Kevät Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevät 2011. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut"

Transkriptio

1 Kevät 2011 Kulttuurikello Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

2 Kulttuurikello tarjoaa sylin täydeltä kulttuuria ja toimintaa, jokaiselle jotakin! Kulttuurikelloon on koottu kevään lasten ja nuorten kulttuurimenot. Perinteiset Pakkaspäivät tarjoavat kaikenikäisille iloa ja valoa kaamokseen tammikuun viimeisellä viikolla, kun kaupungin täyttää fantasia, viihde ja jännitys! Löydä vampyyrit museossa tai tanssia yllättävissä paikoissa, tuunaa itsellesi t-paita tai kokeile naamionäyttelemistä. Pakkaspäivien jälkeenkin kaupungissa tapahtuu, älä vaivu karhununeen.. Parhaiten pysyt kulttuurimenoissa mukana, kun tarkistat ajankohtaisimmat tiedot sivuilta tai oman työyhteisösi Kulttuurikuriirilta! = päivähoito = alakoulut = yläkoulut = lukiot Pakkaspäivät Kuopion kaupunginkirjasto Kuopion Musiikkikeskus / Kuopion kaupunginorkesteri Kuopion kaupunginteatteri Kuopion taidemuseo Kuopion museo Kuopion korttelimuseo J. V. Snellmanin kotimuseo Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Tanssiteatteri Minimi Lastenkulttuurikeskus Lastu VB-valokuvakeskus ISAK ry. / elokuvakulttuuri Itäinen tanssin aluekeskus Kulttuuripolku K9-kortti Vinkkejä Yhteystiedot Ohjelmamuutokset mahdollisia.

3 4 5 Pakkaspäivät Tammikuussa on Kuopiossa tarjolla lasten- ja nuortenkulttuurin runsaudensarvi kymmenine tapahtumineen, näyttelyineen ja esityksineen. Joka vuosi järjestettävillä Pakkaspäivillä tanssi ja kulttuuri levittäytyvät pakkasessa kylpevään kaupunkiin. Luvassa on lumisia puuhia, jännittävää tekemistä ja näkemistä sisällä ja ulkona. Puistojuhla Valkeisenlammella avaa Pakkaspäivät su klo Juhla järjestetään säävarauksella. Lisätietoja ja päiväkohtainen aikataulu osoitteessa Järjestäjä: Itäinen tanssin aluekeskus yhteistyössä Kuopion kaupungin ja kulttuuritoimijoiden kanssa Oikeudet muutoksiin pidätetään. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 Mystinen Matkaaja kulkee maailmankolkasta toiseen käyden mitä ihmeellisimmissä koloissa ja kodeissa, toreilla ja taloissa. Mystisellä Matkaajalla on mukanaan ihmeellinen aarre, jolla voi parantaa alakuloa, kiukkua, kateutta ja muita surullisia olotiloja. Varjoissa vilahtelee kuitenkin outo Tumma Hahmo, joka haluaa varastaa aarteen itselleen. Kuka aarteen lopulta saa ja kuka Tumma Hahmo oikein on? Tule seuraamaan jännittävää fantasiaseikkailua läpi ihmeellisten maailmojen ja selvitä aarteen salaisuus. Savonia Ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat esittävät valloittavan seikkailun ison orkesterin säestyksellä. Koreografia ja konsepti: Virve Varjos Kapellimestari: Atso Almila Musiikin toteutus: Kuopion kaupunginorkesteri Pukusuunnittelu: Mirkka Nyrhinen Valosuunnittelu: Kuopion Musiikkikeskus / Kari Koponen Päiväesitykset: klo 9 ja klo 9 ja klo 9 ja 10 Liput: lapset 3, ohjaajat veloituksetta Perhe-esitykset: klo klo klo klo 13, 14 ja 15 Liput: 13,50 / 9,50 / 6,50 Perhelippu: 35 (sis. 2 aikuista ja 2 lasta) Esityksen kesto: noin 30 min. Suositellaan yli 3-vuotiaille. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 / lippu. Lipunmyynti ja varaukset: Kuopion Musiikkikeskus Palvelunumero (1,97 /min. + pvm) Yhteistuotanto: Kuopion Musiikkikeskus, Itäinen Tanssin aluekeskus ja Savonia- Ammattikorkeakoulu/Musiikki ja tanssi ennen perhe-esityksiä klo alkaen Musiikkikeskuksen Valohallissa esiintyy Pakkasviikon hengessä Kuopion konservatorion tanssikoulun oppilaita ja Kuopion yhteiskoulun musiikkilukion tanssilinjalaisia. Pakkasen palvelijat tanssivat Musiikkikeskuksessa klo

4 6 7 Pakkaspäivät Pakkasen palvelijat Tanssivat Pakkasen palvelijat vaeltavat tanssien ja liikkuen kaupungissa koko viikon ajan. Törmäät heihin Pakkaspäivien tapahtumapaikoilla. Koreografia ja ohjaus Kira Riikonen. Katso ajat ja paikat ohjelmistosta (Kino Kuvakukko, Kuopion Musiikkikeskus, Kuopion taidemuseo ja Kuopion kirjasto). Naamiotyöpaja klo 16 18, 7 12-vuotiaille klo 16 18, vuotiaille Kuopion kaupunginkirjasto, Maaherrankatu 12 Työpajassa tutustutaan naamionäyttelemisen perusteisiin teatteri- ja liikeimprovisaation keinoin. Miten saada naamiohahmon tunteet, toiminta ja reaktiot fyysisesti näkymään? Teemana Mystinen matkaaja -tanssiteoksen hahmot ja tarina. Ohjaajana tanssitaiteen maisteri Anniina Aunola. Ilmoittautumiset: anniina.aunola@gmail.com Vapaa pääsy Pakkasen palvelijat tanssivat pääkirjastolla klo Kauneimmat lastenlaulut klo Alavan kirkko, Keihäskatu 5 Piipahda laulamaan ja kuuntelemaan vanhoja ja uusia lasten hengellisiä lauluja. Ripauksella afrikkalaisia sävelmiä höystetyssä yhteislaulukonsertissa mukana Alavan lapsikuoro ja soittajat, King s Kids -laulu- ja tanssiryhmä, Popo Salami, Leila Savolainen, Ossi Jauhiainen, Sirpa Pesonen ja Pirjo Kuula. Kuumaa mehua ja piirakkatarjoilu. Sopii kaikenikäisille. Vapaa pääsy Hassut hurjat hirviöt klo 13 Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27 Hassut hurjat hirviöt (Where the Wild Things Are, USA, 2009) -elokuva tuo rakastetun satukirjan elokuvakankaille. Siinä väärinymmärretty Max-poika pakenee hurjien hirviöiden maahan ja mahtava seikkailu alkaa. Elokuva on osuva ja paikoin haikeakin kuvaus lapsuudesta ja elokuva antaa samaistumisen kohteita ja miettimisen aiheita niin lapsille kuin aikuisille. Suomenkielinen tekstitys. K-7. Liput: 5, ovelta noin puolta tuntia ennen esitystä. Tiedustelut: ISAK ry, puh. (017) Pakkasen palvelijat tanssivat Kino Kuvakukossa klo Lumiukon luutatanssi klo (1. ryhmä) ja klo (2. ryhmä) Taidekoulu Pikku Pikasso, Lapinlinnankuja 2 Lumiukon luutatanssi on esikoulu- ja alakouluikäisille suunnattu toimintatuokio, jossa etsitään siveltimellä musiikista viivan rytmiä, värien sävyjä ja lumiukkoa luutineen. Ryhmäkoko max. 12 lasta. Pääsymaksu 1 / lapsi. Lisätiedot ja varaukset: Eija Räisänen, puh , pikku.pikasso@dnainternet.net Pakkaskino Päiväkoti-ikäisille esitettävät Videotivolielokuvat ovat kooste Tampereella vuosittain järjestettävästä kansainvälisestä videokatselmuksesta, jonka ohjelmisto koostuu lasten ja nuorten itsensä tekemistä elokuvista. Esitykset järjestetään Kino Kuvakukossa ja Kallaveden koulun auditoriossa, Petosella. Elokuvaesityksiin on ilmoittauduttava ennakolta. Esitykset ovat ilmaisia päiväkodeille ja muille osallistujille, mutta muista kustannuksista huolehtivat osallistujat itse (esim. kuljetuskustannukset). Ohjelma: Kino Kuvakukko Klo 9.15 esitys 2 5 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 30 min. Klo esitys 5 6 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 40 min.

5 8 9 Pakkaspäivät Ilmoittautumiset ja klo välisenä aikana Paul Staufenbielille, puh. (017) tai viikolla 3 paul.staufenbiel@kuopio.fi. Kallaveden koulun auditorio klo 9 esitys 2 5 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 30 min. klo 9.45 esitys 5 6 v.: Videotivoli kooste lasten tekemistä elokuvista. Kesto n. 40 min. Elokuvaesitysten sisältö on sama kuin kuin Kino Kuvakukossa. Ilmoittautumiset ja klo välisenä aikana Mussu Hyökylle Pölläkänlahden päiväkotiin, puh Pakkassirkus Tirehtööri Kuopion Sirkus, Kulttuuriareena 44, Kauppakatu 44 Kuopion Sirkuksen pakkassirkusesitys Tirehtööri kertoo tarinan, jossa sirkusta johtaa eräs ilkeä tirehtööri. Kesto 1,5 2 h. Ikäsuositus 6 v. ylöspäin klo klo klo 10 ja klo klo 10 ja klo klo klo klo klo klo 13 ja klo 18 Liput: 10 / 8, Kuopion Sirkus puh Sammakkosaaren vanki nukketeatteriesitys Nukketeatteri Satuaarre Kuopion Kartano, Torikatu 28 Nukketeatteri Satuaarre esittää koko perheen iloksi perinteisiä satuja, joissa on syvällinen ja kasvattava sanoma klo 8.30, 9.30 ja klo klo 15 Liput: 5, puh Kummitus Oskari -nukketeatteriesitys klo 9, 10 ja 11 Kuopion kaupunginkirjaston satuhuone Maaherrankatu 12 Nukketeatteri Tädit esittää näytelmän Kummitus Oskari pääkirjaston satuhuoneessa. Oskari vasta harjoittelee ihmisten säikyttelyä, joten esitys ei ole kovin pelottava. Kesto: n. 30 min. Ikäsuositus: 3 7-vuotiaille. Liput: ilmaisia pääsylippuja saa pääkirjaston lastenosastolta klo 10 alkaen, jolloin alkaa myös puhelinvarausten vastaanotto. Lisätiedot ja varaukset: puh. (017) Kauhua ja jännitystä museossa: Verenhimoiset vampyyrit Kuopion museo, Kauppakatu 23 Vampyyreja on todella olemassa - nimittäin tropiikin viidakoissa. Miten vampyyritarinat ovat saaneet alkunsa, ja millaisia ovat viidakon todelliset vampyyrit? Lisätietoja: Karmeat käräjät Kuopion korttelimuseo, Kirkkokatu 22 Tositarinat voivat olla kamalampia kuin yksikään keksitty kummitusjuttu luvulla eräässä korttelimuseon talossa toimivat käräjät, joilla tuomittiin armotta mm. noituudesta epäiltyjä. Ei ihme, että korttelin tienoilla saattaa vieläkin vaeltaa syyttömästi tuomittujen sieluja... Lisätietoja:

6 10 Pakkaspäivät 11 Musta enkeli ja muuta mystiikkaa Kuopion taidemuseo, Kauppakatu 35 Tunnetun kuopiolaistaiteilijan PAUNO POHJOLAISEN näyttelyssä kohtaat Haltiattaria ja Mustan enkelin, aistit yön pimeyttä ja rajuilman lähestymistä. Suurikokoiset taideteokset kertovat tarinoita esimerkiksi urhoollisesta Yrjöstä, joka voitti pahan lohikäärmeen. LINTUKOTO METSÄSTÄ MAAILMALLE perusnäyttelystäkin löydät kummallisuuksia kuten ötökäksi muuttuneen naisten kengän, kärpäsen siivin koristellun liivin tai naulasta roikkuvan teippiukkelin. Lisäksi Pakkaspäivien ajan on esillä Marja Kolun jännittävä ÄÄNIKAAPPI, jonka sisällä voit kuulla merkillisiä ääniä. Opetustilassa kaikille avoin työpaja, jossa voi tehdä omia tulkintoja näyttelyiden teoksista. Työpajaan mahtuu kerrallaan enintään 12 henkeä. Omatoimiseen työskentelyyn on myös piirustuskaappi käyttövalmiina. Taidemuseo avoinna: ti pe 10 17, ke 10 19, la su Liput: 3 / 2, vapaa pääsy alle 18-vuotiaille sekä keskiviikkoisin kaikille. Opastukset ja ryhmäkäynnit ovat päiväkoti- ja koululaisryhmille maksuttomia. Lisätiedot, varaukset ja ryhmäkäynnit: puh , Pakkasen palvelijat vierailevat taidemuseossa klo 10 ja klo 13 ja klo klo 13 Avoimet ovet klo 14 ja 16 Kuopion Tanssistudio Puijonkatu 23, Sektorin 4. kerros Tanssistudion avoimet ovet kutsuvat katsomaan tanssiesityksiä koulun oppilasryhmiltä. Luvassa balettia, jazzia, funky & showta, nykytanssia ja hiphoppia. Vapaa pääsy VB-valokuvakeskus Kuninkaankatu VB-valokuvakeskuksella on avoinna kaksi näyttelyä: Maria Kärkkäisen Pekinrinne - kasvun paikka ja Andréa Vannucchin Mistä arvaisin mikä sinulle on mieleen? Molempien kuvissa ihmisen elämänkaareen liittyvät tarinat ovat läsnä. Esikouluikäisille suunnatun tarinapajan ohjaajana on valokuvaaja Maria Kärkkäinen, joka johdattaa etsimään näyttelyjen kuvista tarinoita: mitä niissä tapahtuu, mitä kuvan ottamista ennen tai sen jälkeen tapahtuu. Lapset joko piirtävät, kirjoittavat (tai ohjaaja kirjaa) tai kertovat tarinansa, jotka ripustetaan kuvien yhteyteen muidenkin tutustuttaviksi Pakkaspäivien ajaksi. Tarinapaja klo Ilmoittautuminen: mennessä klo 9 16 välisenä aikana puh. (017) , info@vb.kuopio.fi Näyttelyt avoinna: ti, to, pe 11 17, ke 11 19, la su Pääsymaksut 3 / 2, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

7 12 13 Pakkaspäivät Sampo Lappalainen (Z. Topelius) Nukketeatteri Sytkyt, Kuopion kaupunginteatterin Studio, Niiralankatu 2 Musiikkisatu kertoo Sampo-pojan seikkailusta tunturiluolaan Lapin noidan Hiiden luo. Tunnelmaa tuovat talvinen näyttämökuva lumineen ja revontulineen sekä Angelin tyttöjen nauhalta laulamat perinteiset joiut. Pääosaa näyttelevät Laukkas-Juhan lapinpukuiset nuket. Sovitus ja toteutus Juha Laukkanen. Kesto 20 min klo klo ja klo 9.15 ja Liput: 5 puh (1,97 /min.+pvm) arkisin klo ja esityspäivinä 12 alkaen esityksen alkuun asti. Luovien alojen keskus Myllyn työpajat Minna Canthin katu 4 C Tiedustelut: Akvaariotyöpaja Työpajassa tehdään pieni akvaario ja tutustutaan korusepän työhön vuotiaille. Mukaan mahtuu 10 hlöä/kerta. Ohjaajana koruseppä Matti Mattsson klo klo 9 11 ja klo 9 11 ja klo klo ja Kurssimaksu: 10, sis. materiaalin. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: puh , info@anyapro.fi Lasten Taitopaja Työpajassa tehdään heijastinkoru / reppukoru ja tutustutaan Taitokeskuksen kankaankudonnan työpajaan vuotiaille. Mukaan mahtuu 10 henkilöä/kerta. Ohjaajina Maria Väätäinen, Auli Koskinen ja Pirjo Hyvärinen klo 9 11, klo 9 11 ja 17 19, klo 9 11 ja 17 19, klo 9 11, la klo ja Kurssimaksu: 10 sis. materiaalin. Taitokeskus Kuopio, Minna Canthin katu 4. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: (017) , taitokeskus.kuopio@taitosavo.fi T-paidan tuunauspaja Työpajassa tuunataan oma teepaita ja tutustutaan tekstiilitaiteilijan työhön vuotiaille. Mukaan mahtuu 10 hlöä/kerta. Ohjaajana tekstiilitaiteilija Tarja Wallius klo klo 9 11 ja 17 19, klo 9 11 ja klo klo ja Kurssimaksu: 10, sis. materiaalin, oma paita mukaan. Uusi teepaita 10. Ilmoittautumiset, tiedustelut: puh , info@anyapro.fi

8 14 Kuopion kaupunginkirjasto 15 Satutunteja 3 7-vuotiaille Pääkirjastossa joka keskiviikko klo 10. Huomaa erityisesti: 9.3. klo 10 Intialainen satutunti Intia-näyttely pääkirjaston ala-aulassa 6.4. klo 10 Oliko se keisarin uusi herne? H. C. Andersenin satuja Ryhmävaraukset: pääkirjaston satutunneille ennakkoon: puh. (017) Satutunnit Jynkän kirjastossa keskiviikkoisin klo Riistaveden kirjastossa kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona klo 10. Kirjaleikkiä 6 7-vuotiaille Käärme Lilli Luikero opastaa esikoululaiset kirjaston monipuoliseen maailmaan. Ryhmävaraukset: pääkirjaston lastenosastolta puh. (017) Lähikirjastoilla omaa ohjelmaa, kysy lähimmästä! Kirjavinkkausta ala- ja yläkouluikäisille Kutsu vinkkari luokkaan tai vanhempainiltaan tai varaa vinkkausaika kirjastoon. Yläkoululaisille myös vinkkausta eri teemoista: historiaa, klassikoita, elämänkatsomuksia Kysy lisää! Kirjastonkäytön ja tiedonhankinnan opetusta ala- ja yläkouluikäisille Elmerin lukudiplomi- ja yläkoululaisten Lue! diplomi Opetustunteja järjestetään sekä kouluilla että kirjastoissa. Opetus- ja vinkkaustunnin voi yhdistää ja vinkkari voi antaa parhaat diplomikirjatärpit! Lisätietoja: omasta lähikirjastosta tai alakoulut, yläkoulujen kirjastonkäytön opetus: pääkirjasto, Tiina Kainulainen puh. (017) , (017) päiväkodit, yläkoulujen vinkkaus ja Lue! -diplomi: pääkirjasto, Maileena Sorvali puh. (017) , (017) Kysy päivähoidon lorupakkeja puh. (017) Kirjaston internetsivuja uusitaan kevään aikana, joten verkko-opetuspaketit sekä lukudiplomien ohjeet, kirjalistat ja muut lasten ja nuorten vinkkilistat ovat toistaiseksi saatavilla pääkirjaston lastenosastolta.

9 16 Kuopion Musiikkikeskus / Kuopion kaupunginorkesteri 17 Päivämatineat Kuopion kaupunginorkesterin päivämatineat tarjoavat mahdollisuuden tutustua orkesterin arkeen ja seurata yleisölle avoimissa kenraaliharjoituksissa, miten teokset viimeistellään esityskuntoon illan sinfoniakonserttiin. Ludwig van Beethoven: Sinfonia nro 6 Pastoraalisinfonia 3.2. klo Kaupunginorkesteri harjoittelee kapellimestari Sascha Goetzelin johdolla Ludwig van Beethovenin 6. sinfoniaa, jolle säveltäjä on antanut lisänimen Pastoraali. Beethoven haki teokseen inspiraatiota luonnosta ja rauhasta; maalaisidyllin voi aistia myös osien nimistä (mm. Näkymä purolla ja Paimenlaulu). Liput: 3, ohjaajat ilmaiseksi Richard Wagner: Siegfried-idylli jousille Franz Liszt: Les Préludes klo Kapellimestari Atso Almilan luotsaamana kaupunginorkesteri työstää mm. Franz Lisztin tunnetuimpiin kuuluvaa sinfonista runoa eli teosta Les Préludes. Liput: 3, ohjaajat ilmaiseksi Molempien matineoiden kesto: 40 min. Suositellaan ala- ja yläkoululaisille sekä lukiolaisille. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 /lippu. Lipunmyynti ja varaukset: Kuopion Musiikkikeskus Palvelunumero (1,97 /min. + pvm) Tuotanto: Kuopion kaupunginorkesteri Lastenkonsertti: Pekka Töpöhäntä 70 vuotta juhlakonsertti Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, Pentti Rasinkangas ja Laura Kangastalo Kissaorkesterin kokoonpano: Kirjailija Gösta Knutsson Pentti Rasinkangas, kertoja, laulu ja akustinen kitara Pekka Töpohäntä Erkki Okkonen, sähköbasso ja laulu Maija Maitoparta / Arkadianmäen Ulla Tanja Salonen Monni Pekka Nättinen, sähkökitara ja laulu Pulla Hannu Leppänen, rummut ja laulu Pilli Tomi Nurmi, viulu, mandoliini ja laulu Sävellykset, sanoitukset ja käsikirjoitus: Pentti Rasinkangas Ohjaus: Erkki Teittinen Pekka Töpöhäntä täytti jo 70 vuotta! Juhlakonsertissa musiikkisadun tarina ja kissojen seikkailut naukaistaan Pentti Rasinkankaan Töpöhäntä-näytelmään säveltämien laulujen tahdissa. Juonellisen konsertin pääteemoina ovat erilaisuuden suvaitseminen ja ystävyys ja siinä kuullaan myös katkelmia Pekka Töpöhäntä -kirjoista. Esityksen kesto: noin 55 min. Esitystä suositellaan: yli 4-vuotiaille. Päiväkonsertti: klo 10 Liput: 3, ohjaajat ilmaiseksi Perhekonsertti: klo 18 Liput: 11 aikuiset / 6 lapset alle 12v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 /lippu. Lipunmyynti ja varaukset: Kuopion Musiikkikeskus Palvelunumero (1,97 /min. + pvm) Tuotanto: Kuopion Musiikkikeskus

10 18 Kuopion kaupunginteatteri 19 Fedja-setä, kissa ja koira Rakastettu lastennäytelmä huokuu huumoria ja hyvää mieltä. Fedja karkaa kotoaan, kun ei saa pitää löytämäänsä kissaa. Matkalla mukaan liittyy myös koira. Lämminhenkisestä sadusta on tullut lajinsa klassikko ja lasten ikisuosikki. Päivänäytökset klo klo klo 10 ja klo 10 ja klo 10 ja klo klo 10 ja klo 12 (Lisäksi ilta- ja viikonloppuesityksiä) Suuri näyttämö Liput: lapset 8, ryhmänvetäjä veloituksetta. Varaus: puh (1,97 /min. + pvm) Sampo Lappalainen Musiikkisatu kertoo Sampo-pojan seikkailusta tunturiluolaan Lapin noidan Hiiden luo. Tunnelmaa tuovat talvinen näyttämökuva lumineen ja revontulineen sekä Angelin tyttöjen nauhalta laulamat perinteiset joiut klo klo 9.15, ja klo 9.15 ja Studio Liput: 5, ryhmänvetäjä veloituksetta Varaus: puh (1,97 /min. + pvm) Kulissikurkistukset 20.1., 9.2., 16.2., 3.3., 17.3., 13.4., 28.4., 2.5., Kesto: n. 40 min. Max. 25 hlöä/kierros. Varaus: tiedottaja puh. (017) Teatterilaatikko Omaa pöytäteatteriesitystä valmistettaessa sadut ja tarinat muuttuvat moniaistisiksi elämyksiksi, joiden luomiseen kaikki voivat osallistua, kukin omalla tavallaan. Teatterilaatikot on tarkoitettu kiertämään päiväkodeissa ja alakoulun luokissa. Laatikosta muodostuu pöytäteatterinäyttämö, johon lapset voivat itse valmistaa lavasteita, tikkunukkeja tai muita hahmoja sekä erilaista tarpeistoa. Pöytäteatterissa voi esittää valmiita tarinoita tai lapset voivat itse keksiä esim. saduttamalla oman tarinansa. Laatikosta löytyy valmis metsäaiheinen taustakuva, sivusermit, irtolavaste ja tikkunukke, jotka on tarkoitettu vinkiksi lasten omille tuotoksille. Laatikossa on myös teatteriesityksen valmistumisesta kertova kirja, Teatterissa laulu sekä ohjeita ja ideoita oman esityksen tekemiseen. Laina-aika: max. 6 viikkoa. Lainaaja huolehtii kuljetuksesta. Varaus: puh. (017) tai riikka.nissinen@kuopio.fi Teatterin historiaa ja koulussa toteutettavia ilmaisuharjoitteita:

11 20 21 Kuopion taidemuseo Pauno Pohjolainen asti Tunnetun kuopiolaistaiteilijan, Ars Fennica palkitun Pauno Pohjolaisen tuotantoa laajasti esittelevä näyttely Waters Vesiä Amanzi Suomalais-eteläafrikkalainen näyttely Vesi-teemasta Näyttelyn esittely opettajille klo 15. Ennakkoilmoittautuminen mennessä: Linnut Perinteistä ja uutta lintutaidetta Lintumaalari Matti Karppanen Tunnetun haminalahtelaisen taiteilijapersoonan tuotantoa Lintutaidenäyttelyiden esittely opettajille järjestetään koulujen syyslukukauden alettua. Tilaisuuden aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Lintukoto Metsästä maailmalle Perusnäyttely taidemuseon omista kokoelmista. Tuttujen klassikkojen rinnalla myös uusia nykytaiteen teoksia. Perusnäyttelyyn liittyvää oheismateriaalia varattavissa etukäteen puh. (017) , (tunnusteltavia materiaaleja, tuoksuja, äänimaailmoja, kuvakorttisarjoja). Perusnäyttelyn opetusaineisto verkossa: taidepolku.kuopio.fi Piirustusvälinekaappi omatoimiseen työskentelyyn käyttövalmiina. Tiedustele henkilökunnalta! Opetustilassa avoin työpaja, johon mahtuu työskentelemään kerrallaan enintään 12 hlöä. Lainattavat pienoisnäyttelyt ja taidekasvatuspaketit: Kuopiolaisia kasvoja, Mardiros Sanoukianin valokuvia Venäjän tie, Pentti Sammallahden valokuvia Voi ihme! Kansainvälisiä sirkusjulisteita Kuva kuljettaa kaupunkiin muistelumatkalaukku Polkasta balettiin tanssiaiheinen virikematkalaukku Metsä-taidelaatikko, metsäaiheisia taideteoksia ja aistimateriaaleja Värisalkut, punainen, keltainen, sininen, lila ja valkoinen Lisätiedot taidemuseon verkkosivuilla: -> taidekasvatus Tiedustelut ja varaukset: Marianna Huttunen, puh Taidemuseon verkkosivuilla tietoa kaikista näyttelyistä ja niiden oheistarjonnasta sekä ohjeita onnistuneeseen museokäyntiin. Sivustolta löytyy myös Pohjois-Savon taidetta käsitteleviä verkkojulkaisuja sekä tietoja Kuopion taidemuseon kokoelmista. Avoinna: ti pe 10 17, ke 10 19, la su 11 17, ma suljettu Pääsymaksut: 4 / 2, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Talvikaudella keskiviikkoisin vapaa pääsy kaikille. Opastukset ja ryhmäkäynnit: Maksuttomia päiväkoti-, koululais- ja opiskelijaryhmille. Ennakkovaraus puh. (017) Lisätiedot ja varaukset: puh. (017) taidemuseo.kut@kuopio.fi Muutokset mahdollisia!

12 22 23 Kuopion museo Perusnäyttelyiden lisäksi vaihtuvia näyttelyitä: Tositarina Välähdyksiä Kuopiosta asti muovia ja maria asti Sademetsän lapset Hondurasilaiset lapset ja nuoret ovat vanginneet valokuviinsa sademetsän kauneuden ja rikkauden Leluja ja leikkijöitä alkaen Leluja ja lasten kuvia Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmista Ryijy elää klo 17 ja 2.4. klo 13 Tuomas Sopasen luento ryijyistä Savon mäet ja metsät Maiseman muodostumisen historiaa kivilajien synnystä jääkauden jälkeiseen kehitykseen Opastuksia ja työpajoja: Pysähdys Tositarinassa ja muovia ja maria asti Pientä pelkoa ja jännitystä museon savupirtissä Lasten Pakkaspäivät -viikolla tammikuussa Taikalyhdyn tarinoita Sadut Prinsessa Ruususesta ja Punahilkasta taikalyhdyn heijastamana savupirtissä Ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Savutuvan esineet Savutuvan elämään tutustutaan katsomalla, tunnustelemalla, haistelemalla ja kuuntelemalla. Kohderyhmä 3. luokkalaiset (Museopolku), soveltaen myös yläkoululaisille. Katso myös kuopio.fi/opastus/museopolku Esihistoriallisen ajan ihmisen selviytymislaukku Kivikauden ihmisen selviytymislaukku, arkeologin aarteita ja työvälineitä. Työpajan kohderyhmä 5. luokkalaiset, sopii myös vanhemmille. Katso myös esihistoria/rautakausi Esinesuunnistusta maahanmuuttajille Työpajassa savutuvan emäntä kertoo päivästään, leikittää ja antaa tunnistustehtävän. Maahanmuuttajaryhmille maksuton. Savolaisveneestä savutuvan kätköihin Tutustutaan pohjoissavolaiseen elämänpiiriin kaskisavujen aikaan. Omatoimikierroksia ja lisätietoja: Hirvestä hämähäkkiin Kierros eläinten elintavoista luokkalaisille. Tehtävät käsittelevät petoeläinten, kasvinsyöjien ja vesieläinten ravinnonhankintaa ja sopeutumista talveen. Katso fi/opastus/koulut_ja_paivakodit Omatoimiryhmät voivat varata etukäteen 3 krs. työskentelytilan. Lainattava materiaali: Esihistoriallisen ajan ihmisen selviytymislaukku ja arkeologisen kaivauksen maakerrostumalaukku Kuopion kaupungin koulu- ja päiväkotiryhmille opettajan johdolla opastus on maksuton ja vapaa pääsy. Muutoin opastukset 25 / 45 min. Opasvaraukset etukäteen. Ryhmät max. 25 hlö. Kuopion ulkopuoliset perusopetusryhmät 2 / hlö, muut ryhmät 4 /hlö. Kaikkiin opastuksiin kuuluu lyhyt talon yleisesittely. Yhteystiedot: Kuopion museon asiakaspalvelu, puh. (017) , kuopionmuseo.kut@kuopio.fi

13 24 Kuopion korttelimuseo J. V. Snellmanin kotimuseo 25 Merkillinen matka Savosta Samoalle Kuopion filatelistikerhon 90-vuotisnäyttely Kuopion filatelistikerho ja Kuopion kulttuurihistoriallinen museo Teematyöpajoja ja opastuksia: Sanomia ja tietotrafiikkia entisaikaan Tarkempia tietoja kevään mittaan Korttelimuseon www-sivuilla. Koululaisopastukset Opetuksessa voi hyödyntää mm. seuraavia Korttelimuseon perusopastukseen liittyviä aiheita: Puutalo-Kuopio, teollistuva Kuopio, ruokatalous ja taloudenhoito, käsityöläisammatit, Minna Canth. Muista varata opastus hyvissä ajoin! Omatoimiset kierrokset ja työpajat koululaisryhmille: Kylässä Korttelimuseossa Korttelin lorupolku Oppimateriaalit löytyvät museon www-sivuilta. Omatoimiset kierrokset päiväkotiryhmille: Metsän antimet massuille ja tassuille -toimintakokonaisuus. Moniaistinen museokierros sopii sekä päiväkoti-ikäisille lapsille että pienemmille koululaisille. Materiaali on saatavissa museon www-sivuilta. Esinesuunnistusta maahanmuuttajille Vasta maahan muuttaneiden esinesuunnistus. Jo kieltä hallitseville ryhmille voimme räätälöidä opettajan kanssa yhteistyössä samanlaisuus erilaisuus teemalla työpajan Vanhan ajan ammatit. Lasten kartat Lasten talvi- ja kesäkarttojen avulla lapset voivat suunnitella seikkailua Korttelimuseossa. Painettua karttaa on saatavissa Korttelimuseolta. Pdf-muodossa museon www-sivuilla. Lisätiedot ja varaukset: puh. (017) , Opastukset ja työpajat päiväkoti-, perusopetusja lukioryhmille maksutta. Rehtori J. V. Snellman Kuopiosta Erityisesti 7. luokille suunnattu teemallinen opastus Snellmanien elämään 1840-luvun Kuopiossa. Lisätiedot ja varaukset: puh. (017) , Opastukset päiväkoti-, perusopetus- ja lukioryhmille maksutta.

14 26 Suomen ortodoksinen kirkkomuseo 27 Kirkkautta kohti Suomen Ikonimaalarit ry:n 35-vuotisnäyttely Lapinlahden taidemuseossa Pääsiäiskauden ja pyhien ihmisten ikoneihin keskittyvä näyttely tarjoaa laajan katsauksen tämän päivän ikonimaalareiden tuotantoon sekä materiaalien kirjoon. Nykyiseen suomalaiseen ikonimaalaustraditioon kuuluvien ikoneiden lisäksi esillä on Suomen ortodoksisen kirkkomuseon kokoelmia. Avajaiset klo 18, tervetuloa! Lainattavat opetusmateriaalit: Matkalaukku Soveltuu historian ja uskonnon opetukseen ala- ja yläkouluille. Matkalaukkuun koottujen esineiden ja asiakirjojen avulla tutustutaan historian palapelin rakentamiseen ja ortodoksiseen kulttuuriin. Tutkijoina toimivat oppilaat käsittelevät esineitä ammattilaisten ottein pukeutuen valkoisiin puuvillahanskoihin ja kirjaten tutkimustulokset inventointikortteihin. Laina-aika on max 6 viikkoa. Lainaaja huolehtii kuljetuksista. Varaukset: Opettajien perehdytys klo Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa, Karjalankatu 1. Tutustutaan matkalaukusta löytyviin materiaaleihin ja perehdytään museotyöntekijän arkeen. Ilmoittautumiset mennessä: marja.louni@ort.fi, Flora ja Fauna Sadutussalkut alle 10-vuotiaille Anna mielikuvituksen lentää ja tutki mihin se kuljettaa. Sadutus on tapahtuma, joka vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja tukee ryhmässä toimimista. Sadutus antaa mahdollisuuden kuunnella ja tulla kuulluksi. Sadutussalkkuista löytyvät ohjeet sadutukseen sekä valikoima kuvia, ääniä, tuoksuja ja muita aistimateriaaleja, jotka toimivat sadutuksen apuvälineinä ja mahdollistavat erilaiset työskentelytavat. Sadutussalkkujen avulla on helppo luoda tarinoita, joita voi hyödyntää teatterilaatikoiden (s.19) työstämisessä. Laina-aika on max 6 viikkoa. Lainaaja huolehtii kuljetuksista. Varaukset: Opettajien perehdytys klo Suomen ortodoksisessa kirkkomuseossa, Karjalankatu 1. Käymme läpi salkkujen sisällöt ja tutustumme sadutustekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ilmoittautumiset mennessä: marja.louni@ort.fi, Kirkkomuseo on suljettu perusnäyttelyn uudistuksen vuoksi. Lisätietoja kouluille ja päiväkodeille suunnatuista tapahtumista ja lainattavista materiaaleista osoitteesta: oppimisymparisto Museolehtori tilittää kirkkomuseon kuulumisista blogissaan

15 28 Tanssiteatteri Minimi 29 Tanssitaideteos (kor. Elina Pirinen) Tanssitaideteos on koreografin, neljän tanssijan ja valosuunnittelijan ilmaisema monitaiteellinen esitys, joka röyhkeän kujeilevasti ilmoittaa irrottautuvansa yhteiskunnan palveluksesta. Tanssitaideteos on Tanssiteatteri Minimin ja Itäisen tanssin aluekeskuksen yhteistuotanto , 14.1., 15.1., 27.1., 28.1., klo 19 Paikka: Sotku, Suokatu 42/2 Liput: 18 / 15 / 10 Juha (ohj. Mikko Roiha) Kun Marja hyppää Shemeikan matkaan, kuohuu rajakoski ja veneestä paukkuvat laidat. Suomen puolella Juha kaipaa karannutta vaimoa takaisen ja särkyy ikävästä. Juhani Ahon klassikkoromaani nähdään nyt uutena, teatterin ja tanssin yhdistävänä tulkintana, jossa puu parahtaa ja vesi vie minne tahtoo. Vain aikuisille (ennakko) klo 19, 5.3. klo 19 (ensi-ilta) klo 19, klo 19, klo 15 ja 19, klo 19, klo 19, klo 15 ja 19, klo 19, klo 19, klo 15 ja 19, klo 19, 1.4. klo 19, 2.4. klo 15 ja 19, 7.4. klo 19, 8.4. klo 19. Paikka: Sotku, Suokatu 42/2 Liput: 22 / 19 / 14 Kansainvälisen tanssin päivän juhla vietetään Sotkulla kansainvälistä tanssin päivää. Lisätietoa ohjelmasta Tanssiteatteri Minimin ja Itäisen tanssin aluekeskuksen sivuilla alkuvuodesta Kulttuurikuriiritarjous: 4 lippu Minimin Sotkun esityksiin. Opettajille ja koululaisluokille: Viettäkää lukuvuoden virkistävin välitunti teatterissa! Opettaja- ja kouluryhmät saavat ryhmähinnan lisäksi joka kymmenennen lipun ilmaiseksi Minimin Sotkun esityksiin. Lippuvaraukset: Piletti (1,50 /min. + pvm) ma pe Ryhmäliput (yli 10 hlöä) ja tiedustelut: minimi@minimi.fi, ,

16 30 Lastenkulttuurikeskus Lastu 31 Lastenkulttuurikeskus Lastu on valtakunnallisen lastenkulttuurikeskusten verkosto Taikalampun jäsen Lorupakki K-3 Lorupakin uumenista löytyy elävöitystä päiväkodin yhteisiin loruhetkiin. Pakin uumenissa luuraa uudempiin ja vanhempiin lastenloruihin liittyvää virikemateriaalia sekä vinkkejä innostaviin lorulähteisiin erityisesti alle 3-vuotiaiden toiminnan tueksi. Lorupakin ovat tuottaneet Lastenkulttuurikeskus Lastu ja Kuopion kulttuuripalvelut. Lisätietoja Lorupakista: Lastenkulttuurikeskus Lastu, puh. (017) , Lainausta koskevat tiedustelut Kuopiossa: Kuopion kaupunginkirjaston lastenosasto ks. sivu 14 Lainaus maakunnassa: Lastenkulttuurikeskus Lastu puh. (017) , Retkipäivä rakennellen Tervetuloa viettämään keväistä retkipäivää Lastuun rakennellen ja vanhan maatilan pihapiirissä seikkaillen! Retkipäivälle voi valita mieleisen ohjelman erilaisista arkkitehtuuri- ja taidetyöpajoista. Pihapiirissä on myös mahdollisuus nauttia omia retkieväitä ulkona tai maatalon tuvassa. Ajankohta: toukokuu 2011 Paikka: Lastenkulttuurikeskus Lastu, Lapinlahti Ryhmän koko: enintään 40 lasta Hinta: pikkupajat 3 4 -vuotiaille 3 /lapsi, isommat pajat 5 6 -vuotiaille ja koululaisille (2 3 tuntia) 5 /oppilas, majanrakennuspäivät esi- ja alakoululaisille (5 7 tuntia) 10 /oppilas. Hinta sisältää työpajan ohjauksen ja materiaalit. Varaukset ja lisätiedot: lastu2@saunalahti.fi, puh. (017) , Polulla Ympäristöpolku-työpajat alakouluille Tutkitaan yhdessä oman kotiseudun rakennetun ja kulttuuriympäristön tuttuja ja tuntemattomia polkuja sekä tutustutaan Kuopion tai maakunnan Ympäristöpolun materiaaleihin. Ajankohta ja kesto: kevätlukukausi 2011 viikolta 11 alkaen, työpajan kesto n. 4 tuntia Paikka: oma koulu Hinta: koulut kustantavat käytettävät materiaalit ja mahdolliset tutustumisretkien matkakulut, muutoin maksuton Lisätietoja ja ilmoittautumiset: mennessä lastu2@saunalahti.fi Löydä Kulttuuripolulle maakunnassa Pohjois-Savon Kulttuuripolku osoitteessa tarjoaa kolme teemaa oman kotikunnan kulttuuriympäristöjen tutkimiseen ja hahmottamiseen. Matkaa taitetaan tila-, aika-, aine- ja elämystehtävien parissa. Kulttuuriopetuksen vinkkimateriaali on räätälöity joka kuntaan sopivaksi ja helppokäyttöiseksi; se kannustaa oppilaita tarkastelemaan omaa lähiympäristöä uusin ja kekseliäin tavoin. Vinkkimateriaali sisältää elämyksellisiä reittejä oman kotikunnan kulttuuriin: Ympäristöpolulla tapaat talojulkkiksia, erilaisia ympäristöjä ja taloperheitä; saat elämyksiä verstaissa ja hyppäät rakennustutkijan saappaisiin. Kirjastopolulla otat omaksi kirjaston sekä kirjastoauton; saat elämyksiä ja taustatietoa kirjastoverstaissa. Museopolulla sukellat etsimään museoaarteita kaupungin-, kotiseutu- tai erikoismuseoissa; etsit taustatietoja ja saat elämyksiä museoverstaissa. Musiikkipolulla hyppäät mukaan nuottiviivastolle ja otat askelia sävelten maailmassa myös muiden taiteenlajien avulla. Maakunnallisen kulttuuripolun tarjoaa Lastenkulttuurikeskus Lastu.

17 32 33 VB-valokuvakeskus Tarinoita kuvista kuvia tarinoista teemavuosi Näyttelyjen yhteydessä järjestetään luentoja ja keskustelutilaisuuksia kuvien ympärille. Seuraa tarkempaa ohjelmaa nettisivuilta Avoinna: ti, to, pe 11-17, ke 11-19, la-su Pääsymaksut 2/3, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Johanna Väisänen: Tehdas Ulla Shemeikka: Maisemasta Päivi Setälä: Asylon kosteaa valoa Näyttelyt vievät jäisiltä merenrantakallioilta rapistuviin tehdassaleihin ja entisen mielisairaalan kasvihuoneeseen. Andréa Vannucchi: Mistä arvaisin mikä sinulle on mieleen? Vannucchi on etsinyt vuoden kiertokulkuun kytkeytyviä ilon ja voiman lähteitä vanhenevan ihmisen arjessa. Maria Kärkkäinen: Pekinrinne paikka kasvulle Näyttely on kunnianosoitus lapsuuden maisemille ja rakkaalle perheelle. Riku Rantala ja Tuomas Milonoff: Madventures Kuvia seikkailuista maailmalla. Anni Leppälä: Viides luku - Chapter five Tero Puha: Splitting the mirror ARS11 Lien Botha ja Nomusa Makhubu: Elävä arkisto Living archive Etelä-afrikkalaista nykyvalokuvaa. Kesänäyttely (kesä elokuu) avoinna joka päivä: ma pe ja la su Pääsymaksu 5/4, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi. Ilmainen sisäänpääsy Pohjois-Savon koululaisja opiskelijaryhmillä opettajan ollessa mukana, Kulttuurikuriiri-passilla, K9-kortilla sekä alle 12-vuotiailla. Opettajat ja ohjaajat voivat etukäteen tutustua näyttelyihin ilmaiseksi. Päiväkoti-, koululais- ja opiskelijaryhmät saavat näyttelykäyntiin halutessaan ilmaisen esittelyn, mikäli se varataan vähintään viikko etukäteen. Esittelyn kesto n. 15 min. max. 25 oppilasta. Opastus 35 arkisin klo 10 17, muina aikoina 55. Ryhmäkäynneille on sovittavissa myös aukioloajoista poikkeavia aikoja. Tiedustelut ja varaukset: arkisin klo 9 16 puh. (017) Huomaa opetusmateriaalit netissä pajavinkkausosio, josta saa vihjeitä siihen, miten lasten kanssa voi tarttua kameraan ja lähteä kuvaamaan. Lainattavasta Valokuvan kultaisesta laatikosta saa lisämateriaalia valokuvauksen historiasta ja tekniikasta sekä neulanreikäkameran rakennusohjeet. Juicen musiikkiin pohjautuva musiikkitunnin opetusmateriaali jokaiseen näyttelyyn sovellettavissa olevat näyttelytehtävät ovat saatavissa kohdasta opetusmateriaalit/mediapolku Tuttu Jänis näyttely tehtävineen Kiertonäyttelyt VB-valokuvakeskuksella on tarjolla kiertoon yli kymmenen erilaista näyttelykokonaisuutta. Tarkemmat tiedot ovat nettisivuillamme kohdassa näyttelyt/ kiertonäyttelyt. Tilaukset ja tiedustelut: info@vb.kuopio.fi, puh. (017)

18 34 ISAK ry. / elokuvakulttuuri Kuopion Komediafestivaalin Pre Weekend esittää: Napapiirin sankarit klo 15 Kino Kuvakukko, Vuorikatu 27 Ohj. Dome Karikoski. Suomi min. K-11. Liput festarihintaan 5. Talven hulvattomin kotimainen leffa palaa Kuopioon, Komediafestivaalin Pre Weekendiin 2011! Lapin pakkasiin ja porealtaille sijoittuva nuorten miesten odysseia, sielujen kohellus kohti vastakkaista sukupuolta ja orastavaa vastuuntuntoa. Soveltuu nuorille ja aikuisille. Liput suoraan ovelta. Ovet avataan n. ½ tuntia ennen esitysten alkua. Järj. alueellinen elokuvakeskus ISAK ry. Tulossa: Afrikkalaisen nykyelokuvan kiertuetapahtuma , myös koululaisesityksiä. Ohjelma valmistuu myöhemmin keväällä. Itäinen tanssin aluekeskus Kohti mystistä matkaa -tanssityöpajat Ota varaslähtö Pakkaspäivien Mystinen matkaaja -tanssiesitykseen tilaamalla toiminnallinen tanssituokio omalle päiväkodille tai koululle. Tuokiot toteutetaan yhteistyössä Savonia-ammattikorkeakoulun Musiikin ja tanssin yksikön kanssa. Vapaita aikoja: 17.1., 18.1., 19.1., 20.1., joka päivä klo 9 ja klo 13. Vapaa pääsy Paikka: oma koulu tai päiväkoti Kesto: 45 min., max. 20 osallistujaa, oma opettaja mukana. Aamupäivän tunnit on suunnattu päiväkodeille ja iltapäivän alaluokille. Tilaukset: itak@itak.fi Kertomuksia kodeista -työpaja Työpajassa visuaalistetaan lasten muistoja ja tarinoita asumisesta ja kodeista sekä liikkeen että valokuvan keinoin. Työpaja on -yhteisötaideteosta, jossa eri-ikäisiltä ihmisiltä kerätään muistoja ja tarinoita omista Kuopion osoitteistaan. Ryhmän opettajan läsnäolo välttämätöntä. Ohjaajana tanssitaiteen maisteri Anu Rajala-Erkut. Suunnattu 1 2-luokkalaisille. Yhteistyössä VB-valokuvakeskus. Hinta: 2 /hlö Paikka: VB-valokuvakeskus, Kuninkaankatu Tiedustelut: itak@itak.fi Naamiotyöpaja Työpajassa tutustutaan teatterija liikeimprovisaation keinoin naamionäyttelemisen perusteisiin. Miten saada naamiohahmon tunteet, toiminta ja reaktiot fyysisesti näkymään? Teemoina arkkityyppiset sadut ja antiikin tarinat. Alakouluikäisille työpajan pituus 60 min ja yläkoululaisille 90 min. Ryhmän opettajan läsnäolo välttämätöntä. Ohjaajana tanssitaiteen maisteri Anniina Aunola. Hinta: 2 /hlö Paikka: oma tila tai Sotku, Suokatu 42/2 Tilaukset: itak@itak.fi 35

19 36 37 Itäinen tanssin aluekeskus Klovneria-työpaja Työpajassa tutustutaan klovnerian perusteisiin. Klovnille läsnäolo, vahva vuorovaikutus ja heittäytyminen leikkiin ovat tärkeitä. Miten liike, rytmi ja reagointi toimivat komiikassa? Milloin olemme naurettavia? Työpajassa kannustetaan jokaista kohti kunkin omaa, ainutlaatuista klovnia. Opetus tapahtuu improvisoinnin, liike- ja ääni-ilmaisun harjoitusten sekä leikin avulla. Ohjaajana teatteriohjaaja, FM Taina Mäki-Iso. Sopii myös aikuisille. Kurssi I: klo ja yläkouluikäisille Kurssi II: taide- ja opetusalan ammattilaisille. Voit osallistua vain la, su tai molempina päivinä. Paikka: Kulttuuriareena 44, Kauppakatu 44 Varaukset: Liike kielenä -työpaja Lukioikäisille monikulttuurisille ryhmille tarkoitetuissa työpajoissa tutkitaan liikkeellistä ilmaisua yhteydessä puhuttuun ja kirjoitettuun kieleen. Työpajat koostuvat erilaisista luovan liikkumisen harjoituksista yksilö, pari- ja ryhmätyöskentelynä. Tutustutaan oman kehon olemassa olevaan historiaan ja kokemukseen sekä uuden tiedon kehollistamiseen. Katsomme kulttuuurien välisiä kohtaamisia, rajoja sekä vaihdon mahdollisuutta luovan työskentelyn lähtökohtana. Pyrkimyksenä on kokeilla kielen muodostuksen työkaluja ja merkitysten luomista. Ohjaajana tanssi- ja performanssitaiteilija Sonja Jokiniemi. Osallistumismaksu: 2 /hlö Paikka: oma tila tai Sotku, Suokatu 42/2 Tilaukset: itak@itak.fi Tanssisäkki-koulutus Tanssisäkki sisältää erilaisia harjoituksia kehollisen taidetuokion pitämiseksi tai ideoita yhteisöllisiin leikkihetkiin ryhmän kanssa. Teatteria ja liikeilmaisua yhdistävää peliä voi soveltaa monipuolisesti. Kouluissa ja päiväkodeissa se on oiva opettajien työväline, jonka avulla tutustutaan tanssin maailmaan ja ilmaisuun. Pelin ohjaajalla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta tanssimisesta tai kehollisesta improvisaatiosta. Kouluttajana tanssitaiteen maisteri Anniina Aunola. Hinta: 180. Tanssipelin voi myös tilata omalle ryhmälle ohjatusti. Peliin mahtuu noin 20 alle kouluikäistä pelaajaa tai koululuokka kerrallaan. Alle kouluikäisille tanssipelin pituus on 60 min. ja koululaisille 90 min. Ryhmän opettajan läsnäolo välttämätöntä. Ohjaajana tanssitaiteen maisteri Anniina Aunola. Osallistumismaksu 2 /hlö. Luovan tanssin tutustumistunnit Luovan tanssin tunnilla tutustutaan kehon luonnolliseen tapaan liikkua ja olla kontaktissa muihin. Luovassa tanssissa tärkeintä on se, miltä liike tuntuu. Tanssi on keino ilmaista tunteita ja kokemuksia kehon kielellä. Tuokiot sopivat omaksi ilokseen liikkuville sekä niille, jotka haluavat työssään hyödyntää luovaa lähestymistapaa. Ohjaajana tanssitaiteen maisteri Anniina Aunola, muusikkona Tatu Metsäpelto. Vain aikuisille , 24.1., 31.1., 7.2. klo Paikka: Sotku, Suokatu 42/2. Osallistumismaksu: 28. Ilmoittautumiset: itak@itak.fi. Kysynnän mukaan kurssia jatketaan keväällä Hinnat: I Kurssi 2 /hlö, II kurssi 40 (1 päivä) / 70 (2 päivää) Paikka: oma tila tai Sotku, Suokatu 42/2 Tilaukset: itak@itak.fi

20 38 Kulttuuripolku 39 Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria kulttuurin ja liikunnan avulla ja tarjota iloa, oppia ja elämyksiä koulutielle! Kulttuuripolun parina kouluissa kulkee Liikuntapolku (yhteyshlö Tapio Nissi puh ). Polkujen oppimateriaalit netissä: -> Kulttuuripolku Kirjastopolku Kirjastopolulla mennään tarinoiden ihmemaahan ja tutustutaan omaan lähikirjastoon (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta). Vierailu sisältää satu-, leikki- tai lorutuokion ja kirjaston esittelyn. Varaukset tehdään suoraan omaan kirjastoon. Opettajat saavat käyttöönsä Tarinapolku-oppimateriaalin, jossa kieleen ja kirjallisuuteen syvennytään sanataiteen keinoin. 1. luokat seuraavista kouluista: Hirvilahti, Länsi-Puijo, Vehkalampi, Pyörö, Puijonsarvi, Paloaho, Särkiniemi, Rytky, Pirtti, Pohjantie, Kurkimäki, Alava, Jynkkä, Kaislastenlahti, Melalahti, Kalevala, Karttulanlahti ja Neulamäki. Taidepolku Taidepolulla avautuvat oikeat taideteokset, kun tutustutaan Kuopion taidemuseon Lintukotoperusnäyttelyyn erilaisten moniaististen tehtävien avulla. 2. luokat seuraavista kouluista: Kemppaanmäki, Pihkainmäki, Jynkkä, Pitkälahti, Vehmersalmi, Rajala, Rytky, Pirtti, Vehmasmäki, Vehkalampi, Särkiniemi ja Puijonsarvi. Museopolku Museopolulla tutustutaan Kuopion museoon ja korttelimuseoon opettajan johdolla hauskoja tehtäviä hyödyntäen (kts. museoiden omat sivut). Suomen ortodoksinen kirkkomuseo on suljettuna perusnäyttelyn uusimisen vuoksi. 3. luokat seuraavista kouluista: Airaksela, Kemppaanmäki, Pihkainmäki, Aurinkorinne, Haapaniemi, Särkiniemi, Vehmersalmi, Maria Jotuni, Pirtti, Rajala, Neulamäki, Hirvilahti, Pyörö, Rytky, Kurkimäki, Hiltulanlahti ja Alava. Mediapolku Mediapolulla mennään leffaan Kino Kuvakukkoon ja VB-valokuvakeskuksen näyttelyyn. 4. luokat seuraavista kouluista: Airaksela, Karttulanlahti, Länsi-Puijo, Pirtti, Kurkiharju, Hiltulanlahti, Kettula, Paloaho, Neulamäki, Vehmersalmi, Särkiniemi, Snellman, Hirvilahti ja Alava. Mediapolku-elokuvaesitykset Kino Kuvakukossa: 2.3. klo 9.15 Päivi Hartzell: Lumikuningatar, Suomi 1986, -S-, 93 min. Pohjoista ulottuvuutta H. C Andersenin satuklassikon mukaan. Vertauskuvallisessa kasvutarinassa on panostettu vahvaan visuaalisuuteen ja tunnelmaan klo 12 Matti Kuortti: Kiljusen herraväki, 1981, -S-, 103 min. Suomalaisen lastenelokuvan anarkistisimpia teoksia. Tarina kuvaa kovaäänisen Kiljusen perheen seikkailuja kesäisessä Helsingissä. Ilmoittautumiset esityksiin: puh. (017) keskiviikkona viikkoa ennen kunkin elokuvan esityspäivää klo tai paul.staufenbiel@kuopio.fi viikkoa ennen kunkin elokuvan esityspäivää.

21 40 Kulttuuripolku Ympäristöpolku Klikkaa luokkasi Ympäristöpolulle ymparistopolku. Kaikilla kouluilla on oma kulttuuriympäristömateriaalinsa, johon sisältyy tehtäviä, jotka toteutetaan koulun lähiympäristössä ja koulussa opettajan johdolla. Materiaalit sopivat hyvin myös alueen esikouluryhmille. Kädestä pitäen Ympäristöpolulle! Lähde 5. luokkasi kanssa ohjatulle polulle omassa koulussa! Pajatyöskentelyä 4 h/luokka. Yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Lastu. Varaukset: lastu2@saunalahti.fi Tanssipolku Tanssipolulla keväällä: pelaa luokan kanssa koulussa vuorovaikutteisuuteen, itseilmaisuun ja liikkeeseen perustuvaa Tanssipeliä tilaa tanssitaiteilija omaan luokkaan (4 työpajakertaa/ryhmä). Pajoista tiedotetaan erikseen! Tanssipeli toimitetaan kouluille kevätlukukaudeksi. Katso Tanssipelistä video: Työpajoissa ja tanssiteosdemoissa paikkoja rajoitetusti! 6. luokat seuraavista kouluista: Hirvilahti, Kaislastenlahti, Kalevala, Melalahti, Puijonsarvi, Aurinkorinne, Rytky, Hiltulanlahti, Vehkalampi, Kettula, Pohjantie, Pirtti ja Jynkkä. Musiikkipolku Kuopion kaupunginorkesteri Atso Almila, joht. Sakari Kuosmanen Kuopion kaupunginorkesterin harjoituksissa seurataan, kuinka mm. legendaarisen Leningrad Cowboys yhtyeen riveissä vaikuttanut sekä Aki Kaurismäen elokuvien luottonäyttelijänäkin tunnettu savolainen kultakurkku Sakari Kuosmanen valmistautuu orkesterin ja KalPan yhteiseen kolmen erän mittaiseen Kilpisydän soi -konserttiin. Kapellimestari Atso Almilan johdolla hiotaan paitsi laulusolistin ja orkesterin yhteissointia sekä jääkiekkomaailman ja toivekonsertin yhdistävän kokonaisuuden teknistäkin toteutusta. Oppilaat ja opettajat voivat osaltaan olla mukana vaikuttamassa konsertin lopulliseen ohjelmistoon äänestämällä mennessä omaa lempikappalettaan orkesterin www-sivulla: Oppilaille esitellään myös lyömäsoittimia Kuopion konservatorion soitinesittelyssä. Konserttiharjoitukset ja lyömäsoitinesittely 7. luokille Kuopion Musiikkikeskuksessa: klo ja klo ja luokat seuraavista kouluista: Kallavesi, Kalevala, Kissakuusi, Jynkänlahti ja Neulamäki. 41 Huomioithan, että paikalla on oltava ehdottomasti 15 min. ennen harjoitusten alkamista! Kokonaiskesto n. 1 h 15 min. Koulujen ilmoittautumiset konsertteihin mennessä: puh. (017) ,

22 42 Kulttuuripolku K9-kortti 43 Kilpisydän soi konsertti klo Liput: 51 / 26 / 22 / 6 Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 1 /lippu. Lipunmyynti ja varaukset: Kuopion Musiikkikeskus Palvelunumero (1,97 /min. + pvm) K9-korttia vilauttamalla Kuopion, Lapinlahden, Maaningan, Nilsiän, Siilinjärven ja Tervon ysit pääsevät maksutta tai alennuksella kulttuurimenoihin. Tarkemmat tiedot netistä ja oman koulun K9-Kuriirilta. Opettaja: muistathan kannustaa koulusi ysejä kortin käytössä! Kulttuuripolkuun liittyvät asiat ja oppimateriaalit: puh. (017) , Tuotanto: Kuopion kaupunginorkesteri ja Kalpa Hockey Oy Teatteripolku Teatteripolulla keväällä: seuraa näytelmäharjoituksia Kuopion kaupunginteatterissa tutustu teatteri-ilmaisuun oppimateriaalin harjoituksia hyödyntäen koulussa Harjoituksista tiedotetaan myöhemmin. 8. luokat seuraavista kouluista: Hatsalan klassillinen, Kissakuusi, Paloaho, Riistavesi, Kalevala, Puijonsarvi, Neulamäki ja Alava.

23 44 Vinkkejä 45 Pysy ajan hermolla! Liity K-kanavan ystäväksi Facebookissa ja tsekkaa menot Tiedäthän oman työyhteisösi Kulttuurikuriirin? Kuriirin kautta saat tuoreimmat tiedot kulttuuritapahtumista! Lastenkulttuuria netissä: Lastenkulttuurin tekijäpankissa esittäytyvät lasten ja nuorten kanssa toimimisesta kiinnostuneet taiteilijat ja taidekasvattajat sekä suuri joukko muita, eri taiteenaloja edustavia lastenkulttuuritoimijoita. Pohjois-Savon lisäksi palvelu kattaa lastenkulttuuritoimijoita myös Pieksämäeltä, Joroisista ja Heinävedeltä. HarrasteHaku.fi Muistathan helpon ja tehokkaan tavan löytää harrastus. Vinkkaa oppilaille, vanhemmille tai palvelujen tarjoajille!

24 Yhteystiedot Kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kulttuurisuunnittelija Minna Canthin katu 24, 2. krs., Kuopio puh. (017) , Kuopion Musiikkikeskus & Kuopion kaupunginorkesteri Kuopionlahdenkatu 23, Kuopio puh. (017) Kuopion kaupunginteatteri Niiralankatu 2, Kuopio puh. (017) , (ei lippuvarauksia) Kino Kuvakukko Vuorikatu 27, Kuopio puh Kuopion taidemuseo Kauppakatu 35, Kuopio puh. (017) Kuopion museo Kauppakatu 23, Kuopio puh. (017) Kuopion korttelimuseo Kirkkokatu 22, Kuopio puh. (017) J. V. Snellmanin kotimuseo Snellmaninkatu 19, Kuopio puh. (017) Kuopion kaupunginkirjasto -verkosto puh. (017) iis.kuopio.fi/kirjasto/lapsetjanuoret/ Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Karjalankatu 1, Kuopio puh Itäinen tanssin aluekeskus Sotku, Suokatu 42/2, Kuopio Tanssiteatteri Minimi Sotku, Suokatu 42/2, Kuopio puh Lastenkulttuurikeskus Lastu Linnansalmentie 85, Lapinlahti puh. (017) ISAK ry. Torikatu 18, 3. krs., Kuopio puh. (017) VB-valokuvakeskus Kuninkaankatu 14-16, Kuopio puh. (017) ANTI Contemporary Art Festival Minna Canthin katu 4, 4. krs, Kuopio Pohjois-Savon taidetoimikunta Vuorikatu 34 A, Kuopio

Pakkaspäivät. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23

Pakkaspäivät. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 Tammikuussa on Kuopiossa tarjolla lasten- ja nuortenkulttuurin runsaudensarvi kymmenine tapahtumineen, näyttelyineen ja esityksineen. Joka vuosi järjestettävillä Pakkaspäivillä tanssi ja kulttuuri levittäytyvät

Lisätiedot

Kevät 2012. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2012. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2012 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Kevät 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2013 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Syksy KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Syksy KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Syksy 2012 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Tervetuloa kulttuurin kyytiin! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Syksy 2010. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut

Syksy 2010. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut Syksy 2010 Kulttuurikello Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut Tervetuloa kulttuurin täyteiseen syksyyn! Syksyn tullen on aika laittaa taidevaihde päälle. Kaupungista löytyy

Lisätiedot

Kevät 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2012 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuurikello kuuluu kauas! Kuopion kulttuurikeväässä on valinnanvaraa. Vuosi lähtee käyntiin perinteisillä lasten ja nuorten Pakkaspäivillä,

Lisätiedot

Kevät KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2014 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuria koululaisille! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena on

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Syksy 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Syksy 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Syksy 2012 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Laitetaan yhdessä Kulttuurikello käymään, Kuopion kulttuuritarjonta tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin uusiin maailmoihin,

Lisätiedot

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015 KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015 KEVÄT 2015 KULTTUURIKELLO Valoisaa kulttuurikevättä! Älä nuku talviunta vaan nauti itse ja ryhmäsi kanssa vilkkaasta kulttuuritalvesta ja keväästä! Kulttuuri ja taide tarjoavat

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

Syksy 2011. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

Syksy 2011. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Syksy 2011 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kulttuuri itää! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Viikon huipentuma Talven taikamaailma -tapahtuma su klo Hapelähteen lähiliikunta-alueella

Viikon huipentuma Talven taikamaailma -tapahtuma su klo Hapelähteen lähiliikunta-alueella Tervetuloa tammikuisiin taikoihin! Lasten ja nuorten tekemisen viikko monenlaisine kulttuuri- ja liikuntapuuhineen on katettu Kuopioon 22.1. 29.1. Perinteisillä Pakkaspäivillä on tänäkin vuonna mukana

Lisätiedot

Kevät 2014. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2014. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2014 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Talven taikaa ja keveää kulttuurikevättä Älä lepää talviteloilla vaan nauti kulttuurista myös pakkasten paukkuessa. Talven tarjonnan

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010

opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010 Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion Kulttuuripolku opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010 Kuopion kulttuuripalvelukeskus ja koulutuspalvelukeskus Sisällys 1. KULTTUURIPOLKU

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen.

Seinäjoen kaupunginkirjaston eri toimipisteistä lainatut aineistot voi palauttaa mihin tahansa muuhun Seinäjoen kaupunginkirjaston toimipisteeseen. KULTTUURIKURKISTUS Tähän esitteeseen on koottu tietoa Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelujen lainattavista kulttuurisalkuista. Kulttuurikurkistus-salkkujen sisällöt antavat välineitä taide- ja kulttuurikasvatukseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 8220/12.03.01.03/2015 Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

Lisätiedot

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi PERUSKOULUJEN REHTORIEN JA KOULUSIHTEERIEN YHTEYSTIEDOT LV. 2013-2014 Päivitetty 30.1.2014 Luokka-asteet 1-6 Koulu Puhelin Sähköposti Faksi Aurinkorinteen koulu rehtori Esa Miettinen 044 718 4771 esa.miettinen@kuopio.fi

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke

Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin. 31.08.12 Klo 9.00 Klo 9-22 Avoimet ovet Hyvinvointikeskus Hytke Kuopio juhlii 2012 Ohjelma tunnista tuntiin Kuopio juhlii 2012 - tunnista tuntiin Ohjelma täydentyy, ja muutokset ovat mahdollisia. Ohjelma on maksutonta, jos ei muuten ilmoiteta. 31.08.12 Klo 9.00 Klo

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2018 VILLA SYKSY 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA UN! TYÖPAJAT Syksyn aloittaa Red Carpet -perhepäivä 2.9. sekä Hyvinkään ensimmäinen Värkkäilyfestari 7.-8.9.

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana

Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Kuopion kaupunki uuden lain toimeenpanijana Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas Kuopion kaupunki Kunnan tehtävä 3 Järjestää kulttuuritoimintaa Saavutettavuus ja monipuolinen käyttö Edellytysten luominen

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm.

TANSSITYÖPAJAT TILAUS- JA KIERTUE- ESITYKSET MANILLA-TEATTERI. VIERAANAMME, mm. KEVÄT 2015 TANSSITYÖPAJAT Aurinkobaletti järjestää teoksiin liittyviä tanssityöpajoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisillekin. Ammattitanssijoiden ohjaamissa työpajoissa liikutaan itse, kokeillaan kehollista

Lisätiedot

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2016

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2016 KULTTUURIKELLO KEVÄT 2016 KEVÄT 2016 KULTTUURIKELLO Valoisaa kulttuurikevättä! Älä nuku talviunta vaan nauti itse ja ryhmäsi kanssa vilkkaasta kulttuuritalvesta ja keväästä! Kulttuuri ja taide tarjoavat

Lisätiedot

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä!

Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! TALOMUSEO GLIMS Kesä 2015 elävää historiaa joka päivä! Kuva: Olli Hakamies Glimsintie 1, Espoo (Jorvin sairaalan vieressä) www.espoonkaupunginmuseo.fi TALOMUSEO GLIMS Glimsintie 1, 02740 Espoo (Jorvin

Lisätiedot

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET

Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museon PEDAGOGINEN TARJONTA 1. OPASTUKSET Uudenkaupungin museo järjestää opastuksia aikuis- ja lapsiryhmille. Opastuksia on tarjolla Wahlbergin talon, Luotsituvan, Merimiehenkodin ja Kalannin

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia

PÄÄSY. kevät 2011. työpajoja tapahtumia AINA VAPAA PÄÄSY kevät 2011 työpajoja tapahtumia höyrykonemuseo Metallin hohto Kierros Werstaan Höyrykonemuseossa, jossa 110-vuotias Sulzer-höyrykone edelleen lepää alkuperäisellä paikallaan. Kierroksen

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016

Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Kuntien kulttuuritoiminta lukujen valossa IV Kulttuuritoiminnan kustannukset 24 kaupungissa vuonna 2016 Suomen Kuntaliitto, 24 kaupunkia ja Cupore Cuporen raportissa Kuopion asukasluku 2016 on virheellinen,

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A!

lasten kuhmo O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! lasten kuhmo 7 O le lapsena! Ole lapsen kanssa! Ollaan yhdessä! K U H M O S S A! kuhmo lasten 7 koe Kuhmon hilpeä heinäkuu Kuhmon HILPEÄ HEINÄKUU tarjoaa joka päivä iloa, unelmia, ääniä, hiljaisuutta,

Lisätiedot

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE

SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE SUOSITUSPOLKU PERUSKOULUILLE 1. luokka Talomuseo Glims: Maatilan vuodenkierto, 30 min. Espoon kaupunginmuseon koululaispalvelut tarjoavat monialaisen kurkistuksen menneisyyden ihmisten elämään. Museoidemme

Lisätiedot

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA

TOUKOTERVEHDYS ARXILTA 6.5.2019 TOUKOTERVEHDYS ARXILTA Kesäkausi jo häämöttää nurkan takana ja yhteinen toimintakautemme on lopuillaan. Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Vuosi on ollut täynnä upeita elämyksiä, tärkeitä

Lisätiedot

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma

Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Lahden kaupungin lukiokoulutuksen kulttuuriohjelma Ohjeet opiskelijoille elokuussa 2017 (lv. 2017 2018) Lisätiedot: susanna.koponen@lahti.fi ja p. 050 398 5775 www.lahti.fi/palvelut/koulutus/lukiokoulutus/lukiokoulutuksen-kulttuuriohjelma

Lisätiedot

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA

Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Toma Turlaite, 12, Kevätsunnuntai, Liettua, kansainvälinen lasten ja nuorten taiteen arkisto LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS KEVÄT 2015 OHJELMA Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja koko

Lisätiedot

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi

a P ep t e er us TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi T a TI e P n o e er us u S ep t TAITEEN PERUSOPETUS 2012-2013 Ähtärissä kuvataide musiikki käsityö tanssi Hän ei tiennyt ettei sitä pysty kukaan tekemään. Niinpä hän meni ja teki sen. Hei koululaisen kotiväki!

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot

Tanssitunnit syksy 2011

Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitunnit syksy 2011 Tanssitalo juulia antaa uusia tuulia Itämaista ja discoriental-tanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille lapsille, nuorille ja aikuisille naisille. Pojille omat tunnit.

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista

Esimerkkejä hyvinvointipalveluista Esimerkkejä hyvinvointipalveluista ESR-kehittämisohjelmasta Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoalojen kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana 2007-2013 Espoon esittävän taiteen koulu Mitä? Sirkusopetusta

Lisätiedot

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA KOULUTIEDOTE SYKSY 2019 ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA HISTORIAA KIVIKIRVEISTÄ IKEAAN ARKEOLOGIAA JA HAUTAUSTAPOJA TEHDÄÄN YHDESSÄ JOULUA! Tornionlaakson maakuntamuseo tarjoaa oivaltavan matkan oman historian

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI Vapaa-ajan lautakunta 44 14.12.2017 44 Salon museopalvelujen hinnasto 1.1.2018 alkaen 2711/02.05.00.01/2017 Vapaa-ajan lautakunta Valmistelijat: museopalveluiden esimies, Laura Luostarinen, laura.luostarinen@salo.fi,

Lisätiedot

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille.

Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? LAPSET FARMILLA ohjelma lapsille ja ILTA FARMILLA ohjelma perheille. Perjantai 21.04.2017 klo 09:00-21:00 Tahko Ski Lift Pitch Jääkö savolaisesta hissipuheestakin vastuu kuulijalle? Musiikkinäytelmä: Sinun vuorosi loistaa Nilsiän Manttu, Vesitornintie 1 Nilsiän lukion musiikkinäytelmä

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Kaarilan koulupolku. Rahola - Kaarila. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Kaarilan koulupolku Rahola - Kaarila lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu tiedottaa

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Rentoutuminen luonnossa. Jätejengi- nukketeatteri. Vuosisata metsässä- oppitunti.

Rentoutuminen luonnossa. Jätejengi- nukketeatteri. Vuosisata metsässä- oppitunti. OHJELMA Alhoniityn Vihreä lippu- päiväkoti Rentoutuminen luonnossa. Ohjattua rentoutumista (mm. satuhierontaa sekä jännitys-rentousharjoituksia) lastentarhanopettajan ohjaamana. Toivomuksesta myös köysirata

Lisätiedot

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko

31.10. 8.11.2015. Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita. Syysskidi TUUSULASSA. Mukana myös. 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko Teatteria, musiikkia, tanssia ja museoita 31.10. 8.11.2015 Syysskidi TUUSULASSA Mukana myös ISÄNPÄIVÄVIIKON- LOPUN OHJELMA 7. 8.11.2015 Lasten oma kulttuuriviikko SYYSSKIDI TUUSULASSA 31.10. 8.11.2015

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA

KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA KULTTUURI EDISTÄMÄSSÄ LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTIA - Esimerkkinä Activity morning for mothers and children Mikä ihmeen perhekeskus? 13.9.2018 Kuopion kaupungin museot, Museolehtori Sanna Reinikainen

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Olipa kerran jos toisenkin Pirkanmaan kierrätettävät lastenkulttuuripaketit

Olipa kerran jos toisenkin Pirkanmaan kierrätettävät lastenkulttuuripaketit Olipa kerran jos toisenkin Pirkanmaan kierrätettävät lastenkulttuuripaketit Lastenkulttuurikeskus Rulla toimii lastenkulttuuripakettien lainausasemana. Rullasta voi lainata moniin erilaisiin aiheisiin

Lisätiedot

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä

Lisätiedot

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET

Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Ohjelma Tammi-maaliskuu 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Asiakaskoulutuksista

Lisätiedot

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto

Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Lounais-Hämeen ympäristökasvatusverkosto Hämeen luontokeskus Loimi-Hämeen jätehuolto Oy Wahren Keskus/Kuvataidekoulu Hämeen ammattiinstituutti/mustiala Agropolis Oy Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskus/elonkierto

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 2015. Pakkaspäivät-viikon huipentavat koko perheen Pakkasjuhlat

Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 2015. Pakkaspäivät-viikon huipentavat koko perheen Pakkasjuhlat KUOPIOSSA 19.-25.1.2015 Lasten ja nuorten Pakkaspäivät 2015 Pakkaspäivät-viikon huipentavat koko perheen Pakkasjuhlat Sydäntalven aikaan vietetään jälleen perinteisiä Lasten ja nuorten Pakkaspäiviä. Tapahtumaviikolla

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

DYSLEKSIAVIIKKO

DYSLEKSIAVIIKKO DYSLEKSIAVIIKKO 2.-6.10.2017 Dysleksiaviikko välittää tietoa oppimisvaikeuksista, apukeinoista ja ennen kaikkea juhlistaa monenlaista oppijuutta Luvassa luentoja, kirjallisuusnäyttelyitä kaupungin ja korkeakoulujen

Lisätiedot

Luonto tulee palvelutaloon!

Luonto tulee palvelutaloon! Luonto tulee palvelutaloon! Kaikilla on oikeus hyvään luontosuhteeseen Joskus luontoon vievälle polulle on kaatunut suuri puu ja tarvitaan vinkkejä uudenlaisten luontopolkujen löytämiseen. Jos pappa ei

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017

Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti. Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkostoviesti Lokakuu 2017 Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen verkosto- ja koulutusilta ilmoittaudu mukaan nyt! Syksyn kiehtova verkosto- ja koulutusiltamme järjestetään Ursan tähtitornilla

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Aleksanterin koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aleksanterin koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA

GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA TISSRUK NAKIIFARGEDIAT LAHDEN TAIDEGRAAFIKOIDEN PAJALLA 2019 EARTH WITHOUT ART IS JUST EH! GRAFIIKANPAJA KURSSITOIMINNASTA Lahden Taidegraafikot ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka yhtenä tehtävänä

Lisätiedot

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi 2017 Asukasluku TA Sivistys- ja vapaa-aikajaosto

HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi 2017 Asukasluku TA Sivistys- ja vapaa-aikajaosto HYVINVOINTILAUTAKUNTA Vuosi Asukasluku TA 76 125 Sivistys- ja vapaa-aikajaosto 470 Konservatorio Vastuuhenkilö: konservatorion rehtori Musiikkiopisto ja musiikin ammatillinen koulutus. TP2016 TA TOT 03/

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi! Lapsiparkkiin ovat tervetulleita 0-6 vuotiaat lapset. Lapsiparkissa hoitajina toimivat perhetyöntekijät. Tee rauhassa ruokaostokset, piipahda vaatekaupassa

Lisätiedot

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto

Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri. Torstai Lohjan kaupunginkirjasto Kirjaston ja lukioiden yhteistyöpalaveri Torstai 29.9.2016 Lohjan kaupunginkirjasto Melina Aremaa esittäytyy Aloitin pedagogisena informaatikkona 1.7.2016 Koulutus: lastentarhanopettaja, kirjasto- ja tietopalvelualan

Lisätiedot

Lasten kulttuuriviikot

Lasten kulttuuriviikot Lasten kulttuuriviikot 4. 17.3.2019 Maanantai 4.3. klo 10 10.30 Laivakoiran satumainen seilaus -opastus Ikäsuositus: 3 7-vuotiaat Hinta: 3 /lapsi Ilmoittautuminen ja lisätiedot: info@rmm.fi, opastukselle

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot