Kevät KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kevät 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki"

Transkriptio

1 Kevät 2013 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

2 Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena on aktivoida lapsia ja nuoria kulttuurin ja liikunnan avulla sekä tarjota iloa, oppia ja elämyksiä koulutielle. Kulttuuripolun parina kouluissa kulkee Liikuntapolku. Kulttuuripolku tarjoaa mahdollisuuden katsella, kuunnella ja kokeilla, mitä kulttuurin kenttä voi tarjota lapsen kasvun ja oppimisen tueksi. Pienistä iduista juurtuu isoja asioita. Laitetaan yhdessä kulttuuri itämään Kuopion kouluissa! Katso Kulttuuripolkujen käytännön toteuttamisesta lisää tämän julkaisun osiosta Vinkkejä. Tutustu myös polkujen oppimateriaaleihin netissä jo ennen Kulttuuripolulle lähtemistä: -> Kulttuuripolku. tarinapolku 4 Kirjastopolku 5 taidepolku 6 Museopolku 7 Mediapolku 8 Ympäristöpolku 10 tanssipolku 11 Musiikkipolku 12 teatteripolku 13 K9-kortti 14 Vinkkejä 15 HUOM. Kulttuuripolkua kääntämällä löydät Kulttuurikellon kevään 2013 tarjonnan. Ohjelmamuutokset mahdollisia. TOIMITUS: Liisa Hämäläinen KUVITUS: Mari Halonen TAITTO: Mainostoimisto Dynastia Oy Kuopion kaupunki

3 Tarinapolku Kirjastopolku luokat Tarinapolku-oppimateriaalissa kieleen ja kirjallisuuteen syvennytään sanataiteen keinoin. Tarinapolkuoppimateriaalin löydät sivulta Materiaali sisältää vinkkejä pienten koululaisten ja esikoululaisten arkeen: liikunnallisia harjoituksia, kielellistä kutittelua, sadutusta, riimittelyä ja tarinankerrontaa. Tule hakemaan virikkeitä ja uusia ideoita opetukseen Tarinapolulta ja sanataiteesta! Huom. Tarinapolku on nyt uudistunut, tutustu sanataiteen menetelmiin ja kielellisen kipinän herättämiseksi tehtyyn uuteen materiaaliin. 1. luokka Kirjastopolulla mennään tarinoiden ihmemaahan ja tutustutaan omaan lähikirjastoon (muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta). Vierailu sisältää satu-, leikki- tai lorutuokion ja kirjaston esittelyn. Opettajien käytössä myös Tarinapolku-oppimateriaali, jossa kieleen ja kirjallisuuteen syvennytään sanataiteen keinoin. Tarinapolku-oppimateriaalin löydät sivulta ILMOITTAUTUMISET: Suoraan omaan kirjastoon. 1. luokat seuraavista kouluista: Hirvilahti, Länsi-Puijo, Vehkalampi, Pyörö, Puijonsarvi, Paloaho, Särkiniemi, Rytky, Pirtti, Pohjantie, Kurkimäki, Alava, Jynkkä, Kaislastenlahti, Melalahti, Karttulanlahti, Neulamäki 4 5

4 Taidepolku Museopolku 2. luokka Taidepolulla tutustutaan Kuopion taidemuseon perusnäyttelyyn Lintukoto Metsästä maailmalle. Taidemuseovierailua varten kannattaa tutustua taidepolku.kuopio.fi -osoitteesta löytyviin tehtäviin. Ryhmien käytössä perusnäyttelyn tehtäviin liittyviä aistimateriaaleja, joiden avulla museovierailusta saa aikaan seikkailun. Tehtäviin ja aistimateriaaleihin tutustutaan järjestettävässä perehdytyksessä, ja muina aikoina niihin voi tulla tutustumaan omatoimisesti. HUOM! Taidepolkuryhmien tulisi vierailla taidemuseossa mennessä, jonka jälkeen Lintukotonäyttely sulkeutuu uudistuksen vuoksi. Perehdytys: klo 14.30, ilmoittautumiset viim ILMOITTAUTUMISET: Omatoimisten taidepolkuryhmien toivotaan ilmoittavan tulostaan etukäteen taidemuseon asiakaspalveluun puh taidemuseon aukioloaikoina. 2. luokat seuraavista kouluista: Kemppaanmäki, Pihkainmäki, Jynkkä, Pitkälahti, Vehmersalmi, Rajala, Rytky, Pirtti, Vehmasmäki, Vehkalampi, Särkiniemi, Puijonsarvi, Martti Ahtisaari 6 3. luokka Kuopion museo Museopolulla tutustutaan Kuopion museon perusnäyttelyyn valmiiden tehtävien avulla. Museovierailua varten kannattaa tutustua museopolku.kuopio.fi -osoitteesta löytyviin tehtäviin. Ryhmät voivat varata museokäynnin varauksen yhteydessä moniaistisia tehtäväpaketteja mukaan näyttelyyn. Tehtäväpaketteihin voi tutustua 6.2. klo järjestettävässä perehdytyksessä, ja muina aikoina niihin voi tulla tutustumaan omatoimisesti. Perehdytys: 6.2. klo 14.30, ilmoittautumiset viim marita.frangen@kuopio.fi ILMOITTAUTUMISET: Omatoimisten museopolkuryhmien toivotaan ilmoittavan tulostaan ja lainattavista materiaaleista etukäteen Kuopion museon asiakaspalveluun puh museon aukioloaikoina. Kuopion korttelimuseo Museopolulla tutustutaan Kuopion korttelimuseon museokoteihin valmiiden tehtävien avulla. Museovierailua varten kannattaa tutustua kulttuurikasvatus.kuopio.fi/museopolku -osoitteesta löytyviin tehtäviin. Museokäynnin varauksen yhteydessä ryhmät voivat myös varata käyttöönsä moniaistisia tehtäväpaketteja museokierrosta elävöittämään. Tehtäväpaketteihin voi tutustua 7.2. järjestettävässä perehdytyksessä, ja muina aikoina niihin voi tulla tutustumaan omatoimisesti. Perehdytys: 7.2. klo 14.30, ilmoittautumiset viim maria.myers@kuopio.fi ILMOITTAUTUMISET: Omatoimisten museopolkuryhmien toivotaan ilmoittavan tulostaan etukäteen Kuopion korttelimuseon asiakaspalveluun puh museon aukioloaikoina. Muistattehan samassa yhteydessä varata myös mahdolliset lainattavat materiaalit. 3. luokat seuraavista kouluista: Airaksela, Kemppaanmäki, Pihkainmäki, Aurinkorinne, Haapaniemi, Särkiniemi, Vehmersalmi, Maria Jotuni, Pirtti, Rajala, Neulamäki, Hirvilahti, Pyörö, Rytky, Kurkimäki, Hiltulanlahti, Alava 7

5 Mediapolku Mediapolku 4. luokka Mediapolulla mennään leffaan Kino Kuvakukkoon ja VB-valokuvakeskuksen näyttelyyn. VB-valokuvakeskuksen mediapolun näyttelytehtävät ovat saatavissa nettisivuilta kohdasta opetusmateriaalit/mediapolku. Opetusmateriaaleista löydät myös Tuttu Jäniksen verkkonäyttelyn tehtävineen sekä lainattavan Valokuvan kultaisen laatikon esittelyn. Pajavinkkaus pitää sisällään vinkkejä omatoimiseen valokuvaamiseen lasten kanssa. ILMOITTAUTUMISET VB-VALOKUVAKESKUKSEEN: puh. (017) , Cleaning Women: ÄÄNEKKÄÄT MYKÄT 4.2.klo 9.30 Kino Kuvakukko Siivousvälineistä ja kodinkoneista tehdyillä soittimilla musiikkinsa luova Cleaning Women ottaa elokuvamusiikin tekemiseen uuden näkökulman. Kultakauden mykkäelokuvakoomikoiden parhaista lyhytelokuvista koottu näytös on suunnattu mediapolkulaisille. Buster Keatonin talonrakennusrupeamaa esittelee hulvaton Viikko rakennusmiehenä (One Week, 1920). Charlie Chaplin puolestaan urakoi kulissimiehenä Valkokankaan takana (Behind the Screen, 1916). Ohukaisen ja Paksukaisen pakomatka vankilasta huipentuu pilvenpiirtäjän rakennustyömaalle. Stan Laurelin ja Oliver Hardyn elokuvassa Vapaus (1929) hyödynnetään ns. trilliefektiä, jossa hätkähdytetään korkeuseroilla. KESTO: noin 70 minuuttia ILMOITTAUTUMISET: Sähköpostitse viikoilla 4 5 osoitteeseen paul.staufenbiel@kuopio.fi Tai klo välisenä aikana Kino Kuvakukkoon numeroon (017) Metsän tarina 8.5. klo 9.30 Kino Kuvakukko Metsän tarina on dokumenttielokuva ainutlaatuisesta suomalaisesta metsästä, sen värikkäästä ja monimuotoisesta elämästä. Pääosissa ovat metsän lukuisat asukkaat: karhut ja hirvet, käärmeet ja pöllöt, muurahaiset, sammakot ja liito-oravat, muinaiset sielulinnut kuten kuukkeli, palokärki ja monet muut. Keskeisessä roolissa ovat myös satojen vuosien ikäiset puut. Yhä edelleen aarniometsä on vaikuttava elämys ja antaa meille syyn kunnioittaa metsäluontoa kuten entisaikojen aikalaiset tekivät. Luontokuvaajat Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen käyttivät aikaa elokuvan tekoon yli neljä vuotta ja kuvasivat materiaalia, josta syntyi esileikattua elokuvaa yli 20 tuntia. Metsän tarina on jo kolmas Hannu Siitosen ja Mikko Pölläsen dokumenttielokuva, se on suurin ja vaikuttavin elokuva, jonka he ovat yhdessä kuvanneet. KESTO: 1h 15min ILMOITTAUTUMISET: Sähköpostitse viikoilla osoitteeseen paul.staufenbiel@kuopio.fi. Tai klo välisenä aikana Kino Kuvakukkoon numeroon (017) luokat seuraavista kouluista: Airaksela, Karttulanlahti, Länsi-Puijo, Pirtti, Hiltulanlahti, Kettula, Paloaho, Neulamäki, Vehmersalmi, Särkiniemi, Snellman, Hirvilahti, Alava, Martti Ahtisaari 8 9

6 Ympäristöpolku Tanssipolku 5. luokka Klikkaa luokkasi Ympäristöpolulle Kouluilla on oma kulttuuriympäristömateriaalinsa, johon sisältyy koulun lähiympäristössä ja koulussa opettajan johdolla toteutettavia tehtäviä. Materiaalit sopivat hyvin myös alueen esikouluryhmille. Kädestä pitäen Ympäristöpolulle! Lähde 5. luokkasi kanssa ohjatulle polulle omassa koulussa. Ympäristöpolun työpajoissa tutkitaan yhdessä oman kotiseudun rakennetun ja kulttuuriympäristön tuttuja ja tuntemattomia polkuja sekä tutustutaan Ympäristöpolun materiaaleihin. Yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Lastu. OPETTAJA: Tutustuthan jo ennen pajaa käytettäviin materiaaleihin ja suunnittelet omaa opetuskokonaisuutta, jossa työpaja sijoittuu haluamaasi kohtaan. Polun toteuttajalle on mahdollista esittää toiveita työskentelyn suhteen. AJANKOHTA JA KESTO: Kevätlukukausi 2013, työpajan kesto noin 4 tuntia PAIKKA: Oma koulu HINTA: Koulut kustantavat käytettävät materiaalit ja mahdolliset tutustumisretkien matkakulut, muutoin maksuton LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMISET: lastu@lastu.fi 6. luokka Tanssipolulla keväällä: Pelaa luokan kanssa koulussa vuorovaikutteisuuteen, itseilmaisuun ja liikkeeseen perustuvaa Tanssisäkkiä tai Liikelaatikkoa. Tanssisäkki tai uusi Liikelaatikko toimitetaan kevään tanssipolkukouluille kevätlukukaudeksi. Tilaa omaan luokkaasi tanssityöpaja (2 tapaamiskertaa/ryhmä). Työpajoja tarjolla rajoitettu määrä. ILMOITTAUTUMISET TYÖPAJOIHIN: Kulttuurisuunnittelija puh Pajat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Työpajojen ajat sovitaan suoraan tanssinopettajan kanssa. 6. luokat seuraavista kouluista: Hirvilahti, Kaislastenlahti, Kalevala, Melalahti, Puijonsarvi, Aurinkorinne, Rytky, Hiltulanlahti, Vehkalampi, Kettula, Pirtti, Jynkkä Perehdytys: klo , Kuopion korttelimuseon työpajatila. Ilmoittautumiset viim lastu@lastu.fi 10 11

7 Musiikkipolku Musiikkipolulla keväällä: Seuraa Kuopion kaupunginorkesterin harjoituksia Kuopion Musiikkikeskuksessa. Tänä keväänä Musiikkipolulla tutustutaan kapellimestarin tehtävään. Kuopion kaupunginorkesterin harjoitukset Atso Almila, joht. Mistä orkesteri tietää, mitä kapellimestari heiltä haluaa? Musiikkipolulla Kuopion kaupunginorkesterin romanttinen kokoonpano esittäytyy Atso Almilan johdolla 1800-luvun loppupuolen romantiikan ajan sävelin. Tutuksi tulevat niin orkesterin soittimet kuin kapellimestarin työkin. John Williamsin säveltämä Darth Vaderin pahuuden voimia edustava elokuvateema haastaa Jean Sibeliuksen sata vuotta vanhemman sankarillista isänmaallisuutta nostattavan Alla marcian. Kumpi voittaa, hyvä vai paha? Kuopion konservatorion soitinesittelyssä tutustutaan erilaisiin soittimiin lähemmin. Orkesteriharjoitukset ja soitinesittely 7. luokille Kuopion Musiikkikeskuksessa: 2.5. kaksi ryhmää: klo (Kissakuusi ja Neulamäki) ja (Jynkänlahti) 3.5. kaksi ryhmää: klo (Pyörö) ja (Kalevala) Musiikkipolun kokonaiskesto on n. 1 h 30 min. VARMISTATHAN OSALLISTUMISENNE HARJOITUKSIIN 1.4. MENNESSÄ: Kulttuurisuunnittelija, puh Teatteripolku Teatteripolulla keväällä: Seuraa näytelmäharjoituksia Kuopion kaupunginteatterissa. Tänä keväänä Teatteripolulla tutustutaan teatterin tekemiseen ja työhön teatterissa. Tutustu teatteri-ilmaisuun ohjatuissa työpajoissa. Kuopion kaupunginteatterin harjoitukset Peppi Pitkätossu Ohjaus Olli-Matti Oinonen Huom. Kevään teatteripolun aikatauluista tiedotetaan kevään teatteripolkukouluja myös suoraan. ILMOITTAUTUMISET JA LISÄTIEDOT MENNESSÄ: Kuopion kaupunginteatterin markkinoija Riikka Nissinen, riikka.nissinen@kuopio.fi Teatteri-ilmaisun työpajat Mahdollisuus tilata teatteri-ilmaisun ohjaaja Anni Marinin pitämä työpaja 8. luokkien äidinkielen tunneille. Työpaja koostuu kolmesta erikseen pidettävästä kaksoistunnista ja sisältää muun muassa erilaisia improvisaatioita. Pajat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ja niitä on tarjolla rajoitettu määrä (max. 2 työpajaa / koulu). Aikataulut sovitaan suoraan ohjaajan kanssa. ILMOITTAUTUMISET JA LISÄTIEDOT MENNESSÄ: Kulttuurisuunnittelija, puh luokat seuraavista kouluista: Hatsalan klassillinen, Kissakuusi, Paloaho, Kalevala, Puijonsarvi, Neulamäki, Alava 7. luokat seuraavista kouluista: Pyörö, Kalevala, Kissakuusi, Neulamäki, Jynkänlahti 12 13

8 K9-kortti Vinkkejä K9-korttia vilauttamalla Kuopion, Lapinlahden, Maaningan, Siilinjärven ja Tervon ysit pääsevät maksutta tai alennuksella kulttuurimenoihin. Tarkemmat tiedot netistä ja oman koulun K9-kuriirilta. Opettaja: muistathan kannustaa koulusi ysejä kortin käytössä! Vierailut Kulttuuripolku-kohteisiin: Muista ilmoittautua Kulttuuripolulle hyvissä ajoin! Vierailut ovat pääosin omatoimisia, opettajan johdolla tapahtuvia. Poluille järjestetään perehdytys kulttuurikohteissa tarvittaessa. Kulttuuripolku ei sulje pois mahdollisuutta käydä kulttuurikohteissa muutoinkin. Koululaisryhmät ovat erittäin tervetulleita vierailemaan esim. museoissa pitkin lukuvuotta! Kulttuuripolkuun liittyvät oppimateriaalit: Ladattavissa verkosta vierailukohteen omilta sivuilta ja / tai sivulta Materiaaleja voi muokata oman ryhmän tarpeisiin sopiviksi. Kulttuuripolku koostuu kolmesta osasta: ennakkotehtävistä koulussa, vierailusta ja sen aikana mahdollisesti tehtävistä harjoituksista sekä vierailun jälkeisestä työskentelystä koulussa. Kuljetukset ja kustannukset: Mahdolliset kuljetukset varataan itse. Kuljetusvarausten käytännöistä ilmoitetaan erikseen. Huomioithan, että keskustassa tai sen tuntumassa sijaitseville kouluille ei ole mahdollista järjestää linjaautokuljetusta. Pääsääntöisesti Kulttuuripolkujen sisällöistä ei tule kustannuksia kouluille, mutta pienet materiaalimaksut ym. ovat mahdollisia, ilmoitetaan erikseen polkujen yhteydessä. Tervetuloa Kulttuuripolulle! 14 KULTTUURIPOLUN LISÄTIEDOT: Kulttuurisuunnittelija puh

Kevät 2012. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2012. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2012 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Kevät KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2014 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuria koululaisille! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena on

Lisätiedot

Syksy KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Syksy KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Syksy 2012 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Tervetuloa kulttuurin kyytiin! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

Syksy 2011. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

Syksy 2011. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Syksy 2011 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kulttuuri itää! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka

Lisätiedot

Syksy 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Syksy 2013. KulttuuriPOLKU. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Syksy 2013 KulttuuriPOLKU Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuuri kuuluu koululaiselle! Kulttuuripolku on osa Aktiivinen lapsuus ja nuoruus Kuopiossa -ohjelmaa, jonka tärkeimpänä tavoitteena

Lisätiedot

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015 KULTTUURIKELLO KEVÄT 2015 KEVÄT 2015 KULTTUURIKELLO Valoisaa kulttuurikevättä! Älä nuku talviunta vaan nauti itse ja ryhmäsi kanssa vilkkaasta kulttuuritalvesta ja keväästä! Kulttuuri ja taide tarjoavat

Lisätiedot

Hyvinvointia ja onnellisuutta taiteesta ja kulttuurista KULTTUURIIN AKTIVOINTISUUNNITELMA 2015-2020

Hyvinvointia ja onnellisuutta taiteesta ja kulttuurista KULTTUURIIN AKTIVOINTISUUNNITELMA 2015-2020 Hyvinvointia ja onnellisuutta taiteesta ja kulttuurista KULTTUURIIN AKTIVOINTISUUNNITELMA 2015-2020 1 KUOPION KAUPUNKI HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN PALVELUALUE KANSALAISTOIMINNAN AKTIVOINTIYKSIKKÖ HYVINVOINTIA

Lisätiedot

opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010

opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010 Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion Kulttuuripolku opettajan käsikirja perusopetuksen kulttuuripoluille kevät 2007 - kevät 2010 Kuopion kulttuuripalvelukeskus ja koulutuspalvelukeskus Sisällys 1. KULTTUURIPOLKU

Lisätiedot

Syksy 2010. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut

Syksy 2010. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut Syksy 2010 Kulttuurikello Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupungin kulttuuripalvelut Tervetuloa kulttuurin täyteiseen syksyyn! Syksyn tullen on aika laittaa taidevaihde päälle. Kaupungista löytyy

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta Asianro 8220/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) 6 Asianro 8220/12.03.01.03/2015 Kuopion kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma 2016 Hyvinvoinnin edistämisen johtaja Heli Norja Kansalaistoiminnan aktivointiyksikkö

Lisätiedot

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2016

KULTTUURIKELLO KEVÄT 2016 KULTTUURIKELLO KEVÄT 2016 KEVÄT 2016 KULTTUURIKELLO Valoisaa kulttuurikevättä! Älä nuku talviunta vaan nauti itse ja ryhmäsi kanssa vilkkaasta kulttuuritalvesta ja keväästä! Kulttuuri ja taide tarjoavat

Lisätiedot

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi

Koulu Puhelin Sähköposti Faksi PERUSKOULUJEN REHTORIEN JA KOULUSIHTEERIEN YHTEYSTIEDOT LV. 2013-2014 Päivitetty 30.1.2014 Luokka-asteet 1-6 Koulu Puhelin Sähköposti Faksi Aurinkorinteen koulu rehtori Esa Miettinen 044 718 4771 esa.miettinen@kuopio.fi

Lisätiedot

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku

Imatran kaupunki. Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Imatran kaupunki Varhaiskasvatuksen kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku Kulttuuri- ja liikuntapolku on kulttuuri, taide- ja liikuntakasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin

Lisätiedot

Kevät 2011. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut

Kevät 2011. Kulttuurikello. Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kevät 2011 Kulttuurikello Kasva kulttuurista! Julkaisija: Kuopion kaupunki, kansalaistoiminnan aktivointipalvelut Kulttuurikello tarjoaa sylin täydeltä kulttuuria ja toimintaa, jokaiselle jotakin! Kulttuurikelloon

Lisätiedot

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski

Kasvun ja oppimisen lautakunta liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (1/9) KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA Kulttuurikoski Kasvun ja oppimisen lautakunta 17.5.2018 liite nro 1 (2/9) Kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMA 2016: ESIOPETUS JA PERUSOPETUS 1 9

OPETUSSUUNNITELMA 2016: ESIOPETUS JA PERUSOPETUS 1 9 OPETUSSUUNNITELMA 2016: ESIOPETUS JA PERUSOPETUS 1 9 KUOPION KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA JOHDANTO Kuopion kulttuurikasvatussuunnitelman pohjana on Kuopion kaupungin perusopetuksen ja esiopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu

Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Paja-veso 10.10.2015 Aittakorven koulu Aikataulu 8.15-8.50 Aamukahvit 9.00 Aloituspuheenvuoro Juha Henriksson 9.15-10.00 Maailma muuttuu entä opettajuus? Helsingin yliopiston kasvatustieteen Emeritusprofessori

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Kevät 2014. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2014. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2014 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Talven taikaa ja keveää kulttuurikevättä Älä lepää talviteloilla vaan nauti kulttuurista myös pakkasten paukkuessa. Talven tarjonnan

Lisätiedot

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo

MUSEON AVAIN. Satakunnan Museo MUSEON AVAIN Satakunnan Museo Marraskuu 2013 MIKÄ ON MUSEON AVAIN? Museon avain on Satakunnan Museon etukortti yrityksille ja yhteisöille. Museon avaimella saat käyttöösi lukuisia etuja ja mahdollisuuden

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat

Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ

Äänekosken kaupungin kulttuurikasvatussuunnitelma LUOKKA TAITEENALA TAVOITE MITÄ OPPIAINEET TYÖTAPA PAIKKA YHTEISTYÖSSÄ LUOKKA TTEENALA TAVOITE MITÄ OPPINEET TYÖTAPA PKKA YHTEISTYÖSSÄ Eskarit Musiikki Elämyksellinen Musiikista KU, MU, Museon Äänekosken Musiikkiopisto taidekokemus kuvaksi työpaja Taidemuseo Taidemuseo 1.lk

Lisätiedot

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä:

ANTOISAA VUODENALKUA. Tässä uutiskirjeessä: 9.1.2019 ANTOISAA VUODENALKUA Vuoden alun terveiset ARXista heti alkuvuoteen on muutama tärkeä ilmoittautuminen. Työpajailemaan ja opastuksille ARXiin ja Taidemuseolle sekä viikolla 12 järjestettävään

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Kevät 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Kevät 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kevät 2012 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Kulttuurikello kuuluu kauas! Kuopion kulttuurikeväässä on valinnanvaraa. Vuosi lähtee käyntiin perinteisillä lasten ja nuorten Pakkaspäivillä,

Lisätiedot

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma

KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma KULTTUURIKETJU - Keski-Savon kulttuurikasvatussuunnitelma Kulttuurikasvatussuunnitelman tarkoituksena on taata kaikille oppilaille yhtäläiset oikeudet kulttuuriin. Kulttuurikasvatussuunnitelma tukee koulujen

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Oppilaskysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Oppilaskysely07 Hatsalan klassillinen koulu 0.4.07 Taustatiedot I. Valitsesi oma koulusi seuraavista... Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5727/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5727/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 42 Asianro 5727/00.02.03/2013 Tiedonantoja 28.8.2013 Kasvun ja oppimisen palvelualueelle saapuneet kirjeet, ym.: 5592/2013 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistuu. Syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistuu Syksy 2016 Uudistus 10 vuoden välein Perusopetuksen opetussuunnitelma (ops) uudistetaan noin 10 vuoden välein. Taustalla valtioneuvoston asetus, jossa annetaan perusopetuksen

Lisätiedot

Lappeenrannan kulttuuripolku

Lappeenrannan kulttuuripolku Lappeenrannan kulttuuripolku Kulttuuripolku on suunnitelma, jonka avulla toteutetaan koulujen taide- ja kulttuurikasvatusta. Sisällöt ja teemat pohjautuvat opetussuunnitelman Ihmisenä kasvamisen aihekokonaisuuteen.

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIKESKUS VILLA ARTTU KEVÄT 2017 OHJELMA Susanna K. Lehto. Lasten ja nuorten taidekeskuksen arkisto Tervetuloa Villa Artun näyttelyihin, työpajoihin ja tapahtumiin! Pelattava näyttely

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16 METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Kulttuurista hyvinvointia!

Kulttuurista hyvinvointia! 1 (12) Kulttuurista hyvinvointia! Kuopiossa toimii Kulttuurisen vammaistyön yhteistyöryhmä, jota koordinoi Kuopion kaupunki. Toiminnan tavoitteena on pyrkiä mahdollistamaan taiteen ja kulttuurin keinoin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2015-2016 2009-10 2010-11 2011-12 2012-13 2013-14 2014-15 2015-16 2016 2017 2018 2019 2020 2021 2022

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016 TERVETULOA KONKKARONKKAAN! Porvoon museon työpajatoiminta keväällä 2016 Holmin talon alakerrassa avautui maaliskuussa 2014 kokeellinen työpajatila - KONKKARONKKA. Uusissa

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan

Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Koulutoimen & seutuopiston yhteistyössä järjestämää kerho- ja kurssitoimintaa: Voit osallistua muidenkin kuin oman koulusi toimintaan Harjun koululla: MOTO KERHOT ( monitoimikerhot, sis. mm liikuntaa,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1412/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 20.3.2019 89 Asianro 1412/08.01.01/2019 Vastaus valtuustoaloitteeseen / hyperhiihto- ja supersyysloman tapahtumien saavutettavuuden

Lisätiedot

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ

AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ AVOIMET VARHAISKASVATUSPALVELUT HYVINKÄÄLLÄ PIKKU-VETURI Pikku-Veturi on perheiden kohtaamispaikka Perhekeskus Pikku-Veturissa toimii maksuton, kaikille avoin päiväkoti. Avoin päiväkoti on perheiden kohtaamispaikka,

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI 24.2.2011

LOPPURAPORTTI 24.2.2011 Hanke: Kuopion peruskoulu- ja lukioverkosto LOPPURAPORTTI 24.2.2011 Haahtela kehitys Oy Tinasepäntie 45, 00620 Helsinki, puhelin 09-777 1820, telefax 09-777 18250, sähköposti haahtela@haahtela.fi Sivu

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila

EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila EFEKTI -työpajat ja -vierailut Orimattila Ilmoittautumisohjeet: EFEKTIn kautta tilattavat esitykset ja työpajat ovat kouluille ja päiväkodeille maksuttomia. Yksi henkilö voi hakea max. kolmea eri esityskokonaisuutta

Lisätiedot

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa

Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Kulttuuriketju Keski-Savon kuntien kulttuurikasvatussuunnitelma osana seudullista opetussuunnitelmaa Mikä Kulttuuriketju? Lastenkulttuurikeskus Verson koordinoima Keski-Savon seudullinen kulttuurikasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Lasten museokesä 2013

Lasten museokesä 2013 Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan

Lisätiedot

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

16 Pohjois-Savo. 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 16 Pohjois-Savo 16.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 16.1. POHJOIS-SAVO Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 3 kpl Taajaan asutut: 2 kpl Maaseutumaiset: 16 kpl Pohjois-Savo

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät VILLA ARTTU KEVÄT VILLA ARTUN NÄYTTELYT UNIKUDELMIA TYÖPAJAT UNIKUDELMIA 29.1.-22.3. Päiväkoti- ja kouluryhmille OHJELMA Tarinamatka yli 3-vuotiaiden

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

Pakkaspäivät. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23

Pakkaspäivät. Mystinen matkaaja: Tanssiesitys ihmeellisen aarteen salaisuudesta Kuopion Musiikkikeskus, Kuopionlahdenkatu 23 Tammikuussa on Kuopiossa tarjolla lasten- ja nuortenkulttuurin runsaudensarvi kymmenine tapahtumineen, näyttelyineen ja esityksineen. Joka vuosi järjestettävillä Pakkaspäivillä tanssi ja kulttuuri levittäytyvät

Lisätiedot

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN

PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN - laadittu keväällä 2009, päivitetty 2012 PERHEPÄIVÄHOIDON TOTEUTTAMINEN Perhepäivähoito on kodinomainen päivähoitomuoto, jossa toimitaan ammatillisesti ja tavoitteellisesti yhdessä sovittujen periaatteiden

Lisätiedot

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma

Juupajoen. peruskoulun. yhteistyösuunnitelma Juupajoen peruskoulun yhteistyösuunnitelma 2 0 1 7 JOHDANTO Juupajoen kunnan yhteistyösuunnitelma on laadittu osaksi uutta opetussuunnitelmaa. Suunnitelma tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa vuosittain.

Lisätiedot

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus

Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Paraisten kirjastopolku koulun ja kirjaston yhteistyösopimus Pyrimme kirjaston ja koulun tiiviin yhteistyön avulla tukemaan kouluissa tehtävää monipuolista lukuinnon ja -ilon edistämistyötä. Lisäksi haluamme

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Laululinnun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Toimintakulttuuri Näemme lapsen ja hänen perhekulttuurinsa arvokkaana Kohtaamme jokaisen lapsen ja aikuisen siten, kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan

Lisätiedot

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu

Huoltajakysely2017 Hatsalan klassillinen koulu Huoltajakysely07 Hatsalan klassillinen koulu..07 Taustatiedot I. Koulun nimi Alavan koulu Haapaniemen koulu Hiltulanlahden koulu Juankosken koulu Jynkän koulu Kaislastenlahden koulu Karttulan Kissakuusen

Lisätiedot

Syksy 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki

Syksy 2012. Kulttuurikello. Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Syksy 2012 Kulttuurikello Kulttuuri itää! Julkaisija: Kuopion kaupunki Laitetaan yhdessä Kulttuurikello käymään, Kuopion kulttuuritarjonta tarjoaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin uusiin maailmoihin,

Lisätiedot

Tabletit ja pilvipalvelu opettajan työkaluina lukiossa Hanna Naalisvaara ja Sari Tapola, Digabi - kouluttajat (luokka 41084)

Tabletit ja pilvipalvelu opettajan työkaluina lukiossa Hanna Naalisvaara ja Sari Tapola, Digabi - kouluttajat (luokka 41084) Lauantai 29.11.2014 pajat Klo13:00-13:45 Paja 1 Paja 2 Paja 3 Paja 4 Paja 5 Paja 6 Digabi - ohjelmistoihin tutustuminen Jussi Tyni, Digabi - kouluttaja (luokka 41032) Moodle työpaja sähköinen koe Tentti

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013

Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Koulupalvelut lukuvuosi 2012 2013 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän keksinnöistä ja haluaisin itse keksijäksi.

Lisätiedot

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016

UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 UUTISKIRJE HUHTIKUU 2016 Laura Lindstedtin videoitu haastattelu Kuva: Heini Lehväslaiho Finlandia-voittaja Laura Lindstedtiä haastateltiin Prosak-kirjallisuusklubilla tammikuussa. Hakunilan kirjasto esittää

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku. esiopetuksesta 9. luokalle

Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku. esiopetuksesta 9. luokalle Esi- ja perusopetuksen kulttuuripolku esiopetuksesta 9. luokalle 4.5.2015 Esiopetusvuosi: Lasten leikkikulttuuri Lapsi tutustuu esiopetuksen leikkiympäristöön ja sen mahdollisuuksiin uusien tietojen ja

Lisätiedot

Pekka Asumaa Erityisnuorisotyönohjaaja Kuopion ev.lut. seurakunnat, Kallaveden srk

Pekka Asumaa Erityisnuorisotyönohjaaja Kuopion ev.lut. seurakunnat, Kallaveden srk Kouluyhteistyö Kallaveden seurakunta Marjukka Borgman marjukka.borgman@evl.fi p. 040 4848 357 Koulukukko 1 / 2018 2019 Suojelusenkeleitä - Suomen tulevaisuuden toivoille Oli ukkini hautajaisten muistotilaisuus.

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila

Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012. Anu Anttila Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnan ja ammatillisen koulutuksen välinen yhteistyö 2.5.2012 Anu Anttila Yhteistyö ammatillisen koulutuksen kanssa on kiteytetty viiteen toimintamalliin 1. Työpajalla

Lisätiedot

Ilmaisun monet muodot

Ilmaisun monet muodot Työkirja monialaisiin oppimiskokonaisuuksiin (ops 2014) Ilmaisun monet muodot Toiminnan lähtökohtana ovat lasten aistimukset, havainnot ja kokemukset. Lapsia kannustetaan kertomaan ideoistaan, työskentelystään

Lisätiedot

Kulttuurikansion toteutus

Kulttuurikansion toteutus Kulttuurikansio KULTTUURIKANSIO Perusopetuksen 9. luokan oppilas voi antaa erityisen näytön kulttuuri- ja taideaktiivisuudestaan toteuttamalla äidinkielen oppiaineeseen sisältyvän vapaavalintaisen Kulttuurikansiotehtäväkokonaisuuden.

Lisätiedot

ello K y 2014 ttuuri KS Kul Sy

ello K y 2014 ttuuri KS Kul Sy Kulttuurikello Syksy 2014 Syksy 2014 Kulttuurikello Kulttuurikello kumahtelee nyt uudistuneena ja houkuttelevana tarjoten syksyyn innostavia ja unohtumattomia elämyksiä. Uskaltaisitko antaa hiuksesi lasten

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKIKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA 2016: ESIOPETUS JA PERUSOPETUS 1-9

KUOPION KAUPUNKIKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA 2016: ESIOPETUS JA PERUSOPETUS 1-9 KUOPION KAUPUNKIKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA 2016: ESIOPETUS JA PERUSOPETUS 1-9 KUOPION KULTTUURIKASVATUSSUUNNITELMA 1 SISÄLLYS Johdanto 3 Kulttuuripolku minimitasona 3 Sisällöt ja laaja-alaisen osaamisen

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Lokakuun ohjelma VIIKKO 40, teema Varpaat vauhtiin Maanantai 29.9 8.30 12.00 ja * Vapaaehtoinen, ohjattu

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen

Verkostotyön eteneminen. Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön eteneminen Yleinen kuuleminen 3.11.2014 Opetusjohtaja Leena Auvinen Verkostotyön ja valmistelun perusteet Kuopion kaupunginvaltuuston 26.9.2011 71 hyväksymä Kuopion päivähoito-, koulu- ja

Lisätiedot

Imatran kulttuuripolku. Koulujen kulttuurikasvatusohjelma

Imatran kulttuuripolku. Koulujen kulttuurikasvatusohjelma Imatran kulttuuripolku Koulujen kulttuurikasvatusohjelma Kulttuuripolku on osa opetussuunnitelmaa Kulttuuripolku on kulttuuri-ja taidekasvatussuunnitelma joka sisältyy Imatran kaupungin perusopetuksen

Lisätiedot

KULTTUURIKELLO SYKSY 2015

KULTTUURIKELLO SYKSY 2015 KULTTUURIKELLO SYKSY 2015 SYKSY 2015 KULTTUURIKELLO Tervetuloa runsaaseen kulttuurisyksyyn! Syksyn kulttuurikalenteria vauhdittavat lukuisat tapahtumat ja festivaalit, museoiden näyttelyt, konsertit ja

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Syksy 2017 VILLA ARTTU SYKSY 2017 OHJELMA VILLA ARTUN NÄYTTELYT Yhdessä Together 4.10.2017 19.1.2018 Villa Artun galleria ja käytävägalleria A Game. Petr Tichshenko

Lisätiedot

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla

Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastolla Asiakaskoulutukset pääkirjastossa elo-syyskuu 2015 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, 3 tai tutustu tablettiin.

Lisätiedot

Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1 RAJALAN PUHALTAJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA Kuopio 2014 tm TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Rajalan Puhaltajat ry tukee Rajalan koulun musiikkiluokkien, kuorojen ja orkestereiden sekä nuoriso-orkesterin

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma

Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017

UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 UUTISKIRJE HELMIKUU 2017 Satutunti Tervetuloa helmikuun satutunnille tiistaina 7.2.2017 klo 9.30. Isommilta ryhmiltä toivomme ennakkoilmoittautumista. Anne Bürkland puh. 09 8393 0805 anne.burkland@vantaa.fi

Lisätiedot

Kirjastoautojen Aulis ja Elina aikataulumuutokset alkaen (julkaistu verkossa)

Kirjastoautojen Aulis ja Elina aikataulumuutokset alkaen (julkaistu verkossa) Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Muut asiat 7 / 2017 Kirjastoautojen Aulis ja Elina aikataulumuutokset 14.8.2017 alkaen (julkaistu verkossa) Selostus ja perustelu Kirjastoauto-osaston osastonjohtaja

Lisätiedot