on hyväksynyt seuraavat Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä ehdollista vankeutta koskeviksi rikoslain säännöksiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 177/2000 vp). Lakivaliokunta on

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä. EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998

Lisätiedot

Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991.

Esitys liittyy valtion tulo- ja menoarvioesitykseen vuodelle Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 1991. 1990 vp. - HE n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain 16 ja 27 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1982 vp. n:o 200 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräitä tuotannollisia investointeja koskevista väliaikaisista poikkeuksista liikevaihtoverolakiin annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta 1991 vp - HE 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi liikevaihtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että liikevaihtovero korotettaisiin väliaikaisesti

Lisätiedot

Eduskunnassa tehdyn esityksen johdosta laiksi margariinin valmistuksesta ja myynnistä sekä maahan tuonnista.

Eduskunnassa tehdyn esityksen johdosta laiksi margariinin valmistuksesta ja myynnistä sekä maahan tuonnista. 1908. Eduskuntaesitysmiet. N:o 4. Talousvaliokunnan mietintö N:o 2 Eduskunnassa tehdyn esityksen johdosta laiksi margariinin valmistuksesta ja myynnistä sekä maahan tuonnista. Eduskunta on pöytäkirjanotteen

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas!

Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! 1907. Edusk. Kirj. Pankkivaltuusmiesten johtosääntö. Suomen Eduskunnan alamainen kirjelmä Eduskunnan pankkivaltuusmiesten johtosäännöstä. Suurivaltaisin, Armollisin Keisari ja Suuriruhtinas! Sen muutoksen

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2004 vp. Hallituksen esitys Euroopan Avaruusjärjestöä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten ja

EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2004 vp. Hallituksen esitys Euroopan Avaruusjärjestöä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten ja EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2004 vp Hallituksen esitys Euroopan Avaruusjärjestöä koskevan yleissopimuksen sopimuspuolten ja Euroopan Avaruusjärjestön välillä turvallisuusluokiteltujen tietojen suojaamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 1 7-1 9 N:o 17. Kiertokirje valtion viran tai toimen haltijain palkkausten yleisestä tarkistuksesta annetun valtioneuvoston päätöksen lähettämisestä

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 146/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kirkkolain muuttamisesta, kirkon keskusrahastosta annetun lain kumoamisesta sekä evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenten velvollisuudesta

Lisätiedot

L 27/12 Euroopan unionin virallinen lehti DIREKTIIVIT

L 27/12 Euroopan unionin virallinen lehti DIREKTIIVIT L 27/12 Euroopan unionin virallinen lehti 31.1.2008 DIREKTIIVIT KOMISSION DIREKTIIVI 2008/5/EY, annettu 30 päivänä tammikuuta 2008, muiden kuin Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2000/13/EY

Lisätiedot

KIERTO KIRJE KOKO E LM A

KIERTO KIRJE KOKO E LM A POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTO KIRJE KOKO E LM A 1953 N:o 42-43 N:o 42. Kiertokirje posti- ja lennätinlaitoksen virkailijain toimeen ottamista ja toimesta eroamista koskevien ohjeiden D-liitteen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran. puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 129/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta ja rikoslain 48 a luvun muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien

Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien Ajankohtaista sääntelystä - Kotimaanliikenteen matkustaja-alusyrittäjien turvallisuuspäivä Johtava asiantuntija Aleksi Uttula Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Käsiteltävät asiat HE 99/2014 Hallituksen

Lisätiedot

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle.

HE 35/2015 vp. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta 70 euroon tonnilta jätettä, joka toimitetaan kaatopaikalle. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi jäteverolain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi jäteverolakia. Jäteveron tasoa korotettaisiin 55 eurosta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta muuttamisesta. sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien EV 132/1995 vp - HE 136/1995 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi vuorotteluvapaakokeilusta sekä laeiksi eräiden tähän liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain 18 ja 45 a :n muuttamisesta sekä sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Säännö. Hevoisystäväin yhdistykselle. Eläinsuojelusja. -5-3^s^ Lappeenrannan kaupungin ja Lappeen pitäjän. Lappeenrannan kirjapainossa, 1893

Säännö. Hevoisystäväin yhdistykselle. Eläinsuojelusja. -5-3^s^ Lappeenrannan kaupungin ja Lappeen pitäjän. Lappeenrannan kirjapainossa, 1893 "" ' Säännö Lappeenrannan kaupungin ja Lappeen pitäjän Eläinsuojelusja Hevoisystäväin yhdistykselle. Vahvistettu 7 päivänä Lokakuuta 1887. -5-3^s^ Lappeenrannassa, Lappeenrannan kirjapainossa, 1893 F"

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta

HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1948 N:o 2 N:o 2. Kiertokirje valtion viran tai toimen ja ylimääräisen toimen haltijain sekä valtion erinäisten muiden toimihenkilöiden palkkausten yleisestä

Lisätiedot

Alkoholilain uudistus

Alkoholilain uudistus Alkoholilain uudistus Esitys eduskunnan verojaostolle 10.11.2017 Kari Luoto, Päivittäistavarakauppa ry Mietojen alkoholijuomien vähittäismyynti Suomessa 2016 Alko Tuhatta litraa Alko +/- % Vähittäiskauppa

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. N: o 188. Kiertokirj e POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1950 N:o 188 N: o 188. Kiertokirj e posti- ja lennätinlaitoksen palkannauttijoilta toimitettavista ennakkopidätyksistä sekä posti- ja lennätinlaitoksen

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuulivoiman kompensaatioalueista. 2) sähkön tuottajalla tuotantotukilaissa tarkoitettua

Päätös. Laki. tuulivoiman kompensaatioalueista. 2) sähkön tuottajalla tuotantotukilaissa tarkoitettua EDUSKUNNAN VASTAUS 84/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuulivoiman kompensaatioalueista ja laiksi uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta annetun lain 54 :n muuttamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Tällöin he ovat panneet merkille seuraavat yksipuoliset julistukset:

Tällöin he ovat panneet merkille seuraavat yksipuoliset julistukset: SOPIMUSTA TŠEKIN TASAVALLAN, VIRON TASAVALLAN, KYPROKSEN TASAVALLAN, LATVIAN TASAVALLAN, LIETTUAN TASAVALLAN, UNKARIN TASAVALLAN, MALTAN TASAVALLAN, PUOLAN TASAVALLAN, SLOVENIAN TASAVALLAN JA SLOVAKIAN

Lisätiedot

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta

Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2007 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Laki kansalaisuuslain muuttamisesta muutetaan 16 päivänä toukokuuta 2003 annetun kansalaisuuslain (359/2003) 3, 25 :n 3 momentti,

Lisätiedot

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA

POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1955 N:o 88 N:o 88. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset ja määräykset: I. Laki

Lisätiedot

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE

LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE LAUSUNTO OSUUSKUNTA PPO:N KOKOUKSELLE Pohjois-Suomen aluehallintoviraston määräys 27.3.2014 1. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään 27.3.2014 määrännyt osuuskuntalain (1488/2001) 7 luvun

Lisätiedot

1983 vp. - HE n:o 81. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain muuttamisesta

1983 vp. - HE n:o 81. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain muuttamisesta 1983 vp. - HE n:o 81 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että verovapaista maastohenkilöautoista

Lisätiedot

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta

HE 124/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain 9 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi toimeentulotuesta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimeentulotuesta annettua lakia korottamalla

Lisätiedot

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995 Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta 1991

Lisätiedot

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä

Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä N:o 497/2003 Annettu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2003 Laki kuntoutuksen asiakasyhteistyöstä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Lain tarkoitus ja soveltamisala Lain

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tieliikennelain ja ajoneuvolain 89 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tieliikennelakia ja ajoneuvolakia muutettavaksi. Lakeihin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1990 vp. - HE n:o 129 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi moottoriajoneuvoverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan henkilöautoista kannettavan varsinaisen

Lisätiedot

1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 121 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 121 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maakaaren 1 luvun 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maakaarta siten, että luettelo julkisista

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132

Maankäyttö- ja rakennuslaki /132 Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 43 Rakentamis ja toimenpiderajoitukset Lupaa rakennuksen rakentamiseen ei saa myöntää siten, että vaikeutetaan yleiskaavan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 299/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuntarakennelain muuttamisesta sekä kuntajakolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen 5 momentin kumoamisesta

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o Laki. N:o 628. kemikaalilain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 628 631 SISÄLLYS N:o Sivu 628 Laki kemikaalilain muuttamisesta... 3087 629 Laki rikoslain 44 luvun 1 :n ja 48 luvun 1 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta

Laki. ennakkoperintälain muuttamisesta Laki ennakkoperintälain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ennakkoperintälain (1118/1996) 21, 32, 33, 33 a, 33 b ja 36, 4 luku, 47 ja 49 53 sekä 7 luku, sellaisina kuin niistä ovat

Lisätiedot

KIERTOKIRJE KOKOELMA

KIERTOKIRJE KOKOELMA POSTI- JA LENNÄTINHALLITUKSEN KIERTOKIRJE KOKOELMA 1956 N:o 51 N:o 51. Kiertokirje Eräiden valtion varoista suoritettavien eläkkeiden järjestelystä on annettu seuraavat säännökset: I. Laki Annettu Helsingissä

Lisätiedot

1989 vp. - HE n:o 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1989 vp. - HE n:o 1 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1989 vp. - HE n:o 1 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi ennakkoperintälain 10 ja 19 :n sekä työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot